By Tekevällesattuu - 10.5.2007
Kaipaisin neuvoja mitä istuttaisin tähän etelärinteeseen talon edustalla. Kuvassa rinne vielä viimeistelemättä ja multa on laittamatta. Ajatuksena on ollut jotakin maata hyvin peittävää ja helppohoitoista. Rinne noin pari metriä korkea ja 10m pitkä.
Rinteen yläreunalla, siis ylätasanteen ulkoreuna, olisi tarkoitus laittaa jotakin pensaikkoa joka muodostaisi näennäisen aidan, korkeus max metri.
Aloittelija ottaa kiitollisena vastaan vinkkejä!

|
By meriva - 10.5.2007
Jos olisi minun rinne niin siinä kasvaisia matalia havuja, sammalleimua, maksaruohoja, rikkoja, mehitähtiä, ketoneilikkaa. Kevääksi pikkusipuleita: krookkuksia, kevättähteä jne...
|
By Sand - 10.5.2007
On varmaan vähäsen hankala noin jyrkkää rinnettä kasvittaa, mutta pidä nyt aluksi huolta, ettei tuo voikukka valtaa koko maata
Muutaman metrin välein voisit istuttaa tuohon rinteen alaosaan luonnonpihlajia ja muulle maa-alalle kurjenpolvia, kaikkia mitä saat käsiisi. Täytä kaikki tyhjät kohdat esimerkiksi esikoilla ja piilottele syksyllä myös kukkasipuleita niin, että perennat ne kesällä peittävät. Kylvä nyt heti, ennen kuin vielä varmasti tiedät, mitä tulet istuttamaan, lemmikkejä ja unikoita tuohon maahan, äläkä välitä sitten istuttaessasi muistella, mihin siemeniä viskelit. Kyllä ne sieltä jostain aina nousevat ja saat nopeasti kauniin rinteen.
Jos maa-aines on hiekka- ja sorapitoista, voisit yrittää siihen sekoitella jotain multavaa lisäksi, mutta varovasti, että maa-aines ei lähde vierimään.
|
By rusokki - 10.5.2007
Vuorimäntyä (esim. muutama 3 kpl:n ryhmä), rinneangervoa, vuorenkilpeä, sammalleimua, maksaruohoja, koivuangervoa, hopeahärkkiä
|
By Pienipolku - 10.5.2007
Mäkitervakko, päivänkakkarat ja jotkut kellokukat voisivat olla hyvännäköisiä tuossa rinteessä. Kaikkia niitä löytää luonnosta teitten varsilta ja viihtyvät hyvin hiekkapitoisessa maassa.
|
By Raakki - 10.5.2007
(Siirsin tämän palstan Oleskelupiha -kansion alle, jotta se näkyy myös Viestipuussa.)
|
By Kaisaliisa - 10.5.2007
Istutin samantyyppiseen rinteeseen viime syksynä 120 paljasjuurista angervon aitatainta.
Nyt olen kattamassa rinnettä kuorikkeella.
Projektikuvia on tulossa kunhan taimet vihertyvät.
|
By Pihlamaaria - 22.5.2007
Siirrän tämän kysymykseni tänne... oli nimittäin väärässä paikassa
Kovin on samannäköinen rinne myös minulla kuin ap:llä mutta matalampi. Sain edelliseen ketjuun muutaman vastauksen mutta keskustelua voidaan vielä jatkaa......
Eli tässä ap kirjoitus:
Ajattelinpa kysäistä teidän viisaampien mielipidettä… Eli uudehkon omakotitalon piha alkaa olla valmis, mutta vielä olisi noin 15m leveän ja noin metrin korkean jyrkähkön rinteen kaunistaminen. Rinne on itä-eteläsuuntaan eli aika aurinkoinen ja kuiva. Olen siis ajatellut laittaa siihen kaksi keijuangervo- ryhmää sekä niiden väleihin sammalleimua, hopeahärkkiä ja maksaruohoja.
Kysymys siis kuuluu, että kuinka em. kasvit elävät rinnatusten? Leviääkö esimerkiksi sammalleimu maksaruohojen päälle? Tai leviääkö angervo pikkuhiljaa matalampien kasvien päälle? Onko muita ideoita, kiviryhmää olen myös ajatellut mutta tuo kivien saaminen on aikas hankalaa, ostamaan niitä en ala joten olen siitä ajatuksesta luopunut. Kiitos mahdollisista kommenteista!
|
By Höytyvä - 29.5.2007
Minusta Sandin ohjeet kuulostiva mielettömän hyvältä, ja ajattelin soveltaa niitä omaan rinteeseeni myös. Huono homma tässä on se, että meidän rinne on aika paljon korkeampi ja leveämpi ja enempi itä-pohjoispuolella, joten aurinko sinne ei kovin paljon paista, mitä nyt puiden lomasta. Maaperä on myös multavampaa. Rinteen yläpäässä on valtavat vanhat ja ihanat kuusamapensaat, mutta niiden juuret eivät riitä sitomaan pintamultaa joka valuu alaspäin. Näiden pensaiden vuoksi pengerryskään ei varmaan onnistu?
Liikenisikö teiltä hyviä vinkkejä tähänkin pulmaan? Sipulikukkia en sinne taida laittaa kun ne näkyy suurimmaksi vain naapuriin jollen mene itse pihan laidalle komposti-asiaa toimittamaan:-) Menisikö nuo unikot? Lemmikin siemeniä sinne jo viskoinkin kun niitä piisaa ja ihania ovat:-)
Tulikohan tämä viesti nyt sikäli oikeaan paikkaan, että vaikka kyse on rinteestä, niin ihan oleskelupihan puolelle tuo rinne ei taida antaa, mutta siistiksi tahtoisin sen kuitenkin ja eroon rikkaruohoista (mutta ne sitovat multaa ja tilalle pitää saada jotain ennen kun kitkee)
|
By hömppis - 13.6.2007
Ongelmarinne täälläkin Vanhalla puolella taisi olla kuvakin, mutta tulkoon uudelleen. Ongelmana on siis miten saada rinne siistiksi suht nopeasti (1-2 kesässä) ja edullisesti? Nyt maa on savea, joka kasvaa komeasti pujoa, saunakukkaa, nokkosta, kaikenlaista ohdaketta jne. Sekaan on istutettu muutama koivun taimi. Molempien rinteiden yläreunaan tulee jonkinlainen heinäseiväsaita, alle juurimattoa ja hiekkamursketta. Mutta mitä murskeesta alaspäin??? Näkymä on naapurien tonteille päin, mutta koska haluan alueiden olevan siistejä (ja olen mm pujolle allerginen) haluaisin jotain muuta. Ideoiden suhteen lyö tyhjää.
Ylemmän kuvan rinne on noin 40 m pitkä, korkeusero vaihtuu puolessa välissä 2 m -> 4 m eli neliöitä riittää. Rinteen matalampi osa on taka-/oleskelupihalle päin ja korkeamman osan päällä on kasvimaa. Suunta on länteen, paikka kuiva ja paahteinen.
Alemman kuvan rinne on noin 10-15 m pitkä ja korkeuseroa noin 2 m. Rinteen päällä on kukkapenkki ja sekin siis taka-/oleskelupihalle päin. Suuntana etelä, paikka puolivarjoinen mutta keväällä täysin aurinkoinen (kunnes naapurin koivikkoon tulee lehdet).
Yksi ajatus oli tehdä lautaruutuja vinoon, budjetti hommaan on kuitenkin minimaalinen joten kaikki ideat kehiin...


|
By Eleonora - 13.6.2007
Minä olen laittanut saviseen (lue: rumaan) rinteeseen kiipeilemään alhaalta villiviiniä. Sitä sai ainakin viime kesänä aina välillä 2,95E/kpl. Se kasvaa nopeasti ja on syksylläkin kivan punainen. Ainoa ongelma on ihan kevät, jolloin rinne on ruma ennen kuin viliiviiniin tulee lehdet.
Minäkin otan ehdotuksia vastaan, sillä rinteessä on vielä tilaa
|
By memuli - 13.6.2007
Miten olisi Tuivio roikkumaan rinteestä alas? Se kasvaa leveäksi ja kauniin pyöreäksi ja suhteellisen nopeasti. Se on talvellakin kauniin vihreä. Ja/tai lisäksi laakakatajaa. Väleihin voisi laittaa täydennyksi vaikka vuorenkilpeä ja/tai jotain täydentäviä kasveja.
|
By hömppis - 13.6.2007
Kiitos nopeista vinkeistä! Lisääkin vastaanotetaan kunnes ongelma on jotenkin ratkaistu...
Eleonora, onko sulla jotain maisemointikangasta, katetta tms siinä maa-aineksen päällä vai miten olet ratkaissut rikkakasviongelman? Vai kitkitkö kunnes villiviini sai voiton?
|
By Temskukka - 13.6.2007
Kyllä jotain katetta on oltava, tuon perkaaminen on aika tympeää, luulen minä. Suosittelen maatuvaa katetta joka kuitenkin toimii niin kauan kun odotellaan monivuotisten rinnekasvien peittävyyttä. Katetta pitää olla oikein ronskisti niin eivät nuo voikukat pääse läpi. Ne kun tulevat melkein asvaltistakin.
Paikkaan sopii mikä tahansa kunnon perenna joka toimii. En suosittele mitään kikkailtavia hollannintuonteja, vaan aivan kunnon vanhan ajan perennoja, joita saat sukulaisilta, tuttavilta ja p-nettiläisiltä. Niitä perennoja, joita on muilla levinnyt lahjakkaasti, joten ne leviävät kivasti 
Saunakukkaesiintymä kertoo kuitenkin hiukan happamasta maasta joten tuhkan levittely ennen kattamista olisi varmaan paikallaan. Tai kalkitseminen, jollei tuhkaa löydy omasta takaa.
Rinteen voisi niittää parin viikon välein jo tässä suunnittelu vaiheessa ja jätetään niitoksetkin maatumaan maan pinnalle. Sekin jo parantaa maan laatua ja himmentää rikkakasvien elämäniloa.
|
By Eleonora - 13.6.2007
Mulla on ongelma rinteen jyrkkyys. Mikä kate siinä pysyy? Muutenkin tilanne vähän eri kun tuo rinne tehtiin kaivinkoneella; siinä ei ollut mitään monivuotisia rikkoja (paitsi vähän valkovuokkoa). Laitoin kasvit kasvamaan heti. Mutta tuo savinen rinne on tosiaan ruma ennen lehtien puhkeamista. Ja tuleehan siihen noita "siemenrikkoja". Niitä sitten nypin....Olen ajattelut kokeilla ihan tavallista kuorikatetta, mutta pelkään, että ekalla kunnon sateella katteet ovat ties missä . Vai ehdotuksia?
|
By Eleonora - 13.6.2007
tässä vielä kuva tuosta rumasta rinteestä:
 Ehdotuksia otan vastaan! Ja vielä; PENGERTÄKÄÄ! Itse ne pengertänyt ja nyt olen sitten vähitellen tehnyt noita pengermiä, nimittäin savisen rinteen kastelu on jo tosi vaativaa puuhaa. Koko rinnettäen enää lapiolla kyllä ala pengertämään....
Mutta mitä tuohon pohjalle?
|
By Kaisaliisa - 13.6.2007
Eleonora, meillä on juuri samanoloinen savirinne. Katten laittaminen on vielä kesken - haimme paikalliselta sahalta puunkuorijätettä. Olen aikonut laittaa projektista kuvia, kunhan se on valmis...
Rinteeseen tilasin Ahosen taimistolta erilaisia matalia angervoja paljasjuurisina aitataimina. Siten ne tulevat hieman halvemmaksi kuin astiataimina.
|
By hömppis - 13.6.2007
Eleonora, ei meilläkään ollut monivuotisia rikkiksiä silloin 5 vuotta sitten kun tuo rinne syntyi maantäytön seurauksena, mutta nyt kyllä löytyy... Olen pikkuhiljaa uskottelevinani itselleni, että ei se herttavuorenkilpi ehkä NIIN huono ratkaisu olekaan, vaikka en pidä siitä pätkän vertaa. Jos vaaleanpunainen pallo olisi vuorenkilpeä ja vihreä angervoa, mutta miten kuorike pysyisi sateella jyrkässä rinteessä? Saako laudasta siistit kehikot (v.sin viivat)?

|
By Kaarina* - 13.6.2007
Entäs sammalleimu? Mä ihastuin siihen kovin Raakin pihakuvien/kotisivujen katselun tuloksena ja ajattelin itselleni hankkia pihatien varteen kuivalle paikalle, loivalle penkereelle jossa ei vielä kasva kuin pari kituvaa vuorikilpikasvustoa . Kivikon kasveja voisitte harkita, kaikkia leviäviä ja maata sitovia. Leviääkö maksaruohot hyvin? Metsämansikkaa, sekin leviää. Niitähän vois vaihtaa muiden penttiläisten kanssa ja ahomansikkaa käydä keräämässä luonnosta... Jos teillä on irtokiviä, laittakaa niitä maahan ryppäiksi ja sinne tänne, teette kivikkokukkapenkin . Jos mahdollsita, niin kastelua sen aikaa että juurtuvat ja alkavat leviämään. (ihan vihreä olen näissä jutuissa, en mene vinkeistä satatakuuseen
|
By Temskukka - 13.6.2007
Minä tekisin laajempia alueita yhtä lajia, ja todella se sammalleimu on mahtava. Ja on monta perennaa jotka leviävät aivan riesaksi asti, joten niitä vaan isoja lampareita niin lopputulos on näyttävä.
Kirjovuohenputki, kyläkurjenpolvi, erilaiset unikot jotka siemenkylväytyvät itsellään, malvikit, kesäpikkusydän, suopayrtti, väriminttu, rohtoraunioyrtti ja ruusujuuret ovat omalla tontillani niitä selviytyjiä, joilla peittävyys on nopeaa ja tehokasta. Ilman kikkailua.
Pensaista suosittelen pihlaja-angervoa ja vaikka juhannusruusua.
Lautaristikko (jos löytyy latva B-viitosta l. huonoa lautaa) pitäisi varmasti maan ja katteet paikoillaan alkuvuodet, ja lahoaisi sitten hiljaa maan sekaan kun perennojen juuret pitäisivät jo maan muutenkin paikoillaan. Ja tietenkin kiviä jos niitä käsillä on.
|
By tarleena - 13.6.2007
En laittaisi mitään ruusua jyrkkään rinteeseen, koska sitä on aika ajoin perattava ja sitten on piikkiä otsasta varpaisiin kun ryömii ruusujen seassa. Kate taas ei pysy rinteessä, se tulee siistiin pinoon alareunaan ekalla kunnon vesisateella oli ristikko tukena tai ei, siitä on kokemusta. Kaikki istutukset mitä sinne tekee, on tehtävä jo alkuun aika tiiviinä, muuten välit kasvaa herkästi täyteen jotain yllättäen ilmaantuvaa rikkakasvia. Jos istuttaa jotain isompaa, vaikka tuivioita sinne tänne, kannattaa istutella sinne alle jotain esim yksivuotista joka katoaa ajan myötä pois kun isommat juurtuu. Laittaa mitä hyvänsä, on rinne näyttävämmän näköinen jos siellä on vain muutamaa lajia isoina alueina eikä mitään sillisalaattia. Itse en laittaisi mitään minkä tuuli tai sade saa kaadettua, tasamaalla sellainen menee mutta ei ehkä rinteessä.
|
By Temskukka - 13.6.2007
Krassikeskusteluun laitoin kuvan siitä krassirinteestä, laitanpa kuvan vaikka toistankin itseäni. Käytin mansikkakangasta.
On suhteellista mitä pitää kalliina, minä pidän valtavana rahantuhlauksena sitä että ökyillen laitan mansikkakangasta tuollaiseen käyttöön, joten loppu perunakellarin jyrkkiä rinteitä onkin katettu heinäpaalilirvuilla.
Mutta ajattelin että voisi tuohon rinteeseen laittaa soiroittain mansikkakangasta, johon leikattuihin reikiin voisi laittaa jotain kesäkukkaa joka leviää krassin tavoin tai köynnöstää. Kustannus ei ole mainittava kasvien osalta jos itse kasvattaa (tänä vuonna kuitenkin vanhentunut idea). Välipaikkoihin minä laittaisin heinäpaalia ja perennoja, en tiedä monenko pokka siihen riittää? Heinäpaalit mössääntyvät paikoilleen ja pysyvät tuulella ja sateella. Ja maatuessaan tekevät savimaalle ihmeitä.

|
By Eleonora - 13.6.2007
Tuo sillisalaati-juttu minuakin pelottaa! Jotenkin jo nuo villiviinit tuovat sitä salaattia tarpeeksi. Sammalleimu on mullakin ollut mielessä ja sitä voisin siirtää ihan omasta pihasta.
|
By Sand - 13.6.2007
Suureen rinteeseen minä istuttaisin monenlaisissa oloissa selviäviä peruspensaita, jotka voisi halutessaan istuttaa vaikka omiin ryhmiinsä:
- sini-, ruso- ja kaunokuusama
- kurttulehtiruusu
- lännenheisiangervo
- pajuangervot
- puuksi luonnonpihlajia
- sekaan muutamia luonnonkatajia ja kenties vuorimäntyä
- taikinamarjaa
Rinne melko täyteen pensaita, koko maa-alan kattaminen paksulti heinäpaaleista revityillä paksuilla siivuilla, keväällä ja syksyllä alkuvuosina isojen rikkisten poistaminen.
|
By Angervo - 13.6.2007
Mulla on rinteessä mansikkaa maanpeitekasvina.

|
By Eleonora - 13.6.2007
Mistä muuten heinäpaaleja saa? Myydäänkö niitä kappaleittain? (sorry vaan taas tyhmät kyskymykset )
Alan taas innostua tästä rinne-justusta ja ehkä käyn tuon rinteen kimppuun jo tänään...
Rinteen toinen pääty näyttääkin minusta ihan kivalle kun istutin siihen viime keväänä keijuangervoa ja nyt se onneksi jo peittää hyvin.
|
By tötterö - 13.6.2007
Eiköhän noita saa ihan suoraan maatiloilta ostettua tai sitten seurailemalla ilmoituksia esim. Keltaisesta Pörssistä tai sanomalehdistä. Yleensä ainakin maatiloilta saa yksittäin. En tiedä mistä muualta saisi, no ehkäpä joltain hevostilalta?
|
By Temskukka - 13.6.2007
Heinäpaaleja voi saada tähän aikaan vuodesta ilmaiseksi jos ovat päässeet homehtumaan. Levitellessä kannattaa laittaa vain hengityssuoja jos on kovin tyyni ilma. Suhteillä löytynee.
|
By Miola - 14.6.2007
Olen huomannut, että käyttävät aina välillä autokisoissa radan pehmikkeinä siellä täällä. Eli kannattaa varmaan kysyä joltain paikalliselta autourheiluseuraltakin, ellei muuta keksi.
|
By rinneangervo - 29.6.2007
Hyviä ideoita taas sain itselleni tästäkin ketjusta.Laita ap sitten kuva rinteestäsi,mihin päädyit. Heinäpaalikerjuureissulle taidan minäkin lähteä naapurin maatilalle. Mulla on kans rinne etupihalla ja menin sitten lykkäämään siihen MAAHUMALAA! Se oli vika teko, nyt tänä kesänä kokeilen tappaa sen muovien alla. Lahden lähistöllä asuvat saavat hakea vaikka koko rinteen puhtaaksi.Minä olen kurkkua myöten täynnä sitä kasvia.Se tulee kaikkien päälle.Hukutti jopa viime kesänä istuttamat rinneangervot.Siirsin ne toisaalle.Nyt laitoin nurmikonreunusnauhalla sitä tietylle alueelle kasvavaksi,mutta kerran viikossa pitää käydä repimässä kuitenkin sitä rajojenpäältä.Niin ennen maahumalaa rinteessä oli pienellä alueella keltamaksaruohoa ja sammalleimua sulassa sovussa ja rinteen päällä luonnonpihlajaa ja pihlaja-angervoa aidanteena.
|
By Kaisaliisa - 29.6.2007
Tässä on nyt tämä meidän rinneprojektimme. Vanhassa pentissä oli ketju kutakuinkin nimellä "Peittävä ja sitova kasvi rinteeseen", sopinee otsikoksi tähän kuvaan.
Vaihe 1 kesällä 2006

Kesällä 2006 ruiskutin rinteen glyfosaatilla

(Ja talo keikahti kalleleen?)
|
By Kaisaliisa - 29.6.2007
Vaihe 3
Tilasin Ahosen taimistolta 120 paljasjuurista angervon tainta: koivuangervoja, koivuangervoja Tor, loistoangervoja ja rinneangervoja, kutakin lajiketta 30 kpl. Syyskuun lopulla saapui mahtavan hyvälaatuiset taimet, suuremmat kuin odotinkaan.

Vaihe 4
Tänä kesänä 2007 katoimme rinteen kuorikatteella, jota haimme paikalliselta sahalta.
Angervoissa on sekä valko- että vaaleanpunakukkaisia, tässä kukkii koivuangervo.

|
By tähtiputki - 29.6.2007
Minkä hintasia taimet olivat?
|
By Kaisaliisa - 29.6.2007
Ahosen taimiston nettisivut ovat selkeät, sieltä löytyy hyvin kuvia ja muita tärkeitä tietoja. Syksyllä taimet maksoivat 29,50 kymmenen kappaleen nipuissa.
|
By acinia - 22.4.2008
Taas aloittelevan viherpeukalon typerä kysymys...
Rinteen yläpuolella (tontin rajalla) on naapurin orapihlaja-aita. Meinasin istuttaa rinteeseen jotain matalaa maanpeittokasvia (en vielä ole perehtynyt aiheeseen sen tarkempaa, että mitä). Nyt vaan katselin rinnettä ja se oli ihan lehtien peitossa. Nyt rinne siis on täynnä vain rikkaruohoja ja multaa.
Mietin, että jos siihen nyt jotain istutan niin mitenkäs mä ens keväänä sen siistin, jos ne kaikki orapihlaja-aidan lehdet ja muutkin roskat siihen päälle heilahtaa?
|
By nanikka - 22.4.2008
Rakennat tietenkin näppärät kapeat hoitopolut sinne.
|
By belgi - 22.4.2008
Polkuja sellaisilla välimatkoilla toisistaan, että yltää jokapuolelta hoitelemaan, myös askelkivet auttavat asiaan. Sitten vaan haravalla kevyesti pinnasta haravoidaan ja käsin lehtiä kahmitaan. Vähän hankalaahan se hoito on, mutta ei sieltä joka ainoaa pudonnutta lehteä tarvitse poistaa, kunhan paksuimman kerroksen ottaa, loput peittyvät kesän mittaan uuden kasvun alle.
|
By Sand - 22.4.2008
Niin ja jos kasvusto on jonkun ajan päästä sopivan tiivistä, voi liikoja lehtiä ja muita roskia poistaa myös harjalla.
|
By Kaisaliisa - 22.4.2008
Ei kai niitä lehtiä tarvitse poistaa ollenkaan?
Mutta leikataanko orapihlaja-aitaa? Leikkuujätteen poistaminen on tietysti hieman hankalaa...
|
By veronica - 21.6.2008
Poikani perhe osti viime kesänä talon tuosta lähistöltä ja nyt pyysivät apua pihan kunnostukseen kun on uusi pikkuvintiö tulossa kahden entisen lisäksi. Sinne saisi istuttaa kuulemma vaikka mitä. Paikka on etelärinne ja piha aluetta kahdessa eri korkeudessa +jyrkkä rinne vielä alas tontin etelälaidassa. Etupiha on kuivaa mäkimaastoa jossa on nurmikkoa ja kallion ympärillä maksaruohokasvustoa , keskipihalla kasvaa 3 omenapuuta , pioni ja pari huonokuntoista marjapensasta, muu on nurmikolla ja puuvaja sijaitsee laidassa. Toisella tontin laidalla on jonkin verran puustoa ja siinä rinne laskeutuu loivemmin, sinne voisi sopia kukkaniitty koska ruohonleikkuu on siellä hankalampaa ja paikka ei ole ihan niin paahteinen. Jyrkässä rinteessä on toiselle puolelle istutettu vuorimäntyä ja toinen puoli kasvoikorkuistani rikkakasviviidakkoa jonka niitin loppukesällä pois kompostiin.
Nyt olisi sitten neuvot tarpeen mitä voisi laittaa eri piha-alueilla kasvamaan . Uskaltaisikohan yrittää myös jotain viinirypälettä kun haaveilevat siitä ja pojat rakastaa mansikoita ja vadelmia ja karhunvadelmia ( pitävät huolta siitä ettei meillä jää ylikypsymään ). Siemenkirjeiden ansiosta täällä on kattava valikoima perennansiemeniä että niitä kyllä riittäisi kun osaisi sitten istuttaa oikeisiin paikkoihin.
|
By rosemary - 25.8.2009
Mitä laittaisi ojan penkereelle luode-pohjoinen-koillinen-itä akselille? Kyseessä siis omakotitalon piha (vanha), jossa ojanpenger aina trimmeröitävä ja nyt on alkanut kyllästyttää. Maa on aika kivistä, sammaloitunutta, kasvaa jos jonkinlaista heinää ja rikkakasvia, myös luonnonkukkia.
Ajattelin ensin pallotuijia ja haketta, mutta kasvikortiston mukaan maanparannusta olisi tehtävä aika tavalla. Vuorimänty on pienenä ihan kiva, mutta isoksi kasvaessaan niistä tulee monesti aika rumia ja harvoja. En toivoisi paikalle mitään korkeaa tai isoa kasvia, koska lähellä on isoja puita. Vuorenkilpeäkin olen ajatellut, mutta en taas oikein tykkää itse koko kasvista.
Olisiko ehdotuksia, kiitollisena otan vastaan = )!
|
By Nuu - 25.8.2009
Rosemary, rinteeseen tulevia istutuksia koskeva viestisi löytyy nyt täältä. Laitoin sinulle tulemaan myös privaattiviestin, katsotko postiasi
|
By Natalia - 26.8.2009
Maahumalaa? Jos ei leviävä kasvi haittaa muita lähialueita?
|
By Temskukka - 26.8.2009
Metsämansikkaa kaivelet jostain maanomistajan luvalla, se on niin täydellinen. Pärjää vaikka missä, leviää nopeasti, kukkii, marjoo ja on kaunis, ja lisäksi sopii ojanpientareeseen luontaisesti.
|
By trekooli - 26.8.2009
Täällä Kauhajoella on paljon ruttojuurta ojien ja jokien penkereillä sekä muissakin rinteissä isoina kasvustoina, jopa kymmeniä metrejä pitkiä ja muutaman leveitä paikasta riippuen.
|
By Sand - 26.8.2009
Tuommoinen "kylmille puolille" kalteva rinne voisi olla otollinen myös saniaisille ja angervoille. Jos, Rosemary, katselet ja kerron tarkemmin, mitä luonnonkasveja rinteessäsi kasvaa, kävisi äkkiä selville maaperänkin laatu.
Metsämansikan lisäksi puutarhamansikankin rönsyjä on helppo siirtää paikkaan, missä ei tarvitsisi kasvien niin rivissä pysyä.
|
By mumimyy - 12.8.2010
Tässä olen miettinyt ja selanut että mihinkä tämän kysymyksen laitan. Totesin että tämä on sopivin osio. Olen tehnyt rinteseen kivikkoa ja nyt tuli aukko mitä laitan ylös

Jatkanko kivikkoa ylös asti?

Päärynäpuun oksat tulee kivikko osuuden päälle
|
By mumimyy - 12.8.2010

Kivikkojen välissä kasvaa keltakotakuusama ja ylhäällä on lilja penkki vaikka siellä nyt rehottaa koristekurpitsa yritin sen kasvua suunata päärynäpuun ja sireenin väliin rikkaruohoalueelle mutta se ei sinne suostunut kasvaa nyt kasvaa sitten liljojen välissä ja yksi haara tulee viime vuonna tehtyyn kivikko penkkiin
kuusaman viedessä on kärhö kasvaa puu karakaan nyt vaan rakeet katkaisi sen kärhön alapuolella on kivikon yläpuolella laakakatajaa.

On tarkoitus jatkaa kukkapenkiä sillai että päärynäpuu ja sireeni jäävät penkiin ja penkki jatkuu myös toiselle puolelle
Jatkanko lilja penkkiä puihin asti? Vai muutanko kukkia muiksi on tarkoitin jättää pieni polku tähän mihin lilja penkki nyt loppuu sillä sitä polkua pitkin tulee vesiletku purosta
Kivikko penkki leviää mäntyihin asti mäntyjen toiselle puolen olen suunitellut vesi puroa rinteeseen ja sen viereen on tarkoitus tehdä raput
|
By mumimyy - 12.8.2010

Tässä kuvassa näkyy männyt
|
By Heksu - 13.8.2010
Täs nyt kun äkkiseltään katsoo, niin kivikkoa voisi varmaan jatkaa ylös asti ja tuleeko polkukin kivistä? Polku voisi mennä tuota yläreunaa pitkin mäntyjä kohti hiukan kaartaen, jolloin rajaa myös syreenin alle tulevan penkin.
|
By mumimyy - 13.8.2010
Heksu nyt kun tulet katseleen mun rikkisiä niin voidaan yhdessä suunnitella
|
By Heksu - 13.8.2010
Juu mut se on vasta sunnuntaina, jos sinulle tulee palo puuhailla sitä ennen
|
By mumimyy - 13.8.2010
No huominen menee lasten kanssa ja tänään ei nyt oikein nappaa ja sitten on jo sunnuntai
|
By Hyasintti - 19.8.2011
Hei, löytyisikö täältä ideoita pieneen rinteeseen? Rinne ei järin jyrkkä eikä ala suuri mutta nyt ei yhtään leikkaa millä alueen siistisi. Aluetta ei voi ajaa ruohonleikkurilla koska pohjassa on kiviä ilmeisesti rinnettä tukemassa (juuri nyt alue on ajettu raivarilla, mutta se ei ole pysyvä ratkaisu). Meidän oma piha on kuusien takana, tämä alue on pienen puron ja meidän tontin väliin jäävän nurmikkokaistaleen reunassa. Suunta on länteen. Tällä hetkellä siinä kasvaa muutama päivänkakkara ja voikukkaa sekä muita rikkaruohoja. Kuusien väliin on itsekseen levinnyt pari vuorikaunokkia, oikealla on juhannusruusu. Vasemmalta alkaa naapuritonttiin rajautuva aronia-aita. Kävisikö tuohon paremmin joku matala maanpeittoperenna vai havuja vai perennoja vai mitä? Kiitos etukäteen ideoista.
|
By Kreeta-Eulaalia - 19.8.2011
Sekö ei näy omalle tontille vaan naapuriin? Perennoita ei kannata laittaa, jos paikkaa ei itse näe kovin usein, koska alue jäisi helposti huonolle hoidolle, ellei sitten niityn tapaisena pitäisi, päivänkakkarat ja kaunokit kyllä pärjäisivät heinikossakin. Muutenhan siinä olisi perennoille hyvä paikka. Kivikossa kaivaminen on sitten toinen juttu. Vähemmillä, mutta syvemmillä kuopilla pääsisi, jos laittaa pensaita. Angervot ja havut ainakin sopisivat, jos siinä ei varjoisaa ole.
|
By Hyasintti - 19.8.2011
Joo, ei näy omalle pihalle mutta näkyy puron takana kulkevalle kävelytielle. On aika tyhmän näköinen kun ajetun nurmikon ja hoidetun pihan välissä on tuollainen pieni ryteikönpoikanen. Mitään kovin isoja pensaita en tuohon halua. Ja aurinkoa riittää, ainoastaan aamuaurinkoa varjostavat nuo kuuset. Ei se hoito iso ongelma ole, tuleehan tuo nurmikkokaistalekin ajettua vaikkei meidän omaa tonttia olekkaan.
|
By viherpeukalo - 19.8.2011
Entäs ne vuorenkilvet? Nehän pärjäis siinä itekseen ja varmaan aina joku penttiläinen kaivaa omiaan ylös, joten eivät maksisi paljoa.
|
By blanka - 19.8.2011
Yhdyn Kreeta-Eulaalian kommentteihin, jotta lamoavat ja hiukan kohenevasti kasvavat havut voisi olla kauniita esim. tuivio tai katajat.Ne peittäisivät maan ja olisi siistin näköistä. Samoin angervot ovat helppoja. Ja aika helppoja ja kauniisti kukkivia myös syyshortensiat. Näitä voisit harkita jos haluat helppohoitoista. Onnea projektillesi!
|
By Pihanlaittaja - 19.8.2011
Minä kaivaisin kiviä esiin ja sitten vuorenkilpiä ja vaikkapa seppelvarpua.
|
By Rea - 19.8.2011
Meillä on naapurintontti yli puolimetriä alempana ja ojan penkan hoito olisi aika työlästä. Olen istuttanut siihen vuorenkilpeä ja nauhuksia. Kävin kuvaamassa naapurin tontilta käsin, että onko näkymä heillä kaamea meille päin. Tällaiselta näytti.
|
By Rea - 19.8.2011
Olen laittanut jo aikaisemminkin kuvia tuosta penkereestä ketjuun Omia kuvia vapaasti. Mielestäni on huoleton eikä ihan rivokaan naapurin katsella.
|
By Hyasintti - 19.8.2011
Toi katajat ja syyshortensiat oli hyviä ehdotuksia. Voisko ne yhdistää, laittais katajien keskelle yhden tai kaksi syyshortensiaa? Olen jo aikoja halunnut hankkia syyshortensian mutta en ole keksinyt paikkaa. Kestävätköhän vaan jatkuvaa paahdetta? Etteivät kuivu keväällä? Vuorenkilvet olis sitten se kaikkein helpoin ajatus, eipä vaan tullut sekään mieleen. Niitä kyllä löytyy omasta takaa, kiitos vaan tarjouksesta Viherpeukalo.
|
By Tuulia-tuu - 19.8.2011
Ja lamoherukkaa, lamohietakirsikkaa... vaikka mitä kivoja mahdollisuuksia.
|
By Mäntykukka - 19.8.2011
Hyasintti miten olisi pensasmustikkaa toki noi hortensiatkin kuulostaa ihanalle. Itse istutin omat hortensiat paahteeseen mutta en tiedä kylläkään että viihtyvätkö (ollet vasta pari viikkoa)Yhdessä rinteessä minulla kasvaa maapeittoruusuja, harmaakäenkukkaa, vuorenkilpeä, keijunkukkia +verihanhikkia, maksaruoho ja tulikellukka, syyshohdekukka ja on siinä vielä jotain muutakin punaista. Paikka on todella sorainen/hiekkanen paahteinen jyrkkä rinne.
|
By satues - 19.8.2011
Jos tuossaa rinteessä on isoja kiviä,voi myös tuoda, siihen vois sopia jokin köynnös menemään rinnettä alas.
Köynnöshortensia,villiviini tai vaikka piippuköynnös, täyttäis pian rinteen.
|
By blanka - 19.8.2011
Mäkin laitoin juuri omaan paahteiseen kuivahkoon rinteeseen yhden alesta löytämäni syyshortensian. Ajattelin että pärjäisi kiven vieressä, joka pidättää siinä multaa ja kosteutta. Paransin maata reilulla määrällä turve-multa-hiekkaseosta. Sain myös ale-myynneistä halpoja erilaisia tarhalaakakatajia ja kaks Smaragd Tuijaa. Ja laitoin myös sen Satuesin ehdottaman köynnöksen isohkon kiven kylkeen, jossa voi sitten köynnellä.
|
By Hyasintti - 20.8.2011
Ei sulla Blanka olis kuvaa laittaa rinteestäsi? Kuulostaa niin hyvältä.
|
By blanka - 22.8.2011
Tänään pääsin istuttamaan rinteeseen ekat perennat: paljon havuja ja paahteisen paikan matalahkoja maanpeitekasveja: neilikkaa, maksaruohoja, kurjenpolvia ja törmäkukkaa, karpaattien kelloa ja aika suojaisaan muurin reunaan samettisumakki. Laitettiin muutama pieni pengerryksen tapainen kivillä ja laitoin sanomalehtiä alle. Rinne on aika jyrkkä ja tein myös huoltopolkuja kivistä. Saa nähdä kuinka kestää mullat ja hiekat ja kasvit paikoillaan, mutta oli ihana saada ekat kasvitkin paikoilleen! Meilla on muuten suurin osa pihapiiristä yhtä isoa ( siis tosi laaja alue) rinnettä ja siihen on minun puutarhani syntymässä. Ja lähiaikoina alkaa isosta rinteestä puunkaato , että taitaapi tulla mulle nuo rinnehommat kovin tutuksi lähivuosina.
|
By D.formosa - 22.8.2011
Keskustelu rinnepihan ihanuuksista ja rasituksista on tosi mielenkiintoinen! Voisikohan sille (huhuu modet!) perustaa johonkin oman ketjun? Löytäisi tarvitsija niksit ja vinkit joskus samasta paikasta (yhym, oma lehmä ojassa..
|
By hyrinä - 22.8.2011
Blanka, hieno homma! Mutta virikkeitä kaivataan...laittaisitko pliis vielä jonnekin kuvan aikaansaannoksestasi??
|
By blanka - 22.8.2011
Hyrinä, tässä muutama kuva keskeneräisestä rinnepenkistä, joka kestää vielä hyvän tovin ennen kuin valmistuu. Etenen pala kerrallaan, rinteessä on aika hidasta ja vaivalloista liikkua, mut ei se minnuu haittaa. Tuossa on vielä istuttamattomia havuja mukana ja haluaisin saada vähän piilotettua tuota harkkoseinää...


|
By Tuomipihlaja - 22.8.2011
Kauniita kivetyksiä ja kasveja blankalla!
|
By hyrinä - 22.8.2011
Voi rähmä miten hienoo..nyt tuli haastetta ps. milläs pohjustit, sanomalehdellä vai jollain järeemmällä?
|
By blanka - 22.8.2011
Joo laitoin paksulti sanomalehteä kivien alle, katsotaan sitten miten pitkään kestää. Nyt olen tehnyt tuosta rinteestä vasta murto-osan, en vaan kehdannut laittaa koko rinteen kuvaa, on niin ruman näköinen puoliksi kuorittuna... Tänään taas etenin jonkin verran. tsemppiä sullekin projektiisi!
|
By Miikos - 22.8.2011
Siirtelin muutaman viestin toisesta ketjusta tänne parempaan talteen
|
By Happy - 8.1.2013
|
By Happy - 8.1.2013
|
By Happy - 8.1.2013
äh ja päh en saanut kuvaa ja tekstiä samaan, pitänee vielä harjoitella... Minulla on pihassa tälläinen kumpare, jonka teimme typeryyksissämme, kun aloimme pihaa laittamaan! Siihen on kasattu heinikon päältä kuoritut juurrakot ja pintamullat. Ajatuksena oli saada hauska leikkipaikka lapsille, mutta kumpare on siihen liian jyrkkäreunainen. Kesällä se on täynnä juolavehnää ja nokkosta, jotka rehottavat valtoimenaan! Nyt päässä surraavat ideat, miten tämän kaameuden keväällä työstäisin. Paikka on aurinkoinen, kuva on otettu pohjoisesta päin. Vasemmalla 10m päässä on iso lehtikuusi ja takana lasten piha-alue, missä on paljon keijuangervoa, koivuangervo ja havuryhmä matalista havukasveista. Vasemmalle jää pupujen tarhat. Eilen sain ajatuksen, että päälle voisi rakentaa tähystystornin ja sinne tikapuumalliset rappuset. Muuten olen vielä alkutekijöissäään. Kasvien pitäisi olla helppoja, hyvin maata peittäviä, kilpailukykyisiä rikoille ja ei keltaisia. Maksaa ei saa paljon ja hirvittää jo valmiiksi, miten mikään voittaa niitä jo kasvavia maanvaltaajia. Kateaineeksi minulla on tuoretta ruohosilppua, mutta pysyyko se ja paperit nuin jyrkässä paikallaan? Olisiko tähän hyviä ehdotuksia? Kiitollisena ottaisin kaikki vinkit vastaan
|
By Happy - 8.1.2013
Ja vielä lisäys: kumpare on noin parin metrin korkuinen.
|
By Emo - 8.1.2013
Minä peittäisin ensin yhden kesän ajaksi pressuilla, jolloin pahimmat rikkojen juuret kuolevat. Siemenrikkoja vastaan on sitten jo helpompi taistella.
Sen jälkeen voipi alkaa tehdä pohjatöitä; miettiä mihin istutukset, mihin kiviä jne, ja sen mukaan tuoda tarvittaessa täyttömaata. Sitten voi alkaa rakentaa niitä portaita ja tasannetta päälle, kenties jokunen puu sinne ylös. Kivikkokasveja kivien lomaan rinteisiin.
|
By Myskimalva - 8.1.2013
Tuota peittohommaa pressulla suosittelen kans, jos vaan maltti riittää.
Happy, kävikö kuvan ja tekstin lisäyksen kans näin?
|
By Pisaralehdellä - 8.1.2013
Jos ei saa maksaa paljon, niin vuorenkilpi sopii tuollaisille kumpareille ja rinteille peittokasviksi, ja sitä on monilla ihmisillä pihoilla yli omien tarpeiden. Jos sitä saa paljon jolta kulta ilmaiseksi, niin myöhemmin sen osuutta voi vähentää ja hankkia tilalle tyyriimpia/mielenkiintoisempia kasveja. Vuorenkilpi on käytännössä ympäri vuoden vihreä, eli ei näytä tyhjältä maakasalta keväällä ja syksylläkään 
Oliko kasa multaa, savimaata vai hiekkaista maata vai mitä käytännössä?
|
By Kreeta-Eulaalia - 9.1.2013
Tutulta kuulostaa, samoja tyhmyyksiä on meilläkin tehty ja oikein kaksin kappalein. 13 vuoden aikana nämä meidän saviset kumpareet ovat aika paljon loiventuneet. Toisen rinteessä kasvaa ruusupensaita ja tuoksuvattua ja nurmikonkin pystyy jo hyvin leikkaamaan. Toisen rinteen kanssa saa sitten hikoilla. Kumpareesta on tullut nyt koiran tähystyspaikka, joten en sinne ole vielä mitäään suunnitellut istuttavani. Koira ei vaan paikkaa kuluta tarpeeksi, jottei nokkoset kasvaisi, eli heinä on sieltä niitettävä tavalla tai toisella. Tämäkin kumpu on kuitenkin pudonnut sen verran alaspäin, että jos oikein hikoilee ja on suunnitelmallinen ja varovainen, sen pystyy leikkaamaan tavallisella ruohon leikkurilla.
Yritän tässä sanoa, että kumpareen korkeus ja käyttötarkoitus saattaa oleellisesti muuttua muutaman vuoden aikana, joten toimenpiteet kannattaa suunnitella sen mukaan. Pulkkamäki syö istutukset, joten sen kohdalle kannattaa tehdä polku, joka erottuu myös hangessa. Jotain turvallista rakennelmaa tai korkeampaa kasvia polun reunaan, ja tasanne huipulle, jos ei sitä tornia tule tehtyä. Vuorenkilpi olisi tosiaan edullista, eikä tuhot niin harmittaisi.
Jos kumpareen peittää pressulla, kannattaa valita vahvaa, sillä pressukumparetta ei lapsi voi mitenkään vastustaa Terveisin se, jonka pihassa oli pressulla suojattu sorakasa.
|
By Pisaralehdellä - 9.1.2013
Mihin tuo kumpareiden tekemis-innostus perustuu? Eräs ystäväni halusi pihalleen (uudiskohde) lopuista mullista kumpareen. Muotoilukin oli tarkkaa puuhaa, oli visiota jne.. mutta ko. kukkula on ollut jo 2 kesää epäsiisti kasa korkeita rikkaruohoja, jotka on päästetty siementämään.. Kukkula rikkaruohoineen vielä NÄKYY joka paikkaan, kun pihan muu kasvillisuus on nuorta ja tuuhistumatonta.
Tarinan opetus kukkulaa haluaville: Mieti ensin, tee sitten 
No, ei saisi muita moittia, kun on itselläkin valmistumattomia alueita, joiden kimppuun en ole vielä ehtinyt muilta suuritöisiltä muutosprojekteiltani
|
By Happy - 9.1.2013
Kiitos kommenteista Myskimalva: kone taisi todellakin vetäistä mua lättyyn!!
Minulla on vähän huonoja kokemuksia pressusta. Ehkä minulla on ollut liian haprasta materiaalia kokeilussa, kun oikein hankalat kasvit eivät ole kunnolla yhdessä kasvukaudessa talttuneet. Tähän tarvitsisi suuren pressun, pitäisi saada yhdellä peitettyä kokonaan, muuten ei onnistu. Rajuliikkeisen koiran ja lastenkin vuoksi pressun paikallaan pysyminen voi olla haasteellista...Ja en oikein malttaisi katsoa sitä villiviidakkoa vielä yhtä kesää.
Maa-aines on hyvää: Se on kuorittu savimaan päältä, johon on maatunut paljon vuosittain lehteä ja heinää.
Käyttötarkoituksen huomioiminen on hyvä pointti! Nyt siinä kyllä talvella könytään, mutta mäen laskuun se on liian jyrkkä alhaalta. Torni voi olla käytössä vielä muutamia vuosia, mutta ei kauan.... En ymmärrä jälkeenpäin minäkään intoa tuon kumpareen tekoon. Oli aivan järjetöntä myöskin kuoria multakerros heinikon päältä pois(mitkä sitten kasattiin kumpareeksi...). Olisi vain kannattanut ruveta ajamaan nurmenleikkurilla. Toisella puolella taloa teimme niin ja siellä on nyt paljon siistimpi nurmikko!
Vuorenkilpeä kyllä löytyy ja pidän siitä. Pysyisiköhän välissä sanomalehdet ja nurmisillpu? Ja pääseekö se leviämään, jos katan välit kunnolla?
Kreeta-Eulaalia: Onko sinun kumpareet painuneet ihan huomattavasti? Vai oletko niitä itse madaltanut?
|
By Kreeta-Eulaalia - 9.1.2013
Meillä kumpareet ovat painuneet ihan itsestään, ellei oteta lukuun sellaisia ruohonleikkurin tekemiä haukkauksia ;D Ne ovat vähän niin kuin valuneet ja levinneet sivuille päin, maatuvaa ainesta niissä ei mitenkään eritysen paljoa ollut. Mäet tehtiin meillä ihan lapsia varten: meillä ei tasaisella pellolla ole mitään pyllymäkipaikkaa. Kumpareet ovat tässä käytössä olleet erittäin tehokkasti. Jos kummut on tosiaan tarkoitettu lapsille, muotoile niitä sen verran, että tulevat käyttöön, kova kulutus jo yksistään pitää heinän matalana. Nyt talvella voi jyrkkään kohtaan kasata lunta, että loivenee. Lunta voi laittaa jonkun korkkeenkin päälle, jos ei hankea riitä. Meillä on hyppyriä tehty vanhan pulkan avulla yms. Isommat lapset tarvitsevat sitä kumpua polkupyöräilyyn tai skeittialustalevyn tueksi tai mitä niille nyt sitten sattuu mieleen juolahtamaan. Kysy lapsilta, millaisen kumpareen he tarvitsevat! Kaunista se ei ihan sellaisenaan ole, mutta jos lapset sitä tosiaan käyttävät, kannattaa vähän uhrata estetiikasta. Jos taas ketään ei kiinnosta temppuilla kumpareella pariin vuoteen, vaikka muoto olisi sopiva, niin sitten on kyllä lupa vaikka hankkia se kaivuri uudestaan pihaan, jos ei lapion heilutus riitä saamaan silmään sopivampaa muotoa.
|
By Emo - 9.1.2013
Voisi myös kuoria sen rikkaisen pintamaan pois, ja kasata sen jyrkimpiin kohtiin. Sillä tavalla loivenee, ja rikkaa on pienemmällä alalla.
|
By Happy - 9.1.2013
Meillä taitaa olla mukavampia maastonmuotoja valmiina ympäri tonttia, niin ei lapset ole juurikaan nyppylästä innostuneet . Kuoriminen tuntuisi järkevälle, en tiedä miten käytännössä onnistuu ilman isoa konetta. Suht raskas maa ja hyvä juuriset rikkikset tekevät hommasta todennäköisesti aika raskaan ja minulle mahdottoman, mutta jos saisi miehen innostumaan! Haudutellaan
|
By Kellopeippi - 18.3.2015
Olen uusi tulokas täällä. Viime vuonna sain vihdoin oman pihan kuokittavaksi ja ajattelin kysyä teiltä kokeneemmilta vinkkejä uuden kukkamaan perustamiseen. Eli pihassa on edellisten omistajien jäljiltä vain nurmikkoa ja pari marjapensasta. Haaveena olisi tehdä kunnon perennapenkki aurinkoiselle etäläpihalle hyvin loivasti viettävään rinteeseen. Ongelmana on se, että nurmikon alla näyttäisi olevan vain pari senttiä maata ennen kalliota. Ajattelin rakentaa kohopenkin (multaa esim. 40cm) ja ympäröidä sen muurilla/luonnonkivillä. Mutta pysyykö maassa kosteutta, jos alla on alaspäin viettävä kallio? Toiveena olisi istuttaa muitakin kuin kivikkokasveja... Pitäisikö penkin pohjalle hankkia jostain savimaata vai pohjustaa alusta muovilla yms? Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan!
|
By fleur - 18.3.2015
Hei Kellopeippi ja tervetuloa!
Paikka kuullostaa samanlaiselta kuin meidän mökillä. Älä suotta muoveja pohjalle laita, mut jos käytössäsi on savimaata, niin se ei olisi pahasta. Ympäröi se muuri sisäpuolelta vaikka patolevyllä sitten, niin ei tule vedet ja mullat läpi raoista. Onnea uudelle penkille!
|
By valtsu - 18.3.2015
Tervetuloa mukaan, kellopeippi onkin kauneimpia kukkia! Kohopenkkiä olet viisaasti miettinyt, siinähän kaikki kasvaa kohisten!
Kaivaisin kaikkein kallioisemmat paikat paljaaksi, kallio varaa lämpöä ja hellii kasveja. Nyt rautatanko näppiin ja tökkimään kallion tasoja. JOS on räjäytettyä niin eipä tietty silmää miellytä pinta. Tuossa olis sekin niksi, että löytäisit syvimmät poterot, joissa multatilaa mahtuu olemaan kivasti ja välttyisit istuttamasta syviin vettä kerääviin kohtiin varsinkin talvimärkyydestä kärsiviä kohtia. Kyllä monet kuivakko kasvit ovat komeita vaikkei multatilaa ole paljon. Kohopenkissäkin voi olla kalliota pinnassa ja multa-aareita vieressä. Tää on kuule kiehtova harrastus.
|
By Kellopeippi - 19.3.2015
Kiitos lämpimästä vastaanotosta fleur ja valtsu! Tuo patolevyvinkki oli hyvä, täytyy siis käydä rautakaupassakin ostoksilla. Rautatanko meillä taisi jo ollakin... =) Savimaan löytäminen voi olla vähän haastavampaa, mutta onhan tässä aikaa ennen istutuskautta. Meillä on toisessa osassa pihaa kalliota jo valmiiksi kunnolla näkyvissä ja ajattelin hyödyntää sitä myöhemmin kivikkomaan tekemiseen. Mutta ehkä tosiaan pitää ottaa paremmin selvää, mitä nyt suunnitellun penkin kohdalla nurmikon alta paljastuu. Kunhan loputkin lumet sulaisi ensin päältä pois!
Aiemmassa kodissa oli vähän postimerkkiä suurempi "kukkapläntti", jota hartaudella rapsutin viimeiset 10 vuotta. Kun vanhan kodin myyntipäätös oli tehty, annoin kavereille niistä muutamista perennoista kunnolla alkuja. Toiveena on, että saisin ainakin vanhasta pionistani taimenalun joskus takaisin. Katsotaan, saanko tästä penkistä sille hyvän uuden kodin, vai "täytyykö" suunnitella sille oma paikka. Ja jos vaikka se kellopeippikin sopisi johonkin kohtaan tälle pihalle. On se ihanaa päästä vihdoinkin oikeasti suunnittelemaan istutuksia! =)
|
By Verdier - 12.5.2015
Hei,
uuden kodin takapihan rinteeseen kaipaisin apua minäkin. Rinne on jyrkkä (kaltevuus 55 astetta jos oikein olen mitannut), suunta lounaseen, korkeutta noin 5 m ja leveyttä 9 m. Rinne on nyt täynnä vuohenputkea... ja se kasvusto on vahvaa. Vaihtoehtoina lienee maa-aineksen kuoriminen koneella (käsin hommasta ei tule mitään), kasvuston myrkytys ja / tai tukahduttaminen muovilla. Onko muita vaihtoehtoja? Rinteen keskellä (alareunassa) on iso raparperi ja alapuolella mustaherukkapensaita jotka haluan säilyttää; tästä syystä myrkytys ei liene sittenkään vaihtoehto? Lisäksi n. 50 metrin päässä on jo järvi, ja roundupia ei parane kai käyttää noin lähellä vesistöä. Eikä kai enää muutenkaan.
Siis: miten saisin rinteen puhdistettua rikkaruohoista asiallisesti, ja mitä voin sitten laittaa tilalle? Jotain helppohoitoista "itsekseen pärjäävää", ja matalaa. Vihreää, valkoista, mahdollisesti sinistä ja keltaista. Kellokukat ovat ihania. Hyötykasvit olisivat kivoja, mutta ei niitä noin jyrkästä rinteestä taida mitenkään päästä poimimaan. Ja: miten mikään kasvusto tai kate kestää rinteessä ilman että se valuu hetken päästä alas? Vuohenputki näemmä kyllä kestää, huoh.
|
By Ellium - 12.5.2015
Hei Verdler, tervetuloa puutarhanettiin! Mulla ei ole kokemusta noin jyrkistä rinteistä, mutta vuohenputkesta sitäkin enemmän, sitä kasvaa meillä joka paikassa, mistä sitä ei erikseen poista. Sun täytyy siis yhdistää kaksi ratkaisua - miten kasvitetaan jyrkkä rinne + miten päästään eroon vuohenputkesta.
Oma suosikkitapa vuohenputken päihittämiseen on kohopenkki. Pohja katetaan suht paksusti jollain biohajoavalla ja sen päälle laitetaan uudet mullat. Itse olen käyttänyt peittämiseen sanomalehteä (ja pahvia), joka täytyy laittaa reilusti limittäin, jottei saumat falskaa. Idea on siis, että vuohenputki ei pääse kasvamaan läpi vaan tukahtuu sinne alle. Noin jyrkkään sanomalehden levittäminen voi olla vähän haastavaa? Useampi kerros rullasta levitettävää voimapaperia tms. ehkä ajaisi saman asian, tai varmaan puutarhakäyttöön on joitain omiakin tuotteita, en ole niihin perehtynyt. Biohajoavaa kuitenkin ja tarpeeksi paksusti.
Maatuvan katekerroksen päälle tuodaan uutta rikkaruohotonta multaa. Parissakymmenessä sentissä kasvaa jo kaikenlaista, tai jos haluaa vaatimattomia maksaruohoja tms, vähempikin riittää. Jos laittaa mukaan puita, pensaita tai muita sellaisia kasveja, jotka vaativat syvemmän kasvualustan, täytyy todnäk kaivaa alkuperäistä maa-ainesta, mutta kuopan reunat täytyy silloin myös eristää sanomalehdellä tms, jottei vuohenputki pääse sieltä pinnalle. Vuosien kuluessa sanomalehti maatuu pois, mutta siihen mennessä vuohenputki on hävinnyt. Silloin voi kaivella syvemmälle jo rauhassa.
Jossain täällä p.netissä on paljon ohjeita tällaisen kohopenkin tekoon. Itse olen tällä tyylillä vallannut vuohenputkelta kymmeniä neliöitä, kyllä se onnistuu. Näin ei tarvitse siis käyttää myrkkyä tai katsella sitä mustaa muovia, vaan pääsee heti kasvittamaan aluetta.
Sitten siihen jyrkkään rinteeseen. Kuntien istutuksissa oon nähnyt noita pengerrettävän lautareunuksin. Rinteeseen on laitettu vähän kuin tikapuita, joissa on poikkilaudat noin metrin välein, ja se muodostaa kehikon, joka pitää mullan paikallaan (sitten kun on myöhemmin tiheä kasvusto, niin sen juuristo sitoo multaa). Johonkin osaan rinnettähän sä voisit tehdä laudoitukseen korkeammat reunat, jolloin tulisi viljelylaatikoita hyötykasveille? (ja viereen portaat sadonkorjuuta varten).
Sievä ratkaisu tehtiin just Puutarhamaanantai-ohjelmassa, missä terassoitiin rinne koivupölkyillä. Se ohjelma, missä terassointi rakennettiin, on tainnut jo häipyä Areenasta, mutta se jakso, missä kasvitetaan rinne, on täällä: http://areena.yle.fi/1-2407323?autoplay=true Näkyy, miten kaikenlaista voi kasvattaa, hyöty- ja koristekasveja.
Itsekseen pärjäävää voisi olla jotkut matalat pensaat, lamoherukka, keijuangervo tms? Maksaruohot tosiaan pärjää vähällä, ja osa niistä muodostaa mattomaista kasvustoa aika nopeasti. Muita leviäviä maanpeittokasveja on esim. erilaiset neilikat kuten ketoneilikka, akankaalit, jotkut kurjenpolvet kuten verikurjenpolvi, ja vähän varjoisampaan esim. peipit ja rikot. Monet perus-maatiaisperennat leviää nopeasti helppohoitoiseksi kasvustoksi, esim. suopayrtti, tarha-alpi, kultahelokki, syysasteri, pisamakello, päivänkakkara, nukkajäkkärä ja nukkapähkämö. Sekaan voi laittaa joitain helposti itsekseen siemenestä leviäviä kuten akileijoja, myskimalvaa, idänunikkoa ja sormustinkukkaa. Tällaisella blandiksella ei kukkia tule puuttuman, ja näitä tavallisia saa edullisesti harrastajien taimitoreilta, tai ilmaiseksikin monet voivat antaa harvennustaimiansa.
|
By Kurjenmiekka - 12.5.2015
Hei Verdier, sekä muut neuvoja tarvitsevat, kannattaa lisätä profiiliin sijaintinne (kasvuvyöhyke tai kaupunki) niin on helpompi neuvoa soveltuvia kasveja. Kasvuvyöhykkeistä löytyy tietoa esim. ilmatieteen laitoksen kotisivuilta. Lisäksi hyödyllistä tietoa on maan laatu ja veden läpäisy/sitomiskyky (hiekka, savi jne.), maan happamuus, rinteen ilmansuunta ja tuuliolosuhteet. Näistä löytyy myös paljon tietoa ja neuvoja voi kysellä mm. täältä puutarhanetistä .Kuvat paikasta ovat loistavia suunnittelun apuvälineitä.
Kivillä voi tuoda vaihtelua maaston muotoihin. Lisäksi monet mm. kivikkokasvit viihtyvät kivien varaamassa lämmössä. Edellä mainittujen kasvien lisäksi mm. tuoksumatara (valk) kevätkaihonkukka (sin), rönsyansikka (kelt) ja pikkutalvio (vaal sin, lila) ovat helppoja ja monenlaisiin olosuhteisiin tyytyviä kasveja. Kannattaa myös miettiä haluaako rinteeseen eri aikaan kukkivia kasveja. Valkovuokot ja kielo ovat kauniita suurina mattoina keväällä ja pitävät muut kasvit kurissa, mutta niiden lehdet kuihtuvat aikaisin joten niiden joukkoon on hyvä istuttaa jotakin peittävää perennaa.
Iloa ja intoa suunnitteluun !
|
By Prinsessa - 7.6.2015
Hei, sain yhtäkkiä tuttavaltani kurjenpolvia ja vapaata penkkiä ei pihastani löytynyt. Käänsin nurmen ja tein kohopenkkiä pihaamme reunaan joka oli päässyt pahasti jo painumaan alemmas muusta pihamaalta. Kuten kuvassa näkyy, pihaamme rajoittuu jyrkkään rinteeseen ja maa valuu sinne vastedeskin varsinkin nyt hätäratkaisustani.
Haluaisin tähän kuitenkin rakentaa ihan oikea kukkapenkin, mutta mitä laittaisin tai ehdottaisin miehelle että teemme tähän ettei maa pakene ja millä reunustan penkin nurmikosta ?
Tarkoitus on laittaa penkkiin muutakin kuin kurjenpolvea, en vain ole ehtinyt suunnitella vielä.

|
By Prinsessa - 7.6.2015
Heti perään uusi kysymys kun en osannut laittaa ketjuun kerralla kahta kuvaa 
kuvassa pieni kasvimaana ja autokatokseen päättyvä rinne. Nyt kasvimaana ja muurin välissä ei ole mitään, poistin siitä seulanpääkivet, koska väleissä kasvoi kaikenlaista heinää ja muuta ei sinne kuuluvaa. Tarkoitus olisi että siinä pystyisi kuitenkin kävelemään mutta olisi hieman nätimpi kuin nyt. Mitä siihen voisi laittaa joko kasvamaan tai muuta siistiä ?
|
By Kesänlapsi - 7.6.2015
Miten ois liuskekivet? Niitten rakosiinhan voi laittaa vaikka mitä kivaa. Tai tavallaan liuskekiven ja muurin väliin, vaikka ajuruohoa. Ja sitten jättäis liuskekivien välit kivituhkalle. Mistä kukakin tykkää. Minä tykkään, että kävellessä tuoksuu hyvälle, ja kivien koloissakin kukkii jotakin kaunista.
|
By tarhaleidi - 7.6.2015
Tuohon rinteeseen päätyvään kukkapenkkiin tarvii reunoja. Helpoin, mikä meillä on ollut, oli kulmaan laitettu L-mallinen kestopuuseinäke, joka kiinnittyi maahan iskettyihin tolppiin. Se tehtiin vanhasta terassista, joten oli ilmainen. Kalliimpia ratkaisuja muurikivet ym, jotka vaativat soraa alleen. Riippuu myös siitä, katsellaanko tuota seinäkettä vai ei. Joka tapauksessa seinäkkeellä voi korottaa kukkapenkin mullan nurmea korkeammaksi, mikä on yleensä hyvän näköistä.
|