Itseäni kiinnostava aihe on tämä pihan kokonaisvaltainen teema joka on vanhojen, suomalaisten perinnekasvien suojelu ja kasvattaminen.

Olen vuosia pitänyt tätä "aatetta" takaraivossani kun pihaa on rakenneltu. Orjallisesti en tietenkään, mutta kuitenkin se on ollut runko ja johtotähti, että kasvit jotenkin sopivat miljööseen ja rakennuksiin, menestymisestä ja elossapysymisestä nyt puhumattakaan.

Lainasin kirjastosta kirjan "Palavarakkaus ja särkynyt sydän", Tekijät: Pentti Alanko - Pirkko Kahila.

Kovin miellyttävästi yllätyin, kun huomasin sivu sivulta että onnistuttu on! On minulla sellaisiakin joita ei suositella tämän kirjan mukaan (kuten vanha ruotsalainen pylväshaapa) mutta ne poikkaukset vain vahvistavat säännön. Aivan muutama perinneperenna puuttuu, samoin pari pensasta ja puuta vielä niin...

Tämän otsikon perustamisen taka-ajatuksena on, että mitäs jos me puutarhanettiläiset kävisimme läpi näitä perinteisiä perennoja, puita ja pensaita, jotka kuitenkin ovat parhaita muodostamaan jokaisen puutarhan selkärangan.

Kuvat ja taimenvaihdot olisivat kovin kiinnostavia!

Minulla on myös tuo Salojen kirja, ja koitan kartuttaa myös perinnekasvivalikoimaa muiden kasvien ohessa. Näitä kasveja en halua ostaa mistään taimistolta, vaan koitan nimenomaan saada niitä, ja mielellään sellaisesta paikasta että niillä on joku tarina. Aarteitani ovat tällähetkellä köynnösukonhattu, köynnöspinaatti, mustakoiranköynnös, mummolasta tuotu aitoukonhattu ja pioni, sormustinkukkia saisi tulla lisää, samoin palavaa rakkautta jota nyt on punaisena ja valkoisena. Olen saanut luvan hakea kukkia muutamien autiotalojen pihoista, ja niissä on juuri se vanhanajan tunnelma, vielä kun joku kertoisi ne tarinat!

Lisäisin listaan: tarha-alpin, tarhatyräkki, karhunköynnös(ruukussa mukavampi kuin maassa...), humala, rohtosuopayrtti, vuorikaunokki, suomenröyhytatar, erilaiset vuokot, lehtoakileija, mooseksenpalavapensas, jne.

Maatiaisen sivuilta saa siemeniä ja "pieniä tarinoita" niihin liittyen, kannattaa tutustua!

Ei tuolle maatiaiskasville ole olemassa mitään ihan ehdotonta määritelmää sen enempää iän, kuin jalostamattomuudenkaan suhteen.

Pentti Alanko on kuitenkin pitänyt jonkinlaisena ohjeellisena ikänä kasveille vähintään 50 vuoden menestymistä Suomessa ilman suurempaa vaivannäköä kasvin suojaukseen. Silloin se on joutunut kokemaan kotimaisen ilmaston monet vaihtelut ja osoittanut kestävyytensä, jos vielä on hengissä.

Pentti Alanko on asiasta kirjoitellut Maatiainen -lehteen ja myös Omakotiliiton lehdessä oli jokin aika sitten asiasta artikkeli.

Maatiaiskasvi ei myöskään välttämättä ole mikään jalostamaton luonnonkasvi, mutta kuitenkin vähemmän jalostettu, kuin nykyiset kauppalajikkeet. Ja sitä voidaan ihan hyvin lisätä myöskin siemenistä, joita Maatiaisen jäsenet keräävät omista puutarhakasveistaan ja joita Maatiainen yhdistyksenä pyrkii levittämään uusillekin puutarhaharratajille. Vapaasti risteytymällä on syntynyt monia hienoja uusia maatiaiskasveja, mutta paljon noita toki on levitetty jakamallakin naapurilta toiselle.

Tosiaankin - nyt rakennettavat pihat voivat olla perinnepihoja 50 - 100 vuoden päästä ja niissä jäljellä olevat kasvitkin voitaneen silloin luokitella jo maatiaiskasveiksi.

Kasvitaudit ja tuholaisetkin ovat osaltaan tulleet uusien kasvien mukana. Liljakukkojen ilmestyminenkin ajoittuu siihen, kun liljoja alettiin enemmän tuomaan maahan. Niiden mukana varmasti tuli osa niistä ja ennen kaikkea niille tuli paljon enemmän sapuskaa, kun erilaisia liljoja alettiin kasvattaa enemmän.

Eihän ne liljakukot aikaisemmin löytäneet korven keskellä olevaa taloa ja sen varjoliljoja, mutta kun nykyään tontit ovat pieniä ja kasveja paljon, niin tuholaiset voivat helposti siirtyä naapuriin, jos entinen kasvusto on syöty.

Minä käytän oppaana Ulla Salo ja Pentti Salo: Pihan perinnekasvit Siinä on jokaisen kasvin kohdalla selostettu milloin on tavattu ensimmäisen kerran Suomessa yms. Tosi ihana kirja. Hiukan olen lipsunut joissain lajikkeissa, mutta totta on, että pikku hiljaa olen luopunut uudemmista lajikkeista ja nostanut uudestaan esiin vanhoja lajikkeita.

Kieloistahan voi napsia marjat pois jo vihreänä lasten kanssa porukalla kaiken varalta, kun kimpassa kerää ja myrkkymarjoista puhuu jää homma paremmin mieleen... Ehkei jokaisesta kukinnosta marjoja edes tulekaan? Niittyleinikki, raparperin lehdet, vihreät perunat ja vihreät tomaatitkin ovat myrkyllisiä, ei kaikkea kuitenkaan saa karsittua ympäristöstä. Kauneimmat ja houkuttelevimman näköiset myrkylliset kannattaa opettaa tuntemaan.