höyrähtänyt
|
|
Ryhmä: Jäsenet
Viestiä: 155,
Käynnit: 0
|
Voi siitä vuohenputkesta tehdä ihan hyvin viherjauhetta vieläkin. Lehtien maku vaan on parhaimmillaan silloin pienenä.
Ja tuosta myrkkykeisojutusta sen verran, että ne oikeasti näyttävät ihan erilaisilta sellaisen ihmisen silmään, joka on tottunut kasveja katsomaan (ja haistamaan). Sellainen, joka ei ole tottunut katsomaan sekoittaa voikukan valvattiin ja virmajuuren karhunputkeen. Siksi niistä näköislajeista varoitellaan niin paljon. Tunnenpa erään ihmisen, joka keräsi valtavan määrän ruttojuurta takiaisena ja eräältä palstalta luin, kuinka ihminen oli tehnyt "raparperipiirakan" bergeniasta.
|
|
|
Tuomipihlaja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 5,9K,
Käynnit: 573
|
Kyllä siitä viherjauhetta voi mun mielestä hyvin tehdä. Ota vaan lehtiä, älä varsia enää.
|
|
|
Q.
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 1,9K,
Käynnit: 96
|
Voikohan tuota vuohenputkea vielä kuivata lehtivihreäsekoitukseen, kun sitä olisi ihan omasta takaa ihan koko kellarinkatollinen? Lehtikaali ja keräsalaatti saattavat jäädä tänä vuonna ihan pikkumaistiaisiksi, linnut tuhosivat kaiken ja uudet siemenet ei suostu itämään, joten ajattelin joskos tästä saisi viherjauhetta vielä kuivattua? Vai onko jo ylikasvanutta?
|
|
|
LiisiA
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 912,
Käynnit: 0
|
Kiitos Tuomipihlajalle vielä avusta! Tänään oli niin kylmä, etten tarjennut pihalla tutkia kunnolla kasvustoja. Ikkunasta kyllä näytti, että talon pohjoispuolella oli vielä jokunen suppulehti. Täytyy katsoa jos huomenna maistelisin.
Ja joo, oon kyllä melkosen epäluulonen aina kaikkea kohtaan mitä kerään ja syön. Joten tarkkana olen.
|
|
|
Tuomipihlaja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 5,9K,
Käynnit: 573
|
Kun niitä vuohenputkia leikkaa, niin tuleehan niihin uusia lehtiä, mutta tulevat kyllä niin nopeasti, että ei niissä enää kesemmällä ole sitä sellaista vaihetta, jossa koko kasvi on sellainen suloinen suppu. Tai en ainakaan ole ehtinyt huomaamaan. Suppuisina ne on hyvää myös salaatissa. Myöhemmin ihan hyvää lämpimissä ruuissa. Sitä ei vaan ole meillä niin kovasti tullut tehtyä. Vielä eilenkin kyllä syötiin vuohenputkea salaatissa.
Vuohenputken lehdykät ovat siis herttatyvisiä ja vähän muotopuolia, kun tarkkaan syynää. Suppuisenakin sen supun voi avata ja tarkistaa lehdyköiden muodon. Myrkkykeison lehdykät eivät ole herttatyvisiä, vaan sellaisia luisutyvisiä.
Jos nimenomaa syöt niitä vuohenputkia, joita rikkana nyhdät istutusalueilta, niin en usko että on suurempaa vaaraa. Olisit varmaan tunnistanut, jos teillä myrkkykeisot rikaksi asti leviäisivät. Mutta ole tarkkana siellä puron rannalla. Siellä saattaa olla molempiakin.
|
|
|
LiisiA
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 912,
Käynnit: 0
|
Niin siis tarkotin, että netin kuvien perusteella nuo kaksi on hyvin erinäköisiä. Ja niihin kuviin verrattuna mulla selvästikin on vuohenputkea.
No mutta tuleehan niitä uusia lehtiä noihin vuohenputkiin koko kesän. Eikö? Kun vanhat katkoo niin tekee uusia. Ehkäpä mun ois kumminkin varmempaa käyttää noita auenneita lehtiä, niin on sitten parempi tuo lajimääritys.
Olikos se niin, että muhennoksiin yms ois noi isommat vuohenputken lehdet sopivia?
|
|
|
Tuomipihlaja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 5,9K,
Käynnit: 573
|
Kävin äsken vähän tiirailemassa vuohenputkia pihalla. Yhtään ei ole enää suppuisia, vaan kaikki lehdet ovat jo auenneet. Maku on todella paljon miellyttävämpi suppuvaiheessa. Ja kun tarkkaan katsoin, niin lehdykät eivät kyllä ole kaikki toistamiseen kolmilehdykkäisiä vaan usein vaan kaksi, mutta kärkilehdykkä on kyllä aina jakaantunut kolmeksi. Mutta se "valuvika" lehdyköistä löytyy. Se on ollut itselleni aina se varmistus.
LiisiA, tarkempi varmaan sitten pitää olla jos piha on puron varressa.
|
|
|
-Alix-
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 421,
Käynnit: 93
|
LiisiA: netin kuvatko eivät näytä yhtään samalta pihasi kasvien kanssa vsiko keskenään? Mitä noita on vähän selaillut, niin muuiden "putkien" lehdet ovat paljon liuskoittuneemmat, vuohenputken on säännölliset.
|
|
|
LiisiA
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 912,
Käynnit: 0
|
No mä oon mielestäni nää "omalla" pihalla alaa valtaavat rikat tunnistanut vuohenputkeksi, mutta en sitä lajimääritelmää oo sit tarkemmin harkinnut kun aina oon vaan nyhtänyt ne kompostiin. Ehkäpä uskaltaudun nyt kuitenkin tänä keväänä vielä maistamaan. Tuomipihlaja: Just tuon kasvupaikan takia oonkin alkanut epäilemään omaa tunnistamiskykyäni, kun tämä piha on melkein kokonaan puron ympäröimää. Siten tuota kosteaa kasvupaikkaa on reilusti... Alix: just siksi tänne kirjotin kun oon noita taas tuolla pihalla nyppinyt ja miettinyt josko uskaltaisin syödäkin  Noita netistä löytyviä vuohenputki- ja myrkkykeiso- kuvia oon kyllä vertaillut jo moneen kertaan. Kuvien perusteella ne ei vaan mun mielestä näytä yhtään samalta, niin siksi epäilyttää sitten tuo kerääminen. Kun kuvien perusteella en pidä ollenkaan mahdollisena että keräisin sitä myrkkykeisoa...Ehkä oon vaan ylivarovainen.
|
|
|
Tuomipihlaja
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 5,9K,
Käynnit: 573
|
Joka kevät syödään ahkerasti vuohenputkia. Täytyy vain huomata, että nousevat tosi aikaisin pintaan, koska ne ovat parasta suppuisina, kun lehti ei vielä ole kokonaan auennut.
Vuohenputki on kyllä mahdollista oppia tuntemaan hyvin eroon myrkkykeisosta. Ja kun kerää vuohenputken puutarhasta tai muusta suht kuivasta paikasta pihoilta niin ei pitäisi olla vaaraa. Myrkkykeiso kasvaa märillä paikoilla.(Vuohenputkikin tykkää muhevista ja varjoisista paikoista, mutta myrkkykeiso löytyy tulvaniityiltä, lammista, ojista, merenlahdista). Vuohenputkentyvilehdet ovat kolme kertaa 3-sormisia, muistuttaen täten vähän vuohensorkkaa. Tyvellä olevista lehdistä lähtee siis kolme "osaa", joissa kussakin on vielä kolme lehdykkää. Ja sitten lehdyköistä aina osa on hauskasti toispuoleisesti herttatyvisiä, vähän niin kuin, että muotissa on ollut vikaa. Myrkkykeison lehti on paljon moniosaisempi. Kannattaa katsoa kuvia. Suppuista vuohenputkenlehteä on tietysti vaikeampi tunnistaa, mutta kun seuraa kasveja yhtenä kesänä isoksi ja tunnistaa ne, niin seuraavana keväänä voi siitä samasta paikasta kerätä vuohenputken suppulehtiä yllin kyllin.
|
|
|