Pystysulkasaniainen
Nephrolepis cordifolia
Ruotsiksi: fjäderbräken
Monivuotinen
Valo:
puolivarjo
varjo
Allergisoiva
Hoito-ohjeet
Keskitaso
Huoneenlämpö riittää. Juuripaakku ei saa päästä kuivumaan. Talvella kastellaan tarpeen mukaan, joka toinen viikko. Sumutetaan säännöllisesti. Parhaan kasvun aikana laimea seoslannoite. Keväinen mullanvaihto on välttämätön. Juurten täytettyä multapaakun kasvi siirretään suurempaan ruukkuun. Kookkaita kasveja on kerran vuodessa käsiteltävä kovakouraisemmin: juuristoa pienennetään, multa karistellaan pois ja kasvi istutetaan melko tiukkaan.

Kuvaus
Sulkasaniaisella on sulkamaiset lehdet. Kasvin juurakosta kasvaa kauniisti kaartuvat, pitkät pariliuskaiset lehdet. Lehtien liuskat ovat eri lajeilla ja lajikkeilla kokonsa ja muotonsa puolesta erilaisia, joskus jopa kähärä- tai ripsulaitaisia. Juurakkomaisiin maavarsiin kehittyy langanohuita sivurönsyjä, joiden suomuiset mukulat juurtuvat.
Soveltuvuus
Kilpikirvat ovat mieltyneet kasviin. Ennakkotorjunta on tarpeen. Myös punkit ovat ajoittain sulkasaniaisen kimpussa. Nuorennus ja uuden taimen kasvatus ovat joskus ainoa tapa pitää kasvi puhtaana.
Kasvin ominaisuudet
Tuoksu: Ei
Myrkyllisyys: Ei
Allergisoiva: Kyllä
Piikikäs: Ei
Leikkokukka: Ei
Amppeli: Kyllä
Valontarve
puolivarjo
varjo
Huomautus
Ei siedä vetoa, siirtelyä eikä myöskään suoraa auringonpaistetta.
Lisääminen
Pieniä rönsytaimia voidaan irrottaa lähes ympäri vuoden ja istuttaa omiin ruukkuihinsa. Voidaan lisätä myös kypsistä itiöistä.
Käyttö
Amppeli
Lähilajit ja lajikkeet
'Plumosa', kaarisulkasaniainen Nephrolepsis exaltata, 'Bostoniensis' tuuhea ja matala, 'Whitmanii', 'Rooseveltii'
Huomioitavaa
- Allergisoiva: Voi aiheuttaa allergisia reaktioita
Lisäkuvat

337_2518.jpg

337_2519.jpg
Vuosikierto
Kevät
Uuden kasvun aika
Kesä
Kasvukausi
Syksy
Kasvukauden loppuValmistelu talveen
Talvi
Lepokausi