Puutarha.net Keskustelut

Keittiöpuutarha - Potager

https://puutarha.net/keskustelut/Topic2330646.aspx

By minttumeirami - 17.4.2007

Tänne kuvia ja kokemuksia !!!

By huisa - 17.4.2007

Perustamisessa kannattaa olla huolellinen... Ettei käy niinkuin  äiteelle, että sinne tänne savikolle roiskitut kasvit eivät saa parasta mahdollista lähtöä. Mutta yritys on komea.




By minttumeirami - 18.4.2007

Olen perustamassa potageria entiselle perunapellolle, jonka on annettu nurmettua ja sammaloitua sittemmin.


Projekti alkoi viime kesänä niin, että alue oli kevytpressulla peitettynä heinäkuusta lähtien. Alkusyksystä kanttasin penkkien ääriviivat ja laitoin laudat kaivantoihin. "Laatikoihin" tukeva satsi sanomalehteä ja katetta (lehtiä ym. haravoinnissa kertynyttä). Viime viikonloppuna rakensin laatikot ihan oikeiksi, kahden laudan korkuisiksi laidoiltaan. Laitan kuvia tänään myöhemmin kotikoneelta.


Olen aivan inspiksessä ja toivoisin ideoita istutus"järjestykseen" - eli kuinka saan kasvimaan näyttämään kauniilta myös ennen ja jälkeen varsinaisen sadonkorjuun hymy.

By Temskukka - 18.4.2007

Tunnustan: Menin kuukkeloimaan ja varmistin että ymmärrän mikä Potager on: Keittiöpuutarha, jossa on muotoa, väriä ja silmän iloa.


Minullekkin on tulossa potager, olen sitä pohjustellut yli vuoden. Nyt kun olisi se mukavin ja kiinostavin vaihe niin hotii tyhjää: En saa suunniteltua niitä kasvualueiden muotoja! Jatkanko geometrisin punamultamaalatuin laudoin vai roudaanko tuosta vajaan kilometrin päästä vanhoja tiiliä jolloin saisin pyöreitäkin muotoja.

By minttumeirami - 18.4.2007

Tee pitkät, suorat linjat punamullatuista laudoista ja pyöreät muodot tiilistä latomalla! Eivät varmaan hullummat kimpassa ao. materiaalit.

By nanikka - 18.4.2007

No aina oppii uutta. Tuommoisesta sanasta en ole ikinä kuullutkaan, mutta muotoja meinasin kyllä rakennella kettiöpuutarhaani

By Temskukka - 18.4.2007

Tadaa, tänään keksin. Lähdin siitä että kaikki on isännän vika. Oikeastaan onkin, sillä nykyinen potangerini loppuu kesken kuin kanan lento, ja vielä sellaiseen pitkään penkkiin joka on aivan väärässä kulmassa siihen alkuun. Ja syynä on se, että meille tuli isännän kanssa rajankäyntiriitaa kesken potangerinteon. Tämä tapahtui 2005.


Koko sen kesän seurasin, mihin traktorien tehoalue ylettyy. Seuraavana keväänä, 2006, valtasin alueen johon traktorit eivät tulleet ja se katettiin. Nyt se on valmis käyttöön. (Siis potangerimme sijaitsee ns. tie-, kitu- ja joutomaalla peltojen kulmauksessa)


Väärässä kulmassa ollut pitkäpenkki pitää nyt vain poistaa ja jatkaa samalla teemalla näitä salmiakki- ja kolmiopenkkejäni. Se hiukan jurppii että siihen pitkään penkkiin olen jostain syystä änkenyt kaiken monivuotisen. No, siirtojuoksuttelu on tuttu laji.


Kiinnostaisi joku tuulensuoja tuohon pellon alkamiskohtaan. Mielessä kävi jopa vadelmarivi. Se voisikin pysyä aisoissa koska peltoa muokataan joka vuosi?


Mutta eikös ole kiva ilmaisu se tie-,kitu- ja joutomaa? EU-papereiden mukaan sitä meillä on, vaikkakaan emme sitä ole kovasti selvillä missä se kaikki on. Olletikkin koko tontti puutarhoineen on sitä. Siinä sitä ihminen nöyrtyy, puutarhasi onkin kitu- tai joutomaata.

By Sand - 19.4.2007

Huisan äiteen istutusalueen kuva toi heti mieleeni kuvan sivulla 117 kirjassa The Ultimate Garden Planner, joka on jälleen kerran minulla kirjastosta lainassa ja kun silmäni näkivät tuon huisan äiteen toteuttaman upean alueen, rupesi raksuttamaan: tuopa se onkin upea tapa laatia (myös) harjupuutarhan oloihin erityishoitoa vaativille kasveille rajattu, mutta todella mielenkiintoinen istutusalue. Ja itse tehty tai ostettu multa saadaan edullisesti täsmäsijoitettuakieli ulkoa Ihanaa!!


Siinähän voi sitten olla yrttiä, perennaa, hyötykasveja, kiviä, vanhaa puuta ja japanilaisvaikutteisia vänkyröitä


Varmasti jokaisen teidän kannattaa tuo kirjakin hakea kirjastoistanne, jos löydätte.

By minttumeirami - 19.4.2007

Tässäpä kuvat nykytilanteesta:

Kuvassa näkynee "keskusaukio", jonka kohdalla laatikoitten kulmat on viistottu. Siihen tulee tietysti hajuherneviritys. oikealla oleva syreeni saa jäädä noille sijoilleen; laatikosta tulee L-mallinen. Käytäville laitan messumattoa ja haketta. Perälle tulee vielä kolmion muotoiset laatikot, joista toiseen parsa ja toiseen jotain muuta. Seuraavana on pieni istuskelualue, sen taakse vielä korkeammmat kurpitsapenkit ja aikoinaan koko homma huipentuu kasvihuoneeseen, jonne on käynti potagerin keskikäytävän kanssa linjassa.


Pohjoinen on tuolla takana, eli aamusta iltaan riittää aurinkoa!

By Temskukka - 19.4.2007

Muista sitten Minttumeirami ottaa kuva kesällä kun kaikki kasvaa. Tästä samasta kulmasta.


Minulla on onneksi tuota määrämittaista jätelautaa vaikka miten paljon. Punamultamaali, se kotipolttoinen, on lopussa ja maalinkeittomestari haudattiin maaliskuulla...eilen oikein vietin taas hiljaisia hetkiä tämänkin takia kun suunnittelin potangerinjatkoa.


Huisan äidin kuvasta tulee haiku pyöreisiin muotoihin. Siinäpä onkin haastetta miten yhdistäisin tuohon salmiakkialkuun pyöreitä juttuja.

By Jano - 20.4.2007

Minttumeirami, onko tuossa etummaisessa laatikossa vinot kulmat? (Siis ei suorakulmainen laatikko.)
Hyvän näköinen kokonaisuus.

By minttumeirami - 22.4.2007

Vinot kulmat on vain taaimmaisissa laatikoissa. Minustakin tuntuu, että siitä tulee kiva ja style, kunhan vain saa taas homman etenemään. Tänä viikonloppuna on keskitytty puitten istuttamiseen, kun on tullut vettä kaatamalla. Ei ole rakennushommat kiinnostaneet.


Syy, miksi rakennan laatikot, on laiskuus maan muokkaamiseksi, rahan säästö multahankinnoissa, kasvukauden pidentäminen ja se. että rikkaruohot on helppo pitää aisoissa. Jos ihmetyttää säästö multahankinnoissa, varttukaa vain kuvia, joissa esittelen viritelmät ...

By Sand - 22.4.2007

Huomasin tänään meidän liiterin peränurkassa litteän keon vielä meille joskus saapuneita kirkkaanpunaisiksi maalattuja lautoja. Minun on ruvennut tekemään mieli taas edes pientä kasvimaata, sillä rakensimme kasvihuoneen kasvimaan päälle ja jäljelle jäänyt mullos on monivuotiskäytössä. (Hyvä ihme kuitennii, miksen ole nostanut ruohosipuleitani sinne)


Punaiset lautareunukset kävisivät ihan hyvin punaisen puuhamaani vierelle, omenapuiden eteen ja laatikko tai laatikot näkyisivät silloin kätevästi keittiön ikkunastakin.

By Michelle - 1.5.2007

Vanhassa pentissä jo pähkäilin kauniin hyötytarhan perustamista pihan perään, pitkän köynnössäleikköseinämän taa. Kelejä odotellessa suunnitelmat vaihtuu... Tässä versio 197 tai jotain silmän isku 


1 ruutu on 50cm.








Vadelmapensaiden sijoittelun kanssa on ollut ongelmia - nyt ajattelin sijoittaa ne erilliseen tilaan. Samoin on oma "hapan" nurkkauksensa mustikoille ja raparperille. Aidan toiselle puolelle istutan havuja varjostukseksi.



Olen klikkaillut pienempien istutusten paikalle satunnaisen pläjäyksen kasveja, määrä ja muutkin etäisyydet selvinnee toteutusvaiheessa... Yksivuotisia leikkokukkia tulee kaikkiin sopiviin rakosiin, jotta pihan istutusalueet saavat olla rauhassa!

By minttumeirami - 2.5.2007

Nuo rungolliset herukat kruunaavat suunnitelman

By Kaarina* - 2.5.2007

Ai kun hienon näköinen suunnitelma!! Onkos siinä yrttien keskellä jokin vesiaihe?

By Sand - 2.5.2007

Noin kauniita suunnitelmia on ilo katsoa vaikka kahdettasadattakin versiotanaurua


Jonnekin suunnittelupuolelle avasin aihetta, missä toivoin neuvoja ja ohjeita kasvarin edustan etuosan suunnitteluun ja yksi vaihtoehto voisi olla sekin, että jatkaisin "hyötytarhaa" kohti etupihaa laatimalla potageria. Nykyään kasvarin edustallani on kaksi laatikkoa, joissa on monivuotisia kasvajia. Vain ehkä tuoksuherneet saisin johonkin kohtaan vielä sinne sopimaan, jos keksi paikan siirteessä oleville perennoille ja pensaan aluille. Toisaalta tuo muutoksiani odottava alue on isojen puiden osittain varjostama.


Periaatteessa pelkkä suunnitelukin on kuitenkin niin hauskaa, että toteutuksilla ei niin suuri kiire ole.

By Michelle - 3.5.2007

Kaarina76: Ajattelin potagerin keskiöön jonkinmoista vesisaavia - jos löytäisin katsetta kestävän. Sillä kun alue on ihan pihan perässä, saattaa tarhuria alkaa helteessä laiskottaa ja kasvit nuupahtavat aurinko





Huomasin, että suunnitelman ruskeat laatikot ovat jääneet vaille selvitystä: Suurin on ruukutus- eli työpöytä, pienemmät ovat pöytä ja tuoli. Jos vaikka joskus haluaa nauttia kupin kahvia ja tehdä muistiinpanoja.


Aitaan alueen joko matalalla paju/risuaidalla tai fiksaan vanhoja piha-aidan kappaleita. Täytyy käydä tekemässä laskelmia, kunhan pihalla tarkenee taas touhuta! *vilukissa*





Olisipa jo kesä...

By Temskukka - 3.5.2007

Michelle, tuossa on muuten tosi mahtava idea. Mieleeni tuli heti pyöreä 90 litran tumma, melkein musta betonipalju. Sen voisi joko kaivaa osittain maan alle tai jopa jättää pintaan.

By [0] - 3.5.2007

Ihana nähdä että joku paneutuu asiaan täysillä Smile Minusta potageriin sopisi vielä runkoruusu Smile  Siis jos et ole vielä löytänyt sopivaa vesiaihetta....

By Inki - 3.5.2007

Siis minusta siihen vesipaljuksi sopisi semmoinen suuri saviruukku!  Minulla oli semmoinen yrttimaalla silloin kun minulla vielä oli yrttimaa ja nyt se on vesisaavina kasvihuoneessa.  Katselen tänne siitä kuvan toiselta koneelta joskus ja on se kyllä vanhan pentin kuvissa jossain näkyvissä.  Viherlandiasta löysin joskus semmoisen, ehkä 30 litraa vetävän... Eikä runkoruusukaan paha olisi ollenkaan

By Michelle - 3.5.2007

Jaahas, Rissa ja Temskukka ajattelivat pitää huolen siitä, ettei tänä yönäkään saa nukkua levollisesti silmän isku Kun on tällainen nopeasti innostuva suunnittelijaluonne, aivot raksuttaa inspiroituneena yökaudet. Huoh.

By Temskukka - 3.5.2007

Mikään ei ole kivempaa kuin mennä mukavaan asentoon peiton alle ja sitten mielikuvitus laukkaamaan!


Runkoruusu, jees. Entäs makeapihlaja, rungollinen?  Pajukartiot? Ja sitten tosi tärkeä kysymys: Minkä värisiä salaatteja aiot laittaa?

By Michelle - 3.5.2007

Runkoruusu houkuttaa, pannaan mietintään. Makeapihlaja on minulle ihan uusi juttu, täytyy kuukkeloida! Niin ja vesipaljun päälle pitää virittää pikkutytön turvaksi verkkokansi tms. Pajukartiot kävi myös mielessä, mutta ajattelin palata siihen ajatukseen, kun näen istutukset livenä.


Ajattelin kylvää salaattisekoitusta, että tulee hauskemman näköistä rivistöä. Porkkanat kylvönauhasta.

By Temskukka - 3.5.2007

Muista laittaa porkkanan kumppaniksi sipulia, niin kumpaankaan ei tule tuholaisia vaan toinen toistaan kannustavat. Kehäkukat ja samettikukat karkoittavat tuoksullaan myös tuholaisia. 

Kumppanuuskasvit

By Michelle - 3.5.2007

Kiitos muistutuksesta, Temskukka! Lisäsin heti linkin kirjanmerkkeihin.


Listaa lukiessa alkoi tehdä mieli kasvattaa sitä sun tätä... Vaan riittäköön nyt vähempi, kun on kyse ensimmäisestä viljelykesästä. Jatkossa voin vähentää kukkien määrää ja lisätä hyötykasveja. Kaalit on namia!

By Sand - 3.5.2007

Michelle, suosittelen, että suunnittelet enemmän tilaa pensasmustikoille. Jos yksi ruutu vastaa puolta metriä, katsoin, ettei piirtämääsi versioon mahdu kuin enimmillään kolme mustikkaa. Kyllä niitä pitää ainakin viisi olla, jos nimittäin otat edes kahta lajiketta ja haluat varmistua marjasadostasilmän isku



Niin ja kun suunnittelee hyötytarhaa, on minusta tärkeintä käytännöllisyys, mikä on myös näteintä pitkän päälle. Jonkin rumemmankin kipon voi halutessaan vaikka pajuseinämin piilottaa ja sille kesäköynnöksiä sitten aina kasvattaa. Itse siis tykkään realistisesta kauneudesta naurua

By Inki - 3.5.2007

Tässä kuvassa näkyy saviruukku, joka oli ensin yrttimaalla vesiaiheena...


By Temskukka - 4.5.2007

Nyt pitäisi äkkiä suunnitella potager, joka on kolmion muotoinen. Kanta on peltoa vasten ja pituudeltaan 11 m. Lyhyt sivu on kasvihuoneen plassia vasten ja sen pituus on 8,5 m. Ojaa vasten on 9 m. Kärki osoittaa meidän terassille.


Istutusalueet teen jätelaudasta, joka on määrämittaiseksi pätkitty. Alueet tulevat neliön ja kolmion muotoisia, vaikkakin haaveilen jotain jujua joka olisi oikein mahdottoman pyöreä, vastapainoksi.


Nyt päätin polkaista mopon käyntiin sillä ymmärsin että juutina sentään, nythän on toukokuu!


Pitäisi jo kylvää!

By A.i.k.a - 4.5.2007

Oi, täällä on niin hienoja suunnitelmia, että nyt minunkin mieleni tekevi potager-nurkkausta. Ainut vaan, etten noista syötävistä juurikaan perusta. Mutta voisihan tuollaisen suunnitella (toteutuksesta en nyt viitsi vielä edes puhuakaan) erilaisista perennoistakin. Tai sitten luonnonkasveista...hmm

By Uni - 4.5.2007

Ainahan voi perustaa potagerin vaikka tuoksuvien kasvien perusteella. Kaikkia ihania yrttejähän ei ole laisinkaan pakko syödä. Kyllä ne usein kelpaavat ihan vain pelkän kauneutensa ja ihanan tuoksunsa vuoksi. 


Itsekkin mietin, että kun kuitenkin tulee viljeltyä sitten joskus tulevaisuudessa ihan kunnolla vihannekset ja juurekset että riittää tyyliin koko suvulle, niin pienemmässä potagerissa ei sitten tarvitsekaan olla varsinaisia viljelykasveja vaan voi ihan vaan tehdä sen Näyttämään sille ja olemaan sellainen nimenomaan rentoutumispaikka jossa voi keräillä kukkia ja tehdä seppeleitä ja silleen. Olisi hienoa jos sen saisi tauotta kukkimaan runsaasti kevään ekoista syksyn pakkasiin asti. Siellä voisi kasvattaa myös kaikkea tarpeetonta sellaista jolla on kuitenkin hieno historia taikayrttinä (ei kuitenkaan mitään hulluruohoja). Ja tietysti mansikoita ovelasti jossain kummallisissa yllätyksellisissä paikoissa.

By trekooli - 4.5.2007

Uni kirjoitti hyvin. Juuri tuollaiseksi minäkin ajattelin, jos ja tietysti tähänkin "vouhotukseen" kai pitänee sortua, kuulostaa niin houkuttelevalta. Kukkivat yrtit houkuttelevat myös perhosia, joten kaikin puolin mukaansa tempaava juttu. Paikkakin olisi katsottuna, kunhan saisin kaivettua valtaisan syreeninjuurakon ensin pois.


Mutta vieläkin joudun aloittamaan esikatselun kautta, että saan kursorin tähän kirjoituslootaan.

By kuunlilja - 4.5.2007

Minuakin viehattää kovasti potager tyyli kasvimaalla.Eilen tein paperille luonnosta, suurin osa kasveista ja rakenteista on jo paikallaan.Skannasin kuvan, en tiedä saako siitä mitään tolkkua, alunperin ei ollut tarkoitus esittää sitä julkisestiSmile

By kuunlilja - 4.5.2007

No höh, liian pienenä tuliSad

By kuunlilja - 4.5.2007



 

isompana
By kuunlilja - 4.5.2007

Voi apua, eihän tuosta saa selvää erkkikäänSmile

By Uni - 4.5.2007

Mitäs porukka on mieltä, jos vaihdetaan tämän otsikko pelkästä potagerista Kasvitarha - Potager - otsikoksi? Sen verran kuitenkin harvoin viljelty sana, että kaikki eivät ole koskaan kuulleetkaan.

By A.i.k.a - 4.5.2007

Niinpä. Joku teema sillä olisi kuitenkin kiva olla. Nyt tuli sellainen olo, että se voisikin olla vain yksivuotisten kasvupaikka. Kuinka ihanaa olisikaan keväällä, kun kaikki ruudut olisivat kauniilla, muhevalla ja puhtaalla mulloksella. Sellaisella, jota kevään ensimmäiset viikot tekisi mieli vain käydä möyhimässä. Mustaa ja kuohkeaa. Minulla on jo yksi sellainen, puunauhalla ympäröity pikkuinen pyörylä, johon en vieläkään ole mitään raskinut kylvää. Se multa kun on niin kaunista.sydän


Teksteistä ei Kuunliljan kuvastaa saakaan selvää, mutta innostuksen palo näkyy sitäkin paremmin.

By kuunlilja - 4.5.2007

Aika!Jep, näinhän se onSmile

By Suometar - 4.5.2007

Ihania suunnitelmia teillä! Ite olen miettinyt myös kasvitarhaa....mutta miten korkeita ne ruudut/laatikot/pyörylät pitää olla? Vai voiko sen perustaa ihan tavalliselle kasvimaalle?Välistä kuitenkin olisi kait hyvä mahtua ajamaan ruohonleikkurilla?

By A.i.k.a - 4.5.2007

Mielestäni mieluummin Keittiöpuutarha, tai vaikka Kasvimaa, potagerin kaveriksi. Kasvitarha kuulostaa minun korvaani vielä potageriakin vieraammalle. Ehkä murrekysymys? Toisaalta, potager on kai ihan oma lukunsa, kun sen tarkoitus on myös miellyttää silmää? Kasvimaan miellän vain suoriksi riveiksi porkkanaa ja salaattia. Keittiöpuutarhaa siis ehdotan, jos jotain tarvitaan.

By kuunlilja - 4.5.2007

minä ehdotan samaa kuin Aika, keittiöpuutarha-potager

By nanikka - 4.5.2007

juu, Keittiöpuutarha saa minun äänen.


Minun muotoiltu "keittiöpuutarhani" on nyt muotoiltu. Keskellä on pyöreä alue pensastomaattia, sen ympärillä neljä aluetta salaattia. Ne alueet muodostavat ulkoreunoillaan neliön. Neliön länsi- ja itäsivuille on sipulia suunnitteilla. Pohjoispuolelle tulee ruohosipulia, ja koillis- ja luoteiskulma on varattu porkkanalle. Etelässä on kolme myös kolme aluetta ja jotakin niihinkin meinaan kasvamaan vielä keksiä. Reunoja en rakennellut sen erityisemmin, eli penkit on nyt noin 10-15 senttiä korkeammalla kuin kävelypolut. Kävelypolut vielä päällystän varmaankin hakkeella kunhan taas jaksan hakettaa lisää. Ruohosipulit ja porkkanat siellä jo asuu, muut vasta odottaa.

By Temskukka - 4.5.2007

Mutta jos käytävät tekee juuri niin kapeiksi että mukavasti saappailla mahtuu, ja ympärille kottikärryn mentävä kulku, niin ne välikäytävät kannattaa kattaa mainospostilla ja päälle soraa, kiviä, haketta, laattoja, tiiliä, lautoja tms. mitä nyt tontilta löytyy (tai lähipiiristä). Vuosine mittaan olen havainnut sen loppujen lopuksi helpoksi toteuttaa eikä käytävillä kasva mitään siementävää ja leviävää rikkaa.



Alla kuvia nyt niin ankeasta tilanteesta. Pitkäpenkki, joka sojottaa aivan väärässä kulmassa noihin laatikoihin nähden, lähtee ensimmäisenä. Nykyisten ja tulevien laatikoiden väliin tulee metrinen käytävä, jota pitkin pääsee pellolle kottikärryjenkin kanssa. Vanhojen laatikoiden välissä kulkee noin 40 cm pikkukujat, joita pitkin pääsee laatikoille. Ja niistä tulee kiva kuvio.

Vasemmalla oleva musta alue on se, jonka mittoja aiemmin tuolla kerroin. Siihenkin tulee noita punalautaisia laatikkoja.


By Pirkkis - 4.5.2007

Oletkos laittanut tuonne keskelle niitä aurinkokennolamppuja? Aika kiva juttu, kun pimeällä hakee kasveja, niin näkee mitä ottaa käteensä, ettei tule rikkaruohoja mukaan silmän isku.

By Suometar - 4.5.2007

Hihii, näyttää ihastuttavalle tuo Temskukan laatikkorypäs - en näe siinä mitään vikaa, sillä juuri tuollainen on (olisi)miun näkemyskin! Olisi kiva jos ne saisi kolmion muotoon, ja just niin että käytäville mahtuis tepastelemaan.Ja kattaa jollakin, mitä nyt sattuu olemaanHake olis ehkä ihaninta, mutta kun se pitäisi melkein ostaa...mummolla on kyllä sellainen tosi hidas vekotin, ja leikkelimme ison kasan kyllä miehen kanssa pensaita...mhh....pitäiskö ne hakettaa sillä pikkuhakettimellano-jaa

By Uni - 4.5.2007

Otsikko muutettu nyt toivomusten mukaiseksi

By Torvikukka - 4.5.2007

Mieki tykkään  Temskukan laatikoista. Jotain tuollaista voisi tulevaisuudessa tehdä. Täällä on vaan kunnon puutarhamullan saanti vaikeaa.

By Temskukka - 4.5.2007

Vieressä on pelto täynä multaa mutta en ota piruuttanikaan siitä lapiollistakaan, sillä viimeksi tänä aamuna kävimme isännän kanssa kipakkaa sananvaihto taas siitä kun muka valtaan tilan pellot pikku hiljaa. (Siis nytkin melkein aari, ja sekin kitu- ja joutomaata).


Kostan sitten niin, että vaadin suureen ääneen että multaa kasvimaalle ja sassiin, ja isäntä ja pojat kuskaavat sitä nöyrästi traktorilla. Tilasin tänään tuohon pohjaltaan valmistellulle alueelle n. 3 kuutiota "hyvää multaa", joka on tulos hyvin palaneesta hevosp-tunkiosta ja hiesumaan sekoituksesta. Joka taas on alunperin itse organisoitu juttu, sillä viime kesänä  roudasivat aumaan hevostallin tunkion, tien yli oman ulkorakennuksen taakse, eli paremmin saataville.


Kun tuo oma pannuhuone vielä tuottaa jatkuvasti tuhkaa olen omavarainen kaikin puolin näissä multajutuissa. Kunhan vain saan nämä eri-ikäiset pojat sitä siirtämään koneilla naurua

By minttumeirami - 4.5.2007

Perustin "Potager"-otsikon yäotsikon "hyötytarha"-alle, koska potager on hyötytarha, jossa yhdistyvät hyöty ja estetiikka. Temskukka "suomennosviestissään" sen ensimmäisellä sivulla sanoikin hyvin; lyhyesti ja ytimekkäästi.


Keittiöpuutarhalla ymmärrän kasvimaan, josta haetaan jatkuvasatoista tavaraa, kuten yrttejä, papuja, salaattia jne. Potagerissa voi olla myös hidaskasvuisempia lajeja, esim. maissia, perunaa ja erilaisia kaaleja.


Tuoksupuutarhat ja muut ovat sitten taas luku sinänsä; toki niistäkin voi rakentaa esim. muotopuutarhan.

By Tanu - 4.5.2007

Tajuatkos, Temsku, miten onnekas olet, kun sinulla on käytössäsi sekä hevos-, mies- että konevoimaa!
By Uni - 4.5.2007

Onneksi tuota otsikkoa voi vaihtaa vielä mihin sitten päädytäänkään. Mikä olisi sitten Vielä kuvaavampi suomennos? Keittiöpuutahra siihen siis lisättiin ihan niitä varten joilla ei ole mitään hajua siitä mikä potager mahtaa olla. (Vaikka lukemalla aihetta siitä saisikin kuvan, mutta miusta keittiöpuutarhat nykyään tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän potagerityyliin tehtyjä.. että kun olisi joku kielinero joukossamme ja huomaisi tämän)


Temskukan tilanteesta olen kyllä niin kade. Kun olisikin noin paljon tilaa myllertää ja oma hevonenkin vielä sydän Ei paljoa tarvitsisi potagereiden kokoa rajoitella. Nuo laatikot onkin varmasti myös rikkakasvien torjunnassa ihan erityisen kätevät.

By Temskukka - 4.5.2007

Ei tarvitse luulla että elän paratiisissa, sillä meidän paratiisin käärmeen roolissa (puutarhurointimielessä) on alituinen tuuli, varsin toimelias kanalauma, runsas kissapopulaatio, pojat ja isäntä sekä muutenkin varsin vilkkaalla tontilla asuminen.


Puutarhanetin vertaistukiryhmän ansiosta olen saanut äänivaltaa ja auktoriteettia niin että isäntä ja pojat joutuvat tekemään konetöitä. Niitä vain edellyttää hirveä huuto, mekastus, urputtaminen sekä valitus miten on muuten kiire. Minun aseitani on ruokatarjottavilla kiristys (korppumaitokuuri toimii), hirveä huuto ja mekastus. naurua

By Uni - 4.5.2007

.... ennen ison puutarhan rakennuksen aloittamista kannattaa siis ensin hankkia hevonen ja iso raippa (ei hevoselle).

By Temskukka - 4.5.2007

Minulla on marmorikaulin.

By nanikka - 4.5.2007

Potager - pieni puutarha tai puutarhan osa, jossa harjoitetaan lähituotantoa, toisin sanoen kasvatetaan syötävää perheen omaa kulutusta varten. Sellaisena sillä on merkittävä rooli ruoantuotannossa, mutta samaan aikaan tämän tyyppinen puutarha on miellyttävä paikka harrastaa, aika-ajoin intohimoisestikin. Tämäntyyppinen puutarha on usein muotoiltu laudoilla.


Tuo on ranskalaisten mielipide asiasta. (Meitsin ranskankieli on vähän ruosteessa muutaman vuoden tauosta, mutta tuossa on pääasia siitä tekstistä.)


Englantilaiset sanovat, että Potager - ranskalaisten vastine englantilaisten keittiöpuutarhalle.


Temskukan google-tulos: keittiöpuutarha, jossa on muotoa, väriä ja silmäniloa.

By negus - 4.5.2007

Minulla on tällainen yrtti-botager, se tuli joskus vuosia sitten pläjäytettyä keskelle pihaa. Ennen sitä kiersi pajuaita, joka lahosi lopullisesti viime talvena. Nyt olen nikkaroinut siihen uuden aidan ja...

 

By negus - 4.5.2007

portin jossa on tämmöiset kolibri tukiraudat.

 

By negus - 4.5.2007

hupsista potagerista tuli botager  Sad)

By [0] - 4.5.2007

Potagerhan on vapaasti suomennettuna ranskalaistyyppinen keittiöpuutarha. Minulle siitä tulee ensinnä mieleen silmiähivelevä hyötytarha, joka tarjoaa ruokaa kaikille aisteille. Ja ranskalaiset boheemit (?) jotka kasvattavat kasveja näennäisessä sekamelskassa, huviksi ja hyödyksi. (Pakko kyllä myöntää, että sanana potager tuo mieleen sanan "pot", eli jonkin sortin ruukkukasvi. Ehkä väärä mielleyhtymä Smile

Ja huomaan katsellessani omaa hyötytarhaani, että se on suloinen sekamelska potageria, ruutuviljelyä ja cottage gardenia Smile Sopii kyllä tarkoitukseensa ihan hyvin.
By piani - 4.5.2007

Mulle on myös potager rakenteilla ja neguksen ihanaa porttioivallusta aion matkia. Sellaisia lavanreunuksia on isäntä laahannut mulle töistä ja niitä tulee sinne, koko kasvimaa+tuleva kasvihuonealue erotetaan lasten temmellyskentästä aidalla, haaveena olisi heinäseipäistä tehty, mutta saapi nähdä. Potageralueen laidoille tulee lautareunuksiset penkit, joihin tulee vadelmaa, karviaisia, omenapuita muutama, marjapensaita.


Koko hyötypuutarha kootaan sinne omaksi alueeksi. Tänään siippa rakensi lautakehikot karhunvatukoille ja punaisille karviaisille. Karviaiset siirsin vanhasta paikasta, karhunvatut sain serkulta. Huomenna voisin yritellä muistaa ottaa kuvaa alueesta. Raparperin ja luumupuun alun hain syntymäkotini pihalta.

By kuunlilja - 4.5.2007



 tässä muutama kuva tulevasta potagerista

By kuunlilja - 4.5.2007



 

äärivasemmalla kasvaa mansikkaa,mansikan edessä raparperia,mansikkapenkin toisessa päässä piparjuuri.oikealla kasvaa pensasmustikkaa,valkoherukkaa,vuoristokarviaista,oreganoa,köynnöstä pitkin kasvaa tuoksuköynnöskuusama.Kaariportin oikealla puolella kasvatan rungollista herukkapensasta.
By Temskukka - 5.5.2007

Pitäisikö laittaa onnellisuuspalstalle mutta isäntä oli kaiken kiireensä keskellä tuonut tulevalle kasvimaalle monta kuutiota mahtavan hyvää multaa. Tarkastelin sitä ja hiukan jopa pelottaa että jospa onkin liian väkevää, melkein pelkkää maatunutta kutteriin kuiviteltua hevonpeetä, mukana on vain hippuisen hiesumaata...

By Suometar - 6.5.2007

Kyllä noita teidän puuhasteluja lukiessa ja kuvia katsellessa tulee into alkaa omaakin plänttiä myllätä. Uusi kasvimaa-alue onkin aloitettu viime kesänä, nyt pitäisi jatkaa....yritän keksiä oivalliset lootikot...laittakaa vaan kuvia lisää, niitä on ihana katsoa ja niistä saapi kivoja idiksiä!

By LiisiA - 6.5.2007

Hitsi tätä keskustelua.. viime kesänä perustettu kasvimaa-alue taitaa tänä kesänä laajentua noin tupla-kokoiseksi! Nyt täytyy ehdottomasti rakennella sitä kauniimmaksi, laittaa jotain paju tms kauniita tukia kiipeileviä kasveja varten ja hankkia pensasmustikkaa ja kirsikkapuu... no, tiedänpähän mitä teen sitten koko ensi kesän kun yritän taas hoitaa kaikkia istutuksiani... huh huh !

By Sand - 6.5.2007

Huomasin muuten tänään The Ultimate Garden Planner -kirjassa maininnan, että potager on alue, missä kasvatetaan sekä kukkia että vihanneksia ja yleensä alueella on myös korkeita köynnöskehikoita. Ja potagereissa rajattuja viljelyaloja pääsee hoitamaan kuivilta käytäviltä käsin helposti.


Missähän lie Papula, jolla vanhalla puolella oli mukavia kuvia laatikoin tehdystä kasvimaasta?

By minttumeirami - 7.5.2007

Potager edistyy meilläkin...peräkärryllinen hyvin kompostoitunutta hevonkakkaa ja mahtavaa, märkää, kastematoista heinää muutama kärryllinen!


Mansikat, perunat ja sipulit maissa. Koitan tänään jaksaa kuvailla

By minttumeirami - 14.5.2007

Taas harppasi projekti etiäpäin viikonloppuna: yksi porttimainen köynnöstuki on viittä vaille valmis koristekurpitsoille. Keltaiselle, 2 metriseksi kasvavalle vahapavulle, joka saa seurakseen tuoksuhernettä, on rakennettuna "papupyramidit".


Äsken torilta tarttuivat matkaan parsa- ja ruusukaalin taimet, jotka pääsevät "ruutukaava-alueelle". Parsakaaleja tosin kylvin jo viikonloppuna, mutta enpä taida jättää satoa niiden varaan. Olivat sen verran vanhoja siemenetkin. Taidan tehdä miehelle kepposen: ihan pokkana istutan taimet sinne ja siinähän sitten ihmettelee viherpeukaloani .


Vaaleaa, aprikoosin sävyistä kehäkukkaa ja erilaisia auringonkukkia on tulossa sinne tänne. Ne ovat ihan tavallisesti maahan laitettuina, mutta köynnöskrassia on laitettava saviruukkuihin niin, että saa sinne penkkiin vähän korkeuseroakin. Ovat punasaviruukut varmaan ihan sievän näköisiä siellä kaiken vihreän keskellä.


Salaattia on kolmea eri väriä, punaista, limeä ja tavallista vihreää, kylvettynä.


Papuja on likoamassa vesilaseissa. Vaikka tänään joudun olemaan töissä "tuhanteen ja sataan", ne on saatava maahan, ei nimittäin malttaisi millään odottaa, että kaikki alkaa kasvaa.

By kuunlilja - 14.5.2007

Minttumeirami! Kuvia odotellaanSmile

By Temskukka - 14.5.2007

Juniori teki kaksi lautakolmiota meidän keittiöpuutarhaan ja sitten pojat kantoivat yhdessä lisää lautaa että saataisiin tehtyä pitemmät istutusalueet. Vieläkin punamultamaali näyttää hyvältä, ja juuri kun saimme maalit sekoitettua ja pensselit esiin alkoi kauan odotettu, ihana sade! Pistin kannen maalipönttöön ja tulimme sisään. Meillä olikin niin kuivaa että tuuli puhalteli pellosta mahtavia pölypilviä naapuriin....mahtaa muuten ikkunatkin nyt sadevedellä kirkastua


Keittiöåuutarhamme tulee näyttämään jotenkin tältä, kuvassa on sekä vapaalla kädellä että kuvankäsittelyllä piirrettyä viivaa. Eikä ole mittakaavassa. Kasvihuoneen ympäri ei ole voin väljää käytävää.

By Temskukka - 14.5.2007

Viimeinen kappale on lähes lukukelvotonta, typottaa näin sateella. Voin väljää on suomeksi Noin väljää. Näppiksessä v ja n on eri käsillä kirjoitettavia. Minulle tulee usein näitä kymmensormijärjestelmän peilikuvavirheitä. Mistähän sekin on oire?

By kuunlilja - 14.5.2007

Temskukalla on kivannäköinen keittiöpuutarha ja laajennustakin on näemmä tullut reilusti.Tuosta saskatoonista.Ostin just samaisen kasvin ja kiinnostaisi tietää miltä marjat maistuvat?Onko hyvänmakuisia?

By Uni - 14.5.2007

Kyllä tuosta kappaleesta selvän saa. Ihana suunnitelma sydän  mutta iso riippakoivu??? O.O



Minäkun aina luulin että varsinkin isojen koivujen alla ei juurikaan mikään viihdy. Vai ratkaiseeko kunnon ruokamultakerros ja laatikoiden korottama maa sen ongelman? Miten syksyllä? Häiritseekö lehtien paljous mitenkään? Entä kirvat? Kirvat rakastavat koivuja.. pysyykö ne siellä?


Se saskatooni kiinnostaa miuakin.

By Kaisaliisa - 14.5.2007

Minä ainakin tykkään saskatoonin marjoista!

By Temskukka - 14.5.2007

Minä olen niitä Suomessa harvinaisia ihmisiä jotka eivät usko ennenkuin kokeilevat. Varsin moni minua varoitti laittamasta julmetun suuren riippakoivun alle mitään kasvihuonetta tai keittiöpuutarhaa mutta pakkohan se oli siihen laittaa kun paikka oli käyttämätön ja ilmansuunta täydellinen.


Koko kömikkä on peitelty sanoma- ja mainoslehdillä, ja sen jälkeen laitettu istutuslaatikot ja hakekäytävät. Kolmas vuosi on alullaan joten ehkä voin jo pikku hiljaa odotella koivunjuuria istutuslaatikoihin lähitulevaisuudessa, tai sitten niitä ei tulekkaan. Laatikoiden multa voidaan vaihtaa mutta tähän mennessä en ole kuin lisäillyt hevonpeekompostia ja tuhkaa.


Koivusta on jopa apua, se varjostaa ihanasti kesällä liialta porotukselta ja sehän on kaunis puu. Koivunlehdet lähtevät hakekäytäviltä kuin nappi housuista - meillä tuulee oikein hyvin ja usein. Ympärillä on muutaman hehtaarin aukeat pellot. Pientä sotkua tulee siitä koivusta tippuvasta hentoisesta oksasta, mutta pieni haitta sekin on. Koivussa asuu kirjosieppopariskunta, joka touhuaa minun kanssani kovasti puutarhahommissa. Ovat jo omassa pöntössään

By Michelle - 14.5.2007

Nyt lykästi! Työkaverin varaston takana on kuulemma kasa purkutiiliä, jotka joutavat muuttaa meille keittiöpuutarhaan polkuvärkiksi naurua Kuinkahan ne saisi kestämään kauemmin maassa..?

By Temskukka - 14.5.2007

No mitäs se jos rikki menevät, Ihaakin ihan tarkoituksella rikkoo tiiliä tuolla toisessa otsikossa (tai oikeammin kotonaan). Kun menevät rikki niin ovat tiilihaketta. Niin yksinkertaista....polulla ovat tosiaan aivan omiaan.

By Lihansyöjä - 14.5.2007

Kyllä ne aika hyvin pysyvät maassa ihan painovoiman avulla naurua! Ei vaineskaan kunhan saivartelin. Ainakin luulisin, että paljaalle maalle ei kannattaisi laittaa. Alle jotain matskuu joka estää suoran kontaktin maahan. Tiili vissiin hajoaa aika nopeasti. Parasta ne olisi laittaa esim. sateensuojan alle patiolle tms. Mutta eiköhän ne aikansa kestä luonnon armoillakin.

By Päivänhattu - 14.5.2007

Mulla on kasvihuone myös isojen koivujen lähellä. Lähinnä käytännön pakosta, kun tontilla niitä kerran kasvaa runsaasti. Hyvä, valoisa ja lämmin paikka, koivuista varjoa pahimpaan porotukseen.Alkuinnostuksessa kun oli kiire saada valmista, rakennettiin kasvualustalaatikot vaan suoraan soraperustan päälle.


Kaksi kesää meni ihan ongelmitta, kolmantena eli viime kesänä alkoi horsmanpäitä ja ohdakkeita tupsahdella kasvarin sisäpuolelle, joku myyrä kaiveli kasvualustaan käytäviään niin, että yksi tomaatti tuntui aina roikkuvan tyhjän päällä ja syksyllä kasvualustaa möyhiessä siellä tuntui olevan kumman pitkiä ja sitkeitä juuria, jotka tuskin olivat tomaatin.


Tänä keväänä otin sitten lusikan kauniisti käteen ja tyhjensin kasvatuslaatikot kokonaan, koska juurten takia kasvualustan kunnostamisesta ei tullut mitään. Ja koivunjuuriahan siellä oli vaikka kuinka paljon. Kaikki pois. Soran päälle, kasvatuslaatikoiden pohjalle, laitettiin vanhoista hävitetyistä sohvista jääneitä pienireiällisiä vanerilevyjä (jos vaikka edes vähän haittaisi myyrien kaivautumista ylös kasvualustaan, sillä myyräverkko on niin turkasen kallista!). Sen päälle viritettiin juurimattoa koko kaukaloon nostaen vähän reunoja kasvatuslaatikoiden seinille. Siihen sitten uusi kasvualusta. Toivon, että menee taas hyvin muutama vuosi. Olisi vaan pitänyt tehdä se heti alussa.


Kirvat eivät ole olleet vaivana kuin yhtenä kesänä, kun oli kaksi tainta paprikaa kasvarissa, niihin iskeytyivät kyllä, muuten ei ole niitä näkynyt. Tykkäävät vissiin ruusuista enemmän kuin tomaateista, niistä niitä saa aina olla ruiskuttamassa. Tai sitten eivät tykkää samettikukista, joita olen joskus istutellut tomaattien väleihin kasvariin.

By Temskukka - 14.5.2007

Niin, ei meilläkään ole ollut koskaan kirvaongelmaa. Minullakin kyllä niitä samettikukkia on sekä kasvihuoneessa että kasvihuoneen ovella. En ole tiennytkään että nekin viihtyvät koivuissa...


Kirppoja sen sijaan vihaan (kuin myös liljakukkoja ja hyttysiä mutta se ei kuulu tähän). Kun keksisin jonkun tosi tehokkaan kirpankarkottajakasvin niin sitä sitten olisi.

By minttumeirami - 16.5.2007

Moderaattorille jo etukäteen kiitos tuplakuvien poistamisesta! Surkeita näyttävät olevan laadultaan muutenkin, mutta asiaan:


Edelliset kuvat ovat etelästä pohjoiseen. Oikealla oleva syreeni sai jäädä paikoilleen, tehtiin mutka laatikkoon. Edessä on pottua pelkän katteen alla, siitä oikealle parsakaalit ruuduissaan, keskellä edessä kehäkukkaa ja aivan etureunaan olen kylvänyt erivärisiä salaatteja.


Vasemmanpuoleisessa laatikossa punasipulia sisäkkäisissä neliöissä ja hevosenkengässä retiisiä. Retiisipenkin keskellä myös kehäkukkaa.


Siinä takana sitten keskeneräinen koristekurpitsaportti. Viimeisessä kuvassa papupyramidit.


Ekoista kuvista näkyy ehkä parhaiten se, että heinästä olen rajannut "istutusaltaa". Ihan alimmaisena on tukeva kerros sanomalehteä koko laatikon pohjan alalta, sitten hevonkakkaa, kompostoitunutta tietysti ja lopuksi säkkimultaa istutusalueella.


"Keskusaukion" laidoilla on mansikkaa, eli ei tarvitse kuin kävellä kukkatelineen ympäri ynpyrää ja napsia mansikat suuhun . Kiekurakeppeihin tulee avomaalla pärjäävää tomaattia.

By Raakki - 16.5.2007

Ei onnistu kuvien yksitellen poistaminen moderaattoreiltakaan, vaan silloin häviää koko viesti ja sen pystyt itsekin tekemään.


Toisekseen - kannattaisi laittaa vaan yksi kuva viestiä kohti, muuten tulee palstasta hyvin hitaasti latautuva, jos siinä on kymmeniä kuvia peräkkän.

By minttumeirami - 16.5.2007

Okei. Tässä uudestaan yksin kappalein .

Ihan etualalla muuten yrttipenkkiä...

By minttumeirami - 16.5.2007



 

By minttumeirami - 16.5.2007



 

By minttumeirami - 16.5.2007



 

By Fellow - 16.5.2007

Minttumeirami, laita parsakaalin taimille harso päälle ja anna olla mielellään koko kesän. Suojaksi niiltä saamarin öttiäisiltä jotka niihin tekee munansa ja niistä tulee miljoonia vihreitä toukkia jotka syö kaalit suihinsa. Nimimerkillä: kokemusta on, ostan parsa- ja kukkakaalit torilta kun en jaksa katsella harsoja koko kesää täh?

By minttumeirami - 16.5.2007



 Pari kurpitsaporttia tulee vielä, papupyramideihin hajuhernettä koristeeksi ja käytäville messumatto+hake, kunhan haketta jostain saan. Olemassaoleva messumatto on suomenlipunsinistä, "viehkoa ja hillittyä" sävyä. Sitä ei taida kestää katsella ilman katetta .

By minttumeirami - 16.5.2007

Fellow, näin se on tehtävä. Harso on tylsää, mutta taidan yrittää jotain esteettistä keksiä . Ruusukaalin taimetkin on (3) hommattuna. Päteekö sama niihin? Ai niin ja cheddar-juuston väriset neljä kukkakaaliakin nostavat jo päätään taimikasvatuksessa... Muuttuukohan potager pörinägeriksi?????

By Nanna - 16.5.2007

Näin tuon minttumeiramin virityksen viikonloppuna, ja osaan kuvitella, miten komealta potager näyttää elokuun alussa, kun kaikki on parhaassa kasvuvauhdissa. Oikein rupesi sormet syyhyämään massiivisiin urakoihin, kun nykyään on vain postimerkin kokoinen läntti missä teutaroida.

By Fellow - 16.5.2007

Ruusukaalit sai muistaakseni olla rauhassa, kukkis ja parsis oli herkkuva! Mulla on se tilanne että kun lupasin puolelle suvulle ja parille kaverillekin talvivalkosipulia niin sitä on tänä kesänä sen verran paljon ettei muille jäänyt niin paljoa tilaa. Tarkoitus on siis lisätä lavankauluksia tämän kesän aikana. Mutta mulla ne on vaan tylsästi suorissa riveissä, ei tuollasia hienoja monimuotoisia laatikoita ollenkaan. Mutta tiedä miten tässä vielä innostuu, varsinkin jos saan naapurilta kuorman hevonkakkaa naurua


Nanna, eikös Minttumeirami anna sun yhtään kaivella omalla plantaasillaan? Mun luokse saa kyllä tulla, piharakennuksen tausta on viidakkoa, siellä olis raivattavaa. No, niiden kantojen poistoon tarvitaan kyllä konevoimaa...

By minttumeirami - 16.5.2007

Tänne vaan talkoisiin kaikki kynnelle kykenevät . Erityyppisistä hommista voi valita mieleisen: sanomalehtien ja katteen levitystä, myrkkypullon kanssa hääräilyä, rikkaruohon repimistä, haapojen kuorintaa, mullan lisäystä viime vuotisiin penkkeihin, köynnöstukien väsäämistä, ruusun juurivesojen kaivuuta ja siirtoa...

By tessuli - 16.5.2007

Katsoin parhaaksi purkaa tänä keväänä 2 vuotta vanhat "muotopuutarhalaatikkoni", kun olivat vain yhden laudan korkuisia, ja olin tehnyt ne pintapuusta, eli laudoista, joissa oli vielä kuori päällä osittain. Kaksi vuotta ne kestivät kohtuullisesti. Nyt teen kunnon laudasta 2-3 laudan korkuisia laatikoita: osasta tulee neljä metriä pitkiä ja osasta teen neliskanttisia tai esim. kolmion muotoisia. Kaikki mansikat sainkin jo siirrettyä 5 metriä pitkiin ja 90 senttiä leveisiin laatikoihin, jotka laitoin nyt aurinkoisempaan paikkaan kuin aikaisemmin. Nyt on vaan niin monta projektia kesken, että ei meinaa aika riittää laatikoiden rakenteluun.  Kohta pitäisi saada edes porkkanat maahan; palsternakat laitoin itämään kasvihuoneeseen parvekelaatikkoon, niin saan niistä taimet maahan, kunhan laatikkotarha valmistuu.

By Fiia - 16.5.2007

Meinasin viime vuonna kans ahertaa ja panna töpinäksi tuon potagerin kanssa. Mutta seurauksena oli tosi sekamelska ja varsinainen kaaos. Syy: isäntä ei (ainakaan silloin) ruvennut nikkariksi ja lisäksi annoin kaikkien kasvimaalla olleiden siemenien kasvaa omissa oloissaan. Ja kukkaa pukkas! Kyllä sieltä sokkeloista kuitenkin kaalit, porkkanat ja salaatit löytyi. Tämän näköinen kauhistus oli tulos. Tämä kuva ei kuulu joukkoon, mutta syksyllä olen aikonut saada isännän puusepän töihin ja talven sitten suunnittelen ja vuoden päästä toteutan.


Ihania suunnitelmia ja paljon vinkkejä saankin näköjään tästä ketjusta




By tuuliina - 16.5.2007



Ihanaa kun löysin tämän ketjun! Olen viime kesänä aloittanut potagerini. Tänä keväänä on potagerin ja niityn väliin "ilmestynyt" kasvihuone. Kovasti mieli palaa kehittelemään potageria eteenpäin ja täältä varmasti löytyy vinkkejä ja samanhenkistä keskustelua. Kuva viime kesältä Wink Ainakin portti alkoi polttelemaan mieltä.

By Temskukka - 16.5.2007

Sellaisen suunnitteluvinkin annan että strategiseen kohtaan on hyvä jättää leveämpi, kottikärryn mentävä käytävä. Mittailimme meidän poikien kanssa että sopiva leveys olisi joku 60 cm, ja kokeilimme kottikärryillä. Juniori pääsi mutta vanhempi poika törmäsi, joten jäimme vielä tuumimaan olisiko sittenkin 70 cm parempi. Raskailla kottikärryilla tulee mutkiteltua helposti.


Samoin kapeat käytävät on pakko kattaa jollain sillä nurmenleikkuu on aika työlästä laatikoiden väleistä ja pisin heinä rehottaa aina sentin verran laatikon reunasta ulospäin. Mainosposti meni siihen käyttöön, vaikkakin naamioin sen hakkeella. Ei ole muuta hakkeesta kasvanut kuin kosmoskukan siementaimia, jotka nekin säälien siirsin kukkapenkkiin. (Olenko lukenut liikaa satuja pienenä? Kuvittelen miten juuri se viimeinen kukantaimi on oikein tärkeä ja....)


Oma keittiöpuutarhani on omaan makuuni liian kantikas ja koitan saada siihen pyöreitä muotoja lisää jolloin konstilla. Laudoista on vaan niin helppo tehdä kantikasta. Nyt kekkasin että kukkapenkistä häädön saanut puupalikkareunus (oikein kaupasta ostettu) voisi punamultamaalattuna olla pyöreiden muotojen reunustaja.


Pajukartiot vielä puuttuvat, ja pajutkin jäi leikkaamatta oikeaan aikaan. Ja ei meillä kasva pitkää suoraa pajua vaan hirmuisen mutkittelevaa ja oksaista. Heinäseipäistä voisin tehdä kartioita mutta pelkään että ovat liian kömpelöitä...mutta jos ne naamioi köynnöstävillä ja laittaa keskelle amppelin niin voisivat ehkä mennäkkin. Tuoksuherneelle ovat olletikkin liian paksuja, pitäisi laittaa joku apunaru tms.


Tuulensuojauksen kun keksisin, sellaisen joka menee pellonreunassa ollen traktorien alle jäämisen vaarassa keväisin ja syksyisin...

By Inki - 16.5.2007

Fiian potager on aivan syötävän ihana!

By Sand - 16.5.2007

Tuuliinan kuva on uskomattoman hieno otos kauniista potagerista ja onnellisesta lapsesta siellähymy

By Kaisaliisa - 17.5.2007

Tuuliinalla ihana kuva!

By Temskukka - 17.5.2007

Onpas tosiaan ihanat kuvat, sekä Fiialla että Tuuliinalla. En olisi huomannutkaan (pölisin omiani kauheassa tohinassa kun muistin sen pääkäytävähommelin) jollei muut olisi kommentoineet.


 

By tuuliina - 17.5.2007

Kiitos kehuista. naurua Fiian potager näyttää ihanan runsaalta. Olen suunnitellut potageriini jotain "reunaa", joko matalaa pajuaitaa tai reunuskasvia, ehkäpä edellisten yhdistelmää. Puksipuu ajatuksena kiehtoisi, mutta kuinkahan on talvehtimisen laita? Olen kuullut että jotkut ovat saaneet sen talvehtimaan. Ehkä sorrun ostamaan yhden tai kaksi kokeeksi. Mitä muuta voisi ajatella matalaksi reunuskasviksi. Taikinamarjaa? Viime kesänä potagerissa oli koristekasveina ruiskaunokkia ja auringonkukkaa. Tänä kesänä vaihdoin kehäkukkaan ja köynnöskrassiin.

By huisa - 17.5.2007

Taikinanmarjasta saa ihan kivan matalan aidan. Olen näyttänyt tämän kuvan aikaisemminkin, se on otettu Oulun kasvitieteellisestä.

 

By Suometar - 17.5.2007

Herrrrrrrrkullisen näköisiä samettikukkia!!! Ihania teillä potager Tuulina! Ja Fiian kukkameri näyttää samalle, kuin miun vanha kasvimaa,suloinen sekamelska kukkia ja porkkanoita ja salaatteja!Elokuussa kauneimmillaan.


Kyllä mie alan nyt ihan tosissani piirrellä ja suunnitella hyötykasvi - ja oleskelualueen paikkoja. Tuli mieleen, että tuollaista Potager-tyylistä ratkaisuahan vois käyttää grillipaikan läheisyydessä - siihen istuttaisi yrttejä, kuten ruohosipulia ja basilikaa.Salaattia ja ja ja...vähänkös olis ihanaa niitä sitten siitä poimia lautaselle, kun grillaileenaurua

By Liisukka - 17.5.2007

Ja nyt  mä kekkasin miten käytän meille kulkeutuneet puuritilä"laatat"....

By koi - 17.5.2007

 

By koi - 17.5.2007

Tuossa vanha kasvimaa ennen muokkaustapuhetta

By Fiia - 17.5.2007

Tämä keskustelu on nyt tosi viheliäistä täällä pentissä. Kirjoitin juuri pitkät jutut ja koko viestini hävisi taivaan tuuliin. Näköjään valmisviesti pitäis ennen lähettämistä leikata talteen ja sitten kun yrittää uudelleen, niin sen vois vain suoraan liimata viestiin. Mutkikasta!


Joka tapauksessa kiitän innostavista kommenteistanne omasta ja muiden puolestä. Nuo teidä jutut ja kuvat alkoivat muhia aivokopassani ja syksyllä alan laittaa asioita järjestykseen. Mua ottaa jo päähän tämä kasvimaani viidakko, vaikka se rehevältä näyttääkin.


Noista käytävistä, voisiko sen katekankaan/-muovin, mikä se sitten onkaan, laittaa ennen noita lauta- tai muita laatikoita, niin että katteen reuna jäisi kehyksen sisäpuolelle?


Muuten, mulla on pari vuotta vanha 20-metrinen taikinamarja-aita kasvimaan reunassa tontin rajalla. Olen pari kertaa sitä leikannut ja nyt se on puolimetrinen. Kunhan sais siitä mahdollismman tiheän. Tämä pohjoisen puksipuuni on Kittilän taikinamarjapensas.


 

By koi - 17.5.2007

Ja tässä sen jälkeennaurua

By Fiia - 17.5.2007

Kokeilin muuten tuota konstia kopioimalla ja liittämällä. Ja se toimii! Ennenkuin tämä systeemi täällä on kunnossa, kannattaisi kopioida pitkät viestt ennen lähettämistä. Mitähän ylläpito tähän tuumaa?


Liisukka, mistä noita ritilöitä noin vain kulkeutuu??


 

By koi - 17.5.2007

Minulla oli ensin tarkoitus tehdä ihan "tavallinen kasvimaa", mutta sitten innostuin potager-ajatuksesta. Piirustukset on jo tehty ruutupaperille. Eilen sain askarreltua sisäänkäynnin vanhoista(punasavisista) tiilistä. Potager : iin olisi tarkoitus laittaa paju käytävä/portti, johon kasvamaan ruusu/salkopapua..penkkeihin mm. kurpitsoita, kehäkukkia, daikon-retiisiä  ja erivärisiä mangoldeja. Hirveä työ oli kyllä kuskata tuo multa pihan toiselta reunalta, kottikärryilläsurullinenMutta ahkeruus palkittiin ja nyt on se osuus valmishymy

By Sand - 17.5.2007

Voi hitsit, kun tarttuu tuo kasvimaa- ja potager-kuume ihan väkisin!! Mutta kun vuosiin ei kasvimaa ole kuulunut pihasuunnitteluuni yhtenä tilavarauksena, koska teimme kasvihuoneen entisen kasvimaan päälle. Trrrttt. Lähtee kurkkimaan uusia vaihtoehtoja pihallecool jos tekisi kasvihuoneen edustan nykyisestä nurmikosta kasvimaa-alueen...

By Liisukka - 17.5.2007

Fiia, kaikkea "roinaa" kerääntyy meille, kun toiset ovat pois (lue; kaatopaikalle) heittämässä ja mun mielestä on liian hyvää tavaraa kaatopaikalle.
Niinpä kaikkea kulkeutuu meille "varastoon" periaatteella "jos vaikka joskus tarttis"...

By Temskukka - 17.5.2007

Olemme poikien kanssa hääränneet koko päivän keittiöpuutarhan kimpussa. Itse katson mielelläni ennen ja jälkeen kuvia joten laitanpas minäkin.


Viime kesän potagerimme valmistautui tällä mallilla. Heinäkatteen alla oli hevonpeetä ja rikkaruohot koko kesän.

By Temskukka - 17.5.2007

Tänään sitten laitoimme alueen suunnitelmien mukaiseen kuntoon. Pikkuisen tuli muutoksia kun käytännössä tekee mutta sehän se hauskinta onkin.


Huomatkaa fiini villakoira etualalla - Shelbyyn tarttuu tosi hyvin juuri levitetty hake.

By hillasuo - 17.5.2007

Siistiä !

By Temskukka - 17.5.2007

En malta olla laittamatta vielä yhtä kuvaa

By belgi - 17.5.2007

Komiata on ja aurinkokennolampuilla vielä oikein pääkuja valaistu, kyllä kelpaa alkaa kylvö- ja istutustyöt. Loppukesästä viimeistään lisää kuvia.

By leija - 17.5.2007

Vautsi! Hieno tuleenaurua

By rooset - 17.5.2007

Òn upea! Onko tuo kate haketta vai soraa? Niin ja viimevuoden kuvasta,siellä näkyy ristikko-aita. Oletko sen punonut pajusta?

By Kasuariina - 17.5.2007

Äääääk, miten hieno ! Että ihan punaiseksi vielä jaksoit maalata kaikki reunuksetkin. Ärsyttävän komia.

By Uni - 17.5.2007

Oooh sydän Minullekin tuommoinen. Tosin kihlattu sanoi kun juttelimme ankarasti mitä kaikkea tulevassa potagerissa pitää olla, että siellä on ehdottomasti oltava pieni valkovihreä gazebo. Aina tuon miehen kommentit vaan saa mut tuijottamaan monttu auki. Että gazebo... keskelle _potageria_ ... jään pohtimaan asiaa joka lähti liikenteelle siitä että kasvihuoneesta päästään potageriin ja potagerista tahdon päästä kesäkeittiöön ja kesäkeittiöstä ei saa olla pitkä matka takaovelle...

By Temskukka - 17.5.2007

Viime vuoden kuvan ristikkoaita on tehty niistä köynnöstukijutuista, joita myydään valmiina, kiinnitin ne heinäseipäisiin. Nyt samat koynnöstuet on jaettu niin että kaksi on tuolla kasvihuoneen takaseinällä ja yhden vein pohjantähti köynnösruusun laajentumalle.


Ja haketta siellä käytävillä on. Jännittää, sillä en nyt laittanut lehtiä alle koska mitään kasvillisuutta ei mullan alla ollut kun haravoin kasvulaatikoihin kaiken muhineen heinän ja paksan. Päälle kärrättiin hyvin palanutta hevosenpeetä ja multaa. Pelkään että nyt taitaa olla sekoitus liiankin riski...tuhkalisäys vielä puuttuu.

By välke - 17.5.2007

Oih, miten hieno!

By rooset - 17.5.2007

Hakkeen läpi tulevat rikkaruohot on helppo nyhtää pois,ovat heikko kasvuisia. Tuo ristikko-juttu on mainioSmileen olisi keksinyt noin sitä käyttää,hyvä idea. Itselläni on samonalehdet puuhakkeen alla,eipä ole rikkaruohoja paljon näkynyt.


Muuten voiko tuhkan ja h-peen laittaa yhtä aikaa mullan sekaan,eikös se tuhka pitäisi kylvää keväällä aikaisin.(taidan olla väärässä)?

By Temskukka - 17.5.2007

Punamultamaali, se itsekeitetty, on valtavan helppoa maalata ja peittää kerralla. Ja onneksi meidän pojat tykkäävät maalata kun saa sutia isolla pensselillä. Minä en maalannut kuin ihan vain vähän paikkuuhommia, ja odottaan jäin pitkiä maalattuja lautoja joita laitetaan mustien viinimarjapensaiden roikkuvien oksien tuiksi. Joskus toisena päivänä.


Saimme perunafarmarituttavalta ihanan laatikon johon voi laittaa puutarhajätettä ja jälkikompostia. Vanhempi poika maalata turautti senkin punaiseksi. Säälittävän täpinoissäni laitan vielä yhden kuvan jossa näkyy juniori, joka teki kaikki laatikon rakentamiset. On kova kirvesmies, 12 v.

By Inki - 17.5.2007

Kyllä on hienot rakennelmat Temskulla!  Mahdottoman hyvä, kun istutukset ovat koholla, niin on selkävaivaisenkin helppo hoitaa ja taitaa helpottaa myös siinä vaiheessa, kun kaikki on pienellä taimella ja haukut ja kanat juoksee perässä kasvimaalle?

By Kurppa. - 17.5.2007

On tosi hienoa. Kateellisena katselen puutarhaa ja tuollaista apulaista.

By Pienipolku - 17.5.2007

Tosi rempseän näköinen kirvesmies. Olisipa minullakin tuollainen oppipoika (ja vähän lisää maata).
By hyrinä - 17.5.2007

LIIAN HIENO, sanon minä naurua ei tommosia saa tehdä....kadehtien katson minäkin.
No - ehkä jonain päivänä meilläkin jotain tapahtuu...

By Temskukka - 17.5.2007

Pojat tekivät kuulkaas koko päivän oikein hyvällä mielellä tuota potageria, ja olisi jännä tietää että tuleeko heistä puutarhahulluja vai saavatko sitä lajia jo nyt kylläkseen. Itse en mene lähellekkään edes telkkua jos sieltä tulee hiihtokilpailuja, sain sitä lajia mukulana kylläkseni.


Mutta nyt vain pitäisi keksiä, mitä noihin laatikoihin laittaisi kasvamaan. Ja koska ja kuinka. Kastelujärjestelmäkin pitäisi saada kuntoon, mutta luulisi ettei enää tule kuivaa kesää...haluaisin letkun maan alle, ja johonkin keittiöpuutarhan tai kasvihuoneen nurkalle oman hanan. Sellaisia tapauksia varten ettei ole rännienalus tynnyrinpuolikkaissa mitään.

By Sand - 17.5.2007

(Potagerin keskelle jokin kasteluvesiallas!)

By Tanu - 18.5.2007

Komialta näyttää Temskun potageri! Tuohon kun vielä kuvittelee viljan lainehtimaan ympärille niin avot! Vaikka nyt kyllä ymmärtää myös isännän huolen peltomaansa puolesta... Wink Onko nuo pyöreät systeemit niitä penkinreunustuskapuloita? Niistähän tuli kivat. Aurinkolamput on hauskoja, nousevat laatikoista kuin hattivatit! Smile
By usva - 18.5.2007

hermunjee mitkä tohinat on olleet Temskullakin! nyt tottatosiaan ja viimeistään kannattaa innostua toenperrään täälläpäässä. väritys ja valot on jo viimeistelyä aivan vallan. kiitos seikkaperäisistä kuvista joita tykkään katsella näinä illan hetkinä.  kova olen suunnittelemaan mutta toteutuksessa jahkaa hyvän aikaa cool

By Sand - 18.5.2007

Pistä, Temskukka, muutamaan laatikkoon krassia ja ruusupapua kehikkoon. Naurista, porkkanaa, salaattia, sokerihernettä, punajuurta, piparminttua ja mitä näitä nyt olikaan, pitää tietysti panna, koska kyseessä on hyötytarha. Kyllä niitä saa sinne tänne sopimaan samettiruusujen ja kehäkukkien väleihin

By Temskukka - 18.5.2007

Tanu, olet oikeassa, ne pyöreät ovat penkinreunuksia joita saa ostaa valmiina. Ovat olleet kukkapenkinreunuksena paikassa, johon isäntä ruohoa leikatessaan törmäili kuin jokamiehen rallissa ja reunukset olivat aina vinksin vonksin. Junioriparka niitä ytitti korjailla mutta tänään hain ne kaikki pois ja jaloilla poljin jotenkin mallilleen, pojat suttusivat ne punamultamaalilla ja tadaa - pyöreät istutushommelit olivat siinä. Tykkäsin itse kovasti että paranivat maalaamisen jälkeen huomattavasti.


Nyt vain pitäisi keksiä mitä laitan sen yhden istutusalueen ympärille. Ehkäpä valan muurin, jossa on runsas raudoitus. Sitten pitääkin isännälle olla nurmikon leikkauksessa kypärä.

By Tanu - 18.5.2007

Ison työn on tehnyt koikin. Noin reilulle alalle saa jo vaikka mitä. Laita sitten lisää kuvia!
By liljus - 18.5.2007

Kylläpä on komeata Temskukalla! Odotan innolla miltä näyttää kesällä, kun kaikki on täydessä kasvussa.

By memuli - 18.5.2007

Kyllä on Temskukan laatikot komeita ja koko alue on kaunis silmälle! Ihan tekee itsellekin nyt mieli tuollaista. Saisipa edes yhden laatikon, niin voisi kasvattaa taas niitä pikkurillinpäänkokokoisia porkkanoita. Muunlaisia en saa aikaiseksi. Tahtoo laatikon...mutta en sitä kovaa työtä, jotta ympäriltäkin olisi noin hienon näköistä

By minttumeirami - 18.5.2007

Kiva, että tästä on tullut näin aktiivinen ja "näyttävä" ketju . Kun katselee muiden tekosia, ei voi kuin olla tyytyväinen, että omakin potager on jo tekeillä, muuten olisi pakko aloittaa!

By Temskukka - 18.5.2007

Minä olen varma että keittiöpuutarhan tekeminen on sitä lapsuuden kotileikkiä parhaimmillaan. Kai muutkin muistavat kuin eilisen päivän miten mukulana tämmäiltiin hienoja juttuja ja sitten niissä asui, jollei nyt aivan käpylehmät niin vastaavat.



Eilen kun juveerasimme poikien kanssa noita laatikoita oli meillä kaikilla siksi kai kivaa - kun se on leikkimistä loppujen lopuksi puhtaimmillaan. Eikä se raskastakaan ole, juuri siksi. Painavimmat hommat oli kottikärryillä tuotu kuohkea multa enimmillään kahdeksan metrin päästä ja sen kippaaminen laatikkoon ja haravointi tasaiseksi. Kuivat laudat painoivat vähän ja appivaari kantoi sen maalipöntön. Kastella ei tarvinnut kun tänään satoi.



naurua



PS. Ainut mikä minua hiukan mietitytti että olenko leikkiessänikin noin ikävän funktionaalinen ja suorakulmainen...

By Temskukka - 18.5.2007

Onko kenelläkään ongelmia liikaa levinneistä yrteistä ja muista syötävistä monivuotisista, jotka sopisivat nyt tuonne keittiöpuutarhaan.


Voisin tehdä vaihtokauppaa jos minulta löytyisi jotain tilalle: Oikeaa piparminttua on ainakin lähetettäväksi asti. Sekä tietenkin pioniunikon siementaimia, suopayrttiä, kirjavaa vuohenjuurta, kesäpikkusydäntä, kurjenpolvia, maatiaisakileijaa sellaista tummansinistä muistaakseni. Sekä vielä löytyy harmaamalvikkia.

By Pienipolku - 18.5.2007

Minulla on mäkimeiramia eli oreganoa rikkaruohoksi asti. Sen maku ei ole yhtä voimakas kuin Välimeren maissa kasvaneen, mutta kukkii komeasti ja pitkään. Ei mikään erikoisuus siis, mutta voin lähettää, jos sitä kaipaat.
By Temskukka - 18.5.2007

Laitan hölöä!

By koi - 18.5.2007

Mahtavalta kyllä näyttää tuo temskukan potagerhymy Tuo hakkeen laittaminen olisi ihan hyvä idea meidänkin pihaan...aikaisemmin olen laittanut sanomalehteä alle ja kärrännyt siihen päälle hiekkaa. Ihan siistit käytävät on tullu niinkin. Tänään ostin lisää siemeniä, mm. auringonkukkaa, ruiskaunokkia, palsternakkaa, kosmoskukkia ja kanariankrassia pajutorniin kasvamaan. Huomenna pitää mennä tekemään sisäänkulun kohdalle tulevat tiilikiveykset loppuun..

By Suometar - 18.5.2007

Huh,onpa vaude-vaude-vaude tuo Temskukan laatikosto!SIISTIÄ jälkeä!Laitahan kesällä kuvia, mille näyttääkieli ulkoa

By kuunlilja - 18.5.2007

on kyllä niin hienoja keittiöpuutarhoja!Kylläpä on potager keskustelu voimissaan ja hyvä niin. Jee,kesällä saadaan ihastella upeita kuvia. mInä heivasin keittiöpuutarhastani  viherherukan pois, kun ei ole tuottanut marjoja tuskin ollenkaan.Tilalle istutin saskatoon-marjapensaan.Siirsin myös kasvilavan kasvimaan kupeeseen,kun se on aikaisemmin ollut aivan toisaalla.Kylvöjä en ole vielä kasvimaalle tehnyt,mutta viikonlopun aikana kylvän hernettä sun muuta harson alle.

By Kaisaliisa - 18.5.2007

Olen ihan sanaton noiden teidän rakennelmien edessä... Tahtoo oman potagerin...

By piani - 18.5.2007

Tässä tyttäreni huoneen ikkunasta otettu kuva lätäköstä ja kasvihuone/potager-alueesta. Vielä on tekemistä, kasvihuonekkin vasta alkutekijössä eli pelkkä kuoppa. Alueen ympäri tulee vielä kevyrakenteinen aita jossain vaiheessa, sekä lisää noita vasemmalla alhaalla näkyviä kapeita laatikon tapaisia, niihin tulee marjapensaat ja vadelmapensaat. Musta multakeko säkin vieressä on Zilgan koti ja siitä tulee lähtemään viistosti lätäkköön päin laatikkosysteemit. Lisäksi zilgalle tulee pikkuruinen pergola kiivettäväksi. Zilgasta vähän tänne päin tulee myös tuollainen porttisysteemi. Vihannekset tulee sitten noihin keskellä oleviin laatikoihin.


By Sand - 18.5.2007

Pianilla on tosi upea paikka tuossa! Siitä tulee tosi hieno ja kasteluvesikin vierellä

By hyrinä - 18.5.2007

Temsku, jos lipstikka maistuu niin hihkaise! Täällä kasvaa kiusaksi asti...niin

By Temskukka - 18.5.2007

Aivan mahdottoman komeat kalliot ja vesilampi! Juutina. Meilläkin on muuten poikien kämpän ikkunasta paras näköala keittiöpuutarhaan, joten luurailen sieltä joskus minuuttitolkulla ennenkuin herätän poijjaat.

By [0] - 19.5.2007

On teillä hienoja keittiöpuutarhoja. Ihan kateeksi käy. Mutta kyllä sitä vielä joskus meilläkin... Ottakaa vaan jokainen neliö hyötykäyttöön. Muutaman vuoden perästä eletään puutteessa.
By Temskukka - 19.5.2007

Niin ei ruaka kesken lopu tällä yrittämisellä. Ja puuhellat on säästetty kun ei ikinä tiedä.

By punaherukka - 19.5.2007

VAU! Onpas täällä upeita potagereita! Tahtoo kans tuollaisen..
Ja tästäpä siis tuli mieleen, että ovatko nuo laudasta valmistetut kehikot sellaisia, että ne voi tarvittaessa nostaa ja siirtää paikasta toiseen, vai sellaisia, että ne on "paalutettu" maahan asti? Taitaa varmaan olla myös ihan makuasia..

By Temskukka - 19.5.2007

Laitoimme noin 40 cm:n teroitetut puut tueksi sisäpuolille nurkkiin ja vähän keskelle. Pistelimme vähän jopa nauloilla kiinni, sillä laudat pakkaavat mielellään kupsahtaa kyljelleen jollei niitä mitenkään kiinnitä - toisaalta ei niiden tarvitse olla aivan mahdottoman kovastikkaan kiinni sillä ne lahoavat väistämättä joskus ja uusiminen ei saisi tarkoittaa kaivinkoneen soittamista tontille.



Kahden laudan korkuiset kolmiot juniori näki parhaimmaksi tehdä niin että teki ensin kylkielementit (Pari rimanpätkää sisäpuolelle joten pysyivät toisissaan) ja sitten elementit kolmioksi. Tukipalat nurkissa olivat vähän pidempiä, joten niille  tehtiin reiät rautakangella. Ne teki isäntä, vanha lehmäaidantekijä jolla aidat olivat aina luotisuoraan satoja metrejä.  On yllättävän vaikeaa saada just oikeaan kohtaan reiät niin että kolmiot tulivat edellisten kanssa linjaan että saatiin seuraavat laatikot taas lähtemään linjaan. Käytin silmän apuna pitkää rimaa. Maakin on tuossa epätasainen (isäntä jo välillä keuhkosi että traktorin perälevyllä pitää ensin tasata) joten laatikot neusevat lievään ylämäkeen.



Kottarikäytävä on 70 cm leveä ja välikäytävät ovat 45 cm - niitä pitkin on aivan kätevä kulkea nyt vaikka kastelukannu kädessä.



Kanojen ulkonaliikkumiskielto jatkuu vielä puolitoista viikkoa, joten siihen asti ainakin luulen että laatikkojen multa pysyy osoitteissaan. Shelbykoiruliini kylläkin on löytänyt  käytäväjuoksun ilot ja mahdollisuudet,  hake  pakkaa lentää multaan.

By rooset - 22.5.2007

Laitan tällaisen oman tekeleeni yhdestä yrttipenkistä. Tehty periaatteella"otettu sitä mitä on ollut saatavilla" tarveaineita. Yritin sellaista kohopenkkiä tuohon väsätä,laitoin ensin risuja,nurmikon tuppaita väärinpäin,ruohosilppua ja kompostimultaa. Tiilet olivat täällä ulkorakennuksen takana sikin sokin ja noita harkkorautoja jossakin nurkassa kasa,joilla yritin saada tiilet maahan. Tyroksipallot laitoin niiden rautojen päihin,jotta en teloisi itseänniissä.(aika hirvitys) Pystyssä ollut kuitenkin jo 6.vuotta,vaikka lastenlapset

ovat sen "yli" juosseet monta kertaaSmile

By Temskukka - 22.5.2007

Minä tykkään noista betoniraudoista! On hyvä idea. Meilläkin on betoniraudanpätkiä talletettu metallisankoon, joten matkin kyllä tuota jossain. Kiitos.

By rooset - 22.5.2007

Matki vaan Temskukka! Pysyvät muuallakin tukena hyvin,eivät lahoa,eivätkä mene poikki.

By Temskukka - 23.5.2007

Hommailin pajukartioita keittiöpuutarhaan, sillä niitä se kaipasi. Oli liian matalaa. Tänään olen istutellut aivan tohkeissani yrttejä, joita olen saanut Teiltä (kiitos!).


Huomatkaa miten pari päivää jatkunut älytön tuuli heitteli jopa hakkeet nurmikolle - tätä ei ole ennen koskaan sattunut. Musta läjä etualalla on jokapaikkaan ehtivä Shelbykoira.

By Poppius - 25.5.2007

Aijaa, tämmöinenkö se on se potager jota Sand minulle ehdotti... No himskatti, olen jo viisi vuotta suunnitellut tekeväni meitin kasvimaalle  korkeat kasvatuslaatikot ja hyvin katetut käytävät! Ja lootien päälle jopa ehkä vielä siirrettävät lasit. Vai että se on potager. Aina oppii uutta Smile


Tänä vuonna ei vielä synny, on ollut sen verran muuta puuhaa keväällä, että pitää vaan tehdä perinteinen kasvimaa, että saa nopsasti siemenet multiin, mutta ensi vuonna... Kasvimaa on ollut perennojen evakkopaikkana kun olen kukkapenkkejä myllännyt ja hamstrannut kasveja uutta varten, mutta nyt sieltä lähtee kaikki veks, ja kasvimaa palaa alkuperäiseen tarkoitukseensa.


Kovin isoa potageria sinne ei saa, kun istutettiin pöhköt viinimarjapensasrivistö kasvimaan viereen, eli ei laajennusta siihen suuntaan, ja toisessa suunnassa on kovurivistö (eli juurimatto on kai laitettava lootiin), alareunassa on liian varjoisaa ja yläpäässä on omenapuut.

By Sand - 25.5.2007

Minulla on takaraivossa sellainenkin kasvimaa, missä on yhtenäinen lautareunus, mutta sen päälle on tehty mittojen mukaan kävely- ja hoitolaiturit, joita voi siirtää, eivätkä ne ole multaa vasten, vaan reunalautojen varassa. Olen joko nähnyt jossain sellaisen kuvan tai sitten nähnyt siitä unta Helposti sivuun nostettavat lautapolut helpottavat valtavasti siivousta keväisin ja syksyisin ja muutokset ovat helppoja. Ehkä lautojen keskituki varmistaisi, ettei tapahdu yllättäviä remahduksia.


Vaikka kylvö, kitkentä ja harvennus olisi ehkä alaviistoon vähän hankalaano-jaa

By Temskukka - 25.5.2007

Minä olen haaveillut että sitten kun tulen isoksi minulla on muuratut kasvulavat, joissa on puiset kaulukset, joihin on tehty irroitettavat ikkunat joita pidetään hallan uhatessa suojana. Käytävät on liuskekiveä, ja vesi solisee kivisessä altaassa. Joka puolella on sammalta, ja keittiöpuutarhan ympärillä on tuulelta täydellisesti suojaava kivimuuri, joka hehkuu öisin päivällä varastoimaansa auringonlämpöä.



Järjestetyssä epäjärjestyksessä, siellä täällä, kasvaa erilaisia rungollisia marjaa tuottavia kasveja, laventeli ja ajuruohot tuoksuvat. Täydellinen kumppaanuuskasvijärjestys huolehtii tuholaiset pois joten kaalitkit kasvavat ilman harsoa.



Tietenkin minulla on lihaksikas ja kiltti apulainen, joka tekee kaikki raskaat mullankärräystyöt, minä vain haahuilen lierihattu päässä ja kori käsivarren mutkassa.

By minttumeirami - 25.5.2007

Temskukalla aivan asialliset ja kohtuulliset haaveet naurua. Lukisin nuo ihmisen perusoikeuksiin kuuluviksi asioiksi.

By Sand - 25.5.2007

Jaa, minun haaveeni olisi tiilijalustainen-lasikasvihuone kakluunilla ja sen yhteydessä kasvimaa lautakäytävin ja kaariportein. Aitana ristikkopajuaita ja ylettömän muhevat mullat. Voisi olla kasvihuoneen alla myös talvetuskellarikin aivan hyvin.

By kiurunkannus - 26.5.2007

Kasvari kakluunilla sydän

By risupetteri - 26.5.2007

Tämän verran keittiöpuutarhaa on jo saatu aikaiseksi. Kunhan saan noita lavakauluksia lisää ja kaupasta ruinattu ö-luokan puulaattoja, laajennan aluetta suuremmaksi. Mutta tästä se alkaa.


By kuunlilja - 26.5.2007

Risupetteri! Ompas siistinnäköinen potager!Mitä meinaat laittaa kasvamaan?

By risupetteri - 26.5.2007

Kiitos kiitos. Olen jo istuttanut porkkanat, salaatit, kehäkukat, tillit, persiljat, pinaatit... niin ja avomaankurkut laitoin suoraan siemenistä. Herneet ja pavut on vielä laittamatta.


Porkkanansiemenet idätin muuten puutarhaunelmien ohjeiden mukaan ja laitoin ne kulmään "perunajauhokiisseliin" ja ketsuppipulloon. Saas nyt sitten nähdä kuinka ne lähtee kasvamaan.

By Temskukka - 27.5.2007

Tosi kivan näköinen tuo Risupetterin potager. On todella kätevää kun istutuslaatikoissa on vähän korkeutta, kaikenlainen hoitotyö helpottuu kovasti. Käytävät on tosi siistit noilla laatoilla!

By Sand - 27.5.2007

Hyvänen aika, miten hienon työn Risupetteri on tehnytkieli ulkoa Ja laatikot noin täynnä noin muhevan näköistä multaa!

By Poppius - 27.5.2007

Oijoijoi... En saanut tänään alotettua kasvimaahommia, kun tuli yllättäen muuta tekemistä, mutta huomenna... Ette arvaakaan miten tekisi jo nyt tehdä sinne nuo laatikot, kun Risupetterillä on noin upean näköiset!!! Mutta se on miehen heiniä, ja sanoi, että eipä tehdä nyt, kun ei ole tarpeita. No, ensi keväänä... Tai tänä syksynä valmiiksi!

By Paulastiina - 27.5.2007

Lavakaulustilannetta tässä pari viikkoa sitten kartoitin: käytettyjen hinta alkaa kolmen euron tietämiltä/kpl. Harkinnassa itselläkin, viitsinkö enää ruveta itse lavoja väkertämään.

By Kara.Koo - 27.5.2007

Keittöpuutarhani eka osa on valmis, peräkärryllisestä multaa tuli tälläinen laatikko. Mies laittoi maahan laudat että ruohonleikkurilla voi ajella ihan vierestä. Illalla laitoin loput ruusupavun siemenet takalaidalle kasvamaan, muuten vasta suunnittelin piirtämällä laudalla... Takalaidalle  laittan herneitä kunnon rivi, sen eteen kehäkukkaa, sitten porkkanoita ja salaattia. Ruohosipulin siirsin kukkapenkistä tuohon rastin kohdalle, että siitä olis helppo pojankin napata sitä. Tuohon L:n sakaraan laitan sitten jotain yrttejä ja samettikukkaa.  Taustalla oleva kompostikehikko pitäis saada jollain kasvilla piiloon...

By Tanu - 27.5.2007

No niin teidän kanssanne!! Tässä sitä nyt ollaan yrttimaata perustamassa! ;p

Mansikkamaa tuntui kivalta ajatukselta kun oli pieniä lapsia. Totuus oli kuitenkin, etteivät omat lapset koskaan ehtineet niitä mansikoita syömään kun ollaan aina paras mansikka-aika reissussa. Niinpä sinne alkoi pikkuhiljaa kantautua perennantaimia siirtoistutukseen... kunnes yrtit sinnittelivät pikku kolossa penkin päässä...

Myyrätalvi-hellekesä -yhdistelmä onneksi tappoi 75% lopuistakin mansikoista, joten nyt ne lähtevät kaikki, sinne mansikkapäähän jää perennoja, toinen pää penkkiä raivataan takaisin yrttimaaksi! Timjami, rosmariini ja pipraminttu ovat odottamassa kukkalaatikossa ja pillisipuli laitettu tänä keväänä, salviaa, persiljaa, viinisuolaheinää (ja jotain mikä ei nyt tule mieleen...) toin eilen taimenvaihdosta. Sitkeimmät, lipstikka, ruoho- ja ilmasipuli, iisoppi ja mäkimeirami ynnä pari erilaista minttua, ovat selvinneet hengissä hunninkoajankin...

Lisäksi kehäkukkaa, samettikukkaa, tuoksuhernettä, ruiskaunokkia...

Tuo alue on hiertänyt sieluani jo pitkään, nyt se pannaan ojennukseen. Jes. Tämä ketju on antanut siihen lopullisen potkun. Mutta en minä sitä kyllä potageriksi taida uskaltaa kutsua edes unissani... Smile)
By Romppu - 27.5.2007

Risupetteri, minäkin aloin juuri äsken haluamaan noita lavakauluksia. Näytti upealta! Mistä niitä saa? Ollaan melkein naapureita, joten en mene sinun apajille =0).
By risupetteri - 27.5.2007

Sain ne mieheni kaverilta. Hänellä oli niitä kuulemma muutama kotona - eikä niillä ollut heille mitään käyttöä (mielikuvituksen puutetta sanon minä). Lavakauluksien alkuperästä sen enempää en tiedä.


Olen nyt tilannut yhdeltä toiselta tutulta heinäseipäitä ja ajattelin niistä tehdä jonkinlainen portti/köynnöstuki. Haaveena on myös sinne ihan perälle mansikkatorni. Mies on kyllä luvannut sellaisen rakentaa, mutta se kyllä valmistuu paljon nopeammin jos teen sen itse. Pitänee vaan haalia materiaalia jostain.



By Heema - 27.5.2007

Minä muuten haluaisin tuollaisen korotetun kasvatuslaatikon mansikkamaaksi, olisiko se sitten potager vai mikä lie... Jos mansikat kasvaisivat korokkeella, ei ehkä ukkokoirakaan kävisi niille nostelemassa kinttua... Muihin hyötykasveihin en aio hurahtaacool Mutta jos tekisikin nykyisten karviaispuskien kohdalle pienen potagerin ja ne karviaiset voisi istuttaa myös laatikoihin ja mansikkaa ja voisihan sitä pensasmustikkaakin ja ...


Kauheasti teiltä saa kaikenlaista ideaa, apua.

By Heema - 27.5.2007

Ei muuta kuin heti tuumasta toimeen ja suunnittelemaan


Muuttaessamme tähän taloon, oli tontin takalaita tunkettu täyteen marjapensaita ja tässä kohtaa heinittynyt mansikkamaa. Pari vuotta tasoittelin ja revin mansikkamuovin kappaleita, sitten pelastin karviaispensaat ahtaudelta ja tökkäsin ne tähän. Ja nyt siis sitten valtava idea, tähänhän se siisteillä kasvatusaltailla syöntimarjapaikka!


Lasten keinulta voisi alkaa kapea kasvatusallas mansikan mollukoille ja karviaisten paikalle isompi, jossa karviaiset kasvaisivat ruohottumisvaaraa vailla.





Ja kuinka ollakaan, se isompi allas on jo valmiina, totesin nimittäin, että lapset eivät enää tarvitse hiekkalaatikkoa ja nostin laatikon pois paikoiltaan odottamaan uutta käyttötarkoitusta. Tässähän se nyt olisi!

By Temskukka - 27.5.2007

Eikös ole ihanaa kun asiat järjestyy ja värkit löytyy omalta tontilta

By Heema - 27.5.2007

Ja ihan täysin teidän ansiosta, ei taatusti olisi itse tullut muuten mieleen!

By Michelle - 28.5.2007

Olen etsiskellyt lavakauluksia googlettamalla... Mieluusti maksaisin sen 3€, jopa enemmänkin. Olen saanut lautahommista kyllikseni rajausten kanssa! Sekin homma vielä kesken...


Onko kellään tietoa, mistä kauluksia voisi täällä Kokkolan seudulla ostaa? Alkaa tulla kiire potagerin kanssa oho

By Romppu - 28.5.2007

tai Turun seudulta...
By koi - 28.5.2007

Korjatkaa jos olen ihan väärässä, mutta eikös potager ole keittiöpuutarha, missä kasvaa kukkia ja hyötykasveja sulassa sovussa. Eikä välttämättä tarvitse ollaan minkäänlaisia reunuksia penkeissä esim. laudasta?? Olen olevinaan potageria kyhännyt, mutta rupesin miettimään että kun penkit ovat ilman reunuksia, niin onko se vain tavallinen kasvimaaapea Minusta se potager on paljon hienompi sanahymy

By Temskukka - 28.5.2007

Sanna Kuitunen on kirjoittanut näin:

P


otager on ranskaa ja tarkoittaa keittiö- puutarhaa. Nyky- trendien mukainen keittiöpuutarha on kaunis ja geometrinen kokonaisuus, jossa kasvaa vihanneksia ja koristekasveja. Potagerin voi perustaa pie- nellekin maatilkulle. Se sopii niin kaupunkiin kuin maal- lekin. Tärkeintä on suunnit- telu. Suunnitelma kannattaa piirtää paperille. Samalla voi pysähtyä miettimään,minkä- laisia kasveja puutarhaansa haluaa. Perinteisesti potagerissa on kasvatettu sekä vihanneksia, yrttejä ja kukkia. Maan laatu, ilmansuunta ja puutarhurin innokkuus vaikuttavat myös kasvien valintaan. Jotta puutarhasta tulisi po- tager, sieltä täytyy löytyä oleskelualue. Penkki tai pari tuolia houkuttelevat istu- maan ja ihailemaan aikaan- saannoksiaan. Perinteisen potagerin sääntöihin kuuluu myös yllätys. Rehevien kas- vien seasta voi kulkija löytää vaikka kaivon, vanhan pol- kupyörän köynnöksien tukena tai iloisesti kotkottavan kanan. Kaikki on sallittua .
By koi - 28.5.2007

Aika samanlainen kuvaus oli Keittiöpuutarha- kirjassa. Eli voin sanoa hyvällä omallatunnolla että minulla on potagerhymy Tosin se istumapaikka vielä puuttuu..Tarkat piirustukset tein ruutupaperille, varmistuu ainakin se että muistaa mitä minnekkin on tullut kylvettyä. Kiitos Temskukalle vahvistuksestahymy

By tessuli - 28.5.2007

Puolet keittiötarhasta tehty. Vielä kaksi nelimetristä penkkiä, yksi kaksimetrinen taustalle ja kukka/yrttipenkin molemmille puolille tulee kesäkurpitsoille 80x80 senttiset lavat. Porkkanat ja sipulit on kylvetty harson alle. Penkit ovat kahden laudan korkuisia muten, mutta porkkanoiden kohdalle laitoin vielä irrotettavat kehikot, eli niiden kohdalla on multatilaa kolmen laudan verran (melkein 40 cm). Kuvan ulkopuolella on vielä neljä kesäkurpitsaa "vetävä" melkein 60-senttinen lava, jossa on lehmän peetä lämmikkeenä pohjalla.




By minttumeirami - 29.5.2007

Meillä on oleskelualue ollut potagerissa jo viime syksystä ja ihan koko talven! (Kaksi lähes sammaloitunutta korituolia pyörii markkeeraamassa viimeistellympää toteutusta)

By nanikka - 29.5.2007

Vai pitää sinne penkki kiikuttaa. Ja yllätys.


Minä tein suunnitelmassani yhden mokan: istutin ruohosipulia.


Tarkoitus oli, että sen olisi syksyllä päässyt sen maan kääntämään ja muokkaamaan, ja sitten olisi saanut talvella taas suunnitella uudet muodot. Mutta tuo monivuotinen ruohosipuli nyt vähän sotkee. Tuleekohan siitä se ainut pysyvä osio?

By belgi - 29.5.2007

No höh, älä nyt anna ruohosipulin sotkea suunnitelmiasi, sen kun nostat sipulin syksyllä ylös ja käännät maasi ja laitat ne takaisin sinne tai vaikka kukkapenkkiin talvehtimaan. Olen siirrellyt ruohosipuleita kymmeniä kertoja ilman ongelmia.

By Kanerva - 29.5.2007

Meillä on juuri parhaillaan projektina potagerin perustaminen, ja kyllä minä ainakin kovasti suunnittelin sinne nuo ruohosipulituppaat siirtäväni. Samoin lipstikkaa mietin, mutta on niin iso puska, että en taida kuitenkaan laittaa turhaan tilaa viemään. Oregaanot leviävät niin tuhottoman paljon, että saavat mennä omaksi ryhmäkseen nuoren omenapun alle, mutta mitäs muita hyviä monivuotisia yrttejä suosittelisitte? Jonkun sortin minttu minulla tuolla on, ja se yllättäen selviytyi talvesta. Mitenkäs nuo rosmariini ja timjami, ne eivät taida näillä leveysasteilla talvehtia?


Huvittuneena katsoin minäkin tuota penkkiä ja yllätystä, että nekinkö sinne pitää hommata että voi puhua potagerista hymy  ? Tosin meillä kyllä noita rusakoita puskista saa jatkuvasti hätistellä, kävisivätkö ne yllätyksestä?

By Temskukka - 29.5.2007

Minulla on tosi vanha penkki mutta yllätys puuttuu. Se voisi olla joku höntti patsas. Tai sitten yllätyksenä toimii tosiaankin jaloissa pyörivät kissat, koirat ja kanat...

By minttumeirami - 29.5.2007

Lintujen juoma-allas tai perhosbaari voisi olla kiva myös.


Todella yllätyksellisen elementin saisi virittämällä sellaisen boheemimman vesiaiheen, kuin Nanna esitteli vanhan pentin puolella, muistattekos?

By Temskukka - 29.5.2007

Muistan! Nauratti aika kauan se vesiaihe.

By Inki - 29.5.2007

Heh - siitä aiheesta voisi saada vaikka lannokkeet kaupanpäälle, kun pihalla pyörii pieniä poikia - varmaan joku kävisi sinne lurauttamassacool

By nanikka - 29.5.2007

Sekö missä on penkki samassa? lamppu

By nanikka - 29.5.2007

Oikeesti hei... Penkki, yllätys ja vesiaihe samassa paketissa. Ensin kansi kiinni se on penkkinä ja sitten kun avaa kannen, niin sieltä paljastuukin suihkulähde. Kytkin vaan kanteen, niin pumppu pyörähtää kun kannen avaa. Ja ylempään säiliöön voi vielä askarrella vaikka linnuille juoma-altaan.


Ja sitten, että on vähä kauniimpi, niin vähän kanaverkkoo ympärille ja köynnös kipuaan sitä kanaverkkoo pitkin. Tai pajupunontaa.


Miksei mulla oo yhtään ylimääräistä?

By minttumeirami - 29.5.2007

Nannan vesiaihe oli beessi, rötönen muovivati, jossa killui tupakantumppi cool

By Anniina - 29.5.2007

Tämän keskustelun "riivaamana" päätin minäkin luopua rikkaruohojen valtaamasta kasvimaasta viljapellon laidassa, ja perustaa potagerin takapihalle nurmikolle. Se onkin ollut vajaakäytöllä jo jonkin aikaa (ei tarvita enää lasten jalkapallokentäksi), ja mietinnän alla mitä sille keksisi.


Siispä kysymyksiä perustamisesta: olen ymmärtänyt, että edellisen kesän olette pitäneet aluetta katettuna. Riittääkö kattamiseen Temskukan käyttämä hevonpee ja esim. olkisilppu, kun pohjalla on nurmikko? Vai pitäisikö käyttää järeämpää "katetta" eli esim. musta muovi, jotta nurmikko ja seassa olevat voikukat ym. rikkakasvit varmasti kuolevat? Pitääkös nurmikko kääntää? Sitten noihin laatikoihin: ovatko laatikot teillä kokonaan maan päällä, vai onko ne upotettu osittain maan sisään? Kauankohan tuollaiset käsittelemättömästä laudasta tehdyt laatikot kestävät, niiden uusiminen muutaman vuoden välein kun taitaa olla oma hommansa.


Tämä aihe on tullut jo uniinkin, joten pakkohan se on toteuttaa! Jonkinlainen suunnitelmakin on jo mielessä; neljä laatikkoa joiden keskimmäiset nurkat viistottu, ja keskelle "keskusaukiolle" pajukartioon kasvamaan hajuhernettä ja mustasilmäsusannaa. Ai niin ja se penkki... hmmm... no sitä on vielä vuosi aikaa miettiä!

By nanikka - 29.5.2007

ai-jaa... minä hakusanalla vesiaihe ja Nannan nimimerkillä törmäsin hiukka erilaiseen vesiaiheeseen (12.12.06).

By Torvikukka - 29.5.2007

Pytyn minäkin muistannaurua

By Inki - 29.5.2007

Ai niin, sekoitin sen vesiaiheen siihen ulkohuussiin, mutta oikeastaan ihan sama - molemmat yllättäisivät potagerissa ja sopisivat vesiaiheeksisilmän isku

By minttumeirami - 29.5.2007

Pytyn olinkin unohtanut naurua.

By Tanu - 29.5.2007

Minä niin haluaisin sen kotkottavan kanan... Smile
By Kara.Koo - 29.5.2007

Anniina hei!


Minä laiton tuon oman puutarhani osittain "suoraan" nurmikon päälle (käänsin vain pehkot maata kohti) ja yrttiosassa on sanomalehtiä  alla (maa kääntämättä). Painelin laudalla kylvövaot ja kylvin niihin, tarkoitus on sitten kannukasteluaikaan kastella vain niihin vakoihin, jotta rikkaruohot ei sais liikaa vettä (ja tietää itsekin paremmin mikä on syötävää ja mikä rikkaruoho). En tiedä menikö ihan pieleen, mutta minun keittiöpuutarhani (ja koko muukin "puutarha") on niin pieni että siitä jaksaa rikkaruohotkin kitkeä... Käsittelemättömästä laudasta on tehty ja maatavastenkin on ruohonleikkausta helpottamassa käsittelemätön lauta, kestää aikansa ja sitten uusitaan...

By koi - 29.5.2007

Tälläiselta minun keittiöpuutarha näyttää tällä hetkellä..tai no puolet siitä näkyy kuvassahymy

By koi - 29.5.2007

Muutama voikukkakin on työntänyt itsensä esilleapea Pitää näköjään vähän kitkeä tuota ympäristöä ennen kuin tilanne karkaa käsistä.

By nanikka - 30.5.2007

Tämmöistä suunnitelmaa piirtelin talvella. Tosin suunnitelma on käsin piirrettynä paperille ja tämä  on vain koneella nopeasti sutaistu jäljitelmä.


Minun potager sijoittuu noiden mustaherukoiden (kuvan vasemmassa laidassa olevat pyörylät), punaherukoiden (yläreunassa olevat pyörylät), herukka (valko tai viher)+ karhunvadelmien (oikea reuna) ja raparperi+minttu (alareuna) väliin.


Nyt sinne on laitettu kasvamaan kehäkukkaa, auringonkukkaa, kepasipulia, punasipulia, ruohosipulia, salaatteja, porkkanaa, kurpitsaa, ja purjoa.  Pari aluetta on vielä tyhjillään.


Mansikkaa on siinä on nuo pari pystysuoraa riviä. Ne tuli laitettua siihen viime syksynä, enkä viitsinyt niitä enää pois tieltä nostaa.




 

By Kaarina* - 30.5.2007

Oikotie onneen... "Penttiläisten" oppeja seuraten, voi potagerin/kasvimaan/kohopenkin jne. tehdä ihan suoraankin vaikka nurmikolle. Katteeksi sanomalehtiä, kantsii kastella niin helpompi levittää. Mieluusti väh. 6-8 arkin paksuudelta. Päälle multaa/hevonpeetä tms. kasvualustaa ja Wot, valmis!
Hyvin toimii, ei kasva rikat läpi ja sanomalehti maatuu alla ja siihen mennessä on rikatkin heittäneet henkensä... Mutta jos maassa kasvaa kieloja, niin kokemuksella voin kertoa että ne puskee läpi! Muut ei silmän isku.
Kantsii lukea Puutarha - Viherrakentaminen - Kasvimaan perustaminen nurmikolle.
*Sorry, en osannu sille sivulle tehdä linkkiä*

By koi - 30.5.2007

Minäkin olisin halunnut tuollaisen hienon, tosi-tosi symmetrisen ja vaikuttavan potagerinapea Israelssonin Keittiöpuutarha-kirjassa oli monia eri malleja. Innoissani niitä katselin, kunnes tajusin että minun maapläntti on liian pieni mihinkään kovin hienoon suunnitelmaan. Piti esim. luopua siitä istumapaikasta ja keskusaukiosta ihan sen takia, että se olisi vienyt kasveilta tilaa. Silti minulle kävi niin, että kaikki haluamani kasvit eivät taida mahtua sovussa kasvimaalleoho Tänä keväännä jäi salaattifenkolin taimet esikasvattamatta, vieläköhän niitä on myöhäistä kylvää?? Ensi vuonna on ehdottomasti saatava myös parsakaalia. Nuo kesäkukat vievät jonkun verran tilaa potagerista, mutta eihän niitä ilmankaan voi olla, on ne niin kauniitahymyJa kyllähän ne pitää tuhohyönteisiä loitolla ja toisaalta houkuttelee "lihansyöjähyönteisiä" paikalle.

By Paulastiina - 30.5.2007

Huomaan, että mulla on ollut potager jo vuosikausia. Nyt alkaa olla pari ensimmäistä lavaa uusimisen tarpeessa, mutta useita vuosia ovat kestäneet käsittelemättömästä kierrätyspuutavarasta tehdyt lavat. Jossain vanhan pentin puolella niistä oli kuviakin.

By pilvitarha - 30.5.2007

Voi miten nätin muotoinen on nanikan potager!    Muutenkin tämän ketjun lukeminen on ihan kamalaa itsensä kiusaamista


Pääsisipä pian itsekin laittamaan....

By Poppius - 30.5.2007

Onpas ihana suunnitelma Nanikalla! Minkähän kokoinen tuo mahtaa olla? Minä olen tuota meidän kasvimaata mietiskellyt, että millaista siihen pitäisi haaveilla, sen koko on 4m x 11 m (reunatiilineen). Saa siihen jo jonkinmoista, mutta ei ehkä kovin monimuotoisia juttuja, ja entäs se penkki... kieli ulkoa Se on tuollainen pitkulainen... Vaan saakohan mies hepulin, jos alan kaarevista istutslootista puhumaan... mietittiin jo niitä lavakauluksia...


Maasta on nyt vajaa puolet käytössä, ja eilen kylvettiin siemenet, eikä tilaa ollut kyllä liikaa... nyt siinä on ihan peruspenkit riveineen ja käytävineen.

By nanikka - 30.5.2007

Kiitos kehuista Tuo on ihan sipponen, ilman niitä mansikkarivejä sen koko on 16 * 22 jalkaa. (eli about 4,8 * 6,6 metriä, kai)


Käytävät taas on kapeat: meikäläisen 37 saapas mahtuu just poikittain siihen polulle. Mitään reunuksia mulla ei ole, koska luultavasti haluan ensi vuonna jonkun ihan eri muotoisen. Penkit on kaikki about 10-20 senttiä koholla poluista.

By risupetteri - 30.5.2007

Anniina, minä laitoin monta kerrosta sanomalehteä alle. Ei pääse ruohot yms läpi ja maatuvat pikkuhiljaa. Kun ovat muutamassa vuodessa maatuneet kokonaan, ei sieltä enää nousekaan mitään alhaaltapäin ylös. Eri asia onkin sitten siemenlevityksellä saadut rikkikset. 



By koi - 31.5.2007

Minun keittiöpuutarhan koko on  3 x 8 metriä, eli ei mikään suuren suuri. Ensi kesänä sitten laitan fenkolia ja ruusukaalianaurua Voisin laajentaa maa-aluetta lisää, mutta voi olla että menee liian varjoisaksi..Metsän puut reunustavat pihaa ja varjostavat vuosi vuodelta enemmän. Kai siitä rajalta saisi muutaman pistää nurin jos haluaisi. Kyllähänn ne puut vievät jo voimat marjapuskiltakinapea

By kaarnikka - 31.5.2007

Tässä kuvia omasta keittiöpuutarhastani. Tein sen uusiksi viime syksynä









By risupetteri - 31.5.2007

Onpa hieno. Valkoinen sora sopii erinomaisen hyvin tuohon tarkoitukseen.

By minttumeirami - 31.5.2007

Kaarnikalla myös tosi kiva kasvari!


Meillä on nyt kokolattiamatot potagerissa.

By hyrinä - 31.5.2007

Kaarnikka, hieno on potagerikin mutta tuo sun kasvarisi sattuu olemaan juuri sentyyppinen, mitä olen itsellenikin kaavaillut! hymy
Voisitko laittaa siitä lisää kuvia, vaikkapas jollekin kasvaripalstalle?
Mitat ym. tekniset yksityiskohdat kiinnostaa myös...

By kaarnikka - 31.5.2007

Joo, pistän kuvia illemmalla

By minttumeirami - 1.6.2007



 


Torilta maissintaimia ja varsiselleriä. Tähän oli varattu tilaa ruusukaaleille, mutta antaahan noiden kaalikasvien olla tältä vuodelta .


Takana näkyy hurmaavaa kokolattiamattoamme (messumattoa). Ihana asiakkaani soitti juuri tänä aamuna ja kertoi, että kahdeksan jätesäkillistä haketta odottaa pihamaalla! Potager saa hienot käytävät...

By memuli - 1.6.2007

Katsoin läpi teidän kaikkien hienot potagerit, ja risupetterillä oli tosi hieno idea nuo lavakaulukset. On teillä niin siistejä laatikoita ja käytäviä, että ihan kateeksi käy. oho
Olen useamman päivän yrittänyt parantaa omaa "kasvimaatani", kun minä hullu joskus laitoin maahumalaa kasvamaan yhteen reunaan, ja nyt se on vallannut koko paikan. Myös painekyllästetty vanha terassi "kasvimaallani"  on kasvanut täyteen tätä humalaa pohjakatteen läpi. Olen yrittänyt kaivaa siis kaikki pois, mutta työ on suht. turhaa, kun juuret on syvällä. Taidan kattaa koko alueen jollain ensi vuoteen asti ja yritän sitten tehdä uudet istutusryhmät kasveille.  Nyt siellä kasvaa vain vadelmaa, vähän mansikkaa ja raparperi.


Tein väliaikaisesti pari "laatikkoa" muualle, koiranaitauksen sivuun, jotta saisin kylvettyä edes hernettä, salaattia ja jotain muuta. Saa kelvata täksi kesäksi, kun en oikein parempia saanut aikaiseksi. Jospa sitten ensi vuodeksi saisin uudet hienot laatikot entiseen paikkaan


By rusokki - 1.6.2007

Äläs nyt memuli yhtään vähättele omaa "potakeriasi"! Niinhän siellä on siistiä ja jämptiä ja rehevän vihreää, että! Mun oma "potakerikaukalo" odottaa edelleen tyhjänä sitä multaa, minkä on pitänyt tulla jo pari viikkoa sitten. Kohta kerkiä enää mitään kylvää ja tilatut mansikantaimetkin tulivat tänään postissa.

By belgi - 1.6.2007

Kivat nätisti asetetut laatikot on memulilla ja todella siistin näköinen koira-aitauskin!

By Temskukka - 1.6.2007

Vanhat ovenpoat (mitä ne nyt on suomeksi, ne kehykset joihin ovi kiinnitetään) ovat aivan mahtavia potagerivärkkejä. Jos näette että jossain remontoidaan niin hakekaa heti. Niistä saa maalaamalla aivan mahtavia - eikä aina niin tarvitse maalatakkaan. Olen hakenut naapuristakin ovenpokia naurua


(Kuin myös vanhoja tiiliä. Mahtavat ajatella yhtä sun toista.)

By Pienipolku - 1.6.2007

Temskukka puhuu oven karmeista.

By memuli - 1.6.2007

Kiitos vaan kommenteista, mutta aitauskin on niin kauhea, ja sitä just yritän jotenkin peitellä. Jos vaikka ne herneet nousisivat aitauksen peitoksi. Aidan väkersin pihan perälle uudestaan, kun ensin se kiersi koko takapihan tontin. Ja koira pentele katosi aidan yli aina johonkin. Piti pienentää koko helahoito eli tehdä uudestaan ja laittaa jatkopala tuomaan korkeutta. Tolpat on vinossa ja isketty lapiolla rautatolpat maahan. Ja koira karkasi senkinjälkeen portin yli, siksi tuo vino puuukarahka siinä. Joskus tässä vielä (ehkä kesälomalla) yritän tehdä Jepulle aitaukse sisälle oman pikku tönön televisioantennilla ja terassin.. ja postilaatikon ja ja . -Miksen syntynyt timpuriksi?

By sasar - 1.6.2007

Hehee, minäpä teille "potakerit" näytännaurua. Menee kyllä täysin rappion puolelle eikä romantiikkaa edes löydy tuosta. Silkkaa kauhua koko rikkispotager. Huoh.. nyt tämä lähtee inhosta väristen tekemään tuolle jotain, hyi hi**oärtynyt.

Jos ikinä saan tuosta jotain aikaiseksi niin laitan sitten jälkeen-kuvan.
Kyllä on Memulilla siistiä ja aivan ihana koiratarha.

By Temskukka - 1.6.2007

Tuohan on makee! Laitat vaan lautakehykset oikomisen jälkeen täyteen multaa, laitat käytäville sanomalehtiä ja niiden päälle jotain mitä löytyy, ja vaikka tuohon eteen pyöreä istutusalue jossa on keskellä joku korkea ja ympärillä portaittain alenevaa kasvia - ja ihan reunalle krassia.


Noin hienon harmaita lautoja ei tarvitse edes maalata. Jos isäntä on kottikärryvastaava ja kilpailuhenkinen, sanoisin että illassa tekee ihmeitä naurua

By memuli - 1.6.2007

Ei tuo ole sasar ollenkaan paha, näkisitpä sen minun varsinaisen "kasvimaani" humaloineen. Saa ilmaiset pöhnät kun sitä vain vilkaisee. Silmissä pyörii ja päässä heittää. Tuossa sinun potagerissa on sentään toivoa, ja paljon koska minusta se on hieno! Ei muuta kuin multaa kauniisti harmaantuneisiin altaisiin ja niinkuin jo sanottiin "jotain käytävien peitoksi".

By sasar - 2.6.2007

Kaukaa saa hakea kilpailuhenkisempää ukkoa, kuin tuo  minun on. Mutta voi minkä vitsin murjaisit Temskukka, kun kottikärryvastaavasta puhuit..Voi elämän kevät olin kuolla nauruunnaurua. Meillä on ollut koko kevään aivan yltiöpäisen kiivas nalkutus kottikärrystä. Kärry on katsos sellainen rampa, että parin kuorman jälkeen pitää laittaa ilmaa renkaaseen, ja mä olen kiukutellut sen kans ku se ei pyhällä hengellä korjaannuärtynyt. Isäntä ei voi ymmärtää miks mä nalkutan kun meillä on kompressorikin, jolla sen saa ilmattua niiiiin heleposti...aaargh.. heh, ettäkö meidän isäntä sitten itte semmosen kahvoihin, no eihän sillä voi kun siitä ne ilmat jatkuvasti tyhjeneeoho. Mutta mutta.. isännällähän onkin omat lelunsa, kas tässä:

Pistin lujasti hanttiin, kun tuota vekotinta oltiin meille hankkimassa. Nyt on kuitenkin pakko todeta,
että on siitä jotain hyötyäkin. Oli aika helppoa lappaa rikkikset ja sammalet vanhoine multineen kauhaan... ja melko vähäisin voiman ponnistuksin se multakin noihin laatikoihin alkoi ilmestyä.silmän isku
Monet puskan paikat on myös ilmestyneet käden käänteessä umpi kovaan savimaahan tätä pihaa ähertäessä..mutta nyt alkaa piha olla pikkuhiljaa siinä kunnossa, että voisin laittaa Kelt...n Pörs..n myynti-ilmoituksen sisään ajetusta kaivurista.
Tässä vielä pieni ilon pilkahdus perjantai-iltaan, missähän lie kaivuri??  

Tuo kärry on eri kuin se rengasvikainen...tuossa ei olekaan muuta vikaa, kuin että toinen sarvi katsoo kaakkoon ja toinen pohjoiseen.. kyllä on kalusto kohdillaantäh?.


 

By Temskukka - 2.6.2007

Huh kun piti hörötellä noilla kuvilla. Huh. Vai ei ole puutarhan hoito hauskaa? naurua


Tuo kottikärrynkuva pitäisi laittaa ruudunsäästäjäksi ettei totuus unohdu.

By [0] - 2.6.2007

Vaissoo, että sasar oikein kaivinkoneen on kutsunut apuun. Ja minun mielestäni nuo laatikot ovat olleet tähän asti parasta potaker-antia.
By sasar - 2.6.2007

No niinpä! Tänään jatketaan hommaa kunhan haen ensin tyttären kesälaitumille. (on koulussa toisella paikkakunnalla).. Alkoi olla sen laatuista tuo eilisiltainen meno kaivureineen kaikkineen tuon kokoluokan palstalla, että piti laittaa mietintämyssy jäineen päähän,  ja pähkäillä toimintastrategiaa hiukan ennen kuin aivan holtittomaksi homma äityyoho...

By Michelle - 3.6.2007

Nyt lykästi! Pihassa odottaa jo 8 lavakaulusta, jotka pelastin joutumasta kaatopaikalle. Ihan ilmaiseksi siis sain! Ellei kyseisestä paikasta enempää anneta/myydä, on toinenkin paikka puhuttuna... Tahtovat siellä peräti 5€/kaulus. 


Sisko innostui myös ajatuksesta, samoin työkaveri. Tarttuva tauti!



Potager, täältä tullaan! cool

By pirjoh - 3.6.2007

On kyllä monesti mielessä käynyt että kun sais sen lottovoiton ja vois ostaa sellaisen pienen kaivurin (minkänimisiänytovatkaan, sellaiset bobcatin kokoiset), sillä ei murjoisi koko tonttia mutta kävisi moni homma helpommin!hymy

By minttumeirami - 4.6.2007

Perjantaina levittelin kutterinlastut käytäville

 

By minttumeirami - 4.6.2007

Sinkkisangot "vesiaiheeksi" päätyyn

By minttumeirami - 4.6.2007

Nälkä kasvoi syödessä... Laudoista ladoin oleskelualueen sillä aikaa, kun mies väsäsi vielä kurkkulavan. (lauantaina)

By minttumeirami - 4.6.2007



"Keskusaukion" kesäkukat: petuniaa, hajuhernettä ja valkokukkaista krassia

By Sand - 4.6.2007

Oivoi,  miten viihtyisän tyylikäs potageri Minttumeiramilla!

By Temskukka - 4.6.2007

Minttumeiramin kuvista oikein paistaa tekemisen ja onnistumisen riemu. Tosi mukavan näköistä

By minttumeirami - 4.6.2007

Temskukka osui aivan oikeaan; on ollut tekemisen ja onnistumisen riemua!


Iltasella istuttiin portailla miehen kanssa ja katseltiin kasvimaalle. Muisteltiin, kuinka pressulla peitettiin viime kesänä nurmikkoa tulevan kasvimaan alalta. Sitten vähän kanttailin penkkejä ja laittelin lautoja rajaamaan niitä. Kyllä jossain takaraivossa oli se visio, muttei sitä oikein tiennyt tarkkaan mitä siitä loppujen lopuksi tulee. Ihan oikein itsekin yllätyin, kuinka mukava homma ja kiva lopputulos!


Paras taitaa olla vielä edessä...sadonkorjuu.

By minttumeirami - 4.6.2007

Laitan vielä kuvan, joka on otettu sisäänkäynnin portailta, kun sitäkin mietittiin, että olisi se ollut sääli, jos potager olisi jossain pihan perukoilla talon takana. Nyt sitä saa tillittää aina portailla lepotaukoa pitäessä

By memuli - 4.6.2007

Varsin nättiä minttumeiramilla. Tosi nättiä. Aikaa tuon hääräämiseen kuluu, mutta työ kannattaa. Kyllä noissa korituoleissa on kiva katsella kasvun ihmettä.silmän isku
(mumisee itsekseen: kyllä minäkin vielä, ehkä ensi vuonna...)

By Temskukka - 4.6.2007

Kirjoitin tähän aiemmin pitkät plotinat mutta hävisivät kuin tuhka tuuleen...ärh.


Mutta sitäpiti sanomani että joskus riittää se kasvattamisen ilo, ei niiden sadonkorjuiden kanssa tarvitse pipoaan hiillostaa. Yritän oppia mitkä jatkojalosteet meillä tekevät kauppansa ja niihin EI kuulu kurpitsahillo eikä -pikkelssi. Sen sijaan chilisoosi ja kurpitsapaistos aurajuuston kera on mennyt kuin kuumille kiville. Syöty on myös parsakaali ja pakastetut purjonpalat eri reseptien lisukkeina.


Nyt olen kylvänyt lanttua (tykkään lanttukuutioista ja lanttulaatikosta), punajuurta (minulla on aivan mahdottoman hyvä punajuuriraastesalaattisäilykkeen ohje), tilliä (uudet perunat) jne. Loput saavat kasvaa jos kasvavat, ihan silmän ilonakin ja niitä syödään jos syödään, mutta tosiaan aion ottaa lunkisti sadonkorjuun ja säilöönän kanssa.


"Ei satoa vaan viljelyä varten" on meikän keittiöpuutarha.

By leija - 4.6.2007

Voipikos tänne potager-palstalle kirjoitella ihan tavallisesta kasvimaaläntistä? En nyt oo ihan varma, joten kyselen tässä ensin? Vai onko jo jossain perustettu oma otsikko kasvimaalle? En ainakaan löytäny.


Ja kun nyt kerran aloitin, niin kerronpahan sitten sen läntin kuulumiset.
Tänään vihdoin viimein sain penkit tehtyä. Tulihan sinne taas niitä vaikka miten monta, vaikka luulin, että se uus kasvihuone vei sitä tilaa paljonkin.  Vähän sitten perennoja siirtelin ja istuttelin niitä ite kasvattamia taimia, astereita ja kesäpäivänhattuja. Niin ja auringonkukkaa.
Huomenna meen jatkamaan, tänään käyn tuolta vanhan kanavan rannasta vielä keräilemässä kiviä penkkien reunoille.
Laitan sitten jotain kuvan tynkää myöhemmin.
Niin ja nyt kolottaa joka kohtaa. On se kumma kun kaikki pitää kerralla saada tehtyä. Ja olkapääthän siellä paloi, 4 tuntia kun vierähti ihan tosta noin vaan.

By rusokki - 4.6.2007

No nyt on minunkin kaukalossani sitten vihdoinkin multaa. Pelkäsin jo, että joudun ottamaan sinne pari kesäpossua, ettei ukon rakennelma ihan hukkaan menisi. Tänä aamuna sitten äitini kiikutti mulle elämäni ensimmäiset tomaatintaimet. Saas nähdä, osaanko niitä sitten hengissä pitää. Vielä kun jostain löytäisi parit kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimet!

By Heema - 5.6.2007

Mies tekaisi minulle viikonloppuna kunnolliset kasvualtaat syöntimarjaviritelmään. Isompi on 1 x3 metriä, pienempi 0,5 x 2 m ja altaat asettuvat kulmittain vanhan hiekkalaatikon ympärille. Isompaan olisi tarkoitus tehdä mansikkamaa, kai siihen kaksi riviä sopisi? Pienempään ehkä ilmaantuu jotain syötävää, kuten hernettä tai salaattia. Joskus, sillä saapa nähdä kauanko kestää, että saan altaisiin mullat...


Ongelmansa on myös vanha hiekkalaatikko, sen vain kippasin karviaispensaiden päälle. Pitäisikö karviaiset nyt kaivaa ylös, täyttää laatikkoa vähän ja istuttaa karviaiset takaisin, vai kestäisivätkö karviaiset erinäisen määrän maa-ainesta päälleen ja nousisivat kuin itsestään ylöspäin?





kuva toisestakin suunnasta

By Vippis - 5.6.2007

Kuuluuko potageriin aina nuo kohopenkit? Sellaisista haaveilen, mutta tässä vaiheessa pystytin kasvimaani ihan maanpinnan tasolle, ehkä ensi vuonna sitten lautakehikot? Täältä inspiroituneena piti "potageriin" laittaa mansikoiden ja muiden perinteisten kasvimaajuttujen lisäksi myös yrttejä. Koristelin kulkuväylät tiilillä ja reunoiksi etsin sopivia kulmikkaita kiviä.


Laittakaa pliis lisää  kuvia keittiöpuutarhoistanne, miten olette sommitelleet kasvit jne. Tämä ketju on tosi inspiroiva!

By huisa - 5.6.2007

 Perinteiset potagerit ovat mielestäni reunustettu hyvin matalalla, usein buksipuuaidalla. Suomessa samaan käy taikinanmarja tai vaikka iisoppi, miksei puutarhamansikkakin.

By Tuuki - 5.6.2007

Potageri tai ei. Mintä tein täysin tietämättömänä tällaisista puuloorajutuista jo monia vuosia sitten itselleni kasvatuslaatikot laudasta. 4 kpl aika ison kokoisia n. 3x1 m ja ihan vain käytännön syistä kun maa on täysin mullatonta moreenia, eli kaikki multa piti kärrätä muualta. Ovat toimineet hyvin mutta kuivana kesänä kuivuvat helpommin ja laudatkin ovat kestäneet ihan hyvin. Juolavehnä muuten kasvaa vaikka laudan sisälle.

By [0] - 6.6.2007

(Huisa, myös (puna)teurikka Wink
By leija - 6.6.2007

Nyt on sitten penkit tehty kasvimaalle. Nahka on palanu ja joka paikkaa kolottaa, mut sehän kuuluu asiaanaurinko
Kaikkea en vielä oo ehtiny kylvämään, tänään vois käydä tuikkaamassa vielä siementä vakoon.
Mutta perinteiset porkkanat, punajuuret, tillit, persiljat, salaatit siellä on. Ja kasvarissa tomaatit, kurkut, paprikat, basilikat, sielläkin salaattia ja persiljaa. Vähän ois vielä tilaa jäljellä, jos vaikka maissin taimen löytäisin, niin sen voisin laittaa. Viime kesänä ainaki avomaalla kasvoi tosi hyvin.
Ja kukkiahan siellä on laitettu enemmän kuin tarpeeks, taimena astereita, kesäpäivänhattuja, kesäsädekukkaa, daaliaa, auringonkukkaa...Ja siemenestä unikoita ja kehäkukkaakukkanen






By nanikka - 6.6.2007

Komiaa on leijan kädenjälki. Meinaatko kaikki penkit reunustaa kivillä vai jätätkö noin?

By leija - 6.6.2007

Kiitos Nanikka
Kyllähän se tarkoitus ois, että noilla kivillä penkit reunustaisin, mutta katotaan miten jaksan...
Tuolta vanhan kanavan rannasta mie oon käyny keräämässä noita kiviä. Ei niitä niin mahottoman montaa sankollista kerralla viiti auton takakontiin laitella, on kohta iskarit sökönä... Hiton raskasta hommaa. Toisaalta, jos saisin miehen houkuteltua joku ilta sinne peräkärrin kanssa ja "palkkaisin" lapsityövoimaa, niin menishän se vähän nopeemmin... Niin, sinne kanavalle on meiltä matkaa kuitenki yli 10 km, ei oikein pyöräpelillä viiti käydäsilmän isku


Ja vielä noihin penkkien väleihin mie tuotan kuoriketta, ei tartte sitten niitä enää kitkeä.

By välke - 6.6.2007

Ystävättäreni on saamassa kaupungin viljelypalstan. Kertokaapas mitä sinne vielä ehtisi kylvää tai istuttaa? Kannattaako laittaa valmiita taimia, vai kerkeisikö jotain vielä siemenistä? Ilmeisesti maatakin pitäisi kääntää ja muokata. Tämä ystävättäreni on ihan ummikko näissä asioissa, joten kaiken pitäisi olla ainakin näin ensimmäisenä kesänä suht helppoa.

By Oulunseudulta - 6.6.2007

Välke, en tiedä miten sielläpäin mutta ainakin Oulussa kaupunki kääntää ja kalkitsee  viljelypalstat valmiiksi, eli ei tarvitse kuin harata ja kitkeä jos on rikkakasveja jo tullut.



Herneet ja pavut  (esim. vahapapu, pensaspapu) ehtii vielä hyvin, ja ne on helppoja kitkeä. Huom! Pavut saa laittaa vasta kun maan lämpötila on yli 10 astetta, tai muuten siemenet mätänee. Sipulit on myös helppoja ja vielä ehtii, istukassipulit maksaa markettien puutarhaosastoilla n. euron verran/puolen kilon pussi. Porkkanakin ehtii, varsinkin jos käyttää harsoa joka nopeuttaa satoa ja estää myös porkkanakempin (=tuholainen) tulon. Jos kylvää siemenistä tai nauhasta niin kitkeminen on helppoa mutta itäminen vie kauemmin kuin tavallisilla siemenillä. Salaatti ehtii myös. Perunaakin voi vielä laittaa, esim. Timo on nopeakasvuinen. Avomaankurkun siemeniäkin voi ostaa pussillisen ja kokeilla, tai voi ostaa taimen-pari taimitarhalta, maksaa siinä pari euroa kappale.



Rohkeasti vaan! Suosittelen ostamaan sitä valkeaa harsoa (hallaharso) ja käyttämään sitä ainakin heinäkuuhun asti, myös muilla kuin porkkanoilla. Tuholaisten eston lisäksi nopeuttaa satoa, itse käytän sitä kaikilla, myös perunoilla. Ja sama harso kestää vuosia.



Kannattaa katsoa vanhan p-netin puolelta katekeskusteluja: heinäsilppu pidättää kosteutta (=ei tarvitse niin kastella eikä juuri lannoittaakaan) ja estää rikkakasvien kasvun (=kitkeminen helpottuu). Heinäsilppua voi laittaa heti kylvön jälkeen rivien väliin ja kun taimet ovat itäneet, sitä voi laittaa myös taimien väliin. Varsinkin papu, herne, peruna, avomaankurkku ja sipuli ovat niin voimakaskasvuisia että tulevat kyllä ohuen heinäsilppukerroksenkin läpi.



Itsekin aloitin kasvimaakasvattelut vuosia sitten kaupungin viljelypalstalla. Hauskaa hommaa!

By leija - 6.6.2007

Voi kyllä siemenestä vielä ehtii kasvattaa ihan hyvin! Eilen miekin vasta tuikkasin porkkanan, tillin ja persiljan siemnet maahan. Saahan niitä taimia toki puutarhoilta ja tutuilta. Ei yhtään myöhäistä ole vielä! Esim. pavuthan pitääkin tökätä lämpimään maahan, mie laitan vasta, no ehkä jo tänäännaurua
Salaattiahan voi kylvää pitkin kesää ja retiisiä kans.
Kukatkin ehtii ihan hyvin.
Siis ei mitään paniikkia!


Ja eikös se "vanhakansa" sano, että ennen kesäkuun 10. päivää ei tartte hallanvaaran takia maahan siemeniä kylvää...

By leija - 6.6.2007

Ai Oulussa ollaan kaupungin puolelta noinkin avuliaita! Ei täällä Joensuussa...no-jaa Vaikka minkälainen pajukko kasvais tontilla, ite se on raivattava ja maa parannettava.
Mie kun sain tuon palstan vuonna -96, niin olipahan muuten aikamoinen urakka. Siinä ei oltu viljelty pariin vuoteen mitään. Senhän tietää missä kunnossa se sitten oli.
Muutamakin hiekkakuorma ja multaa sekä hevonsitäyhtä siihen sitten tuotiin. Mutta nythän se on tosi hyvämultainen.


Tuota heinäsilppua mullakin on noitten taimien välissä näkyy noissa kuvissa. Ja harsoja oon yleensä viritelly, mut nyt eilen en jostain syystä laittanu. Jos nää ilmat tästä viilenee, niin käyn mie ne sinne vetämässä kuitenkin.

By Oulunseudulta - 6.6.2007

Joo, täällä ne kyntävät koko viljelyalueen kerralla ja paaluttavat palstat joka kevät uudelleen. Alueet on aarin kokoisia. 


Tuo kyntö tarkoittaa sitä että mitään monivuotisia kasveja ei voi siellä viljellä.

By välke - 6.6.2007

Kiitoksia vastauksista. Laitan tietoa eteenpäinhymy

By Michelle - 9.6.2007

Levitin potagerin paikalle suodatinkankaan ja asettelin jo muutamia lavakauluksia paikalleen... Nyt kysyisinkin, laitanko vihannes/kukkakauluksiin 2 varvia? Tulisi vajaa 40cm multatilaa. Tänä vuonna tulee herneitä, porkkanaa, kesäkukkia... niin ja mansikoita. Mutta että riittäisi multatila tulevienkin vuosien kasvatuksille... Onko 20cm liian vähän? Suodatinkangas alle siksi, että paikalla kasvaa mattona maahumalaa ärtynyt



Marjapensaille laitan vain yhden kauluksen ja kaivan maahan kuopan, jonka reunat suojaan suodatinkankaalla.


Tulipa sekava selitys naurua Mehutauolla tällaista aloin tuumaamaan.



By Michelle - 10.6.2007

Pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa ja laitoin 2 lavakaulusta päällekkäin kasvimaana toimiviin laatikoihin. Marjapensaille ja raparperille tulee vain yksi... Vai kannattaisiko esim. pensasmustikalle laittaa 2 varvia kankaan päälle? Ääh, nyt tämä menee ihan jahkailuksi!


Onko teillä mansikat kasvulavassa? En oikein tiedä, laitanko ne "paljaaseen" laatikkoon vai mansikkakankaan/muovin kanssa.


Huomenna varmistuu, joudunko ostaa loput laatikot 5€/kpl vai saanko toisesta paikasta halvemmalla...

By Liina - 11.6.2007

Tässä nähtäväksi tällaisen ei niin järjestelmällisen ihmisen potager. Tarkoitus on aikanaan korvata kaikki kate eloperäisellä, mutta toistaiseksi lisänä on kevytpeitettä ja rikkinäisiä kattotiiliä (varaavat muuten lämpöä silmän isku). Tässä siis minun ei kovin hemaiseva, mutta sitäkin rakkaampi ensimmäinen kasvimaani tänään: 


 

By Sand - 12.6.2007

Potagerisi on ihanan toiminnallinenkieli ulkoa ja siitä tuli heti mieleeni se "mikäs ihme se mummeli olikaan nimeltään, jolla oli niitä vuohiakin ja ihanasti kukkiva puutarha...kirjakin hänestä on..."

By kuunlilja - 12.6.2007

On soma hyötytarha Liinalla! Viehättävännäköinen rakennus siinä vieressä!

By Kaisaliisa - 12.6.2007

Liinan potager on romanttinen hymy. Rikkakasvit tehokkaasti kurissa!

By Sand - 12.6.2007

Liinan potageria katsellessani mieleeni tuli Tasha Tudor. Muistin nimen aamutuimaan kuistilla kurkkiessani, kylläpä helpotti.

By minttumeirami - 12.6.2007

Jostainhan se on aloitettava . Nuo kevytpeitteet on tosi hyviä ja noin, kun on vielä painoa päällä, rikkaruohot kuolee tehokkaasti. Meillä tapetaan nurtsia tuoksupuutarhan käytäviltä messumatolla. Ei ole sekään kovin sievää, mutta lopputuloksesta haaveillessa senkin kärsii naurua.

By Liina - 12.6.2007

Sand, otan tuon mielleyhtymän suurena kohteliaisuutena. Kiitos! Ja romanttisuuden myös hymy. Tulivat nuo kehut aika yllätyksenä, sillä oletin että kuvani herättää lähinnä säälinsekaista kauhua puhetta.


Olen tosiaan käyttänyt kevytpeitteitä näin aluksi aika paljon, sillä uudessa (vanhassa) pihassa on monta kesytettävää kohtaa. Ja lisäksi tykkään myös laiskottelemisesta silmän isku.

By minttumeirami - 12.6.2007

Nyt on siis kaikki kirbbolit, l. broccolit heitetty menemään ja aamulla kylvetty tilalle värikkäitä mangoldeja ja häränveri-punajuuria täh?. Paremmin sopivatkin potageriin, kuin ne tavalliset, tyhmät , vihreät kaalit silmän isku...

By Sand - 13.6.2007

Niin mutta onkos teillä potagereissanne jo viinisuolaheinää? Kyllä on kuulkaas kaunis salaattinaurua Niin nätti, että minä ostin tänään sellaisen pienen ja vein kasvihuoneelle. En saanut selkeää vastausta, voiko siitä saada monivuotisen, niin kuin jostain syystä heti otaksuin.

By Paulastiina - 13.6.2007

Hyvin talvehti ainakin minulla perennapenkissä.

By Sand - 13.6.2007

Hyvä Paulastiinanaurua Sitähän minäkin!

By Kurppa. - 13.6.2007

Myös miulla.

By [0] - 13.6.2007

Osuipa silmään Fiian potager Smile Tuollaisesta minä tykkään.
By MirjaM. - 15.6.2007

Ostin viinisuolaheeinän ja kerkesin jo hukatakin sen puhetta Onneksi on satanut niin luultavasti on terhakkana, kai se tulee vastaan kunhan tuolla etenee.



olen vasta parina päivänä päässyt omalle pihalle, kasvimaa on mummolassa jo hyvässä kasvussa ja heinäkatettakin riitti päälle.

By Kurppa. - 15.6.2007

Eilen asiakas neuvoi, että saksankirvelin vihreät siemenkodat on mitä parhainta herkkua. Ovat niitä pakastaneetkin talvella naposteltaviksi. Sanoivat, että on myös hyviä esim. raparperikiisselin maustamiseen ja kiehuvat rikki keittäessä kuten raparperikin. Uskomattoman vahvan aniksen makuisia.

By Sand - 15.6.2007

Joo, meillä syödään ne aniskarkit suoraan puskasta pihallakieli ulkoa

By Poppius - 16.6.2007

Minen ala mittään. Mikähän minun kasvimaan mullassa on vikana, kun ei siellä kasva mikään??? Lannoitetta laitoin ennen kylvöä (ihan tavallista keinolannoitetta rakeina), mutta kalkkia en muistanut lisätä. Voiko maa olla liian hapanta, ja auttaako siihen enää tässä vaiheessa kalkitus? Maan pinnalla kasvaa jotain vihertävää "levää"tai sammalen tapaista ihan hentoa viherrystä, mitä se lienee, sitä on ilmestynyt harsoonkin.  (Harso on ollut päällä koko ajan) Onko se merkki jostain?


Kun ei rikkaruohotkaan oikein kasva... on kummaa. Ei ole tarvinnut kitkeä vielä yhtään ja onhan siitä jo monta viikkoa kun kylvettiin siemenet... nyt voisi jo harata, sellaisia parisenttisia rikkaruohonalkuja siellä näkyy. En ole katettakaan saanut vielä levitettyä kun on vaan vähän pieniä taimia... Keräsalaatit on itäneet hyvin, lehtisalaatti ei ollenkaan (vanhoja siemeniä) retiisit on itäneet ja parisenttisellä taimella, porkkanoista osa itäneet, vihersipulista osa, ja auringonkukat ja muut kukat ovat jollainlailla itäneet.Samoin tilli. Persiljaa en vielä löytänyt, ja herneitäkään ei vielä näy...


Mitähän pitäisi tehdä? Kyllähän nyt jo pitäisi olla monen sentin taimet, eli jokin mättää, mutta mikä? 

By kuunlilja - 16.6.2007

Poppius!Tuo "viherrys" ja levä johtuu varmaan siitä, jos on kosteaa.Minullakin näyttää kasvimaalla vähän ankealta vielä tässä vaiheessa, oltaiskohan vähän liian hätäisiäoho?Kylvin herneet toukokuun alussa ja pienellä taimella ovat vielä.

By Poppius - 16.6.2007

Ai no kun minusta se ei ole kovin kostea...


Mutta meninpähän ja harasin ne rikkisten ituset pois, ja  levittelin kunnon katteen reippaasti kalkilla höystettyä kompostia sinne "väleihin" (ai minkä väelihin... olemattomien taimien), minkä sain. Tosi hankalaa kyllä noin minimaalisten taimien väleihin laittaa... Ainoat korkeammat ja tanakammat taimet oli auringonkukissa (puolet taimista itäneet...) ja kosmoskukissa (osa itänyt ryppäittäin). Mutta jospa ne sieltä. Toivossa on hyvä elää.

By Sand - 17.6.2007

Poppius, ei siitä hirmu pitkä aika ole, kun teit sen kasvimaasi! Minusta sinä luettelit itäneet ja hitaammin itäneet ihan siinä järjestyksessä, missä ne normaalistikin itävät. Porkkanat ja persilja ovat hitaita. Nauris on siitä kiva, että se itää aika äkkiä.


Ehkä herneitä viivästyttää tuo viluisempi jakso välissä.

By hyrinä - 17.6.2007

Kovin on epäromanttinen tämä meidän "potager"...tai voiko tuota nyt edes potageriksi kutsua?
kai pikemminkin se perinteinen kasvimaa...niin mutta kasvaa siinä sentään jotain.
Hitaasti mutta varmasti.
Ehkä jonain päivänä väsään siihen edes laidat. Tai jotain.


By Poppius - 18.6.2007

Heh, voihan se olla, että olen vaan niin hätäinen... Mutta otin ja kylvin sitten itämättömän salaatin tilalle uutta uudesta pussista, ja samoin itämättömän nauriin kohdalle osaan riviä uudestaan salaattisipulia... Saa nähdä kasvaako siellä sitten nauriiden välissä sipulia, jos ne nauriit sittenkin päättävätkin itää, heehee. No, karkottanevat ainakin kirpat ja muut öttiäiset nauriista, ne sipulit.


Toivon, että kompostikate saisi aikaan jotain hyvää tuolla kasvimaalla...

By Temskukka - 18.6.2007

Hyrinän potageri on romantiikan huippu harmaine taustaseinineen. 



Minä olen huomannut ettei meillä ole itänyt viime syksynä laitetut porkkanansiemenrivit ollenkaan. Joten meillä ei ole nyt porkkanaa kylvettynä. Jostain luin, että porkkanaa voi kylvää kesäkuun puolessa välissä (?) ja innostuin kun löysin yhden porkkanan siemennauhapussin. Sen tyrkkään jonnekkin.



Kurkkasin harsokaarien alle ja siellä hulmusi rehevä savipuolakasvusto. Sen vielä kun nypin saan aloittaa kattamisen, mielestäni itäneet ovat itäneet sen verran että näen mihin laittaa.



Kiisselikylvöt eivät olleetkaan niin tasaisia kuin kuvittelin, on sitä salaattia mennyt lönteissä ja sitten voi olla pikkuinen matka tyhää. Mutta tilleistä on itänyt jännä kahdeksikko.  Katselin laatikkojani ja yritän muistaa ensi vuonna kehittyä sen verran että käytän mielikuvitusta enemmän kylvöissä, vinoraitaa ja pyörylöitä. Minä olen kovin geometrinen ja ikävä ihminen kylvöissä jollen erikseen keskity.



Laatikoissa on nyt omalla luvallani kaikenlaisia perennoiden ja kesäkukkien siementaimia kasvamassa. Pyhitin yhden kolmion pelkille salkoruusun siementaimille. Yhdessä kolmiossa on viime vuonna Multamantalta saatuja siemenestä kasvatettuja perennoja, joista suurin osa kukkii tänä vuonna jo. Olen samaan kolmioon siirtänyt kaiken, jota en tunnista, ja pari perennanalukua on tosiaankin ollut vähällä saada rikkaruohotuomion.



Nyt Ärsyttää, kun tilaamani parsantaimet olivat täysin elottomia juurikimppuja, joten suunnitelmani kasvihuoneen eteläseinällä kasvavista parsoista meni mynkään. Olen vain pitänyt seinustaa odottamassa parsapostia ja nyt kävi näin...siinä kasvaa tuhansia pioniunikkoja, taidan harventaa ne ja odottelen että omat, siemenistä kasvatetut parsat saisivat kokoa ja siirrän ne siihen.

By MuuuMi - 18.6.2007

Tässä kuva minun potagerin tapaisesta. "Hiekkalaatikossa" sipulia, lehtisalaattia ja porkkanaa, myös vähän tilliä kulmassa, Taustalla multasäkissä hernettä ja koivuisen pöllin nokassa amppelimansikka. Kasvihuoneessa lisäksi amppalitomaatti, kurkku, paprika, chili ja parsakaalia. Sekä meiramia, salviaa, rakuunaa, timjamia, minttua ja sitruunamelissaa. Yrtit kylvetty vasta viikkositten, kun ovat itäneet siirrän ne ulos.




By anita - 18.6.2007

Onpas isot salaatit ja porkkanat. Kumppanuuskasviluettelon mukaan tilli ja porkkanat ei sovi yhteen, mutta eipä sitä sinun porkkanoistasi ainakaan huomaa.

By Poppius - 18.6.2007

OHO. Nyt minä viherrän kateudesta... oikeesti! Haluan jo omaa salaattia!!!!

By kugeldistel - 19.6.2007

Mikä on salaisuutesi MuuMi? Jollakin tapaa kai hemmottelet noita kasveja kun noin ovat riehaantuneet...


Omassa vihannesmaassani pinaatti ja rucola venähtivät pitkiksi kuin mitkä ja ryhtyivät heti kukkimaan. Mitä olisi pitänyt tehdä että olisivat kasvattaneet tuollaisia reheviä lehtiä? Mullan ja kosteuden pitäisi olla OK, ja aurinkoakin kohtuullisesti. Tällä hetkellä vain retiisit ja tilli näyttäisivät viihtyvän.

By MuuuMi - 19.6.2007

Mitään ihmeellistä en ole mielestäni niille tehnyt, luulin jossain vaiheessa jo menettäneeni kaikki kun innokkaana kylvin ne jo huhtikuun lopussa, ajattelin että oli liian kylmä. pelkkää puutarha multaa ole laittanut säkistä ja aurinkoa saavat koko päivät, kerran annoin puutarhan kevättä, (olikohan kekkilän?) vettä joka ilta, kun vaan joku söisi nuo kaikki salaatit ennen kun on liian myöhäistä.

By Eleonora - 20.6.2007

Tässä minun potager (lausutaanko muuten ihan vaan potager?):




Oikealla kasvaa porkkanat ja herneet. Ja vasemmalla ruohokatteen seassa kasvaa todella pienen kesäkurpitsan taimet (en esikasvattanut). Ja ruukuissa parveketomaatteja.

Ja näinpäin edessä mm.yrttejä (ruohosipuli, persilja, tilli, basilika, minttu, kurkkuyrtti, suolaviiniheinä(meniköhän oikein, sitä kehuttiin niin täällä, joten kyllähän minäkin)ja salaattia)ja takana maissia (jopa 3kpl) ja mansikkaa.


Noita koivuja riittää ympärillä, potager on nyt toista kesää ja vielä ei niistä ole ongelmaa ollut. Mitenkähän käy ensi vuonna?

By kiurunkannus - 20.6.2007

Kyllä on super siistiä ei rikkiksiä missään, nättiä

By liljus - 21.6.2007

Tässä minun potager. Aion vielä jossakin vaiheessa laittaa jonkinmoisen laattapolun tuonne, jahka saan rahaa siihen.


Perunatkin on noissa laatikoissa.


Hernekepit loppui kesken, plääh.


Lasten ikuinen suosikki yrttispiraali. Hakevat tuolta aina aineksia omiin keitoksiinsa ja jopa syövät ne.





Lasten kaveri tuo sammakko, sen nimi on Kurnukka ja se kuulemma aina päivisin loikoilee ja hoitaa noita yrttejä yöllä.

By minttumeirami - 21.6.2007

Mukavan näköistä liljuksella. Yrttiympyrä on kiva!

By Eleonora - 21.6.2007

Kylläpä houkuttelee tuo hiekka kävelemään paljain aurinkojaloin...ihanan näköinen potager!

By Yrttimaa - 21.6.2007

No mutta Potager!!! Sellainenhan on jokaisella jolla on viljelypalsta kaupungin yleisillä vuokratilkuilla. Nääs kaikilla siellä on oltava suunnittelu (koska tila on pieni), kaikkiin on kehitetty joku nurkkaus istumiseen (kun homma on niin rankkaa kesäkuumalla on pakko päästä johonkin välillä lepäilemään ja vielä mielellään varjon alle), sinne laitetaan sulaan sopuun vihannekset, juurekset, kukat ja perennat, sillä muuta maata ei ole mihin laittaa ja kaikkea on saatava. Ja yllätyskin tulee siinä, että jokatoinen päivä palstalla köpöttää rusakko ja joka toisena sielä on kipollinen kirppoja. Siis mullakin on potager. Tosta sanasta vaan mulle tulee assosiaationa toi poltergeist...

By Suometar - 21.6.2007

Kylläpä on soma liljuksen Potager, pyysin miehenkin tähän koneen äärelle kahtelemmaan! Oikein loistoiiiidea tuo hieno hiekka! Tuskin tarvii ihan joka viikkokaan olla kitkemässä hiekasta?


MIUN SALAATISSA ON JOKU VIKA!!!Se ei kasva, kituu vaan.Kahta erikin lajiketta olen kylvänyt.Onkohan vika maassa...siis mullassa...?surullinen

By minttumeirami - 25.6.2007

Vaikealta tuntuu tämä potager-keskustelu. Harmi, ettei tullut aloitettua palstaa "Kaikenmaailman kasvimaat". Voisin tähän väliin kertoa kivikkopenkistäni: nyrkin kokoisia murikoita joka lapion pistolla. Siinä sitä kivipuutarhaa. Kaikillahan meillä sellainen on ansiomerkki.

By MerJL - 26.6.2007

Voi tuota liljuksen potageria.... Pelkkä ryytimaa on isompi kuin meidän piha... Ja se siisteys, ja ihana hiekkakäytävä! Tarttis varmaan muuttaa vähän pohjosempaan, jos siellä näyttää tuolta... Näyttäähän siellä aina ja joka paikassa tuolta??!!! silmän isku

By liljus - 26.6.2007

 Tilaahan täältä löytyy ja asuntojenkin hinnat on inhimillisiä. Mutta ei täällä aina tuolta näytä (ei ainakaan minun pihalla läheskään joka paikassa) ja onpa täällä tuo kasvivalikoimakin rajattua. Täällä kun seuraan, niin monta kertaa katselen kateudella mitä kaikkea teillä siellä etelämpänä voikin kasvattaa.

By Yrttimaa - 26.6.2007

Minun potagerini näytti viime kesänä tältä

Ja tänä kesänä jutut näyttää toisesta kuvakulmasta tältä





Täällä vannotaan kattamisen, vuoroviljelyn, kumppanuuskasvien ja nokkosveden nimiin.

By Nuu - 26.6.2007

Temskukka, mainitsit tilaamiesi parsanjuurakoiden olleen kuolleet, ja jäit ilman parsaa. Olen itse etsinyt, ja nyt myös penttiläisten avulla löytänyt paikan josta parsaa voi vielä tilata tällä hetkellä. Itse tilasin eilen, ja ihan kohtuuhintaistakin oli. Toivonpa vaan ettei kyse ole samasta paikasta josta olit ne epäonniset taimet hankkinut...Niillä tosin on kasvuunlähtötakuu.


Mutta siis jos haluat lisätietoa, voit laittaa hölöä. Samoin Parsa-palstalla on ilmoiteltu samasta asiasta, käy lukemassa jos kiinnostaa.

By Temskukka - 26.6.2007

Tänään näin netistä että minulle on tulossa uudet parsat alkuperäisestä paikasta, pitää ensin katsoa ne.


Olen aika hidas oppimaan, plaratessani kasvittelukuitteja huomasin että olen samasta paikasta tilannut parsaa jo 2004 ja kaikki kuolivat. Niin enkö tilaa uudelleen tänäkin vuonna sieltä! "Kerran on erehdys mutta toinen kerta jo sakeutta" sanotaan meilläpäin sanonnassa...

By Nuu - 26.6.2007

Temskukka, laitoin sulle hölöä.

By papula - 27.6.2007

Teillä on ihania potagereita. Laitanpa muutaman kuvan omastani... Tässä ensimmäisessä kuvassa loivaa rinnettä ylöspäin on tila hyödynnetty varsin hyvin. Alimpana on parsanalkuja, joitten eteen olen kylvänyt salaattia. Parsojen takana kasvaa härkäpapua, ja niitten takana on ihan vaan koristeena iisoppiaidanne, joka ei vielä kuki. Sitten on pienten karviaisten välissä sokerihernepenkki, jonka takana kasvaa maa-artisokkaa. Maa-artisokkien taakse piiloutuvat vielä 2 kasvilavaa (=syvämultaisempaa lootaa), joissa kasvatan uudet perunat. Eiks olekin tila hyvin hyödynnetty!



Koristekurpitsat olen virittänyt tötteröihin kasvamaan. Muuripataa, ja ei niin kovin tyylikkäitä tukia BigGrin



Taisi olla yksi kuva vielä... Vähän tyylikkäämpi koristekurpitsatötterö ja takana alasleikattuja + nuukahtaneita chilejä.


By Yrttimaa - 27.6.2007

Papula, voi ihana fiilis. Olis se tosi loisto kun olis omassa pihassa mahdollisuus viljelyyn, voisi laittaa kauniita pajutukia, tuoda korituolin ja ruukkuja. Mutta omalla plantaasillani (palstaviljelyalueella) ei viitsi säilyttää mitään ''rahanarvoista''. Tuosta sain kyllä sellaisen pakkomielteen, että sateen jälkeen lähden nyysimään kaikki polut rikkaruohoista. Sitten täytyy vaan keksiä jotain katetta niihin, ettei ole sateen jälkeen savivelliä kuten nykyisellään, jos ottaa rikkakasvit pois. Sinne ei voi ajaa soraakaan, vaan täytynee keksiä joku hake/hiekka-linja. Kummankin kantaminen paikanpäälle ei nyt tällä haavaa inspiroi, mutta kyllähän sellainen viimeistely kummasti pesee silmät koko tontilta. Lisää kuvia vaan kehiin, että päästään fiilistelemään.

By kuunlilja - 27.6.2007

Voih!Papulalla ihana potagerkieli ulkoa

By papula - 27.6.2007

Yrttimaa, kuvia iloisista tiluksistasi olikin tuolla ylempänä. Sulla on hyvät reunat penkeissä, joten haali riittävästi sanomalehteä, levitä paksulti väleihin ja peitä hakkeella. Haketta tietysti menee useampi pussi, mutta se on kevyttä kantaa.

By Sand - 28.6.2007

Papula, onko sinulla ulkotiiliä nuo reunukset? Kivet näyttävät hyvän kokoisilta, joita kenties jaksaa helposti yksikseen siirrellä. Kun kuitenkin aina joskus iskee koon kasvattamisen tai muodon muutoksen hinku



By Imikkä - 28.6.2007

Minun kasvimaani rikkaruohoa puskevat käytävät ovat ankarasti alkaneet jurppia minua. + että selkäni valittaa, ja haluisin kasvimaalle istumapaikan. Olen alkanut haaveilla pikku aidasta, kiinteistä penkeistä ja kauniista käytävistä.  


Miten savipohjaiselle kasvimaalle tehdään kunnon siistit käytävät? Penkinreunat tulevat näillä näkymin joko tiilestä tai laudasta. Neuvoisiko joku kiltti?


Nurinaa: Minä laiskimus en  kerta kaikkiaan jaksa lukea koko ketjua läpi. Miksei tässä uudessa Pentissä voi olla vanhan pentin toimintoa "kaikki viestit yhdellä sivulla"? Olisi helpompi selata. ärtynyt tai sitten en löydä oikeata nappia...

By Temskukka - 28.6.2007

Imikkä, haet vain jätepaperipinosi eli sanomalehdet sun muut, kastele ne ja asettele käytävän pohjaan. Tähän tarkoitukseen käy pahvitkin. Hätätilassa jopa huonot pressut, mutta hätätilassa.



Se, mitä siihen päälle laitat on olosuhteiden sanelemaa - onko sinulla helpoin pääsy soraan, hiekkaan, hakkeeseen vai mihin?



Tuollainen käytävänteko on nopeaa, kevyttä ja käy kuin tanssi. Jos joku muu kärrää hiekat ja sorat. Hake ei niin painakkaan.

By nanikka - 28.6.2007

Hitsi, miten minä aina unohdan nuo lehdet ja paperit. Ilman Temskukan toistuvia muistutuksia minä ne kaikki mäkeen aina heittäisin paperinkeräykseen. Omaan potageriini, suunnittelin jo tekeväni jotakin laattakäytävää, mutta tuollahan minä taas luistelen siitäkin hommasta.  Ei muuta kuin sanomalehtia, ja sitten oksasilppuri käytävälle laulaan. Kun silppua on tarpeeksi, niin siirretään silppuria. Vielä kun saisi sanomalehtiä jostakin lisää....

By rinneangervo - 28.6.2007

Eleonora! Miten saat pysymään sinun potagerissasi noin suorassa nuo nurmikonreunuspalikat? Onhan ne niitä valmiita kaupan sidoksia? Mulla on mun perennapenkin ympärillä noita nauhoja ja ne rempsottaa aina miten sattuusurullinen

By Yrttimaa - 28.6.2007

Hyvä juttu. Sanomalehtiä niitä löytyy vaikka talon paperinkeräyksestä, mutta se hake. Nyt täytyy oikein laittaa mietintämyssy päähän ja ottaa silmälaput pois. Säkkejä varuiksi auton takakonttiin ja sitten menoksi.

By Imikkä - 28.6.2007

Temskukka, meinaatko nä että ne paperit riittää? hymy Ei tarvita tyyristä suodatinkangasta kilometritolkulla? Taloyhtiössähän on loputon tuotanto....


Hake voisikin olla parasta tavaraa meidän maalla. Taidanpa tilata syksyllä kuorman.


Eleonoran reunuksia katselin minäkin, että noi olisi kivat. Mutta mihin sä olet ne kiinnittänyt kun ne on noin nätisti ilmassa?


Olen reunustellut kukkapenkkejäni tuolla nauhalla. Leikkimökkiprojektista jäi mursketta yli ja minulla on ollut tähän asti ne vihreät nurmikonreunusnauhat jalkapallokenttääni kaunistamassa naurua. Hintavaa se tosin on mutta ah niin helppoa käyttää.  Mä kaivoin kukkapenkkien viereen 10 cm leveän ojan ja tökkäsin sen puureunuksen siihen, täytin ojan murskeella. Hyvin on pystyssä pysyneet. Paitsi jos lahoavat ja sillähän tuota Eleonoran penkkiä ihmettelenkin....


Hmm. Hakkeella ja noilla puureunuksilla tulisikin aika sievää jälkeä. Sitten vielä ne anopin lupaamat tiilet ja kestopuut ja pallogrilli ja katospenkki köynnösruusuineen ja avot...silmän isku mammaa ei saa häiritä...

By Temskukka - 28.6.2007

Minä lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että märkä sanomalehti, mainosposti, pinkopahvi yms. käy käytäville täydellisesti. Märkää siksi että se on helpompi muotoilla, ei tuuli vie papereita projektin ollessa kesken ja pysyvät kärrätessä paremmin osoitteessa. No pahvia en ole kastellut.


Näin olen tehnyt ja ainut, mitä käytävillä kasvaa, on siemenistä kasvaneet. Mitään ei ole tullut läpi.
Kunnon kerros ja saumojen kanssa pikkuista tarkkuutta ja se on siinä.


Lisäsimme poikien kanssa haketta vanhoille hakekäytäville juuri eilen. Kaivelin haravalla vuonna 2005 laitettujen hakkeiden alle ja siellä oli silkkaa mustaa multaa. Jopa värikkäät aikakausilehdet ovat hävinneet jonnekkin.

By Temskukka - 28.6.2007

Ja kuvitelkaa, kun tein kerran uutta kukkapenkkiä tulee miehen veljen appiukko selostamaan että etkö tiedä että tuo sanomalehti kerros tekee vain mahtavat sienikasvustot ja tappaa kukat.


Melkein tukeihduin, ja pidin sellaisen puheenvuoron että melkein lähti takanasilmin pakoon. Nih.

By papula - 29.6.2007

Sand, yrttipenkkieni reunat olen vain latonut päällekkäin betonisista pihatiilistä. 2 kerrosta on päällekkäin, ja muotoa on siis helppo muuttaa. Käytävillä, sepelin alla on muistaakseni hitunaisia vanhoja pressuja, mattoja yms. Käytän puutarhaan KAIKEN jätepaperin: sanomalehdet, aikakauslehdet & pahvin. Pensaitten alle ja uusien alueitten ''''valtaukseen''''.



Laitan tähän vielä yhden kuvan huhtikuulta, josta näkyy potagerini rakenne paremmin. Autiolta ja tyhjältä tosin näyttää... Nuo


,
tiililadotut yrttipenkit olivat entuudestaan, mutta lisäsin vähän ympäröiviä alueita.

By papula - 29.6.2007

Vielä yksi eilinen kuva, joka näyttää kasvun ihmeen. Suunta sama kuin yllä, mutta lähempää. Tuon kiviröykkiön keskellä on pieni puutarha-allas, josta saan kasteluveden. Nyt se peiottyy näkyvistä sitruunamelissoihin ym. - ja taustalla kasvavat pähkinäpensaat ja jasmikkeet rehottavat.


By Mardu - 29.6.2007

Näyttääpäs papulan potager houkuttelevalta!
Siinä tuolissakin istuskelisi mielellään! hymy

By valtsu - 29.6.2007

potagerin kauniita kuvia ai aia aiaiai ja oij. savivelli ja muta saa minut hurjistumaan: multaa on myyrällä varpaissaan....


lamppukäy  pahvilaatikoita (samaa kokoa, paksua ja isoja, jokin firma joka myy isoa tavaraa -mieti, mieti!!!) leikkaa suikalaiksi ja samanlevyisenä niistä saa rullattua siistit käytävät ilman katetta, jota ei ole. töki reunat kiinni puutikuilla vinottain maahan. muovikate on tuskaa repiä irti jos paikkaa vaihtaa ja tuo pahvi lahoaa ennen pitkää ja madot pääsee läpi, ei heinät het kohta kuiteskaan.

By kiurunkannus - 29.6.2007

Tiijä tosta potangerista mitään mutta tällaisista jätelauta kehikoista saa ihan mukavasti kyhäiltyä istutusalueita, helppoa eikä maksa mitään, vinksallaanhan ne on mutta haitanneeko mitään





By Yrttimaa - 29.6.2007

Joo ja vinksalleen ne menee ajankanssa kumminkin kun routii ja maa laskee ja nousee. Mulla sama juttu, eli jätelaudoista vaan. Mulla oli lähtökohta ruutuviljely, mutta lyhyenä ja lyhytkätisenä valitsin sen perinteisen mallin 120x120 cm sijaan 210x90 lootia (jako on kuitenkin 30 cm). Olen ollut tosi tyytyväinen tuohon ratkaisuun ja kurpitsaa myöten kaiken saa laatikoihin kasvamaan. Vähän on loppukesällä käytävät ahtaat, mutta onneksi on myös hoitajan jalat pienet.


Mutta siis Valtsu, taidan napata ajatuksiasi. Meillä saattaa nääs olla vielä aaltopahvikiekko kellarissa jonkun rempan jäljiltä. Siitä vaan suiruja ja kepeillä kiinni laatikoiden alle. Sitten pikkuhiljaa siihen päälle katteita kun niitä jostain vastaan tulee. Luulen että tämän kokeilun aikana en valokuvia juuri ota... heh  Jos alottais ohuella hakekerroksella, että hämäis vähän sitä pahvinäkymää ja sitten sitä mukaa kun katetta tulee jostain suunnasta lisää nii sitten vaan kerrosta paksunnetaan. Mutta en ole tänäpäivänäkään oppinut käyttämään tuota paperia hyväksi puutarhassa. NYT SE ALKAA!

By Imikkä - 29.6.2007

Kiitos Temskukka, mulla onkin syksyllä uusi projekti tiedossa lamppu! Ei enää ensi kesänä rumia mustia muoveja mun käytävillä.....

By Temskukka - 29.6.2007

Kiurunkannuksen laatikoissa erikoisesti miellyttää silmää nuo laatikoissa olevat laatikot. Taas lähti muhimaan pari ideaa...


Mutta laitan kuvia, vaikka toistankin itseäni. Nämä ovat olleet tuolla ennen-jälkeen otsikossa mutta sopinevat tännekkin otsikkoon selventämään työvaiheita (vaikka tuossa onkin enemmän kukkia mutta.)


Sanomalehdet levitettynä


Ja valmis penkki heti asennuksen jälkeen





Taustalla on marjapuskien alle juuri silloin keväällä levitetyt heinäkatteet. Niitä ei näy tänään paljonmitään. Voisinkin ottaa vielä tämän päivän kuvan tuosta.

By Temskukka - 29.6.2007

Purjepenkki nyt



By papula - 29.6.2007

Kiurunkannuksen kuva on ihanan vehreä ja Temskun potageri vasta potageri onkin!  Mun penkkiin viskomani kääpiosamettikukjan siemenet eivät itäneet, kehäkukkiakaan ei ole ja krassit ovat ihan pikkuisia vielä. Joten ei ole paljon visuaalista nautintoa. Itsestään kylväytyneitä tulikukkia vain...

By Michelle - 30.6.2007

Potager meni uusiin puihin, kun päätinkin käyttää lavakauluksia. Lavat on paikoillaan, osassa kasvaa jo jotain. Kovasti myöhään olen saanut kasveja maahan, taitaa mennä ensimmäinen kasvarikesä aika matalalla profiililla.






Pensasmustikka- ja punaherukka (rungollinen)-keskusteluissa on muutama kuva myös...

By Michelle - 30.6.2007

Tasin jo aiemmin mainita, että katan käytävät purkutiilillä niin pitkälle kuin niitä riittää... Muutamia tiiliä on aseteltu sinne tänne lavan asetteluiden takia... Tahtoisin tiilien alle hiekkaa.





By papula - 30.6.2007

 Mistä te oikein saatte noita lavankauluksia? Hieno potageri noista tulee.

By Paulastiina - 30.6.2007

Lavakauluksia saa ostaa sekä uutena että käytettynä. Hakusanaksi kuukkeliin lavakaulus, ilman sitä ännää (ei siis lavaNkaulus).

By Michelle - 30.6.2007

Papula, olin ihan epätoivoinen noiden kaulusten hankinnassa... Soittelin ympäri kaupunkia (energialaitos, kaukolämpö jne.), tivasin tutuilta ja tuttujen tutuilta. Loppujen lopuksi sain ostaa entiseltä tanssiparilta 5€/kaulus. Hänellä on jokin firma, josta en mitään ymmärrä... Hintavaa, mutta sen arvoista. Minulta saa nimen ja numeron, jos joku Keski-Pohjanmaalla lavakauluksia himoitsee.






Olisi ollut hauska nähdä miesten ilmeet, kun puhelimessa asiaani esitin naurua Vaan se parhaiten nauraa, joka...

By Yrttimaa - 30.6.2007

Tuumasta toimeen. Kun kerran saa hyviä ideoita niitä on heti päästävä testaamaan. Kohta ei ole enää meikäläisen käytävät rikkiksillä. Tsekkaskaa tätä...


Tästä se alkaa. Eka käytävä tuli tänään katettua ja sitten loppui hesarit. Laitoin sillee ainakin 8 sivua päällekkäin. Tulee kyllä tosi erilaisen näköstä. Vielä ei osaa sanoa onko kiva vai ei, ennenkun on saanut kaikki käytävät saman näköisiksi. Osa käytävistä on vielä tasotettava ennen käsittelyä.

By papula - 1.7.2007

Hyvältä näyttää Yrttimaa!

By Yrttimaa - 1.7.2007

Tänään on kolmas käytävä saanut katteet niskaansa ja nyt tuli niin kuuma, että täytyy pitää pientä taukoa. Vielä 2 käytävää ja sitten lootien ympärystät. Tosin tuli hinku siirtää parin rasian paikkaa ja sitten siirtää päätykäytävää jne jne. Tää on tätä. Tosin siirrettävissä laatikoissa kasvaa nyt purjot, sellerit ja talvisipulit, joten täytynee odotella rauhassa syksyyn. Sitten sadonkorjuun jälkeen tai viimeistään ensi keväänä on siirtotoimien aika.  Tämähän kasvattaa pitkää pinnaa, se on ihan kohdillaan tässä tapauksessa.

By valtsu - 3.7.2007

Niin kauniita potager kuvia ah ja voi. kukkeat on katteet täälläkin. Onneksi nuoriso ei ollut paikalla, olisivat taas kiljuneet LUONNONMURHAAJA. Työlästä on väistellä sisiliskoja, säästettäviä kasveja ja koettaa vain niittää lupiinit talteen!





By Temskukka - 7.7.2007

Miksi vasta kuvasta huomaa että kaikki on iloisesti kallellaan? Lamppuja myöden. Mutta keväällä tehty potagerin laajennus toimii.

 

By Temskukka - 7.7.2007

Sanokaapa - maalaanko tuon penkin tummanvihreäksi vai annanko olla? En osaa päättää.

 

By kivifani - 7.7.2007

Mielestäni tuo väri sopii penkin rautaosien väriin tosi hyvinjuuri niinkuin on  ja tietenkin tuohon ihanaan vanhaan koivuun!! Jos penkin puuosat eivät vaadi kulumisen vuoksi jotain "kylkeensä" niin jättäisin sen juuri noin.

By summerwhisper - 7.7.2007

Makuasiahan tuo penkin maalaaminen on. Vihreä kyllä sopii tuohon punaiseen erinomaisesti.

By kivifani - 7.7.2007

vihreä väri on paikallaaan kuten jo totesin mutta kun niin kaikesta raudasta tykkään niin mielestäni rautaosat hukkuu tummanvihreään väriin ja vaaleampana vihreänä se hukkuu taustaansa.


 

By Temskukka - 7.7.2007

Näitte heti ongelmani ytimeen. Toisaalta sopii tuo sininen itse penkkiin ja koivuun mutta vihreä sopisi ympäristöön ja olisi yhtenäisempi tuohon paikkaan. En osaa päättää en.

By papula - 7.7.2007

Tosi kaunis potageri Temskulla. Tuolta on ilo käydä hakemassa antimia.

By Eetenineeva - 7.7.2007

Aloitimme tehdä kiinalaista kohopenkkiä, jonne pohjalle tuli käännetyt nurmikon tuppaat, oksia ja risuja, kompostinpohjaa, hevosenlantaa ja päälle reilu kerros multaa.  Mieheni kuitenkin totesi vaappuvan kumpareen tarvitsevan tulvan varalle reunat ja Voilá - siitä syntyikin "Potager des grandes surprises"!! Penkkiin on siis tungettu kaikki loput taimet mitä löytyi (kiinalaista kurkkua, kesäkurpitsaa, meloni, selleriä, koristetupakkaa, parsakaalia, palmukaalia ja kyssäkaalia) ja tarjouspetuniat päälle.  Muutamista taimista vielä muistin mitä niistä pitäisi olla tulossa ja niihin laitettiin kyltti.  Äsken kyllä kova rankkasade verotti petunioiden lehtiä jonkin verran, mutta eiköhän ne siitä auringon kanssa tokene. 




By hillasuo - 8.7.2007

Minä tässä mietin että mitens sitten syksyllä käy noiden katettujen käytävien kans kun koivu pudottaa lehtensä ? Mitenkäs tuolta hakkeen seasta saa lehdet pois,  vai laitetaanko taas ens keväänä uudet hakkeet ?

By sailasi - 8.7.2007

Temskukka, mie tekisin penkistä valkoisen :-) (joku kausi menossa, luulen)

By wheat - 8.7.2007

Sailasia peesaan, valkoista olisin ehdottanut myös. Sulautuisi sitten osaksi koivua tuo penkki.

By Sand - 8.7.2007

Niin mutta koivun alla valkoinen penkki on heti kirvanpeessä, minä ehdotan tummanharmaata, sitä koivun tuohen väriä, mistä kariseva moska ei heti erotu.


Jollain aivolohkolla koetan kaiken aikaa keksiä paikkaa valkosipulien syväpenkille edes.

By Temskukka - 8.7.2007

Minulla vaan sattuu olla tummanvihreää maalia varastossa, siksi pähkin


Koivunlehdet lähtevät nevadaan tuulen voimasta, ainakin meillä. Olen vain koivunoksia ja siemenrikkaruohoja noilta käytäviltä joutunut siivoamaan. Jos on joku läjä ollutkin niin harvalla lähtee. Ai mutta olen minä joutunut siivoamaan viime kesänä kerran tai pari kun kanat innostuivat kuopimaan tuota haketta.


Huolestuttaa tämä tihkusade. Mansikat (tietenkin kun iloitsin että nyt saadaan pakastimeenkin) homehtuvat ihan valtoimenaan.

By nanikka - 9.7.2007

Temskukka, anna penkin olla tuommoisenaan. Ei tarvitse vihreätä päällensä, hukkuisi vaan ympäristöön. Eikä vihreällä puulla näytä ne rautakruusauksetkaan enää niin hienolta kuin ne nyt on.

By Temskukka - 9.7.2007

Eetenineeva, laitatko kuvia miten kasvit kasvavat? Voipi olla mahtava paikka.


Nanikka, taidan jättää tuon penkin noin. Kun se sininen maali lähtee aivan kamalaksi niin sitten maalaan, sillä mitä sattuu kotona olemaan. Ei punamultamaalilla nyt kuitenkaan

By minttumeirami - 9.7.2007

Paljonhan näitä potagereita ihmisillä onkin . Meillä tilanne nyt:

Kaikki kasvaa hirmu hyvin ja kesäkurpitsoissa on niin isot kukat, ettei ole ennen nähtykään...

By Kaarina* - 23.7.2007

Aiaiai, kyllä on kaunista, kyllä on kaunista kaikilla! Onpas sittenkin kiva olla taas töissä niin ehtii penttiä lukemaan ja ideoita imemäänsilmän isku. Laittakaa paljon lisää kuvia! Pitää ryhdistäytyä ja laittaa itsekin jonkin otsakkeen alle kuvia omasta pihamaasta ja "puolipotagerista"silmän isku

By intopii - 23.7.2007

Voi kiesusmaaria ja kaikki muut pyhästä perheestä, kun on hienoja potagereita teillä kaikilla. Minä vasta suunnittelen pikkupläntilleni uutta maailmanjärjestystä; odottelen tässä, että mansikat saisivat työnsä valmiiksi ja raaskisin heittää ne, rippikouluikäiset, huitsinkuikkaan. Sitten olis luvassa lisää julmuutta, kun pitää muiden tekemältä pihalta rumimmat elävät pois hätistellä. Voi sitä murheen määrää, kun elävätä pittää hävittää. Vaan ihanaa ei tilalle saa ennen sitä, jos nyt sen jälkeenkään.


Herukkapensaat (2 +2) säästän, samoin punaisen karviaisen, mutta niiden paikka on vaihdettava. Mitenkäs täällä, onko kokemusta ja suurempaa viisautta tarjolla kymmenvuotiaiden marjapensaiden siirtelyyn? Ai niin, ja vanhan raparperin?


Puolikkailta klapeilta näyttävä nurmireunusnauha on sittenkin kaunista, en vaan ollut tajunnut, että se on kaunista potagerin reunana. Ja maalattuna! Mahtista. Ootte te taitavia.

By Sand - 23.7.2007

Nyt on lähellä, että saan vääntää itselleni takapihalle potagerit ja pelit, kun sain aikaan  neuvottelutuloksen, jossa veneen talvisäilytyspaikka muuttuu, jolloin koko takapihan aukiota ei enää sen kuljetukselle tarvita! Sovin myös, että sen alle tehty lautalattia siirtyy liiterin seinustalle ilta-aurinkopöydän lattiaksi ja puuhamaan koko pienentyy saman verran. Porttikin käännetään sivulle viistoon ja syreenit siirtyvät takarajalle siltä kohdalta ja ja ja....




Ah.kieli ulkoa 




Suunnitelmani mukaan heitämme lattian alle jäävän alueen ohuen mullan sivulle kasvimaan pohja-aineeksi, kaivan alueen ulkoreunaan vain sellaisen ojanteen, mistä näen paukuttaa poikki sinne suuntautuneet männyn juuret ja muuten teen lautakolmioni periaatteella sen keskikohdan pohjustuksen nyt saman tien aloitellen heitellen sinne kaikenlaista maatuvaa pohjaksi pitkin kesää ja syksyä. Sillä kohtaa maakin on melko pitkälti lähes tasaisella kohdalla ja se helpottaa. Lautavarastosta saan alueelle ulkoreuna-aiheet...

By Kaarina* - 24.7.2007

Intopii! Lueskele ja kysele noista marjapensaista marjat- ja hedelmät osiosta, otsikon asiaa lajeittain alta, sekä raparperista vihannekset ja juurekset, asiaa lajeittain, alta. Sieltä saat varmasti nopeiten täsmätietoa ja vastauksiasilmän isku.Ainakin raparperista ja mustaherukasta on jo useampi sivu juttua. Karviainen tais olla aika tarkka paikan suhteen jos haluaa satoakin. Sekin löytyy marjat osiosta. Eikö ole innostavaa hommaa tämä puutarhailu?hymy. Ja täältä kun oikein pursuaa uusia ideoita!
By intopii - 24.7.2007

Kiitos vinkistä, Kaarina76 (ollaan näköjään "naapureitakin"Wink. Olen vielä aloittelija tämän keskustelupalstan käytössä, mutta kunhan ensi viikolla pääsen kesälomalle, surffaan kuin vimmattu! Kirjastossa kävin jo eilen illalla lainaamassa keittiöpuutarhaa koskevia kirjoja lamppu

By memuli - 24.7.2007

Kyllä teillä on siistejä ja hienoja nuo Potagerit, en vain jaksa olla ihailematta niitä! Ja kasvu aivan mahtavaa. Innostuin itsekin keväällä ja tein pienen pienet laatikot kylvöksilleni. Nyt kun katselen omaa satoani, muistin, miksen ollut kylvänyt edellisvuosina mitään: kaikissa salaatinlehdissä on etanoiden syömiä reikiä täpöt, sipulit osoittautuivat salotti-sellaisiksi, varret laossa ja sikinsokin, yrtitkin kituliaita ym. ym. Ainoat, jotka kasvavat kunnolla on vähäiset herneet.
Mutta ihailen täällä suuresti teidän hienoa satoanne ja kauniisti laittamianne keittiöpuutarhojanne. Näinkin siis niistä voi nauttia. 

By Eleonora - 27.7.2007

Kiitos intopii kun herättelit minua privalla, ja kyselit tuosta potagerini reunanauhasta! Sitä se loma teettää, olin 2,5 viikkoa pois netistä ja en huomannut, että reunanauhasta oli kyselty.


Reunanauha pysyy paikallaan ainakin näin:


koko kehikko on tehty erikseen yhtenäiseksi kehikoksi naulaamaalla jokainen pystypuu (on juuri tuota valmista nauhaa, jossa pystyt ovat toisissaan paksulla rautalangalla) erikseen naulapyssyllä takana menevään laudoista tehtyyn kehikkoon. Eli reunuksen sisällä menee laudat ja vielä kehikko on tukevoitettu yhdellä poikkilaudalla, joka menee siis potagerin keskellä puolelta toiselle. Sitten reunukseen on noin metrin välein laitettu pystypuut (kiilaksi sahattu pää), joilla koko kehikko on ankkuroitu maahan. Ei kyllä ole tarvinnut suoristaa tai muutenkaan korjailla.


Jos tästä sepustuksesta ei saa mitään tolkkua niin kysykää...silmän isku Voi kun olisikin kuvia kehikon teosta.

By intopii - 27.7.2007

Kiitos, Eleonoora! Eipä ole kumma, että reunus näyttää siistiltä (kuten Temskukallakin omansa). Onko se potagerin poikki menevä lauta "pohjalautana"?


Tästä lähtee. Onneksi alkaa loma cool.

By intopii - 27.7.2007

Äh, anteeksi, nimessäsi yksi o liikaa.

By Eleonora - 27.7.2007

Eipä kestä kiitellä! Kivahan se on kertoilla niitä hyviksi havaittuja "keinoja". Keskellä menevä puu laitettiin pystyyn kantilleen(vai miten se nyt sanotaankaan...), jolloin se tukevoitti paremmin. Aluksi vähän epäilin, että se on kokoajan tiellä ja kompuroin siihen, mutta nyt kun on mullat ja minulla sepeliä nuo käytävät, niin se jäi sinne piiloon alle.


Minulla kun on noita koivuja ihan riesaksi niin tällä reunanauhalla sain vähän lisää multasyvyyttä. Ja vahingossa siitä tuli kivannäköinenkin.

By Fiia - 28.7.2007

Temskukka, mä taas maalaisin tummanruskeaksi / tervan väriseksi. Ei hyppää silmille auringonpaisteessakaan ja sopis hyvin tuon ruskean punaisen seuraksi.

By Temskukka - 28.7.2007

En minä maalannut sitä penkkiä ollenkaan, päätin niin kun kotona ei muuta maalia asiaan ollut kuin tummanvihreää. Epäilen että pintalahonneet puuosat on kohta syytä vaihtaa ja sitten penkistä tulee uusi ongelma värityksineen

By Linnispinnis - 29.7.2007

Luettuani perjantai-illan ja yön aikana puutarhanettiä, sain teidän ansiosta kasvihuonekuumeen lisäksi myös potager-kuumeen. En ollut aiemmin kuullutkaan moisesta mutta malttamattomana ihmisenä laitoin heti lauantaiaamuna tuulemaan: Ukkeli ylös sängystä, ja peräkärryn kanssa starkille. Sieltä ostimme raakalautaa 15cm leveätä noin 50 metriä. Rakensimme kaatosateen vallitessa 4 laatikkoa 1m kanttiinsa ja korkeutta 30cm ja lisäksi 2,5m pitkän ja metrin leveän  ja 30cm korkean laatikon. Maalasin ne viimevuonna ylijääneellä ruskealla pinoteksilla. Hintaa lootille tuli 43 euroa yhteensä. Nyt aion kasata potagerimme tontin takanurkkaan. Mies vähän ihmettelee, että miltä se nyt näyttää kun on kasa ruskeita laatikoita tontin nurkalla, mutta hänellä ei olekaan sellaista puutarhasilmää kun meillä eikö vain? Laatikoden väliin aion asentaa laatoituksesta ylijääneet betonilaatat kulkuteiksi. Potagerin sisääntuloon teen nurmikonreunusnauhasta paikat kesäköynnöksille. Tänään aion vielä nikkaroida yhden laatikon, 15cm korkean ja 2,5 metriä pitkä, johon aion perustaa mansikkamaan. Sen kai voi tehdä vielä tänä vuonna? Uuuh... en malta odottaa ensi kevättä ja kesää, kun saan potagerini oikeaan hyötykäyttöön. perunaa, porkkanaa, raparperia, salaatteja hernettä... että kiitos vaan teille puutarhanettiläisille kun saitte minutkin innostumaan potagerista! Laitan kuvia jahka viritykseni on valmis. Ainiin, pitihän minun vielä kysyäkin, että jos täytän laatikot tänä vuonna jo kasvualustalla, niin voinko laittaa hevosenpaskaa lannoitteeksi? vai laitanko vasta ensi keväänä? Entäs oletteko vuoranneet lautoja muovilla sisäpuolelta? kestäisiköhän laudat kaemmin hyvinä? (en maalanntu lootia kuin ulkopuolelta) Kiitos kaikille hyvistä neuvoista!

By Temskukka - 29.7.2007

Luin kirjoituksesi ja tulin ihan tunne että sitähän on vastuussa yhden isännän varhaiselle aamuherätykselle...naurua


En ole käyttänyt muovia, sillä sen käyttöä vältän viimeiseen asti missään kohtaa puutarhaa. Vain kukkapurkit ja kasvihuoneen paljut saavat armon, ja nekin siksi että niitä käytetään viimeiseen asti.


Muovi mädännyttää nopeammin puuta kuin multa. Puu ei pysy kuivana muovin ansiosta vaan puun kuivuminen hidastuu oleellisesti jos se joutuu muovin kanssa kosketuksiin. Siksi ei ulos laitettavaa puuta saa maalata lateksillakaan. Potagerin reunusten kanssa täytyy ottaa asenne, että kestävät minkä kestävät. Omat reunukseni on vanhimmassa osassa tehty 2005, eikä vielä näy lahoamisongelmaa.


Hevonpeetä saa laittaa koska vaan, mutta varo typpilannoituksen kanssa. Se estää monivuotisten talvehtimiskykyjä.


On oikeastaan varsin nerokasta tehdä potageri nyt, sillä keväällä piisaa muutakin kiirettä.

By Linnispinnis - 29.7.2007

Hyvä tietää tuo, etten turhaan lähde muovilla laatikoita vuoraamaan. Olen saanut sinulta temskukka monia vinkkejä potagerin perustamiseen, mm. sanomalehdellä kattaminen ei olisi tullut mieleenikään, onneksi luin vinkkisi täältä. (säästyi ukkoseni isolta lapiohommalta ) aion nimittäin potagerini rakentaa suoraan nurmen päälle. Sitä lannoitusta kyselin siksi, että voiko sitä palamatonta lantaa sekoittaa siihen multaan ja samana vuonna istuttaa siihen syötäviä kasveja, vai pitääkö se "tekeytyä" ennen kuin voi istuttaa. Kuinka paljon sitä tulee mullan sekaan laittaa? Nämä asiat on minulle ihan uusia, ja lannoituskin ihan hepreaa vielä toistaiseksi.


Talvehtiiko mansikat, raparperit ym. ym. sellaisissa kohopenkeissä ihan hyvin? ajattelin jo tänä syksynä sen verran istutella, muut istutukset jääkin sitten ensi vuoteen. Keväällä aion hankkia myös kauan haaveilemani kasvihuoneen, joten ensikesäksi on tiedossa puuhaa pihapiirissä ihan tarpeeksi, mikä on pelkästään mukava juttu!


Temskukka, voit olla nyt iloisella mielellä koska vaikka osittain sinun takia joutui ukkoseni aikaisin aamulla laudanhakureissulle, on myös sinun ansiota se, etten pistä häntä nyt tuonne rankkasateeseen kaivamaan nurmea ylös! Eli kiitos sanomalehtivinkistäsi! naurua

By Temskukka - 29.7.2007

Lannoitteeksi käyvä hevonpee täytyy olla palanutta, ts. siitä on se virtsan ammoniakki poistunut. Se ammoniakki polttaa kasvit ja estää näin tuoreen peen lannoitekäytön. Tuore hevonpee täytyy kompostoida vaikkapa aumaan, ja mukaan voi mieltymystensa mukaan sekoittaa eloperäistä mitä tontilta löytyy.


Palanut hevonpee ei haise.

By valtsu - 30.7.2007

Linninpinnis hyvåän oppiin olet päässyt ja tutustunut! Tervetuloa, sanomalehdissä piilee viisaus, pysy erossa muovista! Kun kaikki kasvaa, ei ne maalatut l(katso vielä netistä Roslagin mahonki, eli perineteinen sekoitus maalausta korvaamaan, jota suosin) laatikot enää erotu . No Suomen kesä on lyhyt joooo-oo, mutta hetken aikaa vihreään peittyy. Harrastan "anarkisti potagerin" suuntausta, kaikki on räjähtävää, rehevää. (Salaisuuteni on haravoidet lehdet, jotka lykkään syksyllä mullan sekaan, kas huoleton on hevoseton mies!) Laatikko on pieni, mutta korkeuttapa riittää. Ja laatikko on vain muoto, silmänilo on tärkeintä. (noooo, tääsä kuvassa se ei toteudu, laattoja vireitellään paikalleen ja ruukkutornikin on Pisan mallia....) Hauskaa tämä on.






By Linnispinnis - 31.7.2007

todellakin, minäkin aion harrastaa sitten anarkisti-potageria, ilman muuta sen täytyy olla rehevää!! Vielä esittäisin kuitenkin jatkokysymyksen liittyen tuohon potagerilootien kasvualustan hankintaan. Kaupunkilaistyttönä ihmettelen nyt tätä, että ensin täytän lootat mullalla. Sitten hankin sinne hevostallilta paskaa, niinkö? Saan hakea tuoretta hevosen tuotosta ihan ilmaiseksi, mutta mitenkäs sen saan palamaan?? Jos lisään lannan jo tänä syksynä laatikoihin, onko se palanut ensikeväänä kun kylvökset laatikoihin laitan? Miten paljon kakkaa pitää laittaa mullan sekaan? Multana aion käyttää läheiseltä kaatikselta haettavaa biomultaa. Tämä nyt taitaa mennä vähän ohi tästä potager-keskustelusta, mutta lupaan korvata tämän erheeni sitten tuuheilla potager-kuvilla kun sen aika koittaa.

By Temskukka - 31.7.2007

Linnispinnis, eikö sieltä hevospaikasta saisi palanutta lantaa tuoreen sijasta? Se ei haise ja sen saa laittaa suoraan kasveille. Tuoreessa hevonvoimassa on virtsan ammoniakkia joka polttaa elävät kasvit.


En ole tuoretta peetä koskaan laittanut kuin kurpitsapenkin alakerroksiin, kaikki muu on ensin laitettu aumaan jossa se muhii kypsäksi.

By valtsu - 3.8.2007

Potageriin voi laittaa cityversiona syksyllä haravointilehtiä niin paljon kuin sielu kestää ja naapuritkin tuovat, muuttuu mullaksi lootassa talven aikana ja jos ei muutu, niin kasvit syövät sen kasvautena. Humusta kasvit tarvitsevat ja lannoitteeksi kananpaksia saa pussissa.

By Temskukka - 3.8.2007

Niin, ja jos laittaisi laatikkoon sekä lehtiä että tuoretta hevonpeetä niin voi mikä herkkupanos siellä keväällä odottelisikaan! Wou.

By Kaarina* - 6.8.2007

Kasvimaa. Siitä nyt kysellään toisessa otsikossa. Ja pelkälle kasvimaalle ei ole omaa otsikkoa missään. Vai onko? Missä voisi kysellä ihan maahan perustettavasta kasvimaasta ja vuokrapalstasta. Täällä kyllä voi mielestäni keskustella niistäkin, kun tää meidän "potaker" on aika laaja käsitenaurua. Mieli tekis auttaa uutta palstalaista, joten mitäs mieltä olette, avattaisko ihan oma otsikko nimellä kasvimaa? Ilman mitään erittelyjä kasvimaa nurmikolle, kasvimaa pellolle jne?? No, ainakin ohjaan Millin tähän keskusteluun, tää on meinaan mielestäni yks ehtottomasti parhaita pentin palstojasilmän isku.

By tarleena - 7.8.2007

Tarkoitatko pari tuntia sitten itse aukaisemaasi otsikkoa jossa on
kuva kukkia pullollaan olevasta pihasta? Olihan täällä jo toukokuinen
otsikko
                   Puutarha - Pihasuunnittelu - Hyötytarha - Kasvimaa/potager pellolle

.Kyllä siinä on kyse ihan samasta asiasta vaikka seassa lukeekin
potager. Ymmärtänet mistä on kyse. Minusta kasvimaa on paremminkin
hyötytarha ja kukkamaa on puutarha. Jos sinua häiritsee se että siinä
kerrotaan sen olevan pellolla, voin muotoilla otsikkoa paremmin eri
tilanteisiin sopivaksi.




Oikokaa viisaammat arvelenko väärin.

By Nuu - 7.8.2007

Tarleena, jos siitä vanhasta ketjusta poistaisi sanat "potager pellolla", se olisi just sama kuin tämä nyt avattu uusi otsikko.  Ei kannata kahta samanlaista tietty siinä rinnakkain kuljettaa, mutta niinkuin olen aikaisemminkin ihmetellyt ääneen (muistaakseni ainakin) , niin sana potager karkottaa - eihän tällaiset tavalliset tallaajat tiedä mitä se tarkoittaa, ja kun etsivät tavallista kasvimaa-tarinaa, etsivät sitä luonnollisesti selväkielisesti jostain muualta. Kannatan siis tottakai vanhan nimeämistä uudelleen ja sen ainoana eteenpäin jatkamista.

By Temskukka - 7.8.2007

Kun taas mielestäni palstaviljely on aivan oma asiansa, joka eroaa monin tavoin tavallisen puutarhan ryytimaaviljelystä.


Palstaviljelystähän oli alun perin puhe? Siinähän vuokrataan kunnalta/kaupungilta tms. palsta, jolla käydään kasvittelemassa, ja usein siellä on sellainen ihana mökkikin. Aivan oma maailmansa. Onhan parvekkeillekkin oma otsikko?

By belgi - 7.8.2007

Puhuneeko Temskukka nyt siirtolapuutarhasta, siellähän on mökkejä.

By tarleena - 7.8.2007

Palstaviljely voi myös tarkoittaa kesämökin / omakotipihan / vuokramaan (joka ei ole välttämättä siirtolapuutarhamökkikylä, isot kaupungit ja kunnat vuokraa yleensä aareittain maata omatoimisille kotitarvekasvattajille) hoitamista jossa voi kasvatella vuororiveissä vaikka porkkanaa ja kehäkukkia. Pitkäaikaisessa palstasuhteessa sinne voi ilmaantua viinimarjapensaita ja vaikka raparperiakin. Vierastan itsekin sanaa potager, mutta en anna sen häiritä jos se muille sopii.


Jos muuttaisin sen keväisen otsikon muotoon Puutarha - Pihasuunnittelu - Hyötytarha - Kasvimaa, jolloin sen voisi ymmärtää käsittävän pienimuotoista kotitarvekasvattelua jossa sulassa sovussa on tillit ja muut vihannekset sekä somisteena kukkia. Silloin sen tämänpäiväisen voisi turhana poistaa, sopiiko?

By Temskukka - 7.8.2007

Eipä mennyt tämä päivä hukkaan kun opin että palstaviljely ei automaattisesti tarkoitakkaan siirtolapuutarhaa! Jummijammi. Minä olen luullut kieli ulkoa

By Temskukka - 7.8.2007

Seli seli ja vänkyti vänkyti, koittakaapas laittaa googleen hakusana "palstaviljely" ja mitä tyrkkää? Siirtolapuutarhajuttua.

By leija - 7.8.2007

Tarleena, jos tarkoitat tuolla uuden Kasvimaa-otsikon alla olevaa kuvaa sillä kukkia pullollaan olevasta "pihasta", niin se on kyllä ihan perinteinen kaupungilta vuokrattu viljelypalsta. Vieressä on siirolapuutarha ja yks mökki rajoittuu miun länttiin. Siellä nyt sattuu vaan mulla olemaan paljon kukkia, mutta on siellä hyötykasvejakin. Eivät vaan näy kuvassa.


Mie ainaki puhun tuosta omasta "palstastani" kasvimaana, en potagerina. Ja mie ymmärrän potagerin semmoisena, mikä on omassa pihassa, ihan äärellä. Siksi mie vierastan laittaa kuvia tuonne potager-keskusteluun.





By Nuu - 7.8.2007

Tarleena, tässä yksi jolle muutos- ja poistoehdotuksesi sopii

By jäkälä - 7.8.2007

Jeps, mulle kans passaa. Voishan sen vielä laittaa että kaikenlaista kasvimaapuuhastelua koska voihan se salaatti olla altakastelulaatikosa parvekkeella ja sipuli tyroksilootasa pation pöyvällä. Ja kaikesta iloa ja hyötyä.(hyötytarha). Ollaan muuten pikku-ukkojen kans tehtailtu takapihalle tukkipuista venneen mallinen potager----eli tietenki nimi on Vetaker. Kuvia ilimaantuu ehkä joskus...

By Kaarina* - 7.8.2007

Hyvä tarleena, just noin! Poista siitä aiemmasta otsikosta ne potager-jutut. Mutta, jos luette sen pari sivua läpi mitä siinä jo on, niin siellä juuri kiellettiin sen keskustelun jatkaminen, koska yksi potager-aiheinen ketju jo oli. Ja siks ihmiset on kaipailleet juuri sitä kasvimaa-ketjua.  Siitähän tässä ainoastaan on kyse. Vaan onpahan tehty monimutkaiseksi. Kaikki ovat varmasti onnellisia jos täältä jostain sitten vihdoinkin löytyy otsikko KASVIMAA. Ilman erittelyjä. Eipähän ole kellään sitten mitään sanomista kun siellä jutellaan millon minkäkin laisesta kasvimaasta. Nih.
Mä käyn nyt poistamassa sen aloitusotsikon ja tarleena muuttaa sen potager/kasvimaa-otsikon pelkäksi kasvimaaksi. Jeh.

By Eetenineeva - 8.8.2007

Heissulivei kaikille, kasvun ihmettä tässä sarjakuvassa - potager on kehittynyt vaikka petuniat näyttävät häviävän kilpailussa kyllä kurkkusille!  (7.7. ekassa viestissä lähtökohtatilanne)


11.7. tilanne:




14.7.  Lisäsin nimikyltin






By Eetenineeva - 8.8.2007

24.7. rehevöidytty taas reilun viikon verran:




Ja tässä viimeisin 6.8. parisen viikkoa edellisestä:




By Kaarina* - 8.8.2007

Hienoa, Eetenineeva! Näistä sen kasvun ihmeen oikein näkee. Ja kiva toi potager-"nimikyltti"

By Temskukka - 8.8.2007

Mahtava kuvasarja!

By intopii - 13.8.2007

Tämän viestin voisi laittaa myös Puutarhakirjat-ketjuun, mutta kun aiheensa puolesta sopii potager-harrastajille ja -harrastelijoille, kysynpä / kerronpa tässä:


oletteko törmänneet Richard Birdin teokseen Keittiöpuutarha? Aivan FANTASTINEN opus. Olisin kirjan ohjeiden ja kuvien perusteella tehnyt saman tien kaiken, mihin se ohjeet antoi. Voi hyvät hyssykät, käykää kirjastoissanne silmäilemässä (Gummerukselta painos loppuunmyyty).


Jos innostutte laajemmalti, voisihan sitä lähettää kustantajalle oikein kimppa-adressin, jossa pyydetään uutta painosta toivoo hän nälkäisenä... kieli ulkoa

By minttumeirami - 13.8.2007

Tilanne tänään:

 Tuonne hirvittää ihan mennä...hymy

By minttumeirami - 13.8.2007

Hän ei ole lähdössä sotaan, vaikka on laatikostaan karkuteille lähtenytkin...

 

By minttumeirami - 13.8.2007

Elämäni ekat porkkanat! Ei ole kempit tai muut vaivanneet ja makialta maistuvat.

 

By minttumeirami - 13.8.2007

Tänne ei enää oikein salkopapu mahdu sekaan kasvamaan. Meni vähän överiksi noiden hajuhernehien kanssa.



 Muskatellasalvia koristaa yrttimaata.

By minttumeirami - 13.8.2007

PirkkoMartalta saatu Israelin piikikäs ihme



Pensastomaatitkin hedelmää pukkaa; saa nähdä ehtivätkö avomaalla kypsäksi asti!

 


Mansikoita tullut huonosti, rönsyjä vaan, mutta niistäpä on perustettu uutta mansikkareunuspenkkiä tulevaan ruusutarhaan. Varsiselleristä on saatu makua salaatteihin ja keittoihin, maissintähkät pullottavat lupaavasti. Punasipulit ovat aikas suuria, perunoista en tiedä. Hernettä ja kesäkurpitsaa on saatu myöskin riittävästi. Koristekurpitsat rehottavat, samoin sametti- ja kehäkukat, punajuuri Bull´s Blood on kasvattanut näyttävän, punaisen lehdistön.


Ensi vuonna vähän harvempaan pitää istutella. Kompostoitunut hevonpee, kasvulava ja tuore ruohosilppu katteena, ovat totta tosiaan tehneet tehtävänsä, eikä ole tarvinnut juurikaan kitkeä kuin yksittäisiä vihulaisia, kastella ei ollenkaan.


En jaksa kaikesta kuvia laittaa, vaikka mieli tekisi. Jos vilkaisette kellonaikoja perättäisissä viesteissä, huomaatte kuinka nopeasti meidän nettiyhteydellä ja tällä oivallisella kuvanlisäyssysteemillä kuvan lisäys meikäläiseltä onnistuu...ärtynyt.

By nanikka - 13.8.2007

Olipa kerran Urjalan taikayön mailla iltanäkymää potageriin:

By Temskukka - 13.8.2007

Taustalla autereista maisemaa ja lähellä täysinäistä keittiöpuutarhaa.

 

By Liisukka - 13.8.2007

minttumeirami -se piikikäs Israelin ihme on näemmä Datura (hulluruoho). Myrkyllinen -ei kannata syödä...

By trekooli - 14.8.2007

Kokeeksi laitoin kaksi kompostikehikkoa tulevaan keittiöpuutarhaan, johon toiseen istutin kurpitsaa (valtasi heti puolet takapihasta) ja toiseen tilliä+salaattia. Kokeilu oli onnistunut, kehikotkin pienellä fiksauksella ihan käyttökelpoiset, vaikka kalliit. Yksi lautakerrosvähemmän olisi riittänyt ja välit pitää tukkia. Ensi kesänä tulee itsetehtyjä laatikoita lisää ja välit katan jollakin.


Miten olette talvettaneet laatikot, entä mullat. Voiko sitä samaa maata käyttää uudelleen vai pitäisikö sitä kompostoida jotenkin uudelleen. Vaikka hevosenpeen kanssa.

By minttumeirami - 14.8.2007

Kiitos, Liisukka! Daturahan tuo . En ollut ajatellut syödä, ei näytä kamalan herkulliselta. Daturana olen PirkkoMartalta varmaan alunperin saanutkin, kun tarkemmin muistelen. se oli Mäntsälän taimenvaihtotapahtumassa, ja niissähän tunnetusti menee pää pyörälle ja muisti yksin tein.


Potagerin aion antaa talvehtia niine hyvineen. Katteena olleet oljet/ruohosilppu saavat kompostoitua omia aikojaan uudeksi kasvualustaksi, keväällä mahdollisesti lisään uutta multaa ompostia kasvualtaisiin. (Oen oljista tehnyt "kasvualtaat", koska taloudelliset resurssit eivät olisi riittäneet kaikkien laatikoitten täyttämiseen hyvällä mullalla. Kasvualustan "täsmäsijoitus" on toiminut hyvin kuten kuvasta näkyy)

By trekooli - 14.8.2007

Onko sulla minttumeirami tehty lootat kestopuusta tai oletko ne jollain käsitellyt. Omani on pelkkää raaka-lautaa ja olen fundeerannut tuota lahoamisongelmaa. Tosin lauta nyt muutaman vuoden kestää ja jos kehikot tyhjentää ja purkaa(minun tapauksessani voi purkaa) ja vie jonnekin suojaan, niin kestävyys paranee.
Millähän noita lautoja voisi käsitellä vai liukeneeko  puunsuoja-aineista jotain myrkkyjä.

By Maizu - 14.8.2007

Siis aivan mahtava Potager-buumi teillä täällä!!
  Teidän  Potagerit näyttävät kyllä aivan upeilta.. Todella kivoja ideoita!!  hmm Potager olis hirmu kiva.. mutta ei ole oikein paikkaa tai onhan mulla pieni kasvimaa, jos sen vois muuttaa Potagerin tapaiseksi.. miettii..

By minttumeirami - 15.8.2007

Trekooli, laatikot on tehty vanhasta ladonseinälaudasta, joka on jo harmaantunutkin. Eivät ole ikuisia tietenkään, mutta reunat olen vuorannut sisältä päin oljella ja toivon, että se hieman hengittäisi ja pidentäisi laatikoitten ikää. Tosin mikäänhän ei ole ikuista, mutta se on sitten sen ajan murhe


Sininen on messumattoa, jota on käytävien alla. Laatikkokehikot on pystytetty nurmikolle ja se taas on peitetty (yllätys, yllätys!) sanomalehdellä.


Potager on kyllä ihana (tai mikä vaan kasvimaa). Eilen aamulla kävin keräämässä kimpun miehelle sairaalaan: Violetti-, vaaleanpuna- ja valkokirjavalehtistä muskatellasalviaa, erivärisiä hajuherneitä (osa pitkinä, osa vain kukkavanalla), kahta erilaista, kukkivaa minttua yhdet oksat, muutama keltainen marketta, punajuuren (Bull´s Blood) tummanpunaisia lehtiä ja muutamat oksat sokeriherneestä ja violetista pensaspavusta palkoineen päivineen. Tuoksu oli kerrassaan huumaava, kimppu aivan mielettömän kaunis. Vuoro kun hoitajilla vaihtuu, siellä on kuulemma jono ovella ja ihailijoita riittää. Herätti kyllä huomiota jo aulassakin vasta, kun oltiin menossa osastolle. Eli ennakkoluulottomasti vaan vaikka porkkanoita kukkakimppuun. Mies oli itsekin aivan myyty. Sanoi, että jos silmät sulkee, voi kuvitella olevansa puutarhassa. Voiko parempaa viemistä olla aneemiseen sairaalaympäristöön?

By Sand - 15.8.2007

Kaikkein terveellisintä kaikkien kannalta on käsittelemätön lauta kasvatuslaatikoissa ja reunuksissa, sillä ne voi vaikka kompostoida tai sitten polttaa - riippuu uusintatiheydestä. Laatikoissa olevaa multaa ei kannata missään nimessä vaihtaa, vaan pitää sitä kunnossa lisäämällä lannoittavia katteita ja kompostimultaa vaan pinnalle.

By minttumeirami - 15.8.2007

Tällä viisiin:

Heinä ja olki littaantuvat kesän ja talven myötä, alkavat maatua mullaksi. Ensi keväänä voin taas sommitella "kasvatusaltaat" ihan uuteen malliin lisäämällä olkea ja kasvien kohdalle keon kompostoitunutta hevonpeetä. (Nuo hernekepit eivät kamalan hyvin selvinneet yllättävän runsaasta sadosta yhdistettyinä rankkasateisiin. Ensi kesänä virkaa toimittavat betoniraudoitusverkkopalat, jotka voi vuosittain siirtää uuteen paikkaan. Ärsyttävää on nimittäin tuo rautalankojenkin virittely...)

By Eetenineeva - 16.8.2007

Mistä se tuoksu tuli siihen sairaalakimppuun - nimittäin tämä muskatellasalvia vaikuttaa kiinnostavalta.  Voiko sitä syödä ja onko se yksivuotinen?  Meillä potager alkaa antaa satoa, valkoista kesäkurpitsaa, sellerinvartta, kurkkusia. Entä teillä muilla?

By minttumeirami - 17.8.2007

Sairaalakimpun tuoksuvat kasvit olivat tietysti HAJUherne ja minttu hymy.


Eilen pläräsin siemenpusseja; tuo ei ollutkaan muskatellasalvia (joka on monivuotinen ja jota on yhdessä toisessa paikassa), vaan yksivuotinen koristesalvia siitä saksalaisesta siemensarjasta, jossa on sininen, kapeahko pussi (S-ryhmän liikkeissä ainakin). Muskatellasalviassa on ainoastaan valkokirjavia lehtiä. Itse esikasvatin molemmat keväällä. Maaliskuussa kylvin. Helppoja.

By Linnispinnis - 17.8.2007

Potagerini on tällä hetkellä tässä vaiheessa. Olemme mieheni kanssa asetelleet lootat tulevalle paikalleen ja mittailleet käytävän leveyksiä ym. ym. Tämän viikonlopun aikana pitäisi tasoittaa potagerin pohja ja pohjustaa se sanomalehdellä. Sitten voinkin syksyn mittaan lehitjätettä ja ruohosilppua keräillä laatikoihin, kaksi laatikkoa täytetään jo tänä syksynä kunnon kasvualustalla ja laitetaan mansikoita ja muita monivuotisia niihin kasvamaan.

By papula - 18.8.2007

Heureka, Minttumeirami sen sanoi! Betoniverkkopaloja herneitten tueksi! Minä olen tuskaillut myös tänä kesänä herneitten tukemisen kanssa, ei toimi kepit ja niitten väliin pingotetut narut... Tänk juu!

By [0] - 18.8.2007

Muskatellasalvia p.o. muskatellisalvia, kait. Salvia sclarea. Käytetään lehtiä (harmaint hajuakaan ei ole nyt, että mihin. (Talvehtiminen kyseenalaista.) 1/16 siementä itänyt, huu.
By Eetenineeva - 18.8.2007

Joo, hajupaherne tietysti!  Ensi kesäksi meinaan tämän potagerin lisäksi kehittää tuoksupolun eli sinne tänne kulkureiteille nuuskuteltavia ja tuoksuvaisia örttejä, mieluusti niin että osa tuoksuu eri päivänaikaan.  Luin Eeva Ruoffin Tuoksuva puutarha ja siitä innostus.  Aiemmat projektit on ollut erilaisia ötökkätorneja ja isännän minulle kiltisti nikkaroimat leppäkerttu- ja perhospönttö.  Sitä ötökkätornia valtaosa ihmisistä kyllä kauhisteli, vaikkei mitään ötökkiä kuhissut eikä ollut näkyvissä.

By minttumeirami - 19.8.2007

nyt olen kotona koneen ja siemenlaatikon äärellä. Täsmennän tämän salvia-asian:


Sutton´s Seeds: salvia horminum, bouquet mix sisältää näitä erivärisiä salvioita. Ei syödä, yksivuotisia, ötökät tykkää. (Suomenkielinen etiketti sanoo Salvia viridis)


Monivuotinen, valkokirjava koristesalvia (muskatella-) löytyy English Garden sarjasta ja nimi kaikessa komeudessaan on Salvia sclarea variegata turkestanica alba ´Mojito´.

By minttumeirami - 22.8.2007

Nyt päästään itse asiaan, eli sadonkorjuuseen hymy

 

By intopii - 22.8.2007

Ai kun herkullisen näköinen kori! Ennen tuota kuvaa en ollut ajatellutkaan, että potagerin rakentamisessa pääasia on sadonkorjuu. Minä olen miettinyt vaan sitä värkkäämisen riemua, kasvatuksen iloa ja visuaalista nautintoa...

By minttumeirami - 22.8.2007

Pääasia ja pääasia silmän isku... (Oikeastihan potagerin kanssa puuhaaminen on ihan silkkaa juhlaa alusta loppuun!)

By nanikka - 22.8.2007

Ei se sadonkorjuu voi pääasia olla.... Ei taida munkaan pottagenista tulla paljon korjattavaa. Ja silti se on päässä ollut monta kertaa, varsinkin kitkemisen, muokkauksen, kylvön ja suunnittelun aikaan.silmän isku

By papula - 22.8.2007

Yrtit ovat jääneet käyttämättä, taaskin. Kukkineet ne kyllä on kauniisti BigGrin Persiljaa on pilvin pimein, huonosti itänyt tilli on jo syöty. Koristekurpat tekee hedelmää hullun lailla. Jossain vaiheessa kiskoin retkottavat härkäpavut pois, en tajunnut virittää niille kunnon tukia... Mutta punajuurta (!!!!) tulee hienosti. Pitää varmaan maan kuivahdettua nostaa ne jo kellariin. Toisen lajikkeen pitäisi olla puna-valkoraitaista... Maa-artisokat ovat melkein 3-metrisiä ja kukkivat keltaisenaan. - Jaa, saldo? Enemmän kallistuu mullakin visuaalisen nautinnon ja puuhastelun puoleen, jättisadosta ei niin väliksi.

By Inki - 22.8.2007

Papula, ainakin timjami ja oregano maistuvat vielä kukkivinakin - myös kukat kannattaa käyttää sillä nekin maistuvat ja tuoksuvat.  Myös anisiison kukka tuntuu tuoksuvan kun sitä hieraisee sormien välissä, joten käynee yhtä hyvin teeainekseksi ja on kivan väristäkin vielä

By minttumeirami - 23.8.2007

Eilen illalla pidin ihan keskenäni perunannostotalkoot, 15 min hymy. kokeilin potagerissa perunan kasvatusta pelkän katteen alla. Sanomalehtipohjan päällä oli vähän jotain viimesyksyistä haravointisaalista ja päälle laitoin heinää katteeksi. Katetta olisi pitänyt lisätä kesällä, mutta se aina jäi. Niinpä ei ollut yllätys, että n. kolmannes potuista oli vihertynyt, mutta loput olivat oikein sieviä. Ei sitä perunaa isolla alalla ollut, mutta kyllä niistä muutamaan otteeseen syödään.

By trekooli - 23.8.2007

Alle viikossa salaatti on itänyt, tilli antaa vielä odotella. Taidanpa muovista ja rimoista kehitellä kasvarin laatikon päälle. Kurpistalaatikosta irroitan ylimmän kerroksen lautoja ja laitan matalan kehikon perennakylvöille. Eipä ole pelkoa, että keväällä ei muistaisi tai tietäisi, mitä niissä on. Tai tietää ainakin, että jotain pitäisi ollaoho

By Oulunseudulta - 23.8.2007

Kiitos, Trekooli, vinkistä! Kompostikehikosta jäi ylimääräisiä lautoja, niistähän saan näppärän kehikon syksyn kylvöille


Grandiflora kukki kesällä, sulkaneilikka kukkii vieläkin




By trekooli - 23.8.2007

Oulunseutu hienoa, että menestyi yli talven. Omani kukkii taas ja nuppujakin on vielä useita. Mitenkä kävi oletetun neidon ruusun, säilyikö yli talven. Sulkaneilikka ja ketoneilikka kukkivat vieretysten hyvin tänä kesänä. muurahaiset vain olivat jälkimmäiseen tehneet pesänsä, mutta myrkyllä niistä selvisin. Nyt on taas monessa maanpeittokasvissa isoja muurahaisenläjiä noussut, viikonloppuna annan kyytiä. Tämä vuosi on ollut siis myös erinomainen muurahaisvuosi, jos ovat kukatkin viihtyneet.

By Oulunseudulta - 23.8.2007

Maidens blushille taisi käydä köpelösti... ei noussut mitään. Olin kyllä suojannut kuivilla lehdillä ja pakkaspeitolla (jotka laitoin vasta maan jäädyttyä), mutta kuitenkin. 


Muurahaiset ovat viihtyneet täälläkin, kun häädin ne mansikkapenkistä iskivät kurpitsakehikkoon. Onneksi Nopsis huomasi kurpitsan juurella epäilyttäviä reikiä, ja kun mansikkakangasta nosti niin kuhina kävi. Bayc***lla niistä pääsi. On muuten eka vuosi kun on ollut muurahaisten kanssa ongelmia.

By trekooli - 24.8.2007

En kai minä vaan tuonut sinulle muurahaisen siemeniä mukananiapea

By Oulunseudulta - 24.8.2007

Täälläpäin moni on valitellut muurahaisten runsautta, eli kyllä ovat ihan paikallista kantaasilmän isku


Sitäpaitsi tapanani on liottaa mäntysuopavedessä kaikki saamani kasvit. Myös ostetut. Kun kerran tuli rikkanenätti ostotaimen mukana ...


Potagerista sen verran että venäjänrakuunani taitaa saada siirron: se on kasvanut parimetriseksi eikä pysy pystyssä. Lamoavat osat peittää tehokkaasti muut yrtit alleen.

By Oulunseudulta - 24.8.2007

... siis lamoavat oksat...

By Kurppa. - 24.8.2007

Onko teillä kokemusta anisiisosta. Onko yleensä hyvin pystyssä pysyvä perenna/maustekasvi? Ensi kertaa kasvattelen ja tykkään kovin.

By Inki - 24.8.2007

Minulla on nyt toista kesää ja hyvin tanakkakasvuinen on hän.  Minun on semmoinen keltalehtinen versio vai vaikuttaako kasvupaikka?  Viimekesäistä korkeammaksi kasvoi tänä kesänä, johtuneeko sitten vedensaannista vai onko vaan vankistunut vanhemmitenkieli ulkoa, ainakin 40 senttiä korkeita ovat nyt elikkäs vähän yllättivät koollaan, jälleen kerran...

By Inki - 24.8.2007

P.s. tanakkakasvuinen sitten tarkoittaa, että pysyy hyvin pystyssäcool

By Kurppa. - 24.8.2007

Kiitos tiedosta. Pääsee ensi kesäksi parhaalle paikalle.
By Inki - 24.8.2007

Kurpitsaaaa, aliarvioin pahasti anisiison pituutta, pisimmät on metrinoho Minulla se on tuo keltalehtinen tuossa omassa pikkupotargerissani, jossa on vain yrttejä, salaattia ja mansikkaa.  Onpa sinne eksynyt pari auringonkukkaakin  ja endiivikin alkoi itse asiassa lopulta kasvaa...


By [0] - 25.8.2007

Vähän jo ihmettelinkin teidän iisojen pienuutta. Mullakin on sellaisia metrisiä puskia pitkin potageria. Hyvin kasvaa ja talvehtii. Ja leviää siemenistä ihan itse. Varo vaan, Kurpitsa sen kanssa. Muistelen hämärästi, että aikanaan mulla ne oli sinisiä, mutta nyt ovatten valkotähkäisiä. Jos olette kilttejä, niin voin kerätä siemeniä, jos kiinnostaa Smile
By nanikka - 27.8.2007

Kasvaakohan minun pottagenissani pari kiveä, kun porkkanat on tämmöisiä?


Minkähän takia porkkanoista tosi moni on halki?

By minttumeirami - 28.8.2007

Kiitos Nanikka, minun ei tarvitsekkaan laittaa kuvaa omista porkkanoistani naurua.


Porkkana tarvitsisi suht syvän ja k u o h k e a n penkin. Töpsähtää kärki kovaan maahan ja menee mutturalle kun ei mahdu syvempään kasvamaan.

By MuuuMi - 28.8.2007

Minullakin on osa porkkanoista haljennut... syytä olen ihmetellyt mutta kenelläkään ei ole ollut mitään järkevää selitystä...

By Poppius - 28.8.2007

Olisikohan kovassa maassa selitystä? Mulla teki ihan samanlaisia porkkanoita aiemmin, aina puolet oli tuollaisia. Sipulikaan ei ole koskaan kasvanut kunnolla. Kasvimaalla oli yhden kesän hevonpeekasa, sitten mansikkakangas katteena pari vuotta tappamassa juolavehnät ja ohdakkeet. Tänä kesänä sitten reilun komposti- ja ruohosilppukatteen alla kasvoi meheviä SUORIA ja hyviä porkkanoita. Ihanaa! Ainoa huono puoli oli huonoissa siemenissä, itivät tosi huonosti ja läikittäin. Sipulia en vielä uskaltanut kokeilla, mutta ehkä ensi vuonna... maa on huomattavasti kuohkeampaa nyt! Toiselle puolelle kasvimaata pitää tehdä vielä sama operaatio, pitkää pinnaa tosin vaatii...

By Kaisaliisa - 28.8.2007

Yksi opukseni kertoo, että boorin puute aiheuttaa porkkanan halkemista. Olen myös ollut käsittävinäni, että kuivien ja kosteiden olosuhteiden vaihtelu kasvukaudella edesauttaisi halkeilemista.

By MuuuMi - 28.8.2007

Minun halkeamattomat porkkanat on kyllä pää osin ihan suoria ja kauniita.

By Poppius - 28.8.2007

Hei olenpa muuten kuullut tuon saman! No mistäpä sitä booria mahtaa saada...?


Ainakin tomaatti ja kurkku halkeavat, jos saavat kuivan kauden jälkeen kovasti vettä, kasvavat liian nopeasti. Mutta halkeamisellahan tarkoitetaan kai muuta kuin noita epämuodostuneita moniosaisia porkkanoita...?

By Kaisaliisa - 28.8.2007

Niin, halkeaminen ja haarottuminen on eri asia. Halkeamisesta puhuin hetki sitten, haarottumisen aiheuttaa kai kova maa.


Itse en ole viitsinyt porkkanoita kylvää n. 15 vuoteen, ehkä nyt olisin taas kypsä yrittämään. Savimaa nääs.

By minttumeirami - 29.8.2007



 En sitten malttanutkaan olla laittamattakuvaa porkkanaperheestä; äiti kun tuossa oikealla poseeraa niin naisellisesti

By nanikka - 29.8.2007

Kyllä, juu, ehdottomasti. Nuo minun porkkanoiden haaroittuneisuus johtuu siis niistä kivistä, joita siellä pottagenissa kasvaa ja siitä savimaasta. Eikä se minua haittaa, minusta niitä on paljon mielenkiintoisempi popsia kuin semmoisia suoria.  Aina on joku yllätysmomentti kun porkkanan nostaa.


Mutta aika moni niistä on halki. Kosteaa on ollut koko kesän, joten ei uskoisi, että vaihtelu ainakaan aiheuttaa, mutta boorin puutos... Mistäs semmoista booria saa?

By Kaisaliisa - 29.8.2007

Kun googlettaa sanaparilla porkkanan halkeilu, saa vastaukseksi juuri tuon kosteuden vaihtelun ja boorin puuteen. Porkkana on ilmeisesti aika herkkä kosteusolosuhteiden vaihtelulle, koska joitakin lajikkeita markkinoidaan sanoilla "ei halkeile herkästi".



Booria näyttää löytyvän ainakin lannoiteseoksista.



Boorin puute

By minttumeirami - 2.9.2007

Potagerissa vallitsee taas kuri ja järjestys. Valtavat koristekurpitsaliaanit on korjattu pois ja siirretty kompostoitumaan tyhjillään olevaan laatikkoon. Sateen piiskaamat herneet on riivitty tukikeppeineen. Tukikepit heitän menemään (tai poltan grillissä), herneenvarret saavat muuttua mullaksi niillä sijoillaan. Ainokainen kurpitsa on siirretty kuistille turvaan hallalta. Salaatit saavat kukkia rauhassa ja rönsyävä krassi on pistetty osittain pätkiksi, saa punalehtinen punajuuri paistatella kaikessa kauneudessaan ilman häiriötekijöitä. Sametti- ja kehäkukat alkavat olla aika loppuun palaneita, samoin hajuherne on rauhoittunut. Maissit on syöty, mutta majesteetilliset varret saavat vielä armon. purjot pitäisi saada tänään pakkaseen, pavutkin on korjattu. Auringonkukat jaksavat vielä ja perkaustoimissa löytyi mansikan rönsyä vaikka hurumykke.


Pärskis, jos niitä mansikan taimia oli hieman hintsusti silloin keväällä, "superlajiketta" on nyt tarjolla reilusti. Saa niitä muutkin . Kyseessä on nimetön, hieman metsämansikan makuinen lajike.

By Eetenineeva - 4.9.2007

Simonkallion potager on vielä vehreänä- vaaleanvihreitä kesäkurpitsoita on tullut noin 10 kpl ja vielä kurpitsat kovasti kukkivat, yksi pumpkin-pie on tehty ja syöty kermavaahdon kanssa (njam) ja paljon wokattu ja grillattu. Kyssäkaaleissa golf-palloa suuremmat päät saavat vähän vielä kokeilla pullistua, palmukaalit ovat parhaimillaan ja sellerit pitäisi myös käyttää pian pois.  Ruusukaalit eivät taida ehtiä nuppineulanpäätä suuremmaksi.  Lime koristetupakka kukkii jämäkän varren päässä eikä säikähdä vetisiä kelejä, koristeena olleet petuniat (osa omakasvattamia) taas ovat kärsineet paljoista sateista, mutta kurpitsojen lehtien alla yrittelevät työntää sitkeästi uutta kukintoa.  Ensi keväänä ehdottomasti uusi viritys, mutta pari kuukautta aikaisemmin, koristetupakka ja palmukaalit saavat ainakin jatkoaikaa, ehkä muutama vaalea kesäkurpitsakin.  Nimikyltti hautautui jossain vaiheessa röyhyjen alle ja sitä tuskin enää erottaa. Pelottaa nämä etelän hallayöt, mutta toistaiseksi ei ole päässyt puraisemaan potageriin.






By Eetenineeva - 14.10.2007

Niin se kesä kääntyi syksyyn ja potagerin aika on ohi.  Tässä ensimmäisten pakkasten jälkeen suruisat jäähyväiset.  Ensi kevääseen taas !!




By kultapiisku - 17.10.2007

Oletteko katsoneet nelosen Jamien kotona ohjelmaa ? Oikein harmittaa, että puutarhaa/kasvimaata  näkyy vain vähän taustalla, olisi kiva nähdä koko kokonaisuus eikä vain paloja sieltät täältä. Viime jakson punaisella laudalla korotetut penkit olivat ihania. Kovasti Jamie lisäsi ruokaan salviaa, ja minä kun vierastan sitä ,jo sen hajukin on niin erikoinen , mutta onhan se muuten kaunis yrtti.

By Kurppa. - 17.10.2007

Eilen katsoin. Tosi ihana keittiöpuutarha ja  punajuuria, lemppareitani. Salvia on kuulunut miun opeteltavien yrttien joukkoon, mutten osaa vielä ruuanlaitossa sitä käyttää. Tinktuurassa ja perennana arvostan ainoastaan, ulkona vieläkin tosi kauniina.

By Uni - 17.10.2007

Huolimatta siitä mitä kirjoissa sanotaan niin salvia kannattaa kuivattaa ja lisätä vain pari lehteä ruokaan jo tekovaiheessa että maku kerkeää sillein kypsyä. Sillon se ei maistu niin tujakalle, mutta antaa tietynlaista täyteläisyyttä. Minen oo edes tällä miedommalla reseptillä kyllä käyttänyt sitä kun mausteisten tai rasvasten ruokien kanssa. Sianlihan kanssa se on omiaan ja valkosipulipastassa ihan vain yksi lehti kastikkeeseen. Ja jos joskus lihapullat haisee jo vähän epäilyttävälle, muttei ole vielä oikeasti pilalla, niin salvia peittää sellasen oikein tehokkaasti. Sinne vaan ruskean kastikkeen sekaan.


Muuten mi käytän sitä lähinnä suuvetenä naurua tai teessä jos oikein sairastaa olan takaa.

By meriva - 17.10.2007

Minullakin salvia ja timjami kasvoivat tosi hyvin. Timjamia käytän lihapadoissa melko paljon, mutta salvian käyttö jää vähemmälle. Tosiaan  salvia on aika voimakas mauste. 


Mausteillahan on tosiaan pöpöjä tuhoavia ominaisuuksia, siksihän tuolla eteläisimmissä maissa niitä käytetäänkin runsaasti, ei pelkestään peittämään epämielyttävää tuoksua vaan estävät nepilaantumistakin 

By intopii - 12.2.2008

Voi Maikku2007, tiedän tunteen! Eikö ole ihan halvaannuttavaa? Täällä nämä kaikki potagerit ovat niin ihania ja vielä ihanampia...



Erehdy vielä kirjastoon ja lainaa Richard Birdin kirja Keittiöpuutarha, niin et toivu ikinä vaan sairastut parantumattomasti kuten minä.
By nanikka - 12.2.2008

kukkanen *nuuh*nuuh* kukkanen 


Mun pottagenini makaa vielä talvilevolla, joten on tyytyminen virtuaalikukkasiin. Mutta odotas vaan kesäkuussa...naurua

By rooset - 12.2.2008

Taikinamarja,sitä voi leikata mielinmäärin.
By Temskukka - 12.2.2008

Jolla näkyy kanava BBC Food voi onnellisena katsella sieltä silloin tällöin tulevaa Heavens Gardenia, joka on ihan tyystin potageria ja kasvihuonetta. Siinä esitellään kasvihuoneita ja kasvimaita, istutellaan ja perustellaan uusia yrttipenkkejä sun muita. Myös keräävät kasvimailta ruokaa ja syövät sitä. Minä istun sitä katsoen aivan hypnoosissa.
By nellynoora - 13.2.2008



 


Todella huonosti tuli satoa paitsi avomaan kurkuista kun laatikot valmistuivat niin myöhään.Ensi kesänä uusi yritys ja nyt jo huomasi,että laatikoita on aivan liian vähäsen
By tikankontti - 20.2.2008

Viime kesän satoi kokoajan! sipulit kärsi aikalailla. Panempa kuvan juuri tehdystä kasvimaasta, harmi vain ettei tullu otettua kuvaa syksyllä. Muuten kyllä tuli satoa.


By intopii - 20.2.2008

Onpa tikankontilla ryhdikäs kasvimaa. Sydän pyörähti kerran ympäri, kun kirjoitit "...juuri tehdystä kasvimaasta...". Millisekunnin ajan ehti aivoissa pyöriä, että miten nyt jo, joko joku onnellinen on päässyt aloittamaan, kunnes tajusin, että hehheh, rouvaromppainen, kuvassa kasvaa kaikenlaista pitkää vihreääkin.
By Viherpiipertäjä-Katja - 5.3.2008

Hei kaikille!


Olen uusi palstailija sekä näissä kasvimaa-asioissakin aivan vihreä vielä. Olen ensi kesänä perustamassa ensimmäistä kasvimaatani ja juuri tällaista Potager-tyyppistä,siksi tällä palstalla nyt hillunkin riesananne kyselemässä.


Kuvia olen täällä ihaillut ja juttuja yrittänyt lueskella,mutta olisiko vielä mahdollista saada jonkinlainen "palikkaohje" teiltä kokeneemmilta,että miten olette muokanneet maan näihin laatikoihin?


Eilen laitoin ensimmiset siemenet itämään,katsotaan nyt sitten mitä niistä tulee,kun ensikertaa olen asialla.Itämästä löytyy nyt pensastomaatteja,avomaantomaattia,paprikaa,mustasilmäsusannaa,kelloköynnöstä ja keijunmekkoa.

By Kaisaliisa - 5.3.2008

Itse kukin on laittanut laatikot varmaan omalla tavallaan. Osotomultaa autokuormallinen, multaa säkeissä tai jostakin omalta maalta kärrättyä lisättynä kompostilla.



Muokkaaminen onnistunee ihan puutarhatalikolla, jos sitä tarkoitat.
By Viherpiipertäjä-Katja - 5.3.2008

Tuo "muokkaaminen" oli ehkä väärä ilmaisu. Tarkoitin siis lähinnä sitä,että millä olette laatikoiden alustat peittäneet ( sanomalehdilläkö?) ja mitä sen päälle ( lantaa,kanankakkaa,ruokamultaa??) ja millaisessa suhteessa?
By Paulastiina - 5.3.2008

Mulla on alustana vaihtelevasti vanhoja kovalevyn kappaleita, pahvilaatikoita, sanomalehtiä, messumattoa, mitä ikinä just sillä hoo-hetkellä onkin kouraan osunut. Turvekuivitettua pavosenheskaa paksu kerros ja vain varsinainen kylvökerros kaupan puutarhamultaa tai -turvetta kun oma komposti ei tahdo millään piisata. Yhtä ja ainoata oikeaa tapaa ei löytyne tähänkään.
By Viherpiipertäjä-Katja - 14.3.2008

Mää taas kyselen täällä;kun olette laittaneet maan päälle sitä sanomalehteä,niin mikähän on sopivankokoinen "annos"??

Riittääkö esim. yks Hesari levitettynä keskiaukeamalta yhdeksi kerrokseksi vai pitääkö latoa useampi lehti päälekkäin?
By Fellow - 14.3.2008

Mun lavankauluslaatikoiden alla on ainakin ihan reilu kerros sanomalehteä, sivumäärää en osaa sanoa mutta märkää paperia sellainen sentin nippu (kannattaa ne lehdet kastella, ovat helpompia käsitellä ainakin tuulisella säällä, eivät lentele pitkin pihoja).
By Temskukka - 14.3.2008

Olen kokeillut erilaisia kerroksia ja yllättävän vähäkin riittää. Suurempi haaste onkin se reiättömyys ja raottomuus, sillä niistä ne pahimmat rikkaruohot aina löytävät tiensä. Kastelu toimii liisterinä niin ettei tosiaan tuuli vie eikä multaa lisätessä liiku.

Sanomalehtien tilalle voi laittaa vaikka mitä maatuvaa, pahvia, tapettia (ei muovi), peittoja sun muuta mitä muuten menisi kaatopaikalle. Räsymatoissa on se ongelma että tarttuvat ruohonleikkuriin tosi ikävästi jos pienikin langanpää jaa tyrkylle. Kokeiltu on - Anoppi oli joskus ammoin laittanut marjapuskien väliin maton ja minä sinne ruohonleikkurilla - voi elämän kevät.
By Nobile - 14.3.2008

Jaahas, se on sitten aloitettava Pääsiäisenä noiden laatikoiden väsääminen, että ne ehtii heti laittamaan maahan kun maa on sula. Tuota hevonjeskaa pitää myös ryhtyä varailemaan. Ja sanomalehtiä ei enää viedäkän paperinkeruuseen vaan kerätään liiteriin odottamaan. Into sen kun kasvaa potagerin paranteluun (entinen tuskin vielä potager onkaan), vaikka vielä viime yönä tuli uusi puhdas kerros lunta noiden entisten päälle.



On täälläkin sentään jo kevät, sanoo talitintti, ja kesää kohti mennään. Eläköön potager!

Nobile
By anita - 14.3.2008

Pitääpä minunkin muistaa lisätä ne sanomalehdet sinne keväällä. Mies teki syksyllä lavakauluksista laatikoita ja siellä ne on paikallaan, mutta multa vaan heitettiin sinne sisälle. Ja rikkaruohojahan meidän palstalla riittää! Hyvä savimaa, jossa rehottaa rohtoraunioyrtti kainaloihin asti. Plus ne kaikki muut rikkikset siellä.
By trekooli - 14.3.2008

Mitä ovat lavakaulukset?
By nanikka - 14.3.2008

Kuormalavojen (eurolava, fin-lava) päälle reunoiksi asennettavia reunuksia. Niissä on semmoiset metallinurkat joiden avulla niitä voi pinota ja ne pysyy sen lavan päällä.

By trekooli - 14.3.2008

Kiitos tiedosta, vaan enpä tullut hullua hurskaammaksi;-))
By Paulastiina - 14.3.2008

Lavakaulus

By nanikka - 14.3.2008

Minen löytäny kuvaa... Onneksi Paulastiina löysi Smile
By eevastiina - 14.3.2008

Kiitos Paulastiina kuvasta. Olen kysellyt lavakauluksia sieltä täältä osaamatta selvittää, mitä ne ovat. Ei tunnu mistään löytyvän. Olisikohan K-raudassa tai Agrimarketissa?
By kugeldistel - 15.3.2008

Tältä palstalta löytyisi varmaan joku viisas auttamaan probleemani kanssa: Viime kesänä rakensin isohkon laatikon - 2m leveä, 1.5 m pitkä ja 50 cm korkea - tarkoituksenani kasvattaa siinä riveissä erilaisia yrttejä. Laatikko laitettiin takapihalle siihen yhteen ja ainoaan paikkaan mihin se mahtui. Keväällä kaikki alkoi oikein lupaavasti ja yrttirivit itivät mukavasti mutta kun ympäröivät puut kasvattivat lehdistönsä täyteen kokoon, ei valoa enää olekaan tarpeeksi. Tylsää! Yrtit muuttuivat kitukasvuisiksi ja yrittivät raukat kukkia lähes lehdettöminä. Tillirivi näytti voivan hyvin kunnes yhtenä yönä jonkin sortin mittarimato meni ja popsi kaiken suuhunsa ihan kertaheitolla. Kysymykseni siis kuuluu: Mitä keittiöpuutarhan pikkukasveja voisin istuttaa laatikkoon? Jotain sellaista, että eivät tarvitse täyttä auringonvaloa. Onko sellaisia olemassakaan? Vai muutanko lootan hiekkalaatikoksi?
By Temskukka - 15.3.2008

Olikohan syynä varmasti vain valon puute? Viime kesänä satoi kaiken aikaa joten ravinteet huuhtoutuivat herkästi pois. Minkälainen multa sinulla siinä laatikossa oli? Oliko kalkkia tarpeeksi?

Viime kesänä minullakin lähti tillit madoille, sitä sattuu.
By minttumeirami - 15.3.2008

Piti tulla oikein tälle palstalle fiilistelemään, kun hanki painuu ja potagerin laatikoitten reunat alkavat hahmottua koko ajan selkeämmin Smile Ei ole enää pitkä aika, kun päästään rakentamaan uutta,laajentamaan vanhaa! Minun potagerin kohokohta on liiterissä: vanhat ruutuikkunat, joista pitäisi kasvihuone väsätä! Ai jai, sulaisipa lumet nopeasti, roudastakaan ei ole liiaksi riesaa täällä etelässä...
By kugeldistel - 17.3.2008

Temskukka, hyvä poitti tuo kalkkivaje. Ehkä siitäkin oli kyse. Muuten multa oli hyvää tavaraa, suoraan Biolanin pussista ja alla vanhaa kompostia...
By kugeldistel - 17.3.2008

Temskukka, hyvä poitti tuo kalkkivaje. Ehkä siitäkin oli kyse. Muuten multa oli hyvää tavaraa, suoraan Biolanin pussista ja alla vanhaa kompostia...
By anita - 17.3.2008

Kugeldistel, minä olin olevinani ensimmäisenä kesänäni nykyisessä talossa fiksu ja tein yrttitarhan mahdollisimman lähelle keittiön ovea. Ainoaksi ongelmaksi siinä muodostui, kuten kesän kuluessa sain huomata, että se oli koko tontin varjoisin kohta Wink No, kasvoihan siinä jotain, mutta eipä se sato mitenkään valtava ollut. Seuraavana keväänä suurensin penkkiä hieman ja tein siitä varjopenkin. Yrttipenkki siirtyi aurinkoisempaan paikkaan.
By Viherpiipertäjä-Katja - 18.3.2008

Mitäpä sanovat vanhat "Potager-konkarit" siitä,että paljonko uskallan laittaa hyvin palanutta hevosen lantaa laatikoihin ( laatikon mitat tulevat olemaan 1.3m x 3m ?

Olkea ainakin tulee joukkoon ja kalkituskin kai paikallaan ( kyseessä siis uusi kasvimaa)sekä ruokamultaa? Olen ajatellut kasvatella yksivuotisten kesäkukkien lisäksi mm:silpoydinherneitä,mansikkaa,koristekurpitsaa,avomaan tomaattia ja kurkkua,paprikaa,porkkanaa sekä sipulia.
By Temskukka - 18.3.2008

Kurpitsa haluaa tosi voimakasta multaa (XXXL), mutta mansikalle ei sovi oikein hyvin lannoitteet(XS). Porkkana ja sipuli menevät noin niinkuin mediumtasolla (M), tomaatit ja kurkut taas vähän niinkuin voimakkaampaa (L tai jopa XL).

Saiko tästä selvää?

Minä en ole potagerkonkari, kuhan sählään.

By Viherpiipertäjä-Katja - 18.3.2008

Temskukka: kyllähän tuosta jo apuja on. Tietää hieman mitä samaan laatikkoon laittaa kasvamaan Smile

Mutta tarkoittaako esim. määrä M 50 litraa vai ennemminkin 5 l/loora?



Kyllä jännittää ihan kauheasti,että mitähän tästä kasvattelusta oikein tulee saldoksi... eilen koulein ensimmäistä kertaa elämässäni tomaatteja ja mustasilmäsusannoja. Ja tänään homma jatkuu pensastomaateilla,paprikalla ja kelloköynnöksellä Smile
By memuli - 18.3.2008

Kävin aikani kuluksi kurkistelemassa potagereitanne, eli vanhoja kuvianne, ja innostuin niistä niin, että pitää itsellekin pykätä täksi kesäksi pari sellaista laatikkoa. Minulla oli kyllä pari kelteistä tehtyä laatikkoa, mutta niihin kerääntyi ihan älyttömästi etanoita. En tiedä, oliko syy niissä vanhoissa puolilahoissa puissa, vaiko viime kesässä. Salaatit syötiin tyystinl. Aion heivata ne muuhun käyttöön. Liekö tuo kevätaurinko tehnyt tepposensa ja mullan kimppuun pitäisi jo päästä. Pajua kävin keräämässä, ja niistä teen pari köynnöstukea pääsiäislomalla.

By Nuu - 18.3.2008

Partasieni, laitoin sulle yksityisviestin. Käy lukemassa.
By Viherpiipertäjä-Katja - 27.3.2008

 


Laitan tähän nyt karkean kuvan suunnitelmastani ja pyydän,että vinkkaatte mikäli esim. huomaatte,että kasvit eivät sovi kasvamaan näin,tai,no oikeastaan,kaikki kommentit tervetulleita


Tila johon keittiöpuutarhaani suunnittelen on pitkä ja kapea,joten mitään ihmeempiä muotoja on vaikea saada aikaiseksi.. Alueen ympäröin näillänäkymin heinäseiväsaidalla ja heinäseipäistä saan myös tukia mm. koristekurpitsoille. Sisäänkäyntiin väsäilen jonkinlaisen kaariportin,johon tulee kasvamaan Kelloköynnöstä.Sisäänkäynnin luo ( potagerin ulkopuolelle siis) tulee kesäkukkapenkki johon laitan myös nuo Kelloköynnökset kasvamaan.


Kuvassa eivät näy pensastomaatit,jotka istutan joko ruukkuihin tai sitten puiseen isohkoon kukkalaatikkoon ja laitan ne tuonne potagerin perälle. Mihinkä vain san mahtumaan tulee köynnöstukiin kasvamaan ainakin Tuoksuhernettä,Ruusupapua ja Köynnöskrassia.


Laatikot tulevat olemaan 130cm x 300cm kokoisia. Kesäkukkia istuttelen sinne sitten sen mukaan mihin tilaa hyötykasveilta jää. Käytävät ympäröivät laatikot joka suunnasta n. 60 cm leveydeltä.( päätymäinen laatikko,jossa mm. tomaatteja,tulee aitaa vasten toiselta pitkältä sivultaan) . Käytävät katan puunkuorihakkeella. Mansikkalaatikon eteen jätän leveämmän käytävän sisääntuloa sekä puutarhatuoleja varten. Sisääntuloa olen ajatellut siis tuohon vasempaan kulmaan,kun katsotaan tuota alimmaista kuvaa.


Tässä nyt sitten tuota hahmotelmaani:


 


 



 


By Oulunseudulta - 27.3.2008

Kivalle näyttää!
By anita - 28.3.2008

Näyttää hyvältä ja järjestelmälliseltä. Koko alue kuulostaa aivan ihanalta.
Oletko kuullut kumppanuuskasveista? Siis kasvit, jotka vierekkäin tai samaan penkkiin istutettuna parantavat toistensa kasvua ja satoa. Samoin ne voivat myös vaikuttaa negatiivisesti toisiinsa. Herne ja sipuli kuuluvat tähän negatiiviseen sarjaan toisiinsa nähden. Herneet eivät sovi myöskään tomaatin viereen. Jospa istuttaisit ne mansikoiden viereen ja porkkanat siirtäisit sipulien kanssa samaan penkkiin. Etenkin, kun porkkanat ja sipuli ovat kumppanuuskasveja.
Tomaattien väliin voisi istuttaa pari basilikaa. Kaalien väliin voisi laittaa hiukan rosmariinia tai salviaa karkottamaan kaaliperhosia.
Salaatti, paprika ja tomaatti sopivat hyvin yhteen.
By Viherpiipertäjä-Katja - 28.3.2008

Kiitos Anitalle jälleen kerran. Googletinkin heti infoa noista kumppanuuskasveista.
Olen kyllä kovasti lukenut kirjastosta lainaamiani kirjoja ja täällä netissä pyörinyt,mutta tuntuu,että nyt alkaa olla pää jo niin pyörällä kaikesta tietomäärästä,että pitänee olla viikonloppu edes ajattelematta näitä kasvatteluasioita ( taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty,kun pitänee laittaa taas lisää siemeniä purkkeihin itämään )
By anita - 28.3.2008

Partasieni, ei onnistu Wink Minä olin pääsiäisen mökillä ilman nettiyhteyksiä, niin taimet tulivat uniin Wink



Ensimmäisenä vuonna ei kaiken tarvitse mielestäni olla täydellistä, ei lähellekään sitä. Eikä seuraavanakaan, eikä mikään voi olla täydellistä koskaan. Sekaisinhan siinä menee, jos yrittää orjallisesti noudattaa kaikkea. Minulla kun ei ole vielä palstan pohjaakaan piirrettynä (meillä on puutarhapalsta ja mies teki viime syksynä sadonkorjuun jälkeen sinne laatikot), saati sitten, että olisin suunnitellut, mitä istutan mihin. Vielä kun pitäisi kierrättää niitä paikkoja...
By Viherpiipertäjä-Katja - 28.3.2008

No,hyvä tietää ettei ole yksin; nimittäin mullekin on jo uniin tunkeneet nämä siemenet,taimet jne.
Välillä tuntuu,että työpäiväkin hujahtaa ihan omissa puutarha-aatoksissa..

Mieheltä sain jo uuden lempinimen: Viherpiipertäjä
By Ropsu - 31.3.2008

Olen nyt lukenut koko ketjun, ja täysin myyty ihanille potagereille! Meillä on itsellä niin pieni piha, ettei sinne voi kovinkaan paljoa kasveja suunnitella, miehen mielestä kun täytyy olla tilaa lepotuoleille ym. no-jaa


Noh, mutta eipä enää hätää. Tuli kaiken tuon sanomalehtien ylistyspuheen jälkeen mieleen, että anoppilassahan on vanhaa pellonpohjaa, joka nykyään kasvaa lähinnä pajukkoa ja heinää. Heillä ei ollut mitään sitä vastaan, että valtaan osan pellosta takaisin hyötykäyttöön, mies lupasi auttaa raivauksessa ja kaupanpäälle laatikkomateriaali löytyy appiukon romuläjästä!!! Anoppila on sopivan matkan päästäkin meiltä, ei liian lähellä, mutta ei niin kaukana, etteikö tulisi puutarhaa hoidettua.


Olen aivan onneni kukkuloilla, erilaisia suunnitelmia on jo päässä ja paperilla, viime yönä en saanut nukuttua, kun tuli kaikenlaisia ideoita mieleen koko ajan. Mitenkähän minusta tuntuu siltä, että puutarha-ala tulee pikkuhiljaa vuosivuodelta kasvamaan anoppilassa... Ensi viikonloppuna menen katsastamaan pellon ja etsin parhaimman paikan, sekä tutkin ne apen romulaudat. Kyllä se kesä tulee!


Tästä ketjusta innostuneena ajattelin dokumentoida projektini alusta saakka aina loppusyksyyn.

By Viherpiipertäjä-Katja - 1.4.2008

Tervetuloa vaan Ropsu joukkoon tummaan hymy

Täällä on varmaankin monta,joka menettänyt yöunensa tämän harrastuksen vuoksi.
Itse olen myös uusi palstailija ja täältä on kyllä löytynyt todella ystävällisiä ihmisiä,jotka jaksavat avittaa meitä vasta-alkajia eteenpäin.

Itse olen myös dokumentoinut kylvöjäni,suunnitelmiani jne. jotta sitten ensivuonna olisin hiukan viisaampi ja muistaisinkin jotakin:

http://www.freewebs.com/kurpitsa020670/index.htm
By Sand - 2.4.2008

Minäkin olen pitkin talvea selittänyt itselleni, että viime kesänä synnyttämäni uuden kasvimaan mullosalue onkin vain nyt se multavarasto, josta multia on helppo lykkiä esimerkiksi Potagerin mukaisiin laatikoihin...se olisi konsti, jolla minun ei tarvitsisi siirrellä ensin hiekkaa ja kiviä alta pois jonnekin ihmepaikkoihin, koska laatikkokehikkoonhan riittää kerros sanomalehtiä alle ja siihen sitten päälle multaa vaan :}
By Yrttimaa - 5.4.2008

Voi kun minä olisin myös nuo sanomalehdet keksinyt 2 vuotta sitten kun perustin kasvimaata lootineen. Viime kesänä katoin sanomalehdillä ja hakkeella polut, mutta ne lootien alustat olis ollut KAIKKEIN tärkein alustaa ensin sillä sanomalehdellä. Savimaata kun yrittää parantaa joka vuosi hiki hatussa ja joka kevät ei voi kun todeta, että savi on imaissut kaikki parannusaineet ja savi on jäljellä. Mitä tehtävissä? Loodissa on paljon monivuotisia kasveja, joten niiden nostaminen ylös ja lootien perustamistöiden teko olis ihan hirvee shokkihoito sekä kasveille että tekijälle. EN ALA!!! Onko se taas vermikuliitti-turve-komposti-lekasora-keitoksen teko ja jakaminen laatikoihin. Eikun rautakauppaan.
By Hanna-Kaisa - 9.4.2008

Minäkin olen menettänyt koko talven yöunet potageria suunnitellessa. Nyt kun olisi toteutuksen vuoro niin isäntä on sitä mieltä ettei niin suuritöisiä laatikoita kannata tehdä vanhasta ja harmaantuneesta laudasta, joka lahoaa parissa vuodessa, vaan ne pitäisi muka tehdä kestopuusta?! No, eihän se käy mitenkään rappioromanttiseen keittiöpuutarhan suunnitelmaani.

Miten te olette tämän ratkaiseet? Kauan tavallinen lauta kestää ennenkuin hajoaa?

Suunnitelmani on kyllä aika iso ja laaja, joten ymmärrän ettei sitä olisi kiva rakentaa uusiksi joka toinen vuosi...
By tessuli - 9.4.2008

Eihän kukaan kiellä tekemästä lootia kestopuustakaan, mutta silloin kyllä pitää laittaa sisäpuolelle muovi "myrkkysuojaksi". Viisaammat ovat kyllä sanoneet, että jos laittaa sen suojamuovin mullan ja puun väliin, niin silloin muovin ja puun väliin tiivistyy paljon kosteutta, eikä kestopuu kestä niin hyvin, kuin ilman muovia. Turvallisinta ja halvinta on varmaan tehdä lootat tavallisesta puusta, vaikka niitä joutuukin sitten uusimaan jonkun vuoden päästä. Lootia voi uusia vaikka muutaman kerrallaan, ettei tarvitse uusia koko aluetta samana vuonna.

By nanikka - 9.4.2008

Minulla ei ole lootia ollenkaan. Lähinnä sen takia, että ilman lootia minä saan muotoiltua penkit joka vuosi sen mukaan mikä milloinkin miellyttää.

By Romppu - 9.4.2008

Olen tässä kanssa miettinyt noita kasvatuslootia. Kestopuuta en halua käyttää, niin löysin mielestäni oivan ratkaisun tuolta Helsingin messuilta. Meinaan jos käsittelisi laudat tervemaalilla. Vannoivat että on myrkytön ja voi laittaa hyötykasvipenkkiin ja lisäksi myös käsitellä vaikka auton pohjan ruosteelta... Ihmeainetta sanoisin. Eikä edes jäädy, joten tuo säilytyksin olisi helppoa. "pohtii"
By Hanna-Kaisa - 13.4.2008

Romppu, kiitos hyvästä vinkistä! Googletin ja löysin Tarcon Oy:n Puijon Tervan, tarkoitat varmastikin heidän tervamaalia. Kuulostaa tosi hyvältä ainakin nettisivujen mukaan. Aika hintavaahan tuo on, mutta tulee sitten pitkäikäisempi.
By Romppu - 14.4.2008

Just sitä tarkoitin. Olen tässä ajatusta pyörittänyt mielessäni, niin aion tilata tuon ison pönikän,
siis 10 l... On sitten joka paikka tervattu ja kestävää... Sitä voi ostaakin tietyistä paikoista, täällä turun seudulta löytyy naantalista... Säästäis nuo postituskulut.




By kultapiisku - 16.4.2008

Mullekin tulee potager, ostin lautoja varten Osmo Colorin EcoGarden käsittelyainetta. Piti tilata rautakaupaan 2,5 litraa maksoi 69 eur.Aika kallista.
By memuli - 16.4.2008

Olipas kallista, paljon enemmän hintaa siis kuin esimerkiksi 3 litran hautatervalla! Hmmm. Tuote sisältää erikoisuretaaniöljyä...??(Käyttöturvallisuustiedotetta tästä ei löytynyt valmistajan sivuilta.)
Tämä fundeeraus tuli siitä, kun olen ihan kohta aikeissa tervata veneen.

By Romppu - 16.4.2008

Mitä mieltä muut ovat tuosta tervamaalista? Värejä siitä löytyy Musta (ylläri!), Ruskea, Punaruskea (mahonginpun.), Punainen (faluninpun.) ja Vihreä (sammalenvihreä). Minusta ihan hyviä värejä puutarhaa, vaikka itse otan varmasti tuota mustaa. Avainlipputunnuskin on annettu.

By nanikka - 16.4.2008

Minusta se on kallista. Voisin kuvitella, että ohennettu terva ajaisi saman asian. Paljon edullisemmin. Toki sävytys voi olla vaikeampaa. Huhuilkaapa hoyabellaa, hällä saattaisi näihin tervajuttuihin olla parempaa tietoa.


Hoyabellan antamien vakuutusten jälkeen uskaltauduin viime vuonna suojaamaan vaikka ja mitä tervalla. Ja hienoa jälkeä sillä tulee. Kasvarin puut tervaan tänä keväänä, jahka se ensin vähän kuivuu tämän talven jäljiltä.


(Miksi mulle tulee uretaanista muovi ekana mieleen??)

By Romppu - 16.4.2008

Terva on minulle aika vierata tököttiä. Hajun kyllä tunnistan. Täytyy käydä katsomassa mitä hautaterva maksaa. Miten sitä laimennetaan. Eihän sitä täydy lämmittää?. Mun ei tarvitse välittää tuosta sävyttämisestä, tumma/musta käy hyvin. Jos vaikka Hoyabella antaisi hyviä vinkkejä. "huhuilee"
By memuli - 16.4.2008

Minä olen tuota tuotetta ihmetellyt. Tervamaali, jossa pitäisi olla kolmasosa näitä eri aineita (siis terva, vernissa, liuotin), kuivuu hitaasti. Se perustuu juuri tuohon hitaaseen kuivumiseen, eli imeytyy puun sisään ja näinollen suojaa hyvin ja tarttuu pohjaan hyvin.
Allamainitun tervamaalin esittelyssä on ristiriitoja, jotka eivät siis toimi yllämainitussa, aidossa, tuntemassani seoksessa: siinä sanotaan että sen voi maalata vanhan (valkoisen) maalin päälle, kuivuu pakkasen puolella, ja kuvissa käsitelty pinta näyttää tosi peittävältä. Siinä sanotaan myös, että jälkikäteen voi heti maalata peittävällä maalilla päälle. Yleensä tätä ei voi tehdä, sillä terva tulee maalin läpi, jos maalaa suht nopsasti päälle peittävällä maalilla. Muitakin ihmeteltäviä asioita löytyy.
Tässä kuva, jossa käsitelty yllämainitulla tuntemallani seoksella, mutta sävytetyllä (pigmentti mukana). Toki, voihan seoksia olla minkäsorttisia ja minkälaisia tahansa, mutta ihmetyttää...




By memuli - 16.4.2008

Tässä kelottuneen puun sävyinen vastapainoksi edelliselle. Tästä puun syyt kuultaa läpi.




By Romppu - 16.4.2008

Pistinpä kyselyn tuosta Tervamaalista. Nyt odotellaan.
By nanikka - 16.4.2008

Tervaa minä ohennan havutärpätillä (about 1 osa tärpättiä+2 osaa tervaa), molemmat on männystä saatavia luonnonmukaisia aineita. Hautaterva ja puuterva valmistetaan eri tavalla, mutta ajavat saman asian. Min tarkoituksiin. Ei tarvitse lämmittää.


Pintakuivaksi kuivui ohuella kerroksella alle päivän, isännän tosi paksu tatina (pelkkää tervaa paksulti) kesti kuivua pari viikkoa. Tuoksuu sen aikaa kuin on kosteaa mutta sitten tuoksu häviää.


Oletan, että sama tuoksu/hajujuttu tulee myös tervamaalilla, tervaa siinäkin on.


Palatakseni aiheeseen: siivosin viime viikolla myös pottagenistani laudanpätkät ja muut romut pois. Jonkun pitäisi nyhtää ne nurmiheinät pois sieltä ensi viikonloppuna.

By sinivuokko - 17.4.2008

Meillä on mm. terassi suojattu sellaisella seoksella, että siinä on puutärpättiä, tervaa hieman vähempi kuin tärpättiä ja sitten pieni loraus pellavaöljyä. Hyvin on puuta suojannut ja on aika luonnollinen. Sävyä voi säätää se mukaan, minkä verran laittaa tervaa.
By kultapiisku - 22.4.2008

Tuleville potageristeille( ?) haluaisin suositella Karin Berglundin kirjaa "Så i ruta"(1993), jonka hän on kirjoittanut Bartholomew"Square Foot Gardenin" innoittamana. Haluaisin ostaa kirjan,mutta en ole löytänyt sitä vielä mistään, osaako kukaan auttaa? Minua viehättää Berglundin tyyli, eli ihan tiukkaa asiaa kivan "höpöstelyn " välissä.

Tässä esimerkkejä , montako kasvia voi istuttaa yhteen ruutuun joka on 30 x 30 cm ,eli yksi rivi per ruutu

9 pinaattia

9 vahapapua

4 keräsalaattia

9 lehtisalaattia

4 jäävuorisalaattia

16 retiisiä

16 punajuurta

16 porkkanaa

16 majrovor olisko se lanttu?

16 sipulia

9 kyssäkaalia

1 parsakaali

1 tomaatti+ 2 keräsalaattia

2 hernettä + 4 pinaattia.

Kirjassa käsitellään myös sitä mitä voi istuttaa, kun ensimmäinen sato on nostettu. Itse olen joskus kunnostanut kesäkurpitsa penkin jo syksyllä,ja istuttanut siihen valkosipulia ,jotka olen sitten nostanut jo ennen kesäkurpitsojen istutusta. Tällöin sipuleihin on tullut jo korkeat varret, jotka pilkotaan pakkaseen ja käytetään keittoihin yms. Itse sipuli osa on vielä pieni.

Lainasin kirjan taas kirjastosta, ja omapa mukava lueskella sitä kun unelmoi potager kasvimaasta.. ja kummasti sitä ruotsia osaa kun aihe on kiinostava. Toivottavasti joku tekeisi suomalaisen potager+ ruutuviljely kirjan.

By mai-lee - 22.4.2008

alkuperäinen mel bartholomew on tässä vieressäni. suomentaja hannele vainio. oma kappaleeni on vuodelta 1986. on se niin hassun hauskaa jutustelua, että talvipäivien ratoksi sen taas kotiin toin.
näyttäisi olevan *hyllyssä* aika monessa pk-seudun kirjastossa. ilmeisesti myös muualla maassa.



olisiko berglundin kirja ihan vaan ruotsinnos?


edit: tuo ruotsinkielinen näyttäisi olevan vain tikkurilassa ja tällä hetkellä lainassa.

By kultapiisku - 22.4.2008

Ei ole ihan ruotsinnos, kyllä siinä on Berglundin omia ajatuksia, ja sitä höpinää ,josta niin pidän. Mutta perusteet ,lannoitusmix yms. on suoraan lainattu M.B:ltä . Mielestäni Berglundin " Unelmien kotipuutarha" on parasta "puutarhapornoa" , eli sen otan sänkyyn illalla kun oikein on pimeää ja ankeaa.

Arvaa kellä se Tiksin kirjaston kirjan on Smile

By mai-lee - 22.4.2008

:-) jahas, muista palauttaa ajoissa. 14.5:kö se eräpäivä oli? etkö ole lukenut noita melin suomeksi käännettyjä höpinöitä?
By kultapiisku - 22.4.2008

Höh, mä aina maksan sakkoja, pitää tukea hyvää toimintaa! Täytynee taas käydä helmetissä, yksi BBC puutarhakirja löytyi mun viherhuoneesta tänään kun olin päikkäreillä .

Olen lukenut myös Melin höpinät , ihan ok, men Berglund är bätre.

Siinä mielessä joku uusi suomenkielinen tai käännös olisi kiva, koska vaikka asia ei ole miksikään muuttunut, niin kuvateknikka on M.B:n ajoista kehittynyt huimasti.
By Viherpiipertäjä-Katja - 25.4.2008

No niin,nyt ollaan tällaisessa vaiheessa mun "Potagerissani",että laatikot on täytetty ( paitsi tuo ällänmallinen tuolla taka-alalla,johon tulee yksivuotisia kesäkukkia ja köynnöksiä). Vielä pitää nuo ylikorkeat tukipuut katkaista ja keksiä jotakin,kun tuo maa on niin epätasainen,että ikävästi jäivät nuo mun sanomalehtiviritykset näkyviin joistakin kohdin,kun en halunnut noin matalia laatioita maahankaan kaivaa.






Ei tästä nyt sitten ihan tulekaan ( yllättäen) sellainen kuin suunnittelin,koska tuo tila on niin kapea. Mies ei oikein riemastunut välien kattamisesta,joten katsotaan nyt sitten kuinka kauan jaksaa leikkurin kanssa noita laatikoita kierrellä silmän isku


 


Ja tässä vielä se meidän "Potagerin yllätys" testaamassa laatkon pohjamukavuutta naurua:




By Temskukka - 25.4.2008

Nuo kurkistelevat sanomalehdet tummuvat aika äkkiä kun multa niitä värjää kun vesi tulee läpi, ja reunassa se nurmi aina pakkaa kasvaa vähän pidemmäksi jollei tarkkana niitä trimmeröi

.



Aivan ihana kuva muuten tuo ylempi, ihana perspektiivi ja tilajatkumo...ja alemmassa tyypillinen kissa-asenne. Sinne maata missä on pelissä mukana, mahdollisesti tiellä ja paikka on mukava.
By Fellow - 25.4.2008

Ylipitkät nurkkatolpat on ihan hyvät, pitävät harson pois maanpinnalta ja pikkuisten taimien päältä. Älä siis katkaise vaan asettele harso niiden päälle!
By Viherpiipertäjä-Katja - 25.4.2008

Kiitos Fellow vinkistä : )
By Nuu - 25.4.2008

Partasieni, tosi mukavan näköiset istutuslaatikot! Kyllä niitä kelpaa sitten kesällä(kin) ihailla...löydät varmaan itsesi sieltä suhteellisen usein seisomassa ja tuijottamassa onnellinen virne naamalla Smile
By Sand - 25.4.2008

On tosiaan Partasienellä mukavat laatikot ja nuo kaarituet väleissä hienot. Mutta kyllä se kate, jonka alla olisi vielä sanomalehtiä, olisi poikaa, sillä kesällä nurmikko menee noiden lautojen alta laatikoihin.
By Kurppa. - 25.4.2008

Kadehdittavan hienot, kerta kaikkiaan!
By Viherpiipertäjä-Katja - 26.4.2008

E''mä tiedä,mut hyvä,kun ei oo lastit housuissa,kun niin paljon jännittää,että onnistuuko edes mikään näistä meikäläisen ensikasvatteluista ihmetys

By Nuu - 26.4.2008

Niinjoo Partasieni, arvaa vaan jännittääkö meitä kaikkia onnistuuko meilläkään mikään- oli sitten kyseessä ensi- tai toinenkasvatus Smile
By Emine - 26.4.2008

Tähän se tulee minunkin potager... lohdutonta vielä.


Pihasta kaadettiin toistakymmentä isoa koivua ja juurakot kävi tuttu kätevästi pilppuamassa kannonjyrsintäkoneellaan. Nyt silpun levittelin melkein koko kasvimaalle ja lisää tulee vielä parikymmentä kottikärryllistä. Jätän tilaa muutamalle isolle penkille jotka kylläkin peitän mansikkakankaalla. Jos ja kun en laiskana sitä silppua jaksa savipeltoon sotkea niin maatukoot sitten rauhassa aikansa ja toimikoot potagerin pohjana. Itseasiassa koko potagerinnostukseni on lähtenyt täältä kun olen kahlaillut noita vanhoja viestejä, ihanan näköisiä puutarhoja, tosi ihania.


Laatikoita olisi tarkoitus alkaa väsäämään nyt viikonloppuna, ellei lenssu ota kovempaa otetta.


By Sand - 26.4.2008

Hyvä ihme, miten paljon sinulla on siinä markkia toteuttaa vaikka sitten mitä! Ja mullosta valtavasti.
By Emine - 26.4.2008

Juu-u. Tilaa on ja loppukesästä sen sitten huomaakin... Meinaan tuo juolavehnä viihtyy meikäläisen kasvimaalla erityisen hyvin. Täytyy kyllä myöntää että näin 1-vuotiaan äitinä taisin hieman isohkon palan kakkua haukata kun kynteni tuohon multaan iskin kaksi kesää sitten.... Aika vaan ei tahdo riittää ja yhteen akkaan myllättäväksi tuo on aikas iso. Ukkokulta kun ei ennätä osallistua kun herneiden ja mansikoiden syömiseen...
By Paulastiina - 26.4.2008

Kattamalla jää kitkeminen vähiin, ja se istuttaminen ja kylväminenhän hauskinta onkin. Jos ei heinää, olkea, ruohosilppua tms. riitä katteeksi, voi vaikka mansikkakankaan kanssa kasvatella kaalinpäät sun muut. Jätesäkkikin kestänee yhden kesän.
By Emine - 26.4.2008

Tänävuonna en suoraan maahan meinaa penkkeihin laittaa mitään ilman mansikkakangasta.

Pensaspavut, Maissit, Kesäkurpitsat, avomaakurkut. Kaik saavat kasvaa mansikkakankaassa. Herneetkin meinaan taiteilla kankaan alle.



Laatikoihin sitten laitan salaattia ja porkkanaa ym. pikku piiperrystä minkä kasvattaminen on osoittautunut minulle tuossa savipellossa mahdottoman vaikeaksi tehtäväksi.

En kertkaikkiaan ehdi kuopsuttaa jatkuvasti ja a) rikkaruohot valtaavat ja b) savi kovettuu kovaksi kuoreksi penkkien pintaan.



Siksi siis pelastajani olkoonkin potager, kaikkivoimainen POTAGER! (pitäis vissiin mennä jo pehkuihin, alkaa olla suunnitelmat taas suuret...)







By annesurfs - 26.4.2008

Emine, savimaalla pelataan täälläkin! Siitä johtuu mieleeni kysymys, oletkos kokeillut talvivalkosipulia? Kasvaa meinaan tosi hyvin savimaallakin!



Helppo kasvatettava, ja kaikki, kelle olen antanut maistiaisia, odottavat kieli pitkällä lisää! :O)
By minttumeirami - 26.4.2008

Partasieni, hieno potagerin alku sinulla! Laita vaan rutkasti sanomalehteä istutuslaatikoitten pohjalle, säästyt isolta hommallta rikkaruohojen kanssa. Käytävätkin suosittelen katettavan. Itselläni on messumattoa ja sen päällä kutterinpurua, jota sain säkkikaupalla yhden puusepänliikkeen roskisten luota SmileKutterinpuru oli hienon näköistä viime kesänä. Sanoin miehelle, että meillä on kultaiset polutkin potagerissa! Nyt on tietysti harmaantunut, kaunis (ja ympäristöön sopivampi Wink sekin...

Meillä potager kehittyy tänä kesänä niin, että ainakin neljän tomaatin minikasvari taidetaan pojan kanssa pykätä. Iso kasvari voi olla tälle kesälle liian iso pala purtavaksi. Pikkukasvari saa kyllä sitten jäädä kylkeen aikanaan; tulee vähän sellaista "huvikumpumeininkiä"
By Temskukka - 26.4.2008

Emine, jos vain suinkin on mahdollista niin mansikkakangasta parempaa katetta olisi hake, olki, heinä, hevosenpee, nurmenleikkuutulos jne. Savimaalle kaikki tälläinen eloperäinen tuo joka vuosi lisää laatua multaan. Kenties hiekka/sora voisi olla myös yhtenä....?



Kokeile edes osaan kasvilaatikoista sitä jollei muuten. Eloperäinen kate on mielestäni paljon joustavempaakin, kaikenlainen muutos ja leviäminen sujuu pehmeämmin. Nämä eivät maksakkaan kuin murto-osan mansikkakankaasta.



Mutta teet niinkuin teet, kate on joka tapauksessa ehdoton vaihtoehto varsinkin pienten lasten äidille. Kattamispäiväksi lapsi mummolle hoitoon ja lopun kesää saa olla kasvimaan suhteen rauhassa.
By Kara.Koo - 26.4.2008

Minun puutarhalaatikossa multa on vanhaa peltomaata (köyhääkin) josta heinää puskee aivan liikaa. Suunnitelmissa on laittaa kanankakkaa reilusti ja kattaa penkki sanomalehdillä ja pienellä multa kerroksella. Istutus/kylvövaiheessa lehteen reikä josta taimi/siemen pääsee multaan... Kesällä jos nurmikko kasvaa laitan leikkuusilput sinne katteeksi.

By Emine - 26.4.2008

Juu, Temskukan ajatukset itsellänikin olleet, eli laatikot meinaan kattaa myös, pysyy kosteuskin paremmin kun on kuuma paikka. Minulla on niin paljon tuota nurmikkoa leikeltävänä että siitä riittää katteita laatikoihin. Tämä minun palstani on ollut melkein hoitamaton monen monta vuotta, eli ei meinaa pelkkä ruohosilppu ym. heinä riittää kasvien katteina maassa (tai sitten olen laittanut liian vähän) , siksi tuo mansikkakangas. Jos intaannun tallilta heinää/pahnoja paalitolkulla kantamaan niin voinhan sitäkin vielä kokeilla. Käytäville ainakin tuon heinää tai pahnoja.
By Temskukka - 26.4.2008

KaraKoo, heinäsilppua kun on tarpeeksi niin ei sanomalehtiä tarvita. Voi kun saisit hevonpeetä...!
By Kara.Koo - 26.4.2008

Temskukka, se oiskin kivaa! Meillä ei ole muuta kuin puudelin kakkaa oho


Meillä on sen verran pieni piha ja vielä(kin) huonosti kasvava nurmikko, siitä ei ruoho silppua taida valitettavasti saada tarpeeksi, siksi sanomalehtisuunnitelma.

By Myskimalva - 26.4.2008

Heh heh kun alkoi naurattaapomppivaa nauruapomppivaa naurua ette sitten ole vielä kukaan postissa tuota Temskukan tavaraa laitelleet?pomppivaa naurua

By Temskukka - 27.4.2008

Huom. ei se ole minun tavaraa vaan Mustanghepan! pomppivaa naurua

By Myskimalva - 27.4.2008

Wups,oho

By Hanna-Kaisa - 6.5.2008

Kyselin aiemmin tervamaalista mutta se tuntui loppupelissä niin kalliilta ja hankalalta että päätin tehdä laatikot vanhasta harmaantuneesta laudasta... oliko tuo nyt sitten viisas ratkaisu niin mietin sitä sitten parin vuoden päästä kun laatikot lahoaa käsiin =)


Tässä vanhaosa kasvimaasta uusilla laudoituksilla ja aidalla:



Tässä uutta nyt vappuna rakennettua: (tässä oli aiemmin karviaisia ja mustaherukoita, jotka siirsin reunoille)



Näkyisikö tästä kokonaisuus vähän paremmin:


Laatikoiden välistä haluaisin nurmikon pois, on vielä mietinnässä että mitä tilalle?! Myös portin teko on kesken, siitä pitiäisi tulla jotenkin sirompi. Ja tietysti tuo yksi laatikko on harmittavasti vielä ilman multaa... No ensi viikonlopun uutta intoa odotellessa...

By Hanna-Kaisa - 6.5.2008

Puhuin portista tuossa edellisessä viestissä mutta eipä se paljoa kuvista näy. Tässä parempia, kauempaa otettuja.


Pihalla kun on muuten niin paljon kiviä että olisi hyvä saada myös tuonne potagerin puolelle yhtenäisyyden vuoksi, mutta en kyllä enää jaksaisi käytäviä tehdä kivistä... Miten olisi käytävät vanhoista purkutiilistä, onko kellään niistä kokemuksia?










By minttumeirami - 6.5.2008

Sievä on potagerisi! Käytäville hiekka?
By Emine - 6.5.2008

Olipas ihanan näköistä. Taitaa olla aika nuori piha sinulla?



Meillä on pihatyöt yhtä tuskaa, siksi ne ovatkin tekemättä. Puiden juuret ovat niin valtavia että mihin tahansa lapion iskee on vastassa julmetunpaksu koivun juuri. Onneksi on sentään tuo savipelto mihin alan omaa potageriani väsäämään, kunhan saa laudat haettua mökiltä, hevonpeen tallilta, pahnat ym. katteet meinaan tallilta myös rahjata.... Vaiheessa pahasti meidän hommat...
By Fellow - 6.5.2008

Hanna-Kaisalla upea potager! Käytäville hiekkaa tai haketta, purkutiilet hajoaa ensimmäisen talven jälkeen, ei kestä kastumista ja jäätymistä.
By Sand - 6.5.2008

Kyllä on Hanna-kaisalla nättiä ja siistiä. Hienoa tuo harmaa lauta!
By Kasuariina - 6.5.2008

Hanna-Kaisalla upeaa ! Kun sinulla on komeasti jo noita kiviä ja laatoituksia, niin jos tuo potager-nurkkaus olisi sellainen pehmonurkkaus, eli kuoriketta väleihin. Sehän on myöhemmin helppo vaihtaa pois, jos haluaa jämerämpää tavaraa jalan alle.
By maiku - 6.5.2008

Hmmh, lueskelin tätä potager- keskustelua ja huomaan olevani jälleen perustavaa laatua olevien kysymysten äärellä. En muista kuka ken kumpainen sanoi täyttäneensä laatikot juuri. Siis tyhjätäänkö ne kasvatusloorat välillä?täh? Vai mahtoikohan tää kyseinen henkilö ollu vasta perustanut tämän potagerinsa, ja täytti ekakertaa niitä looria... Ja riittääkö se, et ekavuonna laitetaan ne paffit ja lehdet sinne alle ja kun maatuvat niin sitten maatuvat, ja rikkikset on jo uskoneet pysyä poissa?Täs ollaan niin lähtöruudus että itellä kaks looraa viimekesänä perustettu, toista vasta käytetty... Alle laitoin jotain suodatinkangasta. Niitä multia ei oo ees lannotettu eikä mitn, jotain perusperusmultaa laitoin. Kalkittua luultavasti kylläkinhymy. Näitä keskusteluja lukiessa (ja etenkin niihin osallistuessa) huomaa välillä olevansa vähän yksinkertainen .

By Temskukka - 6.5.2008

En tiedä miksi pitäisi tyhjätä välillä jos lannoittelee, millä nyt lannoitteleekin ja laittaa tuhkaa/kalkkia. Minun pitää välillä lisätä multaa sillä jonnekkin sitä lähtee - kai peratessa tms.



Ja kyllä: Rikkikset oppivat kerrasta. Perkaamista aiheutuu siemenrikkaruohoista ja niistä mystisistä pienistä heinätuppaista, joita kai linnunkakkasiemenistä siunaantuu.
By maiku - 6.5.2008

Jotain tällästä mäkin olen ounastellut, mutta välillä epäilys iskee. Kanankakkapipanoita varmaan laitan nyt sitten niihin, kun se lantakasa joka pihaani kärrättiin, oli jälleen lähes tuoretta, siis ei todellakaan palanutta. en tiedä mitä sen kanssa teen, toisaalta tarvitsen sitä (marjapuskat ja muut huutaa ravintoa), toisaalta sillä onnistuu varmaan vahvemmankin kasvin tappaminen.

By minttumeirami - 6.5.2008

On se multa mullakin huvennut laatikoista. Kastematojen paksuudesta päätellen ne on vetässy mullat suihinsa Wink oikeasti kasvimaalla mullalle tapahtuu ihan sama kuin kukkapurkissa; se vaan hupeenee, ts. "kuluu". Katteesta, jota ei siirrellä, pitäisi muodostua uutta multaa tilalle. Katetta vain tarvitsee lisätä, kun tämä kiertokulku toimii, niinkuin pitää. Aikansa ottaa toki.
By Temskukka - 6.5.2008

Nyt minulla on tosi sievä hiekkaläjä siellä kasvimaan reunalla ja sinne menen hetken päästä leikkimään: Levittelen sen multalaatikoihin. Uusimpien laatikoiden mullan laatu ei ollut ihan hyvä kasviksille kun se on melkein pelkkää eloperäistä. Saa nähdä mitä kiva pikku hiekkalisaä siihen sanoo.
By Hanna-Kaisa - 6.5.2008

Kiitos kaikille vinkeistä käytävien suhteen.


Voi harmi, eikö purkutiilet kestä talvea... ne olis ollut jotenkin musta niin kivat ja sopisi harmaantuneeseen purkulautaan. Oikeat pihakivet ja laatat tietysti parhaat mutta menee turhan kalliiksi, neliöitä kun on aika paljon.


Hiekka voisi olla hyvä idea käytäville, mutta onko se sateella löllöä? Vai kovettuuko hiekka? Hiekka olisi ainakin edullista ja voisi laittaa kunnon kerroksen sanomalehtien päälle, mutta kaivan kyllä silti nurmikon pois että ei nouse turhan korkealle. Entä kivituhka, olisiko se parempaa? Hiekassa ja kivituhkassa olisi sekin hyvä puoli että jos joskus haluaa laittaa kiviä tai laattoja niin pohjat olisi valmiiksi tehty.


Minkälaista katetta olette laittanut väleihin? Omatekemää vai säkistä? Yhdestä säkistä vaan ei pitkälle pötkitä, pitäisi tilata lavallinen...

By minttumeirami - 6.5.2008

Laita semmosen maton päälle se hiekka. sanomalehti maatuu turhan nopeasti. ei ole löllöä, kun vesi menee hienosti läpi.
By Temskukka - 6.5.2008

Meillä on mainospostin päälle laitettu haketta, sitä lämmityshaketta jolla meidän huushollit sun muut lämpiää. Eli arvioin kuutiohinnaksi hyvin vähän, sillä puu on omasta metsästä ja itse tehtiin hake osittaisomakoneella.

Siksi ei kirvistele lisätä haketta kun se altapäin kuluu. Aivan yksittäisiä voikukka- ja heinämättäitä noukin pois aina kun huomaan.



Kivituhka on ruvennut kiinnostamaan, sillä minulla on tämän kesän tavoitteissa lisätä terassin eteen laatoitusta. Mutta tästä pitäisi jutella eri otsikossa.
By Hanna-Kaisa - 6.5.2008

Minttumeirami, millaista mattoa tarkoitat, mistä sitä saa? Se siis läpäisee veden hyvin. Kuulostaa hyvältä.


Myös hake voisi olla hyvä vaihtoehto, tarkoittaako hake ohuista tuoreista risuista silppurilla tehtyä vai sellaista puunkuorihaketta? Onko väliä, kumpi olisi parempi?



Temskukka, millaista haketta te teette ja millaisella koneella?

By minttumeirami - 7.5.2008

Tarkoitan ihan sellaista asennusmattoa, jota laitetaan pihassa käytävien alle. Tai juurimattoa. Puutarhaliikkeet myy. Mulla on messumattoa, jota messurakentajat heittävät roskiin muutaman päivän käytön jälkeen. (hyihyi).


Katselin puutarhakuvia ja laitan tänne nyt pari fiilistelykuvaa kaikille kannustimeksi. osa on varmaan ollutkin jo, mutta se ei haitanne...

Tässä näkyy laatikko, käytävän alla oleva matto, käytävän päällä oleva puru ja vielä sanomalehtikerrosta odottava istutusalue nurmikolla. Mitä karkeampi hake, sen hitaammin maatuu.

Näin ankealta näytti toukokuun alussa...muistaakseni.

Tässä vaiheessa istutuslaatikoissa oli jo noin vuosikerrallinen sanomalehteä, päällä hevonpeetä. Heinästä rakensi "istutusaltaat", joten uutta multaa lisäsin vain niihin kohtiin, joihin tulee jotain kasvamaan. Vihanneksilla on aika pienet juuret, yksivuotisia kun ovat.

By minttumeirami - 7.5.2008

Sitten valmistuivat käytävät. Voi kun oli nättiä!!!!


Sain kikcksejä jo pelkistä tyhjistä

laatikoista Smile


Pikkuhiljaa alkoi potagerissa tapahtua...

Huom! Kastelukannu on toimituksen kuvausrekvisiittaa! Katteen kanssahan ei tarvitse juuri kastella, istutusvaiheessa loraus ja se on siinä Smile


Kehäkukka sipulin kaverina


Juuret laatikossa, itse "laiturilla", kuivalla turvassa Smile




Hajuherne salkopapujen kaverina

Röyhähdys loppukesästä...



Krassia, punajuurta, samettiruusua...




Näen potagerin portailla istuessani. Se on sijoitettu aika keskelle pihaa ja nautin siitä suunnattomasti Smile

By bee - 7.5.2008

minttumeirami, onpahan kerrassaan upea potager! Eikö tuo käytävillä oleva (näyttää köykäiseltä :-D) hake lennä tuulen mukana huitsin nevadaan?
By minttumeirami - 7.5.2008

Sitä minäkin pelkäsin, mutta on sen verran kiharaista, että pitävät höytyvät toinen toistaan paikallaan. Tuolla ne ovat käytävillä vielä talvenkin jäljiltä. Harmaantuvat pikkuhiljaa, niinkuin "ehjäkin" puu, mutta hyvä niin. Jonkin verran on painunut ja mennyt kasaan, mutta onneksi on vielä pari säkkiä ao. tavaraa, sitä lisäilen Smile
By minttumeirami - 7.5.2008

Kasvihuone muuten kohoaa sitten aikanaan tuonne potagerin taakse niin, että ovi on keskikäytävän kohdalla... Nyt pienelle on aloitettu paikka vähän oikealle siitä,osittain omenapuitten varjoon. Paikka on siinä mielessä mahtava, että on ensinnäkin loivasti viettävä ja toisekseen lounaaseen. Lämpöä ja valoa riittää.
By hyrinä - 7.5.2008

Oujee pomppivaa hymyä mie tahon kans tuollaista...kadekadekade (missä ne mun lavakaulukset viipyy...???)





Onko tuo katteesi omatekoista? Ja pitää kysyä, mitä se sini-pinkki-valkoinen oli kahdeksannessa kuvassa?
Tykkään erityisesti tuosta kukkien & hyötykasvien yhdistelystäkukkais pyöritystä Nam. Eikä punajuurtenkaan tarvi aina olla rivissä, eihän?

By Eleonora - 7.5.2008

Olipas kiva potagerin syntytarina. Kaunista! On se vaan mukavaa kun nykyään ei haluata näitä "kasvimaita" piilottaa vaan juuri tuoda esille!

By Fellow - 7.5.2008

Mulle pukkasi nyt sellainen ongelma että potagerin lootat on vinossa. Ennen sitä ei huomannut kun olivat loivasti viettävällä maaperällä, mutta kun nyt niiden taakse tuli kasvarin harkkoperustus suoraan niin lootat onkin ihan vinossa. Pitää varmaan jossain vaiheessa kaivella niitäkin ylös ja laittaa lisää maata alle, hyppää pahasti silmille tuo vinous Wink
By minttumeirami - 7.5.2008

Kirjava on koristesalviaa ´salvia viridis´, yksivuotinen, helppo siemenkasvatettava. Laitan sitä sinne, missä tulppaanit ja narsissit ovat jo kukkineet. Kasvaa tuuheaksi ja on minunkin mielestäni aivan fanaattisen ihana Smile

Fellow, sama ongelma täällä Sad Ja linjat ihan vinoja. Miksen käyttänyt linjalankaa niitä asetellessani? Kysyy epätietoinen Kymenlaaksosta ja vastaa itse itselleen: Koska olen niin kärsimätön huithapeli Wink Että ottaa päähän. Mutta - laitan silmät kiinni ohi kulkiessani. Vaarana on tosin kompastua, mutta se nyt on pikku juttu esteettisten ongelmien rinnalla. Kasvusto korjaa visuaalista ilmettä (toivon niin). Nyt on kaikki niin paljasta. Tosin, jos oikaiseminen on kohtuullisen helppoa, se varmasti kannattaa! Minun pitäisi sahailla ja muutenkin ryhtyäkamalaan hässäkkään, en taida viitsiä...
By Temskukka - 7.5.2008

Hanna-Kaisa, huomasin vasta nyt että olet kysynyt siitä hakkeesta.


Meillä pistetään metsänsiivoustuote, yleensä rankaa ja tuulenkaatamia, hakettimen läpi ja hake kuivaa pannuhuoneen yläkerrassa hukkalämmöllä, jota syntyy kun hakkeella lämmitetään


Haketin on muutaman talouden yhteisomistuksessa oleva hirmuinen kone, joka on tehty kuorma-auton moottorista sun muista. Ruma on ja kova meteli mutta pari kertaa vuodessa pari päivää kun kestää niin on lämmitysaineet ja kateaineet taas taattu.


Jos vaikka tuntee jonkun hakkeella lämmittävän niin varmasti myyvät pientä korvausta vastaan kuution tai pari tätä mahtavaa polunpäällystysvärkkiä. On kevyttä kuljettaa henkilöauton peräkärryillä.


Joskus olemme aivan teoreettisesti pohtineet hakkeen värjäystä punaruskeaksi jollain, mutta käytännössä ei olla kokeiltu. Olisihan sitä kasvivärejäkin ja vaikka mitä. Tähän asti meille on hyvin kelvannut puunvärinen uusi hake tai harmaantunut vanha.

By Fellow - 7.5.2008

Minttumeirami, mulla on lootat lavankauluksia ja ympärillään pihalaattoja, ei mahdoton homma ne suoristaa. Osan jouduin jo kasvarin alta siirtämään, mutta oikaisin eli maahan sanomalehteä, lavankaulus ja lapiolla mullat vanhasta paikasta uuteen. Täytyy katsella jos vaikka syksyllä sadonkorjuun jälkeen jaksaa oikoilla, nyt ei ehdi muuta kuin roiskaista siemeniä lootiin.
By memuli - 8.5.2008

Vallan kadehdittavan hieno, minttumeirami!

By mai-lee - 8.5.2008

"Heinästä rakensi "istutusaltaat", joten uutta multaa lisäsin vain niihin kohtiin, joihin tulee jotain kasvamaan."
ensimmäisen kerran kuulin/näin tuollaisen toteutuksen. heti vaikutti hienolta, käyttökelpoiselta ja toteuttamisen väärtiltä. ihan vain kokeilun vuoksi taidan läntätä lavakauluksen nurmikon keskelle. sanomalehteä riittää, hevonhyvääkin nyt, heinää leikkasivat uudet huoltoyhtiön pojat jo eilen kylän niityiltä.
ihan oikeasti: tuolla systeemillä teen ensi keväänä kurpitsapenkin, kun aion opetella kompostin hoitoon *keväällä vasta tyhjennys*-tavan. jää melko työläs mullan varastointivaihe väliin silloin.


minttumeiramille kiitos menetelmänsä esittelystä.

By bee - 8.5.2008

mai-lee, mä laitoin lavankauluksia kaksi päällekkäin ihan nurmikolle, sanomalehtiä paksusti alle, hevonhyvää ja multaa päälle (multaa on, mutta ei heinää) ja kaksi vuotta on mm. talvivalkkareita niissä hyvällä menestyksellä kasvateltu. Nyt saivat perunatkin sieltä kasvupaikkansa, saa nähdä syödäänkö pelkkiä naatteja vai tulleeko satoakin. Kas kun viimevuotisiin ämpäriperunoihin tuli kolmemetriset varret ja satoa kokonaista viisi pienen pientä pottua ;-D.
By mai-lee - 8.5.2008

laita kukkaro vaikka hra been lakkariin kun käyt lannoitekaupassa seuraavan kerran:-)

nurmikkoperunaa minä kasvatan ihan onnistuneesti aika useinkin. ei siinä lavakauluksia tarvita, ei sanomalehteä eikä hevonhyvää. roipetta ja heinäsilppua vaan. eihän ylijäämäsiemenperunaa voi hukkaan heittää; jos ei naapureille kelpaa niin omalle nurmikolle se pitää saada sopimaan.

heinästä väsätty "istutusruukku" oli se hieno uusi oivallus, jonka tahdon kokeilla.
By minttumeirami - 8.5.2008

Kiitos kehuista Smile Köyhän on pakko keksiä konstit Smile Ja kuten kuvista näkyy, multa riitti hyvään kasvuun.
By anita - 9.5.2008

Tässä minun "potagerini". Aika tyhjää vielä, vasta sipulit istutettu ja kukkapenkitkin vielä alkutekijöissään, mutta sieluni silmin jo näen hyötykasvien, herkkujen ja kukkien täyttävän koko alan.


By anita - 9.5.2008

Ja vielä toiseenkin suuntaan. Mansikat ovat vasta siirtovaiheessa ja tyhjään kohtaan tulee jalomaarainta. Nam! Mansikoiden taakse ja viereen tulee kukkapenkit. Siihen, missä näkyy vielä heinää, tulee pöytä ja tuolit. Nurkkaukseen pödän ja tuolien taakse olisi tarkoitus tehdä jonkunlaiset "seinämät" ja istuttaa köynnöksiä. Suuret on suunnitelmat BigGrin


By Kurppa. - 9.5.2008

Voi mahoton kun teillä on siistit kasvulaatikot.
By Hilu - 9.5.2008

Mä oon kattonu täält noit iha innolla, tosi upeita. Meinasin pyytää, et jos veli tekis tuommosia maalle, ni siel ois sit mukava kasvatel kaikkee BigGrin
By anita - 9.5.2008

Kurpitsa, siitä on kiittäminen ihan vain ja ainoastaan miestä. Nuo on suurin osa valmiita lavakauluksia, osa sitten ihan laudoista tehtyjä. Rikkiksetkään ei ole vielä päässyt jylläämään, kun vasta lisättiin multaa.
By minttumeirami - 9.5.2008

Anitalla ihania, neitseellisiä potager-laatikoita Smile.

Fellow, toivotaan, ettei Latvian poika ala ylenkatsoa ja syrjiä veli venäläisiä. Venäläiset kun eivät niin kovassa huudossa ole noissa Baltian maissa... Toisaalta; tuleehan Tanska siihen väliin tuomaan pohjoismaista sopua ja konsensusta, eivät ainakaan ihan tukkanuottasille pääse ryhtymään.
By pikkukäki - 9.5.2008

Mie olen nyt saanut päähäni että miekin tahdon tuollaisen potagerin. Aamulla heti kellon soitua ehdin jo siitä miehellekin puhumaan, hän vaan tais olla vielä niin unessa ettei oikein innostunut asiasta siinä määrin kuin olisin toivonut... Mutta. Tuohan on hienoa että nurmikon voi jättää sinne pohjalle. Meillä vaan ei ole yhtään ylimääräisiä sanomalehtiä kun ne vähät mainoslehdet mitä meille ainoastaan tulee menee uunien sytytykseen. Jos levittäisi koko alalle jonkun juurimaton tms. ei kai niiden kasvien ole tarkoitus jatkossakaan sinne pohjamaahan asti juuria kasvattaa? Entäs kun se uusi kasvimaan paikka on lievä rinne, pitäiskö ne laatikot olla ihan suorassa?

By minttumeirami - 9.5.2008

Suosittelen, että laatikot olisi suorassa. Minä laiskana vaan pykäsin ne tuonne pihaan maan viettämisestä välittämättä ja ottaa kyllä silmään... Jos tekisin nyt, käyttäisin linjalankaa ja laittaisin yhden langan markkeeraamaan yläreunaa. Tiilillä tms. maatumattomilla materiaaleilla laittaisin yläreuat tasaan silloin, kun korkeuseroa on vähemmän kuin laudan leveys. Kunhan koittaa päivä, että noista laatikoista aika jättää ja mullaksi muuttuvat, teen homman huolellisemmin.

Juurimatto käy hyvin. Kannattaa laittaa se, jos raaskii, koko potagerin alle, siis myös käytävien kohdalle. Et tule katumaan.
By Temskukka - 9.5.2008

Minulla sama vika - laatikot on kuin veikkausrivi - yksi, risti, nolla.

Pohja oli kovin epätasainen. Vielä minä joskus...



Kylvelin porkkanaa, punajuurta ja laittelin istukassipuleita pari pussillista. Aikaisemmin laitoin tillin, persiljan ja ... mikä se kolmas oli? Pitääpäs kaivella. Tänään kirjoitin lappuihin lajikkeita myöden tiedot. Niinkuin huomaatte että tarvetta muistiinpanoihin on.



Monivuotisena laatikoissa kasvavat yrtit ovat kivoja, tuoksuvat ja tuovat vihreyttä ja eloa jo näin keväälläkin.



Koiranpennun kanssa kylväminen on oma lajinsa: Steeda narskutteli tohkeissaan maasta kaivamiaan istukassipuleita. Päätin etten noteeraa.



Koitan keksiä pätevän harsosysteemin tänne ikuisen tuulen pohjanmaalle. Tähän astiset sävellykset eivät ole toimineet. Nousee mieleen heinäseipäät sun muut, sillä liian ohuet tukirakennelmat hinkkaantuvat harson läpi.
By kultapiisku - 14.5.2008

Eilisessä Edenissä laatikoihin laitettiin patomuovit ja se pisti vähän miettimään. Sain 2 laatikkoa äitienpäivälahjaksi,vain käytävät on vielä kattamatta. Minulla laatikot ovat 20 cm korkeita ja ne on jo täytetty komposti -ja pinta mullalla. Minulla oli ennen kukkakompostori, joka oli kyllästetty jollain puunsuoja-aineella, ja se lautakehikko haperoitui tosi pahasti n. 5 vuodessa, eli pitäisikö miettiä patomuovia, voi mun selkä parka
By Sand - 14.5.2008

Älä turhaan mieti muoveja enää ainakaan mullan alle. Jos kovasti siltä tuntuu, niin voihan siihen aivan reunaan jonkin suikaleen pressua leikata mullan ja laudan väliin.
By Temskukka - 14.5.2008

Jäin oikein miettimään mihin perustuu se, ettei meillä ole vanhemmatkaan laatikot mitenkään hapertuneet? Ovat olleen jo vuosia tuolla. Ne on punamultamaalattu ulkoa (ja näkyviltä osin sisäpuoleltakin), muovia ei ole mailla halmeilla ja kovasti niissä kasveja on ollut.

Olisiko siinä syynä: 1) Meillä tuulee koko ajan joten laudat kuivuvat nopsaan 2) Käytävät on katettu hakkeella joten kasvillisuutta ei ole laatikoiden ulkopuolilla. 3) en ole vain huomannut miten lahoja ne on.



Oman kokemukseni perusteella muovi ja puu eivät sovi yhteen, sillä muovi pitää puun kosteana ja semmoinen puu lahoaa nopsasti.
By mai-lee - 14.5.2008

puolestatusinasta n 15 vuotta sitten saamastani lavakauluksesta vasta yksi on lahonnut totaalisesti (joutui viime keväänä siirtolavalle), osa on vielä ns priimaa, yksi senverran huonokuntoinen jo, että "ylihuomenkeväänä" sekin tullee tiensä päähän. - jos puu on kunnolla kuivunutta ennen kuin siitä ruvetaan tekemään "värkkiä" niin kuin temskukka sanoisi, se kestää hämmästyttävän pitkään.
lavakauluksia käytän eri kasvien penkkeinä tai väliaikaisina kompostikehikkoina esimerkiksi.



en ole edes kokeillut mutta uskon ilmankin, kun sanotaan, että muovi ja puu "tappelevat":_)

By minttumeirami - 14.5.2008

Minulla on täällä karmea henkien taisto itseni kanssa... vesiohenteista akrylaattimaalia (talomaali) olisi semmonen purkillinen, joka riittäisi kasvihuoneen ikkunoitten maalaamiseen. (Liitty potageriin, koska kh on potagerissa loppuhuipennuksena WinkToisaalta öljymaalia pitäisi niihin laittaa. Tietysti. Toisaalta rakennelma tuskin on ikuinen. Jonkun sortin muovimaalia, eli lateksiahan tuo kaksitehoakrylaattikin on, mutta "öljymaalin ulkonäkö" sanoo purkin kylki.

Tappelevathan ne, puu ja muovi. Jos ei halua taloaan märännyttää köynnöshortensialla, voi kokeilla lateksia Smile Kun putsattiin ikkunanpokia, öljymaalattujen pokien puu oli kuivaa, lateksilla maalattujen pokien puu litimärkää.

Eli - en laittaisi muovia kasvatuslaatikoitten sisään.

(Päästiinpäs takaisin asiaan...)
By Imikkä - 14.5.2008

Kattelin minäkin sitä Edenin ohjelmaa ja kauhistuin että teinköhän nyt turhaa työtä. Sain hiljan tuttavalta maali- ja betoniroiskeista kakkosnelosta peräkärryllisen ja olen väkräillyt lavan ja laatikoita kasvimaalle. Ehkä pitää syksyllä ottaa laatikoista maat pois ja kehitellä jotain. Vaan mitä, jos muovi ei kerran ole hyvä?

By minttumeirami - 14.5.2008

Potagerini on perustettu nurmikolle, eli maata on laatikkojen alla. Ainoastaan paksu kerros katetta on laitoja vasten, kylvökohdat kohollaan keskemmällä = säästyy multaa, kerää lämpöä, kate hengittää,laidat ei lahoa niin nopeasti ainakaan. Ei sitä multaa ole pakko olla koko laatikon alalla. Hyvän mullan haaskuuta, sanon minä Wink
By minttumeirami - 14.5.2008

P.S. katso sivu 56.
By Temskukka - 14.5.2008

Minulla on muutama asia josta kiehehdan, ja yksi niistä on lateksi. Koitan rauhoittua, ja menen juomaan päiväkaffit 19 minuuttia etukäteen.
By minttumeirami - 14.5.2008

No hitto, minä lähen sit kauppaan Smile Värikauppaan kans jos äidiltä ei löydy valkoista öljymaalia...
By Imikkä - 14.5.2008

Kiitos Minttumeirami, sain lisää inspistä vasaran kanssa heilumiseen. Täytyy tilata pari kuutiota haketta.
By Sand - 14.5.2008

Ulkona kasvimaan laitoina ollut maalaamaton lauta käy hyvin elämänsä viime vaiheessa kompostiin, mutta maalattu lauta on ongelmajätettä.


Kyllä se alin kierros lautaa alkaa maatua viimeistään viiden-kymmenen vuoden maissa niin paljon, ettei kestä haravointianaurua Mutta kuka niin kauan pitää esim. potageria juuri samassa mallissaan?

By kultapiisku - 14.5.2008

Jospa jätän muovit kauppaan, ja yritän jaksaa syksyllä kasata mullat hieman keoksi keskelle, tai sitten en. Hitsi kun tämä kevät on niin kiihekää puutarha-aikaa, nytkin ramasee, mutta kai mun on mentävä tekemään sitä potageria kun sitä niin hinkusin. Ostin muuten jo kyltin potageriini. Markkinoilla oli myytävä vanhoja kattotiiliä, joihin on decupe(?onkohan oikein kirjoitettu)tekniikalla siirretty kuvia ja sitten ne on käsitelty jollain pakkasen kestävällä lakalla tai jolloi vastaavalla, kumminkin tiili kestää kuvan kanssa vettä ja pakkasta. Mun potager tiilessä on päivänkakkarapelto ja myyjä kirjoitti siihen tietty POTAGER, se on sika makee. Mun mammalla on myös vanhoja kattotiiliä paljon, ajateltiin pitää juhannuksena suvun askartelu talkoot. Lautasliinoista löytyy mukavia kuva aiheita.

By kultapiisku - 14.5.2008

Kävin pihalla, tässä tiili sanoi siili . Eli kyltti on hienon, se tulee heinäseipäistä tehtyyn porttiin . Suunnitelmat ovat upet ,mutta toteutus on vähän vielä vaiheessa. Onneksi täältä pentistä saa uutta potkua, kun väsyttää, ehtiihän sitä talvella sitten vetää lonkkaa.

By minttumeirami - 14.5.2008

Hieno! Tuo jo vähän velvoittaa Smile
By Kaisaliisa - 14.5.2008

Tuosta kyltistä on hyvä aloittaa!!!
By Temskukka - 14.5.2008

Potagerini uusi aluevaltaus: Kävin koputtelemassa neliömäiseen laatikkoon sisäpuolelle multarajaan neljä naulaa jokaiselle sivulle niin, että kokonaismenekki oli 16 naulaa. Sitten kiristin valkoista lahjanarua nauloihin niin, että sain mullan pintaan ruudukon, jossa on 16 ruutua. Kastelin mullan ja tulin tupaan lämmittelemään käsiä. Kirjoitan tuvan pöydällä siemenpussukoista 16 tunnistelappua ja kylvän 16 eri lajia kukkasia niihin ruutuihin.


Isäntä soitti varastolta, että sieltä löytyy ikkunalaseja, joiden koko on 90x120 cm. Päätin että kelpaavat laatikoon, jonka ulkomitat ovat n. 100x 110 cm - sivulle jäävät rakoset saavat toimia ilmanvaihtoreittinä ja ulosjäävä reunus saapi olla kahvana kun nostellaan ruutua pois ja takaisin.


Helppoa tähän asti, paitsi Bosskissa luuli että sen pitää järsiä se naru poikki.

By mai-lee - 14.5.2008

sovellus ruutuviljelystä:-) mutta jos tasavälein nurkista laskien löit neljä naulaa per sivu, eikös ruutuja tule 25 kpl?
By Sand - 14.5.2008

No onpas hieno kattotiili kultapiiskulla!
By Temskukka - 14.5.2008

Hyvä Mai-Lee, en tosiaankaan laittanut neljää naulaa vaan kolme naulaa. Olin niin neljällä jaollinen kun tuota kirjoitin... Sain tilataideteokseni valmiiksi ja pyrskähdin nauruun. Valtavan nätisti sopii nuo verhot tuohon ikkunaan! Peitin ne reunaraot vanhoilla millälie kapoilla.


Ja nyt ei kun kasvua odottelemaan. Optimistisesti. Osa siemenistä oli tosi vanhoja mutta nuuka ei mitään koskaan pois heitä!




(ikkunanpokaan oli kirjoitettu lyijykynällä: Kamarin päätyklasi)

By mai-lee - 14.5.2008

:-) no nyt on valmis ruutuviljelysysteemi: neliö jaettuna 16 ruutuun. vähän on pienennetty versio "aidosta" mutta oikein tutulta näyttää.
By Sand - 14.5.2008

On muuten siisti systeemi Temskukalla. Ovatko nuo nimilaput jotain valmiita? Vai seisooko niissä muovihaarukassa joku läpykkä?

Tuota naruruutuahan voisi käyttää kasvihuoneellakin perennakylvöille.



(Minä muuten kekkasin iskeä nimilappuja pavuille mehupurkkien kylkiin pystyyn nitojalla ja se johtui taas siitä, että sillä hetkellä näin nitojan.)
By Temskukka - 15.5.2008

Ostin ne itselleni hiihtolomalla matkatuliaisiksi. Ostin 20 kpl joten liian vähän. Maksoivatkin varmaan puoli euroa/paketti niin onhan nyt nuukailtava. Minä vähän askartelin niiden kanssa, käytin kahta tussia. Vahvalla on kukan nimi suomeksi ja ohuella latinaksi plus kaikki tiedot joita löydin kuukkeloimalla. Kunhan nyt edes yksi siemen itäisi kun noin kovasti panostin.
By Tanu - 15.5.2008

Onkohan Steedankestävä tuo hieno lasijutska??



By Temskukka - 15.5.2008

Steedaa hirvitti koko härpätin, se katsoi silmät pyöreänä kun Bosskissa asteli lasin yli. Muutenkin olen joutunut harsottamaan tästä sattuneesta syystä. Isosisko väitti että istukassipulien syönti on koiralle hyvin vaarallisen myrkyllistä mutta en ole huomannut mitään oireita tai vauhdin hidastumista. Mutta laitoin harson niidenkin päälle joten Steeda päätteli että olen ystävällisesti tehnyt sille uloskin kivan nukkumapaikan, jossa voi Bosskissan kanssa ottaa auvoisat nokoset.
By A.i.k.a - 15.5.2008

Kultapiiskulla upea kyltti, ja Temskukan huippuhienoa ruutuviljelyideaa taidan lainata omaani, yhden laatikon potageriini, jos sopii. Huomaiskohan ukkokulta, jos nappaisin ikkunoista yhden kesäkäyttöön?kieli ulkoa

By MissReinold - 15.5.2008

Temskukan potager näyttää aivan taivaallisen upealta.. uijui..
By Temskukka - 15.5.2008

Tämän kesän potagerien ja laatikonrakentajille vinkki: Jos varastossa on jotain vanhoja lasiruutuja tai muualta saatavissa niin tehkää yksi laatikko sen lasin mittojen mukaan niin tuo on käytännöllisempi. Aion etsiä sen katkenneen ulkoharjanvarren. Puoliskoista saan tuen jolla tuo lasi pysyy ylhäällä kastelun ajan.

Lasin alla on hyvä kasvattaa kurpitsaa, kurkkua tms. avomaan kasvia kun vielä on kevätkylmää.

Minä nyt vain laitoin perennojen siemeniä, kun tuolla kaapissa niitä oli vielä runsaasti.

By memuli - 15.5.2008

aivan älyttömän makee laatikko! Vau. On sitten hieno! palkinto
Minä vain haikailen edelleen...

By Sand - 15.5.2008

Minä olen muuten ruvennut pähkimään takapihan altaan tilalle kasvihuonetta ja kasvimaa-aluetta. Näen mielessäni tuon tasanteen nykyään aivan jatkuvasti enkä ole saanut aikaiseksi altaan ympäristön istutusalan levittämistäkään.

Ei tarvitsisi välttämättä kuin kaksi suurta pihamäntyä kaataa rojauttaa...



(Jäisi muovihuoneen runko pihavajan rungoksi ja uusi tehtäisiin tietenkin vanhoista ikkunoista ja keittiöstä tehtäisiin länsiterassille kulku ja siitä suoraan kasvihuoneelle sitten...iik)
By Temskukka - 15.5.2008

Sand, kannatetaan. Oven teko seinään on ihan parin tunnin juttu (jos on ovi jo ostettuna ja siinä vierellä). Meillä piti vain ensin pyytää putki- ja sähkömiestä käymään sillä piti patteriputkia siirrellä, ottaa yksi lämpöpatteri pois ja tilalle laitettiin kuivausteline (se on mahtava).

Sähkömies siirsi pistokkeen ja laittoi terassille valot, sille katkaisijan ja kaksiosaisen pistorasian (välttämätön). Putkimies oli melkein päivän (kova puhumaan ja joi usein kahvia) ja sähkömies teki töitä ehkä nelisen tuntia. Vajaa.



Ainut mitä jäin kaipaamaan oli suunnittelemani vesipiste terassille. Putki, josta luulin sen voitavan vetää, olikin patterivesiputki, ehe.



Terassintekokaan ei ole tiedettä, kun kerran minä ja juniorikin osataan semmoinen tehdä. Ja jos se on..."rustiiki", voi laittaa isoja kasvia, ruukkuja ja köynnöksiä.
By Sand - 15.5.2008

No meidän oloissa tärkein olisi aluksi vaan se kasvarin paikan vaihto. Yksimielisyys keittiön ruokapöydän tilan laajentamisesta ulospäin on vallinnut jo vuosia ja minä haluan yhdistää sitten saman tien käynnin saunaan sieltä kautta.



Ilta-aurinkopaikka nimittäin kyseessä :}



Menee vaan jonkun verran ohi otsikon aiheen eikä tuo meillä tule toteutumaan aivan tässä kuussa...
By Sand - 15.5.2008

(Kasvarimme on uuden naapurin keskeinen maisema)
By pilvitarha - 16.5.2008

Minä olen herännyt potager- unelmistani siihen todellisuuteen, että tönömme könöttää kahden tien välissä, joista toinen on vilkasliikenteinenkin vielä...


Että voinkos minä nyt edes terveellisesti tässä mitään syötävää kasvatella?? Puustoa on kyllä puolin ja toisin, mutta ei mitään metsikköä...


Kuinkas tässä näin kävi, höh. Täytyy laittaa talo varmaan heti myyntiin kun remontti valmistuu ja ruveta etsimään parempia kasvimaita silmän isku

By tarleena - 16.5.2008

Onhan noita ok-taloja ja rivareita marjapensaineen, hedelmäpuineen ja kasvimaineen tuolla kehäkolmosen sisäpuolellakin ja hyviltä ne kaikki tuotokset sielläkin maistuu vaikka liikennettä on 24/7.
By pilvitarha - 16.5.2008

No tosiaan, ei taida meidän piha olla kuitenkaan ihan se urbaanein paikka potagerille... allapäin


Meikäläisellä on taipumus vähän yli-innostua, -huolestua ja -suunnitella. Varsinkin nyt kun sen toteutuksen kanssa pitäisi odottaa. Vaan onneksi pääsee täällä ihastelemaan muitten luomuksia!

By Temskukka - 16.5.2008

Tsot tsot. Nykyään pakokaasupäästöt ovat niin pieniä, kiitos lainsäädännön, ettei se ainakaan saastuta enää mitään. Ennenvanhaan bensassa oli lyijyä joka saastutti, ja siksi on vieläkin takaraivossa se ajatus ettei tien lähellä voi kasvattaa syötävää.

Pöly ja nokihiukkaset voivat vaivata mutta niistä ei realistisesti mitään kauhua tule.



Ei siis mitään tekosyitä ole potagerin teon esteeksi!
By Sand - 16.5.2008

Tiuhat lehtipuut ja -pensaat kyllä suodattavat suuren osan liikenteen päästöistä, mutta sitä minä en tiedä, mitä tulee vilkkailla paikoilla katolta sadeveden mukana alas.
By pilvitarha - 16.5.2008

Näinpä se taitaa olla, vanhentunutta pelkoa. Minäkin heräsin huolestumaan vasta kun yksi ystäväni varoitti saasteiden vaaroista. Ja sitten muistin tuoreeltaan että samaahan sitä Teppo-opekin silloin 25 vuotta sitten sanoi... naurua


Harmi vaan että haluan potagerini juuri siihen tontin nurkkaan missä on eniten nokkosta ja korkeimpana heilunutta juolaa sun muuta. Ja iso koivu. Paitsi että sitäkään ei tarvi pelätä, minkä myös on Temskukka todistanut.

By Sand - 16.5.2008

Liikenne on kyllä valtavasti lisääntynyt, eivätkä läheskään kaikki ajoneuvot ole katalysaattorein varustettuja.
By Temskukka - 16.5.2008

Eräs hortonomi (telkussa tai radiossa) sanoi että on epäterveellisempää olla kasvattamatta ja syömättä omia kasviksia, vaikka miten asuisi tien varrella.

Siihen uskon kuin kirveen silmään : )
By välke - 16.5.2008

Sivulla 61 ihasteltiin ja ihmeteltiin Temskun merkkitikkuja. Huomasin juuri, kun selailin bilteman kuvastoa, että siellä on samanlaisia. 25 kpl 1,10e.
By Oulunseudulta - 17.5.2008

Välkkeen mainitsemassa kaupassa on ainakin kolmenlaisia merkkitikkuja: jäätelötikkumallinen pienempi ja isompi, sekä tuo Temskun kuvissa oleva. Kestävät monta vuotta, ja pienenä vinkkinä mainittakoon että jos tikkuja haluaa käyttää uudestaan niin permanent-tussilla kirjoitetut nimet saa näppärästi pois kynsilakanpoistoaineella.
By minttumeirami - 17.5.2008

Valtateitten varrella sitä leipäviljaakin viljellään. Ja hengitellään ties mitä. Potger pystyyn vaan!
By Temskukka - 17.5.2008

Suosittelen niitä isoja läpyskätikkuja. Niissä on kunnolla tilaa niin saa heittää vaikka miten paljon legendaa. Luin jostain että stressi aiheuttaa jopa dementiaa, ja näyttää olevan totta - minä nykyään unohdan jopa kasveihin liittyviä asioita ja puolituttujen koirien nimetkin tuottavat päänvaivaa - mikä oli ennen vain koskien näiden puolituttujen ihmisten nimiä. Em. liittyykin kiinteästi näihin "muistitikkuihin".



Potager ei nyt kovin kauniilta näytä kun harsot hulajavat niiden laatikoiden päällä joihin on jotain jo kylvetty. Oletteko koskaan nähneet mitään aistikkaan värisiä harsoja? Miksi ne ovat noita valkaistuja? Onko siinä joku juju miksi valkoinen harso on jees?

Ymmärrän, että musta harso voisi kuumentua ja kärväyttäisi hennot taimet mutta eikö joku suodatinpaperinruskea edes voisi olla vaihtoehtona.

Vielä autoilusaasteesta: Nykyisin auton pitää läpäistä katsastuksessa päästötestit, oli katalysaattoria tai ei. Meillä on joskus katsastusmiehet ihmetelleet miten pienet päästöt voi olla jollain 60-luvun autolla - no jos moottori on kunnossa ja säädöt niin...ja tosiaan, bensastahan se kaikki lähtee ja nykybensa on aivan erilaista kuin ennen. En nyt väitä että pakoputkesta suitsuketta ja raitista ilmaa tulisi mutta kuitenkin.

By pilvitarha - 17.5.2008

No niin, sitten siihen toiseen pulmaan. Tämä onkin vaikeampi: tarvitaan lapsenvahti kesän ajaksi kolmelle erittäin aktiiviselle mini-ihmiselle. iät 5kk, 4vee ja 5 vee.


Sopii haasteita kaipaavalle persoonalle jolla on lehmän hermot ja hillerin viretila.

By Temskukka - 17.5.2008

Onkohan vanhempien tarkoitus loppujen lopuksi se, että ohjaavat sen ehtymättömän lapsienergian vaarattomiin ja ei-tuhoaviin kohteisiin? Helppoa se ei ole, aivan kuin työntäisi autoa vastamäkeen vesisateessa yöllä mutta jonkun se on tehtävä.



4vee ja 5 vee voisivat kaivaa koko kesän isoa kuoppaa, sillä minäkin olen lapsena semmoista kaivanut sillä enoni uskotteli että kun tarpeeksi kaivaa sieltä kuopanpohjasta alkaa kuulumaan kiinaa. Mutta minusta tulikin tämmöinen.
By pilvitarha - 17.5.2008

Kyllä ne jaksaa aika lailla kauan kytätä vieressä kastematoja kun kaivan itse kuoppaa. (Yhden päätin juuri eilen kaivaa ihan liian lähelle isoja puita. Apunani on myös kirves. -Hyi minua)


Kaikki lierot sitten kiikutetaan tyytyväisenä kukkapenkkiin tekemään töitä ja vahditaan alkuun ettei näy muurahaisia, jotta on lierojen iki-vihollisia! On kuulkaa jos jonkinlaista jännitysnäytelmää nähty meidän markilla kun jompi kumpi huomaa että "ääk! vihowwinen hyökkää!" Ja sitten aletaan kiikuttamaan matoja turvallisemmille maille. Toivottavasti tykkäävät matkustelusta...


Pienimmäistä nyt ei ihan vielä voi siihen kuopan reunalle ottaa, eikä muutenkaan omillensa jättää. Kaippa se on taas pari kesää otettava vähän rauhallisemmin tuo pihan hoito. Vaikka kuinka polttelisi pistää tämä erämää kuntoon heti ja äkkiä.


Näin vähän asian vierestä, eh...


 

By Kurppa. - 17.5.2008

Minttumeiramin kasvimaalle yritin tänään puhua kuormallista palanutta hevosen paskaa, saa nähdä onnistuinkoSmile
By minttumeirami - 17.5.2008

Mitäs siellä juonitaan Smile (Paljonko joutuu puhumaan ja mitä, että siitä tulee kuormallinen hevonpeetä. Tarvitseeko olla kasvimaan laidalla, vai hoituuko esim. matkaviestimin? Smile Oot kyllä yhtä ihana, kuin se maanviljelijä, joka heinäpaalit lupasi tuoda. Ja vaikkei onnistuisikaan, olet ihana silti!
By Kurppa. - 17.5.2008

Eikä hassumman oloinen ole se luomuviljelijä jonka kanssa siitä puhuin, taisi olla siun nettituttuSmile
By LiisiA - 18.5.2008

Mitenkäs on, kun ajattelin laajentaa potageriani (tai mikä lie kasvimaa) parin lavankauluksen - tai no 4-5 lavankauluksen - verran ja sinne on pohjalle pakko laittaa juurimattoa. Vieressä on sen verran noita isoja puita, enkä viitsi turhaa työtä tehdä tuossa perustamisessa. Niin kuinka syvä monttu pitää kaivaa, että sen juurimaton voi sinne laittaa? Ajattelin laittaa kasvamaan tuohon uudelle alueelle ainakin mansikkaa, kesäkukkia, kurkkua ja ehkä kurpitsaa. Riittäisiköhän sellainen lapion syvyys..? Sittenhän sitä multatilaa tulee parikymmentä senttiä lisää sen reunan ansiosta.

By minttumeirami - 18.5.2008

Jahas Smile Tästä puhutaan vielä! Wink
By minttumeirami - 18.5.2008

LiisA, riittää, jos et mitään monivuotista meinaa kasvattaa (esim parsaa). Varmaan riittää kyllä parsallekin.

One more time: Laittakaa multa harjanteiksi rivien kohdalle, katetta riviväleihin. Säästyy multaa tosi paljon...

Kurpitsa, mitäs pitäis vaihtariks tuoda semmoisesta luomuviljelijästä? Tosi hyvä ja ihana voisi olla ainakin jonkun Iris variegatan arvoinen Smile
By Kara.Koo - 18.5.2008

Nyt mulla on sitä hevonherkkua tai pollen puhtia pomppivaa hymyä Käytiin messuilla ja siellä oli myyjä paikalla, ostin neljä säkkiä. Kolmen säkin sisällön tyhjensin penkkiin ja äitienpäivälahjatalikolla sinne sekoittelin, neljännen säkin taidan laittaa perenapenkkiin. Jospa tuolla aineella kasvais muutkin kuin rikkaruohot kasvava kasvi

By pikkukäki - 25.5.2008

Tässä on nyt tämä miun kauan kaivattu upouusi pikkuinen kasvimaa. sydän Itse kärräsin mullan, mies ja isäni tekivät laidat. Alta on kaivettu nurmikko pois ja polkujen kohdalla ja reunoilla on murskeen alla suodatinkangasta.



Taustalla näkyy rakas pikkuapulaisenikin, jonka kukanpoimintainnosta olen pihapuuhissa kertoillutkin.. Mutta nyt kiltisti hiekkalaatikolla. hymy

By pikkukäki - 25.5.2008

Ja jos joku ihmettelee miksi nurmikko kaivettiin alta pois, niin miehen mielestä siitä sai hyviä siirtonurmipaloja. silmän isku

By Sand - 25.5.2008

Upeaa työn jälkeä!
By Temskukka - 25.5.2008

Sovitaanko niin, että nurmikon saa kaivaa alta pois jos isäntä sen kaivaa?

By pikkukäki - 25.5.2008

No niin se kaivoikin ..suurimmaksi osaksi. naurua

By Viherpiipertäjä-Katja - 28.5.2008

Miten olette avomaalla tukeneet runkotomaatteja ja avomaankurkkua,sellaista pidemmän mallista?
By Oulunseudulta - 28.5.2008

Runkotomaatilla on joko pitkä keppi johon sidottu pehmeällä narulla kiinni, tai spiraalinmallinen tuki johon tomaattia ohjaillaan.

Avomaankurkut kasvaa ainakin meillä maata pitkin, kuivaa heinää tms. vaan alle niin ei kurkut likaannu.
By Viherpiipertäjä-Katja - 29.5.2008

Miltä teitin Potagereissanne näyttää tällähetkellä;laittakaahan kuvia tulemaan. Omenapuut ainakin kukkivat upeasti. Harmi,kun ei tällä kännykameralla saa parempia kuvia.


Mansikka saa päivät olla ilman harsoa,jospa joku kävisi niitä hiukan pölyttelemässä.Persilja,ruohosipuli sekä keräsalaatti alkaneet kasvaa ihan kivasti. Porkkanasta en ole ihan varma,aloittelija kun kerran olen,en oiken tunnista sitä tuolta,kun saattaapi olla rikkaruohoakin joukossa jonkinverran,samoin on laita kesäsipulilla. Laatikoiden välissä olevien kaarien juurille iskin ruusupapuja. Kesäkukkapenkistäkin jo jotakin nousee,mutta ovatko nekin rikkaruohoja vai mitä,niin jää nähtäväksi hymy


Viikonloppuna ois tarkoitus istuttaa hernettä.



 


 


By pikkukäki - 4.6.2008

Ei ollut kummosta multaa kun potager on nyt täynnä rikkisten sirkkalehdillä olevia alkuja. Arrgg, kitke niitä sitten kun ekaa kertaa kunnon kasvimaan kanssa en yhtään muista mille sitten ne salaatti, porkkana, punajuuri ym. näyttää sirkkalehdillä..

By Sand - 4.6.2008

Miten Partasieni malttaa olla noin kauniilta kasvimaa-alueelta koskaan poissa? Hauskat nuo köynnöstuetkin!
By Viherpiipertäjä-Katja - 5.6.2008

Sand: kyllähän siellä tulee paljon vietettyä aikaa. Ennen meillä ei oikein takapihalla ollut minkäänlaista "elämää",ainoastaan polttopuutalkoita vietettiin.

Mutta nyt siellä istuu jo ihan mielellään,vaikkakin miehen polttopuukatokset hiukan haittaavat mun silmääni. No,puukatoksen päätyynkin naputtelin nauloilla kiinni pari köynnöskehikkoa,jospa se hiukan vielä parantaisi maisemaa Smile
By Viherpiipertäjä-Katja - 5.6.2008

Piti vielä kysyä,että suojaatteko harsolla avomaalla olevia tomaattejanne?

Ajattelin niitä tänään istutella.
By habakuk - 5.6.2008

Olen kasvattanut alkuun erään halpakaupan myymässä valmiiksi rei'itetyssä muovitunnelissa niin kauan kunnes tulevat liian korkeiksi. Varmuuden vuoksi silloin tällöin pölyttäjien toivossa otettu muovitunneli sivuun pölyttäjien toivossa. Aiemmin kasvatin aluksi harsotunnelissa (mutta sitten olivat tunnelit alessa). Istutuksen jälkeen lienee joku auringon ja tuulensuoja aluksi tarpeen, ainakin jos taimet tulevat omalta ikkunalaudalta eivätkä ole UV-karaistuja. Pienoiskasvihuoneessa karaistuihin taimiini tuli aluksi keltaisuutta plastiikkitunnelissakin.
By valtsu - 5.6.2008

avomaalla ilman harsoa ja tunneleita kasvatan tomaatteja, hyvin satoisia ovat siberia ja outdoor girl. myös pastatomaatti roma ja tiny tim ovat tuottaneet satoa kohopenkissä.

By mollis - 8.6.2008

Lueskelin tuossa joutessani tätä potager-ketjua vähän loikkien (näyttää olleen aika suosittu ketju viime kesänä) ja ai vitsi, miten alkoi himottaa kukkais pyöritystärakentaa vähän siistimpää kasvimaata (kasvimaa se on minulle, en minä mitään potakereita saa aikaan...) Hienoja ja erilaisia ratkaisuja teillä on ollut, niitä oli oikein rattoisaa katsella! Laittakaapa taas potager-ihmiset kesän edistyessä kuvia aikaansaannoksistanne! Minäkin lupaan laittaa jonkun sääliä keräävän kuvan vielä...

By Viherpiipertäjä-Katja - 9.6.2008

Miten te toimitte harson kanssa seuraavien kasvien osalta ( lähinnä haen siis sitä,että milloinka harson voi poistaa käytöstä kokonaan):


-mansikka -silpoydinherne -persilja -ruohosipuli -porkkana -maissi -koristekurpitsa -pitkä avomaankurkku -tomaatti -paprika -keräsalaatti


 


 

By valtsu - 9.6.2008

Harsosta ja mansikasta sama tapa, torjuu sitten lintuja satoaikaan eivätkä jää siihen kiinni. porkkanoilla voisi pitää koko kesän ajan - ei syö ötökät, ei puput. ruohosipulilla ja herneillä en ole harsoa koskaan käyttänyt taimivaihetta kauemmin. (lintujen suojaksi aluksi, herneet siihen harsoon kärhillään tarttuvat- harso pois, multaa juurille, että pysyvät pystyssä ja tukikepit)


tomaatit, maissit ja kurkut kannattaa pitää harson alla pidempään ja vasta kesän kunnolla koitettua sitten poistaa.

By Temskukka - 10.6.2008

Minä en tykkää harsojen ulkonäöstä yhtään, mutta annoin olla nyt kovasti kauan kun on ollut ensin kylmää, sitten kuivaa.

Steedakoira luuli harsotettuja penkkejä ulkopedeikseen joten hiukan naama valahti kun otin harsot pois: Aika lailla lievää oli itäminen. Mekaaninen kulutus oli vaikuttanut.



Eli jos teillä koira makaa harson päällä niin harsot pois. : )
By Viherpiipertäjä-Katja - 10.6.2008

Temskukka: joo,munkin mielestä noi harsot on niin kammottavan näköiset. Olisivat edes jotenkin luontoon sointuvamman värisiä.

Ja kastelu & kitkemishommelit hankalia,kun saa aina olla availemassa niitä.



Pitääkö muuten nyt sitten jo mansikkaa peitellä,kun niissä on jo raakileita?
By A.i.k.a - 10.6.2008

Puutarhassa tuoksuu ruoka-ohjelmassa vinkattiin käyttämään mustaa tylliä kasvimaan suojana. Aika tyylikkään näköisiä suojia sillä olikin saatu aikaan. Eivät ollenkaan niin silmiinpistäviä, kuin valkoinen harso. Ja kuulemma paljon kestävämpää.
By Temskukka - 10.6.2008

Hei, mulla on mustat valoverhot joissa on ikäänkuin seeprakuvio. Niistä tuleekin hienot!
By Viherpiipertäjä-Katja - 10.6.2008

Tähän on pakko Temskukalle sanoa,että sitten kuvia kehiin,kun seepranraidat lepattavat kasvimaalla Smile
By Kaisaliisa - 10.6.2008

Välillä tuntuu että koko potageralue, (lue: kasvimaa) pitäis aidata ja peitellä. Fasaanit, naakat ja harakat nokkivat harsoihin reikiä, heittelevät sipulit pitkin poikin, samon herneen siemenet. Perennojen pikkutaimet häviävät oudosti... Tilanne helpottuu sitten kun kasvu on voimakkaampaa.
By Tanu - 10.6.2008

Seeprathan on savannieläimiä - hyvin ne istuu Pohjanmaan lakeuksillekin! ;D



By Viherpiipertäjä-Katja - 10.6.2008

Pian saadaan taas lööppeihin ihmeteltävää: seepralauma nähty Pohojanmaalla Smile
By Fiia - 10.6.2008

No jopas jotakin siä Pohojanmaalla. Onhan Suomes tavattu jalopeuroja ja Kaamasen kameli ym. hirvityksiä.

By Pau - 11.6.2008

Moi kaikille!


Osittain teidän innoittamana päätin minäkin siirtää kasvimaan laatikoihin ja kokeilla ruutuviljelyä. Talvella oli mukava käydä tätä ketjua läpi, kerätä hyviä vinkkejä ja suunnitella potageria. Vihdoin viimeviikonloppuna päästiin tositoimiin ja kasattiin laatikot ja potagernurkkaus. Harsoahan se mullakin tuossa vasta kasvaa, ja ympäristökin on karunpuoleinen, mutta toivottavasti tässä kesän (?) edetessä alkaa paikat vihertää Smile


Käytävät on katettu appiukon kattotiilimurskalla Smile


Hmm.. näette oikein - jouluvalothan siellä varastonräystäällä vielä/jo killuvat...
By valtsu - 11.6.2008

Pau että paukahti. hieno aloitus, tervetuloa!!! loistava kattotiilimurskan käyttö ja harsot kuuluvat asiaan tottavie. tuossapa onkin paikkaa kasvatella vitamiinit ja silmänruuat. laitathan kadekuvia meille lisää. joohan.

By Temskukka - 11.6.2008

Katos Pauta! (Mahtavasti hymyilevä kissankuva muuten)



Mitäs aiot kasvatella? Pyydä naapureilta ruohokatetta jos eivät itse sitä käytä. Katsoin vain ettei teidän nurmikolta vielä tänä kesänä mitään saa Smile
By kaarnikka - 11.6.2008

Paulla kivan näköistä tuo kattotiili murska. Lisäilkäähän kuvia, niitä on niin kiva katella.
By A.i.k.a - 11.6.2008

Paulla ihan pron näköinen potager. Minulla vasta tällainen aloittelijan malli, eli yksi laatikko. Siellä kasvaa kaksi kesäkurppaa, hajuhernettä, samettikukkaa, härmesalviaa, auringonkukkaa, kurkkua, jotain punavartista sipulia, jonka nimen olen jo unohtanut ja kehäkukkaa. Kurkuilta ja hajuherneiltä puuttuvat vielä ne kiipelytelineet, ja heinääkin pitäisi käydä katteeksi silppuamassa. Ja sitten pitäisi keksiä jotain vielä noille kahdelle sivulle(kuvassa ylös ja vasemmalle) rikkaruohojen kurissapitämiseksi. Nyt on helle kurittanut ne lähes hengiltä.






By Pau - 11.6.2008

Tuo mairea kissa on Sulo, joka vähän turhankin innokkasti olis harventamassa mun esikasvatuksia, argggghhhh! Viimeksi meni sitruunamelissat ja puolet persiljoista...


Meillä oli nurmikko, mutta pohja oli niin savinen ja kuoppainen että päätettiin laittaa uusiksi. Ja lopullisesti se painui kun traktorikaivuri kävi laittamassa tuon oikealla olevan luiskan kuntoon. (voi juku, siinäkin olis vielä laittamista, viettää pohjoiseen päin joten meinasin laitella siihen pihlaja-angervoa ja vuorenkilpeä ettei näyttäisi niin ankealta naapuriin päin..)


Mulla on tuolla kasvamassa porkkanaa, silpoydinhernettä, naurista, retiisiä, salaattia, kehäkukkaa, persiljaa, perunaa, pinaattia, leikkopapua, kesäkurpitsaa, istukassipulia, samettikukkaa... Esikasvatettuja auringonkukkia ja maisseja en vielä uskaltanut tuonne kylmyyteen laittaa, kesäkurpan taimet on tuon korkean häkkyrän alla. Maissista tuskin tulen satoa saamaan, mutta kokeilenpahan kuitenkin Smile Niin, ja tuossa keskimmäisessä pikkulaatikossa on 6 mansikantaimea.


Ajattelinkin että kattaminen voisi olla järkevää. Pitää visiin odotella että taimet ponnistavat pinnalle?

By trekooli - 11.6.2008

Mikä kissa, missä, en näe mitään kissaa, vaikka kuinka tiirailen
By bee - 11.6.2008

Voi sun kanssas..tossa avattaressa tietty!
By trekooli - 11.6.2008

Putkinäkö näköjäs mulla;-).

Oikea moks-kissa, tosin en enää muista mitä kissa tekee, kun se moksii. Hohoi karjalaiset, tulkaa apuun tuon sanan kanssa
By Havula - 11.6.2008

Tilasinpa kirjakerhosta yhden uuden puutarhakirjan ja ihastuin oitis siel oleviin laudasta rakennettuihin kasvulavoihin. Sain miehenikin innostumaan sellaisista ja ne tehtiin, kylv;t kylvettiin... Ja kuinkas ollakaan, kun sitten selailin naita sivuja taisin bongata saman kasvimaan kuin kirjassani!!! Terveisi' vaan sinulle ja onnittelut upesta pihastasi Temskukka!
By katajanmarja - 11.6.2008

Meidän keskeneräisessä kivipotagerissa kasvaa mustaherukkaa, valkosipulia, ruohosipulia, kreikan oregano, lipstikka, suklaapiparminttu ja uutena tulokkaana viinisuolaheinä. Kesäkuun alussa kylvin kesäkurpitsaa, mansikkapinaattia, lehtisalaattia ja härkäpapua. Saas nähdä miten lähtevät kasvuun, kun siemenet pääsivät vanhenemaan. Viime vuonna ei onnistunut punajuuri eikä retiisi samassa paikassa. Alueen teko aloitettiin kesällä -06. Syvät kasvualustat vuorattiin juurikankaalla, ja kohopenkit reunustettiin luonnonkivillä ja vanhoilla tiileillä. Käytävät katettiin mansikkakankaalla tai sen tapaisella mustalla muovilla, päällä soraa.

By katajanmarja - 11.6.2008

Alueella on lisäksi yksi epämääräisen mallinen penkki (taitaa muistuttaa vähän Afrikkaa ). Kukkia olisi tarkoitus laittaa lisää - nyt kasvaa mehitähti, vuorenkilpeä ja maksaruohoa kasvualueiden reunoilla. Seinää ja viereistä vuorimäntyä pitkin kiipeilee villiviini, toisessa laidassa ojan vieressä norjanangervoa ja syreeni. Juurikangas pilkottaa ikävästi, olen tarvinnut kiviä muualle.

By pilvitarha - 12.6.2008

Kauhean kaunis on katajanmarjankin potageri!


Minä ehdin jo toisaalla anella neuvoja tämän pihani karseimman kohdan kanssa:



...Vaan heti kun olin tämän kuvan vuodatuksineen saanut penttiin pukattua, niin eiköhän se valjennut että tähän paikkaan on nouseva potageri! Ha. Oon kuulkaas pohtinut pitkään että mihin sen lykkään, vaikka lopulta on selvää ettei oikein muuta paikkaa pihalta yli jää kuin tämä kuiva ja aurinkoinen joutomaanurkkaus. Hyvinhän siinä kaikki kasvaa kuitenkin laatikoissa ja ruukuissa, kunhan jaksaa vaan kantaa vettä sieltä pihan toisesta päästä kieli ulkoa Tulee olemaan hyvät reenit siltäkin osin. Kuvankin jo piirsin ettei jäisi pelkäksi innostukseksi, kyllä siitä tuleekin nätti...



...ja tallissa on läjäpäin vanhoja ikkunoitakin odottelemassa, sekä purkulautaa joka on vanhaa ja tiivistä puuta. Arvelin punamullan väriseksi maalata nuo taimihuoneen puuosat ettei liikaa tökkää silmään... (aika pitkälle ehtii suunnitella siinä sivussa kun laittaa kolmelle muksulle ja itselleen ruokaa ja syöttää sen nuorimman ja jättää tiskit sitten iloisesti odottamaan pitkin pöytiä...)


Minähän kesänä kerkiää aloittaa?kukkanen

By memuli - 12.6.2008

Piti taas käydä ihailemassa teidän potagereitanne. Kuolaan niitä täällä, kun itellä ei vielä ole. Partasienellä olikin hauskat pajukaaret siellä ja pilvitarhalla on ainakin hyvät piirustukset valmiina. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

By katajanmarja - 12.6.2008

Hei, onkos kukaan selannut Ingald Anderssonin Pihanikkarin ideakirjaa? Siinä on ihan vallan mainio idea yhdistelmäalueesta. Elikäs suorakaiteen mallinen alue on rajattu tuulilta aidalla ja pensailla. Sisäpuolella puisen keskikäytävän varrella sijaitsee lankkukehyksellisiä kasvilaatikoita ja puutarhapöytä (työpiste ruukutukselle yms.), kasvihuone kierrätyslaseista on yhdessä nurkkauksessa.

By pilvitarha - 19.6.2008

Haa, pääsin alkuun minäkin! naurua Laatikot tehtiin toissapäivänä vintin entisestä lattiasta, alle tuli kokolattiamaton palasia, haltexia ja vanohoja aikakaus- sekä sanomalehtiä. Mitään syväjuurista näissä ei kasvatella, mutta taimia ja vaikka mitä muuta kivaa kylläkin... Tuohon tuolin kohtaan tulee vielä yksi pitkä penkki mansikoille (kunhan selvitän miten syvän multatilan ne tarvii) ja kuvan oikeaan reunaan pois rajautuvalle kohdalle tulee se pikkuinen kasvihuone.


Käytäville levitän sahanpuruja paksulti kun niitä sattuu olemaan saatavilla, keväällä sahattiin laudat ensi kesän ulkovuoraus hommia varten.



Mukavaa juhannusta teille muillekin kukkanen

By Temskukka - 19.6.2008

Tuosta tulee aivan mahtava leikkipaikka! Ihanaa kun laatikot ovat järjestelmällisessä epäjärjestyksessä.
By pilvitarha - 19.6.2008

Juu, kuulkaas tätä on paperilla suunniteltu hartaasti ettei tulisi liian symmetristä muttei liian sotkuistakaan. Ja tänään tarjosin kyläläisille viihdykettä kun saivat ihmetellä lootien siirtelyäni. Kymmenen senttiä vasempaan - ei nyt meni liikaa vinoon... Ja sitten piti peruuttaa ja ihastella eri ilmansuunnista kunnes tulin taas siihen tulokseen että kahta pitää vielä vähän kääntää ja mitä jos tekiskin noin... kieli ulkoa Ja välillä kävin kädet levällään esittämässä kasvihuonetta kun sillä tavalla sain muka paremman kokonaiskuvan tilanteesta.


Tämä suunnitteluvaihe on niin älyttömän mukavaa!


Sitten kun kaikki on valmista on tulos tietysti hirveän sulokas, viehättävä ja tasapainoinen. Ja toivottavasti joku kasvikin tykkää yhtä paljon kuin puutarhuri, heh...

By Temskukka - 19.6.2008

Puutarhurin juhannustaiat: Esitetään kädet levällään kasvihuonetta ja sitten lasketaan lapiot.
By hillasuo - 20.6.2008

Ihan pakko kysyä, montako lapiota Temskukka löysi ? (lasketaan lapiot)

By Temskukka - 20.6.2008

Seitsemän, riippuen katsantokannasta.
By pilvitarha - 22.6.2008

Jee, tein muhkuraisen ja keikkuvaisen kiveyksen vanhoista purkutiilistä tuohon kasvihuoneen eteen. (Kasvihuone on tuo näkymätön rakennus kuvan oikeassa reunassa)


Myös purua tuli leviteltyä ja lapset sai istutella sekä kylvää omat laatikkonsa kolminkertaisesti täyteen. Siellä nyt kasvaa kesäkukat, herneet, punajuuret, porkkanat, ahomansikat ja mitkälie keskenänsä erittäin boheemisti aseteltuina. Poika muuten meinasi pistellä poskeensa kaikki liotetut herneensiemenet, voiko niistä jotain tauteja saada?


By Viherpiipertäjä-Katja - 23.6.2008

pilvitarhan Potager näyttää oikein kivalta Smile



Onkohan muuten pelkoa,että avomaalla kasvavat tomaatit joutuvat lintujen sapuskaksi kypsyessään tai jo heti raakilevaiheessa? Mulla on jo tomaateissa enemmän ja vähemmän raakileita ja iskipä vaan pelko persaukseen,että tarviikohan kumminkin suojata jotenkin?
By habakuk - 24.6.2008

En ole havainnut lintujen täällä tomaatteja nokkivan, vaikka muutoin on pakko suojata melkein kaikki.
By kugeldistel - 24.6.2008

Onko tämä jonkin sortin ennätys: pienestä 1,20m x 2m vihanneslaatikostani (1 kurpitsa, purjoa, punajuurta ja retiisiä)poimin juuri 154 etanaa!!! ILJETTÄVIÄ! Oli muutama muhkea ja miljoona ihan pientä ilman kotiloa. Suurin osa oli retiisien kimpusssa, joista ei ole jäljellä juuri mitään. Nyppiminen piti lopettaa kesken, kun iski rankkasadekuuro, joten lisää etanoita on varmaan vielä tulossa. Silkkaa itsekidutusta tämä laskeminen...
By pilvitarha - 24.6.2008

oho voi jestas sentään, vähemmästäkin iskee verenhimo puutarhuriin!!


Saisitkohan etanoista hyvän kilohinnan jostain hienosta ravintolasta kun ovat olleet niin monipuolisella ruokavaliollakin?? kieli ulkoa


By kugeldistel - 25.6.2008

Tosiaan! Kun verenmaku suussa kyykin niitä hirviöitä lehtien seasta, heittelin ne peltiseen suolakurkkupurkkiin jossa oli vielä vähän etikkalientä pohjalla. Voisin kaupitella niitä valmiiksi marinoituna! (YÖK)
By Pau - 25.6.2008

Voi YÖKS noita etanoita!!!!


Mulla on molempien kesäkurpitsantaimien lehdissä reikiä. Olen tiirustanut ja siristellyt mutta mitään elukoita tai liikettä en ole nähnyt. Olen suihkutellut taimiin varmuuden vuoksi mäntysuopaliuosta..


Kauniit potagerit on katajanmarjalla ja pilvitarhalla!

By pilvitarha - 25.6.2008

Minkäs näköiset munat etanalla muuten on? Tai siis että minkä näköisiä munia ne munii...


Kun nimittäin äidin kasvimaalta toin perennani kotiin, sieltä löytyi semmoinen jättimäinen etananmollukka, ja kasvien juurakot oli täynnä läpikuultavia palluraisia munia. Olivatko etanan, vai muniiko se jonnekin maan pinnalle?


Ja jos ei olleet etanan niin mitä veikkaisitte?

By Kurppa. - 25.6.2008

Näitä mie olen etanan munina pitänyt. Ja niitähän piisaaSad


By pilvitarha - 25.6.2008

No justiin tuommoisia mollukoita ne oli täynnä, pesin kaikki juurakot mutta nuo jäi kylläkin sitten nurmikolle. Hmmm... Pitänee käydä katselemassa onko tuolla jossain etanafarmi vai menivätkö munat kusiaisten ja muurahaisten ruuaksi.

By Anne-64 - 26.6.2008

Olen itsekin harkinnut potagerin tekoa, mutta nyt tuli etanainvaasion pelko. Auttaisiko jos penkkien ympärys ja polut olisi katettu hienolla hiekalla, luulisi, että etanat limajalkoineen välttelisivät hiekkaa, joka märkänäkin tarttuu.



Kasvarin ympärillä on hiekkareunus, eikä ainakaan vielä ole etanoita näkynyt, vaikka niitä ympäristössä onkin. Hiekanhan voisi aika-ajoin vielä varmuudeksi kastella jollain etanoiden inhokkiaineella, etikkaliuoksella?



Onko jollain kokemusta?
By memuli - 26.6.2008

Minulla oli viime kesänä isossa laatikossa salaatit ym. Ennen pieni kasvimaa oli tavallisesti maassa. Salaatteihin ilmestyi reikiä, samettiruusussakin niitä oli ja tarkemmin katsottuna laatikossa oli ihan älyttömästi etanoita! En ollut törmännyt niihin koskaan aiemmin. Ihan totta on. Laitoin laatikkoon monta lasia oluttakin ja vaikka mitä, ei vain hävinneet ja lopuksi noukin ihan jokaisen yksitellen purkkiin. YÖK!
Olen siis pähkäillyt myös sitä, että houkutteleeko tuo lautareuna noita etanoita?

By pilvitarha - 26.6.2008

Totta muuten, eikös ne maassa makaavien lautojen alusetkin ole aina etanoiden lempipaikkoja? Täytyy pitääkin tilannetta silmällä. Luulen että omassa potagerissani nuo sahanpurukäytävät eivät kylläkään ole etanoille mieluisia mönkimispaikkoja, jospa pysyisivät poissa lootistakin sitten...

By Poppius - 26.6.2008

Minä poistin harson kasvimaalta äsken, kun sipulinvarret siellä oli ihan mutkalla. Hirveän huonosti yleensäkin kaikki oli itänyt, mutta sitten älysin, että lehtisalaateista oli pienet ruodot jäljellä, samoin tilliä oli syöty reippaasti. Etanatko asialla? Voihan kökkö! Kumma kyllä keräsalaattiin ei ollut koskettu!



Minä luulen, että kun kasvimaan ympärillä on tiilireunus, se houkuttelee etanoita. Ja siellähän ne on saaneet pitää juhla-aterioitaan harson alla kun ei ole linnuista pelkoa. Viime kesänä poimin älyttömästi etanoita sieltä tiilien alta... Mutta kun se on vaan niin kätevä se reunus, ei leviä heinät kasvimaalle!
By kugeldistel - 26.6.2008

Poppius, minun tillini menivät viime kesänä yhden ainoan valtavan mittarimadon suuhun. Yhdessä yössä se oli tehnyt tillirivistä selvää. Näytti ihan siltä kuin joku olisi käynyt viikatteella huitaisemassa, pelkät tyngät oli jäljellä. Syyllinen lötkötti toisessa päässä aivan pulleana.
By tessuli - 27.6.2008

Minun lootistani ei ole onneksi löytynyt vielä niitä isoja etanoita, ainoastaan etanavauvoja, jotka saivat kyllä sateiden aikaan reikiä retiiseihin ja nauriinlehtiin kokoonsa nähden ihan kiitettävästi. Etanat saa helpoiten hengiltä, kun heittää kasveihin tuhkaa "alakierteellä", eli tuhkaa pitää saada pölläytettyä myös lehtien alapinnoille. Sateella ei tämä keino tepsi, mutta poutasäällä tuhkakylvyllä lähtee henki jokaikiseltä etanalta. Tänä aamuna viskelin tuhkaa viimeksi salaattipenkkiin, ja ruumiita tuli roppakaupalla.

By Poppius - 27.6.2008

Ahaa!!! Pitää odottaa poutasäätä ja antaa kasvimaalle tuhkapesu! Onko joku kasvi joka ei yhtään tykkää tuhkasta?
By Kara.Koo - 27.6.2008

Vielä on hyvin tilaa kasveilla kasvaa ja tuuhentua... Pinaateista olen sentään jo yhden kirkkaan keiton keittänyt



Mangoldi kasvaa kohtalaisesti, aukkopaikoissa oli ne paleltuneet kesäkurpitsat, uusista siemenistä ei ole vielä ilmaantunut mitään eloa... Herneille pitäis kai kehitellä pikkuhiljaa parempi tuki

By kugeldistel - 11.7.2008

Kiitokset Poppiukselle tuhkausvinkistä! sillä sain kasvilaatikkoni etanainvaasion kuriin. Retiisit tosin ehtivät joutua niin koville, että sato jää kyllä saamatta. Yhtään ainoaa kasvia en löytänyt, joka ei olisi ollut täynnä etanansyömiä reikiä. pöh.
By Pau - 17.7.2008

Potagrissa alkaa jo mukasvasti vihertää, ja harsokin kohoilee lupaavasti..


By Pau - 17.7.2008

Retiisejä ja salaatia on jo napsittu.


By Pau - 17.7.2008


Nyt lähden pariksi viikoksi reissun. Saa nähdä mikä odottaa palatessa - pulskia herneenpalkoja vai täystuho... Smile

By kaarnikka - 31.7.2008

Tässäpä kuva minun potagerista tällä hetkellä.

By kaarnikka - 31.7.2008

Toisesta suunnasta

By Viherpiipertäjä-Katja - 1.8.2008

kaarnikka: näyttää kyllä tosi kivalle Smile
Onko muilla miten kasvatukset onnistuneet?

Pitää napsia muutama kuva omastakin ja laitella viikonlopun aikana näytille.
By anita - 10.8.2008

Tässä muutama kuva tämän hetken tilanteesta. Kesäkurpitsat.


By Pirkkis - 10.8.2008

Taidanpa tulla vihreäksi, jostain syystä!


Niin hienoja on teidän kaikkien potagerit!

By anita - 10.8.2008

Porkkanat, sipulit ja ruohosipuli sulassa sovussa keskenään.


By Pirkkis - 10.8.2008

Olikos sulla noi potagerit omassa pihassa vai siellä palstalla?

By anita - 10.8.2008

Pavutko muka kylvetty liian tiheään Wink


By anita - 10.8.2008

Pirkkis, nämä on palstalla. Omalle pihalle ei mahdu kuin yksi yrttipenkki. Tässä palstan yrttipenkki. "Hiukan" ylikasvaneet. Yrttien takana sinnittelevät chilit.



 

By anita - 10.8.2008

Oregano (=mäkimeirami) on kaunis kukkiessaan.


By anita - 10.8.2008

Chilejä.



By Viherpiipertäjä-Katja - 21.8.2008

Mitenkä lannoittelette kasvimaitanne näin elokuussa? Mulla on vielä tulossa koristekurpitsaa ja kurkkua,että pitäisiköhän niille kaivaa juurelle vielä kananp:aa??

Maissikin kasvaa komeasti,mutta eipä taida sato ehtiä..

Entäpä muuten tomaatin lannoitus,olen jo latvonut,mutta raakileita on melko paljon vielä kypsymättä?
By Berino - 21.8.2008

Heh, heh. Minulta on jäänyt kasvimaa tyyten lannoittamatta (joka vuosi). Kompostilla olen sitä keväällä parannellut. Pitänee jatkossa kananp. vettä antaa. Tomaatteja ja kurkkuja ole kananpeellä lannoittanut.
By Euffis - 21.8.2008

Eipä ole meidänkään kasvimaa lisälannoitteita saanut, kun ei kompostorienkaan multaa sinne oikein osaa viedä - sieltä kun saattaa vielä löytyä jos vaikka sytostaattijäämiä..... Autssss! Siinäköhän olisikin sitten sen pihapiirissä muuten vallitsevan megalomanian syy? Jos vaikka ovatkin saaneet ravinnokseen solutasoa myöten tehopuhdistettua multaa.... Hmmmm....;=))
By Berino - 21.8.2008

Eikös keittiöjätteistä koostuvaa kompostia voi kuitenkin laittaa keväälläkasvimaalle?
By Euffis - 21.8.2008

Berino, meillä menee kaikki samoihin kompostoreihin: kasvijäämät, keittiöjätteet, kesän puuceen tuotokset, kemiallisen wc:n jätteet jne. Siis maalla....



Kyllä sen muuten voisi, mutta jotenkin kuitenkin vierastan ajatusta juuri noiden "itse tuotettujen" takia, vaikka meidän maalla sitä multaa kaiken kaikkiaan kierrätetään ensin kompostoiden 2 - 3 vuottakin.
By Berino - 21.8.2008

Juu, ei noita 'omia tuotoksia' oikein kasvimaalle...
By Oulunseudulta - 21.8.2008

Sitä punaista lannoitejauhetta olen sekoittanut veteen ja antanut pitkin kesää, vielä loppukesälläkin. Noita 1-vuotisiahan voi lannoittaa huolehtimatta tuleentumisesta.
By Viherpiipertäjä-Katja - 2.10.2008

Tässä vielä kesältä muutama kuva,taitavat olla siinä heinäkuun loppupuolella otettuja:


 



By Viherpiipertäjä-Katja - 2.10.2008

By Viherpiipertäjä-Katja - 2.10.2008






By Inkeri2 - 25.1.2009

Hei! Kyselen tulevaa kevättä/ kesää ja palstaani varten. Kauanko käsittelemätön raakalauta kestää kasvipenkkien rajauksena kun ne pitää uusia? Entä miten olette mahdollisesti niitä käsitelleet ennen käyttöönottoa? Punamultaa näkyi joissakin kuvissa, mutta muita vaihtoehtoja? Onko niitä edes?
By Nuu - 25.1.2009

Inkeri2, en valitettavasti osaa vastata kysymykseesi mutta ihankuin tässä ketjussa olisi tuotakin asiaa aikaisemmin käsitelty. Olen oikeastaan aika varma asiasta, eli jos sinulla ei ole muuta (parempaa?) tekemistä niin lueskele tuolta alusta alkaen. Eiköhän vastaus löydy. Vai osuisiko nyt palstoille joku joka osaisi vastata Inkeri2:n kysymykseen?
By valtsu - 25.1.2009

Sanoisin, että vähintäinkin 5 vuotta jopa 10, eh? Paremmin kestää jos et vuoraa kasvatuspenkin reunoja sisäpuolelta muovilla koska se pitää kosteuden kuitenkin laudan ja muovin välissä. Mulla on mökillä harmaantuneesta paksusta tehdyt reunukset , aluksi olivat laiturina ja kun jäät runnoivat niin siirsin puutarhakäyttöön. Hyvin on kestänyt ja kun alimmaiset lahoaa niin poltan kokossa (kuivattuna ja puhtaaksi harjattuna) . Kuormalavakaulusta olen käyttänyt 10 vuotta kohopenkin reunuksena ja yhä kestää, tosin välillä olen nostanut pois, kuivattanut ja vaihtanut alemman ylemmäs ja päinvastoin...

By Inkeri2 - 25.1.2009

...niin siitä lukemisesta, kyllä sitä teinkin, hakuammuntana sieltä sun täältä, mutta ku tässä osiossa on niin hirveen paljon sivuja, niin rupes aika aiemmin loppumaan, piti lähteä jäähallille. Ja vaikka puutarha on maailman tärkein asia, niin kyllä välillä jokun muu asia menee ajoittain edelle.

Valtsu, en ajatellutkaan laittaa mitään muovia väliin, itse asiassa inhoan muovia, varsinkin kun esim. naapureilta tuppaa karkailemaan kylmästä suikaleiksi hajonneita muovin suikaleita jotka sitten saattavat sekoittua maankäännön yhteydessä mullan sekaan ja on ne muutenkin niin epäsiistin näköisiä. Jos siihen väliin pitää jotain laittaa, niin ehkä jotain juurimattoa tai vastaavaa.

Noita kuormalavakauluksia olen katsellut, josko jostain tulisi vastaan, mutta tiukassa ovat, mistään ei liikene ylinmääräisiä, ja jos kevääksi ei löytynekkään, niin täytyy turvautua ruuveihin.

Kun jostain saisikin ajan ja säiden armoilla ollutta kauniin harmaaksi patinoitunutta puutavaraa, sellaisesta olisin halunnut terassinkin, on niin kaunis väri, eikä mistään väripurkista tehty.
By Nuu - 26.1.2009

Totta, tosi pitkä ketju Smile Valtsu onneksi riensi hätiin Smile Ehkä joku muukin vielä tämän asiasi huomaa.... tähän aikaan vuodesta on vielä pikkuisen hiljaista, ihan kaikki ei ole paikalla täällä pentissä, koko aikaa ainakaan.
By mai-lee - 26.1.2009

"uuden puun" vitsaus kestää vain yhden kesän. lyhyt aika puutarhailijan elämässä. talven jäljiltä on jo kauniin harmaata. ja todellakin, hyvin on kestänyt toistakymmentä vuotta lautareunukset ja lavakaulukset.

edit: inkeri2, olet näköjään vantaalainen. aikoinaan vanhalla puolella nim.merkki omit haki minua varten tämmöiset tiedot "Nikkarilavat Oy:ltä Vantaalta. Kaikkein parhaat raamit pääsin sieltä jo poimimaan.
Haussa löysin muitakin lavafirmoja: Fin Gateway Oy, Helsingin Lavatuote Oy, Mozer Oy, Riopallet Oy. Kannattaa soittamalla varmistaa mitä heillä on tarjolla."


nuo tiedot ovat nyt jo kovin vanhoja, mutta soittohan ei paljon vaadi. - eihän noita tietenkään *saa* noista paikoista, vaan täytyy vähän maksaa. ovat kuitenkin hintansa väärtejä. sanon ja olen kiitollinen naapurilleni, joka viime syksynä toi pihalleni neljä iskemätöntä lavakaulusta.

By Oulunseudulta - 26.1.2009

Kasvimaan laidat on tehty ei-kyllästetystä, höyläämättömästä, maalaamattomasta puusta ja viisi vuotta ovat jo kestäneet.
By Inkeri2 - 26.1.2009

Kiitos teille kaikille minua valistaneille. Nyt sitten miettimään mittoja ja järjestystä. Tiedossa siis kivaa puuhaa! Ja täytyy jokun päivä soitella noiden lavakauluksien perään, josko niitä jostakin kohtuuhintaan saisi ostettua.
By Inkeri2 - 26.1.2009

...niin ja ihan ohuesta rimpulasta niitä laitoja ei kannata ruveta kyhäämään, riittäisikö esim. n. 2 - 3 cm?
By Nuu - 26.1.2009

Mikä on vialla tällä sivulla? Nimmarit, sivunumerot, linkit... kaikki sinisellä! Edellisellä sivulla on vielä normaali vihreä pentin väri, mutta tällä sivulla muuttuu. Jostainhan se johtuu... voisiko olla tuosta ylläolevan viestin linkistä? En tietenkään pysty testaamaan asiaa, koska viesti pitäisi poistaa jotta saisi selvyyden. Onko kellään tarkempaa tietoa mistä voisi olla kyse?
By nanikka - 26.1.2009

(taitaa ylläpito luulla meitä rakentajiksi?)
By Nuu - 26.1.2009

Mutta vika on vaan tällä sivulla, ei edellisellä? Täytyyhän sen johtua jostain tällä sivulla olevasta asiasta?


Muoks: No se sitten ratkesi itsekseen kun tämä uusi viesti nytkähti uudelle sivulle ja täällä on kaikki taas normaalia. Antaa asian sitten mun puolesta olla, vaikka kiinnostaisi kyllä se syy

By nanikka - 26.1.2009

Niin oli. Ja silläkin sivuilla oltiin silti pentin kehyksissä. Linkit vaan oli rakentajien väreissä. Vaan haitanneeko tuo mittää.
By Kassikäpp - 26.1.2009

Samaa sinistä sivua muuten tulee ajoittain, kun päivittää uudet viestit, TAI jollain sivulla. Linkkejä olen epäillyt, usein sattuu myös tietyt 2 nikkiä samaan yhteyteen.no-jaa

By nanikka - 26.1.2009

Kummaa, ei ole osunut minun kohdalleni aiemmin.
By Uni - 26.1.2009

Haha! BigGrin Onpa aika villin näkönen bugi (edellinen sivu). Värisekaannushan se vaan tosiaan on, joten eipä sillä mitään väliä. Koodissa joku korkkiruuvi.
By nanikka - 26.1.2009

Ne testaa meitin tarkkaavaisuutta Wink
By norma - 26.1.2009

Mulla näkyy ihan normaalina..?
By Uni - 26.1.2009

Joo nyt näkyy normina taas.. se oli se valtsun linkki kuten arvelinkin BigGrin Hassua.
By valtsu - 26.1.2009

Poistin viestin ja linkin. Valtsun sininen sivusto. KÄÄK. Antakkee anteeks.

By Uni - 26.1.2009

Eihän se mitään haitannut Smile Voit lisätä sen vaikka testiketjuun jos tahdot. Siellä tuskin ketään häirihee pienet värivaihtelut jos on tullakseen.
By valtsu - 26.1.2009

piti kertomani että puusta tehdyn potager penkin reunukset oli tehty aika tyylikkäällä liitoksella ja kuva on Gargeners World lehden sivulla 14-15.


Äsken huomatuin seurauksin linkin tekeminen muutti sivun siniseksi- joten nyt en sitä tänne laita.

By Ropsu - 29.1.2009

Upeita potseja teillä! Minäkin rakensin sellaisen viime vuonna, ja kovin ylpesti lupasin dokumentoida sen "elämää". No, kun kesä oli suhteellisen surkea, niin eipä tulokset kovin mairittelevia olleet... Jäi kuvat sitten laittamatta.

Uusi perunoita saatiin ja herkullisia olivat. Mies innostui niistä kovasti, ja lupasi rakentaa minulle lisää laatikoita, että saa yhden kokonaisen laatikon potaateilleen. (ja minulle siis vapautuu lisää tilaa!). Toinen viime kesän menystyjä oli maa-artisokka.

Tälle kesälle on suuret suunnitelmat, toivottavasti kelit tukevat haaveita!

Minun pottini sijaitsee anoppilan joutomaalla, nyt kuvia katsellessani aloin miettimään, että saisinkohan mitenkään mahdutettua minikokoista potageria takapihalle...
By Inkeri2 - 11.2.2009

Heippis! Nyt kun olen noita korotettuja vihannespenkkejä tässä pikkuhiljaa suunnitellut ja miettinyt joitakin mittoja ja järjestystä, niin sellaista tässä vielä pähkäilin, että minkä sorttisesta puusta niiden lautojen olisi parasta olla? Eikös jokin pihkapuu olisi paras, mänty? Ja jos en niitä lavakauluksia saa tai raaski esim. korkean hinnan vuoksi laittaa ( kun voivat vaikka pitkäkyntisen mukaan joutua ), niin mikähän olisi se sopiva laudan paksuus?
By Ropsu - 12.2.2009

Me rakenneltiin laatikot "romulaudasta", joka oli alunperin tarkoitettu sisätiloissa panelointiin, mutta jäänyt ylimääräiseksi. Laudan leveys oli n.15cm, paksuutta ehkä n. 1,5cm. Kestää aikansa, ja sitten rakennetaan uudet. Leveysmitassa kannattaa ottaa huomioida hoidon helppous, eli täytyy ylettää myös keskelle. Pituuden meillä ratkaisi materiaalin pituus.
By Outzi - 14.4.2009

Mahtavia potager-alueita teillä! Erehdyin selailemaan tämän ketjun läpi ja kuume iski. Sain jo hyvän tarjouksenkin lavakauluksista, joten niillä varmaan mennään. Osaisiko joku sanoa kuinka syvän multatilan yhdellä kauluksella saa maata kaivamatta? Kuvista on vaikea arvioida... Riittääköhän yksi kaulus, jos haluaa monivuotisetkin laatikoida? (kissanminttu, oregano, sitruunamelissa, kirveli, lipstikka...)
By Outzi - 14.4.2009

Ooh, sainpa nopeasti vastauksen. Kiitos!



Hyvät esteet on suunnitteilla kyllä, olen niin monta kukkapenkkiä huolimattomasti tehnyt, että olen jo oppirahani maksanut, ja nyt on tarkoitus tehdä helpommin huollettavaa jälkeä. Suunnitteilla siis myös väliin jäävien käytävien huolellinen kattaminen ja nurmikkoon rajoittuvien laatikoiden viereen laitetaan nurmen tasoon lauta, jotta ruohonleikkurilla pääsee riittävän lähelle.



Noista kuvista kun oon kauluksia katsonut, niin näyttää siltä kun niissä olisi 2 lautaa päällekäin / yksi kaulus, mutta kun en oo livenä vielä kauluksia nähnyt niin en tiedä varmaksi. Jos näin on, niin niistä tulee kyllä tosi korkean näköiset (=ei niin kauniit) kahdella kauluksella, mielummin olisin laittanut vain yhdet... Mutta täytyy kysyä tuota korkeutta samalla kun soittelen tarkemmin kaulusten hakemisesta, sillähän se selviää...
By Outzi - 14.4.2009

Katselinpa vielä tämän topicin kuvia sillä silmällä ja useimmiten näyttää siltä, että 2 kaulusta on päällekäin. Niin kai sitä sitten pitää tehdä, että tulee kerrasta kunnollinen. Tämän viritelmän vaan pitäisi olla myös katseenkestävä, kun on heti naapureiden rajalla ja meidänkin olkkarinikkunoiden alla, joten en kovin massiivisia laatikoita olisi halunnut...

Koitan selailla vielä lajikohtaisia keskusteluja, mutta jos joku osaa vinkata seuraavista, voisiko jonkun näistä pitää yhden kauluksen korkuisessa kasvatusaltaassa:


- ruohosipuli


- rosmariini
- basilika
- timjami
- oregano
- minttu
- kirveli
- lipstikka
- sitruunamelissa
- tilli
- persilja
- salaatit
- retiisi
- herne
- mansikka


- valkosipuli

(Viisi viimeistä on mulle itse kasvatettuna uusia tuttavuuksia). Tomaatit ja ainakin chilit pidän varmaankin ruukuissa kuten tähänkin asti, niin on helppo nostaa sisälle jatkamaan satoa ja talvehtimaan (chilit).

By nanikka - 14.4.2009

Herneestä en osaa sanoa, mutta muuten mun mielestäni kaikki pärjäävät kyllä yhdenkin kauluksen korkuisessa kasvualustassa. Kasvatetaanhan niitä ruukussakin, ei ne nyt niin mahdottomia kai vaadi?

By nanikka - 14.4.2009

\o/
By Outzi - 14.4.2009

Joo onhan niitä eri kokoisia ja sitä tietoa onkin jo suunnitelmassa hyödynnetty, mutta oletin että korkeus on silti sama. Mutta josko joku osaisi sitä yhden lavakauluksen korkeutta heittää, niin saisin multamenekkiäkin laskeskeltua. (Tai sitten pitää täyttää osa heinällä kuten joku oli tehnyt, sitäkin varmaan saisi tallilta ruinattua, hevosille kelpaamaton varmaan tähän tarkoitukseen kuitenkin kelpaisi?
By nanikka - 14.4.2009

Muistankohan ihan väärin, jos väitän, että multaa sinne menee noin 15 senttiä, loppu jää sitä kasteluvaraa?
By Outzi - 14.4.2009

Joo niitä on 60x80, 80x100, 80x120 ja 100x120. Ja uskokaa pois, kaikennäköistä torniakin on jo suunnitteilla. Wink



Mutta taidanpa kuitenkin varmuudenvuoksi laittaa 3 2-kerroksista laatikkoa ja etualalle 2, joissa on osa 2-kerroksisena ja osa matalana. Voipa sitten vaikka vähän testailla mikä pärjää missäkin. Ja ainakin tuo minttu pitää huolella eristää muista kasveista, kun leviää niin vauhdilla...
By mai-lee - 14.4.2009

joka syksy tuon semmoiseen isomman malliseen lavakaulukseen porkkanamaaksi 150 litraa puhdasta hiekkaa eli sen verran multaakin se tarvitsee ollakseen sopivasti täynnä. - blogistani löydät kuvat lavakauluksistani. en ole koskaan tainnut niitä mitata mutta näppituntuma niiden käsittelystä on niin monelta vuodelta, että uskallan sanoa, että korkeus on 20 cm (+/-2 cm)
By Outzi - 14.4.2009

Mai-lee, kävin kurkkimassa blogiasi, mutten nähnyt siellä yhtään kuvaa, mikälie häikkä onkaan... Muissa blogeissa kyllä näkyivät.
By mai-lee - 14.4.2009

ovat ihan alussa ne "opetuskuvat". arkistosta (oikealla avatteren alla ovat kuukausittain listattanuna) kohdasta 9/07 löytyivät ja näkyvät ainakin tällä omalla ff-selaimellani.

edit - minulla on huomenna ns mökkipäivä. lupaan muistaa mitata lavan korkeuden. jos et ennen ole tarkkaa tietoa saanut niin illalla viimeistään.

By Outzi - 14.4.2009

Mai-lee, no löytyiväthän ne sieltä, kun tajusin kurkata arkistoon. Kiits!



Ja kiitos myös kauluksen korkeuden mittauksesta jo näin etukäteen. Muutan sen mitan sitten tuonne exceltaulukkoni kaavaan, kunhan saan oikean mitan. Katsokaas näin sitä insinööriluonne tekee pihasuunnittelua, excelissä laskelmat ja laatikoiden ja käytävien sijoittelukin koneella valmiita oikeanmittaisia moduuleita siirtelemällä. Wink
By Inkeri2 - 14.4.2009

Outzi, kerroit saaneesi hyvän tarjouksen lavakauluksista, voiko udella millaisen? Itse soittelin pariin paikkaan ja oli kyllä nihkeetä, ovat vain omaan käyttöön ja sitten lopetin kyselyn, ajattelin jotta olkoon, pitäköön omansa.
By Ahdekaunokki - 14.4.2009

Mielenkiintoista olisi kuulla, mikä on tuo kauluslavojen korkeus.

100 x 120 cm kauluslavan hinnaksi sain 8 euroo kappale, mitä mieltä olette, onko kallis vai kohtuuhintainen?
By Inkeri2 - 14.4.2009

Ja yhteen kasvatuslaatikkoon niitä tarvitaan neljä kpl, hinta yht. 32 € ja jos laitetaan kaksi kehikkoa päällekkäin on hinta jo 64 €, kallista, mutta elämä on.
By Inkeri2 - 14.4.2009

niin eikö se 8 € ole yhden lavakauluksenhinta, vai myydäänkö ne neljän kpleen kimpassa, en tiedä.
By Inkeri2 - 14.4.2009

Olen aina olettanut että se lavakaulus on se metallinen saranajuttu niiden lautojen kulmissa ja että ne laudat ei kuulu siihen samaan kimppaan.
By Inkeri2 - 14.4.2009

Että voi rakentaa niin leveän tai kapean kun itse tahtoo, lavakauluksen korkeus määrittää vain sen yhden kehikon korkeuden.
By Ahdekaunokki - 14.4.2009

Tottakai ne seinämät kuuluu pakettiin. Mitä ihmeen 100 x 120 cm kulmia ne sitten myisi... Eli mikäli oikein ymmärrän tässä tapauksessa yhden 100 x 120 x 20 cm kehikon hinta on toi 8 euroa. Ja jos tahtoo tuplasti korkeamman, niin hinta on tuo 16 euroa.
By Inkeri2 - 14.4.2009

Olen nähnyt vanerilevystä tehtyjä niitä seinäjuttuja ja puisia jotka on lakattu, onko niitä sitten jostain saatavana erikseen raakalaudasta tehtynä?
By Inkeri2 - 14.4.2009

Ja nehän on esim. FIN- tai Euro-kuormalavojen kokosia.
By Inkeri2 - 14.4.2009

No minulle yhdestä logistiikka paikasta ku niitä kyselin, tarjottiin vain niitä saranoita, (nähtävästi sellaisia joista nuo puuosat olivat rikkoutuneet,) ja niihin olisi itse voinnut ruuvailla ne laudat kiinni.
By Inkeri2 - 14.4.2009

...että onko nyt puhuttu kuusta mutta tarkoitettu aurinkoa, esim?
By Inkeri2 - 14.4.2009

Ja niiden saranoiden lukumäärän mukaan laskin yhdelle kerrokselle tulevan hinnan ja sehän on jo kauhea, vaikka toisaalta kaikki mikä sijoitetaan pihaan, puutarhaan tai muuhun vastaavaan ei voi olla liian hintavaa, vai voiko?

Tuohan muuttaa sitten koko hinnoittelun uudeksi ja järkeväksi ja kohtuulliseksi, jos se 8 € on koko kerroksen hinta.
By Inkeri2 - 15.4.2009

Pitääkin sitten alkaa kyselemään uudestaan ja unhoittaa tuo eräinen logistiikkakeskus.
By mai-lee - 15.4.2009

aamupäivällä kun asiasta puhuttiin, kerroin että blogissani 9/07 on kuvia lavakauluksista. ja kyllä ne todella ovat ihan kokonaisia ei pelkkiä saranoita:-) koska ne ovat nykyisin vaihtotavaraa (niin kuin olutpullot ja -tölkit esim), firmat eivät mielellään myy niitä. panttimaksu lienee aika korkea.

blogissani on myös kertomus siitä, kuinka lavakauluksia voi saada, kun oikein onnistaa. se taas löytyy kohdasta 9/08.

huomenillalla kerron kaikki tarkat mitat, kun olen ehtinyt käydä mökillä ja käyttänyt mittaa hetkenaikaa...
By LukinLilja - 15.4.2009

Lavankauluksen korkeus on n. 20cm. Meillä on kasvihuoneessa tomaatit ja muut kasvatettu kaulusten sisällä pari vuotta. Kasvimaallakin käytän niitä.
By Outzi - 15.4.2009

LukinLilja, onko sulla kauluksia 1 vai 2 kerrosta tompsuilla sun muilla? Entä kasvimaalla?



Niin, kokonaisia kauluksia laitoineen mäkin kuvittelen saavani ja vieläpä hyvinkin kohtuullisen hintaan 2e/kaulus. Pitäisi varmaan soitella heti tänään ja sopia hakureissu, ettette te kaikki tästä topicista innostuneina ehdi viedä parhaita päältä. Wink Täällä en viitsi huudella, mutta laittakaa yksäriä jos tämä Pirkanmaalla sijaitseva lähde kiinnostaa.
By Outzi - 15.4.2009

Pitipä vielä kysymäni, että jos käyttää heinää katteeksi ja/tai täytteenä multatilassa hyötykasveille, niin pitääkö heinän olla kuinka priimaa? Saako olla homeista/pölyävää tms hevosilta hylkyyn menevää? "Huonoksihan" se jokatapauksessa avomaalla ja mullan seassa menee, mutta mahtaako esim home vaikuttaa jotenkin kasvatettaviin kasveihin?
By LukinLilja - 15.4.2009

Minulla on 2 lavankaulusta tomaateilla. Ostin ison paalin heinää, joka ei hevosille enää kelpaa, ja ajattelin sitä kyllä käyttää katteena. En usko, että se haittaa vaikkei se enää hevosille kelpaa.

Kasvimaalle laitan yhden kauluksen.
By annas - 15.4.2009

Minä osti tänään tomaateille suorakaiteenmuotoiset muurauspaljut a´8,95 €/kpl. Jossain keskustelussa/ ketjussa oli kasvihuoneessa myös sellaiset paljut. Mietinkin nyt, että kannattaako niihin tehdä reiät ylimääräisen veden poistumista varten?

Kyllä minä olen käyttänyt katteena homeista heinää kasvimaalla ainakin 10 vuotta. Vesi ja kuiva ilma kyllä auttaa siinäkin asiassa. Levittäessä sellaista katetta on syytä suojautua. Hyvää heinää kun ei saa pelkän paalausmuovin hinnalla
By Outzi - 15.4.2009

Annas, kyllä mä ainakin laittaisin. Tai vähintäänkin sitten kunnon kerros soraa, mutta mielummin kyllä ihan reijät.
By Outzi - 15.4.2009

Entäs kun jotkut puhuu heinäsilpusta, millä te ootte sen heinän silpunneet vai tarkoitatteko silloin muuta kuin kuivaheinää?
By Ketkukettu - 15.4.2009

Outzi, laitoin aikoinaan melkolailla homeista olkea kun sitä oli halvalla saatavilla sekä kasvimaalle että esim. luumupuiden alle. Ei mikään näyttänyt kärsivän...
By Outzi - 15.4.2009

Ketkukettu: halvalla, ei kai homeisesta oljesta sentään maksaa täydy? :o



Mutta kiitos vastauksista, laitan siis rohkeasti mitä vaan homeista ja hevosille kelpaamatonta käsiini saan. Smile
By mai-lee - 15.4.2009

lavakauluksieni mitat ovat (oma näppituntuma ja muiden tiedot olivat oikein) korkeus 20 cm x leveys 80 cm x pituus 120 cm. kor ja lev ovat ulkomittoja. laudan paksuus on 2 cm ts mitoista pitää ottaa 4 cm pois niin saa multapinnan koon. ainakin minun kaikki kaulukseni ovat höylättyä maalaamatonta leveätä lautaa. korkeussuunnassakaan ei ole mitään "saumoja". joidenkin kylkiin on maalattuna erilaisten firmojen nimiä:-)
sama herra, joka viime syksynä ilahdutti minut kyyneliin asti neljällä männyn juurelle tuomallaan kauluksella, on muuten tehnyt vaimolleen kasvimaan sillä tavoin, että on avannut kaulukset yhden saranan kohdalta poistamalla sitä pitelevän sokan. sitten kaksi kaulusta on asetettu vastakkain niin, että penkin kooksi tulee - pääty kauluksen lyhyemmän sivun pituinen ja penkin pituus sitten leveämpi + lyhyempi + leveämpi sivu. noita penkkejä taitaa olla kolme rinnakkain ja välissä hoitokäytävät.
voisitko outzi tehdä excelilläsi vielä tuonkin tapaisen suunnitelman ja kokeilla, miten se mallaa jo tehdyn suunnitelman kanssa?
yhtenä vuonna itselläni oli hölmö viritelmä - kolme kaulusta päällekkäin. niissä syksyllä pihalta tullutta roipetta. keväällä pari ämpärillistä multaa sen puoliksi maatuneen tavaran päälle. vieressä oli samalla tavalla tehty kahden kauluksen korkuinen penkki ja sitten vielä yksi kaulus, jossa multaa ja hiekkaa. huipulla kasvoi atlantic giant, keskiterassilla kesäkurpitsaa ja alimmaisena juhannusperunat.




heinäsilpulla taitavat muutkin enkä vain minä, tarkoittaa tuorretta heinäsilppua. keräävällä ruohonleikkurilla saa helposti, vähän hankalammin haravoimalla ei-keräävän jäljiltä. kyllä pitkää kuivaheinääkin saa helpommin käsiteltävään muotoon, kun levittää nurmikolle ja sitten ajaa ruohonleikkurilla päältä. työlästä, mutta olen joskus tehnyt, kun tuoresilpusta on ollut pulaa.

By Outzi - 16.4.2009

Kiitos mai-lee tarkoista mitoista! Kyllä nyt kelpaa piirrellä ja suunnitella, eri asia onkin sitten toteutus, siinä ei varmaan senteillä pelata, kun laatikot keikkuvat kukin eri suuntaan epätasaisella pohjalla... *virn*



Tuo oli kyllä vikatikki vinkata mulle, että laatikkoja voisi availla kulmistaan ja yhdistellä. Smile Niinhän niistä saisi vaikka minkälaisia kuvioita; kulmia (L-muoto), viistoja pintoja (muut kuin 90 asteen kulmat) jne. Mun mielikuvitus lähti heti laukkaamaan ja piirsin suunnitelmia uusiksi. Ongelmana on vaan se, että tuo alue, johon potagerini aion perustaa, on aika ahdas, eli kovin monimutkaista kompleksia siihen ei kannata pykätä, vaikuttanee vielä ahtaammalta jos rakentaa kovin laajan ja monimutkaisen altaan. Mietin tässä yksinkertaisen, yksittäisistä laatikoista koostuvan rakenteen plussia ja miinuksia verrattuna monimutkaisempaan laatikoiden yhdistelyyn.



+ yksittäisillä laatikoilla helpompi järjestää sopivat kasvatusolosuhteet erikseen kullekin kasville (Lannoitus, mullan rakenne, kastelu, harsotus, verkotus ym)

+ yksittäisiä laatikoita tarvittaessa helpompi uudistaa tai pitää "kesannolla"

- yksittäiset laatikot saattavat näyttää siltä, että jokainen on kallellaan eri suuntaan. Laajempi rakennelma jäykempänä saattaisi hyvällä säkällä näyttää siltä, että on suorassa

+ yksittäisten laatikkojen potager lienee vaakasuoristuksia lukuunottamatta helpompi rakentaa

- yksittäisten laatikkojen potager tavanomaisen ja tylsän näköinen verrattuna laatikkojen yhdistelyn suomiin mahdollisuuksiin



Mutta juu, enköhän mä kuuntele järjen ääntä ja tee potagerini erillisistä laatikoista. Muut kokeilkoon laajemmassa tilassa hienouksia.
By annas - 16.4.2009

Outzi, on siinä sekin hyvä puoli, kun on tehnyt kasvimaan "laatikoista", sitä on helppo muuttaa myöhemmin mielensä mukaan Smile


Mieheni teki minulle viime syksynä uudet istutuslaatikot ja naapurin isäntä kävi niitä sitten ihmettelemässä ja kommentoimassa. Pistin väleihin sanomalehteä ja purua. Hänen mielestään olisi ollut järkevämpää laittaa suodatin kangas ja kivituhkaa. Minä sanoin, että naisen mieli kun aina muuttuu, niin tätä on paljon helpompi muuttaa

By Outzi - 16.4.2009

Kuinkas leveitä käytäviä ootte käyttäneet laatikoidenne väleissä? Kottikärryn leveys olis muuten hyvä määritelmä, mutta mä oon suunnitellut ton niin, että alueen ulkopuolelta pääsee jokaiselle laatikolle kärryn kanssa eli käytävillä ei tarvitse ajella. Mulle tullee aika kapeat käytävät, 40cm oon ajatellut. Aika ahdashan toi on, mutta kaipa siellä mahtuu kulkemaan... Kun tosiaan tuo edes suurinpiirtein tasainen alue, mihin oon tätä suunnitellut, on hyvin rajallinen. No, tuo 1-v tyttö varmaan ainakin innostuu kapeakäytäväisestä labyrintistä. Smile
By mai-lee - 16.4.2009

outzi, tuon ens +-merkin kohdalle olet kirjoittanut juuri sen, miksi minä mielelläni asettelen lavakauluksia erilaisiin paikkoihin kasvimaani päälle: porkkanalle hiekkapeti, kurkulle vaffa lannoitus ja harso suojaksi alkukesästä, juhannusperunalle laiha kohta eikä kalkkia mutta harso taas, pavutkin hyötyvät harsosta ja ennen kaikkea se pitää rusakot ja fasaanit poissa...

kauluksia voi hyödyntää melkein miten vain.
By Rosmariini&Timjami - 16.4.2009

Outzsi, minulla on käytävät suurinpiirtein samaa luokkaa kuin sinulla. Koska kottareilla pääsee ulkoreunaan, ei leveämpiä käytäviä mielestäni tarvinnut.



Minulla laatikot ovat kyllä neliöitä, korkealaitaisia (ettei koirat käy nostamassa koipeaan kasveihin tai kävele niiden päällä!) ja lapset erottavat ne muusta kasvillisuudesta selvästi ja niitä laatikon sisällä olevia ei siis ole lupa nyppiä ilman äidin lupaahymy. Rikkaruohot kun on maailman ihanimpia aarteita hiekkaleikeissä ja pienimmät eivät vielä erota rikkaa muista kasveista.

By Outzi - 16.4.2009

R&T ja mä kun ajattelin niin päin, että noiden kehikoiden sisältä tytön olis turvallista maistella yrttejä. Hän kun on kovasti yrttien ja ruukkusalaattien perään, kaupassakin yrittää ostoskärryistä kurotella maistiaisia ja pitää hirmuista elämää ("namnamnam") kerjätessään. Vähän oon ollut huolissani, että mites pihalla käykään, kun tyttö haluaa maistella kaikkea ja senkin takia ajattelin tehdä turvallisen kasvimaan, missä ei mitään myrkyllistä olisi.



Mutta ehkä se on enemmänkin noin päin, että kasvimaa menee turhan huonoon kuntoon, jos tytön päästää sinne valtoimenaan nyppimään. Valvonnassa ja luvan kanssa siis vain, ja kaipa tuo kohta oppii ettei ulkona voi kaikkea pistää suuhunsa. (Tyttö siis nyt 11kk joten mulla ei oo vielä kesäpuuhista lapsen kanssa oikeastaan kokemusta, kuten ei kyllä myöskään kunnon kasvimaasta...)
By Outzi - 17.4.2009

Jee, tänään hakemaan lavakauluksia! Saas nähdä mitä saan. Ja anopille pitää kuulemma kanssa ottaa muutama, näin tää hullutus leviää. Wink
By Rosmariini&Timjami - 17.4.2009

Hih, minäkin annoin viime keväänä lasten kerätä syötäväksi ruohosipulia suoraan sieltä penkistä, kun tiedän että tuntevat.

Sillä seurauksella että lapset haisi koko kevään ruohosipulilta aina kun silmä vältti ja sain ekan kerran ruokaan ruohosipulia juhannuksena.(vaikka se jos siis nyt puskee maasta)



Sovimme siis että äidin kasvimaalla kuljetaan vain yhdessä.

Alunperin tosiaan kehikot auttaa lasta tunnistamaan syötävän ja ei syötävän ja on helppo opettaa että muualla pihassa mitään EI IKINÄ laiteta suuhun. Meillä ne lisäksi sitten estävät nuo koirat.

Pihassa kasvaa myös paljon myrkyllisiä perennoja jne.



Riippuu myös lapsista esikoinen ei koskaan mennyt pienenäkään ilman lupaa kasvimaalle. Kylvi ja kitki innoissaan juuri sen mitä sanottiin. Seuraava on pieni botanisti ihan syntyjään häntä ei säännöt pitele kun into on niiiin hirmuinen.

Hän tuntee aivan hirmuisen määrän kasveja ja tokaisi vuosi sitten minulle alentuvasti(oli siis 4v) kun varoittelin yleisluontoisesti heitä kaikkia jostain mitä ei saa poimia ja syödä.."hei äiti etkö sää usko että mää kyllä tielän" !

Kolmatta ei koko touhu voisi vähempää kiinnostaa.

Pienin taas söi vuosi sitten(2v) kaikkea kävyistä multaan ja hiekkaan, eikä mikään auttanut.Onneksi sentään sen verran ymmärsi että pitäytyi noissa maa-aineksissa ja jätti ne myrkylliset varoitetut kasvit rauhaan.

By Outzi - 17.4.2009

Meillä tyttö haisee valkosipulilta. Smile Söisi sitä vaikka raakana, kun olen antanut maistaa. Ja basilika on toinen namnam. Eiköhän sitä ruohosipulia maassa riitä. Ja jos ei riitä niin laitetaan lisää. Smile



Lapset tuntuu kyllä tykkäävän kovasti just ruohosipulista. Meilläkin kyläilevät on aina ruohosipulimättään kimpussa. Smile
By valtsu - 17.4.2009

Potageriin panostaminen siis kannattaa jo perheen perinteisen ominaishajun siirtämisen vuoksi!pomppivaa naurua


Valkosipulin jatkuvan tuoksun vuoksi isomman tenavan päivähoitotäti oli aluksi menettää järkensä. nenä käski vaihtaa vaipan, muttei mitään ollut. Lopulta keksi pienokaisen ominaishajun johtuvan valkosipulista, kun ostoskärrissä istuva ipana oli alkanut kiljua riemusta valkosipuleiden kohdalla kaupassa. No, pienempi vauvalassa jo synnärillä levitteli valkosipulin ominaishajua koko huoneen täyteen.



By Temskukka - 17.4.2009

Ah, nyt on potagerissa tehty kevätsiivot. Kaikenlaista siellä jo kasvaakin, valkosipulitkin piikittävät. Siinä siivotessa sai kaikki aistit nautintoa, varsinkin nenä. Välillä tuoksui minttu, sitten oregano, sitruunamelassi...todella voimakkaana on tuoksut jääneet talventörröttäjiin. Mutta niin vain sitruunamelassikin on talvehtinut!



Vielä mansikat pitää harjata.
By Fellow - 17.4.2009

Sitruunamelassi??? Ettei kuitenkin sitruunamelissa? Eikös melassi ole jotain siirappia?
By jalomi - 17.4.2009

On kyllä, sitä saadaan sokerin valmistamisen yhteydessä. Hevosten herkkua.
By Fellow - 17.4.2009

Taitaa se lehmille ja lampaillekin maistua, eikä se muksuna maistunut omassakaan suussa pahalle =) Naapurissa oli maalaistalo ja pitihän sitä melassiakin maistaa.
By Temskukka - 18.4.2009

Juu, mutta sitruunamelissa tietenkin meillä kasvaa. : D

Mutta on meillä vielä lehmä-ajoilta melassisankoja, jos se mitään selittää : D
By Inkeri2 - 19.4.2009

Outzi, kerroppa nyt millaisia lavakauluksia sait, laita kuvakin jos mahdollista jotta voin kateudesta vihreäksi muuttua.
By Viherpiipertäjä-Katja - 21.4.2009

Oletteko muuten pesseet vanhoja kasvuharsoja pesukoneessa ( niitä sellaisia valkoisia)?
By fiora - 21.4.2009

Minä oon joskus pessyt muistaakseni, kestivä pesun mutta pesutulos taisi olla vähän niin ja näin
By Outzi - 21.4.2009

Inkeri, saatavilla oli vain 80cmx100cm ja 60x80cm, joten mun suunnitelmat lay-outin suhteen meni vähän uusiksi. Otin siis noita isompia 11kpl itselle 2 kpl anopille ja muutaman sain vielä kaupanpäällisiksi. Tarkkaan en oo vielä ees laskenut paljonko niitä tuli peräkärryyn, kun en oo ehtinyt nyt muutamaan päivään koko asiaa oikeastaan edes ajattelemaan.



Sellasia vähän kulahtaneen näkösiä ne on, osassa jotain yrityksen nimiä ja niittejä ja saranat vähän vääntyneitä niiltä puuosien yli tulevilta osiltaan. Mutta käyvät hyvin tuohon tarkoitukseen, kunhan tosiaan ehtis taas asiaa viedä eteenpäin. Messumaton hankkiminen olis seuraavana kiikarissa, sitä kun tarvis potagerin lisäksi tulevan terassin ja hiekkalaatikonkin alle...



Laitan kuvia sitten joskus, jos saan projektini valmiiksi. Smile
By Inkeri2 - 22.4.2009

Odotelen kuviasi! Aikomukseni olisi aloittaa itsekin kysely- ja tiedustelusoittelu niiden perään. On vain nuo työvuorot ja muut menot olleet sellaisia, ettei otollista ja sopivan oloista aikaa ole löytynyt. Huomenna voisi kenties päivällä aikaa olla, saas nährä ny.
By Outzi - 22.4.2009

Niinjuu, piti vielä lisätä, että noita 80x100cm kokoisia sai siis 2e/kpl (+muutama kaupan päälle ja 1e alennusta). 60x80cm olis ollut halvempia, olikohan 1,5e/kpl ja isompia kokoja olis ollut saatavilla uusina, ne olis maksanut muistaakseni 6-8e, eli eivät nyt niin pahan hintasia uusinakaan, mutta kun nuo käytetyt pienemmät oli niin edullisia, päädyin sitten niihin.
By Oulunseudulta - 22.4.2009

Outzi, voisitko vinkata minkälaisesta paikasta noita lavankauluksia hait? Että osaisi itsekin kysellä. Kun järki ei sano mistä niitä voisi kysellä.
By mai-lee - 22.4.2009

jos outzin hankintapaikka on liian kaukana, niin esim tätä kautta löydät itseäsi lähempänä olevia...

By Outzi - 23.4.2009

Oulunseudulta, jos tuo nimimerkkisi mitään kertoo, niin mun ostopaikan nimellä et varmaan mitään tee, mutta seuraa vaikka tuota mai-leen vinkkiä ja kysele kuormalavoja ja vastaavia ostavilta ja myyviltä yrityksiltä. Mä löysin omani ihan googlettamalla ja tosiaan heti ekasta tärppäs.
By Oulunseudulta - 27.4.2009

Kiitos tiedoista, hain lähinnä sitä tietoa minkätyyliset firmat noita myy. Tuosta mai-leen linkistä tieto löytyikin, kiitos!
By Nitu - 27.4.2009

Voisitko Outzi mulle vinkata paikan, tulisivat kohta tarpeeseen.
By Luru - 27.4.2009

Laitanpas minäkin kysymyksen.Elikkäs mies toi peräkärryllisen mielestäni hyvinpalanutta turvekuivikkeista hevosenpaksaa,jossa oli vaan muutamia giggareita.Voinkos siis täyttää suurimmalta osin laatikot sonnalla ja laittaa vaan pienen kerroksen ostomultaa päälle?Vai kuinka paljon ostomultaa pitäisi laittaa?
By Zibuli - 28.4.2009

Riipuu siitä mitä on tarkoitus kasvattaa. Pelkkä lanta taitaa olla liian tymäkkää tavaraa useimmille kasveille.

By Outzi - 28.4.2009

Jee, nyt on messumattokin hankittuna. Sain muistaakseni 8kpl sellaista ehkä noin 2-3m x 8-10m palasta mattoa, joten se riittää kivasti myöhempiinkin projekteihin. Nyt kun vielä joku lahjoittaisi mulle aikaa, että pääsisin rakentamaan laatikkoleikkiäni. Smile
By Temskukka - 28.4.2009

Hyvinpalanut hevonpee on oivaa maanparannusainetta. Siihen kun sekaa lantringiksi ihan mitä tahansa multaa niin hyvää pakkaa tulla vaikka tavallista yrittäisi. PH:ta voisi mittailla eikä se maa-analyysi ole ollenkaan liioiteltua teettää.



Jos ostaa lannoitettua multaa kovalla rahalla ja sekoittaa vielä siihen hevonpeetä on mielestäni siinä jo vähän torttua tortun päällä.



Minun on viime vuonna jo pitänyt sekoittaa hiekkaakin multaan että saisin porkkanat kasvamaan paremmin. Multani oli osalle kasveista liian eloperäistä, eli sekin on mahdollista...maa-analyysissä oli osa arvoista "arveluttavan korkeita". heh heh.



Erittäin runsasmultainen hietamaa olisi tavoite. Ja sitä vielä tuohon tulee, vaikka alla on savihietamultaa. Ja pH pitää olla oikea, samoin ravinnetasapaino. Kaliumia pitäisi jostain tempaista. Muuta on kyllä.
By kiurunkannus - 28.4.2009

Mistäs sitä kaliumia tempaistaan ?

By Luru - 28.4.2009

Eli siis paksaa vaan laatikkoon ja sekoittelen sitä sitten mullan kanssa sekaisin ja lisäilen kalkkia jos tarvitsee,niin ja teettäisin sen maa-analyysin(multa ei tule niin kalliiksi jos ostan 12m3 kuormallisen kuin että pussissa)mitkäs kasvit sitten viihtyvät tuossa tymäkässä maassa ja mitkä eivät?
By pilvitarha - 2.5.2009

Huomasin että annaksellakin on purua potagerin käytävillä, miten on mielestäsi toiminut? Minusta rupesi tuntumaan että se lahottaa puureunat aika nopsaan kun pitää kosteutta niin hyvin... Purukäytävien alla on minullakin paperitavaraa, eihän sitä suodatinkangasta ole kellään vara ostaa kymmeniä pakkauksia...


Minäkin pääsen tässä pikkuhiljaa takaisin pihahommien makuun pitkän remontti yms. tauon jälkeen ja mahtavalta tuntuu! Tänään sain tehtyä mansikoille laatikon ja kaivettua tiilireunuksia varten urat. Mansikkalaatikon päätyyn tuumasin laittavani samoista tiilistä levähdyspaikan josta voi sitten ihastella rehottavia rikkaruohoja kesäiltoina (ostamani mullan mukana tuli kaupanpäällisiksi kaikki suomen rikkakasvit erittäin elinvoimaisina kantoina...)


Nämä kun saa valmiiksi niin puuttuu enää se kasvihuone, värkit siihenkin nojailee edelleen tuolla tallin seiniin. Jospa se tästä...


 


 

By pilvitarha - 3.5.2009

Ai että tekee hyvää! Siippa oli kiltti ja auttoi niin tuli vikkelästi valmista... Sain reunustettua koko komeuden purkutiilillä, tein tuonne tännimäisen laatikon (eli mansikkapenkin) taakse levähdyspaikan, ja pistin käytäville sahanpurujen tilalle hiekkaa. Hiekan kaivoin tuolta yksityiseltä montultani joka sijaitsee punaisen pallon kohdalla. Ihan kivat montut siellä, mutta sinnepä se kasvihuone onkin tarkoitus pystyttää sitten jossain vaiheessa. (Lapset odottivat koko ajan kieli pitkällä milloin sieltä löytyy aarre).


Saatoin ehkä kiivetä pihlajaan kun en muuten saanut kaikkea tärkeää mahtumaan kuvaan mutta se suotakoon anteeksi, olin aika innostunut



By Viherpiipertäjä-Katja - 7.5.2009

Oletteko jo kovasti tehneet kylvöjä kasvimaillenne? Ajttelin itse laittaa viikonloppuna ainakin porkkanaa ja paria eri salaattia harson alle. Mahtaisiko pinaattia jo uskaltaa istutella?
By Ketkukettu - 7.5.2009

Sipulit on maassa täällä III-vyöhykkeellä, harsojen alla, ettei linnut nouki maasta pois. Tänään laitoin myös salaattia ja huomenissa yritän ehtiä porkkanan ja pinaatin kanssa. Harsot vedän kyllä päälle, jos muistan käydä ostamassa muutaman lisää... Peruna mukaan lukien sellaiset vajaa 50 neliötä on harsoa maassa jo...
By Michelle - 11.5.2009

Riittääkö perunan kasvatukseen yhden lavakauluksen korkeus, jos sen kärräisi piri pintaan multaa? Tekisi kovasti mieli piilottaa pariin laatikkoon Timoa...

By Kaisaliisa - 11.5.2009

Riittää, voithan kattaa pinnan tarvittaessa vielä oljilla tai sanomalehdillä tms.
By Michelle - 13.5.2009

No nyt on Timot mullassa! Laitoin ne kahteen laatikkoon, 8 perunaa kumpaankin. Saahan noista muutamat potut keittää


Kylvin myös salaattia, kehäkukkaa ja tilliä, sipulit unohtui vielä kauppaan. Sain äidiltä pari ruohosipulimätästä ja lisää raparperia, nekin on maassa. Samoin uutukaiset mustaherukkapuut... Tuoksuherneen siemenet on likoamassa, laitan ne huomenissa maahan. Mansikkalaatikot pitäisi siivota ja istutella rönsyistä muutamia uusia.


Jahka saan varastettua (omasta) autotallista, joka toimii varastona, vanhoja tiiliä kulkuväyliksi, räppään muutaman kuvan. Sillä kaipaan apua laatikoiden välien kattamiseen... mutta siitä siis myöhemmin.


Täytyy muistaa levitellä loputkin harsot paikalleen, kun menee ulos!

By trekooli - 15.5.2009

Kylvin metrin riveihin salaattisipulia(kokeilu), persiljaa, tilliä, porkkanaa(kokeilu), retiisiä, naurista, matalaa sokeri- ja silpoydinhernettä, salaattia ja pari matalan krassin siementä. Toisesta lootasta jäi vielä puolet odottamaan ainakin salaatin ja tillin uusintakylvöä Totesin pinta-alan heti liian pieneksi, yksi lava voisi vielä mahtuaoho

By Kotipihlaja - 19.5.2009

Onko kukaan istuttanut mansikkaa lavakauluksiin, kuinka menee talven yli. En jaksa lukea ketjua yksitellen, anteeksi jos asia jossain vaiheessa ollut jo keskustelussa. Laitoin illalla Polkat laatikkoon ja meinaan laittaa katteeksi jonkin värikuorikkeen.
By miuli - 19.5.2009

Mulla oli mansikat (viime vuonna siemenestä kasvatettu rügen) kahden kauluksen korkuisissa laatikoissa talven. Laatikot oli vuorattu ohuella styroksilla lähinnä sen takia ettei kaulukset ole suorassa kosketuksessa multaan ja peittona oli olkikatteen lisäksi havuja. Huhtikuussa laatikot oli umpijäässä mutta kun poistin peitteet, ne sulivat auringossa nopeasti ja kaikki mansikantaimet on hengissä. Toissapäivänä aukesi ensimmäinen kukka joten marjoja odotellessa...
By Michelle - 19.5.2009

Kotipihlaja, minullakin on mansikoita kaksi lavakaulusta korkeassa laatikossa. Ei eristeitä, ei katetta. Nyt on niiden kolmas kesä, ovat talvehtineet hyvin. Tekevät kovasti satoa ja rönsyjä! Aloitin kahdesta laatikosta, nyt mansikkaa on neljä laatikollista Eiköhän nämä piisaa hetkeksi...

By Michelle - 21.5.2009

Tässäpä kurkistus Michellen potageriin:





Hiukan erottuu huonosti nuo rungolliset herukat, mutta taaempana punaherukassa jo kunnon viherrys, etureunan mustaherukat on istutettu tänä keväänä. Laatikoiden alla on maisemointikangas, kulkuväylinä vanhoja tiiliä. Niitä tarvitaan vielä lisää...



Kankaan päällä on pöläys kivituhkaa, mutta tarkoitus olisi kattaa laatikoiden ja tiilien välit jollain. Tällä hetkellä ajatus on kuorikatteen kannalla... Miltä kuulostaa?



Kukkakepit ja narut on miestä ja lapsia varten viritetty: niiden alla kasvaa humalarivistöt naurua Potagerin ja siitä vasemmalle tulevan tuuletus-pyykinkuivatusalueen eteen tulee siis köynnösseinämät, täytyy pian rakennella tuet.



Alueen reunoihin asennan vielä laudat, että katteet pysyy potagerin puolella...





Maisemoin vihreän saavin pajumatolla, siniseen ruukkuun istutin jo muutaman yli jääneen kesäkukan. Vaalea säleikkö saa ruskeaa pintaansa, kun öljytään terassin kalusteet. Sen eteen on kylvetty tuoksuhernettä, toivottavasti lähtee pian kasvuun.


Kyllä kesän odotus on jännittävää aikaa!

By trekooli - 23.5.2009

Retiisi, salaatti, nauris ja herneet itäneet. Yksi piippa myös salaattisipulista näkyvissä. Taisimme laittaa laatikot liian aurinkoiseen paikkaan.
By pilvitarha - 23.5.2009


Meillä on vielä kylvötkin suurimmaksi osaksi tekemättä kun puuhaa on ollut ympäri pihaa niin valtavasti ettei ole keritty...


Mutta kattokaas mitä sinne eilen mallattiin:


(Onneksi ei päästy pidemmälle kun huomasin kiireessä katsoneeni pari mittaa ihan väärin... semmoista sattuu kun puutarhuri innostuu)



By Outzi - 27.5.2009

Mullakin on yrtit asuneet jo pari viikkoa potagerissa, mansikat ostin ja istutin muutama päivä sitten ja hernettä ja salaattiakin on kylvetty. Nyt pitäis vielä siirtää raparperi, lipstikka ja kirveli, mutta kun en tiedä tunkisinko ne samaan laatikkoon vai en, kun en millään haluaisi kovin monest kohtaa puhkoa kannasta alta. Ja työkaverilta sain ison säkillisen piparjuurta, mutten tiedä kannattaako sitä noihin laatikoihin laittaa ollenkaan, mutta kun en oikein muutakaan paikkaa meidän pihalta meinaa keksiä, mistä olisi sitten helppo kaivellakin.
By maiku - 28.5.2009

Tääläkin on tänään suunniteltu kovasti potageria. Olen tätä ketjua lukenut ees ja taas (painottuen kylläkin kuvien ihasteluun), enkä ole löytänyt vastauksia mieltäni askarruttaviin seikkoihin. Elikkäs, kuinka leveät käytävät kannattaa jättää laatikoiden väliin? Riittäisikö pääkäytäville puolitoista metriä, ja pikkukäytäville puoli metriä? Meneekö vaan vaikiaksi taiteiluksi noin kapialla käytävällä?


Entäs sitten käytävien päällystys kattotiilimurskalla, olisiko järkevää? Anopin miesystävä on vaihtamassa ulkorakennukseen kattoa, ja sieltä irtoisi minun käyttööni kattotiili jos toinenkin (eli ihan sikana). Rakennusvastaava-ukkokulta on sitä mieltä, että kattotiili on liian ikuinen ratkaisu (sanoo hän, joka valaa köynnösportin betoniin) ja kannattaisi vahvasti kuorikatetta. Kuorikate olisi mielestäni ihan jees, mutta sitä pitää kaiketi uusia ajoittain? Myös kustannuskysymys ja hankinnan helppous puoltaisi niitä kattotiiliä, ilmaisia kun ovat ja sijaitsevat tien toisella puolella. Miten se kattotiilimurskakäytävä kannattaisi perustaa? Riittäisikö alle joku suodatinkangas (messumattoa on ollut monilla, mistäs semmosta sais?) vai pitääkö kaivaa käytävien kohdat auki ja hankkia kivituhkat ja muut sinne alle? Paikalla on tällä hetkellä nurmikkoa...


Ja sitten vielä yksi ropleema. Millaisesta puusta olette laatikoitanne tehneet ja miten olette ne käsitelleet? Monilla olen nähnyt lavakauluksia, jostain syystä ne ovat pois suljetut (jotain miehen juttuja taas, eikä kyllä sovi suunnitelmiinikaan). Jos en halua maalata laatikoita, voiko ne käsitellä jollain muulla ilman myrkytysvaaraa? Kiitos jos jaksoitte lukea tämän ja enemmän kiitoksia jos osaatte vastata

By Miola - 29.5.2009

Voihan sen kattotiilimurskeen kerätä suht helposti pois, jos haluaakin paikalle jotain muuta kuin kattotiilipolun. Kuorikatetta saat olla lisäämässä varmaan vähintään joka toinen vuosi ja se kyllä maksaakin. Minä ainakin laittaisin sitä kattotiiltä. Smile
By Tipilintu - 29.5.2009

Voihan tiilimurskeen alle panna jonkun katteen että sen avulla nostaa murskeen pois kun se käy tarpeettomaksi.

By trekooli - 29.5.2009

Mulla on vain kaksi laatikkoa ja niiden etäisyys on valmiin kestopuuritilän veran l. 60 cm. Alla on kerros sanomalehteä ja koska ritilät ovat siirreltävissä, voi lehtiä lisätä tarpeen mukaan eli kun alkaa sitten joskus nurmi puskea läpi. Laatikot tehtiin käsittelemättömistä ja harmaantuneista jätelaudoista. Sisäpuolelle laitoimme selluloosalevyjä, mikä saattoi olla virhe. sillä ne imevät jonkun verran vettä. Mullaksi meillä on Atrian komppostimultaa, johon en ole alkuunkaan tyytyväinen. Siitä puuttu mielestäni humus kokonaan ja se on hiekkaisen tuntuista, karkeaa hakerouhetta helisee haratessa ja vesi tuntuu holahtavan läpi. Herne ja retiisi tuntuvat viihtyvän siinä, mutta esim. nauris juroo. Muut kylvöt ovat sen verran pientä, ettei niiden viihtymisestä voi vielä sanoa mitään. Puolikypsää kompostia olen levittänyt rivien väliin, mutta madot pitänee vielä istuttaa laatikoihin, sillä tuskin ne kovin nopeasti sanomalehtikerroksen läpi puskevat. (Matoja on siirtänyt myös yhteen kukkapenkkiin, joka on pohjustettu juurimatolla)

By Outzi - 29.5.2009

Maiku, mulla on vain 40cm levyiset käytävät, kun tota tilaa ei ollut liikaa käytettävissä. Ihan hyvin siellä mahtuu kulkemaan sen verran kuin tarvitsee. Tosin oon suunnitellut lay-outin niin, että joka laatikolle pääsee myös avoimelta sivulta, eli lähestyminen kottareiden kanssa tms hoituu sitä kautta.



Miten meinaat kattotiilet murskata? Mulla olis niitä kanssa jemmassa, mutten tiedä vielä käytänkö niitä vai jotain muuta ratkaisua. Tällä hetkellä pohjana on siis pelkkä messumatto.
By maiku - 29.5.2009

Kiitoksia vastauksista!


Outzi tuossa esittikin puolestani seuraavan kysymyksen, eli kattotiilien murskaaminen. Tässä samassa ketjussa Pau esitteli potageriaan jossa oli käytävät katettu kattotiilimurskalla, mitenkähän hän oli murskan tehnyt? En usko että tiiliä kannattaa ruveta paiskomaan koska a) siinä menee aikasta kauan b) palasia ja siruja helposti lentelee vaikka silmiin tai jonnekin muualle ei-niin-kivaan-paikkaan. Hommaani ei helpota se, ettei peräkärryn kanssa enää pääse varsinaiselle potageralueelle, eli minun on kärrättävä ne tiilet tai se murska kottikärryin... No mutta se nyt ei ollut se varsinainen ongelma, vaan se murskaaminen. Osa varmasti hajoaa kun niitä irrotellaan katolta ja kuljetetaan alas, pitäisiköhän antaa neuvo että heittele vaan kasalle alas niin että varmasti hajoaa? Olisko jollain oikeasti käyttökelpoisia ajatuksia?


Noita laatikonrakennusmateriaaleja olen täältä yrittänyt metsästellä, käsittelemättömästä puusta ovat monet ilmeisesti tehneet, kuinkas monta vuotta teillä on kestänyt nyt ne? Miehelle (eikä minullekaan oikein) riitä perusteluksi että riittää viisi vuotta, koska meillä edelleen tehdään "ikuista". Eli kenellä on kestänyt loorat pisimpään, millä materiaalilla ja käsittelyllä?

By Irsa - 29.5.2009

Miä tein vain pikkasen katteen tiileistä syreenille,-siis lekalla vain, Kyllä siinäkin hommassa suojalaseja olisi tarvinnut!
By Pau - 30.5.2009

Terve,


meinasin aloitella kylvöjä huomenna ja suunnittelun ohessa tulin kurkistamaan tänne. Olen esikasvatellut kesäkurpitsaa, maissia ja auringonkukkaa ulos virittämäsäni minikasvihuoneessa, mutta ne saavat pysytellä sen suojisssa vielä kesäkuulle saakka. Mansikat ovat talvehtineet 2 laudan korkuisessa laatikossa suht hyvin (päällä suodatinkangas ja kuorikate), kuudesta Polka-taimesta on hengissä ja hyvässä kasvussa vielä 5.


Kattotiilimurskan alla mulla on ensten sanomalehteä ja sen päällä suodatinkangasta. Hyvin on pysynyt joulavehnä ja kumppanit poissa. Appiukko hoiti murskauksen aika brutaalilla tavalla Wink Leviteltiin maahan suodatinkangasta (tämä ei tapahtunut lähelläkään potageriani), nakeltiin tiilet sen päälle ja appi ajeli traktorilla päältä.. Tällä menetelmällä tiilet jäi aika isoiksi paloiksi joten hän sitten keksi jysäytellä murskakasaa sellaisella betonipylväällä jonka sitoi traktorin "haarukkaan".... Murska ei ole mitenkään tasakokoista, mutta eipä tuo minua haittaa. Jonkin verran tuli ihan hienoa jauhetta mutta se hävis aika pian, painunut alas sateen mukana.


Mun laatikot ovat ihan käsittelemätöntä lautaa, ovat nyt vuodessa "kulahtaneet" ihanan harmaiksi.

By maiku - 21.6.2009

Nyt on neljä kasvatuslooraa tehtynä naurua Oon todella iloinen tästä tulevasta potagerisestani, siitä tullee oikein kiva! Naapurikylän setä toi iiiisoooon kuorman multaa pihaan (sikahalvalla sanon minä) ja sillä äsken täytin ensimmäisen looran. Kaksi laatikkoa on pikkuisen vielä väärässä paikassa, ja toiset kaksi aivan täysin väärässä paikassa (tehty jo aiemmin joskus), mutta hiljaa hyvä tulee. Kiva poika on luvannut katsella minulle sellaisen kaivonrenkaan, joka olisi sitten sellainen ympyräjuttu sielä. Selkeästi kerrottu, eiköstä juusilmän isku Sen verran olen malttamaton että jos ei se rengas ilmesty pian pihaan, niin haen sellaista penkinreunustusjuttua ja teen samanlaisen ympyrän kuin Temskukalla on. Voi kun ei olisi töitä niin saisi käyttää päivät pihalla, nyt kun kelikin antaa hieman myöden.

By Kotipihlaja - 28.6.2009

Kyselin muutama viesti sitten mansikoitten viihtyvyydestä lavoissa, kiitokset vain vastauksista. Tässäpä tilanne nyt tältä aamulta. Mansikoita on tuossa vasemmalla 6 lavaa nyt rastailta verkkojen alla kypsyttelemässä marjojaan. Lavoista löytyy myös porkkanat, sipulit, punajuuret, salaattia ym.

By Pau - 16.7.2009



Hei!


Miltä teidän potagereissa näyttääpi? Minulla paaaaljon paremmalta kuin viime vuonna tähän aikaan. Kyllä aurinko ja vesisateet sopivassa suhteessa tekevät ihmeitä. Eikä lehmän peekään ollut pahitteeksi Wink



Olen viljellyt lähes kaiken ruutuviljelyn periaateilla. Hieman kyllä tympäisi kylvää porkkanan siemenet yksitellen, mutta eipä tarvinnut niitä sitten harventaa. Porkkanan lisäksi tuolla kasvaa auringonkukkaa, krassia, kesäkurpitsaa, naurista, retiisiä, punajuurta, tilliä, persiljaa, koristekurpitsaa, leikkopapua, pinaattia, perunaa, maissia, mansikkaa, lehtisalaattia, jäävuorisalaattia, sipulia.. Tänään maistoin ensimmäisen mansikan. Kesäkurpitsa kukkii ja näyttäisi olevan sekä tyttö- että poikakukkia joten ehkäpä satoa pääsee vielä maistelemaan. Maissista en odota satoa mutta tänään huomasin yhdessä taimessa kukan/tähkänalun vai mikä lienee onkaan.






Etualan laatikossa on miehen poikien (6- ja 8 v) viljelykset. Ajattelin että luovuttamalla heille yhden lootan, säästyvät omat viljelmäni heidän tutkimuksiltaan. Juoni on toiminut toistaiseksi Wink


Laittakaahan muutkin kuvia tänne Smile

By Kiika - 19.7.2009

Meidän potager näyttää nyt tältä....







Mun penkeissä maissia, perunaa, porkkanaa, jäävuorisalaattia, lehtisalaattia, ruohosipulia, (valkosipulia oli, mutta lehdet kuivahtivat jo aika päivää sitten) ja samettikukkaa. Taustalla näkyvässä "teltassa" on Halloween kurpitsaa.

By Kiika - 19.7.2009

Tässä toisesta kuvakulmasta.





Kuva ei ole ihan tuore. Etualalla olevat herneet ovat jo yltäneet keppien latvaan ja kukkivat runsaasti.





Tilli on myös ruukussa jo kasvanut tuosta, ja mansikoita on päästy jo maistelemaan.

By pilvitarha - 20.7.2009

Meillä on ollut kituliaankin kuiva kesä, varsinkin kesäkuun kuivuus ja koleus viivästyttivät kasvuun lähtöä. Kasvimaani, tai siis potagerini, on vielä melko paahteisella paikalla niin että vettä olisi saanut kantaa paljon enemmänkin. Nyt on kuitenkin päästy kasvuun ja näkymät hieman rehevöityneet:





Ihmettelin vähän aikaa että minkä ihme suodattimen olen kameraani saanut asennettua, mutta se olikin mehevä sormenjälki jonka tuo kuopus oli käynyt linssiin suttaamassa Takimmainen iso laatikko on vielä tyhjillään, siihen tulee mansikat sitten kun niitä jostain saan...


ja tähän etualalle nousee sitten joskus se kasvihuone, tuohon polun mutkaan tulee istutusta myös, iisoppia ja sen semmoista.

By pilvitarha - 20.7.2009

Risupyramidin hajuherneetkin ovat alkaneet venyä vasta heinäkuun alusta. Toivottavasti kerkiävät kukkia niin että minäkin näen...




Sitten vielä havainnollistettuna katteen merkitys. Ensimmäisessä kuvassa krassi ilman katetta kasvaneena:





ja toisessa kuvassa krassi jolla on ollut ruohokatetta juurellansa:





By rooset - 20.7.2009

Kaunista ja niin harmoonista! tykkään noista värittömistä "kaukaloista".Korituolit ja kivetys on ihana. Kasvihuoneen saatuasi yksi osa puutarhaa on valmis ja varmaankin tulee viityisä! ruohosilppu on kyllä mainio kesintö.
By anita - 21.7.2009

Taas kerran palstalta lähtiessämme ihailimme vähän matkan päässä olevaa palstaa. Tai siis potagerihan se on, niin viimosen päälle nätisti laitettu. Tänä keväänä ilmeisesti aloittanut uusi palstalainen ja kertaheitolla pistänyt koko paikan ihan uusiksi ja kauniisti. Väkistenkin tulee mieleen, että mahtaisikohan olla penttiläinen... Wink
By Fiia - 21.7.2009

Nämon tosi mahtavat sivut. Mutta kun en jaksa etsiä täältä vastausta yhteen ongelmaan, kysyn sitä nyt suoraan. Onko noissa laatikoissa ongelmana mullan nopea kuivuminen? Ajattelin vain, kun on kysymys vähän niin kuin kohopenkistä. Ja hupeneeko vesi nopeasti laatikon sisäreunoja pitkin. Vai miten on?

By trekooli - 21.7.2009

Meillä on vuorattu selluloosalevyilla reunat. Eihän ne montaa vuotta kestä, mutta tämän kesän nyt ainakin. Joten vesi ei virtaa reunoista pois. Riippuu käytetystä mullasta, miten pidättää vettä. Ja kerran kuivunut muuttuu helposti sellaiseksi, josta vesi liruu vain pois eikä imeydy. Ja sitä pitää ensin kastella pienellä vedellä ja antaa imeytyä ja pinnan vettyä, jonka jälkeen vasta voi kastella runsaammin. Mutta muuten en ole huomanut, että lavat olisivat sen kuivempia kuin muuallakaan Elikä kuivumisen kannalta kannattaa satsata siihen multaan lavoissa. Humuspitoisessa maassa vesi imeytyy nopeasti ja se myös pidättää hyvin kosteutta.


By pilvitarha - 21.7.2009

No minulla sattuu piha muuten olemaan pelkkää hiekkaa (ja täynnä isojen puiden juuria )niin että kasvulaatikkoihin laitettu maa varmasti pitää paremmin vettä kuin se. Mutta kyllähän niitä pitää kastella kuivana aikana.


Itselläni on tuolla seassa kaikenlaista, pussimultaa,hiekkaa, sahanpuruja, haravointijätettä, turvetta ja savista peltomultaa.


Paras konsti on kyllä se kate. Kastelun hoidin iltaisin ja kun seuraavana paahteisena päivänä kävin kurkkimassa katteen alle niin kyllä siellä oli ihan mukavan kosteaa, kun taas niissä kohdissa joissa katetta ei ollut oli aivan tuskaisen kuivaa. Katteen alla multakin pysyy niin muhevana että vesi imeytyy siihen eikä lirise pintaa pitkin pois.


Reunoja pitkin vesi meinaa karata yhdessä laatikossa jossa multa viettää yhtä reunaa kohti. Ensi kesänä muistan laittaa sen sitten vaakatasoon

By Fiia - 21.7.2009

Kiitos vastauksista. Summa summarum: asiaan kannattaa kiinnittää huomiota kun perustaa laatikkopenkit.

By tessuli - 25.7.2009

Tässä osa "laatikkotarhastani". Laatikoiden vieressä on mittoihin sahattuja lautoja lisää, eli laajennusta on syksyllä tulossa. Teen kehikot valmiiksi syksymmällä ja kippaan kasvarin mullat lootiin, niin on keväällä mullatkin valmiina. Toisella puolella kasvimaata on lisää laatikoita, joissa kasvaa mansikoita ja perunoita. Sinne on kanssa tulossa kaksi lavaa lisää.


By hopeavillakko - 6.8.2009

Meidän potagerin rakenteet näkyvät vielä heinäkuun puolessa välissä, koska se valmistui vasta kesällä ja siitä syystä kylvöihin/istuttamisiin päästiin myöhässä.



Nyt paikka aika "räjähtänyt" naurua


By Tuuki - 14.8.2009

Ihan hengästyin kun kävin koko ketjun läpi, kaikkea en sentään lukenut mutta koko aamupäivä siinä meni ja ideoita tuli.

Minulla on isot kasvimaat. Ne ovat ed. omistajien tekemiä mutta olosuhteet täällä ovat vaativia ja multa suurelta osin hiekkaa. Kastelu on haasteellista kuten myös lannoituskin. Lantaa, kompostia ja katteita pitäis olla ihan hurjasti. Kiitos kaikille kirjoittajille sillä ideoita tuli mukavasti Smile ja töitä piisaa.
By Inki - 14.8.2009

No hyvät hyssykät kuinka hienoja, minun täytyy vissiin laittaa omani tuonne näitä kuvia en näyttäisi palstalle8)
By Kierrätyskunniaan - 27.8.2009

Hei, mikähän minulta oikein on potagerin kanssa mennyt pieleen? Tein viime syksynä vanhoista betonimuoteista kolmion muotoisen laatikon, jonka huolella vuorasin juurimatolla. Multaa on n 40 cm korkeudelta (kaupan puutarhamultaa) ja sekoitin siihen lisäksi hiekkaa.


Kylvin tillit, persiljat, punajuuret ja istutin sipulia ja purjoa. Kastelin kesän aikana useamman kerran nokkosvedellä ja kokeilin jopa heinäsilppua kylvösten juurella, mutta mikään ei auttanut. En ole missään milloinkaan nähnyt niin kalpeaa kasvimaata ja onnetonta kasvua! Juuri ja juuri uusien perunoiden päälle olen saanut muutaman tillitupsun ja siinä kaikki. Laatikko on osan päivästä auringossa ja osan puolivarjossa, joten senkin luulisin olevan kunnossa.


Olen kuitenkin sinnikäs, mitä ensi kesänä pitäisi tehdä toisin?

By Kurppa. - 27.8.2009

Eikö siulla ole kompostimultaa käytössä?
By Kaisaliisa - 27.8.2009

Multa saisi varmaan olla tukevampaa ja ravinteikkaampaa. Peltomultaa ja kompostia.
By Rosmariini&Timjami - 27.8.2009

Tuon perusteella äkkiä sanoisin että kaupan multa on ollu huonoa. Erät voivat "hyvänkin" merkin kesken vaihdella.

Saatko mistään hevonpeetä tms. jytyä tavaraa jota voisit sekoittaa siihen multaan?

Muutoin haravoi vaikka syksyn lehdet ja laita ne kasaksi siihen kasvimaan päälle. Kompostoituessaan ne eivät anna paljonkaan typpeä (puuhan varastoi ravinteet ja siksi lehdet kellastuvat) mutta humusta ne lisäävät ja madot viihtyvät ja parantavat maata ja voit tyrkätä sinne ensi keväänä paljon ruohosilppua typpiherkuksi..
By Rosmariini&Timjami - 27.8.2009

hih, näköjään kaikki samaan aikaan linjoilla Smile
By Kaisaliisa - 27.8.2009

Hiekan lisääminen pussimultaan ei ole tarpeen, tulee turhankin ilmavaa... Mutta ravinteita lisäämällä seoksesi on oikein hyvä.



(Itse en olisi laittanut juurimattoa laatikon pohjalle, en tiedä mitä mieltä muut ovat.)
By Rosmariini&Timjami - 27.8.2009

Itselläni on laatikoiden pohjalla vain paksusti sanomalehteä, sillä pohjamaa sisältää julmetusti rikkiksiä, joiden en halua tykästyvän potagerin herkkumultaan. Laiskuuttani en myöskään odottanut vuosia että olisin ne kitkemällä voinut häätää..eli en henk.koht. suosi juurimattoja.
By Kurppa. - 27.8.2009

Viime vuonna ostin taimille ison multafirman irtomultaa. Ihmettelin kun mikään ei kasva. Tänä kesänä vaihdoin toiseen ja muutos oli huima jo parissa viikossa.
By Temskukka - 28.8.2009

Ph-mittaus on ihan kova juttu, ja oikeasti jo haluaa onnistua niin maanäyte labraan...

Mutta minä olen mututuntumalla jo oppinut miltä mullan pitää näyttää ja käytän ronskisti kompostia, hevonpeetä, tuhkaa, hiekkaa - mitä nyt näyttää tarvitsevan.

Tänä kesänä vaan olisi pitänyt niin kauhiasti kastella kun ei satanut, minullakin kuivi yksi rivi herneitä mutta tuumasin että semmoista se on.



Ostomultien kanssa en ole koskaan kokeillut.
By trekooli - 28.8.2009

Viisastuneena minäkin erään suuren valtakunnallisen multatehtailijan kompostimullan suhteen totesin, että hyvä, kun ei olla kärrätty savea pois, sillä olen nyt ,siis viisastuneenaohosekoittanut sitä ja tätä ostomultaa keskenään. Oli aivan liian hiekkapitoista, vesi holahti läpi ja alkukesän kuivuus vikuutti rankasti perennojen kasvuunlähtöä.
Kuten Temskukallakin, niin myös minulla on jonkinlainen käsitys, minkälaista mullan pitää olla.
Hevonpeetä ei ole (vielä) käytetävissä, mutta kompostia alkaa kohta olla sen verran, että ensi keväänä riittää jo lisättäväksi hyvä kerros. Turvetta en viitsi ostaa ja lisätä, kun se jotenkin häipyy jonnekin.


Huomioin muuten sen, kun viime syksynä peitin valkkari-istutukset lehtimujulla (ruohonleikkurilla silputtua) ja nyt kesällä sitä vähin erin harasin pintamullan kanssa, niin siinä kohdassa multa on kuohkeaa, kun taas vieressä, jossa on vain tuota ostomaata, se on tiivistä. Ja se oli vain pelkkää lehtisilppua.


Joten tässäkin kohtaa kesää taas on hyvä muistuttaa tulevan syksyn lehtien hyötykäytöstä. Monena vuonna olen haravoinut kuivalla ilmalla lehdet leveähköksi karheeksi ja leikkanut ruohonleikkurilla muutamaan kertaan silpuksi. Myös koivun risuoksat, joita meillä riittää, menevät siinä samalla silpuksi. Silppu menee pieneen tilaan, ehkä 1/10:aan ellei pienempäänkin. Silpun olen kerännyt jätesakkeihin, niitä tulee mulla pari kolme, ja käyttänyt katteeksi vähäiseen multaan sekoitettuna sekä kompostin seosaineena. Kuivana kun saa kerättyä, eivät edes jäädy talvella. Arvokasta tavaraa!

By merlin - 28.8.2009

trekoolin joka sana voisi olla minun suustani, toimin just´ samoin!

By Inki - 28.8.2009

Meillä laitettiin kasvulaatikoihin Vapon suolta kärryllä haettua seosta, jota kuulemma myös Kekkilä käyttää - kasvit ovat kasvaneet, mutta veden puute välillä meinasi vähän haitata. Salaatti on nyt kyllä surkeassa jamassa - jokohan loppuivat ravinteet vai onko vaan syöty liikaa?
By trekooli - 28.8.2009

Minä laitoin tuota ostomultaa potageriin ja hyvin on kaikki kasvanut, liiankin. Mutta multa olikin jo tässä vaiheessa ollut vuoden pihalla kasassa pressun alla. En tiedä,oliko vähän keskeneräistä viime kesänä, kun näytti siltä, ettei mikään siinä oikein viihtynyt. Tänä vuonnakin vasta nyt loppukesän puolella pääsivät kukat sellaiseen minun mielestäni normaaliin kasvuun. Nyt sitten pitää miettiä, miten tuon potagerin kasvualustan kanssa toimisi. Riittääkö, että uusisi vain kolmasosan mullasta. Tai lisäisi pelästään jotain hevosvoimaa nyt syksyllä sinne muhimaan. Kompostia en ole ajatellut sinne ollenkaan laittaa.


Tässä kuva toisen laatikon rehotuksesta, joskus heinäkuun alkupuolelta. Nyt persilja roikkuu jo reilusti yli laidan.


By Tuuki - 28.8.2009

Inki, Lapinnevalta nykyään Kekkilän tuotantolaitoksesta ne "mullat" ainakin osittain tulee. Tuttua seutua ja turvetuotantoa siellä on ollut ainakin jo 60-luvulta saakka. Olen ollut itse tuohon tavaraan ihan tyytyväinen.
By Inki - 28.8.2009

Tuuki, Vapo vissiin myös toimittaa niille tavaraa, mutta kait se suurinpiirtein samaa laatua on. Auton peräkärryllinen maksoi 25 erkkiä, sillä ei saa kovin montaa pussukkaa kaupasta8)
By Tuuki - 28.8.2009

Smile ei todella.
By Kurppa. - 28.8.2009

Täällä Vapon irtomulta on melkein hiekkaa.
By Nuu - 28.8.2009

Kuten myös täällä. Viime kesänä kuorma-auton lavallisen tilasin sitä Vapolta, ja luulin että saan multaa kun Kekkilän nimellä kulki. Ei sitä yksinään voi mihinkään käyttää, mutta sekoitan sitä hevonpeekompostin kanssa ja sillä lailla teen itselleni multaa. Olin kyllä tosi pettynyt siihen "multaan".
By RitvaL. - 28.8.2009

Samoin mie tilasin tuota multaa pari vuotta sitten. Todella huonoa, ei kastu millään! Vieläkin on kasalla vähän tuota multaa, sekoitan sitä kompostiin ja pussimultaan jatkeeksi.
By Inki - 28.8.2009

Ehkä en ole kunnon multaa nähnytkään, meillä kun riittää omasta takaa enempi savea8)
By Kaisaliisa - 29.8.2009

Tarvitseeko multaa koskaan uusia/ vaihtaa? Olen sitä mieltä että maata vain parannetaan, ja se muuttuu vuosi vuodelta paremmaksi Smile



Ruukut ovat eri asia, tosin niihinkin vaihdan vain osan mullasta.



Itse suhtaudun hieman varauksella näihin potager-laatikoihin. Epäilen että kasvit kuivuvat niissä liikaa. Tietysti rikkojen hallinta on helpompaa.



No kukin kasvattaa tyylillään - minä savessa kateviljelyllä BigGrin
By Tuuki - 29.8.2009

Kaisaliisa niinhän se on, että kukin tyylillään oman kontunsa mukaan. Olen todennut täällä, että laatikoita pitää tehdä ainakin muutamille kasveille. Muuten ei tuu mitään. Esim. mansikoiden istuttaminen harjuun ja mansikkakankaan alle on täällä tuhoon tuomittu. Taisimme ed. asukkaiden n. sadasta taimesta saada kymmenkunta marjaa.

Muuten Kaisaliisa löysin täältä yhden nokkosen ja aion tehdä sille oman penkin BigGrin yhdestä nokkosesta jee.
By Kaisaliisa - 29.8.2009

Jee, nokkonen BigGrin Sehän kertoo että maassa on ravinteita!



Kyllä, myönnän itsekin kaipailevani jotakin laatikkoa porkkanoille. Ja on minulla pari betonirengasta laatikoiden sijaan.
By Tuuki - 29.8.2009

Sad tuskin siinä sen enmpää ravinteita oli kuin täällä muuallakaan monista lehmän- ja hevon hyväkuormista huolimatta. Oli tullut raukka vaihtarin mukana Smile.
By Fiia - 29.8.2009

Tuuki, miksi "täällä tuhoon tuomittu"? Mulla on ainakin onnistunut ihan hyvin. Vika täytyy olla muualla kuin harjuun istutuksessa ja mansikkakankaassa. Mansikkaa ei muuten pidä myöskään lannoittaa liikaa, koska silloin rehottavat lehdet, eikä välttämättä muodostu kukkien aiheita. Talvehtiminenkin huononee. Taimien istutussyvyydessäkin voi olla vikaa.

By Rosmariini&Timjami - 29.8.2009

Mansikat voi olla myös väärään syvyyteen istutettu, silloinkaan eivät tuota satoa kunnolla...älä heitä kirvestä kaivoon Tuuki Smile

Toisaalta laatikoista tms. korkeammista lavoista niitä on aika kiva noukkiakin että puolensa kaikella.
By Tuuki - 29.8.2009

Taimet ovat ihan ok ja oikein istutettu. Ei niissä vikaa ole mutta kun kaikki paikat eivät ole samanlaisia eikä siten aina voi kaikkea yleistää. Täällä maaperä on 60-80 m syvältä pelkkää hiekkaa. Sadevet ja kasteluvedet, jos nyt yleensä imeytyvät painuvat herraties minne saakka vieden lannoitteet mennessään. Noin jyrkästi sanoen. Nyt kun oli kuiva kesä yritin epätoivoisesti kastella harjuun istutettuja mansikoita ja vesi valui vakoon ellen tunkenut kastelukannun nokkaa taimen juurelle kankaan alle. On muuten tosi hankalaa touhua. Ruoho-, olki yms. katteet ovat todella hyviä ja sopivat varmaan miltei kaikkialle.

By Fiia - 29.8.2009

Tuo on kyllä totta jos maaperä ei pidätä vettä ja on pitkä sateeton kausi. Mulla on hyvin hikevä maa. Vaikka tässä paikassa oli kesäkuun 16. päivästä lähtien 2 kk satamatta, ei mansikkamaalla ollut hätää, vaikka en kastellutkaan.

By Temskukka - 29.8.2009

Sadevedessä on mielestäni paljon pienempi pintajännitys joten se imeytyy paremmin multaa. Näin luulen.



Mutta minäkin aloin maanparannuksen kun kasteluvesi lierui kuin elohopea pintaa pitkin pois. Meidän kukkapenkit olivat sitä hietamultaa johon kuivuessa tulee jännä kansi. Kattaminen ja hevonpee on siihen välttämätön lisä että vesi imeytyisi.



Tuli mieleen sekin konsti jonka palomies minulle neuvoi: Turpeeseen ei vesi imeydy jollei siihen lisää paria pisaraa Fairya (varmaan muutkin pesuaineet käy) joka rikkoo veden pintajännityksen. Tällä konstilla sammuttavat turvepaloja. Meillä kun syttyi kerran ojanpiennar palamaan - siis se maa - ja vesi ei imeytynyt ennenkuin sitä Mäntysuopaa vai mitä Tolua nyt olikaan, lisättiin. Pesuaineiden yksi ominaisuus on juuri tuo pintajännityksen rikkominen, kokeilkaapa joskus vesilätäkköön tiputtaa pisara ja kaikki sen päällä teijaavat hyttyset hukkuvat.
By Uni - 30.8.2009

Toimisikohan jos kasteluvedessä lilluisi pari pesupähkinää? Tahtooko joku kokeilla? BigGrin
By Tuulia-tuu - 30.8.2009

Tai miten olisi suopayrtin juuri, kotimainen (oman puutarhan) vaihtoehto, sehän sisältää saponiinia kuten pesupähkinät...
By mai-lee - 30.8.2009

temskukka sanoo "... ph-mittaus on kova juttu..." ja trekooli kertoo, että ostomulta on hyvää vasta ylivuotisena. - voisiko olla syynä se, että noihin ostomultiin ainakin silloin, kun kysyntä sesonkiaikaan on kova, sekoitetaan kalkki vasta juuri ennen asiakkaalle toimittamista. joihinkin halvempiin ehkä myös liian niukasti.
muistan (valitettavasti, en pysy muistamaan, mistä asian aikoinaan luin/kuulin), että kalkki vaikuttaa vasta noin puolen vuoden kuluttua levityksestä täysitehoisesti. siksi itse aina lisään kalkin syksyllä.
taas kerran muuten ohje halpaan "ph-mittaukseen": laittakaa ruukkuun vaikka sitä ostomultaa ja samankokoiseen toiseen ruukkuun samaa multaa ja kalkkilisä. kastelkaa ja kylväkää saman suuruinen annos rairuohoa molempiin. kahden kolmen viikon päästä tottumatonkin puutarhailija näkee, oliko mullassa liian vähän kalkkia. harva ja kalpea kasvusto toisessa, tuuhea ja vihreä toisessa.

By Kierrätyskunniaan - 31.8.2009

By Kierrätyskunniaan - 31.8.2009

Siis piti laittaa että kiitos neuvoista Kurpitsa ja muut. Minulla on kyllä lehmänlantaa "tekeytymässä" ja se toivottavasti sitten auttaa ensi kesän satoon. Pitäisikö lanta lisätä laatikkoon nyt syksyllä vai vasta keväällä?? Laatikossa on muutama yrtti, joiden toivon talvehtivan niinettä koko lootaa en voi myllätä ylösalaisin.

By Inkeri2 - 12.10.2009

Kävin hakemassa viimeiset porkkanat palstaltani, ja surukseni taas sain todeta, että rönsyleinikki on minua nopeampi ja vahvempi. Vielä nytkin, vaikka takana on jo useita pakkasöitä, se kasvaa ja kukoistaa hyvin voimmallisena ja vihreänä. Eikö sitä mikään tapa? Ja voikukka joka ei myöskään ole suosikkini, se kehystää palstani reunoja niin leveälehtisenä suurina lehtiruusukkeina. Olen miettinyt mikä voisi olla sopiva kasvi palstan reunuskasvina? Parilla reunalla siellä kun on syvät ojat, ja kun rikkiksiä kitkee juurineen pois niin maa varisee ojaan. Pitäisi olla jotain, joka sitoo maan, estäisi tai ainakin vähentäisi rikkisten kasvumahdollisuuksia, pysyisi omalla kasvupaikallaan siitä muualle leviämättä ja saisihan tuo olla soma myös katsella. Onko kenelläkään ideoita?
By Pottuvarvas - 20.11.2009

Selasin koko keskustelun läpi ja ah, kuin tilauksesta tässä poikkes tehtaan yksi huoltomies jolta saan lavankauluksia niin paljon kuin jaksan kantaa! Ja puulaatikoitakin ois tarjolla. Jes! Potagerin teko alkaa ny, suunnittelulla tosin. Wink)
By Nuu - 20.11.2009

Upeaa Pottuvarvas! Tässä kun koko talven nyt väännät suunnitelmia niin mitähän mahdat saadakaan aikaiseksi. Kaikkien potagereiden äidin kenties Wink
By Pottuvarvas - 20.11.2009

No, siihen on hyvä pyrkiä Wink) Ei voi ainakaan valittaa tarvikkeiden puutetta. Naapurissa on kaks heppaa ja senkun latoo kakkaa aidan yli minkä jaksaa ja siemenkirjeistä on rosvottu hävyttömyyteen asti siemeniä. Jo on pentele jos ei rupee sallaatit kasvaan.
By Nuu - 20.11.2009

Nyt kyllä kateus iski kovalla kädellä Sad Enkä varmaan ole ainut... Smile No oikeesti, voit olla todella tyytyväinen noihin olosuhteisiin, eihän tuossa voi muuta kuin onnistua!
By Pottuvarvas - 20.11.2009

No jos yhtään lohduttaa niin tämä kesä oli ensimmäinen kun kukkia ym olen kasvatellut, kompostointia aloitellut jne. Lukenut olen tätä palstaa aamusta ehtooseen ja kiitos kuuluu kaikille penttiläisille jotka ovat kokemuksensa ja neuvonsa jakaneet muiden iloksi ja hyödyksi.Jos täällä ei kerrottaisi kasvatuksen saloja niin meidänkin salaatit kasvais kaupan heviosastolla.
By Rosmariini&Timjami - 20.11.2009

Inkeri2, olisiko tuonne palstallesi mahdollista laittaa jokin este niille rikkakasveille, etteivät pääse juuriaan työntämään kasvimaahan?



Siis kaivaisi maahan syvän kolon jollekin reunamuoville/pellille mitä nyt ikinä keksii. Joka estäisi.



Ojanpenkka on tosiaan hankala kun se maa valuu pois jos sitä kitkee.



Kuinka suuri viljelty alue on? Voisiko sen vain käydä läpi kanttausraudalla pari kertaa kesässä?



Jotkut yrtit toimisi kätevästi keittiöpuutarhan reunoina.

Timjamit/ajuruohot kasvavat matalina ja sietävät tallausta. Kukkivatkin kauniisti.

By eltsu - 20.11.2009

Pottuvarvas, onneksi olkoon! Olet onnekas lavoinesi ja hevonhyvinesi :-)

Helppo on aloittaa potagerin tekeminen!

(sen muistat varmaan, että kovin tuoretta hevonpeetä ei kannata laittaa laatikkoon vaan noin vuoden vanhaa, siis tarpeeksi (ainakin talven yli?) palanutta :-) )
By Pottuvarvas - 21.11.2009

Eltsu, kyllä muistan Wink olen tämän ja hevonpee-topic keskustelun lukenut moneen otteeseen. Laitan pari kasaa vielä tänä sulana aikana muhimaan ja käytän sitten keväällä jos se on hyvin kompostoitunut.
By Inkeri2 - 21.11.2009

Hei R&T!

Jotain yrttiä siihen olen ajatellut, siis ihan alussa ollaan vielä, suunnitteluasteella. Palstani on vuokrapalsta, siis naapuritkin pitää ottaa huomioon. Ei siis mitään, joka olisi kasvutavaltaan vallaton ja karkaileva. Mietinpä yhtä juttua, taitaa olla aika pöhkö ja ei toteuttamiskelpoinen, kehtaanko tähän edes laittaa...

Nolautumisen uhallakin laitan. Ensin mielikuva: Kuuma kesäinen, heinäkuun päivä. Pienet sisarukset kävellen matkalla kyläkauppaan. Heinäsirkat sirisevät, asvaltti tuoksuu, tienreunoja kehystää keltainen, komea nappikukka, täsmällisinä raitoina tien kummallakin laidalla, kuin vartavasten siihen istutettuina. Pietaryrtti.

Ei kyllä taitaisi toimia "aidanteena" palstan parilla reunalla, harmi, sillä kaunis se olisi. Ja rikkaruoho...
By mai-lee - 21.11.2009

edit - teenpä vähän järkevämmin tämän innostuneen vuodatukseni


Pietaryrtti, Tanacetum vulgare

By Rosmariini&Timjami - 24.11.2009

Inkeri2, mai-lee tuohon ehtikin pistää oivan linkin pietaryrttiviesteihin.

Miksei toimisi? Joka paikassa missä se kasvaa villinä se kasvaa selkeinä laikkuina yleensä. Joten voisi kuvitella ettei se leviä liiallisesti.



Iisoppia tiedän voitavan käyttää leikattuna aitana (puksipuun tapaan mutta selviää meikäläisissä oloissa puksipuuta paremmin).

Se ei tee hurjia juurivesoja.

Mintuthan ovat hurjan ihania mutta ne ovat niin pirullisia leviämään että aika äkisti huomaisi viljelevänsä pelkkää minttua ;/



Laita kuvia kun lopulta päädyt johonkin ratkaisuun, olisi ihana nähdä!

By Inki - 12.1.2010

Potager - kasvitarha kuvina, linkki uuteen saman teeman keskusteluketjuun

By mai-lee - 12.1.2010

Potager / kasvitarha kuvina (aukeaa mukavammin tuosta, luulisin)

By multatassu - 22.1.2010

Uskaltaudun aloittamaan uuden keskustelun, kun tuo potagerin ketju on niin pitkä.


Jos tähän laittaisitte lähinnä kuvia, inspiraatioksi ja kannustukseksi muillekin!


Tässä minun työmaani: Alku oli hyvin karu ja toivottoman näköinen. Tämä ei ole aivan nykyiseltä kohdalta, mutta lähtötilanteen kuvaa!




Paksua juurikangasta pohjaksi, laatikot tervattua lautaa ja sisävuoraus polkukatekankaalla.



Ruukkutarha



By multatassu - 22.1.2010


Kasvimaa alkaa näyttää miltä pitää!






Kukkii ja kukoistaakin! Alhaalla keltaiset ovat liljoja. Toivottavasti talvehtivatkin tuossa.



Ensi kesän suunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa. Saa nähdä miten tätä ehtii kehittämään, kun on omankin mukulan "kasvatus"... kieli ulkoa

By Heri - 22.1.2010

Ompa ihanan rehevää, ja noi laatikot on aivan huiput!! Tulis jo se kesä että pääsis pihalle tonkimaan
By Inki - 22.1.2010

Kaunis kasvitarha, kuin kukkamaaSmile
By Yrttimaa - 22.1.2010

Voi miten ikävä tulee vanhaa laatikkoviljelmää viljelypalsta-alueella, mikä minulla oli vielä pari vuotta sitten, kun katselee näitä teidän kaikkien laatikoita. Minulla on nyt siirtolapuutarhamökki, mutta sen pihamaalle en ole vielä saanut aikaiseksi tätä hyötytarhapuolta lainkaan, kun aika on mennyt tutustuessa pihan kukkamaailmaan ja mökin remontteihin. Vanhassa ketjussa olikin muutama kuva vanhasta viljelmästäni, mutta sieltä pelastin vain yritit ja valkoiset perennat tänne mökkipihaan. Tein yrttejä varten yrttipenkin ja perennat laitoin 'väistötilaan' siiheksi kunnes tiedän mitä missäkin loppuviimeksi kasvaa. Yrttipenkistä väsäsin pyöreän ja se on vielä vaiheessa. Näytti 2008 heti luomisen jälkeen tältä: . Muovireunat poistin kun multa alkoi pysyä kasassa (ei ollut toiveita kasassapysymisestä 2008 kesällä, jolloin satoi vettä joka päivä saavikaupalla.
By Yrttimaa - 22.1.2010

Menneenä kesänä samainen yrttikiekko oli jo näyttänyt, mitkä yritit viihtyvät (ryöstäneet muilta tilaa) ja mitkä kituuttivat. Joko huono vuosi tai sitten niitä ei enää vuoden 2010 kesällä nähdä.

Hyvin menestyvät ainakin kuukausimansikat, ruohosipulit, talvisipulit, sitruunatimjami, oreganot, rakuuna, iisoppi ja piparminttu. Huonosti sen sijaan kävi timjamille ja henkihievärissä näytti olevan ensimmäisen talven jälkeen sitruunamelissa, joka viljelypalstan ankeassa savimaassa tykkäsi elämästään kovastikkin. Astinkiviä vielä metsästän lisää, että saan polun jatkumaan renkaasta ulos polulle asti.
By cynde - 22.1.2010

Onpas yrtttimaan yrttimaa mukavan ja kauniin näköinen. Kiva idea jatkaa kivipolusta kivireunus.

By iiris-kukka - 22.1.2010

Hoksasin onneksi klikata noita yrttimaan kuvia, sain paremmin ihastella.

By Nuu - 22.1.2010

Multatassun aloittaman uuden ketjun " Potager / kasvitarha kuvina" sisältämät viestit siirtyivät tänne samasta aiheesta jo olemassaolleeseen ketjuun. Yhdestä aiheesta mahtuu hyvin kirjoittelemaan yhdessä ketjussa, kuten täällä tapana onkin


 

By siho - 22.1.2010

Kiitti vinkistä, iiris-kukka!

Hieno on "yrttikiekko", ja vielä siirtolapuutarhalla, mun unelmani..! Smile
By Capeet - 23.1.2010

Hahaa! Luin sitten koko ketjun läpi äskettäin pomppivaa naurua..


Kai se on pakko laittaa pottaakkeri pystyyn, heti kun saan ikioman (vuokra)kasvimaani keväällä.Oli nimittäin sen verran inspiroiva ketju. Pitää lisätä kamerakin ostoslistalle, että saa sitten kuvia napsittua. Huomenna alkaa Potagerin tarkempi suunnittelu. Öitä kaikille!

By Kreeta-Eulaalia - 23.1.2010

Onko teillä kokemusta sellaisista vihanneksista tai yrteistä, jotka menestyisivät varjossa, esim omenapuiden alla? Tai puolivarjossa? Minttu ja ruohosipulit ainakin viime kesänä ovat pärjänneet, olisiko muita?

By Yrttimaa - 23.1.2010

Sitruunamelissa on tykännyt puolivarjosta . Omenapuun alle on ed. omistaja laittanut tankoparsan kasvamaan ja hienosti se siinä hujottaa. Siinä on oikeestaan potageria parhaimmillaan sillä samassa kohdassa kasvaa pioni, 2 esikkoa, reunuspäivänkakkaraa ja sitte tää tankoparsa tunkee niiden välistä ylös. Mitähän on laitettu ekana ja mikä on tullut vahingossa laitettua samaan paikkaan... ;> Näyttää siinä muuten olevan malvat ja liljatkin samassa sotkussa. Mikähän on muuten paras keino lisätä kuva tekstiin, että saisi kuvan suht suureksi tekstin sekaan? Nyt kuvaa joutuu klikata, että saa katsottua sitä suurena.
By mai-lee - 23.1.2010

Kuvan lisäys-ketjusta taitaa löytyä ihan kattavat neuvot...

By Nuu - 23.1.2010

Yrttimaa, ei pikalisäyksessä voikaan laittaa kuvia, ei hymiöitä, ei korjata eikä muutella tekstiä, ei lisätä linkkejä... jne. Siihen kaikkeen on tarkoitettu varsinainen viestinlisäys.
By Nuu - 23.1.2010

Jatketaanko tästä asiasta siellä "kuvan lisäys"-ketjussa, toivon että saat sinne osaavan neuvojan paikalle Smile
By trekooli - 24.1.2010

Mintut pärjäävät puolivarjossa.
By Capeet - 25.1.2010

Tartteis vähän vinkkejä, mitä kukkia olis hyvä laittaa potageriin, kun mulla olis tarkoitus, etten kasvata palstallani mitään syömäkelvotonta.. Eli syötävien kukkasien listaa olis kiva saada.Köynnöskrassin siemeniä mulla onkin jo, samoin kehäkukan.

By nanikka - 25.1.2010

Orvokkeja.

Ruohosipuli on kukkanakin nätti.
By kibu... - 25.1.2010

kaurajuuri, ruusupapu, kurkkuyrtti....
By Inki - 25.1.2010

Mäkimeirami, kääpiösamettikukka, anisiiso, iisoppi...
By Perilla - 25.1.2010

Kreeta-Eulaalia, minulla ainakin basilikat ja raparperi suorastaan rehottivat puolivarjossa kosteahkossa maassa.
By Capeet - 25.1.2010

Ai onko orvokit syötäviä?ihmetys Ihan kaikki orvokit? Miltä ne maistuu? Toimiiko teesekoituksessa?



Mukavastihan tässä tulikin näitä syötäviä kasveja, eiköhän niillä alkuun pääse.



Olipa muuten ihana, kun kohta kolmevuotias poikani tuli tänään sanomaan, että haluaa kesällä kasvattaa luohosipulia, mansikoita ja pieniä polkkanoita kasvimaalla hymyäsydän

By Rosmariini&Timjami - 25.1.2010

Meillä lasten ehdoton suosikki ovat kehäkukat-he puhuttelivat niitä jo pienenä "syötäviksi kukkasiksi" Smile Niitä kannattaa siis laittaa reilulla kädellä että voi nauttia niistä syötävänä ja maljakossa.



Kaikki yrtit on sellaisia että niiden lehtisatoa suositellaan kerättäväksi ennen kukintaa. Siksi kannattaa jos voi pitää toinen yrtti lehtinä ja toinen voi kukkia ja sitten voi käyttää niitä.
By multatassu - 27.1.2010

Kasvimaallani ei tänä kesänä porkkanoita harvennella tai taistella kaalikuoriaisten ja tomaatin kasvun kanssa. Vaan se saa puhjeta kukkaan, kun laitan sinne daalian mukulat ja kannan juurakot kasvamaan! Mahtuuhan sitä ehkä väliin joku syötäväkin taimi...



Puutarhurille kun syntyy oma pikku-mukula juuri parhaaseen kevättöiden aikaan.(Tietenkin. Silloinhan maastakin kaikki nousevat aloittamaan kasvunsa!) Koska ihmisentaimi vaatii oman hoidon ja kasvunsa vaalimisen, piti tälle kesälle valkata vähemmän aikaa vievää puuhaa (siis toivoa sopii).

Siellä kukkameren keskellä on pienen idyllistä vaunuissaan kölliä.
By Marlene - 27.1.2010

Parin kolmen päivän aikana luin tämän ketjun läpi tarkalla silmällä ja oon aivan hengästyny kaikesta kauneudesta ja ideoista mitä näin! Oma pieni laatikkokasvimaa on ollu ajatuksissa jo kauan ja nyt sain aimo annoksen boostia suunnitteluun, kehtaisko ruveta jo potageriks ainakin ajatuksissaan nimitteleen BigGrin



Oi kevät, tule jo!
By eltsu - 28.1.2010

Onnea multatassun tulevalle pikku-mukulalle :-)

Hyvä syy pitää paussia isommista pihahommista, seuraavana kesänä pitääkin jo vuotiaalle lapsosella kasvattaa terveellistä syötävää!
By multatassu - 28.1.2010

MARLENE vilkaiseppa läpi vielä kuvagalleriat!

Esim itsellä on kuvia laatikkokasvimaastani aivan sen alkutekijöistä lähtien.

Aika pienellä vaivalla sen saa nousemaan!
By Capeet - 28.1.2010

Minäkin kävin kattoo noi sun kuvat. Noi laudoitukset on ihanat!
By Kreeta-Eulaalia - 28.1.2010

Ai! Basilikaa en ole ajatellut edes yrittää täällä kylmällä pellolla, kun hellepaikka on 2mx2m. Mutta koska siemeniä on jostain tullut, niin täytyyhän se nyt kokeilla, jos vaikka hyvinkin menestyisi varjoisemmassa ja samalla kyllä muutoin suojaisammassa paikassa.

Multatassu, ihan pieni ihmistaimi on aika kätevä pakata kantoliinaan tai vaunuihin ja mennä sitten kasvimaalle. Siis jos ei ole niin väsynyt, ettei jaksa muutoinkaan mitään. Jos on siis helppo vauva. (Ääk, nyt tulee vuodatus, anteeks, en pysty pidättelemään...) Yksivuotiaan kanssa ei voi tehdä yhtään mitään. Eikä kaksi- tai kolmevuotiaan kanssa. Varsinkaan, jos niitä on useampi. Eivätkä ne nuku päiväunia. Eikä ole hoitajaa. Ja emäntä kuvittelee tekevänsä kaikki itte, ruuankin alusta asti, siemenestä. (huh, nyt helpotti)

Mulla on aina ollut kasvimaalla porkkanat sun muut perusjutut, lapsia on neljä, pienillä väleillä. Nuorin on nyt seisemän. (Mummi asuu naapurissa.) Aina kannattaa kylvää, vaikka vähemmänkin, tai vähän liian myöhään, kyllä sen sitten näkee mitä siitä tulee, säistä riippuu paljon. Rikkaruohojen keskeltä on korjattu komeita porkkanoita. Tietysti, jos et kestä tekemättömiä töitä, kannattaa jättää väliin. Mulla on kyllä se varsinainen kasvimaa tuolla pellolla, pois silmistä, tässä talon vieressä on ollut vaan yrttejä ja salaattia ja muuta pientä. ( Ja sitäpaitti, mää olenki superäiti. Ja must ois kyl voinu tul vaik näytelijä tai lavastaja ainaki.)
By Kreeta-Eulaalia - 28.1.2010

Noh, miksei kappalejako näy tuossa mun romaanissa? Eihän tuota kukaan pysty lukemaan!
By Perilla - 28.1.2010

Esikasvatin basilikat kuistilla parvekelaatikossa. Siirsin vasta "isoina" maahan varjopenkkiin, missä menestyivät hyvin.
By Marlene - 28.1.2010

Multatassu, mää luin ja katoin kuvat niin tarkasti että monta päivää kesti koko ketju käydä läpi ja sain tosi paljon toteutettavia ideoita noista laatikkojutuista! Itellä on ollu semmonen jonkulainen harhaileva ajatus mutta tästä ketjusta löysin tiukkaa faktaa perustamisesta yms. lähtien, huippuhyvä topic! Miehellekin eilen näytin valittuja paloja ( kumma ettei jaksanu kaikkia katsoa, heh! ) että minkänäkösistä lootatouhuista oon vouhkannu =D



p.s. Kreeta-Eulalia, hyvin pysty lukea, nou hätä : ) Ja ihan totta että jos vain ite jaksaa niin pienen vauvan kans on helpompi tehä pihahommia kuin 1-2 vuotiaan, ainaki mun tenavan kans BigGrin
By PikkuM - 28.1.2010

Kuulehan Kreeta-Eulaalia

Tuollaisista superäideistähän ne suurmiehet ja-naiset syntyvät, joten ole ylpeä vaan itestäs, vaikka välillä hatuttaiskin kovasti. Ja kuka on murskannut sun haaveet näyttelemisestä tai lavastuksesta...? Kyllä ihmisen elo on kuitenkin sen verran pitkä, että ehtii niitä myöhemminkin.Smile



Noista porkkanoista piti oikeastaan kysäistä. Kuinka paljon vaativat maata alleen, jotta kasvaisivat?
By multatassu - 28.1.2010

Jo minä suunnittelin luovuttavani yhden pätkän hiekkalaatikoksi tulevalle puutarhurin alulle!

Pitäisköhän siihen vetää verkko ympärille, niin on vähän kuin tarhassa... Tai onhan se, ihmistaimi kasvitaimitarhassa!
By Capeet - 28.1.2010

Minäkin aattelin laittaa muksuille hiekkalaatikon kasvipalstalle, niin viihtyyvät paremmin.
By Kreeta-Eulaalia - 28.1.2010

Hiekkalaatikolla tehdään paljon kasvisruokaa! Niistä lähimmistä kasveista varsinkin. Jotkut lapset kyllä istuvat kiltisti hiekkalaatikolla. Jotkut eivät. Jos ainoa hiekkalaatikko on kasvimaan vieressä, pitää vahtia kasvimaata aina, kun lapset ovat hiekkalaatikolla, pelkkä lasten vahtiminen ei riitä. Jos olet itse kasvimaalla, lapsi on täsmälleen nenäsi alla tai selkäsi takana toteuttamassa luovuuttaan, eikä suinkaan hiekkalaatikolla, ellei ole eri kiinnostuksen kohteet tai ole hyvin opetettu. Harkitkaa pienimmille vanhaa kunnon leikkikehää. Jotkut pienet kyllä osaavat olla kauniisti joka paikassa, eivätkä vaadi erityisjärjestelyjä. Kysykää vanhemmiltanne, varsinkin puolisonne vanhemmilta, millaisia itse olitte pieninä, niin osaatte vähän varautua.
By sailasi - 28.1.2010

Meilä on piisannu, kun on antanut huseerata siinä kasvimaalla sen, mitä ne halvaavat. Ei ne pienet koko kasvimaata pysty tuhoamaan (jaa, ehkä joku pystyykin). Siinä sivussa tulee paljon hyvää aikaiseksi :-)
By Yrttimaa - 28.1.2010

Viime kesänä oikein riemuissani kuuntelin, kun poikani 13 v kaverinsa kera olivat mökkipihassa ja poika esitteli toiselle yrttimaan kasveja. Jokainen nimi oli hallussa ja osasi vielä kuvailla toiselle makuja. Kyllä oli hieno fiilis, kun esittely tapahtui vielä niin, että minun läsnäoloni ei ollut tiedossa vaan ukkoset olivat yrttimaalla keskenään. Siellä ne maistelivat makuja ja iltasella kun grillattiin ruokaa kävivät pikku-ukot hakemassa mausteet itse yrttipenkistä.
By Marlene - 29.1.2010

Yrttimaan pojalla on menny opit perille, hienoa että 13v. poitsu on ollu korvat kuulolla : ) Onko ihan avoimen kiinnostunu vai imeekö tietoa äidin "huomaamatta"?
By Pottuvarvas - 29.1.2010

Meilläkin jo tytöt kovasti odottavat että saavat taas kylvää omat siemenet omiin laatikoihinsa mitkä heille viime kesänä tein. Siellä kasvoi kaikkea sekaisin mutta idea oli tärkein. Ja saivat käydä hakemassa sieltä viemisiä mummulle ja kavereille. Voi sitä pienen ylpeyttä kun ne kertoi että ihan ite on ne kasvattanut.
By Marlene - 29.1.2010

Meijän 8-vuotias tyttö on kans innoissaan kukista ym. sai suunnitella ja tehdä oman kukkapenkinkin ( kuvakin löytyy mun galleriasta ) ja tykkäis varmasti kans että sais kylvää syötävääkin mutta kun se hoito tahtoo unohtua... Minkäsikäset tytsyt Pottuvarpaalla on ja riittääkö heillä muisti hoitamiseen?
By Pottuvarvas - 29.1.2010

4 ja 7. Ei ne niitä kylvöksiään sen paremmin hoitaneet kun laitoin mullat ja lannoitteet valmiiksi. Mutta harvennus hoitu luonnostaan kun kävivät aina sieltä jotain hakemassa kun lähdettiin kyläilemään.Ja kasteluhommaa he tykkäs tehdä. Ei tarvinnut montaakaan kertaa laittaa sadetinta päälle.
By Marlene - 29.1.2010

Kiits tarkennuksista Pottuvarvas : ) Jos innostusta riittää meijän tytöllä niin mitäpä sitä kieltämään, hoitaa mitä hoitaa ja äiti loput BigGrin
By Pottuvarvas - 29.1.2010

Näin on. Liialla patistamisella taitaa se innostus vaan kuolla. Pääasia että on joku oma soppi jossa saa huseerata ja välillä leikkiä.
By Kreeta-Eulaalia - 29.1.2010

Näin on. Meillä oli/tulee olemaan kans pienillä omat kasvimaat, joita yritin hoitaa niin etteivät huomaa. Käskenyt en kertaakaan mutta joskus ohimennen mainitsin asiasta. Nykyään tyttö 10v. hoitaa ihan innolla koko kasvimaata, tyttö 8v on jo suunnitellut paperille mitä hienoimman pergolasysteemin, muttei ollenkaan heti ymmärtänyt, miksi sitä ei jo kokonaan tehty viime kesänä: suihkulähteistä ja laatoituksista ei ole tietoakaan! Poika 14v ei erityisemmin ole kiinnostunut puutarhahoidosta, mutta ihmettelee kyllä miksi kaverit eivät edes puita tunne. Vai onko se puutarhanhoitoa, jos tekee lapio- ja metsurinhommia bmx-pyöräradan takia? Erilaiset maalajit on tämän takia hallussa. 7v tyttö osallistuu mielellään kesäiseen maistelukierrokseen.

Mutta tosiaan hintana voi sitten olla se, että niitä odotettuja uusia karviaisia ei pääsekään maistamaan, kuin hiekkakakun päältä. Heh, meilläpä sitä ei olla tukahdutettu lasten luovuutta. Onneksi on paljon tilaa tehdä ihan mitä huvittaa: Kokonaisia nurkkauksia, jotka ovat kokonaan lasten hallinnassa. Ne eivät ole ihan kasvimaan vieressä.
By Yrttimaa - 29.1.2010

Poika on tainnut imeä tieto enemmäkin pakkopullana. Nimittäin aikasemmin otin pikku-ukon mukaan keräämään nokkosia nokkoskeitettä varten. Pistin ukon sekottamaan keitettä ja kantamaan siihen vettä. Kun oli mukanani käynyt useita päiviä huttua keittämässä niin laitoin hänet vielä liemellä kastelemaan vihannesmaan. Eli ei todellakaan mikään maailman mukavin homma. Sanoin vaan, että yksin en jaksa kun selkä menee ja se haisee niin pahalle, etten pysty (mikäs sen hienompaa pojalle kun tehdä jotain ihan karmeen hajusta ja näköstä sotkotusta).

Siinä siis samalla aina ohjeistin, että anna kurkuille ja nauriille ja sipuleille, mutta älä perennoille. Loput voi sitten kaataa siihen penkkiin jossa on persilja, tilli ja rakuuna, mutta älä laita siihen missä on liperi jne... sillee sitä kuulkaas oppi on kaatunut kannuun.

Tota nokkoshommaa tehtiin joka kesä useita kertoja ja kyllä ukko sen homman osaa vaikka itsekseen tehdä nykyään. Välillä heittää aiheesta tsoukkiakin, kun tulee joku karmee haju vastaan, että ihanku se nokkosvesi.
By nopsis - 29.1.2010

Meillä on oppi mennyt jo niin syvälle nuorimmaisella, että viherrakennusta opiskelee... Kyllä niistä se tarhuri kuoriutuu, kun ei pakolla yritä!
By Yrttimaa - 29.1.2010

No se on tosi hieno homma, että kohta voi kysellä hyviä vinkkejä puutarhaan nuoremmalta polvelta, jolla on viimesintä tietoa. Sieltä myös tulee ideoita, mitä ei ihan ekaks itelle tulis mieleen. HYVÄ HYVÄ!
By Krista - 4.2.2010


Potager 2009.


Nopsis, hyvin on meilläkin kuopukselle tarttunut puutarhurointi ihan itsestään. Potagerissa pilkottaa siellä täällä neitosen viime kesän reissutuliaiset – Nopsikselan köynnöspinaatti kasvoi loppusyksystä niin, että se tekemämme teline loppui heti kättelyssä.

By Inki - 12.2.2010

Löysin kuvan entisestä ohdakepellosta - sen valloittaminen hyötykäyttöön alkoi teidän muiden innoittamana ja nuorison avustuksella varsin vaatimattomasti. Pojat nakuttelivat äirelle muutaman lootan ja niin pysyttiin loppukesä salaateissa, kylvin nimittäin vasta juhannuksen jälkeen... Ja ympäri pääsee ajelemaan ruohonleikkurillaSmile





By Marlene - 12.2.2010

Inkillä on kiva potakeri, rustiikkinen, rouhea ja konstailematon -mii laikii!
By Krista - 13.2.2010

Kuorikate kasvulaatikoiden välissä on kivannäköistä (eikä tarvitse ajella ruohonleikkurilla).



Meillä koko alapellon alue on täpösen täynnä juolavehnää (ja kaikkea muutakin kakkaheinää), joten kaikki mitä aikoo kasvattaa on ängettävä laatikoihin tai kohopenkkeihin ja katetta tarvitaan joka välissä. Potager on katettu suodatuskankaalla + singelillä. Singelikatteessa on huomattu yksi mukava puoli; kun singeliin kasvaa rikkaruohoja, on ne tosi helppo kitkeä. Pyöreäkivinen singeli ei juuri vastusta, kun nykäisee voikukkatupsun pois käytävältä. Ihmeen hyvin vain tuntuu moni rikkakasvi viihtyvän 10 sentin kivikerroksessa ihan ilman multaa...
By minttumeirami - 13.2.2010

Penttiin takaisin yli vuoden tauon jälkeen Smile...Kerrostaloasukkina en ole pystynyt kykenemään käymään pentissä, mutta nyt, kun on miesystävän iso piha, johon pääsee tekemään kaikkea mukavaa, oli pakko tulla takaisin! Olen niin iloinen tästä ketjusta; kunhan ehdin miehen kanssa yhdessä katsomaan tämän, luulen, että tuonne tontin alalaitaan rupeaa uusi uljas potager kehittymään...Mahtavia kuvia, mahtavia potagereita ja mitä tekemisen iloa!
By Inki - 13.2.2010

Minttumeirami, kiva kuulla taas sinusta ja onnea uudelle kuopsutettavalle. Sinulla olikin aivan ihana potager siellä vanhassa, en tiennytkään, että olit joutunut siitä luopumaan - onneksi elämä kantoi ja sait taas kesäpuuhaaSmile
By Kurppa. - 13.2.2010

Tosi kiva kuulla sinusta minttumeirami, olen monasti ajatellut, että mitä kuuluu. Oletko talosi ja pihasi myynyt?
By minttumeirami - 13.2.2010

Kiva olla täällä taas teidän kanssanne!!!

Nehän eivät olleet minun; talo ja piha Smile Lahdessa asustelen nyt ja miesystävällä on piha, johon toivoo PUUTARHAA...(ja potager tulee kyllä kanssa, ei vaan vielä tiedä)

By eltsu - 13.2.2010

minttumeirami, hienoa että olet palannut puutarhailuun! Onkin mukava päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan uusia juttuja :-)
By minttumeirami - 14.2.2010

Mies: "Jos tekee potagerin, niin eikö sitten saa kasvihuonetta?"

Minä: "No saa, saaWink"

Mies: "No okei! Wink"
By Marlene - 14.2.2010

Minttumeiramilla on puutarhurin unelmamies BigGrin
By eltsu - 14.2.2010

Ihana mies minttumeiramilla :-)

By Kreeta-Eulaalia - 14.2.2010

Mies: Mää voisi kaataa tän syreeniairan...
Minä: Eikä! Ikinä, ainoot syreenit!
Mies: Mut jos ton kuusen...
Minä: Ei! Ei vielä.
Mies: No, entäs toi toinen kuusi?
Minä: Joo sen saat, ja sit ton rytökasan tuolta, mut teekkö mulle semmoset lavat ens kesäks? Mää istutan sul sit lisää puit et saat kaataa.
MIes: ööm...
Kuukauden kuluttua:
Mies: Mut tää syreeniaitahan o ihan sun kasvimaan tiellä, tän ko kaataa nii täst tulee tilaa ja valooki tulis. tos noit taimii o, siir se aita johonki.
Minä: ööm...

Jatkuu ensi numerossa. Kuinka käy syreeniaidan?
By Kreeta-Eulaalia - 14.2.2010

Juu mää matkin ja sit toi viä pistää noi peräjälkee eikä allekkai, siitäs sain.
By b..c...b - 12.3.2010

Viime kesänä aloitettu potager pääsee tulevana kesänä ekaan tosikäyttöön. Oli vajaa lava harkkoja rakentamisen jäljeltä säilössä, ajattelin että kyllä niille jotain käyttöä löytyy, ja nyt löytyi. Sieluni silmillä näen keittiöpuutarhani jo viimeisteltynä ja rehevänä...
By Maaemo - 19.3.2010

Ajattelin minäkin lisätä oman  "potagerini" tähän keskusteluun. Penkit ovat lämpöpenkin periaatteella rakennetut. Maa on betoninkovaa savea joten kohopenkki oli ainut mahdollisuus. Penkkejä on neljä ja ovat noin 1.30m x 5m. Pohjalla on risuja ja puutarhajätettä, hevonpeetä jonka päällä viikatoitua niittyä, savensekaista peltomultaa plus päällä kerros ostomultaa. Rakennettu toukokuussa -07. Kasvimaata kiertää noin 1.20 leveä penkki johon kivimuurin viereen on istutettu viime keväänä mansikat ja vastakkaisella pitkällä sivulla on merjapensaita -08 syksyllä istutettu. Perällä kasvaa karviaispensas ja raparperiä. Etupuolella yrttejä ja kukkia. Haaveena olisi saada laidat penkeille "joskus" sekä köynnösportti sisääntuloon.

By Kurppa. - 19.3.2010

Hieno!

Mies dyykkasi tänään pari lavakaulusta roskiksesta miun kasvimaata vartenSmile
By itäranta - 19.3.2010

Ai sie Kurpitsa sait niitä?Onnea!Jäiks monta jälel ;-)?
By Kurppa. - 19.3.2010

Mie en tiiä, mies ei laske minua jostain syystä roska-astioilleSmile Niitä en arvannut ottaa mitä oli parkkihallissa. Ne oli kaatopaikalle menossa jotka meille tuli.
By itäranta - 19.3.2010

Voihan viulu tuota Maaemon potageria!On se hieno!



Tänää kävin ukkokullan kanssa (joka soitti Mustaltamereltä) puutarhakeskustelua tulevasta kasvimaasta;lupasi jo ensi kesäksi (jos lumet sulaa) miullekin jonkilaisen potagerin!(tähän kohtaan rivi sydämiä).Ihanaa!Kylvin heti sitten samantein yrtit ja sammarit,ihan varmuuden vuoksi vähän lisää tomppeliakin :-).Äitimuori lupasi maa-artisokkaa ja anisiisoppia,posti toi siemenkirjeessä kasan basilikaa ja salaattisikermiä ym.Nyt tartteekin enää opiskella noita loistavia puutteenperän ohjeita :-).
By itäranta - 19.3.2010

Ai niin unohtui kysäistä: kun mie niin tahtoisin kirsikkaakin tuonne mäelle,niin mitä luulette,olisiko tuhoon tuomittu ajatus istuttaa pari kirsikkapuuta sinne potageriin?Ne kuitenkin versoo aika lailla...



Ai ei saa Kurpitsa tonkia roskiksia ;-) ?Joo,en miekään...miulla on kaatsilta aina takasinpäin samanverran tavaraa,kun viedessä =D
By iiris-kukka - 19.3.2010

Maaemolla upea potageri jo ilman köynnösporttiakin!
By Maaemo - 19.3.2010

Kiitos! Kehut lämmittää aina kun tuo puutarhassa puurtaminen on aikas yksinäistä puuhaa. Ainakin meillä kun tuo mies ei niin välitä. Vaikka kyllä se on värkännyt esim. tuon ja tulevat portit Smile ja muutenkin auttanut, vaan vasta kunhan on vähän räpsytellyt silmäripsiä...

Tämäntyyppisen haluaisin kasvimaallekin.
By eltsu - 19.3.2010

Vitsit miten siisti tuo Maaemon plantaasi!! Ja iso...
By Olga - 19.3.2010

Maaemo, sinulla on kaunis ja kutsuva kasvimaa. Kuvakin on seesteinen, katsoessa tuntee lämpimän lounaistuulen ja lämmittävän ilta-auringon.
By Elojalaka - 19.3.2010

Missä päin Kurikkaa Maaemon upea markki sijaitsee?
By Maaemo - 19.3.2010

Mietaan nuorisoseuraa vastapäätä, siinä tois pual jokkee. Smile
By rooset - 19.3.2010

Syötävän kaunis!Smile
By Elojalaka - 19.3.2010

Lähelläpä Maaemo sitten asut. Kasvit talvehtii ilmeisen hyvin, kun rokki raikaa pitkin talvea?
By Maaemo - 19.3.2010

Eipä nuo ole rokista valittaneet. Onneksi soittavat vain joka toinen lauantai. Tiedä vaikka säikähtäisivät jos joka lauvvantai rupiaasivat soittelemahan. Savea nuo kasvit enemminkin säikkyvät. Sitä riittää. Aika hyvin ovat selvinneet mitä olen istuttanut. Vai ollaan me "naapureita"! Ehkäpä poiketaan pällistelemään toistemme kukkapenkkejä joku kerta... Smile
By Kreeta-Eulaalia - 20.3.2010

Mulla on yrttejä yleisen punaluumun alla, ja kyllä vähän harmittaa ne juurivesat, ikään kuin se vieressä oleva juhannusruusu ei riittäisi. Toisaalta olen niitä vaan katkonut pois saksilla, ei ne nyt niin hirveästi häiritse, kun ei täällä nyt niin täsmällinen puutarha ole muutenkaan. Tässä tapauksessa siis kyseiset juurivesan tekijät olivat paikalla ensin, ehdoin tahdoin en niitä yrttien joukkoon istuttaisi. 
By itäranta - 20.3.2010

Tattista K-E!Just tuota ajoin takaa kysymykselläni...Mietin jospa kokeilisi juurimattoa vesoja torjumaan,mutta tiedä sitten toimiiko se,kun niitä vesoja voi olla aika laajallakin alalla lopulta.Miulla ois ajatuksena laittaa lähinnä mv yrttejä yms pieni juurista siihen suunnitellun kirsikan alle.Täytyy nyt vielä fundeerata tuota hommelia.Ois vaan niin kiva saada köökin ikkunasta semmoinen kirsikkapilvi-näkymä...(ai miekö haaveilija?)
By Kurppa. - 20.3.2010

Juurimatto on hyvä, sen läpi ei kasva mitään. Miulla ei kirsikassa ollut juurivesoista haittaa.
By anita - 20.3.2010

Itäranta, meillä kasvaa makkarin ikkunan edessä kirsikka juuri sen (haaveillun) kukkapilven takia BigGrin Toinen samanlainen haaveilija siis täällä Smile Puu on vasta 4 vuotta kohta seissyt siinä, mutta ainuttakaan juurivesaa en ole nähnyt. Sen juurelle olen istuttanut ahomansikoita. Toimii oikein hyvin.
By itäranta - 20.3.2010

Loistavaa,kiitokset!Nyt voinkin suunnitella koko homman noitten kirsikkojen pohjalta :-).



Ihan kiva tuo Kurpan nikin vaihto =D.Oikein en oo kehannut lyhentää sitä entistä,ettei vaan tölväse ;-).Miulta kun aika luontevasti pomppii noita sammakoita suusta muutenkin...
By nirppulainen - 15.4.2010

Taidan liittyä teidän potagerkerhoon. Pihan koko ei päätä huimaa näin rivitaloasukilla, mutta kyllä tuollekin pläntille saa mahdutettua ihan mehevät kasvatukset. Meinaan laittaa kukkasia ja hyötykasveja iloisesti sekaisin.  Piha onkin edellisen asukkaan jäljiltä aika kamalan näköinen, sillä ne vähät alueet mistä lumi on jo sulanut (eli seinänvierustat), ovat täynnä roskaa ja pitkää heinää. Pitää ottaa ehdottomasti ennen ja jälkeen -kuvat sekä etu- että takapihalta.
By nanna-maria - 16.4.2010

TERVE
onkohan täällä vielä paljoa porukkaa! minäkin liityisin tähän potaakkerikerhoon

mulla pihaa on vähän yli puoli hehtaaria ja pihaa on laitettu yksi kesä raksan jälkeen. viime syksynä tein pari kasvulaatikkoa tietämättä sen kummempin mistään potagereista, kunnes pari viikkoa sitten löysin tän keskustelun ja oon lukenut sen jo kaks kertaa läpi  

siltikin oon viä tosi uuno näissä hommissa ja enskertalainen, mä laitoin suodatinkankaan alle ja nyt siinä on 3 lootaa valmiina maata oottamassa. mansikan rönsyjä yritän saada hengissä siirrettyä myös.
hiekkaa aion käytäville laittaa kun sitä tuossa pihassa on..

jos joku osais vastata niin auttakaa tietämätöntä; kuinka paljon mansikat tarvii korkeutta laatikoihin,
siis riittääkö 2 laudan korkeutta vai oisko parempi 3??
mulla kun se suodatinkangas alla niin siitähän ne juuret ei koskaan läpi pääse..

no mutta lähden tästä kärräileen hiekka kyseiseen paikkaan ja suunnitelmat jatkuu, toivottavasti täällä taas vilkastuu kohta, eiköhän.
By Ropsu - 16.4.2010

Minulla on potanger anoppilassa muutaman kymmenen kilometrin päässä, siellä kasvaa kesäisin vähällä hoidolla pärjäävät kasvit, mutta nyt haaveilen "yrttimaasta" kotipihaamme. Takapiha on pienehkö rivaripiha, huomasin mainoksista, että nyt on myynnissä valmiita laatikoita. Ovat ehkä vähän tyyriitä, mutta taidan hankkia niitä. Ne ovat siistejä, eikä tarvi ostella lautoja mistään.
By eltsu - 16.4.2010

nanna-maria, vastauksena mansikkakysymykseen: mansikka ei tarvitse korkeaa alustaa. Jopa parvekelaatikossa voi kasvattaa, siis 10-15 cm voi olla riittävä, koska mansikka ei tee syvää juurakkoa.



Ja tervetuloa joukkoon, niin potagerien kuin muutenkin penttilästen :-D

By Raksuli - 22.4.2010

Tässä kans yksi täpinöissään oleva potagerilainen. Viime kesänä aloitin monen vuoden jälkeen taas hyötytarhahommat. Aikanaan lasten ollessa kotona minulla oli iso kasvimaa, mutta sitten siirryin vain koristetarhuriksi ja kasvimaasta tuli omenatarha. Viime kesänä sain miehen tekemään kaksi isoa ja yhden pienen laatikon, joissa kasvatin salaattia, hernettä, papuja ja kurpitsaa. Nyt on vävy hommannut kymmenkunta lavakaulusta ja äiteinpäivälahjaksi saan multakuorman, joten trallallaa... Suunnitelmat pyörii päässä ja aamuvirkkuna kiipeän kahvikupposen kera lukemaan täältä lisäideoita.
Nämä sivut ovat pohjaton idea- ja inspiraatiopankki.
Alla olevassa kuvassa vierailulla ollut siskoni viimeistelee ensimmäistä laatikkoa, joka ei ole kauneudella pilattu, mutta antoi hyvän sadon.
By floora - 27.4.2010

käyskentelin eilen kauniissa auringonpaisteessa ei niin kauniissa potagerissaniSad Sairasteli koko viimekesän eikä potagerille tehty mitää.. Käytävät rehottaa polvenkorkuista rikkaruohoja joka laadusta ja laatikot ovat täysin rikkaruohottuneet.... Nyt olisi kova himo päästä kunnostamaan potager....Mitä teen kasvulaatikoille. Kitkeminen on aivan turhaa hommaa josta ei tule loppua....myrkytänkö ja katan vihdoinkin sanomalehdellä ja kivituhkalla/soralla käytävät ja potagerin ympäristön? Katettava ala on aikas iso ja kivituhkaa menee varmastai reippaasti alueelle ja mietin että kuinkakohan kallista se on.. Kuoriketta saisin ilmaiseksi mutta lahottaako se puiset laatikot kun pysyy kosteampana kuin sora tai muu kivi aines.... Entäs etanat...kuinka ne viihtyy kuorikkeessa? Vielä ei ole etanoita näkynyt mutta on vain ajan kysymys milloin niitä ilmestyypi. Terävässä kivimurskassa ei varmasti etanat tykkää liikkua ja kasvilaatikot saavat olla rauhassa niiltä.
By Melissa - 2.5.2010

Osaisiko joku kokeneempi neuvoa minua "potagerini" kanssa, kun olen ihan vasta-alkaja hyötykasvitarhan kanssa. Kuvassa näkyy suunnitelmani, josta olen toistaiseksi toteuttanut hedelmäpuiden ja joidenkin marjapensaiden istutukset. Kaikki puut ja pensaat ovat vielä pieniä ja muille hyötykasveille on siten tilaa. Olen suunnitellut tekeväni kuvassa näkyvät laudoilla reunustetut kohopenkit joko kuvan tavalla 6 kpl pohjois-eteläsuunnassa tai sitten 4 kpl itä-länsisuunnassa. Jos teen penkkejä kuusi kappaletta, niiden kooksi tulee 1,2 m x 3 m; neljän penkin kooksi tulisi 1,2 m x 5 m. Pohjois-eteläsuunnassa penkeissä olisi vähemmän tilaa 1,2 neliön verran, mutta sommitelma näyttäisi ehkä kivemmalta ja kasvien ryhmittely saattaisi olla helpompaa. Miten tämä kannattaisi tehdä? Etelä on kuvan yläreunan suunnassa.

Teksteistä ei näytä saavan kovin hyvin selvää, mutta tuo kuvan vasemmassa alareunassa oleva neliö on siis kasvihuone ja sen vieressä oikealla on kaksi lavankauluskehikkoa, joihin tulisi mahdollisesti kesäkurpitsaa ja raparperia. Oikealla olevat kolme kohopenkkiä ovat ihan yhtenäiset, vaikka alta pilkottavat huonosti pyyhkimäni ensimmäisen suunnitelman viivat (meinasin tehdä aluksi 1,2 m x 1,2 m ruutuja).

Myös muita parannusehdotuksia otetaan auliisti vastaan! Piirroksesta löytyy suurempi versio osoitteesta: