Marja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 312,
Käynnit: 1,1K
|
+x+x+x+xTänä kesänä vasta olen tutustunut hopeapensaaseen, kun sain parit taimet, joista aiemmin ketjussa jo mainitsinkin. Kävin katsomassa taimien emokasvia, joka on suuri ja epämääräisen muotoinen. Siinä oli kauniita hopeanvärisiä marjoja, jotka ovat kuin helmiä. Ovatpa ne kauniita tosiaan! Tuollaisen pensaan soisi olevan jossain lähellä kulku- tai oleskelupaikkaa, jotta jokainen voisi helposti nähdä helmi-marjat. Minua ihastuttaa lisäksi tässä pensaassa se, että siinä ei tiettävästi ole tuholaisia. Lehdet ovat niin liukkaat ja kovapintaisetkin, ettei varmaan kirvat ja etanat tosiaan tykkää. On niin harmittavaista, etten sanoisi raivostuttavaakin, kun kirvat pistelee suuhunsa monien kasvien lehtiä ennen kuin ehtii silmäänsä räpäyttää. Ilo on löytää joku pensas, jonka lehtiä ei ole rei'itetty pitsimalliin  Eikä sitä jäniksetkään syö. Minullakin on juurtumassa taimi ruukussa. Hopeaa ei koskaan ole liikaa, eikä mahdottoman paikan kasveja, kuivaa ja hiekkamoreenia paahteessa. Tuoksuu kuulemma kukkiessaan voimakkaasti. Tuosta juurruttamisesta kysyisin. Olen saamassa hopeapensaan oksia, niin leikkaanko ne melko lyhyiksi ja sitten upotan multaan vaikka ämpäriin siten, että 2/3 oksasta menee multaan? Ja pidän ämpärin suht varjossa ja pidän mullan kosteana? Kuinkahan pitkään vie ennen kuin taimissa on juuret ja ne saa omalle paikalleen istuttaa maahan? Onnistuin saamaan pari taimea juuriversolla. Lyijykynan päksuinen (kilsepensaalla on ohuemmat versot kylläkin) versoa käytetään yleensä, alaosa viistoon leikattuna juurtuu paremmin, tulee enemmän juurtumispintaa, yläosa suoraan. Just 2/3 multaan ja ruukun reunoilla saavat enemmän happea juurtuakseen, pitäisiköhän olla reiällinen ruukku, tai ämpäri, happea ja liikävesiongelma torjuuntuu. Kai niille kulmasta leikatun muovihupun tai harsonkin voisi laittaa ja varjohan on hyvä. Selvä. Laitanpa sitten noin. Kiitokset jälleen
|
|
|
valtsu
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 14,0K,
Käynnit: 40,0K
|
+x+x+xTänä kesänä vasta olen tutustunut hopeapensaaseen, kun sain parit taimet, joista aiemmin ketjussa jo mainitsinkin. Kävin katsomassa taimien emokasvia, joka on suuri ja epämääräisen muotoinen. Siinä oli kauniita hopeanvärisiä marjoja, jotka ovat kuin helmiä. Ovatpa ne kauniita tosiaan! Tuollaisen pensaan soisi olevan jossain lähellä kulku- tai oleskelupaikkaa, jotta jokainen voisi helposti nähdä helmi-marjat. Minua ihastuttaa lisäksi tässä pensaassa se, että siinä ei tiettävästi ole tuholaisia. Lehdet ovat niin liukkaat ja kovapintaisetkin, ettei varmaan kirvat ja etanat tosiaan tykkää. On niin harmittavaista, etten sanoisi raivostuttavaakin, kun kirvat pistelee suuhunsa monien kasvien lehtiä ennen kuin ehtii silmäänsä räpäyttää. Ilo on löytää joku pensas, jonka lehtiä ei ole rei'itetty pitsimalliin  Eikä sitä jäniksetkään syö. Minullakin on juurtumassa taimi ruukussa. Hopeaa ei koskaan ole liikaa, eikä mahdottoman paikan kasveja, kuivaa ja hiekkamoreenia paahteessa. Tuoksuu kuulemma kukkiessaan voimakkaasti. Tuosta juurruttamisesta kysyisin. Olen saamassa hopeapensaan oksia, niin leikkaanko ne melko lyhyiksi ja sitten upotan multaan vaikka ämpäriin siten, että 2/3 oksasta menee multaan? Ja pidän ämpärin suht varjossa ja pidän mullan kosteana? Kuinkahan pitkään vie ennen kuin taimissa on juuret ja ne saa omalle paikalleen istuttaa maahan? Onnistuin saamaan pari taimea juuriversolla. Lyijykynan päksuinen (kilsepensaalla on ohuemmat versot kylläkin) versoa käytetään yleensä, alaosa viistoon leikattuna juurtuu paremmin, tulee enemmän juurtumispintaa, yläosa suoraan. Just 2/3 multaan ja ruukun reunoilla saavat enemmän happea juurtuakseen, pitäisiköhän olla reiällinen ruukku, tai ämpäri, happea ja liikävesiongelma torjuuntuu. Kai niille kulmasta leikatun muovihupun tai harsonkin voisi laittaa ja varjohan on hyvä.
|
|
|
Marja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 312,
Käynnit: 1,1K
|
+x+xTänä kesänä vasta olen tutustunut hopeapensaaseen, kun sain parit taimet, joista aiemmin ketjussa jo mainitsinkin. Kävin katsomassa taimien emokasvia, joka on suuri ja epämääräisen muotoinen. Siinä oli kauniita hopeanvärisiä marjoja, jotka ovat kuin helmiä. Ovatpa ne kauniita tosiaan! Tuollaisen pensaan soisi olevan jossain lähellä kulku- tai oleskelupaikkaa, jotta jokainen voisi helposti nähdä helmi-marjat. Minua ihastuttaa lisäksi tässä pensaassa se, että siinä ei tiettävästi ole tuholaisia. Lehdet ovat niin liukkaat ja kovapintaisetkin, ettei varmaan kirvat ja etanat tosiaan tykkää. On niin harmittavaista, etten sanoisi raivostuttavaakin, kun kirvat pistelee suuhunsa monien kasvien lehtiä ennen kuin ehtii silmäänsä räpäyttää. Ilo on löytää joku pensas, jonka lehtiä ei ole rei'itetty pitsimalliin  Eikä sitä jäniksetkään syö. Minullakin on juurtumassa taimi ruukussa. Hopeaa ei koskaan ole liikaa, eikä mahdottoman paikan kasveja, kuivaa ja hiekkamoreenia paahteessa. Tuoksuu kuulemma kukkiessaan voimakkaasti. Tuosta juurruttamisesta kysyisin. Olen saamassa hopeapensaan oksia, niin leikkaanko ne melko lyhyiksi ja sitten upotan multaan vaikka ämpäriin siten, että 2/3 oksasta menee multaan? Ja pidän ämpärin suht varjossa ja pidän mullan kosteana? Kuinkahan pitkään vie ennen kuin taimissa on juuret ja ne saa omalle paikalleen istuttaa maahan?
|
|
|
valtsu
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 14,0K,
Käynnit: 40,0K
|
+xTänä kesänä vasta olen tutustunut hopeapensaaseen, kun sain parit taimet, joista aiemmin ketjussa jo mainitsinkin. Kävin katsomassa taimien emokasvia, joka on suuri ja epämääräisen muotoinen. Siinä oli kauniita hopeanvärisiä marjoja, jotka ovat kuin helmiä. Ovatpa ne kauniita tosiaan! Tuollaisen pensaan soisi olevan jossain lähellä kulku- tai oleskelupaikkaa, jotta jokainen voisi helposti nähdä helmi-marjat. Minua ihastuttaa lisäksi tässä pensaassa se, että siinä ei tiettävästi ole tuholaisia. Lehdet ovat niin liukkaat ja kovapintaisetkin, ettei varmaan kirvat ja etanat tosiaan tykkää. On niin harmittavaista, etten sanoisi raivostuttavaakin, kun kirvat pistelee suuhunsa monien kasvien lehtiä ennen kuin ehtii silmäänsä räpäyttää. Ilo on löytää joku pensas, jonka lehtiä ei ole rei'itetty pitsimalliin  Eikä sitä jäniksetkään syö. Minullakin on juurtumassa taimi ruukussa. Hopeaa ei koskaan ole liikaa, eikä mahdottoman paikan kasveja, kuivaa ja hiekkamoreenia paahteessa. Tuoksuu kuulemma kukkiessaan voimakkaasti.
|
|
|
Marja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 312,
Käynnit: 1,1K
|
Tänä kesänä vasta olen tutustunut hopeapensaaseen, kun sain parit taimet, joista aiemmin ketjussa jo mainitsinkin. Kävin katsomassa taimien emokasvia, joka on suuri ja epämääräisen muotoinen. Siinä oli kauniita hopeanvärisiä marjoja, jotka ovat kuin helmiä. Ovatpa ne kauniita tosiaan! Tuollaisen pensaan soisi olevan jossain lähellä kulku- tai oleskelupaikkaa, jotta jokainen voisi helposti nähdä helmi-marjat. Minua ihastuttaa lisäksi tässä pensaassa se, että siinä ei tiettävästi ole tuholaisia. Lehdet ovat niin liukkaat ja kovapintaisetkin, ettei varmaan kirvat ja etanat tosiaan tykkää. On niin harmittavaista, etten sanoisi raivostuttavaakin, kun kirvat pistelee suuhunsa monien kasvien lehtiä ennen kuin ehtii silmäänsä räpäyttää. Ilo on löytää joku pensas, jonka lehtiä ei ole rei'itetty pitsimalliin
|
|
|
-risa-
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 370,
Käynnit: 3,9K
|
Hopeapensas ei koreile kukilla, lehdet niin kauniit...
V-vyöhyke
|
|
|
Iltatähti
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 591,
Käynnit: 13,0K
|
Eipäs nyt sentään liioitella  Pihlaja-angervo on kuitenkin ihan omaa luokkaansa! Sama tyyli kumminkin. Ja tästä sentään pääsee halutessaan eroonkin, siitä toisesta sen sijaan ei. Kokemuksen ääni puhuu
|
|
|
Marja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 312,
Käynnit: 1,1K
|
Iltatähti, kiitokset infosta. Se taitaa olla leviämisen suhteen samanlaista sorttia kuin pihlaja-angervo? Juuri ainakin on tosiaan samanlaista paksua, aivan kuin puunoksaa. Pitääpä laittaa esteitä juuristolle
|
|
|
Iltatähti
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 591,
Käynnit: 13,0K
|
Kyllä se on hyvinkin nopeakasvuinen kun kerran alkuun pääsee. Kannattaa laittaa juuriesteet sen kasvupaikan ympärille, ettei levitä juuriversojaan joka puolelle. (Itse en sitä ymmärtänyt tehdä) Kaunis pensas, mutta juuri tuon leviämistaipumuksen takia hävitin sen.
Toisaalta tiedän yhden kilsepensaan, joka on vuosikausia pysynyt leikkaamatta hyvin kompaktina pikkupensaana. Se kasvaakin hyvin kuivassa ja karussa paikassa.
|
|
|
Marja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 312,
Käynnit: 1,1K
|
Sain kilsepensaan taimia kaksittain, paksun puumaisen juurenpätkän kera molemmat. Pensas on minulle vieras, olen nähnyt vain isohkon vanhan pensaan. Kysymykseni kuuluukin: Mitä sanotte pensaan kasvunopeudesta? Vaikea ehkä määritellä, mutta onko se vaikkapa yhtä hidas kuin joku havupuu tai yhtä nopea kuin joku kanukka tms.? Istutin taimet multavaan maahan, johon paistaa aurinko iltapäivällä / illalla.
|
|
|