Ihan tonttumaisen hyvää 😋
Piparkakku makuisia ”mokkapaloja” pellillinen. Helppo tehdä.
Nyt en tiedä mistä ohje on mutta löytyi pädin muistiinpanoista.
Piti maistaa, jatkoon menee.
Koska tämä kestää hyvin pakastusta, otan pyöreällä muotilla valmiiksi kahvittelupaloja.
Ne sulaa nopsaan ja jos haluaa niin vaniljakastike lampi siihen kylkeen 😁
Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
200 g voita sulatettuna
5½ dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1-2 rkl piparkakkumaustetta
2 dl maitoa
Kuorrute:
100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
1½ tl kanelia
4 dl tomusokeria
½ tl suolaa
koristerakeita
Pohja:
1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla.
2. Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon sulatettu voi.
3. Sekoita kuivat aineet yhteen toisessa kulhossa ja lisää vuorotellen maidon kanssa muna-
sokerivaahtoon. Kääntele tasaiseksi (älä vatkaa, ettei taikinasta karkaa kaikki ilma) ja levitä
uunipellille.
4. Paista noin 15 minuuttia. Jäähdytä pohja ennen kuorrutteen levittämistä.
Kuorrute:
1. Mittaa voi, fariinisokeri, kerma ja kaneli kattilaan. Kuumenna, kunnes sokeri sulaa. Ota kattila
liedeltä ja vatkaa joukkoon tomusokeri. Mausta suolalla. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki välillä
sekoitellen.
2. Kaada kuorrute hieman jäähtyneen pohjan päälle. Viimeistele koristerakeilla. Anna kuorrutteen
jähmettyä jääkaapissa noin 30 minuuttia ennen leikkaamista.
Kirkkonummi 1B - Elämä on pelkkää kokeilua