Goldenlobelia
|
|
Ryhmä: Jäsenet
Viestiä: 6,
Käynnit: 0
|
Ostimme vuosi sitten paritalon puolikkaan metsän ja peltojen keskeltä, ja viime kesä meni katsellessa minkälainen puutarha pihassa oikein on. Puuh.. ei kukkapenkkejä, kaksi omenapuuta, ja yksi pensas (tontti on puolen hehtaaria josta noin puolet on käytössä, loppu on tiheää koivukkoa), tästä käytössä olevasta on 3/4 osaa hoidettua pihaa, ja loppu hoitamatonta pajukko / koivikko / sammal / heinä sekasortoa. Ensi kevään ja kesän projeki olisikin tehdä tuosta hoitamattomasta alueesta siisti. Viime kesänä ajoin pajukon ja koivikon alas, vain huomatakseni syksyllä että takaisin tuli. Joten näin ensikertalaisena puutarhan ihmettelijänä kaipaan hieman apuja. Suunnitelmissa olisi tuoda keväällä multakuorma ja pinnoittaa alue uudelleen, ja istuttaa ruoho, tavoitteena olisi että paikan voisi ajaa ruohonleikkurilla (nyt ainoa tapa on trimmeri, paikka on täynnä kuoppia). Mutta kuinka estän koivun ja pajun uudelleen kasvun? Sitten toinen on outo rikkakasvi, leviää juuristosta, todella leveälehtinen, ei kuki, ei kasva niinkään korkeutta vaan leveyttä ja sitkeä kuin mikä. Tämä outo kasvi on levittynyt koko tälle hoitamattomalle alueelle ja leviää kohti pihaa josta sitä kitkin koko kesän. Suunnitelmaan kuuluu myös tehdä kasvihuone tälle alueelle ja hieman perunaa ja mansikkaa kasvattaa. Eli oikeastaan kysymykseni on mitä tehdä pajulle ja koivulle? Sekä mikä ihme on tämä leveälehtinen rikkakasvi?
|
|
|
susah
|
|
Ryhmä: Jäsenet
Viestiä: 53,
Käynnit: 0
|
peltomaatahan pihani nyt on, että sinänsä...
onko kellään samanlaista pohjaa tuotu pihaan ja mikä on ollut menestyksen määrä?
|
|
|
Nuu
|
|
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K,
Käynnit: 69,0K
|
susah, viestisi piha-alue- asiasta on nyt täällä, vastauksineen kaikkineen
Iitti / III Asioilla on taipumus järjestyä
|
|
|
Inki
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 4,5K,
Käynnit: 0
|
Ihan ensin kannattaa odottaa että se routa sulaa syvältäkin kokonaan pois. Jos jollain kohtaa on syvemmällä kumminkin savikkoa, se on joka kevät epätasainen, mutta tasaantuu roudan sulettua kokonaan
|
|
|
susah
|
|
Ryhmä: Jäsenet
Viestiä: 53,
Käynnit: 0
|
jo juu, tiesinhän minä että työtä siinä on, mutta kun urakoitsija lupasi tämän meille valmiina, ja tässä tulos! Epäilyttää myös onko peltomaa hyvä alusta millekään, ja siinä on jotain roskia mukana ja isoja kiviä. Kuka olisi sellainen asiantuntija, jonka voisi kutsua paikalle tsekkaamaan onko tässä touhussa mitään järkeä vai ruvetaanko uhittelemaan raastuvalla. On nimittäin jo monesti palanut käämi urakoitsijan kanssa, kun ovat niin välinpitämättömiä...
|
|
|
Emo
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 8,6K,
Käynnit: 7,8K
|
Nanikka ehti ensin ja perusteellisemmin vastasikin.
|
|
|
Emo
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 8,6K,
Käynnit: 7,8K
|
Susah, ei kai siinä auta muu kuin ottaa lapio kauniiseen käteen ja alkaa levitellä sitä peltomultaa tasaisemmaksi. Samalla yritä repiä pois kaikki rikkisten juuret. Tai sitten maksaa kaivinkoneyrittääjälle tai vuokraa bobcatin. Konehommissa ne rikkikset jäävät maahan.
Lannoitus ja kalkitus vasta kun maa on tasattu haluttuun muotoon.
|
|
|
nanikka
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 3,3K,
Käynnit: 0
|
Eipä siinä tasoittelussa muu auta kuin työ. Möykyt pitää saada siirtymään kuoppiin, sillä se tasoittuu. Joko koneella tai käsin.
Rikkaruohot pitää saada pois, jos ne häiritsee. Joko kitkemällä tai sitten myrkyttämällä jollei aika piisaa niiden hävittämiseen esim. peittämällä (vuosi-kaksi).
Uuden multakerroksen paksuus riippuu allaolevan maan laadusta, onko se sellaista että siinä jo jotakin voi kasvattaa, vai tarviitko tosiaan uutta multaa. Paksuus riippuu myös siitä, mitä aiot siihen istuttaa ja miten (kuoppaan, tasamaalle, kohopenkkiin). Nurtsi vaatinee 15-20 senttiä multaa alleen. Marjapensaat useita kymmeniä senttejä, mutta niille kannattanee kumminkin kaivaa kolo, johon mullan tipauttaa.
Lannoitus ja kalkitus riippuu siitä missä kunnossa maa on. Sitä voi joko katsoa ja odottaa miltä se näyttää, ostaa puutarhakaupasta testipaketin jolla voi itse testata ravinnepitoisuuksia/pH:ta, tai ottaa näytteet ja lähettää tutkittavaksi.
|
|
|
Kassikäpp
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 4,5K,
Käynnit: 213
|
Mielenkiintoisen ketjun aloituksen löysit, hehhee...
Miksi piha pitää saada tasaiseksi? Kalkitus ja lannoitus riippunevat jo olemassa olevista olosuhteista.
Sen vähätöisen alueen voi asfaltoida.
|
|
|
susah
|
|
Ryhmä: Jäsenet
Viestiä: 53,
Käynnit: 0
|
olemme pulassa... isolle tontillemme on tuotu peltomaata kun maa oli jäässä ja nyt se on monenlaisella kuopalla ja epätasainen. Jotain rikkaa jo kasvaa paikoitellen. Mitä pitäisi tehdä, että saisi pihan ensin tasaiseksi, ja sitten puutarhamultaako päälle, ja kuinka paljon? entä missä vaiheessa kalkitus, entä lannoitteita? piha on vajaa 2000neliötä, osa on tarkoitus olla nurmikenttää, osa kasvimaata, osa marjapensaita yms. ja osa saattaa mahdollisimman vähätöiseksi, kuitenkin toivottavasti ilman että rikat valtaavat alan... ehdotuksia?
|
|
|