Puutarha.net Keskustelut

Kuunlilja, Hosta

https://puutarha.net/keskustelut/Topic2306727.aspx

By Raakki - 10.4.2007

Perustan tänne muiden perennojen joukkoon kuunliljoillekin oman nimikkopalstan. Ja aloituskuvaksi viimevuotinen kuva, jossa tuntematon kuunlilja kukkii.

Tänne voi jatkaa juttuja kuunliljoista.

By Annabella - 10.4.2007

Kärsiikö iso kuunlilja jakamisesta ja milloin jakaminen olisi paras tehdä?

By Raakki - 10.4.2007

En ole huomannut sen pahemmin kärsivän ja meillä ainakin on välillä otettava liiaksi levinnyttä pois. Parhaiten jakaminen onnistuu heti keväällä, kun maa on sulanut.

By eltsu - 10.4.2007

Annabella, minä olen jakanut suurista (leveimmät ehkä 1.5 metriä) puskistani ronskisti lapiolla hakkaamalla jopa kolmanneksen pois. Eikä paljon eroa huomaa... Loppukesällä on taas penkki täyden näköinen. 
Kevät on parasta aikaa, kun lehdet ovat vielä piipalla.  

By Päivänhattu - 10.4.2007

Luomumamman alkuperäiseen kysymykseen kuunliljojen siemenlisäyksestä:


Kahdesti olen kylvänyt kuunliljoja laatikkoon syyskylvönä (kylvöohjeiden mukaan tarvitsee kylmäkäsittelyn). Ensimmäisellä kerralla ei kevään tullen laatikosta noussut yhtään mitään. Taisin kesän aikana heivata itämättömän kylvöksen kompostiin, kun kyllästyin odottamaan. Ensimmäiset siemenet olivat ostettuja.


Toisella kerralla siemenet olivat peräisin penttiläisten siemenketjukirjeestä. Syyskylvö taas laatikkoon, talven laatikko oli kylmässä kasvarissa. Kevään lämmettyä siemenet itivät tosi hyvin ja sain paaaaaljon pikkuisia taimia. Ensimmäisen kesän aikana eivät kovin paljon ennättäneet kasvaa, pidin niitä ruukuissa kasvilavassa, missä niiden kehityksen seuraaminen ja hoito oli helppoa.  Nyt en vielä osaa sanoa, miten ovat talvehtineet. Istutin syksyllä pienoiset taimet tilanpuutteen vuoksi ihan vain kasvimaan reunaan tehtyyn kasvatuspenkkiin.


Kyllä kuunliljojen kasvattaminen siemenistä asti kukkiviksi ottaa useamman vuoden. On se kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Mutta mielenkiintoista!

By Annabella - 11.4.2007

No johan käy nopeasti kuunliljojen lisääminen vanhoista pehkoista. Kolmesta isosta kasvustosta saan nopeasti uusia alueita.  Viime keväänä ostamistani juurimukuloista ei tullut kunnolla lehteäkään.

By Sinitalvikki - 22.4.2007

Olipas nopeaa, minulla kesti varmaan kuukausia itäminen (noin 3 vuotta sitten), ja vain muutama kasvoi taimiksi. Ovat hengissä edelleen, kukka tuli vain yhteen. Mitä lie hidasta laatua, jokin mix se oli..

By A.i.k.a - 23.4.2007

Luin jostain "akkainlehdestä" jutun, jonka mukaan jotkut kuunliljalajikkeet viihtyisivät kuivassa paikassa. Olisiko kenelläkään tietoa, mitkä olisivat sellaisia lajikkeita? Muuten kokemuksia kuunliljoista kuivissa olosuhteissa?



By rooset - 23.4.2007

Mulla ei muuta olekkaan kuin kuivia paikkoja. Olen tietenkin laittanut kasvualustaan hyvää kompostimultaa ja kesällä ruohosilppua juurelle. Kirjavalehtiset sietävät paremmin aurinkoa kuin tummalehtiset isot. Varjostusta lisäämällä en näe mitään estettä kasvattaa hostia kuivassakin paikassa.Vanhan p-netin puolella on hyvä kuvia ja ohjeita tästäkin asiasta. Tämä on vain minun kokemukseni,odota tietäväisiä tänneSmile

By Inki - 23.4.2007

Minulla on joku iso, sinertävälehtinen kuunlilja oikein erittäin kuivassa paikassa - täydessä auringossa lähellä taloa, mutta kylläkin syvämultaisessa kohdassa kivikkoa ja on rehevä ja iso ja kukkii kauniisti.



Niistä on jotakin sääntöjä, mitkä sopii aurinkoon ja mitkä varjoon, mutta mistähän niitä olen lukenut???

By Inki - 23.4.2007

Hostat ja aurinko

By Inki - 23.4.2007

Tuossa edellisessä linkissä Hannele sanoo, että vaalearaidalliset eivät niin kestä paahdetta, mikä olisi ilahduttavaa, sillä vaalea varjoisassa penkissä olisi mukava.  Mutta sitten löysin toisen otsikon alta seuraavan tekstin:''Magdalena
                  
maanantai,
18.

syyskuuta
2006 - klo 22.
47 (yli 216 vuorokautta sitten)



Kuutamo,
voit määritellä aurinko- ja varjo-osuudet osapuilleen seuraavasti:
Isolehtinen, tumma tai sinertävä, varjoisampaan paikkaan, raidallinen
kapeampilehtinen aurinkoisempaan paikkaan, se sietää paremmin aurinkoa.
Valkoiset raidat/kuviot omaava ei sa kaunista kuviointiaan täysin
varjossa, jossa taas sinertävälehtinen kasvaa upeammaksi."
By A.i.k.a - 23.4.2007

Kiitos paljon, Kuutamo ja Inki!








Inkin linkin takaa löysin myös tällaisenkin sivuston, jossa on lajiluettelo aurinkoa sietävistä hostista.  Sitä vaan en ymmärrä, että miten tuolle linkille saa määrättyä nimen. http://perfectperennials.tripod.com/id4.html







By Inki - 24.4.2007

A.i.k.a, sen linkin nimen saa niin, että kirjoittaa nimen tai sanat, jotka linkiksi haluaa ja sitten vasta tekee linkin

By norma - 24.4.2007

Laitan tämän tänne vaikka on jo varmaan jokaisella. Ihan mukava kuvapankki tunnistamiseen.
Hosta Library
Muistatko inki sen oman sinisen, reilusti kuivassa kukkivan hostasi nimen? Juuri sellaista meinaan haluaisin.  

By norma - 24.4.2007

Jaa, laitan sitten tämänkin, täälläkin saa aikaa kulumaan.. Toivottavasti sopii teille tämä linkittely.
Fransen Hostas

By Inki - 24.4.2007

Norma, en muista, kun ei muista mummukaan On siis mummulan kantaa, joka taas on sinne jostain jakopalana saatu ja nimi on hukkunut matkalle.  Voisin kaivella kuvan tuolta toiselta koneelta, josko joku haluaa tunnistaa?  Se on iso kokoinen, mutta en ole kuitenkaan varma kun noita kokoja virallisesti luokitellaan onko mediumia vai maxiasilmän isku  Aion jakaa sitä tänä kesänä, mutta taitaa olla paikat valmiina kaikelle kun piha on kovin keskentekoinen vieläno-jaa  Vaikka jos ihan vähästä malttaa aloittaa, niin kyllä aina pieni pala joutaakieli ulkoa

By norma - 24.4.2007

Ei tartte palaa laittaa (ellei ihan älytöntä ylituotantoa synny..silmän isku)
Koitan löytää sellaisen jostain, luulis että noi valikoimat alkaa vähän laajentua noissa peruspuodeissakin. Kattellaan taas kevään mittaan jos vaikka sille nimikin saatais. hymy

By karhurinne - 30.4.2007

Voi voi! innoissani ostin eilen kuunliljan taimia ja jäivät ruukuissaan ulos odottamaan istuttamista. Yöllä oli lämpötila käynyt nollan alapuolella ja lehdet ovat nyt lurpallaan, mahtavatko tuosta vielä tokeentua vai pitääkö hakea uudet taimet myöhemmin?

By pirjoh - 30.4.2007

Luulisin että vielä hengissä on ainakin juuret. Kasvattaa kyllä uudet lehdet jos entiset paleltui. Kaiva maahan, kastele ja peitä vaikka kuivilla puunlehdillä. Eiköhän ne sieltä nousehymy

By HelmiNukkajäkkärä - 30.4.2007

Nousee, ei ole koko kasvi paleletunut

By Inki - 3.5.2007

Kuunlilja mummulasta, kasvaa täydessä auringossa syvämultaisessa paikassa kohopenkissä savimaassa, kukkii lilanvärisin kukin näköjään viime kesänä jo heinäkuussa.




By A.i.k.a - 3.5.2007

No onpa mummulan kuunlilja kaunis! Auringossa viihtymisen salaisuus piilee ehkä savimaassa? Siinä riittää kosteutta hiekkamaata reilummin.

By Ananda - 3.5.2007

Olipa Inkillä komea kuva! Meillä myös on hämmästyttänyt kuunliljapenkki, joka on täydessä auringossa koko päivän. Ehkäpä se salaisuus on tosiaan savimaa, sitä täälläkin riittää.


Kiinnostaisi tuo jakaminen ja siirtäminenkin, ja keväällä siis pitäisi tehdä. Mutta kun hostista ei näy pihaustakaan vielä, ja muistan että viime vuonnakin yllättävän myöhään ilmestyivät. Siis väännättehän rautalangasta: jaanko sitten heti silloin kun näen mistä piippamättäät putkahtavat? En millään haluaisi tuhota kasveja, kun ovat niin reheviä ja kauniita.


Onko kukaan muuten kasvatellut kuunliljaa ruukussa? Ajattelin, että ne jakopalat voisin laittaa ruukkuihin syksyyn asti, ja lykkiä sitten maahan kun niille on paikat valmiina.

By rooset - 3.5.2007

Viime syksynä siirtelin ja jaoin hostiani syyskuun loppupuolella ja kaikki ovat jo lähteneet kasvuun. Tietenkin riippuu siitä missäpäin suomea asuu ja viime syksyhän oli tavallista lämpöisempi. Minun mielestäni alkusyksy on kuitenkin parenpi aika tehdä tuo homma. Tässä kuva viime  syksystä.

By vuokkis - 3.5.2007

Ajattelin kyllä nyt kohtapuoliin jakaa, kova juurakko helpompi pieniä kun ei ole isoja lehtiä. Pääsevät sitten juurtumaan eikä lehdet ole haihduttamassa. Lähtee kasvuun tietty kesälläkin. Kastelua ja varjostusta kyllä tarvitaan silloin. Nyt ovat selvästi näkyvissä kasvin alut, sellaiset piipat.

By satues - 3.5.2007

Kuutamolle tulee kaunis maa, kun nuo tuosta  oikein alkaa rehottaan  kukkanen Naapurissa on monta kuunliljaa täydessä auringossa ja kasvavat todella mahtavasti, jokaisella leveyttä melkein metri , joten ei aina tarvi varjoa, jos on hyvä maa.

By anita - 4.5.2007

Kauanko kuunliljan itäminen kestää? Ostin juurakon eikä mitään näy vielä. Istutettu ruukkuun sisälle n. 22.4. Minäkö kärsimätön? Eihän toki.

By sakra - 4.5.2007

Ostin myös juurakoita noin kuukausi sitten, ulos suojaisaan paikkaan laitoin purkin ja isoja alkuja jo ovat. Pakkaselta vain  suojasin.
Nyt ovat muovikasvarissa venymässä lisää, maahan en istuta ennen kesäkuuta.
Nämä ostin kokeeksi Honkkarista.

Voisiko olla, etteivät pidä lämpöisessä kasvatuksesta ?

By anita - 5.5.2007

Siinä tapauksessa ruukku lentää kaaressa ulos.

By Ananda - 5.5.2007

Niin, tähyän siis piippoja Kirkkonummella. Yhtä vähän niitä näkyy kuin eilenkään. Mutta ostin pari tuhdimpaa ruukkua, josko nyt kuitenkin kokeilisin sitä ruukussa eloa läpi kesän ja sitten syksyllä uuteen ehtaan kukkapenkkiin. Eikö tosiaan  kellään ole kokemusta mitä hosta tykkää ruukkukasvatuksesta?

By lettu - 5.5.2007

Ostin tänään ensimmäiset hosta-juurakkoni, kun en ole missään nähnyt Big Daddya taimina. Siispä edellä olleiden viestin mukaan kannattanee ensisijaisesti yrittää ensin juurakon kasvatusta ruukussa ulkona? Olisin ilman noita kokemuksia lykännyt suoraan maahan, mutta se ei siis kannattane?

By jolinar - 5.5.2007

Ananda, ainakin siinä tanskalaisessa puutarhaohjelmassa kasvattivat kuunliljoja ruukussa ja kehuivat kuinka hyvin siinä viihtyvät. Luulisi niiden pärjäävän kesän ruukussa kunhan muistaa kastella, talvenkestävä se tuskin on. Mutta viisaammat korjatkoon jos olen ihan hakoteillä.

By sakra - 5.5.2007

Siis tuota, syy miksen istuta suoraan hostapenkkiin noita, on ihan sää. Minulla se penkki on niin varjossa ja kylmässä paikassa, etten uskalla istuttaa suoraan sinne, istuttaisin vielä muiden päälle.
Tietenkään en ole merkannut mitenkään, eli vasta tuleva kasvu kertoo, mikä on missäkin.

Jos olisi lämpimämpi paikka, varmaan laittaisinkin suoraan maahan.

Mutta nyt mielenkiinnosta laitan itsekin osan ruukkukasvatukseen, helposti nuo pienet siirtää, jos ruukussa eivät tykkää kasvaa.

Hosta harrastus on vasta noin viisivuotinen, erilaisia paikkoja on  tullut kokeiltua, huonojakin ratkasuja, vaan yksikään ei ole vielä kuollut.

By AnneTurvo - 6.5.2007

Heipä!


Kertokaahan kokeneemmat: Meillä kasvaa pönöttää terijoensalava tuossa talon varjoisessa pohjoisnurkassa. Sen juurelle on haravoitu rumasti salavan pudonneet oksat ja lehet ja nyt tuumin, että josko siihen puun juurelle perustaisi kohopenkintapaisen ja tuuppaisi kuunliljoja. Naapuri jo syksyllä tuputti miulle kuunliljan jakotaimia, mutten vielä huolinut kun en tiennyt mihin ne istuttaisin.


Paikka on siis suht varjoisa ja näin ollen pysyi viimekin kesänä kostena. Vaan kovinkaan korkeata en pystyne penkistä tekemään ettei salava vallan tukehdu. Toisaalta kuulilja tahtonee syvän mullan, vai? Käydäkö siis tuuminnasta toimintaan ja naapurin hostia kärkkymään?


 

By Pirkkis - 6.5.2007

Kuunlilja tänään.


By vuokkis - 7.5.2007





Tässä tämän päivän puuhasteluja Kuunliljojen parissa. Nyt on vielä melkoisen helppo irroitella jakopaloja. Kun suuret lehdet ei ole vielä haihduttamassa kosteutta, juurtuminenkin tapahtuu helpommin. Laitoin tilapäisesti tölkin pohjaan juurtumaan, kunnes vien ne uuteen kotiinsa.  (tuossa kuvassa myös muutama kaunokainen)

 

By pihamittari - 8.5.2007

Meillä ei vielä kuunliljat pilkota maasta. Eilen kuitenkin oli taas tosi iloinen yllätys, kun syksyllä jäi istuttamatta kaksi kasvia ja nakkasin ne koiran koppiin ( ei käytössä koiralla)  Eilen aloin tyhjentään astioita ja huomasin , että ovat elossa . Valkoisia piikkejä kasvaa   juurista. Niinpä laiton ne penkkiin , että saapas nähdä. oho

By Inki - 14.5.2007

Lihansyöjä, vastaan tänneKuunliljaa voi hyvin kasvattaa ruukussa - ruukussa ja pienessä vielä ne siellä kasvihuoneellakin kesän viettää ne myyntikasvit, joita sitten syssyllä ostelemma.


Pakkasta kyllä sietävät jonkin verran, koska syksyllä eivät palellu ensimmäisten joukossa.  Sanotaan kyllä että keväällä kaipaavat totuttelua eli hallaharsoa tai vanhaa lakanaa tai pyyhettä suojaksi, jos halla uhkaa.


Maahan istutusaikaa on syksyllä niin kuin ostotaimillakin ja aika myöhään olen monivuotisia ruukuista kukkapenkkiin tyhjentänyt ja hyvin ovat talvesta selvinneet.  Kuunliljaa kyllä aion nyt laittaa ensi kerran, mutta lukemani perusteella onnistunee hyvin.



By rusokki - 15.5.2007

Kuunlijlaa aion minäkin kokeilla ruukussa. Meidän sisäänkäyti  on jotenkin niin ankea ja katveessa, että kuunlilja ruukussa voisi olla kaunistus. Toinen, mitä aion myös kuistille ruukkuun laittaa, on alppikärhö. Saisi jotakin rehevän vihreää kesäkukkien lisäksi.

By Soili - 15.5.2007

Mulla oli kymmenkunta Hostaa ruukuissa, semmosissa n. 10 l ämpärin kokoisissa parvekkeella kun asuin kerrostalossa, nyt muutettuamme taloon, jossa on puutarha, olen istuttanut ne penkkeihin.  Myös Iriksiä olen kasvattanut ruukussa aurinkoisella parvekkeella, samoin kurjenpolvia ja korkeampia kellokasveja, mutta se on eri otsikko taas...

By nanikka - 28.5.2007

Mihin aikaan vuodesta kuunliljaa pitäisi jakaa?

By Kurppa. - 28.5.2007

Nyt on oikein hyvä aika.

By nanikka - 28.5.2007

No olipas taas nopeaa. Kiitos Kurpitsa. Tiiänpä taas mitä seuraavan kerran mökillä teen

By Vippis - 31.5.2007

Perustan vasta uutta hostapenkkiä ja mietin millaisin etäisyyksin ne kannattaa istuttaa? Miten hitaasti kasvavat täysikokoisiksi? Ovat niin onnettoman pieniä nuo alut että mietityttää miten paljon rikkaruohoja mahtuu väleihin kasvamaan...

By memuli - 31.5.2007

Minä tykkään sitten hirveästi kuunliljasta. Tämä on suosikkini, sinikuunlilja. Eikös olekin nätti sykerö? Siitä se lähtee ja kasvaa tosi komeaksi ja isolehtiseksi.


By anita - 31.5.2007

On nätti tuo memulin sykerö.
Minä istutin sinikuunliljan juurakon/mukulan/mikä lie ruukkuun keväällä (huhtikuussa), mutta siellä ei näy mitään eloa. apea Piti sitten ostaa Backakselta valmiit taimet, kun kuunliljaa halusin välttämättä. Sattui vaan niin hassusti, että yhden taimen sijasta mukaan lähtikin kolme, kun en pystynyt päättämään.naurua

By sasar - 31.5.2007

No voihan kääks, mie olen pitänyt tätä sinikuunliljana


Mulla tosin on kyllä tuota saman näköistä, kuin memulillakin. Olenkohan taas kerran sekoittanut laput keskenään?!? Siispä kuka tietäisi nimen tuossa kuvassa olevalle?
 
Olen nuo omani istuttanut niinkin lähekkäin, kuin n.35 cm päähän toisistaan, ja tuossa kuvassa ne ovat toista kesää mun pihassa. Halusin mahd. äkkiä ne peittämään multatilan ja tänä keväänä olen sitten jo vähän jakanut niitä. Hmph...
Kuunliljoista viimekesän suosikkini oli tällainen:

Eli tuo limen värinen.. elekää kattoko rötöjä kumppareita ja keskeneräistä talon kivijalkaacool


 

By anita - 31.5.2007

Eikö sinikuunliljojakin ollut muutamaan erilaista?


Noinko nopeasti ne kasvavat? Mä istutin kaksi erilaista n. 30-35 cm päähän toisistaan, eli nehän on siis ensi kesänä jo valtavat.  hymy Joutuu varmaan ensi kesänä laajentamaan varjopenkkiä. silmän isku

By minttumeirami - 31.5.2007

Meinasin saada slaagin tänään "rikkaruohopenkissäni"! Olen myrkyttänyt vuohenputkea, elämänlankaa, rönsyleinikkiä, maahumalaa ja voikukkaa entisestä perennapenkistä. Aamulla menin taas myrkkypullon kanssa jatkamaan hommaa, kun huomasin pienet hostan alut. Onneksi en ollut kerenny koko penkissä riehua, varmana olisivat olleet mennyttä. Toisaalta en olisi sitten koko hostista mitään tiennytkään. Mutta kiva löytö .

By Inki - 31.5.2007

Olipa tuuria, että huomasit minttumeirami  Sasarilla on kovasti kauniita yhdistelmiä ja niin kivasti sommiteltu kivikko.

By memuli - 6.6.2007

Kuunliljani senkun kasvaa ja kasvaa. Mahtaako olla jättiläinen, mutantti tms? Tuossa se on kököttänyt

vasta kolmatta kesää, eikä sillä ole koskaan ennen ollut näin jättisuuria lehtiä. Vertailuna tuossa on kirjavalehtisen kuunliljan lehti.

By tarleena - 6.6.2007

Olet onnistunut risteyttämään kuunliljan ja raparperin!naurua

By memuli - 6.6.2007

Niinpä! Vai olenko puhunut sille liikaa rumia? naurua

By Vippis - 7.6.2007

Tuo memulin  "jättiläiskuunlilja" taitaa olla Frances Williams, joka on tosi kookas hosta. Monessa lähteessä olen nähnyt sen merkityn XL kokoa olevaksi. Tuollaista haaveilen itsellenikin, mutta tänä keväänä mitä olen kaupoissa nähnyt ovat olleet niin huonolaatuisia (viruksiakin epäilin) että olen jättänyt ne vielä toistaiseksi kauppaan.

By outi - 8.6.2007

Minulla on muuten tänä vuonna kuunliljoissa valtavat lehdet, kaikissa lajikkeissa. Tiedä häntä, mistä johtuu.

By Miikos - 9.6.2007

Fire&Ice




Minute Man





Tarhakuunlilja Halcyon





Jalokuunlilja, tuntematon






By aeta - 11.6.2007

Hosta asiantuntijat huomio nyt.



Kävin kahtelemassa kuukkelilla hostien virustaudeista ja nyt näyttää että ainakin joissakin hostissani on joku virus.



Ensimmäisenä Golden Tiara terve






Golden Tiara sairas.
Samassa mällissä on myös terveitä alkuja, otanko terveet talteen ja vippaan sairaat roskiin?







Golden Tiara sairas lähempikuva






Sum and Substance sairasko?






Krossa Regal sairasko?
Tuommosia pieniä "ruostepilkkuja" on lehdissä.






Gold Edge terve.








Gold Edge sairasko?
"Ruostepilkkuja" lehdissä.






Sharmon terve.







Sharmon sairasko?







Green Gold sairasko?
Nuo kuroutumat lehdessä.



Perustanko hostasairaalan vai mitä noille sairaille tehdään??
Golden Tiara, Sum and Substance, Krossa Regal ja Gold Edge sairaat on kaivettu maasta ylös.
Golden Tiara, Gold Edge, Sharmon ja Green Gold on olleet maassa vuoden ja Sum and Substance ja Krossa Regal viikon.
Entäs ne ympärillä olevat hostat, voivatko ne saaha tartunnan?
Pitääkö multa vaihtaa ja miten suurelta alalta??

By Temskukka - 11.6.2007

Huh huh, minä olen niin suurpiirteinen etten noissa hostissa näe sanottavammin vikaa enkä missään nimessä heittäisi niitä roskiin. Ovatko olleet samoissa olosuhteissa, lannoitus, valo, kosteus? Niiden tekijöiden erot saattaisivat tehdä tuollaisia pieniä muutoksia, en niinkään epäile mitään tautia.

By aeta - 11.6.2007

Samoissa olosuhteissa ovat olleet.
Pahimmat on nuo Golden Tiarat.
Sydäntä kyllä kirpaisee jos nuo on roskiin heitettävä, ehkä sen hostasairaalan perustaminen olisi järkevää.

By aeta - 11.6.2007

Merlin, linkkisi ei ollut varmaankaan ihan oikea?!


Tarkoitatko noita Golden Tiaroita?
Ostelin niitä viime kesänä ainakin Puutarha Prismasta ja Porvoon taimitarhalta.
Sharmonit ostin viherpeukaloilta paljaina juurakoina.


Haluaisin nyt tietää sen, että voiko se tauti levitä mullan kautta viereisiin hostiin jos sairaiden hostien juuria ei jää maahan??
Siinä kasvaa nimittäin Hollannin tuonteja...

By merlin - 11.6.2007

Voi minua, liian innokas kopioija. Tässä uudelleen linkki:


http://www.hostalibrary.org/firstlook/HVX.htm


 

By aeta - 12.6.2007

Noita kuvia kahtelin jo aiemmin.
Nyt sitä sitten kyttää joka muutoksen noissa hostien lehissä no-jaa

By Nanna - 13.6.2007

Yksi suosikeistani, Hosta ´Paradise Joyce´.


By satues - 14.6.2007

Ostin eilen uuden kuunliljan,  Hosta '' Cherry Berry''  luki lapussa.

By Pirkkis - 23.6.2007

Kävin nuput äsken kuvaamassa.


By Pirkkis - 23.6.2007

Ja koko kasvista kuva myös. Näitä samanlaisia on 12 kpl, jokaisesta siis on otettava ainakin puolet pois.


By Pirkkis - 23.6.2007

Näissä penkeissä on ihan tavallista Kekkilän puutarhamultaa aika
paljon. Muuallakin on samoja kuunliljoja, mutta ovat kituliaampia
kasvun suhteen, Paikkakin on kyllä aurinkoisempi,ehkä riippuu siitäkin.



Aikoinaan olen saanut 2 juurakkioa ja nyt ovat levinneet näin paljon.
!2 vuotta sitten kun nämä penkit tehtiin niin oikein puutarhuri sen
perusti, joten en ihan alkuperästä tiedä. Mutta sitten olen itse aina
lisännyt multaa ja ottanut ja jakanut puskia rankalla kädellä. Näköjään
tuo jakaminen tuuheuttaa ja tekee hyvää kasveille.

By veronica - 23.6.2007

Meillä on laihahkoa hiekkamaata, alla kivilouhikkoinen entinen järvenpohja että on kyllä liiankin läpäisevää. Savi tekisi monille kasveille hyvää. Toisissa paikoissa missä on kosteampaa kuunliljat kasvavat komeasti ja toisissa jäävät ihan kituliaiksi ja pieniksi varmaan kuivuuden takia.

By iiris-kukka - 24.6.2007

Komein kuunliljani. Ostettu monta vuotta sitten. En silloin älynnyt ottaa lappuja talteen joten tarkemmin en tiedä mikä on.

 

By iiris-kukka - 24.6.2007

Tämä on tietääkseni japaninkuunlilja

 

By iiris-kukka - 24.6.2007





 Miks tää tuli kahteen kertaan. No tässä vielä pari nimetöntä lisää.

By vaahtera123 - 28.6.2007

Tänä vuonna kuunliljat ovat erityisen suurilehtisiä ja hyvin voivia. Tämän olen istuttanut 2vuotta sitten lapsuudenkodin pihalta omaan kotipihaani.

 
By aeta - 28.6.2007

Kirjoittelen tännekin noista tautisista hostistani, joista laitoin kuvat tänne 11.6.
Klorofyllin puolella on paljonkin ollut keskustelua.
Viskasin roskiin tautiset Golden Tiarat, niissä mitä ilmeisemmin oli hosta virus.
Gold Edget ja Krossa Regalit istutin takaisin maahan ja voivat hyvin.
Sum and Substancet istutin isoon ruukkuun ja ovat seurannassa.
Sharmon ja Green Gold ne on ok.


Nyt ovat ehkä sairaina Mama Mia, Wide Brim ja Gold Standard.


Laittakaa ylös mistä olette hostat hankkineet ja vuosiluku.


Täytyy kovasti toivoa, ettei Golden Tiarat ole sairastuttaneet muita hostia, joittenka lähellä ne kasvoivat.

By Pirkkis - 7.7.2007

Nämäkin aloittivat nyt sitten kukkimisen.


By nemesia - 7.7.2007

Tämä kuunlilja on nimettömänä saatu, mikä hän lie?
 


By nemesia - 7.7.2007

Tämän kuunliljan nimen olen hukannut (valkoiset ja mustat täplät ovat harakoiden istunnon tulosta)

 

By nemesia - 7.7.2007

Tämä on ainakin 20-vuotta vanha ja jaettu moneen kertaan toisaalla pihalla on pari muuta tällaista pehkoa, mutta nimi puuttuu. Nimittelen sitä kirjokuunliljaksi, keväällä se on kauniin kirjava.

 

By nemesia - 7.7.2007

Tässäkin oli nimilappu mutta mennyt hukkaan ja muisti pätkii.... Medio Variogata?

 

By aeta - 8.7.2007

Nemesian eka kuvassa voisi olla Hyacinthina, toinen ?, kolmas Sharmon, neljäs voisi olla Francee.
Sharmon on alkukesästä kirjava ja jo tähän aikaan kesästä melko vihreä. Tummemmat lehen reunat erottaa kyllä tuostakin kuvasta.

By nemesia - 8.7.2007

Kiitos avusta. Nyt kun muistiani kaivelen maassa nelosen vieressä on Colden Tiara, se lehden reunat ovat keltaiset ja muistan ostaneeni Gold Egger''in joka tosiaan on kuvan näköinen.


Olen huomannut että kuunliljoja myydään ihan millä nimellä hyvänsä tai vaihtelevatko asiakkaat lappuja ja myyjät eivät tunnista kasveja. Ja muunnoksia tuntuu löytyvän, mutta kauniita ovat kaikkikukkanen



By nemesia - 8.7.2007

Tämä kuunlilja oli tullut taimistolle nimettömänä ja sain sen kaupanpäällisenä ostaessani muita kuunliljoja. Yksi suosikkejani, siinä ei kahta samanlaista lehteä löydy. 


Onko kenelläkään samanlaista?


 Jakopalojen tilauksia on jo jonossa kunhan se tulee isommaksi että on jaettavaa.


By aeta - 9.7.2007

Nelonen ei kyllä Golden Tiara ole, tunnistan kyllä sen kun toissa viikolla viskasin niitä kuusi puskaa roskiin ja nyt on loput kyttäyksen alla.


http://personal.inet.fi/luonto/hosta/hostagoldentiara.JPG

By Illakko - 10.7.2007

Tänä vuonna ostettu hosta, great expectations.



Viime vuonna nettiläisten tapaamisesta saatu hosta, mielestäni upea.

By Nanna - 12.7.2007

Soma pikkuruinen Hosta ´Lemon Lime´ kukkii ja muodostaa herkullisen parin tummanpunaisen keijunkukan kanssa.




 


Tässä kauempaa





By platon - 12.7.2007

Lemon limessä on erikoisen kaunis kukinto. Juuri samaa sävyä keijunkukan kanssa.

By Nanna - 13.7.2007

Monilla kuunliljoilla kukat ovat mitättömän hailakat, ja lehtien takiahan niitä suositaankin. Mutta ´Lemon Limessä´ lehtien ja kukan väri muodostavat kauniin kokonaisuuden.

By puutarhapuurtaja - 13.7.2007

Voi miten on kaunis tuo "Lemon Lime"! Minun pitäisi keksiä kuunliljoille parempi paikka, jököttävät tuijarivistön edessä, kun ajattelin, että siinä ei käy silmään niiden myöhäinen kasvuunlähtö. Se vaan on sellainen paikka, että kasvustot jäävät aika pieniksi, eivätkä leviä lainkaan. Kuunlilja ansaitsee parempaa!

By Sinitalvikki - 14.7.2007

Tässä penkissä on itse siemenestä kasvattamani hostat, joiden nimiä en laittanut aikanaan ylös, mitä lie, jokin sekoitus se oli..vain muutama taimi tuli vuosien odotuksien jälkeen, hidasta.
Ja on siinä myös Pirkko-Martalta keväällä saamani hostan jakotaimi.










By Sinitalvikki - 14.7.2007

Tässä jokin hosta-aarteeni alkaa kukkia:




                                   


By vuokkis - 18.7.2007

Kuunliljani kukkii. Nimeä tälle ei ole tiedossa, mutta eipä tuo kukintaa haitta...


By Kasuariina - 19.7.2007

Vuokkis, minusta tuo näyttää ihan samalta, jonka minä olen aikoinaan ostanut japanin kuunliljana.

By Torvikukka - 19.7.2007

Löytyykö tälle nimeä lehdet ovat laidoilta vaaleamman vihreät. Näkyvät huonosti tuossa kuvassa.


By merlin - 19.7.2007

Jos oikein näen tuon lehden mallin, voisi olla samaa kuin minulla eli Hosta sieboldiana 'Frances
Williams'.

By rooset - 19.7.2007

Torvikukka,onko sinun tuo hostasi tällainen? Merlin sen tunnistikin `Frances Williams` siis on kysessä. Lehdet on hyviä tunnistus asioissa,vaikkaan ei tietenkään ne ainoastaan riitä.

By Kurppa. - 19.7.2007

Tänä vuonna kuunliljat ovatkin paremman näköisiä kun viime kesänä.

By Kurppa. - 19.7.2007



 

By Kurppa. - 19.7.2007

Keväällä sain vaihdossa mini-lajikkeenkin

By Torvikukka - 19.7.2007

Kiitos tunnistuksesta. Minusta tuo on ihana kun on valkoiset kukat. (ei taida olla kovin yleistä hostissa)

By Kurppa. - 19.7.2007

Miulla on aika montaa lajia ja olen onnistunut ostamaan vaan lilan värisiäapea

By pipu - 20.7.2007

Minulla taas on alle 10 erilaista, joista ainakin yksi kukkii parhaillaan valkoisin kukinSmile

By keijunkello - 20.7.2007

Rehevästi kasvaa ja kukkii nämä vanhat anopin peruja olevat kuunliljat:





By pipsa3 - 21.7.2007

Mikä olisi paras aika jakaa kuunlijat kevät vai syksy vaiko kun ne ovat kukkineet?

By Miikos - 21.7.2007

Keväällä Jotkut on jakaneet syksyllä ihan onnistuneesti. Keväällä kukkivat jaetaan syksyllä ja syksyllä kukkivat jaetaan keväällä. Eikö se jotenkin noin menny kieli ulkoa

By Kiiltomato - 21.7.2007

 Minä olen jakanut sekä keväällä että syksyllä, en ole huomannut mitään eroa.  Kumpikin jakoaika mielestäni on ihan yhtä hyvä.

By eltsu - 23.7.2007

Hosta on helpointa jakaa keväällä, kun on vasta piikit näkyvissä. Minä olen aika ronskisti lapiolla hakannut juurakoita pienemmiksi, ja hyvin ovat lähteneet kasvamaan. Emokasvikin on seuraavana vuonna taas yhtä iso....

By nanikka - 23.7.2007

Ja minä jaoin heinäkuussa.  Olisi muuten ylimääräisiä jos ketä sattuu kiinostamaan, niin Tampereelta saa hakea.

By passion - 23.7.2007

Tässä minun vaatimaton Hosta Valikoima


By passion - 23.7.2007

T

ässä kokonaan mitä Rivitalon pihalle mahtuu

By passion - 23.7.2007

Kaiken kaikkiaan tässä kohin on n.40 eri lajia tässä vielä takapihan pikku penkit


By Maire´ - 23.7.2007

Hostat kukkivat.




By Toini - 24.7.2007

Jatkan  tähän Päven aloittamaa keskustelua ''''Kuunliljojen istutus''''.


Hostan viihtyminen siirellessä riippuu monesta jutusta.Juuripaakun pitää olla iso, astian myös. Ja siirtoajan oikea. Tässä muutama hosta kesäkuussa puusaaveissa, nyt ne ovat jo niin isot ettei astioita näy. Varjossa voivat hyvin. Kaivoin näitä maasta keväällä kun piipat juuri ja juuri kurkistivat maasta. Syksyllä yritän jostakin löytää paikan ennen kuin maa jäätyy.






By Kiiltomato - 28.7.2007

Kuunliljat kukassa, vanha mutta kaunis, kauankohan jaksaa vielä jakamatta.

 

By Temskukka - 30.7.2007

Kiiltomato, miten korkea tuo kuunliljasi on ilman kukkia? Onko sen lajike tiedossa? Epäilisin että tuo on nyt se, mitä oli Lapuan matkailupuutarhassakin mutta pikkulapset olivat vieneet nimilapun. Kuunlilja, jonka nimeä etsin on aika pieni ja matala, erinomainen reunuskasviksi.


Mutta kukkii meilläkin kuunliljat, vaikkei niitä kukkien takia kasvatetakkaan

By Temskukka - 30.7.2007

Tämäkin pitäisi jakaa ja paikkojakin olisi mutta...

By jalomi - 21.8.2007

Tämän pitäisi olla Hosta tardiana "June"


Tämän ostin pieneltä taimistolta nimettömänä. Pysyy matalana ja pienenä, mutta jakopala on jo otettu. Eli kasvaa sentään leveyssuuntaan


By Jasmike - 21.8.2007

Temskukka! Tiiätkö minkä niminen tuo 29.7 klo 22.35 laittamasi kuvan kuunliljan nimi on. Meillä on tuota saman näköistä runsaasti ja minua kiinnostais sen nimi. Kyseistä oli edellisten asukkaitten jäljiltä melkein koko talon ympärillä.  

By Temskukka - 21.8.2007

Valitettavasti en tiedä nimeä...

By piani - 21.8.2007

Oliskohan hämykuunlilja?

By nemesia - 21.8.2007

Jalomi, nimetön on mielestäni Gingo, valehteleeko kuva kukan värin, minulla on tummeman lila kukka. Lehdet on kyllä Gingon.

By passion - 28.8.2007

Jalomi Fire And Ice näyttää ihan samanlaiselta eikä ole korkea voisi olla se kun kasvaa enemmän leveyttä lehet saattaa olla vähemmän valkoiset ens aluksi ei ole kuuman auringon ystävä valkolehtiset 


palaa helposti ihan rumaksi.

By passion - 28.8.2007

Tardiana June on erilainen siinä on vaalean vihreä lehti tumman vihreä reuna lehet on pienemmät eikä kasva ylös päin kokeilen jos saan siitä sinulle kuvan laitan samalla sen Fire And ice niin huomaat miten poikkee toisistaan.

By Kiiltomato - 28.8.2007

Temskukka, tuo Kuunliljani korkeus on sillain, että korkeimmat lehdet ovat 50 cm korkeita, muutoinhan se on sellaista pyöreää puskaa, lienenköhän ikinä kitkenyt tuosta kohtaa, rikkaruohot kun eivät jaksa kasvaa juurella.  Sen lehdet ovat keväästä vähän sinertävät  ja muuttuvat syksyä kohti vihreämmiksi (ja lannoituksestakin ja vedensaannista vähän riippuu lehtien väri).  Jakaa pitäisi, mutta kun kysyntää ei ole ollut niin paljoa kerralla, että saisi esim. kirpparilla menemään, ei ole tullut jaettua.  Yksittäisiä, muutamia alkuja ei kehtaa ruveta siitä erottelemaan, menee koko puskat pilalle. Valitettavasti en tiedä nimeä, joku fiksu on sanonut siniseksi kuunliljaksi, liekö totta vai tarua vai liekö risteytys.

By jalomi - 29.8.2007

Kyllä Passion on aivan oikeassa, tuo minun ylimmäinen kuuliljani ei suinkaan ole tardiana june, vaan tuo fire and ice. Tuntuu nyt kovasti löytyvän penkeistä kasveja, jotka eivät ole niitä, joita niiden pitäisi olla. Ehkäpä pitäisi aina googlettaa kasvit kotiin tullessa, ja katsoa pitävätkö nimet paikkansa. Kun minusta on kiva, että niille ne nimet löytyvät

By passion - 29.8.2007

Ensimmäinen kuva on Fire And Ice Toinen Tadriana June


By passion - 29.8.2007

Päinvastoin Eka Tadriana June toinen Fire And ice


By Peukaloinen - 4.9.2007

Joillakin kuunliljoilla vaihtuu lehtien väri melkoisesti kesän mittaan. Tässä on Hosta Gold Standard kuvattuna kesäkuussa ja elokuussa. Kesä haalentaa lehtien värejä.






By Kiiltomato - 5.9.2007

 Olen  huomannut saman värin haalennusilmiön minäkin, niin käy esim. Sinisille kuunliljoillekin.

By Peukaloinen - 5.9.2007

Vielä sama vertaus Hosta Illuminationin lehdillä. Ensin alkukesällä kuvattu ja alemmassa tänään kuvattu lehti.  Lehden reunassa oleva vihreä näkyy alkukesällä aivan himmeästi.






By Kiiltomato - 5.9.2007

 No tulihan tuokin värimuutos-asia todistetuksi ihan kuvien kanssa, minä kun luulin omien valkokirjavien kuunliljojen risteytyneen  kun olen niiden paikkaa niin paljon vaihtanut.

By mai-lee - 5.9.2007

eikö tuo tietynlainen haalistuminen näy kaikkialla luonnossa? alkukesän syvät heleät vihreät haipuvat sitä mukaan, kun klorofylli siirtyy kasvien maanpäällisistä osista juuristoon (puuvartisilla kasveilla myös oksiin ja runkoon) päästäkseen suojaan pahalta talvelta ja ollakseen valmiina keväällä aloittamaan uuden kasvukauden.

By nanikka - 26.9.2007

Jos minä otan kirjavasta kuunliljasta siemeniä ja viskelen penkkiin, niin tuleeko niistä kirjavia vai taantuuko ne yksivärisiksi?


Tuleeko siemenlisätyistä kuunliljoista muutenkaan emon näköisiä vai onko niillä paljonkin mutaatioita, jos siemenestä lisää?


Jostakin luin lähiaikoina aiheesta, mutta kun ei silloin ollut ajankohtaista, niin en laittanut muistilokeroon..

By rooset - 26.9.2007

Tuota samaa asiaa kyselin aikoinaan vanhallapuolella. Vastaus oli,että jos kylvää 100kpl hostansiemeniä niin voipi saada yhden emonkaltaisen jäkeläisen. Kokeilematta jäi toistaiseksi tuo juttu.

By nanikka - 26.9.2007

Kiva-kiva-kiva. Kiitos, kuutamo! Sitten on mukavampaa kylvää siemenöitä kun on yllätyksiä luvassa

By Temskukka - 26.9.2007

Minä tykkään kuunliljoista niin että kaikki kelpaa - mukavaa vain jos on paljon kuunliljaa olkoot vaikka vihreälehtisiä.


Pitääkin mennä luuraamaan löytyykö siemeniä, minulla on uusia istutusalueita joissa on kuunliljapula vallalla.

By nanikka - 27.9.2007

Hitsi, niillähän on siivet niillä siemenilläoho 

By vuokkis - 4.10.2007

Heips vaan, siemen asiantuntijat!  Napsin työpaikan pihalta muutaman kuunliljan siemenkodan. Mitäs nyt tehdään, laitanko heti syksyllä maahan tuoreeltaan, vai lähteekö ne myöhemminkin kasvamaan. Entä itääkö jos ei laita kylmäkäsittelyä? Kauhea kysymysten tulva, enkä osaa TAASkaan löytää noihin asioihin tietoa..

By rooset - 4.10.2007

Vuokkis,hei! Kirjoita Googleen "kuunlilja seimenestä",niin saat monta vastausta ko.asiaan.

By nanikka - 4.10.2007

Minäkin googlailin ja lueskelin. Vanhalla puolella sirpuli sanoi, että iti hyvin ilman kylmäkäsittelyä. Ohjeet (exotic garden) neuvovat kylvämään maalis-toukokuussa tai syksyllä ulos. Silloin niille tulee kylmäkäsittely ja sen hoitaa luonto.


Minä meinaan laittaa suoraan maahan, vielä nyt syksyllä. Tarvii vaan se vauvalan paikka löytää. Työmaan pihalta on minunkin siemenet, niin että ei harmita, meni syteen tai saveen. Jos itävät niin ensi kesänä harmittaa, koska sitten on taas kuunliljoja liikaa. Kyllä sitä on ihminen joskus hassu. No, jos tulis vaikka joku oikein tosi hieno...

By vuokkis - 4.10.2007

Kiitos, teille, löytyihän tuolta jotain. Taidanpa sitten vaan laittaa maahan ja lappu viereen. En tykkää kauheasti sisälle keväällä laittaa, kun tärkeämpiäkin kasvatettavia on sitten kuten kurkut, tomaatit ja chilit.. pienen mökin ikkunatilat on rajalliset. Löytyi muuten nimikin sille, josta nuo siemenet on: Komeasinikuunlilja.

By risaa - 26.3.2008

Ostin tämän kuunliljan Mediovariegata - nimellä, mutta taitaa olla jotain ihan muuta. Tunnistaako joku?


By D.formosa - 26.3.2008

Onpa kauniit lehdet ja reippaan näköinen taimi!
By merlin - 26.3.2008

Ihmetys ja kummastus, miten paljon lajeja onkaan, täällä aakkostettuna kuvia:


http://www.hostalibrary.org/b/b.html


 

By Lane - 29.3.2008

Voiko kuunliljoja istuttaa vielä maahan? Entä jos voi, pitäisikö kasvustot leikata alas istutuksen jälkeen tai suojata malhdollisilta halloilta? Lannoitteeksi vain syyslannosta jos sitäkään?

By Kiiltomato - 29.3.2008

Kyllä voi, jos asut Keski-Suomessa tai siitä etelämpänä, ei väliä leikkaatko lehdet lyhyviksi vai et, viimeistään kuukauden päästä ne kuolee kuitenkin, juurtuvat varmaan paremmin vähemmillä lehdillä.  Normaaliin, hyvään puutarhamultaan jos istutat ei ole pakko lannoittaakaan näin syksyllä, keväällä voit lannnoittaa sitten paremmin tai heittää kompostia juurelle, pikkuisen kosteaa turvetta juuriston seutuun edesauttaa varmaan nopeamman juurtumisen.

By D.formosa - 30.3.2008

Olen siirtänyt mummolan tiiviistä penkistä useana keväänä kuunliljan jaettuja juurakoita omalle tontille. On ollut piipallista ja lehdellistä vaihetta ja joka kerta ovat lähteneet kasvuun hyvin. Kerran jakopalat joutuivat odottamaan puun alla avoimissa jätesäkeissä viikon verran istutusta mutta eivät suuttuneet siitäkään:-)Omasta penkistä olen jakanut niitä samoja juurakoita jo parin vuoden jälkeen ilman ongelmia. Mun kokemus on siis, ettei kuunliljat juro ainakaan kun juurakko jaetaan keväällä.
By iiris-kukka - 30.3.2008

Oletteko tilanneet Viherpeukaloilta perennoja ja minkälaisia kokemuksia siitä on? Tilasin nimittäin hiljattain kaksi kuunliljaa `White Feather` ja `Mamma Mia` lajikkeet. Ensimmäinen on keväällä täysin valkoinen, ja muuttuu myöhemmin vihreäjuovaiseksi. Toisen lehdissä on liki yhtäpaljon kermankeltaista, kuin vihreääkin. Molempia tulee viisi juurakkoa, vähempää ei voinut tilata.

By Miikos - 30.3.2008

Sieltä olen joka vuosi tilaillut. Kuunliljoissa kannattaa varoa kuunliljan virusta, joka tarttuu sitten muihinkin kuunliljoihin. Ostopaikasta riippumatta kannattaa tuota seurailla. Kun ostaa jo kasvaneet taimet niin niistä näkee onko jotain vaivaa. Viime vuonna mulla mätäni yksi kuunliljan juurakko ennen kuin ehdin sen istuttaa ja hyvittivät sen seuraavaan tilaukseen. Taimet ovat pieniä mutta hyvin ovat lähteneet kasvuun.

By Kassikäpp - 30.3.2008

White Feather on alkuun kituliaskasvuinen jo itsessään, lähtee kasvuun kunnolla vasta muutaman vuoden ihmeteltyään.
By D.formosa - 1.4.2008

Löysin paikallisesta halpiskaupasta Halcyonin juurakon ja tälläsin sen ruukkuun. Eilen huomasin sen heränneen henkiin. Kuva ei ole ihan terävä, mutta hänen pikkuruinen upouusi tötterönsä on aika hellyttävä silti.sydän En ole ennen hostia ruukussa kasvattanut, vain jakotaimia käsitellyt. Näyttää niin kovin pieneltä..




By valtsu - 1.4.2008

kuunliljoja hienoa. odota viikko niin lehdet ovat isotnaurua. ihan yllätyin kuinka nopsaan kasvavat. halpiskaupasta minäkin hankin.

By D.formosa - 2.4.2008

Mummolan jakotaimiin verrattuna on kyllä aika mikroskooppinen. Mitä veikkaatte, miten kauan menee että hän on noin 40 cm korkea?
By Kassikäpp - 2.4.2008

Ei mene kuin vuosi,pari. (Aika aikaisin laitoit kuitenkin kasvamaan?)
By D.formosa - 2.4.2008

Mitä tarkoitat Kassikäpp aikaisella? Eikö tuo pysyne ruukussa tyytyväisenä vaikka syksyyn asti?
By Fiia - 6.4.2008

Ovatko nuo Viherpeukaloitten erilaisten perennoiden juurakot hyvinkin heiveröisiä ja epävarmoja kasvamaan? Kuvat ovat houkuttelevia. Tunteeko joku teistä esimerkiksi kuunliljan, Big Daddy, jonka sanotaan kasvavan melkein metriseksi? Sehän sopisi taustakasviksi varjon penkkiini. Entä nuo Hemerocallikset, lähteekö ne kasvamaan reippaasti?


Saas nähärä, kuinka ne viime syksynä tilatut pionit lähtevät alkuun?! Jokos teillä siellä kesässä näkyy niiden juurakoissa silmuja? Meillä on vielä lunta yli puoli metriä. Että näin se on eriarvoista. Mutta kun alkuun päästään, niin kesä tulee täällä silmänräpäyksessä.

By Miikos - 6.4.2008

Viime vuonna oli ainakin tuon Big Daddyn juurakot hyvänkokoisia ja lähtivät hyvin kasvuun. Yleensäkin tuossa firmassa juuriston kunto ihan ok. Hemerocallis kukki ekana vuonna ihan hyvin huonolla paikalla.


Pioni meillä ei vielä sano mitään

By anita - 6.4.2008

Ei näy pioneissa vielä mitään eloa ainakaan minulla.
By Tianette - 6.4.2008

Äidillä on jotain raidaalisia kuunliljoja nykyisen kotinsa pihalla ja on luvannut niitä minullekin. Joko noita kuunliljoja voi alkaa jakamaan vai onko liian aikaista?
By D.formosa - 7.4.2008

Hostaviruksesta on näemmä ollut viime vuonna harmia joillekin. Törmäsin juttuun Quun puutarha - nimisessä blogissa kun etsiskelin taimien myyjiä. Auttaakohan tuohon jos kasvattelee juurakkonsa taikka taimensa ensimmäisen vuoden ruukussa ja miten kaukaa se pöpö hyppää muihin hostiin, jos on hypätäkseen?

By merlin - 8.4.2008

D.formosa, luotan aina vain tuohon yhteen sivustoon tästä hostien taudista. Laitan linkin alalaitaan. Kohdassa myyttejä (?) hostaviruksesta kerrotaan, että Tohtori Lockhartin kokeessa kuunlilja, jonka testi oli positiivinen, ei välttämättä ollut silmillä nähden sairas edes kolmen vuoden kuluttua.


http://www.hostalibrary.org/firstlook/HVX.htm

By plumeria - 10.4.2008

Minäkin ostin ensimmäisen kuunliljani. Lapussa lukee Halcyon Hosta Tardiana. Sinikuunliljan värinen kuvasta päätellen, mutta taitaa olla pienemmät lehdet? No, siinä se mörköilee ruukussa ja punkee ekoja lehtiä mun ilokseni. Taitaa saada paikan rinteessä. Etsiskelen kaveriksi semmoisen vaaleanvihreäreunaisen. Lajikkeen nimeä en tiedä.
By D.formosa - 10.4.2008

Merlin, tuo on hyvä linkki! Olen käynyt siellä aiemminkin, mutta en ole huomannut noita tietosivuja.



Kovalta kuulostaa viruksen saaneen kasvin kohtalo. Taidan kasvatella Halcyon juurakkoani ruukussa niin kauan kuin suinkin ynnä hillitä hinkua ostaa kaupasta suuria määriä uusia. Tällä hetkellä tontilla on täysikasvuista kuunliljaa penkkien reunuksina joten olisi masentavaa saada niihin tauti.
By donna - 12.4.2008

Pitääkö paikkansa kun muistan lukeneeni jostain että jos hostiin tulee virustauti, niin niiden juurakoita  pitää liottaa laimennetussa kloritevedessä tietty aika? Haluaisin asiaan selvennystä, kuinka väkevä liuos ja kuinka kauan juurakoita pidetään kloritevedessä?


Sitten vielä sellainen kysymys, että haalistuuko hostien lehtien väri liian varjoisassa paikassa, kun tuntuu, että toiset haalistuu (keltainen väri) ja valkoinen pysyy samana, on syvässä varjossa tai ei.

By Miikos - 12.4.2008

En ole tuollaisesta kuullutkaan mutta luulisin että kyseessä olisi kloorilaimennos. Yleisin väkevyys taitaa olla se 5% ???

By Temskukka - 12.4.2008

Puutarhaunelmissa on se jakso jossa jo edesmennyt hosta-asiantuntijamme näytti miten se pesu tehtiin. Ensin kaivettiin koko kasvi ylös ja suihkuteltiin vedellä kaikki multa irti juurista ja sitten pestiin kloriittiliuoksella. Muistaakseni kasvi huuhdeltiin vielä ja laitettiin johonkin varmasti puhtaaseen paikkaan mutta sivummalle elpymään. Ja eikös vain lehdetkin leikattiin pois?

By Kaisaliisa - 12.4.2008

Juu, kyllä ne lehdetkin leikattiin. Hetken aikaa annettin olla siellä kloriittiliuoksessa. Olisikohan se jakso näkyvillä ylen areenalla (näytettiin 30.6.)?

By bluedreams - 12.4.2008

...ennen kuin alatte hoitamaa kovasti viruksen saaatuttamia kuunliljan juurakoita kannattaa tutustua oheiseen linkki, jossa varoitetaan (aiheellisesti!!) nykyisin hyvin ikävästä maailmanlaajuisesta kuunlilja ongelmasta!!!    Viruksiin kun ei oikein löydy hoitoa , edes kasveilla...    http://www.hostalibrary.org/firstlook/HVX.htm 



By välke - 28.4.2008

Minun parvekkeella talvehti kuunlilja isohkossa kukkapurkissa. Edellinen asukas ne sinne jätti ja eilen kävin tutkimassa ja piippoja sieltä nousee Smile
By Viippu - 17.5.2008

Minulla lähti mopo käsistä...


...Viime keväänä minulla ei ollut yhtään kuunliljaa, nyt laskin viime kesän hankinnat ja tulos: 53 kpl elossa ja kasvaa täysillä. Ostin keväällä muutaman taimen, ja sitten sain syksyllä kahdesta eri paikasta tosi vanhoja ja isoja hostia, jotka tietenkin jaoin moneksi.


Ne ostotaimet on pieniä ja vaatimattomia, mutta jaetut ovat tosi komeita. Jaoin suurimmista itselleni jopa 6 suurta taimea. Halusin pitkiä penkkejä joiden reunalla on kuunlilja reunus, ja haaveeni toteutui. Nyt penkkejä on yhteensä 30m ympäri puutarhaa. Synkimpään varjoon laitoin sinikuunliljaa, aurinkoisempaan tuli niitä ihania valkoraitaisia ja vaaleanvihreitä vuorotellen. Istutusväleiksi laitoin 50cm-80cm, kaikkein pienimmille 30cm (jotain kääpiömallia, ei kasva isoksi)


Vaikka suurimman osan jaoin ja istutin vasta syyskuussa, kaikki ovat talvehtineet upeasti.


Oli kuin olisin saanut lottovoiton. Ystäväni soitti syksyllä ja kysyi että haluanko kasvit kun hän hävittää kaikki istutuksensa. Sain upeat hostat, kotkansiipisaniaiset, päivänliljat, vuorenkilvet ja vaikka mitä ihanuuksia...

By Sand - 17.5.2008

Viippu :} Älä välitä, minä kurkin aina uusia kurjenpolvia, kun käyn puutarhamyymälöissä. Onneksi valikoima ei ole kovin kattava - minulla olisi ehkä saman verran jo niitä kuin sinulla kuunliljoja!
By annesurfs - 8.6.2008

Kuunliljat tarvii siirtää, onko mitään erikoista niksiä niille? Ottavat kai helposti nokkiinsa, jos jakaa?



Tämä on sitä musta-valkoisen perennapenkin kunnostusoperaatiota, toivottavasti kohta pääsee uuteen kotiin iso määrä tarhakalliokieloa, siellä seassa sitten jalkoihin jääneinä on tuota kuunliljaa, joka tarvii uuden paikan penkissä.



Ei mitään käsitystä, miten syvällä juuret tms., loukkaantuuko, jos hiusjuuret jää paikalleen yms.
By Kurppa. - 8.6.2008

Ei minusta kuunlilja tykkää yhtään huonoa jos sitä siirtää tai jakaa, ehkä mielummin päinvastoin. Kastelusta täytyy kyllä huolehtia jonkin aikaa.
By annesurfs - 8.6.2008

Kiitos Kurpitsa!!



Siispä rohkeasti toimeen, kun vain saan ensin varmaksi järjestettyä tarhakalliokielon viennin uudelle omistajalleen.



Tulee mukava päivä, kun saa pistää koko penkin oman maun mukkaan, nämäkin on entisen omistajan istutuksia.
By eltsu - 9.6.2008

Minä hakkaan kuunliljojen isot juurakot halki lapiolla ja aika ronskisti, eivät tykkää yhtään huonoa, päinvastoin. Viime vuonna siirretyt puskat ovat jopa isompia kuin paikallaan olleet. Siis sanoisin, että haluavat välillä muuttaa :-)
By Annabella - 9.6.2008

Minä en ehtinyt halkoa kuunliljojani. Ovat jo metrin halkaisijaltaan. Vieläkö uskaltaisi siirrellä, kun lehdet ovat jo täyskasvuisia?

By Temskukka - 9.6.2008

Minä siirtelin menneellä viikolla ja kovasti näyttävät pirteiltä. Anna mennä. Jopa sekin kuunlilja näyttää hyvältä jonka yli herra Joku oli ajanut mopolla.
By Sand - 9.6.2008

Heh. Tänään ihmettelin, mikä ihme mullistaa lehtikatetta korkealle. Kuunliljahan se BigGrin Erinomaisesti selviää kuunlilja siirroista myös keskikesällä.
By Annabella - 9.6.2008

Kiitos rohkaisusta. Taidan sitten huomenna töistä tultuani pienentää jättimäisiä kuunliljamättäitäni. Niistä saa pitkät pätkät hyvää kukkapenkin reunusta ja tilaa muille varjopenkin kasveille. Sinilehtistä hieman säälin, kun sen isoja lehtiä on lapioidessa vaikea varoa.

By Morsinko - 9.6.2008

Olen myös todennut, että kuunliljat ei hevillä säikähdä vaikka vähän huonostikin joskus kohdeltais. Mun kuunliljat ovat matkanneet paikasta toiseen viimeisien vuosien aikana. Joka vuosi irti maasta ja taas siirto johonkin uuteen paikkaan. Viime kesän olivat varmaan kaks kuukautta "vesiviljelyssä". Nyt ne kasvaa tuolla ihan virkeinä kuivuudesta huolimatta. No, joo täytyy myöntää, etteivät oo kyllä kovin lisääntyneet viime aikoinaSmile
By hillasuo - 9.6.2008

Ja minulla se ainoakin pienen pieni kuunlilja taitaa olla kuollut kun sitä ei enää näy siellä missä se viime kesänä yritti hengissä sinnitellä.
By Euffis - 9.6.2008

Tilasiko kukaan muu Viherpeukaloilta sitä Uutuus!-kuunliljaa "White Feather"???? jolla on "ainutlaatuinen väritys.. keväällä lehdet nousevat täysin valkoisina.... kasvukauden edetessä ne muuttuvat vihreäjuovaisiksi..." Minä kun tilasin ja mitä sainkaan.... no, tätä!!!





tässä toinenkin kuva - tulokas on tuo oikeanpuolimmainen -






lähinnä tuosta minun mieleeni tulee lajikkeista ''Gold Standard'', ''Mama MIa'' ja/tai ''Twilight'' .... valkoista minusta ei tuosta saa edes vilkkaalla mielikuvituksella...

By Nitu - 9.6.2008

En tilannut, mutta minusta tuo lehtien muotokin on ihan muuta kuin pitäisi ollakseen White Feather.
By Euffis - 9.6.2008

Nitu, niin minustakin... sekin..Sad(
By Romppu - 9.6.2008

Minä tietty tilasin. Nousevat vasta maasta. Yksi näyttää ihan valkoisenta, toinen on tosi kapealehtinen ja kolmas ihan vihreä.... Kaksi muuta vielä mullan alla, mahtavatko edes nousta....

By Euffis - 9.6.2008

Ja nyt sitten tietenkin pääsen vielä kaivamaan nuokin ylös maasta ja siirtämään "väljemmille vesille", minä kun olin pieniä sellaisia istuttavinani. Noista kyllä veikkaisin jättejä aikanaan kehkeytyvän.
By Miikos - 9.6.2008

Sama juttu täällä, samanlaisena nousevat kuin Euffiksella no-jaa Täytyypi varmaan vpeukuilta kysäistä asiaa...

By Euffis - 9.6.2008

Miikos, taidanpa sieltä taas uudelleen kysellä asiaa jos toistakin - ja edelleen kuvienkin kanssakin - minäkin...
By Euffis - 9.6.2008

Ja eikös sähköpostiini ollut tullut mainosviesti alkavasta Varaston tyhjennysmyynnistänsä...Ja höhhh!!!
By Liisukka - 9.6.2008

Niin mullekin -eikä edes tehnyt mieli tilata mitään, kun on lueskellut teidän kokemuksianne täällä...
By Kurppa. - 9.6.2008



Viime vuonna vaihdossa tullut kääpiölajike.

By Kurppa. - 9.6.2008

Kibulta saatu jättilajike voi myös hyvin.


By Euffis - 9.6.2008

Pihani muiden kuunliljojen kevätkasvua....


1.




By Euffis - 9.6.2008

2. kirjavalehtinen

By Euffis - 9.6.2008

3. Iso vihreä




By Euffis - 9.6.2008

4. pieni kellanvihreä




By Euffis - 9.6.2008

5. pari muuta väriversiota...





Kaikkien tarkoista lajinimikkeistä ei ole hajuakaan - osa löytyneen"tiedostoistani", vähemmän korvieni välistä....

By iiris-kukka - 10.6.2008

Minä tilasin sitä White Featheria, ja näyttävät kutakuinkin oikeanlaisilta.

By passion - 11.6.2008

Hirveetä en muista kuka lähetti kuvan Hosta Stiletto ota yhteyttä josko haluaisit vaihtaa johonkin toiseen Hostaan minulla on 60 eri lajia.

By Miikos - 11.6.2008

Soitin tänään noista White Feathereista viherpeukuille. Hyvittävät seuraavan tilauksen yhteydessä kyseisen summan. Aion siis jatkossakin sieltä tilata naurua

By finfauna - 12.6.2008

Minulla on mennyt veriin nämä Hostat. Pidän eniten juuri lehdistä ja kukinta ei ole se juttu mitä odotan. Tonttimme on vain hyvin kuivaa joten olen toiminut apusateena aina aika ajoin.



Viime vuonna ostettu H. Fire and Ice. Järin ei ole iso vielä.



Tämän olen ostanut Viherpeukalolta nimellä Komeakuunlilja mutta sen tarkempaa nimeä en tiedä. Todella nätti.




Sillä on välillä näitä erikoisia puoliksi valkoisia lehtiä. Pihamaalta löytyy vielä hurjasti h. undulaattaa, h. mama miaa ja h. sharmonia ja h. hyacinthiaa. (Tulikohan nimi oikein kirjoitettua?)
Kasvihuoneessa on jaettuna useampi purkki tätä komeakuunliljaa kunhan ennättäisi tehdä niille uusia paikkoja. Nyt alkaa maa olla tarpeeksi märkää joten jo voisin ajatella istutusta.

By jalomi - 12.6.2008

Tuo fire and ice on myös yksi mun lemppareistasydän

By Euffis - 12.6.2008

Miikos, vanha kikka "hyvitämme seuraavan tilauksen yhteydessä"... ja taas sitten tilaillaan sieltä uudelleen - petytään taas.



nimim. Kokenut kaiken tietää, vaan ei mene enää siihen halpaan
By Miikos - 12.6.2008

Olisivat laittaneet rahat tilille mutta minä hyväkäs päätin vielä hakata päätä seinään naurua

By finfauna - 12.6.2008

Olen jo useamman vuoden ajan tilannut Viherpeukalolta Hosta juurakoita, koska se on helppo tapa saada kasveja suoraan kotiovelle. H.Undulata on peritty siskolta ja ne vasta villisti kasvavat, ovat kaikkenmoiseen hoitooni kiitollisia ja nousevat maasta ensimmäisten joukosta.



Sitten on tämä hosta joka on kanssa mielestäni aivan huisin ihana. H. Mama Mia.



H. Sharmon on kanssa aika kiva mutta jotenkin suttuinen.



Olen yrittänyt tiirailla josko omissani mitään virusta esiintyisi mutten ole joko osannut katsoa oikein ja tokko edes ymmärtäisin näkemääni. Ai niin, minulla on vielä H. Hyacinthia josta pidän omalla tavallani vaikka ei nyt mikään näyttävyyden huippu olekaan.
Tässä ovatkin kaikki pihan hostat joita yritän vaalia taitojeni mukaan.




By passion - 12.6.2008

Komeita Hostia teillä tässä yritän laittaa kuvaa etupihalta missä on 55 eri lajia oisko aika karsia hiukan.


By passion - 12.6.2008

Haluaisin pari vielä lisää esim Tattoo ja Musta lehtisen Amerikasta


By passion - 12.6.2008

Eturivissä Big Daddy,Big Mama Blue Angel takana isolehtinen sinertävä on Blue Umbrellas


By Euffis - 12.6.2008

Siis siinähän se VP:ltä saatavien taimien suurin suru Hostien kohdalla kokemukseni mukaan onkin, että lajike saattaakin olla jotakin aivan muuta kuin tilasi, halusi ja ajatteli.....

Ei silti, kivoja muunnoksiahan siellä on - mutta kun jotakin tiettyä haluaa ja tulos onkin jotakin muuta, on joskus, useinkin, edessä sitten uuden kasvupaikankin miettiminen. Ja valehtelisin, jos väittäisin, etteivät ne väärät ollenkaan harmita muutenkin.


Sen luotettavan kaupankäynnin A ja O kun mielestäni edelleenkin on se, että sitä saa, mitä tilaa. Positiivisessa mielessä.

By Euffis - 12.6.2008

No, nyt oli tullut Viherpeukaloilta viesti, että hyvittävät ne väärät Hostat ja samoin orienttililjat, joiden sipulit olivat tullessaan lievästi ilmaistuna liiskun litimärät - kaksi päivää niitä purupussista otettuani kuivattelin alkajaisiksi - ja joissa ei ainakaan vielä ollut hajuakaan kasvusta. Toki lupasivat hyvityksen summalla ilmaiseksi kasvejakin tilalle, mutta enpäs taida enää uskaltautua kokeilijan rooliin....
By satues - 12.6.2008

Iiris-kukka, tämä vaalealehtinen oli erilainen, sitä minulla ei ollut, se toinen oli tavallinen kirjavalehtinen ,sitä oli.

By satues - 12.6.2008

Nimistä en tiedä , mutta kauniit lehdet nillä on.

By satues - 12.6.2008

Viimevuotinen...

By satues - 12.6.2008



By satues - 12.6.2008

Näitä kapealehtisiä on kolmea erilaista, pitää saada lisää...

By satues - 12.6.2008

Kaikkia en laita, vielä yksi uusi tulee...

By ipidix - 12.6.2008

Minä myös olen keräillyt erilaisia hostia,kun on osunut kohdalle. Mukana Emil tonttu.


By ipidix - 12.6.2008



By ipidix - 12.6.2008

Vielä

By ipidix - 12.6.2008



By ipidix - 12.6.2008



By ipidix - 12.6.2008

Viimeinen muttei vähäisin.


By finfauna - 13.6.2008

Aaahh - tätä kuunliljojen kirjoa. Tahtoo kaikkia. On teillä ihania hostia. Oletteko löytäneet kaikille nimet? Minulla ei ole kuin muutamaa sorttia mutta jo niiden nimien muistaminen tuottaa joskus ongelmia. Mutta lisää tahdon. Noi sinisenvihreät lehdet puhuttelevat. Ovat niin harmoonisen rauhallisa. Ja mikä oli tämä valkoinen ihanainen luomus??
By satues - 13.6.2008

Minä en tiedä nimiä, enkä välitäkään,enkä muista, kauniita joka tapauksessa ;-)Jos tarkoitit tuota minun ekaani, se on luultavasti 'White Feather'
By finfauna - 13.6.2008

Pitääpä laittaa tuo nimi "White Feather" korvan taakse, jospa tuollaiseen jossain törmäisi. Olisi kiva kokeilla sitä. Tosi erikoinen.
By Lissu85 - 13.6.2008

Minäkin soittelin tänään viherpeukuille.Mullakin oli muka White featheria mutta kylläpä se taisikin olla mama miaa.No sieltä lähettävät sitten uuden white feather paketin.kahtotaan nyt sitten mitä sieltä nousee...Ei minua ainakaan harmitta vaikka saan samalla rahalla tuplamäärän kuunliljoja ja varsinkin kun ne mama miat oli tosi komean kokoisia.

By Mustatulppaani - 13.6.2008

Minäkin tykkään kuunliljoista ja haluaisin niitä paljon lisää tässä näitä on vähän

By Pirkkis - 17.6.2008

Ensimmäiset nuput ovat ilmaantuneet.


By Raili-45 - 23.6.2008



Nämä on viimekesänä ostettu kirppikseltä.Mikähän on kun ei sitten tunnu kasvavan yhtään ovat samankokoiset kuin sillon ostaessakin.Tuo kirjavalehtinen on aika kitulaisen näköinen kukka.

By intopii - 23.6.2008

Saattavat, Raili, "asettua" paikoilleen vielä. Kyllä ne siitä! Hienot alut.
By Raili-45 - 23.6.2008

No hyvä juttu ettei niillä olekkaan joku sairaus ,sitä lähinnä aattelin kun eivät kasva.Nyt sit vaan ootellaan kasvun lähtöä kunnolla.

By D.formosa - 23.6.2008

Onko paikka seinänvierus? Ei hostat nyt mitään kosteikkoa vaadi ja hyvinvoivilta taimesi näyttävät, mutta tulipa mieleen ettei vaan ole kuivaa.



Mulla keväällä ehkä turhan aikaisin penkkiin istutetut Halcyonit ruskistelevat sillointällöin lehtiä eivätkä oikein jatka jalkojaan. Toivottavasti saavat pian juonen päästä kiinni.
By Raili-45 - 23.6.2008

Kyllä tuo penkki on senänvirerssä penkin syvys 40cm ja sokkeli sepeliä alla ja tietystikkin ynpärilläkin,voi olla et onkin kuiva kun vesi ei viihdy sepelissä vaikka onkin multaa tuonkinverran,kuivu aika nopeasti.kastelen niitä aina aamulla ja iltaisin.

By belgi - 23.6.2008

Hämääköhän kuvakulma noiden kuunliljojen kohdalla, kun minusta näyttävät kasvavan aika syvällä? Ajattelin vain, että olisiko se syynä kasvun hitauteen? Tuota kirjavalehtistä monet ovat moittineet hitaasti ja huonosti kasvavaksi, joiltakin kuulemma kadonnut penkistä hiljalleen kokonaan. Itselläni kyllä kasvaa hyvin ja leviää, vaikkei minulla ole kuin kolmen vuoden kokemus kyseisestä kasvista ja sinä aikana se on muuttanut ainakin joka vuosi paikkaa ja maakuntaakin välillä.
By trekooli - 23.6.2008

Siirtäisin kuunliljat pois, sillä tuolle sepelialueelle ei olisi hyvä istuttaa mitään, eikä etenkään kastella, sillä sen alueen tarkoitus on pitää talo (sokkeli) kuivana. Ja kasvualusta näyttää pelkältä kiviainekselta. Kuunlija viihtyy multavassa maassa.

Sama kokemus kirjokuunliljasta kuin belgilläkin. Hyvin kasvaa ja lihoo, muutaman vuoden välein pitää jakaa. En ole kuullutkaan, että se jonnekin häipyisi tai pois kituisi.

By Imikkä - 23.6.2008

Kirjavalehtinen pysyy pienenä. Katselin männä viikolla Helsingin kaupungin istutuksia yhdessä paikassa ja pieni se oli sielläkin. Minulla ovat (10 kpl n. 3-vuotiaita taimia) lisääntyneet ja haaroneet, mutta korkeutta ei ole tullut lisää. Mitä kirjavampi lehti, sitä huonompi yhteyttämiskyky ja valoisampi paikka pitää olla. Osan siirtelin viikonloppuna alppiruusupenkkiin, kun harjaneilikka meinasi jyrätä ne alleen. Luin jostain, että viihtyisi happamassakin maassa.
By Moonlight - 23.6.2008

Mikä mun kuunliljoilla on hätänä, kun niiden lehdet muuttuvat (kullan)keltaisiksi. En ole keksinyt muuta kuin liika märkyys, voiko olla mahdollista?
By passion - 24.6.2008

Voisiko olla liian aurinkoinen paikka Hostat ei tykkää kovasti auringosta.Minulla kasvaa hyvin oli kirjava sininen tai vihreä on puolivarjoisella paikalla paremmissa on yli 30 halk.lehdissä mahtavia kertakaikkiaan monessa on jo nuput aukeamassa en tiedä tykkäävätkö muiden kasvien seurasta mutta minulla on etupihalla pelkät Hostat.Minä olen Elokuussakin vielä istutellut kuunliljoja ja jakanut tyttäreni kanssa ja hyvin lähtivät kasvuun.

By Moonlight - 24.6.2008

Passion, Hostat on täysin varjossa. Ainoastaan hetken aamusta ja hetken illasta saavat aurinkoa. Eikä täällä ole edes pahemmin aurinkoa näkynyt. Ostin nuo tänä keväänä juurakoina.
By välke - 24.6.2008

Minulla kasvaa parvekkeella tälläinen kuunlilja, jonka edellinen asukas oli jättänyt. Tänään huomasin, että nuppuja oli viisi tulossa. Kannattaako kuunliljan antaa kukkia ollenkaan, viekö kukinta vain voimia muulta kasvilta?


Voisin myös jakaa juurakkoa useampaan ruukkuun, kun tuntuu kasvavan aika ahtaalla. Kannattaako jakaminen tehdä keväällä kun piippoja alkaa nousemaan ruukusta?


By intopii - 24.6.2008

Onpas komea!



Kyllähän kukinta aina vie voimia muulta kasvilta. Jotkut ovat myös sitä mieltä, ettei kuunliljan kukinta ole kovinkaan kaunis, verrattuna lehtien koristearvoon, ja katkovat siksi kukkavanat pois. Jos sinulla noinkin komea kasvi kasvaa ruukussa, siltä kukinta voisi viedä sitä enintä leviämisvoimaa.



Sanovat, että kuunlilja on parasta jakaa keväällä, piippojen ilmestyessä, mutta muistaakseni juuri tässä ketjussa on kerrottu myös muita tarinoita kasvin sen kummemmin hätkähtämättä, joten... mene tiedä.
By nanikka - 24.6.2008

Juu, minä jaoin viime kesänä keskellä kesää, eikä tullut mitään ongelmia. Enkä ota kukkiakaan pois. Ei kuunlilja taida olla mikään arkajalka jota pitäisi niin kovin varoa ja paapoa.
By välke - 24.6.2008

Kiitos neuvoista! Niin, tokkopa tuo kauhian kranttu on kun tykkää tuossa samassa törpössä kasvaa ja talvehtia Smile. Iso on kuin mikä, sitä jaksan ihmetellä, kun ruukkukin on noin pieni.
By iiris-kukka - 24.6.2008

No voi harmi satues! Se ainut väärä tuli sitten just sulle. Mulle jäi niitä kaksi, joten kiikutan joskus toisen niistä sinulle. Niiden lehdet alkavat nyt muuten vihertyä. Jos kapealehtisiä haluaisit, niin kelpaisiko tämä japaninkuunlilja?


By iiris-kukka - 24.6.2008

Misä välke sun ruukkukuunliljasi talvehtii?

By välke - 24.6.2008

Parvekkeella ilman sen kummampia peittelyitä tms. Samassa ruukussa kesät talvet Smile
By iiris-kukka - 24.6.2008

Kiitos. Pärjäisi sitten varmaan myös autotallissa missä on muutama aste lämmintä.

By välke - 24.6.2008

Pitäisi vielä varmistaa, että montako talvea on talvehtinut tuossa ruukussa. Muutimme tähän asuntoon n. puoli vuotta sitten. Viime talvi oli todella leuto, muratitkin talvehtivat ruukuissa samaisella partsilla.
By satues - 24.6.2008

Iiris-kukka, ihana kuva sinulla, onko se pihastasi ?


No en tiedä tuosta toisesta kuunliljasta, se aivan kuin olis muuttanut värejään, kun kasvaa, katsotaan nyt mikä siitä OIKEASTi tulee. silmän isku Luultavasti minulla on tuota japaninkuunliljaa , ainakin olen ostanut tuolla nimellä.


Tuon ihanan valkolehtisen kuunliljan nuo variksen pirulaiset söivät, nyt on verkko päällä, ja siihen on tullut uusi lehti.

By iiris-kukka - 25.6.2008

Juu, etupihalta. Se onkin ainoa osa johon olen tyytyväinen. Muut piharojektit ei etene yhtään mihinkään. Ei varmaan paljoa auta siinä asiassa edes kesäloma, kun sitä on yksi vaivainen viikko.

By Nanna - 30.6.2008

Nimelliset koira-aidat istutusalueitten ympäriltä on poistettu, nyt voi taas kuvata. Tässä kaksi lempikuunliljaani, vasemmalla Green Gold, oikealla Paradise Joyce.





By trekooli - 30.6.2008

Olen noita sammalia(?) ihastellut. Miten olet ne saanut kasvamaan.
By Nanna - 30.6.2008

Keräilin koiralenkeillä sammaltuppoja taskuun ja istutin ne turveharkkojen päälle ja viereen. Kastelin reunusta ahkerasti, muutaman kerran piimäpurkin huuhteluvedelläkin. Jotkut tupot ovat irtonaisia, kun rastaat nakkelevat niitä pois paikoiltaan etsiessään matoja. Jos se peli jatkuu, seivästän sammaleet alustaansa hammastikuilla.

By hillasuo - 30.6.2008

Ihailin taas teidän kuunliljojanne, auts. Eilen löysin se yhden omanikin ja otin siitä kuvan : tadaaa: eikö olekin söpö ?






By Kasuariina - 30.6.2008

Onpa tosiaan. Ai LÖYSIT.
By hillasuo - 30.6.2008

Juuh, löysin tosiaan, se on ollut hukassa. hih.... noin pieni voi mennä hukkaankin.

By belgi - 1.7.2008

Tein varjopenkin luumupuiden alle. Koko penkkiä kiertää kuunliljat, viittä eri lajiketta. Penkin keskiosa vielä tyhjänä.

By Sand - 2.7.2008

Voi miten kaunis paikka tuosta tulee! Rauhallinen ja helppohoitoinen.
By intopii - 2.7.2008

Onpa ihanan näköinen penkki tulossa belgille. Kuunliljat ovat yksi minun(kin?) heikkouksistani. Mitä keskelle?
By Miikos - 2.7.2008

Hyvältä näyttää belgin penkki niin



Keskelle voisi sopia jaloangervo, rodo, sormi/liuskavaleangervo, kotkansiipi taikka joku havu

By valtsu - 2.7.2008

varjoinen paikka, kohopenkki ja rauhallinen vihreä väritys lähistöllä: sinivaleunikon paikka.


penkki on kaunis kuin mikä. tyhjän tilan kauneuden huomaa, kun sitä ei itsellä ole.

By intopii - 2.7.2008

Mitenkä IHMEESSÄ valtsulle tuli meconopsis mieleen...?
By belgi - 2.7.2008

Kiitos kehuista, tykkään tuosta penkistä itsekin. Jo keväällä lumien sulettua alkoi vaivaamaan ajatus, että luumupuut pitäisi yhdistää penkillä yhteen jo ruohonleikkuunkin takia, tuonne väleihin kun ei pääse lainkaan päältäajettavalla koneella ja tavallisellakin joutui melkein kontillaan ajamaan. Tiilireunukset samasta syystä, eli töitä helpottamaan ja samalla rajaamaan penkin kunnolla nurmesta. Kuunliljat halusin siihen ehdottomasti, joten pienin melkein kaikki täällä olevat kuunlijapuskat pikkupaloiksi saadakseni tarvittavat viisitoista alkua. Mitään pensasta en keskelle laita, koska alaoksat ovat niin alhaalla, että tulisi sotkuinen vaikutelma. Sinivaleunikoille voisi löytyä sopivat kohta, vaikka korkeita ovatkin, mutta kuitenkin kapeita. Jaloangervot voisivat myös olla varteenotettavia vaihtoehtoja, sormivaleangervot vähän turhan kookkaita tänne (muualle kyllä haluan niitä) ja saniaista on muualla tarpeeksi. Kiitos ideoista, laitan ehdottomasti ne korvan taakse.
By belgi - 2.7.2008

Ai niin, piti vielä lisätä, että tuo penkki on loivahkossa rinteessä, joten sinivaleet eivät ainakaan saisi talvimärkyyttäkään osakseen, eivätkös ne siitä kärsineet? Ja yhtenä vaihtoehtona on myös hankkia vielä jotain erilaisia kuunliljoja keskellekin.
By Nanna - 2.7.2008

Heinät ovat myös nättejä kuunliljojen kanssa, lehdet muodostavat erilaisuudessaan mielenkiintoisen kontrastin. Toisella leveän laakeita, toisella siroja ja kapeita.

By viherpeukalo - 2.7.2008

Täsäs minun kuunliljapenkkini. Keskellä hukuksissa olevat tuijat ovat ainakin pieninkin 50 cm ja isommat metrisiä, ainakin.

By viherpeukalo - 2.7.2008

Ja tässä lehtiä, siis kuunliljojen. Ja näkyy si nyt sitten se pienin tuijakin kurkistelevan. Lannoitetta en ole näille antanut enkä pahemmin kastellutkaan.

By Applegreen - 2.7.2008

Tervehdys! Meidän wanhan omakotitalon pihassa -johon muutimme alkuvuodesta- kasvaa tällaisia Kuunliljoja, kuka tunnistaa lajit? Ja voinko siirtää niitä nyt tällaiseen vuodenaikaan (heinäkuu), ne on niin sekalaisissa ja "hassuissa" paikoissa.

Ajattelin ihan tumpelona puutarha-asioissa perehtyä (ja istuttaa) pihalle lähinnä Kuunliljoja sekä syksyllä tulppaanin, narsissin ja krookuksen sipuleita. Minkälaiset pitää olla istutusvälit jos laittaa tulppaaneita ja kuunliljoja samaan paikkaan?

By kibu... - 3.7.2008

ylin Hosta sieboldiana 'Francis Williams'

alimmat Hosta undulata ('Mediovariegata')

välit sellaiset, että saat sinne syksyllä sipulit istutettua

By hömppis - 3.7.2008

Kipaisin minäkin pihalla ottamassa pikaisen kuvan omasta kuunliljareunusksesta. Kuva ei ole paras mahdollinen mutta vaikka kuvan ottaja on sateenkestävä, kamera ei ole joten en hirveästi patsastellut. Penkki on noin 8 m pitkä ja kuunliljoja on kuutta eri lajia. Tavoitteena oli vuorotella valkoinen sisä- ja ulkopuolella, osa on välissä yksiväristä. (kuvasarja lähtee vasemmalta oikealle)



Ja päästä eri kuvakulma:

By rooset - 10.7.2008

Katselin tuolla olevsta linkistä "hostien virustautia",vaan empä tullut mihenkään varmuuteen asiasta. Aamulla huomasin tämän pienen olevan tämän näköinensurullinenonkos sillä nyt sitten jokin tauti? Kaikki muut hostani voivat hyvin ja ovat aika lähellä tuota ko. hostaa. (voisiko kuusi joka on tuossa yläpuolella aiheuttaa jotain tämän tapasita)?

By rooset - 10.7.2008

Ehtiikö kukaan vilkaista tätä raasua(:?
By merlin - 11.7.2008

En osaa päätellä, onko tuo kasvi saanut virustaudin, mutta ei tosiaankaan vaikuta hyvinvoivalta. HXV kuvataan nimenomaan sellaiseksi, että kuviot muuttuvat ja lehtisuonia pitkin tulee ´mustevuotoa´. Itse ottaisin kasvin ruukkuun, sijoittaisin sen muualle ja seurailisin tilannetta. Ja desinfisioisin lapion, ihan varmuuden vuoksi, mutta minä olen sellainen säikkyilijä.

By rooset - 11.7.2008

Kiitoksia Merlin! Viimevuonna tuossa en huomannut mitään vaivaa,olen sen siis tuonut vanhasta pihastani tänne. Kaivan kyllä pois ja katselen mitä sitten tapahtuu? Lapion kyllä puhdistan ja hanskat myös,täällä myös vähäsen säikky.
By Applegreen - 12.7.2008

Miten istutetaan Kuunliljan (hostan) juurakot/taimet? Pitääkö niitä kastella ensin, vai istutanko vaan maahan ja kastelen jälkikäteen?? Entä, viihtyykö hostat suht` hiekkaisessa maassa (johon on sekoitettu puutarhamultaa)??
By Paulastiina - 12.7.2008

Yleensä taimet "juotetaan" ennen istutusta, eli kastellaan kunnolla. Maan suhteen en osaa sanoa mitään kun olen omat kuunliljani vain pökkinyt mihin sattuu. Kasvavat ja jopa kukkivat, osa maatuvassa lehtikasassa, osa maatuvassa hevonpaksakasassa ja osa pengerryksen reunalla, missä on paljon karkeaa soraa. Veikkaan siis, etteivät ole kranttuja maan suhteen.
By Applegreen - 12.7.2008

Hyvä, hyvä. Kiitos vastauksesta Paulastiina. Taidankin tästä kohta lähteä "pökkimään" omia Kuunliljojani maahan ;-) nyt kun aurinkokin rupesi pilkottamaan. Toivottavasti taimet rupevat kasvamaan hyvin, sillä olen laittanut niihin paljon rahaa ja tilannut ne Hollannista asti!
By Paulastiina - 12.7.2008

(Mä sain joskus aikanaan Liisukalta likimain jätesäkillisen kuunliljoja ja loppupään istutuksissa tuntui, että kunhan jossakin on, edes juuret alaspäinSmile)
By Nanna - 12.7.2008

Puolet varjopenkistä tässä, suurin osa kuunliljoja. Siinä on mm. Lemon Lime, Chinese Sunrise, Green Gold, Paradise Joyce, August Moon, June, American Dream, English Sunrise ja Sum and Substance.


Etanoista on ollut pientä kiusaa, mutta ahkeran keräämisen tuloksena hostien lehdet ovat melkein reiättömiä.

By iiris-kukka - 12.7.2008

Ihana on Nannan kuunliljapenkki! Onko tuo reunus turveharkoista?

By Nanna - 12.7.2008

Turveharkoista on. Panin muutamapäivä sitten kuvasarjan keskusteluun ennen - jälkeen, siellä näet vielä paremmin.

By Kurppa. - 12.7.2008

Kerrankin kuunliljat rehottavat myös täällä savimaassa.






By iiris-kukka - 12.7.2008

Tuossa Kurpitsan viimeisessä kuvassa vasemman puoleinen kuunlilja leijuu ihan selvästi puoli metriä (tai enemmänkin) maanpinnan yläpuolella. Näkeekö kukaan muu sitä niin?

By Kurppa. - 12.7.2008

Tosiaan leijuuBigGrin Pitää mennä vissiin ankkuroimaan se kiinni maahan.
By Piivi - 12.7.2008

Nannan kuva on jotenkin hienosti kovin englantilaisen näköinen. Niukin naukin reunalle yltävä suikeroalpin latva on ihan pisteenä iille!
By rusokki - 14.7.2008

Mun kuunliljarivistössä tuo viimeinen parka kärsii ja kituu ja on paljon pienempi kuin toiset, jotka ovat samaa kokoluokkaa kuin tuossa vieressä. Sillä pitäisi olla sama maa ja multa ja hoito kuin muillakin, mutta on pieni ja haaleankeltainen, eikä kanankakkakaan sitä vihertänyt. Mikä lie?

By Nanna - 14.7.2008

Piivi, aivan samaa kohtaa katselen itsekin ihastuneena ja mietin juuri eilen, että suikeroalpi täytyy pitää tuossa kohtaa määrätyn kokoisena, ettei efekti häviä.





By Pirkkis - 15.7.2008

Alkaa näissäkin jo kukat aukeamaan!


By Mustatulppaani - 15.7.2008

Näissä ei vielä näy nuppuja, mutta lehdet on kyllä ennätys suuria

By Mustatulppaani - 15.7.2008

Tässä noiden kaverit

By itäranta - 15.7.2008

Kylläpä nolottaa esitellä vaatimattomia hostiani,mutta ihan vaan tuon kauniin Yakusan rhodon takia laitan kuvan .Teillä on niin upeat puskat,penkit ja viritykset,että ihan heikottaa!En muista millään mikä tuo hosta on nimeltänsä,mutta näyttävä valkoinen kukinto on ihana mielestäni.Minulla kasvaa semmoisen kivitöppärän päällä muutama mänty ja istutin kaaren muotoon noita valkoisia rhodoja ja aidan viereen,ainoaan tarpeeksi multavaan paikkaan sain nuo pari hassua hostaa istutettua.Kait ne tuossa pärjää?Kunhan saamme naapurin kanssa sovittua uudesta aitamallista ja parista pihlajan kaadosta rajalla,niin pääseen vähän parantelemaan tuota töppärää,jota myös suureellisesti "metsäksi" kutsumme naurua.Eikö noiden kanssa sopisi köynnöshortensia,jos saisin sen aitaa myöten kasvamaan (sitten joskus siis,ei tänä kesänä enää).


 




By Mustatulppaani - 15.7.2008

Minä mistään mitään tiedä, mutta sieluni silmillä näen ehdottamasi yhdistelmän tosi kauniina...
By Snate - 19.7.2008

Hei! En tiedä onko tämä oikea paikka tähän kysymykseen mutta kokeilen kumminkin! Smile Voiko kuunliljoja siirtää uuteen paikkaan nyt kun ne alkaa kukkia? Kuunliljahan on aika kranttu ja se tykkäisi vaan kasvaa samassa paikassa eikä se pidä siirtelystä.. Minulla on uus penkki johon haluaisin siirtää niitä sellaisesta paikasta mihin olen kerännyt perennoja juuri siksi että voin istuttaa ne oikeille paikoille jahka saan lisää kukkapenkkejä.
By Nanna - 19.7.2008

Kokemukseni mukaan kuunliljat ovat yksiä vähimmin kranttuja kasveja, mitä tiedän. Olen siirrellyt niitä kaikkina aikoina sulan maan aikaan, enkä ole menettänyt yhtäkään. Kukinta voi tyssätä, mutta henki ei mene. Joskus hätäisesti siirtäessä suurin osa lehdistäkin on murtunut ja ne on pitänyt leikata pois, mutta uusia tulee.


Tee uuteen paikkaan hyvin kasteltu kuoppa valmiiksi, ota kuunliljan mukaan mahdollisimman suuri juuripaakku, peitä juuristoalue katteella ja kastele hyvin. Jatka kastelua parin viikon ajan, jollei sada tarpeeksi. Todennäköisesti se ei ehdi edes huomata, mikä siihen iski.

By satues - 3.8.2008

Sinikuunlilja, Hosta sieboldiana ''Francis Williams'' , kukkii valkoisin kukin, kivan näköinen noiden lilan väristen seassa.

By bee - 12.8.2008



Tämän Hostan sain Vakka-Taimesta mukaani, kun lupasin, että vien jakopalan joskus sinne, kun ei sitä jäänyt heille ollenkaan. Mutta, mutta, lahopää kun olen, niin ei muistikuvaa mikä tämän nimi olisi, lapussa lukee H. ''Capta'', enkä kuukkeloimalla löydä yhtikäs mitään. Tietäiskö joku? vaikka saanhan mä sen joskus sieltä Vakastakin selville, mutku, mutku.., onko tuo jou ängelmä tuossa peukalokyytiläisenä paitövei?

By bee - 12.8.2008



Valkokukkaisista minäkin tykkään, mikä ikinä lieneekään

By Kasuariina - 12.8.2008

Voisikohan olla japaninkuunlilja, mulla sitä on ja samalta näyttää. Tosin kukat näyttävät tummemmilta.
By bee - 12.8.2008

Jaa toi tuolla edellä? Mä olen LUULLUT, että japsissa olis semmoset kaposet lehdet, mutta ei tämä eka kerta ole (eikä vika) kun mä luulen väärin. Ja sitä paitti ihan ite kekkaan asioita päähäni vielä, semmonen tapaus täällä.
By Kasuariina - 12.8.2008

Bee, luule edelleenkin. Voi olla että mullakin jo kaupassa on ollut kasvissani väärä nimi, harvoinkos tuota. Se oli vain heitto, ei tieto.
By vuokkis - 12.8.2008

No jopas sattui... Tuon näköistä minäkin meinasin kysellä. että mikä nimeltään. Suuri kokoinen, kukat valkoiset.. tekee siemeniä. Minä en vielä löytänyt taimia, työkaveri onnistui paremmin.
By satues - 12.8.2008

Bee, voisko se olla näin hämyiseen aikaan hämykuunlilja, Hosta undulata 'Erromena' ;-)))



By bee - 12.8.2008

Vois, vois, siis toi tuolla edellisellä sivulla vai tämä valkia?
By vuokkis - 12.8.2008

Laitan tähän vielä sarjan kuvia, jos voisi tunnistaa, mitä hostaa tarkoitan..

yleiskuva ja lähikuva kukasta...

sekä vielä lehdistä.


By bee - 12.8.2008

Eiks toi ole just tota samaa ku mulla? Ja mikä toi kaponen on? Tommostakin mulla ja sit valkeilla reunoilla.
By kibu... - 12.8.2008

kovin muistuttaa been edellisen sivun Hosta Invincible'ä

kiiltävälehtinenhän se on?



siniset lehdiltään ovat H. sieboldiana'a

niissäkin on hirmusti lajikkeita
By bee - 12.8.2008



Kas tässä..., mulla mitään nimiä näille ole.

By bee - 12.8.2008

Juu, kiiltoa on.

By kibu... - 12.8.2008

arvuuttelua, edessä vois olla Stiletto, takana kuka vaan Smile
By bee - 13.8.2008

Stiletto tosiaan helisyttää jotakin kelloa lahossa päässäni ;-D.
By Pikkupallero - 14.8.2008

Onko komeasinikuunlilja liian aurinkoisessa/valoisassa paikassa kun kesän aikana on keväällä ihan sinivihreänä saatu kuunlilja muuttunut ihan "tavallisen" vihreäksi? Vai vaikuttaako maan happamuus/märkyys tms. asiaan?
By annas - 14.8.2008

Minullakin on tänä kesänä tullut värimuunnoksia yhteen kuunliljaan, vaikka ovat samassa penkissä. Minulla kyllä ovat puolivarjossa, joten eivät liiasta valosta ainakaan kärsi.
By PirjoA - 17.9.2008

Minulla on tosi iso kuunlilja vanha, "väärässä" paikassa, voiskohan sen nyt ottaa pois, jakaa ja istuttaa uuteen paikkaan vai vasta keväällä? Saman näköinen lehdiltään kun tuo Hoyabellan isompi.
By Nuu - 17.9.2008

Naapurini aina keväällä kasvunsa alkaneet kuunliljat jakoi kaikille halukkaille . Kesän kuluessa ei aukkopaikkoja enää ollut nähtävissä, niin kasvoivat toisiinsa kiinni takisin. Eli siis ainakin kevätjakaminen sopii niille kuin nappi silmään Smile
By PirjoA - 17.9.2008

sittenpä minäkin siirrän jakamisen kevääseen!
By satues - 18.9.2008

Olen tehnyt tuon homman syksyllä, keväällä ja keskellä kesää, kaikilla tavoilla jatkavat kasvamistaan.Joten aivan sama koska jakaa.
By vem - 20.9.2008

bee



Ko. kuunlilja on Hosta capitata - tietääkseni ei suomalaista nimeä.



terv. Vesa M.
By Moonlight - 26.2.2009

Hei, oletteko kasvattaneet kuunliljoja siemenistä? Millainen olisi ihanteellinen itämispaikka? Viikko sitten huomasin sisällä olevassa kuunlilja purnukassa elämää kun kylvin osan siemenistä kokeeksi pinnalle. Pikkuisia juuria siis näkyy, mutta ovat jämähtäneet siihen. Niille ei ole ainakaan viikkoon tapahtunut mitään. Ajattelinkin, että onkohan mulla jotenkin vääränlainen idätyspaikka, lämmin ja pimeä?
By Miiku - 26.2.2009

Yritin viime keväänä kasvattaa kuunliljoja siemenistä ja itivätkin ihan hyvin mutta kasvu tyssäsi kun olivat n.1cm korkeita ja kuolivat sitten yksi kerrallaan pois. Osan koulin ennen kuolemaansa erilaiseen multaankin muttei se auttanut.
By Moonlight - 28.2.2009

Ehkä ne sitten ovat niin vaikeita kasvattaa. Pitää seurata tapahtuuko niille siemenille enään mitään.
By huitukka - 28.2.2009

No voi että. Vartavasten tilasin siemenet, laitoin multiin ja kolmantena päivänä en viitsinyt hakea sumutuspulloa kastelua varten, vaan kastelin kannusta suoraan ja vielä niin korkealta kaadoin, että multa kuohui pohjia myöten. Harmitti jo silloin ja nyt vasta harmittaakin, kun luen, että se on hankala saada kasvamaan. Hukkaan taisi se siementilaus mennä.
By Peikkomamma - 28.3.2009

Heips.



Osaisittekos neuvoa, kun eilen postista haetut kuunliljan juurakot ovat päättäneet lähteä jo kasvuun ?? Laitanko multiin? Miten isoon purkkiin pitäs laittaa ?

Yritin kuukeloida, mutta huonolla menestyksellä ja ajattelin uskoa vain penttiläisiä..

By Kurppa. - 28.3.2009

Ei ole kokemusta, mutta laittaisin multaan ja viileään kasvupaikkaan.
By Peikkomamma - 28.3.2009

täytyypi kokeilla, joskohan pysyisivät hengissä. viileää ja valoisaa paikkaa mulla ei ole, joten saas nähdä kuinka käy.
By Kassikäpp - 28.3.2009

Parempi vaihtoehto voisi olla pitää sellaisinaan viileässä ja viivyttää ruukutusta mahdollisimman pitkälle. Kuunliljan alut pysyvät hengissä ilman multaa, kunhan välillä vähän kostuttaa.
By Minnimi - 4.5.2009

Olen jo ostanutkin istutettavaksi kuunliljoja. Nyt luin kirjaa ja erityisesti kuunliljoista. Siellä sanottiin, että kuunliljoihin tulee lehtien alapinnoille helposti etanoita. Onko todella näin? Miten käy muiden istutusten, syövätkö etanat ne suihinsa sitten?

By Kurppa. - 4.5.2009

Vaikka meillä on paljon etanoita ja kotiloita, tuntuu muut kasvit olevan suurempaa herkkua. Harvemmin kuunliljoja on syöty.
By Zibuli - 4.5.2009

Täkäläisille etanoille ja/tai kotiloille kyllä maistuu, varsinkin nuoret versot. Jos ei suojaa (kylvä syöttejä), niin lehdet ovat kuin pitsiä niiden jäljiltä. Lajikkeilla on ilmeisesti eroja, paksulehtisemmät hostat ovat kestävämpiä.
By Minnimi - 5.5.2009

Jatkokysymys. Noihin vasta ostamiini kuunliljoihin, jotka ovat siis olleet vielä yöt sisällä, on tullut vaaleita pilkkuja. Pienin alkaa näyttää kuolevalta, lehdet enemmänkin keltaisia. Mistä kyse ja mitä on tehtävissä?
By Maire´ - 12.5.2009

Olen juuri jakamassa kuunliljoja, mutta tuntuu aika hankalalta, joten tänne kipaisin apua hakemaan. Lapiollako vaan , että rouske kuuluu, vai miten? En ole aikaisemmin jakanut. joten hyvät neuvot tarpeen. Kiitos!
By Fellow - 12.5.2009

Justiinsa niin, lapiolla palasiksi niin että rouske kuuluu, ei siihen mikään muu pysty! Hyvin lähtee jakopalat kasvamaan vaikka aika raakaa hommaa tuo jakaminen onkin.
By Maire´ - 12.5.2009

Kiitos! Menen jatkamaan jakamistaSmile)
By belgi - 12.5.2009

Eipä siinä isossa pehkossa muukaan auta, pienen voi jakaa käsinkin lohkomalla.
By Maire´ - 12.5.2009

Vanha iso pehko sinikuunliljaa. Yritetään Smile)
By Morsinko - 12.5.2009

Lapiolla minäkin oon jakanut niin, että rouske kuuluuSmile Kuunliljat ei paljon piittaa, jatkaa vain kasvuaan.

Meilläkin piipot näkyvissä.
By Maire´ - 13.5.2009

Non ni, onnistuihan se jakaminen, kun täältä sai jälleen vahvistusta moiseen puuhaan. Hurjaa hommaa ja voimiakin kysyttiin.
By Kassikäpp - 13.5.2009

No sentäs 12 tuntia riitti =D Se on kamalaa hommaa, tiedän.
By Maire´ - 13.5.2009

Juuri ja juuri. Koko päivä siinä meni. Illalla oli lähdettävä hallille uimaan, että sai vesihieronnassa vähän rentoutusta.
By Nuttura - 13.5.2009

Minulla on tuo kuunliljojen ylösnosto urakka äidin haudalla, kun tuli sinne tietämättömyyttäni laitettua liian isoksi kasvavat kuunliljat. Vaihdan vaan pienempiin jotka eivät peitä tekstiä.

By nököhammas - 26.5.2009

Olen suunnitellut laittavani kuunliljan taimia kesäksi kukkapurkkeihin kesäkukkien vihreiksi kavereiksi. Syksyksi koettaisin saada raivattua niille sitten oman penkin ja istuttaisin ne maahan. Onko aivan kuolleena syntynyt idea, viekö kesäkukat voiman kuunliljoilta?
By Tipilintu - 26.5.2009

Taitaa käydä pikemminkin toisin päin Smile. Kannattaa kokeilla, hyvältä kuulostaa!
By Pirkkis - 26.5.2009

Viime syksynä kaivoin kaikki kuunliljat penkistä, suurimman osan jaoin penttiläisille, onkos lähteneet kasvamaan?


Osan laitoin kasvimaan reunaan valeistutukseen, hyvin ovat lähteneet kasvamaan. Niistäkin suurin osa lähtee siskolle ja muutaman alun pidän itselläni. Mutta pitäis keksiä minne istutan, kun eivät meinaa sopia mihinkään.

By kukkahöperö - 26.5.2009

Pirkkis, antamasi kuunliljat ovat nousemassa hienosti ! Ovat vain niin varjossa, että näkyy vasta pientä piippaa, mutta näkyypä kuitenkin. ihan varma en ole, mutta näyttää että kaikki ovat selvinneet talvesta ja niitä oli tosi paljon. Vieläkin ISO ISO kiitos Sinulle !
By b3011111 - 28.5.2009

Keksin kuningasidean kostean & varjonpuolen liiterin päätyyn-- köynnöshortensia ja kuunliljoja. Vaan käykö nuo yhteen vai riistääkö jompikumpi toista?
Kiire ei ole istutuksella kun pömpeli maalataan ensin.


JA; kuunlalija ovat vielä juurakkoina, voiko ne laittaa johonkin purkkiin jo heräilemään ja odottelemaan maalauksen valmistumista, vai suuttuuko ne siirrosta?

By jalomi - 28.5.2009

Kuunlilja ei kyllä mun käsityksen mukaan kovin pienestä nokkaansa ota

By nemesia - 28.5.2009

Odottelen muutamia kuunliljojani pintaan joiden pitäisi jo olla maanpäällä, heräsi epäilys onko myyrät syöneet juuret. Onko teillä tietoa kuuluuko kuunliljat myyrien ruokavalioon?

By belgi - 29.5.2009

Nemesia, minulla vasta pari päivää sitten nousivat viimeisten kuunliljojen piipat, toisaalla kasvavat ovat jo täysikokoisia.
By Lissu85 - 29.5.2009

Onko ihan normaalia että white featherissa ensimmäiset lehdet oli vihreät ja vasta seuraavat on valkoisia?Viime keväänä istutin juurakon ja sillon se ei tehnyt valkoisia lehtiä ollenkaan...Johtuukohan se siitä kun on niin nuori taimi,että onkohan se ens kesänä koko valkoinen? Eipä sillä niin väliä,oikeestaan tuo valkonen näyttää aneemiseltaSmile
By iiris-kukka - 29.5.2009

Kyllä ne lehdet kuuluisi ensin olla valkoiset ja sitten pikkuhiljaa vihertyvät. No vasta viime keväänä ostin omani, ja se kasvoi ainakin niin. Kipaisin ulkona katsomassa ja valkoisena nousevat tänäkin vuonna. Kesällä ne eivät mitenkään kauniit mielestäni ole, mutta menevätpähän muiden joukossa.

By RitvaL. - 14.6.2009

Hosta ´Moerheim`

By RitvaL. - 14.6.2009

Hosta minor





By RitvaL. - 14.6.2009

Hosta `Sum & Substance` ja ihanat rikkaruohot.





By RitvaL. - 15.6.2009

Hosta Guacamole





By belgi - 26.6.2009

Miten on, siementävätkö kuunliljanne ihan itsekseen uusia taimia? Yhdessä perennapenkissä on pieni sentinkorkuinen taimi, jossa kolme pikkaraista lehteä. Lehden ulkoreunoissa valkoiset raidat, juuri samanlaista kasvaa muutaman metrin päässä kuunliljapenkissä, voisiko olla eksynyt siementaimi, saattaa olla tietty joku mutanttirikkaruohokin Sad . Kuunliljapenkissä ei näy mitään taimia.
By belgi - 26.6.2009

Tällainen, korkeus 1 sentti, näyttääkö teistäkin kuunliljalta?

By kibu... - 26.6.2009

näyttää
By belgi - 26.6.2009

Jessus, eikö enää uskalla lainkaan repiä rikkaruohoja pois, hämmästyttää että edes havaitsin tuollaisen sentin korkean kuunliljapienokaisen.
By kibu... - 26.6.2009

ei uskalla, en ole uskaltanut moneen vuoteen iskeä rikkisten kimppuun kuin juhannuksen jälkeen Smile
By belgi - 26.6.2009

Jos minä en siivoaisi isompia jo aiemmin, niin perennoja ei näkyisi edes penkistä Smile
By kibu... - 26.6.2009

pikkuhiljaa kun kaikki kilvan siementävät, ei väleihin mitään vakavasti otettavia rikkiksiä mahdu
By kibu... - 26.6.2009



Puutarhaunelmissa jaettu Hosta näyttää kolmen viikon jälkeen ikäänkuin koskemattomalta

By Sand - 26.6.2009

Voi että, nyt en kyllä leikkaa kuunliljoista kukkia pois.
By memuli - 27.6.2009

Suuri kuunlilja on tehnyt paljon uusia alkuja. Olen ottanut tästä ainakin parikymmentä pikkutainta muualle. Tässä vielä osa niistä. Kaikki on kivien välissä, osa laatoituksella.



By Tuulia-tuu - 2.7.2009

Osaisiko joku antaa tälle isoäidin kuunliljalle tarkemman nimen? Kukasta mulla ei valitettavasti ole lähikuvaa. Vanhoista valokuvista näkyy, että se on rehottanut pihalla jo ainakin 60-luvun alussa. Täydellisen kestävä ja vaatimaton kasvualustan suhteen, kasvaa melkein "tyhjässä". Muutamana viime keväänä se on saanut hevosvoimaa sillä seurauksella, että muut kukat eivät enää mahdu samaan maahan. Ensi keväänä edessä suurjako, jos joku haluaa valtavasti alkuja, niin tänne vaan hakemaan! Peräkärry mukaan Smile




By rooset - 3.7.2009

Tuulia-tuu,voi ottaisin mieluusti vähäsen,mutta menee haku syksyyn. Onko Sinulla mahdollisuutta tulla elokuussa Turunseudun p-nettilästen taimenvaihtopäiville? Seuraile keskusteluja taimenvaihtopv:tä elokuun aikana. Nimestä en osaa sanoa mitään,mutta varmaan sekin vielä selviää,voitko ottaa kuvia lehdistä ja kukista sitten kun on mahdollista.
By Tuulia-tuu - 3.7.2009

Kiitos Hoyabellalle lähetysohjeista, pidetään mielessä jos tulee jotain pienempiä 'paketteja'. Näitä kuunliljoja vaan on niin valtavasti (kuva ei tee oikeutta), että ikä ja terveys menisi. Luulen, että kevät on muutenkin ainoa aika päästä kaivelemaan tuonne viidakkoon ilman, että piha alkaa näyttää pellolta. Koitan laittaa hakutarjouksen uusiksi talven jälkeen. Taimenvaihtopäivät kuulustaa mukavalta kun vain aika löytyy ja muuten ehtii.
By Oulunseudulta - 5.7.2009

Minkähän niminen on kiharalehtinen kuunlilja, lehdissä valkea keskus ja vihreät laidat? Näin sellaisen tuttavalla, oli tosi kivan näköinen, mutta tuttava ei tiennyt sen nimeä.
By anita - 5.7.2009

Mulla on semmoinen kuin Hosta Undulata, kirjokuunlilja.
By Oulunseudulta - 5.7.2009

Googletin ja tutulle näyttää, kiitos!
By Horsma - 5.7.2009

Voisiko olla tarkemmin H. undulata 'Fire and Ice' ? Semmoista muhii tuolla takapihalla-
By Heksu - 5.7.2009

Guuglasin minäkin, kun jotenkin kikkaraa on tuo yksi minun kirjava. Medio-variegata näyttää ainakin äkkiseltään kuvissa aika kiekuraiselta.
By RitvaL. - 11.7.2009

Tämän kevään hankintoja. `El Nino`.





By intopii - 16.7.2009

Minä sitten tykkään näistä hostista. Tässä nuori 'Gold standard' sille näköjään hyvin sopivassa paikassa, saarnen takana itä-eteläsuunnilta tulevassa hajavalossa. Värit pääsevät hyvin esille (nuo vaaleat poikkiraidat tulevat auringonvalon kurkistaessa aidanraosta).




By intopii - 16.7.2009

Ja vaikka asia ei kuvasta tarpeeksi hyvin ilmenekään, minua ilahdutti ihan hirveästi, kun tästä ihan pienestä H. undulatasta tulee jo vauvoja sivusta jos toisestakin:


By floora - 16.7.2009

onpa intopiillä kaunis kirkkaan vihreä hosta, tuo suorastaan hohtaa valoa ja väriäSmile Minulla on elegansssia ja jotain kirjavalehtistä ilman tarkempaa nimeä. Hienoja ovat nekin mutta jonnekkin voisi tuikata tuonkin värisen kasvamaan jos tulee vastaan joskus on kyllä niin hieno väritys.
By RitvaL. - 17.7.2009

Tälläisen XS (?)-hostan löysin Plantsusta vitosella. Nimeltään hän on Blue Mouse Ears. Tulitikkulaatikko vieressä.





Aikuisena korkeus 15 cm.

By iiris-kukka - 17.7.2009

Merkkaa paikka syksyllä, että tiedät keväällä mistä pitäis lehtien nousta

By D.formosa - 20.7.2009

Tämän kesän hostahankintoja.



August Moon jonka väri on erikoisen tasainen ja varjopaikkaa valaiseva vaaleanvihreä. Lehtiruusuke aukeaa lautasmaisesti.







Kaksivärinen Patriot:






By intopii - 21.7.2009

Kuunlilja on yksi suosikkikasveistani. Tällainenkin - en tarkemmin tiedä nimeä - pihaltani löytyy, kiitos Eltsun ja muinaisen taimivaihdon.Jos joku tietää nimetä, olisi kiva kuulla.


Vieressä oikealla sitä valkoreunaista, jota täällä ihan alkujaankin oli.




By *David - 21.7.2009





Muilta löytyy varmaan paljon isompia.





s.46 tarleenan kuvan vertailuksi, tänään kuvattu Hosta s. elegans


Komea sinikuunlilja.


 

By memuli - 22.7.2009

Mittasin myös omani, 28 senttiä. Viime vuonna tämän lehdet olivat suurempia, olisi pitänyt mitata.



By memuli - 22.7.2009

Tässä hän on koko komeudessaan.


p.s. ei ole saanut lannoitetta ikuna.

By D.formosa - 22.7.2009

No on teillä jättiläisiä! Piti ihan katsoa viivottimesta miten leveä on 30 senttiä livenä.
By Spatz - 23.7.2009

Jalokuunlilja suikeroalpin kanssa rappusten vierellä varjoisalla puolella, on tämän kevään hankinta:


By Nanna - 23.7.2009

Kuunliljani kasvavat nopeammin suuremmiksi kuin olisi suotavaa, se tietää lapiohommia syksyksi. Ja niin kun olin istuttavinani ne tilavasti. `Lemon Lime` on kukkinut viikon verran.





By Chrisse - 23.7.2009

Kauniit lehdet tuossa memulin hostassa. Omat hostani ovat aivan valtavan suuret tänä vuonna. Lehden pituudeksi kävin äsken mittaamaassa 30 cm. Jotain vanhaa perushostaa minulla on.
By memuli - 23.7.2009

Kaunis myös tuo lemon lime.

By Pitko - 23.7.2009

Kertokaas muistanko oikein että japaninkuunlilja kestää aurinkoa paremmin kuin moni muu. Kiitos!
By eltsu - 24.7.2009

Kuunliljat ovat lähes kaikki minulla auringossa suuren osan päivää. Hyvin kasvavat. Jopa paremmin kuin ne, jotka ovat enemmän varjossa. No, maan laatu toki vaikuttaa ja nuo auringossa olevat saavat kasvaa multavammassa maassa j asaavat myös kosteutta enemmän. Japanikuunlilja on siellä "heikommassa" penkissä ja kasvaa aika hitaasti (intopiillä on siitä kylläkin varsin hienosti kasvava poikanen).
By rooset - 24.7.2009

Onko kellään tämä hosta kasvanut todella näin korkeaksi?

By hömppis - 24.7.2009

:o
By Heksu - 24.7.2009

Kukan korkeus, veikkaisin?
By rooset - 24.7.2009

Niin kait, siis kukkavarren kanssa tuo 100 cm.
By passion - 26.7.2009

Tässä minun Hostani viimme kesänä nyt ne on yli puolimetrisiä ja ne on liian suuria




By Nanna - 26.7.2009

Tästä kohdasta puutarhassani tykkään kovasti. Omenapuun alla on useita erilaisia kuunliljoja, niiden väleissä muuta varjossa viihtyvää, ja istutusalue on rajattu irti nurmikosta ja reunustettu turveblokeilla.


Vasemmalla pilkottaa ´Paradise Joyce´, siitä oikealle ´Lemon Lime´, kiven takana on ´August Moon´. Oikeanpuolimmaisesta en ole varma, muistelen ´Mama Miaa´, mutta onkohan kuitenkaan? Lehdet taitavat olla vaaleammat kuin sillä. Jos joku tunnistaa, olisin tosi iloinen.





By Tuulia-tuu - 26.7.2009

Nanna, kasvaako turveharkkojen pinnalla sammalta vai mitä? Tuleeko se itsestään? Tekisi mieli silitellä tuota pörröä. Passion, ihana kokelma kuunliljoja vaikka ihan hiukka vois laajentaa tilaa Smile. Mikä on isolehtisen valkoreunaisen lajike? Kuutamolle, täällä Albomarginata 40/65 nyt kolmivuotiaana (taimena ostettu) ja kasvaa hyvässä paikassa.
By Nanna - 26.7.2009

Sammalta se on. Jos jaksaa pitää turpeen kosteana, siihen kasvaa sammal itsekseenkin parissa vuodessa. Minä en jaksa niin kauaa odotella, joten keräsin sammalta kävelyteitten reunamilta ja kiinnitin läpsykät tikuilla harkkoihin.


Ketjussa ´Sammalta pihamaalla´ löytyy vinkkejä.
By memuli - 26.7.2009

Minä tein Nanna ihan samoin noille minun harkoilleni, mutta fasaanit ovat pemottaneet melkein kaikki sammaleet pitkin matin vatia. viha Eikä niitä jaksa olla aina kastelemassakaan. Nyt ovat vähän ruman näköisiä, enkä tiedä mitä tehdä. Sinulla on kauniit sammaleet. Onko sinulla nuo kuunliljat istutettu harkkojen taakse?

By Tuulia-tuu - 26.7.2009

Nannalle kiitos sammanvinkeistä
By Nanna - 26.7.2009

Rastaat ovat minullakin ongelmana siinä vaiheessa, kun sammalpalat eivät ole vielä kasvaneet kiinni toisiinsa ja juurtuneet turveharkkoon. Olin jo mielessäni kehitellyt ajatusta kiinnittää jotain harsoa tai tylliä tai vastaavaa sammaleen päälle, etteivät linnut noki niitä ylös. Mutta sitten kevät vaihtui kesäksi ja linnut taisivat löytää tarpeeksi ruokaa muualta, ei tarvinnut tulla enää minun puutarhaani kaivelemaan matoja ja toukkia sammaleen alta.



Hostat on istutettu multaan, ei harkkoihin. Harkot ovat vain rajaamassa istutusaluetta nurmikosta, joka pilkistääkin hiukan kuvan etualalla. Nurmikon ja harkkojen välissä on yläosastaan noin kymmenen senttiä leveä ja saman syvyinen vako, jonka avulla nurmiheinä pysyy pois kukkapenkistä.

By Titamiini - 26.7.2009

Passion on ollut sangen ihastunut kuunliljoihin ja ostanut sitten reilun setin... ja mokomat ovat taimesta patvineet ja kasvaneet. Tee nyt toinen istutusalue ja poista puolet taimista istuttaen ne uuteen alueseen.



Hieno sommitelma, mutta liian tiheä. Puoli metriä pitää olla taimien väli. Usko tai älä... ja isoille lajeille vieläkin pitemmästi väliä. Ne mokomat vain kasvavat kokoa vuosien saatossa.
By *David - 27.7.2009


Hosta Sum and Substance, joidenkin mukaan suurin Hosta 130cm kasvusto.


Takana elegansi

By Heksu - 27.7.2009

Olettekos 'Stiletto'a kovin kasvatelleet, siinä minun alepurkissa oli aika hyvin tuppaita, joten jaoin samantien useaan osaan purkillisen.

Täs ei nyt varmaan kauaa nokka tuhise, kun joku kenties kertoo, että Stiletto on tietenki ihan erityisen hidaskasvuinen eikä missään nimessä olis kannattanu jakaa??

By kibu... - 27.7.2009

oikein arveltu Wink

juuri niin,kokemukseni mukaan
By Heksu - 27.7.2009

Mullon yliluonnollisia kykyjä siis. Tarttis uskoa ääniä ennenkun toimii ;(
By kibu... - 27.7.2009

voihan ne hyvässä paikassa pulskistua, totta sanoakseni, mulla kasvoivat vähän muiden jaloissa, suoritin tovi sitten siirtohommia Smile
By Heksu - 27.7.2009

Toki toki, kymmenen vuoden kuluttua on ihan erinäköistä.

No olisiko kokemuksia toisesta alelöydöstäin, 'Praying hands', hienon muotoinen mutta suomenkielistä tietoa ei juuri löydy. Siitä oliskin helppo päätellä, ettei kenties oikein kestä talvea ;p
By kibu... - 27.7.2009

ei mitään havaintoa mutta hyvän näköinen rehu, mistä ostit?
By kibu... - 27.7.2009

kyllä käsittääksen kaikki hostat talvehtivat Suomessa ?
By Morsinko - 28.7.2009

Mikäs hosta tämä olikaan? Violetit kukat.

By Morsinko - 28.7.2009

Ja tämä? Tästä ei taida koskaan tulla suurta kun se joka kesä vaihtaa paikkaa(2005 vuodesta lähtien)

By Kurppa. - 28.7.2009

Olisikohan tuo alimmainen "Fancee"
By Morsinko - 29.7.2009

Kiitos Kurpitsa. Näyttää kovasti Franceelta. Se oli edellisessä elämässäni jo aika iso ja siitä otin palan mukaan.
By Tuulia-tuu - 1.8.2009

Mikä kuunlilja, oisko hämy? Kyselin jo aiemmin, mutta nyt on antaa kukankin kuva, ovat parhaimmassa loistossaan . En ole muuten koskaan aiemmin huomannut, kuinka kaunis kukka on sisäpuolelta, olen pitänyt näitä niin itsestäänselvyyksinä, kun ovat aina olleet suurina massoina pihalla





By iiris-kukka - 16.8.2009

Apua! Oisko täällä ketään hostavirus tietäjää? Aion tämän syksyn aikana heivata roskiin aivan julmetun ison hostapuskan, missä mielestäni on hosta virus ja toisen hieman pienemmän. Olen sitä jo pari vuotta uumoillut enkä sen vuoksi ole jakanut kenellekkään, vaikka niistä koon puolesta riittäisi useammallekin.


Laitan siis roskiin koko puskan juurineen. Kaikkia juuria en mitenkään saa kaivettua, jollen nosta ylös muitakin samassa penkissä kasvavia kasveja. Pitäisikö ne siis saada? Tietääkseni virus tarttuu kasvinesteistä. Kaikki välineet tietysti pitää desinfioida, mutta mitäs sille paikalle pitäis tehdä. Jää melkoinen aukko kahdesta hostasta. Vieressä on vielä kolmaskin, jonka lehdet ovat omituisen kellertävät, ja sen pitäisi olla Big Daddy. Kasvi ei selvästikkään voi hyvin. Paikka saattaa sille olla kyllä liian aurinkoinen, voisikohan väri johtua siitä?

By iiris-kukka - 16.8.2009

Höh, kysyn ensin täällä ja sitten vasta rupesin kuukkeloimaan. Eli vastaan itse itselleni: kun on noin isot puskat niin täytyy myrkyttää. Loppuja vastauksia en sitten löytänytkään. Paitsi että niitä saastuneita hostia ilmeisesti myydään vähän joka puolella. Muutama tänä kesänä ostettukin on nyt tarkkailun alaisena. Voi rähmä.surullinen

By Tuulia-tuu - 16.8.2009

Virustietäjäksi ei ilmoittaudu, mutta lukenut olen, että samalle kasvupaikalle ei saa vuosikausiin istuttaa hostia. Eikä kai lähellekään. Oletko varma viruksesta, mainitsit myös aurinkoisen kasvupaikan, jotkut kuuliljat ottavat niin nokkiinsa liiasta valosta? Pohdin sitäkin, vaikuttaako Rounduppi kuunliljoihin, niillä on aika vahapintaiset lehdet. Joskus yritin saada rikaksi muodotunutta taponlehteä kuriin rounduppaamalla, mutta sillä ei ollut mitään tehoa edes tosi väkevänä liuoksena. Täytyykö kuunliljaa yleensäkään myrkyttää, kun se on niin tiivis tupas eikä rönsyile minnekään, niin eikö riittäisi sen tuppaan ylöskaivaminen? Lähtisikö joistain jäämäjuurista tosiaan uusia alkuja?
By Heksu - 16.8.2009

Tutkiskelin tuota virusta, olisiko sinulla iiris-kukka kuvaa? Minä löysin vaikka kuinka monta mahdollista sairastunutta omista kuunliljoistani, oireet vissiin moninaiset!



Tällaista vihreää olen muuallakin nähnyt ilmaantuvan varsinkin loppukesästä valkoiseen kohtaan, virusta vai mitähän?


Oikein kun tiiraa, näyttäisi lehtisuonista "leviävän" keltaista.


Nämä kenties sattuneesta syystä kuivuuden ja auringon uhreja, mutta eikös oireet kävisi virukseenkin? Rivissä kolmea eri sorttia useampia, osa vanhoja hautuumaalta siirrettyjä ja osa kaupasta keväällä hankittu, kaikilla sama juttu.





By iiris-kukka - 16.8.2009

Tässä poiminta netistä:Hosta virus X leviää kasvinesteiden välityksellä toisiin hostiin
saastuneiden työkalujen, hanskojen, käsien ja jopa saappaiden pohjan kautta.

Myös hyönteiset ja etanat voivat levittää virusta saastuneista hostista
terveisiin hostiin pureskelemalla lehtiä.

Virus voi levitä myös sairastuneiden hostien siemenistä.

Hostia käsitellessä ja varsinkin niitä jakaessa täytyy työkalut desinfioida.
Sairastuneet hostat joko myrkytetään niille sijoilleen ja odotetaan, että ne
ovat kuolleet tai

hostat voi kaivaa maasta ylös ja ne pitää hävittää joko
viskaamalla roskiin tai polttamalla.

Tällöin kaikki sairastuneen hostan osat pitäisi saada pois maasta.

Sairastuneitten hostien paikalle ei pitäisi istuttaa uusia hostia vähään
aikaan, tarkoittaen että kaikki hostan osat ovat varmasti maatuneet.

Hosta virus X ei elä ilman isäntäkasvia, mutta se voi näyttää merkkinsä
jossain hostassa vasta jopa seitsemän (7) vuoden päästä.

Hosta virukselle parannuskeinoa ei ole.


Eli (en saa nyt tätä fonttia muutettua) Kun mun hostani on niin mahdottoman iso, niin en saa sen kaikkia juuria millään kaivettua. Se on varmaan ensimmäisiä perennoja, mitä oon tähän pihaan ostanut ja siirsin sitä jokunen vuosi sitten puoli metriä, ja se oli aivan mahdoton homma. Ei niistä juurista varmaan uusia alkuja lähde, mutta jää se virus ainakin maahan niihin juuriin. Sen yhden uudemman hostan, jonka lehdet kellertää, siirrän jonnekin, jos vaan keksin sopivan paikan näin pienestä pihasta. Jos se ei tokene ja joudun sen poistamaan, niin siihenkään paikkaan en sitten voi moneen vuoteen istuttaa kuunliljaa.
Että mua kiukuttaa, kun olen noita kuunliljoja keräillyt ja ne on mun lemppareita. Nyt mä en uskalla vähään aikaan ostella, kun en ihan ensimmäisiä (tai toisiakaan) merkkejä osaa lukea. Epäilyksen alla on muutama muukin pihassa oleva hosta. surullinen


By iiris-kukka - 16.8.2009

Heksu, ei valitettavasti ole kuvaa. Olin kyllä ulkona kameran kanssa, mutta virta loppui ennenkuin ehdin kuunliljojen luokse. Huomenna on kiire ilta, etten ehdi varmaan täälläkään käydä, mutta tiistaina laitan kuvat.


Muoks. täällähän on erikseen keskustelu tuosta virustaudista ja ihan oma aloittama Smile No nyt se jo unohtu, jotain tuholaisista ja taudeista siinä oli. Siellä on kuvakin tuosta kyseisestä puskasta, mutta nyt se on kyllä erilailla "viallinen"

By NooraNokkonen - 16.8.2009

Voi, kuunliljoissakin joku saastan sairaus, mitä tässä enää voi pihaansa yrittää laittaa?! Ostin juuri muutama viikko takaperin ihka ensimmäiset hostani, 3purkkia hämyjä, joista sain jaettua 5 paikkaan. Ensimmäinen yllätys oli se, että kasvavat noin kamalan suuriksi ja se toinen että noissakin on joku kuppa todennäköisesti. Tai jos ei vielä, niin kohta kuitenkin.
By iiris-kukka - 16.8.2009

Ei kai se ensimmäinen yllätys ihan negatiivinen ollut Smile

By NooraNokkonen - 16.8.2009

No minä ajattelin että ovat pieniä sieviä, niinkuin reunuskasviksiWink



Erehdyin tuolla jotain linkkejä katselemaan ja heti tuli vastaan kaksi ihanuutta, dancing in the rain ja rainforest sunrice(kö?) se nyt oli... ihania... täytyy vain katsella isompaa paikkaa ja tuo turveblokkijuttu sammalineen on ihana keksintö! Itse kivillä rajannut ja haravointijätettä kasannut, siihen sammalet päälle, mutta hidasta on ja ruohoa pukkaa... tuo turve-idea täytyy pistää muistiin.
By merkurius - 16.8.2009

Takapihalla on etanat syöneet kuunliljojen lehdet ihan reikäisiksi, mutta jostain syystä niille ei kelpaa se sinivihreä kuunlilja, jossa ei ole lainkaan valkoista.
By iiris-kukka - 16.8.2009

Nonni NooraNokkonen, oliks sun ihan pakko! Pitihän munkin niitä käydä vilkasemassa ja ihania ovat. Mun tämän kesän ostokset ovat Cherry Berry ja Liberty.

By Tuulia-tuu - 17.8.2009

OI miten ihana hosta se Dancing in the rain! Eikä hullumpi ollut Liberty myöskään, mä vain olen niin värisokea, etten osaa yhdistaa keltalehtisiä hostia toisten kasvien kanssa. Yksi mulla vain onkin ja tykkään siitä kovasti, mutta joka kerta ohikulkiessa särkee silmää, kun se kasvaa niin väärässä seurassa.
By intopii - 17.8.2009

Onkohan Morsingon ekassa kuvassa Gold standard?

By merlin - 17.8.2009

Pikakommenttina parasta tietoa hostaviruksesta, vaikka onkin vuodelta 2007:


http://www.hostalibrary.org/firstlook/HVX.htm

By Naana - 17.8.2009

Onko tässä nyt se hosta virus vai onko tää ihan normaalin näkönen tapaus?


By merlin - 18.8.2009

Naana, en ole minkään valtakunnan asiantuntija, mutta minusta näyttää mahdolliselta, että kasvisi on sairas. Vertaa vielä Hostalibraryn kuvia - > oireista omiisi, ennen kuin teet päätöksen. Jos löydät ekalla tai tokalla rivillä esitettyjen kuvien kanssa samanlaisia merkkejä, kuin mustetta valutettuna tai litistynyttä kasvikudosta, niin voit olla suhteellisen varma. Alimmassa kuvarivissä on kasvi, jonka kaltaisia vaurioita aiheuttaa muu sairaus, mutta on myös hostaviruspositiivinen.

By Heksu - 21.8.2009

Pikku pikku ´Stiletto´ tekee kauniin pikkupikku kukan











By iiris-kukka - 22.8.2009

Tässä nyt viimeinkin kuva siitä tappotuomion saaneesta hostasta.

By iiris-kukka - 22.8.2009

Tässä toinen. On edellisen vieressä.

By iiris-kukka - 22.8.2009

Tässä Big Daddynä aikaa sitten ostettu hosta. Paikka liian aurinkoinen, mutta selittääkö se pelkästään tuon värin?

By Heksu - 22.8.2009

Äkkiseltään osa vaurioista näyttäisi minusta "mekaanisilta", joku on käynyt syömässä tai leikkuri on aiemmin kesällä silpaissut lehtiä? Ja reunat ruskettuneet niinkuin noissa minun kuivasta ja auringosta kärsineissä.

On kyllä hurjan näköiset, ja oliko niin, että jo toinen kesä sama juttu? Voiko tuolla Big Daddylla olla typpipuutostila, mikä tulee ekana mieleen tuosta keltaisesta..

Kunhan tässä pähkäilen lämpimikseni ilman parempaa tietoa.. olisi kyllä kiinnostavaa, jos joku viksumpi tunnistaisi selkeämmin!
By iiris-kukka - 22.8.2009

Tuota penkkiä rajaa kivetys, joten siinä suhteessa se saa olla rauhassa. Kyllä nuo kaksi poistan varmuuden vuoksi ja "keltaiselle" yritän löytää jonkun muun paikan.
Laitan vielä kuvan keväällä Viherpeukaloilta (olikos se sellainen nimi?) tilatusta Fire and Ice hostasta. Oli purkissa melkein koko kesän. Istutin sen vähän aikaa sitten, eikä kauniilta näytä sekään. Purkki oli melkein koko kesän äskeisten vieressä varjossa, mutta jos se on sairas, niin tuskimpa ne oireet näin nopeasti olisivat tuon näköiset. Kyllä silloin virus olisi ollut jo valmiina kasvissa ostettaessa.


By nemesia - 22.8.2009

Iiris-kukka, kuunliljat ovat kyllä erinäköisiä auringossa ja varjossa, mutta ei noin paljon. Minulla on myös Big Daddynä ostettu ja aivan eri näköinen, tuo ei muistuta sitä lainkaan. Big Daddyllä on pyöreät lehdet.

By iiris-kukka - 23.8.2009

No sitä olen epäillyt jo jonkun aikaa ja harmittaa, sillä oli melko kallis.Onneksi sain viimeksi vaihtopäivillä uuden Big Daddyn. Eikös se muuten ole sinikuunlilja?

By satuk-a - 25.8.2009

No ei ole kyllä iiris-kukan kuunlilja big daddyn näköinen. On tainnut tulla erehdys nimissä Smile
By Naana - 25.8.2009

Ei siinä minun kuunliljasta, josta aiemmin kuvan laitoin, löytyny litistynyttä kasvisolukkoa eikä miten ihmeellistä "mustetta" valunu. Joten se saa nyt toistaiseksi rauhassa kasvaa.
By Tuulia-tuu - 27.8.2009

Sellaisenkin vioitusmahdollisuuden olen kuunliljoissa havainnut, että ruohonleikkurin lennättämä leikkuusilppu tekee polttojälkiä ja reikiä.



Auringossa valon puolelta kirjavalehtisen (mediovariegata) kirjavuus häviää, jää vain epämääräisen samea, sairas väri. Ruma.
By Kosmoskukka - 27.8.2009

Tuulia-tuu, samaa olen epäillyt minäkin. Vastaavia "polttojälkiä" alkoi löytymään omista kuunliljoistani kun siirsin ne paikkaan josta ajetaan leikkurilla nurmikkoa. Juuri tuollaisia kuin yläpuolen kuvassa.

By aeta - 27.8.2009

Hoksa, 16.8. laittamissasi kuvissa hostat ovat ihan normaaleja.
Ensimmäinen on sen näköinen kyllä jotta heleposti vois luulla sen olevan tautinen, mutta ei mielestäni ole.


Toisessa kuvassa oleva keltalehtinen vaaleareunainen se on aivan varmasti terve.


Myöskin viimeinen on terve, jossa on kuivahtanutta ruskeaa reunoilla, se tekee jo talvea itelleen.

By aeta - 27.8.2009

Iiris-kukka, hostasi ovat terveitä ainakin noitten kuvien perusteella.
Ne tekevät jo talvea ja lehet kuoleevat pois joka tappauksessa.
Nuo ruskeat "palaneet" reiät voivat johtua siitä, jotta lehtiin on jäänyt kiinni vanahoja kukkia, jotka sitten on mädäntyneet lehen päälle.


Jos mietittä tarkkaan, niin hosta kun on kukkinut, niin sillä ei oo muuta tehtävää kuin lisääntyminen=siementuotanto ja sen jäläkeen alakaa lehet ruskistua ja kuolla pois.


Big Daddynä ostamasi on Sum and Substance ja terveeltä näyttää.

By Sinisointu - 24.2.2010

Hei! Kuunliljat ovat upeita istutusalueiden reunakasveina, mutta onko kenelläkään kokemuksia hyvistä  maanpeiteperennoista kuunliljojen etualalla? Ideana olisi, että matalampi maanpeitekasvi toisi täytettä alkukesän tyhjyyteen kuunliljapenkissä ja sitten loppukesästä saisi jäädä osittain jopa kuunliljojen lehtien alle. Mitä tällaisia varjopaikan perennoja teille tulee mieleen? Olisi ihana nähdä kuvia eri vaihtoehdoista.

Itselläni on Komeakuunlilja 'Francee'-rivistö, ja jostain sain päähäni, että rönsytiarella voisi sopia sen kaveriksi. Toimisikohan? Ajatuksen taustalla on myös kuunliljojen suojaaminen kaivuuintoiselta koiralta ja ruohonleikkurin terältä. Tähän asti olen käyttänyt kiviä, laudanpätkiä ja verkkoja em. tarkoitukseen.
By anita - 24.2.2010

En tiedä, miten toimisi, kun en ole kokeillut. Itselläni on kuunliljojen luona sipulikasveja, joiden kuihtuvat lehdet sitten jäävät kuunliljojen alle. Tuo rönsytiarella kuitenkin on varjossa viihtyvä, joten hyvinkin voisi sopia. Toinen, mikä tuli mieleen, on kevätkaihonkukka.

Heti, kun olin lisännyt viestin, tuli mieleen myöskin esikot. Ne kukkivat jo keväällä ja lehdistö säilyy siistinä koko kesän.
By eltsu - 24.2.2010

Komppaan anitaa kevätkaihonkukassa. Se kukkii ihan keväällä ennen kuin kuunlilja alkaa leviämään ja peittää kaiken alleen (kevätkaiho kyllä myös leviää melko reippaasti vuosien mittaan). Minulla on kevätkaihonkukkaa joidenkin komeasinikuunliljoen alla, muualla lähinnä kevään sipulikukkia, tulppuja ja narskuja. Kovin lähellä kuunliljaa ei kannata mitään muuta kasvattaa, ainakin mun 1 - 1.5 m leveiden puskien alapuoli on lähes mullalla ennen lehtien leviämistä. Ainoastaan ihan keväällä kukkivat kukat menestyvät.
By Rosmariini&Timjami - 24.2.2010

Jos ei halua kukkivaa niin taponlehti on kaunis, ikivihreä ja menestyy syvässä varjossakin.
By ElluK - 24.2.2010

Itse olen samaa tässä lähiaikoina pohtinut, sillä aion laittaa meidän etupihalle muutaman hostan, johon aurinko paistaa vain aamulla ja illalla, kun päivä on pisimmillään. Mieleeni tuli pikkutalvio, mutta käyköhän se??
By Rosmariini&Timjami - 24.2.2010

Pikkutalviota suositellaan esim. rhodojen juurelle maata peittämään, joten miksei myös kuunliljojen alla menestyisi. Itselläni rhodot on vielä niin pieniä etteivät ne sinällään varjosta, tosin paikka on varjoinen. Päivä ei paista juuri koskaan. Pikkutalvio on levinnyt ihan reippaasti.



Tapolehti kasvaa alkujaan pihassani savisessa tönkössä kohdassa aivan umpsukkelissa jalopähkämön alla. Silti se siellä on levinnyt ja olen sitä pikkuhiljaa siirrellyt parempiin paikkoihin, joissa voin nauttia sen kauniista lehdistä.
By Rosmariini&Timjami - 24.2.2010

Kuunliljojen suhteen tulee mieleen lähinnä se että jos etanat/kotilot keksivät ne niin mitä enemmän kasvillisuutta, sen mukavammat oltavat elukoilla Sad eli jos niistä on pihassa riesaa kannattaa miettiä tarkkaan laittaako mitään kasveja..
By kibu... - 24.2.2010

hostien kanssa laittaisin keväällä kukkivia pieniä sipulikasveja...
By nopsis - 24.2.2010

Kyllä taponlehtikin kukkii, ei kovin näyttävästi, mutta kuitenkin.
By ElluK - 24.2.2010

Mulla on tuossa muutaman metrin päässä pitkä penkki, jossa on kuunliljoja ja niiden juurilla sipulikasveja. Mutta siihen paistaakin jo huomattavasti kuumemmin aurinko, joten kastelua tarvitaan reippaasti. Viime syksynä sain pari pikkutalviota, jotka istutin "väärään" paikkaan, sillä varjopaikan penkkiä ei ollut. Siksi ajattelinkin kyseiset kasvit ihanteelliseksi tähän tuvan eteen kuunliljojen seuraksi.

Muutenkin meidän etupiha on aivan liian kolkon näköinen.
By Rosmariini&Timjami - 24.2.2010

Juu kukkiihan taponlehti mutta harva sitä kukkien vuoksi istuttaa-nimittäin niitä pitää tosiaan olla katsomassa nenä kiinni maassa Wink

Ne on muuten kauniita mitättömyydestään huolimatta.
By Sinisointu - 24.2.2010

Kiitos runsaista vastauksista! Kevätkaihonkukka sopisikin tuohon paikalle paremmin kuin ehdottamani rönsytiarella! Kertakaikkisen viehättävä kasvi, sopivan korkuinen ja aivan ihanan sininen! Ja miksei taponlehtikin! Jäin vain miettimään nyt koko ajatusta maanpeitekasvista kuunliljojen juurella tuon Rosmariini&Timjamin mainitseman etana-näkökulman vuoksi. Etanoita nimittäin meillä on, enkä haluaisi kyllä yhtään heidän elinolojaan parantaa...

Että ne kivet taitavat sittenkin olla oikein kauniita, käytännöllisiä ja helppohoitoisia kuunliljojen kumppaneita...? Wink
By eltsu - 24.2.2010

Kivi/sora onkin kaunis pinta kuunliljojen juurille, mutta jos puskat ovat jo isoja, se kevätkaiho on hyvä. Etanat/kotilot tosiaan tykkäävät kuunliljoista, valitetavasti. Ehkä leveä kierros (15-20 cm) tuhkaa kuunliljojen ja reunuskavien välissä auttaisi?
By Miikos - 24.2.2010

Sammalkin näyttää kivalta, jos siitä tykkää.
By Spatz - 16.5.2010

Minä ostin eilen kuunliljan, ruukussa oli kaksi kasvia vierekkäin samassa mättäässä, istutin sen samantien, äsken menin katsomaan, enkä ollut uskoa silmiäni, siihen on viereen ilmestynyt yön aikana kaksi kasvia lisää, voiko ne nyt todella putkahtaa yön yli noinkin suuriksi, ne "uudet" ovat nuo taaimmaiset? Ruukun halkaisija oli kyllä niin pieni, että tuo koko kasvi ei olisi edes mahtunut siihen.

By intopii - 29.5.2010

Valkoreunaista kuunliljaa pukkaa tulemaan. Hämähäkkikin on ehtinyt kutaista houkuttimen siihen.

By RitvaL. - 31.5.2010

Pizzaz
By RitvaL. - 31.5.2010

Chinese Sunrise
By RitvaL. - 31.5.2010

Tää on söpö, Blue Mouse Ears, halkaisijaltaan reilusti alle 10 cm. Selvisi ekasta talvestaan hyvin.
By JariH - 2.6.2010

Oliko Blue M E viime vuonna saman näköinen? Kasvatin juuri juurakosta ja on aivan eri näköinen. 20 cm korkea lehdissä vaaleankeltainen reuna - hollannissa tainneet mennä juurakot sekaisin?!



Mainio kuva myös tuo Pizzaz - sitä näkyi Plantagenissa. Pitää käydä "hakemassa".
By Chantal - 2.6.2010

Mulla ei olla vielä tätä pidemmällä. Laji White Feather.

By intopii - 2.6.2010

Tein tänään pienen dyykkauksen meidän kunnan puutarhajätteen kaatopaikalta ja pelastin sieltä yhden rumaksi leikatun, mutta ihan elävän näköisen valkoreunakuunlliljan (en tosin ymmärrä ihan täysin, miksi sen tein, samaa hostaa kun löytyy pihalta omastakin takaa ihan poisjaettavaksi asti, mutta eihän sitä sinnekään voinut jättää kuolemaan ). Pesin juuret ja ruukutin sen, kun en vielä uskaltanut sitä maahankaan laittaa.

Miten kauan minun pitää sitä väijyä ja pitää erillään muista ennen kuin voin olla varma, että siinä ei ole hostavirusta? Pystyykö sitä edes sanomaan...? Nämä tautiasiat ovat minulle aivan tuntemattomia.
By RitvaL. - 2.6.2010

JariH, kyllä tuo Blue Mouse Ears oli tuollainen pikkarainen, sininen viime vuonnakin.
By JariH - 3.6.2010

Kiitos vastauksestasi RitvaL. Juurakon mukana ollut muovilappu kuvineen näytti tuollaiselta pieneltä, sinivihreältä, mutta nyt se on kasvanut raikkaan vihreäksi ja keltareunaiseksi...
By leija - 4.6.2010

Ette voi uskoa, minkälaisen läjän kuunliljaa mie sain tänään! Ystävä sanoi, että hänellä olis muutama joutava kuunlilja... Herranjestas, kun mie en meinannu saada niitä autoon mahtumaan =)

Oli vihreää valkoreunaista, vihreää limereunaista, vihreänharmaata missä oli isot lehdet ja paljon paljon perusvihreää!

Ja kun mulla oli sattunut niin pöhkö juttu, että muistikortti oli jäänyt omaan tietsikkaan ja kamera on täällä Viinijärvellä mukana...

Katotaan, jos huomenna saisin kuvan otettua
By intopii - 4.6.2010

leijalle onnittelut mahtavasta yllärisaaliista. Kyllä nyt kelpaa istutella.
By käpylä - 4.6.2010

White Feather on kyllä tosi nätti.
Tilasin sitä viime vuonna, mutta tuli ihan väärä laji (vihreää..) eikä sitten tuota White Featheria ollut enää.
By satues - 4.6.2010

Featheri on meillä kuollut talven aikana...nyyh
By RitvaL. - 4.6.2010

No onneksi en ostanut, kun on tuollainen herkkis. Kaunis toki.
By JariH - 5.6.2010

Onko jollain Feather selvinnyt talven hengissä. Laitoin viikko sitten kolme yhteen paikkaaan ja yksi on purkissa. Voisin laittaa viimeisen erilaiseen paikkaan, että edes joku selviäisi talvesta.

Jos sinulla siis selvisi - kertoisitko "olosuhteista".
By kalliosalmi - 10.6.2010

Hosta Great Expectations on ehkä kauneimmillaan nyt kun lehdet ovat aukeamassa.
By ElluK - 10.6.2010

Minun samainen on vielä melko pieni. Ehkä kymmenen kertaa pienempi, mutta kai sekin 10 vuoden päästä näyttää samanlaiselta

By kalliosalmi - 10.6.2010

Tarkoitatko ElluK, tuota mun hostaa? Se on vasta kolmatta kesäänsä tulossa.
By Krista - 10.6.2010

Intopii, hostavirus on siitä ilkeä, että terveennäköinen kasvi on joko oikeasti terve tai vain oireeton taudinkantaja. Eli viruksen olemassaolo näkyy vasta silloin, kun se kasvissa puhkeaa.



Oireetonkin kasvi voi olla kantaja, eli mistään yksilöstä ei voi varmasti sanoa onko se terve, vain sairaat yksilöt voi identifioida oireiden perusteella.



Ainoa mitä harrastajapuutarhuri voi halutessaan tehdä, on poistaa sitä mukaa sairaita yksilöitä, kun niitä oireiden perusteella löytää ja välttää sairaiden taimien hankintaa.



Viruksen leviämistä voi estää/hillitä seuraavilla tavoilla:



1.) Puhtaat puutarhatyökalut (virus leviää kasvinesteiden välityksellä, eli välineiden puhdistus, jos siirrytään yksilöstä toiseen tai istutusalueelta toiselle)



2.) Viroottisten yksilöiden hävittäminen (ei kompostiin) sitä mukaa kun niitä löytyy, eikä niiden kasvupaikoille uusia hostia.



Hostaviruksesta löytyy melko hyvin tietoa googlaamalla.
By Sinisointu - 13.6.2010

Mitähän minun Hosta Franceeni oikein puuhaa? Ei kai kukkia vielä? Yleensä kukkii elokuussa, eivätkä nuo "ruusukkeet" mielestäni oikein kukkavarsilta näytä. Varren päässä siis kuin kokonainen puska pienoiskoossa. Noita varsia on tässä yhdessä kasvissa 5 kpl, muissa ei ollenkaan. Oletteko tällaiseen törmännyt?

Hosta Francee
By Heksu - 13.6.2010

Minun yhdessä Stiletossa on myös tuollainen tupsake pitkähkön varren päässä, ihan piiperoiset lehden alut siinä varren juuressa.
By iiris-kukka - 13.6.2010

Ompas jännä tuo Sinisoinnun hosta.

JariH : mun Whitw Feather on nyt kaksi talvea selvinnyt. Kokoa sille ei ole juurikaan tullut. Sain sen juurakkona aikoinaan
By Tuulia-tuu - 13.6.2010

Istutin tänään muutaman Fire and Ice -taimen. Olisiko jollakulla kokemusta sen talvenkestosta? Sinisoinnulla muuten hauskanen hosta, kivannäköiset ne tupsukkeet. Mitä lienevät.
By iiris-kukka - 13.6.2010

Fire and Ice mulla nyt vuoden vanha. Kokemus siis vasta yhdestä talvesta.
By zaira - 13.6.2010

Minulla on Fire and Ice talvehtinut hyvin täällä Keski-Suomessa. Monta vuotta vanha on oma kasvini, eikä ole edes ollut kovin hyvässä maassa kasvamassa.
By Tuulia-tuu - 13.6.2010

F&I on siis ainakin yhdentalvenkestävä Smile
By Tuulia-tuu - 13.6.2010

Kas olimme Zairan kanssa samaan aikaan linjalla, tuo yhdentalvenkestävä oli Iiris-kukalle. Mutta mukava kuulla, ettei olisi kovin vaatelias, tykästyin siihen kovasti. En oikein uskalla ostaa Hostia viruksen takia, mutta kun tämä oli kotimaista tuotantoa niin ajattelin riskeerata.
By D.formosa - 16.6.2010

Kuuluukohan Hosta Patriotissa olla ryppyjä ja lehden kupertua tuolla tavalla? Voi itku jos niissä on virus.. menetän 5 hyvänkokoista tainta.

Hosta Patriot
By anita - 23.6.2010

Osaakohan kukaan sanoa, mikä tämä akileijan ahdistelema hostaraukka mahtaisi olla? Vieressä olevilla hostilla on nimilaput tallessa, mutta tältä se on kadonnut johonkin. Oikeastaan se, minkä haluaisin tietää, on, kestääkö miten aurinkoista paikkaa. Nykyisessä paikassa sillä alkaa olla "aika ahdasta" ja tarkoituksena oli siirtää akileija pois, mutta koska sille ei ole paikkaa ja hostalle olisi, niin voisinkin siirtää tuon hostan muualle. Paikka vain on hyvinkin aurinkoinen.

Ei näköjään onnistu kuvan siirto. Prkle!
By anita - 23.6.2010



No onnistuihan se vihdoin.

Onpa näköjään hyvin samannäköinen kuin tuo D.formosan Patriot.
By Miikos - 23.6.2010

Jos on aika iso ja tukeva niin voisi olla Minute Man.
By anita - 23.6.2010

Voisiko olla? Ihanaa! Justiinsa katsoin, että se kestää aurinkoa ja olisi ihana suunnittelemassani paikassa.
By Miikos - 23.6.2010

Näyttää kovin samalta kuin omani Smile Vaikka onhan näitä toisiaan muistuttavia aika paljon Smile

Muoks. katso tän ketjun sivu 7.
By ElluK - 23.6.2010

D.formosa ei sun patriotis virusta ole ainakaan ryppyjen perusteella. Aivan normaalia.
By eltsu - 23.6.2010

anita, mun pihalla suurin osa hostista on ihan auringossa ja ovat isoja ja hyvinvoivia. Isännän kanssa on naurettukin, että kuinkahan valtavia ne olisivat varjopaikassa, jossa hostien sanotaan viihtyvän...
By Miikos - 24.6.2010

Jaksaa se sieltä kasvaa kun pärjää rönsytiarellankin kanssa BigGrin
By Miikos - 24.6.2010

Mulla on kahden "Minute man"in takana tarhavarjohiippaa.
By eltsu - 24.6.2010

Suikeroalpin kanssa kuunlilja pärjää, mutta pikkutalvio on paha... ainakin kirjokuunlija meillä uhkaa hukkua talvion sekaan :-(
By ElluK - 24.6.2010

Ja minä olen laittanut pikkutalviota kuunliljojen sekaan, no toivotaan että tulee toimeen keskenään. Tosin paikka on sellainen että siinä on vain hämykuunliljaa ja talviota, tosi pieni kukkapenkki etupihalla.
By eltsu - 24.6.2010

ElluK, ei net välttämättä toistensa elintilaa vie, mutta seuraa tilannetta...
By hyrinä - 24.6.2010

Tuoksumatara on minusta tosi kaunis kuunliljan kaverina.
By Tuulia-tuu - 24.6.2010

Kuvassa olen nähnyt yhdistelmänä isoja sinertävälehtisiä kuunliljoja ja idänkurjenpolvea, oikein silmäähivelevä ainakin polvien kukkiessa.
By Kurppa. - 25.6.2010

Harmi kun tila alkaa loppua. Kolme uutta hostaa vasta hankittu tänä kesänä.
By Kurppa. - 25.6.2010

By Nanna - 29.6.2010

Hostapenkki tänään

By MoonRiver - 29.6.2010

Upea! Mitä sinulla on siinä maanpeitekasvina?
By MoonRiver - 29.6.2010

Annoin hämykuunliljoilleni ensimmäisen kerran lehmänlantaa keväällä. Jopas riemastuivat. Ikinä aikaisemmin ei lehtien määrä ole ollut tuollainen.

By Nanna - 29.6.2010

Etualalla on Euonymus fortunei ´Emerald Gold´ ja taaempana keltalehtinen suikeroalpi.
By MoonRiver - 29.6.2010

Kiitos. Lysimachia nummularia aurea?
Hmmm...mietin talvehtiiko näin pohjoisessa....
By Nanna - 29.6.2010

Just se. Veikkaisin, että talvehtii, minulla talvehti maan pinnalle jätettynä ruukusta kumottuna juuripaakkuna. Kannattaa ainakin kokeilla.
By sailasi - 30.6.2010

MoonRiver, talvehtii se keltalehtinen. :-)
By sailasi - 30.6.2010

Nanna, miten matalana tuo suikerosorvari pysyy?
By MoonRiver - 30.6.2010

Kiitti sailasi!
By Nanna - 30.6.2010

Sailasi, se pysyy alle kymmensenttisenä. Joskus versonpäät nousevat ylöspäin, mutta ankkuroin ne aspeilla maahan, jos haluan, että kasvi levittäytyy. Jos versot jäävät talveksi pystyyn, ne paleltuvat. Mutta ei sekään minua haittaa. Se leviää niin kamalasti, että kasvua on rajoitettavan joka tapauksessa. Leikkaan keväällä ruskettuneet versot pois.
By sailasi - 1.7.2010

Kiitos, Nanna! Menee listalle pitää-harkita-tarkoin-ja-sitten-kuitenkin-ostaa-kun-kohdalle-osuu.
By Sinisointu - 6.7.2010

Onko tämä nyt sitten sitä viruksen aiheuttamaa "mustevuotoa", vai voiko tällainen värimuutos tulla liian aurinkoisen ja kuivan kasvupaikan takia? Voi, toivon niin, että syy olisi tuo jälkimmäinen... Tässä on tullut ihan säikyksi hostien kanssa, kun on lukenut noita HVX-sivustoja.

hosta undulata
By Kurppa. - 6.7.2010

Ei minusta siinä ole mitään vikaa.
By Sinisointu - 6.7.2010

Oi, olisiko näin?  Eli lehden valkoiset osat saavat vihertyä tällä tavalla? Minua värimuutos sinänsä ei haittaa yhtään. Mietin vain, uskallanko näitä istutella muiden hostien lähelle. Kiitos, Kurppa!

Tässä vielä lähikuvaa lehdistä.

hosta undulata
By Kurppa. - 6.7.2010

Miulla ainakin on eräs lajike joka on juuri tuon näköistä.
By Sinisointu - 9.7.2010

Ok, kiitos vielä Kurppa, ehkäpä sitten voin lakata hermoilemasta?  Googlasin kunnolla aiheesta, ja tosiaan näistä kirjokuunliljoista sanotaankin monessa paikassa, että lehden väri voi muuttua jopa kokonaan vihreäksi. Usein mainitaan syyksi juuri liian aurinkoinen kasvupaikka, mikä voisi hyvin olla minunkin kirjokuunliljojen värimuutoksen taustalla.
By RitvaL. - 9.7.2010

Tuntematon Hosta ja isorikon kukinto
By Spatz - 11.7.2010

Yksi kuunlija aloittaa jo kukintaa, toisen kasvin kukkavarsi on "jumissa", kai se sieltä vielä irtoaa.

By Raili-45 - 11.7.2010


siirsin omain pois aurigosta tuntui ettei oikeen viihtynyt siinä rakensin sirein varjoon penkin mihin sitten istuttelen varjossa viihtyviä kasveeja tää on nyt ensimäinen ,jahka ilmat viilenee niin eiköhän saa lisää kukkia seurakseen.
By RitvaL. - 13.7.2010

Tässä muutama valkokirjava nimetön. Tunnistaako kukaan?
By RitvaL. - 13.7.2010

Hidasta on kuvien laitto.
By RitvaL. - 13.7.2010

Tää on kiva, kun siinä on vain yksi valkea raita lehden keskellä, eikä ole kovin kippuralehtinen.
By Miikos - 13.7.2010

Eka vois olla Isoraitakuunlilja (Hosta undulata) 'Albomarginata'.
By Morsinko - 13.7.2010

Sinisointu, minulla on liian kuumassa ja kuivassa paikassa noita samannäköisiä kuunliljoja ja niissä on lehdissä myös värimuunnoksia. Joitakin pystyin jo siirtämään viime kesänä kun sain penkin eri paikkaan ja ovat ihan virkistyneet.
By StoneLove - 13.7.2010

Minullakin alkaa kuunliljat olla kauneimmillaan
Uusin, pienin ja kukkivin on Kruunukuunlilja (Kultakruunu)





En tiedä mikä näissä kuunliljoissa viehättää, mutta eniten minä kasveista taidan näitä rakastaa
By Morsinko - 13.7.2010

Mun kruunukuunliljat ovat ihan hätää kärsimässä kuivuuden ja kuumuuden takia. Raukat joutuvat olemaan täydessä auringossa. Yhden jo pelastin purkkiin. Niille on nyt penkki valmiina, mutta kun vähän nämä helteet hellittäis ja satais niin vois ne siirtää.
By RitvaL. - 14.7.2010

Kiitos, Miikos hostan nimestä!
By Sinisointu - 15.7.2010

Morsinko, hyvä tietää, että muillakin vastaavia kokemuksia kirjokuunliljoista! Minun kuunliljani eivät muuten näytä (vielä) mitenkään kärsiviltä, muutamien lehtien väri vain on alkanut muuttua. Itseäni se väri ei haittaa (elleivät nyt ihan kokonaan viherry), mutta jos värimuutos kertoo kasvin kärsivän, ja tiedossa on lisää ongelmia, täytyy alkaa miettiä parempaa paikkaa noille. Nykyinen kasvupaikka on puolivarjoinen, mutta todella lämmin.
By Anni5 - 19.7.2010

Viirusta?
 
Samalla kohtaa kasvaneissa hostissa on jotain outoa. Lehdet kurtistuvat ja ja keskikesällä mätänevät tyvestä; kuvien mukaisia "musteläikkiä" ei kuitenkaan näy.

Tauti vaivannut kolmatta vuotta, tänä vuonna siirsin sairaimmat 2 muualle (epäilin ko. kohdan multaa; aidan vieressä, naapuri saattaa myrkyttää omalta puoleltaan talon reunusta salaojakohdalta) - mutta eivät kasva yhtään paremmin.

Tilalle laitetut tähtiputket voi hyvin. Nyt huomasin samaa ryppyisyyttä myös viereisissä  ja oli pakko ruveta googlaamaan. Ehdokkaaksi löytyi hvx.

Onko muita ''tautiehdokkaita'' - uskaltaako paikalle jättää yhtään hostaa?



....ja muuten, miksi monet HVX-keskustelut on täällä ''piilotettu''? Löytyivät vain haulla.
By Heksu - 20.7.2010

Mahtaakos hostavirus aiheuttaa tällaista? Sain tätä hostaa viime syksynä jostain, jaoin sen ja sitä on nyt useammassa erilaisessa paikassa, silti kaikissa paloissa tätä samaa.


Tutkailin niitä sivuja aiheesta, muttei vielä osunut silmiin ihan samanlaista..
By Heksu - 20.7.2010

No tässä Albomarginatan kuvassa on vähän tuollaista lehtien kärjissä, mutta onkohan tässä kuitenkin kuvattu ennemminkin tuota käpristymistä ja inkbleediä?
By Kurppa. - 20.7.2010

Miun mielestä kuivuus tuon aieheuttaa.
By Heksu - 20.7.2010

No sitäkin olen miettinyt (=toivonut), parissa paikassa on vaan tuollaisten vieressä muita kuunliljoja ihan samanmoisissa oloissa eikä niissä ole mitään :o
By illis - 20.7.2010

Samaa mieltä kurpan kanssa.
By RitvaL. - 21.7.2010

Pikkarainen Blue Mouse Ears
By eltsu - 21.7.2010

Kuunliljan kukka on tosi kaunis! Tässä komeasinikuunliljan kukka läheltä:

By eltsu - 21.7.2010

Mun komeasinikuunliljat

By Kreeta-Eulaalia - 23.7.2010


No vähän outo kuva, mutta asia selviää. Ovatko nämä liian pimeässä, kun näin katselevat iltaaurinkoon. Etummaiset lehdet ovat jääneet mataliksi. Ovat suuren omenapuun alla todella varjossa, mutta ihan vieressä kukkii jalopähkämö komeasti, ja poimulehdet kukoistavat.
By eltsu - 23.7.2010

Mun ed. viestin kuunliljat ovat lähes auringossa koko päivän. Ei ihan paahteessa, mutta ei todellakaan mitään varjokasveja. Ja kuten näkyy, hyvin viihtyvät.
By Kreeta-Eulaalia - 23.7.2010

Siltä näyttää! Yhden jo noistakin siirsin keväällä valoisampaan paikkaan, taitavat nämä loputkin päästä oikein aurinkoon sitten. Pitääkö olla kostea paikka jos osapäiväpaahteeseen laittaa?
By Tuulia-tuu - 23.7.2010

Mulla on paljon hämykuunliljaa täydessä paisteessa eivätkä nyt oikein tykkää tästä kuivuuskuumuus-yhdistelmästä, vaikka yleensä eivät ole auringosta millänsäkään. Yleisväri mennyt kellanvihreäksi, vaikka saaneet vähän kasteluakin. Varjommassa olevat aika normaaleja.
By Kreeta-Eulaalia - 23.7.2010


Nämä kyllä viihtyvät varjossa. Ja miten niin muka pitäisi laittaa matalat kasvit eteen? Tottakai ne laitetaan taakse, eihän tuosta muuten pääse omenapuuhun kiipeämään.
By Kurppa. - 25.7.2010

Näistä ei voi olla pitämättä. Kotkan Fuksin puistosta.
By Spatz - 26.7.2010

Komeasinikuunliljani kukassa, löysin näitä ihan toisesta kukkapenkistäni keväällä, olin täysin unohtanut että istutun ne sinne viime syksynä odottamaan kevättä ja sopivaa kasvupaikkaa

By kastehelminen - 2.8.2010

Olin perkaamassa rajalta nokkosia että osaan katsoa suoran linjan ja siivota sitä. Sieltä löytyi yllättäen tämän näköisiä kuunliljoja, emo ja viisi poikasta. Tietäisikö joku mikä tämä on ja millaiseen paikkaan se olisi paras laittaa että värit pysyisivät?


Minun koneella väri on aavistuksen liian kellervä.
By maallemuuttanut - 2.8.2010

Mitäs sanoisitte, onko nyt täysin väärä vuodenaika jakaa kuunlilja? Minulla on sellainen kivillä rajattu penkki, ja se hosta on kasvanut aivan liian isoksi siihen penkkiin, toisaalta taas vieressä olisi toinen kivipenkki jossa ei tällä hetkellä ole mitään. Siksi ajattelin että puolittaisin kasvin ja laittaisin toisen puolen siihen uuteen penkkiin.



Mutta epäonnistunko jos teen sen nyt enkä esim. syksyllä?



Haluaisin siksi tehdä tuon jakamisen jo nyt, että saisin sen toisenkin penkin järkevästi käytettäväksi, nimittäin nyt kun siinä ei ole mitään istutettua niin rikkaruohot vain suotta valloittavat sen ja saan olla koko ajan kitkemässä. Ja onhan se rumakin.
By Kurppa. - 2.8.2010

Voi jakaa, mutta valitsisin pilvisen päivän ja kastelusta täytyy huolehtia hyvin. Isoimpia lehtiä voi myös poistaa jakamisen yhteydessä. Viikko sitten kaivoin pari isoa puskaa pois ja jaoin ne purkkeihin uusien tieltä niin yksikään ei tykännyt moisesta kyttyrää. Purkitetut taimet pidin viikon varjossa.
By maallemuuttanut - 3.8.2010

Kurppa, kiitos neuvosta. Kun tänään sattui olemaan edes jonkin verran pilviseksi luokiteltava päivä niin otinpa sitten ja jaoin sen emon. Otin siita kolme isoa paakkua eikä siitä edes huomaa, että olisi jotain poistettu! Ensi keväänä sen varmaan voisi jakaa vielä uudestaan oikein kunnolla.

Mietin että kasvattaako tuo hosta lehtiruodon tyveen juuret, jos sitä pitää esim vesilasissa? Olisi hauska jos sillä tavalla saisi vielä lisättyä sitä noista irtolehdistä, joita väkisinkin tuossa jakopuuhassa irtosi.
By Kurppa. - 3.8.2010

Sitä ei ole tullut kokeiltua.
By Kurppa. - 9.8.2010

Pari tuntia vierähti, mutta sain uudet hostat penkkiin. Tuo vesiputki pitäisi maisemoida ja aitakin on kaamea. Rikkaruohopolkukin pitäisi siistiä ja....
By Emo - 9.8.2010

Aika epeli oot, jos saat pysymään hengissä sen mun tuoman toisen juurettoman BigGrin

By Kurppa. - 9.8.2010

Kyllä siinä juurta oli. Kastelen nyt joka päivä ja tuohon ei juuri aurinkokaan paista.
By ElluK - 9.8.2010

Maallemuuttanut kyseli, tuleeko lehtiin juuret. Minä jaoin kesällä yhtä kuunliljaa ja irtolehdet (tyvestä poikenneet) laitoin maahan. Nyt ovat jo hyvin juurtuneet. Minä olen kastellut sitä hyvin. Eli kyllä onnistuu vesilasissa juurruttaminenkin varmasti.
By iiris-kukka - 9.8.2010

Olipas mukava uutinen, täytyy keväällä muistaa kokeilla, jos siirtelee kuunliljoja.
By satues - 9.8.2010

Saakelin kissa ja vielä naapurin, pitäis amp...oli kaivanut ylös juurineen Chantalilta saamani ''White Feather'':in, arvaa vaan oliko se kuivunut näillä helteillä siihen mullan päälle ennenkuin ehdin hätiin..olin kyllä niin vihainen..pirun katti  rrrrrrrrrrrrrrr Yritin elvyttää, mutta ei tehonnut .
By Chantal - 9.8.2010

Voi ei satues! Vois kyllä kokeilla laittaa sen vaan takasin ja kastella, kyllähän se voi vielä keväällä yllättää ja herätä henkiin. Käynpäs katselemassa pihalla, että löytyisikö tuolta sopiva pieni jakopalanen sulle lähetettäväksi.
By satues - 9.8.2010

No nii'in, kyllä harmittaa ;(

Lykkäsin sen kuivuneen takas maahan ja olen kastellut, mutta ei mitään elonmerkkiä...jospa keväällä.

Voi Chantal, kyllä oliskin hienoa jos löytyis palanen, korvaan sen kyllä sinulle.
By Heksu - 9.8.2010

Pistä ihan veteen yöksi. Jollei siitä tokene niin sitten Sad
By JariH - 11.8.2010

satues Hoi. Jos et saa White Featheria henkiin tai uutta alkua... Laita viesti tänne (yksäriä en oikein muista katsella), niin laitan tulemaan.
By satues - 11.8.2010

Voi kiitos JariH tarjouksesta, mutta Chantal löysi kukkamaastaan minulle vielä uuden alun.

Jos sekin kuolee,ruinaan sitten sinulta Wink
By JariH - 20.8.2010

Puutarha.com tarjoaa mielenkiintoisia kuunliljoja, joista allekirjoittanut on kiinnostunut: First Frost ja Rainforest Sunrice. Olisiko Keski-Suomessa muita Hostien kerääjiä, jotka tulisivat mukaan yhteistilaukseen. Voitaisiin myös vaihtaa erikoisuuksia...
By Pihanlaittaja - 26.8.2010

Kuinka kauan kuunliljan juurakko säilyy kelvollisena? Sain lehden tilauksen yhteydessä kaksi pussillista juurakoita, jotka unohtuivat kaapin perukoille vuodeksiSmileOnkohan niistä enää mihinkään?
By belgi - 26.8.2010

Eivätköhän ole olleet hengettömiä jo aikaa sitten.
By ElluK - 26.8.2010

Eipä taida olla elämää. Näyttääkö jo aivan risuilta juurakot?

By Oulunseudulta - 26.8.2010

Pihanlaittaja, epäilen samaa kuin edelliset. Voit kokeilla upottaa juurakot pariksi tunniksi vesisankoon haaleaan veteen ja istuttaa ne sitten maahan. Eipä tuo ota jos ei annakaan.
By Pihanlaittaja - 26.8.2010

Okei, teen niin kuin Oulunseudulta ehdotti...risukoltahan nuo jo tuntuvat, mutta kokeillaanpa silti Smile
By iiris-kukka - 4.9.2010

Eiks tää ole sairas?
By ElluK - 4.9.2010

älä vielä ainakaan laita hävitettävien listoille. Voi olla että lehdet eivät ole saaneet kunnolla aueta kuuman kesän takia ja sen takia näyttävät hölmöltä
By iiris-kukka - 4.9.2010

Ah soo. sitä vaan pelkää sen tarttuva muihinkin.
By kesäheinä - 4.9.2010

Kuuman kesän syyksi minäkin laittaisin, siinä on kuitenkin tervettä lehteä joukossa.
By iiris-kukka - 4.9.2010

okei, kiitos. Kahtellaan ens kesänä uudestaan.
By JariH - 14.9.2010

Sienirihmastoa hostapenkissä! Kaivellessani kuunliljoja jaettavaksi "törmäsin" kauhukseni vahvaan sienen tuoksuun ja koko juuristoalueen täyttäneeseen sienirihmastoon. Onko syytä huoleen? Onko muilla kokemuksia? Kuunliljat ovat hyvävoimaisen oloisia, mutta vasta pesun jälkeen laitoin uuteen paikkaan. Multa läpeensä valkoista...
By illis - 15.9.2010

Jospa siinä hostapenkissä on jotain lahoavia puunjuuria, jota lahottajasienet möyhentää, tuskin se silloin hostille on vaarallinen.
By JariH - 25.9.2010

Uusi hostapenkki ennen
By JariH - 25.9.2010

Siis ennen pakkasia ja alalaidassa harvinaisen hieno Wolverine läheltä.
By merlin - 25.9.2010

Todella hieno hostapenkki, onnittelut tekijälle! Ja aito kaunotarhan tuo Wolverine on .
By Kyssäkaali - 30.10.2010

Keräsin kuunliljan siemeniä n. viikko sitten. Kuivattelin siemenkodat sanomalehden päällä. Nyt ois kypsiä siemeniä paljon. Laitanko kevättalvella multaan ja ulos lumen alle?
By Kyssäkaali - 16.1.2011

Mulla on kuunliljan siemeniä. Onko nyt aika laittaa ne kylmäkylvökseksi?
By Tilli85 - 1.5.2011

Täällä aijotaan luopua kuunliljoista niin missäköhän vaihessa ne kannattaa kaivaa maasta ylös ja viedä työpaikan kukkapenkkiin?
By ElluK - 1.5.2011

Nyt on hyvä aika siirtää kuunliljoja.
By Tilli85 - 1.5.2011

Haittaakos yhtään jos on nousseet pintaan?
By rooset - 1.5.2011

ei haittaaSmile
By Tilli85 - 1.5.2011

Okei pitkääkin töissä raivata penkki kuntoon =) Viime kesäisen taisivat kärventyä kun ei aiankaan viimeviikolla mitään näkynyt siinä kohdassa johon heidät istutin =)
By Kreeta-Eulaalia - 1.5.2011

Ei ne vielä välttämättä näy, riippuu paljon paikasta, että koska katsovat parhaaksi nousta. Mulla ei näy vielä yhtään elonmerkkiä, mutta kyllä ne sieltä aina ovat viimeisinä nousseet.
By nemesia - 1.5.2011

Katkoin viimevuotisten kuunliljojen kukkavarsia ja siemenet lenteli pitkin penkkiä. Nyt saavat pakkaskäsittelyn kun on luvattu yöpakkasia, ja ovathan ne talvellakin pakkasia saaneet. Pitää vähän möyhiä maata jos itäisivät.
By iiris-kukka - 13.5.2011

Eilinen ostos: Orange Marmelade
By ElluK - 13.5.2011

Tuo on kyllä hieno, itse ostin saman viime viikolla.

Multasormen lehdessä takasivat virusvapaat hostat, joten uskalsin ostaa.

Myyjä ei kyllä tiennyt kyseisestä taudista mitään, vaikka oli se ns. puutarhuri siellä.
By iiris-kukka - 13.5.2011

Kuten myös Brim Cup
By iiris-kukka - 13.5.2011

Stilettoakin oli myynnissä, mutta luulin että mulla se jo on, joten en ostanut. Pah. Muistin väärin.
By NooraNokkonen - 19.5.2011

Pakko mullakin laittaa kuva, kun on jotain kuvattavaaSmile "vanhoista" kuunliljoista ei juuri maan päällä mitään näy vielä, niin oli (taas) pakko ostaa uusi miksi oi miksi ne on keväällä niiin hitaita!

Nyt sitten kysyn, että minkä viereen uskallan laittaa? Pionin? varjoliljan? Kamalan suuret juuret on tällä, mutta miten se käyttäytyy jatkossa? Tukahduttaako tällainen narsissit alleen jos niiden kanssa laitan?

By Moonlight - 19.5.2011

Tämmöset kuunliljat löytyy täältä

Albomarginata


Tämän toisen sain viimme kesänä ystävältä. Nimeä en edes tiedä


Kuvat on viimme kesältä.
By valtsu - 19.5.2011

Nooranokkonen, älä laita pionin viereen suurijuurista kuunliljaa, vain pienilehtisiä.

Narsissit etualalle voisi olla hyvä, narskurivi kukkii ensin ja kun sen lehdet alkavat lakastua nousee hitaampi kuunlilja ja peittää ne. Maanalaiseen kilpailuun ehkä juurieste? Vaikea on narskuja jakaa, jos ovt kuunliljan juurakoissa umpsukkelissa.
By NooraNokkonen - 19.5.2011

Ok, laitoin kuunliljan nyt reunakasviksi ja katson miten käyttäytyy.
By valtsu - 20.5.2011

Hyvin toimitttu N-Nokkonen. Kuunlljoja neuvottiinkin jossain laittamaan nimenomaan reunakasviksi, isot juuret estävät rikkaruohojen leviämistä nurmikolta (jos vaikka kanttaus sattuu viivästymään)
By Kurppa. - 20.5.2011

Pitihän tämä haavekasvikin hankkia vaikka onkin ulkomaista perua.

By Heksu - 20.5.2011

No nyt se sai valkolehtisen Hostan Smile *muistelee erään haaveilleen siitä jo jonkin aikaa*
By iiris-kukka - 20.5.2011

Mulla on ollut jo ainakin pari vuotta. Tosi kitukasvuinen. Tummuvat kesän edetessä.
By Kurppa. - 20.5.2011

Täytyy ihailla vaan keväisin jos talvehtiiSmile
By satues - 21.5.2011

Tässä SE  White  feather nyt on, hyvin on talvehtinut kun on  noin rehevä , ihailkaa kuvaa



By annemamma - 30.5.2011

Joka-aamuisella aamutakki-kahvikuppi kädessä- kierroksella törmäsin yhdessä kukkapenkissä kummallisen näköiseen kuunliljaan. Paniikissa ryntäsin sisälle googlettamaan, että ei kai vain joku virus ole iskenyt siihen. Tuon näköisestä virustartunnasta en kuvia löytänyt, ja aloin miettiä, että olikohan ostanut jonkun erikoisen lajin.

Tiedostojen läpiselaus... ei mitään erikoisempia viime vuosina. En myöskään muista saaneeni mitään "tilaajalahjaa tms. Onko tämä tyyppi sairas vai vain erikoinen?
By annemamma - 30.5.2011

Uusi paniikkikierros ympäri pihaa ja kaikkien kuunliljojen tarkistus. Muuta näyttivät siisteiltä, sileiltä ja tasavärisiltä, mutta yhdessä lajissa, yhdessä puskassa, yhdessä osassa oli epätasaista väriä.... kääk. Mitens tämä? Kaivanko varmuuden vuoksi ylös?
By Kurppa. - 30.5.2011

Toiset ostaa tuollaisia värittömiä isoon hintaan ja pitää niitä aarteinaWink
By Araminta - 30.5.2011

Vaikken ole erityisen ihastunut kuunliljoihin, saattaisi tuollainen valkea olla ihan hieno kaikkein varjoisimmassa penkissä. Ainakin erottuisi tummanvihreän mössön keskeltä. Mutta kasvifysiologisesti sen täytynee olla "albiino" eli mutaatio, jolta puuttuu lehtivihreä, ja sellaisena tuskin kovinkaan elinvoimainen. Minkalaisia kokemuksia tään hienouden omistajilla on?     
By Kurppa. - 30.5.2011

Tällainen kaunotar muutti meidän pihaan Ritvalta
By merlin - 30.5.2011

annemammalle tietoa hostaviruksesta X suomeksi ja enkuksi. En ole nähnyt viroottisia kasveja kuin kuvissa, mutta ehkä laittaisin kuvasi läikikkään hostan karanteeniin.
By annemamma - 30.5.2011

Lueskelin sivustoja edes ja takaisin. Noissa englanninkielisissä sivustoissa näkyi selvemmin mikä kasvi oli sairas.

Onneksi tämän lähellä ei kasva muita kuunliljoja, mutta taidan kuitenkin heittää sen pois. Eikös lapiokin pitänyt desinfioida?

Tuo valkoinen saa vielä olla...
By Kurppa. - 31.5.2011

Pari halusi taas tänään muuttaa meille


By sakra - 31.5.2011

Vau, kasvaako korkeiksi ?
By Kurppa. - 31.5.2011

Kellertävä Hosta 'Stained Glass' kasvaa 45-60cm toinen jää pienemmäksi.
By iiris-kukka - 1.6.2011

Onko tuo toinen stiletto?

By ElluK - 1.6.2011

Annemamma, mulla on normi hämykuunliljoissa osassa (lehdistä) tuollaista vaaleaa väriä näin keväällä. Mutta häipyy siitä ajan myötä. Näistä hostistani voin olla varma, että ovat istutettu joskus -90 luvun alussa ja ne eivät ole olleet kosketuksissa uudempien kuunliljojen kanssa. Hyvinvoivia ovat aina olleet enkä usko, että niissä hosta virusta olisi.



Toisin voi olla uusimmissa kuunliljoissani, kaikki näyttävät terveiltä, mutta minä pidän ne niillä sijoilla, jos tauti voi tulla vielä vuosien päästä näkyviin niin en uskalla laittaa uusia terveen näköisiä hostia vanhojen terveiden seuraksi.
By Kurppa. - 1.6.2011

Iiris-kukka, on.
By Jadetsu - 7.6.2011

Kuinka non teillä hostat isoja? Mullei ole vasta ku piikit näkyvillä
By Naana - 7.6.2011

Piikkejä ne on täälä 10 kilometriä etelämpänäki Wink
By Jadetsu - 7.6.2011

Nuilla etelessä asuvilla on varmaan jo hirveet puskat Smile
By Kurppa. - 7.6.2011

Niin on, kukkaakin jo pukkaavat.
By Jadetsu - 7.6.2011

Aika ärsää Sad
By viherpeukalo - 7.6.2011

Valtaavat maat ja mannut. Smile
By Sienestäjä - 9.6.2011

Ei meilkä jade oo vast ku tämmättiä
By Kurppa. - 9.6.2011

Meillä tämmöisiä. Kuvassa vasta huomaa ruman putken, pihalla vaan ihastelee hostiaWink
By annaw - 9.6.2011

Ja meikä pelkää hallayötä koska Hostat menee siinä vaiheessa...
By Sinisointu - 15.6.2011

Joko täytyy huolestua, vai selittyykö tämä(kin) jollain ihan luonnollisella tavalla?



Aika hurjalta jo näyttää, pelottavan samalta kuin englanninkielisten HVX-sivujen esimerkkikuvissa. Tuo väritön kohta on ihan ohutta läpinäkyvää kalvoa.
By Sinisointu - 15.6.2011

Nämä hostat (komeakuunlilja francee) on ostettu vuonna 2006, ja niitä olen jakanut eri puolille pihaa. Kaikenkaikkiaan minulla on näitä 13 komeaa pehkoa...

By kukkaistätsy - 15.6.2011

Merlinin hosta-linkki on todella HYVÄ!
Kiitokset   ..ja taas viisastuttiin
By foksityttö - 15.6.2011

Komppaan Kukkaistätsyä. Kiitos Merlin!
By kaiku - 21.6.2011

Tämä on kivan värinen, mut kasvuvauhti ei päätä huimaa, vaan kunhan jaksaisi edes kukkia kun
kuvassa ovat nätin vaaleanpunaisia.
By kuunari - 21.6.2011

Miten kuunliljojen kasvua vois tyrehdyttää???

OIkkesti, kun muutin tähän, miin piha oli yhtä kuunliljaa. Olen jakanut sitä jätesäkettäin pois ja siirellyt kasveja järkevämpiin paikkoihin ja kaikki lähialueen penttiläiset olen koittanut kuorruttaa kuunliljalla ja silti pihassa ei näy, että niitä olis edes yritetty vähentää.

Kuka haluaa kuunliljaa, tulkoon hakemaan (kirjokuunlilja taitaa ehkä olla oikea kasvinimike), valkoreunaiset lehdet ja nätti ku mikä, mutta liika on liikaa....
By Jadetsu - 21.6.2011

Jos tuot niin voin ottaa BigGrin
By viherpeippo - 21.6.2011

no heppi hei kuunari, jos jaksat vielä heinäkuun alkuun kattella niitä! vaikka kaikki käy!
By kuunari - 21.6.2011

Jade, maksa bensat ja majota meijät niin tullankin heinäkuussa tuomaan kuunliljaaBigGrin
By viherpeukalo - 21.6.2011

Voi kuunari, ei niitä kuunliljoja saa mikään hidastamaan kasvuaan. Toisaalta, ymmärrän hyvin, että mukavuudenhaluinen henkilö niitä istuttaa  pihaansa, ei pääse rikkaruohot läpi ja ovat vihreitä ja kauniitakin.Tule käymään, niin näet n. metrin korkuiset kuunliljat, ihan oikeesti, on ne ainakin melkein metrin je lehdet on ison pizzalautasen kokoisia. Lannoittaa en niitä uskalla, koska sitten ne varmaan räjähtävät ilmaan.
By kuunari - 21.6.2011

Ohan ne kauniita, mutta rajansa kaikella. Pelkään että nuokin lähtevät pian kuuta valloittamaan.



Peipposelle tulossa kuunliljaa yksi lihalaatikollinen torstaina, tee tilaaSmile
By viherpeukalo - 22.6.2011

peipponen siellä vääntää uutta penkkiä juhannuksen ajan.
By temes - 22.6.2011

Hostat aiheuttaa ristiriitaisia tunteita minussa! lol En tiedä miksi, ei sovi ihan joka paikkaan. Minusta kauneimmillaan sellaisessa hostille omistetussa penkissä varjossa missä on paljon erilaisia hostia.
By ElluK - 22.6.2011

Kuunliljat ovat mun yksi suosikkikasveista, mutta pelkään sitä virusta. Ja koska vasta pari-kolme vuotta sitten aloin pihalla jotain tekemään, en edes tiedä vaivaako meillä ko virus.

Varmuuden vuoksi olen kuitenkin uudet (2 v sitten ostetut) kuunliljat istuttanut eri paikkaan, kuin ne missä on ne mitä täällä ennestään oli ja ne mitä olen anopilta saanut.



Kuunari, mitä jos kesällä tehtäis matka sinne teillepäin ja tulisin vähän perkaamaan sun kuunliljojaWink
By kuunari - 22.6.2011

Ellu: täällä on paljon räjähätneitä kasvustoja muitakin kasveja joten terve tuloa perkaamaan penkkejäni!BigGrin
By Kreeta-Eulaalia - 22.6.2011


Varmaan juuri siksi, että kuunlilja leviää hyvin ja sitä on saatavilla, sitä oli tuolla Pietarissa paljon käytetty kaikissa puistoissa, joita on kovasti yritetty laitaa kuntoon. On tämä perusvihreäkin vaan komea paikassaan. Sitä oli myös laitettu erilaisten tyhjien kivenkolojen ja nurkkien täytteeksi.
By viherpeippo - 22.6.2011

kuunari, täällä on vaarallista mainostaa ylimääräisiä kasveja, kohta me tullaan rekoilla tyhjentämään sulta kaikki...
By viherpeukalo - 22.6.2011

niinpäs niin peipponen. Hm. kun aloin tarkemmin ajatella Kuunarin kuunliljoja ja niiden mahdollista kauheaa kohtaloa, niin hm. Mullekin löytyis jokuselle tilaa, jos peipponen ei jaksa kaikkia istutella tai jos laitat sen verta ylimääräistä, että pari riittäis mullekin.  Torstaina eli huomenna en niitä kykene vastaanottamaan, mutta ensi viikolla kyllä. Peipponen vois säilyttää niitä tallessa juhannuksen ajan, jookos? Hm, oonkos mää ahne  
By kuunari - 22.6.2011

Kaivein niitä nyt jonki verran jo eilen ylös ja ehkä tänään vielä muutama lisää jos ehdin/jaksn. Tapelkaa niistä kalkkunat keskenänne niin että sulat lentääBigGrin ja pikkusydäntäki laitoin joukkoon, halusitte tai ette! pistetäänkö asteriakin?
By viherpeukalo - 22.6.2011

Mimmosta asteria??
By vaavu - 22.6.2011

Sain anopiltani jakopaloina viime syksynä kuunliljoja, yhtä kirjavaa ja yhtä yksiväristä. Nyt kiinnostaisikin tietää, mitäköhän lajeja ja lajikkeita nämä mahtavat olla? En ole yhtään perillä eri kuunliljojen sielunelämästä, joten edes sinnepäin -veikkauksetkin otetaan kiitollisina vastaan.

Kovin näyttävät tykkäävän nämä elämästään tässä penkissä, se on kiva huomata.



By NooraNokkonen - 22.6.2011

Vaavun ylempi 'francee' jalokuunlilja
By viherpeippo - 22.6.2011

juu-u, kuunari...
By viherpeukalo - 22.6.2011

peipponen, me olllaan sitten sopuisia kanoja eikä tapella niistä Kuunarin  antamista kasveista. Istuta sinä ensin ne , jotka haluat ja tarvitset, mulle riittää loput. Mitäs Kuunari sulle vaihdossa ?
By viherpeippo - 23.6.2011

haa, istutan ensin sata ja sanon sitten sulle, että niitä oli kymmenen ja otatko viis.....
By RitvaL. - 25.6.2011

Hyden Sunset, Turin tuliaisia.

By RitvaL. - 25.6.2011

Valtava Sum & Substance.

By RitvaL. - 25.6.2011

Tämäkin Dream Weaver Turistä.

By ElluK - 25.6.2011

RitvaL, miten kauan sulla on ollut tuo sum and substanse?



Minun vasta kaksi talvea vanha, joten ei vielä lähelläkään sitä kokoa, mitä suomen oloissa pitäisi kasvaa.



Kauniita ovat kuunliljasi ja hyvin näkee koon, kun on lapio varrattavana.
By RitvaL. - 25.6.2011

Tuo on kasvanut tuossa viitisen vuotta. Eipä mahdu rikkikset kasvamaan, paitsi pirun vuohenputki.
By ElluK - 25.6.2011

Mulla on muutes samalla tavalla kuunliljat mitä Ritvalla. Tuo sum on takana ja sen edessä on tuota sinikuunliljaa, en äkkiseltään muista nimeä. Tai se on sellainen paikka missä on yhteensä 16 eri kuunliljaa. Kaikki ovat tosin vielä pieniä.
By nemesia - 30.6.2011

Olen yrittänyt olla vahva, mutta eilen lankesin Stained Class'' kuunliljaan. Terrassa oli muitakin himoittavia hostia, kiusaus on suuri.
http://http://glenbrookplants.com/store/index.php?main_page=product_info&cPath=1_16&products_id=268
By nemesia - 30.6.2011


Linkki ei toiminut, joten otin kuvan.
By kuunari - 30.6.2011

Hostat on kyllä kauniita, mutta sattuneesta syystä en yhtäkään miun tälle pihalleni enään huoli, päin vastoin, jos pääsis nykysistäkin eroon (ainakin osasta). JÄiks peukulle mitään vai tehdäänkö uusintaretki raumalle?
By Maire´ - 6.7.2011

Sinikuunlilja aloittaa kukintaa.
By D.formosa - 8.7.2011

Hosta August Moon. Ihanan vaaleanvihreät ja pyöreät lehdet. Väri ei toistu kunnolla kuvissa.

Hosta August Moon
By RitvaL. - 11.7.2011

Agrista löytyi Orange Marmalade.

By nemesia - 11.7.2011

Tuo on pakko saada.
By D.formosa - 12.7.2011

Hosta August moonin kukka pysäytti ihastelemaan tänä aamuna.

By vaavu - 18.7.2011

Tämä voi olla tyhmä kysymys, mutta kysytään silti.



Penkissäni kasvaa kuunliljojen vieressä pikkutalviota, joka on kovasti hinkumassa kasvamaan kuunliljojen suuntaan. Voinko antaa pikkutalvion kasvaa hostien sekaan, vai kärsiikö niiden kasvu siitä jotenkin? Kevättä ajatellen se olisi ihan kivakin, että hostapenkissä kasvaisi jotain ikivihreää heti alusta lähtien.
By MoonRiver - 18.7.2011

Ei kärsi.
By b..c...b - 18.7.2011

Orange Marmalade piti ottaa kans Agrista, on nätti. Saa nähä minkä värisenä pysyy tällä pihalla. Viherpeukalon myymälästä ostettu kokovalkoinen "White jotain" on tullut kokovihreäksi.
By ElluK - 18.7.2011

Tuo orange marmalade on meillä ainakin pysynyt kokokesän sen näköisenä, mitä keväälläkin. Sen kasvupaikka on pari tuntia päivästä auringossa, muuten hajavalossa (isot, korkeat koivut tekevät varjoa)
Mutta olen huomannut, että jotkut kuunliljat joiden pitäisi olla kesän vaaleampia, muuttuvat aurinkoisemmassa paikassa kesän aikana vihreiksi.
Itse voi tehdä testejä, jos on varaa jakaa kuunliljaa niin toisen laittaa varjoon ja toisen juurikin siihen aurinkoisempaan paikkaan.

Paikan valoisuudella en ole huomannut eroja koossa (ehkä auringossa on vähä isommat lehdet ja kukinta aikaistuu), mutta värit muuttuvat.

Muoks. Hau-hau, jos tarkotit white featheria, niin se muuttuu kesän aikana vihreämmäksi muutenkin.
By kiara - 25.7.2011

Mahtaisiko kuunliljan saada tunkattua nyt ylös penkistä jaloritarinkannusta häiriköimättä? Ajattelin että siirtäisin sen kivikkoon etupihalle. Kovasti tykkäisi tuossa pienessä penkissä olla, mutta näyttää vähän tyhmälle kun penkissä kasvaa monta eri lajia yksi tai kaksi kappaletta ja kuunlilja on mestari valtaamaan tilaa itselleen.

Nätimpi olisi suurena ryhmänä mutta toisaalta en tahdo puolitoistametristä kukkapenkkiä kuunliljoja täyteen..
By Kurppa. - 25.7.2011

Kuumimpina päivinä en siirtäisi.
By kiara - 25.7.2011

Ok. Taidan antaa sekavan penkin olla ja yrittää nostaa sitä loppukesästä.

Ihmeen sitkeitä ne ovat, vaikka olen lehtiä riuhtonut irti ja kerran sitä alukesästä yritin siirtääkin- mutta jäi pieneen hivutukseen lapion puuttuessa Smile

Lajiketta en muista, tummat lehdet vaaleilla ulkoraidoilla. Kukinto ei ole pitkä eikä nuokkuva. Ihan nätti, mutta väärässä paikassa.
By memmmu - 25.7.2011

Oisko pöllönnäköistä tyrkätä tulppaanin sipuleita kuunliljojen joukkoon ?
By Araminta - 25.7.2011

Tulppaanit, ainakin aikaiset tai keskiaikaiset, ehtii varmaan kukkia, ennenkuin kuunliljat on kunnolla levittäytyneet, ainakin mulla ovat kuunliljat viimeisiä, jotka penkistä nousevat. Voisi olla hyväkin ajatus, kuunliljat luultavasti peittävät tehokkaasti tulppaanien lakastuvat lehdet, ja tulppaanit antavat aikaista väriä liljojen nousevien tötteröiden väliin. Joku muu ehkä tietää, onko niillä jotain allergioita toistensa suhteen tai muuta syytä, miksi se olisi huono ajatus.
By memmmu - 28.7.2011

Ok, täytyypä syksyn tullen tyrkätä sipulit sinne kuunliljojen sekaan ja jäädä odottamaan mitä tuleman pitää.
By RitvaL. - 29.7.2011

Tässä taas tämä söpöläinen, Blue Mouse Ears, kork.n. 10-15 cm.

By RitvaL. - 29.7.2011

Tämän kukkien korkeus about 1,5 m! Hosta Krossa Regal.

By b..c...b - 31.7.2011

Hostapenkki on kiva näin kukkiessaan(kin). Tässä näkee hyvin, että en istuttaessani ole tiennyt minkä kokoiseksi mikin kasvaa, väleissä on muutama pieni jotka eivät näy ollenkaan. Vaatii siirtoja tai jakamista.
By b..c...b - 31.7.2011

Harmaakäenkukka puskee kivasti ylös hostien välistä. Taidan jättää ensi keväänäkin muutaman käenkukan kitkemättä hostapenkistä.
By Aviron - 2.8.2011

Löysin pöheiköstäni, jonne en uskalla ampiaisten takia mennä kitkemään, tällaisen pienen kuunliljan, jolla on yllättävän siniset kukat.
Mikä lie nimeltään?

  k
By annaw - 2.8.2011

vois olla lehtien perusteella H.sieboldii
By RitvaL. - 6.8.2011

Fragrant Bouquet

By RitvaL. - 6.8.2011

Tässä vähän loman aikaansaannoksia. Levensin yhtä penkeistä n. 70 cm. Vasemmalla Hosta longipes, edessä Hosta Gloriosa, takana olevalla hostallakin on nimi, mutta kateissa. lisäksi on mustakonnanmarja, rönsyakankaalia, keijunkukka, tarhavarjohiippa.

By NooraNokkonen - 7.8.2011

Valkoreunaisella, kiharalehtisellä kuunliljallani on myös kiharat kukinnot nimikin hällä on... jossain visussa tallessa. Ensimmäinen kukkiva kuunlilja muuten minulla

By Miikos - 7.8.2011

Sama ilmiö täällä kiharassa =)
By NooraNokkonen - 7.8.2011

Francee kurkottelee nauhuksen kanssa kilpaa perhoskukkapenkissäSmile Kohta sekin kukkii.
By NooraNokkonen - 7.8.2011


Hämy(?)kuunliljat vaan jurottaa, mutta ovat sentään hengissä.
By AamuAurinko - 7.8.2011

Tuota tuota, mä tuossa innostuin jakamaan kuunliljoja ja kävi pikku vahinko. Elikkä lapio lipes ja yksi pala jäi aika juurettomaksi, muutama hassu pikku juuren pätkä Mites helposti nää alkaa tekemään juuria vai saanko sille palalle sanoa hyvästit? Kokemukset kuunliljasta on tasan 0, nämäkin oli siis äiteen pihalta haettuja paloja, jotka piti sit vielä pienistää. Ahneella on p*skanen loppu?
By ElluK - 7.8.2011

Lähtee hyvin juurtumaan. Toki aikaa ei enää ole kauaa. Mulla on kokemuksia (hyviä) kuunliljojen juurruttamisesta ainakin, kun se tapahtui aikaisemmin kesällä.
By AamuAurinko - 8.8.2011

Kiva kuulla, että toivoa on Smile Multiin ne meni siinä missä muutkin. Keväällähän sen sit näkee kuis kävi Smile Jaoin kyllä todella rankalla kädellä, jätin noin nyrkin kokoiset juuripaakut jokaiseen + muutama lehti.

muoks. äitee tosin oli sitä mieltä ettei sais jakaa ollenkaa. Oli se ite vajaa 10v niitä omiaan kasvatellu ku ei kuulemma saa jakaa, ei tykkää...
By ElluK - 8.8.2011

Periaatteessa tykkää kasvurauhasta. Mutta mä jaoin toissa kesänä mun ison kuunlilja puskan. Se minkä kokoisen alan se ensiki täytti niin saman kokoisia aloja tuli jakamisen jälkeen vissiinkin 7. Jo viime kesänä oli hyvin umpeen kasvanut ja tänä vuonna on valtava kukkameri ko kuunliljoissa.

Eli kyllä jakaminen on suositeltavaa, juuret saavat taas lisää tilaa ja vanhojen juurien tilalle kasvattaa parempia juuria.
By AamuAurinko - 8.8.2011

No toivottavasti nää mun jakopalani jatkavat eloaan, mulla on suuri tarve näille Smile Ja joutuvat monistuksen kohteeksi varmasti kunhan pääsevät kasvuvauhtiin. (Ja ehkä mä käyn salaa hakemas äiteeltä lisää...)
By JariH - 9.8.2011

Kuunliljoja on monenlaisia. Tässä muutamia erilaisia. Olisiko kenelläkään Hostaa ''Remember Me''? Vaihtariksi voisin antaa jonkin toisen, vähän erilaisen hostan.
By Kurppa. - 9.8.2011

Hieno kokoelma! Mie tänään vähän laajensin hostien reviiriä, vielä mahtuisi jokunen uusi. Tänä vuonna sain vaan neljä hankittua.
By Kurppa. - 10.8.2011

Kaivoin vähän puskaa pois niin muutama sai paremmat tilat.
By Jadetsu - 10.8.2011

Senthän yks kuunlilija kerkes kukkia Smile

siis mulla
By Kurppa. - 10.8.2011

Lehtihän niissä pääosassa onkin, monet leikkaavat kukat pois.
By Ruut - 12.8.2011

Onko tullut vastaan hosta X-virusta kenellekkään? Uudessa kotipuutarhalehdessä oli hyvin havainnoliset kuvat siitä, aijemminkin siitä on samiasesa lehdessä varoiteltu. Ajattelin vaan, kun tämä kuunlilja yksi yleisimmistä vaihdossa jaeltavista kasveista....
By Jadetsu - 12.8.2011

Kurppa, jop. Mut sillä mää sitä toitotin ku aikasempina vuosina ei oo ehtineet kukkia Smile
By Pihanlaittaja - 12.8.2011

Ei ole meillä ainakaan näkynyt virusta. Kaikki minun pihani kuunliljat ovat kotimaisia (vai voiko niissäkin olla?), ne sinun kanssasi vaihtamani ovat peräisin naapuriltani, pitkän linjan puutarhurilta. Pari kuunliljaa olen ostanut taimikirppareilta...no, niiden alkuperäähän ei sitten tiedä.
By bluedreams - 12.8.2011

tottakai kotimaisissa voi olla tuo virus!!! Kyseistä virusta on jo vuosien ajan ehtinyt tulla - valitettavasti tänne Suomeenkin!



Suomihan on kuunliljonen suhteen hyvinkin riippuvainen ulkomaista lisäämisen ja jalostuksen suhteen...eipä ole kysyntää vastaavaa tuotantoa ollut tarjolla.



Vaikka nykyisin satakunnan taimitukku nykyään niitä tervetaimi ajatuksella tuottaakin, vissiinkin pariakymmentä lajiketta, niin eipä taida tuo vielä olla tarvetta kattavaa...?!!!
By kitikat - 12.8.2011

Pakko jakaa siinä vaiheessa kun ovat liian tiheässä, eivät ole ainakaan mulla kärsineet....päinvastoin! Jotkut lehdet ovat syksyllä vähän ruskeita reunoista, ei kai se mitään tautia ole, vai??
By Kurppa. - 12.8.2011

Kuivuudesta/paahteisesta paikasta voi ruskeat reunat tulla.
By Ruut - 12.8.2011

Ei mulla ole näkynyt merkkejä ko. viruksesta, en pihanlaittaja sillä tarkoittanut, toivottavasti et pahastunut. Olen kanssa saanut erinäisiä yksilöitä äidiltäni ja tädiltäni. Pari olen kasvattanut markettiketjun juurakoista ja muutama on ulkomaista alkuperää. Tänä kesänä olen pyrkinyt ostamaan vaan ns. takuutaimia. Prismasta (taitaa olla juuri satakunnataimitukun), koska yhteishyvässä kehuttiin keväällä, että heidän myymät hostan taimet ovat virus vapaita. Kauppilasta olen uskaltautunut yhden ostamaan, kun vakuuttivat, ettei pitäisi olla virusta.



Omat kuunliljat kävin tarkasti läpi juuri viime viikolla viimeksi. Tuota mielstäni ei ole helppo tunnistaa, osallahan kuunliljoista kuuluukin olla kurttuiset lehdet. Yksilön lehdet siis kurttuistuvat ja kasvu taantuu. Tuossa lehdessä oli siinä mielessä havainnollisesti esitelty, että siinä oli samasta lajikkeesta terveen ja sairaan yksilön lehtien kuvat vierekkäin. Juurien avulla leviää ja sitä sairastunutta yksilöä ei mikään enää pelasta. Kaiken kukkuraksi voi ehtiä levitä juurien välityksellä naapurina kasvaviin kuunliljoihin. Muita nykytietämyksen mukaan, ei pitäisi olla vaarassa. Eli tämä olisi vaan hostien ongelma.



Tuli vaan mieleeni nostaa "kissa pöydälle", jokainen meistä on ihan yhtälailla mahdollinen viruksen eteenpäin vievä taho. Itse ainakin tarkkailen kuunliljoja nykyisin ihan eri silmällä, kuin pari vuotta sitten!
By Pihanlaittaja - 12.8.2011

Ruut, en suinkaan pahastunut - halusin vain kertoa oman kuunliljahistoriani sekä sen, mistä sinulle antamani taimet on peräisin Smile
By RitvaL. - 23.8.2011

Tarhakuunlilja June, Agrista.


By JariH - 23.8.2011

Tänä vuonna Agri ym ovat kunnostautuneet uusien hienojen lajikkeiden tarjonnalla. June on yksi hienoimmista. Tässä toinen kuva Junesta.
By AamuAurinko - 24.8.2011

Katoin agrissa tuota Junea, mutta oli niin pikkuisia taimia, noin 5 cm korkeita. Vaikka ei se vissiin ihan mikää suuri tuu koskaan olemaankaan?
By Kreeta-Eulaalia - 24.8.2011

Mulla on pari pienemmän sorttista kuunliljaa, toisessa taitaa olla lappu jossa lukee kruunukuunlilja. Onko ne jotenkin erityisen hidaskasvuisia, jos vertaa noihin tavallisiin keskikokoisiin? EIvät ne oikein leviä, vaikka ovat tuolla jo useamman vuoden olleet.
By Mäntykukka - 24.8.2011

Onko todellakin nuo kuvat samasta (samanimisestä lajikkeesta)?
By kibu... - 24.8.2011

JariH:lla taitaa olla 'Orange Marmelade'?
By JariH - 27.8.2011

Kyllä se ''Orange Marmeladekin'' löytyy. Nämä uudet myyntiin tulleet ''Junet'' ovat aika eri näköisiä, kuin omani pari vuotta kasvanut ja aurinkoa saanut. Olisiko kenelläkään kuvaa tai jakopalaa ''Remember Me'' hostasta. Viherpeukaloilla oli myynnissä viime keväänä ja minulta meni ohi, mutta varmasti monet hankkivat. ''Gypsy Rose, Lakeside Cha Cha'', ''Hanky Panky tai jokin muu vaihtariksi.
By JariH - 27.8.2011

Tässä mantsurian jalopähkinän alla hieman yli sata erilaista hostaa...
By RitvaL. - 28.8.2011

Pari hostaa Sapokasta.

By RitvaL. - 28.8.2011

Hosta Gingo Craig

By D.formosa - 9.9.2011

Pari vaaleankeltaista/-vihreää, nimet hukassa. Nämä valaisevat kivasti portinpielusta syksyn hämärässä illassa, miksei päivälläkin. Oikeanpuoleisessa miniversiossa on kontrastina syvän violetit kukat. (Keraaminen mökki pitää sisällään sähköjuttuja.)

Vaaleankeltaisia hostia
By Kyssäkaali - 30.9.2011

Myöhään herännyt
By Tilli85 - 11.10.2011

Mikä on paras aika siirtää kuunliljat paikasta A paikkaan B?
By D.formosa - 11.10.2011

Keväällä olen lohkonut ja siirrellyt ja hyvin on onnistunut.
By Heksu - 11.10.2011

Samoin syksyllä tehdyt onnistuneet ihan hyvin. Eräänä talvena myös joulun välipäivinä, hyvin onnistui silloinkin Smile Kevät se suositelluin taitaa olla.
By Tuulia-tuu - 11.10.2011

Minusta keväällä helpointa, kun ei ole lehtiä tiellä ja maasta pukkaavista piipoista näkee kasvuston rajat hyvin. Jakopaakut lähtevät kasvuun kuin ei mitään olisi tapahtunut (paitsi jos piippoja on mennyt rikki niin niistä tulee vähän vajavaisia lehtiä.
By Maire´ - 11.10.2011

Keväällä minäkin jaoin ja hyvin lähti kasvuun heti ensimmäisenä kesänä.
By satues - 12.10.2011

Minä jaoin keskellä kesää, oli niin isoja juurakoita,ei mitään ongelmaa vaikka revin niitä kovakouraisesti, osan löin kirveellä halki... kaikki lähti kasvuun.
By Tuulia-tuu - 19.11.2011

Kolme "Fire and Ice" -hostaa ovat viime kesän hankintoja. Olin ihan saletti, että menetin ne, koska ne kuihtuivat kuivuuteen kesken kuumimman kesän, uuden sanomalehtipenkin ohuessa mullassa.
Mutta eipä mitä, myöhään tänä keväänä alkoi hiljalleen tulla uutta lehteä ja elokuussa näytti jo näin hyvältä



Yksi uskaltautui varovasti kukkimaankin


Tämä hosta on kuin pikkulamppu varjopaikassa
By bluedreams - 19.11.2011

hienosti kasvoi kaikki toissa vuonna hankitut... Tortilla Chip, Frozen Margarita, Big Daddy, Blue Mammoth, Big Mama, Guacamole, fluctuans "Variegated" ... Tämän vuoden uudet juurtui hyvin (), mutta kasvu oli aika vähäistä! Ensi vuosi taas näyttää miten ovat uudet asettuneet uuteen paikkaan!!!
By Tuulia-tuu - 19.11.2011

Monenlaista hostaa sulla, Bluedreams! On niiiin harmi, kun pitää pelätä sitä virusta, näihin kasveihin hurahtaisi helposti oikein kunnolla.



Otin riskin nyt syksyn parhaissa taimialeissa, ja hamstrasin kaikenlaisia hostia taudin uhallakin. Talvi aikaa miettiä, minkälaiseen karanteeniin ne pitäisi laittaa. Toisaalta mulla on nyt uusi varjopenkki, kaukana vanhoista istutuksista, joten ehkä se voisi toimia karanteenina sellaisenaan.
By JariH - 19.11.2011

Bluedream - mistä olet hankkinut kuunliljojasi? Näitä hieman erikoisempia ei ihan joka paikasta löydy.

Olen harjoitellut webbisivujen tekemistä ja hostista pitäville siellä on kuvia ym. Linkkien laittelussa ja näissä tällaisissa olen kömpelö, mutta jari-h-hosta (Googlauksella) löytää varmaankin perille. Siellä olen onnistunut tekemään linkkejä ja vinkkejä..
By tupsukki - 16.3.2012

Tänään tulleessa Viherpeukaloitten lehdessä oli hurmaava kuunlilja

touch of class.

On mahottoman komea,jokohan sitä sais muualta taimitarhoilta keväällä.

Onkos kellään tietoa?
By JariH - 16.3.2012

Hosta Touch of Class löytyy ainakin Porvoon Piha centeristä. Taimet ovat hyvän kokoisia (varsinkin jos vertaa juurakkoon) ja sieltä löytyy muitakin vähän erikoisempia lajikkeita. Suosittelen lämpimästi.
By tupsukki - 16.3.2012

Kiitos Jari H,on vähän turhan kaukana Porvoo,mutta jos en täältä päin

löydä niin otan vaikka yhteyttä sinne.

On niin ihkun näköinen,kuolaa,kuolaa valuu.

sarjassa..pakko saada tämä,vaikka puolimetriä lunta vielä maas.

By bluedreams - 16.3.2012

tupsukki... miksi et voisi tilata noit kuunliljoja tuolta?
By tupsukki - 18.3.2012

No tuota,tuli joskus huonoja kokemuksia niitten taimien kanssa ja siloin päätin ,jo riittää.

Toivottavasti löydän muualta noita kuunliljoja.



Voishan sieltä hyviäkin taimia tulla,mut olis kiva nähdä ne livenä ennen ostoaWink
By Podkayne - 10.4.2012

Oletteko siemenestä lisänneet kuunliljaa? Minä jostain tilasin kuunliljan siemeniä ja kylvin ne myöskin, mutta yksikään siemen ei ole vielä itänyt. Oliskohan jotain 2-3 viikkoa olleet nyt mullassa. En ole vielä ketään tavannut joka olisi siemenestä lisännyt, joten en tiedä pitääkö jotain kommervenkkejä tehdä. Hyppiä tasajalkaa kukkapurkkien ympäri täydenkuun aikaan tai muuta sellaista...

Minun kuunliljat jotenkin lurpottivat viime kesänä, joten kauhulla olen ajatellut, että onkohan niissä se tauti, josta jossain lehdessä oli iso artikkeli ja josta täälläkin on näemmä ollut kirjoittelua. Jos ne eivät tänä kesänä yhtään paremmin voi, kai ne on sitten hävitettävä kaikki tyynni. Paikka on niille mielestäni hyvä, puolivarjoinen / varjoinen paikka, syvä multatila, että en ymmärrä mitä syytä niillä on vihoitella.
By annaw - 10.4.2012

olen joskus lisännyt sinikuunliljaa, ja edelleen ovat ainoita jotka tuoksuvat mulla. En muista mitä erikoista olisin niille tehnyt, ehkä pari viikkoa kylmäkäsittelyä? Kauan ne kyllä kestää kasvaa ennenkuin kukkivat.
By bluedreams - 11.4.2012

siemenlisäys ei ole tuoreista siemenistä ongelmallista kuunliljoilla. Kevyesti peitettynä kesti itäminen n. 1 1/2 kk... nyt alkaa olla aika koulia niitä täällä meillä!
By Podkayne - 11.4.2012

1,5 kk? No eihän mulla ole sitten vielä hätäpäivää kun maaliskuun lopussa vasta kylvin. Odottelen sitten vaan...
By petraaa - 11.4.2012

Viime vuonna kylvin pieniä lime-kuunliljoja ulos kylmäkäsittelyyn. Joskus heinä-elokuussa bongasin purkista yhden 4 mm korkean kuunliljan lehden. Syksyyn mennessä tais olla 3 kpl senttisiä lehtiä.
By RitvaL. - 4.5.2012

Tänään Lapeenrannassa jokakeväisellä puutarhamyymäläkierroksella. Löysin 3 uutta Hostaa: Regal Splendor, Sagae ja Cherry Berry. Kaikki olivat vihreä-keltalehtisiä.
By JariH - 4.5.2012

Satakunnan taimitukku tuottaa tänä vuonna uusia lajikkeita. Kannattaa käydä toisinaan S-ryhmän liikkeissä. Nämä RitvaL:n mainitsevat ovat jo viime vuonna olleet valikoimissa ja lisää tulee...

Hienoa ! Kuunliljoista pitävät saavat uusia lajikkeita pitkin kesää!
By bluedreams - 5.5.2012

Sagae onkin sama kuin ennen oli hosta fluctuans variegated... HIENO!!
By salamandra - 30.5.2012

Valkoinen kuunlilja on kyllä suosikkini! Nyt kun ne toista vuotta nousevat niin alkaa olla jo enemmän lehtiäkin kuin viime kesänä BigGrin


 Nyt mua vaan rassaa se, että joku piru syö minun kuunliljojani!

 Onko tämä etanan tekosia?
By bluedreams - 31.5.2012

on kyllä... hipihopi etanamyrkkyä hankkimaan!
By salamandra - 31.5.2012

Koko paketti ferramolia kylvetty tähän ja moneen muuhunkin paikkaan, kohta ruiskuttelen vielä vettä niskaan ja sitten vaan huikkaamaan limanuljaskoille että baari on auki Ostin valmiiksi kaksi pakettia, että on mitä ripottelee lisää kun edelliset häviää...
By Kurppa. - 26.6.2012

Yhdessä on kiva kukan alku.
By Kurppa. - 26.6.2012

By Kurppa. - 26.6.2012

By Kurppa. - 26.6.2012

Näistä aika moni vilkuttelee RitvalleSmile
By Kurppa. - 26.6.2012

By Kurppa. - 26.6.2012

By Rillari - 26.6.2012

salamandra, mikä on valkoisen hostasi nimi? Hassua, 10 vuotta sitten luulin, että kuunliljoja on vain yhtä lajia. Vuosi sitten ajattelin, että niitä on varmaan kymmentä erilaista.Eilen ajattelin, että lajeja on kymmeniä. Äsken selasin Fransen Hostasin nettisivuja ja hostien valtaisa määrä alkoi avautua minulle.
By salamandra - 27.6.2012

By anita - 27.6.2012

Mäkin olen aina pitänyt kuunliljoja syyskukkijoina, mutta yksi kukkii jo ja toisessa on nuppuja.

By sukkasuu - 27.6.2012

anita: meilläkin kuunliljat sekoilee tänä vuonna. Minulla on ollut sellainen käsitys, että kuunliljat ovat keväällä viimeisimpien nousijoiden joukossa, mutta tänä keväänä ne puskivat tyynesti hangen läpi esille. Ja meilläkin on nuput jo hyvässä kunnossa, kohta kukkivat...
By Tipilintu - 27.6.2012

Olen lisännyt kuvan isoista nupuista pitkien varsien päissä facebookiin jo 1.6! Eriskummallista! Pari seonnutta, monissa ei vielä nuppujakaan..

By Kurppa. - 27.6.2012

Yhteen hostaan tuli keväällä ensin nuput, sitten vasta lehdet.
By anita - 27.6.2012

Ne on seonneet täysin BigGrin
By Tuulia-tuu - 27.6.2012

Samoin täällä! Olenkin ihmetellyt. Onkohan pitkällä sulalla kaudella viime syksynä/talvena jotain tekemistä asian kanssa.
By anita - 27.6.2012

Pitkä sula kausihan on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tänä vuonna on mun mielestäni paljon muutakin erilaista (uusia öttiäisiä ym.) kuin yleensä. Joskin mun kokemukseni puutarhuroinnista on vielä hyvin lyhytaikaista, kun taitaa olla vasta kuudes vuosi menossa.
By nemesia - 27.6.2012

Heitin yhden kuunliljoistani kaatopaikkakuormaan, aikani vaihdoin paikkaa kun luulin että paikassa on vika kun lehdet kellastuivat ja osin kuivuivat eikä se kasvanut kuinkaan. Viimeinen paikka oli toisille kuunliljoille hyvä, mutta tämä vaan oikkuili. Joku tauti siinä täytyi olla ja pelkäsin että se tarttuu muihinkin, pois lähti pihalta.
By Myskimalva - 25.7.2012

By enita - 31.7.2012



Hosta So Sweet. Vierellä hopeaviini.
By vähis - 31.7.2012

Mikä hopeaviini??????????
By enita - 31.7.2012

Katso netistä, olisiko Ampelopsis tieteelliseltä nimeltään. Se on kuvassa oikealla. Viime keväänä, kun ostin sen, lehdet olivat kauttaaltaa valko- ja vihreäkirjavat, mutta valkoinen katosi melkein kokonaan talven aikana. Näkyy olevan kaupan Vakka-Taimessa.
By enita - 1.8.2012



Hyden Sunsetilla    on kauneimmat näkemistäni hostankukista. Kiitokset ja terveiset Imatran suuntaan!
By satues - 1.8.2012

Enita, no niinpä näkyy olevan. Tänä kesänä hostat kukkivat muutenkin komeasti, saaneet tarpeeksi vettä Smile
By Myskimalva - 6.8.2012

RitvaL:lle vilkutuksia! Näin hyvin on tämäkin kasvi kotiutunut tänne pohjoiseen.
By Myskimalva - 6.8.2012

Hän on saanut myös seuraa mikälieköppiäisestä. 
By Iltatähti - 25.8.2012

Minä kävin viime sunnuntaina ihastelemassa yhtä niistä avoimista puutarhoista, ja siellä näin ihmeen ihanan kuunliljan. Siinä oli limenvihreät keskustat lehdissä ja reunoilla tummempaa. Puutarhan ehtoisaa emäntää en ehtinyt tavata, enkä voinut häneltä kysyä, millä nimellä kyseistä kasvia voisi taimistoilta kysellä. Kuka osaisi kertoa?
By Tuulia-tuu - 26.8.2012

Tässä on Hosta, joka hiukan muistuttaa Iltatähden kuvausta. Oikea kameleontti, lehden keskiosa aloittaa keväällä kellanvaaleana, tummenee limeen, vaaleanvihreään ja nyt loppukesästä on lähes lehmuksenvihreä. ulkoreuna pysyy suht saman värisenä. Tällä ei myöskään ole nimeä, olen tuumaillut voisiko olla ''Albopicta''? Kuva kesäkuun puolivälin värityksestä (näyttää vähän todellista keltaisemmalta).
Yksi suosikeistani kumminkin.
By Kurppa. - 1.9.2012

Onni on puutarhaystävät
Vaihdoin puolikkaan kurpitsan hostaan.
Lapsena jo ihailin tällaista. Sitä oli istutettu Kotkaan, Suomen Pankin rakennuksen eteen ja minusta se oli hienointa mitä olin koskaan nähnyt, vaikken tiennyt mitä se olikaan.
Tästä kaunottaresta istutan palan puuhamaan penkkiin.
By Iltatähti - 1.9.2012

Voi kunpa täälläkin olisi tuommoisia puutarhaystäviä... Kurpitsoissa kyllä löytyy!
By viherpeukalo - 1.9.2012

Ei mikään pienikään ole saamasi  hosta. 
By Kielo - 14.1.2013

Miten kuunliljan siemenet kannattaisi kylvää? Kylvöohjeessa lukee, että kylvä +15 ja jos ei onnistu niin sitten laita jääkaappiin. Kannattaisiko kuitenkin kylvää suoraan hangen alle? Ja milloin ne kannattaisi kylvää?



By Nuu - 15.1.2013

Olen itse lisännyt kuunliljaa vain jakamalla joten siemenlisäys on minulle vierasta tämän kanssa. Kiinnostaisi minuakin kyllä kuunliljan kylvöohjeet, onko kenelläkään kokemusta sen kylvöstä ? 

Tämän linkin takana on Kuunliljasta juttua, lisäämisestä näin "Jakamalla joko keväällä tai syksyllä kukinnan jälkeen. Jos kuunliljasta irtoaa jakaessa lehdyke, johon ei tule juurta mukaan, sekin voi joskus juurtua pistokkaan tapaan."
By rinu - 15.1.2013

Viime talvena laitoin kuunliljan siemenet kosteaan hiekkaan ja kellariin. Keväällä kylvin sitten taimimaalle siemen/hiekka seoksen ja pikku taimia näytti ilmestyneen kesän mittaan.
By Nuu - 15.1.2013

Kellarin lämpötila varmaan pysyi plussan puolella ? Olisiko voinut olla jotain jääkaappilämpötilan luokkaa (+5) ?
By Kielo - 15.1.2013

Minulla ei ole kellaria joten ilmeisesti kannattaisi laittaa ne siis jääkaappiin? Kerrankos sitäkin pitää ensimmäisen kerran kokeilla. Ja tuo hiekkaan kylväminen oli minulle uutta. En ole nähnyt täälläpäin missään kaupassa vermikuliittia josta täällä puutarha.netissä aina puhutaan jääkaappikylvöissä. Jos laittaisin ne jääkaappiin maaliskuun alussa ja kylväisin ulos tai kasvihuoneeseen huhtikuun alussa niin mahtaisinko sitten onnistua? 
Minulla on iso osa perennapenkistä varattu kuunliljoille ja ne eivät sitten tunnu kasvavan ikinä niin isoiksi, että niitä pystysi jakamaan. Iso osa vielä kuoli ensimmäisenä talvena, joten tarvitsisin kipeästi uusia taimia. Siksi arkailen näiden siementen kanssa, etten vaan mokaa niiden kanssa
By Kurppa. - 15.1.2013

Rautakaupoista kannattaa tuota vermikuliittia kysellä, vaikka kimpassa muiden kanssa isompi satsi.
By bluedreams - 15.1.2013

Viime vuonna kylvin tammikuussa vermikuliittiin kylmäkäsittelyyn vintille hostan sienet ja keväällä siirsin kasvihuoneeseen itäneet taimet,(paljon!!) tuloksena on kukkapenkissä ja kasvihuoneessa n.80 tainta talvehtimassa! Ei ollut lainkaan ongelmallista saada uutta tainta!
By Kielo - 16.1.2013

Heti huomenna siis rautakauppaan ja itsevarmana kylvämään Kiitos avusta.
By Merjaz - 25.2.2013

Mitä lajiketta kasvatat? Kaikista siemenestä kasvatetuista taimista tulee yksivärisiä, reunaväriä ei tule,
By bluedreams - 25.2.2013

kuunliljojen Siemenkylvöjen kaikista taimista EI tule yksivärisiä!! Riippuu aivan mistä vanhemmasta siemenet ovat lähtöisin...!!! Vanhemman lehtien värit voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään, jotka periyttävät värejä erilailla!!!!
By Merjaz - 25.2.2013

Ok, olen ollut siinä luulossa, sekä lukemani että kokemani perusteella. (mm. http://www.walterreeves.com/gardening-q-and-a/hosta-propagating/ ja monia muita). Ostamistani monivärisien kuunliljojen siemenistä kasvoi kaikista yksivärisiä ja keskenään sielä hyvin erivärisiä. Tuntuu, että siemenistä kasvaa 'vähän mitä sattuu'.
By pähkinäpussi - 20.4.2013

hosta Empress Wu on kokemuksia ? vuosi sitten tilasin englannista ensimmäisen taimen joka on ulkona vielä toistaiseksi reilusti lumen alla.

Eilen sitten saapui tänä vuonna tilattu juurakko joka pääsi heti ruukkuun ja juurtumaan sisätiloihin, kuvissa on upea ja iso lehdistö jopa 130-150 cm jos jollain kokemuksia olisi kiva kuulla kasvaako suomessakin tuohon 150 cm korkeuteen ja leveyteen ?
By [0] - 11.5.2013

Kippasin kupeellani kylvön lattialle. Sen laidassa luki "Hosta, kerätty kirjavalehtisestä". Lakaisin mullat ja heitin puskan juurelle, ja nyt siellä kasvaa pikkuisia heiniä, joissa on keskellä valkoinen raita!
By MamaRosso - 15.5.2013

Hostafani kun olen, niin kävin katsastamassa paikallisen Agrimarketin tarjonnan. Orange Marmaladen olisin halunnut löytää, mutta löysin tilalle oheisen Minutemanin, joka ei ihan siltä näytä mitä yleensä. On kuin se olisi risteytty White featherin kanssa. Onko nimilappu mennyt kaupassa väärään purkkiin vai ovatko nämä pieninä näin valkoisia?

Näitä ei ollut hyllyllä enää kuin kolme (josta yksi oli oikean Minutemanin näköinen) ja yritin seuloa niistä parhaimman näköisen mukaani. Silti tälläkin on tuossa oikeanpuoleissa lehdessä tuollainen läpikuultava reunus. Viruskammoinen kun olen, niin taidan varmuuden vuoksi istuttaa sen omiin oloihinsa jonnekin kauas vanhoista hostista. Toivon tietysti, että läpikuultavuus on esim. kylmästä tullut tai lehti on ottanut osumaa.

Kaupasta lähti vielä mukaani Blue Mouse Ears ja Stained Glass. Tarjouksessa olisi ollut isoja Sum and Substanseja, mutta tällä hetkellä jättiläiset eivät oikein kiinnostaneet. Myös komeita Stilettoja oli purkkikaupalla ja sen verran jäivät kaivelemaan mieltä, että varmaan sieltä on purkillinen kotiin haettava


By ramses - 15.5.2013

Näyttää Mamarosson kuunliljassa olevan tyypillistä kylmävioitusta lehtien reunoissa. Ei ole ainakaan hostien x-virusta, että ei tarvitse sitä pelätä Smile X-viruksen sairastuttamiin kasveihin tulee sellaista vähän kuin vesimelonin kuoressa nähtävää väritystä ja sitten rypyttymistä.



Hostilla muutenkin tuo lajikepuhtaus on taimistoilla melko heikko joten noihin lajikenimiin ei niin kauhiasti ole luottamista... Wink Kaunis hosta muuten!! Täytyypä ehkä vierailla Agrimarketissa...
By pähkinäpussi - 16.5.2013

Empress Wu nostaa 3 piippaa maasta joten talvehtii ainakin lumen suojissa

meidänkin oloissa odotan mielenkiinnolla minkä kokoiseksi kasvaa tänä kesänä tuskin vielä kovin isoksi jättiläiseksi
By MamaRosso - 16.5.2013

Ramses, kiitos kun vahvistit omat epäilykseni, että kylmävioitusta se vaan on. Minustakin tuo hosta on erityisen mielenkiintoinen (jopa mielenkiintoisempi kuin jos olisi puhdas Minuteman) ja jään jännityksellä seuraamaan tuon värityksen kehittymistä.
By MamaRosso - 17.5.2013



Jipijipi!! Nyt sain sen Orange Marmaladen, jota alkuviikosta lähdin hakemaan eikä sitä ollut, mutta mukaan tarttui silloin noita muita. Menin eilen jälleen Agriin tarkoituksena hakea se Stiletto ja loput kesäkukat. Hyllyt suorastaan notkuivat toinen toistaan komeampia hostia ja niitä oli paljon eri lajikkeita. Tarrasin tähän kuin mielenvikainen, onneksi kukaan ei tainnut kiinnittää huomiota Tongue  Stiletto jäi edelleen hyllyyn, sillä nyt alkaa loppua tila tällä erää. Ehkä. Tai sitten haen sen huomenna kuitenkin BigGrin

Kiva kuitenkin, että sain tuon variegata-bastardi Minutemanin, sillä nyt hyllyillä oli purkkitolkulla oikean väristä Minutemania eikä yhtään sitä poikkeavaa.
By Miikos - 17.5.2013

Tuo Orange marmalade on ihana, viime vuonna se tarttui väkisin mukaan Tongue Mulla on luultavasti Minuteman tehnyt vihreälehtisen siementaimen, siinä on samanmuotoiset lehdet kuin oletetulla emolla Smile
By Kreeta-Eulaalia - 29.5.2013

Eihän hostavirus haukkaa lehdistä palaa? Mulla on ollut jo monta vuotta yhdessä paikassa hostat, jotka vuodesta toiseen jättävät osan lehdistään rullalle, mitään värivirhettä niissä ei ole, mutta lehden asento on väärä, se jää suppuun ja on hiukan mutkalla ja niistä on ikään kuin revennyt kärjet pois. Eivät ole kuolleet, mutteivät juuri levinneetkään. Ovat siniharmaita, ei mitään kovin suuria hostia, tai eivät ainakaan ole koskaa ehtineet suuremmiksi kasvaa. Ovat muistaakseni peräisin jostain konkurssipuutarhasta, joten sen puolesta niissä voisi olla mitään vaan. Missään muissa kuunlijoissani ei moista vaivaa ole.

Pitäisikö nuo nyt hävittää vai kokeilla jotain konstia?
By terhiha - 30.5.2013

Tänään on penkki kaivettu ja reunustettu.

Huomenna pääsee multiin jumalattoman ihana Hosta Fortunei Francee <3

Kaverikseen saa Minutemanin ja Wide Brimin.

Luultavasti parin viikon päästä mukaan liittyy vielä Blue Ivory ja Touch of Class. Plus äidin penkistä jotain kelta-vihreää kapealehtistä Smile

Kuunliljat on niin kauniita Smile

Kaveriksi haikailen tulppaaneja, milloinkohan niitä saa??



Ja sivuhuomautuksena; huonekasvisuosikkini on Hoya, ulkokasvisuosikkini Hosta Smile
By Kreeta-Eulaalia - 31.5.2013

No nyt on kuvia tästä vaivasta. Taitaa mennä hävitykseen.
  
By terhiha - 31.5.2013

Näyttäisi vähän samalta kuin minun komeasini, jonka päälle mies astui kun ajoi nurmikkoa.. Eli onko tuosta se piippo vääntynyt?
Jaa, nyt luinkin tuon ylemmän kommentin, eli aina ovat tuollaisia..
Jospa sillä on joku "syntymävamma" Smile
By Ja-Na - 31.5.2013

Onko teillä kellään niitä sinivalkosia, jota on nyt mainostettu ainaki sähköpostilla? Niistä olis kiva kuvia nähä, kun itelle vois niitä kans harkita.
By MamaRosso - 31.5.2013



Tämän Brim Cup -hostan hommasin pari viikkoa sitten (enkä vielä ole ehtinyt pistää sitä multiin.. ).

Mutta se työntää reippaasti kukkavanaa nyt jo! Kaikki entiset hostat ovat kukkineet vasta tuolla heinäkuulla, mutta onko näitä alkukesästä kukkiviakin olemassa vai onko tämä yksilö erehtynyt kuukaudesta/purkissa olo jouduttanut kukintaa?

Täytyy laittaa tämä Orange Marmaladen viereen. Muodostavat kivan positiivi-negatiivi -vaikutelman keskenään
By JariH - 18.6.2013

Kuunliljoja pihassa
By JariH - 18.6.2013

Hei, meni kuva ilman tekstiä...

Tämä on ollut erittäin hyvä alkukesä kuunliljoille. Pihassani on niitä vähän yli 300 erilaista. Jos löytyy yhtä hurahtaneita, voi tulla katselemaan..
By MoonRiver - 18.6.2013

Upeaa!
By JariH - 18.6.2013

Takapihalla uusi penkki... Kaikkia vain yksi. Kadun varteen olen nostanut ns ylimääräiset
By JariH - 19.6.2013

By JariH - 19.6.2013

Nämä tietokonejutut ei nyt oikein onnistu Smile

Näitä tienposkeen nostettuja vaihdan mielelläni muihin kuunliljoihin - tosin minulla on aika monta erilasta jo, mutta ...
By Tilhiski - 19.6.2013

Minä en ole hostiin perehtynyt sen kummemmin ja toivon ettei hostakärpänen pääsekään puremaan (nykyiset himokit tulevat jo kyllin kalliiksi), mutta sulla taitaa olla varsin kattava valikoima, vai? Seuraava askelhan on sitten ruveta itse risteyttämään niitä ja kehittämään omia lajikkeita Wink



Hienot on rivistöt kyllä Smile
By daylilylover - 19.6.2013

JariH, Onpa siinä hostia kerrakseen ja laajalti lajitelmaa kuunlijoja hienossa penkissä toinen mokoma purkeissa! Mulla ei kuunliljojen määrä vielä päätä huimaa ja lajikkeetkin ovat laskettavissa yhden käden sormin mutta kuunliljat on mulle ne ykköskasvit, taatusti mun lajivalikoima laajenee kunhan saan valmisteltua niille paikat.

Mutta tulin laittamaan kuvaa mun yhdestä hostasta kun jäinkin äimistelemään JariH,n varsin runsasta valikoimaa ja määrää...no mutta ehkä tämä mun kuunlilja koollaan vastaa muutamaa kuunliljaa 


9v. sitten ostin muutaman pikkuisen hostan taimen, jokaisen neljän purkin kyltissä luki hosta sieboldiana elegans, enpä tiennyt mitä sain...pari kolme vuotta ne näytti normaaleilta ja sitten ne ryöpsähti kasvamaan vuosi vuodelta enemmän lehtien kokoa ja varren korkeutta...


lehdet eivät ole vielä täysikokoiset, ne kasvaa vielä kokoa ja korkeutta on nyt noin 70cm ja sitäkin tulee vielä lisää kesän mittaan.  Kävin hosta libraryssa lukemassa tämän kuvauksen mutta tää vois kai myös olla big daddy..

By JariH - 19.6.2013

Tilhiski - tuli kokeiltua siemenkasvatusta, muutama hieno tulossa. Toistaiseksi pieniä, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa. Parin vuoden päästä näkee vasta onko niistä 'mihinkään'.

Daililylover - upean kokoiset lehdet. Kasteletko vai onko muuten kosteus riittänyt? Kuunlioljojen hienous on juuri siinä, että isot on tod. isoja ja minit pieniä ja oikeat valo-olosuhteet saa värit pysymään/muuttumaan oikealla tavalla.
By JariH - 19.6.2013

Ed viesti JariH:lta - nyt tabletista. Nämä koneet.. Wink
By Tilhiski - 19.6.2013

Sehän on hienoa! Olishan se komeaa jos muutaman vuoden päästä olis uusia kotimaisia kuunliljalajikkeita ihan kaupallisestikin tarjolla Smile Tai no, en mä kyllä tiedä onko niitä jo. Oletan vaan ettei ole.



Daylilyloverin kasvi on kyllä upea!
By Kurppa. - 19.6.2013

JariH, kadehdittavan upea hostataivas siulla!

Mikä tuo punalehtinen on tuolla joukossa?
By vähis - 19.6.2013

JariH olen sanaton!
By daylilylover - 19.6.2013

JariH, toi on puolivarjossa lahoavan ison koivunkannon tyvessä kohopenkissä ja kastelen sitä satunnaisesti mutta kuivina kausina kastelen säännöllisemmin...se kyllä "osaa" pyytää vettä ;D lehtien n. 80 senttiset varret alkaa olla vaakatasossa niin sen kyllä huomaa. Olen antanut tuon kypsyttää siemensä joka vuosi ja niitä tuleekin varsin runsaasti. Mieli on tehnyt kokeilla kasvaisko niistä jotain. Joskus olen antanut siskolle niitä ja pikkiriikkisiksi taimiksi ne kyllä kehittyi mutteivät tainneet "jatkaa jalkojaan". Täältä varmaan löytyy jostain ohjeet miten sitä siemenkasvatusta vois kokeilla?

JariH; sinulla varmaan on kaikkien noitten k-liljojesi nimet tiedossa?

Kiitos Tilhiski
By JariH - 19.6.2013




Kuunliljapenkissä oleva punainen on Hosta Red Alertin varret, jotka ovat todella punaiset. Lehdissä ei juurikaan punaista ilmene.
Juu, kaikilla on nimet ja nimilaput alumiiniin kaiverrettuna juurella. En luota pelkkään maalitussiin - eli jokaisella on yksi näkyvissä ja toinen piilossa  - maalussi näkyvissä ja kaiverrettu varmuuden vuoksi toisella puolella. Ei enää oravat ja tuuli siirtele merkkejä.
Yksi uusimmista, jossa punainen pyrkii lehteen, on Hosta Secret Treasure.
By ramses - 19.6.2013

Jess, olen onnellinen! Viimeisenä syksyllä ennen poismuuttoa vanhasta pihasta mukaan nappaamani ihana, pienikokoinen hosta on kasvanut ruukussaan kovasti!  Pelkäsin ressun jo heittäneen veivinsä kun ei meinannut millään lähteä kasvuun ruukussa valeistutuksessa talvehdittuaan...tämä kun on sellainen erityisen hieno, kapealehtinen ja punaruotinen hosta. Epäilisin että kyseessä voisi olla ''Red october'' tai vastaava. Olen ostanut nimettömänä Plantsun poistomyynnistä aikoinaan ja tykästynyt tähän kovasti.

Täytyy laittaa kuva joku kerta, jos joku palstan hostaintoilija osaisi antaa lajikemäärityksen 
By daylilylover - 20.6.2013

Olen vielä varsin noviisi hostien suhteen ja siksi onkin mielenkiitoista kun vastaan tulee aina uusia ja erikoisia lajeja, kuten nyt nuo JariH sun punavartiset..niin sanoit että on semmonenkin kun johon punainen kiipeää lehtiin O_o siitä ois kiva nähdä kuvaa..

Ramses; mulla könötti maan pinnalla avoimessa muovipussissa kaksi työkaverilta saatua aika isoa paakkua kuunliljaa (sitä "tavallista" sinikuunliljaa kai) muutaman vuoden johon mahtui ainakin kolme talvea ja joka kevät ne uskollisesti työnsivät kaikki piippansa esiin, aivan paakun reunoiltakin ja multaa paakussa ei ollut edes nimeksikään. Mulla ei ollut niille paikkaa ja ne oli varsin huonolla hoidolla, varjossakylläkin, vettä annoin milloin muistin. Sain niille vihdoin paikan omenapuun varjoisalta puolelta ja hyvään multaan mutta nyt sitten jurnottavat. Johtuneeko siitä kun jaoin paakun kahtia tai siten tykkäävät varsin hunoista oloista BigGrin.
By enita - 20.6.2013

Hosta sieboldiana Elegans-nimellä ostamani hostat ovat tänä vuonna samaa kokoluokkaa kuin daylilyloverin. Olisikohan viime kesän sateet ja alkukesän lämpöpulssi yhdessä saaneet aikaan tällaisen kasvupyrähdyksen?
By Pestet - 27.6.2013

Osaakohan joku sanoa, mikä kuunliljaani vaivaa?
Kuunlilja
By Pestet - 27.6.2013

Lisäyksenä siis edelliseen kuvaan, että lehdissä on sekä ruskeita täpliä että lehden väristä poikkeavia vihreitä täpliä/alueita. Jokunen lehti on myös kuivahtanut päädystään/reunoistaan. Silti näyttää tekevän uusia lehtiä ja nuppujakin. Liekö kuitenkaan normaalia nuo täplät?
By Myskimalva - 27.6.2013

Kultakruunu ilahduttaa lehdistön värillään ja pian kukinnolla. Terkkuja RitvaL.

By RitvaL. - 24.7.2013

Hosta herifu, Tommolasta.

By Kesänlapsi - 10.9.2013

Tunnistaako joku tämän vauvakuunliljan? Golden Tiara kenties? Lidlin juurakko. Haluaisin saada selville onko ihan mahottoman isoksi kasvava, että onko sillä tilaa kasvaa nykyisessä paikassaan. Vai onkohan tuo mahdoton tunnistustehtävä ilman kukkia.

By Kesänlapsi - 20.9.2013

Oivoi, eikö kukaan tunnista minun pikkuruisia kuunliljavauvoja? 
By annitainen - 26.9.2013


Tällainen, isolehtinen kuunlilja, teki tänä vuonna yhen kukkavarren. Kukka on melkein valkoinen. Ensinnäkin, mikä mahtaa olla nimeltään ja sitten onko noi pötkylät tuossa kukkavarressa siemenkotia? Kannattaako niitä kerätä talteen ja koittaa kasvattaa siemenestä? Niin, ja tuleeko siemenkasveista emokasvin kaltaisia? Anteeksi huono kännykkäkuva. Enkä mie osaa pienentää näitä kuvia
Näkyy muuten komea vesiheinätuppo tuolla takana
By Mäntykukka - 27.9.2013

Nimestä en tiedä, siemenet ovat pötkylöissä ja voi kerätä (ei näytä ihan kypsiltä vielä) ei välttämättä ole samanäköisiä kun äitinsä etenkin jos sinulla on muita kuunliljoja pihassa.
By raya - 27.9.2013

Kuunlilja-vauvat on sitte niin Söpöjä, nimestä viis, jos olis siemeniä , ainakin yrittäisin idättää niitä pelkästä ilosta nähdä kuunlilja-vauvoja.
By raya - 27.9.2013

Ja ettäkö haluanko,,,,,,takuulla haluan, itseasiassa oon jo melkein "opetellu ulkoo" neuvoja + kokemuksia, lie joku päähänpinttymä taas.

No niin oon innoissani että Kiittääki unohtu.
By annitainen - 27.9.2013

Mäntykukka, kiitos SmileJuu, eivät näytä vielä kypsiltä, täytyy odotella vielä. Mut jos ennättäävät kypsyä, niin täytyy kokeilla siemenkasvatusta. Niin, onhan noita muita kuunliljoja pihassa, sellasia tavallisia, lehdet yksivärisiä.
By Jalomarja - 27.9.2013

Samaa mieltä Rayan kanssa. Ne pikkuset torve on suloisia.
By eltsu - 29.9.2013

raya, keräsin sulle siemeniä, kirje lähtee lähipäivinä.

Mutta tiiättekö, yhdessä kuunlilajssa on uusi kukka!

By bluedreams - 29.9.2013

Yleensäottaen ne kirjavalehtiset, joiden valk./keltainen kirjavuus on lehden keskellä tai jos lehdet ovat kokonaisuudessaan kellertäviä antavat vaihtelevaa jälkeläistöä! Sinisistä tulee vihreitä tai sinisiä taimia noin karkeasti lajitellen...
By bluedreams - 29.9.2013

Yleensäottaen ne kirjavalehtiset, joiden valk./keltainen kirjavuus on lehden keskellä tai jos lehdet ovat kokonaisuudessaan kellertäviä antavat vaihtelevaa jälkeläistöä! Sinisistä tulee vihreitä tai sinisiä taimia noin karkeasti lajitellen...
By daylilylover - 29.9.2013

HAAA !! mullapa onkin kuunliljavauvoja BigGrin Big daddy lehtien alla suojassa tuutivat nämä lapsukaiset...haluuko joku ja siemeniäkin näyttää taas olevan runs.

Raya, huolitko siemeniä vai/ja vauvoja?
By Jalomarja - 30.9.2013

Ei kait se niin varasllista ole vaikka tulisi uusi lajike.
By Miikos - 30.9.2013

Mulla on Minute Manin siementaimi kukkinut ekan kerran tänä vuonna. Lehti on samanmuotoinen kuin emollaan mutta vihreä. Kukat oli kauniit, aukesivat melkein yksitellen ja osoittivat suoraan sivullepäin. Ihan hauska seurattava =)
Tässä ne onkin vierekkäin


Kukinnosta löysin pari kuvaa.



By raya - 27.10.2013

 Hui Hai Hei,,,,,,,,miun 7.10. kylvetyistä Sagaen siemenistä näkyyy jotain,,,,siis itua luulisin.
Hoyabella, ne toimii !!!!  ai että nyt lesotan !!! 
By daylilylover - 27.10.2013

Miten nuo hostan siemenet pitäs kylvää? pinnalle vain mullan alle?
By Jalomarja - 27.10.2013

Tuossa Miikosin hostassa on kauniit kukat. Japaninkuunliljassa on myös erinomaisen kauniit kukat mutta se on paljon sirompi kuin sinun omasi.



Raya; onnittelut hostavauvoista.
By raya - 27.10.2013

Juu, tämän aamun tarkastelu tarkemmin kertoo että Sagaen siemenistä (7.10) on 10.stä itäny 8.

Seuraava katras 10 siementä, daylilyloversilta saatuja, kylvetty 17.10, saas nähä.

Minähän kaivelin netistä kokemuksia jos jonkin laisia, ja havainto yks oli että erittäin hitaita itämään (???!!) no, en nyt tiijä.

Niin ja pintakylvönä valon alle oli kokeilu ja näyttää toimivan. Ihanaa, jatkostahan ei vielä osaa sanoo.
By Kesänlapsi - 27.10.2013

Ei vissiin ollu ulkona? Mää oon luullu, että tarvitsevat kylmäkäsittelyn.

Tulipas sitten omaa viestiä peukutettua rayan viestin ohella... Huomenta vaan. 
By raya - 27.10.2013

Huomenta itelles !!! jostain kaivelemistani tiedoista luin että itää jos itää ilman käsittelyjäkin, ja niinhän nuo itää. Varauduin mielessäni muutaman kuukauden odotteluun (sekin luettua jostain), mutta nyt vaan älyttömästi jännittää mitä jatkossa seuraa. Vahdin niitä kyllä ku haukka,,,,,helppo vahtia vielä kun ei oo muita kylvöksiä.
By Kesänlapsi - 27.10.2013

Makia! Pittääpä koekylvää tänään. Laitoin pari omenaa kasvamaan tänään kahteen purkkiin. Tytöllä tuli itku, kun olisi halunnut laittaa mun kans niitä. Lupasin sitten, että laitetaan jotain tänään kasvamaan. Tässä sitten olen pähkäillyt, että mitä se jotain on... Pistämmä siis kuunliljoja. Ja vaikka kissoille ohraa ja aitokissanminttua. Wink
By raya - 6.11.2013

BigDaddyn kylvöstä 20 vrk, tänään juurikin huomasin 7 itänyttä 10.stä.



(Daylilylover`lle tiedoksi ja kiitos)
By daylilylover - 8.11.2013

OMG! Hienoa Raya! Toivotaan että kasvat isoiksi Smile
By bluedreams - 8.11.2013

...täytyy ottaa ohjelmakseen kylvää kaikki Empress Wu hostan tämän kesän siemenet... niin eihköhän peity piha pian kuunliljoihin! Tosin eipä tuolla oikein taida paikkojakaan kuunliljoille löytyä itsellään...
By Merjaz - 17.11.2013

Olen kasannut hostaharrastuksestani blogin. Jos jotakuta kiinnostaa luke, niin täältä löytyy: http://merjanhostat.blogspot.fi/
By Botacus - 29.3.2014

Moikka, Minä en nyt jaksa lukea kaikkea vastauksia mitä on laitettu tänne mutta siksi kysynkin, miten pieneksi paloiksi Hosta voi pilkoa kun ajattelin lisäystä penkkiin?



Nyt hosta on tuollainen tynnyrin kannen kokoinen alue!
By MoonRiver - 29.3.2014

Kai se lähtee melkein mistä palasesta vain. Itse on olen jättänyt vähimmillään kolme "piippaa" aina jakopalaan.
By bluedreams - 29.3.2014

...ostaessasi kuunliljoja on niiden taimet jaettu niin, että niillä on piippa per purkki!
By Merjaz - 29.3.2014

Minä en ole ihan noin pieniksi pilkkonut, vaikka niin voisikin tehdä. Noin 15cm halkaisiltaan olevista paloista tulee jo ekana kesänä kivan kokoisia kasveja ja ne tuplaa kokonsa nopeasti.
By VihreäAgentti - 6.4.2014

Kertokaas minkälainen Raitakuunlilja on kalkin suhteen? Karttaja, suosija vai siltä väliltä?
By tarhaleidi - 6.4.2014

Mä olen jättänyt kalkit heittelemättä kuunliljoille ja hyvin kasvaa.
By bluedreams - 7.4.2014

Siltäväliltä Smile
By miraemmi - 7.4.2014

Aloittelevana pihankuopsuttajana olen ostanut honkkarista halvalla pari juurakkoa ja hyvin lähtivät alkuun..nyt on kuutta plaatua kukkapenkissä.

Tammisaaressa käydessä aina ihailen rantsussa olevia hostia sillä komeita ovat !
By Kaarna - 11.4.2014

Siirsin pari vuotta sitten kuunliljani penkkiin joka oli heti alkuun jo liian pieni ja kasvit liian tiheässä. Hyvin ovat siinäkin kasvaneet mutta nyt olisi tarkoitus vähän kasvattaa penkin kokoa. Onkohan järkevämpää kaivaa kaikki ylös ja jakaa ne tasaisesti penkkiin vai ottaa sieltä täältä muutama ylös ja istuttaa ne uuteen penkkiin. Ovatko yleensä kovin herkkiä siirtämiselle.
By bluedreams - 11.4.2014

Eivät ole arkoja jakamiselle/siirrolle!
By Kaarna - 11.4.2014

Taidan sitten nostaa kaikki ja jakaa suurimmat ja harventaa muutenkin.
By [0] - 24.4.2014

Ostin Lidlistä kolme pakettia Hostia. Kussakin oli kaksi juurakkoa, joissa pieni piippa; oli sekä pikkuisen violehtihtavaa että valkovihreää. Voiko näistä pikku iduista päätellä jotain tulevasta kasvista, vaikka jotain osviittaa lehtien tai kukkien väristä?
By Merjaz - 24.4.2014

Oho, en tiennytkään, että Lidlistäkin saa kuunliljoja (en tosin käy siellä koskaan).

Violetit piipat ja valkovihreä väri, ekana tulee mieleen Patriot, joka on melko yleinen hosta. Toki voi olla joku muukin, esim Francee.
By [0] - 24.4.2014

Merjaz, jotain yleistä näistä odotan, mutta kahta erilaista näissä vaikuttaisi olevan. Lidlissä on nyt perennarynnistys, tänään tuli ja ehkä menikin palstan viesteistä päätellen.



edit -- googlettelin ja parhaat arvaukset nyt ennen mitään oikeaa tietoa olisivat Gold Standard ja Francee, sellaisia on aiempina vuosina Lidlistä jollekulle osunut. Kiva!


By pähkinäpussi - 1.5.2014

mielenkiintoinen sivusto erikois kuunliljoista toivottavasti linkin kopiointi onnistuu

http://www.songsparrow.com/catalog/plantlist.cfm?type=HOS,&subtype=TETRAPLOIDHOSTA,&startrow=1
By M.tt - 21.5.2014

Kysynpä täältä kun en oikein tiennyt mihin tämä kuuluisi:



Eli sain ystävältäni jakopalasina kuunliljaa jotka jaoin ja laitoin ruukkuihin. Ovat olleet nyt ehkä pari viikkoa ja tänään huomasin että ne "hikoilevat". Eli siis samaan tapaan kun esim huonekasveista peikonlehti tai kultaköynnös. Onko tämä jotenkin normaalia kun ne ovat ruukkuun istutettuina?
By satues - 25.5.2014

Mulla vasta hostat nousee maasta, ne on niin nättejä näin nuorenakin Smile



 



kuvakuva


By jemppa90 - 7.6.2014

Mikä lie vaivaa omiani.. istutin noin kuukausi takaperin jalokuunliljaa penkkiin pieninä taimina ja tuntuu ettei mitään edistystä ole tapahtunut?! Olen huolehtinut kastelusta ja jopa lannoittanut pari kertaa..eikä mitään:o Toisessa penkissä samaan aikaan istutettu sinikuunlilja on jo kasvanut runsaasti. Liekö penkissä jotain vikaa?
By suokukka - 7.6.2014

Mun kuunliljoja vaivaa kaksi pirun ilkeetä koiraa.



Nuo on syöneet yhden keltakirjavan, niin että vain yksi lehtitupsu on jäljellä.

Ja tuo kun oli niin iso ja kaunis.

Tänään siitä oli jo kaivettu juuretkin näkyviin.



Mä alan kohta tosissaan suuttua noille mun "syödään kaikki mahdollinen" piskeille ja laitan ne kohta vaijeriin kiinni kauas kaikista kukista.

Pienimmäinen saa vaan olla vapaana, se kun ei osallistu näihin tuhman töihin.



Jemppa, noiden kasvussa ja kasvuunlähdössä on mulla ainakin aina ollut isoja eroja.

En oo huomannut olosuhteilla olevan vaikutusta, kunhan nyt ei ihan rutikuivaa auringonpaahdetta ole, osa vaan starttaa vähän vauhdikkaammin ja osa vähän miettii ensin.



Sinikuunlilja on mun mielestäni yleensä muutenkin hyvin roteva- ja vahvakasvuinen verrattuna moniin muihin.
By Myskimalva - 19.7.2014

Tämmösen klöntin pelastin roskiin menolta.



kuva



 


By bluedreams - 19.7.2014

Mun kuunlilja ovat komeita ja kasvaa rohottavat mahtavasti... Yleensä ensimmäinen kesä istutuksen jälkeen eivät kasva kummoisesti muuta kuin juuria!
By Myskimalva - 19.7.2014

kuva


By Myskimalva - 28.7.2014

kuva


By koiruus - 31.7.2014

Viimevuotinen roskislöytö kuva


By Myskimalva - 31.7.2014

Kiva et muutkin dyykkaa noita kuin minä =)
By Sinisointu - 24.8.2014

Millä tavalla kuunliljat ilmaisevat kaipaavansa jakamista? Kasvusto ränsistyy? Kokonaan vai keskeltä? Kukinta heikkenee?



Minä olen jakanut kuunliljoja lähinnä omien tarpeideni takia: pienentääkseni ylisuuria kasvustoja ja saadakseni lisää taimia. Eilen nostettiin valtavia komeakuunliljan kasvustoja ylös, ja juuripaakut olivat niin suuria ja painavia, että ilman miesvoimaa ei olisi millään onnistunut. Mittasin yhden kasvuston leveydeksi 160 cm.



Haluaisin jatkossa pitää kasvustoja hieman hillitymmän kokoisina. Onnistuisiko sellainen, että silloin tällöin keväällä runttaisin lapiolla kasvuston reunoista osan pois? Vai pitääkö kuunlilja nostaa aina kokonaan ylös virkistyäkseen?


By valtsu - 24.8.2014

Kyllähän se lapiolla reunasta pala rouhaisemalla on kätevin ja hyvää multaa tilalle.. Emotaimi ei kärsi, jakokohtaa ei pian huomaa kun se kasvattaa uuteen multaan virkeät juuret. Miinuksena on, että ryöhääntyy entistä suurempaan kasvuvauhtiim ja juurakko valtavoituu.


By Sinisointu - 24.8.2014

Katsoin Davidin vinkkaamasta Googlen kuvahausta (kuunlilja jakaminen); Sieltä löytyi yksi kuva, jossa kuunliljan kasvusto on kaljuuntunut keskeltä. Oli ilmeisesti puutarha.netin oma artikkeli perennojen jakamisesta. Itse en ole moiseen koskaan törmännyt. Taitaa vaatia aika vanhan kasvuston jo, että sellaista tapahtuu? 



Tuo koko kasvuston nostaminen vain on sen verran työlästä puuhaa, ettei sitä ihan hirveän usein viitsisi tehdä. Toinen vaihtoehto olisi hankkia tilalle pienempikasvuisia kuunliljoja. Nykyinen lajike on Komeakuunlilja 'Francee', josta kyllä tykkään muuten.


By Tuomipihlaja - 24.8.2014

Minä en ole jakanut kuunliljoja, muuta kuin lisäämistarkoituksessa. Hämykuunliljat ovat kasvaneet jakamatta samoilla sijoillaan varmaan ainakin kymmenen vuotta, eivät ole mitenkään ränsistyneet tai vähentäneet kukkimista. Keltareunakuunlilja tuntuisi olevan samanlainen, ei siis näytä ränsistyvän ainakaan viidessä-kuudessa vuodessa.



Ei ole myöskään ollut tarvetta reunoilta lapioida pois, ilmeisesti sen takia, että vieressä on vahvakasvuisia perennoja, jotka pitävät puolensa, mm. keltapäivänliljaa, jättipoimulehteä, vuorenkilpeä, siperiankurjenmiekkaa. Osittain olen myös kivillä vähän rajannut.
By Merjaz - 25.8.2014

Jos haluaa hillitymmän kokoisia kasvustoja, kannattaa istuttaa tilalle lajikkeita, jotka ei edes kasva älyttömän suureksi. Kuunliljojahan löytyy minikokoisesta XXL:ään ja kaikkea siltä väliltä


By Sinisointu - 25.8.2014

Merjaz, niinhän se tietysti pitäisi tehdä. Ei vain raskisi nykyisiä hävittää ja sitten ostaa uusia pieniä tilalle ja ikäänkuin aloittaa koko homma alusta. Sitä paitsi vähän pelkään hankkia uusia kuunliljoja hostaviruksen takia. Teimme nyt niin, että jaoimme kasvustot ja istutimme ne kutakuinkin vanhalle paikalle entistä harvempaan. Ylijäämäpalat menivät kiertoon.



Näitä Franceita ostaessani en kyllä ollenkaan osannut aavistaa, että kasvavat näin suuriksi. Aivan liian tiheään niitä istuteltiin ja nyt vuosia ollaan aina vain harvennettu. Ovat mielestäni enemmän edukseen, kun eivät kasva liian tiheästi.



Jos nyt jossain vaiheessa päätän vaihtaa lajikkeen pienempään, mikä olisi vastaavan näköinen, terve, valkoreunainen kuunlilja, joka olisi hieman hillittykasvuisempi? (halkaisija max. 1 m) Plussaa olisi myös se, että lehdet eivät kupruilisi, kuten Franceen lehdillä on hieman tapana.


By Merjaz - 25.8.2014

Paistaako kyseiseen kohtaan aurinko? Valkoiset reunukset palaa helposti auringossa. June olisi yksi hyvä vaihtoehto. Ei tosin samannäköinen, mutta todella kaunis. Täältä voit katsoa sen tiedot: http://www.hostaparadise.com/june/466/hosta-details.aspx

Junen voit löytää mm. Kodin Terrasta, joka myy Satakunnan taimitukun terveitä taimia.

Franceeta ei kannata hävittää, etsi sille toinen paikka tontilta jos mahdolista.
By Sinisointu - 25.8.2014

Oijoi, miten kaunis on tuo Junekin. Ja just passelin kokoinen. Täytyy panna korvan taakse muistiin. Ja kiitos hyvästä vinkistä hankintapaikan suhteen, Merjaz!



Tuo nykyinen kasvupaikka on puolivarjo-varjo. On talon itäseinustalla, joten aurinko paistaa paikalle ainoastaan aamupäivällä ja siitäkin osan puiden takaa. Hyvin ovat pärjänneet Franceet tällä paikalla muutaman vuoden.



Franceita on meillä useassa penkissä (sattuneesta syystä, siis kun niitä on saatu jatkuvasti harventaa ja jakaa), mutta yksi niistä jäi viime syksyn uudistuksissa (= suuret pensaat poistettiin) selvästi liian aurinkoiseksi; Valkoiset reunat ovat totta tosiaan ihan palaneet rumiksi. Sinne voisikin harkita jotain vähän paremmin aurinkoa sietäviä hostia, esim. juuri tuota Junea.


By daylilylover - 26.8.2014

Kuunliljat on mun lemppareita helppohoitoisuutensa ja peittävyytensä vuoksi, ei kasva rikkaruohot niitten alla devil Mulla on n. 10-6v. vanhoja kasvustoja, eikä niissä näy ränsistymisen merkkejä.



Mun kokoelma on vielä vaatimaton, "tavallista" sinikuunliljaa isoina pehkoina ja pari isohkoa valkoreunainen joitten nimee en muista. Viime kesänä ostin orange marmaladen ja aiemmin yhden valkolehtisen jolla vihreet reunat, tämä on erillään muista koska kituu joka taasen voi johtua kasvupaikasta ison lehtikuusen juurella. Sitten on vielä valkovihree jolla lehdet pienet ja kippuraiset.



Sitten on jätti, jonka luulin olevan tavallinen sinikuunlilja mutta osoittautui varsin isoksi, lapussa luki hosta sieboldiana elegans. Pari kolme vuotta se oli varsin tavallisen kokoinen mutta sitten se ryöhähti sellaiseen kasvuun, että pois alta. Paakku leviää hillitysti mutta lehtien koko on vuosi vuodelta isompi, nyt isommat noin 40cm halkaisijaltaan, korkeutta pehkolla on noin 90cm. Mulla on tapana jättää kukkavarret siemenkotineen talventörröttäjiksi ja siitä onkin seurannut se että viime vuonna huomasin penkin reunoilla pikkuruisia kuunliljan taimia. On niitä varmaan ollut aiemminkin jo mutta en ole katsonut sillä silmällä, kun en olettanutkaan että siemenkylvöstä onnistuu itäminen tuosta noin vain. Siellä ne ovat talvehtineet karussa kovassa savessa ja tänä kesänä uskalsin isompia ottaa purkkeihin kasvamaan. Näitä baby kuunliljan alkuja on vaikka kuinka paljon



kuva


By Rapunzel - 3.9.2014

Viime syksynä hankittu Stained Glass rehahti aika komeaksi jo tänä vuonna.



kuva


By Kyssäkaali - 3.9.2014

 Oho, onpas tosiaan rehahtanu.


By Miikku* - 3.9.2014

Onpas se nätti! Minulla syksyllä istutettu Stained Glass kuului viime talven menetettyihin :-/


By Hankalin - 20.1.2015

36 erilaista kuunliljaa! Voinks mä muuttaa teiän pihaan? Smile
By Nasty - 12.3.2015

Mahtaako kukaan olla tänä keväänä harventamassa kuunlilja penkkejään tällä eteläisemmässä suomessa niin että niistä joutaisi jakoon? Puutarha suunnitelmat etenee ja taidetaan tarvita aika paljon kuunliljaa.
By Tallukka - 10.6.2015

Onko teillä kokemusta touch of glass/class -hostasta? Viherpeukkujen sivuilla näyttää niiiiiin kauniilta. Mulla olisi haussa mahdollisimman sinilehtinen kuunlilja, ei mitään jättiläiseksi kasvavaa. Ehdotuksia?
By *David - 10.6.2015

Eikös Hosta halcyon ole sinertävä, ei kovin isokokoinen



Toi sivu löytyi äkkiesltään.



https://www.hostasdirect.com/learn/hosta-info/hosta-types/blue-hostas/


By Tallukka - 10.6.2015

Kiitos David*! Tuota Halcyonia mietin jo aiemmin.



Muoks. Poistin tuosta välistä pari viestiä, kun sama viesti tuli kolmeen kertaan! 


By Merjaz - 10.6.2015

Mulla on Touch of Classeja ja myös Halcyoneja. Jälkimmäinen on yksivärinen sininen. Kauniita molemmat ja molemmilla oikein paksut lehdet, etanat ei syö niihin reikiä.
By Tallukka - 17.6.2015

Merjaz, minä voisin olla kiinnostunut siitä touch of classista, jos sinulta joskus voisi pistokkaita saada?



Mutta mikä hosta tämä on? Anopin siskon pihasta kaivettu, ei hänkään nimeä tiennyt.



kuva


By Sinisointu - 17.6.2015

Hämykuunlilja?


By bluedreams - 17.6.2015

Sinikuunlilja...Hosta sieboldiana?
By Tallukka - 17.6.2015

bluedreams​, sekin voisi olla. Pyörähdin äsken Multasormessa katsomassa, olisko siellä ollut tota touch of classia, niin bongasin sieltä just tuota sinikuunliljaa. Näytti erehdyttävästi omaltani.


By Tanakele - 17.6.2015

Minä sain Touch of Classini Viherpeukaloilta. Tuossa niiden tilalla oli aiemmin Albopictaa jota hankin viime vuonna mutta se jouti pois tuosta koska se oli liian keltainen.





kuva



Albopictat joutui rinteeseen evakkoon.



kuva


By Cheri - 17.6.2015

Pikakysymys kun touhuan ja järjestelen tuolla pihalla, voiko kuunliljoja jakaa nyt?



Muoks. Siis tähän aikaan vuodesta, vai pitääkö odottaa ensi kevääseen?


By lavatera - 17.6.2015

Minä ainakin halkoisin tarvittaessa kuunliljapaakkuja vaikka lapiolla tähänkin aikaan vuodesta. Nythän vielä helppoa senkin takia kun lehdet ei kovin isoja


By valtsu - 17.6.2015

Lapiolla puolet tai osa pois, hyvää multaa tilalle niin kasvaa seuraavaksi vuodeksi jaettavaa. Pari kolme tainta samassa antaa rehevämmän kasvun siirretyille, kuten Tanakelen kuvassa yllä hienosti näkee.
By Araminta - 18.6.2015

Katselin tuota sinikuunliljaksi arveltua - mikähän tää sitten on, kun olen tätä luullut siksi? Lehdet on selvästi sinisemmät ja silleen ryppyiset kuin ne olisi vanutikattu. Vihreä väri ei aina tule kuvissa oikein, mutta tässä voi verrata läpipuskevaan varjoliljaan, joka sekin on aika tummalehtinen.



 



kuva



 


By Araminta - 18.6.2015

Kun ei kukaan oo esittänyt arvelua, kävin guuglettamassa ja kyllä sinikuunliljan kuvat ihan tältä näyttävät, kukat ja kaikki. Lehtien väreissä on kyllä vaihtelua eri kuvissa, mutta kuulemma kasvupaikan valoisuus vaikuttaa lehtien värisävyyn ja luultavasti myös kamera ja kuvaushetken valo. Pidän tätä sinikuunliljana, kunnes toisin todistetaan.

 


By kiurunkannus - 19.6.2015

Kyllä se ihan sinikuunliljalta näyttää, tuollasia minullakin on. Se on komea kasvi


By *David - 19.6.2015

Oota kun se kukkii,, jos kukka on valkoinen, niin se on Hosta s,elegans
By bluedreams - 19.6.2015

Tuo tosiaan on taas se Komeasinikuunlilja.
By Sinisointu - 19.6.2015

Minusta taas nuo Aramintan ja Tallukan kuunliljat eivät näytä ollenkaan samalta.


By Kreeta-Eulaalia - 19.6.2015

Mulla on hämykuunlilja ja sinikuunlilja jostain syystä ihan vierekkäin ja näyttävät kyllä yhtäkkiä katsottuna samalta. Jos se kamera taas jostain löytyy, niin yritän ottaa kuvaa, mutta luulen, ettei siinä kuvassa ero juuri näkyisi. Hämykuunliljan vihreä on hitusen vihreämpää ja kiiltävämpää, eikä lehti näytä niin tukevalta kuin sinikuunliljalla. Sinikuunlilja on asteen verran mattapintaisempi ja aavistuksen sinertävän värinen, lehdetkin saatavat olla hiukan leveämpiä ja se on huomattavasti hitaampi nousemaan.



Omani perusteella Aramintalla olisi sitten kaiketi sinikuunlilja. 


By Sinisointu - 19.6.2015

Juuri tuollaisen eron minäkin niissä olen aina kuvitellut olevan. Mielestäni tuossa Tallukan kuunlijassa olisi juuri kapeammat ja vihreämmät lehdet, jotka eivät lainkaan ryppyynny noin, kuten tuossa edeltävässä Aramintan kuunliljassa, joka näyttää sinikuunliljalta. Tietysti pelkkien kuvien perusteella on vaikea sanoa varmasti.


By Kreeta-Eulaalia - 19.6.2015

No nyt mä sekotan, siis minusta Tallukalakin on sinikuunlilja, Aramintalla komeasinikuunlilja tai joku muu.


By Sinisointu - 19.6.2015

Ahaa! Sitä kai bluedreamskin tarkoitti? (Nyt vasta huomasin bluedreamsin viestissä komea-sanan.)



No, itselläni ei ole kumpaakaan sinikuunliljaa, joten parempi olla väittämättä mitään. Wink Tallukan kuunlilja vain muistuttaa todella paljon omia hämykuunliljojani.


By Kreeta-Eulaalia - 19.6.2015

kuva



Tässä nyt jotenkin näkyy se olematon ero. Vasemmalla hämykuunlilja, vähintään 40 vuotta vanhaa kantaa, ja vieressä oikealla sinikuunlilja, saatu joltain penttiläiseltä joku vuosi sitten. Juu, ja aikomus tosiaan on se tuosta siirtää, etteivät vallan sekoitu.


By Araminta - 20.6.2015

Hyvä kuva, väriero toistuu kuvassa hienosti. Mulla on siis sinikuunlilja, enemmän tai vähemmän komea. Otan vielä syksymmällä kukista kuvan, jos siitä erottuisi lisää.

By raya - 29.6.2015

Täältä mie tuun ensimmäisen talven jälkeen,  Terveisiä ja Kiitoksia kotiin Sinisoinnulle.



kuva


By Merjaz - 2.7.2015

Mulla olis Porissa ylimäärisiä kuunliljoja, olisko joku kiinnostunut?

Pearl Lake, Brim Cup ja 5 x Francee.



kuva


By nemesia - 3.7.2015

Merjaz, kiinnostaisi tuo Pearl Lake, haluaisitko vaihtaa johonkin toiseen kuunliljaan?
By Merjaz - 3.7.2015

Nemesia, voin toki ottaa vaihdossa jonkin kuunliljan, jos sinulla sattuu olemaan jotain mitä minulla ei vielä ole. Listani näet täältä: http://merjanhostat.blogspot.fi/p/hostalista.html

Mutta siis nuo kuvassa olevat on ihan ylimäräisiä, jotka saa vaan tulla hakemaan. Pearl Lake on tavallinen sinikuunlilja, olen onnistunut kaivamaan esiin sen virallisen nimen. Sitä minulla on paljon, koska se on ensimmäinen kuunliljani, ja jonka otin mukaan muuton yhteydessä Toejoelta yli 10 vuotta sitten ja sittemmin olen jakanut sitä monta kertaa.
By Merjaz - 4.7.2015

Aikaisemmin Araminta pohti, onko hänen kuunliljansa sinikuunlilja.

Suomessa kauppaniminä käytettävät sinikuunlilja, komeakuunlilja, komeasinikuunlilja, hämykuunlilja, jne. mitä nämä täsmälleen ottaen ovat?

Googlaamalla löytyy aika yksiselitteisesti, että

- Komeasinikuunlilja = Hosta sieboldiana 'Elegans'

- Komeakuunlilja = Hosta fortunei 'Francee'

- Hämykuunlilja = Hosta undulata 'Erromena'

- Kirjokuunlilja = Hosta undulata 'Mediovariegata'



Mutta sinikuunliljalla tarkoitettanee mitä vaan sieboldiana lajin kuunliljaa. Lisäksi näkee myös nimiä tarhakuunlilja ja jalokuunlilja, jotka tarkoittanee jalostetuja hypridejä tms.

Oletteko samaa mieltä?
By nemesia - 5.7.2015

Merjaz, laitoin sinulle yksityisviestiä.
By Myskimalva - 11.7.2015

Siivoilin tässä yks ilta töitten jälkeen tota vajan takaosaa. Hehe, en muistanutkaan, et tällanenkin kuunlilja oli viime kesänä löytynyt töistä hyljättynä ja nuutuneena. Hyvin on viihtynyt omissa oloissaan?



kuva


By Miikos - 13.7.2015

Queen Josephine

kuva



June



kuva


By raya - 25.7.2015

Sinisoinnulle : Ei näytä Francee huonovointiselta.



kuva



Eikä myöskään lähinaapurit.



kuva



kuva


By Myskimalva - 30.7.2015

'Fire and Ice'



kuva


By raya - 30.7.2015

Miulla on myös edellisen viestin kuvista viimesessä Fire and Ice, ei juuri viime kesänä kun sen ostin itteensä kasvatellu nyt sitt senkin eestä. Tykännekkö jatkuvasta pilvisyydestä tai sateesta.
By Tilli85 - 26.8.2015

Tässä näitä olis Smile



Lemon marmelad



kuva



tuntematon



kuva



tuntematon



kuva


By Merjaz - 27.8.2015

Näyttää japaninkuunliljalta tuo Tillin tuntemaon
By miraemmi - 27.8.2015

Minä olen luullut jalokuunliljaksi tosin mulla saadussa versiossa on isommat lehdet ja lilat kukat..
By Iltatähti - 27.9.2015

Nyt olen tutkinut noita kuunliljojen kukkineita varsia. Miten niihin yleensä kehittyy siemeniä, kun en yhtään löytänyt. Vai ovatko ihan pölyä vaan, ettei pöllömpi huomaa? Kiva olisi niitäkin yrittää siemenistä lisätä.
By Miikos - 27.9.2015

Googlen kuvahaulla hosta seedpods löytyi hyviä kuvia Tänä vuonna ei tainnut täällä pihassa muodostua yhtäkään siemenkotaa, viime vuonna niitä oli enemmänkin.


By pähkinäpussi - 27.9.2015

kuvakuva


By pähkinäpussi - 27.9.2015

tarkotus oli lisätä kuviin tekstikin:

ylemmässä: siemenkodat tuoreena viikonloppuna kerättyjä

alemmassa: siemenkota avattuna

siemenkodat n 3 cm pitkiä sisällä 6 riviä siemeniä,

olen huomannut että vihreät kuunliljat huomattavasti varmempia itämään
By Iltatähti - 27.9.2015

Kiitos pikaisista neuvoista. Harmillista vain, että eipä todellakaan näytä meillä siemenkotia tulevan.crying Noh, joku toinen vuosi sitten.


By Miikos - 27.9.2015

Iso osa itäneistä on vihreälehtisiä. Täällä jossain on kuva Minute Man lajikkeen itsekseen itäneestä jälkeläisestä. Lehtien muoto on kopio Minute Man:sta mut väri vihreä. Kaunis se on kyllä =)
By Iltatähti - 27.9.2015

Niinpäs onkin, sivulla 85. En kyllä millonkaan itse ole siementaimia löytänyt, vaikka on mulla hostia ollut yli kymmenen vuotta. Luulenpa että se on semmonen yliluonnollinen kyky...
By Miikos - 27.9.2015

Tää oli ensimmäinen ja toisen bongasin viime keväänä. Pitää käydä jossain välissä kurkkaamassa minkä siementaimi tää uusin mahtaa olla. Kirjavalehtinen teki vihreä lehtisen jälkeläisen tässäkin tapauksessa.



Äsken kävin katsomassa uudestaan siementilannetta niin komeasinikuunlilja 'Elegans' tekee paljon siementä jos ehtivät kypsyä.



Lisäystä: petraaa oli kasvattanut muutama vuosi sitten keräämistäni lime- ja pienilehtisen kuunliljan siemenistä komeat alut ja niitä oli Viipun taimivaihdossa. Ihan olivat emonsa näköisiä Smile


By Iltatähti - 27.9.2015

Elegans= ihana! Jos ehtivät kypsyä niin...?
By Miikos - 27.9.2015

... Sillai kai BigGrin
By Merjaz - 27.5.2016

Onko teillä paljon menetyksiä viime talven jälkeen? Minulla 3 Touch of Classia kadonnut myyrien jäljiltä, kukkapenkki oli kaivettu onkaloita täyteen. Lisäksi 4 todella isoa Honeybellssiä ilmeisesti on paleltunut. Samassa penkissä muut kuunliljat on jo hyvässä kasvussa. Lisäksi saattaa muita yksittäisiä olla kuollut myös. Kuten myös kaikki ruusut =(
By Jeep - 27.5.2016

Minulla kaikki kuunliljat säilyivät hengissä, ruusuja kyllä kupsahti (ja kaikkea muuta)


By JariH - 4.6.2016

Alkukesästä kuunliljat ovat kauneimmillaan. Värit puhtaita ...
By Romjasa - 4.6.2016

JariH, kerrotko mikä on tuo vasemmassa laidassa oleva, jolla on kellertäväreunaiset lehdet?
By JariH - 5.6.2016

Se on Twilight, reuna vaalenee kesän edetessä.
By JariH - 6.6.2016

Pihassani on yli 400 erilaista kuunliljaa. Saa tulla katsomaan Jyväskylän Kuokkalanpellolle...
By Jeep - 12.6.2016

Yli 400, wau mikä määrä. Viherpeukaloilla oli kuunliljoja halvennuksessa, tilasin eilen.
Tämä äipän penkissä oleva on lempparini, nimeä en tiedä.

By hoyabella - 12.6.2016

Talvella kuolleiden kasven tilalle olen täytellyt perennapenkkien tyhjiä kohtia Hostilla, ne kasvavat nyt hyvin ja reunoilta voi ottaa siirtopaloja.
By Kreeta-Eulaalia - 13.6.2016

Ei ihan onnistunut viime syksyinen Big daddyjen siirto. Onneksi vaan jaoin, enkä kaikkea siirtänyt. Laitoin kolme kappaletta uuteen paikkaan, ja vasta eilen oli se viimeinen saanut pari kolikon kokoista lehteä maanpinnalle, eikä ne muutkaan todellakaan ole edes tavallisen kuunliljan kokoisia. Meillähän tuli syksyllä kunnon pakkanen ennen kuin kuunliljat ehtivät lainkaan tuleentua, ja aaivstin pahaa jo heti silloin. Nämä siirretyt eivät moista kestäneet. Toivottavasti jotenkin nyt pääsevät alkuun.

Vaan eipä ne alkuperäisellä paikalla olleetkaan Big daddyt ole koskaan kovin hyvin kasvaneet, vaikka lähellä hämykuunliljat ja jotkut vanhat valkoraitaiset kukoistavat. Onko tuo lajike jotenkin vaativampi, ja pitäisikö sillä olla toisenlaiset valo-olot, kun on niin harmaalehtinen?
By raya - 13.6.2016

Hyvin huonosti voivat miunkin kuunliljat, näyttää ettei ne jaksa ikäänkuin nousta ollenkaan, paria pientä lehteä vaan pukkaa eikä joka paikassa sitäkään,,,,, viime syksynä istutetut hävinny kokonaan melkein kaikki.
Huitukka ystävä auttoi nyt keväällä onneksi , Kiitos vaan vieläkin. Kehtaa ees sannoo että on miullakin kuunliljoja.
By LeonM - 6.7.2016

Vähäluminen talvi otti koville Kanta-Hämeessäkin, mutta lopulta jokainen kuunlilja nousi maasta. Viime vuonna istutetut ja siirretyt hostat nousivat vasta kesäkuun alkupuolella. Huomasin viikonloppuna mökillä, että kukkapenkin kuunliljan lehdet  olivat menneet tänäkin vuonna parempiin suihin. Penkin hiekkapintaiset osat olivat täynnä valkohäntäkauriin sorkanjälkiä. Onneksi pionit ja verenpisarat jäävät sentään rauhaan. Smile
By Kurppa. - 10.7.2016

Miun Hostat on niin ahtaasti:/
Ainut talven menetys oli viime kesänä ostettu kirjavalehtinen hiirenkorva (maksoi mokoma vielä paljon)


By hoyabella - 10.7.2016

Hosta White Feather, iiriskukalta

By Romjasa - 26.4.2017

Järvenpään pihapalvelulta tuli viesti, että tilaus on lähetetty. Oi Te viisaat Kertokaa. Laitanko perunakuoppaan jatkamaan talviunia vai esikasvatukseen johonkin astiaan ulos. 
By suokukka - 26.4.2017

Laittaisin ruukkuun esikasvamaan ja jos tulee pakkasia, niin sitten sisään lämmittelemään, kuunliljan lehdet jäätyy helposti.
By Romjasa - 26.4.2017

suokukka - 4/26/2017
Laittaisin ruukkuun esikasvamaan ja jos tulee pakkasia, niin sitten sisään lämmittelemään, kuunliljan lehdet jäätyy helposti.

Säästyisinköhän pahimmalta edestakas ramppaamiselta, jos säilön ne viileässä ensi viikkoon. Sitten purkkiin ja sijoitus lähelle autotallin ovea. Smile Niillä ei ole mitään kiirettä, kun tuleva istutuspaikkakin on vielä hangen alla.
By suokukka - 27.4.2017

Sarg - 4/26/2017
suokukka - 4/26/2017
Laittaisin ruukkuun esikasvamaan ja jos tulee pakkasia, niin sitten sisään lämmittelemään, kuunliljan lehdet jäätyy helposti.

Säästyisinköhän pahimmalta edestakas ramppaamiselta, jos säilön ne viileässä ensi viikkoon. Sitten purkkiin ja sijoitus lähelle autotallin ovea. Smile Niillä ei ole mitään kiirettä, kun tuleva istutuspaikkakin on vielä hangen alla.

Varmaan yhtä hyvä suunnitelma.Smile

Itse aion katsella myös ensi viikolla josko löytäisin jo kuunliljat penkeistäni, että saisin alkuja kaivettua.

By Romjasa - 27.4.2017

suokukka - 4/27/2017
Sarg - 4/26/2017
suokukka - 4/26/2017
Laittaisin ruukkuun esikasvamaan ja jos tulee pakkasia, niin sitten sisään lämmittelemään, kuunliljan lehdet jäätyy helposti.

Säästyisinköhän pahimmalta edestakas ramppaamiselta, jos säilön ne viileässä ensi viikkoon. Sitten purkkiin ja sijoitus lähelle autotallin ovea. Smile Niillä ei ole mitään kiirettä, kun tuleva istutuspaikkakin on vielä hangen alla.

Varmaan yhtä hyvä suunnitelma.Smile

Itse aion katsella myös ensi viikolla josko löytäisin jo kuunliljat penkeistäni, että saisin alkuja kaivettua.


Viime kesänä yhden penkillisen jo tuohon varjon puolelle uloskäynnin viereen laitoin. Nyt tarkoitus laittaa oven toisellekin puolelle. Hiukka jänskättää, kuinka nousevat. Lunta vielä niskassa.  BigGrin
By valtsu - 27.4.2017

Sarg - 4/27/2017
suokukka - 4/27/2017
Sarg - 4/26/2017
suokukka - 4/26/2017
Laittaisin ruukkuun esikasvamaan ja jos tulee pakkasia, niin sitten sisään lämmittelemään, kuunliljan lehdet jäätyy helposti.

Säästyisinköhän pahimmalta edestakas ramppaamiselta, jos säilön ne viileässä ensi viikkoon. Sitten purkkiin ja sijoitus lähelle autotallin ovea. Smile Niillä ei ole mitään kiirettä, kun tuleva istutuspaikkakin on vielä hangen alla.

Varmaan yhtä hyvä suunnitelma.Smile

Itse aion katsella myös ensi viikolla josko löytäisin jo kuunliljat penkeistäni, että saisin alkuja kaivettua.


Viime kesänä yhden penkillisen jo tuohon varjon puolelle uloskäynnin viereen laitoin. Nyt tarkoitus laittaa oven toisellekin puolelle. Hiukka jänskättää, kuinka nousevat. Lunta vielä niskassa.  BigGrin

Kuunliljat nousevat hitaasti, ovat kevään aikaisille sipulikukille, valkovuokoille ja jalokiurunkannukselle sopiva kasvikumppani. Kukittuaan lakastuvat ja kuunliljat peittävät vehreyteensä.
By Romjasa - 28.4.2017

valtsu - 4/27/2017
Sarg - 4/27/2017
suokukka - 4/27/2017
Sarg - 4/26/2017
suokukka - 4/26/2017
Laittaisin ruukkuun esikasvamaan ja jos tulee pakkasia, niin sitten sisään lämmittelemään, kuunliljan lehdet jäätyy helposti.

Säästyisinköhän pahimmalta edestakas ramppaamiselta, jos säilön ne viileässä ensi viikkoon. Sitten purkkiin ja sijoitus lähelle autotallin ovea. Smile Niillä ei ole mitään kiirettä, kun tuleva istutuspaikkakin on vielä hangen alla.

Varmaan yhtä hyvä suunnitelma.Smile

Itse aion katsella myös ensi viikolla josko löytäisin jo kuunliljat penkeistäni, että saisin alkuja kaivettua.


Viime kesänä yhden penkillisen jo tuohon varjon puolelle uloskäynnin viereen laitoin. Nyt tarkoitus laittaa oven toisellekin puolelle. Hiukka jänskättää, kuinka nousevat. Lunta vielä niskassa.  BigGrin

Kuunliljat nousevat hitaasti, ovat kevään aikaisille sipulikukille, valkovuokoille ja jalokiurunkannukselle sopiva kasvikumppani. Kukittuaan lakastuvat ja kuunliljat peittävät vehreyteensä.

Jo olemassa olevassa penkissä juurella kevatkaihonkukkaa. Toiseen ajattelin laittaa sitä kovalehtistä matalaa suikertelijaa, jonka nimen taas unohin
By hoyabella - 6.5.2017

Onkohan liiterin Hostat oikeita.

Hosta undulata


Hosta fortunei hyacinthina, tämä ei ainakaan.
By Romjasa - 6.5.2017

hoyabella - 5/6/2017
Onkohan liiterin Hostat oikeita.

Hosta undulata


Hosta fortunei hyacinthina, tämä ei ainakaan.

Otappa noista sitten selvä Smile Jos menet esim. Dave´s gardenin sivulle ja laitat haun hosta undulala, niin saat useamman erilaisen "lisänimellä" varustetun. Risteytyksen risteytyksiä  BigGrin

By Ylvalii - 6.5.2017

hoyabella - 5/6/2017
Onkohan liiterin Hostat oikeita.

Hosta undulata


Hosta fortunei hyacinthina, tämä ei ainakaan.

Samannäköinen oli munkin Hyasintti, erinäköinen kuin paketin kuva
By Romjasa - 7.5.2017

Isäntä mämmäviikolla naljail kuunliljan taimista, jotta mihin noi meinaat laittaa, onko edes syötäviä. No täytyy tarjoilla loppukesästä kuunliljakukkasalaattia. Näytti olevan kukat syötäviä  BigGrin
By JariH - 6.6.2017

Vihdoin riittävästi lämpöä, että kasvu lähtee käyntiin...😄🌱
By Tuuki - 6.6.2017

Viime keväänä istuttamista kuunliljoista ei vieläkään näy mitään. Vanhemmat ovat jo pitkään olleet pinnalla. 
Kaivan koko penkin ylös ens viikolla. Harmi kun viime syksynä istutetut sipulikasvit ovat kukkineet hienosti.
By Irsa - 7.6.2017

Tuuki - 6/6/2017
Viime keväänä istuttamista kuunliljoista ei vieläkään näy mitään. Vanhemmat ovat jo pitkään olleet pinnalla. 
Kaivan koko penkin ylös ens viikolla. Harmi kun viime syksynä istutetut sipulikasvit ovat kukkineet hienosti.

Odottelehan vielä vähän , hitaita ovat nousemaan.  Viime viikonloppuna minäkin vasta huomasin että elossa ollaan.
By JariH - 25.6.2017

Vihdoin...juhannukseen asti piti tänä vuonna odotella.
By valtsu - 26.6.2017

JariH - 6/25/2017
Vihdoin...juhannukseen asti piti tänä vuonna odotella.

Heeee-enkeä salpaavaa! Montakos kymmentä lajia tuossa onkaanm, muistelen jotain 52, ei voi luottaa mielikuvaan. 
By tähtiputki - 26.6.2017

Aivan mahtava hosta penkki.
By suokukka - 3.7.2017

Kuvasin kaikki tästä nykyisestä pihasta löytyvät kuunliljani.
Nimiä en tiedä kenellekään, ehkä tuon yhden.
Eli nimiä saa antaa, jos tunnistaa.










By suokukka - 3.7.2017

Lisää.
Nämä kaksi ekaa taitaa olla samaa, vaikka väri vähän erilainen.
Ylemmän toin äidiltä pohjoispuolelta syvästä varjosta, niin väri on nyt alkanut muuttua.








Undulata??



By suokukka - 3.7.2017

Tämä on aika lailla suosikkini.
Toin anopin mökiltä, pysyy matalana ja kukkiikin napakoin matalin varsin.








Tämä on aika pienikokoinen ja sinerrystä lehdissä.



By suokukka - 3.7.2017

Tämän olen saanut sinikuunliljan nimellä, eli olisiko tuo "elegans"??


Osa kasvaa kesän purkeissa ja laitetaan syksyllä maahan.
Tämä taitaa olla sama kuin ihan ensimmäinen.



By Romjasa - 16.7.2017

Viimevuonna kesäkuussa tilatuista tällähetkellä suurin. Lakeside paisley print. Olivat onnettoman kokoisia tullessaan. Kaikki kuitenkin hengissä.

By tönönvahti - 17.7.2017

Sinikuunlilja "elegans" ja isosinikuunlilja





By JariH - 17.7.2017

Juu, ylempi näyttää kovasti nuorelta Eleganssilta
By JariH - 17.7.2017

Nyt on moni kuunlilja parhaimmillaan... tässä muutamia....pihassa yli 500 erilaistaWink
By Kurppa. - 17.7.2017

JariH - 7/17/2017
Nyt on moni kuunlilja parhaimmillaan... tässä muutamia....pihassa yli 500 erilaistaWink

Otatko muutaman vierailijan ensi vuonna hostiasi ihastelemaan jos saadaan reissu aikaiseksi?
By valtsu - 17.7.2017

JariH - 7/17/2017
Nyt on moni kuunlilja parhaimmillaan... tässä muutamia....pihassa yli 500 erilaistaWink

Haa Blush muistin "melkein" oikein, en nollaa perässä. Aivan huikeeta!
By JariH - 21.7.2017

Kyllä voi tulla käymään, kun vain sovitaan ajankohta... Täällä en kovin usein muista käydä, mutta face ja siellä Hostat Suomessa on väylä, josta minut tavoittaa helpommin.
By hoyabella - 22.7.2017

Nämä siirsin viime kesänä kauemmas toisistaan. Taas ne ovat toistensa syleilyssä. Jättiläisiä, todella suuria. Puskan läpimitta on melkein metri.


By valtsu - 23.7.2017

hoyabella - 7/22/2017
Nämä siirsin viime kesänä kauemmas toisistaan. Taas ne ovat toistensa syleilyssä. Jättiläisiä, todella suuria. Puskan läpimitta on melkein metri.



Mulla samat myös sylikkäin ja siirtoa suunnittelen. Laitanpa kauemmaksi toisistaan ja  yli metrin päähän puupolusta. Just aamulla mietin, että liian lähellä ovat ja mikähän olisi  tuleva koko kasvun myötä. Kiitos vinkistä!
By Kurppa. - 23.7.2017

JariH - 7/20/2017
Kyllä voi tulla käymään, kun vain sovitaan ajankohta... Täällä en kovin usein muista käydä, mutta face ja siellä Hostat Suomessa on väylä, josta minut tavoittaa helpommin.

Tosi hienoa. Otetaan ajoissa yhteyttä jos saadaan reissu kasaanSmile
By hoyabella - 29.7.2017

Kuunlilja ja keltainen kukka.


By hoyabella - 2.8.2017

By hoyabella - 2.8.2017

By hoyabella - 2.8.2017




By raya - 26.8.2017

Kun sanotaan että kuunliljat istutetaan syvälle siksi ettei juuret kuiva, niin miten siinä käy vai käykö mitenkään jos jo olemassa olevien ehkä liian kuivalla paikalla olevien niskaan lykkää multaa lisää vaikka sitten kun maanpäälliset osat on kaput tai keväällä ennenkun nousevat??
Tästä tuli puhetta naapurin kans eilen , heillä on vanha pensasaita kaadettu/kaivettu pois kai pari vuotta sitten ja nyt komeet pitkät kuunlilja-penkit on alkanu kärsiä kun ovat suht koko päivän auringossa, eikä millään jaksais kaivaa niitä poiskaan ja uutta pensasaitaa ei kuulemma enää tule.  Minäpä en osannu vastata ja sitäpaitsi itellä on vähän samanlainen ongelma, tosin pienemmässä mittakaavassa.
By hoyabella - 26.8.2017

raya - 8/26/2017
Kun sanotaan että kuunliljat istutetaan syvälle siksi ettei juuret kuiva, niin miten siinä käy vai käykö mitenkään jos jo olemassa olevien ehkä liian kuivalla paikalla olevien niskaan lykkää multaa lisää vaikka sitten kun maanpäälliset osat on kaput tai keväällä ennenkun nousevat??
Tästä tuli puhetta naapurin kans eilen , heillä on vanha pensasaita kaadettu/kaivettu pois kai pari vuotta sitten ja nyt komeet pitkät kuunlilja-penkit on alkanu kärsiä kun ovat suht koko päivän auringossa, eikä millään jaksais kaivaa niitä poiskaan ja uutta pensasaitaa ei kuulemma enää tule.  Minäpä en osannu vastata ja sitäpaitsi itellä on vähän samanlainen ongelma, tosin pienemmässä mittakaavassa.

Minäkin otin pois varjostavan pensasaidanteen viime syksynä ja laitoin aidan. Penkissä jossa on paljon hostia, multa kivikovaa ja kuivaa. Olen laittanut uutta multaa kylmästi päälle. Tietysti nyt ensin vähän mutta aion lisätä ensi vuonna. 
By tönönvahti - 26.8.2017

Minun näkemykseni mukaan sinilehtiset kuunliljat tykkää olla hyvinkin varjossa ja suht tuoreessa maassa mutta kärsivät liiasta auringosta. Kirjavalehtiset pärjää paremmin auringossakin ja kuivemmassa maassa.
Multaa lisään jos näyttää juuret nousevan pintaan. Yleensäkään en niitä hoivaile mitenkään erikoisemmin. Omat lehdensä jätän talvipeitoksi ja syksyn muitakin lehtiä voin joskus heitellä lisäks.
Mulla vähän kaikki kasvit saa tyytyä kohtaloonsa olen hyvin laiska lisäilemään niille uutta multaa.

By Romjasa - 26.8.2017

Lehtiä minäkin niiden juurille laitan ja kahvinporoja. Yritän ehtiä tekemään ennen kuin niiden lehdet lakastuu, pitävät hieman alle kerättyjä aloillaan.
By raya - 26.8.2017

hoyabella - 8/26/2017
raya - 8/26/2017
Kun sanotaan että kuunliljat istutetaan syvälle siksi ettei juuret kuiva, niin miten siinä käy vai käykö mitenkään jos jo olemassa olevien ehkä liian kuivalla paikalla olevien niskaan lykkää multaa lisää vaikka sitten kun maanpäälliset osat on kaput tai keväällä ennenkun nousevat??
Tästä tuli puhetta naapurin kans eilen , heillä on vanha pensasaita kaadettu/kaivettu pois kai pari vuotta sitten ja nyt komeet pitkät kuunlilja-penkit on alkanu kärsiä kun ovat suht koko päivän auringossa, eikä millään jaksais kaivaa niitä poiskaan ja uutta pensasaitaa ei kuulemma enää tule.  Minäpä en osannu vastata ja sitäpaitsi itellä on vähän samanlainen ongelma, tosin pienemmässä mittakaavassa.

Minäkin otin pois varjostavan pensasaidanteen viime syksynä ja laitoin aidan. Penkissä jossa on paljon hostia, multa kivikovaa ja kuivaa. Olen laittanut uutta multaa kylmästi päälle. Tietysti nyt ensin vähän mutta aion lisätä ensi vuonna. 

Just sitä tarkotin että jos syksyllä mättää multaa vaikka 10cm niiden päälle niin kai ne sieltä nousee , ei ainakaan ole juuret liian pinnassa kuivamassa
By hoyabella - 8.9.2017

Paikallisesta puutarhasta ostin tänään euron kappale. Hostat Whirlwind, Gipsy Rose, Golden Meadows, Orange Marmalade, Mama Mia  ja Moroccan Sunrice.
Paikka niille on, mutta sinne ei voi vielä rakentamisen takia mitään istuttaa. Selviääkö nuo talvesta, jos istuttaa ne purkkeineen sijaisistutukseen ja vastaensi kesänä pääsisivät omalle  paikalle.



By Romjasa - 8.9.2017

hoyabella - 9/8/2017
Paikallisesta puutarhasta ostin tänään euron kappale. Hostat Whirlwind, Gipsy Rose, Golden Meadows, Orange Marmalade, Mama Mia  ja Moroccan Sunrice.
Paikka niille on, mutta sinne ei voi vielä rakentamisen takia mitään istuttaa. Selviääkö nuo talvesta, jos istuttaa ne purkkeineen sijaisistutukseen ja vastaensi kesänä pääsisivät omalle  paikalle.




Miks ei selviäis, minä varmaan sijoittaisin purkkeineen hiekkaan. Hiekkakasassa olis vieläkin viimesyksynä alesta ostettuja odottamassa omaa paikkaansa. Kumma kun sitä ei oo koko kesänä löytyny. Hämärässä nurkkauksessa oli viime talven koynöskuusaman pistokastaimet purkeissaan upotettuna raidanlehtiin, hyvin nekin talvehti.
By Iltatähti - 8.9.2017

Mulla oli viime syksynä yksi alekuulilja unohtynu kokonaan maan päälle syrjälleen. Ilman mitään purkkia. Hengissä selvisi sekin, kun keväällä sen pikaisesti ja anteeksi pyydellen maahan istutinBlush
By Pepino - 9.9.2017

Tekisi niin mieli ostaa kuunliljoja, mutta enpä tiedä viihtyykö ne parvekkeella ja pystyykö niitä talvettaa lasitusparvekkeella.

Joskus aikoinaan minulla oli kuunlilja ja se viihty niin hyvin takapihalla, johon ei ilta-aurinko paistanut. 
By hoyabella - 5.10.2017

Pari päivää sitten kun olin autolla liikenteessä, radiosta tuli joku puutarhaohjelma. Puhuivat talventörröttäjien leikkaamisesta. Hän, puutarhuri sanoi että on hyvä leikata kuunliljoista lehdet pois, niin ei tule niihin niin helposti tauteja. Käskystä leikkelin niitä tänään aamupäivällä, kottikärryllinen tuli roskaa. Tässä yksi penkki vielä leikkaamatta ruskan väreissä.
By suokukka - 10.5.2018

Ajattelin huomenna hakea taimistolta muutaman uuden kuunliljan.

Laitan ne taas kesän ajaksi kesäkukan virkaan tuonne varjoisemmille paikoille ja kaveriksi vaikka lumihiutaletta tai jotain.
Ostan samalla anopille ja äidille äitienpäiväkukaksi kuunliljat ja esim. jotkut kivan väriset keijunkukat siihen kaveriksi, pitää vaan niille löytää jotkut kivat purkit, niin saavat kelvata ruusun tilalle.
Voi sitten syksyllä laittaa maahan.
By hoyabella - 16.5.2018

hoyabella - 8.9.2017
Paikallisesta puutarhasta ostin tänään euron kappale. Hostat Whirlwind, Gipsy Rose, Golden Meadows, Orange Marmalade, Mama Mia  ja Moroccan Sunrice.
Paikka niille on, mutta sinne ei voi vielä rakentamisen takia mitään istuttaa. Selviääkö nuo talvesta, jos istuttaa ne purkkeineen sijaisistutukseen ja vastaensi kesänä pääsisivät omalle  paikalle.




Kaikki muut ovat säilyneet hengissä kylvölaatikoissa viime talven ilman ruukkua. Mutta Moroccan sun rice .ta ei näy edes nimilappua. Varmaan istutin sen jo syksyllä jonnekin. Nuo muut siirsiin takaisin vähän isompiin ruukkuihin, saavat olla niissä toistaiseksi.​
By hoyabella - 22.6.2018

By jööti - 24.6.2018

By hoyabella - 7.7.2018

Kiitos JariH. Oli onnistunut vierailu pihassasi. Aivan upea määrä mitä erikoisempia Hostia. Opastus  oli todella antoisaa ja mielenkiintoista. Kuvassa vain pieni osa JariH.n Hostia. Aurinko porotti kirkkaana, siksi Hostien värit eivät tule oikeuksiinsa. Kiitos vielä kerran, kannatti tulla.
By Filopator - 7.7.2018

JariH:n opastus oli tosiaan loistava. En ihan menny lapion kera nostamaan jemmapenkistä erilleen niitä jo muuntuneita, kattomassa kävin Smile
By Kurppa. - 12.7.2018

Miun hostapenkkejä.




By Kurppa. - 12.7.2018


Tällä viikolla kaivettu lisätilaa.
By raya - 12.7.2018


Vielä mahtuu,,,,,,,Smile
By suokukka - 12.7.2018

Minä tykkään myös kovasti hostista.
Onneksi en päässyt töitten takia retkelle mukaan, että en vallan hurahtanut.

Minulla kasvaa monet ihan metsikössä jaloangervojen seurana, tuntuvat viihtyvän hyvin.



Tuohon taakse pystyy vielä hyvin laajentamaan.

Tämä on mun mielestä jotenkin tosi kaunis.



Cherry berryllä on hauskat purppuranpunaiset kukkavarret (just vasta nousemassa tuolta) ja kivan kapoisat lehdet.

By Ylvalii - 14.7.2018

Äidin penkistä napattu hosta kukkii:

By JariH - 24.7.2018

Kiitos vierailusta... penkkien levennystä Kymenlaaksossa ym.... mukava huomata, että kuunliljoista innostuneita on muitakin. 😊
By JariH - 24.7.2018

Suomessa Viherpeukalot tuottaa ulkomailta vuosittain uusia lajikkeita. Jälleen niissä on havaittu virustautia (hvx) ja yhteydenottojen jälkeen erä on poistettu myynnistä. Kuinkahan moni on keväällä tilannut ja nyt puutarhassa on siis potentiaalinen levittäjä....
Facessa on ryhmä Hostat Suomessa, se on melko aktiivinen foorumi ja siellä mm tästä aiheesta lisää. Tiedän, että moni karttaa Facea ja siksi halusin harrastajia varoitella myös tätä kautta.
By hoyabella - 5.5.2019

Mistähän ne Viherpeukaloiden Hostat tulee??

Ostin kirppikseltä jossa aina kesäisin myydään kaikenlaisia kesäkukkia ja perennoja muutaman Hostan. 
​Hosta Ghost spirit, ​Hosta Carnival, Hosta Lady Guinevere ja Hosta undulata Mediovariegata, joka olikin minulla ennestään. Ja pioni Bowl of Beauty, joka kuoli minulta toissatalvena. ​
By miraemmi - 5.5.2019

Minulla ongelmana et hostat kasvaa niin että muita pitää siirtää pois ..Mulla on niin pieni penkki että 5 eri lajiketta sen täyttää ja tyrkkii kavereitaan pois.Hostat on muutoin kivoja mutta syksyn pakkasilla tulee plössähdys ja rumuus..ja keväällä hyvin pitkään rumuus jatkuu, olen laittanut muutaman narskun kasvamaan kevään kaunistukseksi.
By hoyabella - 5.5.2019

miraemmi - 5.5.2019
Minulla ongelmana et hostat kasvaa niin että muita pitää siirtää pois ..Mulla on niin pieni penkki että 5 eri lajiketta sen täyttää ja tyrkkii kavereitaan pois.Hostat on muutoin kivoja mutta syksyn pakkasilla tulee plössähdys ja rumuus..ja keväällä hyvin pitkään rumuus jatkuu, olen laittanut muutaman narskun kasvamaan kevään kaunistukseksi.

Mutta hosta-penkki on helppo siivota, ei tule oikeastaan roskaa ollenkaan mitä nyt muutama kukkatikku.​
By Nuu - 6.5.2019

Kertokaa mulle onko kuunlilja kalkinkarttaja vai -suosija ?  Mulla on pihalla menossa yhden alueen kunnostus ja aattelin että voisin siihen kaivaa paikan johon istuttaisin siirteessä olevan kuunliljan.  Muut sillä alueella olevat kasvit on havuja, ja meinaan kattaa sen pinnan pääosin ensin maisemointikankaalla ja sen päälle hakkeella. Ennen kattamista voisin siihen kaivella muutamia istutuskuoppia vielä, vaikuttaa olevan ihan hyvää multaa vaikkakin heinittynyttä.
By suokukka - 6.5.2019

En tiedä mitä virallisesti ovat, mutta minulla ovat ainakin hyvin kasvaneet tuolla metsäpenkeissä.
Aika hapanta on varmaan maa kun koko ajan putoaa käpyjä ja neulasia sinne.
By suokukka - 6.5.2019

Edellisellä sivulla on muuten kuvakin tuolta metsiköstä, näkee hyvin kuinka isoksi ovat kasvaneet jo yhdessä kesässä vanhasta kodista siirron jälkeen. Wink
By miraemmi - 7.5.2019

hoyabella - 5.5.2019
miraemmi - 5.5.2019
Minulla ongelmana et hostat kasvaa niin että muita pitää siirtää pois ..Mulla on niin pieni penkki että 5 eri lajiketta sen täyttää ja tyrkkii kavereitaan pois.Hostat on muutoin kivoja mutta syksyn pakkasilla tulee plössähdys ja rumuus..ja keväällä hyvin pitkään rumuus jatkuu, olen laittanut muutaman narskun kasvamaan kevään kaunistukseksi.

Mutta hosta-penkki on helppo siivota, ei tule oikeastaan roskaa ollenkaan mitä nyt muutama kukkatikku.

Kuivaneita lehtiä ja suht runsaasti kukkatikkuja odottaa keväällä..mä siivoon ne kaikki pois kuten pionin lehdet ja varret. Tykkään kummistakin ja hostat viihtyy ja kasvaa röhnöttää.
By miraemmi - 7.5.2019

Nuu - 6.5.2019
Kertokaa mulle onko kuunlilja kalkinkarttaja vai -suosija ?  Mulla on pihalla menossa yhden alueen kunnostus ja aattelin että voisin siihen kaivaa paikan johon istuttaisin siirteessä olevan kuunliljan.  Muut sillä alueella olevat kasvit on havuja, ja meinaan kattaa sen pinnan pääosin ensin maisemointikankaalla ja sen päälle hakkeella. Ennen kattamista voisin siihen kaivella muutamia istutuskuoppia vielä, vaikuttaa olevan ihan hyvää multaa vaikkakin heinittynyttä.

Hapankin kelpaa mut pikkasen heitän kalkkia keväisin ja isäntä kompostia syksyisin ...meillä on semmonen kukkula metsän laidassa ..viiniköynnöstä seassa ja narskuja ja ukonhattua ja jaloangervoakin reunalla. Iso koko on hyvä kun ovat tontin perälaudalla..
By suokukka - 26.7.2019

Tämän väri on aika kiva.
Blue ivory.

By suokukka - 26.7.2019

Cherry berry

By raya - 23.8.2019


monenlaisia kuunliljoja miullakin on mutta yhessäkään ei ole tämän mallista kukintoa.
By tähtiputki - 7.7.2020

Nyt on hostien nimet hukassa.Apuja siihen kyselen.
By tähtiputki - 7.7.2020

Melko pienikokoinen ja pyöreähköt lehdet.
By tähtiputki - 7.7.2020

Kuva väärentää värin.Todellisuudessa selkeä tummahko vihreä.
By hoyabella - 8.7.2020

tähtiputki - 7.7.2020
Kuva väärentää värin.Todellisuudessa selkeä tummahko vihreä.

Voisiko tämä olla Blue Mouse Ears, aika pienikokoinen
By tähtiputki - 8.7.2020

hoyabella - 7.7.2020
tähtiputki - 7.7.2020
Kuva väärentää värin.Todellisuudessa selkeä tummahko vihreä.

Voisiko tämä olla Blue Mouse Ears, aika pienikokoinen

Koko selkeästi suurempi kuin mousella, joka mulla on.Mutta perus hostia pienempi.Lehdet ohuehkot, väri kellertävän vihreä.
By suokukka - 8.7.2020

Tähtiputki eka voisi olla Wide Prim, mutta varma en voi olla.
Hostia on niin valtava määrä ja paljon saman näköisiä.
By tähtiputki - 8.7.2020

Suokukka - 8.7.2020
Tähtiputki eka voisi olla Wide Prim, mutta varma en voi olla.
Hostia on niin valtava määrä ja paljon saman näköisiä.

Löytyi nimilappu.Voisko olla tuo?
By suokukka - 8.7.2020

Näyttää samalta kuin mama mia kuvissa. Noita vihreä keltaisiakin on hirvee määrä. Tuo wide prim on aika yleinen, mutta mamma mia ei niin yleinen. Kaunis se ainakin on. 
By suokukka - 8.7.2020

Minulla on se wide prim, se on tuollainen kapealehtisempi kelta vihreä. Samoin minulla on prim cup se taas on samanvärinen, mutta lehdet on leveämmät. Lajeja on niin hirmuisesti, että vaikeita on tunnistaa. 
By tähtiputki - 8.7.2020

Juu näin on.Miä en uskaltais mitään veikata useimpien hostien kohdalla.Penkistä löytyi tuo nimilappu niin taidan nimetä sen sillä nimellä.
By suokukka - 9.7.2020

Praying hands

By tähtiputki - 9.7.2020

Onpa kaunis.
By Kurppa. - 9.7.2020

Samanlainen muutti miun pihalle eilen.
By suokukka - 9.7.2020

Muutama hosta, joitten nimet oon ymmärtänyt laittaa ylös.


First Frost


Fire and ice


June
By suokukka - 9.7.2020

Muutama vielä


Patriot


Stiletto


Cherry Berry
By suokukka - 9.7.2020

Ja vielä nimellisiä


Ginko Craig


Oikealla Blue Cadett, vasemmalla Golden Tiara ja takana Orange Marmalade


Apila sopii kivasti heidän seuraan, ostin sen muutamia vuosia sitten kesäkukaksi ja ei kuulemma talvehdi.
En uskonut alkuunkaan, mikä nyt valkoapilan tappaisi. Dragon´s blood on apila.
By suokukka - 9.7.2020

Meinasi pieni , mutta sitäkin söpömpi jäädä laittamatta.
Blue Ivory

By Filopator - 9.7.2020

Tää on sitten varmaan kääntöveitsi, kun on paljon enempi valkoista kuin Suokukan stilettossa. Tosin, vain mielikuva, että sillä nimellä olisin ostanut Smile

By suokukka - 9.7.2020

Kääntöveitsi. w00t

Minulla on useita stilettoja ja ne on kaikki tuollaisia vain niukasti valkoreunaisia.
Tai stiletto on ainakin lapussa lukenut.
Mun mielestä stilettossa myös aaltoilee nuo reunat?
Ja kyllä sinunkin kuvassa on hiukan aalloilla nuo reunat, keten minullakin.
By suokukka - 9.7.2020

Sepä se vasta vaikeaa onkin, kun useita lajikkeita kun kuvia katsoo, niin on kovasti eri näköiset eri myyjillä.
Mitähän niistäkin sitten uskoo, muuta kuin mitä purkin lapussa lukee.
Ja lopun viimeksi minulla on valtavasti sellaisia joiden nimistä ei hajuakaan, ne on vaan enemmän ja vähemmän nättejä mun mielestä, ihan sama keitä ovat. Laugh
By tähtiputki - 10.7.2020

Kurppa. - 9.7.2020
Samanlainen muutti miun pihalle eilen.

Oletkos tehnyt puutathamatkan jonnekin Kurppa
By Kurppa. - 10.7.2020

tähtiputki - 10.7.2020
Kurppa. - 9.7.2020
Samanlainen muutti miun pihalle eilen.

Oletkos tehnyt puutathamatkan jonnekin Kurppa

K-raudassa kävin jäteasemalla käynnin jälkeen, eli ei kovin pitkälleWink
By suokukka - 10.7.2020

Käväisin tänään viherlassilassa (en ostanut mitään, kun sitä mitä hain ei ollut, vaikka oli hinnastossa).
Siellä oli myös noita stilettoja myynnissä. Niissä oli ihan keltaiset ne reunan raidat, minulla taas on selvästi valkoiset.
Olen muulloinkin nähnyt kuvissa stilettoa kummallakin väriversiolla, tiedä sitten onko molemmat "aitoja".
By miraemmi - 12.7.2020

Rikkaruohot rehottaa..siivosin tän 3 viikkoo sitten..onneksi metsän laidassa niin ei portille näy mokoma häpeän pilkku.
By miraemmi - 12.7.2020

Kuvassa ei näy kaikki mutta rikkaruohot näkyy ..vuohenputkea kun oli jäänyt edellisestä siivosta niin nyt ne on isoja..
jaloangervoa ja pähkämöä on seassa et saa kukintaa. Tämän siivoan aina viimeiseksi koska ei näy metsän laidasta.
Nyt olisi aika siivota taas..
By hoyabella - 14.7.2020

By miraemmi - 14.7.2020

Tänään siivosin kuunliljat ja kun ne kasvaa kiviröykkiön päällä ja metsän laidassa niin tuhottomasti murkkuja jotka tulee agressiivisesti pureksimaan kintuista kun raivaan vuohenputkea ...metsän puolella sitä on ihan sikana siis vuohista ja maitohorsmaa ja nokkosta.
By hoyabella - 14.7.2020

Nämä ovat aivan valtavan kokoisia.




By miraemmi - 15.7.2020

Meillä tuo vesimyyrä on tehnyt niin paljon pahojaan et hostatkin saaneet osansa ...normisti isännän lisäämä komposti saa hyvän kasvun aikaan mutta nyt ei niinkään ja vieressä raparperitkin aika köyhiä liiruja...nyt pitää miettii miten sen pienen pirulaisen saa litsittyä.
By Ohvakukka - 15.7.2020

Auttaisko aurinkokennomyyrän karkoitin aurinkoisina päivinä karkoittamaan niitä. Jos etsiytyisivät sitten vaikka muualle ruokailemaan...
By miraemmi - 16.7.2020

sohvakukka - 15.7.2020
Auttaisko aurinkokennomyyrän karkoitin aurinkoisina päivinä karkoittamaan niitä. Jos etsiytyisivät sitten vaikka muualle ruokailemaan...

Patterikäyttönen ehkä ..paikka niin varjoinen ..toinen naapuri käyttää jo ja ilmeisesti muutti meille..tämä riivattu elukka.
By suokukka - 23.7.2020

Tää on hienon värinen, tykkään.
Colored Hulk

By Meritähti - 9.8.2020

Ylhäällä kukkii 'Patriot' (tosin vasta alkamassa) ja alhaalla 'Fire and Ice'.