Peruna, Solanum tuberosum


Kirjoittaja
Viesti
mai-lee
mai-lee
Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 5,3K, Käynnit: 31,0K
olin ollut perin huolimaton viime syksynä perunoita nostaessani ja siksipä keväällä alkoi perunoita nousta vääristä paikoista. ensin kitkin niitä pois mutta kun taimien mukana nousi isoja "siemenperunoita", annoin parin jäädä paikoilleen. perjantaina nostin sipulipenkistä ja kurkkulavasta kaksi komeata vartta - 12 kpl isoja perunan kokoisia ja puolitusinaa pikkuperunoita. kolmelle aterialle riittivät.

aikaisemminkin noin on käynyt ja olen ajatellut, että mitähän jos perunan istuttaisikin jo syksyllä? ensi kevääksi aion toteuttaa aatokseni. "juhannus"perunat - 6 kpl - menevät syksyllä maahan; puolet samalla kuin talvivalkosipulit lokakuun puolivälin paikkeilla ja toinen puoli joulukuussa samalla kun kylvän porkkanan ja tillin. pahimmillaankin tulee vain kuuden perunan tappio, parhaimmillaan saan oikein aikaisin ens uudetperunat/silli-lounaan:-)

keskitien kulkija
hki Ib/vantaa II



Irsa
Irsa
Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 3,1K, Käynnit: 34,0K
,Valtsu,tänksolot!
valtsu
valtsu
Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 14,0K, Käynnit: 40,0K
Viikko kukinnasta juu ja kaikki perunat eivät kuki lainkaan, eli kannattaa tunnustelemalla kokeilla ,itä löytyy.

  


Irsa
Irsa
Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 3,1K, Käynnit: 34,0K
Peruna kukkii, miten se oli? Viikko kukkimisen jälkeen vai alusta vois kattoo, onko siellä kettäänBigGrin (vartta kyllä piisaa,herra mies toppuuttelee,...mukulota laitettiin vaan alle 20)
Miola
Miola
Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)Viherpeukalo (261 reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 264, Käynnit: 8
Tänään lensi perunat maahan.
Kreeta-Eulaalia
Kreeta-Eulaalia
Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)Puutarhatohtori  (2,1K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 5,0K, Käynnit: 5,5K
Täälläkin on taimella muutama.

Satakunta, vyöhyke II
mai-lee
mai-lee
Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)Puutarhatohtori  (2,3K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 5,3K, Käynnit: 31,0K
juhannusperunat olivat lauantaina taimella:-)

keskitien kulkija
hki Ib/vantaa II



Nuu
Nuu
Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)Ylipuutarhuri (42,0K reputation)
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K, Käynnit: 71,0K
No tuohan oli hyvä tieto Valtsu Smile Eli päällekkäin tai vierekkäin perunan kanssa, ei niin kamalan väliä. Siinä mielessä minullekin ajankohtainen että noita maatiaishärkäpapujen siemeniä on paljon kylvettävänä ja perunat on kuitenkin jo lähes kaikki maassa. Painelenpa itsekin niitä vaan sinne joukkoon sen kummemmin miettimättä Smile



Floora muuten, jos sinulla on härkäpapujen tarvetta niin laita hölöä tulemaan.

Iitti / III                       
 Asioilla on  taipumus järjestyä                                            

Irsa
Irsa
Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)Ylipuutarhuri (12,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 3,1K, Käynnit: 34,0K


Typpeen se jotenkin liittyi, oliko niin, että pavut kerää typpeä jota peruna tarvitsee? -Voipi olla, tai sitten eiBigGrin
valtsu
valtsu
Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)Ylipuutarhuri (37,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 14,0K, Käynnit: 40,0K
Ei kai sejään haittaa jos päälekkäin osuvat! Mullatessa perunoita voi juku härkäpapu katketa, mutta sitten syödään perunoita. Alkurivin niitä olen samaan aikaan riviin kylvänyt, vaan tahtoo loput unohtua ja sitten mennä tuolle "kepillä reikä ja papu sekaan" systeemillä.

Tänä vuomnna pääsiäis "ruohojani" olivat härkäpanut, nostin astiassaan ulos säiden armoille. oli yöpakkasta, lumisadetta ja kylmää vuoretellen. Maanantaina kiikutin ½ metriset härkäpavut kasvimaapalstalle ja osan erottelin tiheästä istutuksesta erilleen - saa nähdä mitä aurinko ja helle ovat tehneet....

  


TEE

Yhdistä valitut

Yhdistä valittuihin aiheisiin...



Yhdistä etukäteen valittuun aiheeseen...



Yhdistä aiheen ID:hen...





Samankaltaisia aiheita

Lukee tätä viestiketjua

Valikko
Viestit
Maininnat
Haku