Keltainen lehtiruusukkeellinen kukka. Lehdet ovat sahalaitaiset. Siemen on kovakuorisen pähkylän sisällä. Juuressa (radix taraxaci) syksyllä jopa 70% inuliinia. Lehdissä hivenaineita, karoteenia, B-vitamiineja, C-vitamiinia. Lisääntyy apomiktisesti eli ilman pölytystä. Kasvaa lähes missä vain ja lisääntyy tehokkaasti. Ryhmälaji, jossa on n. 400 lajia Suomessa.Juuri kerätään myöhään syksyllä ja paloitellaan sekä kuivataan. Koko kasvia voi kesällä käyttää kuivattuna tai tuoreena.Juurta voi käyttää muhennoksiin, sitä on käytetty myös kahvin korvikkeena. Lehtiä voi käyttää salaateissa; jos maku tuntuu karvaalta voi keskiruodin leikata pois. Eheälaitaiset voikukat ovat miedompia kuin ripsureunaiset; karvas maku ei kuitenkaan ole millään tavalla vaarallista. Kukan terälehdistä voi tehdä simaa tai viiniä.Lääkinnäsä käytetään koko kasvia, lehtiä myös kuivattuna ja kasvin tuoretta mehua. Kasvi on diureettinen eli virtsaneritystä voimistava, verta puhdistava. Juuri- tai lehtitee on hyödyksi kihdissä, reumassa, vesipöhössä, sokeritaudissa ja erityisesti maksan ja sapen rohtona, keltataudissa, vatsaontelo- ja rauhastaudeissa sekä peräpukamien hoidossa. Tuoreesta voikukasta puristettu mehu (succus herbae taraxaci) on tehokasta em. hoidoissa. Teessä käytetään 1-2 tl kuivattua (tai 1-2 rkl tuoretta) voikukkaa mukilliseen kiehuvaa vettä, vuoropäivinä esim. nokkos- tai koivunlehtiteen kanssa; teelusikallinen hunajaa tehostaa vaikutusta. Voikukka sopii laihduttajalle.Tunnetaan mm. nimillä häkkivillapää, höytypää, keltakukka, maitiainen, siankukka, syyläkukka, voiheinä, villaheinä.Kasvin ranskalainen nimi pis-en-lis tarkoittaa vuoteenkastelijaa.