By Sand - 2.5.2007
Pensaiden lisääminen pistokkaista tarvinnee oman otsikkonsa?
Itse olen lisännyt jasmikkeita maahan painetuilla, juuri leikatuilla oksilla, pensashanhikkeja pitämällä niitä kesän vesiämpärissä.
Vanhan Pentin puolella taisi olla lajilistojakin, mutta perustetaan tänne uudelle puolelle uusia listoja
|
By Temskukka - 2.5.2007
Minulle on taas käynyt niin nolosti että olen laittanut jonkun pistokkaan Paulastiinan värimintturuukkuun ja siinä se kasvaa enkä tiedä sitten yhtään että mikä kasvaa. Keskittyneen muistelun jälkeen veikkaan lähinnä kahta ehdokasta; se on joko runkosyreenin rungosta irtileikkaamani verso tai sitten se on, jos hyvin sattuu, äidin never ending summer-hortensiasta.
Odotan, että lehdet avautuvat kokonaan ennenkuin menen sanomaan mitään. On tämä kanssa yhtä.
Ja oikeasti siinä ruukussa oli kaksi pistokasta mutta toinen katosi siinä hässäkässä kun kannoimme poikien kanssa ruukkuja kasvihuoneeseen, ja tämä yksityiskohta varmasti valaisee paljon.
|
By vuokkis - 19.5.2007
Nyt meni sitten kokeiluun pistokas-juttukin. En ole ennen sitäkään tehnyt. Mustaviinimarja, tuhkapensas, jasmikkeet Sakralta ja omaa. Ranskalaista rakunaa. Syreeniä. Katsotaan kuis käy.
|
By Lotvonen - 30.7.2007
Kokeilin pistokaslisäystä keltaisella kriikunalla ennen juhannusta. Ei ollut mahdollista kaivaa juurivesoja kun emopuu on kerrostalon pihassa... Ensiksi kaivoin avomaalle kuopan johon upotin 0,5 l lasitölkin ja sen ympärille hiekka-turveseosta. Lasitölkin täytin vedellä. Saman kesän kasvua oleviin puolipuutuneisiin oksiin jätin 2 lehteä ennenkuin upotin ne kasvualustaan tölkin ympäri. Katoin koko virityksen valkealla 6l muoviämpärillä. Laskin että tölkin vesi ylläpitää tarvittavan ilmankosteuden. Olen kastellut muistaessani, sateet ovat auttaneet. Tulos on että 4/5 pistokkaista kasvattaa uusia lehtiä.
|
By Oulunseudulta - 23.8.2007
Milloin taivutettu pistokas on valmis irroitettavaksi ja uudelleenistutettavaksi?
Taivuttelin keväällä valkopajuangervon oksia. Juuria näkyy jo olevan jonkin verran. Kannattaako ne irroittaa nyt ja istuttaa tulevaan paikkaansa, vai vasta keväällä?
|
By peuris - 30.1.2008
voisko jo nyt ottaa juurtumaan pensaspistokkaita? saa keväällä aikaisemmin istuttaa?
|
By mai-lee - 30.1.2008
luithan edelle kopioidun listauksen? ts riippuu siitä, mitä pensasta haluat kasvattaa. toiset lähtevät puutuneista, yhdet puolipuutuneista ja loput sitten puutumattomista pistokkaista.
puutuneita on tarjolla nyt (helmikuuhun odottelisin, kun silloin kasvien talvihorros purkautuu), puolipuutuneita loppukesällä ja puutumattomia juhannuksen aikaan.
|
By Hydrangea - 30.1.2008
Minulla on rinteessä maanpeittona kasvanut jo kaksi kesää mandariinikuusama - Lonicera 'Mandarin' ja haluaisinkin tietää voiko sitä lisätä talvipistokkaista? Ja jos voi niin kuinkahan se käytännössä tapahtuu? Viime kesänä kukinta oli mahtava ja toiveissa olisi saada sitä lisää...
|
By mai-lee - 30.1.2008
"Kuusamat (Lonicera) - puutuneista tai puutumattomista" sanoo panu tuossa listassaan.
käytäntö lienee sama kuin esim viiniköynnöksellä:-) ja villiviinillä, joita itse olen lisäillyt -> turve/hiekkaseos tiukkaan pakattuna. oksat tuupataan siihen (parikin silmun kohtaa maan alle), pidetään kosteana viileässä ja valoisassa.
|
By mai-lee - 30.1.2008
ja kun kerran valinnan varaa annetaan, jos tuo ei onnistu noin, niin sitten uusi yritys paremmalla onnella juhannusviikolla puutumattomista oksista:-)
|
By Hydrangea - 30.1.2008
Kiitos mai-lee, jälleen kerran! En ollut kuullutkaan aikaisemmin talvipistokkaista...mutta nyt olen viisaampi ja aion kyllä kokeilla tuota; mandariinikuusaman kukat suorastaan hehkuvat ja ohi ei voi kävellä huokaisematta!
|
By peuris - 30.1.2008
en löytänyt listalta tuomipihlajoita?
|
By mai-lee - 16.3.2008
linnaea, tästä ketjusta löydät sangen kattavan luettelon ja myös ohjeet *mitä se on*. lista on kopio vanhalta puolelta nimimerkki panun jutusta. siellä opimme luottamaan hänen puuvartistietouteensa:-)
|
By kaarnikka - 17.3.2008
Hei! Leikkasin lumipalloheidestä oksia ja mietin, että voiskohan niitä käyttää pistokas lisäykseen. Mitenkähän mun pitäs tarkalleen ottaen toimia???
|
By mai-lee - 17.3.2008
ed. sivulla kerrotaan, että puutuneista pistokkaista. - pakkaa tiukkaan esim turve/hiekkaseosta maitopurkkiin ja tuuppaa risut sinne. säilytä viileässä ja kosteana.
jos ei onnistu noin, niin samalla sivulla kerrotaan myös taivukaslisäyksen onnistuneen.
|
By kaarnikka - 19.3.2008
Kiitti neuvosta!!!
|
By Lissu85 - 8.5.2008
Lähetin mieheni tänään sahaamaan poikki pystyyn kuolleen tuijan ison syreenin juurelta...sitten tunnin päästä ohi kävellessäni huomasin maassa syreenin oksia...Se tollo oli mennyt kaatamaan väärän puun! Kyllä sitä sitten hävettikin kun"vähän"koulutin,että tuija oli kuollut havupuu ja se syreeni oli mun aarre...Oli kuulemma tullut joku oikosulku ja oli muka kuullut että"kaada syreeni"...joopa joo.No,mutta ukko lupasi ostaa mulle jonkun uuden ja kalliin puun tilalle.Karsin syreenistä n.metrin pituisia oksia ja laitoin ämpäriin vettä ja tökin oksat sinne.Ulos jätin ämpärin.Oksissa oli jo hyvän kokoiset silmut ja nupputertut.
Mahtaakohan ne juurtua noin,vai mitäköhän pitäisi tehdä,että saisin sitä lisättyä?
|
By pikkukäki - 8.5.2008
Lissu85, eikös maahan jäänyt kuitenkin syreenin kanto? Jos se lähtisi siitä itse uudestaan kasvamaan.
|
By Sand - 8.5.2008
Aina kannattaa kokeilla. Kokeile siis syreenin juurruttamista sekä vedessä että maahan painettuna. Itse olen tullut juurruttaneeksi erinäisiäkin pensaita, kun oksat ovat olleet koristeena koko kesän jossain nurkalla ämpärissä. Siis juurten muodostuminen saattaa kestää aika pitkäänkin.
|
By Sand - 8.5.2008
Mutta tuo vahingossa kaadettu syreeni saattaa hyvässä lykyssä lähteä hitaasti uuteen kasvuunkin, joten koita sitä helliä ja anna sille kompostia juuristoalueelle.
Ja toisaalta voisit pyytää toisen mahdollisimman ison syreenin tilalle.
Luotan mieheeni lähes kaikissa muissa asioissa, mutta sahan kanssa en häntä yksin jätä edes mitään oksia sahailemaan.
|
By belgi - 8.5.2008
Saattaapa hyvinkin syreeni lähteä uuteen kasvuun, jopa todennäköisestikin lähteekin. Ongelmansa kullakin, itse tulin juuri pihalta kaatamasta unkarinsyreeniaitaa hävitysmielessä.
|
By Zibuli - 2.6.2008
Lisään tuohon listaan, että puksia (Buxus) on suhteellisen helppo lisätä puutumattomista pistokkaista. Kätevää vuosileikkauksen yhteydessä.
|
By hopeavillakko - 2.6.2008
Steven Bradleyn kirja Kasvien lisääminen mainio kirja. Luin vain jostain että painos loppu, joten kirjastosta kannattaa kysellä.
|
By Emo - 26.6.2008
Sain jasmikkeen (luultavasti piha- tai pikkujasmike - kukat yksinkertaiset) pistokkaita. Laitanko veteen vai istutusmultaan?
|
By Kurppa. - 26.6.2008
Mie laittaisin multaan.
|
By tarleena - 23.7.2008
Sain Annabellalta joku viikko sitten piipahtaessamme muutaman oksan, joista osa oli sitä mansikantuoksuista jasmiketta ja osa jotain jota en muista. Laitettiin maahan noin 10 sentin syvyyteen alalehdet poistettuina ja kaikki sen verran liki että mahtuivat valkoisen ämpärin alle, kivi vielä painona. Keskellä koko harjoitelmaa on pitkä kapea entinen kurkkupurkki täynnä vettä.
Kurkkasin äsken mökillä käydessä että kaikki oli tosi hyvinvoivan näköisiä, joten peukut kattoon että onnistuisi. Sen mansikantuoksuisen jasmikkeen tuoksu on niin järisyttävän aito, että kuola valuen kuljin siitä ohi monesti vaikka tosin se suupielen hallinta on tottavie muutenkin hankalaa. Jos tämä onnistuu, pihamme on muutaman vuoden päästä oikea luostarin puutarha tuoksuineen ja kauniine kasveineen. Vielä sen neilikkaruusun joskus haen. Onko se parempi vieroittaa kotipaikastaan juurenpalan kanssa keväällä vai syksyllä?
|
By Imikkä - 11.8.2008
Tarleena, neilikkaruususta: mulle suositteli ruususeuran ihminen että keväällä. Tosin nappasin juurenalkuja heinäkuussa, pidin ämpärissä vedessä ennen istutusta ja istutin ruukkuun, varjoon. Samalla lyhensin versoja roimasti. Nyt puskivat uutta alkua. Kohta voin laittaa maahan.
|
By nanikka - 25.8.2008
Laitoin joku aika sitten alppiruusun pistokkaan (hävisi taistelun raivurille) kasvariin multaan. Siellä se nyt edelleen vihertää, mutta tuli mieleeni, että mitenkähän sen käy siellä talvella? Pitääkö se peittää/suojata talveksi?
Entäs kastelu sitten? Kun kasvariin ei sada, niin siellä on multa sitten talvella tooosi kuivaa. Pitäisikö sille jättää talveksi semmoinen "maakostea" alusta?
|
By nanikka - 26.8.2008
Emmää mikää kärsimätön ole, mutta nostan josko joku tietäisi vastausta?
|
By kulmalav - 1.10.2008
Terve, hain kesäkuussa muutaman oksan hylätystä neilikkaruususta ja tein niistä pistokkaita kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Pistokkaat alkoivat tekemään uusia lehtiä vasta pari viikkoa sitten.
Nyt minulla on ongelma, en tiedä uskallanko jättää pistokkaat ruukuissaan ensimmäiseksi talveksi ulos, toisaalta en kai voi ottaa kasvussa olevia pistokkaita sisällekkään/ kellariin etteivät mene vuodenajasta täysin sekaisin.
Onko kenelläkään vinkkiä mitä näiden kanssa pitäisi tehdä?
|
By fiora - 1.10.2008
Puolet ulos ja puolet sisälle. Niin ja kaivat ruukun maahan ettei juuristo jäädy niin pahasti.
|
By kulmalav - 1.10.2008
Joo, varmaan viisainta maksimoida edes muutaman säilymisen todennäköisyys noin. Uskaltaako lehdelliset laittaa kellariin, vaikka ovat kasvussa?
|
By fiora - 1.10.2008
En ainakaan keksi mitään syytä miksei uskaltaisi.
|
By Henkilö - 19.4.2009
Pitäisi lisäillä norjanangervoa. Tuon ensimmäisen sivun listan mukaan käytetään puutumattomia pistokkaita kesäkuun lopulla. Eikö siis onnistu aiemmin? (Anoppi, jolle ne menevät, tahtoisi ruveta tekemään aidannettaan heti alkukesästä...) Ja miten nyt käytännössä toimin? Minkä kokoisia oksia otan? Pitääkö juurruttaa vesimaljakossa vai suoraanko työnnetään multaan? Millaiseen multaan? Tarvitaanko lannoitteita? Voiko ne peräti tökkiä suoraan kasvupaikalle?
|
By LiisiA - 20.4.2009
Uskaltaako alppiruususta ottaa nyt pistokkaita? Lähinnä siis olen huolissani siitä emopensaasta, ettei se kärsi..? Ajattelin että voisin ottaa pistokkaat siitä rodosta ja jasmikkeesta nyt jo parvekkeelle ämpäriin, niin josko kesällä saisin vietyä ne juurtuneina mökille... Vai onkohan turha toivo että juurtuisivat kevään aikana?
|
By Henkilö - 22.4.2009
Tietääkö joku pistokaslisäyksestä, kyselen tässä vielä?
|
By Zibuli - 22.4.2009
Norjanangervoa en ole lisännyt pistokkaista, keijuangervoa kylläkin, tässä ei-asiantuntijan kokemukseni siitä:
Otin pieniä, n. kymmensenttisiä pistokkaita puutumattomasta kasvusta ja ne juurtuivat mielestäni varsin helposti. (Ei siis ihme, että ovat edullisia kaupoissa.) Työnsin latvotut pistokkaat tavalliseen tapaan ruukun reunoille kylvö-/pistokasmultaan. Juurutushormonin ja muovihupun käyttö varmasti edistävät juurtumista. Lannoitusta ei kannata aloittaa vielä tässä vaiheessa.
Kaipa niitä pistokkaita voi ottaa heti kun sopivaa kasvua tulee - kesäkuu lienee yleisin aika. En usko, että norjanangervostakaan kovin pitkiä pistokkaita kannattaa ottaa, sillä yletön lehtien määrä haihduttaa turhaan kosteutta, mikä saattaa estää juurtumista.
Pelkään pahoin, että anopin toivetta komeasta norjanangervoaidanteesta jo tänä kesänä saattaa olla hieman vaikea toteuttaa pistokkaiden avulla.
|
By Henkilö - 22.4.2009
Kiitos kiitos valaistuksesta. Eiköhän homma näillä eväin onnistu.
Juu kyllä anoppi tietää, ettei se heti valmiiksi kasva, mutta juuri siksi haluaakin istuttaa heti alkukesästä kun vain on mahdollista.
|
By Henkilö - 22.4.2009
Ai, vielä yksi kysymys: miksi ruukun reunoille?
|
By Kaisaliisa - 22.4.2009
Bradleyn Kasvien lisääminen -kirja neuvoo tekemään juuri niin kuin Zibuli on tehnyt: pistkkaat otetaan vasta kesällä uusista versoista (=puutumattomista versoista), juurrutetaan muovihupun alla ruukuissa.
|
By Zibuli - 23.4.2009
Niin, kertokaas viisaammat tuon ruukun reunan taika (eli tieteellinen selitys). Itse olen oppinut sen "perimätietona" enkä nyt pikaisesti löydä virallista selitystä. Ymmärtäisin, että juuret [edit: tai siis se kohta, mihin juurten olisi tarkoitus kasvaa] eivät mätäne niin herkästi ruukun reunoilla. Perennapistokkaat juurrutan myös näin. Yhteen ruukkuun mahtuu tällä konstilla myös useampi pistokas, mutta sehän on tietysti vain toissijainen hyöty.
Mutu-metodilleni löytyy vahvistusta ja lisäohjeita myös esim. BBC:n sivuilta (englanniksi). Siinä mainitaan koko Spiraea-suku ja sekä muita pensaita, joille sopii tämä lisäystapa.
|
By tagetes - 23.4.2009
Mä aattelin, ku tosta joskus kuulin, et syynä olis se et ruukun reunaosat lämpee nopeammin ja näin lämpö edistäis juurten kasvua ja keskiosa luovuttaa puolestaan kosteutta tasaisesti, muttei, niinku Zibulikin totes, mädätä.
|
By Zibuli - 23.4.2009
Tästä aukeaa tuo pistokaslinkkini oikeaoppisesti omaan ikkunaansa.
|
By Kaisaliisa - 23.4.2009
Camilla neuvoi saman reunaan istuttamisen Camillan puutarhassa
|
By trekooli - 23.4.2009
Mulla on pistokkaat sisällä ja joka ainut tappi versoo lehtiä huolimatta sijainnista purkissa. Vaan nyt mietin sitä, että pitäisikö viedä jo purkit ulos. Kohta ikkunalla on tiuha kanukka pensas;-)
|
By Morsinko - 23.4.2009
Minä juurrutin viime kesänä aronian pistokkaita. Niitä oli istutusastian keskellä ja reunoilla (en nähkääs tiennyt, että reunoilla olis parempi, juurtuivat silti). Aronia taitaakin olla helppo juurrutettava.
|
By Emo - 23.4.2009
Minä haluaisin kokeilla korallikanukkaa. Olisko jollakin lähettää pari pistokasoksaa?
|
By Lumijoutsen - 24.4.2009
Morsinko, taitaa olla helppo juurrutettava tuo aronia. Viime keväänä istutin pitkähkön aronia-aidan ja tietenkin ne istutusleikkuujätteet jäivät siihen maahan lojumaan. Elokuussa, kun menin haran kanssa multaa kuohkeuttamaan, odotti yllätys; pikku oksanpätkät maassa olivat saaneet juuret.
Minäkin tykkäisin kovasti kokeilla korallikanukkaa ja tarjoaisin vaihdossa kirjolaikkukanukan oksia. Molemmat kauniita, mutta tuo korallikanukka on erityisen kaunis, kun on lunta maassa.
|
By Emo - 24.4.2009
Multa sais oksaa koreanonnenpensaasta, pensashanhikista, norjan- tai idänvirpiangervosta (kahdesta viimeisestä jopa juurtuneita pikkutaimia). Jotta onko kellään sitä korallikanukkaa?
|
By Kurppa. - 24.4.2009
Emo, laikkukirjokanukkaa olisi täällä.
|
By Emo - 24.4.2009
No sekin olis ihan kiva. Olikos siinä punaiset oksat?
|
By Ahdekaunokki - 24.4.2009
Metsätähdelle ja Emolle tulossa privaattiviesti koskien korallikanukkaa.
|
By Emo - 24.4.2009
Kävin kuukkeloimassa, ja näyttäis jopa sietävän kuivuutta. Oksat punaruskeat ja kaunis syysväri. Otan mielelläni pari oksaa juurrutettavaksi. Tahtooko Kurppa jotain vaihtaria? Muoks, ahdekaunokin viesti tuli väliin. Otan kyllä mielelläni korallikanukkaakin. Jess.
|
By jutikka - 24.4.2009
Meillä kolme isoa puskaa korallikanukkaa.
|
By Emo - 24.4.2009
Kiitti jutita, ehdin jo laittaa ahdekaunokille viestin.
|
By Kurppa. - 24.4.2009
Emo, on. Voin törkkiä muutaman oksan multiin.
|
By Emo - 24.4.2009
Kiitti kurppa! Vielä kun sit keksii niille paraatipaikat...
|
By talvikki75 - 24.4.2009
.. mites sitä aroniaa, olisko jollain nakata muutama pätkä?
|
By Morsinko - 4.5.2009
Metsätähti, olisko vielä tarjolla kirjolaikkukanukan oksia????? Vai oonko jo myöhässä kun ei ole tullut luettua tätä ketjua.
Minulla olis ollut tarjota vaihdokiksi korallikanukkaa, mutta nähtävästi sait jo sitä. Korallikanukka on helppo juurtumaan, olen kokeillut sitä.
Minulla ei paljon ole vielä mitään vaihdokkeja mutta jos jotain kesän päälle. Juurtumassa on keltajapaninangervon taivukkaita, en vielä tiedä miten voivat, ei hirveesti näy elämää kun just vasta lumet suli päältä.
|
By tarleena - 4.5.2009
Täällä on kahta eri kanukkaa, toinen pitäisi olla se laikkukirjo. Miten se lisätään? Tökätäänkö vaan oksa maahan? Koristearoniaa pitäisi leikellä vai olenko myöhässä? Jos sitä velä voi leikellä, tulisi sitä kaiketi kottikärryllinen. Keltajapaninangervoa pitäisi hankkia tänä vuonna, sitä melkein ruskeaa jossa ei ole punaista kukkaa. Jos jostain saisi pari taivukasta, voisin vaihtaa mihin vain mitä pihalta löytyy!
|
By Morsinko - 4.5.2009
Tarleena, minä ainakin laitoin vain maahan (vähän kostea paikka)niitä kanukan oksia ja ajan kanssa juurtuivat (eli tais mennä koko kesä)
Mun keltajapaninangervossa on just se v.punainen kukka. Se ei sovi siihen kasviin väriltään, mutta muuten kyllä tykkään siitä, varsinkin tummien kasvien kaveriksi.
|
By tarleena - 4.5.2009
Naapurilla on muutama sitä samaa keltajapaninangervoa ja olisin sieltä juurrutellut pari oksaa, mutta se kukka, voih. Voisiko ne kukat aina leikata pois?
|
By Zibuli - 4.5.2009
Tuossa sivulla 4 väitin lisänneeni keijuangervoa pistokkaista, mutta edellisten viestien perusteella havaitsin, että Spiraea japonica 'Golden Princess' onkin suomeksi keltajapaninangervo. Hassua, luulin että kaikki japonicat ovat "keiju"ja.
Tämän pensaan keltaiset lehdet ja vaaleanpunaiset kukat ovat tosiaan aika järkyttävä yhdistelmä - lehtien takia minäkin sitä kasvatan ja nimenomaan kontrastiksi tummille kasveille.
|
By Morsinko - 6.5.2009
Kai ne kukat vois leikata pois. En usko, että loukkaantuis Vois vain tuuhettua.
|
By MiesjaPoika - 18.5.2009
Hei,
Minulla on vanhan rintamamiestaloni pihalla kaksi suurta jasmiinipensasta. Nyt haluaisin laittaa pariin kohtaan lisää niitä ja ilmeisesti pistokkaasta saattaa lähteä kasvuun ?
Osaako kukaan neuvoa tumpeloa, miten tuo kannattaa tehdä ?
|
By mai-lee - 18.5.2009
sivulla 1 on luettelon muodossa eri pensaiden kohdalla kerrottuna, mistä lisätään. jasmikkeen kohdalla sanotaan puutuneista tai puutumattomista. - puutuneen pistokkaan voit leikata nyt, puutumattoman juhannuksen aikaan. jos nyt ei onnistu, sitten voi onnistua:-)
eiköhän kaikille sovi sama konsti, jota olen käyttänyt: kosteaan turve-hiekkaseokseen tökätään noin 20 senttiset pistokkaat puoliväliin (ainakin kaksi silmukohtaa piiloon). jos lehdet ovat ehtineet isoiksi, niitä voi vähentää, että haihdunta pienenisi.
|
By MiesjaPoika - 18.5.2009
Kiitos, mutta yksi tarkentava kysymys ... mikä on puutunut pistokas
|
By Miikos - 18.5.2009
Se on puumainen eli kova. Esim. latvapistokas voi olla sellainen pehmoinen ja notkea.
|
By Emo - 18.5.2009
Keväällä ennen kuin kasvu on alkanut, ja myöhään syksyllä pensaan/puun latvaversot ovat puutuneet. Silloin otetaan puutuneet pistokkaat. Kasvun aikana latvaversot pensaissa ja puissa ovat pehmeitä, eivät puumaisia.
|
By mai-lee - 18.5.2009
viime vuoden kasvua:-)
|
By MiesjaPoika - 18.5.2009
Kiitos, kiitos runsaista täsmennyksistä Vielä yksi juttu, miksi pituus vain n. 20cm ? Miksei esim 2m ?

|
By Poppius - 18.5.2009
Jasmiketta voi lisätä taivukkaastakin. Tosin vähän kärsivällisyyttä vaativaa sekin... minä tein kotipaikallani kaksi taivukasta, rapsutin vähän kuorta oksasta ja taivutin sen maahan, kivi painoksi päälle. Kahden vuoden kuluttua irroitin sen ja oli hyvät juuret. Nyt se kasvaa vielä ruukussa, varmaan maassa lähtisi nopeasti sitten kasvuun.
|
By valtsu - 19.5.2009
Leikkasin taannoin jasmikkeesta (hovijasmike taisi olla, se maaltiaisversio) ja laitoin katkotut oksat kohopenkin pohjalle risujen korvikkeeksi - sieltä nousivat juurtuneina ihan omatoimisesti. Olisiko onnistunut jos olisin tarkoituksella yrittänyt lisätä pistokkaasta, ei voi sanoa.
- 20 cm on pistokkaan kooksi hyvä, jää mullan alle silmukohtia juurtimista edesauttamaan eikä ole turhaa versoa ja lehtiä haihduttamassa pistokasta kuivaksi.
|
By Emo - 19.5.2009
Sitä paitsi - jos haluat pensaastasi tuuhean ja alhaalta asti haarovan - joudut joka tapauksessa istutusvaiheessa leikkaamaan juurtuneen oksan 10-20 senttiä pitkäksi.
|
By annetti - 19.5.2009
Voikohan omenan lisääminen pistokkaista onnistua? Tuolla alkusivulla sanottiin omenasta, että juurrutushormonin avulla, mutta eikö onnistu ilman? Mulla on nyt paljon punakanelista ja antonovkastakin leikattuja pätkiä tökittynä turpeen sekaiseen multaan -sais sitä hiekkaa ehkä olla mukana...- ja komeasti ovat nyt silmut aukeamassa ja aloittaa lehtien tekemisen. Mutta jos tuo ei onnistu ihan noin vain ilman niitä hormoneja, niin siihen kai se sitten jää. Ja mistähän niitä juurrutushormoneja saa? Ja mahtaa ne olla aika kalliita.
|
By annetti - 19.5.2009
Ai niin, entäs hernepensaiden (Caragana)lisäys? Pisokkaista vai taivuttamalla vai mikä ois helpoin?
|
By valtsu - 19.5.2009
Hernepensaat lähtee nopeasti kasvamaan siemenistä lisättynä ja kasvuvauhti on reipas. Joku kyllä täällä vastaa noihin pistokkaista tms lisäämisistä tietävänä. Ei ole mainittu taivukas- tai pistokaslisäystä hernepensaille Bradley, Kasvien lisääminen kirjassa.
|
By Zibuli - 21.5.2009
Keltajapaninangervo, josta oli puhetta pari sivua sitten, näyttää lisääntyvän taivukkaista ihan itsekseenkin. Rikkaruohoja kitkiessä tarttui juurtunut oksa työkaluun ja pakkohan se oli ottaa talteen. Jo on helppo kasvi.
|
By Männikkö - 21.5.2009
Yli 70-vuotias kauniskukkainen, rähjäinen rusokuusama, jolla erikoisen kirsikanpunaiset kukat, pitäisi saada jotenkin jatkamaan perimäänsä!!! Ei tee poikasia, marjoo kyllä. Miten pelastetaan tämän Koillis-Lapissa kasvavan rusokuusaman perimä???
|
By Paulastiina - 21.5.2009
Eikös kuusamat aika helposti lähde pistokkaasta? Itse olen juurruttanut esim. marjasinikuusaman pätkiä kasvihuoneessa tomaattien välissä. Siellä riittää sekä lämpö että kosteus.
|
By Annabella - 23.5.2009
Upeaa Tarleena, että olet saanut jasmikkeen juurtumaan.
|
By Sari S - 8.6.2009
Tälläinen upea syreenipensas kasvaa pihallani. Lajia en sen tarkemmin tiedä, mutta kukkimaan alkoi jo toukokuussa. (Tämä kuva on toukokuulta.) Nyt on täynnä isoja kukkaterttuja, joissa ihanat kerrotut ja tuoksuvat kukat. Pensas on melko matala, 2-2,5 m korkea. Runko on vanha vanha ja sammaloitunut, alhaalta pensas on kalju. Kyllähän noissa runkoissa eloa on, koska noin upeasti kukkii, mutta silti huolettaa vähän pensaan alaosan heikko kunto.
Haluaisin uudistaa pensaan, mutta en uskalla alasleikata. Taivukkaastakaan ei voi lisätä, koska oksat ovat korkealla ja jäykkiä, eli ei taivu ainakaan maahan asti. Tämä pensas ei myöskään tee sivuun juurivesoja kuten noi minun muut syreenit.
Eli lienee pistokaslisäys ainut vaihtoehto? Mutta miten lisätään pistokkaasta? Millainen sen pistokkaan pitäisi olla? Laitetaanko veteen vai suoraan multaan? Eilen otin yhden pistokkaan, missä ei ole kukkaa ja laitoin sen suoraan multaan. Saa nähdä, miten käy. Mutta vinkit olisi tervetulleita.

|
By Maizu - 10.6.2009
Kertokaapas viisaammat mulle kannattaako ruusuja yrittää pistokkaista juurruttaa, mulla on ollut hetken jo juurtumassa mustialan ruusua ja preerian keltaruusua, mutta tuleeko
niihin ikinä juuria ?? kyselee nimim. juurrutanko koko kesän turhaan
|
By pipu - 10.6.2009
Puutarhakoulussa ruusujen pistokkaat käsiteltiin juurrutushormoonilla. Käsittääkseni ainakin jotkut lajit juurtuvat muuten huonosti.
|
By Maizu - 10.6.2009
Ahas, no annan niiden nyt olla vielä vesiklasissa, katsotaan tuleeko ruusuihin juuria ilman hormooneja : ) kiitos pipulle!
|
By Tipilintu - 21.6.2009
Jasmikkeet olen tökkinyt suoraan maahan alkukeväästä ja ihan nätisti ovat lehdessä, saa nähdä miten elämä jatkuu. Toivottavasti on juuria.
Viime syksynä leikatut valkoisen pensashanhikin pistokkaat iloisessa kasvussa ja juuriakin hyvin! Talvehtivat ruukussa!

|
By bluedreams - 21.6.2009
taitaa olla tuo kerranaiskukkainen valkoinen syreeni, jalosyreeni (syringa x vulgaris 'Mme Lemoine') ja saatavissa melkein jokaisesta taimimyymälästä. Jalosyreenit usein vartettu puistosyreeniin ja pistokkaiden juurtuminen hidasta tai jopa huonoa!
|
By Kassikäpp - 21.6.2009
Rani, näkyykö vartoskohtaa? Yksi keino on lisätä reilusti multaa juurelle ja runkoa vasten, jolloin puska alkaa vesoa...ne jotka tulevat vartoksen yläpuolelta, ovat samaa
|
By Sari S - 22.6.2009
Täytyy tutkailla, löytyykö vartoskohtaa, kunhan taas palajan kotiseuduille. 
|
By mai-lee - 2.5.2010
hopis - vastaan täällä. sivulla 1 on aikoinaan vanhalta puolelta kopioitu lista pistokaslisättävistä puskista. aronia kuuluu näihin "Jollei muuta mainita, lisäyksessä käytetään puutumatonta pistokasta, joka leikataan emokasvista kesäkuun loppupuolella, kun verso on tarpeeksi kehittynyt." ts leikkele kesällä parikymmensenttisiä oksanlatvoja, tuuppaa mielellään turve/hiekkaseokseen vaikka isoihin ruukkuihin tai jos sinulla on joutilasta pellonsyrjää niin siihen. älä unohda kastella. ota tuplamäärä siihen nähden, mikä on tarvis, niin tod.näk ensi keväänä on istutettavat taimet valmiina. - et ainakaan kovin paljon menetä, jos yrität.
edit - pistokas puoliksi maahan ja lehdet riivitään latvatupsua myöden pois. haihtumispintaa on silloin vähemmän.
|
By Hopis - 2.5.2010
Osaisitteko kertoa millä menetelmällä marja-aroniaa lisätään? Aitaa on nyt 30m ja tarvittaisiin toiset 30 lisää.
Lähtisikö esim siten, että taittaa jonkun oksan maahan ja laittaa kiven painoksi, tekeekö tuohon kohtaan juuren?
|
By Nuu - 2.5.2010
Hopis, siirsin viestisi "Pistokas kirsikkapuusta"-ketjusta tähän ketjuun jossa mai-lee oli sinulle jo vastannutkin (ks. tuossa yllä).
|
By Hopis - 2.5.2010
Ihan en ymmärtänyt mihin tarvitsen ruukkuja tai pellon reunaa. ENkö voi laittaa noita latvoja suoraan siihen lopulliseen paikkaan?
Ja tarkoititko, että kaikki lehdet otetaan pois jo tuossa heti aluksi?
|
By mai-lee - 2.5.2010
sori, on vaikea kuvitella toisen pihan olosuhteita:-) - toki voit laittaa, jos siinä on maa kunnostettuna. turve/hiekkaseos vaan mielestäni on juurten kehittymiselle otollisin kasvualusta (en koskaan siinä ole onnistunut-epä omien risulisäysteni kanssa).
maan alle laitettavasta osasta lehdet ehdottomasti pois ja kuten sanoin "haihtumispintaa on silloin vähemmän" mielellään ainakin suurin osa muistakin lehdistä. latvatupsu vain jäljelle, ettei latvasilmu vaurioidu.
varaudu myös siihen, ettei joka pistokas lähdekään kasvuun. tiheään joudut niitä laittamaan ja sitten raa'asti poistamaan liiat/siirtämään mahdollisiin aukkopaikkoihin tiheämmästä kohtaa.
kastelun tarve on myös aika paljon suurempi, jos heti laitat pistokkaat koko 30 metrin matkalle. samoin kitkemisen vaiva. muutama iso ruukku, jossa pistokkaat ovat pienellä alalla on helpompi hoideltava mielestäni.
|
By Nuttura - 24.5.2010
Nämä viikon verran juurtumassa olleet marja-aronian oksat tekevät kovasti lehtiä ja pariin oksaan näyttää tulevan kukkiakin. Tarkoitus olisi saada näistä uusia pensaita. Siis nypinkö kaikki lehdet ja kukinnot pois vaikka ovat näin terhakkaita?

Oksat ovat erään vanhan puutarhan pensaasta, jonka marjoihin ihastuin. Parina syksynä olen saanut käydä keräämässä marjat. Nyt sain luvan ottaa oksia, jotta saisin kasvatettua omankin pensaan.
Lähteekö nämä aikanaan haaromaan, vai katkastaanko latva kun juurtuvat?
|
By valtsu - 25.5.2010
Leikkaisin lehdista joka toisen pois, ei kai ilman juuria jaksa lehtien kautta haihduttaa kauaakaan kun on jo kaikki nesteet poissa ja verso kuivuu.
Samoja kokeiluja olen tehnyt lumen katkomilla ja pois leikattavaksi joutuvilla marja-aronian versoilla. Kuivahtaminen tuhoaa kokeilun jos ei hoksaa kasatella tai sitten kastelua tulee liikaa taivaan täydeltä...
|
By Nuttura - 25.5.2010
Ok. Olen yrittänyt pitää kosteana. Laitoin heti emopensaasta irrotettuani oksat veteen ja multaan pääsivät seuraavana päivänä. Toivon kovasti näiden juurtuvan. En kyllä tiennyt että lehtiä kannattaa poistaa, poistin kyllä mullan alle jäävät silmut istuttaessa.
Minulla on yksi hyvin talvehtinut piiskataimi viimevuoden taimivaihto tapahtumasta. Kasvaa vielä muoviruukussaan valeistutuksessa maahan upotettuna. Miten sen kanssa tehdään, leikataanko latva, vai kasvaako ja haarooko leikkaamatta?
|
By kukkaistätsy - 18.1.2011
Mitä kummaa pitäisi tehdä pistokkaille kun ne on nyt tuossa risuna? Kyseessä on jokin syreenintyyppinen joka tekee oransseja marjoja syksyllä.
Voiko kynänpaksuisiin puutuneisiin pistokkaisiin jättää jonkin ohuen oksanalun.. vai pitääkö leikata kaikki sivuhaarat pois ja onko oltava kuinka pitkästi vartta?
Yritin etsiä ohjeita tähän alkuvaiheeseen mutta en löytänyt Pentistä tästä osiosta.
Nyt sitten leikkaan viistosti molemmatko kepin" päät..? Mihin ne sitten laitetaan..? En oikein ymmärtänyt sitä kun puhuttiin että mullan alle juu mutta nuthän on talvi! 
Pitääkö niitä säilöä kevääseen jossain? Tuolla nyt pötköttelevät ulkona kun olen niin tietämätön -yritin muuten saada niiden marjojen siemeniä itämään kylmäkäsittelyn jälkeen viimevuonna mutta eivät itäneet :/
APUVA! teenkö niistä keppisoppaa?
|
By kukkaistätsy - 19.1.2011
Laitetaanko ne talvipistokkaat sisälle veteen juurtumaan vai peitelläänkö multalaatikkoon lumen alle?
Enempää en tietoa löytänyt ja tämäkin ristiriitaista. Onko täällä hortonomeja tai ydinfyysikoita?
|
By Rosmariini&Timjami - 19.1.2011
Olen oppinut että juuret syntyvät sen alimman silmun alle. Eli sentti-pari alimman silmun alapuolelta leikataan ja sitten se työnnetään multaan (myös se alin silmu).
Varmempana keinona pidetään turvepitoista hiekkamultaa tai kosteaa hiekkaa, kuin vesilasia. Vedessä moni pistokas vain mätänee. oikein hapan tai ravinteikas multa taas häiritsee ja jopa estää juurtumista.
Tärkeää on pitää pistokkaat oikein päin, ettei koita juuria saada latvaan ja päinvastoin.
(joillain kasvella sekään ei haittaa mutta puuvartisilla kyllä)
Parasta pistokasmateriaalia on viimevuoden versot (vähintään pari silmuparia). Mitä ohuempi, sitä pidempi pätkä, että piisaa energiaa juurtumiseen.
Noihin haaroihin tai niiden poistamiseen en osaa omakohtaisesti sanoa ui enkä ai kun yleensä ei ole haaroja nuorissa versoissa. Kovin vanha oksa ei enää jaksa juurtua (mennään syissä sinne "ydinfysiikan" puolelle ;D tai oikeasti ehkä kemian mutta kuitenkin)
Moni suosii lumihankea. Saman asian ajaisi jääkaappi jos siellä on tilaa pistokaspurkeille, tai kellari. Siis ideana on pitää niitä viileässä ei pakkasessa mutta ei yli +5.
Silloin juuret kehittyvät muttei kasva vielä lehtiä tuhlaamaan energiaa.
Sitten vain odotellaan kevättä 
Keväällä ne istutetaan kuohkeaan multaan niin että vain ylin silmupari jää pinnalle. Muistetaan kastella ja suojaus kannattaa, että haihtuminen on vähäisempää. (harsolla tms.)
|
By kukkaistätsy - 19.1.2011
Jätti- kiitokset! Rosmariin&Timjami! Laitan sitten oikeassa seoksessa tuonne meidän kylmiöön +7 niin voin välillä seurata tilannetta. Ja oikeinpäin tietenkin!
|
By Rosmariini&Timjami - 19.1.2011
Toivottavasti onnistuvat!
|
By kukkaistätsy - 20.1.2011
Kerron sitten miten kävi.
Tarkistin kylmiön lämpötilan ja se näytti nyt 6+ -sinne ajattelin uskaltaa tyrkätä.
Jos ei onnistu kasvatus talvipistokkaista niin käyn lapiolla kaivamassa juurta.. hissukseen.
|
By Marbella - 25.4.2011
Pikainen kysymys näin aamuun ennen kuin pihalle lähden. Aion jakaa idänvirpiangervoja (tai jotain angervoja ne oli..), kannattaako pensasta enää leikata alas kun lehtisilmut on jo turvonneet. Eivät vielä aivan kunnolla auenneet, mutta eloa kuitenkin on? Tapanko puskat jos niitä rupean ensin leikkomaan ja sitten vielä jakamaan? Säilyisikö paremmin hengissä jos jätän leikkaamatta ja lyön vain lapiolla halki muutamaan osaan?
|
By valtsu - 25.4.2011
Paremmin yleensä kasvit kestää jakamisen kun samalla leikkaat. Vähemmän versoja ja lehtiä haihduttaa vähemmän, virpiangervoilla se ei ole niin nökönuukaa.
|
By Marbella - 27.4.2011
Kävi miten kävi mutta nyt on puskat maassa pätkittyinä ja kirveellä halki hakattuna. Jännityksellä odotellaan kuinka käy, usko on vahva, tuskin tuo angervo niin herkkis on. Nyt olo onkin kuin lapiolla hakattu, luulin tonkineeni sillä maata, mutta se taisikin iskeä takaisin.. Vähän rapakunnossa talven jäljiltä. Uh.
Noh, odotellaan jännityksellä kuinka käy.
|
By annemamma - 27.4.2011
Minä olen pensaiden karsimisen yhteydessä keväällä tyrkännyt joskus muutaman "kepin" maahan. Ilman mitään erikoisia kommervenkkejä tai hoitoja olen saanut kasvamaan ainakin lumipalloheiden, kuusaman, jasmikkeen, terijoensalavan, erilaisia angervoja...
|
By hopeavillakko - 27.4.2011
Jos puuvartisia juurruttaa purkissa kannattaa ne pistää aivan purkin reunaan - lähtevät paremmin kasvuun.
|
By kastehelminen - 27.4.2011
Tämä ei ole vitsi. Laitoin joulun alla parvekelaatikoihin pienien kuusien latvoja, siis metsäautotien varrelta leikattuja noin 20-30 senttisiä. Koko ajan ne on ollet nätin vihreitä ja ajattelin näin aamulla käydä nyppimässä ne irti. Niissä on juuret. Jos ne juurtuu noin helposti, voisi kuvitella että kaikilla puilla ja pensailla on nyt kauhea lisääntymistarve!
|
By annaw - 18.6.2011
Onko joku onnistunut lisäämään nimellisiä syreenejä esim. tähän aikaan vuodesta, puutumattomista tai puolipuutuneista pistokkaista? Haluaisin lisätä yhtä Andenken an Ludwig Späthin näköistä purppuranväristä vanhaa pihasyreenipensasta IV-vyöhykkeeltä (jossa sen ei pitäisi kestää) ja joka ei suostu millään tekemään juurivesoja. En oikein uskalla sitä katkaistakaan juurivesojen toivossa, kuolee vielä kokonaan. On kyllä jalojuurinen eikä vartettu..
Laitoin James McFarlanen vesoja vesilasiin, katsotaan miten käy. Mutta se on eri laji.
|
By Tuulia-tuu - 18.6.2011
Sama asia pyörinyt mielessä kuin annnaw:lla. Mutta mitä tarkoittaa jalojuurinen? samaa kuin omajuurinen vai?
|
By Metsänasukas - 18.6.2011
Pihassamme kasvaa valkoinen, rehevästi kukkiva syreeni ja suunnitelmissani on tänä vuonna koittaa pistokaslisäystä. Kasvien lisääminen/Steven Bradley kirjan mukaan syreeni lisätään puutumattomasta kesäpistokkaasta, otetaan alkukesästä ja juurrutetaan muoviteltassa. Viime vuonna kokeilin heiden kanssa ja onnistui!
|
By annaw - 18.6.2011
jalojuurinen= ´jalon´ lajikkeen omat juuret, ei siis varrennettu esim. tavan siniseen syreeniin. Okei, pitää kokeilla taimiturpeeseen. siinä on ongelmana se, ettei sitä aina muista kytätä ja kostutella...
|
By Curveko - 19.6.2011
Hei Haluaisin myös kokeilla pistokas lisäystä. Lähinnä tulisi kysymykseen tuhkapensas, Norjan angervo ja pensas joka näyttää koristearonialta. Milloin pistokkaat näistä tulisi ottaa? Voiko nämä laittaa vain lasiastiaan ja toivoa parasta? Olen ihan noviisi näissä puutarha asioissa ja kaipaisin kipeästi apua.
|
By PirjoA - 19.6.2011
Curveko, katsoppas tämän ketjun eka sivulta, Hoyabella on sinne laittanut hyvän viestin pistokaslisäyksestä. Taitaa nuo sinunkin kaipaamasi sieltä löytyä
|
By Curveko - 20.6.2011
Kävin napsimassa pistokkaita Norjan angervosta, kallio angervosta, valkoisesta syreenistä, ja vissiin tämä on joku kuusama tai jotain. Napsasin myös aroniasta muutaman oksan. Laitoin ne nyt vesipurkkiin ja tarkoitus olisi ne siirtää turve-hiekka seokseen juurtumaan ehkä jo huomenissa. Ihan hauskaa kokeilla mitä tästä tulee.
Kun olen lueskellut näitä viestejä niin kuitenkin on käynyt ilmi että paremmin juurtuvat turve-hiekka seoksessa entä vedessä. Pitääkö nämä kasvit pitää varjossa vai auringossa? Tarvitseeko laittaa muovia / suojaa päälle?
Pitäisi vain saada lannoitteet ym. kohilleen, että kasvit kasvaisivat paremmin. Meillä on kuiva mäntykangas piha joten kalkkia kaivataan kovasti. Osa männyistä on niin suuria että haittaa myös taivaalta tulevan veden saantia. Rännien alla onkin jos vaikka minkälaista purnukkaa vedenkeräystä varten. Olen muutaman syreenin saanut ilmeisesti tapettua kuivuuteen 
|
By Tuulia-tuu - 20.6.2011
Opettelu kiinnostaa kovasti täälläkin. Kokeeksi napsaisin parit latvanpalat koivuangervosta ja kiiltotuhkapensaasta toukokuun loppupuolelle ja nyt ovat selvästi lähteneet kasvamaan. Laitoin hiekkavaan multaseokseen, taimitarhan viileään puolivarjoon ja päällä kasvihuoneeksi 1,5l muovipullon yläosan. Leikkaan noita joskus vastaantulevia pantittomia isoja pulloja juuri tuohon tarkoitukseen. Niissä toimii tuuletus hyvin, kun pullon suu toimii "piippuna".
Vähän ot, mutta loistavia mini-kasvareita saa isoista suorakaiteenmuotoisista juomavesileileistä, siis niistä ruokakaupan myymistä useamman litran vetoisista. Leikkaa vaan suuosan pois ja rei'ittää pohjan tai -jos haluaa paremmin tuulettuvan, niin leikka pohjan pois. Sitten vaan laitetaan ruukun päälle-mahtuu vähän isompikin ruukku.
|
By kastehelminen - 20.6.2011
En kelannut koko ketjua läpi, mutta sain täältä joskus hyvän neuvon kun halusin lisätä mansikantuoksuista jasmiketta parista pikkuisesta oksasta keskellä kesää. Tein varjoisaan paikkaan ämpärin kokoisen alueen josta poistin rikkakasvit ja lisäsin multaan hiekkaa. Kaivoin maahan pestyn peltisen hernaripurkin jonka täytin vedellä. Sen molemmille puolille jaitoin ne oksat ja päälle valkoisen ämpärin jonkä päälle laitoin kiven painoksi ettei tuuli vei ämpäriä. Siellä ne oli sen syksyn ja tekivät lisää lehtiä ja pikkuoksia. Annoin ämpärin olla talven yli ja keväällä otin pois kun olivat aukaisseet silmut. Niistä tuli hienot tuuheat alut. Toinen on minulla ja toinen on LukinLiljalla. Omani on noin 70 senttiä korkea ja tuuhea. Suosittelen tätä helppoa kokeilua muillekin.
|
By Zibuli - 21.6.2011
Curveko, älä pidä pistokkaita ainakaan kovin kuumassa auringonpaahteessa, haihduttavat muuten liikaa kosteutta ja nuupahtavat. Muovipussi tai muu suoja auttaa pitämään kosteuden tasaisena.
|
By vähis - 15.9.2011
Sain naapurilta muutaman seppelvarvun oksan, laitoin ne veteen. Onko mitään mahdollisuutta saada niihin juuria ja kasvuun vielä tähän aikaan, kun ollaan jo näin myöhäisessä syksyssä. Parhaiten lähtisi taivuttamalla suoraan pensaasta oksa maahan, mutta kun sain leikattuja paloja(ei minkäänlaista juuren palaa) - voipi olla turha yritys näin, jos ei onnistu täytyy mennä taimiliikkeeseen.
|
By Bumble - 15.9.2011
Töki ne möyheään maahan, esim.kasvimaahan, siten että suurin osa on maan alla, ja vähän vinoon, ja ota pois kaikki lehdet mitkä tulis jäämään maan alle.Eli 2-3 lehtinen oksan kärki vaan on näkyvissä.Olen saanut tällä konstin viime syksynäkin lokakuun lopulla laitetut purppuraheisiangervot juurtuun.Seppelvarvusta ei ole mitään kokemusta, mutta sullehan sitä nyt tulee. Ja tulos selviää keväällä.
|
By vähis - 15.9.2011
Kiitos avusta, kerrotaan kuinka kävi - tää on hauskaa, minä olen yhtä innoissani kuin joskus nuoruuden vuosina .... kyllä tää on tolle päänupille hyvää lääkettä, pysyy pirteänä. Kiitos vielä tästä neuvosta ja kiitos kaikille muillekin.
|
By Pisaralehdellä - 7.3.2012
Tänään huomasin, että rinneangervojen pistokkaisiin oli ilmestynyt juuria!
(tammikuun alkupuolella tökätty multaan, kasvaneet viileässä, valoisassa paikassa) Hydrangeat ovat kyllä sitkeämpiä tapauksia. Eniten jännittää lumen alla olevat puksipuun pistokkaat, jotka ei syksyyn mennessä olleet ehtineet tehdä juuria, kaikki muut "valmiit" pistokkaat ehdin valeistuttaa hyvissä ajoin alkusyksystä.
|
By cynde - 29.6.2012
Tietääkö kukaan onnistuuko terijoensalavan lisääminen pistokkaasta?
|
By Perhoangervo - 29.6.2012
cynde, terijoensalava lähtee herkästi pistokkaasta. itse olen kokeillut ja jokainen pistokas lähti. Pitää vaan malttaa katkaista pistokkaasta lehdet pois, muuten se ehkä helposti lakastuu. Mutta siis itse ottanut n 10 cm pitkiä noin pikkusormen mittaisia pätkiä, tökkinyt kolme per ruukku, pitää katsoa, että pistokas menee oikein päin, ettei alassuin. Ja parin viikon päästä se yleensä alkaa vihertämään.
|
By Perhoangervo - 29.6.2012
Mie onnistuin viime kesänä lisäämään syyshortensiaa, tuomea, poppelia, keijuangervoa, koiruangervoa, norjanangervoa, pensashanhikkia, valkokukkaista. Näistä tuli ihan tosi hyvä mieli Lähes kaikki lähtivät. Nämä ei onnistuneet: purppurahappomarja, lännenheisiangervo"diabolo" ja noita yritän tänä vuonna uudelleen. tuli mieleen, että isotuomipihlajakin löytyy pihalta, yritän sitäkin
|
By RitvaL. - 29.6.2012
Kun äitini osti ruusuorapihlajan, leikkasin siitä 3-5 alinta oksaa pois ja tökkäsin multaruukkuun. 2 niistä jurtui ja toisessa oli tänä vuonna ekat pienet kukat. Kesti viitisen vuotta kukkimiseen.
Myös mustaherukka, karviainen, punaherukka lähtevät pistokkaasta/taivukkaasta helposti kasvamaan.
|
By cynde - 29.6.2012
Kiitos tiedosta Perhoangervo. Ei sitten muuta kuin oksia leikkelemään ja tökkimän maahan!
|
By IrisFinlandica - 8.2.2013
Olen kokeilemassa pensaiden pistokaslisäystä. Olen katkonut aroniasta ja vihreämarjaisesta karviaisesta oksia noin 15-senttisiksi, ja työntänyt ne multaruukkuihin silmut ylöspäin, niin kuin pitää. Nyt ne tarvitsisi pitää "valoisassa ja viileässä" ohjeiden mukaan, mutta mitä se nyt talviaikaan käytännössä tarkoittaa?
Pitääkö niiden olla paikassa, jossa ei lämpötila mene pakkaselle? Koska jos ne jättää ihan ulkolämpötiloihin, niin kostea multa jäätyisi ja sulaisi vuoron perään, ja mitähän se tekee pistokkaille? Vai onko siitä mitään haittaa? Tällä hetkellä ruukut oksineen odottavat oikean paikan löytymistä kylmän piharakennuksen pöydällä, pimeässä.
|
By IrisFinlandica - 9.2.2013
Nostan ketjua, josko joku tietävä huomaisi...
|
By Kreeta-Eulaalia - 9.2.2013
En ole tietävä, mutta isäni taisi pitää jotain pistokkaita kellarissa, siis pimeässä, aika pitkälle kevääseen.
|
By tokka - 9.2.2013
Iris Finlandica kyselee pensaan pistokaslisäyksestä.
Minä taas ajattelin lisätä viinirypälettä, jos kävisi nyt napsimassa pätkiä, niin miten kannattaa toimia ?
|
By Kaisaliisa - 9.2.2013
Talvipistokkaat leikataan myöhään syksyllä tai talvella. Ne säilytetään esim. viileässä varastossa kosteassa turpeessa (kokonaan haudattuna). Varhain keväällä ne pistetään maahan tai ruukkuun. Pistokkaat kannattaa työntää mahdollisimman syvälle. Ruukut pidetään puolivarjoisessa/varjoisessa paikassa. Pistokkaiden päälle voi laittaa reijitetyn muovin. Juurtumiseen menee koko kesä.
IirisF, voisit ottaa pitempiäkin pistokkaita. Pistokkaasta ei kannata jättää mullan pinnalle kuin pieni osa. Pistokkaat eivät saa jäätyä. Laittaisin siis pistokkaat ensin säilytykseen, ja vasta toukokuun tienoilla ruukkuihin.
Herukan pistokkaista sanotaan, että ne voi työntää jo syksyllä maahan (en tarkoita ruukkuja, vaan avomaata).
Olen oppinut, että pistokkaat juurtuvat paremmin kun työntää ne ruukun reunaa vasten, ei siis multatilan keskelle.
Steven Bradleyn "Kasvien lisääminen" antaa hyvää tietoa!
|
By Bumble - 9.2.2013
Lumihangessakin voi säilyttää puuvartisten talvipistokkaita kevääseen, kun huolehtii vaan että pysyvät hangen sisällä.
|
By annaw - 9.2.2013
Mä ole aina miettinyt tuota hangessa säilyttämistä, että miksi se olis parempi kuin suoraan pistäminen. Mutta kaipa se liittyy siihen, että ne ammattimaiset lisääjät käyttää niin suuria määriä, että pistokkaat mahtuu siten siis pienempään tilaan. Tärkeintä kosteasäilytyksessä lienee se, että talven aikana tyveen kehittyis se kallus, josta juuret alkaa sitten kasvaa maahan kiinni. Itse olen lisännyt vain herukoita (joka siis myös karviainen on). Määrät on harvoin niin suuria, ettei oksan maahan taivuttamalla sais riittävästi taimia (jos on omista pensaista kysymys). Silloin siis oksaan kasvaa juuret, vaikkei oksa vielä ole irti kasvista. Syksyleikkausten jälkeen jää myös yleensä mukavasti materiaalia pistokaslisäykseen. Itse olen pistänyt syksyllä lyijykynän paksuisia noin 30-senttisiä oksia kasvimaan laitaan, siitä ne saa siirrettyä hyvässä kasvussa jo seuraavana syksynä kasvupaikoille. Keväällä pistetyt ei ole lähteneet kasvamaan. Sisällä pistokasjutut on mulle onnistunu vain tummassa vesipullossa.
|
By fargesia - 9.2.2013
Olen onnistunut lisäämään pistokkaasta ainakin Japanin kelasköynnöstä ja kiinanlaikkuköynnöstä talvella leikatusta versoista, aikasin keväällä siirtänyt purkkiin. Sitä ennen säilytys kosteassa turpeessa viileässä paikassa pimeässä.
Köynöshortenssian taas lisäsin taivuttamalla haaran purkkiin, purkki mullan alle ja seuraavan kesän lopulla oli jo omat vahvat juuret. Sitten vaan irti emokasvista ja taivukas valmiina purkissa juurineen.
|
By Bumble - 9.2.2013
Mä olen säilyttänyt hangessa, koska viileää tilaa ei ole, paitsi jääkaappi, eikä sinnekään mahdottomia mahdu, tai tulee sanomista, tai ne "katoaa" salaperäisesti.
Omista kasveista otetut pistokkaat yleensä tökkään maahan tai maassa olevaan purkkiin multaan sulan maan aikaan, mutta jos sattuu saamaan jotain kivoja oksia lumen ja jään aikaan, niin sitten hanki on ainakin mulla hyvä vaihtoehto.
|
By Miikos - 9.2.2013
Tokka, katso Viiniköynnös -ketjusta sivulta 149.
|
By raya - 9.2.2013
Miun on pakko kertoo hassu juttu unk.syreenin pistokkaasta, jonka ruukkuineen upotin poppelipuun alustalle , ihan vaan huvikseni kokeilumielessä. Sehän unohtu sinne vuosiksi, ja sitt kerran satuin huomaamaan oudon parikymmen senttisen taimen puun juurella, ja kaivelun tuloksena löyty purkkikin tikkuineen, sitt vasta muistin alkuperäsen ajatuksen, hassun näköstä oli se , kun taimi oli purkin pohjan kautta purkin kylkeä kiertäen ponnistanu pintaan , ei siis kelvannu purkki ja siinä oleva multa , vaan pitemmän kaavan kautta piti könytä ylöspäin .Ko. taimi on nyt jo ehkä n. metrin mittanen ja joka suuntaan kiero, vaikka kuin typistelis sieltä sun täältä.
|
By Tuomipihlaja - 9.2.2013
Kovin tietämätön olen pistokaslisäyksistä, mutta toissasyksynä otin jasmikkeesta sekä siperianhernepensaasta marraskuun lopulla pistokkaita 4 kpl molemmista. Työnsin samantien kompostimultaan, niin että n. 30 cm meni mullan alle ja samanverran jäi päälle. Viime keväänä kolme jasmikkeista ja yksi siperianhernepensaista alkoivat työntämään lehtiä. Koko kesän pysyivät hyvin hengissä. Vielä saavat ensi kesänkin kasvaa siinä paikallaan.
|
By mai-lee - 9.2.2013
unkarinsyreenistä on moneksi:-) omasta kerran leikkasin muutaman polun yli sojottavan oksan ja kun samaan aikaan tarvitsin merkkikepakoita kylvösrivin päihin, pätkäisin niistä juuri leikatuista sopivat ja lykkäsin maahan. syksypuolella ne olivat juurtuneet ja hyvässä kasvussa. nyt parikymmentä vuotta myöhemmin yksi niistä koristaa naapuriystävän pihaa komeasti.
|
By IrisFinlandica - 9.2.2013
Kiitos vastauksista ja keskustelusta, sitä olikin virinnyt runsaasti! Taidan hyödyntää nyt runsasta lumihankea ja upottaa ruukut pistokkaineen sinne syvälle.
Kokemusta pensaiden lisäämisestä ei ole käytännössä ollenkaan. Toissa keväällä, kun vanhempani leikkasivat omaa aronia-aitaansa, otin niitä leikkeitä ja istutin nurmikkoalueen ja pellon reunaan tarkoituksena saada siihen aitaa, mutta yksikään ei juurtunut eikä lähtenyt kasvuun. (Pajuhan tekee niin kyllä.) Eli silloin en erikseen mitenkään kasvattanut niihin juuria.
|
By foksityttö - 10.2.2013
IrisFinlandica, jäin ihmettelemään miksi sinulla on ohje laittaa lehdettömät oksanpätkät valoisaan ? Aronian lisääminen pitäisi onnistua siemenistä ja heinäkuulla laitetuista pistokkaista.
|
By IrisFinlandica - 10.2.2013
No Arno Kasvi neuvoi niin OmaPiha-lehdessä.
|
By Bumble - 10.2.2013
Mun siskoni laittaa pitkin kesää aronian pistokkaita multaruukkuun tai veteen, ja sanoi että juurtuuvat helposti niin tai näin.Sisko ei ole kasviharrastaja.
Mutta aronia aitansa ei ole kovin monta vuotta vanha, olen joskus jostain lukenut, että nuorista kasveista otetut pistokkaat juurtuisivat helpommin, mene, tiedä..
|
By Pisaralehdellä - 10.2.2013
Viime talvena leikkasin aronian pistokkaita sanomalehden sisään ja lapion lunta kasan päälle. Sitten kun kasa vihdoin suli pohjaa myöten, tökkäsin (huhtikuussa) pistokkaat isoon muoviruukkuun jossa oli oman pihan maata. Tökin nimenomaan reunoilla ja muutaman keskellekin. Pidin varjossa ulkona, huolehdin, ettei pääse kuivumaan. Koko kesän olivat, mutta eivät juurtuneet.
|
By Pisaralehdellä - 10.2.2013
Köynnöshortensia on onnistunut minulla ihan niinkin, että kesällä olen latvonut sitä, ja tökännyt 20 cm pätkän multaan, jonkun pensaan varjoon. Viime keväänä tökin keltaheisiangervojen ja hortensioiden pistokkaita pallotuijan kupeeseen "varjoon". Keväällä aion kaivaa ja katsoa ovatko juurtuneet. Jos ovat niin siirrän purkkiin, jos eivät, siivoaan pois.
|
By Flip - 5.6.2013
Olen lukenut nyt ketjun läpi ja saanut hyviä vinkkejä. Aikomukseni on siis ottaa pistokkaita syreenistä. Yksi asia on vaan jäänut epäselväksi: mikäli pistokkaat juurtuvat ruukkuunsa, niin mitä teen niille syksyllä kun talvi tulee?
|
By Mökkikukka - 5.6.2013
Flip, mä oon elo- syyskuussa istuttanu juurtuneet pistokkaat maahan,yleensä "vauvvalaan".Nyt on niinpaljon juurtumassa, että pitänee laittaa ihan omille paikoilleen.
|
By Flip - 5.6.2013
Kiitos Mökkikukka, taidan tehdä samalla lailla mikäli ne lähtevät! Jokin vauvala täytyy minunkin perustaa koska piha jonne ne tulevat on vielä toistaiseksi peltoa Ajattelin vaan alkaa kasvattaa niitä hyvissä ajoin jotta olisivat jo jonkin kokoisia parin vuoden kuluttua.
|
By tarhaleidi - 5.6.2013
Se onkin hyvä idea, että ajoissa kasvattaa. Itse juurrutin pensaita (kuutamohortensia, lumipalloheisi) keväästä alkaen, kun talvella oli muutto. Hyvin juurtuivat ensin vedessä ja sitten ruukussa, mutta olivat aika pieniä.
|
By Flip - 10.6.2013
Lykkäsin pistokkaat torstaina multaan, ja huonolta näyttää. Lehdet riippuvat, tosin ainakaan vielä ne eivät ole alkaneet kuivua. Onko tuo lehtien riiputtaminen normaalia, vai tekevätköhän ne kuolemaa?
|
By Mökkikukka - 10.6.2013
Kyllä ne aina alussa jonkin päivän lehiä riiputtavat. Pidä ilma kosteana (vesiastia ja vaikka muovipussi päälle ja varjossa).
|
By Kaisaliisa - 10.6.2013
Laita pistokkaat aivan varjoon.
Parhaiten saat juurtumaan, kun otat pistokkaat keväällä ennen lehtien puhkeamista. Pistokkaasta pitää olla suurin osa maan alla.
|
By Flip - 10.6.2013
O-ou, en ole ymmärtänyt laittaa niitä varjoon aiemmin. Ruukku valkoisen ämpärin alla, joka puolestaan on n. 7 cm korkeudella maantasasta kahden kiven päällä joten ilma kiertää ainakin hyvin. Laitan ämpärin varjoon jahka pääsen kotiin. Tosin nyt ongelmaa ei ole auringonpaisteesta kun ulkona sataa ja ukkostaa
|
By kaiku - 14.6.2013
Laitoin lumipalloheisistä pistokkaita pikkuruukkuihin tyröksilootaan ja lasi päälle, toinen lootikko pitäis laittaa syreenistä.
|
By Iltatähti - 7.1.2014
Apuva! Yksi tuttu aikoo heti just tai ainakin tällä viikolla kaataa räjähtäneen näköisen tuijansa. Pistokkaita siitä tekisi mieli, mutta onko aika nyt ihan väärä? Mitä niille oksille pitäisi tehdä jos niitä nyt ottaa? Ikuna en mitään puskaa ole pistokkaasta lisännyt ja tämäkin tilaisuus taisi tulla vähän liian äkkiä, vai?
|
By Romjasa - 24.5.2014
Viime vuoden juhannusviikon pistokkaat nyt.

Valkoinen syreeni, Holger muistaakseni. 3 viidestä heräsi henkiin.

Lumipalloheisi, tämä taitaa olla tosi helppo. Tein jo kevätpaikkauksen. Oksa suoraan pensaasta maahan ja suojaksi pohjaton pullo, terhakat lehdet jo siinäkin.
Jasmikkeiden pistokkaista ei selvinnyt yksikää. Onneksi tuo Ahosen taimisto on tuossa likellä.
|
By Pääskynen - 26.6.2014
Voisinko leikata jo nyt tämän kirjokanukan pistokkaan jotta se haarottuisi. Kasvaa niin kovaa vauhtia. Vai pitääkö odottaa ensi syksyyn?

|
By maajussi - 18.10.2014
Osaakohan joku neuvoa, miten tulisi menetellä. Ajoin tänään ruohoa ajettavalla koneella ja tehdessäni käännöksen, koneen takaosa katkaisi
2/3 jasmikkeesta. Se katkesi maan tasosta lähtien, josta se haarautui
moneen osaan. Nyt minulla on noin metrin mittaisia oksia, jotka kaikki
lähtevät yhdestä kohdasta (kohdasta, josta pensas katkesi).
Onko jokin keino, jolla saisin juurrutettua tai muuten pelastettua kasvin?
Mitä sille pitäisi nyt tehdä? Parissa oksassa on vielä vihreitä lehtiä latvaosissa.
|
By valtsu - 18.10.2014
Leikkaa versot irti toisistaan ja laita pistokkaat maahan vinottain 2/3 pituudelta. Leikkasin kerran syksyllä jasmikkeen (hovijasmike?) ja käytin oksia kohopenkin pohjalla muiden risujen kanssa ja nehän lähtivät kasvamaan kohisten, melkoinen riesa.
|
By Bumble - 18.10.2014
Itse pensas jää kyllä henkiin jos ei nyt sitten jotain ihmekatastrofia vielä satu, keväällä juuresta kasvaa uusia oksia.
Mutta jos haluaa katkenneet oksat laittaa pistokkaiksi uusien taimien toivossa, niin
minä leikkaisin jasmikkeen oksat pistokkaiksi, eli enintään noin 30 cm pituisiksi pätkiksi ja työntaisin ne vinosti ruohottomaan multaan siten että suurin osa pistokasta jää maan alle.
Onhan niitä sitten kaikenlaisia kellaripistokkaita yms, mutta en muista ulkoa kuinka niiden kanssa toimitaan kun en ole niitä kellarin tai muiden niin viileiden tilojen puutteessa kokeillut.
Mutta tässäkin ketjussa on paljon pistokasasiaa, niin lukemaan vaan ja kokeilemaan. Yksi tärkeä asia on että pistokkaan on oltava oikein päin, eli latvapuoli ylös, vaikka pätkä olisi muualtakin kuin latva.
|
By maajussi - 18.10.2014
Kiitoksia neuvoista. Jotain aion niiden kanssa kokeilla, kun pensaasta lähti paras osa kerralla. Tästäkin toivottavasti jotain opin. Laitoin koko irronneen osan eilen heti vesiämpäriin ja toin kuistille. Itsekin ajattelin, että erotan oksat siltä kohtaa, mistä ne haarautuvat.
Harmittaa, koska sain aivan pienen alun kummitädiltäni vuonna 2009 ja se on lähtenyt tosi hitaasti kasvuun, mutta tämä kesä oli kasvun vuosi ja kukki ekan kerran kunnolla. Ja sitten tuhosin sen tunaroimalla.
Ei ilmeisesti tarvitse siis pitää ensin vedessä vaan nyt heti maahan?
Onko laitettava vinottain vai voiko laittaa suht syvälle suoraan?
Illalla huomasin että olihan ne oksat jopa yli 1½ metrisiä.
|
By peuris - 24.10.2014
Oletteko onnistuneet marjatuomipihlajan pistokaslisäyksessä ? isotuomipihlaja kyllä onnistuu, mutta marjatuomipihlajaa en ole saanut juurtumaan.
|
By mai-lee - 17.2.2020
...aina vaan lisätään pistokkaista...
|
By MirkaG - 24.5.2021
Kyselen myös tuon marjatuomipihlajan pistokaslisäyksestä. Kahdesti olen yrittänyt mutta ei onnistu ei. Kuitenkin pitäisi olla näin lisättävissä. Onko joku onnistunut?
|
By Filopator - 24.5.2021
+xKyselen myös tuon marjatuomipihlajan pistokaslisäyksestä. Kahdesti olen yrittänyt mutta ei onnistu ei. Kuitenkin pitäisi olla näin lisättävissä. Onko joku onnistunut? Kokeilla menasin, juhannuksen tiennoilla sellaisesta tämänkesän kasvusta.
|
By MirkaG - 24.5.2021
+xKokeilla menasin, juhannuksen tiennoilla sellaisesta tämänkesän kasvusta. Laitoin eilen kolme pistokasta ruukkuun missä perliittiä runsaasti mukana ilmavoittamassa kasvualustaa. Yritän muistaa raportoida miten kävi.
|
By valtsu - 24.5.2021
Voisi kokeilla nuoren alaoksan maahan taivuttamista, kivi painoksi.
|
By J10013531012 - 25.5.2021
Marjatuomipihlaja ei ole kovin hanakka juurtumaan. Mutta tarpeeksi kun yrittää, niin aina jokin tärppää. Tuo taivukkaasta juurruttaminen on helpoin tapa, oksa maahan, multaa päälle ja kaiken kruunuksi se kivi painoksi. Juurivesojakin kannattaa tarkkailla, josko olisi sopivasti kasvanut vesa, jonka voisi ottaa erilleen.
|
By Genesee - 25.5.2021
Minulla on menossa isotuomipihlajan pistokaskokeilu. Talon alkuperäinen omistaja oli istuttanut istuomipihlajaa rajalle jo ehkä 30 vuotta sitten. Ne oli jätetty leikkaamatta ja olivat muutenkin huonokasvuisia happamassa maassa. Tuhkalannoituksella sain ne kasvamaan, mutta eihän se ollut mikään tuuhea pensasaita. Naapuri haluaisi että siihen istutetaan jokin pensasaita, mutta heidän tontillaan on niin paljon isoja havupuita, että tuossa ei viihtyisii kuin ehkä tuijat ja minä taas en halua siihen mitään liikaa varjostavaa pensasaitaa, koska se varjostaisi mun kukkapenkkejä. Heidän pihan oleskelualue ei näy meille, joten mitään sankkaa näkösuojaa ei tarvita.
Koska ne isotuomipihlajat on kuitenkin juurtuneet tuohon karuun maahan, ehdotin, että kokeillaan ensin, jos niitä pystyisi hyödyntämään. Vuosi sitten sahasin ne pienet puut metrin tapeille ja nehän lähti kasvattamaan uusia oksia. Sahasin ne kuitenkin liian korkealta, niin että siitä saisi alhaalta asti tuuhean vaikka ne kasvavatkin joka istutuskohdasta useammalla rungolla. Tänävuonna pätkin kaikki uudet kasvut maaliskuussa noin 20 cm pitkiksi ja tuloksena oli iso nippu vitsoja. Keräsin ne oksat talteen ja pistelin sankoon märkään moler rekeeseen. Ne on vieläkin hengissä ja alkavat aukomaan lehtiä ja kukkia, mutta juuria ei näy. Annan niiden kuitenkin olla siinä sangossa vaikka koko kesän, jos vaikka jokin oksa tekisi juuret, niin että saan istutteua uusia taimia tuuheuttaakseni tuota "pensasaitaa".
|
By Filopator - 25.5.2021
+xMinulla on menossa isotuomipihlajan pistokaskokeilu. Talon alkuperäinen omistaja oli istuttanut istuomipihlajaa rajalle jo ehkä 30 vuotta sitten. Ne oli jätetty leikkaamatta ja olivat muutenkin huonokasvuisia happamassa maassa. Tuhkalannoituksella sain ne kasvamaan, mutta eihän se ollut mikään tuuhea pensasaita. Naapuri haluaisi että siihen istutetaan jokin pensasaita, mutta heidän tontillaan on niin paljon isoja havupuita, että tuossa ei viihtyisii kuin ehkä tuijat ja minä taas en halua siihen mitään liikaa varjostavaa pensasaitaa, koska se varjostaisi mun kukkapenkkejä. Heidän pihan oleskelualue ei näy meille, joten mitään sankkaa näkösuojaa ei tarvita. Koska ne isotuomipihlajat on kuitenkin juurtuneet tuohon karuun maahan, ehdotin, että kokeillaan ensin, jos niitä pystyisi hyödyntämään. Vuosi sitten sahasin ne pienet puut metrin tapeille ja nehän lähti kasvattamaan uusia oksia. Sahasin ne kuitenkin liian korkealta, niin että siitä saisi alhaalta asti tuuhean vaikka ne kasvavatkin joka istutuskohdasta useammalla rungolla. Tänävuonna pätkin kaikki uudet kasvut maaliskuussa noin 20 cm pitkiksi ja tuloksena oli iso nippu vitsoja. Keräsin ne oksat talteen ja pistelin sankoon märkään moler rekeeseen. Ne on vieläkin hengissä ja alkavat aukomaan lehtiä ja kukkia, mutta juuria ei näy. Annan niiden kuitenkin olla siinä sangossa vaikka koko kesän, jos vaikka jokin oksa tekisi juuret, niin että saan istutteua uusia taimia tuuheuttaakseni tuota "pensasaitaa". Huikkase, jos haluat juurivesoja, niitä olis tuon ainokaisen alla runsaasti.
|
By MirkaG - 26.5.2021
Kaivoin kanadalaiset ohjeet Saskatoonin kaupalliseen pistokaslisäykseen. Onkin jännä prosessi tämä! Eli keväällä lepotilassa oleva pensas leikataan maata myöten alas. Viritetään musta muovitunneli jotta versot kasvavat ilman valoa. Kun ovat sopivan pituisia avataan telttaa niin että vain versojen kärjet saavat valoa ja vihreää väriä. Alaosa tästä versosta ei saa sitä saada, muuten kärsii juurtuminen. Otetaan pistokkaat, samantien vesiastiaan ettei leikkuupinta kuivu. Sitten hyvin kuivuvaan kasvualustaan syvään ruukkuun.
https://www1.agric.gov.ab.ca/$Department/deptdocs.nsf/all/agdex14362/$FILE/238_20-2.pdf
Minähän nyt heti tässä aloin miettiä josko tekisi köyhän miehen version ja käärisi muutamat oksan kärjet jätesäkkiin jotta venyvät pimeässä pituutta mikäli tosiaan vaatii pimeyttä kasvun aikana jotta juurtuu kunnolla
|