Koronavirus ( Covid-19 ) elämässä ja ajatuksissa

Kirjoittaja
Viesti
Nuu
Nuu
Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K, Käynnit: 66,0K
Rapunzel - 19.11.2022
Olipa sitten korona täälläkin. Aika vähällä päästiin, mä oksentelin pari päivää, mikä oli ikävin osuus, koska se vei voimat. Vähän kuumetta, yskää ja päänsärkyä.Oli varmaan sellainen ”ruokakauppatartunta”, koska olen ollut etätöissä ja harvat kontaktit pariin viikkoon tuli tarkistettua, eikä mikään niistä ollut tartunnan lähde.

Hyvä ettei ollut sen kamalampi, vaikka ei toikaan oksenteluineen kuullosta siltä että sen haluisi kokea.
On vissiin niin kuin on jo pitkään uutisoitukin että nää uudet omikronvariantit aiheuttaa selkeesti lievempää oireilua kuin aikasemmat koronaversiot. Hyvä niin, kun kuitenkin sitä on liikkeellä vissiin kai enemmän kuin aikasemmin on ollut.

Iitti / III                       
 Asioilla on  taipumus järjestyä                                            

Rapunzel
Rapunzel
Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)Kunniapuutarhuri (11,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 2,6K, Käynnit: 96,0K
Olipa sitten korona täälläkin. Aika vähällä päästiin, mä oksentelin pari päivää, mikä oli ikävin osuus, koska se vei voimat. Vähän kuumetta, yskää ja päänsärkyä.

Oli varmaan sellainen ”ruokakauppatartunta”, koska olen ollut etätöissä ja harvat kontaktit pariin viikkoon tuli tarkistettua, eikä mikään niistä ollut tartunnan lähde.
Karvari
Karvari
Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)Ylipuutarhuri (39,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 7,8K, Käynnit: 48,0K
No hyi mikä äiti 😳

Kemijärvi-Vyöhyke VII

kitikat
kitikat
Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 3,4K, Käynnit: 15,0K
Nuu - 18.11.2022
kitikat - 18.11.2022
Nuu - 18.11.2022
valtsu - 18.11.2022
Nuu - 18.11.2022
Minä oon kahden vaiheilla sen neljännen kanssa. Mikä siinä nyt eniten mietityttää on se että lapsenlapset (8 ja 10) viettää täällä joka toisen viikonlopun ja tuntuu että heillä on melkein koko ajan jonkunsortin flunssa päällä. Sieltä sitten se koronakin tänne reissaa, vaikka kuinka muuten yritänkin vältellä ja olla varovainen. Jos heitä ei olis, en ottaisi neljättä enää. Nyt - en tiedä.

Olisko liian raaka peli tehdä koronatestin ennen kyläilyyn lähtö Meidän hra 5v on yhteistyökykyinen jäätelöä/ vanukasta vastaan. Tottunut on, kun päiväkotiin ei pääse pienistäkään oireista ja on testattava.

Nythän tää vanhempi tytöistä on ollut kipeenä, tiistaista asti kotona. Kuumetta, kurkkukipua, korvakipua, aivastelua, nuhaa. Pieni vuoden ikäinen veli sairastaa myös, hänellä mennyt korvatulehdukseksi. Pari vuotta vanhempi velipuoli sairasti jokunen päivä etuajassa, hän tervehtyi n. viikossa kuulemma.
Eilen torstaina äitinsä käytti tyttöä  lääkärissä (varmaan siksi koska oon sanonut että tänne en voi ottaa flunssaista lasta) ja sitä ennen ehkä edellisenä päivänä oli tehty kotona koronatesti, negatiivinen. Koronatestit vaan saattaa näyttää tänään negatiivista ja huomenna jo positiivista, ei niihin oikeen uskalla luottaa. Lääkäri tutkinut korvat ja kurkun, ei tulehdusta. 

Molemmat tytöt tuli sitten tänne alkuillasta, ja tokihan on selvää että nuorempikin 99% varmuudella on saanut tartunnan siitä kotiflunssasta joka siellä kiertää. Milloin se hänellä puhkeaa, eli milloin hän sitä alkaa meille tartuttamaan jää nähtäväksi.  Jännättävää siis riittää aina Satisfied

Tyttöjen äiti joissain tapauksissa tekee tytöille sen koronatestin jos oireita on selkeesti päällä, mutta ei mitään mun pyynnöstä koska hän ei voi sietää mun poikaa eikä siinä sivussa siis minuakaan. Jotkut on sellasia, usko tai älä.

Miks lapset tulee sulle vaikka noin siellä sairastetaan? Eikö voi pitää muutaman viikon taukoa? Meillä pidetty ainakin jos sairauksia liikkeellä.

Lasten isä,poikani, tapaa heitä joka toinen viikonloppu. Ei ole muuta paikkaa tavata kodinomaisesti kuin täällä meillä. Viimeksi kun n. kuukausi sitten tytöillä oli taas joku flunssa menossa ja sanoin että jos flunssa jatkuu viikonloppuna niin silloin joudutaan ehkä perumaan tyttöjen tulo. Äitinsä oli sanonut että tytöille että meette sitten vaikka hotelliin isänne kanssa mutta kotiin ette jää.

Voi jestas sentään, nyt ymmärrän.

Keski-Pohjanmaa IV-V vyöhyke

Nuu
Nuu
Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K, Käynnit: 66,0K
kitikat - 18.11.2022
Nuu - 18.11.2022
valtsu - 18.11.2022
Nuu - 18.11.2022
Minä oon kahden vaiheilla sen neljännen kanssa. Mikä siinä nyt eniten mietityttää on se että lapsenlapset (8 ja 10) viettää täällä joka toisen viikonlopun ja tuntuu että heillä on melkein koko ajan jonkunsortin flunssa päällä. Sieltä sitten se koronakin tänne reissaa, vaikka kuinka muuten yritänkin vältellä ja olla varovainen. Jos heitä ei olis, en ottaisi neljättä enää. Nyt - en tiedä.

Olisko liian raaka peli tehdä koronatestin ennen kyläilyyn lähtö Meidän hra 5v on yhteistyökykyinen jäätelöä/ vanukasta vastaan. Tottunut on, kun päiväkotiin ei pääse pienistäkään oireista ja on testattava.

Nythän tää vanhempi tytöistä on ollut kipeenä, tiistaista asti kotona. Kuumetta, kurkkukipua, korvakipua, aivastelua, nuhaa. Pieni vuoden ikäinen veli sairastaa myös, hänellä mennyt korvatulehdukseksi. Pari vuotta vanhempi velipuoli sairasti jokunen päivä etuajassa, hän tervehtyi n. viikossa kuulemma.
Eilen torstaina äitinsä käytti tyttöä  lääkärissä (varmaan siksi koska oon sanonut että tänne en voi ottaa flunssaista lasta) ja sitä ennen ehkä edellisenä päivänä oli tehty kotona koronatesti, negatiivinen. Koronatestit vaan saattaa näyttää tänään negatiivista ja huomenna jo positiivista, ei niihin oikeen uskalla luottaa. Lääkäri tutkinut korvat ja kurkun, ei tulehdusta. 

Molemmat tytöt tuli sitten tänne alkuillasta, ja tokihan on selvää että nuorempikin 99% varmuudella on saanut tartunnan siitä kotiflunssasta joka siellä kiertää. Milloin se hänellä puhkeaa, eli milloin hän sitä alkaa meille tartuttamaan jää nähtäväksi.  Jännättävää siis riittää aina Satisfied

Tyttöjen äiti joissain tapauksissa tekee tytöille sen koronatestin jos oireita on selkeesti päällä, mutta ei mitään mun pyynnöstä koska hän ei voi sietää mun poikaa eikä siinä sivussa siis minuakaan. Jotkut on sellasia, usko tai älä.

Miks lapset tulee sulle vaikka noin siellä sairastetaan? Eikö voi pitää muutaman viikon taukoa? Meillä pidetty ainakin jos sairauksia liikkeellä.

Lasten isä,poikani, tapaa heitä joka toinen viikonloppu. Ei ole muuta paikkaa tavata kodinomaisesti kuin täällä meillä. Viimeksi kun n. kuukausi sitten tytöillä oli taas joku flunssa menossa ja sanoin että jos flunssa jatkuu viikonloppuna niin silloin joudutaan ehkä perumaan tyttöjen tulo. Äitinsä oli sanonut että tytöille että meette sitten vaikka hotelliin isänne kanssa mutta kotiin ette jää.

Iitti / III                       
 Asioilla on  taipumus järjestyä                                            

Muokattu 6 kuukautta sitten: Nuu

valtsu
valtsu
Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)Ylipuutarhuri (34,0K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 14,0K, Käynnit: 37,0K
Nuu - 18.11.2022
Minä oon kahden vaiheilla sen neljännen kanssa. Mikä siinä nyt eniten mietityttää on se että lapsenlapset (8 ja 10) viettää täällä joka toisen viikonlopun ja tuntuu että heillä on melkein koko ajan jonkunsortin flunssa päällä. Sieltä sitten se koronakin tänne reissaa, vaikka kuinka muuten yritänkin vältellä ja olla varovainen. Jos heitä ei olis, en ottaisi neljättä enää. Nyt - en tiedä.

Olisko liian raaka peli tehdä koronatestin ennen kyläilyyn lähtö Meidän hra 5v on yhteistyökykyinen jäätelöä/ vanukasta vastaan. Tottunut on, kun päiväkotiin ei pääse pienistäkään oireista ja on testattava.

Nuu
Nuu
Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)Ylipuutarhuri (40,0K reputation)
Ryhmä: Valvojat
Viestiä: 19,0K, Käynnit: 66,0K
Minä oon kahden vaiheilla sen neljännen kanssa. Mikä siinä nyt eniten mietityttää on se että lapsenlapset (8 ja 10) viettää täällä joka toisen viikonlopun ja tuntuu että heillä on melkein koko ajan jonkunsortin flunssa päällä. Sieltä sitten se koronakin tänne reissaa, vaikka kuinka muuten yritänkin vältellä ja olla varovainen. Jos heitä ei olis, en ottaisi neljättä enää. Nyt - en tiedä.

Iitti / III                       
 Asioilla on  taipumus järjestyä                                            

kitikat
kitikat
Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)Kunniapuutarhuri (8,4K reputation)
Ryhmä: Aktiivi jäsenet
Viestiä: 3,4K, Käynnit: 15,0K
En oo ottanu neljättä, enkä aio ottaa. Influenssapiikkejä en oo koskaan ottanut. Naapurit sairastaneet mutta meillä ei vieläkään vaikka reissattu ulkomaillakin. Mutta kyllähän se vielä tulee, ei kai sitä voi estää.

Keski-Pohjanmaa IV-V vyöhyke

TEE

Yhdistä valitut

Yhdistä valittuihin aiheisiin...

Yhdistä etukäteen valittuun aiheeseen...

Yhdistä aiheen ID:hen...

Samankaltaisia aiheita

Lukee tätä viestiketjua

Valikko
Viestit
Maininnat
Haku