Kolme vuotta kasvattamani taatelipalmut ovat päässeet kuivahtamaan niin, että lehdet ovat vetäytyneet ihan haitariksi ja menneet kuiviksi. Onko kellään kokemusta, kannattaako ressukoita vielä yrittää elvytellä vai nakkaanko kompostiin?
Jokos löysit keskustelut? Minäkin olen laittanut sinne kuvia ja kirjoittanutkin. Tosin minun taatelin taimet kuolivat, kun en muistanut kastella niitä ja oli niin paljon muuta touhua ja tohinaa talvella. Tuoreista en tiedä, mutta kuivatut ainakin itävät. Täytyypä laittaa uudelleen kasvamaan, kun on noita Israelin taateleita vielä syömättä.
Eivätkö tuoreen taatelin siemenet idä?
En löytänyt keskustelua vanhastakaan pentistä, mutta yritän vielä. Kiitos!
Lukekaapas vanhasta pentistä taatelin kasvatuksesta, siellä on paljon tietoa.
Jos löytää kivellisiä kuivia taateleita, niiden siemenet itävät. Palmujahan niistä tulee,sitten aikanaan
Myydäänkö tuoreita taateleita ihan tavallisissa ruokakaupoissa? En ole itse koskaan huomannut, tosin enpä ole kyllä mitenkään erityisesti etsinytkään. Olisi mielenkiintoista kuitenkin kokeilla taatelin kasvattamista siemenestä.
Heip!
Ostinpa ihania tuoreita taateleita kaupasta ja törkkäsin herkuttelun jälkeen kolme siementä multaan. Siemenet olivat ihanan isoja, kaipa ne kasvaa multaa tungettuna? En ole taatelia koskaan kasvattanut, siemenistä puhumattakaan. En löytänyt topicia taatelille, toivottavasti joku voisi tätä tylleröä auttaa. Kiitos ja nauttikaa helteistä!