Rillari
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 637,
Käynnit: 7,1K
|
Pakko oli laskea, 7258 päivää yhteistä asumista, elämistä ja kasvamista. Hetki sitten kannoimme tuhisevana nyyttinä ovesta sisään. Tänään isompi Pikkuapulainen muuttaa pois. Silmäni ovat tomaatteja punaisemmat, muutama suolavesi on päässyt vuotamaan. Olen kiitollinen ja ylpeä. Silti kaipaan niin samperisti jo etukäteen.
Pirkanmaa III
|
|
|
Nuu
|
|
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K,
Käynnit: 71,0K
|
+x+xPuolisisarustapaaminen takana. Oli mielenkiintoista, kaikkien mielestä nähtävästi. Osa ollut täysin pimennossa toisiltaan, vähän vaihdellen kuka keneltäkin. Perunkirjoituksessa ei kamalan paljoa kerinnyt eikä pystynyt kunkin elämään paneutumaan mutta keräsin paperille kaikilta yhteystiedot vastaisen varalle. Nyt ne on tallessa jokaisella kuvana puhelimessa. Heitin myös ilmaan ajatuksen mahdollisesta yhteistapaamisesta jossain vaiheessa, sinne voisi tulla muitakin osapuolten perheenjäseniä jos on kiinnostusta tavata tuota puolta suvusta. Välimatkat sisarusten väleillä on jonkinlaiset kyllä, mutta aina voi valita tapaamispaikaksi jonkun ns. keskipisteen. No katellaan. Odottelinkin jo miten siellä meni. Läheistä perhettä kuitenkin vaikka vuosikymmeniä mennyt tapaamatta. Toivottavasti tutustutte paremmin. Kuin myös
Iitti / III Asioilla on taipumus järjestyä
|
|
|
Kurppa.
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 28,0K,
Käynnit: 111,0K
|
+xPuolisisarustapaaminen takana. Oli mielenkiintoista, kaikkien mielestä nähtävästi. Osa ollut täysin pimennossa toisiltaan, vähän vaihdellen kuka keneltäkin. Perunkirjoituksessa ei kamalan paljoa kerinnyt eikä pystynyt kunkin elämään paneutumaan mutta keräsin paperille kaikilta yhteystiedot vastaisen varalle. Nyt ne on tallessa jokaisella kuvana puhelimessa. Heitin myös ilmaan ajatuksen mahdollisesta yhteistapaamisesta jossain vaiheessa, sinne voisi tulla muitakin osapuolten perheenjäseniä jos on kiinnostusta tavata tuota puolta suvusta. Välimatkat sisarusten väleillä on jonkinlaiset kyllä, mutta aina voi valita tapaamispaikaksi jonkun ns. keskipisteen. No katellaan. Odottelinkin jo miten siellä meni. Läheistä perhettä kuitenkin vaikka vuosikymmeniä mennyt tapaamatta. Toivottavasti tutustutte paremmin.
Kotka, Karhula. Vyöhyke II Otetaan mitä on.
|
|
|
Nuu
|
|
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K,
Käynnit: 71,0K
|
Puolisisarustapaaminen takana. Oli mielenkiintoista, kaikkien mielestä nähtävästi. Osa ollut täysin pimennossa toisiltaan, vähän vaihdellen kuka keneltäkin. Perunkirjoituksessa ei kamalan paljoa kerinnyt eikä pystynyt kunkin elämään paneutumaan mutta keräsin paperille kaikilta yhteystiedot vastaisen varalle. Nyt ne on tallessa jokaisella kuvana puhelimessa. Heitin myös ilmaan ajatuksen mahdollisesta yhteistapaamisesta jossain vaiheessa, sinne voisi tulla muitakin osapuolten perheenjäseniä jos on kiinnostusta tavata tuota puolta suvusta. Välimatkat sisarusten väleillä on jonkinlaiset kyllä, mutta aina voi valita tapaamispaikaksi jonkun ns. keskipisteen. No katellaan.
Iitti / III Asioilla on taipumus järjestyä
|
|
|
Nuu
|
|
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K,
Käynnit: 71,0K
|
Jälkikasvuasiaa tääkin. Oon ens viikolla menossa biologisen isäni perunkirjoitustilaisuuteen. Kun soitin lakimiehelle ja ilmoitin tulevani, hän sanoi että nyt sitten vainajan kaikki 5 lasta ovat ilmoittaneet tulevansa paikalle. Kolmen muun olemassaolon tiesin ainakin nimeltä vaikken ketään heistä ookaan koskaan tavannut, mutta tää viides oli yllätys. Mielenkiinnolla odotan tapaavani 2 velipuoltani ja 2 sisarpuoltani. Käsittääkseni olen keskimmäinen. Kolme meistä on sellaisia jotka ei ole olleet isänsä kanssa tekemisissä, 2 nuorinta on viimeisimmästä avioliitosta joka kesti kai yli 50 v.
Iitti / III Asioilla on taipumus järjestyä
|
|
|
Nuu
|
|
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K,
Käynnit: 71,0K
|
+xIsompi Pikkuapulainen menee tänään armeijan harmaisiin, vanhin odottaa liki viimeisillään esikoistaan. Nyt enää minun ja mieheni lisäksi Pikkuapulainen kotona. Tuntuu oudolta. Vastahan me tämän keskimmäisen kanssa synnäriltä lähdettiin. Eikö tunnukin siltä et aika menee nopeesti. Kaiken muistaa kuin eilisen päivän (no ei ihan kaikkea, mut jotkut asiat varmaan joutaakin jäädä unohduksiin  ). Vaan eipä aikaakaan kun pikku-pikku-apulaisia alkaa ympärillä hyörimään. Ehkä muutamia vuosia saa itekseen olla ja ihmetellä siinä välissä, ja sun kohdalla vaikuttais siltä ettei kovin pitkää väliä oo näkyvissä
Iitti / III Asioilla on taipumus järjestyä
|
|
|
Rillari
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 637,
Käynnit: 7,1K
|
Isompi Pikkuapulainen menee tänään armeijan harmaisiin, vanhin odottaa liki viimeisillään esikoistaan. Nyt enää minun ja mieheni lisäksi Pikkuapulainen kotona. Tuntuu oudolta. Vastahan me tämän keskimmäisen kanssa synnäriltä lähdettiin.
Pirkanmaa III
|
|
|
tönönvahti
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 4,1K,
Käynnit: 57,0K
|
Japanin matkalainen laittoi tiedon saapuneensa just Helsinkiin. Viimeyönä valvoin ja odotin tietoa et oli osannu lähtöportille Tokiossa. Kyllä ne nuoret osaa mutta kyllä sitä huolehtii vaikka ei olis niin tarviskaan.
Pohjois-Savo vyöhyke V
|
|
|
tönönvahti
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 4,1K,
Käynnit: 57,0K
|
Huolet huojentui toistaiseksi. Tytär lähti Japaniin ihan yksinään. On aina haaveillut tekevänsä sinne matkan. Sunnuntaina laittoi tietoa että on perillä Tokiossa. Se jälkeen ei kuulunu mitään. Äsken tuli viesti kuvan kanssa. Kaikki hyvin toistaiseksi. Koko reissu kestää kolme viikkoa. Vielä riittää jännitystä ennekuin on taas palannut kotimaahan. Elämänsä ensimmäinen palkallinen kesäloma ja vielä kaksi kuukautta niin oli mahdollisuus moiseen lomaan.
Pohjois-Savo vyöhyke V
|
|
|
Iltatähti
|
|
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 591,
Käynnit: 13,0K
|
 Mummon kullat 6-v, 7-v, 9-v, 11-v ja 12-v mummolassa kesäloman alkamisen kunniaksi
|
|
|