By Katikka - 21.6.2007
Ostin tässä viime syksynä Murraijan, ja kaipaisin hoito-ohjeita ja vinkkejä. Hyvin on alkanu kasvamaan kun lannoitetta oon lisänny tässä kesällä tuohon veteen. Mutta kannattaako/voiko tätä leikata? Ja samaa kysyisin sumuttamisesta ja pihalle viemisestä.
Otan tässä illemmalla tästä kuvan kun kerkiän ja löydän kamerani. Toivottavasti tästä ei jo ollut keskustelua.^^
|
By Milena - 24.6.2007
Minun siemenestä kasvatettu murraijan taimeni on akvaariosta rakennetussa pienoiskasvihuoneessa, ja kosteudesta se ainakin tykkää, olen suihkutellut kasveja ja kasvihuonetta päivittäin ja se voi siellä paremmin kuin hyvin. Siitäkin huolimatta, että valoa on aika niukalti, en ehdi tähän aikaan vuodesta pitää lamppua päällä kuin muutaman tunnin vuorokaudesta.
Pihalle viemisestä ja leikkaamisesta en oikein osaa sanoa, oma murraijani kun on niin pieni ettei ole tullut mieleen vielä latvoa sitä. Mutta otaksuisin, että se onnistuisi samaan tapaan kuin muiltakin sitruskasveilta. Pihalle viemistäkin voinee varovasti kokeilla, eiköhän sen aika pian huomaa, jos ei siitä tykkää. Vai kuinkakohan herkkä se on?
|
By Ikanan - 7.4.2009
Onko Murraijan kohdalla jotain pahimpia virheitä joita saattaa tehdä? Hankin viime kuussa Murraijan, joka ainakin tällä hetkellä vielä mullan vaihdon jälkeen viihtyy hyvin (uutta lehteä vähän väliä). Toivon viihtyvän samoin myös jatkossa, joten pahimmat sudenkuopat olisi mukava kiertää kaukaa Suihkutellut olen.
|
By Raili-45 - 11.8.2010
 Murraija taimi putkahti eilen päivän valoon,mien tuota kasvia pitäisi jatkossa hoivailla
|
By jantta - 11.8.2010
Minä onnistuin tappamaan Murraijan .
|
By Raili-45 - 11.8.2010
Jantta elä sinä peloittele onko se sit hankala kasvatettava vai?
|
By raipel - 11.8.2010
Mielestäni ei ole nirppanokka eli helppo kasvatettava. Enemmän mielestäni pitää kuivemmanpuoleisesta kasvualustasta, mutta rutikuivaksi päästyään en ainakaan enää saanut henkiin. Joka 2-3 päivä lirautan sille vettä vähäsen,
|
By jantta - 11.8.2010
Ei se hankala ole, kun kerta kaksi vuotta viihty minun hoivissa. Todennäköisesti oli turhan kuumalla paikalla ja suuttu. Siirsin sen nimittäin toiselle ikkunalle.
|
By Viherpiiperö - 11.8.2010
Raili, mistä olet onnistunut hankkimaan murraijan siemeniä, ovatko omaa tuotantoa?
|
By Raili-45 - 11.8.2010
Viherpiipero käyppä huonekasvi foorumilla sieltä sain tjusilta.oli aivan tuore siemen pallo josta tuon siemenen otin vielä ihan ksteakin oli itää nopeasti tuore siemen tais mennä 4-5 päivää kun jo pukkasi kärjen mullanpintaan
|
By Raili-45 - 29.10.2010
 Siemenestä kasvatettu taimi kukkii,on vasta 15cm
|
By fargesia - 30.1.2013
Mitenkäs palstalaisten murraijat jakselee ? Itellä eilen siemenet laitettuna multaan, siemenpussi lupasi pikaista taimettumista, saas nähdä, kuinka käy. Olisi kiva kuulla, esim muraijan kesäisestä ulkoiluttamisesta, kuin on onnistunut. Siemen firma ainakin kehoitti viemään kesäksi ulos.
|
By fargesia - 2.2.2013
Onkohan palstasiskojen Murraijat siirtyneet viherajasta ruskeaan iäisyyteen ? Harmi, olisi ollut kiva kuulla kasvista lisää. Tuolla vanhalla puolella olikin enemmän juttua.
|
By teemaa - 8.2.2013
Tämä on ilmeisesti murraija, ollut nimettömänä aika kauan minulla. Tänä talvena ollut ongelmia, aivan älyttömästi pudottanut lehtiä. Hoidossa vika.
|
By viherpeukalo - 8.2.2013
Onko multa vähissä?
|
By fargesia - 8.2.2013
Minulla ei ole kyllä tietoa, onko murraija mutta jos tuossa on se, niin onhan komea. Onkos jo vanha yksilö, ootkos ostanut taimena vai siemenestä kasvattanut. Entäs onko kukkinut ja tehnyt miniappelsiinin näköisiä punaisia hedelmiä ? Entä onko ollut kesllä ulkona.
|
By teemaa - 8.2.2013
Tuo kasvi on tullut meille jossakin asetelmassa kukkakorissa. Nimeä en ole tiennyt, mutta joku epäili, jotta olisiko murraija. Koskaan ei ole kukkinut, eikä ollut ulkona. Aamulla luin täältä netistä, jotta voisi kesällä viedä ulos. Ei mielestäni ole multa vähissä, ruukku on halkaisijaltaan 30 sm ja korkeus saman verran. Tässä kuva vielä lehdestä Ja vielä koko kasvista
|
By Kressonia - 9.2.2013
Mulla ei murraija ole itänyt ikinä millään. Ainakin kolme kertaa olen yrittänyt puolentoista vuoden aikana, mrrr
|