Minulla on ollut sitä täällä III-vyöhykkeellä, mutta huonolla menestyksellä. Nyt kun olen saanut raivattua hiukan uusia istutusalueita edellisen kokeilun jälkeen, olen kahden vaiheilla. Toisaalta; kun kauniita ja mielenkiintoisia kasveja tuntuu olevan enemmän kuin pihaan mahtuu, niin miksi tapella sellaisten vaikeiden kanssa. (siksi, että tulee niin hurrrrjan hyvä mieli jos pääsee voitolle)
Päivännouto näyttää kasvavan Ahvenanmaalla luonnonvaraisena ja talvehtii vain hyvin läpäisevässä kasvualustassa.
Tänä aamuna selasin perennakirjaa ja kiinnostuin todella tuosta varvusta, jonka sanotaan menestyvän kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla ja kukkivan kesä-heinäkuussa keltaisin kukin.
Onko teillä jollain tuota päivännoutoa puutarhassa ja millä vyöhykkeillä?