Puutarha.net Keskustelut

Miekkalilja (tarhamiekkalilja), Gladiolus

https://puutarha.net/keskustelut/Topic2254034.aspx

By Pirkkis - 31.3.2007

Tyhmänä kyselen, laitanko jo multaan vai miten menetellään. En ole koskaan kasvattanut ja nyt innostuin ja pitänee teiltä viisaammilta kysellä neuvoja.

By tarleena - 31.3.2007

Samaa minäkin mietin. Päättelin että kun ei niistä puhuta, ei ole vielä niiden aika. Rohmusin kaupasta kymmenittäin gladdareitten mukuloita. Pistetäänkö ne kaikki omiin ruukkuihinsa esikasvamaan? Voikohan niitä kasvattaa kesällä ämpärin kokoisissa ruukuissa vai pitääkö kaivaa maahan? Muistelisin että ne kaivetaan syksyllä ylös, onko näin?

By jutikka - 31.3.2007

Minä olen istuttanut kymmenenkin sipulia isoon muoviruukkuun, eli aivan kiinni toisiinsa ja sitten kesällä tuon muoviruukun kaivanut maahan tai istuttanut ison padan keskelle tms. Ihan vielä en kyllä niitä multaan laittaisi, ehtivät kasvaa tosi pitkiksi ennen kuin saa ulos.

By Pirkkis - 31.3.2007

Voi ei, olen kirjoittanut väärin nimen. Voiko sen muuttaa? Nyt apuun moderaattorit.

By Pirkkis - 1.4.2007

Kiitos, lämmittää mieltä kovasti, miten olinkin niin ajattelematon etten katsonut mitä kirjoitin. Sitäpaitsi en edes tiennyt suomenkielistä nimeä, tyhmyyttä sekin.

By Titamiini - 1.4.2007

Minä laitan gladiaattorit esikasvatukseen vasta huhtikuun lopulla. Ne meinaa kasvaa ihan sikanopeaa puolimetrisiksi, jolloin sisällä pitäminen on vähän hankalaa. Jos on kasvihuone tai virherhuone, niin toki voi nyt jo lykätä multiin. Minä varron vielä kuukauden ja saan sitten kaipaamaani syyskukkijaa puutarhaani. 


Citymarketissa olivat tehneet loukun meille höpsöille - heti sisäänkäynnin kohdalla oli tyrkyllä siemeniä ja mukuleita. Johan taas hyppäsi syvänpunaisia Gladioluksia koriin. Ja mulla on ämpärillinen lohenpunaisia talvetuksessa turpeeseen ladottuna odottamassa. Taas saa miettiä mihin kaikki mahtuu naurua

By Pikkuruusu - 1.4.2007

Olen kantapään kautta oppinut olemaan laiska joten olen päättänyt laittaa nyt suoraan maahan.Viime keväänä esikasvatin maitopurkeissa ja kukinta oli ihan saman aikaan kuin edelliskesänä jolloin laitoin suoraan maahan,toki viime kesä oli lämmin ja otollinen kasvulle mutta luulisin että ei siinä kukinnan ajankohdassa suurtakaan eroa ole ja yksi työvaihe jää väliinnaurua

By satuk-a - 1.4.2007

Pirkko-Martta, eipä tuota nimiasiaa kannata kovin paljon murehtia, minä en edes olisi huomannut kirjoitusvirhettä, jos et olisi sitä maininnut. Ihminenhän lukee sujuvasti paljonkin virheellistä tekstiä edes huomaamatta virheitä Smile


(harmillista, ettei tietokoneen hakutoiminnot ymmärrä ohittaa kirjoitusvirheitä samalla systeemillä kuin ihmissilmä Smile

By Pirkkis - 1.4.2007

Kiitoksia kaikista opeista! hymy   Siispä annan olla pusseissa vielä.

By nanikka - 1.4.2007

Ovelan loukun oli tehnyt myös Euromarket: pussissa lukee, että sininen gladiolus ja pussin kuva on hehkuvan pinkistä/fuksian värisestä. Siitähän se sitten käteen jäi, että mitä niistä tulee. Ja kaveriksi valkoisia. Nyt on TAAS 70 gladiolusta, vaikka juuri päätin, että yhtään sipulia en enää ostano-jaa


Laitoin multaan muovisoikkoon: useana kesänä on käynyt niin, että kylmät kelit tulee ennenkuin kerkiävät kukkimaan.


 

By Pikkuruusu - 1.4.2007

Niinpä,riippuu varmaan missäpäin asustelee,minä asustelen Pirkanmaalla niin ovat ehtineet hyvinkin kukkimaan,eli elokuulla aloitelleet.Elokuun lolulla on naapurin synttärit ja hänelle aina vien yhden,toissa vuonna alkoivat aukeaan siksi ja viime vuonna kun esikasvatin niin lopettelivat,joten synttärikukat olen saanut.

By nanikka - 1.4.2007

taitaa minun tapauksessa enempi vaikuttaa sijoituspaikka tontilla ja vähäinen kastelu kuin tuo maakunta silmän isku. Kyllä niiden pitäisi keritä kukkimaan sekä siellä Eurajoella missä joskus kokeilin, että Tampereella kuin myös mökillä Urjalassa, mutta eivät vaan viime vuonnakaan ehtineet, syksyn yöpakkaset vei nuput. surullinen

By törnrosa - 1.4.2007

Kyllä gladiolus on sellainen must: Komeat ja värikkäät kukat. Jopa huonosilmäisetkin ne erottavat naurua. Meillä oli kirkkaan punaisia (mieheni lempiväri), violettejä ja sitten valkoisia gladioluksia istutettuina daalioiden taakse. Oli oikein näyttävä yhdistelmä. Jouduin hieman tukemaan pitkänhuiskeita  gladioluksia, jotka alkoivat kaatuilla kukkien painosta.


Kiitos vaan teille, jotka hieman toppuuttelivat istuttamista. Kävin katsomassa autotallissa kuinka ovat menestyneet talven yli. Hyviltä ja pulleilta sipulit vaikuttivat.


Viime kesänä laitoin suoraan ulos kesäkuun alussa ja ehtivät hyvin kukkia ja vähän ylikin täällä Lahdessa.

By tarleena - 1.4.2007

Minulla on keltaisia, oransseja ja yllätys-yllätys kaksivärisiä eli keltaoransseja.

By Annabella - 1.4.2007

Miten saatte gladiolukset pysymään pystyssä? Minä alan jo kyllästyä kaatuileviin ja sinne tänne vinksottaviin kukkavarsiin. Olen kasvattanut niitä tähän asti kukkapenkissä. Olisikohan joku asia parempi?

By vesipeto - 2.4.2007

Gladiolukset on hallanarkoja. Olen laittanut ne esikasvatukseen yksi sipuli (jos isoja)/ruukku toukokuun alussa. Päälle kaksinkertainen harso. Meillä maa on tuohon aikaan vielä niin märkää, ettei suora istutus kasvupaikalle onnistu.

By plumeria - 12.4.2007

MInä iskin eilen valkoiset ja pinkit (oikeasti lohenpunaiset - miksi niihin pakkauksiin ei voi laittaa oikeaa väriä??) gladiolukseni ruukkuun. Kasvakoot siellä ja kelin lämmettyä siirrän ne partsille. Vähän heikkoa oli kukinta viime kesänä, joten heitin ne mukulat menemään. Saa nähdä, tuleeko näistä mitään. Onko kellään hyviä lannoitusvinkkejä? Olen laitellut niitä kesäkukille tarkoitettuja rakeita aiemmin. Tulisko jollain toisella lannoitteella tehokkaammin kukkia?

By Ananda - 22.4.2007

Minullekin tarttui mukuloita kaupasta, vaikka vaan ruokaa piti ostaa.. Tuota, mitens laitatte, suoraan multiin vaan? Pari vuotta sitten taisin liottaa vähän aikaa vedessä ennen ruukkuun laittoa (esikasvatan siis sisällä, en malta odottaa..). Jostain kai kuulin tällaisen ohjeen, onko kellekään tuttu juttu?

By plumeria - 22.4.2007

En ole liotellut ikinä, aina ovat kasvaneet.

By Inki - 22.4.2007

Tämmöisiä herkkuja tällekin kesälle - minulla jää aina mukulat maahan, mutta uudet eivät maksa paljoa.  Ennen otin talteen, mutta olivat epävarmoja kasvatettavia omista.  


Tukena oli katkennut lehtiharava, siis semmoinen ruostunut rautainen teräosa, josta oli joku pii poikki - eivät katkoneet varsia vaikka vähän pelkäsin... Pajuista voi taivutella ihan yksinkertaisia kaaria, molemmat päät maahan ilman mitään punomista.

 

By Pirkkis - 22.4.2007

Istutin tänään gladiolukset ja vein ne kasvihuoneeseen kasvamaan.

By törnrosa - 23.4.2007

Minullakin on tuollaisia samanlaisia kuin Inkillä ja sitten punaisia, valkoisia ja violettejä. Gladiolus samoin kuin muutkin mukuloista kasvavat tarvitsevat vahvan kasvualustan etenkin, jos mielii säästää mukulat ensi vuoteen. Laitoin omilleni kompotia ja hevosen lantaa(maatunutta) vahvikkeeksi ja hyvin kasvoivat ja kukkivat. Viime kesänä jouduin kastelemaan niitä aika paljon, kun oli niin kuivaa ja kasvupaikka oli lisäksi aurinkoinen. Täytyy varmaan minunkin alkaa nostelemaan niitä varastoituja mukuloita(tai ovatko sipuleita) ja suunnitella niiden istuttamista. Niihin tuli valtavasti sellaisia pieniä valkoisia poikasia. Eräs puutarhuri sanoi, että ne kannattaa ottaa pois ettei kukinta kärsi. Onko muilla kokemuksia ?

By anita - 23.4.2007

Montakohan gladioluksen sipulia mahtuisi halkaisijaltaan 25 cm ruukkuun? Lajike on joku hieman normaalia matalampi ja pienempi.

By Temskukka - 23.4.2007

Minä laittaisin 5-6 kpl ja tukihärvelit samaan syssyyn. Gladiolukset kaatuvat hyvin helposti joten tukirakenteisiin kannattaa satsata. Kuinka syvä ruukku on?

By anita - 23.4.2007

Niinkö vähän? Mä ajattelin, että jos ne laittaa ruukkuun hiukan tiiviimpään, niin ne voi tukea toisiaan siellä. Lajike on gladiolus x hortulanus, Nanus-ryhmä, Primulinus-ryhmä (minkäköhän takia tässä on 2 ryhmää?) Korkeus 70 cm.

By anita - 23.4.2007

Ai niin, se ruukku oli 21 cm syvä.

By Annabella - 23.4.2007

Voisiko gladiolukset istuttaa jo kukkapenkkiin? Viime vuonna laitoin kesäkuun alussa ja kukkivat vasta aika myöhään.

By Raakki - 23.4.2007

Kyllä ne taitaa vielä paleltua kukkapenkissä. Meillä ainakin niitä esikasvatetaan sisällä kesäkuulle saakka, nyt ovat 10-30cm korkuisia.


By Pirkkis - 23.4.2007

Pitäiskös sitten hakea pois kasvihuoneesta sisälle? Ja viedä lämpiminä päivinä sinne vaan.

By törnrosa - 23.4.2007

Ovatko, Raakki nuo sipulisi uusia tai vanhoja talvetettuja? Tuo asia alkoi vaivaamaan siellä messuilla, kun kauppias sanoi, että ne talvetetut sipulit kukkivat huonommin. En millään raaskisi heittää hienoja sipulejani menemään. Mutta jos asia pitää paikkansa täytynee sitten hankkia uusia täydentämään. Syksyllä, kun nostin sipulit ylös ne olivat paljon suutempia kuin uudet, joten ainakin toivoa on, että kukkisivat hyvin.

By anita - 23.4.2007

Apua, pitääkö mun istuttaa kaikki 50 gladiolusta omiin purkkeihinsa, kun aion siirtää ne maahan kesällä?

By HelmiNukkajäkkärä - 23.4.2007

Annabella, sulla varmaan on niin suojaisa piha, että voit istuttaa ulos ja peittää vaikka kaksinkertaisella harsolla, niin lähtevät kasvamaan.  Hirveä työ purkittaa ensin kymmeniä mukuloita ja sitten taas istutella maahan Smile)

By Temskukka - 24.4.2007

Mitäs kukkua on joku kauppias oikein mennyt myyntimielessä lipsauttamaan


Minulla on ollut monia vuosia jo gladioluksia ja kukitan samoja joka vuosi. Enkä edes lannoittele kovin ihmeellisesti. Olen ne istuttanut ruukkuihin sitä mukaa kun olen ostanut ja niissä ne saavat olla. Ruukut vien talvetushuoneeseen jahka talvi tulee jne. Gladiolukset olivat keskimäärin 30 cm piikeillä tänään kun poikien kanssa siirrettiin koko ruukkuarmeija kasvihuoneeseen lämpötuulettimen vahdittavaksi.


Yhtä ruukkua katsoin kriittisesti, sillä siinä näyttäisi olevan jo liikaakin vahvoja alkuja. En nyt kuitenkaan mennyt jakamaan kun kerran iloisena kasvavat.

By Raakki - 24.4.2007

Eihän niitä jokaista välttämättä tarvitse omaan ruukkuunsa istuttaa, mutta muori haluaa sen noin tehdä, kun hän sekoittelee ruukkuihin erilaisi kukkia - eli yhteen ruukkuun tulee vain yksi ta kaksi Gladiolusta.


On niillä myyjillä sitten hyvät myyntikonstit. En ole koskaan aikaisemmin tuollaista kuullut ja suurin osa meidänkin kukista on varmaan yli kymmen vuotta vanhoja. Smile

By törnrosa - 24.4.2007

Kiitokset näistä rohkaisevista kommenteista. Se myyjä varmaan ajatteli, että kun on tällainen "blondi" niin voi sanoa mitä sattuunaurua.

By Annabella - 24.4.2007

Minulla on useampikin suojaisa paikka pihassani ja gladioluksen sipulit ovat maasta syksyllä nostettuja, joten mahdollinen paleltumisen aiheuttama vahinko ei aikaisemman kukinnan iloon verrattuna ole kovin suuri. Harsottelen  sitten tarpeen vaatiessa. Viime syksynä pakkanen keskeytti kukinnan.

By Pirkkis - 3.5.2007

Muutama piippa näkyvissä ja istutin ne jo 22.4, vein lämmittämättömään kasvihuoneeseen. Tuleekohan mitään, pitäisköhän siirtää sisälle, mutta kun ei sovi millään. Annoin ystävälleni loput, kun en jaksanut kaikkia istuttaa, niin hän kertoi eilen, että ovat jo 15 cm:siä. Ovat olleet sisällä ikkunalaudalla.

By anita - 3.5.2007

Gladiolukset on portaiden alla piilossa, kun muualle ei mahtunut. Äsken ohi kävellessäni huomasin, että kaikki gladiolukset piipat törrötti jo terhakkaana pystyssä. Samaan aikaan istutetuissa freesioissa ei sen sijaan näy  vielä mitään.

By Annabella - 3.5.2007

Oletteko laittaneet  gladiolukset multaan kuiviltaan vai liotettuina? Minä en ole vielä ehtinyt eikä kai ne näin kylminä päivinä olisi kasvuun lähteneetkään. Aion laittaa suoraan ulos. 

By viherpeukalo - 3.5.2007

En minä niitä liotellut, multaa vaan väähn kastelin. Laitoin ne purkkeihin verannalle, koska ulkona on niin kylmää vielä.

By Oulunseudulta - 3.5.2007

Gladiolukseni ovat varastossa istutettuina parvekelaatikoihin. En liottanut, kastelin vain kunnolla - kuten aina ennenkin. Sama juttu daalioiden juurakoille.

By plumeria - 5.5.2007

Mun gladiolus-ruukussani ei näy mitään elämäätäh?. No, en jää suremaan, vaikkeivät idäkään. Mulla on jo niin paljon taimia, että vähempikin piisaisi... Mutta vähän ihmettelen silti. Aina on galdiolukset itäneet.

By Oulunseudulta - 5.5.2007

Mulla näkyy elämää gladiolus-ruukuissa - nimittäin hometta vihainen Saa olla ensmäinen ja viimonen kerta kun niitä turpeeseen laitan.

By plumeria - 5.5.2007

Jos yhtään lohduttaa niin hometta näkyy puutarhamultaa sisältävissä purkeissakinsurullinen Eilen myös sielä gladiolus-ruukussa...

By Oulunseudulta - 5.5.2007

Taisin mennä syyttä haukkumaan turvetta... ruukut on varastossa jossa on kylmempi ja kosteampi kuin yleensä, jos se home sitten johtuu siitä.  Odotan silti että ne gladioluksetkin sieltä jossain välissä putkahtavat esille.

By Pirulainen - 6.5.2007

Voiskohan joku hieman valistaa minuakin näissä liljajutuissa? Semmoisen tahtoisin tietää, että kuinka lämmin häätyy pihalla olla, ennenkuin tuon tuoksumiekkaliljan (ja aasianliljan) voipi siirtää tonne partsille? Pihalla on nyt jotain 5 astetta lämpöä ja parveke on suoraan etelään...että lämpö siellä nousee hieman ku aurinko paistaa suoraan. Tuo miekkalilja ja aasianlilja kasvavat ihan himo kyytiä ja näyttävät varret aika hoikkasilta. Nakkasin ne pihalle hetkeksi nyt..toivottavasti en vienyt niitä viimeiselle reissulle Sad

By viherpeukalo - 6.5.2007

En minä mikään asiantuntija ole, mutta eiköhän ne parvekkeella kasvaisi, mutta  varo kylmiä öitä, laita vaikka harsoa tms. yöksi suojaamaan, jos yöpakkasta uhkaa tai nosta sisälle. Hallanarkoja ne ovat. hymy

By Kuunsirppi - 12.5.2007

Lukaisin näitä kirjoituksia gladioluksista läpi, ja päätin omankin kokeiluni jakaa. Laitoin gladiolukset, anemonet ja freesiat jo pääsiäisen jälkeen parvekelaatikoihin ja kaiteeseen kiinni! Eli ovat olleet siitä asti yötä päivää ulkona. Ajattelin etteivät mitään suojaakaan tarvitse kun ovat vielä mullan sisällä piilossa pakkasilta jos sattuu tulemaan. Nyt on jo jonkin aikaa kolme uskaliasta piippaa ollut pystyssä gladioluksista, ja muutama on näköjään tulossa lisää kun tänään tarkistin tilannetta. Yksi freesiakin on jo pukannut pinnalle


Sisällä on toinen parvekelaatikko jossa on myös anemoneja, ja krassia ja elämänlankaa. Vähän on mietittänyt niiden latvominen, ovat jo noin 20cm pitkiä. Kahdesta uskalsin napata latvan pois, jään jännityksellä odottamaan miten niiden käy ja uskallanko muillekin tehdä saman. Kelloköynnökset on omissa purkeissaan, ja jotenkin kovin kituliaita ovat. Saapa nähdä mitä niistä tulee, tai tuleeko mitään.

By Pikkuruusu - 12.5.2007

istutin gladiolukset tänään maahan,huh kova homma oli ainakin 100 sipulia kun viime kesänä olivat tehneet poikasia runsaasti.Saas nähdä kuinka käy kun noita hallaöitä taitaa olla vielä pitkään,aattelin kyllä että jos ennen lämpösiä lykkäävät piippoja pintaan niin sit varmaan täytyy laittaa harsoa mutta kestäähän se jonkin aikaa ennenkuin nousevat.Onko muita yhtä rohkeita ollut.

By anita - 13.5.2007

Minä istutin omat 100 sipulia maahan jo n. viikko sitten. Samaa minä ajattelin, että eiköhän ne siellä mullan sisällä ole tallessa ja suojataan sitten, jos tulee hallaöitä, kun jo pintaan pukkaa. Vielä ei ole näkynyt eloa, mutta aiemmin sisälle ruukkuihin istutetut ovat jo pitkiä hujoppeja.

By jalomi - 2.6.2007

Gladiolukset laitoin maahan vajaa viikko sitten, ja nyt ensimmäiset piipat nousevat mullasta. En ole koskaan näitä esikasvatellut, koska ainakin täällä etelässä ovat ehtineet hyvin kukkaan.

By MuuuMi - 9.7.2007

Sanokaa nyt ihan suoraan, jos en viitti kaivaa gladiolusteni sipuleja ylös maasta (istuttaessani niitä, en tiennyt tällaista kun ei pussissa ollu mitään tekstiä vaan kuvat että kuinkasyvälle laitetaan Wink Niin onko ne täysin menetettyjä ensi kesää ajatellen? Kuten sanottu en ajatellut ylöskaivamista joten törkin ne vaan perennapenkkiin, pitääkö se nyt kääntää kokonaan nurin että löydän kaikki sipulit. Vai ostanko suosiolla uusia, ei ne kuitenkaan niin älyttömiä maksa.

By Raakki - 9.7.2007

Suoraan sanottuna luulen, että joudut ostamaan uudet sipulit, jos ne maahan talveksi jätät. Wink

By Temskukka - 9.7.2007

Kaivele vain parhaat tallelle : )

By Pirkkis - 9.7.2007

Tulipa mieleeni, että milloinkas pitäisi näissä näkyä kukkavanoja? Ja miten lannoitus? Minulla on tavallisissa parvekelaatikoissa sipulit ja hyvin ovat kasvaneet. Mutta alkoi arvuuttamaan toi kukinta.

By Pikkupallero - 10.7.2007

Ei näy ainakaan vielä minulla, yleensä viimeisiä saa poimia sisään vaasiin ennen kuin hallat tulevat. (mutta minä en ole kyllä vielä yhtenäkään vuonna esikasvattanut sisällä vaan istuttanut suoraan ulos toukokuussa).

By vesipeto - 10.7.2007

MuuuMille tiedoksi, että jos talvella ei ole routaa maassa, gladioluksin sipulit saattavat talvehtia ulkonakin, mutta yleensä routaa on niin paljon, että n. 10 cm syvyydessä olevat sipulit paleltuvat. Minulta unohtui muutama sipuli viime syksynä maahan ja nyt keväällä maata kääntäessäni hämmästykseni oli melkoinen, kun yksi sipuli oli talvehtinut. Ilmeisesti siihen kohti oli jäänyt tarpeeksi paksu läjä leikkuujätteitä niin routaa ei ollut tullut.

By platon - 10.7.2007

Minkä verran kastelisitte, jos teillä olisi aamupaahteisella portaalla pajukorissa 25 gladiolusta? Mulla on ja kastelu tuottaa päänvaivaa kovasti. Lehdet ovat kasvaneet hyvästi, mutta ovat ruosteisen värisiä. Kukkavanoista ei jälkeäkään vielä.

By MuuuMi - 10.7.2007

Katsotaan jos sitä vaikka jaksais kaivella niitä sipuloisia sitten syksymmällä ylös. daalianikin kasvavat ruukuissa jotta saan nostettua ne purkkeineen päivineen sisälle. Laiska mikä laiska...naurua

By Oulunseudulta - 10.7.2007

MuuuMi, helposti he sipulit sieltä maasta löytyy kun nyhtäset vaan varresta sipulin ylös silmän isku Itse kokeilin varastotalvetusta ensimmäisen kerran viime talvena, aika huonoin tuloksin. Vain muutama lähti keväällä kasvamaan.



Daaliat sen sijaan talvehtivat hyvin.

By vesipeto - 10.7.2007

"nyhtäset vaan varresta sipulin ylös". En suosittele tuota menettelyä. Ainakin meillä on sen verran savista ja tiivistä maata, että varsi repeää sipulista irti ja sipuli jää maahan, en ole edes yrittänyt tuollaista korjuuta. Varret leikkaan n. 8 cm tapeille, sitten lapiolla tai talikolla n. 10 cm sipulirivistön vierestä pystysuoraan maata kohden pisto, nosto ja kas, siinä sipulit on varresta kiinni pitäen helposti löydettävissä. Ravistele mullat pois ja jätä kuivumaan ilmavaan, pakkaselta suojattuun paikkaan. Olen antanut varrentynkien olla paikallaan talven, sillä minä en hautaa gladioluksen sipuleita turpeeseen tai mihinkään muuhunkaan. Ne saavat olla siltänsä avoimissa laatikoissa 5-10 asteen lämpötilassa. En ole kokeillut, mutta pelkään, että varsien liian lyhyeksi leikkaaminen syksyllä saattaa kuivattaa sipulin. Tuollainen 8-10 cm tynkä kuivuu omia aikojaan. Ennen seuraavaa istutusta olen varovasti irrottanut vanhat tyngät pois.

By MuuuMi - 10.7.2007

Katsotaan, eihän se nyt sentään ole ihan vielä ajankohtaista...

By Temskukka - 13.7.2007

Pari päivää sitten otettu kuva - tästä se lähtee.

 

By Temskukka - 13.7.2007

Ja tänä aamuna otettu kuva


By Temskukka - 13.7.2007

Aamulla oli tämäkin aloittanut kukinnan


By Miranda - 13.7.2007

IHANIA!!!!!


Omissani ei ole yhtään kukkavanaa näkyvissä, esikasvatuksesta huolimatta surullinen

By Pirkkis - 13.7.2007

Sama täällä apea. Mutta odotellaan, jospa ne kukat sieltä tulee.

By törnrosa - 16.7.2007

Onpa Temsukalla miekkaliljat jo pitkällä. Tänään huomasin omissani(punaisissa) jo hieman väriä. Nuo punaiset kukkivat aina ensimmäisinä ja valkoiset vasta viimeisinä. Muut siltä väliltä.

By anita - 22.7.2007

Ruukussa esikasvatetut gladiolukset kukkii täyttä häkää. Tässä yksi.






By Temskukka - 22.7.2007

Mielenkiintoista mitoittaa miten kauan gladiolus ilahduttaa kukillaan. Nyt tämä kukkii näin.

Nämä gladiolukset aina hymyilyttää. Isäntä oli mekaanikon kanssa Floridassa ja halusi tietää mitä tuo tuliaisiksi ja minähän tietenkin pyysin kukkasipulia tai siemeniä. Siellä oli sitten nämä karut urhot kovasti olleet asialla ja etsineen huolella kauniita kasveja ja aika kauniita löysivätkin. Mutta minua aina hymyilyttää kuvitella se sipulinvalintatilanne.

By törnrosa - 23.7.2007

Juuri tuollaiset hauskat tarinat tekevät noista gladioluksista aivan erityisiä ja arvokkaita. Eipä silti-ovat kyllä muutenkin upeita. Pidä hyvä huolta niistä, että muistuttavat tuosta tarinasta pitkään . Taustalla vasemmassa yläkulmassa näkyy olevan "linssiludekin"-tuo on tyypillistä kissoille:pakkaavat tälläämään itsensä sopivasti hollille, kun kuvataannaurua.

By anita - 23.7.2007

Tänään aukesi tällainen vähän erikoisempi.




By Temskukka - 23.7.2007

Oi miten kaunis. Kunpa löytäisi tuota väriä joka myös kukkisi tuon värisenä (kaikki syvänpunainen jota hommaan osoittautuu haaleanlilaksi). Kermanvalkoinen kiinnostaisi myös.


Minulla on muuten kasvarissa esikasvamassa jotain miekkaliljan pikkuisia sivusipulia. Aion kokeilla millaisiksi tulevat. Löysin ne kun purkittelin kasveja suurempiin.

By törnrosa - 27.7.2007

Tässä Temsukalle hieman punaisen mallia. Nämä "Flammentanzeiksi"(=liekkien tanssi) kutsumamme gladiolukset aloittavat aina ensimmäisinä. Tulossa on vielä sinililat.


By Outzi - 27.7.2007

Wow. Koska te, joilla gladiolukset jo kukkivat, olette aloittaneet esikasvatuksen? Itse laitoin 22.4., eikä kukkavarsista ole vielä merkkiäkään. apea

By Temskukka - 27.7.2007

Maaliskuulla ensimmäiset pilkistelivät mullasta talvetushuoneessa, huhtikuulla vein kasvihuoneeseen jossa oli pakkasvahti.

By Pikkuruusu - 27.7.2007

En viitsi esikasvattaa,laitoin suoraan maahan 12.5 ja nyt muutamat nupulla,varmaan ekat alkavat aukeileen muutaman päivän päästä.Mielestäni ehtii oikein hyvin suoraan maahan ainakin tällä kolmos vyöhykkeellä ja säästää työssä yhden vaiheen.

By törnrosa - 27.7.2007

Minäkin laitoin suoraan maahan, kun minulla ei tuota kasvihuonetta (vielä) ole. Upotin sipulit maahan toukokuulla. En muista tarkkaa päivää. Asustan täällä II:n ja III:n välimaastossa. Paikka on aurinkoinen ja lämmin ja mullassa on voimaa. Samoin tein daalioille. Kyllähän ne tulisivat kukkaan hieman nopeammin esikasvatettuina, mutta ehtii sitä näinkin.

By Kiiltomato - 27.7.2007

En ole tiennyt, että noita on sinisiäkin oho, kauniita ovat kaiken väriset, mutta noita sinisiä en ole ennen nähnytkään.

By Outzi - 27.7.2007

On se niin väärin, miksei mulla sitten ole yhtä ainutta kukkavartta vielä, komeita lehtiä vaan. ärtynyt *polkee jalkaa*

By raakile - 27.7.2007

Temskukan siniset on kyllä kaikkein ihanimmat!


Niitä tahtoisin minäkin!!!

By anita - 29.7.2007

Ruukkuihin huhtikuussa istutetut alkaa jo lopetella kukintaansa, mutta onneksi maassa on vielä 50 toukokuun lopussa istutettua. Ensimmäisessä näkyi tänään iso kukkavarsi (niin iso, että olen tainnut jo useamman päivän kävellä sen ohi silmät kiinni).

By MuuuMi - 30.7.2007

On se vaan niin epä reilua että joku on laittanu vasta toukokuussa ( ja vielä kolmos vyöhykkeellä)suoraan maahan ja alkaa kukkia kohta. minä Laitoin huhtikuun lopussa suoraan maahan, olen I ja II vyöhykkeiden rajalla ja mulla on vaan komeat lehdet, ei toivoakaan kukista. surullinen 

By anita - 31.7.2007

MuuuMi, kokeilepa sieltä lehtien haarautumiskohdasta, olisiko siellä semmoista vähän paksumman oloista kohtaa. Sieltä se kukkavana sitten aikanaan ilmestyy. Sitäpaitsi, elokuu vasta alkaa kohta, eli tässä on vielä aikaa. Ei minullakaan taida olla kuin vasta yksi kukkavana esillä.

By Raakki - 31.7.2007

Keltainen...

By Raakki - 31.7.2007

...ja oranssi.


By Pirkkis - 2.8.2007

Odotus taidetaan palkita, vihdoin ja viimeinkin.


By anita - 2.8.2007

Onpa jännän näköinen alku Pirkko-Martalla. Minulla on ihan littana.


Tällainen kaksivärinen kukka aukesi eilen.




By eltsu - 3.8.2007

Kaunis tuo anitan kaksivärinen!


Meillä vasta vartta pukkaa, pitääkin tänään mennä tarkemmin katsomaan, joko olisi nuppuja luvassa.

By MuuuMi - 7.8.2007

meillä ei näy vieläkään merkkiä kukista. pikkuisen paksummalta alkaa varsi tuntua mutta vielä menee viikkoja siihen että näen kukkia. enkä raukka edes muista minkävärisiä kukkia odotetaan. heitin keväällä kaikki laput pois.

By Pirkkis - 7.8.2007

Vihdoin ja viimein odotus palkitaan!


By Pikku-malla - 7.8.2007

Viikko sitten aloittelivat nämä miekkaliljat kukkimaan, kuukauden päivät olivat esikasvatuksessa ennen ulos istuttamista.



By viherpeukalo - 8.8.2007

Ei ole nuppuja meilläkään . surullinen

By anita - 8.8.2007

MuuMi, älä menetä toivoasi. Se tapahtuu lopulta yllättävän nopeasti. Minulla ilmestyi ensimmäiset kukkavarret penkissä oleviin gladioluksiin vasta ehkä vähän yli viikko sitten ja tänään ensimmäinen jo kukkii.


Ruukuissa esikasvatetut on kukintansa jo lopettanut. Mitäköhän niille nyt pitäisi tehdä?


 

By MuuuMi - 8.8.2007

en minä nyt parin kukan takia hermojani menetä mutta pistää se odotus hiukan ketuttamaan. on vaan niin kärsimätön luonne

By anita - 8.8.2007

Tässä se eilen auennut.





Ohoh, vähän vääristyneet värit. Ei ole ollenkaan noin violetti, enemmän vaaleanpunainen.

By norma - 8.8.2007

Mulla ei tänä vuonna kuki mikään, gladiolukset kasvatti jättilehdet, mutta suurin osa niistä hieman harmaantui, kuivi, tauti, liian pimeää?? en tiedä. Ärsyttää. Kasvaa mutta nuppuja ei näy. Paitsi tämä yksi ihanainen joka kukkii parhaillaan. Mielestäni aivan upea.



By norma - 8.8.2007

Tulipa suttuinen kuva! Mutta selvää saa kai kumminkin. Ihmettelen kun nuo muut ei vaan kuki, lehdet on muutamass jo toista metriä...no-jaa

By nanikka - 8.8.2007

Liityn, MuuuMi, sun seuraksesi kärsimättömien odottelijoiden joukkoon: laitoin jo maaliskuussa miekkaliljat kasvamaan ruukkuun sisälle, viime sunnuntaina 5 oli kukkavarren tynkää, muut oli pelkkää lehteä. Yli puolet lehdistäkin on pilkkuisia ja ruskettuneita, ehkä alkukesän kuivuus on syynä... Ei tunnu onnistuvan gladioluksen kasvatus multa, vaikka kuinka tykkäisin niitä katsella.surullinen Onneksi on täällä noita kuvia, ettei tarvitse täysin ilman miekkaliljailoja olla.

By Temskukka - 9.8.2007

Tämä ei olekkaan ennen kukkinut

By Temskukka - 10.8.2007



 

By Temskukka - 12.8.2007

Sateinen kuva

By Nöpötys - 12.8.2007

Onpas teillä jo kauniilla kukalla, minulla vasta aloittelee, sitä kun asuu täällä pohjoisessa ni kaikki on vähän myöhäisemmässä.



By Nöpötys - 12.8.2007

Tässä sitten aukeilee se 50 cm korkuinen, kait joku Glamini





By Temskukka - 12.8.2007

Oi miten raikas ja selkeä!

By Plastun - 14.8.2007

Meillä ei ole vielä kuin jotain pieniä nupun alkuja siellä lehtien uumenissa. Ensi kesänä voisi kokeilla niitä Glamini-tyypin Gladioluksia, niiden pitäisi kukkia aikaisemmin.

By viherpeukalo - 14.8.2007

Nyt on nuppuja meilläkin. kieli ulkoa Ja kasvuvauhti on nopeaa. naurua

By törnrosa - 15.8.2007

On teillä kauniita värejä, oikein silmät lepäävät. Tässä näytteet viimeksi kukkivista:


By törnrosa - 15.8.2007

Ja sitten vielä kaksivärinen.


By anita - 16.8.2007

Tuota samaa on minullakin kuin tuo Törnrosan jälkimmäinen. Se on yksi suurimpia lemppareitani.

By norma - 16.8.2007

Eikös tuo ole ''Priscilla'', mulla on ollut samaa joskus. Kaunis.
(Upea oli tuo kaksivärinen Temskun sunnuntaina lisäämä gladiolus, aivan ihana!!)

By Plastun - 17.8.2007

Ehkäpä minun gladiolukseni vielä ehtivät kukkia, huomasin tänään pitkän nuppuisen kukkavarren ilmestymisen lehtien sekaan.

By Pikkuruusu - 17.8.2007

Plastun varmaankin ehtii,minulla on yhtaikaa istutettu kaikki kolme väriä,kahta punaista ja keltaista,keltaiset jo lopettelee kukintaa ja yksi laji punaista alkaa aukoa kukintoja ja kolmatta väriä ei vielä edes tiedä tuleeko mitään.

By Inki - 17.8.2007

Minulla gladit kukkivat, mutta jotenkin kukat rupsahtavat melkein saman tienärtynyt

By Plastun - 17.8.2007

Hienoa, toivoa siis on!


Huomasin muuten tänään ihan useampia kukkavarsia.

By Kermesina - 17.8.2007

Tämmöiset kukkii meillä...










By Pirkkis - 18.8.2007

Ja minulla tällainen.


By Nitu - 19.8.2007

Valkoisia ja violetteja piti tulla, puolet meni oikein.






Ja olihan näissäkin sentään heteet violetit.


By jalomi - 22.8.2007

Viimeinkin alkavat gladiolukset aueta!


By Pirkkis - 25.8.2007

Valkoinenkin väri on kaunis.


By esteri - 25.8.2007

Kermesinalla erikoisväri, sininen, aivan kun en olis ennen nähnytkään on tosi kaunis. Gladioluksessa on sitten yleensäkin kauniita värejä, ihania. Tämä kesän koitan kituuttaa ilman

By HelmiNukkajäkkärä - 25.8.2007

Kyllä noissa tosiaankin on ihania värejä. Nuo hempeät vaaleanpunaiset ja valkoiset, ja voimakkaat oranssit ja aniliinit ym. Itsellä kukkii nyt tämän väriset.




By mouku - 25.8.2007

moukulla kukki yksi tälläinen hento kaunokainen:

 

By mouku - 25.8.2007

Kun toinen taas hehkuu auringossa :

 

By satues - 26.8.2007

Vasta ensimmäinen gladiolus aukeaa, jokaisen lehdet ovat aivan kamalat, ne on joku popsinut suuhunsa.

By valtsu - 26.8.2007

 kermesinan ja rvajäkkärän kaltaiset siniset ovat minulle kovin mieleisiä. sama väri ryöppyää penkissäni (ja sivusipulit vauvalassa ovat kasvaneet kesänaikana mahtavasti)   -   etanat, nuo tarhurin painajaiset olivat kömpineet myrskyn kaatamaan kukintoon sisään - kaamea näky, jolta toivon jokaisen maljakkokukkia keräävän miekkaliljailijan säästyvän.    YÄK

By kesäheinä - 26.8.2007

Oi miten kauniita ovatkaan miekkaliljat kaikki täällä, mun pitää muistaa, tämä kukka sopisi seuraavaan kukkapenkkiin, joka vasta suunnitteluvaiheessa, kasvaako miekkalilja korkeaksi? RvaHelmiNukkajäkkärän kukassa on hyvä väri hymy.

By Temskukka - 27.8.2007

Ruukkukasvihan tämä talvenarka gladiolus on. Samaan ruukkuun voi laittaa esimerkiksi gladioluksen kanssa prinsessa- eli inkaliljaa:


By Temskukka - 27.8.2007

Uskon että tämä tummansininen on tämän kesän viimeinen


By MuuuMi - 28.8.2007

olen täällä ihmetellyt miksei mun gladiolukset kuki vaikka kaikilla muilla kukkii. Tässä joku aika sitten tajusin että syy on kaiketikin puolivarjoinen penkki johon ne enempiä ajattelematta ja paremman puutteessa viime keväänä törkin. Nyt ne lupaavasti näyttävät siltä että kohta alkais kukkia mutta onko turha toivoa kun viikon lopulle luvattiin ekoja yöpakkasia? olisko peittelystä apua? Missä vaiheessa ne olis paras nostaa ylös talvehtimaan?

By nanikka - 29.8.2007

MuuuMi, mullakin on iät ja ajat kukkineet miekkaliljat tosi myöhään, samoin kuin daaliatkin. Yleensä siten, että ennenkuin ekat kukat on ehtineet kokonaan avautua, niin yöpakkaset on jo tullut ja vienyt pois. Miekkalilja kestää paremmin kuin daalia niitä yöpakkasia, mutta ei sekään hyvin kestä. Viime vuonna daaliat menehtyi heti ekana pakkasyönä, miekkaliljat sinnittelivät muutaman päivän.


Nyt kasvattelin niitä sisällä ensimmäiset pari kuukautta tai jotakin ja silti osa niistä miekkaliljoista ei ehdi kukkimaan taaskaan. Osa on puolivarjossa ja osa on auringossa. Kai ne tarvitsee ensi kesäksi viedä paahteeseen. Ja esikasvattaa sisällä. Jos ei sittenkään onnistu, niin minä en sitten kyllä ala mitään.ärtynyt


Muistelisin, että nosto-ohje oli sillain, että ensimmäisten yöpakkasten jälkeen.

By ratera - 29.8.2007

MuuuMi ja nanikka, Monesti ensimmäisten yöpakkasten jälkeen on pitkä aika ennen kun tulee seuraavat. Joten harsoa vain yöksi päälle, niin voi miekkaliljatkin ehtiä kukkia vielä pitkäänkin. Pientä vaivaa tossa kuitenkin on.


Toinen ja vaivattomampi vaihtoehto on että jos ne ovat jo nupulla ja ensimmäiset kukat ovat ehkä juuri avautumassa, leikataan ne maljakkoon sisälle leikkokukiksi. Ne aukeavat sisällä sitten pikkuhiljaa kuten ulkonakin.


 

By Temskukka - 29.8.2007

Esikasvatus, joka aloitetaan maaliskuulla, paljon valoa ja tuulensuojaakin ehkä (minulla on kuitenkin kaikissa nuo tuet) niin ehtivät kukkia. Ruukut voi tuoda vaikka taloon eteläikkunalle jollei ole kasvihuonetta.


Meilläkin tuo viimeisenä kukkiva on ollut koko kesän puolivarjoisessa paikassa. Ensimmäisenä kukkii aina ne parhaimmassa valossa olleet.

By Suometar - 29.8.2007

Entäs sitten, kun miekat eivät ehtineet kukkia - mitä teen? Kuivatan ne ja nostan ylös ja kuivatan lisää ja yritän säilyttää viileässä,pimeässä talven yli? Kukkiiko ne sitten ensi kesänä?

By Temskukka - 29.8.2007

Annat tuleentua muttei paleltua, ja sitten leikkaat tuleentuneet varret poikki joskus talvella. Tämä siksi kun olen huomannut että niissä varrenrontoissa on erinomainen kirvapiilo. Helmi-maaliskuun vaihteessa laitat purkit valoon ja nostat mahdollisuuksien mukaan hieman lämpöä, ja kun varsia näkyy niin sitten aurinkoiseen paikkaan - tietenkin hallalta suojattuna.



En siis koskaan nosta niitä mullasta vaan talvetan ne omissa ruukuissaan. Vain jos haluan jakaa ja harventaa käyn mullan kimppuun.



Liikakastelu on pahin. Nyrkkisääntönä pidän että en kastele ennenkuin  uutta kasvua näkyy. Silloinkin tosi varovasti.


Tänä keväänä laitoin yhdestä purkista semmoisia pikkusipuleita kasvihuoneeseen multalaatikkoon kasvamaan. Katsotaan mitä niistä tulee.

By Suometar - 30.8.2007

Jees, miulla ne vaan on maahan istutettuna, joten pakko on kaivaa maasta ylös.Kiitos neuvoista

By Pirkkis - 30.8.2007

Tällainen väri ihanuus on nyt auki.


By platon - 31.8.2007

Herkkä ja kaunis. Jospa mullakin onnistuis kasvattaminen ensi kesänä.

By Pirkkis - 3.9.2007

Uusi väri auennut taas. Täytyypi laittaa joku merkki että muistaa tän värin. Hieno on, vaikka itse sanonkin.


By Pirkkis - 3.9.2007

Ja nämä kukkivat nyt yhdessä. Ihania, olen myyty.


By nanikka - 3.9.2007

Minäkin ostin noita limenvärisiä miekkaliljoja keväällä. Niistä tuli kirkkaankeltaisia, enkä minä tykkää yhtään niistä.

By Pirkkis - 3.9.2007

Ai et tykkää keltaisista, nehän on mun lempivärejäni. Vaihdetaankos silmän isku.

By nanikka - 3.9.2007

Tämmösiä nämä keltaiset on.


Jos Pirkko-Martta vielä haluat, niin voisinpa vaikka vaihtaakin.silmän isku

By Pirkkis - 3.9.2007

Kylläpäs on hienoja. Mutta en tiedä montako limen väristä sipulia pakkauksessa on ollut. Nää sipulit on ostettu kimppatilauksen mukana. No, leikki leikkinä. silmän isku

By nanikka - 3.9.2007

Nämä on hienoja. Vaikka niissä onkin keltaista.silmän isku



Juu, täytyy koittaa jostakin löytää joku viaton uhri, jonka riesaksi nuo keltaiset miekkaliljat saa sysätä. silmän isku Eivät sovi minun silmääni. Olen pääni puhki miettinyt niille hyvää paikkaa ja todennut, että se hyvä paikka on Jonkun Muun piha.silmän isku 

By Temskukka - 4.9.2007

Nanikan viimeisen kuvan moisia gladioluksia minullakin piti olla mutteivat tänä vuonna ole kukkineet. Mutta lähikuva meidän pihan viimeisestä. On tämä niin kaunis kasvi


By nanikka - 10.9.2007

Mitenkäs talvetus tehdään? Nostin sipuleita ylös, ensimmäiset toissa viikonloppuna ja loputkin nyt viime viikonloppuna. Leikkelin kuivuneet varret pois (vihreät jätin vielä)  ja hautasin kuivaan käymäläturpeeseen. Sitten vein ne pimeään kellariin. Onko lähelläkään oikeata tapaa?


Pitääkö niitä kastella vai ei?


Hirmuisen pieniksi olivat sipulit menneet. Tai oikeammin näytti siltä, että "vanha" sipuli olisi painunut kasaan ja kivettynyt (muistuttaa kuivunutta aprikoosia) ja siihen päälle kasvanut uusi pieni sipuli. Onkohan tuo ilmiö ihan normaalia vai mikä niissä on vikana?

By jalomi - 10.9.2007



Nämä ovat nyt päättäneet aueta yksi kerrallaan, vaikka minä odotin tietysti niiden kaikkien kukkivat yhtä aikaa. Kukkameri jäi siis haaveeksi

By Plastun - 18.9.2007



 


Tämä kuva otettu jo joku aika sitten. Ehtipä minunkin gladiolukseni kukkia!

By Nöpötys - 18.9.2007

Minulla kukkii kuistilla, onneksi istutuin ruukkuun muuten olisivat jo paleltuneet kun kävi railakkaasti pakkasen puolella tässä taannoin (-5.5), kuvakulma ei ole paras mahdollinen kun piti ylöspäin kuvata.





On myös punaista ja valkeaa.



By Pirkkis - 19.9.2007

Seinän vierustalla kukkivat ja nuppujakin näkyy vielä. Kerkiääkö aukeamaan, mukava seurata tilannetta.






By jmi - 21.9.2007

Annetaan lauma gladioluksen sipuleita pois. Ei tullut laskettua montako on, mutta 10L ämpäri niistä hyvinkin tuli täysi. Erivärisiä, sipuleilla kokoa pikkurillin pään kokoisesta nyrkin kokoiseen. Kiltisti joka vuosi kukkineet, vaikkeivat niin järin hyvällä hoidolla ole olleetkaan. Kauniitahan nuo ovat kukkiessaan, mutta gladiolus + savimaa + tuulinen piha = ei hyvä.


Postikulujen hinnalla saa tai jos tulee hakemaan tampereelta tai hattula/hämeenlinna tai jostain siitä väliltä niin saa viedä ilmaseen.

By Ihaanpihalla - 21.9.2007

jmi, laitoin yksityispostia

By Höytyvä - 25.9.2007

Minä yhdyn niiden gladiolusten kasvattajien taivasteluun joiden kukat eivät vaan kuki. Itse esikasvatin tunnollisesti viileällä ja tosivaloisalla lasikuistilla huhtikuun alusta lähtien varmaan 80 sipulia joista 50 ihan uusia ja loput vanhoja, mutta olen tähän mennessä saanut vain 8 kukkaa. Ja näistäkin suurin osa keltaisia jotka tuntuvat kukkivan aina ensimmäisenä. Enkä totisesti asu pohjoisessa vaan päkaupunkiseudulla.


Kasvit ovat vaihtelevissa valo-olosuhteissa, mutta ei niihin koko päivää porota aurinko missään kukkapenkissä. Pitäneekö ensi vuonna kokeilla niitä kukkapenkkejä johon takuulla paistaa koko päivän.


Temskukan ruukuissakasvatus aiheuttaa kateuden viherrystä täällä suunnalla - itse en saa niitä edes kukkimaan ruukussa. Jostain nimittäin luin, että kasvin juuret olisivat herkkiä vahingoittumaan esikasvatuksessa, ja suositeltiin kasvattamaan isossa ruukussa. Ei toiminut meillä tuokaan.  Kumma miten jotkut kasvit ei vaan toimi. Onneksi daaliat värittävät tätäkin syksyä kiitollisesti kukkien kun nämä toiset hienohelmat eivät jaksa vaivautua.


Kokeilin viime vuonna myös niitä pikkugladioluksia, jotain erikoisuuksia, joita ei pitänyt esikasvattaa ollenkaan ja silti ehtivät muka kukkia. Katin kontit. Yksikään ei kukkinut, eikä ne edes selvinneet talvisäilytyksestä. Tiedän mistä en osta enää gladioluksen sipuleita...!


Kamala valitusvirsi, eikö vain:-) Tykkäisin näistä niin kovasti että harmitus on melkoinen kun mukulat eivät kuki ja rahat menee hukkaan.


Anitalla (kuten tietysti teillä muillakin) on taivaallisen värisiä gladioluksia, oletkohan säästänyt niiden poikasia, jos vaikka yritän tyrkätä osingoille:-)


 

By nanikka - 25.9.2007

Muistaessani voisinkin vastata omaan kysymykseeni.


Miekkaliljain talvisäilytys menisi yhden minun kirjan mukaan näin: viimeistään marraskuulla ne pikkusipulit irrotetaan varovasti. Vanha emosipuli (se kuivuneen aprikoosin näköiseksi kuivettunut ja kivettynyt) irrotetaan varovasti uudesta sipulista. Uudesta sipulista kuoritaan varovasti repaleiset kuoret pois. 
Varret leikataan parin sentin tapeille, ja sipulit laitetaan ilmavasti turpeen (tms) sekaan tai paperipussiin. Jos sipulit uhkaavat kuivua, niin vettä voi sumutella silloin tällöin pitkin talvea.

By anita - 25.9.2007

Höytyvä, en ole vielä nostanut ainuttakaan gladiolusta ylös. Mutta lupaan muistaa sinua sitten kun sen teen. Väreistä ei kyllä ole mitään käsitystä. Pussit oli värisekoituksia enkä fiksuna ihmisenä tietenkään ole mihinkään merkinnyt, missä varressa oli minkäkin värinen kukka. silmän isku


Minä istutin nämä normaalit gladiolukset suoraan maahan ilman esikasvatusta. Paikka on kylläkin hyvin aurinkoinen ja suojaisa, joten se ehkä edesauttoi kukkimista. En osannut odottaa niin hyvää kukintaa, enkä siis myöskään (taaskin viisaana ihmisenä) tukenut kukkia. Lopputulos oli, että kaikki makasi enemmän tai vähemmän pitkin pituuttaan maassa. Ensi vuonna osaan olla oikeasti viisaampi ja tuen joka ikisen kukan. Siis mikäli saan ne talvetettua. silmän isku

By Temskukka - 25.9.2007

Olisiko sipulien istutussyvyydellä vaikutusta?


Minä olen kasvattanut kasvihuoneessa gladiolusten pikkusipuleita nuorisoikään tämän kesän. Ei siis pienintä hajua mitä ovat. Ihan vain mielenkiinnosta kokeilen. Eilen keräsin hyvän näköisiä ja tuleentuneita gladioluksensiemeniä - aion niitäkin muutaman kokeilla mutta haluaisiko joku muukin? Voin lähettää jos laittaa hölöön osoitteensa. Siemenet ovat niistä sinisistä, jotka minulla kukki tuossa kesällä - tuolla aiemmin tämän otsikon alla on kuvia.

By Höytyvä - 25.9.2007

Hyvä kysymys Temskukka, minä taisin istuttaa ne esikasvatetut aika syvään ettei ne kaatuilisi niin herkästi. Entä te muut?

By Temskukka - 25.9.2007

Minä istutan kaiken kapinallisesti aika pintaan, paljon matalemmalle kuin suositellaan. Tukena käytän gladioluksille semmoista rautalankaobeliskia, jonka pistän ruukkuun heti kun lähtevät keväällä kasvuun. Kasvavat sinne obeliskin kiemuroihin sisälle.

By nanikka - 25.9.2007

Ehkä liiankin pintaan, kenties nyrkin syvyyteen. Tosin tänä vuonna osa niistä ehti kukkimaan, ennenkuin yöpakkanen tuli ja söi ne.


Toisaalla sipulit olivat siinä "suositussyvyydessä", eli pari sipulia syvällä, ja niistäkin vain muutama ehti tekemään alimmat kukat. Mielenkiinnolla odotan ensi vuotta. Jos silloin selviäisi, minkä värinen fuksianvärinen sininen.oho


Mutta pikkusipuleita on nyt paljon. Ensi vuonna on jossakin lastentarha.naurua

By pipu - 25.9.2007

Istutussyvyydellä ei ole merkitystä kukkimisen kannalta. Sipuli/mukula on sellainen paketti, jossa pitäisi olla kaikki vaadittava siellä sisällä. Jos kukan aihio puuttuu, sipuli/mukula ei kuki. Minulla on parina kesänä ollut niitä matalia miekkaliljoja isossa ruukussa. Ovat kukkineet hyvin ja pysyneet pystyssä ilman tukea. Mutta viime kesänä vain muutama kukki, joten en enää viitsinyt laittaa kasvamaan pelkkiä lehtiä.

By jalomi - 26.9.2007

Vielä näitäkin aukeaa uusia.


By Plastun - 4.10.2007

Jalomin gladioluksesta tulee meleen amaryllis, joulunpunaisella pohjalla valkea tähti.hymy

By Pirkkis - 11.10.2007

Mitäs mieltä kokeneemmat kasvattajat ovat? Muutamassa gladioluksessa
on nuput aukeamatta. Aukeiskohan ne jos pätkäisisi kukkavarren ja toisi
sisälle maljakkoon. 




By pipu - 11.10.2007

Jos alimmainen kukka on vähänkään auennut, kannattaisi ottaa maljakkoon. Ihan umpinaisten en usko aukeavan, mutta ainahan voi kokeilla.

By Pirkkis - 11.10.2007

No, nyt toin 4 nuppuista kukkavartta maljakkoon. Miesväki saa sitten hoitaa ja kertoa miten niille kävi. Muut vein varastoon ruukkuineen päivineen. Kuukauden päästä katson miten jaksavat ja otan mukulat pois.

By anita - 15.10.2007

Mitä ne pienen pienet pallerot on, jotka on ilmestynyt gladioluksen sipuleihin? (Sarjassamme tyhmiä kysymyksiä.)

By Aviron - 15.10.2007

Ymmärtääkseni niistä voisi kasvattaa uusia gladioluksia, tosin se veisi paljon aikaa ja kärsivällisyyttä .

By anita - 15.10.2007

Eli unohtakaamme ne pallukat.

By nanikka - 16.10.2007

anita, minä huolisin mielelläni ylimääräiset pallukat.

By anita - 16.10.2007

Tahdotko ihan oikeasti? Ne on sillaisia miniminikokoisia. Jos tahdot, tottakai pistän postiin. Tänään ei vielä taida ehtiä laatikkoon, mutta toivottavasti jo huomenna. Osoite mulla olikin.

By nanikka - 16.10.2007

Juu, tahdon minä, ihan oikeesti, aikuisten oikeesti. cool


Kiitos jo etukäteen. Ja laita tilinumeron kera tulemaan, että saan ainakin postikulut korvattua.

By anita - 16.10.2007

Ei ne niin paljoa paina, että siinä olisi mitään korvaamista.

By Nuu - 17.10.2007

Nanikka, kuinka suuri on lastentarhasi, eli haluatko vielä joitakin pieniä pallukka-alkuja keltaisista gladioluksista? Nostin gladiolukset ylös viikonloppuna ja huomasin että paljon on uutta kasvua...en riipinyt niitä vielä pois, ja kun huomasin ed. viestisi niin ajattelin kysäistä haluatko lisää postia? Jos haluat, laita postitusta varten hölöllä tietoja.

By nanikka - 17.10.2007

Pelkkää potentiaalista lastentarhaahan se on koko minun mökkitonttini, hehtaari rikkaruohoja tällä hetkellä.silmän isku Lastentarhoja tehdään lisää sitä mukaa kun niitä tarvitaan.


Keltainen ei ole lempiväri ja toisaalta tekisi mieleni sanoa, etten ota niitä. Justiinsa annoin nimittäin keltaisia miekkaliljoja pois, kun eivät miellyttäneet silmää. MUTTA... koska tässä onkin kyseessä kasvatuksen ilo ja kokeilunhalu, eikä lopputuloksen väri, niin laitanpa hölöä Nuulle tulemaan.


Ja keltainen voi olla taas ihan hieno väri sitten kun ovat kukintaiässä. Mielikin on niin muuttuvainen. Ainakin minulla.naurua

By nanikka - 19.10.2007

Gladiolus carneus, tietääkö joku tuolle muuta suomenkielistä nimeä kuin pelkkä miekkalilja? Ja onko kellään kokemusta sen pärjäämisestä talven yli ulkona?

By sailasi - 19.10.2007

Gladiolus carneus on kapinmiekkalilja. Ei hajuakaan sen menestymisestä, mutta veikkaan ettei talvehdi ulkona niin kuin eivät muutkaan miekkaliljat.

By nanikka - 19.10.2007

Ok ,kiitos. Laitan sipulit saaviin ja kellariin tai mökkiin. Yhdellä tai kahdella voisi ehkä kokeilla ulkonakin.


carneus = lihasta tehty, kapi = syyhypunkki, mitähän näistä oikein tulee näistä miekkaliljoista?naurua

By Höytyvä - 2.11.2007

Hei Anita, olen vähän myöhässä, mutten ole ehtinyt käydä täällä moneen viikkoon. Laitoitko kaikki poikaset jakoon, minä jo silloin aiemmin vähän niitä kyselinkin...?
By anita - 2.11.2007

Höytyvä, olen kyllä muistanut sinut, mutta en ole varma, onko yksikään sipuli hengissä. Niillä kun ei ole ollut säilytyspaikkaa. Kunhan rohkaisen mieleni ja tarkistan, kerron sitten. Ihmekukan juurakon ainakin sain palellutettua. Sad
By Höytyvä - 2.11.2007

Minähän kaipasin vain niitä pikkupallukoita... harmi ihmekukan juurakkoasi...!
By MuuuMi - 3.11.2007

Mun gladiolukset on vielä maassa kun eivät olleet osoittaneet mitään merkkiä tuleentumisesta viimeisiä kukkavanoja vaan pukkasivat, nyt tuli sitten lunta viime yönä, parisenttiä on maassa ja lisää sataa koko ajan. Mahtavatko olla mennyttä. en viitsisi tällä säällä lähteä niitä ylös kaivamaan mutta luultavasti tämä ensi lumi ei kauan maassa pysy, jos kaivan ne ylös kun lumi sulaa niin onkohan myöhaistä. meillä kun tämä on koko syksynä vissiin vasta kolmas pakkas yö edes joten maa ei ole jäässä..

By Inki - 3.11.2007

Ei ne sipulat siellä maassa vielä miksikään ole menneet. Ennen maan jäätymistä kun saat ylös niin riittää. Ja lumihan suojaa pahimmalta, jos ensi yöksi kunnon pakkanen paukahtaa...
By Nuu - 3.11.2007

MuuuMi, voit nostaa gladiolukset maasta ihan vihreinä. Annat sitten varsineen kuivua ja kellastua jossain poissa pakkasesta, ja sitten leikkaat kuihtuneet varret pois ja laitat mukulat turpeeseen viileään paikkaan talvehtimaan. Itse tänään leikkelin kellastuneet varret irti mukuloista, jätin n. 10 sentin tapit.

By Pirkkis - 27.11.2007

Minulla ovat varastossa vielä astioissaan, suurin osa on ihan vihreitä lehdet vielä. Otankos minäkin Nuu ne pois mullasta ja teen niinkuin neuvoit Muuumille. Vai annanko olla ruukuissaan? Mikä on paras vaihtoehto?

By Euffis - 27.11.2007

Minä olen ottanut omat sipulini kuivaan jo iät ajat sitten, siinä vaiheessa, kun olivat todella ränsistyneitä koko kasvit.
By Plastun - 17.1.2008

Niin se vaan aka rientää, saa kohta tilata uusia sipuleita! Glamineja aion tänä vuonna kokeilla.

By Pirkkis - 26.2.2008

Oi ja voi voi, olen unohtanut sipulit multiin ruukkuihinsa. Kaivanko ne sieltä pois ja istutan uudelleen, vai alanko vaan kastelemaan ja katson mitä tuleman pitää? Taas viisaammilta apua pyytelen. Entäs, kun ostin pari pussia uusia sipuleita, milloin ne laitetaan multaan? Kerkiääkö pääsiäisviikolla jos laittaa. Milloinkahan laitoin viime vuonna? No, sen näkis kun menis tän ketjun alkuun.


Anteeksi tyhmyyteni, mitä on Glamineja?

By valtsu - 26.2.2008

Tilakysymys millon istuttaa - mihin mahtuu kasvit ja mihin itse naurua. vapun tienoilla laitoin osan gladioluksen sipuleista ruukkuihin kasvamaan, osan läpsin avomaalle kesäkuun alussa. sovelsin siis jostain lukemaani vinkkiä, että kannattaa esikasvattaa useammassa erässä niin kukinta-aikakin on pidempi. kukkanen

By veera04 - 15.3.2008

Glamini on matalampi versio gladioluksesta. Esim. ruukkuihin aika oiva.
By summerwhisper - 23.3.2008

Voi jos saisin edes gladioluxet kukkimaan no-jaa.. pari vuotta sitten koitin ja tuli vain varsia, en viitsinyt enää koittaa. Voi olla, ettei sitten ole minun kukka tai sitten tein jotain väärin..

By Kiiltomato - 23.3.2008

Kyllä niiden pitäisi ehtiä kukkia hyvinkin mutta ainakin vyöhykkeellä 4 niitä kannattaa esikasvattaa kuukauden päivät ennen ulosistuttamista.

By summerwhisper - 23.3.2008

Mitäs olet kiiltomato tehnty käytännössä? Millainen istutusmulta esikasvatuksessa, millaiset olosuhteet, entä ulkona, onko penkissä ruukuissa, auringossa, varjossa? Varmaan lannoittelet myös?

By Kiiltomato - 23.3.2008

No käytännössä olen latonut Gladidiouksen mukulat laakean laakeaan isoon astiaan normaaliin Kekkilän puutarhamultaan esikasvamaan ihan huoneenlämpöön muutama viikko-1 kk ennen ulosistutusta. Kun siirrän ulos, ensin olen kunnolla kastellut  ruukun mullan (helpompi irrottaa) ja sitten vaan istutan ne taas ihan normaaliin puutarhamultaan suoraan perennapenkkiin (pikkasen hiekansekaista multaa ei kai haittais juurelle, en oo laittanut), tuetaan , kastellaan ja lannoitellaan.  Näillä eväillä on ihme jos eivät kuki.

By summerwhisper - 23.3.2008

Ok, kiitos kiiltomato. Onkos sulla auringossa tuolla ulkona, mulla kun tahtoo puolivarjoa olla aika paljon..

By Kiiltomato - 23.3.2008

Tänä vuonna mulla ei oo niitä ollenkaan, mutta auringossa ne ovat olleet silloin kun niitä on ollut, eikös ne kasvaisi jossain oikein isossa ruukussakin, jossa vaan ravinteet riittäisi , senhän voisi heivata aurinkoon, kai sulle esteettä aurinko paistaa jostain suunnalta koko päivän.

By summerwhisper - 23.3.2008

Joo, niin voisi koittaa noissa ruukuissa.. Olen saanutkin sen kuvan, että tykkäävät "kylpeä" auringossa. Saas nähdä jaksanko innostua niistä vielä. Tykkään esim. daalioista paljon enemmän, kun olen saanut ne hyvin tulemaan. Kiiitos taas.

By [0] - 23.3.2008

Heips!


Joku varmasti osaa vastata tähän munhymy "tyhmään" kysymykseen, kysyn kiuitenkin. Mulla gladiolukset ovat kukkineet oikein olan takaa ja nyt ovat kehittäneet niihin kukkien tilalle sipuleita.


Voinko säilöä ne talven yli ja istuttaa sitten keväällä? Ja olisko jollakin antaa mulle säilytysvinkkejä, meillä ei ole kylmä kellaria käytössä.


 

By summerwhisper - 23.3.2008

Ymmärtääkseni voi säilöä viileässä tilassa, johon ei tule pakkanen. Ja istuttaa ensi vuonna taasen.

By Jadetsu - 23.3.2008

Ihmeellistä oho! Minulla on aina ollut se käsitys, että gladdarit on hirveen kylmänarkoja, mun pihalla on enkelipasuuna paleltunut samoin kuin potun kaaletkin mutta gladdarit ei tiedä mitään, mul meni niin myöhään niiden istutus että tuskin kerkeen kukkaloistoa ihailemaan mutta kyl sielä jo jokunen nuppuluoinen on hymy

By Nuu - 23.3.2008

Siirsin tänne muualla rönsyilleen gladiolusta koskevan keskustelunpätkän. Siirretyt viestit tunnistaa punaisella tekstilla olevasta "Siirretty" -sanasta. Tekstin päiväykseksi tulee siirrettäessä siirtopäivämäärä, joten huomioikaa lukiessanne että varsinainen kirjoituspäiväys saattaa olla vaikka viime keväältä.

By Pirkkis - 14.4.2008

Innostuinpa tässä äsken laittamaan sipuleita astioihin, noin 100 kpl sain laitettua, vielä jäi 30 kun en löytänyt niitä mistään.

By pumpuli - 14.4.2008

Aattelin laittaa nuo gladioluksen sipulit jo maahan tällä viikolla. Onkohan kuitenkin liian aikaista? Routaa ei ole täällä Turun suunnalla ollut lainkaan ja marjapensaiden lehdetkin on jo puhjenneet. Tein sipuleille penkin valmiiksi lauantaina, enkä millään jaksaisi odottaa...
By Pirkkis - 14.4.2008

Älä laita vielä maahan. Minäkin vien kasvihuoneeseen ja peittelen kylmillä ilmoilla ja öillä.

By riittahelena1 - 14.4.2008

Pistelin sipulit puolikkaisiin maitopurkkeihin, reiät pohjassa, annan olla sisällä kunnes nousee kasvu pintaan ja sitten rupean pitämään ainakin päivät ulkona, - jos nyt ei tule pakkasia.
By pumpuli - 14.4.2008

Mikäköhän ois semmoinen lämpötila, et vois istuttaa sipulit maahan? isäntä ei kyllä täällä sisällä kestä enää yhtän lisä purkkia...
By hassuelli - 25.4.2008

Myös minä mietin, josko gladiolukset voisi jo istuttaa suoraan ulos? Viime vuonna meinas mennä hermot (sekä omat että miehen) niiden purkkien kanssa sisällä. Istutuspaikka ulkona on tosi lämmin ja aurinkoinen ja vyöhyke on 1b. Mitäs sanotte?

By anita - 25.4.2008

Malta vielä pieni hetki. Odota toukokuun puolelle ja pistä sitten suoraan maahan. Minä taisin viime kesänä istuttaa joskus toukokuun puolenvälin jälkeen (en fiksuna tietenkään laittanut päivämäärää ylös), ja kukkivat ihan ajoissa.
By anita - 25.4.2008

Nyt perun puheeni. En varmana malttanut toukokuun puoleenväliin saakka, jos sain penkin valmiiksi 2.5. (kävin lunttaamassa kuvan puolivalmiista penkistä 1.5.). Ja samantienhän ne sipulit sinne meni Smile
By hassuelli - 25.4.2008

Kiitoa anita! Lupaan malttaa vapunpäivään, mutta sitten menevät multiin. Miten sitä ai koskaan muista laittaa mitään päivämääriä ylös, niistä olis seuraavana vuonna paljon apua. Näitä samoja asioitahan sitä pohtii joka kevät.

By Temskukka - 25.4.2008

Ja kukkivat ajoissa? Ilman esikasvatusta?

Minä annan gladiolusten aloittaa kasvunsa purkeissa jo maaliskuulla tuolla talvetushuoneessa ja kukinta alkaa heinäkuun alkupuolella muistaakseni sillä konstillä. Mutta ne jaksavat kukkia aika kauan joten ei ole yhtään hullumpi konsti.

Nyt alkaa vain olla yli merkin noita gladioluksia joten johonkin kukkapenkkiin on osa siirrettävä kesäkasvuun. Olen vain niin tottasoita huono penkeistä kaivelemaan syksyllä mitään ylös.
By hassuelli - 25.4.2008

Muistan viime vuodesta sen, että esikasvatin osan gladikoista, mutta osan sipuleista tökkäsin suoraan multiin joskus toukokuun puolenvälin paikkeilla. Kaikki ehti kukkia. Nyt kyllä pitää muistaa, että olen täällä ihan etelässä ja paikka on tosi lämmin. Voi olla myös, että viime kesä oli jotenkin erityisen otollinen.
By nanikka - 25.4.2008

Mä laitoin jo ulos ruukkuun osan sipuleista. Osa on kuistilla, mutta käyvät hiiret kerpeleet syömässä niitä Sad
By anita - 25.4.2008

Temskukka, laitoin suoraan ulos ilman esikasvatusta ja ehti kukkia niin aikaisin, että ehdin itsekin vielä nauttia niistä ennen työkiireitä. Okei, paikka on todellakin suojaisa ja lämmin, se varmaan edesauttoi asiaa hyvinkin. Taisivat kukkia suurinpiirtein samoihin aikoihin ruukuissa esikasvatettujen kanssa.
Minäkin olen tosi huono kaivamaan mitään syksyllä ylös kahdesta syystä: työkiireet ja talvetuspaikan puute. Istutinkin viime vuonna gladiolukset vähän niin kuin kesäkukiksi Smile


Edit: elokuun puolessa välissä näyttivät kukkivan.

By A.i.k.a - 25.4.2008

Ulkona ovat olleet minunkin gladiolukset jo jonkin aikaa. Eivät ole säikähtäneet muutaman asteen yöhalloja.
By Hilu - 25.4.2008

siis häh, joks ne voi muka ulos heivata? jaiks!
By jalomi - 25.4.2008

Esikasvatin myös ruukussa sisällä, ja kun lähtivät hyvään kasvuun laitoin potin ulos. Siellä ovat pärjänneet ihan hyvin, vaikka lämpötila onkin välillä laskenut pakkasen puolelle.
By Hilu - 25.4.2008

oho, vautsi vau Smile tämäpä hieno uutinen... hiphei, mäki teen niin .)
By Sireeni2 - 26.4.2008

Hei, hyvä uutinen. Minulla on gladiolukset ensi kertaa talvehtinut ja en tiennyt myöskään joko nekin voi uloa lykkiä. Jalomi, eivät siis säiky pakkasia?
By jalomi - 28.4.2008

No nämä ovat ainakin säilyneet hengissä. Tosin täällä ei lämpötila ole laskenut kovinkaan paljon nollan alapuolelle. Ja ovat jo tosiaan aikamoisia huiskaleita.
By Nuu - 28.4.2008

Aina aikaisemmin olen sisällä esikasvattanut gladiolukset, mutta nyt tänään istutin ne suoraan suureen ulkoruukkuun joka siis tulee olemaan niiden koti koko kesän ajan. Ilmat on nyt lämpimät, yötkin luvattu pysyvän +5 tai yli sen...Maalaisjärkeni sanoo että mukavat kasvuolothan nää tällaiset on ulkonakin aloitella. Jos pakkasyö uhkaa, niin ruukku on helppo siirtää turvaan vaikka autotalliin vähäksi aikaa. Sen sitten näkee mitä tuleman pitää, mutta olisin kyllä taipuvainen uskomaan että kukkaa pukkaa Smile
By Minnimi - 28.4.2008

Minähän en ymmärtänyt kuinka hyvin gladiolukset voivat sisätiloissa. Pituutta on tullut ihan tolkuttomasti ja haluaisin ne äkkiä ulos. Vai voisivat kestää yksittäisen hallayön? Sitten ovat jo pohjoisemmatkin vyöhykkeet selvillä vesillä. Yöt pitäisi olla lämpimiä jo Jyväskylässäkin. Uskallanko alkaa puutarhatöihin ensi viikonloppuna? Se on vakaa aikomukseni ja gladiolukset ovat kyllä ensimmäsenä menossa ulos. Voisi hilllitä niiden pituuskasvuakin.
By Nuu - 28.4.2008

Minnimi, jos laitat ne maahan eli et pysty pakkaselta suojaan nostamaan, niin peitä ne siinä tapauksessa pakkasyön uhatessa suojapeitteellä. Joku harso, lakana tai mikä vaan kevyt jonka painon ne kestävät. Ja muista, jos et ole niitä vielä karaissut ulkoilmaan ollenkaan, niin ehdottomasti se on tehtävä ennenkuin ne jo hyvässä kasvussa olevat gladioluksesi ulos istutat.
By Minnimi - 28.4.2008

Olen sulkenut keittiön oven ja avannut ikkunan. Ainakin on ollut vilpoisaa.
By Sireeni2 - 29.4.2008

Minulla oli viime kesänä ensimmäistä kertaa gladioluksia ja suoraan tökkäsin maahan. Hyvin ehtivät kukkia heinäkuussa.
By Pirkkis - 29.4.2008

Löysin ne hävinneet 30 mukulaa ja nyt on sitten ongelma se, mihin istutan ne, kun niiden parvekeruukku, meni jo muille. No pitääpi keksiä vaan toinen ruukku.

By hassuelli - 1.5.2008

Tänään meni suoraan maahan muutama kymmenen gladioluksen sipulia. Muistin jopa tänävuonna laittaa sinne istutuskuoppaan jokaisen sipulin viereen merkkitikun, jonka tilalle vaihdan sitten myöhemmin varsinaisen tukikepin. Viime vuonna en muistanut, jotenka tulin vaurioittaneeksi sipuleita kun painoin niitä keppejä maahan.

By Pirkkis - 11.5.2008

Osa kasvihuoneessa kasvamassa, epätasaisesti ovat lähteneet kasvuun.

Tämä kuva on otettu aikaisemmin, ehkä noin viikko sitten.


By Temskukka - 11.5.2008

Ovat aika alttiita kirvoille, nämä esikasvatettavat gladiolukset. Kannattaa tarkistaa aika-ajoin.
By Minnimi - 12.5.2008

Gladiolukseni lehdet ovat todella pitkiä, mutta kaatuvat. Pitääkö niitä tukea? Pysyvätkö seuraavaksi kasvavat lehdet pystyssä?

By Temskukka - 12.5.2008

Kävin tarkastamassa omani kun muistin että yksi kaatuilee. Syy: Liian matala purkki, joten pitäisi istuttaa syvempään.
By Minnimi - 13.5.2008

Taimipurkki kävi ilmiselvästi liian pieneksi. Alkuperäinen syy siis taimipurkissa, nyt ovat istutettuina syvemmällä maassa. Tuloksena on, että alunperin kaatuneet lehdet kaatuneina, muut terhakkaasti pystyssä. Annako niiden siis olla vai...?
By Piivi - 13.5.2008

Naksahtavat aika helposti juuresta poikki! Eli jos nostaa pystyyn, ei pitäisi päästää kaatumaan uudelleen!
By Oulunseudulta - 13.5.2008

Viikonloppuna luin jostakin kirjasta miten estää gladiolusten kaatuilu: kasvi istutetaan hieman syvemmälle, ja juurelle laitetaan lisäksi pieni kasa multaa. Tällöin kasvin ei pitäisi kaatuilla eikä muuta tukea tarvita. Sitä en sitten tiedä kuinka toimiva tuo keino on, aion kyllä kokeilla mutta pidän tukikepit silti valmiusasemissa.
By Temskukka - 13.5.2008

Ja hei, minä olen vielä hommannut sellaisia kevyitä rautaobeliskeja tukemaan gladiolusta kukkimisen aikaan. Meidän tuulisessa pihassa katkee kukkavarsin muuten sataprosenttisesti. Obeliskit laitan kasvuvaiheessa jo ruukkuun.
By Suviruusu - 15.5.2008

Ostin äsken T-talosta 15 pussia eri gladiolusten ja daalioiden sipuleita 1e per pussi. Toivottavasti vielä ehtii tökätä maahan täällä etelässä. Aiemmin olen aina esikasvattanut.
By hassuelli - 15.5.2008

Temskukka, tarkoitatko niitä aika kapeita obeliskeja? Eikös niitä tarvita sitten aika monta, vai meneekö yhteen obelixiin useampi gladiaattori? Ajattelen vaan, että ratkaisu vaikuttaa kauniilta ja tosi toimivalta, mutta mahtaako tulla kovin kalliiksi, jos gladioluksia on paljonpaljon?
By Temskukka - 16.5.2008

Obeliskit ovat melko siroja. Yhdessä ruukussa on monta gladiolusta ja koitan huomata ohjata kukkavarret obeliskin tukeen.

By hassuelli - 16.5.2008

Kiva kun laitoit kuvan. Näyttää hyvältä! Idea pitää tietysti heti varastaa...
By pipsa3 - 23.6.2008

Osaako joku sanoa mikä gladioluksia vaivaa kun rupeaa lehden tyvi menemään ruskeaksi ja lehdet jotenkin harmaita?
By Temskukka - 23.6.2008

Onko kirvoja tms. pientä elukkaa missään? Liika märkyys tekee muuten tuommoista myös.
By pipsa3 - 23.6.2008

enpä ole kyllä nähnyt, mut katsotaan huomenna kun kuivuu niin paremmin
By hopeavillakko - 2.7.2008

Tein eilen hauskan havainnon: Viime syksynä kun tein uutta kukkapenkkiä heittelin pohjalle gladiolukset sipuleineen päivineen kun ajattelin että siellähän maatuvat ja multakin purkissa ihan hyvää kukkapenkkiin. Eilen sitten huomasin, että kukkapenkistä pilkistää sieltä täältä gladiouluksen alkuja . Ei siis viime talvi järisyttävän kylmä ollut kun noinkin herkät sipulit säilyivät...

By Minnimi - 2.7.2008

Kummallinen kukka tämä gladiolus. Kasvoivat ihan villinä sisällä, kylmä keväällä tietysti hidasti kasvua. Nyt vain tuntuu, ettei tapahdu mitään. Ei juuri kasva, ei selvästikään kuole. Miten kasvun pitäisi edetä tässä vaiheessa?
By Miikos - 2.7.2008

Mulla nuo kasvattivat aika nopsaan lehdet ja nyt taitavat väsäillä sitä kukkavartta, käsikopelolla olen noita tarkkaillut naurua Sain keväällä ahaa -elämyksen kun lehdet kaatuilivat ja laitoin karsinaan, tässä tulos:





By Römppäinen - 3.7.2008

Minulla ovat myös gladiolukset talvehtineet. Hämmästykseni oli suuri, kun mullasta alkoi pukkaamaan ylös alkuja.
By Tuilu - 29.7.2008

Ensimmäiset gladiolukset alkavat kukkimaan.
By hassuelli - 1.8.2008

Tuilu, esikasvatitko vai istutitko suoraan ulos? Minä istutin suoraan pihalle, eikä vielä näy merkkejä kukkavarsista. Niitä odotellessa...
By Tuilu - 1.8.2008

Esikasvatin, laitoin aika aikaisin jo multiin, olisiko ollut jopa huhtikuun lopulla. Into oli niin kova ensikertalaisella.
By hassuelli - 1.8.2008

Minäkin olen aiempina vuosina esikasvattanut, mutta viimevuonna tein kokeilun, ja istutin osan suoraan lämpimään kukkapenkkiin, ja hyvin ehtivät kukkia. Kestää vaan kauemmin, ja nyt harmittaa, miksen tänäkin vuonna laittanut osaa esikasvatukseen. Tämä odottaminen on kaikkein kamalinta. Miten niin kärsimätön???
By Nuu - 1.8.2008

Hassuelli, minä laitoin suoraan isoon ruukkuun keväällä. En siis esikasvattanut sisällä lämpimässä kuten ennen olen tehnyt, mutta ruukku oli ulkoterassilla auringonvalossa eli olosuhteet olivat aikalailla mukavat. Eivät vielä kuki, mutta hyvät lehdet ovat kasvattaneet. Varmasti ehtivät kukkia elokuun loppuun mennessä, ja muistaakseni ihan sillä aikataululla ne aikaisemmin sisällä esikasvattamanikin kukkivat. Suosittelen tätä tapaa. Laitoin muuten ruukkuun myös kesäkukkia kukkimaan, joten gladiolusten kukintaa odotellessa ei ruukku seiso "tyhjänpanttina".
By hassuelli - 2.8.2008

Nuu, taidan soveltaa tuota sinun tapaasi ensi vuonna! Meillä on etupihalla kaksi isoa betonista ruukkua, johon gladiolukset sopisi mainiosti. Kanna voisi olla toinen vaihtoehto, oletkos kokeillut niitä?
By Nuu - 2.8.2008

Kerro sitten kuinka lähtivät kasvuun Smile Tietty tässä välissä täytyy onnistua siinä mukuloiden talvisäilyttämisessä että on jotain mitä laittaa keväällä ruukkuun multiin Smile En ole kokeillut kannaa koskaan.
By jutikka - 10.8.2008

Gladiolukset alkavat pikkuhiljaa avaamaan kukkiaan


By Minnimi - 11.8.2008

Minulla gladiolukset ovat kukkineet viikon verran. Ensimmäinen tuli pari viikkoa sitten, nyt useimmat kukkivat yhtaikaa. Tämä huolimatta alkuun pakkasen puremista taimista ja lakoontuneista lehdistä. Pettymyksekseni muutama vain on keltainen - ei sovi muuhun ympäristöön ollenkaan.
By hassuelli - 11.8.2008

Minulla pilkistää tänään eka gladioluksen kukkatähkä sieltä lehtien joukosta.
By jmi - 20.8.2008

Ja niin kun minä viime syksynä hankkiuduin kaikista gladioluksista eroon. Jostain niitä kuitenkin taas vaan ilmestyi... Hieman huono kuva, kun sade ehti ensin pieksemään...







By Temskukka - 23.8.2008

Onpas Jmillä kauniinvärinen yksilö! Oliko talvehtinut vai?


Meillä on tämä tumma nyt kukkeimmillaan


By jmi - 23.8.2008

Ei kun ihan ostin nuo. Viime syksynä lahjoitin eteenpäin ämpärillisen gladioluksen sipuleita kun kyllästyin kiskomaan niitä syksyisin ylös. Ilmeisesti aika kultasi muistot, kun keväällä niitä pussillinen penkkiin päätyi..
By jmi - 30.8.2008

Lisää sateen pieksemiä:








By Pirkkis - 3.9.2008

Minun eivät onnistuneet tänä vuonna ollenkaan surullinen, en osannut oikein hoitaa. Melkein kaikkien lehdet ruskettuivat ja lopulta otin ne vaan pois. En ole katsonut minkälaisissa kunnossa sipulit ovat. Sentään istutin niitä toistasataa kappaletta. Mutta muutamat ovat vielä kukkimatta, ehkä on jotain toivoa vielä!

By valtsu - 3.9.2008

Miekkaliljat ovat murjottaneet täälläkin - en viitsinyt esikasvatella vaan iskin suoraan kukkapenkkiin sipulit keväällä. Sitä niittää mitä kylvää! Toisaalta saattaa olla niitä kasveja, jotka tarvitsevat aurinkoisen kasvupaikan ts 6 tuntia aurinkoa päivässä! No, sitä ei kyllä ole saatu.


Ei siis suinkaan ole kyse siitä, etteikö me oltais osattu!

By MuuuMi - 15.9.2008

lauantai, 3. marraskuuta 2007 - klo 13. 14 (yli 317 vuorokautta sitten) sivulla 19 ihmettelin mikä on gladiolusten kohtalo kun lunta saivat niskaansa. tein kuten nuu neuvoi ja hienosti onnistui talvetus. Nyt aukee kohta ekat kukat mutta taas ärsyttää kun nyt vasta aloittelevat vaikka ovat olleet paahteessa. mutta leikkaan kyllä pakkasten pelossa kukkavanat maljakkoon.

By satues - 24.9.2008

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan,nyt vasta aloittivat.

By koi - 19.10.2008

Miten gladiokuksen mukulat kannattaa säilöä talveksi? miten varsien kanssa toimitaan.
By Nuu - 19.10.2008

Koi, vilkaisin tätä ketjua vähän taaksepäin eli kurkkasin viime syksyn kohdalta keskusteluja. Siellä on sivulla 16 Nanikan 25.9. antama ohje, ja sitten sivulla 19 minun 3.11. antamani ohje. Käypäs vilkaisemassa ainakin noilla sivuilla, ja miksei niiden välissäkin, varmaan sitä asiaa sivutaan syksyn keskusteluissa muutenkin Tässä tällä sivulla tuossa pari viestiä ylempänä näyttää Muumi just kertoneen että viime vuonna meni nosto myöhään, ja hän oli toiminut niiden minun myöhäisohjeiden mukaan ja talvettaminen onnistui hyvin. Nythän ei vielä onneksi lumi ole tullut...


Omat keltaiset gladiolukseni joita en esikasvattanut vaan laitoin suoraan ruukkuun ulos huhtikuun lopussa kukkivat tuolla kuistilla edelleen. Kukinta meni kyllä myöhään, ovat kukkineet vasta joitakin viikkoja. Kun tää kesä oli mitä oli, ja kaikki kukat aloittivat kasvun vasta lähes kesän mentyä ohi, ei uskalla sanoa onko myöhäinen kukinta-ajankohta seurausta esikasvatuksen puutteesta vaiko tästä "kesästä".

By PikkuPioni - 1.3.2009

Minäkin viime keväänä tökin gladioluksen sipulit suoraan maahan. Ne itivät aika nopeasti ja pinnalle tuli piipat aika nopsasti. Sitten tosin alkoi viileät kelit ja kasvu oli aika hidasta, vaikka talon eteläpuolella "paistattelivatkin". Meinasin jo luopua siitä ajatuksesta, että kukkivat, mutta syyskuussa ne kuitenkin kukkivat. Jätin kyllä sipulit penkkiin laiskuuttani. Istutellaan siihen paikkaan jotain uutta keväällä. En istuttanut gladiolusten juurelle mitään peittokasvillisuutta, joten kohta oli aika ankeannäköinen - paljaasta mullasta sojotti vain noita gladioluspiikkejä. Kylvämäni kukkasiemenet, eivät nimittäin itäneet tuossa juurella. Gladiolukset kaipaavat ehdottomasti jotain kaveriksi tai istutuksesta tulee aika surkea.

By Raili-45 - 10.4.2009

Joko kannatais laittaa kukka sipulit esikasvatukseen. noita olis kolme pussilista 10 +8+8 et onhan noita

By Nuu - 10.4.2009

Siteeraan kirjaani (Puutarhan vuosi): Jos miekkaliljan halutaan aloittavan kukintansa hyvin varhain, mukulat istutetaan kotona ruukkuihin jo huhtikuussa. Pihalle kasvit siirretään vasta kesäkuussa kun yöpakkasista ei enää ole vaaraa.



Miekkaliljan mukulat voi istuttaa myös suoraan kasvupaikalleen. Tällöin paikaksi valitaan mahdollisimman lämmin ja aurinkoinen paikka. Etelä-Suomessa mukulat voidaan istuttaa jo toukokuussa, pohjoisempana viivytellään kesäkuun alkuun. Kasvun nopeuttamiseksi istutus peitetään kasvuharsolla tai muovilla. Muovia käytettäessä on katsottava ettei muovi jää makaamaan kasvin lehtien päällä; ne vioittuvat helposti.
By Tette - 10.4.2009

Hyvä kukkanen että Nuu on löytänyt kirjasta Gladiolus-ohjeita..



Eilen illalla jo minun mukulat pääsivät multaan - olivat niin pehmeitä ja surkeita - joten tämä oli nyt ihan ensiapu..







By Raili-45 - 10.4.2009

Kiitos tiedosta ,eli ei mitään kiirettä vielä.kerkivä kukkia kesaikana hyvim.

By Tipilintu - 13.4.2009

Tässä multa/hiekkaseoksessa on talvehtineet gladiolukset ilmeisesti vauvoineen?? On tullut mukana pikkusipulia ja ilmeisen reilusti kun talvehtimis ruukussa näyttääkin yllättääen tältä! Yksi tukevampi alku ja sit näitä vaaveja. Syksyn alesta 20 sentillä/pussi pelastetut ovat jo yli 10cm, eivät jaksaneet levätä kun viime kesän olivat levänneet..


By Tipilintu - 13.4.2009

Onko kellään kokemusta muuten monessa vuodessa nuo kuvan pienokaiset kukkii?
By Nuu - 13.4.2009

Ei varsinaisesti kokemusta, mutta pikkumukulat keräävät itseensä voimaa ja kasvavat, joten voisi kuvitella että jo seuraavana vuonna kukkivat. Eiköhän se riipu niiden koosta syksyllä nostettaessa. Eli anna niille lannoitusta kasvua varten Smile
By Tipilintu - 13.4.2009

Kaivellen totesin ne karpalon kokoisiksi. Ehkä ne äkisti pullistuu ja kukkii jo vuoden parin päästä..
By sasesi - 16.4.2009

Hei niin sitä tiedustelisin kun viime vuonna sain paljon noita sipuleita ylös ja alkuja niitä on jo täällä sisällä lähtenyt, ei vielä olla minnekkään istutettu joten innostuin kuorimaan sitä paperimaista ainetta pois jotta alut kasvavat suoraan ylöspäin, eikai tuo kuoriminen vahingoita sipulia
By Tipilintu - 16.4.2009

Se on siinä suojana joten en hirveesti kuorisi.
By Irsa - 22.4.2009

Oliskohaan täysin älytön ajatus laittaa tuoksumiekkaliljat purkkeineen maahan? (istuttelin juuri maitopurkkeihin,kulmat auki)- Meinaan vaan, että pysyisivät ehkä paremmin pystyssä!
By sasesi - 23.4.2009

Laitoin osan viimevuotisista Gladioluksen kukkasipuleista kukkapenkkiin, nyt alut jopa kaksitoistasenttisiä. Tyytyväinen olen ollut sillä en ole aikaisemmin Gladiolukseja käyttänyt, vieläpä melkein jokaisesta sipulista tulee kaksi vartta, loppu laatikollinen pääsee tuonne ulos sitten ilmojen lämmettyjä, monista niistäkin alku tullut ulos... BigGrin
By piiki - 3.5.2009

Miten nopeasti teillä on gladioluksen sipulit nousseet? Laitoin purkkeihin multaan reilu viikko sitten ja vielä ei mitään näy. Samana päivänä laitetussa daaliassa on jo paljon kasvua pinnalla. Tiedän... olen taas vähän malttamaton! Smile
By Nobile - 3.5.2009

5 vrk meni ensimmäisten nousuun (luumunväriset). 9 vrk kuluttua nousi vaaleanpunaiset ja 11 vrk meni limenvärisillä. Sipulit olivat saman kokoisia, maitopurkkikin oli samaa kokoa, kasvualusta oli sama, samoin sipulin syvyys (n. 10cm). Vaihtelua siis piisaa. Malttia. Smile



Nobile
By Ansu75 - 23.5.2009

Mä siirsin eilen pihaan kasvamaan gladiolukset. Osa riviin aidan vierustalle ja loput vanhaan pataan. Olivat autotallissa itämisen ajan ja sen jälkeen kasvarissa, jossa kylminä öinä suojattu. Nyt sais ne kylmät yöt jo loppua..
By annetti - 4.6.2009

Voiko mitään tehdä gladioluksille, jotka on ylikasvaneet ja venähtäneet? Lehdet siis roikkuu kasvatuslaatikon reunojen yli! Ja jos uudelleen istutan ne, niin lehdet ainakin lojuisi maata vasten edelleen, mutta voiko sieltä silloin mitään kukkaa tulla? Voi itku. Eikä viime kesänäkään onnistunu, kun istutin esikasvatetut sipulit maahan, niin ne vaan näivetty ja kuihtui pois. Onko toiveitakaan, että jos ostaisin uudet sipulit ja istuttaisin suoraan maahan, että ne kerkeäisi näillä leveysasteilla kukkia ollenkaan?


Että voikin kaikessa kauneudessaan olla änkyrä kasviärtynyt

By A.i.k.a - 4.6.2009

Kyllähän gladiolus kukkii maatapitkin kasvaessaankin, mutta laita niille kunnon tukikepit, niin kyllä ne siitä ryhdistyvät. Ilman tukikeppejä ne pakkaavat joka tapauksessa jonkun sateen jälkeen pötköttää.



Ja kuulemma esikasvatetut gladiolukset voisi istuttaa reilusti syvempäänkin, kymmenen senttiä mullan alle. Onko sellaista joku kokeillut?
By annetti - 4.6.2009

Pitääpä kokeilla tuota syvempään istuttamista ja tukikeppejä tiheästi. Nyt en sitten laitakkaan suoraan maahan vaan suureen ruukkuun. Katsotaan kuinka käy Wink
By A.i.k.a - 4.6.2009

Ruukuissa minäkin niitä nykyään kasvattelen. Laitan keväällä esikasvatukseen pikkuruukkuihin ja siirrän siitä osan kerrallaan isompiin. Pienissä ruukuissa kasvavat jäävät kasvussa jälkeen, joten saan sitten pitkin kesää ihania leikkokukkia. Paljon paremmin ne minulla ovat ruukussa onnistuneet, kuin maahan istutettuna. Ehkä ruukkuja tulee tarkemmin hoidettua?
By hopeavillakko - 4.6.2009

Minä vannoin että en enää korkeita gladioluksia osta juuri kaatuilun/katkeilun takia, mutta kuinkas kävikään keväällä ;-) Kaikki tukisysteemit olen kokeillut mutta mikään ei ole ollut hyvä. Nyt tein vihreästä muovitetusta aitaverkoista niille heti "häkit", joten katsotaan miten käy...
By Temskukka - 4.6.2009

Varmaan olen tämän otsikon alla aiemmin kertonut systeemistäni, mutta menkööt taas: Ostin metallisia, noin metrin korkuisia obeliskeja joita laitan gladiolusruukkuihin heti alkuun, ja kasvaessaan pujotautuvat obeliskin rakoihin ja siihen on helppo kukkavarretkin sitoa.
By Tanu - 4.6.2009

Minä varastin tuon Temskun idean vähän suuremmassa mitassa salkoruusuille...



By zaira - 5.8.2009



Gladiolusten kukintaa tänä vuonna. Aivan ihanan punaisia.

By Miikos - 6.8.2009

Voi kun kauniita Smile Mulla ois samanlaisia tulossa, jos ehtivät kukkia. Istutin suoraan maahan ilman esikasvatusta.
By rusokki - 6.8.2009

Onpa upeat!
By memuli - 6.8.2009

Todella hienon väriset! Minulle käy varmasti samoin kuin Miikokselle, kun en esikasvattanut, vaan iskin ne suoraan maahan. Varret on jo komeat, mutta ei näy vielä minkäänlaista kukan alkua. Kukistani pitäisi tulla vihreän värisiä. Antaas kattoo, tuleeko pakkanen enne.

By viherpeukalo - 6.8.2009

En esikasvattanut minäkään jostain LIDL.n alelaarista ostettuja sipuleita. Kukkivat jos kukkivat. Joskus esikasvatin ja touhusin niitten kansa koko kevään ja sitten ne mätäni kukkapenkissä. niin

By esteri - 11.8.2009

Laitoin vanhaan soikioon pesuvatiin seitsemän miekkaliljan sipulia hyvissäajoin tarkoituksenan oli siirtää ne penkkiin. Ovat edelleen vadissa ja nyt aloittavat kukintaa. Olen kyllä antanut niille höystöä ja vettä.


By Raili-45 - 13.8.2009



laitoin aika myöhään maahan pelkäsinkin ettei kerkiäis kukkimaan,mutta ensimäinen jo aukesi pussissa oli seka värejä tämä on eka väri.

By Inki - 14.8.2009

Kukkapenkkiin jossain vaiheessa kesää tökätty esikasvatettu ensimmäinen avasi hehkeän punaiset kukkansa - ne vaan pyrkii kasvamaan mokomat maata myöten taas kerran...



By Inki - 14.8.2009

Miksiköhän minulle tulee kukasta mieleen amaryllis?



By kukkahöperö - 25.8.2009

Upeita gladioluksia ! Esikasvatin jälleen kerran, mutta kukat jäivät haaveeksi. Mutta teinpä jännän havainnon, viime vuonna esikasvatin ja istutin penkkiin. Eivät kukkineet ja jokunen sipuli jäi penkkiin talveksi. Siellä ovat talvehtineet, lehtiä pukkaa, mutta kukista ei tietoakaan. Onko joku muu talvettanut sipulit maassa ?
By Piko - 17.9.2009

Sain tilaajalahjaksi jostain gladioluksen sipuleita keväällä, laitoin purkkiin ja kasvattivat komeat lehdet. Kukkia ei vaan näy, ei edes alkuja.

Nostanko ruukun vihreine lehtineen talvehtimaan esim. autotalliin? Ilmeiseti lehdet siellä pikkuhiljaa kuihtuvat ja keväällä taas pukkaa uusia?
By pärskis - 17.9.2009

Ota pois purkista ja säilytä sipulit kuivana. Saattava muuten mädäntyä.
By Zibuli - 17.9.2009

'Green Star'

By Piko - 18.9.2009

Kiitos Pärskis, kokeilen niin.
By Chantal - 22.9.2009

Tarttui mukaan kaupasta uusi tuttavuus, monivuotiseksi väitetty Gladiolus byzantinus eli purppuramiekkalilja. Vuosi sitten tästä on näköjään hieman keskusteltu tuolla Kukkasipulit/mukulat: Ostospaikkavinkkejä -palstalla. Miten kävi? Olisiko kokemuksia tapauksesta? Kaunis on ainakin kuvassa Smile
By Tipilintu - 1.10.2009

Mikähän noita vaivasi tänä vuonna kun ämpärillinen sipuleita kukki kolmella kukkavanalla? Talletan ne kuitenkin ensi kesään jos vaikka innostuisivat paremmin välivuoden jälkeen.
By Piko - 1.10.2009

Mulle ei tullut yhtään kukkavartta, vaikka oli ämpärillinen sipuleita. Nyt sain muuten ohjeen ottaa ämpäreineen sisälle, tuossa ylempänä Pärskis neuvoo ottamaan sipulit pois mullasta. Pitänee tehdä molemmilla tavoilla, kokeilla kumpi parempi.
By belgi - 1.10.2009

Minulla oli vain viisi kylkiäisenä tullutta sipulia, kukkavarsista ei tietoakaan.
By Tipilintu - 1.10.2009

Minä olen siinä ruukussa talvettanut. Nyt kun ovat vielä lehdessä kun nostin maasta niin imevät mullan kuvaksi kyllä. Talven mittaan muutaman kerran laitan vettä, eivät kait kestä totaalista kuivumista ainakaan koko talvea.
By Piko - 7.10.2009

Taidan sittenkin laiskana kokeilla Tipilinnun menetelmää...
By a--a----e - 8.10.2009

Hei! Minulla on paljon maasta äskettäin kaiveltuja mukuloita ja niissä sivuilla on semmoisia pikkiriikkisiä vaaleita poikasia ja alla sitten keltaoransseja mukula-juttuja.

Kysynkin että pitääkö nuo kyseiset pikku ipanat irrottaa emoistaan ja miten ne talvetetaan ne pienet? Kasvaako niistä isoja?

Ja mitä ne keltaiset jutut on mukulan alla? Mitä niille teen?

Niin ja voiko glalot jättää talveksi maahan niiden heittämättä henkeään?

Viksummilta vastauksia aloittelijalle, kiitos! BigGrin
By Nuu - 8.10.2009

Tarulintu, gladioluksen mukuloita koskeva viestisi löytyy nyt täältä. Laitoin sinulle tulemaan myös yksityisviestin, katsotko postiasi Smile
By nanikka - 9.10.2009

Keltainen sen mukulan alla on vanha mukula, eli se jonka lehtiä ja kukkia tänä vuonna katselit. Kesän aikana se on tehnyt uuden mukulan, josta tulee lehdet ja kukka ensi vuonna. Lisäksi se on tehnyt pieniä sivumukuloita.



Keltainen pitäisi ottaa varovasti irti ja heittää kompostiin. Pikku ipanat voi ottaa irti tai jättää niille sijoilleen (jos onnistuu) ja talvettaa kuten isommatkin esim. kellarissa.



Miekkaliljan mukulat eivät selviä talven yli maassa.
By Inki - 9.10.2009

Siis täh - tuonkos takia minun gladiolukseni ovat vähän huonosti kasvaneet seuraavana vuonna, en ole koskaan ymmärtänyt, että se ei kuki samasta mukulasta uudelleen8]
By a--a----e - 9.10.2009

Kiitoskia Nuulle! BigGrin

Wau! Eli tuohan on ihan helppo juttu!

Mistään kirjasta en löytänyt glalon "jako" ohjeita. Olen kiitollinen ohjeistasi, Nanikka kun ei tarvitse miettiä, että mitenhän ne pärjäisi.





Minulla on jotain Liidelistä ostettuja valkoisia pinkki keskustaisia ja Redwing butterflyitä.
By jmi - 9.10.2009

Hei!



Onko jollain tarvetta gladioluksen sipuleille? Minulla on tuolla ulkona varmaan n. 100 sipulia joita en ole aikeissa talvettaa. Väreistä en oikein osaa sanoa, enkä tiedä onko niissä sitä vertaa kukkia enää jäljellä että saisi tarkistettua/kuvattua. Jotain vaaleanpunaisen/lilan kirjavia ne tais olla.
By kukkahöperö - 9.10.2009

Gladiolukseni eivät tehneet minkäänmoista kukkaa tänä vuonna, pelkkiä lehtiä. Onko järkeä talvettaa sipuleita ensivuoden kukinnan toivossa ?
By Nuu - 9.10.2009

kukkahöperö, anna niiden mukuloiden imeä kaikki voima kuihtuvista lehdistä ennenkuin katkaiset varret. Minulla kävi tuolla tavalla iristen kanssa, vasta kun kannoin hallan käytyä kuivumaan huomasin että niissä oli kukkavanat. Kyllä talvetan ne ja odotan ensi vuonna kukintaa.
By kukkahöperö - 9.10.2009

Kuivuneet varret on jo katkottu, sipulit on sanomalehteen käärittynä odottamassa kellariin vientiä. Kolme kesää olen yrittänyt gladioluksia, ei kuki ei ! Milloin vaivaa kylmyys, milloin märkyys milloin valonpuute. Yritän talvettaa sipulit ja lykkään keväällä multaan, ja jos enskesänä ei näy kukkaa luovutan. Niin kauniita kuin ovatkin...
By Nuu - 9.10.2009

kukkahöperö, kai esikasvatat ne aina keväällä? Kukkimattomuus voi johtua ihan siitäkin etteivät ne ehdi kukkia. Esikasvatus on kova sana Smile
By Jatuuli - 1.3.2010

Kuinkahan aikaisin gladioluksen sipulit pitaisi laittaa multaan, että ehtisivät kukkia kesän aikana. Gladiolukseni kukkivat viime vuonna vasta syyskuussa.
By tiipero-82 - 9.3.2010

Tänään aloin katselemaan tarkemmin viimevuotisia gladioluksen mukuloitani.Talvensa nuo viettivät osaksi jääkaapin vihanneslokerossa ja suurimmaksi osaksi unohtuivat keittiön sivupöydälle... Väri oli niin mieluinen että siksi hätä oli iso että saisin ne vielä kasvamaan.-Ja ihme ja kumma! Melkein kaikki olivat vielä hengissä, uudet silmut pilkottivat kun vanhoja kuoria otti päältä pois. Suihkuttelin muutamaan otteeseen talven aikana ja annoin kaikkien vanhojen kuorien ja juurien olla paikoillaan ja kai se auttoi koska viime talvena koitin talvettaa häkkikellarissa ja silloin olivat kaikki mukulat kuivuneet ennen kevättä.

...Ja tiedän, pulassa täällä ollaan noiden kanssa ennen kun ne ulos pystyy laittamaan... BigGrin
By Inki - 22.4.2010

Minä laitan useamman isoon ruukkuun, aika nopeasti kasvaa multatila juuria täyteen.
By Miikos - 22.4.2010

Mulla oli penkissä viime vuonna, kasvoivat aika "huikeiksi" Smile Ruukussakin olivat ihan ok edellisvuonna.
By Inki - 23.4.2010

No aika iso ruukku saa sitten olla8)  Minulla on niitä isompia muoviruukkuja, joita on tullut pensaitten tai isojen perennojen taimilla ja laitan niihin neljä viisi sipulaa.  Olen laittanut pussipuutarhamultaan, olen kuvitellut, että tarvitsevat voimia runsaasti.

Kuvassa on kymmenen litran ruukussa neljä tai viisi krookusta, osa kuvassa olevista varsista on penkkiin istutettuja. Kuva oli äskettäin ruukkuketjussa, mutta laitan nyt vielä tänne omaan ketjuunsa...

By Miikos - 23.4.2010

hoyabella, nää on kyllä tosi upeita ja mun mielestä helppoja. Jotenki sain sen kuvan et olisivat hankalia mut en tunne niin kokeiltuani Wink Vanha multakin varmaan kävisi jollain terästettynä?
By Miikos - 23.4.2010

Aika myöhäänhän nuo kukkii kyllä Sad
By toivotar - 19.5.2010

Mun gladiolukset on  tässä vaiheessa,2 lehteen on tullu jo se kukkavarsi,tai lehti,miten sen ny sanos
By toivotar - 19.5.2010

Niin eihän gladiolukset kuki välttämättä eka kesänä.Toivon kyllä että näistä ees toinen kukkis,ja ku on tullu ne kukka jutut,nii uskosin että kukkia tuleeSmile
By Oulunseudulta - 20.5.2010

Toivotar, jos olet ostanut ne sipuleina niin kyllähän niiden pitäisi kukkia tänä kesänä.
By pipu - 20.5.2010

Muutamana vuonna miekkaliljoja kasvattaneena sanoisin, että aina eivät kuki ekana vuonna. Jos sipuliin ei ole muodostunut kukka-aihiota, se ei tietenkään voi kukkia. Pussillisessa sipuleita voi olla muutamakin kukkimaton.
By Raili-45 - 20.5.2010

No ilmanks mulla ei kukkinut kuin puolet ostopussista laitetut sipulit,saa nähdä kuin käy tänävuonna
By Pitko - 6.6.2010

Mulla on nyt ekaa kertaa gladioluksia, enkä jostain syystä yhtään osaa hahmottaa että minkä kanssa ne olis kivat yhdessä. Nyt ne on jo aika isoja purkeissaan, voisinkohan törkätä purkkeineen maahan? Auttakee...
By b3011111 - 10.6.2010

Ja minä mietin että voisiko paakun kopauttaa ruukusta ja laittaa maahan vai suuttuuko ne.. tosin ruukkuineen istutus helpottaisi syksyn ylösnostoa, jos sattuu nätin värisiä. EN nimittäin enää muista mitä ne oli
By jutikka - 7.7.2010


 Tänä vuonna gladioluksiin iski joku. Alkuun kasvoivat vaan sitten alkoivat näivettyä. Vain tämä on normaalin näköinen.
   
By kibu... - 7.7.2010

Gladiolus imbricatus, ei tarha- vaan villi
Gladiolus imbricatus, ei tarha- vaan villi-
By Kurppa. - 7.7.2010

Mikäköhän monivuotinen tämä on. Sain yhdeltä puutarhatuttavalta pari vuotta sitten pieniä piuhoja rasiallisen ja nyt ne kukkii. Melkein kaksi kertaa korkeampi kuin idänmiekkalilja ja vaaleampi.
By kibu... - 10.7.2010

ehdotan Gladiolus illyricus
By Kurppa. - 10.7.2010

Kiitos!
By lily - 23.7.2010

Miekkaliljat aloitti kukinnan ja tuotti pienen pettymyksen.
Sipulipussi sanoi nimeksi Claudia ja pussin kuvassakin kukka näytti olevan Claudia (ainakin monien googlen kuvien perusteella). Claudiassa kun piti olla vaan valkoista keskellä, ei reunat valkoiset.
Löysin mun kukkaa vastaavan googlella ja se oli nimeltään "Atom" tai jotain tonne päin.
Eli onkohan nää nyt kuitenkin Atomeita Wink ? Mutta kun lisää Googlailin niin monessa paikassa oli Atomit ja Claudiat sekasin eli en nyt kuitenkaan ole varma että kummat on kumpia.
Osaakos kukaan sanoa varmaksi mikä tää nyt mahtaa olla?

(tuhannen ötökkääkin on kukkavarsien ja nuppujen kimpussa)
miekkalilja
By hopeavillakko - 31.7.2010

Tämän Buccacon sipulit ostin Jyväskylän viherlandian irtosipulilaatikoista ihastuttuani niiden kuvaan täydellisesti vaikka olin siis päättänyt etten näitä enää kasvata kun pahalaiset eivät meinaa pysyä pystyssä mitenkään ja varsinkin vesisateessa katkeavat tosi helposti

Piti siis napata kuva ensimmäisestä avautuneesta, väri ei tosin ole niin rusehtava kuin siinä kuvassa mihin ihastuin, mutta tykkään silti...

By markemummo - 31.7.2010

Tämä yksi kukkii tosi isoilla kukilla,muissa kukat ovat pieniä.
By Jadetsu - 16.8.2010

Isoveekun vaimo käski teiltä kysyä että mitä palleroita kasvaa sen gladdareissa, kuulemma ovat kukkien paikalla ja ovat melekosia möllyköitä, mitäs ne mahtaa olla? Minä sanoin että siemenpalleroita, soli vaan villi veikkaus
By jutikka - 16.8.2010

Mitäpä muutakaan ne voisivat olla.
By Jadetsu - 16.8.2010

No niin, en mä aivan tolikka olekkaan Smile
By Jadetsu - 16.8.2010

Paitsi että oon mä kuitenkin pikkusen tolikka, mitä niille pittää tehä jos niistä meinais kasvattaa uusia gladdareita
By satues - 16.8.2010

Eka kukka..jee
By Jadetsu - 20.8.2010

Nyt vasta yhestä gladdarista on tulossa kukkavana, siinon taas natikalla ehtivätkö kukkia ennenku pakkanen viepi net
By Inkeri2 - 26.8.2010

Dementia vaivaa, nimittäin löysin tässä päivänä eräänä muutaman avaamattoman gladioluspussukan komeroni perältä. Vieläköhän noista johonkin olisi? Syksyllähän ne maasta pois nostetaan, joten ei varmaan kannata niitä enään multiin lykätä?
By Nuu - 26.8.2010

Ei kannata. Kannattaa painella niitä sormin ja testailla onko niissä mitään muuta kuin tyhjät kuoret jäljellä. Voipi olla että ovat ns. menneen talven lumia Smile
By mai-lee - 21.9.2010

jätä varret katkomatta, jos niissä on vielä vihreätä jäljellä; "voima" siirtyy niistä sipuleihin. muuten juuri noin... kunhan pussi on paperia eikä muovia.
By JAJOJÄ - 25.9.2010

Minulla ei yksikään gladiolus lähtenyt kukkimaan tänä kesänä. Johtuneen varmaan siitä, että ne tuli istutettua ruukkuihin, jolloin ravinteet pääsivät liukenemaan mullasta, kun vesi juoksi ruukun läpi.
By Jadetsu - 25.9.2010

mulla availee vasta nyt ekoja nuppuja, mun tuurilla tänä yönä on pakkasta -15 ja net paleltuu
By Jadetsu - 25.9.2010

Ei vieny pakkanen gladdareita, pitäs melkein tänään ottaa sakset kouraan ja lyyä net poikki ja tuua sisälle maljakkoon
By zaira - 25.9.2010

Minulla gladit kukki jo ajat sitten. Pitäisi oikeastaan ostaa noita isoja lajikkeita. Minulla on noita matalia, ja kukkivat yleensä tosi aikaisin. Olisi kiva jos olisi jotain kukkivaa vielä tähän aikaan. Vai pitäisiköhän sekoittaa sipuleita keskenään niin, että kukkisivat pidempään...
By Jadetsu - 28.9.2010

Eka nuppu gladdarista auki

By bluedreams - 28.9.2010

sinilila gladiolus (iso) tehnyt tänä kesä runsaasti kypsiä siemeniä... täytynee varmasti kokeilla kasvattaa itse niitä, jos vaikka jotain mukavaa tulisi niistä!"
By merlin - 28.9.2010

Ja minä ihastuin kovasti Gladiolus imbricatusiin. Onko kokemusta kenelläkään? 
By duh - 28.10.2010

Mulle oli gladiolusten sipuleihin tullut ihan valtavasti pikkusipuleita, sellaisia nuppineulan pään kokoisista melkein peukalonpään kokoisiin. Jotkut oli jo ruvenneet itämään ja kasvoivat pientä, ruohon kokoista ja näköistä pientä lehteä/vartta/miksisitänytvoisanoa. Osaisko joku fiksumpi neuvoa koska näitä kannattaa ruveta irroittelemaan isoista sipuleista, ootanko suosiolla kevääseen? Ja kuinkahan  nopeasti niistä tulee tuollaisia isoja täysikokoisia sipuleita?
Muutama isokin sipuli oli jo kesän aikana ehtinyt kasvaa, löysin paketin jonka keväällä kylvin, ja siinä oli ollut 25 sipulia, nyt nostin maasta 28. Muutamia kahden yhteenkasvaneen sipulin paketteja löysin, ja muistan että joku sipuli ei esikasvatuksessa itänyt ollenkaan, eli varmaankin 4-5 täysin uutta isoa sipulia.




By mai-lee - 5.2.2011

toukokuukin riittää. jos näyttävät kasvunsa aloittavan, niin sitten heti, etteivät vohki voimia sipuleista.
By Nelumbo - 22.3.2011

Terrassa oli Gladiolus bysantinusta tarjolla, eikö se yleensä istuteta syksyllä? Onko kellään kokemusta siitä keväällä istutettuna, kukkiiko sitten loppukesällä vai milloin?
By Irsa - 22.3.2011

Nelumbo, mä ostin kanssa sitä.

Mä uskon kyllä, että kukkii, aion ruukuttaa ensi kuun puolella, luultavasti kasvattelen sitä parvekkeella!
By toivotar - 28.3.2011

mulla kasvaa hyvin Gladiolus ja äipällä kans,ihmettelen sitä ku jossainn sanotaan että kukkii vasta toisena vuotena,meillä on kukkinu aina eka kerralla,ja ku ei säästellä sipuleita,vaan aina laitetaan uutta ja aina kukkii,uskon että tänäki kesänä kukkiiSmile) nää on mun yks lemppari kesäkukka kasveistaSmilekestäviä ja näyttäviäSmile
By toivotar - 28.3.2011

näihin aikoihin pistin viime keväälläki ja kukki just oikeeseen aikaan kesäkuussaSmile)
By anita - 10.4.2011

Onko kukaan koskaan esikasvattanut gladiolusta niissä korkeammissa dyno-vuoissa? Isot ruukut on kaikki vielä jäässä pihalla ja haluaisin nuo nyt multaan. Varsinkin, kun en ole vielä keksinyt, istutanko ne maahan vai ruukkuun sitten lopullisesti.
By Tipilintu - 10.4.2011

Itse kasvatan kyljelleen käännetyssä maitotölkissä. Siitä ne voi sitten siirtää maahan tai ruukkuun.
By anita - 10.4.2011

Siinä tapauksessa luulisi, että dynokin käy. Saa kaikki samaan. Kiitos, Tipi Smile
By LovelyJoan - 17.4.2011

Ostin "epähuomiossa" gladiolus-mukuloita ja mietin, miten V-vyöhykkeen viherpeukalot ovat toimineet: onko näillä leveysasteilla mitään mahdollisuutta saada kukkasatoa ilman mukuloiden esikasvatusta?
By Oulunseudulta - 17.4.2011

Samoilla seutukunnilla asuvana olen huomannut että normaalikesänä gladiolukset vaativat esikasvatuksen. Itse olen esikasvattanut lämpimässä, ikkunallisessa varastossa. Meillä on kylläkin aika hallanarka paikka, gladiolukset (ja daaliat) paleltuvat todella helposti. Jos teillä on lämmin ja hallaton paikka, voi onnistua ilman esikasvatustakin. Esikasvatus on kylläkin todella helppoa: parvekelaatikkoon tai johonkin muuhun laatikkon multaa, mukulat sinne, vähän multaa päälle, kastelua, ja laatikko lämpimään varastoon, autotalliin, parvekkeelle tms. Toukokuussa olen laittanut.
By LovelyJoan - 18.4.2011

Kiitos vastauksesta, parempi ehkä esikasvattaa.
By Tilli85 - 19.4.2011

Ihan mielettömän kauniita! antaiskohan naapuri lainata pihaansa miulle että saan akikki mahtumaan pihalle mitä ajattelin. PAkko se on jotain karsia mutta kyllä näissä pysyn ainankin.
By viherpeukalo - 19.4.2011

liiterissä oli vielä kauniita gladioluksia, ja pakkohan niitäkin oli ostaa...
By Tilli85 - 20.4.2011

No niin. Nyt olen neljän sipulin (miekkaliljan) omistaja ja mietinkin että voikos noi laittaa ihan tuollaisenaan multaan esikasvamaan vai pitääkö noita jotenkin käsitellä?
By Irsa - 20.4.2011

Tilli, multiin vaan!

Jos aiot ne ulos myöhemmin laittaa, istuta vaikka pikkupurkkeihin.

Ruukkukasvatukseen voit laittaa ohjeen mukaan! (siis istutusvälitBigGrin
By Tilli85 - 23.4.2011

Kauppakäynnillä mukaan tarttui 3 kaunista miekkaliljaa!
By Tilli85 - 26.4.2011

Nyt on ainakin kahta eri miekkaliljaa.

Toinen on kauniin punainen "Flevo Junior" ja toinen valkoinen "Fiorentina"
By Tilli85 - 1.5.2011

Ei jaksais enään odotella että saa miekkalilja pihalle.
By Tilli85 - 1.5.2011

Onko miekkalilja myrkyllinen?? Toinen kisani on päättänyt alkaa kasvissyöjäksi ja herkutellut miekkaliljoilla. (joo se tietää että tekee jotain kiellettyä. Huomaan sen eleistä ja ilmeistä) Missä vaiheessa noi voi siirtää ulos. isoimmat ovat kohta 15-20 cm korkieta ja matalimmat siinä 3 cm kohdilla
By Tilli85 - 4.5.2011

Äääh joutuu kohta luovuttamaan ja laittamaan miekkaliljat liian aikaisin? ulos kun Toinen kissani on päättänyt syödä ne. Ihan syödyt on jo isoimmista miekkaliljoista lehdet Sad
By anita - 4.5.2011

Tilli, mulla ovat olleet purkissa istutettuna, mutta ulkona jo pidemmän aikaa. Ei ole paikka katsottuna, mihin ne istuttaisin "oikeasti". Vappuna olen joskus aiemmin istuttanut suoraan maahan. Eli voit ihan rauhassa jo lakata hermoilemasta ja istuttaa ne.
By Tilli85 - 4.5.2011

JEE! Kiitos anita!
By viherpeukalo - 4.5.2011

vaan kun istuttaja jäätyy...
By anita - 5.5.2011

Peukku, onko teillä oikeasti noin kylmä nyt? Sad Tylsää!

Mulla vielä kestää ennen kuin saan omani maahan asti, kun pitää ensin pistää kaikki penkit uusiksi ja siinä sitten miettiä niille joku sopiva paikka.
By anita - 7.5.2011

No nyt keksin niille gladioluksilleni paikan, mutta niitä ei pääse istuttamaan sinne kuin vasta sitten, kun narsissit ovat kukkineet loppuun. Ja kun ne vasta aloittelevat, eikä millään malttaisi odottaa.
By Carkki - 12.5.2011

Omalla pihalla ollaan nyt toista kesää, ja gladiouluksia aina ihailleena uskaltauduin esikasvattamaan niitä. Kaikki 15 ovat itäneet ja ovat nyt useampilehtisiä ja puolimetrisiä. Mutta, ikäväkseni olen huomannut että useissa aluissa on vierailijoita, jokin pienenpieni musta hyönteinen joka imee lehdistä elämän pois. Millä voisin myrkyttää elukat pois ja onko parilla, jo melko surkean näköisellä alulla mitään toivoa elpyä?



Jossain tässä ketjussa voi hyvinkin olla vastauksia, mutta ketju on jo kilometrien mittainen eikä millään olisi aikaa lukea sitä läpi. Sen verran olen ketjua lukenut että jotkut esikasvattaa ja jotkut ei, mutta meidän vyöhykkeellä esikasvatus lienee lähes pakollista jos haluaa nähdä myös kukkia.



vastauksista kiitollinen Saara
By Oulunseudulta - 13.5.2011

Kokeile ensin suihkutella kylmällä vedellä. Voit myös pestä mäntysuopavedellä, muista vaan huuhdella.
By Tilli85 - 30.5.2011

Pitikös mikkaliljan sipulian olla kokonaan mullan alla?

By valtsu - 31.5.2011

Sattupa olemaan kirja auki just tästä kohtaa: istutus 5-10 cm syvään, 5-7 kpl ryhmiin ja väliä mukuloilla 10.15 cm. Ymmärrän Smånssonin&Johansomin 2005 Sipulit mukulat kirjasta, että tukikeppi on tärkeä ja laitetaan heti istuttaessa, ettei rikota mukuoita. Ei tarvi olla kovin pitkä keppi, kunhan saa sidottua jokaisen varren yksitellen keppiinsä kiinni. Juuret on niin heikot, että humpsahtaa kemalleen. Tästä kaatuilusta minulla on kokemusta Täydessä kukinnossa olevat kukinnot painavina kaatuilevat vähässäkin tuulessa. Kippuraiset varret ja vänkyrät kukinnot eivät somista kasviryhmää.
By Tilli85 - 14.6.2011

Hmm alkaakohan noi harkitsemaan kukkavanan tekoa kun ovat juuresta hyvin paksuunteet.
By Tilli85 - 10.7.2011

Oi joi. Kohta täällä taidetaan kukkia. Viellä pari päivää menee niin tulee kukkavanat näkyville.
By Tilli85 - 11.7.2011

Tänään 11.7 kukkavanat ilmaantuneet =)
By Tilli85 - 11.7.2011


Sitten voikin alkaa odottamaan kukintaa =)
By kastehelminen - 12.7.2011

Toissa vuonna laitoin länsipenkin puolivarjoon gladdareita, kasveoivat kivasti ja olivat matalampaa mallia. Jostain syystä en löydä kuvia mustään enkä muista väriä. Viime vuonna samaan paikkaan nousi jo kolmatta kertaa daalioita joiden juurakoita aina jätin kun olivat niin pieniä, tänä vuonna ne ei nousseet mutta yksi pirtsakka gladdari nousee sieltä ja kummastuttaa minua. Onkohan lumi suojannut sitä, vaikka maa ei ollut jäässä vai miten lie rassu on selvinnyt yhden kesän yli nukkumalla ruususen unta? Miksiköhän sen kaverit ei sitten selvinneet! Se on sitten varsinainen kesäyllätys jos vielä ehtii kukkaankin, on nyt puolimetrinen.

edit, ilmansuunnat sekaisin Sad
By Tilli85 - 13.7.2011

Tuli huudeltua ensivuotta ajatellen kahta eri miekkaliljaa PRINCESS MARGARET, ja PETER PEARS
By Tilli85 - 20.7.2011

ihan kohta kukitaan =) Yhdessä kukkavanassa näkyy aniliininpunainen nuppu <3 Mie luulene ttä tuo kuuluu niihin jotka ostin huuto.netin kautta ja myyjä ei ollut aivan varma väristä.
By Tilli85 - 20.7.2011

By Tilli85 - 22.7.2011


By anita - 22.7.2011

Mulla kukkii parhaillaan kirkkaan oranssinpunaiset gladiolukset. Vähän ihmettelin, että miten olen mennyt tuon värisiä ostamaan, mutta etsiessäni paketin käsiini kävi ilmi, etten ollutkaan ostanut sen värisiä. Värin piti olla kivan punavalkokirjava :/
By Tilli85 - 24.7.2011


Nyt on tälläinen auki
By Tilli85 - 25.7.2011


Hän oli seuraava kukkija =)
By Tilli85 - 26.7.2011

Pakkohan se on kuva laittaa heti kun huomaan uuden kukan auenneen =)
By välke - 3.8.2011

Nämä Lidlin vaaleanpunavalkoiset miekkaliljat laitoin tähän harmaamalvikin kylkeen, kun ajattelin värien sopivan hyvin yhteen. Kummasti kuitenkin silmiä alkaa särkemään kun vilkaisenkin tuonne päin. Taitaa olla Anitan miekkaliljojen kanssa samaa erää .

By anita - 4.8.2011

Näin on tainnut, Välke, käydä BigGrin Lidlistähän nuo minunkin "vaaleanpunavalkoiset" on hankittu.
By Irsa - 7.8.2011


Mulla on sitten tämä "tumma violetti"!..... Hitto, miekun NIIN tykkään vaaleenpunaisesta!
By viherpeukalo - 7.8.2011

Irsa, nättihän tuo, mulla on kukassa se violetti, eikä tuo olekaan ruukussa kiva, kasvoi ihan liian korkeaksi ja vänkyröi.
By Irsa - 7.8.2011

Taitaapa niin olla viherpeukku, vaikea on tuota tukea! Mitäs se tykkäis jos laitan maljakkoon leikoksi, uutta pukkaa koko ajan!
By viherpeukalo - 7.8.2011

Eiköhän ne leikkokukkana ois ihan hyviä. Itsekin aion huomenna aamulla leikata isoimmat  lilat  maljakkoon.
By kaiku - 9.8.2011

Joku miekkalilja tämäkin.
By valtsu - 9.8.2011

Tuoksumiekka ja komea onkin.
By kaiku - 9.8.2011

Kiitti valtsu tiedosta!
By Kyssäkaali - 15.8.2011

Helsingin puutarhamessuilla oltiin kahvilla, niin jaloissa pyöri joltain pudonnut sipuli. Tämän näköinen kukka siitä tuli
By Tilli85 - 28.8.2011

Kyllä miekkaliljat jaksaa kukkia. tulee uusia kukkavanoja vanhojen tilalle jatkuvalla syötöllä..
By Miikos - 18.9.2011

Tämä on innostunut tekemään siemeniä
By Tilli85 - 21.9.2011

Syksy tullut ja nyt kysynkin etä missä vaiheessa noi sipulit katsastetaan että tuleekos sieltä myyntiin asti uusia sipuleita?
By Tilli85 - 22.9.2011

onko nyt oikea aika?
By Tilli85 - 18.11.2011

Ens vuotta odotellessa. Exotic Gardenin mukaan vuonna 2012 olis tulossa ainakin 6 uutta miekkaliljaa myyntiin =)
By Pisaralehdellä - 7.1.2012

Onko kukaan kokeillut kasvattaa gladioluksen mukulan 'vauvoista' uusia gladioluksia? Lähinnä vaan, että missä ajassa vauvan saa kasvatettua "myyntikokoon" eli sellaiseksi että se jaksaisi jo kukkia.. Minulla gladioluksissa on niin järkyttävän hyvät sävyt, että niitä kyllä mielisin lisätä Wink, kun kaupoissa en ole nähnyt vastaavia sävyjä
By Tilli85 - 11.1.2012

Nyt on muutamia miekkaliljoja hankittu kesää ajatellen lisää: "Blue Isle", "Rose suprame" ja "Priscilla". Viherlandian sivuilla törmäsin muutamaan lajikkeeseen jotka värien perusteella houkuttelee kovasti ja ne on: "milka", "Passos".



By Tilli85 - 4.3.2012

Viherlandiassa piipahdettu ja pitihän sieltä ostella miekkaliljojakin: "Velvet Eyes", "buccaco", "nori" ja "pop art".
By Moonlight - 23.4.2012

Miten toimin noiden gladiolusten kanssa. Säilytin ne talven ajan kellarissa. Maaliskuussa olivat kasvaneet jo n.20cm. Pakko oli siis istuttaa ne ruukkuun. Ne ovat olleet sisällä ikkunalla, mutta lötköttävät pitkin pituuttaan. Onko ne menetettyä tavaraa vai voiko niille tehdä jotain? Toinen lajike on onneksi vasta nyt n.5cm alulla.
By anita - 23.4.2012

Kohtahan ne saa jo ulos ja sitten kannattaa varmaan istuttaa ne syvemmälle. Niin mä ainakin ajattelin tehdä. Mä istutin omani jo ihan liian aikaisin ja ovat nyt jo piiiitkiä. Yllättävän hyvin kuitenkin pysyy pystyssä, vaikka dynossa vaan ovat. Eilen vein ulos ja sinne jätin ja hengissä näyttävät olevan vieläkin, kovasta kohtelustaan huolimatta. Aion ottaa sisälle vain siinä tapauksessa, kun tulee pakkasta. Heti, kun voin, istutan ruukkuun nykyistä syvemmälle.
By viherpeukalo - 23.4.2012

Mulla on noita viime vuotisia myös ja aion istuttaa niitä suoraan kukkapenkkiin.
By Moonlight - 23.4.2012

Kiitos anita. Täytyy kokeilla syvempään istutusta. 10-15cm syvemmälle niin ehkä pysyvät pystyssä. En oo aikasemmin gladiolusta kasvattanu. Viimme heinäkuussa sain myymättä jääneitä sipuleita joista kaikki lähti kasvamaan. Roskiin olisivat muuten menneet.
By kastehelminen - 23.4.2012

Viime vuonna kukkivat edellisvuotiset jotka oli unohtuneet/jätetty kukkapenkkiin. Ensi viikonloppuna laitan uudet suoraan pihalle. Alkuunlähtö on hidasta mutta kun aloittavat, kasvavat topakasti suorina.
By Tilli85 - 29.4.2012

Mie varmaan tuossa ens kuun puolessa välissä laittelen omat ja työpaikan miekkaliljan sipulit esikasvatukseen.
By Tilli85 - 25.5.2012

Omat sain istutettua jo ulos mutta työpaikan miekkaliljoista vain osa siinä pisteessä että vois ulos istuttaa. Paljon myös semmoisia jotka eivät kasva ollenkaan.
By teemaa - 7.8.2012

Ensimmäinen gladiolus avasi kukkansa, on vain sateen runtelema.
By anita - 7.8.2012

Mun kaikki gladiolukset on jo ohikukkineet. Ainoastaan valkoisissa ei ole vielä edes kukkavarsia. Ja kun ne on samassa ruukussa tummanlilojen kanssa, ideana kun oli, että olisivat kukkineet samaan aikaan.
By Kyssäkaali - 7.8.2012

Mä laitoin tänävuonna gladioluksia, mutta niin myöhään, että mahdanko keritä edes kukkavarsia näkemään.
By Beea - 7.8.2012

Minä esikasvatin 30 sipulia, mutta vaan yhdessä on tällä hetkellä kukkavarsi...
By Marjue - 7.8.2012



Kova sade hakkaa helposti herkät kukat riekaleiksi joten pelastin yhden maljakkoon Wink
By Shirina - 9.9.2012

Tässä minun tämän kesän miekkaliljat. Istutin vaaleanpunaisia, violetteja ja valkoisia. Valkoiset eivät ole vielä kukkineet, varret ja kukkanuput kyllä on, mutta liekkö ne silti ehtivät kukkia. Vaaleanpunaiset esikasvatin ruukussa, lilat ja valkoiset istutin kesän alussa suoraan maahan.

''Pink Event''


''Deep Purple'' (jonka piti olla täysin tummalila, mutta meneehän se tämmöisenä kirjavanakin)
By Marjue - 10.9.2012

Onpas kaunis tuo Deep Purple.

Jos olet istuttanut sen suoraan maahan niin ei näytä olevan mitään merkitystä esikasvatuksella. Kokeilen siis ensi keväänä istuttaa suoraan maahan. Kuinka aikaisen laitoit ne?

Pitäisköhän nuo kukkineet mukulat jo kohta kaivaa ylös talvisäilöön? :o
By Shirina - 10.9.2012

Itsekin epäilin kyllä, että ehtiikö nuo violetit ja valkoiset kukkia ollenkaan, kun laitoin ne maahan joskus kesäkuussa muistaakseni. Mutta hyvin nuo violetit ehti, valkoiset on nupuillaan.

Minä ajattelin nämäkin jättää maahan talveksi ja suojaan vaan hyvin. Katson sitten miten käy, tulevatko ensi kesänä lainkaan esiin. Mutta en millään ehtisi harrastaa kukkien istuttamista ja maasta poistamista vuoronperään, silti haluan nähdä näitäkin kauniita kukkia kesäisin penkeissäni.
By Marjue - 10.9.2012

Onkohan kenelläkään kokemuksia tuosta sipulien maahan jättämisestä talveksi.

Olisi niin mukavaa vaan jättää ne maahan Smile
By Bumble - 10.9.2012

On kokemuksia, jäätyy ne kuoliaaksi. Yhden kerran vanhemmillani nousivat talven jälkeen, siinä oli silloin jotain erikoista, styroksilla oli vuorattu jotain seinämää siitä läheltä, ja lunta oli valtavasti kasautunut siihen.

Jäi tosiaan ainoaksi kerraksi, vaikka styroksit jäi paikalleen, ja sipulit, eivät enää nousseet sen kerran jälkeen.

En edes uskonut kun he sanoivat että nousee ne maasta vaikka sää väitit.

Mutta kun omin silmin näki niin pakko oli uskoa.

Itsellä on aina jäätyneet kuoliaaksi maassa.

Mun on aina olleet jostain saatuja, enkä ole kauhean ihastunut niihin, niin jätän maahan.

Joskus olen nähnyt hienon violetin, sen voisin nostaa ylös, mulla on aina jotain kalsarinvärisiä.
By Marjue - 11.9.2012

Vai jäätyy ne, no sit vaan täytyy kaivaa ylös ja laittaa johonkin lodjuun ja varastoon Wink
By duzz - 14.10.2012

Mitä noille pienille (pikkurillin kokoisille) poikasille täytyy tehdä jotka ovat vieri vieressä emosipulin kyljessä? Voiko ne ottaa pois? - Ja jos voi niin kuinka syvälle ne pitää istuttaa keväällä?



Lisäkysymyksenä: Olen kaivanut miekkaliljani ylös mutta ne ovat edelleen ihan vihreitä - voiko varren leikata pois vaikka ravinteet eivät ole vielä siirtyneet lehdistä sipuliin? Sad
By Tilli85 - 20.4.2013

Viellä pitäis jaksaa hetki odotella että pääsis laittamaan esikasvatukseen miekkaliljat Smile
By maarikka - 30.4.2013

Milloinhan noita esikasvatettuja miekkailijoita uskaltaa siirtää ulos kukkapenkkiin? Ikinä ennen en ole kasvattanut ja muutenkin olen aaika noviisi näissä puutarhajutuissa, mutta eiköhän tässä pikkuhiljaa opi SmileAsun 1b ja 2 vyöhykkeen välissä.
By Irsa - 30.4.2013

Maarikka , kun viisaammat ovat vissiin vappua juhlimassa mie tässä yritän.

Mulla ovat ruukussa kesän , viime kesänä eivät kukkineet silti vaikka olivatkin lasitetulla partsilla .

Kyllä tosi lämpimään maahan pitää laittaa , en laittaisi piiiitkään aikaan , ehkä sitten kun kesäkukatkin !

Tämän saa oikaista kokeneemmat Smile
By maarikka - 30.4.2013

Näin ajattelinkin, mutta toivoin, että jospa ne voisi jo kohta tuonne kipata Smile Ikkunatila alkaa loppumaan kun innostuin vähän liikaa ja on jos jonkinlaista kukkasipulia, yrttiä ja kukkaa itämässä.. Tulisipa edes lämmintä niin voisi päivät pitää ulkano, mutta ei siltä näytä.
By Shakira - 8.7.2013

Tälläiset ostin:



Tälläinen kukkii, kumpaahan lienee... Taattua laatua, vain Lidlistä vai miten se meni...

By jööti - 13.7.2013

Ei tullut Lidlin sipuleista ainakaan ensimmäisestä semmoista, mitä piti.Ostin vihreitä, oikein tumman violetteja ja kaksivärisiä, missä vihreä ja muistaakseni lilaa.
Tämmöinen aukesi:
By Kaisaliisa - 13.7.2013

Lehdet on vihreät... Smile
By kaiku - 30.7.2013

Nämäpä oli erittäin pirteän värisiä.
By jööti - 7.8.2013

En muista pitikö olla tämän näköinen vai limen vihreä (jota ei nyt sitten ainakaan ole tulossa). Yksi ainakin näyttää tulevan oikeaakin, kun yhdessä kukkavanassa näkyi tummia nuppuja.
By viherpeukalo - 7.8.2013

By Miikos - 10.8.2013

Passos
By jööti - 10.8.2013



By Tilli85 - 12.8.2013

No Huh huh miten mahtavan väriä noi Jöötin miekkaliljat on. Ei muidenkaan liljoissa oo mitään valittamista Smile

Tässä mein tämän vuoden ainoa väri
By Jalomarja - 4.9.2013

Tässä mun ainut vähän omaan makuuni liian hempukka.

By Tilli85 - 4.9.2013

Ihana hempukka Smile
By Miikos - 16.9.2013

La Joya
By Jalomarja - 16.9.2013

Hän om magee.
By Satu-71 - 16.9.2013

Miikoksen miekkalilja on upea Smile ja tuo Jalomarjan hempukka on just mun väriskaalaa, aivan ihana ;D
By nipsu78 - 26.9.2013

Hei

Sain purppuramiekkaliljan sipuleita ja niissä sanottiin että ovat melko hyvin talvenkestäviä. Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä miekkaliljasta? Ajatus on viikonloppuna laittaa ne maahan. Paikka on aurinkoinen ja ne tulevat jaloruusun viereen joka on jo pari talvea pärjännyt kun olen sen havuilla peitellyt. Olen niin laiska syksyllä sipuleita nostamaan että ne sopisivat laiskalle puutarhurille.
By Tilli85 - 17.12.2013

Oi joi! vuodelle 2014 exotic gardenilla on kaksi hempeetä miekkalilja uutuutta "Vera Lynn" ja "My Love"
By Tilli85 - 1.3.2014

Tuli käytyä lomalla Viherlandiassa ja ylläri että mukaan tarttui miekkaliljan sipuleita. Saattaa olla että vain kuvittelin mutta meielstäni valikoima oli paljon pienenmpi kuin aikaisemmin mutta silti valikoiminen oli hankalaa Smile Hinta oli 0.29€/sipuli. Mukaan tarttui kolme erillaista miekkaliljaa kaikkia 5 sipulia. "Rose Suprame", "Black star" ja "purple flora"
By Tallukka - 8.4.2014

Minä kävin tänään ostoksilla ja matkaan tarttui gladioluksen "fiorentina" mukuloita. Lueskelin tästä keskustelusta kymmenkunta ensimmäistä sivua ja tulin siihen tulokseen, että lykkään nuo mukulat toukokuulla suoraan maahan. Katsotaan sitten, jaksanko syksyllä kaivaa ne ylös. Mietin myös, että selviäisivätköhän mukulat talven yli maassa, jos ne suojaisi kunnolla esim. lehtikatteella, havuilla ja päälle vaikka vielä sanomalehteä ja hallaharsoa?
By Nuu - 20.4.2014

Viime syksynä en viitsinyt sen kummemmin laitella gladioluksia talvehtimaan, nostin ne vaan varsineen , lykkäsin isoon kukkaruukkuun kaikki yhtenä nippuna ja päälle multaa sen verran että mukulat jäi peittoon. Ruukku autotalliin jossa lämpö talvella jotain +10 luokkaa. Ruman näköinenhän se oli ruskeine kuivuneine lehtineen mutta aina ei ehdi kaikkea tekemään ihan viimesen päälle Smile



Tänään ne osui silmään niin pahasti että aattelin istuttaa mukulat ruukkuihin kunnon multaan jos niissä mitään elon merkkiä on. Ja kas, suuressa osassa oli jo uutta kasvua työntynyt. Nyt on istutettuna kaksi isoa ruukkua, autotalliin nekin vielä siirsin joksikin aikaa.
By Jalomarja - 20.4.2014

Minun gladioulukseni ovat olleet ihan samalla tavalla joka talvi ja aina niistä on tullut ihan hyvät kasvity.
By Tilli85 - 20.4.2014

Ens viikonloppuna vois laittaa miekkaliljat esikasvatukseen. jos vaan muistan Smile
By merkurius - 21.4.2014

Onko kokemustietoa mitkä gladiolukset ehtisivät Etelä-Suomessa kukkia ilman esikasvatusta ja pärjäisivät ilman talvisuojausta? Olen katsellut ihaillen muiden gladioluksia, mutta en ole itselle laittanut, koska minulla ei ole paikkaa esikasvatukseen eikä talvetukseen enkä juuri jaksa talvisuojailla.
By ramses - 21.4.2014

Siis gladiolukset eivät kestä talvea näillä leveyksillä, eli nostetaan maasta talveksi tai ostetaan aina kesäksi uudet.
By valtsu - 21.4.2014

Viimekeväänä istutin kylkiäisgladiolukset suoraan maahan. Lämmin kesä, ehtivät kukkia kaikki.


By Tilli85 - 10.5.2014

Joko uskallan laittaa esikasvatetut miekkaliljat ulos vai odottelenko viellä?
By Nasty - 10.5.2014

Minä iskin ne tänään maahan koska tila kertakaikkiaan loppuu sisällä. Toki pistin yöksi harson päälle mutta toivotaan että selviäävät.
By Miikku* - 10.5.2014

Minä laitoin gladiolukset viikko-pari sitten ruukkuihin ja kasvariin, nyt alkaa näkyä piipat. Jospa ne vaikka ehtiivät kukkiakin, hope so. 


By Tilli85 - 27.7.2014

Meillä aleaan kukkimaan! 



 



kuva


By Tilli85 - 31.7.2014

Taas on ihanuuksia auennut. Tämä eka on vaan niin nätti! Nimi ikävä kyllä johonkin kadonnut. Osaisiko joku auttaa?



kuvakuvaTämä taitaa olla Rose suprame.


By jööti - 3.8.2014

Green star aloittaa kukintaansa. Ja väri näyttää ihanan oikealta devil



kuva


By Karvari - 3.8.2014

kuvaTämä kaunotar aloittelee.


By josuu - 12.8.2014

Ensimmäisenä aloitti kääpiömiekkalilja.



kuva



Ja sen jälkeen jatkoi Blue Frost.



kuva



En saa Chromella pienennettyä näitä kuvia, vaikka miten yritän...


By Jässikkä - 20.8.2014

kuva



kuva



  Vain kahta eri väriä kukkivissa.Toivottavasti jotain muutakin vielä tulevissa kukissa


By Karvari - 25.8.2014

kuva


By Jässikkä - 3.9.2014

Pari uutta väriä 



kuvakuva


By Kyssäkaali - 3.9.2014

 Molemmat upeitacool.


By Karvari - 3.9.2014

kuvakuva


By Karvari - 3.9.2014

Juti Jässikkä,mulle sattunut kaikki mun lempparivärit noista gladioluksista joita tilattiin kimpassa.
By Punainenpioni - 21.9.2014

Jässikän tummaakin tummempi gladiolus herätti heti kiinnostuksen, muistatko lajiketta? Samoin Karvarin upea tumma liila, mikäköhän se mahtaisi olla?



Mistä olette muuten gladioluksen mukuloita tilailleet?



Huvilalla kukkivat miekkaliljat edelleen, väri ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta siihen nähden, että ovat alennusjämiä ja hätäpäissä maahan lykättyjä, niin oikein hyvä lopputulos! Oikea paikka löytyi näille heti ensiyrittämällä.



kuva



Värin piti olla sininen, ja onhan niissä hämärässä kuvaten vähän sinerrystä...



kuva



Mutta kyllä se väri on enemmänkin kylmä pinkki. 


By Karvari - 21.9.2014

Punainenpioni,Juti Jässikkä on tilannut nuo gladiolukset eikä mulla oo niille nimeä.Käänny Jässikän puoleen.
By Nasty - 5.5.2015

Sanokaahan mikä se on kun en koskaan-ikinä-never ole saanut gladiolusta kukkimaan. Olen esikasvattanut ja siirtänyt penkkiin (erinlaisissa kokeillut),olen laittanut suoraan penkkiin ja ei. Ei kuki. Talven sipulit on ylhäällä,voivat hyvin ja keväällä taas uusi rumba. Nyt ostin taas uusia...toivotontako?
By Miikos - 5.5.2015

Oon aina kasvattanut ruukussa aurinkoisessa paikassa ja ovat onnistuneet hyvin. Penkissä en oo koskaan koittanut. Muutaman viikon oon sisällä esikasvattanut ennen ulos laittoa.



Edit. Kastelu ja lannoitus kuntoon myös, kestää kuivahtamistakin jonkun verran.


By Jadetsu - 5.5.2015

Nasty76, ei mullakaan oo gladdarit koskaan kukkineet
By Nasty - 5.5.2015

Pitäisiköhän tänä vuonna laittaa ruukkuun? Joka vuosi yritän saada kukkimaan vaan ei onnaa.Miikos; millaista multaa olet niille laittanut? Onko tämä nyt tästä kiinni =)
By Nasty - 5.5.2015

Jadetsu; kohtalon toveri =)
By Miikos - 5.5.2015

Ihan tavis puutarhamultaa, esim. kekkilä. Oon tainnu laittaa joskus kakkelia sipuleiden väliin vähän. Lannottaa ainakin pitää mun kokemusten mukaan. Tai näillä metodeilla ovat aina kukkineet =)
By Nasty - 5.5.2015

Selvä. Miepä kokeilen tuota samaa.Miulla on kanankakka rakeita tuossa ja multaa pitää hakea pussillinen. Tänä kesänä miun gladiolukset kukkii! Uskokaa pois =)
By Satu-71 - 5.5.2015

Mulla ne kyllä aina kukkii penkissä. Kanankakkaa laitan istutusvaiheessa ja sopivasti kastelua. Lannoitan vaaleanpunaisella kastelulannoitteella Smile ja kyllä kukkii. Tosin en ole ikinä onnistunut saamaan niin komeita kukkia kuin mummoni aikoinaan. Hän rakasti gladiooleja yli kaiken Smile
By valtsu - 5.5.2015

Penkissä mullakin ovat kukkineet, enkä niitä ole hyysännyt. Sipulin viereen heti 25 cm tukitikku istutus/esikasvatusvaiheessa, varren kun tikkuun sitoo pysyvät varret pystyssä ja suorina, lyhyt tikku toimii. Onkohan vanhat gladiolus lajit olleet isompikukkasia vai onko nyt niin paljon muuta isoa ja komeaa että tuntuvat pieniltä?


By lavatera - 5.5.2015

 Gladiolus tarvii vahvemman maan kuin monet muut kasvit. Ja  valoisa paikka. Maalajilla ei kai väliä, mutta voimaa pitää olla. Jos istutatte suoraan maahan, montun pohjalle hevon tai kananpeetä tai vastaavaa.  Ja kesälläkin vielä lannoitekastelua.  Isoon ruukkuun sama juttu. Ja vettäkin riittävästi, sen verran kasteluväliä, ettei kuitenkaan tukehdu. Kukathan ehtii komeimmilleen vasta loppukesään; heinä- elokuussa, vaikka olisivatkin nyt jo purkeissaan uuden elämän alussa.


By Nasty - 5.5.2015

Hmm.. kukkimattomuuteen selvästikin täällä ongelma tuo etten ole pahemmin lannoitellut . Se on oltava se syy. Koska muuten maa on ihan ok koska muut kukat viihtyy ja sellainen peruslannoitus penkeissä on. Kiitos taas....kysymällä viisastuu =)
By Satu-71 - 5.5.2015

Valtsu, ihan samaa olen miettinyt kun muistan että mummulla oli aina niin hervottoman isot kukat gladioleissa ja tuntuu ettei enää mistään niin suurikukkaisia saa. Mummulla oli aina sellaisia lohenpunaisia talon seinustalla kasvamassa.
By kiara - 8.5.2015

En ole ennen miekkaliljoja kasvatellut, ihan tavallisia vaan. Mutta tänään hoksasin Prisman puutarhamyymälässä gladdareideiden sipuleita, jätin sinne kuitenkin, mutta nyt kuitenkin tekisi mieli käydä pussillinen ostamassa. Kai ne loppukesästä ehtisi vielä kukkia ilman esikasvatusta?



Minkä väriset teidän kokemuksienne mukaan kukkivat aikaisimmin?

Sillä vaan, että ostaisin pari pussia samaa väriä isoon ruukkuun terassille.
By Chali - 2.8.2015

Kerrankin, kun Gladikset ostin aikaisin, sain aikasin esikasvatukseen ja kasvoivat erittäin vahvoiksi ja tanakoiksi (yhteensä 35kpl), niin sitten en pääsekään nauttimaan täydellisistä miekkaliljoistani. Viime yrityksestä jo aika monta vuotta. Nyt kuitenkin halusin yrittää ja päästä nauttimaan näistä ihanista kukista.



Noh, kylmä kevät ja kylmähkö kesä, tästä vielä olisi selvitty. Kaikki Gladikset kasvoivat ja olivat hyvinkin tanakoita ja lehdet isot. Tuli vaihe kun iloitsin, kukkavanoja oli valtavia määriä. Kevät ja kesä on ollut miltei yhtä vesisadetta, toisaalta hyvä, toisaalta ei. 



Nyt sitten kun nuput on avautuneet ja avautumassa, tämä liika (täysin liioiteltu suomen sade, pakkoko on sataa joka päivä....) sade sitten on vahingoittanut kukkia ja nuppuja. Ovat sellaista kukkamössöä, eikä ole toivoakaan että toipuisivat. Eli, uusi yritys ensi vuonna. Mikäköhän sitten vie miekkaliljani?



Kuvassa se maljakossa oleva, oli säästynyt, oli räystään alla. On siinäkin "kauneusvirheitä" mutta on se kaunis. Toivottavasti olisi poutaisempaa aikaa tulossa, niin saisi nauttia vielä avaamattomista kukkanupuista.



 



kuva



 


By Jässikkä - 10.8.2015

kuva



                                         Castor Exotic



 



kuva



                               Hallmark


By Jässikkä - 13.8.2015

kuva


By Jässikkä - 13.8.2015

Tämän piti olla Blue Frost, mutta jotain muuta on pussissa ollut



kuva


By minnas - 20.8.2015

kuva


By tua - 26.8.2015

kuva



Tässä minun ekat gladiolukset. Hyvin kukkivat. Miten kukkien "siemenet", laitanko ne ensi vuonna suoraan multaan?


By Jadetsu - 28.8.2015

Muutama gladdari työntää kukkavanaa. Ois se seki ihime jos ne ehtis ihan kukkiaki
By Jadetsu - 30.9.2015

Ehti se



kuva



 


By Jalomarja - 30.9.2015

Hienoja kaikki mutta minulla on maku tummiin kukkiin. Jadetsun mustanpunainen on jotain maagista. Tuommosen haluaisin.Mistä kaukaa ole tuon aarteen tilannut?


By Jadetsu - 30.9.2015

Ihan sittarista ostanu semmosen sevospussin Smile
By Jalomarja - 30.9.2015

Jos tilauskimppa tulee niin haluan mukaan ehdottomasti.
By Jadetsu - 30.9.2015

Juu, ilimanmuuta tilathan kimpassa sittarista BigGrin


By kukkakuisti - 30.9.2015

Mulla on kanssa tuota samaa mustanpunaista gladiolusta messuilta ostettuna. Vain yksi kukki kahdeksasta sipulista. Kukkavana oli jo elokuussa. Muihin sipuleihin ei tullut edes sitä alkavan kukkavanan paksunnosta.



Nostin nyt kaikki sipulit ylös. Niistä oli tullut paljon suurempia sipuleita kuin ne alkuperäiset ostetut siinä pussissa. Aion kokeilla niiden talvetusta tuleentuneena ja viileässä turpeen seassa.



On se vaan niin hieno väri!


By Kesänlapsi - 26.4.2016

Kävin lidlissä ostaan zibuleita, ja jotenkin karkas mopo nyt pahemman kerran. Ajattelin muutaman gladioluksen ostaa, niin ostinkin 150kpl. Nyt kun aloin kotona tarkemmin miettimään, niin en taidakkaan esikasvattaa niitä.



Niin, että kuinkahan kylmää nuo sipulit kestää? Laajensin yhtä penkkiä aika paljon kompostimenetelmällä, niin sehän ois tieten lämmin nuille. Harsoa vielä päälle. Oon aina ostanut nuo alennusmyynneistä, ja pitkälle ollut jo kesäkuuta. Ei siis oo mitään haisua kuinka aikaste nuo uskaltaa laittaa ulos.
By Irsa - 28.5.2016

Mä olen hävittänyt jonnekkin sipulipussin noille:/

Kertokaa miten tiheään ne voi istuttaa,ja mihin syvyyteen?
By Irsa - 12.7.2016

Tätä mä jo tuossa mietin, että turhaanpa tuotakin ostin mutta jippii,siinähän on nuput w00t

By minnas - 25.7.2016




By Jadetsu - 25.7.2016

Täälei oo ees nuppuja näkyvissä
By raya - 25.7.2016

Jadetsu - 7/24/2016
Täälei oo ees nuppuja näkyvissä

Samoin, ei nupuista tietookaan.
By Asfalttiorava - 25.7.2016

Mullakin vain lehtiä pukkaa Sad
By Karvari - 26.7.2016

Sama tääläki,ei nupun nuppua lehtiä vaan ja nekki näyttää kaatuilevan sinne tänne.
Mikä näitä vaivaa tänä kesänä??
Kerranki laitoin reilusti tulemaan niin sitten ei saa mitään Sad
By Noname - 26.7.2016

Myös meillä lehtiä vain. Eivät ehdi millään ilveellä tänä kesänä kukkaan, kompostiin joutavat elokuussa.
By mummuh - 26.7.2016

Täällä nuput kohta aukeavat, normaalia aikasemmin kukkivat. Yleensä mulla on kukkineet vasta elokuun loppupuolella.
By Asfalttiorava - 26.7.2016

Toinen kesä, kun yritän. Ei kukkia. Taidan ensi vuonna luovuttaa ja etsiä jotain muuta kasvatettavaa.
By Asfalttiorava - 27.7.2016

Ei hitsi! Ne varmaan kuuli mun uhkailut ja lykkäsi äkkiä esiin yhden kukkavarren w00t
By Karvari - 27.7.2016


Hah,tänä aamuna löyty tämmönen vänkkyrä.Kyllä se kukkavarsi on!
By minnas - 30.7.2016



By Chali - 30.7.2016

Karvari, sama täällä. Hienot uljaat varret-kukkavarret makaa pitkin pituutta.
Pikkasen harmittaa...
Pari yritin nostaa mutta meni poikki.
Aahhh, tätä kasvatusiloa...
By raya - 30.7.2016

Chali - 7/30/2016
Karvari, sama täällä. Hienot uljaat varret-kukkavarret makaa pitkin pituutta.Pikkasen harmittaa...Pari yritin nostaa mutta meni poikki.Aahhh, tätä kasvatusiloa...

Miulla ne makaa ihan ilman kukkavarsiakin, bööö.
By Chali - 30.7.2016

Ihana kuulla että Gladikset käyttäytyvät huonosti muillakin kun täällä meillä 😄😡
Mutta joka vuosi niitä haluan, ja yritän...
By mummuh - 30.7.2016

Oletteko tukeneet varret? Mulla jossain ohjeessa oli että pitää tukea, laitoin pienet tuet heti  istutuksen yhteydessä. Ihmeesti ovat pystyssä tähän asti pysyneet. Kukivatkin nyt hienosti!SmileSmileRolleyes
By Karvari - 30.7.2016

Joo,meitähän ei lannisteta!
Viime kesä oli jaska,mutta gladiolukset kukki!
By Karvari - 3.8.2016


Siinä se,vänkkyrävarren päässä.Kolome kukkaa ja yks nuppu.
By Irsa - 3.8.2016

Että mua ärsyttää , että pitikin jättää oman onnensa nojaan neljäksi päiväksi , on kuulemma jo ihan kuihtunut musta korppu hän :/


On siellä ainakin yksi kukkavana jäljellä ja onneksi juniori on jo kotona,..mulla on tuota nupulla täällä mökilläkin varmuudella kolme ja "ehkä" samanverran Smile
By Jadetsu - 4.8.2016

Senthän yks tekkee kukkavanaa. Parempi son ku ei ykskään BigGrin
By Irsa - 18.8.2016

Miten sitten pitäis toimia kun ovat kukkineet ?
Leikkaatteko lehtiä vai pitäisikö kuivattaa varsineen talvetusta silmällä pitäen.
Mun visio on , että niputan  varsineen  narulla kiinni ja jonnekkin  kuivaan paikkaan roikkumaan kunnes lehdet kuivuu.

Sisko tätä kysyi ja  olishan se mukavampaa antaa oikea neuvo Blush
By raya - 18.8.2016

Irsa - 8/18/2016
Miten sitten pitäis toimia kun ovat kukkineet ?
Leikkaatteko lehtiä vai pitäisikö kuivattaa varsineen talvetusta silmällä pitäen.
Mun visio on , että niputan  varsineen  narulla kiinni ja jonnekkin  kuivaan paikkaan roikkumaan kunnes lehdet kuivuu.

Sisko tätä kysyi ja  olishan se mukavampaa antaa oikea neuvo Blush

Miulle on opetettu että kun ensimmäiset pakkaset on vieny varret, mukulat nostetaan ja kuivatetaan ja säilytetään kuivassa hiekassa tai turpeessa n. +5 eli viileessä.
Mutta miulla ei mokomia oo ollukkaan vuoskausiin, nyt on ja ensimmäiset nippanappa kukkavanaa työntää.
By Asfalttiorava - 18.8.2016

Minä ryttäilin sanomalehteä tolloiksi ja niitten seassa paperipussissa säilöin sipulit.
By Jadetsu - 31.8.2016

Ehti se ja olipa kiva ku vielä näin nätti ehti Smile


By Noname - 31.8.2016

Samoin täällä ehtii ainakin tämän väriset kukkaan. Osan jo revin pois, ei kukkavanoja.
By Karvari - 15.9.2016


Nämä alako aukomaan kukkia ja näitä vanoja on 9kpl.Toivottavasti ees malijakossa aukasevat kukkansa.
By Jadetsu - 18.9.2016

Onneksi sain viime talaven yli tumman kaunottaret sipulit Smile


By Karvari - 23.9.2016


Kyllä kannatti oottaa
By Irsa - 21.5.2017

Kasvun nopeutta täällä äimistelen  w00t
Eilen liottelin pari tuntia sipuleita ja iltapäivällä ruukutin esikasvatukseen kasvariin .
Äsken kävin kastelemassa ja eikös jo pari piippaa näkynyt  vaaleanpunaisessa  Hehe !
By Jadetsu - 21.5.2017

Irsa - 5/21/2017
Kasvun nopeutta täällä äimistelen  w00t
Eilen liottelin pari tuntia sipuleita ja iltapäivällä ruukutin esikasvatukseen kasvariin .
Äsken kävin kastelemassa ja eikös jo pari piippaa näkynyt  vaaleanpunaisessa  Hehe !

Juu, niillä ruukaa hoppu olla Smile

Kaikki gladdaritki näyttää selevinneen ruukuissaan talavesta
By Irsa - 9.6.2017

No , nolojen mokien  sarjaan taas kuuluisi  Blush , partsille laitoin 5 mukulaa ruukkuun  ja kun vaan kolme nousi jo hyville aluille tonkasin ne mukulat esille ja uskokaa tai älkää , olin yhden laittanut ylösalaisin   w00t
Toinen oli oikeinpäin  mutta oli päättänyt pistää kasvuversonsa sivusta kasvamaan ja senkin verso näytti alaspäin w00tw00t
Kääntelin niitä ja kasvuvauhti näytti valtavalta jo päivän aikana !
Miten käynee , mie olen nyt viikon mökillä  ja kasvit juniorin kontolla Smile
By Meritähti - 16.7.2017

Tässä ruukussa kasvatettu 'Glamourglad Waris'.




By Ylvalii - 16.7.2017

Meritähti - 7/16/2017
Tässä ruukussa kasvatettu 'Glamourglad Waris'.





Ihana!
By Noname - 3.8.2017

Mikähän tämän ongelma on?
By Irsa - 3.8.2017

Unokki - 8/3/2017
Mikähän tämän ongelma on?

Mitähän tarkoitat ? En huomaa mitään ongelmaa ?
By Noname - 3.8.2017

Ai, no minä en ilmeisemmin ennen ole kasvatellut näin tiukasti kaksirivistä gladiolusta, ovat olleet muina vuosina kukat enemmän selkeämmin yhdessä rivissä peräkkäin. Kukinto on nyt kuin tiukka leveä kalanruoto. Ehkä kuva on hieman huono, aina oppii uutta.😊
By Irsa - 31.8.2017

Ekat miekkaliljat kukassa ...


By Irsa - 22.9.2017

Sain viime syksynä sisaren vaaleanpunaiset miekkaliljan sipulit , omani ovat tummanpunaisia.
Mutta ,...kaikki kukkivat punaisina , ei oo todellista ? w00t

By Karvari - 22.9.2017

Täälei ehi ees kukkia,vasta tiukka vihiriä nupusto näkyvissä Sad
By MirjaM. - 10.10.2017

Lokakuun alussa ensimmäinen pinnisti kukalle, tänään 10.10. hain kolme lohenpunaista ja kaksi valkoista vartta maljakkoon aukeamaan.

By Karvari - 31.7.2018


By Irsa - 20.8.2019

By Kurppa. - 2.7.2020

Idänmiekkalilja aloittelee.

By suokukka - 2.7.2020

Näin noita vakka-taimessa, en sitten ostanut, valitettavasti. Wink

On se aika hieno kyllä
By Kurppa. - 29.6.2021

Gladiolus imbricatus
By Henni - 13.8.2022


Tyylikästä ja tummaa. Kelloköynnökset kasvaa taustalla.
By Chali - 27.8.2022

Tänä vuonna tällaiset gladikset 🤗
Tykkään miekkaliljoista aina vaan enemmän. Ensi vuonna pitää olla paljon enemmän miekkoja.
Sopii ja kestää hyvin ruukuissa.
On tyylikäs, siro, kestävä ja helppo.
Kukka on varsinainen taideteos.





By Henni - 27.8.2022

Itsekin rakastan gladioluksia ja mulla on niitä joka vuosi enemmän ja enemmän. Mulla on isoja kesäkukkaruukkuja, joissa gladiolukset talvehtivat autotalliin siirrettynä. Sipulit myös jakautuvat, eli joka vuosi tulee kukkavarsia enemmän ja enemmän.
Tykkään näistä kovasti myös maljakossa.
By Henni - 22.9.2022

Kesän viimeiset kaunottaret
By Henni - 8.10.2022

Hei, miten talvetatte gladioluksen sipulit? Minulla ne on yleensä olleet ruukuissa, mutta nyt oli pakko ottaa ne ylös, koska autotallissa ei ole enää tilaa mun kymmenille ruukuille.
Leikkasin varret pois ja istutin sipulit hiekkaan matalaan pahvilaatikkoon. Hirveästi oli pikkusipuleita tullut, nakkelin ne sekaan sinne väleihin.
Teinköhän nyt fiksusti? Säilyykö ne kevääseen näin?
By Henni - 19.8.2023

Vastaankin itselleni, eli sipulit talvehtivat hyvin hiekassa, mutta lähtivät kasvuun hitaammin kuin silloin, kuin jos ne ovat talvehtineet ruukussa.
Myös osa pikkusipuleista oli säilynyt ja lähtivät tekemään pientä lehteä.
Parempi nämä olisi ruukuissa talletttaa, mutta kun tilanpuute on ongelmana…