Tein meille iltapalaksi riisipyörösiä, tunnetaan myös kukkosina.Sämpylätaikina pohjaksi ja riisipuuroa syvennykseen. Voidellaan voisulalla.Nam.
No, hyvä että onnistui. Jo ajattelinkin että mitenkähän sinun käy tuossa kokeilussasi. Voipahan tässä itsekkin sitä tekoa ajatella, pojat kun niin tykkäävät niistä, mummo aikoinaan osti pojille ja tuli itsekkin syötyä niitä silloin ¨ennen vanhaan¨.
Ette arvaa kuinka ollaan mahat pullollaan nyt! Kokeilin ekalla kerralla valmistaikinan kanssa ja tein sen valkuais-tomusokerikuorrutteen johon laitoin vain pari kukkuraa lusikallista vaaleanpunaista mansikanmakuista sokeria ja annoin niiden kovettua. Ihan oli kuin joskus Elannosta ostetut. Tämä ei ole mainos kun koko kauppaa ei enää ole.
Eipä voi leipominen enää helpompaa olla. Ai pahus, meinasi unohtua, muotti oli soikeasta spagettipurkin kannnesta, ja sen voi tehdä mistä vaan kun ei ole ihan pieni.
250,0 g
voita
2,5 dl
sokeria
1,5 dl
siirappia
2,0 rkl
piparkakkumaustetta
1,0 dl
kiinteää kinuskikastiketta (Pirkka)
2,0 kpl
munaa
12,0 dl
vehnäjauhoja
3,0 tl
soodaa
pinnalle:
2 munan valkuaista
500,0 g
tomusokeria
karamelliväriä tai 2 rkl vaaleanpunaista tomusokeria
uskoisin, että ihan aidon pumppernikkelin - noin kirjoitettuna - reseptiä ei mahda saada mistään. on perin suojattu ja yhden valmistajan käytössä. matkijoita on ja niihin täytyy sitten tyytyä, jos nykyinen valmistaja lopettaa leipomisen ja/tai tuotteet menevät niin vikkelästi suoraan uunista ostajille, ettei tämmöinen parin pumppernikkelin haluaja enää voi tehdä kauppaa hgin kauppahallin leipäpuodissa.