By Raili-45 - 17.8.2008
Mulla olis tarvetta saada kurkuille säilöntä ohjeita miten säilötään ,viipaloidut kurkut??? Entä tomatit ja paprikat.?
|
By tarleena - 17.8.2008
Kirjoita Raili Googleen hakusanoiksi kurkkujen säilöntä, sieltä tulee aika monta ohjetta. Säilötepussin kyljessä on ohje, samoin varmaan joka keittokirjassa. Opettaja joskus sanoi että sen minkä voi tehdä kokonaiselle, voi tehdä viipaleillekin.
|
By Oulunseudulta - 17.8.2008
Jossain (vanhassa?) ketjussa on tosihyvä kurkkujen säilöntäohje, MaiLeen valkosipulikurkut. Sen mukaan ollaan jo muutamana vuotena kurkut säilötty, ja säilötään taas tänäkin vuonna
|
By Raili-45 - 17.8.2008
Kiitos tytöt vinkeistä eikun sitten tuumasta toimeen ja ohjeita etsimään,tuo valkosipuli kuulosti hyvältä.
|
By Maire´ - 18.8.2008
Minultakin vanhassa ketjussa kokeilemisen arvoinen valkosipulikurkkujen ohje. Ovat todella hyviä.
|
By tarleena - 19.8.2008
Keittokirjassani on ohjeet variksenmarjamehulle ja mahoniamehulle! Onko kokemuksia, mille ne maistuu. Mahonia on ainakin kuorrutettu marjoilla tänä vuonna.
|
By Oulunseudulta - 19.8.2008
Variksenmarjamehua tuli juotua viime talvena Lapin reissulla. En muista mausta juuri muuta kuin että hyvää se oli, myös miehenkin mielestä. Ja miehen mielestä mustaherukkamehu ja punaherukkamehu ovat liian kirpeitä. Variksenmarjamehu ei ollut.
|
By mai-lee - 2.9.2008
moonlight, tässä iankaikkisen vanha viffeiden tomaattien säilöntäohje (väänänen-sorrin kotitaudenoppikirja vuodelta 1958:-)) 1 kg vihreitä tomaatteja liemi 2 dl säilyke-etikkaa 3 dl sokeria pala kanelia 10 neilikkaa tomaatit huuhdotaan ja pistellään. etikka, vesi ja mausteet kiehautetaan. tomaatit keitetään pehmeiksi, pannaan tölkkeihin ja lientä keitetään kokoon. jäähtynyt liemi kaadetaan tölkkiin ja tölkki suljetaan.
|
By mai-lee - 2.9.2008
ja tässä erityissuosikkini: helppo ja vaivaton ja säilyvä
etikkapunajuuret liemi pullo vissyvettä (3.3 dl) 1,5 dl väkiviinaetikkaa 3 dl sokeria 10 kpl neilikoita 1 tl suolaa ainekset laitetaan kaikki yhteen ja hämmennellään, kunnes sokeri on sulanut. keitetyt punajuuret laitetaan joko kokonaisina tai viipaloituina/lohkottuina purkkiin ja liemi kaadetaan päälle. ja olkoon nyt sitten tämä itsestäänselvyyskin mukana: tölkki suljetaan:-))
|
By Moonlight - 2.9.2008
Kiitos mai-lee ohjeista! Onko nuo neilikat ihan pakollisia?
|
By mai-lee - 2.9.2008
ja tässä ns heidin kurkut (ystäväni tyttäreltä saatu ohje). näytti oulunseudulta ottaneen sen käyttöönsä.
1 kg avomaankurkkuja valkosipulia tilliä (mustaherukanlehtiä) liemi 2 dl väkiviinaetikkaa 5 dl vettä 1 dl hunajaa 3 tl suolaa lado viipaloitu kurkku, valkosipuli ja tilli purkkiin. kiehuta liemen ainekset ja kaada kuumana kurkkujen päälle. sulje tölkki:-)
nämä ovat kaikki tänä syksynä itselleni tarpeettomia. niin täydellinen katovuosi tästä tuli:-(
|
By mai-lee - 2.9.2008
eivät ne ymmärtääkseni säilyvyyden kannalta ole välttämättömiä. makuasioista taas ei kiistellä. jätä huoletta pois, jos et neilikan aromista tykkää
|
By Fellow - 2.9.2008
Tein eilen parista litrasta karhunvatukoita hilloa, hillosokerin kanssa. Jännä juttu oli se, että mustat marjat muuttuivat punaisiksi kun kuumentuivat, hillo muistuttaa väriltään ihan vadelmahilloa!
|
By Tipilintu - 2.9.2008
Pitäiskö munkin kipittää piikikkääseen karhunvatukkoon ja alkaa hillon keittoon. Teetkö felloe pelkistä vatukoista vai jotain sekistä? Mulla ois tuolla ekaa kertaa vatukoita ja pitäis kai niistä jotain tehdä.
|
By johnu - 2.9.2008
Minä tein viime vuonna pelkistä karhunvatukoista, ja hyvää oli. Teen tänäkin vuonna sitten niistä viimeisistä, melkein ylikypsistä, joita kukaan ei halua enää syödä pelkiltään.
Kyllä mulla pysyi se hillo melkein mustana.
|
By mai-lee - 2.9.2008
"melkein ylikypsistä" lienee taas avainsana. punaisuus palautuu, koska marjat olivat saaneet vasta värin mutta eivät ole ehtineet kypsyä. ainakin viinimarjat ja myös viinirypäleet ovat kypsiä aikaisintaan kahden kolmen viikon päästä siitä, kun ovat saaneet värin poskiinsa.
|
By Tipilintu - 2.9.2008
No niin. 57 minuuttia myöhemmin on jo hillo tölkitetty. Inhan piikikästä touhua. Minulla oli tosihyviä ja pehmeitä marjat ja punaista tuli hillosta! Ajattelin kyllä marjojen olevan ylikypsiä.. Suurin osa on vielä vadelman punaisia pensaissa, saa nähdä kypsyvätkö vielä kun halla tappoi jo kurkut.
|
By Fellow - 2.9.2008
Kyllä ne ihan kypsiä oli vaikka punaisiksi muuttuivatkin, kypsyyden huomaa marjan mausta ja siitä miten irtoaa. Vähänkin raaka marja on kitkerä ja pitää väkisin nyppiä puskasta. Tällä kelillä jos odottaa pari viikkoa kypsymistä niin ovat jo homeessa... Pelkistä vatukoista tein, ekaa kertaa olen asialla niin etten osaa vielä kertoa millaista tuli. Mutta on ne perhanan piikikkäitä!!!
|
By Poppius - 3.9.2008
Purkitin justiinsa lakattoman lakkahilloa. Ihan uusi tuttavuus, mutta ihmettelin mitä tekisin karviaisista... joten tämmöisen ohjeen löysin.
LAKATTOMAN LAKKAHILLO
1,5 kg porkkanoita
3 litraa karviaisia
1 dl vettä
1,5 kg hillosokeria
Kuori ja raasta porkkanat, huuhdo ja perkaa karviaiset. Laita kattilaan ja lisää vesi, keitä noin tunti ja soseuta. Lisää sokeri ja keitä 10 minuuttia. Purkita pestyihin ja kuumennettuihin tölkkeihin, säilytä viileässä.
Mulla tais hurahtaa vähän enempi porkkanoita, kun mittasin ne kuorittuna... öh. Mutta haitanneeko tuo, maku voi vähän muuttua. Tuli semmoista tumman oranssia, kun mun karviaiset on punaisia, vihreistä/keltaisista karviaisista tulisi varmaan lakkahillon väristä. Jännän makuista ainakin lämpimänä, kylmänä ja tekeytyneenä voipi olla aikas hyvää!
|
By mai-lee - 3.9.2008
viime yönä yhden aikaan pesin kattilan ihan tuon saman ohjeen mukaan tehdyn köyhän lakkahillon - niin sitä meillä kutsutaan - jäljiltä. punaisia karviaisia minullakin oli, niin että näytti väärältä ja makukin voimakkaampi kuin miedommista keltaisista tehden. hyvää kuitenkin ja varmasti tulee syödyksi.
|
By mai-lee - 5.9.2008
sanokaas, mitä tehdä tolkuttomasta määrästä lähes ylikypsiä sinikka-luumuja? eivät kestä säilytystä tuoreena enää päivääkään. pakkaseen jo laitoin, liköörin sain tekeytymään, naapurit veivät osansa mutta ämpärilliselle pitäisi keksiä käyttöä. voinko kipata ne vaan mehu-maijaan ja tehdä höyrymehuksi?
|
By Tipilintu - 5.9.2008
Ketsuppia?
|
By Tipilintu - 5.9.2008
Tomaattikastiketta ja kuumana tölkkeihin?
|
By Weikko - 5.9.2008
Vuokkis: lauantai, 30. elokuuta 2008 - klo 14. 43 (yli 6 vuorokautta sitten)
--------------------------------------------------------------------------------
Ps. Kriikunoista kun puhe: Minä olen tehnyt mehua. Mehumaijaan vaan. Hyvin on kelvannut, kaikki jo viimevuotiset juotu. Tänä vuonna ei tällä suomen kolkalla kriikunoita tullutkaan. Itsellä ei ole, mutta tutulta olen saanut silloin kun niitä on tullut.
Myös kriikuna hillo ilman äksyjä lisukkeita on hyvää leivonnassa, esin luumuhillon/ marmeladin asemesta. Mielstäni parempaakin.
|
By Alisha - 5.9.2008
Kuinka teette kriikunahillon? Meillä huippusato tulossa ja joskus tuttu teki kriikunahilloa ja se oli järkyttävän pahaa..
Nyt voisin kokeilla mikäli tietäisin hyvän systeemin.
Muitakin vihjeitä kriikunan käytöstä ottaisin vastaan mielelläni, sillä noita oikeasti on ämpäri määrin tulossa.
|
By Kurppa. - 5.9.2008
Mie olen joskus luumuista tehnyt ja sama kokemus, en tykännyt. Sen takia nyt säilön chilin kanssa ja rommin. Mehua kun on jo riittämiin omenista ja marjoista.
|
By mai-lee - 5.9.2008
vuokkis/weikko - kiitos. mehu-maija on lastattuna ja levy käännettynä päälle:-)
|
By sinivuokko - 6.9.2008
Osaako kukaan neuvoa, mitä tehdä lehtikaalista ja kuinka säilöä se?
|
By mummi - 6.9.2008
Sinikat keitin kivineen ja sitten pyörittelin ne muovisiivilässä ja kivet jäi siihen. Hillosokeria lisäksi ja hyvää kakuntäytesosetta tai leivän päälle.kaikki kuidut tallella.
|
By Kasuariina - 6.9.2008
Viherguru Ulla Lehtonen neuvoo esim. kuivattamaan lehtikaalin lehtiä ja tekemään niistä vihersilppua, jota voi lisätä melkein mihin ruokaan vain. Terveellistä kuulemma.
|
By Kassikäpp - 7.9.2008
Juu, kuivattua lehtikaalia voi heitellä soppiin ja laatikoihin! Purjoa muuten kuivatan paraikaa
|
By Kermesina - 7.9.2008
Voikos palmukaalinkin kuivata?
|
By Kassikäpp - 7.9.2008
Minen tiedä Eikös se lehti ole aika samantyyppinen rapsakka kuin lehtikaalissa?
|
By Paulastiina - 7.9.2008
Mulla on käsitys, että palmukaali on myös lehtikaali ja käytetään samalla tavalla.
|
By Weikko - 7.9.2008
ONKO kukaan kokeillut kuivata luumuja ja kriikunoita? Kannattaako vai onko muita hyviä vinkkejä kuin mehut, hillot ja viini? :-)
|
By Kasuariina - 7.9.2008
Lehtikaalin säilytyksestä luin eilen 40-luvun puutarhakirjasta seuraavaa: laitetaan sen lehdet kellariin ja peitellään kuusenoksilla, säilyy kuulemma kovinkin pitkään tuollaisessa (oletan vanhan ajan maakellarissa).
|
By iesteri - 7.9.2008
kun asuin kerrostalossa nostin lehtikaalin juuripaakkuineen ämpäriin ja parvekkeelle.siitä sain vihreetä soppaan aina helmikuulle asti.viime kesänä kokeilin samaa täällä maantasossa,mutta ei onnistunut.voihan se olla että syksy oli liian lämmin ja se märkäni,tiiä häntä.
|
By mai-lee - 7.9.2008
ryöpättyä lehtikaalisilppua olen pakastanut. kelpaa soppiin, patoihin ja vaikka perunamuusin höysteeksi. google on kiva - sesongin ollessa kohta parhaimmillaan, tahdoin löytää jotain muutakin kuin kuivattuja...
http://www.arppe.fi/reseptit/sailyke/suppilovahveropikkelsi.htm
|
By Weikko - 8.9.2008
Kriikunaviini lähti käymään alta aikayksikön. ;-)
|
By mai-lee - 8.9.2008
sain hölskytellyiksi sokerit suliksi ja nyt on neljä kauniin kaunista luumu- ja yksi vielä kauniinpi = punaisempi kirsikkalikööripurkki jemmattuna jääkaapin ylähyllyn perukoille *joulua odotellessa*
onneksi vanhaa oli vielä jäljellä; sain ottaa uuden sadon kunniaksi.
|
By Weikko - 8.9.2008
Kerrotkos miten sellasta likööriä tehdään??? :o/?
|
By mai-lee - 8.9.2008
luumut (kirsikat) ja sokeri purkkiin. lorautetaan kossua päälle (hedelmien pitää peittyä kokonaan). jätetään keittiön työpöydälle lämpimään ja ohikulkeissa muistaessa hölskytellään sokerit suliksi. siirretään "jääppiin" noin kolmeksi kuukaudeksi tekeytymään. siivilöidään ja pullotetaan.
viinassa lilluneita hedelmiä mussutetaan joulukuussa iltapalaksi, kunnes loppuvat...
|
By Weikko - 8.9.2008
Oho!
Paljos sitä sokeria tarvitaan ja...
mitäs tollasista iltapaloista seuraa??? ;-))
|
By mai-lee - 8.9.2008
luumut ensin astiaan ja sitten kaadetaan sokeria niin paljon, että välit täyttyvät. en minä koskaan ole mitannut määrää.
niistä seuraa ns kierrätys- eli halpa humala. sopii saiturieläkeläisrouvalle vallan hyvin:-)
|
By nanikka - 11.9.2008
Pakastin eilen kokeeksi omenoita, lohkoina, sokeria päälle ja pakkaseen, netistä löydetyn ohjeen mukaan. Onko kellään kokemusta?
|
By Alisha - 11.9.2008
Nanikka on kokemusta ja hyvää tulee eli oikeastaan ainakaan meidän omenat ei muutu oikein miksikään pakastuksen aikana. Helppo tehdä vaikka omenapiirakka keskellä talvea..
|
By nanikka - 11.9.2008
Kiitos Alisha.
|
By Ermeli - 11.9.2008
Minäkin pakastan omppoja valmiina lohkoina, enkä laita edes sokeria. Omenapiirakassa ja kauraomenapaistoksessa oikein hyviä.
|
By sirkeli - 11.9.2008
Minä pakastan omenoita siivuina piirakan päälle ja palasina naposteltavaksi.Hyvin vähän sokeria, jos ollenkaan. Karkeahkoa raastetta laitan pusseihin ja litistän ne litteiksi. Siitä on helppo murtaa sopiva määrä kaali/kiinankaali salaattin.Sulaessaan se mehustaa salaatin maukkaaksi.Lisäksi näitä litteitä pusseja voi pistellä pakastimeen jääneisiin koloihin.
|
By Inki - 11.9.2008
Päättelen siis, ettei tarvitse edes höyryttää vaan raakana laitatte? Siinä tapauksessa elämä kävi helpoksi, kiitoksia
|
By vuokkis - 11.9.2008
Juu, helpotus se on se ettei keitellä, eikä muuta. Olen kauan jo pakastanut omput siivuina. Lohkot vaan pakastepussiin ja ripaus sokeria, hieman ravistaa.. Lapset syö vauhdilla sellaisenaan, puoli kohmeisina. Piirakkaan vaan siitä ja hyvää tulee, kuin tuoreista ompuista.
|
By Temskukka - 12.9.2008
Muistelen, että sokerin lisäys pakastettaviin perustellaan sillä, että pakastaminen "syö" sitä sokeria jonkunverran?
Mutta minäpäs tein omenille semmoisen kokeilun että pudokasomenat lohkottuina mehumaijaan, ja sitten mehusta marmeladia. Helppoa kuin heinänteko ja marmelaadia tuli sangollisesta pudokasomenoita (ja vielä naapurin pihasta - luvalla kuitenkin) monta kunnon lasipurkillista.
Saa ainakin melko terveellistä ja luomua marmeladia talven herkkuhetikiin ja saa menemään vanhempien bingosokerivarastoja hyötykäyttöön...
Eli jos mielikuvitus loppuu niin tehkääpä sitäkin.
|
By Alisha - 12.9.2008
Sirkelin raaste olikin uusi kokemus ja menee kokeiluun!
Olen monena vuonna laittanut omenalohkoja lasipurkkiin ja sokeria päälle, sitten rommia kantta myöten täyteen. Ne on älyttömän hyviä pullan päällä eli teen omenasoseesta "hillopullia" (pyöreän pullan painan kohotuksen jälkeen lasilla litteäksi ja siihen sose) ja siihen soseen päälle pari lohkoa rommiomenoita ja sit uuniin.
Ei muuten paha aperitiivi ole se rommikaan...
|
By sirkeli - 12.9.2008
Minä tein omenasosetta niin, että laitoin omenat lohkoina mehumaijaan. Kun ne oli jonkun verran pehmenneet, jauhoin ne sosemyllyllä, tiheällä terällä soseeksi.Makeisiin kesäomenoihin ei tarvitse kovinkaan paljoa sokeria lisätä. Sitten pakastimeen. Kääretortun täyte on valmista.Hyvää on "kropsunkin" kanssa. Kertyneen mehun keitän sokerin kanssa pulloihin. Se taas on erinomaista riisi- tai ohrankryynipuuron kanssa ihan sellaisenaan, laimentamattomana. Pieni loraus vain lautaselle, ettei kerry liikaa kaloreita!
|
By nanikka - 12.9.2008
Eikös sokeria lisätä sen vuoksi, että se suojaa hedelmien/marjojen C-vitamiinia pakastettaessa? Tietolähteenä finfoodin nettisivut.
|
By Inki - 12.9.2008
Pakasteen jäätyessä ja sulaessa entsyymitoiminta syö tosiaan tuotteen omaa sokeria, joten ilman pientä sokerilisää sulatettu tuote on vähempisokerinen kuin alkuperäinen - tieto on peräisin biologisukulaiselta. Hänen mielestään kyllä riittää litraa kohti pari kolme teelusikallista...
Ja Martat kertovat näin:"Osa marjoista on hyvä pakastaa sokerin kanssa, koska marjoissa tapahtuu pakastevarastoinnin aikana jonkin verran soluhengitystä, joka kuluttaa niiden sisältämää sokeria ja lisää vähitellen marjojen happamuutta. Jo 1/2 - 1 dl sokeria marjalitraa kohti on riittävä määrä. Lisäksi sokeri edistää marjojen maun, C-vitamiinin ja sulatettaessa etenkin pehmeiden marjojen rakenteen säilymistä."
|
By Temskukka - 12.9.2008
Ihan sivuhuomautuksena - minä en oikeasti ehdi enkä tykkää omenien kanssa nypräämisestä. Oikeasti menee hermo niiden siemenien ja madonsyömien perkaamisessa, varsinkin näissä pudokkaissa sitä lajia riittää. Tämän vuoksi meillä ollaan kovasti ahkeran sädekehä pään ympärillä kun saadaan pudokkaita sankoon, ja halkaistuna mehumaijaan  Toisaalta meillä nämä määrätkin ovat aika suuria ja ajankäyttö vedetty tiukille. Mutta mehumaijakonstilla saatte kaunista, hunajanväristä marmeladia Sekä marttahehkua huusholliin...
|
By Alisha - 12.9.2008
Inki kirjoitti asiaa ja noin meille opetettiin ravitsemusopin tunnilla ja se onkin niitä ainoita asioita joka jäi muistikampaan kiinni.
Sokeria ei tosiaan paljon tarvitse laittaa.
|
By nanikka - 12.9.2008
Juu, en minäkään sokeria pakasta. Marjoja ja hedelmiä. Viimeksi taisi mennä n. teelusikallinen tai pari puolen litran ja kolmen vartin pakastepurkkeihin.
|
By vuokkis - 12.9.2008
Nyt tein sitten Kurpitsa hilloa, siis ihan sosetta! Eli ensi talvena Isännyys ja Junior syövät tyytyväisenä kurpitsaa, tietämättään. 3kg, kurpitsaa, (Long white Bush) ja Puolukoita noin 1,5kg. Keitin ja soseutin sauvasekoittimella, hillosokeria ja siinäpä se. Ei ole kurppan paloja, maku pehmeä, mutta kuitenkin sopivan hapokas.
|
By Temskukka - 12.9.2008
Sirkeli, tuo selvittikin asiaa. Saatei jos kotimaista omatuotanto-omenaa liiaksi perkaa se häviää olemattomiin.
|
By sirkeli - 12.9.2008
Pitää vielä selventää, kun äskeinen viestini oli vähän sekava ja poistin se .Omenat siis laitetaan maijaan kuorineen ja siemenkotineen Senverran pitää halkaista, jotta näkee onko sisältä terve. Moulinella menee sopivasti höyryyntyneet omenat soseeksi. Jos näyttää liian sakealta, niin vähän maijasta mehua joukkoon. Kannattaa kokeilla.Jätettä ei jää, kuin kourallinen maijallisesta.
|
By Kaisaliisa - 12.9.2008
Sirkelin ohjeella minäkin teen sosetta. Ei yhtään ylimääräistä työvaihetta kiireiselle ja laiskalle
|
By nemesia - 14.9.2008
Onko kenelläkään kokemusta säilöä omenalonkoja puolukkasurvokseen? Olen kyllä asiasta kuullut ja tarkoitus olisi kokeilla, kertokaa miten olette onnistuneet.
|
By Kurppa. - 14.9.2008
En ole puolukkasurvokseen säilönyt. Tein ihan samoin kun kurpitsapuolukkahilloa. Hyvää tuli. Sekoitin vielä jonkin aikaa keittämisen jälkeen niin hillosta tuli hyvin hyytelömäistä.
|
By Römppäinen - 15.9.2008
Eilen tein omenachutneytä: omenoita(pieninä kuutiointa, käsin leikattuna, se on se tyälöin vaihe...), sipulia, chiliä, inkivääriä, neilikkaa, kanelia, viinietikkaa ja hunajaa, olikohan siinä kaikki? On tosi hyvää mm. possunlihan kanssa (joulupöydässä kinkun kanssa tosi namia) ja sitten sopii myös hyvin juuston kera jälkiruoaksi.
|
By mummi - 16.9.2008
1940 luvulla yleisesti omenalohkoja säilöttiin saaviin puolukkasurvokseen. Tulivat kauniin punaiseksi ja säilyivät hyvin. Korttisokerit ei riittäneet hillojen keittämiseen ja pakastimia ei oltu keksitty.Umpioiminen oli toinen tapa.Kuivaaminen kolmas.
|
By mummi - 16.9.2008
Kurpitsakuutiotkin säilyvät puolukkasurvoksessa.
|
By Alisha - 17.9.2008
Joku taisi kysellä vihreille tomaateille ohjetta jossain vaiheessa. Meidän paikallislehdessä oli tälläinen:
VIHREÄ
TOMAATTISÄILYKE
1½ kg pieniä vihreitä
tomaatteja
500 g sokeria
2 dl väkiviinaetikkaa
2 dl vettä
pala kanelia
10 neilikkaa
pari palaa muskottikukka
Pistele tomaatit haarukalla. Mittaa
sokeri, etikka ja vesi teräskattilaan.
Kiedo mausteet sideharsopalaan
nyytiksi ja laita se liemeen.
Kuumenna liemi kiehuvaksi
ja lisää tomaatit. Keitä miedolla
lämmöllä
kunnes tomaatit
pehmenevät. Nosta maustenyytti
Tölkitä tomaatit liemineen hyvin
pestyihin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin.
Laita
päälle tuorekelmu
ja tiivis kansi. Anna tölkkien jäähtyä
sitten kylmään.
|
By Alisha - 17.9.2008
Paistettuja vihreitä tomaattia:
Toripöydän isohkot vihreät
tomaatit ovat herkkua.
Leikkaa ne paksuiksi viipaleiksi
ja kierittele suolalla
ja pippurilla maustetuissa
vehnäjauhoissa. Kasta
sitten vähän vatkattuun kananmunaan
ja viimeksi
korppujauheeseen. Kuumenna
paistinpannulla voita
ja öljyä ja paista viipaleet
rasvassa. Kypsennä molemmin
puolin noin viisi
minuuttia.
|
By Tuuki - 17.9.2008
Jee minä kyselin. Minulle jäi reippaasti pieniä kirsikka-yms. tomskuja. Ajattelin, että tavallinen säilykeresepti voi olla liian vahvan makuista pikkutomskuille. Pitänee kokeilla säveltäen .
|
By Alisha - 17.9.2008
No hyvä, että tuli tarpeeseen.
tässä lisää ohjeita tomaateille
KOTIKETSUPPI
reilu kilo tomaatteja
4 sipulia
3 punaista paprikaa
1½ dl fariinisokeria
1½ dl punaviinietikkaa
1 tl suolaa
½ tl basilikaa
½ tl neilikkaa
¼ tl kanelia
Leikkaa tomaattien päihin ristiviilto ja
kasta ne haarukan nokassa muutaman
sekunnin ajaksi kiehuvaan veteen. Laske
ne sitten kylmään veteen. Vedä kuori
pois. Leikkaa tomaatit, sipulit ja paprikat
lohkoiksi. Mittaa muut aineet paitsi
valkosipuli kattilaan, kuumenna kiehuvaksi
ja lisää kasvikset. Keitä miedolla
lämmöllä noin tunnin ajan. Sekoita
välillä. Soseuta ja mausta murskatulla
valkosipulilla. Tölkitä sose pestyihin
ja kuumennettuihin lasitölkkeihin.
Sulje tölkit ja siirrä
ne jäähtyneinä kylmään.
|
By Alisha - 17.9.2008
Edellä oleva kotiketsuppi yllätti maullaan ja minä ainakin tykkäsin kovasti. Tosin reseptiä muuttelin, koska kaikkea ei kaapista löytynyt.
Chiliä laitoin paprikan tilalle ja punaviinietikka korvattiin valkoviinietikalla ja basilikan korvasin pizzamausteella.
Fariinisokeri antoi hyvän maun ja kaneli varmaan toinen hyvä.
|
By Pienipolku - 18.9.2008
Mitenkähän omenoita kannattaisi kuivata? Sato on tänä vuonna aivan valtava. Pakastimeen ei enää mahdu ja mehumaijaa minulla ei ole. Lasipurkkejakaan en ole jemmannut, joten ne ovat pois suljettu. Kuivaaminen jää siis ainoaksi keinoksi säilöä edes pieni osa siitä, mitä puut ovat tuottaneet.
Hyötykasvikuivuri olisi oiva ratkaisu, mutta sen puuttuessa ajattelin porata siemenkodat pois ja viipaloida omput, mutta pitäisiköhän ne kuoriakin? Kuivausta aion kokeilla 50 asteessa sähköuunissa uunin luukku auki. Mielipiteitä? Kauankohan siihen pitäisi varata aikaa?
Voisikohan mikroa käyttää kuivaamiseen? Sinne nyt sopii vain pienempiä määriä kerralla, mutta voisi olla sähköhellaa nopeampi.
|
By nanikka - 18.9.2008
Epäilen, ettei mikrolla onnistu: se on suljettu tila, eikä sieltä kosteus haihdu. Sieltä taitaa tulla vaan kypsennettyä omenansiivua.
Mä olen joskus ostanut kuivattuja omenansiivuja ja niissä oli kuoret mukana.
|
By Ermeli - 18.9.2008
Naapurin rouva kertoi viime viikolla, että hänen äitinsä on kuivannut ihan ritilän päällä pöydällä ja olivat hyviä. Itse ajattelin kokeilla kuivaamista kiertoilmauunissa tai ritilällä keittotason päällä, kun leivinuunissa on ollut tulet. Kuorineen minä ajattelin kuivata, viipaloi vain ohuita siivuja.
|
By jalomi - 18.9.2008
Ketäköhän se oli, joka neuvoi kuivaamaan omenanviipaleita pannuhuoneessa? Kokeilin, ja hyvin onnistui!
|
By Ahdekaunokki - 18.9.2008
Minä olen kuivannut sieniä, omenanviipaleita, yrttejä, ym. ohuen puuvillakankaan päällä kodinhoito/pyykinkuivaushuoneen lattialla. Huoneessa on lattialämmitys, ja siellä nuo kuivuvat parissa päivässä rapsakoiksi sulassa sovussa pyykkien kanssa.
|
By mai-lee - 18.9.2008
sainhan lainata pätkän? piivi-> "Pannuhuoneessa putkien päällä ei mene kauan, kun ovat rapsakoita. Leikkaan ihan kuorineen, siemenkodat vain poraan pois. Jotenkin mukavaa touhua, kun voi laittaa yhden omenan tai ämpärillisen kerrallaan."
|
By Pienipolku - 18.9.2008
Ah, nyt keksin. Laitan omenaviipaleet uunipelleille ja pellit saunanlauteille. Siellähän on tilaa. Leivinlaudallekin saa leviteltyä aikamoisen määrän. Kiitos vastauksista! Olipa hyvä, että ajattelin taas ääneen.
|
By Liina - 18.9.2008
Meillä pujotettiin (kun olin lapsi) viipaloidut omenat poranreijistä naruun kuivumaan. Nopsemmin tietysti kuivuvat, jos on lämmin paikka, mihin nauhan ripustaa. Omena'naru' on aika kauniin näköinenkin.
|
By Pienipolku - 18.9.2008
Omenanarut ovat tosiaan hauskannäköisiä. Samoin kuivatut omenarenkaat lasipurkeissa ihan vaan keittiön koristeina.
|
By Pirkkis - 18.9.2008
Samanlailla minä olen kuivannut omenoita narussa, lapset söivät niitä kilvan. Olivat kuin karamellejä olisi syönyt.
Nyt kun on kuivuri, kuivaan sillä.
|
By nanikka - 5.10.2008
Voiko porkkanaraastetta pakastaa?
|
By Alisha - 5.10.2008
Ainakin minä olen pakastanut eikä se paljonkaan muuttunut eli sanoisin jotta voi..
|
By nanikka - 5.10.2008
Kiitos.
|
By sirkeli - 11.10.2008
Minä pakastan porkkanaraastetta, ja hyvää tulee. Näin sadonkorjuun aikana kaikki pienet ja katkenneet raastan ja pakkaan pusseihin, jotka painelen litteiksi. Siitä on helppo murtaa kulloinkin tarvittava määrä. Se on melkein mehukkaampaa, kuin tuoreista porkkanoista tehty raaste.Keväällä kellarista samoin raastan ja pakastan loput, ennenkuin ne ehtii itää. Porkkanaraasteeseen sopii muuten kostukkeeksi oikein hyvin vaaleista karviaisista tehty höyrymehutilkka, laimentamattomana.
|
By sirkeli - 11.10.2008
Toisenlaista tomaattimarmelaadia vihreistä tomaateista. Juuri sain purkitettua ja laitoin ohjeen tähän. 1,2 kg vihreitä tomaattia leikataan ohuehkoiksi siivuiksi. 3 sitruunan mehu ja kahdesta (hyvin pestystä) raastetaan kuorikin. Kiehutetaan hiljalleen kunnes viipaleet pehmenevät. Värikin muuttuu kellanvihreäksi. Lisätään 800 gr sokeria ja keitetään vielä jonkin aikaa, n.15 min. Purkitetaan kuumana. Tämä on aika makeaa sosetta, hyvää perunamuusin ja lihapullien lisäkkeenä.
|
By Syklaami - 10.11.2008
Oisko kellään tietoa inkiväärin säilönnästä tuoreena?
Voiko sitä kuivata,pakastaa ja pitääkö se kuoria?
Ostinpa liian ison palan ja nyt pitäis saada jotenkin säilyy,kun ei ole ihan halpaakaan.
|
By Nuu - 10.11.2008
Syklaami, tuoreen inkiväärin säilöntää koskeva kysymyksesi löytyy nyt täältä
|
By Kassikäpp - 10.11.2008
Inkivääriä voi ainakin kuivata ja jos oikein viitseliäs on, jauhaa samanlaiseksi kuin myytävä i-jauhe. Kuoritaan ja leikataan hyvin ohuiksi siivuiksi, paperin päälle...
|
By Tanya - 13.1.2009
Voiko porkkanaa, perunaa ja muita juureksia pakastaa esim. viipaloituina? Täytyykö ne esikeittää tms?
Teen mielellään juureslaatikoita, mutta juuresten pilkkominen käy työstä ja kun ruoanlaittoaikaa on niukalti, niin turvaudun pakstealtaan pusseihin.
|
By nanikka - 13.1.2009
Kyökkikoulussa aikanaan sanottiin, että pitää esikeittää. Niin olen sitten tehnyt.
|
By Tanya - 13.1.2009
Kiitos nanikka. Sitten vaan leikkuri esille ja potut suikaleiksi.
|
By Temskukka - 13.1.2009
Esikeitto ja pikainen huuhtelu kylmällä vedellä pysätti muistaakseni sen entsyymitoiminnon, joka pakasteessakin muuttaa ruuan makua ja väriä?
Minä olen uskollisesti joko esikeittänyt kuumassa vedessä tai kuumentanut pikana mikrossa. Mikrokuumennus ei mielestäni vie makua niin paljoa kuin se vedessä keittäminen, joten ainakin parsakaalin kanssa olen toiminut mikrotellen.
|
By mummi - 14.1.2009
Porkkanat pesen syksyllä ulkona ja keitän 10 l kattilassa kuorineen. Sitten kuorin ja osan palottelen ja osan muussaan. Pakastan sopivan kokoisiin rasioihin tai muovipusseihin.. Saan nopeasti porkkanalaatikkoa, kun lisään vähän riisiä ja maitoa ja palaset voi käyttää lisäkkeinä tai mihin vain. Kuoritut vihannekset kiehautan hyvin vähässä vedessä ja pakastan keitin vesineen.keitin vedessä on niitä liuenneita ravinteita.Huuhtominen vie makua pois.
|
By Paulastiina - 14.1.2009
Porkkanaraasteen ainakin voi pakastaa siltään.
|
By lumi - 17.7.2009
Onko kukaan kuivattanut mansikoita ? Ne mitä kaupassa myydään ovat tosi hyviä, nyt meinasin kokeilla.
|
By Kassikäpp - 18.7.2009
Jonkinlainen pakastekuivausmenetelmä ainakin on olemassa, en tiedä tarkemmin.
Entäs metsämansikka, sitähän ei voi pakastaa? hillota?, kuivaus lienee ainoa vaihtoehto?
|
By Wisteria - 24.7.2009
Haluaisin tehdä ´kerrossäilykettä'' puutarhani hedelmistä ja marjoista eli siis sitä mukaa kun satoa tulee niin lisätään purkkiin. Onko kukaan kokeillut? Eli ainekset ovat ymmärtääkseni sokeria, viinaa ja marjoja/hedelmiä.
|
By Heksu - 24.7.2009
Oliskos se sopiva viina ollut tumma rommi? Marjat ja hedelmät purkkiin, kerros sokeria päälle ja viinaa niin, että peittyvät. Aloitetaan nyt kohta ja jouluna valmista, niinkös se meni? :o
|
By Fellow - 24.7.2009
Rommiruukku-hakusanalla löytyy googlesta monta osumaa, osa taitaa tulla tänne penttiin.
|
By Tuuki - 28.7.2009
Apuva! Chilejä tulee älyttömän runsaasti mutta en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt ohjetta säilykechilille. Siis semmoista ensikädessä missä ne säilötään etikka-yms.liemeen vähän kuten kaupoissa on myytävänä. Muutkin reseptit olisivat tarpeen.
|
By Kurppa. - 28.7.2009
Mie olen tehnyt etikkapunajuurten säilöntäliemi ohjeen mukaan. Makeus vie hieman tulisuutta. Yhdessä ohjeessa keitin ensin valkosipulinkynsiä ja chilejä liemessä ja lopuksi lisäsin vielä avomaakurkun lohkoja. Yksi parhaista säilykkeistäni.
|
By bee - 28.7.2009
Tässä tuolta chilifoorumilta napattu ohje:
 Etikkasäilöntä « Vastaus #4 : Syyskuu 15, 2005, 19:03:13 »
Hyväksi koettu kokoonpano: purkillinen chiliviipaleita (kynsilaukkaa ohuina siivuina) 3 dl omenaviinietikkaa 1 dl hunajaa ½ - 1 rkl suolaa (rosepippuria) (basilikaa)
Viipaloi chili (ja kynsilaukka), keitä liemi ja kaada se kuumana chiliviipaleiden päälle. Anna vetäytyä n. puoli tuntia. Asettele chiliviipaleet (ja kynsilaukka/basilika kerroksittain) purkkiin. Kuumenna liemi ja kaada se chiliviipaleiden päälle. Sulje purkki. Valmista nautittavaksi parin viikon päästä - säilyy pitempäänkin, jos... :lol:
Paholaisen hillokin on HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!! Ohjetta en justiin ulkoa muista, mutta varmaan netistä löytynee .
|
By bee - 28.7.2009
Miten toi ohje kuulostaa kummalta?? Eikö sentään yksi kuumennus ja purkiin kaato riittäisi? Hmmmphhhh.....
|
By Nuu - 28.7.2009
Laitoin ensin tuohon ylle Paholaisen hillo-reseptin, mutta siirsinkin sen tuonne Puutarhurin kokkaus ja reseptinurkka -ketjuun 
|
By Tuuki - 28.7.2009
Kiitos pitääpä kokeilla. Ennen en ole kuin kuivannut ja pakastanut mutta kun sato on nyt noin iso niin sitä riittää moneenkin kokeiluun. Toivottavasti talvivalkosipulit tuottavat myös satoa niin eikun kokkaamaan.
|
By Tupu78 - 4.8.2009
Löytyisköhän keneltäkään ideoita miten muuten avomaankurkkuja voisi hyödyntää kuin suola-tai maustekurkkuina, niitä on nyt säilötty niin paljon "tavalliseen tapaan" että uudet säilöntäideat on erittäin tervetulleita, jottei pois tarvitse heittää!
|
By bee - 4.8.2009
Tässä yksi ohje kurkuille:
Tarvitset: 2 kg avomaankurkkuja 1 l kivennäisvettä 4 dl väkiviinaetikkaa 4 dl sokeria ½ dl suolaa 2 rkl sinapinsiemeniä nipun tilliä valkosipulia (perinteisiä 1-2 kpl, yksikyntisiä 3-5 kpl) kannellisen astian, johon kaikki em. ainekset mahtuvat lasipurkkeja
Tee näin: Huuhtele ja viipaloi kurkut.
Sekoita muut ainekset astiassa (kattilassa, ämpärissä tms.). Jos käytät kynnellisiä valkosipuleita, puolita kuoritut kynnet. Yksikyntiset voit leikata neljään osaan.
Lisää kurkkuviipaleet liemeen ja sekoita hyvin. Tässä vaiheessa voi tuntua, että lientä ei ole tarpeeksi peittämään viipaleita. Ollos huoleti, sillä kurkuista irtoaa sen verran reippaasti nestettä, että eipä aikaakaan kun viipaleet lilluvat väljässä liemessä.
Lisää vissy viimeksi liemeen, aikamoinen sihinä kuuluu .
Aseta astian kansi paikoilleen ja anna kurkkujen muhia liemessä kolmen päivän ajan. Sekoita satsia välillä. Kurkut saavat tekeentyä huoneenlämmössä.
Lasipurkita kurkut ja säilytä niitä jääkaapissa. Jos olet kovasti perso rapsakoille, valkosipulisille etikkakurkuille, niin tee kerralla tupla-annos!
Netistä aikoinaan bongattu ohje ja hyviä ovat! Varmaan toi vissy vaikuttaa!
|
By Tupu78 - 4.8.2009
Kiitos bee ohjeesta, nyt ne on tehty ja odotellaan. koskas niitä sitten sopii maistella?
|
By bee - 5.8.2009
Tupu78, samalla tavalla ku tavallisiakin etikkakurkkuja. Voivat muuten loppua het alkuunsa kun maistelemisen makuun pääsee, terveisin nimim. 'Kokemusta on'Muoks: Muistathan antaa niiden tekeytyä ämpärissä tms. astiassa ensin ja sekoittelet kolme päivää ennen kuin purkitat :-D.
|
By iesteri - 8.8.2009
hapankurkut:astian pohjalle viilin hera ja hapankurkun palanen,sitten pestyjä mustaviinimarjan lehtiä ja kerros pieniä pestyjä kokonaisia kurkkuja,sitten kerros sipulirenkaita ja viipaleituja valkosipuleita,sinapinsiementä ja punapippuria ja maustepippuria.toiset laittavat piparjuuren paloja ja inkiväärin paloja,muuta itse henkilökohtaisesti en laittais .kerrosten määrä riippuu astiasta ja kerrosten paksuus on makuasia.päällimmäiseksi tulee mustaviinimarjapensaan lehdet.liemeksi keitetään 3% suolavesi(30g/10l vettä) ja se kaadetaan kylmänä kurkkujen päälle.astia(mieluummin viiniastia jossa vesilukko,ei välttämätön)pidetään huoneenlämmössä noin 10-13pv ja sitten viedään viileään.parin viikon päästä voi lirkkiä maistiaisia!terveellistä,ei sokeria eikä etikkaa!jos tuosta jotain oleellista puuttuu ,korjaan huomenna kun isäntä on tarkastanut tuon reseptin.kurkkujen on oltava pieniä,jos siemenet on jo muodostuneet,niin kurkusta tulee lötköjä.ihastut tai vihastut!
|
By Kassikäpp - 8.8.2009
Onko tuo annos purkillinen, ämpärillinen vai saavillinen? Lähinnä tuo heramäärä suhteessa muihin? =D
|
By iesteri - 8.8.2009
heran tarkoitus on herättää happamoituminen,heran määrä ei ole oleellinen.me tehdään 25l saaviin,ainakin se siihen riittää.
|
By Kassikäpp - 8.8.2009
Se? Siis viilipurkin? =)
|
By iesteri - 8.8.2009
tavallisen viilipurkin hera.valutan suodatinpussin läpi!
|
By Kassikäpp - 8.8.2009
Kiitos! Yllättävän pieni määrä riittää.
|
By iesteri - 9.8.2009
isäntä tarkisti hapankurkkujen teko-ohjeen ja sanoi tulla reseptillä onnistuvan!
|
By Nuu - 13.8.2009
Mikä säilöntäaine kävisi tomaattisoossille? Tein Kurpitsan ohjeen mukaan sitä, ja se on aivan ihanan makuista. Pakkaseen ei mahdu joten nyt on lähdettävä ostamaan säilöntäainetta jotta saa soossin purkitettua. Kotona on vaan marjoille hyytelöimisainetta ja kurkuille säilökettä
|
By Kurppa. - 13.8.2009
Atamonia olen laittanut sillekin (sitä on nesteenä ja jauheena). Kannattaa purkittaa aika pieniin purkkeihin. Ei säily kovin pitkään avattuna.
|
By Nuu - 13.8.2009
Kiitos Kurpitsa, hienoa kun huomasit kysymyksen ja kerkesit vastaamaan. Tuossa yritin kuukkeloida epätoivon vimmalla asiasta tietoa muttei tärpännyt kertaakaan. Onneksi palasin takaisin vielä tänne penttiin. Nyt siis kaupoille
|
By Araminta - 13.8.2009
Hyytelöinnistä kysyisin viisaammilta. Olen useasti keittänyt omenamehua ja yrttejä paahtoleivän päälle hyytelöksi, mutta vaikka maussa ei ole mitään vikaa, on tavallisesti hyytelöittäminen jotenkin epäonnistunut, eli tulos on joko niin löysää, ettei se pysy paahtiksella, tai sitten paakkuista. Olen kokeillut pektiiniä ja agar-agaria, jälkimmäinen onnistuu vähän paremmin, mutta määrä on tosi vaikea arvioida, kun sitä on vaikka missä muodossa. Osaisiko joku kirjoittaa ihan tumpelo-ohjeet miten hyydytetään liemi, jossa ei itsessään ole mitään hyytyvää? Liivatteella tietysti voi hyydyttää vaikka vettä, mutta se tuskin säilyisi, vai?
Aiemmin kyseltiin täällä Inkiväärin säilönnästä, itse olen vain keittänyt tikkusina hillokkeeksi sakeaan sokeriliemeen. Vaikka eipä sitä ole yleensä jäänyt poisheitettäväksi. Kerrankin aprikoin, mitä teen, kun olisin tarvinnut sitä sekä säilöntäliemeen että ruokaan, eikä jäljellä oleva pala riittänyt molempiin. Sain mielestäni hyvän ajatuksen: koska vahvin maku on juuri kuoren alla, panen kuoret maustepussiin säilöntäliemeen. Muuten hyvä, mutta tietysti siippani keksi ruveta siivoamaan keittiötä juuri kun kuoripino lojui työpöydällä ja hivautti ne roskikseen.
|
By trekooli - 14.8.2009
Ensimmäinen koesatsi vihreitä tomaatteja kiehuu kattilassa. Ei ole pelkoa ylikypsistä. Jos oikein tarkalla silmillä katsoo, niin joissain tomaateissa on häivähdys punerrusta(tai rusketusta).
Vaan onko tietoa, saako umpiointitölkkeihin erikseen tiivisteitä?
|
By Kurppa. - 14.8.2009
Olen kaupassa nähnyt.
|
By tiipero-82 - 16.8.2009
Missä muodossa kannattaisi pakastaa perunaa? Ovat uusia, ohutkuorisia perunoita, jotka nostin sepän toukkien armoilta maasta pois, muta kellaria ei ole ja satsi on kuitenkin reilsuti enemmän kuin mitä ehtisi syödä ennenkuin vanhenevat jääkaapissa. Tuon pakastuksen lueskelin netistä, ja ajattelin kokeilla, mutta olemmetko tehneet esim. jotain laatikoita. tms?
|
By Kassikäpp - 16.8.2009
Laatikko viipaleina ehkä voisi onnistua, mutta ei soseena, perunassa ei ole vielä tarpeeksi tärkkelystä, että siitä saisi muusia.
|
By tiipero-82 - 16.8.2009
Kiitos Kassikäp. Itse surffasin tuolta netin uumenista imelletyn perunalaatikon ohjeen ja ajattelin sitä kokeilla myös, tavallaanhan se ei ole muussina siinä. Olen muuten isännän kanssa tehnyt muussiakin uusista perunoista, tai minä sanoin heti että ei voi thdä ei onnistu kun ovat uusia ja isäntä ei titetnkään uskonut vaan teki vaan, ja ihan hyvää siitä tuli.Saatoivat olla kyllä "kaupan uusia"(=vanhoja) perunoita.
|
By Nuttura - 17.8.2009
Hei, mie oon joskus kuullut että uusia perunoita vois pakastaa esim, jouluksi. Ne pitäis esikeittää muutama minuutti. Puikuloita ois joku tehny niin?? Oiskohan tuo ihan kokeilun arvoinen juttu?
|
By mumimyy - 17.8.2009
Minä olen pakastanut uuttaperunaa kiuhuvaan kevyesti suolatussa vetessä pinet perunat noin 3-4 min ja sitten kylmää vettä päälle jäähtyneenä pakkaseesn pusseissa täytyy pussittaa suoraa vetestä ei saa antaa pinnan kuivua.
Oli muuten ihan hyviä pakkasesta laitoin kylmään veteen sulaan ja sitten keitin kypsiksi.
Ainoa vika oli että pakastin niitä niin paljon että syötiin aika usein talvella ja vähän kyllästy uusiin perunoihin.
|
By Kassikäpp - 17.8.2009
Juu, nyt kun Nuttura mainitsi, niin muisti palailee pätkittäin täälläkin. Tuolla mumimyyn konstilla, mutta silloin on ollut tosiaan "uutta perunaa" eli ihan ensimmäistä satoa. Tämähän oli tosi muodissa joskus yli 10 vuotta sitten: joulupöytään uusia perunoita!
|
By Jatuuli - 17.8.2009
Minäkin olen pakastanut perunat joulua varten jo yli parikymmentä vuotta.
Lisään jäiset perunat suoraan kiehuvaan veteen.
|
By Kurppa. - 17.8.2009
Eilen oli puhetta kesäkurpitsasitruunahillosta:
Kesäkurpitsahillo
600g sitruunaa
1 kg kesäkurpitsaa
1 kg hillosokeria
Pese kolme sitruunaa hyvin kuumalla vedellä ja raasta keltainen kuori suikaleiksi kattilaan. Kuori kaikki sitruunat hyvin (valkoiset röpöt pois) ja hienonna monitoimikoneella tai veitsellä. Raasta kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi. Kiehauta kuoriraaste, sitruunahakkelus ja kurpitsaraaste. Lisää vähitellen sekoittaen hillosokeri. Keitä 10 min. kunnolla. Kuori vaahto pois ja hauduta hiljalleen 30 min. Tölkitä heti. Olen tehnyt tätä sekä keltaisesta että vihreästä kesäkurpitsasta, syömme tätä paahtoleivän päällä.
Tämä on Nannan ohje. Mie olen vaan raastanut sitruunankuoren ja puristanut mehun joukkoon.
|
By Liisukka - 17.8.2009
Mä en muista, oonko laittanut nää jo tänne, mutta kertaus on opintojen äiti... Ainakin jälkimmäinen on tosi hyvää täytekakkujen täytteenä.
Maukas kurpitsasalaatti
1 l kurpitsaa karkeana raasteena
2 suurta sipulia silputtuna
2 sellerinvartta ohuina viipaleina
etikkaliemi
1 dl rajamäen etikkaa
2 dl vettä
3 dl sokeria
1 kanelitanko
pieni pala inkivääriä
Kiehauta etikkaliemi ja lisää sellerinvarret ja sipulisilppu.
Keitä hiljaa muutama minuutti.
Lisää kurpitsaraaste.
Jatka keittämistä kunnes kurpitsa on läpikuultava ja pehmeää.
Tölkitä kuumana.
Makea kurpitsamarmeladi
2 kg kurpitsaa paloina
1,5 kg hillosokeria
2 dl vettä
2 kpl sitruunoita (jos haluat kirpeämpää lisää sitruunoiden määrää)
Keitä ensin kurpitsa ja vesi.
Lisää sokeri ja sitruunat.
Soseuta sauvasekoittimella ja tölkitä.
Todella hyvää esim. kääretortuntai täytekakun täytteenä.
|
By anita - 18.8.2009
Kiitos, Kurpitsa. Tuota pitää kokeilla.
|
By Nuu - 18.8.2009
Onko pavuille jotain säilöntäohjetta kenelläkään? Pensaspapuja (palkoineen) voisin kokeilla säilöä, sekä härkäpapuja (niistä pelkkiä papuja). Nyt olen vain pakastanut tähän mennessä, mutta mielelläni otan vastaan muitakin säilöntäohjeita jos kellään on
|
By mumimyy - 18.8.2009
Etsiin oikea paikka missä voisin kysyä päädyin tänne olen suunitellut ostaa kuivurin siis hedelmien ja sienien kuivaamiseen nyt kysyn mikä oli paras vaihtoehto mitä käytätte.
Naruilla tai uunissa en enää halua kuivat
|
By mumimyy - 18.8.2009
Onko kukaan tehnyt limeistä hilloa sain kilon limeitä (taivutus pielessä) nyt mietin mitäs niistä tekisin
|
By Kurppa. - 18.8.2009
Miulla on Venäjältä ostettu kuivuri. Siinä on kolme ritilää. Paremmasta en tiedä kun en ole muita käyttänyt.
Tein niistä viimeksi kesäkurpitsasitruunahilloa (jos nyt samasta puhutaan
|
By mumimyy - 18.8.2009
sitä tein viime vuonna ei oikein tehnyt kauppaansa nyt tekisin vain limeistä tai lime ja joku marja
|
By iiris-kukka - 18.8.2009
Meillä on kaksikin itsetehtyä kuivuria. Toinen tehty vanhasta keittiön alakaapista ja toinen vanhasta tietokoneen keskusyksiköstä. Kaapin ovesta sahattiin alhaalta osa pois ja laitettiin ulkopuolelle hylly, jonka päälle auton sisätilan lämmitin puhaltamaan. ylhäältä pääsee ilma vaihtumaan. Sivuihin tehtiin kannattimet ritilöille. Lämpö nousee sisällä 45 °C. Hyvin pelittää. Sitä toista en osaa kuvailla, mutta mies käyttää nykyään sitä koko ajan kun kuivailee vaelluksilleen ruokiansa.
|
By Irsa - 18.8.2009
mumimyy,munkin on tehnyt mieli ostaa kuivuri,koska sienestän paljon.Olen vaan saanut kuulla,että leluja ovat varsinkin isoille määrille!-Tietenkin on suuriakin kuivureia jotka ovat tehokkaita,tarvitaan paljon tilaa ja rahaa.-Kysy vaikka paikalliselta Martta-yhdistykseltä,saattavat jopa antaa vuokralle,jos olet onnekas! Minäkin odotan mielenkiinnolla kokemuksia kotikuivureista!
|
By Weikko - 18.8.2009
Meillä on Chef-merkkinen kuivuri. En tiedä onko hyvä vai huono. Siinä voi laittaa kuivattavaa kuudelle tasolle yhtä aikaa. Vie sähköä 250 W.
Mää saan siihen kerralla sen verran suppiksia, kun mä yhellä sienireissulla kerään. Kuivaaminen on näin nopeampaa ja turvallisempaa, kun ei tartte pelätä homehtumista. Ei myöskään tartte olla koko ajan vaihtamassa sanomalehtiä sienten alta. Ei ollu tarjous, mutta ei hinta kuitenkaan ollut mitenkään paha. Luultavasti ostettu jostain Keski-Suomalaisesta kyläkaupasta. ;-)
|
By Irsa - 18.8.2009
Weikko,kauanko menee,jos kuivuri on täynnä?
|
By Weikko - 19.8.2009
Ei ole hirveesti merkitystä onko täynnä vai ei. Kuivausaika riippuu lähinnä siitä kuinka korkea on vesiprosentti. Ja niin sanoo ohjekirjakin. Ei anna minuutteja. Eli onko suppikset sateen jäljiltä vai 2-3 poutapäivän jäljiltä. On kovin tuore hankinta, että ei oo hirveesti kokemusta, mutta päädyin jättämään "myllyn" yöksi päälle, aamulla pimeeks ja sitten seuraavana iltana töitten jälkeen sato purkkiin.
Tietty jos latoo ylitäyteen niin, että se lämmin kuivaava ilma ei pääse kuivausritilöistä läpi, niin on alkuun hitaampaa, mutta kasaanhan ne kuivattavat menee ja sitten taas henki kulkee.
Siippa on kuivannu sillä omenoita ja luumujakin, mutta siltä on turha kysyä. Vastaus on kuitenkin "en muista". ;-)
Parasta tossa on, että kuivausilma ei ole liian kuumaa eli se kuumuus ei vaurioita satoa. Eli lämpötilalla on merkitystä. Ja sähköliesi kuivaus on huonoa.
|
By trekooli - 19.8.2009
Mulla on Evermat-merkkinen kuivuri, sellainen pyöreä. Siinä on muistaakseni neljä tasoa päällekkäin ja vaihtelemalla tasojen paikkaa saa aika tasaisen tuloksen. Aikoinani, kun harrastin vaeltamista, kuivasin kaikki mukaan tulevat ruuat. Lihat, kalat, katkaravut, kesäkeittovihannekset, perunat ja tietysti omenoita ja suppiksia. Herkkutattejakin olen kuivannut, hyvin luanas muuten, mutten vaan tykkää tateista. Ainoa, mitä mun kuivurissa ei oikein voi kuivata, on jauheliha, koska se tulee verkosta läpi.
|
By eevastiina - 19.8.2009
Minullakin on 6-tasoinen Evermat -kuivuri pelittänyt jo lähes 20 vuotta ja syksyisin se on kovassa käytössä. Kuivattelen suppikset, tatit, omenat, yrtit, lehtikaalit, purjot jne. Mustikoita tekisi mieli kuivata, toivottavasti vielä löytyy..
|
By Weikko - 19.8.2009
Tähän ehkä kannattaa tutustua: Linkki
|
By Weikko - 19.8.2009
Ja ehkä tähän: Linkki
|
By Tuulia-tuu - 22.8.2009
Vaihdan aihetta välillä, onko keittiötaitoja omaavilla vinkkejä kesäkurpitsan pakastamiseen? Kerran kokeilin, suht isoina kuutiona pakastin ihan tuoreeltaan. Ei ollut hyvä tapa, valmiissakin ruoassa maistuivat pahville. Pitäiskö kesis ryöpätä ennen pakasatusta vai sopiiko pakkaseen ollenkaan?
|
By Kaisaliisa - 22.8.2009
Pilko kesäkurpitsa uunipannulle leivinpaperin päälle ja kypsennä puolikypsäksi uunissa. Pakasta sitten.

|
By Tuulia-tuu - 22.8.2009
Kiitos Kaisaliisa vinkistä. Tuota kokeilen.
|
By mummi - 22.8.2009
Ihan kapeita kesäkurpitsoja pakastin viipaleina litteäksi muovipussiin. Siitä sai sitten pitsan tai jonkun suolaisen piirakan päälle kauniita pihreitä renkaita. Ei kai ne millekään maistuneet, mutta oli kauniita.Pieniä annoksia, on helppo käyttää.
|
By välke - 24.8.2009
Minä keittelin tänään karviaismarjahilloa. Taiteilin kaikkiin etiketit ja annoin yhden purkin äidilleni. Myöhemmin hää soitti ja kysyi, että mitä niissä muissa purkeissa lukee? Menin tarkistamaan, kaikkissa luki nätisti " Raparperihillo 2009"...
|
By viherpeukalo - 24.8.2009
|
By aronja - 24.8.2009
Välke on tehnyt yllätyssäilykkeitä.. Nimilapuista olisi kyllä toisinaan hyötyä -aikanaan sain anopilta purkillisen hilloa. Mustaa kuin mikä joten hän tuumasi että mustikkahilloahan tämä. Jostain syystä se purkki sitten pyöri avaamattomana vaikka kuinka ja kauan ja lopulta päätin että taidetaan laittaa kompostiin kun ei meillä tuo mustikka oikein uppoa kenellekään. No, tyhjensin jo kompostiin menevään sankkoon useamman purnukan sitä sun tätä ja lopulta avasin sen mustikkahillon ja ryhdyin kaatamaan sitä sankkoon.. Ei se mitään mustikkahilloa ollut vaan tervaa!! Appiukko oli joskus tervankeitossa mukana ja toi sieltä kotiin muutaman purkin joten sitäpä sitten oli mustikkahillona annettu..
|
By intopii - 25.8.2009
Kävipä positiivinen köpelö: yhdestä ainoasta karviaispensaasta tuli 7,5 litraa marjoja. Mitäs niistä sitten tekee, kun pienen perheen hillot on keitetty, pikkelssit purkitettu ja liköörikin muhii lasipurkissa...?
|
By riki - 25.8.2009
Oletko jo kokeillut "köyhän miehen lakkahilloa"? karviaista ja porkkanaa.Ohjetta ei ole,mutta maistellut olen ja todennut hyväksi.
|
By intopii - 25.8.2009
riki, täytyy tunnustaa, että sitä en ollut ajatellut tehdä, mutta ehkä se olisi se kaikkein vaivattomin ratkaisu. Kun kerran kannustit: porkkanakauppaan huomenna lähtee tämä kauhanvarsi!
|
By Poppius - 25.8.2009
Minä tein, en muista millä ohjeella. Mutta sen virheen tein, että laitoin liikaa porkkanaa... Ohjeessa sanottiin että x verran porkkanaa, ja y verran karviaista, kuori porkkanat jne... Noh, minäpä kuorin porkkanat ensin ja sitten punnitsin ne. Liikaahan niitä tuli kun kuoret kumminkin painaa jonkin verran, maistuu minusta liikaa porkkanalle, eikä ole viime vuonna tehdyt purkit juuri vajuneet.
Säilöntään liittyvä juttu tämäkin. Meillä loppuu aina mansikkahillot keväällä. Tänä talvena älysin, että mansikkahilloa voi jatkaa omenahillolla! Aina kun mansikkapurkista oli kolmannes syöty, täytin sen omppuhillolla täyteen ja sekoitin. Oikein hyvää, maistuu vielä tarpeeksi mansikalle, ja hyvin kelpaa toisillekin, vaikka omppuhillo ei meillä muille tahdo kelvata kuin minulle. Ja sitä on paljon.
Paholaisen hilloa tein viime viikolla eka kerran, ja NAMINAMI se on herkullista! Sopivan tulista mutta makeaa, vie kielen mennessään kun liharuuan lisukkeeksi laittaa.
|
By Poppius - 25.8.2009
Anoppi teki muuten tänään karviaisista ja banaaneista hilloa! Toi yhden purkin meillekin mutta en ole vielä maistanut. Kuulemma oikein hyvää. En muista mittasuhteita, mutta voin kysyä jos joku innostuu.
|
By kitikat - 25.8.2009
Talvella kun appelsiinit ovat halpoja laitan porkkana ja appelsiinihilloa...tosi hyvää! Olen antanut joululahjaksikin, hienosti koristellusta lasipurkista.
|
By jutikka - 25.8.2009
Meilläkin emännys teki tuota karviaismarja-banaani hilloa ja on tosi hyvää esim lättyjen päällä
|
By Nabla - 25.8.2009
kertoisittekos minkälaisella seossuhteella olette tehnyt näitä karviaismarjahilloja (sekä banaanilla, että porkkanalla)? ja jos koko ohje on ihan kokonaisuudessaan jossain nähtävillä, niin kiitollinen siitäkin olisin... (jauhopeukalo kun on keskellä oikeeta kämmentä... vasemmassa kämmenessähän on viherpeukalo... )
|
By jutikka - 25.8.2009
Lempeä karviaishillo
1,5 kg karviaisia 0,5 dl vettä 300g banaania 1rkl raastettua inkivääriä (ei ollut) 1kg hillosokeria
Perkaa karviaiset. Karviaiset vesi ja inkivääri kattilaan ja keitetään kymmenisen minuuttia. Lisää banaani paloina. Soseuta. Kaada seos takaisin kattilaan ja lisää hillosokeri.Keitä kkymmenisen minuuttiia.
Tässä vähän lyhennelty ohje.
|
By Kurppa. - 25.8.2009
Meneekö karviaisen kuoret helposti pieneksi soseuttamalla?
Ensimmäiset puolukat sain juuri hilloina purkkeihin ja tietysti lisää maustekurkkuja.
|
By jutikka - 25.8.2009
Tehosekoittimella tehty ja ei huomaakaan kuoria.
|
By välke - 25.8.2009
Minen soseuttanut ollenkaan. Mutta perkasin huolellisesti pienien saksien kanssa kaikki kannat pois. Niitä karviaisia ei ollut kuin 1,5 kg, jaksoin nyhrätä.
|
By Kurppa. - 27.8.2009
Mustikoiden kuivaamiseen meni kaksi päivää, ei kyllä kannata. Nyt pilkoin omenaa kuivuriin ja maijallinen pitäisi putsata mehustumaan.
|
By trekooli - 27.8.2009
Mulla persilja tulvii potagerissa yli äyräiden. Tuliskohan syötävää kuivaamalla, pakastanut jo olenkin. Voisi riipiä sekaan rakuunankin versot
|
By Kurppa. - 27.8.2009
Kuivaamalla tulee ihan hyvää.
|
By anita - 27.8.2009
Persilja on tosi hyvää ja käyttökelpoista kuivattuna. Tein viime (tai jo toissavuonnakin) yrttisekoitusta, johon laitoin oreganoa, persiljaa, sitruunamelissaa, timjamia ja hiukan basilikaa. Sitä olen nyt käyttänyt lähes joka ruokaan ja hyvin kelpaa kaikille. Kaverit, joille olen samaa sekoitusta antanut, ovat kehuneet hyväksi. Minä käytin näitä yrttejä, koska niitä sattui kasvamaan meidän pihalla ;D Persilja on niin monikäyttöinen, että sitä voi yhdistää melkein minkä tahansa kanssa.
|
By eltsu - 27.8.2009
Minä olen persiljaa kuivannut sähköuunissa, hyvin kuivuu ja on tosi helppo puristella sitten pienmmäksi ja purkkiin.
|
By trekooli - 27.8.2009
Kiitos vinkeistä, ensi viikolla ryhdyn puuhiin. Samoin ensimmäinen kurppa pääsee uuniin pehmenemään. Laitan kurpitsat soseena pakkaseen ja käytän sämpylöihin. (kiitos Kurpitsalle siitäkin vinkistä)
|
By Emo - 27.8.2009
Tein kesäkurpitsasitruunahilloa. Kovin on löysää, toivottavasti sakenee jäähtyessään. Tosin laitoin hillosokeria kolmanneksen vähemmän kuin ohjeessa luki (nytkin on tosi makeaa).
|
By Kurppa. - 27.8.2009
Sakenee kun jäähtyy. Mie laitan aina sitruunaa hieman enemmän kun ohjeessa.
|
By Kurppa. - 27.8.2009
Kuivattu omena onkin mahdottoman hyvää. Näitä pitää tehdä vielä paljon.

|
By mummi - 28.8.2009
Liiat kesäkurpitsat ym keitin sosekeitoksi ja laitoin pakkaseen.
5L kesäkurpitsaa, 2L porkkanoita, 2l perunoita , parsakaalia. 5 isoa keskenkasvuista jättisipulia, valkosipulin kynsiä, Mausteyrttejä ja chiliä puoli palkoa. kaikki kuutioina keitetty ja soseutettu. Sipulit ensin kuullotin pannussa . Litran tölkkeihin ja persiljasilppua päälle. talvella voi sitten lisäillä kermaa, lihaliemikuutioita tai liha/kanapaloja, ym jokainen makunsa mukaan.Tuli hyvää.syötiin jo maistiaiset. Samalla tiskiillä sai monta annosta. 5L tuli pakkaseen.Pelkästä kesäkurpitsasta teen myös sosetta, jota pakastan. se on hyvä keiton pohaj tai uunipaistien liemi.
Sosekeittoon kannattaa laittaa sitä mitä omassa maassa on. Tomaatteja tulee seuraavaan satsiin.
|
By Sireeni2 - 28.8.2009
Tässä ohje, jolla tein köydän miehen lakkahilloa. Tein vain puolet reseptistä. Porkkanat olisi voinut soseuttaa paremmin, muuten tuli ihan hyvää:
1 kg porkkanoita
1/2 kg vaaleita karviaisia
1/2-3/4 kg hillosokeria
4 dl vettä
1.Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
2.Keitä porkkanaraastetta, karviaisia ja vettä, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta tarvittaessa sauvasekoittimella.
3.Lisää sokeri ja keitä vielä noin 10 min. Kuori vaahto.
4.Tölkitä ja säilytä viileässä.
|
By Lissu85 - 30.8.2009
Noniin,huh.Nyt on 35kg avomaankurkkuja säilötty.Osan tein hunajan kanssa,osan chilillä ja osan valkosipulilla.Ja sitten keittelin pari satsia paholaisenhilloa(vähän muokattuna,käytin punasipulia,kun en tykkää valkosipulista,ja chiliä laitoin enemmän...),kun pakko käyttää tomaatteja johonkin ettei mätäne kasvariin.Poimittuna vielä kuutisen kiloa tomskuja,mutta ne saa odottaa huomiseen,jos saisin sosetta tehtyä pakkaseen.Tylsä vaan keitellä/kuoria niitä kun on kirsikkatomaatteja...
|
By Sireeni2 - 30.8.2009
Saisinko ohjeen jolla säilöt? Täytyy tunnustaa, että en osaa tehdä hyviä kurkkuja. Jäävät syömättä. Kuinka laitat hunajan?
|
By eevastiina - 30.8.2009
Onko kukaan tehnyt mustikoista mehua? Pakastimeeni kun ei mahdu enkä viitsi kuivuriin niitä laittaa, koska ovat jo hiukan ylikypsiä. En ole koskaan maistanut mustikkamehua, mutta luulisin sen olevan hyvää ja terveellistä ja voihan siitä tehdä esim. mustikkasoppaa.
|
By Scilla - 30.8.2009
Mustikoista tulee hyvää mehua mehumaijalla.
|
By Lissu85 - 31.8.2009
Sireeni2,Tälläisen ohjeen kehittelin toissavuonna kurkuille ja kaikille maistui.Meillä tykätään makeista,herkkukurkkujen tyylisistä,ei ns.suolakurkuista.
Ohje n 2kilolle kurkkuja
3,5dl vettä
2,5dl etikkaa
250g hunajaa
100g sokeria
1rkl suolaa
2rkl sinapinsiemeniä
1rkl maustepippureita
tilliä
mustaherukanlehtiä
piparjuurilastuja
Viipaloi kurkut.Laita liemen ainekset kattilaan,kiehauta.Laita osa kurkuista kiehuvaan veteen hetkeksi kunnes kuumenevat,nosta reikäkauhalla kuumennettuihin purkkeihin,väliin tilliä,herukanlehtiä ja piparjuurta(kannattaa laittaa vähän,on niin voimakasta),päälimmäiseksi herukanlehti.täytä purkit liemellä sulje.säilytä viileässä.Kurkut on maustuneet syöntikuntoon 3viikossa.
chilin ystävä sujauttaa sekaan punaisia chilirenkaita ja taas valkosipulista pitävä valkosipulin kynnen siivuja,tai miksei kokonaisiakin.
Mitään makutakuuta en anna,mutta meidän suku ainakin tykkää,ja saavat taas tänäkin jouluna kurkkuja lahjaksi,kun niitä toivoivat
|
By Nuu - 31.8.2009
Onko tomatillon säilöntään mitään hyvää ohjetta kenelläkään?
|
By Ketkukettu - 31.8.2009
Luulis, että vois käyttää esim. noita vihreille tomaateille tehtyjä ohjeita, Nuu. Kokeilemallahan se selviää, tuliko hyviä ;-)
...ei sattuis olemaan tomatillosta siemeniä, että pääsis ensi kesänä kokeilemaan ;-)?? Rachel Ray kokkasi tomatillochiliä broilerista tuossa eräänä päivänä ja nousi jo vesi kielelle...
|
By Nuu - 31.8.2009
Luulen ettei tomaatille suunnatut ohjeet välttämättä sovi tomatillolle, mutta täytyy toki kokeilla ja soveltaa kaikenlaista ellei joku tarjoa jotain jo valmista reseptiä jonka on hyväksi kokenut 
Jos viitsit muistuttaa minua niistä siemenistä joskus n. kuukauden kuluttua niin ilman muuta saat. Kerään ne vasta kypsästä tomatillosta ja vaikuttaa siltä että joudun loppukypsyttämään lähes kaikki keltaiseksi sisällä.
|
By Ketkukettu - 31.8.2009
Nuu, jenkki sivuilta löytyy tieto, että tomatillot voi pakastaakin. Ne ovat pehmeitä, kun sulavat, mutta pystyy hyvin käyttämään salsaan, kastikkeisiin ja keittoihin. (Jos nyt pakkasessa enää tilaa on?)
|
By Nuu - 31.8.2009
Kiitos tiedosta ketkukettu. Vaan arvasit oikein, pakastin on niin ääriään myöten täynnä etten tajua miten sieltä mitään oikein löytää. Minulla on vaan sellainen jää-pakastinkaappiyhdistelmä eikä se riitä mihinkään Eli täytyisi löytää joku muu säilöntätapa.
|
By Ketkukettu - 31.8.2009
Jos joku vaivautuisi kääntämään, niin olis siellä niitä salsan ohjeita. Äkkiseltään näyttää sille, että melekin mikä vaan etikkapohjainen litku ja paprikat/chilit yhdistettynä tomatilloon voisi toimia. Mutta viileetä tilaa nekin sitten vaatii.
Miksi muuten ei kuivaaminenkin voisi onnistua?? Retkeilijät nyt ainakin kuivaa melkein mitä vaan...
(Mä olen ihan haksahtanut kaikkiin television ruokaohjelmiin, Top Chefiin, Hell´s Kitcheniin, Rachel Rayn 30 minuutin kokkauksiin jne... sitten tulee noita mielihaluja että pakko saada omalle kasvimaalle ensi vuonna!!)
|
By Kurppa. - 31.8.2009
Mie olen joskus saanut puolukkahillo ohjeen jossa keittämisen jälkeen käskettiin hämmentää puoli tuntia, jotta hillosta tulee hyytelömäistä. Nyt olen tehnyt isommassa kattilassa jotta voi hetken keittämisen jälkeen vatkata sähkövatkaimella, ettei koko keittiö ole tirskeissä. Lopputulos on yhtä hieno.

|
By Sireeni2 - 31.8.2009
Kiitos Lissu85 ohjeesta. Meilläkin tykätään enemmän makeista kurkuista, joten varmaan tällä ohjeella tulee hyvää! Kiitos vielä kerran, jospa nyt tulisi avomaankurkut käytettyä...
|
By trekooli - 1.9.2009
Koko illan kurpitsalohkot olivat uunissa pehmenemässä, ei oikein luanannut. Edellisen kerran, kun uunissa niitä pehmensin ja jos oikein muistan, niin olivat siellä vajaan tunnin. Niistä irtosi hyvin nestettä ja soseutuivat meheviksi. Nyt kurpitsasta ei irronnut yhtään nestettä, jouduin lisäämään parikin ketaa vettä pannuille ja silti näyttivät kuivilta. Onkohan lajikkeissa noin paljon eroa
|
By trekooli - 1.9.2009
Voisiko kurpitsan siemeniä jotenkin hyötykäyttää. Löytyisikö ohjetta jatkojalostukselle.
|
By tagetes - 1.9.2009
Ainakin niitä voi paahtaa ja sitten hyvin kevyesti suolata. Säilytetään kuivassa ja syödään siten, et puraistaan sivuttain, että kuoi lohkeaa ja mutustetaan sisus. Hidasta mutta hyvää, sellasta pikkunakertamista talvella telkkarin edessä. Ulkomailla niitä saa ostaa valmiina pusseissa (ja varmaan suomestakin jostain etnisestä kaupasta).
Öljysiemenkurpitsan siemenissä ei ole kovaa kuorta, ne voi syödä sellaisenaan.
|
By Lissu85 - 1.9.2009
Pakko teillekkin vinkata kun alkaa puolukat kypsyyn,että kokeilkaapa laittaa omena ja kurpitsakuutioita puolet ja puolet puolukkaa kun teette hilloa.On älyttömän hyvää toissa vuonna suivaannuin kun omput oli niin kälysiä,ettei saanut lohkoja pakastimeen,niin silppusin ne ja viskasin kurpitsa-puolukka hillo kattilaan,onneksi.Tuli niin mahottoman namia.
|
By Lissu85 - 1.9.2009
Niin ja jos kurpitsaa on liikaa,Keittäkää,soseuttakaa,hillosokerin kanssa hilloksi ja sekaan reilusti kardemummaa ja vaniljasokeria.
Mahtavan hyvä korvapuustin täyte!
|
By hyrinä - 1.9.2009
Oliskin kurpitsaa. Mutta ei, meillä on mustaherukoita, aina vaan....
Eli ei kellään sattuis olemaan mustaherukkasiirapin ohjetta?? Kuukkeli löi melko tyhjää just kun olis vielä viimeinen marjasatsi käsissä. Ei aina jaksaisi mehuakaan keittää. Auttakee. 
|
By eevastiina - 1.9.2009
Haluaisin jo lopettaa säilömispuuhat ja keskittyä syksyn muihin töihin. Näyttää kuitenkin siltä, ettei loppua ole näkyvissä. Mitenkähän voisi säilöä sangollisen karviaisia ja luumuja? Puolukoita tulossa ja omenia on pilven pimein. Ja sieniä ja ja... Kerrassaan ihmeellinen syksy, kun kaikkea on paljon!
|
By Nobile - 1.9.2009
No niin justiinsa, eevastiina. Ei jaksais enää säilöä ja säilöpaikatkin on jo täynnä. Omenat on vielä kokonaan käsittelemättä.
Pakko tunnustaa, että tänään kannoin 7 litraa jo putsattuja karviaisia kompostiin, kun ei vaan millään hotsittanut ajoissa niitä säilöä. Ne alkoivat lopulta hapantua jääkaapissa ja nyt ne on sitten tulevaa lannoitetta. Vähän kyllä noloa...
Nobile
|
By Kurppa. - 1.9.2009
Karviaisista tulee loistavaa mehua. Luumuista hyvää chilisoosia.
Luumujen ja omenien säilömistä täälläkin ihan tarpeeksi, ettei metsään ennätä.
|
By Nuu - 1.9.2009
Eevastiina, tee karviaisista hilloa. Onnistuin tuossa joku vuosi sitten saamaan vähän enemmän karviaisia, tein hilloa ja se oli niin älyttömän hyvää ettei sanotuksi saa! Jos haluat voin kaivaa sen reseptin esille.
Nobile on kyllä tehnyt tuhmasti...Olisin riemusta hyppinyt jos olisin saanut sen verran karviaisia käsiini!
|
By Kurppa. - 1.9.2009
Chililuumukastike:
5l luumusosetta
chiliä maun mukaan (hienonnettuina)(itse olen tehnyt aika tulista)
15kpl valkosipulinkynsiä (hienonnettuina)
5dl sokeria
1dl etikkaa
3rkl suolaa
säilettä ohjeen mukaan.
|
By jouluruusu - 1.9.2009
Vanha kunnon rommiluumukin on poikaa. A vot, kun sitä pimenevinä syysiltoina vaniljajäätelön päälle vähän pistää...
|
By Heksu - 1.9.2009
Kerro vaan Nuu se karviaishillo-ohje, minä en ole vielä uskaltanut edes kuikuilla noiden parin puskan suuntaan, mutta taitaisi olla syytä mennä keräämään. Josko hyvä ohje motivoisi?
|
By eevastiina - 1.9.2009
Kurpitsalle kiitos chilisoosin ohjeesta! Karviashillolle ei varmaan ole käyttöä, mutta mehua voisin tehdä (kunhan ehtisin). Rommiluumutkin ovat ihania, mutta harmi, kun kotona ei ole rommia. Kävisiköhän konjakki tai brandy?
|
By Poppius - 1.9.2009
Ahhh rommiruukku... sitä pitäisi tehdä! Mitenkähän punaiset viinimarjat sopisivat siihen? Vaikka omenien kanssa? Vai mitä laittaisi seuraksi pehmentämään makua. Kun olis noita punaherukoita ihan kamalasti vielä!
|
By Nuu - 1.9.2009
Hmm joo, Heksu, löysinkin kaksi eri ohjetta enkä nyt sitten yhtään muista kumpaa silloin käytin. Löysin Mansikka-Karviaishillon sekä Sitruunalla maustetun karviaissoseen ohjeet.
Muistelen ettei hillo ollut punaista, muistelen myös että mehustin sitä. Oletan että olen "säveltänyt" keittiössä ja jättänyt mansikat pois ja lisännyt karviaisten määrää (ohje 2). Laitan tähän molemmat jos ketään sitten inspiroi kokeilla.
1. Sitruunalla maustettu karviaissose (sose säilyy heleän vihreänä jos pakastat sen raakasoseena. Keitettäessä se vähän tummuu mutta maku säilyy tuoreen tuntuisena)
Ainekset (1,5 l sosetta) : 1,5 l (n. 1 kg) puolikypsiä karviaisia, 1 sitruuna, 3-5 dl sokeria pakastettavaan soseeseen tai 10-12 dl sokeria + säilöntätabletti kellarissa säilytettävään soseeseen.
1. Nypi ja huuhdo karviaiset. Jauha soseeksi tehosekoittajalla.
2. Pese sitruuna huolellisesti. Leikkaa se kuorineen hyvin ohuiksi viipaleiksi tai jauha yhdessä karviaisten kanssa.
3. Jos pakastat soseen mausta se sokerilla maun mukaan. Kaada sose pakastustölkkeihin, sulje tiiviisti ja pakasta heti.
4. Jos säilytät sosetta kellarissa, keitä sitä hiljalleen sitruunan ja sokerin kanssa n. 10 minuuttia. Liuota säilöntätabletti pieneen määrään lämmintä vettä ja lisää soseeseen.
5. Kaada seos huolellisesti puhdistettuihin tölkkeihin ja sulje tölkit heti. Säilytä sosetta pimeässä ja viileässä.
2. Mansikka-Karviaishillo (jos hilloon käytetään puolikypsiä karviaisia hyydyttää niissä oleva pektiini hillon sopivan kiinteäksi eikä mansikoista erkaneva neste jää irtonaisena hillon joukkoon)
Ainekset (1 l hilloa): 700 g mansikoita, 300 g karviaismarjoja, 500 g sokeria, 1 säilöntäainetabletti (käyttämällä hillosokeria saat hillosta kiinteämpää)
1. Perkaa mansikat ja karviaiset. Pane marjat kattilaan kerroksittain sokerin kanssa ja anna niiden mehustua viileässä 5-6 tuntia.
2. Kuumenna marjat hitaasti kiehumispisteeseen ja anna hillon kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia. Ravistele kattilaa joitakin kertoja kiehumisen aikana ja kerää pinnalle muodostunut vaahto pois.
3. Lisää säilöntäaine valmiiseen hilloon pakkauksen ohjeen mukaan. Laita kuuma hillon puhtaisiin purkkeihin ja sulje ne heti.
|
By Heksu - 1.9.2009
Joo, kiitos! Nuo lähtökohdaksi ja säveltämään
|
By Lissu85 - 2.9.2009
Mä tein 8 purkkia kirsikkatomaattiketsuppia Luin ketsuppiputelin kyljestä mistä se tehään ja sovelsin vähän,ei mausta häpeä
|
By Tuuki - 2.9.2009
Vakumoiko teistä kukaan. Tarviin kipeästi tietoa mistä moisia laitteita saa.
|
By hömppis - 3.9.2009
Tuukille hölötetty vakuumista...
|
By mummi - 3.9.2009
Nobile. Turhaan niitä karviaisia kompostin kautta kierrätät. OLisit laittanut suoraan karviaispuskan juurelle. Olisi ollut täsmälannoitus ensi kesäksi.
|
By Titamiini - 3.9.2009
Tää marjojen satokausi on kiivasta aikaa. Tänään tein karviais-mansikkahilloa ja mustaherukkamehua. Edellinen satsi oli puna-mustaherukka-mansikkamehua ja vadelma-kirsikka-mustikkahilloa. Alkaa olla mehupullot ja hillopurkit hakusalla. Mutta viimeisiä marjoja poimitaan.... eikä ole kuin kolme pakastinta täynnä.
Tuota karviais-inkiväärihilloa pitää kokeilla! Karviaisia on vaikka kuinka paljon vielä poimimatta. Miten voi viisi puskaa työntää niin pirusti satoa?
|
By Kurppa. - 4.9.2009
Tänään tein vaan puolukkahilloa, vähän suolasin rouskuja ja satsin chililuumukastiketta. Hirmu sotku vieläkin keittiössä ja säilöminen alkaa jo tökkiä pahasti.
|
By Nuu - 4.9.2009
Tein minäkin tänään puolukkahilloa 10 litran satsista jonka keräsin toissapäivänä noin puolessa tunnissa. Nyt keittelin luultavasti viimeisen kerran tälle syksylle. Olen pikkuhiljaa vähän yli viikon ajan keitellyt 30 litraa puolukoita sokerin kanssa ja purkittanut ne. Purkkeja on täytynyt hakea pariin otteeseen lisää kaupasta kun varannot on loppuneet, ja niitähän ei oikein tahdo enää mistään löytyäkään. Moni muukin samoissa hillontekohommissa
|
By trekooli - 4.9.2009
Täällä puolukat eivät ole vielä iahn kypsiä. Löydettiin hyvä paikka ja siinä oli myös valtavasti isoja variksenmarjoja. Olisiko niille jotain maukasta reseptiä tiedossa. Mehua en aio tehdä, vaikka nyt niistä sitä saisi.
Puolukoista teen myös keittämällä hilloa, mutta suurimman osan pakastan sellaisenaan syötäväksi.
|
By moonflower - 4.9.2009
Kuivaan tatteja kiertoilmauunissa (tuoksu on sen mukainen), keitän viimeisiä mustaherukoita ja suunnittelen, mitä tekis 5 litralle Sinikka-luumuja ja lopuille karviaisille. Toimiiko nuo karviaisohjeet punaisillekin karviaisille vai onko niistä omat herkut?
|
By Nuu - 4.9.2009
Ei karviaisen värillä ole väliä 
Puolukkahilloon ei tarvitse kuulemma laittaa niin paljon sokeria kun tekee sen hillon puolukoista jotka eivät ole täysin kypsiä vaan ikäänkuin sillä rajalla. Liittynee siihen niissä olevaan pektiiniin ja hyytymisominaisuuksiin.
|
By Tipilintu - 4.9.2009
Ihan kadehduttaa katsoa teidän säilöntähommia kun en oo ehtiny edes karviaisia kerätä.. Tänään tentti ja huomenna saa alkaa kattomaan josko löytyy säilöttävää!
|
By Peltomyyrä - 4.9.2009
Oonkin Tipilintu ihmetellyt missä välissä sä ehdit kerätä marjatkin!
|
By Nobile - 4.9.2009
Niinpä, Mummi, siinä puskan allahan marjat lannoittais, mutta kun en tykkää niistä lirtsaantuvista hedelmistä ja marjoista näkösällä. Laitan mieluusti hyvää kompostia pensaan juurelle ihan esteettisistä syistä.
Ja hyvin toimivan kompostin hoitelu on mukavaa. Tykkään tonkia kompostia ja tehdä kerrosrakennetta hevonmunkeilla höystettynä. Kompostiin minä raahaan ylimääräiset omputkin, vaikka ne lannoittaisivat puun allakin.
Nobile
|
By mummi - 4.9.2009
Vanhana on pakko oikaista monessa kohtaa. Ne mehumoskat eivät rumasti, ainakaan huononäköiselle.
|
By mummi - 4.9.2009
sinikka luumut kattilaan. keitetään ja pyöritellään siivilän läpi. pakkaseen tai keitetään hillosokerin kanssa hilloa. 2. Otetaan simenet pois soseutetaan nopeasti jollain koneella ja hedelmäsokeria mausteeksi ja pakkaseen.
|
By Kermesina - 9.9.2009
Tuota, luumuja tulee paljon.... millä kaikella tavalla niitä voi säilöä? Hilloa, alkoholiin, marmeladia... onko vielä jotain
|
By jouluruusu - 9.9.2009
Mehua esim. omenan kanssa.
|
By Kurppa. - 9.9.2009
Aiemmin olen chililuumukastikkeen ohjeen laittanut, se on hyvää liharuokien kanssa. Etenkin nuorten miesten makuun.
|
By Kermesina - 9.9.2009
Kurpitsa, öööö, mitä säilettä ohjeen mukaan chililuumukastikkeeseen ja säilytetään ilmeisesti kellarissa
|
By Kurppa. - 9.9.2009
 Atamonia olen laittanut n.1tl/l. Avaamattomat purkit kellarissa, avatut jääkaapissa. Aika pieniin purkkeihin olen säilönyt, tulee syötyä nopeammin. Voihan sitä pakastaakin jos pakastimeen mahtuu.
|
By Kermesina - 9.9.2009
Tänks Kurpitsa . Talvella kun tomaattisose alkaa tympimään vaihdamme luumukastikkeeseen 
|
By Piko - 10.9.2009
Kesäkurpitsa-puolukkahillo tuli eilen purkitettua, aika hyvää tuli.
|
By välke - 11.9.2009
Nyt olisi 20 litraa puolukoita odottamassa jatkojalostamista. Haluaisin tehdä sellaista tuoresurvosta ilman sokeria. Mitä tulee ottaa huomioon, että saisin survoksen säilymään homehtumatta, entäs minkälaiset astiat olisi parhaita säilömiseen? Talouskellari olisi purkkien pitopaikkana.
|
By Kurppa. - 11.9.2009
Meillä oli ennen lämpimässä talouskellarissa kannellisessa muoviämpärissä survottua puolukkaa, ei pitäisi homehtua. Puhtaus on aina tärkeää, etenkin kun astiasta välillä ottaa osan käyttöön.
|
By mumimyy - 11.9.2009
Minä säilön puolukat sinässä pakkaseen ja otan pienen määrän kerralla ja survon hilloksi on aina vasta poimuttua puolukkahilloa sokeria laitan vasta valmiiseen survokseen.
Tai jos laitan salaatiin niin pakkasesta kokonaiset marjat
|
By Nuu - 11.9.2009
Välke, tässä ohje "Tuore Puolukkasose":
Raikkaan raakasoseen saat puolukoista hieromalla marjoja sokerin kanssa tasaiseksi soseeksi, kuten tässä ohjeessa opastetaan:
Ainekset (1,5 l hilloa): 1 kg puolukoita, 500 g sokeria
- Perkaa puolukat. Pane ne tilavaan kulhoon. Lisää sokeri vähitellen ja hämmennä marjoja puukauhalla kunnes sokeri on sulanut ja marjat survoutuneet. Tämän voi tehdä myös yleiskoneella.
- Kaada seos huolella puhdistettuihin purkkeihin ja sulje ne heti. Säilytä sose pimeässä ja viileässä. Keittämätön puolukkasose tulee maultaan kitkeräksi jos sitä säilytetään kauemmin kuin 3-4 kuukautta, Voit mainiosti pakastaa siitä osan jolloin voit vähentää sokerimäärää ja säilyttää sosetta pitempäänkin.
|
By välke - 11.9.2009
Lueskelin tuolta netistä puolukkasurvoksesta ja osassa neuvottiin säilömään ilman sokeria, koska säilyy kuulemma paremmin kuin sokeroitu? Itse tykkäisin juuri tuosta sokeroimattomasta, jolloin voisi aina sokeroida tarvittavan määrän jos haluaa tai sitten syödä happamana. Pieni pakastin pullistelee jo marjoista niin, että nyt on keksittävä muita keinoja ja paikkoja
|
By tagetes - 11.9.2009
Minä teen lasipurkkeihin puolukkasurvoksen niin, et puolet nuijin perunanuijalla karkeasti survokseksi ja sitten lisään kokonaiset puolukat joukkoon. Sekoitus ja tarkistus et on mahdollisimman täynnä. Reunat puhdistan puhtaalla keittiöpyyhkeellä ja kansi kiinni. Säilyy itsestään, kun puolukassa oli sitä jotain minkä nimeä en muista.
Myös vesipuolukoita teen. Ehdottoman puhdas, uunissa kuumennettu ja jäähdytetty, entinen esim. viinapullo täytetään piripintaan puolukoilla ja sitten vaan vettä sekaan. Korkki kiinni. Säilyy kylmässä kellarissa parikin vuotta, tosin vitamiinien yms. tasoa en osaa sanoa. Maku muuttuu vähän, mut meistä vaan paranee. Kakarasta asti niitä on syöty. Sitten kun ottaa käyttöön, niin "hakkaamalla" ilmassa saa puolukat ulos pullosta, mehuksi muuttunut vesi siivilöidään eri astiaan (ja juodaan ennenkuin kukaan ehtii väliin) ja käytetään mihin sit haluaakin. Voi sanoa, et vesipuolukoissa säilyy muoto ja väri. Ja on ekolookista =DD (siis jos on kellari)
|
By välke - 11.9.2009
Hyviä ohjeita, kiitos kaikille. Taidankin tehdä tuolla Nuun ohjeella osan (mies tykkää makeasta) ja osan ilman sokeria.
|
By tagetes - 11.9.2009
Se oli bentsoehappoa ja sitruunahappoa, mitkä saa puolukan säilymään itsestään. Lisäämällä sokeria säilöttäviin puolukoihin, voi saada hometta pinalle (en oo kyl ite saanu), joten kannattaa tutkia purnukoita kellarissaan.
|
By pipsa3 - 14.9.2009
Olisi päärynöitä tiedossa mutta en löydä mistään ohjeita säilöntään, olisiko jollakulla joku hyvä ohje?
|
By Kassikäpp - 23.9.2009
Millä konstilla saa kypsistä puolukoista mehua niin ettei se hyytelöidy?
|
By eltsu - 23.9.2009
Eikös ihan mehuksi keittämällä saa?
Vai haluatko tuoremehua? Kai siinäkin jonkin verran vettä pitää laittaa puristettaessa?
Minä taas vain arvailen :-)
|
By Kassikäpp - 23.9.2009
Saa kyllä, mutta nyt puolukat on jo niin kypsiä ja pektiinipitoisuus korkea ja se vetää hyytelöksi
|
By nanikka - 23.9.2009
Minä olen luullut, että pektiinin pitoisuus laskee kun marja kypsyy?
|
By Nuu - 23.9.2009
Kyllä minunkin käsityksen mukaan se pektiinipitoisuus nimenomaan laskee puolukoiden kypsyessä täysin. Siksi hillotkin kehotetaan tekemään puolukoista jotka eivät ole vielä täysin kypsiä, pektiiniä on silloin enemmän kuin nyt kun marjat ovat aivan kypsiä.
|
By Fellow - 23.9.2009
Just niin, jos hyytelöä haluaa tehdä niin silloin käytetään raaempia marjoja koska niissä luonnostaan pektiiniä joka hyytyy. Umpikypsissä sitä ei enää juurikaan ole eli ei pitäisi hyytyä?
|
By viherpeukalo - 23.9.2009
Onko teillä hyvää ohjetta kurpitsan säilöntään? Tartoisin sellaisia kullankeltiaisa kuutioita liemeen ja purkkiin, miten niitä saa aikaan? Mulla on kolme jalkapallon kokoista atlant giganttia, täytyyhän jonkun olla vähän pienempikin.
|
By Kassikäpp - 23.9.2009
No jo nyt on kumma, viime vuonna keitetyt mehut täysin kypsistä hyytyivät puteleihin niin, ettei ulos saa! 8o
Viherpeukalo ( Rohenäpp) niillä kaupan valmiilla säilötepusseilla saa helposti kurpitsat laitettua.
|
By viherpeukalo - 23.9.2009
Kiitti Kassi, täytyy yrittää löytää sellanen pussi, lähikaupassa ei vaan ollut.
|
By Nuu - 23.9.2009
Marttaliiton sivuilta löytyy mm. myös ohjetta Kassikäppin kaipaamalle puolukkamehun teolle : http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/sailonta/keittaminen_sokerin_kanssa/mehut/.
Siellä on myös tietoisku : "Miksi mehu hyytelöityy", ja vinkki kuinka hyytelöityneen mehun saa käyttöön taas.
Viherpeukalollekin kurpitsan säilöntäohjeita löytyy sieltä, kannattaa vilkaista olisiko jotain kokeilemisen arvoista.
|
By viherpeukalo - 23.9.2009
Nuu, kiitti.
|
By Kassikäpp - 23.9.2009
Kiitos Nuu.
Marttojen sivuilta: Miksi mehu hyytelöityy? Marjat ovat olleet raakoja.
Jo mie ajattelin etten ihan huruks oo tult, näinpäin se menee =D
|
By Fellow - 23.9.2009
Kassi, just noinhan me sinulle kerrottiin että marjat on olleet raakoja, kun aikaisemmin olit sitä mieltä että ovat niin kypsiä että pektiinipitoisuus on korkea. Ettei sulla kumminkin nyt huruttaisi vähän =) Korkeakos on CRP ja kuume???
|
By aronja - 24.9.2009
Hihhiii.. No joo, niin sen PITÄISI mennä että raaáhkot (herranpieksut mikä sana,liekö tuo likelläkään suomenkieltä..)marjat saavat aikaan hyytymistä. Vaan onpa käynyt allekirjoittaneellekin joskus niin että puolukkamehu on pitänyt ravistella pois pullosta -ja oli muuten keitetty ihan vitivarmasti kypsistä puolukoista.
|
By Kassikäpp - 24.9.2009
Huruttaahuruttaa, mutta kellä eniten? Siis viime vuonna keitin mehut niin kypsistä marjoista että niiden EI olisi pitänyt hyytyä. Martatkin sanoo, että raa'at marjat aiheuttaa hyytymisen. Nih. Ja viel toi aronjaki sanoo samaa, ett on meitä ainakin kaks hurutinta sitte. Crp:n ei enää pitäisi olla kovin korkea, maanantaina 64 ja kuumetta ei ole ollut päiväkausiin ( paitsi ehkä ihan vähän tänään, kun eilen oli IHAN PAKKO vähän leikata nurmikkoa, ihan VÄHÄN)
|
By trekooli - 24.9.2009
Keittelin kurpitsasalaattia tällä ohjeella:
3 l kurpitsakuutioita Mausteliemi: 5 dl etikkaa 8 dl vettä 6 dl sokeria 1 rkl neilikoita 1 kanelitanko
Kurpitsakuutioita keitetään kypsiksi mausteliemessä ja kaadetaan kuumana lasitölkkeihin. Tarkkana pitää olla, ettei keitä kurpitsoja liian kypsäksi.
|
By Fellow - 24.9.2009
Hurhur, kaikkihan myö ollaan oltu sitä mieltä että raaoissa marjoissa on sitä pektiiniä joka hyyvvyttää. Ja on se nyt pärkkele jos et pysy pois niistä nurmikonleikkuista ja perunannostoista (tunnusta vaan, sitäkin olet kuitenkin tehnyt "ihan vaan vähän") =)
|
By trekooli - 24.9.2009
Nii-in, mutta sitten pitää huomata, että jos aikoo säilyttää survosta, kuten ennen vanhaan, niin sitten pitää olla aivan kypsiä puolukoita. Puoliraaoissa puolukoissa ei ole vielä tarpeeksi bentsoehappoa, joten suttu saattaa homehtua
|
By nanikka - 24.9.2009
Jostakin luin, että kun tarpeeksi kauan keittää, niin pektiini "kiehuu pois". Eli pektiinipitoisuus laskisi kuta kauemmin keittää.
Toisesta paikasta luin, että sokeria pitää olla riittävästi että pektiini ylipäätään hyydyttää. Sen takia varmaan mulla ei tahdo oikein mikään hyytyä, oli pektiiniä tai ei. Pihistelen sokerin kanssa.
|
By Kassikäpp - 24.9.2009
No niin, nyt trekoolikin sanoo, että puoliraaoissa ei ole vielä tarpeeksi bentsoehappoa...mitäs siihen sanotte! =D
|
By Fellow - 24.9.2009
Kassikäppi, sanon siihen että pektiini ja bentsoehappo on kaksi eri asiaa. Pektiiniä on eniten raaoissa marjoissa ja vähiten kypsissä ja sen on se aina joka aiheuttaa sen hyytylöitymisen. Bentsoehappo on ihan eri aine ja sitä on vähemmän raaoissa ja enemmän kypsissä marjoissa. Ja aikaisemmin on ollut puhetta pektiinistä ja Trekooli puhuu nyt bentsoehaposta =)
|
By trekooli - 24.9.2009
Just niin, pektiini hyydyttää ja bentsoehappo säilyttää. Puolikypsistä tehdään hyytelöä ja hilloa, täysin kypsitä survosta, jota ei tarviste pakastaa, jos on kylmä säilytystila. Tästä jälkimmäisetä voi tehdä vaikka ruisjauhoilla tikkutolloa;-o
|
By Kassikäpp - 24.9.2009
Ai niin =D Puolustuksena sanon, että crp on vielä 35, suntti otettu tänään pois ja kamalat vieroitusoireet!
|
By Fellow - 24.9.2009
Hyvä puolustus, hyväksytty =)
|
By mumimyy - 24.9.2009
Mehua on pullotettu viinihapolla puolukka mehua 10l ja nyt täytyy lähtee kauppaan ostaan atamoonia keitän omenna/mustikka/luumu mehua.
Viinihapolla tehty puolukka mehu on tosi hyvää ja niin kauniin punaista tuli ihan joulu mieleen kun katseli mehun väriä
|
By viherpeukalo - 24.9.2009
Keittelen nyt omenamehua, laitoin sekaan litran mustamarja-aroniaa ja väri on punainen, tietty. Saan noita omppuja vähän tuhottua mehustamalla.
|
By trekooli - 24.9.2009
Mulla on jotain muikeita kuivurissa, ostin parilla eurolla pari pientä pussillista Piti olla keltaista kanelia, vaan eipäs ollutkaan. Kuivattuina ihan syötäviä
|
By viherpeukalo - 24.9.2009
Kuivurissa on valkeakuulasta, mukavan happamia. Mehuun ja mahd. hilloonkin käytän jotain vanhaa lajiketta, mitä lie. 
|
By mumimyy - 24.9.2009
Atamon on sitten ainakin täältäpäin loppu kävin 4 kaupassa ja viimeisestä löysin 4 pussia.
|
By puu-ukko - 24.9.2009
Tätä tehdään meillä.
Kurpitsapikkelsi
3kgkurpitsaa,
1isosipuli, 1isopurjo,
1punainen paprika,
pala selleriä,
nippu persiliaa ja tilliä
Liemi
5dletikkaa,
5dlvettä,
8dlsokeria,
10-15valkopippuria,
muskotinkukkaa,
pala kanelia.
Kasvikset puhdistetaan, suikaloidaan ja lisätään
kuumaan mausteliemeen.
Seos saa hiljalleen kiehua kunnes kurpitsat ovat
läpikuultavia.
Hyvin kuummennetut säilöntäaineella huuhdellut tölkit täytetään.
|
By viherpeukalo - 24.9.2009
Tuota Ukonkellon ohejtta voisin kokeilla, hm. 
|
By puu-ukko - 24.9.2009
On erittäin hyvää ja säilyvää, itse tuossa tyhjensin männä viikolla 4 vuotta vanhaa pikkelsiä. Tuo pitkä aika ei johdu siitä että meillä ei ole menekki vaan että sitä on niin paljon.
|
By eltsu - 25.9.2009
Täälläkin tehtiin kurpitsapikkelssiä (kiitos mai-lee :-) )
Kahta sorttia, sipulin kera ja ilman. Ovat nyt jääkaapissa, viikon päästa maistellaan :-) Oli siinä oma hommansa, mutta onhan säilömisessä oma hohtonsa... Itse tehty on itse tehty!
|
By kurpitsa10 - 29.9.2009
Huomenna koitan ukonkellon ohjetta. Nyt pitää usein käydä täällä hakemassa vinkkejä kurpitsan säilöntään, se ei ainakaan lopu ja uusia ohjeita on kiva kokeilla.
|
By eltsu - 29.9.2009
Huomenna teen kurpitsaleipää, mummin ohjeella (ilman munavoitelua kylläkin), ainekset jo valmiina :-)
|
By Kurppa. - 29.9.2009
Omenakurpitsahillo on hyvää kakkujen ja piiraiden täytettä. Yhtä paljon kurpitsa-ja omenakuutioita, sitruunanmehua niin että tulee jo sitruunan makua ja hillosokeria. Keitetään niin kauan, että kuutiot hieman soseutuvat mutta ovat vielä hyvin nähtävissä. Olen n.5l satsiin 4-5 sitruunaa laittanut.
|
By kurpitsa10 - 1.10.2009
Tein kurpitsa-aprikoosisosetta joka maistuu ihan vauvanruualle, niille mitä myydään pikkuisissa lasipurkeissa. Laitoin kattilaan 5 litraa kurpitsanpaloja (isoa vaaleeta) ja pari desiä vettä. Kiehutin osittain läpikuultavaksi ja lisäsin 500 grammaa kuivattuja aprikooseja ja keitin aika pitkään. Sitten sokeria vajaa puoli kiloa, soseutus sauvalla ja uudestaan hetki keittämistä. Tykkäsin tästä kovasti.
|
By kurpitsa10 - 3.10.2009
Tein 6 litran kattilallisen sosekeittoa, nyt pitää alkaa tekemään uudestaan samanlainen satsi että saisi kasvihuonetta tyhjäksi ja lämmityksen lopetettua. Riittää sitten talvella pikaruokaa niiksi päiviksi kun on kiire, voi vain lämmittää pakastimesta. Säilöntää kai tämäkin on.
|
By kurpitsa10 - 7.10.2009
Kurpitsa, ootko kuorinu omenat yllä olevaan kurpitsaomenahilloon? Juuri ilokseni sain omenoita ja pääsen huomenna kokeilemaan.
|
By Kurppa. - 7.10.2009
Olen kuorinut.
|
By Kermesina - 10.10.2009
Japaninruusukvitteni teki hyvän sadon ja nyt pitäsi säilöä se. Olisko jollain hyvää ohjetta jotta voisi tuotakin herkkua syödä ilman irvistelemättä 
Tuli muuten hyvää kurpitsa-aprikoosihillosta sekä kurpitsa-sitruunahillosta 
|
By Nuu - 15.11.2009
Onko kukaan tehnyt itse etikkapunajuuria? Löysin kyllä reseptin netistä, mutta kaipaisin tietoa kuinka kauan ne tekeytyvät ennenkuin ovat valmiita. Tietääkö kukaan, tai hyvä arvauskin kelpaa. Tottakai hyvänmakuisia punajuuria tuottavalle reseptillekin on olemassa tilaus
|
By Kurppa. - 15.11.2009
Tässä yksi vähän makeahkoja.
Keitetyt punajuuret:
5kg punajuuria (keitetään kuorineen suolalla maustetussa vedessä)
Kuoritaan ja viipaloidaan kuumennettuihin purkkeihin.
Liemi kiehautetaan ja kaadetaan punajuurien päälle niin että ne peittyvät.
1,25kg sokeria
1,25l vettä
10 neilikkaa
7,5dl väkiviinaetikkaa
(n.2rkl suolaa)
Aika nopeasti on syötäviä. Ohjeissa sanotaan että kahden viikon päästä, mutta on nopeamminkin.
Neilikat voi laittaa teesihdissä mukaan jotta ne saa pois ennen purkitusta.
|
By Nuu - 15.11.2009
Kiitos Kurpitsa. Onko tietoa säilyvyydestä? Eli jos jo nyt tekisin ja antaisin jouluna lahjaksi ?
|
By lumi - 15.11.2009
Kaupoista saa myös valmista mausteseosta punajuurille, siihen lisätään vesi,etikka ja sokeria, niillä olen säilönyt ja ihan ok tuotteita.
|
By Nuu - 15.11.2009
Lumi, kuinka säilyvyyden kanssa? Viikkoja, kuukausia?
|
By Kurppa. - 15.11.2009
Etikkasäilykkeet säilyvät pitkään.
|
By Nuu - 15.11.2009
Kiitos, tämä on minulle taas uusi asia opeteltavaksi. Ja lasipurkit loppuivat jo aikaa sitten vaikka niitä muka olin kerännyt hirmuisen määrän Kurpitsa, oletko laittanut niihin etikkapunajuuriin koskaan valkopippureita mausteliemeen mukaan?
|
By Kurppa. - 15.11.2009
En ole. Tee parilla ohjeella ja etsi mieleisesi.
|
By floora - 15.11.2009
tässä on sinapin teko mielessä ja minulla on oikein hyvä ohjekkin, kauanko sinappi säilyy että tiedän etikettiin kirjoittaa parastaennen pv kun menee lahjaksi ystäville. Ohjeeseen tulee etikkaa t lusikallisen verran
|
By Irsa - 15.11.2009
Tähänkin pätee Kurpitsan ohje,etikkajutskat säilyy pitkään!
|
By Kurppa. - 15.11.2009
Veska, yksi kirjain vaan puuttui Hyvä että huomasit. Punajuuret vähän haalistuvat väriltään jos yli vuoden on. Muistan kun miehen pojat oli pieniä ja kysyin jos ne haluaisivat jonkun ruokaohjeen opetella tekemään. Nuorimmainen sanoi, että opeta kuinka näitä punanjuuria tehdään Hän veti melkein purkillisen ruuan kanssa.
|
By mai-lee - 15.11.2009
tämän ketjun ens sivulla on minun ehdoton suosikkini. sain ohjeen jonakin 80-luvun lopun kesänä enkä sen jälkeen ole punajuuria muulla tavoin säilönyt.
eivät tarvitse säilyäkseen edes hyvää kellaria, "jääppi" riittää. etikkasäilykkeet kaikki saavat lopullisen hyvän makunsa parissa viikossa. jouluksi ehtii vielä hyvin tehdä.
|
By Nuu - 15.11.2009
Kiitos mai-lee. Perusainekset näyttäisivät muuten samalta kuin tuossa Kurpitsankin ohjeessa mutta se vissyvesi on ihan uusi juttu, osaatko yhtään eritellä sen vaikutusta? .
|
By lumi - 15.11.2009
Nuu, syksyllä säilön ja kevääseen säilyy ihan hyvin jos ei ole syöty sitä ennen, siinä pussissa on minun mielestä säilöntäainetta..tarkistan...jo on siinä. Ja liemellä tietty sitten värjäillään jouluksi rosollikerma.
Hyvä idea tuo joululahja punajuuret, sillonhan sitä tavaraa juuri tarvitaan ja sen voi tehdä nyt ei tarvitse höyrytä syksyllä kun muutakin.
Minä olen kuivattanut purjoa ja meinaan pussittaa pieniksi joululahjoiksi sitä.
|
By mai-lee - 15.11.2009
ihan varma en ole, kun kemistin koulutus puuttuu mutta luulen, että hiilihappo, koska ihan ehdottomasti on käytettävä aitoa hartwallin vishyä. halpismerkeistä ei tule saman makuista.
|
By nopsis - 15.11.2009
Miksi ihmeessä haluat tehdä etikkapunajuuria, kun ne ovat paljon parempia ihan vaan keitettyinä! ( väärä otsikko, mutta...)
|
By Nuu - 15.11.2009
Nopsis, siirsin viestisi tänne sieltä Haku-toimintoa koskevasta ketjusta. Ja vastaus, tykkään niistä ja teen myös joululahjaksi sukulaisille
|
By nopsis - 15.11.2009
Kokeilepa tuoreeltaan haudutettuna ja vähän homejuustoa sekaan, voi jäädä sukulaiset ilman.
|
By mai-lee - 15.11.2009
tuoreita syödään sesongin herkkuina suoraan pellosta, ylijäämä säilötään etikkaan.
etikkapunajuurikin on hyvää eivätkä punajuuret tahdo säilyä hyvinä, kun ei ole kunnollista kylmäkellaria.
|
By nopsis - 15.11.2009
Onhan etikkapunajuuretkin hyviä, tykkään niistä itsekin. Hyvän kellarin omistavana söisin niitä kyllä mieluummin muussa muodossa!
|
By Poppius - 15.11.2009
Olen kerran tehnyt etikkapunajuuria, kun äidiltä sain punajuuret. En ole itse niitä koskaan kasvattanut... pitäisi kyllä. Noh, en ollut mikään expertti keittämisessä, ja keitin kyllä kauan, ja ne oli mielestäni kypsiä. Säilöin ja pettymys oli suuri kun ensimmäisen tölkin avasin, punajuuret ihan liian kovia! Kellarissa jököttää vieläkin liuta noin kymmenen vuotta sitten säilöttyjä etikkapunajuuria... ehkä ne pitäisi sieltä tyhjentää kun ei niitä oikein syödäkään viitsi.
|
By tagetes - 16.11.2009
Punajuuren keittäminen kypsäksi on jonkun sortin taitolaji sekin. Itte opin mummultani konstin joskus kauan sitten.
Keitä punajuuria samankokoisen kiinteän perunan kanssa. Kokeile puikolla milloin peruna on kypsä, silloin ovat punajuuretkin. Perunan pitää olla niin kypsä, että se "halkeaa". (Itte tökin kyl niitä punajuuria puikolla, en jaksa pelata minkään pottujen kans =))
Kaada vesi kypsistä punajuurista pois ja lisää heti kylmää vettä kattilaan (vaikka kaksi kertaa). Suuri lämpötilaero rikkoo solurakenteen ja punajuurista tulee pehmeitä.
Keitä säilöttäväksi tarkoitetut punajuuret pestyinä, mutta kuorineen, juurineen ja pikku naattinysällä. Näin väriaineet eivät irtoa veteen (ainakaan niin paljon) ja maku säilyy parempana.
Kuori kylmässä vedessä hetken jäähtyneet punajuuret rutistamalla kuori pois. Puukkoa naatille ja juurille. Ne kannattaa silti laittaa kylmään veteen odottamaan säilöntää, kunnes ovat varmasti jäähtyneet sisältä asti.
Punajuuret säilyvät jääkaapissa 1-2 päivää ihan kivasti, joten ne voi keittää tänään ja säilöä huomenna, jos tahtoo.
Jos punajuuria ei "kylmennä" keittämisen jälkeen, ne muutuvat itsekseen jäähtymällä koviksi, mikä ei haittaa, jos niistä tehdään muuta ruokaa, mut säilönnässä kovat punajuuret ei oo kivoja (ja kuulemma sitten ne pitää keittää uudelleen ja jäähdyttää ja sillai sitä ennenkin vanhaan tehtiin kun kaikesta oli muutenkin pulaa ja ei sitä niin vaan heitetty ruokia pois ja...kuulen vieläkin nuo mummuni minkä tahansa opetuksen loppulauseet korvissani =DD!)
Vanhoja punajuuria pitää keittää jopa tunnin.
|
By Nuu - 16.11.2009
tagetes, oikein hyvä punajuuri-opetus. Parempaa pakettia ei varmaan voisi toivoakaan! Kiitokset mummusi opetuksille ja niiden jakamiselle
|
By Poppius - 16.11.2009
Ai, no se varmaan johtui siitä että en muista niitä kylmään veteen laittaneeni! Vaikka siitä onkin jo vuosia, niin en tuommoista neuvoa muista äidiltä saaneeni. Ihmettelin kyllä kovasti etteivät punajuuret sitten olleetkaan kypsiä, kun minä niitä keittäessä kokeilin tikulla ja haarukalla että ovat pehmeitä.
Kiitos opista, seuraavalla kerralla osaan! Jos vaikka itsekin kasvattaisi... lannistuin tuosta säilöntäkokeilusta niin etten ole punajuuria omaan maahan laittanut.
|
By tagetes - 16.11.2009
No kiitoksii kiitoksista . Ja sitten ku niitä punajuuria kasvatellan, ni ei pidä päästää niitä kasvamaan liian isoiksi. Sitten niistä tulee tikkusia ja puutuneita (tiiättehän tikkuiset lantut...). Keskikoisista saa parhaat säilöttävät, olivat sitte pyöreitä tai pitkulaisia punajuuria.
|
By mai-lee - 16.11.2009
"Kuori kylmässä vedessä hetken jäähtyneet punajuuret..." - kannattaa kuoria juoksevan veden alla, etteivät kuumat juurekset ehdi lämmittää vettä.
juuri nostetut punajuuret kypsyvät suht´koht nopeasti mutta tähän aikaan kun varastojuureksia alkaa keittämään, saa pitkään kiehuttaa. äidilläni oli tapana puolikypsät kieputtaa tiukkaan sanomalehtikääröön hautumaan loppukypsiksi; ei tarvinnut tuhlata sähköä. - aromipesä olisi mainio kapistus, jos semmoinen huushollista löytyy.
|
By Nuu - 16.11.2009
Nonniin, saa nyt nähdä sitten millaisia tänään keittämistäni punajuurista tuli säilöntää ajatellen...En voinut säilöä loppuun asti kun ei ollut sitä neilikkaa, jäi huomiseen ... No, pienehkö satsi vasta on keitettynä joten vahinko ei ole iso. Mutta tosiaan iso kiitos noista edellä olevista neuvoista!
|
By tagetes - 16.11.2009
Juu toi mai-leen sanomalehti juttu toimii kyl kans tosi hyvin. Muistaisin et joskus sitäki kokeilin, mut sit ku kasvattelin säilöttäväksi suuria määriä, en viitsinyt siihen ryhtyä.
(Mä oon niin umpinuuka etten juoksevan veden alla raaski lutrata mitään, mitä ei oo pakko =DD! Joskus oon keitelly ulkona isossa padassakin grilli-nuotio systeemillä ja jäähdytelly prunnivedellä.)
|
By floora - 17.11.2009
lueskelin eilen lontoonmurteella sinapinohjeita ja missään muualla ei laiteta sinappiin kermaa kuin suomessa, makutottumus varmaankin mutta kun pikkuannokseen tulee desi kermaa ja desi sinappijauhetta, maizenaa, sherryä, eri mausteita ja 0,5 rkl etikkaa niin mietin sitä säilyvyyttä juuri tuon kerman takia. Etikkaahan on kuitenkin aikas vähän tuossa annoksessa.. Jostain tarttui että kotitekoinen sinappi säilyy muutaman päivän ja toisesta paikasta että pari kuukautta
|
By eevastiina - 17.11.2009
Hyvää kermatonta/munatonta sinappiohjetta minäkin etsiskelen juuri tuosta syystä.
|
By hopeavillakko - 17.11.2009
Näiden hyvyydestä en tiedä kun tuosta sinapista nyt en pahemmin välitä, mutta mielenkiinnosta googlasin 
|
By Nuu - 19.11.2009
Nyt olen tehnyt etikkapunajuuria satsin sekä Kurpitsan että Mai-leen ohjeilla. Ja taas loppui purkit kesken, jäi Marttojen ohje vielä testaamatta
Mai-lee, kuinka kauan nuo sinun ohjeen mukaan tehdyt tarvitsee aikaa tekeytyäkseen?
|
By mai-lee - 19.11.2009
pari viikoa niin kuin yleensäkin etikkasäilykkeet (eivätkä ne viikon vanhoinakaan huonoilta maistu:-)) säilyvät ylivuotisiksi avatussakin purkissa. molemmat siskot ovat kokeilleet. itselläni ne tulevat syödyiksi. eivät koskaan ole kevättalvea pitemmälle riittäneet.
|
By floora - 19.11.2009
ostin kaupasta chilipalkoja kun haluttaa nii kovasti etikkachilipalkoja mitä pizzerioissakin aina saa salaatin kanssa. Mitenköhän ne on säilötty, kylmänä vaiko kuumana liemenä. en haluaisi niistä pehmeitä lötköjä vaan juuri rapeita niinkuin jalopenotkin ovat joita pizza ja kebabpaikoissa saa. Jalopeno on ihan hyvä mutta kaipailisin vähän tulisempaa versiota joten ostin jotain chilejä tuoreena ja toivon että ovat enemmän poppaa
|
By Nuu - 28.11.2009
Onko kukaan pakastanut tuoretta piparjuurta? Vaatiiko se minkäänlaista käsittelyä vai voiko lykätä suoraan pakkaseen? Nämä minun piparjuuret on tosi ohuita juurenpätkiä jotka tänään nostin tuolta märästä savipenkistä ylös, mutta maku on kohdallaan. Jääkaapissa ne eivät kauan säily vaan kuivuvat.
|
By Kurppa. - 28.11.2009
Mie olen säilyttänyt multaisina folioon käärittynä jääkaapissa.
|
By iesteri - 28.11.2009
raastettuna öljyssä jääkaapissa!
|
By hyrinä - 28.11.2009
Olen pakastanut kuorittuina, kokonaisina pötköinä. Toimi ihan hyvin, maku ehkä aavistuksen laimeni mutta muuten oli hyvää.
|
By Q. - 25.2.2010
Voi vitsi, täällähän herahtaa ihan vallan vesi kielelle. Nyt jos tänä vuonna tulee hyvä satokesä, niin ensi talvesta tulee näillä teidän ohjeilla kyllä ihan herkkutalvi. Mulla on vaan niin huonot tilat säilöä, mutta toivotaan että mummo lainaa mulle pienen nurkan kellaristakin, kun sen kasvimaatakin olen saanut vallata.
Syksyllä kun kukkakaali oli halpaa (itse en saa kasvamaan ja luovutin) ostin sitä useamman kappaleen ja porkkanoitten kanssa säilöin jääkaappiin. Mulla oli kaikki perusmausteet loppu, joten kokeilin jotain uutta ja laitoin mausteeksi valkosipulia ja rosepippuria. Ja liemeksi etikkaa, hunajaa ja suolaa muistaakseni. Oli aivan uskomattoman hyviä. Rosepippuri tuli meille uudeksi säilöntämausteeksi.
|
By Kurppa. - 8.7.2010
Jee, taas se alkaa 10kg Polkaa kotiin tuotuna 60€, ei yhtään huonoa marjaa joukossa. 1h 10 minuuttia kesti puhdistus ja talven marjat säilötty, paitsi illalla keitän hilloa.
|
By pipu - 8.7.2010
5 kg maksoi muutama päivä sitten noin 20 euroa. Tosin ne täytyi itse kantaa kotiin...
|
By Kurppa. - 8.7.2010
Tämän kasvattajan tunnen ja tiedän ettei käytä esim homentorjunta aineita.
|
By törnrosa - 18.7.2010
Voi, mitä herkkuja Kurpalla . Tuosta saa monet lettuhillot. Mielestäni juuri oikea mansikkahillo on sitä oikeaa lettuhilloa.
|
By lumi - 2.8.2010
Mikä on nimeltään se ohje ??
Pitkää kurkkua kuutiona ja sipulia, liemeen tuli sinappi/sinapinsiemen/ tilliä, loput mausteet ja suhteet on unholassa, muistaako kukaan ?
|
By Kurppa. - 2.8.2010
Tällä ohjeella mie olen tehnyt. Paprikan voi jättää pois.
|
By lumi - 2.8.2010
Kiitos Kurppa, eikun hommiin
|
By Maire´ - 19.8.2010
Neuvoja anelen. Miten saisin sokeroidun marjamehun valmistettua hyytelöksi, kun ei voi hyytelömelatiiniä käyttää, kun se on lisättävä ennen sokeria. Olisin kiitollinen vihjeistänne.
|
By kastehelminen - 19.8.2010
Olen keittänyt mehun mukana vähän raakoja marjoja jos mahdollista, jos tiedän että teen hyytelöä. Muutoin keitän sokeroidun marjamehun aika kauan, voi mennä tunti-puolitoista ja välillä tiputan mehua kylmälle lautaselle. Jos mehu hyytyy jäähtyessään, se on valmista purkitettavaksi. Nestettä haihtuu mehusta yleensä kolmasosa - puolet. Sitten vaan purkkiin. Toissapäivänä tein mustaviinimarjahyytelöä. Se on nannaa kanaruokien kanssa. Alkuviikolla kerään mökiltä viimeiset punaiset ja teen samalla lailla hyytelöä. Siellä on varjon pensaissa jokunen raakakin vielä. Siihen voi keittää muutaman mintunlehdenkin jonka sitten siivilöi pois kun purkittaa. Aniskin on hyvää hyytelössä.
|
By Maire´ - 20.8.2010
Puoliraakoja marjoja en enää löydä puskistani, mutta mietin miten tuo Agar-agar mahtaisi toimia.
|
By Araminta - 20.8.2010
Hyytelöintikonsteja kyselin ketjussa Soveltuvuus - mihin käytät yrttejä. Agar-agar hyydyttää aika hyvin, mutta sitä on myytävänä niin monessa muodossa, yleensä ilman käyttöohjeita (tai sitten ne on thai-kielellä tai jotain sellaista) että ainakin mulla on vaikeuksia saada annostus osumaan hollille. Käytämme yrttihyytelöä mm. paahtiksen päällä eikä se sais tietenkään valua pois. Olen kysellyt muuallakin, ainakin jossain ruoanlaittopalstalla, laihoin tuloksin. Yleensä hyytelöintitietämystä on vaikeaa tavoittaa, paitsi tietysti, jos hyydyttää vain marjoja tai hedelmiä pektiinillä. Onks täällä ketään keittiöammattilaista?
|
By Inki - 20.8.2010
Saisikos apoteekista puhdasta pektiiniä? Agaragaria olen nähnyt käytettävän marmeladiin ja hyytelöihin, jotka syödään saman tien, en tiedä kuinka hyvin se kestää säilytystä? Sitten sillä on semmoinen ominaisuus, että se valuu pohjalle eli jos tekee korkeaan astiaan on pohjalla tiiviimpää ja pinnalla löysempää tavaraa...
|
By Araminta - 20.8.2010
Joo, apteekista saa kyllä pektiiniä. En tiedä, mistä muualta saakaan (paitsi raaoista marjoista ja sitrushedelmien kuoren valkeasta osasta). Agar-agar säilyy hyvin, mutta tahtoo joko jäädä löysäksi tai paakkuuntua. Tai sitten en vain osaa. Liivatteella voi tietysti hyydyttää vaikka vettä, mutta se ei säily. Tästä hyydyttämisen taiteesta ja aineista voisi joku tehdä vaikka kirjan - tai pitääpä katsoa Amazonilta ensi kerran, jos sellainen vaikka jo on.
|
By hyrinä - 21.8.2010
Aamulehdessä oli tällä viikolla tomaattimarmeladin ohje. Pitihän sitä heti kokeilla, tänään sit maisteltiin paahtoleivän päällä aamukahveen kans. Aika veikeen makuista, mutta tosi hyvää. Ei heti hoksaiskaan mistä on tehty ellei tietäis. Seuraavaan satsiin ajattelin kokeilla pienen chilitujauksen mukaan, vois olla ihan poikaa...
|
By Nuu - 23.8.2010
"Aurinkokuivattujen" tomaattien teossa kaipaisin hieman ohjeita. Tein jo yhden satsin uunissa siten että paloittelin tomaatit, poistin niistä siemenet, laitoin uunipellille, maustoin suolalla ja lorottelin päälle oliiviöljyä. Niiden "aurinko"kuivatus onnistui oikein hyvin, uuninlämpö +50 ja luukku hieman raollaan jotta kosteus pääsee pois. Ladoin ne sitten lasipurkkeihin valkosipulinsiivujen kanssa ja täytin lopuksi purkit oliiviöljyllä.
Nyt kaipaisin vinkkiä kuivurilla kuivaamiseen. Ohjeessa joka minulla on puhutaan että ensin kaltataan tomaatista kuori pois, sitten paloitellaan, kaivetaan siemenet pois ja hedelmäliha laitetaan kuivuriin. Uunikuivattuihin jätin kuoren eikä se ollenkaan haittaa, näihinkin ajattelin jättää. Onko kellään kokemusta maku/kuivumiseroista kuorella/kuorettomalla tomaatilla? Kuivuriin laitettuja tomaatinpaloja ei myöskään nähtävästi voi öljyllä valella, siihenhän täytyy laittaa tarvikkeet mahdollisimman kuivina.
Tällaista opettelua taas, ihan uusi hankinta tuo kuivuri
|
By Nuu - 26.8.2010
Muutaman tunnin esivalmistelujen jälkeen nyt kuivuri hurraa puolitettuja kirsikkatomaatteja kuivaksi. Aurinkokuivattuja tomaatteja niistä tulee. Kaikki 5 tasoa ovat ihan täynnä, saa nähdä kuinka pieneen määrä kutistuu
|
By Nuu - 26.8.2010
Kuivatut tomaatit
Herkkua tuli ja pieneen tilaan meni kuivurillinen (5 tasoa) kirsikkatomaatinpuolikkaita
 Maustoin ne sokerilla, suolalla ja mustapippurilla ja säilöin oliiviöljyyn valkosipulinsiivujen ja basilikan kanssa. Kuivuri jo supattaa seuraavaa satsia
Muoks: siirsin nämä pari viestiä tänne säilöntäohjeisiin jos joku tomaatin säilöntäohjetta sattuisi etsimään niin löytää paremmin.
|
By Nuu - 29.8.2010
Onko kenelläkään kokemusta varsisellerin (lehtisellerin) kuivauksesta?
|
By valtsu - 29.8.2010
Pakastaminen säilyttää aromit. (JOS olisin omahyväinen, väittisin ettei kuivatus onnistu, ei säily aromit KOSKA MINÄ EN OLE koskaan moisesta lukenut). Tee muutama Blody Mary ja ongelma ei haittaa enää, tulet riippuvaiseksi alkoholista ja mikään ei huoleta. Näin me Suamesa toimitaan
|
By Tuulia-tuu - 29.8.2010
Nuun tomaatit saavat veden kielelle. Tekee niin vietävästi mieli jotain pientä hyvää ei kaapeissa ole mitään. Jos tuollainen purkki olisi niin ei olisi kauaa..
|
By mummi - 30.8.2010
Kurpitsasta sukaattia.1913 keittokirjan mukaan tehtynä onnistui hyvin. Kuvassa valmiit sukaatti kuutiot on tummempia kun luonnossa. Tässä hyvä lisä joululahja säilykekoreihin. Sokeroidut hedelmät (sukaatti) Kurpitsaa tai kypsymätöntä melonia Sokeriliuos: 1kg sokeria Suolaa 1/2 l vettä etikkaa inkiväärin palanen vettä Kiinteä kurpitsa tahi meloni leikataan kohtalaisen suuriksi paloiksi. Suolaa siroitelleen palasten väliin ja 1/3 osalla vettä laimennettua etikkaa kaadetaan päälle. seuraavana päivänä suola liotetaan pois. Sokeri ja vesi maustettuna inkiväärillä keitetään paksuksi liuokseksi. hedelmäpalat pannaan siihen kiehumaan pehmeiksi ja läpikuultaviksi. Seuraavana päivänä keitetään liemi vähemmäksi kokoon ja kaadetaan hedelmien päälle. Aina parin päivän kuluttua uudistetaan keittäminen kunnes liemi melkein kokonaan on imeytynyt hedelmiin. Nyt nostetaan hedelmät seulaan valumaan ja pannaan vienoon uuninlämpöön kuivumaan. Käytetään hienompien leivosten lisämausteena. Ohje on kirjoitettu ihan kirjan mukaan Ohjeessa oli vain sokerin ja veden määrät.3l kurpitskuutioita laitoin pari vajaata rkl karkeaa suolaa ja reilun lorauksen tavallista etikkaa.seuraavana päivänä huuhdoin siivilässä suolat pois.keitin saman päivänä pariin kertaan ja jätin seuraavaan päivään. sitten keitin ja siivilöin vähän liemen pois(käytin cilikastikkeeseen) laitoin leivinpaperin päälle kiertoilmauuniin kuivumaan Noin 50 asteeseen.  Inkiväärin laitoin jauheena ja lisäsin sitruunan kuorta, kun sattui olemaan. Olin tulokseen tyytyväinen. maku parempi kun kaupan sukaateissa. keltaisesta öljykurpitsasta tuli kaunis värikin. Toinen satsi on suolaliemessä likoamassa.
|
By Nuu - 1.9.2010
Säilöin kurkkuja tällä kertaa kurkkusalaattina, keittäen hillosokerin kanssa.
Kiinteä kurkkusalaatti
n. 5 kg kurkkua silppuna, n. 3 värikästä paprikaa silppuna, 1 kg sipulia silppuna, 1 dl tilliä silppuna, 4 dl etikkaa, 1/2 dl merisuolaa ja 1 kg hillosokeria.
Silput kuumennetaan etikka-suolaliemessä, lisätään hillosokeri ja keitetään n. 10 minuuttia. Purkitetaan. Koska ohjeen nimi on kiinteä kurkkusalaatti oletan että hillosokeri riittää kiinteyttämään purkitettaessa hyvinkin vetisen näköisen liemen. Maku oli mukavan tuntuinen ensimaistamalla
|
By anita - 1.9.2010
Säilöttiin maustekurkkuja anopin ohjeen mukaan. Resepti on 1,5 l purkille, mikä vastaa n. 4-5 "normaalia" purkkia.
1,5 l vettä
1 rkl suolaa
2 rkl sokeria
n. 0,5 dl etikkaa
mustaherukan lehtiä
kirsikan lehtiä
laakerinlehtiä
mustapippuria
valkosipulia
pieniä sipuleita
piparjuurta (ei ollut kotona eikä muistettu ostaa,, joten jäi)
tillin kukintoja
Tillit, lehdet ja kurkut laitetaan purkkiin mahdollisimman tiiviisti. Kaadetaan päälle kuumaa (kiehuvaa) vettä. Annetaan seistä muutama minuutti, minkä jälkeen vesi kaadetaan kattilaan. Kiehautetaan vesi uusiksi ja kaadetaan taas vähäksi aikaa kurkkujen päälle ja taas takaisin kattilaan. Vielä kerran kiehautetaan vesi, lisätään suola, sokeri ja etikka ja kaadetaan purkkeihin, joihin on lisätty jo mausteet ja sipulit. Suljetaan purkit ja käännetään ylösalaisin jäähtymään.
|
By Kurppa. - 2.9.2010
Chiluumukastiketta tulossa. Ohje sivulla 21 jos joku haluaa kokeilla.
|
By Nuttura - 2.9.2010
Kurppa, Mihin käytät chililuumukastiketta?
Nimä tein chileistäni jo paholaisenhilloa. Tulisia chilejä on vielä kypsymässä parikymmentä.
|
By Kurppa. - 2.9.2010
Liharuuan kanssa tosi hyvää.
|
By Rosmariini&Timjami - 2.9.2010
Onko teillä kokemusta kuinka kauan ja hyvin tuo paholaisen hillo säilyy jääkaapissa, jos pieniin lasipurkkeihin sen tekee kuten hillot yleensäkin=puhtaasti?
Chili nimittäin tuottaa kivan sadon mutta emme elinaikanamme ehdi sitä sellaisenaan syödä-kun ei kovin tulista ruokaa lapsiperheessä kulu 
Ajattelin että pienet kauniit purkit paholaisenhilloa ois oivallisia joululahjoja ystäville...olen kerran ravintolassa saanut paholaisenhilloa ja se oli hyvää.
|
By Hyasintti - 2.9.2010
Mulla on viime talvena tehtyä jääkaapissa ja ihan toimivaa on vielä.
|
By Rosmariini&Timjami - 2.9.2010
Hyvä tietää, kiitos.
|
By Yxvaan - 2.9.2010
Voiko vihreistä, raa`oiksi jäävistä tomaateista tehdä mitään säilöämällä jotenkin? Jos jossain toisessa osiossa on mainintaa, niin HELP! Ja kiitos!
|
By Rosmariini&Timjami - 2.9.2010
Muistan lukeneeni "Kasvihuone"kirjassa ohjeen vihreiden tomaattien säilömiselle ja netissäkin muistan bonganneeni.
Kuka muistaa vanhan elokuvan "paistetut vihreät tomaatit" ???
|
By Kurppa. - 2.9.2010
Lempielokuvani, olen nähnyt ainakin viisi kertaa.
Joskus olen noita vihreitä säilönyt, ei vaan kuoret pysyneet nätisti vaikka pistelinkin tomaatit.
|
By Nuu - 2.9.2010
Vihreät tomaatit kypsyvät kyllä keittiössä joten kun malttaa odottaa värin ilmestymistä niin sitten ei tarvi enää vihreitä elikkäs raakoja tomaatteja säilöä Olen kerran säilönyt vihreitä pieniä tomaattiraakileita mutta lopputulos ei ollut maultaan minusta hyvä. Katsonpas jos löydän sen ohjeen vielä, ja jos löydän niin kirjoitan sen tännekin.
|
By Nuu - 2.9.2010
Vihreät tomaatit
Maistuvat voimakkaanmakuisten liha- ja kalaruokien lisukkeena. Tomaattien aromikasta lientä voi käyttää mausteena esim. lihapatoihin tai salaattikastikkeisiin.
Ainekset: 1 kg pieniä vihreitä tomaatteja, n. 3/4 dl suolaa, 2 dl väkiviinaetikkaa, 2 dl vettä, 500 g sokeria, 10 kokonaista neilikkaa, säilöntäainetta
1. Huuhdo ja valuta tomaatit hyvin. Tee niiden yläpintaan ristiviillos. Pane tomaatit kulhoon ja ripottele suola niiden päälle. Pidä tomaatteja viileässä vuorokauden ajan
2. Kiehauta etikasta, vedestä, sokerista ja neilikoista liemi. Keitä tomaatteja liemessä 6-7 minuuttia
3. Nosta tomaatit reikäkauhalla liemestä ja pane ne puhtaisiin, säilöntäaineella huuhdeltuihin tölkkeihin.
4. Keitä lientä kokoon n. 10 minuutin ajan. Lisää tarvittaessa säilöntäainetta pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada lientä tölkkeihin niin paljon että tomaatit kokonaan peittyvät.
5. Sulje purkit, jäähdytä ja varastoi viileässä.
|
By Nuu - 2.9.2010
Chutney
Kirpeä ja voimakkaasti maustettu vihannessalaatti. Mainio lisäke erilaisille liharuuille. Voi hyvin myös sekoittaa kaaliraasteen tai lehtisalaatin mausteeksi ja jatkeeksi. Jos olet sipulin ystävä voit kaksinkertaistaa ohjeessa olevan sipulin määrän. Myös vihreät tomaatit sopivat hyvin joukkoon aineksiksi.
Ainekset: n. 500 g kesäkurpitsaa, n. 500 g tomaatteja, n. 500 g omenoita, 1 sipuli, 1 rkl suolaa, 1 tl paprikaa, 1 tl rouhittua mustapippuria, 1/4 tl cayennepippuria, 3 palaa inkivääriä, 1 rkl sinapinsiemeniä, 2 dl sokeria, 1-2 dl rusinoita, 4 dl viinietikkaa
1. Huuhdo kurpitsa, tomaatit ja omenat
2. Viillä ristiviilto tomaattien päihin, kasta tomaatit kiehuvaan veteen ja vedä kuori pois. Kuori sipulit
3. Paloittele kaikki pieniksi paloiksi ja laita kattilaan
4. Lisää mausteet, sokeri, rusinat ja viinietikka
5. Keitä ilman kantta 1 - 1,5 h kunnes seoksesta on tullut sakeaa ja kiiltävää. Hämmennä silloin tällöin kiehumisen aikana.
6. Kaada salaatti hyvin puhdistettuihin pikkupurkkeihin. Kierrä kannet heti kiinni. Jäähdytä putkit ja säilytä viileässä. Voit lisätä myös säilöntäainetta tarvittaessa.
|
By Nuu - 2.9.2010
Tuota chutneyta varmaan täytyy itsekin kokeilla, löysin sen ohjeen samalla kun kaivelin vihreiden tomaattien säilöntäohjetta esille. Ja tuohonhan voi siis myös käyttää niitä vihreitä tomaatteja yhtenä ainesosana Mausta en tiedä kun en ole koskaan kokeillut ko. reseptiä.
|
By Yxvaan - 2.9.2010
KIITOS! Huh helpottaa.. meillä jäi suurin osa tomaateista vihreiksi. En ole ennen edes kasvattanut tomaatteja ja kasvihuonetta ei ole.. tökin tomaatinplanttuja keväällä hädissäni sinne sun tänne ja KAIKKI kasvoivat ja alkoivat tehdä satoa.. syksy vain tuli liian nopeasti! Jokaiselle joka ei koskaan ennen ole kasvattanut tomaatteja, minä kokemattomana sanon, että sen helpompaa "kasvatettavaa" ei olekaan. Nyt tiedän mitä niille tehdä!
|
By Nuu - 2.9.2010
Keittelen tässä tuota chutneytä jonka resepti on tuossa pari viestiä ylempänä. Rusinoita minulla ei ollut kaapissa joten ne jäivät pois. Se kaipaa ehdottomasti jotain lisämaustetta mutta mitä... rosepippuria lisäsin siihen äsken kokonaisina muutaman kymmenen kappaletta mutta se ei riitä. Jotain pitää saada, maku on nyt liian terävä, sellainen kirpakka. Onko jollain ehdotuksia tähän hätään ? Keittelen vielä puolisen tuntia seosta ennen purkitusta.
Muoks, keksinkin jo - puristan sinne pikkuisen valkosipulia joukkoon
|
By Kurppa. - 2.9.2010
Viinietikan maku tulee helposti yli?
|
By Kreeta-Eulaalia - 3.9.2010
Nyt ei osunut silmään mitään chilisäilykeohjetta, paitsi se luumujuttu. Olisko joku perusohje jossain?
|
By mummi - 3.9.2010
Chilistä olen tehnyt kastiketta, joka sopii moneen makuun. tarkkoja määriä ei ole ja maistelemalla saa sopivan voimakkuuden.
Chilipaljoja
Tomaatteja ei tarvitse kuoria
Valkosipulia
Tavallisia sipuleita.
Omenia kuorittuna
kurpitsaa.
Timjamia
persiljaa.
Etikkaa
Hillosokeria
Suolaa
Sinapin siemeniä
Neilikoita
kaikki aineet keitetään ja sekoitetaan sauvasekoittimella.
Jos on liian etikkaista, niin sokeria lisätään. Liian makeuden saa pois etikkaa lisäämällä.Ciliä maun mukaan.
Jos haluaa löysää, voi käyttää tavallista sokeria, mutta hillosokerissa on säilöntäaineet mukana.
vettä ei tarvitse, koska kurpitsassa ja tomaatissa on paljon vettä.
|
By Kreeta-Eulaalia - 4.9.2010
Kiitos! Tällä ohjeella jo pärjäilenkin aika hyvin.
|
By Kreeta-Eulaalia - 4.9.2010
Teinkin sitten kaksi eri satsia, toisen sellaisen ihan miedon ja aika makean, kun laitoin omenoita riittävästi, että voin itse likkojen kanssa käyttää, ja toisen sitten miesväelle vähän väkevämmän. Se väkevämpi olikin hankala, kun en itse tahtonut maistaa, ja piti välillä maistajaa hakea muualta. Vaikuttaa kyllä vähän siltä ettei kauan säily kumpikaan, vaan isäntä syö ne molemmat ihan hetkessä, eikä meille muille jää mitään.
|
By mummi - 4.9.2010
Niitähän keitetäänkin viiden litran kattilassa ja monta satsia nyt kun auneita on.Mukavia tuliaisiakin.
|
By Kurppa. - 6.9.2010
Tuli hyvää mehua omenista ja luumuista. Mausta en osaisi sanoa, että mitä siinä on. Kaunis värikin.
|
By Viherpiiperö - 9.9.2010
Laitoin ohuet omenalohkot uuniin, kiertoilmalle ja 60 asteeseen. Luukku on raollaan. Uskaltaisiko niitä kuivattaa suuremmilla asteilla?
|
By Nuu - 9.9.2010
Yleensä kuivatuslämpötilat ohjeistetaan 50-70 asteen välille, tuo oli kuivurin mukana tulleessa ohjeessa -> Sienet ja mausteyrtit= kuivauslämpötila ei saa olla yli 50 astetta, muut = ei yli 70 astetta. Sen enempää en osaa kantaa ottaa, toivottavasti antoi osviittaa kuitenkin.
|
By Viherpiiperö - 9.9.2010
Kiitos. Kokeilen vaikkapa 65 astetta.
|
By Kurppa. - 13.9.2010
Illalla keitetty tomaattikastike menikin kerta-annoksissa pakastimeen, niin ei jää purkin pohjia jääkaappiin pilaantumaan. Kuivuri taas täytetty omenaviipaleista. Taitaa tänä jouluja kaikki saada lahjoiksi omenaa tavalla tai toisella.
.
|
By Maire´ - 13.9.2010
Herkullisen näköistä. Mieluisia lahjoja varmasti. Eivät jää kaappiin hyllyjen täytteeksi.
|
By AlmaBrug - 13.9.2010
Minä vieläkin odotan että tomaatit kypsyisivät. Saisi tomaattikastiketta pakkaseen.
Ostimme kuivurin ja nyt se on puhaltanut koko viikonlopun. Kuivatetut omenat on kyllä tosi hyvän makuisia. Onko kukaan kokeillut kuivatta luumuja? Ne olisi myös kivoja kuivana. Itse laitoin viikonloppuna mutta tuntuu siltä, että ne ei millään kuivu. Ovat varmaan niin nestepitoisia. Niin ja laitoin ne kokonaisina kun ovat niin pieniä. Pitäisi varmaan kokeilla isonpien kanssa niin, että poistaa kiven keskeltä ja kuivattaa puolikkaita.
|
By tagetes - 13.9.2010
Ei oikein luumu sovi kuivattavaksi kotioloissa minusta. Ja sitäpaitsi niistä tulee karvaan makuisia helposti. Mutta uunissa on helppoa tehdä luumuhilloa. Kivet vaan pois ja jos jaksaa pelata niin kuoretkin sillain suurinpiirtein rutistamalla. Sitten tavallista sokeria maun mukaan ja korkeareunaiselle uuninpellille n. vajaa 100 asteeseen, kunnes seos on paksua. Välillä täytyy sekoitella ja tarkistaa, ettei lämpötila ole liian kova (sokeri palaa). Huomattavasti vähemmällä pääsee uunin kanssa, kuin jos alkaisi keitellä kattilassa.
|
By Kurppa. - 13.9.2010
Viime syksynä erän luumuja kuivasin, muttei se tosiaan kannata. Takertuu vielä ritiläänkin kovasti kiinni. Omenan kanssa tuli tosi hyvää ja kaunista mehua mehumaijassa.
|
By AlmaBrug - 13.9.2010
Tuo hillo-ohje kuulostaa hyvältä. Ajattelinkin tehdä osasta hilloa. Tagetes kuinka paljon laitat sokeria suhteessa luumuihin? Käytätkö ihan tavallista- vai hillosokeria? Ajattelin itse keittää, mutta tuo kuulostaa paljon helpommalta. Palaako hillo helposti peltiin kiinni?
|
By tagetes - 13.9.2010
Minä laitan sokeria sillain, et se alkuseos ei ole kovin makeaa. Koskaan en oo mitannu, mut sitä sokeria voi sitten lisätä vielä ennen purkitustakin. Ja ihan tavallista sokeria oon laittanut. Jos pakastaa, ei tarvi Atamon:ia, mut kellarisäilytyksessä on hyvä sitä pikkasen käyttää varmuuden vuoksi.
Laitan aina leivinpaperin siihen pellille ensin, sellasen palan joka tulee reilusti yli reunojen. Sekoittaessa täytyy vaan varoa, ettei paperi rikkoonnu. Ei pitäisi sokerin palaa kiinni, kun se ei saisi kiehua vaan hautua kiinteämmäksi (ts. nesteen haihtua). Eka ex-anoppi teki aina leivinuunin jälkilämmössä ja sai siitä niin kiinteää, että sitä käytettiin luumutortuissa jouluna. Itse en ole onnistunut, ehkä se johtuu sähköhellasta.
|
By eevastiina - 13.9.2010
Tein kolme litraa tomaattisosetta, mutta pieleen meni! Ajattelin laittaa hieman chiliä mausteeksi ja pienensin joukkoon yhden palon, mutta ilmeisesti liikaa, koska koko satsi on nyt niin tujua, että turha säilöä. Nyt en tiedä, mitä sille tekisin? Punaiset tomaatit käytin kaikki, joten uuden satsin keittäminen ja lisääminen joukkoon on mahdotonta. Ja auttaisiko edes? Oppia ikä kaikki!!
|
By Kurppa. - 13.9.2010
Ei se maustekastikkeena ruuassa niin vahvalle tunnu. Esim pizzakastikkeena reilukin chilin maku on vaan hyvää.
|
By Inki - 13.9.2010
No hei, sitä voi varmaan käyttää mausteena kastikkeisiin ja keittoihin, olisiko liian tujua pitsan pohjustukseen, kun siinä on se leipä ja juustoa ja muita aineksia tulee lisäksi niin chili laimenee?
|
By eevastiina - 13.9.2010
Kiitos Kurppa ja Inki! Pakko se on kai säästää ja käyttää johonkin enkä raaski heittää pois! Ehkä se laimenee vähäsen ennen kuin pakastan
|
By Nuu - 16.9.2010
Vihreiden tomaattien käytöstä on kyselty, ja tuon linkin takana on marttojen "Syksyn parhaat säilömisvinkit" jossa neuvo mm. siihen asiaan (" Ihan raakaa tomaattia ei pidä syödä. Mutta kun tomaatti on ulkonäöltään kuulakas, niin sanotusti viherkypsä, siitä voi tehdä oikein hyvin etikkasäilykettä" .
|
By Alcearosea - 16.9.2010
Kiitos linkistä! Minulla on viisi ämpärillistä vihreitä tomaatteja ja olen pähkäillyt, mitä niistä tekisi. Kaikki eivät varmasti kypsy edes sisällä. Huoh.
|
By Kurppa. - 16.9.2010
Kyllä ne kypsyy.
|
By Alcearosea - 16.9.2010
Sitä minäkin toivon.
Olen miettinyt, että mitä tein väärin, kun ovat vieläkin vihreitä. Kesällä kypsyi vain muutama.
|
By Yxvaan - 16.9.2010
Kurppa: - kun vain nahistuvat sisällä.. on omppua mukana.. ei KYPSY !!
Suurin osa onkin vielä ulkona. En IKINÄ ENÄÄ laita ns. avomaalle! Tällainen kesä ja kuitenkin raakoja suurin osa! Toki on saanut syödäkin vatsan täydeltä, mutta miksei ehdi kypsyä. Suunta on paras, suojainen etelä-seinusta! Mikä on "vihreänkuulas" ? Minulla sellaisia ei olekaan, joko kypsä, lähes kypsä,tai täysin kivikova ja raaka !
|
By Kurppa. - 16.9.2010
Voi harmi.
|
By Sireeni2 - 19.9.2010
Tomaatit kypsyy kyllä sisällä. Kannattaa odotella. Tuon sitä mukaan sisälle kypsymään kaikki sellaiset tomaatit, jotka hiukan näyttävät ulkona muuttavan väriä. Jos on ihan vihreä, niin se ei näytä sisälläkään kypsyävän? Kummallista.
|
By Sireeni2 - 19.9.2010
Kuivurista: Olen aivan innoissani kesällä ostamastani kuivurista. Olen kuivannut monta kiloa omenoita ja hiukan tomaatteja (ihania) ja koitin myös päärynän. Tuli tosi makea ja ihana. Mitä kaikkea olette kuivanneet kuivurilla tai muuten? Sieniä en ole kuivannut, kun en ole niitä onnistunut mistään saamaan? Voisiko kuivat esim. ruusunmarjoja?
|
By Jadetsu - 19.9.2010
Kuivurillahan voi kuivata kananmunista lähtien, rikkoo munukset ensin lasiin ja vatkaa haarukalla keltujaisen ja valkujaisen sekasin, sit vaan leivinpaperi siihen kuivurin ritilälle ja kippaa munalitkun siihen
|
By Heksu - 19.9.2010
Mihin sitä kuivattua kananmunaa käytetään? :o
|
By anita - 19.9.2010
Varmaan voisi ruusunmarjojakin, koska marja-aroniakin onnistui. Vaatii tosin aivan uskomattoman pitkän ajan. Eniten olen kuivannut yrttejä. Niissä pitää muistaa pitää kuivauslämpötila alhaisena.
|
By Jadetsu - 19.9.2010
Heksu, isännän täti kulukee matkailuautolla Kuopiosta monta kertaa vuojen aikana tuola ihan pohjosessa ja norjassa kalareissuilla, sillä on kuivattuja munuksia mukana että saavat vaikka lettuja paistaa
|
By Heksu - 19.9.2010
Ahaa, siis ominaisuudet säilyvät kuivattuna joten voi vaikka taikinaan käyttää. No nyt ymmärrän, kiitos selvityksestä
|
By Kreeta-Eulaalia - 20.9.2010
Mihin aikaan olette keränneet Antonovkat talteen? Muistaisin ennen käärineeni niitä paperiin vähän myöhemmin kylmemmällä ilmalla, mutta nyt ne tahtovat jo putoilla puusta. Mikä olisi säilyvyyden kannalta paras ajankohta? Entä kuinka kauan säilyisi kaneliomenat samalla konstilla?
|
By pipu - 20.9.2010
Nyt on ainakin täällä rannikolla ollut niin lämmintä, että Punakaneli kypsyi niin nopeasti, että en oikeastaan ehtinyt saada korjuukypsiä ollenkaan. Kaikista tuli laakista syöntikypsiä, joten ne eivät säily millään konstilla.
|
By Nuu - 20.9.2010
pipu, kypsiä punakaneleita olen kuivannut. Ne soveluvat siihen hirmu hyvin nyt = kypsiä ja makeita. Lopputulos on vallan maukas
|
By Alcearosea - 20.9.2010
Noita kivikovia vihreitä tomaatteja minullakin on, mutta tuntuvat kypsyvän sisällä sentään paremmin kuin kasvarissa. Kasvarissa niillä on kaksi vaihetta: kova vihreä ja ruskea vetelä.=( Lieneekö syynä tämä pitkä kuuma aika? Alan jo epäillä maaperääkin.
|
By Kurppa. - 20.9.2010
Kyllä tuli hyvää vauvansosetta makeasta kesäomenasta (huvitus tai joku vastaava) ei happamen häivääkään.
|
By valtsu - 20.9.2010
Myuistaako kukaan valkosipulitattien ohjetta? Ei sitä etikkaversiota, vaan sellainen, joka säilyy vain viikon, pari (ei sitäkään kun jo syödään)
|
By huisa - 23.9.2010
Kesäkurpitsahilloa mietin. (oikeasti, koko päivän. työkaveri kysyi mitä mietin ja vastasin, että marttaliiton hyväksymiä ajatuksia) Voisiko kesäkurpitsaa käyttää hillojatkeena? Siis kun kaupassakin on niitä halpoja lettuhilloja, niin tekisi kesäkurpitsahilloa, johen heittäisi sekaan vähän mansikoita ja muita sekalaisia marjoja ja vaikka omenoita? Onko joku kokeillut vai pitääkö ryhtyä pioneeriksi?
|
By Rosmariini&Timjami - 23.9.2010
Minulla on jossain ohje, jossa on noin puolet kesäkurpitsaa ja puolet omenaa, hiukan sitruunaa...siitä tuli sellaista kauniin näköistä kirpeää hilloa josta monet tykkäsivät. Tein sitä vain niin paljon että lopulta sitä tuli "korvistakin" kun pari vuotta sitten sattui olemaan hirveästi sekä omenoita että kurpitsoita 
Lisäys: hämärästi tulee mieleen että vastaavasta ois ollut puhetta ihan parin päivän sisällä-en vain itse lukenut tarkemmin...silloin bongasin ohjeen ihan netistä. Oisko ollut joku kotilieden tms. sivu. Kesäkurpitsa-omenahillo tjsp. Ohjeessa taisi olla inkivääriä mutta jätin sen pois kun tiesin ettei mies tykkää.
|
By huisa - 23.9.2010
joo, noita sitruunaisia olen tarkistellut. Mutta kun on jo sitä limettistä omenasosetta haluaisin jotain makeaa... Eli mansikkakesäkurpitsasekahilloa?
|
By Rosmariini&Timjami - 23.9.2010
Minun käyttämässä ohjeessa oli:
2l omenaa
2l kesäkurpitsaa
0,5 dl vettä
2 sitruunan mehu + kuori
0,5 kg sokeria
0,5 tl kardemummaa
-------------Keitä 45 min
Lisää 2tl sitruunahappoa ja purkita
Mikä estäisi tekemästä ilman sitruunaa? Ei tule niin kirpeää.
Mansikkakesäkurpitsa yhdistelmä voi olla aika mukava-tosin pitänee huomioida sokerissa että molemmat ovat hyvin vesipitoisia.
Voithan tehdä vain pienen erän, kokeeksi ja jos maistuu aivan väärältä niin keksiä muuta.
|
By Rosmariini&Timjami - 23.9.2010
Toinen resepti jonka silloin löysin (en kokeillut kun ei ollut aroniaa)
1,3l aroniaa
1,3l omenaraastetta
1,3l kesäkurpitsaraastetta
1kg hillosokeria
Ohjeessa mainittiin sen olevan oikea herkkuhillo
|
By huisa - 23.9.2010
Hitsi.. Mulla on vielä aroniaa tossa pihassa... sitä ja mansikkaa, kun ei omenaa ole. Mä tein aika hyvää aroniahyytelöä, eli jos keittäisin aroniamehua, keitettyä kesäkurpitsaa ja mansikoita sattumiksi? Alkoi kuulostamaan hyvältä.
|
By Heksu - 23.9.2010
Missäpäin huisa vaikuttaa, täältä saisit omenaa... Tuota aroniahilloa voisi meikäläinenkin kokeilla.. varmaan tulisi ihan ok jos minä taas puolestani jätän kesäkurpan pois
|
By huisa - 23.9.2010
Kuopion takanahan minä... Kesäkurpitsat on pakko käyttää, kun kerran tuli kasvatettua...
|
By huisa - 23.9.2010
Jösses, tul hyvää! 600 g kuorittua ja siemenhötöstä puhdistustua kesäkurpitsakuutioita 4 dl aroniamehua 500 g mansikoita 600 g hillosokeria
|
By Rosmariini&Timjami - 24.9.2010
Kiva! Kuulostaakin herkulliselta
|
By Yxvaan - 25.9.2010
Tulipahan 8 litran kattilallinen taas hilloa ja nyt kokeilin aronioiden ja omenoiden mukaan Lidl:n tarjouksessa (0,99 e/kg) Mangoa mukaan. Laitoin tohon määrään 2,5 kg miinus siemenkodat ja omppua enemmän kuin aronioita ja täytyy sanoa, että kyllä olisi ollut parempi tyytyä "kotimaisiin"! Lopputulos ei ole ainakaan parempaa kuin ilman Mangoa . Minä kun luulin,.. koska lasten Mango-Päärynä Piltti on niiiiiiiiiiin hyvää, että nyt tehdäänkin sitten kunnon kotihyvää ja eksoottista. Onko kukaan muu kokeillut Mangosta jotain tehdä? Näin nyt eka kerran eläissäin millainen ISO hedelmä se onkaan... Vielä kun jaksaisi saada kovat siemenkodat auki ja sieltä siemenen esiin, kokeilisin sisäkasviksi idätystä. Ajankohta vain on huonoin mahdollinen.
Huisan ohje sai kyllä veden kielelle..!
|
By Kreeta-Eulaalia - 29.9.2010
Kun oli vielä jättikurpitsaa jäljellä ja jostain ilmaantui puolukoita, laitoin ne samaan kattilaan, soseutin ja keittelin hilloksi. Mukulatkin söivät tyytyväisinä mannapuuron kanssa tänä aamuna, kun eivät tienneet mitä oli, puolukaksi eivät tunnistaneet. Kyllä se silti puolukkahillon paikalle sopii, vaikka minusta tulikin vähän liian makeaa. Väri oli alkuun aika kamala, mutta kun keitteli hiukan aikaa enemmän, tuli tummempi ja ihan kelvollinen väri. Kurpitsaa oli pari kiloa ja puolukoita ehkä vajaa kolmisen litraa. Loppu mun minikokoisesta jättikurpitsasta mahtuukin jo jotenkuten jääkaapin hylylle, siitä on nyt tehty keittoa, uunilohkoja ja pikkelsiä, mutta nyt pitäisi löytää lisää lasipurkkeja, luulisin että pikkelsillä tai tämän ketjun alkupuolen appelsiinisella hillolla jatketaan ja se piiraskin kai pitäisi kokeilla. Eevastiinalle kiitokset kurpitsan taimesta!
|
By Kreeta-Eulaalia - 6.10.2010
Löysin sienireseptin vanhasta kirjasta, onko joku kokeillut tätä, ja kuinka kauan sienet näin säilyvät. Kirjassa lukee vain, että "kauan viielässä". Tässä ei nyt olisi etikkaa tai suolaa julmetusti.
125g hienonnettuja sieniä ja 100g sipulia paistetaan pannulla kunnes neste on haihtunut, lisätään 50 g ruokaöljyä ja persiljaa, suolaa ja maustepippuria, säilötäään astiaan, joka peitetään voipaperilla tai muovilla. (Miksiköhän ei kannella?) Käytetään ruuan laitossa.
|
By Nuu - 6.10.2010
Osaisiko kukaan neuvoa chili-paprikoiden säilömiseen sopivaa etikkalientä? Katsoin eilen kaupassa jalapeno-purkin kyljestä mitä se sisältää ja siinä oli vettä, etikkaa, suolaa ja sokeria. Suhteita ei tietenkään ollut joten niitä nyt metsästän tässä.
Täytyykö niistä poistaa siemenet ennen liemeen säilömistä? Ja toisinpäin, onko niiden poistosta haittaa säilyvyyden kannalta?
Kasvihuone täytyy pikapuoliin tyhjentää ja siellä on erinäinen määrä eri kypsyysasteella olevia paprikoita ja chili-paprikoita joille täytyisi jotain tehdä. Ja on tuo maustechilikin tuossa keittiön ikkunalla, aivan täynnä vahvoja pieniä hedelmiä.
|
By Pisamakello - 6.10.2010
Nuu: ks. http://www.chiliyhdistys.fi/pages/fi/chili-ja-ruoka/chilin-saeiloentae.php
http://chilifoorumi.fi/index.php?board=20.0
Itse olen lähinnä kuivannut. Mutta noista linkeistä löytänet apuja.
|
By Rosmariini&Timjami - 6.10.2010
Kreeta-Eulaalia, oisko tuo sinun sieniresepti niin vanhasta kirjasta ettei vielä ollut yleisesti kannellisia muovipurkkeja?
Vielä 90 luvulla italialainen Nonna sveitsiläisessä perheessäni säilöi kaikki hillot sellaisilla vartavasten tuohon hommaan tarkoitetuilla muoveilla. Purkin kannen yli laitettiin valmis rapiseva muovinen ympyrä ja hillopurkin kuumuus sulatti sen siihen kanneksi. Muistelen että loppusilaus annettiin kostealla rätillä.
Minä vähän silmät ymmyrkäisenä häntä ekalla kerralla avustin, sen jälkeen meni jo kuin vanhalta tekijältä 
Meillä oli aina ollut ihan kannellisia purkkeja mummolassa-jo minun lapsuudessanikin.
Pestokin tosin tehtiin lasipurkkiin ja vain loraus tuoretta öljyä aina pintaan, ei mitään kantta enää sen lisäksi.
|
By Kreeta-Eulaalia - 6.10.2010
70-lukuinen oli se kirja, mutta onhan siihen voitu vanha ohje laittaa, se oli Linkoaho ja Rantala: Sienet ja sieniherkut, tammi. Jostain toisesta uudemmasta kirjasta löytyi rouskuöljy-ohje, siinäkään ei ollut säilyvyysaikaa ja oli maininta, että "tässä tuotteessa estetiikka on parasta", no se maininta kuulostaa siltä mun korvissa, että turha tehdä, jos ei pidä näkösällä. Siinä oli nappirouskuja pantu pulloon ja öljyä päälle.
|
By huisa - 11.10.2010
Kattoko kukaan tänään sitä Plum:n tädin säilömisohjelmaa? Aika metkoja hedelmä''nahkoja'' ! Täytyykin kattoa ylen nettisivuilta, josko olisi reseptintynkää.
|
By LawrenceLimburger - 16.10.2010
Onko jollain kanelilla maustetun omenamarmeladin ohjetta. Mietityttää tuo kanelin määrä jos summassa laitan.
|
By Nuu - 16.10.2010
Omenasosetta keitellessä olen laittanut yhden kanelitangon mukaan kiehumaan, omenoita pilkottuina 1...2 kg. Tuohon määrään on riittänyt hyvin antamaan pienoisen kanelin maun mukaan. Jauheella en ole koskaan maustanut mutta eikös sitä voi laittaa jo keiteltyyn satsiin ensin vähän ja maistelemalla sitten jatkaa lisäämistä kunnes oikea maku on saavutettu?
|
By LawrenceLimburger - 16.10.2010
Olen vuosia sitten tehnyt omenamarmeladia hukkaamallani ohjeella ( en muista sovelsinko, kuten tavallsesti, eli vaihdoin tuon kanelitangon jauheeseen). Kuvittelin että netistä löytyisi helposti ohje mutta eipä löytynytkään.
Ohjeessa oli mm. natriumbentsoaatissa desinfioitu leivinpaperi marmeladin päälle ja sitten kansi. Taidettiin samaa säilöntäainetta laittaa myös itse marmeladiin.
Muistan kuitenkin sen että valmiista marmeladista tuli kitkerä jälkimaku kurkkuun ( luultavasti natriumbentsoaatin takia) ja tästä syystä unohdin ,tai paremminkin jätin kellariin pariksi vuodeksi.
Kun sitten maistettiin niin oli kypsynyt todella hyväksi vaikka ajattelin että oli pilalla. Tämä hyvä maku todettiin muidenkin taholta kuin itse "kokin".
Pitäisi aina kun tekee jotain säilykettä niin laittaa resepti ylös, mutta niin se aina jää tekemättä.
Tuo kanelin määrän saa selville kyllä soveltamalla muista ohjeista ja tosiaankin maistelemalla.
|
By mai-lee - 22.2.2011
hieno ketju se luonnonkasveista kokkaaminenkin, mutta kun krassi ei ole luonnonkasvi:-( niin tänne tuuppaan köyhäilykaprikset eihän sitä ruutupaperille kirjoitettua ohjetta enää löytynyt, minkä mukaan säilöin krassin siemeniä 80- ja 90-luvuilla. minulla oli parikymmentä vuotta aina terassin kaiteella 13 metriä krassia niin että raaka-aineesta ei tullut nuusaa. isohkoihin purkkeihin minä niitä pakkasin ja hyvin säilyivät ylivuotisiksi niin kuin etikkasäilykkeet yleensäkin. resepti lienee melkein sama kuin omanikin oli. voisin ensi kesänä vaihteeksi vaikka taas kokeilla... edit - valkosipulin kanssa ei muuten tarvitse kitsastella ja hyvin voi laittaa purkkiin mukaan:-)
|
By LawrenceLimburger - 2.3.2011
Kurkkusalaatit on sitten syöty ja hyvin meni kaupaksi. Toinen sortti taisi olla rajamäen etikan ohjeen mukaan ja toinen jonkin sokerifirman jossa käytettiin hillosokeria.
Lisäksi kokeilin chiliä mausteeksi muutamaan purkkiin. Ei maistunut hyvältä mutta syötyä tuli.
|
By oliivipuu - 19.7.2011
Onko kokemuksia marjojen kuivaamisesta( en tiedä onko ttätä jo käsitelty jossain)? Olen ihastunut kuivattuihin mustikoihin, mansikoihin ja varmaan vatutkin olisi hyviä.
Miten niiden kuivaaminen onnistuu? Käytössä olisi kiertoilma-uuni ja pieni kuivuri. Kannattaako vai viekö liikaa energiaa ja onnistuuko ylipäätään?
|
By Kurppa. - 19.7.2011
Kuivurilla olen mustikoita kuivannut, kestää vaan luvattoman kauan.
Mansikka varmasti vielä kauemmin.
|
By oliivipuu - 19.7.2011
Ehkä ei sitten itse kannata...
|
By välke - 4.8.2011
Tekisi mieli kuivattaa puolukoita talven mysleihin (sikälimikäli niitä nyt ylipäätään tulee). Netistä luin vinkin, että puolukat kannattaa ryöpätä nopeasti, jotta kuori rikkoontuu ja itse kuivaaminen on tämän jälkeen nopeampaa. Onko kenelläkään kokemusta puolukan kuivaamisesta?
|
By Weikko - 4.8.2011
Täällä on tällasta: http://www.vihrealanka.fi/node/644 lopussa.
|
By Kreeta-Eulaalia - 4.8.2011
Mulla on iso kuivuri, mutten ole nyt edes yrittänyt marjoja kuivata, koskei anoppikaan sillä onnistunut. Mansikan viipaleet tarttuivat ritilöihin niin, ettei saanut kuin liottamalla irti ja leivinpaperien kanssa hommasta ei tullut loppua. Tuota Välkkeen puolukkakonstia voisin kyllä kokeilla, jos siihen aikaan satun olemaan energisellä tuulella. Nyt tuntuu etten pysty mihinkään tässä helteessä.
|
By välke - 4.8.2011
Jos mää kokeilen ensin ja kerron sitten kannattaako hommaan ryhtyä. Säästyt sotkulta ja mahdolliselta hermojen menetyksellä 
|
By anita - 4.8.2011
Kokeile ja kerro kaikille. Mä olen kerran kuivannut marja-aroniaa, mutta se kesti iäisyyden. Tosin meillä ei ole ritilöitä, vaan ehjä pohja kuivurissa.
|
By LawrenceLimburger - 6.8.2011
Löysin netin syövereistä oikein asiantuntijoiden ohjeen säilöntäliemeen. Nuoremmalla polvella on nuo happamuusasiat jne. paremmin hallussa (ja pystyvät laskemaan ne).
Esim. keittokirja esittää että: väkiviinaetikka joka sisältää 10painoprosenttia etikkahappoa sopii säilöntään suhteessa 1 osa etikkaa, 1 osa vettä.
Nyt aion kuitenkin säilöä nettisukupolven ohjeella jalapenoja. Ensin peruskauraa hygieniasta ja lämmitetyistä purkeista/kansista ja paloitteluista ja kokonaisten reijityksestä ja sitten kun chilit on purkissa niin kuuma liemi, jonka suhteet ovat: 5 dl vettä 1dl väkiviinaetikkaa, 1 teelusikka suolaa, 2 teelusikkaa sokeria, päälle ja säilytys viileassä.
Tykkään kun tuota etikkaa ei ole määrättömästi. Olen vakuuttunut että chilini säilyvät.
|
By Nuu - 6.8.2011
LawrenceL voisitko tuota kokonaisten chilien rei''itysasiaa selventää kun minulle se ei ole "peruskauraa" vaan ihan uutta asiaa. Olen itsekin aikonut säilöä jalapenoja jos satoa sen verran saan, ja toistakin mietoa chiliä ja olen etsiskellyt ohjetta. Tuossahan tuo tuli, kiitos, mutta tuo rei''itys kaipaa vielä selvitystä että osaan tehdä oikein Miksi sellaista tehdään? Paloittelu kai vaan on ihan normipienentämistä.
|
By annaw - 6.8.2011
Viime vuonna käytin Dansukkerin sivuilta löytyvää ohjetta, ja hyvää tuli:
Säilötyt chilit
45 min
Ainekset 20 vihreää chiliä 20 punaista chiliä 8 dl vettä 4 dl etikkaa 3/4 dl Dansukker Taloussokeria 1/2 dl suolaa

Pane chilit kiehuvaan veteen kattilaan ja keitä 5–15 minuuttia (pidempi keittoaika antaa miedomman maun). Kaada vesi pois. Sekoita vesi, etikka, sokeri ja suola keskenään ja kiehauta. Lisää joukkoon ryöpätyt chilit ja anna kiehua hiljalleen ilman kantta 5–15 minuuttia. Pane chilit lämpimiin, hyvin pestyihin tölkkeihin. Kaada päälle liemi ja sulje tölkit. Säilytä jääkaapissa. Herkullista hampurilaisten ja kebabin lisänä tai esimerkiksi lihapadoissa.
|
By LawrenceLimburger - 7.8.2011
No itsellä on sellainen käsitys siitä kun kokonaiset chilit kehoitetaan reittämään että olisi sen kanssa tekemistä että muuten niihin jää ilmaa sisälle. Mitään muuta selitystä tuolle reittämiselle en keksi. En väitä etteikö siitä tule hyvää kun laittaa puoliksi vettä ja etikkaa mutta säilyvyyden kannalta sitä etikkaa ei tarvitsisi laittaa niin paljon. Kyse on säilöntäliemen happamuudesta ja taso missä tuotetta pilaavat pöpöt eivät voi elää vaatii suurinpiirtein tuon 1 osa etikkaa, 5osaa vettä tason.
Itse aion ainakin kokeilla tuota matalampaa etikkamäärää. En kehoita muita tekemään samoin. Ja ajatella tuolla sivustolla tämä chilinuoriso jopa kokeili käytännössä happamuusmittauksin tuota tarvittavaa etikkamäärää. Osittain niiden jutut meni yli hilseen mutta noukin kuitenkin parhaat palat. Esim. tarvittava etikkamäärä riippuu myös siitä missä päin Suomea asuu ja kuinka hapanta ( kalkittua) vesijohtovesi on.
Itse olen yleensä tehnyt kaikki säilykkeet juuri näiden sokerifirmojen/etikkafirmojen ohjeiden tai sitten jostain keittokirjasta tai muista resepteistä joko täysin samoin tai muokaten ellei täysin valmista ohjetta ole löytynyt.
Aion paloitella omat jalapenoni pystysuuntaan, ehkä kolmeen neljään osaan. Ovat niin kiinteitä ja paksuja etten uskalla säilöä niin isoina mötkäleinä. Joitain habaneroja voisi kokeilla säilöä kokonaisina "reitettyinä!.
|
By Nuu - 7.8.2011
Kiitos, täytyy sitten pistellä haarukalla niitä chilejä. Ei siitä mitään haittaakaan voi olla
|
By Oulunseudulta - 9.8.2011
Onnistuuko mehun teko ruskealla sokerilla tai kokonaan ilman sokeria, mitä silloin pitää lisätä?
Tarkoitus keitellä mehuja pulloihin ja säilyttää kellarissa/jääkaapissa.
|
By mai-lee - 9.8.2011
mehumaijasta suoraan valutan kuumennettuihin atamonliuoksella huuhdeltuihin pulloihin. sokeria en käytä. mehu säilyy jääkaapissa ylivuotiseksi.
|
By Kurppa. - 9.8.2011
Atamonia en enää itse uskalla käyttää, mutta onhan niitä muitakin säileaineita.
|
By Nuu - 9.8.2011
Mikä atamonissa on
sellaista ettet uskalla käyttää ?
|
By annaw - 9.8.2011
olen antanut asiantuntijan itselleni kertoa vai luinkohan sitä jostain, että mehut tehdään JOKO täysin ilman sokeria TAI riittävällä sokerimäärällä 300-500 g/mehulitra sokeroituna. Muuten sokeri vain auttaa homehtumisessa, mutta ei vielä säilö. Sokerittomuus myös estää hometta.
Atamonia voi välttää kun 1) liottaa lasiastioita 1 vrk 2) kuumentaa ne 100 asteessa väh 1 h. siis uunissa. Kannet pitää keittää, ja astia täytetään suoraan uunista oton jälkeen piripintaan kuumana. Ei tule hometta eikä värimuutoksia.
PS. tuossa mun chilikuvassa näkyvät Early Jalapeno ja Aji Golden -chilit on vain kuumennettu pistelemättä. Luin jostain, että pistely estää lommolle painumisen kuten myös avomaankurkulla. Ei nuokaan kyl lommolla ole. Herkullisia!
|
By Kurppa. - 9.8.2011
Nuu, talvella oli siitä puhetta muiden myrkkyjen yhteydessä ja Ranskalaisessa ohjelmassa oli siitä mainittiin. Tämä on lainaus Paulastiinan kirjoituksesta: Niin vaarattoman tuntuinen aine kuin tuo Atamon onkin, sehän on vain bentsoehappoa ja natriumbentsoaattia, voi senkin takaa löytyä sudenkuoppia: kemikaalicocktail. Ja vaikka yksi aine yksistänsä olisi kuinka vaaraton, jonkun toisen kanssa yhdessä se voi olla aivan mahdoton Tässä yksi tieto kuukkeloiden.
|
By Oulunseudulta - 9.8.2011
Oukei, kiitos tiedoista! Kyse on mustaherukka- ja aroniamehuista. Osan marjoista survon pakkaseen mutta osan keitän mehuksi. Olin vain jostakin saanut käsityksen että höyrymehu ei säily ilman sokeria.
|
By mai-lee - 9.8.2011
kurppa. kerropa toki. itse muistan atamonia käytetyn (ensin äiti, sitten itse) yli 60 vuotta enkä todellakaan ole päivittänyt tietojani...
toinenkin hassu päivittämättömyys tällä viikolla selvisi. kerron siitä ao ketjussa, kunhan sinne löydän.
|
By Kurppa. - 9.8.2011
Mai-lee, huomasitko tuossa aiempana. Mie olen nykyisin niin herkkä noille säilöntäaineille, ettei kutinoita viitsi turhaan hankkia.
|
By mai-lee - 9.8.2011
anteeksi kurppa, taisin tuossa kohtaa purkittaa heidinkurkkuja ja meni aivan ohi silmien... - selvisi. toistaiseksi ei kutia minun parkkinahkani, siispä edelleen huuhdon mehupullot ja hillopurkit ja niiden korkit ja kannet ohjeen mukaan tehdyllä kiehuvalla atamonliuoksella. tuotteisiin en sitä lisää eivätkä etikkasäilykkeet tarvitse edes huuhtelua.
|
By Oulunseudulta - 9.8.2011
Jos purkit/pullot liottaa 1 vrk kylmässä vedessä ja kuumentaa uunissa 100 asteessa vähintään tunnin, eihän silloin tarvita Atamonia tms? Eikös ne ole vaihtoehtoiset toimenpiteet?
|
By Araminta - 9.8.2011
Tuohon operaatioon pitää vielä lisätä, että purkit on suljettava ilmatiiviisti (eli kun home- ym ötöt on tuhottu, ei uusia saa päästää purkkiin), sitten ei tartte atamoneja. Atamon ehkäisee pilaantumista myös avonaisessa purkissa. Esim. puolukassa ja lakassa on "luonnon Atamonia" ja ne säilyvät pitkään viileässä ilman mitään konsteja.
|
By annaw - 9.8.2011
niinhän mä yritin sanoa
|
By anita - 9.8.2011
Mä teen hillot niin, että kuumennan purkkeja siinä sata-asteisessa uunissa (en liota ensin) ja kannet pistän kiehuvaan veteen joksikin aikaa taikka samaan uuniin. Hillon pistän purkkeihin ihan kuumana ja sen jälkeen käännän purkit ylösalaisin, jolloin purkit sulkeutuu aivan varmasti ilmatiiviisti. Purkit käännän oikein päin vasta sitten, kun ovat jo kokonaan jäähtyneet. Yksikään hillo ei ole vielä pilaantunut, vaikka olisi unohtunut jonnekin kaapin perälle useammaksikin vuodeksi. Sama pätee tietysti muihinkin säilykkeisiin, mutta mehupullojen kanssa tuo ylösalaisin kääntely ei taida valitettavasti toimia
|
By Kaisaliisa - 9.8.2011
Purkkien liottamisen idea on se, että bakteerit ja homeet heräävät lepotilastaan. Kun ne ovat "hereillä", ne tuhoutuvat helpommin.
|
By AamuAurinko - 9.8.2011
Täähän onki sopivasti puheenaihe kun mulla kiehuu niin pirusti. Tein äsken karviais-porkkanahilloa ja säilöin sitä pilttipurkkeihin, kun on kuulemma niin kätevää. No joo, jos ne p*rkeleen purkit vaan saa kiinni! Voi, piiiip, ku on taas sadateltu keittiös... No onneks en tehny suurta satsia, kokeiluerä kun en oo moista ennen maistanu. Mahtaako noi jäähtyessään sulkeutua paremmin, vai saakohan ne heittää mäkeen... Toisaalta, ei se kyllä mun makuhermojani ihan kympillä kutkutellu, pärjään ihan hyvin ilmankin. Ottaa vaan aivoon kun olis kaapis hyviä säilöntäpurkkeja, ihan kaupasta ostettuja sellaisia... Mutta sain hyvän vinkin vanhemmalta henkilöltä, kun noita purkkeja tuntuu sikiävän meidän nurkis...
|
By Poppius - 9.8.2011
Pilttipurkit on superärsyttäviä, pitää olla just oikea kansi purkkiin, muuten ne ei mene kiinni kunnolla... Muutenkin kuuman sen purkin sulkeminen on kyllä varmaan taitolaji, kun kylmänäkin saa olla kieli keskellä suuta että on ihan suorassa kansi kun pyörittää. En ole ikinä hilloja niihin säilönyt just sen takia.
|
By mai-lee - 9.8.2011
pitääkö sen herätysliotuksen olla todellakin vuorokauden mittainen? - minulla taitavat olla kuumassa vedessä vain tunteja (kuusi lienee lähempänä totuutta ts vain neljännes tuosta ajasta, jonka esim annaw kertoo)
kaisaliisalle kiitos - taidan edelleen oikoa: liottaa kuumassa vedessä ja jättää uunissa "paistamisen" väliin kun sillä tavoin fuskatenkin tulee säilyväisiä mehuja ja hilloja:-)
|
By Kaisaliisa - 10.8.2011
Emäntäkoulun Iso Kirja sanoo: "Purkit ja pullot täytetään kylmällä vedellä edellisenä iltana. Seuraavana päivänä ne pestään huolellisesti pesuainevedellä ja harjalla, huuhdotaan ja valutetaan. Kuumennetaan 150 asteisessa uunissa. Sulkimet kuumennetaan kuumassa vedessä."
Joka tapauksessa herätysveden ei tarvitse olla kuumaa.
|
By AamuAurinko - 10.8.2011
Mä rauhottelin itteäni Fazerin sinisen kera tovin ja kävin uusiks kattomas purkkeja, käänsin ne ylösalaisin, eikä ainakaan pöydälle vielä tuu. Ehkä ne siis meni kiinni. Juu, pilttipurkit menee jatkossakin suoraa kierrätykseen.
|
By valtsu - 10.8.2011
Entäs jos säilöö kossupulloon kanssa, kun olis tyhjä sitä ei pestäis vaan täytettäs suoraan mehulla? Neljä tommosta aarretta olen kesän mittaan jemmannut ja mehut pullotettu nyt on. Nautitaan lähiviikkoina.
|
By mai-lee - 10.8.2011
...juu, kaikki viinapullot käytetään ihan semmoisenaan ensimmäisellä kerralla:-) niissä ei mehu "happane"
|
By annaw - 10.8.2011
kysyä siis pitää, herääkö homeen itiöt 6 tunnissa?
|
By tagetes - 10.8.2011
Muuten, ihan vaan vinkiksi: Mein äitee on joskus (ravintola-alan immeisiä ku on ollut) keränny aina työpaikaltaan kaikki oikeat VIINApullot mehupulloiksi (maksoi sen pantinverran työnantajalleen ainakin jossain kohtaa). Ja niissä pulloissa ei todellakaan mehut hapanneet piloille.
Eli jos jostain saatte tai jonkun tunnette, et voi sieltäkin käsin kysellä pulloja, ni kyllä kannattaa. Harvoin sitä perheessä sentään monia kymmeniä viinapulloja löytyy....
|
By Kurppa. - 10.8.2011
Voi olla että jossain löytyykin Mie kuumennan veden kiehuvaksi, pyöritän purkit siinä, samoin kannet. Täytän purkit aivan piripintaan kuumalla täytteellä ja kuuma kansi heti tiukasti kiinni. Jos kansi menee lommolleen, säilyy varmasti. Ei kannata pulloja yli 100 asteisessa uunissa jos täytettävä mehu on viileämpää saattaa pullo särkyä (nimimerkillä kokemusta on)
|
By Kreeta-Eulaalia - 10.8.2011
Mun anoppi kuulemma laittaa purkit ja kannet astianpesukoneeseen yksinään ja siitä suoraan kuumina hillot niihin. Enpä olisi taas älynnyt itse, kun vaan uunin kanssa olen pelannut. Aikaisemminkaan anoppi ei käyttänyt uunia vaan liotti kuumassa vedessä. Hillon pinnalle hän leikkaa sopivn kokoisen leivinpaperin pyörylän, jonka kastelee alkoholiin. Ei ole koskaan ollut homeista hilloa.
|
By AamuAurinko - 10.8.2011
Eipä mun 10 pilttipurkin erästä menny kun ilmeisesti 4 purkkia kunnolla kiinni. Loppujen kannet ei menny lommolle, kunkas kauan noi vois säilyä? Hillosokerilla siis tehty ilman mitää säilöntäaineita. Pitää vissiin alkaa pannarin paistoon, että saa nuo huonosti kiinni menneet nopsaa pois.
|
By Kurppa. - 10.8.2011
Mie en noiden pilttipurkkien kanssa jaksa pelata, minigrip puseissa monasti samaa ongelmaa.
|
By mumimyy - 10.8.2011
hillosokerissa on säilöntä aine mukana ja säilyy myös ihan huoneenlämmössä
|
By Kyssäkaali - 10.8.2011
Memuli, mulla on "sukaattikurpitsa" ohje. Se on sellanen makeampi,sitruunainen, vähemmän etikkainen lisuke. Kiinnostaako?
|
By memuli - 10.8.2011
Pilttipurkeista ei oo mihinkään muuhun kuin maustepurkeiks mökille. Niihin voi maalata kivoja kuvioita ja kannen myös.
|
By Bumble - 10.8.2011
Mä käytän pilttipurkkeja mm.sipulisilpun, yms. pakastamiseen, jätetään vajaaksi ja kansi päälle, ei ole päästänyt hajua.En koskaan pakasta mitään suuria määriä, vaan sipulisilppuakin vaan mitä jää yli jostain sienisalaatista, tilaahan se pilttipurkki vie vähän enemmän kuin joku muu, mutta mulla ei ole esim pakasterasioita ollenkaan, hukkaan aina niitten kannet.
|
By Araminta - 10.8.2011
Minä oon tehnyt silleen, että jos purkin kansi ei ole mielestäni ilmatiivis, vetäisen elmukelmun tiukasti kuuman purkin päälle. Jos se vetäytyy kuopalle jäähtyessään, on purkissa jonkunmoinen "umpio" ja kannen voi laittaa sitten päälle kelmun suojaksi. Tosin säilön jääkaappiin vain chutneytä (onks sillä suomalaisempaa nimeä?) ja pikkelsejä, marjat ja mehut pakastetaan, kun ei oo kunnon kellaria.
|
By memuli - 10.8.2011
En tiedä, saako enää kaupoista semmosta paksumpaa kalvoa, joka on tehty vartavasten purkkien sulkemiseen, jos ei ole kantta. Kalvo kastettiin kuumaan veteen ja sitten suoraan avoimen purkin päälle. Se imeytyi todella tiivisti purkkiin. Pari kuminauhaa vielä ympärille varoiksi. En oo nähnyt tämmöstä purkinsulkijakalvoa enää missään. Se oli todella toimiva.
|
By Nuu - 10.8.2011
Siirsin pari reseptiä tuosta ylempää noihin täsmäketjuihin, eli "reseptejä kurkusta" ja "reseptejä kurpitsasta". Etsivä löytää niistä ne helpommin
|
By memuli - 10.8.2011
Ai hitsi, oliks tääl semmossiiki otsikoit? Hyvä Nuu, ku oikasit. Sori.
p.s. Pakko tulla takasin, ja vähän selittää: minä kun miellän tämän otsakkeen säilömisohjeiksi, siis resepteineen, nuo kaksi ketjua taas ruokaresepteiksi (kuten kurpitsasosekeitto, k.lasagne, kurkkukeitto ym.)
Tässä osastossa on sitten vielä aika paljon siirrettävää, Nuu... Ehdin kopsata monta säilöntäreseptiä täältä, kiitos. "Reseptejä kurkusta"-ketjun alla ei ollut yhtään säilömisohjetta kurkulle, kuten taas oli tässä ketjussa. (joten en taidakaan olla ainoa, joka on mieltänyt samoin).
|
By Nuu - 10.8.2011
Ne täsmäreseptejä-ketjut on aika uusia, kurkkuketju ainakin ihan uusi. Ihan vanhoja ei viitsisi lähteä siirtelemään mutta ajatuksena varmaan ihan hyvä että tietystä tarvikkeesta löytyy reseptit sen otsakkeen alta ? Ajattelen asiaa siltä kantilta että etsivä löytää helposti. Ei siis ollut väärässä paikassa nytkään mutta siirsin parempaan
|
By Rosmariini&Timjami - 12.8.2011
Miksei voisi? Myydäänhään niitä kotimaisia marjoja valmiinakin kuivattuna jauheena. Uskoisin että onnistuu kuivurissa ainakin hyvin.
Ihan vain huoneenlämmössä ehkä (voisin kuvitella) ois riski homehtumiselle? Marjat on kuitenkin sen verta kosteita.
Puolukka, karpalo, ja mustikka voisi kuvitella yhtä hyvin.
Mansikkaa en lähtisi itse kuivaamaan kun se on jo ihan silkkaa vettä koko marja. Kaupoissa valmiina myytävät kuivatut mansikat on kyllästetty sokerilla-ilmeisesti että säilyisivät ja toinen vaihtoehto on pakastekuivatut mansikat, joissa ei ole sitä sokeria mutta ne on vähän hassun tuntuisia. Lapset kuvailivat aika osuvasti, että ihan kuin söisi pahvia.
|
By Rosmariini&Timjami - 12.8.2011
Memuli, en ole minäkään nähnyt noita kuvailemiasi kalvoja missään enää moneen vuoteen 
Aikanaan vuosia sitten italialainen Nonna, opetti minut niiden avulla tekemään hilloja. Suomessakin sitten niitä hyödynsin kun joskus on purkkeja, muttei kunnollisia ja sopivia kansia. (Miksi kannet helpommin häviää?)
Nyttemmin ostin pari vuotta sitten ihan varta vasten pieniä hillopurkkeja, että on käsillä. Kun vaikka purkkeja vuoden mittaan säästää, niitä tulee sitten annettua milloin mihinkin ja just kun koittaa hilloaika-ne loppuu kesken.
Tosin pääosan esim. omenahillosta teen tosi vähällä sokerilla ja pakastan suosiolla pienissä rasioissa. On ihanaa lapsille antaa lettujen tms. päällä hiukan kohmeisena.
Kuitenkin joka vuosi tulee testattua jotain reseptiä ihan hillo-ohjeilla (vaikken itse edes syö hilloja juurikaan) ja tykkään että hillopurkit on kauniita antaa ystävillekin sopivissa tilanteissa. Kun kaikilla ei ole mahdollisuuksia tehdä tai säilöä oman pihan satoa lain.
|
By anita - 12.8.2011
Kuivaaminen onnistuu, mutta mitä kovakuorisempi marja, sen hitaammin kuivuu. Minä kuivasin muutama vuosi sitten marja-aroniaa. Kärsivällisyys meinasi loppua ennen kuin marjat olivat tarpeeksi kuivia säilytettäväksi, mutta onnistuihan se lopulta. Mustaherukka kuivuu varmasti nopeammin. Kuivasin kuivurissa.
|
By Rosmariini&Timjami - 12.8.2011
Vielä tuosta purkkien steriloinnista. Keitän kuumaa vettä isoon kattilaan ja laitan aina sinne niin monta purkkia kansineen kuin mahtuu.
Sitten ongin sieltä kuuman purkin ja kannen ja kauhon purkin kuumaa hilloa ihan piripintaan täyteen ja suljen saman tien.
Jos purkkiin ei jätä tilaa ilmalle, sinne ei pääse homeetkaan pesiytymään.
Mitään tököttejä en ole ikinä käyttänyt eikä koskaan ole ollut hillo homeessa tai pilalla. Ja meillä on yleensä hyvin ylivuotisia hilloja syönnissä kun syömme itse niin vähän Ja aina tulee jätettyä joka laatua maistiksi itsellekin vaikka antaa muuten pois.
Pulloja en käytäkään. Kun vaikka meillä on ns. kylmäkellari, se ei pysy kylmänä. Se on siis lähinnä sellaisen tavaran säilytyspaikka, joka kestää viileää.
Marja- ja omenamehut pakastan ja teen hyvin vähällä sokerilla.
Toisaalta pakastaminen on aika epäekologista, mutta kerran kunnon pakastin on, niin parempi sit että se on täynnä kuin tyhjää täynnä
|
By Emo - 12.8.2011
Teen kurkkusalaattia tällasella ohjeella. Ainekset on nyt raastettu ja pilkottu ja pitäs tehä liemi. Tuntuu kuitenkin, että jos lisään tuon liemen purkkeihin salaatin päälle, se ei mitenkään voi riittää koko annokselle (yhdistettynä noista tuli 6-7 litraa mössöä), ja jos riittääkin, nuo sinapinsiemenet päätyy joko ensimmäisiin tai viimeisiin purkkeihin.
Voiskohan liemen lisätä mössöön ennen purkitusta, vai käykö silloinkin niin, että liemi ei jakaudu tasaisesti?
|
By Maire´ - 14.8.2011
Miten se nyt olikaan, voiko muovisiin mehuloihin laittaa mehun kuumana, vai olisiko parempi antaa vähän jäähtyä? Laitan hehut pakkaseen.
|
By Maire´ - 14.8.2011
Siis tarkoitin muovisia pakastepulloja.
|
By Emo - 14.8.2011
Kyl minä oon laittanut kuumana.
|
By Maire´ - 14.8.2011
Kiitän vastauksesta.
|
By Inki - 14.8.2011
Minä joskus laskin suoraan muovipulloon maijasta ja se pullo ei kyllä kestänyt vaan sulahti... Muutenkin kuuma, muovi ja hapan ovat huono yhdistelmä, kun siitä muovista irtoaa niitä jotain aineita kuumennettaessa varsinkin hapanta eli en laittaisi kyllä suoraan muovipulloon, vaan vasta jäähtyneenä.
|
By Kurppa. - 14.8.2011
Mie annan aina valua maijasta isoon kattilaan itsekseen ja sitten kun on jäähtynyt laitan pakasterasioihin tai pulloihin.
|
By Emo - 14.8.2011
No joo, minäki lasken kattilaan ensin, lisään sokerin ja kuumennan uudestaan sen verran, että sokeri sulaa. Sit heti muovipulloihin. Ikinä ei ole meinannutkaan pullo sulaa.
|
By Kurppa. - 14.8.2011
Miksi sie sitä sokeria lisäät
|
By Emo - 14.8.2011
Varsinkin punaherukkamehu on pikkasen hapanta - mie vielä joisin, mutta ei muut.
|
By Araminta - 14.8.2011
Onkohan jotain sekoitusta, mihin punaherukoita vois käyttää? Mustaherukkamehu menee kaupaksi tarpeeksi sokeroituna, vaikken itse tykkää, mutta punaherukkamehut jää kyllä juomatta, vaikka sekoittaisi vattua siihen. Jos panis puolet jotain kaupan mehukattia, vai mitä ne on? Vai voisko siitä tehdä jotain mössöä, vaikka paahtoleivän päälle jollain laimennettuna? Herukkapensaita olis kesämaalla kymmeniä, viime vuonna saivat rastaat syödä kaikki marjat, kun kyllästyin mehunjämien poisheittelyyn. Nyt vois taas kokeilla jotain
|
By Kurppa. - 14.8.2011
Meillä menee punaherukat parhaiten mehuna marjapuuroksi ja kiisselin pohjiksi. Sellaisenaan pakastetut tuoremarjakiisseleissä, rahkan ja jogurtin kanssa, sekä parhaita hunajamelonin kanssa. Emo, muutamassa päivässä tottuu sokeroimattomaan ja voihan niille lisätä ketkä ei totu.
|
By anita - 14.8.2011
Punaisista viinimarjoista tulee hyvää hilloa. Osa menee pakkaseen ja niistä teen marjapuuroa ja mamman marjapiirasta.
|
By kuunari - 14.8.2011
Melkeen itkettää lukea näitä, sillä ei ole marjoja, mistä tehdä mehuja ja hilloja. Ei sitten tullut marjanmarjaa punaherukasta, eikä vadelmastakaan säilöntään asti.
noh, on sentään kanttarelleja pakastimessa
Minua on opetettu tekemään mehu niin, että sokerointi tehdään maijaan ja mehu valutetaan kattilaan, josta se pullotetaan uunikuumiin lasipulloihin. kattilaan en ole muuta tunkenut kuin atamonia.
|
By Rosmariini&Timjami - 14.8.2011
Meillä laitan aina pikkuisen mansikka punaherukan kanssa. Se pehmentää makua kivasti ja tulee hyvä mehu.
|
By rooset - 14.8.2011
Valutan suoraa pulloihin. Kiehuva vesikattila on hellalla ja siinä pullotKuumaa vettä täynnä) ja toisessa korkit,näin olen oppinut ja hyvin on toiminut.
|
By Poppius - 14.8.2011
Minä teen sekamehua, jossa on sekä punaisia ja mustia herkukoita, että mansikkaa. Paras tulee kun on suunnilleen puolet ja puolet herukoita, ja reilu litra mansikoita. Pakastan mansikat pusseihin valmiiksi (kantoineen) ja pakkasesta vaan heitän pussillisen maijaan mehua tehdessä.
Laitan myöskin sokerin jo maijaan, se irrottaa hyvin mehun, ja lasken suoraan kuumiin pulloihin. Paitsi ensimmäisen mehun lasken kannuun ja takaisin maijaan, tulee tasalaatuisempaa mehua. Mulla on vaan taipumus ladata maija liian täyteen, ja sitten saa aina varoa ettei pulppua yli... Kattilaan laskiessa sitä ongelmaa ei olisi, mutta en jaksa läträtä mehun kanssa ees taas.
|
By Luponia - 14.8.2011
Tuosta mehupullojen kuumentamisesta.
Minä laitan puhtaat pullot uuniin lappeelleen ja kuumennan 100 asteeseen sieltä sitten otan pyyhkeen sisään ja lasken maijasta kuuman mehun täyteen ja kumituppilo pääle.Hyvin säilyy,enkä laita sokeria kuin vasta käytettäessä,tarpeen mukaan.
|
By Bumble - 14.8.2011
Poppiuksen tapaan teen mäkin mehun, silloin harvoin kun teen, siis tekotapa, sokerit maijaan ja mehu suoraan pulloon.Joku on oikein tutkinut että sokeri saa mehun irtoamaan paremmin.
|
By Rapunzel - 14.8.2011
Ei riitä että vonkaa taimia ja siemeniä, vaan ihan kohta alan kerjätä punaviinimarjamehua . Mulle passaa hyvin kaikki hapan - olen tehnyt omadiagnoosin, että johtuu siitä kun on itsekin näin nihkeä ja hapan: arvostaa kaikkea missä on sitruunaa tai puolukkaa tms.
|
By Genesee - 14.8.2011
Tietääkö kukaan myydäänkö Suomessa säilöntään tarkoitettuja lasitölkkejä missä on kaksiosainen metallikansi? Jenkeissä ne on yleisiä ja ne on käteviä käyttää, koska tölkit ja kierreosat voi käyttää uudelleen ja ostaa vaan joka vuosi uudet kansiläpyskät. Mulla tuli muuttokuormassa aika monta laatikkoa tölkkejä ja joitain paketteja uusia kansia. Jossain vaiheessa mulla kuitenkin loppuu nuo vaihdettavat kannet ja olisi kiva löytää paikallinen hankintapaikka.
http://en.wikipedia.org/wiki/Mason_jar
|
By nemesia - 15.8.2011
Ennen kun oli enemmäm marjapensaita ja enemmän juojia, laitoin osan mehua hiukan jäähtyneenä jääpalapusseihin. Menivät pieneen tilaan pakkasessa ja sai vaikka vain pienen palan sulattaa mehuksi tai muuhun käyttöön.
|
By Nuu - 28.8.2011
Ateriakastike (tomaattikastikepohjainen) Paljon tomaatteja, n. 4 sipulia, valkosipulin kynsiä, raastettua porkkanaa, kurpitsasosetta n. 5 dl tai enemmän (mikäli sellaista löytyy), 2-3 rkl suolaa, 2 tl mustapippuria, 0,5 - 1 dl sokeria, 0,5 dl etikkaa, chiliä hiukkasen, yrttejä oman maun mukaan. Pilko tomaatit (poista kova osa kannasta) kattilaan siten että 5 litran kattilasta 2/3 täyttyy niistä. Raasta joukkoon porkkanoita ja lisää pilkotut sipulit sekä kurpitsasose. Määrät niin että kattila alkaa olla täynnä.Sekoita joukkoon muut ainekset paitsi mausteyrtit ja keitä seosta välillä sekoitellen tunnin ja ylikin kunnes se on sakeahkoa. Chiliä kannattaa lisäillä hyvin pieninä annoksina, maistella keitosta ja lisätä matkalla jos siltä tuntuu. Lisää yrtit kun kastike on valmis. Maistele ja mausta edelleen jos siltä tuntuu. Soseuta sauvasekoittimella tai anna olla sellaisenaan ja purkita. Lisää säilöntäainetta ohjeen mukaan.
|
By Kurppa. - 28.8.2011
Mie kalttaisin tomaatit Toriltakin sai tomaatteja 1€ hintaan kilo jos osti 5kg tai enemmin. Puhtaasti kasvatettuja.
Mie en ilman tomaattikastikkeita osaisi enää talvehtia.
|
By Nuu - 28.8.2011
Tuo on sinun tomaattikastikereseptin pohjalta tehty muunnelma, tunnistit varmaan Se kalttaaminen vie aikaa ja ne kuorenpalaset ei haittaa tuolla kastikkeessa kaiken muun joukossa kun tomaatit on pilkottu pieniksi paloiksi.
|
By Luponia - 29.8.2011
Kiitos,pitää ottaa talteeen,tuntuu hyvältä.
Nuo tomaatit on nyt niin edullisia että kokeilen .
Kesäkurpitsa varmaan käy kurpitsaksi.
|
By Nuu - 29.8.2011
Kesäkurpitsa käy varmaan oikein hyvin. Se kurpitsasose löysi tiensä sinne kastikkeen joukkoon kun sitä sattui vielä pakkasessa olemaan ja kaipasin kastikkeeseen jotain lisämatskua että siitä tulee paksumpi ja tuhdimpi. Maistellessa valmista totesin että hyvin ajoi asiansa. Kesäkurpitsa pehmenee myös varmaan oikein sopivaksi siinä keitellessä
|
By LawrenceLimburger - 31.8.2011
Säilöntäohjeissa aina sanotaan että tölkit tulee täyttää "piripintaan", ( siis aivan täyteen).
Niin on sitten varsinkin tänä syksynä tullut tehtyä, mutta olen ruvennut miettimään että onko sittenkään hyvä että tölkki on ihan täynnä. Ajattelen vain että "tökötti" saattaa täyttövaiheessa mennä purkin reunoille ja sitten vielä että saako tämän säilykkeen sittenkään olla tuossa kannessa ihan kiinni.
Onko kenelläkään kokemusta tästä, varsinkin kuinka on säilynyt kun on ihan purkki täynnä?
|
By Kreeta-Eulaalia - 31.8.2011
Kansi pitää tietysti olla puhdas ja kestävä tai paperi tai muovi välissä. Hyvin toimii. Ainoa harmi on sitten avatessa, vaikka kuuma on tietysti jäähtyessään mennyt kasaan eikä enää ole ihan piripinnassa, hillosokerilla tehdyt ovat tietenkin hyytyneet, mutta etikkasäilykkeet sitten helposti läikkyvät, jos on purkin avaaminen hankalaa.
|
By Genesee - 1.9.2011
Mulla on jenkkiläisiä säilykepurkkeja ja niissä neuvotaan jättämään 1/4 tuuman eli reilu puoli cm tila kannen alle säilöttäessä etikkasäilykkeitä tai levitteitä. Hilloille neuvottiin 1/2 tuumaa ja kasviksille ja lihalle 1 tuuma. Nämä purkit keitetään vesihauteessa täytön jälkeen, jolloin säilyvyys paranee. Piripintaan kai neuvotaan täyttämään siksi, että se kuuma säilyke kuumentaisi myös kannen ja näin säilötyt säilyisivät paremmin, jos niitä ei enää täytön jälkeen kuumenneta. Lisäksi sinne ei jää tilaa hapelle, mikä voi aiheuttaa värimuutoksia ja jos kyseessä on etikkasäilyke, ne kasvikset pysyvät varmemmin liemessä, eivätkä kellu pinnalla.
Eilen tein 17 3dl purkkia ''bread and butter'' viipalekurkkuja. Kuumentamattomat kurkunviipaleet tungetaan purkkeihin ja päälle kaadetaan kiehuvaa lientä niin että jää se puoli senttiä tyhjää. Kannet kiinni ja sitten keitetään purkkeja 15 minuuttia. Mulla on kattilan pohjalla ritilä, mikä estää lasipurkkien pomppimisen kattilassa kun vesi kiehuu.
Jenkeissä ei enää suositella säilömään ilman tuota täytönjälkeistä keittämistä, sillä siellä oli kai porukkaa sairastunut pilaantuneisiin kotisäilykkeisiin. Siellä on maatalousministeriö julkaissut oikein ohjeet kotisäilöntään http://www.uga.edu/nchfp/publications/publications_usda.html.
|
By Kreeta-Eulaalia - 1.9.2011
Mun kannet on kyllä kuumennettuja valmiiksi. Sen ilmatilan pienentämiseksi olen laittanut mahdollisimman täyteen. Ja käytännössä se puoli senttiä vajaata kyllä taitaa aika helposti jäädä juuri noihin etikkasäilykkeisiin, juuri sen suttaamisen takia, minä kun olen siinä suttaamisessa niin hyvä, täyttäessä ja tyhjentäessä purkkeja.
|
By memuli - 1.9.2011
Mul kyl joskus jo sottakoulus opetettii, et kaikki laitetaa piripintaan. Nii ettei siihe sit muka jää hommeel eikä muullekkaa tillaa. Nii mää oo säilöny jo uli 30 vuat, eikä kyl mikkää oo pahentunu. Mehutki laitetaa iha piripintaa ja sit se vanha-aikane kumikorkki pääl, ku ensteks se o ollu kiahuvas vedes.
Eiks toi tyyli, jos purkit laitetaa kiahuvaa vettee, oo sitä umpioimist. Ja se o toine tyyli.
Mun pitäs viikoloppun tehr kurpitsapikkelssii, mut se mu ainoo pallukkani o viäl kiinni kasvis. Ja pittää ostaa purkkei, ku ne pääsi loppumaa. Eikai toi kurpista kerkee men huanoks?
|
By kastehelminen - 1.9.2011
Kun täyttää kuumana piripintaan, jäähtyessä neste vähenee (sama tilanne käänteisesti kun pakastaa jotain mössöä ja laittaa purkin täyteen, on usein kannet auenneet pakastimessa kun neste laajenee jäätyessään) eli sinne puteliin muodostuu tyhjiö jossa ei elä bakteereita. Mulla on kellarissa vanha mehupullo 80-luvulta jota ei ole aikomustakaan avata, seuraan vaan että koska korkki hapertuu ja sisään pääsee jotain joka tekee hometta.
|
By tagetes - 1.9.2011
Juu ihan piripintaan oon kans aina ja kaikki säilöny, eikä oo mikkään menny pilalle, paitsi joskus pari purkillista jottailai hilloa, ku kannet eivät olleet kuitenkaan tiiviit. Kun laitan esim hillot tulikuumina kuumiin purkkeihin ja heti kannet kiinni, niin jäähtyessään sinne jäänyt minimaalinen ilmatila pienenee ja kansi taipuu notkolle ts. avatessa poksahtaa auki niinku esim. pilttipurkit.
Ja Geneseen ohje on umpioimista. Pikkasen eri tapa, mut umpioidessa tuotteet säilyy vissiin vielä kauemmin.
Äläkä sää memuli hätäile, kyllä se kurpitsa jaksaa odottaa.
|
By kastehelminen - 1.9.2011
Olen hukannut kurkku-sipulisalaatin ohjeen jonka muistin olevan täälläkin, mutta en löydä. Siis sen jossa kurkkua ja sipulia raastettiin, lisättiin nestettä jossa oli kai vettä, etikkaa, sokeri tai suolaa tai molempia ja ehkä sinapinsiemeniä tai jotain, tosi yksinkertainen ohje mutta ilman ohjettakaan en osaa tehdä. Onko jollain se ylhäällä?
|
By memuli - 1.9.2011
Mää tein sitä just, ohje on kotona. Jos ei sitä ennen iltaa tonne kurkkupuolelle tule, niin laitan sen kun pääsen kotiin. Kannattaa kokeilla sitä toista ohjetta, jonka sinne laitoin, sillä se on älyttömän hyvää. Siihen tulee yllämainittujen lisäksi porkkanasuikaleita. Nam. Mää oon miltei syöny jo yhden ison purkin sisällön. Lihiksen väliin ym. ja kaikkien ruokien kera.
|
By Kreeta-Eulaalia - 1.9.2011
70-luvulla varmaan käytettiin noita säilöntäaineita aika surutta. 80-luvulla siivottiin mummun kellaria, ja kyllä me sitten syötiin se 13 vuotta vanha muurainhillo, olihan se mun syntymävuosikertaa. Samoin oli useampi muukin hillopurkki ja mehupullo täysin homeettomana ja kunnossa, joitain uskallettiin ottaa käyttöön, mutta ne tavalliset viinimarjamehut kyllä heitettiin pois, ja samoin kaikki 60-luvun puolella laitetut. Vanhimmalla homeettomalla purkilla oli ikää 24 vuotta. Kaikki oli laitettu juuri aivan täysiin pulloihin tai purkkeihin ja suljettu tiiviisti, kellarikin oli erittäin hyvä, mutta luulisin, että oli tosiaan jotain myrkkyäkin laitettu. Homehtuneissa oli yleensä myös kannessa vikaa tai korkki oli murtunut, tai sitten oli niitä vajaasti täytettyjä, jo avattuja sinne ei varmasti oltu takaisin viety.
|
By Nuu - 1.9.2011
Siirsin kurkkusalaattiohjeen tuosta yltä "reseptejä kurkusta"-täsmäketjuun josta sen helpommin löytää kurkkuohjeita etsivä 
Täällä on varmaan paljon kurkkuaiheisia(kin) reseptejä jotka voisi sijoittaa sinne täsmäketjuun, etsin ja siirrän niitä kun aikaa löytyy
|
By anita - 1.9.2011
Muistelin, että joku kertoi joskus tehneensä hilloa uunissa. Miten se tapahtuu? Löysin marja-aronia-rommihillon reseptin, jota tekisi mieleni kokeilla, mutta siinä marjat pistetään ensin uuniin.
|
By Oulunseudulta - 1.9.2011
Pistähän Anita resepti tänne! Kuulostaa hyvälle!
|
By LawrenceLimburger - 1.9.2011
Se on loppujen lopuksi tämä "piripintaan" täyttö aika suhteellinen käsite. Toiselle se on puoli senttiä tyhjää ja toisella se on kanteen kiinni. Voisi ajatella että parempi jättää hiukan tyhjää, kuin laittaa niin täyteen että purkin reunukset sotkeentuu kun kantta pistää kiinni.
Mehupullossa tuo nesteen kutistuminen kylmänä näkyy koska tilavuutta on paljon ja pullon kaula ohut ja korkki menee lommolle tyhjiön vaikutuksesta, mutta tölkissä missä purkin suu on laajempi niin mitään alenemaa ei näy, mutta jos purkissa on hiukan tilaa niin kuuluu tuo napsahdus kun tyhjiö imee kannen lommolle.
Jos purkki on täytetty piripintaan kanteen asti, niin kansi ei mene lommolle koska sillä ei ole tilaa siihen, koska nesteen pinta kutistuu jäähtyessään niin vähän. Oikeastaan tässä syy siihen miksi tämä "piripintaan ajatus"!
Kuulemma jos pitää kädessään jotain esinettä, niin käden ja tämän esineen esim. kahvikupin välissä on pieni rako! Niin että kaikki on suhteellista!
|
By anita - 2.9.2011
Rommilla maustettu marja-aroniahillo
1 kg marjoja 1,3 kg sokeria 4 dl vettä 2 dl mehua 2 rkl rommia 1 dl sitruunahappoa
Marjat puhdistetaan ja huuhdotaan. Pidetään uunissa kannen alla kohtuullisessa lämmössä 2-5 tuntia. Sokerista, vedestä ja muodostuneesta mehusta keitetään makea liemi. Lisätään marjat ja rommi liemeen ja keitetään, kunnes marjat muuttuvat läpikuultaviksi. Keittämisen lopussa lisätään sitruunahappo.
En siis ole vielä kokeillut tätä reseptiä, joten ei ole mitään takuita siitä, millaista siitä tulee, mutta kuulostaa houkuttelevalta.
|
By kastehelminen - 2.9.2011
Ohje kuulosaa herkulliselta, mutta en erota marja-aroniaa ja koristemarja-aroniaa. Onko niillä eroa, mistä ne erottaa ja onko vaarallista jos menee sekaisin? Ainakin marjoja on tänä vuonna ämpäritolkulla. Toiset puskat on hankittu koristemarja-aronioina ja toiset marja-aronioina.
|
By kastehelminen - 2.9.2011
Lawrence L.lle tässä kielitoimiston sivu jossa tuo piripinta ja monen muun sanan merkitys kerrotaan. Tästä voi olla iloa ja hyötyä monen muunkin sanaparin selvityksessä. http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielikello/piripin.html. Muinoin työelämässäni luin Kielikelloa ihan säännöllisesti ja opin kielestämme enemmän kuin koskaan kouluaikana.
|
By Kreeta-Eulaalia - 2.9.2011
"Aivan astian laitoja myöten", mutta entäs sitten kun on ihan hiukkasen yli, niin että pintajännitys juuri ja juuri pitää nesteen astian puolella? Se on kuulemma silloin kukullaan. Kyseisen sanan käyttäjien mielestä piripinnassa on aivan älytön ilmaisu Itse en ole edes ihan varma tarkoittaako se sittenkään ihan samaa.
|
By anita - 2.9.2011
Kastehelminen, mun käsittääkseni ei ole merkitystä sillä, kumpaa aroniaa on. Koristearoniakin on syömäkelpoista. Olikohan ero nyt siinä, että marja-aronian marjat on aavistuksen paremman makuisia ja niitä on enemmän? Ihan oikeasti en tiedä, mutta ero ei ole merkittävä. Eli siitä vain kokeilemaan. Joidenkin mukaan marjat pitäisi poimia vasta ensimmäisten yöhallojen jälkeen, mutta hyvää on tullut ennen pakkasiakin poimituista.
|
By kastehelminen - 2.9.2011
Kiitos Anita, sain viikonloppuhommia
|
By LawrenceLimburger - 2.9.2011
Kiitos vain sanakirjalinkeistä ja opastuksesta, mitä tulee sanaan "piripintaan". Toivon mukaan Martta-liitto on tietoinen myös sanojen merkityksistä kun viljeelee ( oletus! ) esim. sanaa "piripinta"! Niin että heidän piripintansa on oikean määrityksen mukainen.
Siis ei voi olla totta!!!! Pitääkö tässä vielä tosiaankin ruveta väsäämään omaa keittokirjaa!!!! Muu ei näemmä auta, kuin ruveta itse tutkimaan säilykkeiden säilyvyyttä ja tarvittavia ainemääriä.
Päähäni ei mene kuinka Rjamäen etikallakin on niin nerkoiset ohjeet säilykkeiden tekoon vaikka etikkaa yritetään myydä!!! hei haloo! Mistä työntekijöille maksetaan. Haluaisin tehdä tulista tomaattisäilykettä. Mieluiten sellaisella reseptillä jossa ei ole kiloa sokeria!
Kiitos!
|
By LawrenceLimburger - 2.9.2011
Pieni stressi ja kiehahtaminen teki hyvää. Paineen alla äly toimii kirkkaammmin. Mietin miksi ei löydy haluamaani reseptiä etikkafirmalta/sokerifirmoilta. Oivalsin että tähän pitää olla joku syy.
Syyn ja seurauksen keksiminen ohjasi oikeaan paikkaan.
Säilöntätabletti, natriumbentsoaatti elintarvikelisäaine E 211. Valmistaja Vitabalans OY Hämeenlinna.
Tomaattisose:
1 1/2 kg tomaatteja
pieni kelta-tai punasipuli pieni paprika
1/2 dl väkiviinaetikkaa
1/2 dl vettä
muutama valko tai mustapippuri
1 dl sokeria
1/4 dl suolaa
1-1 1/2 säilöntätabletti
Puhdista tomaatit. Kuori sipulit ja poista paprikasta siemenet. Paloittele tomaatit, sipuli ja paprika kattilaan.Lisää pippurit, etikka ja vesi. Keitä kunnes tomaatit soseutuvat. Puserra seos siivilän läpi, tai jauha sosemyllyllä. Sekoita sokeri ja suola soseeseen. Samoin pieneen vesimäärään liotettu säilöntäaine. Kaada sose kuumana tölkkeihin ja sulje tölkit välittömästi. Halutessasi voimakkaammin maustettua tomaattisosetta, voit lisätä pari valkosipulin kynttä, jauhettua neilikkaa ja caynnepippuria.
Kiitos Vitabalans Oy !
|
By annaw - 2.9.2011
marja-aronian marjat on sokerisempia ja 1 mm suurempia...
|
By mumimyy - 2.9.2011
Pieksut kun Anitan ohjeessa oli sokeria sitä oli enämpi kun marjoja.
Marja aronia ohjeita minäkin olen tutkinut olen tehnyt tähän asti vain omeninan kanssa meillä puskat notkuu marjoja ja tekisin jotakin sellaista että itsekin voisin sitä joskus syödä
|
By anita - 2.9.2011
Itse ajattelin hiukan vähentää tuota sokerin määrää. Kuka käskee noudattaa ohjeita pilkuntarkasti Marja-aronia on kuitenkin sen verran kirpeä marja, että siihen ei taida 1:2 riittää.
|
By Tuomipihlaja - 3.9.2011
Meidän marja-aroniat ovat kovasti karvaita, happoa niissä ei ole juuri ollenkaan. Karvaus on pääasiassa niissä kuorissa.
|
By iiris-kukka - 3.9.2011
Hieman vierestä, mutta jos onnistun jostain saamaan marja-aroniaa, niin aattelin kuivata ja jauhaa marjat ja käyttää sittem jugurtin seassa muiden marjojen kanssa.
|
By mumimyy - 3.9.2011
Tänään tehtiin hilloja ja vähän omia sekoituksia.
Eli juolukka/mustaviinimarja/piparminttuhilloa tätä kokeilin aikaisemmin ja hyväksi totesin niin lisää täyty tehdä.
Omena/vadelma/suklaahilloa ja Omenna/suklaa/piparminttu hilloa nämä täytyy laittaa kellarissa peränurkkaan tuli niin hyviä että syön koko purkin kerralla kun käteen saan sokera käytän tosi vähän niin itsekin voin niitä maistella : ) huom. maistella väri ehkä epäilyttävä suklaa anto niille aika ruskeen värin käytin 80% suklaata
|
By jutikka - 3.9.2011
Ensimmäinen ämpärillinen aronioita poimittu ja hyytelö keitetty.
Oksat ovat niin täynnä marjoja, että taipuvat maahan asti.Ei meillä kyllä marjat ole karvaita, niitä voi syödä ihan suoraan pensaasta.
|
By iiris-kukka - 3.9.2011
Juti, mikä lajike?
|
By Tuomipihlaja - 4.9.2011
Minäkin olen kiinnostunut, mikä lajike, kun kaikki maistamani aroniat ovat olleet aikalailla karvaita. Meillä muistaakseni 'Viking'.
|
By jutikka - 4.9.2011
Jos oon joskus tiennyt, niin en ainakaan muista nyt.
|
By merkurius - 4.9.2011
Voiko hapankirsikoista tehdä mehua? Onnistuuko se kattilassa (en omista mehumaijaa)? Pitääkö kivet poistaa ennen mehunkeittoa? Meillä on kivenpoistaja, mutta silläkin se on aikamoista sotkemista. Haittaako vaikka osa kirsikoista on jo vähän ylikypsiä? Ämpärillinen hapankirsikoita on jo säilötty hillontapaiseksi ja kiisseliä tehty (tosin hillo jäi turhan löysäksi, olisi pitänyt ottaa mehua vähemmäksi ja käyttää sekin kiisseliin). Mutta kahdessa puussani (Arttula ja Fanal) on vielä varmaan ämpärillinen kirsikoita jäljellä. En olisi arvannut että kahdesta puusta tulee kirsikoita liikaa. Mutta en ole mikään keittiöihminen ja säilöntä on minulle kovin vierasta. Likööriä tms en viitse tehdä, kun meidän alkoholinkäyttö on tosi vähäistä. Vuosia sitten työmatkoilta tuodut viinitkin lojuu yhä jääkaapissa.
|
By anita - 4.9.2011
Merkurius, voi tehdä kattilassa.
|
By merkurius - 5.9.2011
Mut saako keittää kivineen, vai liukeneeko kivistä jotain haitallista?
|
By anita - 5.9.2011
Anoppi keittää aina kivineen. Eli se keittää kirsikoita kattilassa sokeriliemessä ja pistää purkkeihin. Tulee juomavalmista mehua. Kiviä ei ota pois. Ihan meikäläisen perusmehun tekemistä en osaa, mutta miksei niitä kiviä voisi siihen jättää, jos voi tuohonkin. Kirsikat pistetään mukaan purkkeihin ja ne säilyy siellä mehun kanssa kivineen.
|
By LawrenceLimburger - 5.9.2011
Ensimmäinen pikku purkki early jalapenoja jotka säilöin n. kuukausi sitten sivulla 45 olevan ohjeen mukaan. 5osaa vettä ja yksi etikkaa ja liemi laitettiin kuumana näiden halkaistujen jalapenojen päälle niin .....siis on syöty ja laitettu osa pizzan päälle jossa toimivat hyvin.
Ei siinä mitään mutta raakana syötyinä tuntuvat vähän kovilta. Ajattelin että seuraavaa satsia kun säilön niin keitän näitä jalapenoja minuutin pari.
Kokemukseni mukaan pepperoneja ei ainakaan kovin voi keitellä kun muuttuvat äkkiä liian pehmeiksi.
Habanerot aion kuivata. Säilyvät varmaan sitten isältä pojalle.
|
By merkurius - 9.9.2011
Keitin hapankirsikoista mehua, keitin kivineen, ei tullut hyvää.
|
By Oulunseudulta - 17.9.2011
Kenelläkään muulla Prego-kasvikuivuria? Ostin sellaisen äskettäin ja otin tänään käyttöön. Laitoin minttuja kuivamaan. Kun kuivuri on ollut jonkun minuutin päällä, se alkaa rämisemään kovalla äänellä. Lie minulla ns. maanantaikappale vai onkohan tuo kyseisen kuivurin ominaisuus? Kuka tietää?
|
By Genesee - 19.9.2011
Minulla on myös kyseinen kuivuri ja siitäkin kuuluu jonkinlaista räminää kun se on vähän lämmennyt. Mulla on vanha saman kaltainen, mutta eri merkkinen kuivuri ja sekin on välillä rämissyt, joten en ole ollut huolissani. Oletko kokeillut kallistella sitä, josko se räminä hiljenisi?
|
By D.formosa - 22.9.2011
No nyt on 2 l karpaloita. Ajattelin keittää niistä sellaista lusikoitavaa hyytelöä (ei vasaroitavaa, kuten edellisvuonna:-). Paljonko siis panen sokeria ja hyytelöimisainetta?
|
By mumimyy - 22.9.2011
Karpalo taitaa olla vielä hieman raaka kun ei ole ollut pakkasta voi hyytyä ilman hyytelöainettakin aika paljon. Keitä kokeeksi vaikka 10 marjaa ja anna jäähtyä näät mitä se tekee ja sen koe satsin voi lisätä sinne mukaan kun teet koko satsin ei mene kokeesta pilalle
|
By mumimyy - 6.10.2011
Onko kellään infrapunakuivuria?
Kuinka siinä onnistuisi marjo kuivaaminen
|
By PikkuPioni - 7.10.2011
Minäkin olen keräillyt ja säilönyt muutaman purkin pakkaseen tänä syksynä. Pakasteeni on kovin pieni (jenkkikaapin pieniovinen osa), joten paljon tuota ei voi harrastaa - mutta ilo se on pienikin ilo
Sain säilöttyä: 6 rasiaa puolukoita (kokonaisina, en laita sokeria koska makea maku yleensä häviää pakkasessa kuitenkin), 5 parin desin rasiaa tyrnimehua (joista ukkeli ehti heti ekana vuorokautena sulattaa ja ryystää yhden), 4 (1/2 l)rasiaa kanttarelleja. Sitten kuivatin suppilovahveroita ja niitä on litran purkki..kun sienet loppuu, niin voi sitten hakea hieman lisäystä - ei ihan kaikki mahtunut kylmälaukkuun ja matkalaukkuihin pohjanmaalta lähtiessä.
Harmi kun en ehtinyt kunnolla kerätä puolukoita, niitä kuitenkin menee monella aterialla ja kaupasta ostettuina pakasteina tulevat pitkässä juoksussa hyvinkin kalliiksi.
|
By anita - 7.10.2011
Onko hyviä reseptejä paprikasäilykkeille? Kerättiin eilen viimeiset paprikat palstalta ja niitä on sen verran, ettei niitä ehdi kaikkia syödä tuoreena.
|
By mai-lee - 8.10.2011
onnistuuko?
ei:-) tainnut poistua jo... eipä ollutkaan. kiitos lumi. - hirmuisen määrän olen löytänyt suppilovahverohillo(ke) reseptejä eikä tähän asti yksikään ole ollut kovinkaan hyvä. tuota vielä koetan.
|
By lumi - 8.10.2011
Hyväksi on kehuttu ja sopii monen ruoan lisukkeeksi, suppilovahverohilloke
|
By viherpeukalo - 8.10.2011
minkä kanssa tuota hilloketta syödään ?
|
By Nuu - 8.10.2011
Kopsasin tuon Suppilovahverohillokkeen reseptin omiin tiedostoihini mutta ihan samaa mietin kuin viherpeukalokin - minkä kanssa se sopii syötäväksi. Jotenkin en nyt osaa kuvitella yhtään minkä makuista se on. Neilikka ja etikka tuntuvat jotenkin niin oudoilta suppilovahveron yhteydessä
|
By valtsu - 8.10.2011
Liharuokien kanssa erinomaista, kuulemma ja sopii kyytipojaksi pääruokien kanssa.
|
By viherpeukalo - 8.10.2011
se sokeri siinä mua arveluttaa...
|
By Kyssäkaali - 8.10.2011
Mä olen tehnyt Teija Sopasen ohjeella:http://kiloklubi.fi/reseptit/avaa/Teija-Sopasen-suppilovahvero-pikkelsi/253212/
Jotkut hullaantuu tähän!
|
By viherpeippo - 8.10.2011
sienten makua taitetaan aika usein sokerilla tai hunajalla ainakin paistettaessa, peukkunen.
|
By Tuulia-tuu - 8.10.2011
Itse en ole syönyt vaikka kiinnostaisi kyllä maistaa. Mutta moni tuttu on kokeillut ja todennut siihen malliin, että siitä joko tykkää kovasti tai sitten ei ollenkaan.
|
By viherpeukalo - 9.10.2011
Peippo, mutta sittenhän se paras, eli sienten maku katoaa. Muutenkin sokeria tupataan joka paikkaan ruuassa ihan liikaa.
|
By jutikka - 9.10.2011
Ei voi olla totta, sokeria sieniin!!
|
By Jadetsu - 9.10.2011
Sen tiiän, että ruokiin josson tomskua pannaan ripaus sokeria mut ikinä en kuullu, että sieniin
|
By ElluK - 9.10.2011
Hyi, sokeria sieniin!
Jos sieniä tykkää syödä niin siihen kuuluu ihan perus suola (meri tai punainen )
Mutta, jos sieniin lykkää sokeria, niin eihän sienen makua enää maista ollenkaan. Kyllähän tuo on taas aivan liian utopista. -> Jos haluaa sieniin sokeria, niin osta mieluummin donitsi.
Miksi ihmeessä hyvät maut halutaan pilata sokerilla?
|
By rantamänty - 9.10.2011
Jos sieniä on paljon, kannattaa tehdä, kokeilla myös hilloketta. Se on hyvää. Etikka ottaa pahimman sokerisuuden pois.
|
By mumimyy - 9.10.2011
Mie en kanssa tykkään noista hillokeista ainakaan sieniä en säilö. Ei siinä sieni maistu sokerissa ja etikassa yleensä missään etikka säilykkeissä ei maistu kun etikka ja jotku mausteet ja yleensä on makeeta yök sitä sokeria tupataan hirveitä määriä joka paikkaan ja sitten moni sano ettei syö sokeria harva kaivaa perin pohjaisesti mitä kaikea mitä suuhunsa ajaa varsinkaan näitä piilo juttuja
|
By MoonRiver - 9.10.2011
Jos säilöö punajuuria etikkaliemeen, niin onko siihen pakko laittaa sokeria?
terveisin; tumpelo keittiössä
|
By Kurppa. - 9.10.2011
Makuasioita, mutta miun ohjeessa sitä on aika paljon. Kaksi kertaa etikan määrä.
|
By aronja - 9.10.2011
Mihinkäs se sienen maku siinä pikkelsissä muka katoaa? Meillä ei ole tänä(kään) syksynä vielä yhtään suppilovahveroa kuivattu tai pakastettu, kylläkin kerätyt pari sankollista on kaikki keitetty Sopasen ohjeen mukaan pikkelsiksi. Kyseisen evään kohdalla ei tarvitse miettiä minkä kanssa sitä syö, meillä sitä syödään ihan paljaaltaan purkista. Varsinkin lapset, minä tykkään sentään laittaa yleensä ruisleipää sinne alle.
|
By MoonRiver - 9.10.2011
Ahaa, eli se sokeri on siellä vain maun takia. Tackar och pockar.
|
By Kreeta-Eulaalia - 10.10.2011
Olipas tuossa hillokkeessa sokeria, en kyllä uskaltaisi kokeilla, ellen jollain saisi ensin maistaa ja hyväksi havaita. Kyllä mun etikkasienireseptissäkin silti desi sokeria on, vähemmän kuin yleensä pikkelseisssä.
Tein tässä jokupäivä chiliketsuppia tai jotain sen tapaista. Chilit oli kyllä mietoja, niitä ja tomaatteja tuli puolet ja puolet, n 500g molempia, pari sipulia ja joku pieni kesäskurpitsa lisäksi, suolaa ja valkosipulia ja etikkaa. Itse en tietysti pystynyt sitä soppaa maistamaan, joten isäntää konsultoin vähän väliä ja aina vaan komennettiin laittamaan lisää sokeria. Soosiin tuli lopulta melkein 2 dl sokeria , sehän ei kokoon keitettynä kovin suuri satsi ollut, pari sillipurkillista. Pojankin mielestäkin tuli hyvää, vaikka hän olisi kyllä kaivannut muuta kuin tällaista sweetchiliversiota. Laitoin mössön siivilästä läpi ja tuli niin kaunista tasaisen kirkkaan punaista kastiketta, että kyllä mun varmaan pitää sitä itsekin maistaa.
|
By Maire´ - 15.10.2011
Keräsin eilen loput paprikat pois. Miten noita raakoja voisi säilötä.
Hyviä ohjeita odottelen.
|
By Rea - 15.10.2011
Minä kantelin tässä jo aikaisemmin paprikapurkit sisälle ja tuossa keittiöntyöpöydällä ikkunan edessä ovat kypsyneet. Siitä vaan noukin aina kypsät syötäväksi. Sellainen minun säilöntä on paprikoille. Nyt ei ole enää kovinkan paljoa raakana.
|
By Tuomipihlaja - 15.10.2011
Paprikoitahan varmaan kannattaa syödä niin paljon kuin kerkeää ennen kuin pilaantuvat. Aika pitkäänhän ne jääkaapissa säilyy, jos ovat jo poimittu. Säilöttäessä kuitenkin menettävät paljon. Joskus kun paprikoita on ollut enemmän kuin on ehditty syödä niin, olen vaan viipaloinut ja pakastanut. Pakastettuja paprikoita olen sitten käyttänyt lämpimiin ruokiin, kun taas muuten paprikat on syöty raakoina.
|
By Rea - 15.10.2011
Ison kasan vihreitä ja nahistumassa olevia paprikoita silppusin kesäkurpitsa etikka säilykkeeseen. Siinä eivät mene hukkaan ja tuovat säilykkeeseen väriä ja makua. Pakasteessahan ne menevät lötkyiksi.
|
By Rea - 15.10.2011
Tuon salaatin tein ohjeella: 2kg kesäkurpitsaa (suikaleina, raasteena).
1kg sipuli suikaleina.
1 nippu tilliä.
1kg sokeria, tai maun mukaan.
6dl etikkaa.
paprikoita suikaleina tai paloina.
|
By Maire´ - 15.10.2011
Kiitos rea, tuota kokeilen.
|
By Rea - 15.10.2011
Tällaiselta näyttää valmis salaatti ja maistuu taivaiselta!!
|
By Maire´ - 15.10.2011
Tosi herkulliselta näyttää. Nuo minun paprikani ovat enimmäkseen vihreitä, koska punaiset on syöty heti kyspsyttyään. Olivat tosi hyviä ja makeita.
Kokeilen kuitenkin ohjeesi mukaisesti näitä raakileitakin.
|
By Maire´ - 15.10.2011
Kiehautiko tuon etikka-sokeriliemen?
|
By Rea - 15.10.2011
Kiehautin. Tuolla joukossa minullakin on vihreät raat. Tai oikeammin kiehautin sipulit siinä mukana aikaisemmin ja sitten lisäsin kaikki joukkoon ja annoin kiehua vielä vähän aikaa. Ohjeen olen saanut sisareltani ja taitaa olla alkujaan kokki veljeltämme.
|
By anita - 16.10.2011
Minä säilöin sekä raa'at että jo kypsät paprikat tomaatin ja sipulin kanssa.
Ohje meni näin:
3,5 kg paprikaa
4 kg tomaattia
2,5 kg sipulia
n. 300 g persiljaa tai selleriä
150 g suolaa
150 sokeria
100-120 g etikkaa
30 g mustapippuria
Paprikat käytetään kiehuvassa vedessä 1-2 min. Jäähdytetään kylmässä vedessä. Poistetan siemenet ja leikataan suikaleiksi. Tomaatit ja sipulit leikataan renkaiksi. Persilja tai selleri pilkotaan pieneksi ja mustapippurit rouhitaan. Kaikki sekoitetaan ja jaetaan purkkeihin (tiukkaan, menee tosi paljon kasaan). Steriloidaan kiehuvassa vedessä 20 min (eli asetetaan purkit kattilaan kuumaan veteen ja keitetään miedolla lämmöllä parikymmentä minuuttia. Suljetaan purkit ilmatiiviisti. Mies maistoi ja sanoi, että tuli tosi hyvää. Suolaa olisi kuulemma voinut olla aavistuksen vähemmänkin.
|
By floora - 28.10.2011
Kuola valuu kun katson eri chilien kypsymistä ja mietiskelinkin jo että minkäkölainen liemi pitää keittää jottaa saa sellaisia pitseerioiden jalopeno etikkaliemen makuisen liemen... Onko kellään ohjeita/kokemusta chilien etikkaliemieen säilöntään/ keittoon?
|
By iesteri - 1.11.2011
miten säilötte varsisellerin??
|
By Weikko - 1.11.2011
Palasteltuna pakastettuna.
|
By iesteri - 1.11.2011
kiitti veikko!
|
By Weikko - 1.11.2011
Kuivaaminenkin varmaan onnistuu, mutta en oo ite koskaan kokeillut.
|
By Nuu - 5.12.2011
Säilöin loput tomatillot vihreiden tomaattien säilöntään tarkoitetun ohjeen mukaan. Tomaatit ainakin maistuvat mainioille, oletan että samalla ohjeella tehdyt tomatillot myös.
Säilötyt vihreät tomaatit, mausteliemi: 5 dl vettä 2,5 dl etikkaa 3 dl sokeria (laita puolet hillosokeria jos haluat paksumman liemen) 10 kpl kokonaista neilikkaa 1 kanelitanko 0,5 rkl sinapinsiemeniä
Säilöntälientä tein tuplasatsin ja sitä jäi yli. Koska se maistuu jouluisen mausteiselle täytin muutaman lasipurkin pilkotulla omenalla ja kaadoin loppuliemen niiden päälle. Maustukoot jouluun saakka. Joulupöydässä esim. kinkun lisukkeena saattaa olla aika mukava makuyhdistelmä.
|
By LawrenceLimburger - 16.2.2012
Varsisellerin laitoin maakellariin juuripaakkuineen. Pitkin matkaa on osa lehdistä mustunut ja muutama varsi samoin. Luulisin että vajaa 10 osa on ollut käyttöön kelpaamatonta. Myöskin varret ja lehdet ovat edelleen vihreitä ja ok. Osa hiukan "rapeaksi" vaalenneita , mutta maistuu ihan normaalilta. Toki pakastimessa säilyy paremmin, mutta tämä kellarissa säilyttäminen on myös mahdollista. Kellarissani ei ole perunaa, joten saa olla hiukan viileämpi
|
By LawrenceLimburger - 16.2.2012
Suppilovahveroita olen kuivannut keittiön pöydällä. Pari kertaa myös kokeillut saunassa mutta ei ole onnistunut. Ilma ei yksinkertaisesti vaihdu tarpeeksi. On kokeiltu myös hyttysverkon päällä.
Siis tein näin. Jo metsässä puristin sienistä käsillä irtoavan veden pois, siis isommasta määrästä kerralla, mitä nyt käsiin mahtuu. Tulkitsin näin että sieni "kuolee" kun sen irrottaa maasta, ja on oikeastaan liossa tässä nestessään ja kun myöhemmin puristaa nesteen, niin neste on tummempaa. En ole tästä teorista kuitenkaan täysin varma.
Joka tapauksessa, kun irtoava neste on poistettu, niin pöydän päälle sanomalehteä ja vahverot revitään käsin kahteen tai kolmeen osaan ja laitetaan tasaiseksi väljäksi kerrokseksi pöydälle, ei kuitenkaan moneen kerrokseen. Sieniä ei saa pilkkoa pieniksi, koska tulee vain mössöa joka ei kuiva, vaan mustuu.
Osa myös revittyinä kuivatuista sienistä mustuu hiukan, joko koko sieni tai sitten sienestä osa. Luulen että suurin syy tähän on se että suppilovahveroista on vaikea nähdä poimittaessa ikää, vaan voi olla jo poimittaessa vanha ja mustuu siksi.
Säilytän näitä kuivattuja tuotteita kokonaisina lämminvesivaraajan päällä kansi raollaan.
|
By LawrenceLimburger - 16.2.2012
Itse käytän säilykkeissä vain väkiviinaetikkaa, joka on valmistettu alkoholista luonnollisesti käyttämällä sopivalla bakterikannalla.
En käytä synteettisesti valmistettja etikoita, joita kauppojen halvimmat laadut ovat.
Ostan kolmen litran pänikän kerralla , niin hintakin on kilpailukykyinen.
|
By Kurppa. - 11.4.2012
Täällä on tomaattikastikkeiden ohjeita.
|
By muffini - 29.5.2012
Kuka osaisi neuvoa... Tuoreita papuja pitää keittää 10 min, että myrkky häviää, eikös? Jos laittaa niitä pakastimeen, neuvotaan ryöppäämään 5 minuuttia, huuhtomaan kylmällä vedellä ja sit pakkaseen. Mutta mutta... Voiko sellaiset ryöpätyt pavut sitten huitaista suoraan ruokaan, esim. wokkipannuun tai soppakattilaan jäisinä, vai pitääkö niitä keitellä ensin toiset 5 minuuttia sen myrkyn takia eri astiassa??? (siis optimistisesti, jos ne vasta ostetut pavun siemenet sattuisi itämään...)
|
By mai-lee - 29.5.2012
ainakin minulla pakastetut pavut (ryöpätty varmaan vähemmänkin kuin täydet viisi min) menevät suoraan purkista wokkipannulle, soppaan tai milloin minnekin. ainoastaan jos laitan niitä salaattiin, keitän pakastetut ensin kypsiksi asti. - lienenkö tehnyt oikein; parannan kyllä tapani, jos muuta tietoa tulee...
luottaen siihen, että toistaiseksi kylvämättömät pavut tänäkin kesänä antavat runsaan sadon:-)
|
By tagetes - 29.5.2012
Ensinnäkin, ei niitä saa missään nimessä keittää mitään 10 minuuttia, nehän on ihan mauttomia mössöjä sen jälkeen.
Leikko ym. pavut kipataan kiehuvaan ja väljään veteen. Väljään siksi, että sillä mahaoireita aiheuttavalla myrkyllä on tilaa liueta. Niitä kiehautetaan just sen verran, että väri syvenee ja kirkastuu. Sen huomaa ihan selvästi, kun vahtaa siinä kattilan vieressä.
Ja kyllä, ryöpätyt pavut voi käyttää sellasenaan sitten mihin haluaa.
Ei ne mitään supermyrkyllisiä muutenkaan ole, toki ihmiset ovat yksilöitä senkin suhteen, mut esim. mun kakarat pienenä söivät niitä raakoina suoraan puskasta, koska olin erikseen kieltänyt niin tekemästä ja selvisivät mahakivuilla. Sitä kesti yhden illan ja seuraavana päivänä ei olut enää mitään oireita.
|
By Happy - 29.5.2012
Minä olen aina keittänyt höyrykattilassa. Ajasta en tiedä, mutta niin että ovat vielä napakoita ja vatsaoireista ei olla kärsitty!
|
By muffini - 29.5.2012
Kauneimmat kiitokset teille kaikille ohjeista! Ei se niin kamalaa myrkkyä sitten taida ollakaan kuin luulin! Jotenkin järjenvastaista minustakin on se liian pitkään keittäminen, ei sitä vetelää, mautonta lötsöä kukaan syö.
|
By lumi - 2.6.2012
Ajattelin keittää kuusenkerkkäsiirappia, netistä kyllä joku ohje löytyi. Onko kukaan tehnyt mitä asioita pitää huomioida? Nyt käyn keräämässä niitä latvuksia, maanomistajan luvalla tietty )
Ohjeita odotellen
|
By lumi - 3.6.2012
Yksin puhelu jatkuu....siirapit keitetty mutu tuntumalla ja tuli tosi hyvää,parempaa kun uskalsin toivoa, tuli vaan ajatus että mistäs kohtaa vaahteraa sitä vaahterasiirappia keitetään, se on niin kallista kun kaupasta ostaa, sekin olisi niin hyvää 
Voi ei vaahterasiirappia tehdään mahlasta, se ei taida onnistua miten sitä nyt puihin reikiä poraamaan, antaa olla, ostetaan kaupasta.
|
By nemesia - 3.6.2012
Lumi, muistitko maustaa kerkkäsiirappia? Vuosia sitten kun keitin maustoin monella sortilla, vaniljasta en tykännyt, mutta muut oli hyviä teen maustamiseen erittäinkin.
|
By lumi - 3.6.2012
Voi ei , enhän minä sitä ymmärtänyt millään maustaa, kerroppa millä sitä sitten voi maustaa No ehtiihän tuota tehdä vielä mauste versioitakin , nyt kun oikein innostun
|
By nemesia - 7.6.2012
Lumi kaikkea mausteita voi kokeilla, minttu oli hyvää teen kanssa.
|
By RosMarina - 17.7.2012
Vihreät jalapenot etikkaliemessä (yksinkertainen)
kokonaisia chilejä
1 L vettä
4 dl sokeria
5 dl väkiviinaetikkaa
1-2 rkl merisuolaa
Tee kokonaisiin chileihin muutamia reikiä hammastikulla ja laita puhdistettuihin purkkeihin.
Kiehauta vesi, sokeri ja suola.
Lisää etikka ja kiehauta.
Kaada kuuma liemi päälle ja sulje purkit.
Jos haluat pehmeämpiä chilejä, niitä voi keittää liemessä muutaman minuutin. Itse pidän rapsakoista, joita syödään sitten pitaleipien kanssa.
Käyttö valmiina noin kuukaudessa.
Sopii myös muille chileille, mutta tosi vahvoille voi laittaa kaveriksi tavallista paprikaa. Silloin maku paranee pitempään säilöttynä.
|
By Ekmanska - 17.7.2012
kiitos rosmarina, oonkin miettinyt oikeen hyvää säilöntälientä chileille... Tuleeko näistä ny sit sellasia "turkinpippureita" kun pizzerioissa on?
Vai oisko jollain erilaista ohjetta sellaiselle?
|
By RosMarina - 17.7.2012
Mielestä ainakin hyvin lähellä. Samaa lientä voi myös käyttää jos haluaa viipaloida chilinsä.
Ja mitä näitä reseptejä tulee etsittyä, niin monet laittaa omia mieli mausteitaan myös joukkoon. Itse en näihin halua mitään "ylimääräistä".
Tosi hyviä on myös ne tulisimmille tarkoitetut liemet, johon tulee hunajaa.
|
By Nuu - 17.7.2012
Kiitos ohjeesta RosMarina, tuon menee kokeiluun ihan tuota pikaa. Oletan että ne säilyvät pitkään avaamattomassa purkissa, vai ?
|
By RosMarina - 17.7.2012
Kyllä, liemen suhde on itseasiassa sama kuin etikkapunajuurten, eli kyllä säilyy. Tietty jääkaapissa, ja eihän näitä nyt joka aterialla syödä )
|
By LawrenceLimburger - 17.7.2012
Säilötyt jalapenot:
Kuumenna liemi: 5 dl vettä, 1 dl väkiviinaetikkaa, 1 teelusikallinen suolaa, 2 teelusikallista sokeria.
Ota pestyjä lämpimiä lasipurkkeja. Tunge purkkeihin reitettyjä kokonaisia tai pienittyjä chilin viipaleita. Koita tunkea chilejä niin ahtaasti että eivät rupea kellumaan kun kaadat kuuman nesteen purkkeihin. Siis kun purkki on täynnä chilejä niin kuuma liemi perään ja korkki kiinni ja viileään.
Käytä aika pieniä purkkkeja. 4 desin purkki täyteen ahdettuja jalapenoja on aika lailla maksimikokoinen, säilyke säilyy nimittäen jääkaapissa avaamisen jälkeen sen tavallisen 2 viikkoa , edellytäen ettei sormin kourita niitä tuotteita.
Juuri hain kellarista n.11 kuukautta vanhan purkin. On säilynyt hyvin.
Se että keittääkö chilejä liemessä minuutin ja sitten purkiin on makuasia. Itse tein molemmilla lailla ja en nyt sitten tiedä kumpaa nyt syön.
Tämä ohje on jostain chilipalstalta.
|
By trekooli - 23.7.2012
Mansikoita tms kuivattaessa pitäisi ritilät tai leivinpaperi sutia ruokaöljyllä ja vähä väliä liikutella, ettei ota kiinni.
|
By Bumble - 23.7.2012
Kiitos kuivausneuvoista, täytynee yrittää paperin päällä kuivurilla.nyt tuli samalla mieleen, että eikös joskus ollut jotain paistopaperia, jonka päällä mainoksessa paistettiin kalaa pannulla.Oliskoos siinä sellainen pinta että eivät esim.mansikat jää kiinni.
|
By iiris-kukka - 23.7.2012
Ostin kerran sellaisen iki leivinpaperin. Leikkelin siitä kuivuriin sopivat. En tiedä tarttuuko mansikat, kun en ole niitä kuivannut.
|
By annaw - 1.8.2012
Tällä ohjeella tuli ainakin hyvää chilisäilykettä Aji Golden ja Early Jalapeno -lajikkeista.
Säilötyt chilit 45 min
Ainekset 20 vihreää chiliä 20 punaista chiliä 8 dl vettä 4 dl etikkaa 3/4 dl Dansukker Taloussokeria 1/2 dl suolaa
Pane chilit kiehuvaan veteen kattilaan ja keitä 5–15 minuuttia (pidempi keittoaika antaa miedomman maun). Kaada vesi pois. Sekoita vesi, etikka, sokeri ja suola keskenään ja kiehauta. Lisää joukkoon ryöpätyt chilit ja anna kiehua hiljalleen ilman kantta 5–15 minuuttia. Pane chilit lämpimiin, hyvin pestyihin tölkkeihin. Kaada päälle liemi ja sulje tölkit. Säilytä jääkaapissa. Herkullista hampurilaisten ja kebabin lisänä tai esimerkiksi lihapadoissa. Resepti: Dansukker.fi
oma tuotokseni
|
By LawrenceLimburger - 4.8.2012
Riittävästi sokeria ja suolaa ja etikkaa niin kyllä säilyy. Mitä niitä pihistelemään. Säilöntäineet on jo itsessään maukkaita.
|
By mumimyy - 30.8.2012
Ostin Ilta sanomien liitte lehden Sienet
Siittä olen tehnyt jo kaksi kertaa Markus Maulavirran Yrttimarinoidut kanttarellit
En käyttänyt kanttarellejä vaan pieniä kooltaan 2cm tai alle kangas sieniä on muuten tosi hyvää eka purkillinen meni ihan hujauksessa
Olen tehnyt samasta lehdestä marinoidut metsäsienet ohjella kantarelleistä sitäkin jo maustettu mutta olivat olleet vasta päivän jääkaapissa mutta hyvältä jo maustuivat
|
By J.anis - 31.8.2012
Mehustin pöhisee, voinko jotenkin hyödyntää sen marjamössön, mikä jää?
|
By valtsu - 31.8.2012
Riippuu mitä pöhisee. Jotkut kuivaa mössön ja laittaa kuivattuna esim sämpylöihin. Vanhan perinteen mukaan keitetään vielä vesitilkan kanssa mehuksi, joka ei maistu enää yhtään miltään. Mie laitan kompostiin tai pensaiden alle katteeksi, madot sen pöyhii ja lannoitteeksi käy...
|
By lumi - 31.8.2012
Mumimyy, kerro ohje, kiiiitosss
|
By ainikki - 1.9.2012
J.anis; marjapiirakkaan!
|
By Kurppa. - 1.9.2012
Omenakurpitsahillo on hyvää kakkujen ja piiraiden täytettä. Yhtä paljon kurpitsa-ja omenakuutioita, sitruunanmehua niin että tulee jo sitruunan makua ja hillosokeria. Keitetään niin kauan, että kuutiot hieman soseutuvat mutta ovat vielä hyvin nähtävissä. Olen n.5l satsiin 4-5 sitruunaa laittanut. Nostin tämän esiin niille kellä omenaa ja kurpitsaa on reilusti
|
By J.anis - 1.9.2012
Keitin pun viinimarjoja ja puolukkaa. Viinimarjat oli perkaamattomia, joen tiristin mössön siivilän läpi, sain sosetta vispipuuroon, tms, loput kompostiin. Ens kerta putsaan marjat ja kokeilen piirakkaa.
|
By mummi - 1.9.2012
Omena hilloon sopii hyvin chili, ainakin keltainen. maun mukaan. kakkujen täytteenä antaa lisä potkua.
|
By mumimyy - 1.9.2012
Lumi luulen ettei ole sallitua laittaa ohjetta tänne kun lehti on vielä myytävänä
|
By anita - 1.9.2012
Kurppa, kiitos
|
By anthony - 5.9.2012
Keitin maustekastiketta tomaateista, paprikoista ja chileistä. Soosi on lähinnä jotain Chilisaugen tyyppistä. Reseptin kehittelin ketsuppireseptin pohjalta.
1 kg tomaatteja
5 Ramiro suippopaprikaa
3 Cheyenne chiliä
3 sipulia
1,5 dl ruokosokeria
1 dl Balsamiviini etikkaa
1,5 tl suolaa
2 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl tinjamia
pikkusormen kokoinen pala inkivääriä raastettuna
paloittele tomaatit ja poista kova kanta, kuutioi paprikat, silppua sipuli ja chili, raasta inkivääri ja laita kaikki ainekset kattilaan. Keitä 1,5 tuntia pienellä lämmöllä, sekoita välillä ettei seos pala pohjaan. Soseuta sauvasekoittemella ja laita kuumiin lasipurkkeihin tai pakesterasioihin. Soosi säilyy jääkaapissa pari kuukautta ja sitä voi myös pakastaa.
|
By Kyssäkaali - 2.10.2012
Chilejä tuli säilöttyä tänään. Samaa ohjetta käytin, kuin annaw edellisellä sivulla.
|
By LawrenceLimburger - 20.10.2012
J.anis
Mustikkamehun teen niin, että en mehusta ihan loppuun asti vaan ehkä vain 2/3 osaa ja pakastan tämän loppumössön.
|
By Chali - 20.7.2013
Aurinkokuivatut tomaatit - hyötykasvikuivurissa - Ensimmäinen kokeiluni ikinä, siis, tomaattien suhteen.
Keräsin makeita kirsikkatomaatteja, eri värisiä, (nyt kun ovat suostuneet kypsymään) ja keskikokoisia Slava runkotomaatteja, noin reilut 5 litraa yhteensä.
Kirsikkatomaatit halkaisin kerran ja poistin siemenet, Slavat halkasin 2-4 lohkoon ja siemenet pois. Kuivasin talouspaperissa. Päälle ripottelin jauhettua mustapippuria ja herbamarea.

Kuivurissa on viisi tasoa jotka tulivat väljästi täyteen. Laitoin kuivuriin 10.30 ja totesin 15:30 että taisi jo mennä vähän ylikin. Olivat sitkeitä ja mukavan kuivia. Pienimmät kirsikkatomaatit olivat pelkkää maustettua kuorta, mutta hyvää sellaista. Ne meni heti parempiin suihin.

Maustoin oliiviöljyn oman maun mukaan, jossa oli mm. silputtua basilikanlehtiä, timjanlehtiä ja persiljaa, pätkä valkosipuliyrttiä silputtuna, sipulijauhetta, chiliä, viinietikkaa, makeutusaine nesteenä, valkosipulimurskaa, suolaa, pippurimix ym. Öljystä tuli mieto mutta mausteinen.

Reilusta viidestä litrasta tomaatteja valmistui noin 5dl kuivattuja tomaatteja. Tai siis valmis kuivattu tomaatti mahtui 5dl lasipurkkiin. Maustettu öljy päälle ja jääkaappiin.
Työläin osuus oli halkominen ja siementen poistaminen, mutta muuten, ihan mainio lauantaipäivän työ.
|
By iiris-kukka - 25.7.2013
Täällä erilaisia säilöntäohjeita.
|
By mummi - 4.9.2013
Osa omena hillosta kannattaa maustaa chilillä ja sitruunalla.Tulee hyvää kakuntäytehilloa.
|
By mai-lee - 5.3.2014
onhan tämä toki täällä tallella:_)
|
By LawrenceLimburger - 6.3.2014
Säilöntä:
1. A) Säilöntäohjeita: Dansukker :
http://www.dansukker.fi/fi/resepteja/hillot-mehut-ja-sailykkeet.aspx
Rajamäen etikka:
http://www.rajamaen.fi/rajamaen/sp?Open&cid=sailonta
B) Pikaumpiointi: Olisiko nimitys lähtenyt Marja ja säilöntäopas kirjasta.
Eräs ohje pikaumpiointiin ko. kirjasta.
http://www.martat.fi/ruoka/ruokanurkka/2006-08-28-09-30-35umpioiminen/
En osaa sanoa miksi on kehitelty tekniikka nimeltään pikaumpionti. Pikaumpioinnin tunnistaa siitä että, purkkeja keitellään enemmän tai vähemmän vedenpinnan yläpuolella, ja purkkien kannet on enemmän tai vähemmän auki valmistuksen aikana.
2. Umpioiminen ( sisältää myös määritelmän pikaumpioinnista )
http://www.martat.fi/ruoka/sailonta/umpiointi/
Eräs ohje umpioinnista: Umpioidut sienet http://www.martat.fi/ruoka/reseptit/umpioidut-sienet/
Kannattaa huomioida, että umpioinnissa käytettyjä reseptejä ei voi suoraan käyttää pikaumpioinnissa, vaan reseptit löytyy pikemminkin säilöntäohjeista.
Kalan umpionti :http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/190886/Kalan%20umpioiminen%20lasipurkkiin/
|
By Nabla - 15.7.2014
Päivän tyhmä kysymys: mikä meni vikaan, vai menikö sittenkään? Eli säilöin kurkkuja etikkaliemeen (erään säilöntämaustepussukan ohjeen mukaan). Ohjeessa sanottiin, että peitä kurkut liemellä. No joo, kaadoin liemen kurkkujen päälle, mutta eihän ne peity liemeen, kun kurkut kellutteleva iloisesti liemen pinnalla! Nyt mietinkin, että uppoavatko (ja samalla peittyvät) kurkut joskus ja säilyykö kurkut. Vai oliko kurkuissa joku vika... vai minussa... tai ohjeessa... blaah. Juu-u, ensimmäistä kertaa ollaan säilöntäpuuhissa.
|
By Kurppa. - 15.7.2014
Mie ladon kurkkuviipaleet tosi tiukkaan kuumennettuihin purkkeihin, painan vielä esim lasilla ne tiukkaan jonka jälkeen kaadan kiehuvaa lientä säilykepurkin aivan täyteen ja sen jälkeen kiehuvassa vedessä kastetut kannet päälee ja kierretään niin tiukkaan kun saa. Kansien pitää mennä lommolleen eli tyhjiöön jäähtyessä.
Kokonaisia kurkkuja en ole säilönyt.
|
By Romjasa - 15.7.2014
Samalla lailla tiukasti purkkiin ne laitetaan kokonaisetkin. Päälle tulpaksi tillinvarsia ja mustaherukanlehtiä, tai mitä sitten käyttääkää.
|
By Nuu - 15.7.2014
Nabla, sulla on ollut siinä purkissa liian vähän kurkkuja. Jos sinne niiden alle jää tilaa nesteelle niin se tila täyttyy sillä nesteellä ja kurkut nousee sieltä pohjasta ylöspäin. Täytyy sulloa ne kurkut silleen tiiviisti siihen purkkiin ettei ne pääse sieltä lähtemään nousuun, ja se neste vaan menee sinne niiden väleihin missä tilaa on.
Sama pätee muidenkin kasvisten säilömiseen,purkki täyteen niin tiukkaan että ne pysyy siellä paikoillaan vaikka tuleekin nestettä niitä nostamaan.
Jos ei oo niitä kasviksia niin paljon että ne sais sinne tiiviisti tungettua, vaitoehtona on joko pienempi purkki tai sitten jokin paino kehiteltynä siihen niiden päälle. Pääasia on että se neste peittää säilöttävät kasvikset.
Kurkkujen säilönnässä itse laitan päällimmäöiseksi mustaherukanlehtiä ja tillinkukintoja/varsia sekä piparjuuren siivuja jos mulla sitä sattuu olemaan. Piparjuuri estää pöpöjä, ja noilla muilla saa vähän tehtyä sitä painon tapaista jonka avulla ne kurkut pysyy siellä pinnan alla.
|
By Kaisaliisa - 15.7.2014
Painoksi voi laittaa myös jonkun pienemmän muovikannen, lasipurkin tms. jonka kiilaa varsinaisella kannella painamaan kurkkuja. Joskus lienee käytetty pestyjä kiviäkin painona, mutta en ehkä laittaisi itse...
Minulla on kurkkusäilykkeet säilyneet hyvinä toista vuotta, vaikka en ole kuumentanut tai "napsautellut" kansia.
|
By Nabla - 16.7.2014
Kiitoksia hyvistä vinkeistä. Eli enemmän ja tiiviimmin purkkiin tavaraa. Ja paino päälle. Minulla näissä lasipurkeissa onkin tuommoiset "patenttikorkki" -kannet, ja kansiosa on "ontto", joten vaikka täytinkin purkkiosan reunoja myöten, niin kurkut pääsi nousemaan vielä tuohon kansiosaan. Mutta eikös esim elmu-kelmu kävis siihen purkin ja kannen väliin?
|
By Romjasa - 16.7.2014
Elmumukelmu on mun äiteen kikka kolmonen, niiden viimeisten kurkkujen kera kun purkit alkaa olla lopussa ja viimeisissä on huonot kannet. Tavallisen kannen alla se ainakin kestää. Ne syödään aina ensimäisinä pois.
|
By LawrenceLimburger - 16.7.2014
Kaupassa on alkanut olla myynnissä tuoteita, jotka on pakattu lasipurkkiin, jossa on muovikorkki.
Onko joku kokeillut säilöä tämmöiseen muovikorkilliseen purkkiin ?
Voisihan sitä kokeilla, kun etikka muutenkin pyrkii syövyttämään metallikorkkeja kun muovipinnoite niistä kuluu . Tiedä vaikka nämä muovikorkit olisi parempia.
|
By Sienestäjä - 28.7.2014
Heippatirallaa! Kurkkuja on nyt sen verran, että pitäisi säilöä. Onko jollakin antaa jokun simppeli ja hyvä ohje? Thx 
|
By Nuu - 28.7.2014
Sienestäjä, kurkkaapa täältä: Vapaa sana - Keittiössä - Reseptejä kurkusta.
Ja jos jollain on joku hyvä resepti jota siellä ei vielä ole, niin laittakaa suoraan sinne 
|
By Maire´ - 28.7.2014
Olen joskus aiemmin laittanut tänne kokeilemisen arvoisen reseptin Valkosipulikurkuista.
|
By Sienestäjä - 28.7.2014
Dodi nyt on ainekset hankittu mutta käytännön kysymyksiä ois vielä. Kun noita purkkeja lykkään uuniin, miten kauan pitää olla ja miten lämpösessä? Pittääkö purkit olla jäähtyneitä ennenku kurkkuja alkaa sinne latomaan? Kasvihuonekurkkuja säilön. Entä miksi ne pitää jättää ne viipaleet niin paksuiksi (joillakin oon nähnyt 1cm paksusia) ja pittääkö kuoria? kiiitän
|
By Kurppa. - 28.7.2014
Sie voit pyöräyttää purkit kiehuvassa vedessäkin eli isoon kattilaan vettä kiehumaan ja siinä ne käytät, tai kuten minä, eli purkkeihin jonkin verran vettä ja mikroon kunnes vesi kiehuu, sen jälkeen pyöräytän veden niin että purin sisäpinta sillä puhdistuu. Kannet käytän kiehuvassa vedessä kun liemi on kaadettu kurkkujen päälle piripintaan.
Ei kurkkuja kuorita ja paksuus ihan oman maun mukaan.
|
By LawrenceLimburger - 28.7.2014
Kaikkein helpointa on ensin pestä lasipurkit sen jälkeen liottaa niitä ja kansia muutama tunti. Liotuksen tarkoituksena on herättää purkin pöpöt ja lämmöllä sitten nitistää ne.
Suoraan liotuksesta purkit 100 asteiseen uuniin tunniksi, josta niitä otetaan sitä mukaa kuin käytetään. Pieneen kattilaan vettä kiehuvaksi ja sitten pienelle tai kokonaan pois ja purkien kannet sinne ja ehkä puoli teelusikkaa ( tai vähemmän) atamonia ( jos on ja säilöjällä yleensä on ) ja kansi kiinni ja otetaan kansia haarukalla sitä mukaan kuin tarvitsee.
Kun säilöö viipalekurkkuja, niin käytännössä lasipurkki kerkiää viiletä aina ennenkuin kannen saa kiinni. Samoin viipalekurkkujen päälle neste saatetaan kaataa jäähtyneenä.
Hyvää viipalekurkun reseptiä en itsekkään tiedä. Tai oli yksi, mutta katosi jonnekin. "Normaaliohjeilla" viipalekurkuista tulee liian etikkaisia ja tujuja, eivätkä ne ole kyllin makeita.
Voi olla että makeammat viipalekurkut ei ole tarkoitus säilyttää muutamaa kuukautta kauemmin.
|
By Irsa - 28.7.2014
Mie oikasen noista uunijutuista , vaaraan pitkin vuotta sopivan määrän purkkeja , liotan, pesen ja rapsutan etiketit pois.
Tiskikoneeseen sitten vaan ja pölyttömään paikkaan odottamaan säilömistä.
Niinpä mulla on puhtaita purkkeja , iso kannullinen kiehuvaa vettä purkkeihin ja kansiin, heti sitten säilöttävät kehiin , purkki kiinni ja ne partsille odottamaan kunnes purkin kannet alkaa poksahtelemaan 
Vai umpioinko mä ne ???
|
By Sienestäjä - 28.7.2014
Nonii kiitos kaikille, nyt on kurkut purkeissa. Saa nähä miten onnistu, purkit melko vanhoja kun mummulta net hain
|
By Nuu - 28.7.2014
Sinä oot sienestäjä kyllä hyvä tyyppi ! Yleispeukku !
|
By minnas - 28.7.2014
Ja millä perusteilla valvoja Nuu hehkuttaa Sienestäjää?
|
By Nuu - 29.7.2014
Ensinnäkin ihan vaan Nuuna, ja siksi että tykkään tuollaisista nuorista. Enkä ihan ymmärrä miksi mun tarttee tuota perustella.
|
By suokukka - 29.7.2014
Laitoin tuonne reseptejä kurkusta osioon linkin vichykurkkujen ohjeeseen.
Ne ovat mielestäni todella hyviä.
Meillä ne hupenee ainakin todella nopsaan.
|
By Pääskynen - 11.8.2014
Voiko tähän aikaan pudonneista omenista tehdä höyrymehua. Omenat eivät vielä ole ihan kypsiä syötäväksi, mutta tuntuvat minusta aromikkailta.
|
By Genesee - 11.8.2014
Kai niistä voisi tehdä mehuakin, mutta mua on aina kiinostanut tehdä niistä kotitekoista pektiiniä hilloja varten. En vaan ole koskaan saanut sitä aikaiseksi.
|
By Kurppa. - 11.8.2014
Tänään juuri meinasin mehumaijan kaivaa esiin ja tehdä pudokkaista mehua, mutta tyydyinkin pilkkomaan pienen määrän kattilaan ja keitin hillokkeeksi ja pakastin.
|
By Kurppa. - 25.8.2014
5l kattilallinen tulossa kesäkurpitsakeittopohjaa jonka pakastan kerta-annoksiin. Teen kermaa tai juustoa vaille valmiiksi, jätän sosemaisemmaksi. Kumma että yksineläjällä on jo kolme pakastinta täynnä:/
|
By iiris-kukka - 25.8.2014
Mitäs Kurppa siihen laitat? Jos vaikka sais uusia vinkkejä.
|
By Kurppa. - 25.8.2014
Ihan peruskamaa. Kesäkurpitsaa, sipulia, valkosipulia, vähän omenaa, yrttisuolaa (omatekoista jossa paljon bosilikaa), chiliä ja currya.
|
By Kurppa. - 27.8.2014
Onko kukaan laittanut omenaa omatekoiseen mysliin, jos on niin miten.
|
By PikkuPioni - 27.8.2014
Tää omppumysli ainakin kuulostaa hyvältä.
Lisäys: mainitsemassani linkissä mainitaan omien kuivauksien lisäksi Punnitse&Säästä kaupan omppurenkaat, jotka on vähän tosiaan semmosia pehmosia vaahtokarkkimaisia. Saisikohan semmosia tehtyä kotioloissa? Taitaisi säilyvyys olla heikompaa kuin niissä vähän kuivemmissa käppyröissä.
|
By Kurppa. - 27.8.2014
Ei auennut tuo linkkisi?
Kokeilin monitoimikoneen terällä hienontaa tänään kuivatut omenat. Osa meni aivan hienoksi jauhoksi.
Tuota voi varmaan mysliin sekoittaa ja miksei muuallekkin.

|
By Emo - 27.8.2014
Mie tein eilen sinappikurkkurelishiä. Tais meidän valkkarinkynnet olla isohkoja, kun tuli niin tymäkkää .
|
By PikkuPioni - 27.8.2014
Yritin korjata linkkiä ja tein linkin uusiksi, mutta ei pelaa! En ymmärrä. Kai se johtuu tästä padistä taas. Muutenkin hyppii kuva ja sekoilee niin, että onnistuin peukuttamaan omaa viestiänikin.
Mysli löytyy googlettamalla Nooran omenamysli.
|
By välke - 27.8.2014
Kurppa, Kitchen aid-blenderillä pistelen kuivatut omenat myslikokoisiksi, eli saman näköistä, osin jauhoista palasta minullakin tulee. Samalla koneella hienonnan pähkinätkin.
|
By Kurppa. - 28.8.2014
Kiitos, kokeilen joku päivä tehdä. On vielä kuivattuja mustikoitakin kaapissa.
|
By naavametsä - 28.8.2014
Mää menin mettään poimimaan kanttiksia, ja sitten huomasin, että ihanaa, puolukoita ja poimin niitäkin. Kotona sitten huomasin, että vattu, eihän ne ole ees kypsiä vielä, olivat vaan toiselta puolelta punaisia . Voiko niitä "kypsyttää " kotona? Vai löytyskö joku säilöntäohje raaoille puolukoille?
Kysyy tyhmä, jonka kotomailla harvoin tulee mitään kunnon puolukkasatoa.
|
By viherpeukalo - 28.8.2014
Puolikypsistä puolukoista saa keittämällä tosi hyvää hilloa.
|
By naavametsä - 29.8.2014
Kiitos viherpeukalo! Luulin jo ettei niistä ole mihinkään.
|
By Karvari - 7.9.2014
Nämä muikkusäilykkeet nyt uuniin viideksi tunniksi 150 astetta.
|
By Kivinalle - 7.9.2014
Puolikypsästä puolukasta tehdystä mehusta tulee hyvää hyytelöä. On valmiina hyytelöimisaine puolukassa.
|
By Kivinalle - 7.9.2014
Voi Karvari saispa maistaa tuota säilykettä.
|
By Karvari - 7.9.2014
Eiköhän tuo järjesty
|
By Kivinalle - 8.9.2014
kiitos Karvari hyvälle maistui.
|
By lumi - 9.9.2014
Onko kukaan kokeillut säilyttää suolattuja sieniä vakuumissa , säilyvätkö kauan jääkaapissa tai viileässä ?
|
By meriva - 9.9.2014
Karvari,kertoisitko ohjetta kuinka tuon muikkusäilykkeen teet (liemen ainekset)? Vesi herahti jo kielelle.
|
By Karvari - 10.9.2014
meriva,tässä ohje:
1kg muikkuja tai muuta kalaa
1-2 dl tomaattipyreetä
n.1dl öljyä
2-3 sipulia paloina
suolaa (minä laitan tähän kalamäärään 2 reilua teelusikkaa)
maun mukaan sitruunapippuria,valkopippuria,tilliä,valkosipulia tai mieleisiään mausteita.
kalat pilkotaan (muikku 4osaan) päät ja pyrstöt pois,sekoita kaikki keskenään ja jaa lasipurkkeihin.
Kansi höllästi kiinni ja uuniin 4-5 tuntia 150astetta (minä vähennän lämpöä parin tunnin jälkeen 120)
Sammuta uuni ja anna purkkien jäähtyä itekseen uunissa.Herkuttele ja jos jotain jää,säilytä jääkaapissa.
|
By meriva - 11.9.2014
Kiitos
|
By christina - 17.9.2014
Apua tarttis pikaiseen tomaattien säilöntään. Kävin pojan kans kerään kypsiä niin niitähän kertyi ämpärillinen ja pieniä sungoldejakin 3 litraa.
Paljon jäi vielä raakileita.
Olen yrittänyt hakea helppoa tomaattimurskan ohjetta mutta en ole löytänyt eli jos jollain olisi antaa HELPPOA ohjetta ketsupin tai murskan tekoon olisin tosi kiitollinen.
En ole aiemmin paljoa näitä säilöntä juttuja tehnyt vain kurkku ja punajuuri etikkasäilötteitä tehnyt niin olen vähän tumpelo näissä muissa säilömisissä.
Aikasemmin ei ole ollut edes näin paljon tomaatteja kasvassa kuin nyt.
|
By Tuomipihlaja - 17.9.2014
Mun kaikkein helpoin konstini on viipaloida tomaatteja pakkaseen tai pienimpiä tomaatteja pakastaa kokonaisena. Neste kyllä sitten irtoaa erilleen kun sulavat.
Mun toisiks yksinkertaisin resepti on vain keittää lohkottuja tomaatteja kasaan. Keitellä saa pitkään, jotta vähän paksuuntuis. Lopuksi sauvasekoittimella tasaiseksi ja sitten pakastimeen.
Kolmanneks yksinkertaisinta on maustaa edellistä vähän, mutta mun "suurkeittiömeiningissäni" tämä jää yleensä tekemättä. Mausteet tulee lisättyä sitten ruuanlaiton yhteydessä aina sen hetkisen fiiliksen mukaan.
|
By raya - 17.9.2014
Täältä pentistä minä kopsasin viime syksynä erittäin hyvän ketchuppi-ohjeen, kai se täällä vieläkin jossain on.
|
By Maire´ - 17.9.2014
Kurpalla ainakin ollut erittäin hyvä ohje.
|
By raya - 17.9.2014
Maire, oikeessa oot, Kurpan ohjeita se oli. Kyllä kai se täältä löytyy.
|
By christina - 18.9.2014
Kiitoksia vastanneille, pitää yrittää vielä tuota hakua mutta on aika tarkka siitä hakusanasta että löytää.
Jonkun ohjeen joskus löysin mutta siinä taisi olla sitä chiliäkin aikas paljon ja sitä ei ole niin taisi jäädä tallettamatta se ohje.
Aika työlästä aikaa tämä syksy näiden säilöntöjen kanssa mutta ihanaa kun saa sitten omia kasvattamia tuotteita syödä talvella ja antaa lapsille kans niitä.
Nytkin oli vanhin poika perheensä kans käymässä ja samaan aikaa tuli toinen poika tyttärensä kans niin laitoin heille sungoldit (tykkäsivät, sanoivat että ovat kuin karkkia), kurkkuja,sipulia, hilloja mukaan.
|
By Nuu - 18.9.2014
Christina, kysyit helppotekoista tomaattiohjetta. Tämä tomaattikastike on helppotekoinen mutta aikaa sen tekemiseen menee ainesten pilkkomisineen ja keittelemisen kanssa yhteensä lähemmäs 3 tuntia. Jos on ajan kanssa tiukkaa voi tehdä niin että pilkkoo jossain välissä kattilan (5 l. kattila tuolla ohjeen määrällä täyteen ja laittaa sitten hellalle kiehumaan jossain toisessa välissä päivää kun on taas aikaa. Maku tällä kastikkeella on herkullinen. Nimi on käytön mukaan joko ketsuppi tai maustekastike tai tomaattikastike... Valkosipulit lisään puserrettuina vasta viimeiseksi ennen soseutusta, sillä tavalla niitä ei mene niin paljoa ja maku on voimakkaampi. Ne voi myös jättää pois jos ei halua valkosipulia. Chilin voi myös jättää pois. (Tää on se Kurpan ohje alunperin. Jotain määriä olen muuttanut siihen oman maun mukaiseksi, perusresepti kummiskin sama).
Tomaattikastike:
n.3 kg tomaatteja (Jos haluat kaltata ne eli poistaa kuoret tee näin: ota kanta pois ja tee ristiviilto ehjään päähän, pidä hetki kiehuvassa vedessä ja irrota kuoret veitsellä tms. vetämällä
4 sipulia, 12 valkosipulinkynttä, 3rkl suolaa, 2tl mustapippuria (rouhittua tai jauhettua) , 2 dl sokeria, 0,5 - 1 dl etikkaa. Pieni määrä chiliä, ei poltteeseen saakka mutta pieneksi potkuksi. Maistele ja laita oman maun mukaan esimerkiksi lisää sokeria, sen määrällä voi vaikuttaa makuun paljon.
Seosta keitetään kohtalaisella lämmöllä ilman kantta kunnes se on sakeahkoa, pari tuntia suunnilleen.Mausta lopuksi oman maun mukaan yrteillä, esim. oreganoa, basilikaa, persiljaa…
Soseuta sauvasekoittimella. Purkita (säilöntäainetta aineen ohjeen mukaan)
|
By christina - 18.9.2014
Kiitos Nuu ohjeesta,tuo vaikuttaa helpolta että varmaan miekin osaan. Käykö Atamon säilöntäaineeksi vai onko joku muu parempi. Voiko ketsupin pakastaa ihan muovirasioihin vaikka laittaisikin säilöntäainetta, lasipurkki pula.
Aamun etsiny rasioita ja mihin kummaan ne kannet joutuu hukkaan, onko niillä joku diili noitten kadonneitten sukkien kans
Anteeksi tyhmät kysymykset mutta en ole tämmöistä aiemmin tehny.
|
By Rea - 18.9.2014
Mitenkä hyödynnätte runsaan pihlajanmarja sadon? Sain eilen sankollisen pihlajanmarjoja ja nyt olen ne mehustanut. Ajattelin vielä tuon mehustusjätteen myllätä sose myllyllä ja keitellä hillosokerin kanssa. Yritin guuklata kuinka pihlajanmarja sopii yhteen marevanin kanssa, mutta en löytänyt vastausta.
|
By christina - 18.9.2014
Nuulle vielä lisäkysymys koskien valkosipulin määrää, onko ohjeessa käytetty tavallista vai talvivalkosipulin kynsiä.
Itsellä on noita talvivalkkareita ja niissä nuo kynnet on aikas isoja niin tuleeko sitten kovinkin tujua jos niitä laittaa tuon 12 kpl.
|
By Nuu - 18.9.2014
christina, lisään itse ne valkkarin kynnet puristettuna vasta ihan viimeiseksi. On helppo maistella ja laittaa sen verran että maku miellyttää.
Talvivalkkaria itsekin käytän aina tähän aikaan vuodesta. Luulen että se kumpia valkkareita käyttää ei paljon tohon makuun vaikuta jos ne laittaa sinne heti alkuun kiehumaan. Tolla ohjeen määrällä ei valkkari - ainakaan talvivalkkari - pahemmin siellä maistu pitkään kiehuttuaan. Siksi siis maustan sillä vasta ihan viimeiseksi.
Säilöntäaineena käytän Atamonia, annostus etikkasäilykkeen mukaan vaikkei tässä kastikkeessa paljoa etikkaa olekaan. Säilyy ainakin sen pari vuotta mikä mulla on pisimpään ollut avaamattomia lasipulloja ja -purkkeja.
|
By Luponia - 18.9.2014
Rea,tutkipa Fineli-sivuilta marjojen ravintoarvot ja mitä ne sisältää.Lähinnä K-vitamiini kait on haitallinen,jos sitä on paljon.
Laita hakuun Fineli ja siellä pihlajanmarja.
|
By Tuomipihlaja - 19.9.2014
Ämpärillinen on pihlajanmarjoja pakastettu. Niistä sitten keitellään mehua vähän kerrallaan. On ihanan pikantti maku, tykkään. Pitää vaan mehua tajuta laimentaa tarpeeksi, niin pääsy hyvä aromi esille.
|
By koiruus - 19.9.2014
Kävin kanssa hakemassa pihlajanmarjoja. Omenan kanssa mehumaijassa tiristetty mehuksi. Ihanan makusta. Harmi vaan että yleensä ei nämä molemmat tuota hirmusatoja samana vuonna. Nyt lykästi taas, onneksi!
|
By Kurppa. - 19.9.2014
Ensi kertaa tehdessä esim. tomaattikastiketta kannattaa mausteet lisätä vähän kerrassaan ja laittaa lisätyt määrät ylös niin saa oman maun mukaista ja halutun lopputuloksen määrät on seuraavaa kertaan varten ylhäällä.
Oli eilen pakko ostaa markkinoilta puhdistamatonta puolukkaa kun ämpärin kanssa 10l maksoi vaan 12€.
|
By Rea - 19.9.2014
Minä jo luulin olevani ainut joka käyttää kaikki niinsanotut "paskamarjat". Entivanhaan kyllä oli niitäkin jotka hyödynsivät kaikkia syötäviä marjoja, mutta paljon oli noitakin ennakkoluuloisia. Variksen marjoja vaille taidan kyllä jäädä tänä syksynä.
Karpaloitakin kuulostaa olevan paikoin tosi paljon, mutta niitä ei suositella marevanin kanssa. Kyllähän niitäkin saisi syödä jos pystyisi jokapäivä syömään saman verran niin marevan tällättäisiin sen mukaan. Siinä tapauksessa olisi oltava jokaiselle päivälle säilössä samanlainen annos.
|
By Rea - 19.9.2014
Ai että on herkkua tuo pihlajanmarjojen mehustusjätteestä juuri keittämäni mössö. Pitäisi vaan minun malttaa syödä sitä varoen.
|
By Satu-71 - 19.9.2014
Me ollaan myös poimittu pihlajanmarjoja ja aronioita. Minä syön aronian marjoja ihan suoraan puskastakin aina kun kuljen ohi Aroniat meillä menee mehuksi ja pihlajasta teen hilloa ja mies tekee yleensä itselleen yhden pullollisen talven varalle yskänlääkettä ja kuulemma toimii kovassa flunssassa.
|
By sohvakukka - 19.9.2014
Olen minäkin maistellut aronioita suoraan puskasta mutta en voi tykätä niistä. Ovat ihan hapottomia ja muutenkin omituisen makuisia. Epäilen että jospa tuo puska onkin koristearonia mutta en osaa sitä tunnistaa. Ostaessa myyjä sanoi että se marja-aronia mutta epäilen vain...
|
By Tuomipihlaja - 19.9.2014
Kyllä marja-aroniatkin hapottomia marjoja ovat. Parhaalta maistuvat, kun on jotain hapokkaampaa marjaa mukana. Aronioista tuli kyllä tänä vuonna isompi ja mehukkaampi sato kuin yleensä. Ainakin neljä ellei viisi ämpärillistä on niitä nyt pakkasessa. Jaella täytyy jossain vaiheessa, ei ehdi taas itte kaikkia käyttämään. Oon kanssa ajatellut pihlajanmarjoista vielä hilloa tehdä. Se on hirmu hyvää ja kiva lisä monen ruuankin kanssa.
|
By Luponia - 19.9.2014
Aronia ja punainen viinimarja on hyvä yhdistelmä mehussa.
|
By minnas - 19.9.2014
Iltasanomien ruokalasta löytyi ohje pihlajanmarjakapriksille. Onko kukaan kokeillut?
|
By Rapunzel - 19.9.2014
Samaa ohjetta katselin, mutta en ole vielä saanut toimeksi.
|
By Q. - 20.9.2014
Omppuja olisi vielä puissa, mutta pakastin on ihan tupaten täynnä. Päätin kuivata loput, mitä ei ehditä tuoreeltaan syödä. Toivottavasti tämä mun luomukuivuri toimii.

|
By Ania - 20.9.2014
Variksenmarjamehua olen tehnyt viinihapolla tai sitruunahapolla. Laitan sokeria ihan "hyvän kynnestä" ja lantraan puolet vettä ja puolet mehua. On hyvää! Teen mustikka-, karpalo-, ja puolukkamehut hapolla. Tänä syksynä laitoin karpalot sellaisenaan vakuumiin ja pakkaseen, sankollisen kuumensin hillosokerin kanssa niin että marjat jäivät kokonaisiksi, on viilin kanssa hyvää.
|
By valtsu - 21.9.2014
Variksenmarjatta jäin! Kuivuus ja kurjuus. Teillä siellä pohjoisemmassa on kuulemma triploideja variksenmarjoja eli ne vissiin on isompia. Kunnon syksyinä rannoilta olen kerännyt uikkareissa poimurilla variksenmarjoja, juolikoita, mustikoita ja puolukoita sekaisin mehumarjoiksi sankollisen jos toisenkin lauleskellen. Tulee kyllä sellaiset flavonoidit mehuun, etttä luontaistuotekaupan pillerit huutaen kalpenee. Viinihapolla/sitruunahapolla tehden täytyy olla erinomaista. Puolukoistakin tulee hapolla tehdystä tuoremehusta eritoista kuin maijalla.
|
By Rea - 21.9.2014
Minä taas tykkään ihan maijalla tehdyistä mehuista joihin ei ole sotkettu muuta kuin juomakelpoiseksi laittaessa vettä ja vähän hunajaa. Kyllä luonnon omat mehut on nannaa.
|
By valtsu - 21.9.2014
Mikä kävisi karviaismarjoille kaveriksi mehussa? Pakasteessa oottaa ½ maijallista ja pitäisi mehustaa piemenpään tilaan. Aronian kanssa laitoin viimesyksynä mutta tuli pliisu ja mauton. Pakastettuja karviaisia tuskin syödään talvella.
|
By Q. - 21.9.2014
Mä mehustan karviaiset aina puna- ja valkoherukan kanssa. Kun kypsyvät samoihin aikoihin.
|
By Oulunseudulta - 22.9.2014
Satu-71, minkälaista yskänlääkettä miehesi tekee?
|
By Satu-71 - 22.9.2014
Yhden pullollisen teki niin että pesi marjat ja laittoi konjakin kanssa maustumaan ja toiseen pullolliseen laittoi marjat ja vodkaa Ei houkuta ainakaan minua kokeilemaan mutta mies totesi että Virossa josta hän on kotoisin, tehdään näitä yskänlääkkeitä. Ja kyllä hän on sitä käyttänyt niin että ottaa flunssassa ihuikan ennen nukkumaan menoa eikä kyllä yski sitten yöllä.
|
By Kurppa. - 22.9.2014
Melkein 10l kattilallinen tulossa kurpitsapuolukkahilloa ja huomenna pitäisi tehdä kurpitsasalaattia saman moinen satsi. Joka syksy tämä lähtee vähän lapasesta:/
|
By LawrenceLimburger - 22.9.2014
Mikä ettei saisi lähteä lapasesta, kun Kurpalla varmaan on laaja ystäväpiiri, mille kelpaa tuotokset. Itse tein eilen n 5 litran kattilallisen kurkkusalaattia. Poika nimittäen syö sitä aika tavalla. Sanoi väärinkäyttävänsä sitä ( ?) en sitten tiedä millä lailla, ehkä tunkee joka paikkaan ? leivän päälle ?
Kurpitsasta en tee mitään säilykettä. Sain lapsena kammon sen makuun, enkä sen jälkeen ole maistanut , enkä maista.
|
By Kurppa. - 22.9.2014
Kiitos Limppu, juuri yritin aivopestä itseäni pois säilömisestä, kun sain kuutioitua 1,5 ämpärillistä kurpitsaa.
Eli antaa mennä vaan. Saanhan mie ne jaettua.
Loput kurpitsasta keitän vaan soseeksi keittoja varten, kunhan keksisin mihin ne pakastan:/
|
By Kurppa. - 23.9.2014
Kurpitsa purkeissa. Se ilo mikä tulee kun laittaa täysinäisiin purkkeihin kannet kiinni on se juttu mikä koukuttaa. Nyt tekisi mieli puolukkakurpitsa piirakkaa

|
By Bobbie - 23.9.2014
Miellyttävä näky, katsella vast'ikään täytettyjä täysiä säilykepurkkeja. Kun vielä itse kasvatetuista luomu aineksista viimeisenpäälle tehty. Se on kerrassaan ylittämättömän hieno ja hyvä tunne. 
|
By mummi - 23.9.2014
Millä saatte purkeista ne etiketit pois. Minulla ei tule kauniita purkkirivistöjä, kun vanhat etiketit tepsottaa.
|
By Kurppa. - 23.9.2014
Jotkut etiketit lähtevät astianpesukoneessa jotkut vasta kun raaputtaa enimmät veitsellä ja loput hinkkaa lakkabensiinillä kastellulla rievulla.
|
By Jadetsu - 23.9.2014
Tai sitte vaan tulijaa ruokaölijyllä sen etiketin ja antaa vaikuttaa hetken aikaa
|
By mummi - 23.9.2014
kiitos ohjeista =)
|
By iiris-kukka - 23.9.2014
Liotan etiketit purkeista ja mahdolliset loppuliimat voilla tai käsidesillä (jossa on alkoholia).
|
By PikkuPioni - 23.9.2014
Oisko säilöntäkeskustelussa kellään tietoa siitä, miten tyrnipuristemehun saisi keitettyä hilloksi? Tässä kaadettiin just kattilaan reilu 3 litraa mehua ja laitetaan siihen hillosokeripaketti. ei taida vaan ihan sillä paksuuntua tarpeeksi..? Melatin pusseja meillä on myös, mutta ei oikein hajua kuinka paljon sitä pitäis laittaa.
|
By Oulunseudulta - 23.9.2014
PikkuPioni, senverran osaan kokemuksesta sanoa että jos laittaa pelkkää hillosokeria ja sitä vähän reilummin kuin mitä ohje sanoo, niin tulee ihan täyttä lirua. Joten ei paksune tarpeeksi hillosokerilla. Joissakin messuilla kyselin joskus joltain tyrnihillomyyjältä, sanoi että tyrnissä on jotain ainetta joka estää hytymistä, eli Melatinia menee.
Muoks: joku oli laittanut 3 kiloon mehua 1.5 kiloa hillosokeria ja 1.5 tl melatiinia ja löysäksi oli jäänyt.
|
By Nuu - 23.9.2014
Melatinia on erilaisia valmisteita. On punaista, valkoista ja sinistä. Jokainen tekee erilaista: sosetta/hilloa/marmeladia/hyytelöä. Sinisen melatinpussin (hyytelöä pienemmällä sokerimäärällä ohje on: 7,5 dl mehua, 350 g. sokeria, 1 pussi melatinia.
Tuolla ohjeella tein omena-pihlajanmarjahyytelöä ja minttuhyytelöä, molemmat mehuista. Tuli tiukkaa kirkasta hyytelöä molemmista. Tyrni on hankala, mutta voisit kokeilla hyytelöimiseen tarkoitettua melatinia, se tavishilloon tarkoitettu melatiinivalmiste ei tosiaan varmaan ole sopiva.
|
By Araminta - 24.9.2014
Minusta tuotteessa, jonka liimalappu ei lähde ilman rasva- tai kemikaalikäsittelyjä, on tuotevirhe ja sen voi palauttaa tai ainakin antaa palautetta. Pitäisi ehkä useammin näin tehdäkin, näillä kiintotarroilla on kiusattu kuluttajia jo kymmeniä vuosia
Toinen täällä esillä oleva aihe eli hyytelöinti onkin mielenkiintoisempi. En ihan ymmärtänyt PikkuPionin kysymystä, miten mehusta voi tehdä hilloa. Eiks mehusta tuu vain hyytelöä, hilloon pitää olla muutakin kuin mehua? Itse olen yrittänyt jo pitkään saada hyytelösäilykkeen teosta parempaa ymmärrystä, mutta tieto on hajallaan ja pieninä palasina. Varsinkin oikea mitoitus on aina hakusessa, kun siihen vaikuttaa niin monet asiat. Hyytelöintiaineita on ainakin
- pektiini, luonnostaan mm- sitrushedelmien kuoren valkeassa osassa sekä monissa marjoissa ja hedelmissä, joista vähenee/häviää niiden kypsyessä
- liivate eli gelatiini, eläinperäinen, homehtuu helposti, eli ei sovi säilykkeisiin
- karrageeni, merilevästä valmistettu, epäilyjä, että aiheuttaisi rotille syöpää, mutta paljon käytetty makeisteollisuudessa
- xantham, kehitetty USA:ssa 1968, valmistetaan bakteerien avulla esim. maissista tai herasta. Käytetään paljon elintarviketeollisuudessa.
- agar-agar, perinteinen merilevästä valmistettu hyydytysaine itämaisessa ruoanlaitossa
- sodium/natrium- ym. alginaatit valmistetaan myös merilevästä ja sidotaan johonkin suolaan jauheeksi. Käytetään elintarvikkeiden llsäksi mm. lääketeollisuudessa.
Kaikilla näillä aineilla on e-koodit ja useimmat on hyväksytty luomutuotantoon.
En tiedä, mitä eroja noilla merileväuutteilla on, kun olen käyttänyt niistä vain agar-agaria. Sitäkin on saatavissa aika satunnaisesti, eri muodoissa ja usein ilman käyttöohjetta länsimaisilla kielillä. Viimeksi tilasin sitä Tanskasta ja testasin hyydyttämällä lasillisen vettä. Tulos oli napakka, veitsellä leikattava, mutta ymmärtääkseni hyydytettävän nesteen happamuus heikentää tulosta ja hyytelö pehmenee itsestäänkin ajan kuluessa. Hyytyy huoneenlämmössä ja kestää korkeita lämpötiloja pehmenemättä. Hyytelösokerikin on tullut markkinoille, mutta käyttöohjeen mukaan "ei sovi kiinteän hyytelön valmistukseen" ja reseptitkin ovat heti syötäville, eli ei siitä liene säilöntäaineeksi.
Tänään keitin yrttejä omppumehuun ja kokeilin taas agar-agaria, kun en pektiinillä ole saanut mieleistäni tulosta. Hyytelö on nyt jäähtynyt huoneenlämmössä ja pienin purkki on kerrankin sopivan napakkaa, ehkä muistakin tulee. Sokeria olis pitänyt olla enemmän.
Tämmöistä tää on, kokeilua. Toivoisin, että kaikkien maailman keittokirjojen joukkoon joku kirjoittaisi kunnollisen hyytelöintioppaan.
|
By LeVä - 24.9.2014
Voiko kurpitsaa säilöä umpioimalla?
|
By PikkuPioni - 24.9.2014
Noh..nyt on sitten äidin kanssa koklailtu saostaa sitä tyrnimehua. Eilen keiteltiin 3 litraa mehua hillosokeripusiin kera ja lisättiin kaksi pussia sinistä Melatinia. Kun äiti kokeili keitosta kylmään lusikkaan niin se hyytyi ihan kuoreksi lusikalle ja luultiin jo että ohho..tais tulla aika tönkköä. Noh..hämmenneltiin niitä pakastepurkkien sisältöjä siinä jäähdytellessä vispilällä, ettei eriytyisi (tiedätte varmaan kun se tyrnin oranssi siitepölymäinen väri joskus eriytyy) ja saatiin hyvää tasaista seosta. Mutta ei vielä isossa purkissa hyytynyt niin kuin lusikalle. Jäähdyttyä laitettiin ne jääkaappiin ja nyt kun aamulla purkkeja huljuttelin niin ihan ovat nestemäisiä. Avasin yhden rasian ja kokeilin lusikalla. Mehusta on tullut semmosta löysän kastikkeen paksuista..semmosta marja-smoothien paksuista, mutta edelleen juotavannäköistä. Eli kaksi kokonaista Melatinpussia ei riittänyt hillosokrupussin kanssa. Ja siis tuo sininen on just sitä, millä pitäis saada aikaan se täys hyytelö-tulos. Eli se "kovin" melatini pussi. Muut on tarkoitettu hilloamiseen ja marmeladin valmistukseen. Laitettiin sekaan myös tavallista sokeria, koska maku ois ollut muuten aivan tosi katkera. Saapa nähdä mihin tuon sitten nyt käyttäisi. Kun ei enää mehunakaan mene.
|
By PikkuPioni - 24.9.2014
Araminta, äitini oli nähnyt jossain tilaisuudessa tyrnihilloa. Hän oli kysynyt miten se on tehty. Oli vastattu, että mehusta saostamalla.
Vähän mietittiin, pitäisikö tuota smoothiemaista löysää pyrettä nyt sitten vaikka sekoittaa jonkun toisen aineksen kanssa. Pitäis vaan keksiä hyvä makuyhdistelmä.
|
By mummi - 24.9.2014
Levi.
Voi säilöä umpioimalla, mutta öienee turhan työläs.
talvikurpitsakuutiot säilyy sellaisenana raakana pakastettuna.
Puolukan kanssa tulea hyvää hilloa. Ennen kun ei ollut pakastimia kurpitsa ja omena lohkoja laitettiin puolukkasurvos pyttyyn ja hyvin säilyi.
|
By Araminta - 24.9.2014
PikkuPioni, mulla ei oo tyrnejä, mutta paikallisesta hallista saa ostaa aivan ihanaa tyrnipannacottaa, se valkea mössö pohjalla ja paksu kerros pehmeähköä tyrnihyytelöä päällä. Kokeilepa jos tykkäisit, varmaan resepti löytyy netistä.
|
By PikkuPioni - 24.9.2014
Voi nam...pannacottaa! Mä tykkään siitä. Aina laivallakin otan jälkkäriksi pannacottaa, vaikka se ei siellä niin ihmeellisen maukasta olisikaan. Tyrni varmasti sopii mahtavasti tuon kanssa. Samoin kuin juustokakun kiillepäällyksenä!
Noissa päällihyytelöissä tyrnin kohdalla luullakseni käytetään sitä tyrnimehua vähän mausteen ja väriaineenomaisesti. Ne hyytelöt ja kiilteet kun ovat aina läpikuultavia, eli runsaaseen määrään vettä on lisätty tyrnimehua. Siksi hyytelöityykin niin hyvin kun ei oo paljoa tyrniä. Tyrnimehu on ainakin meillä ihan syvän oranssia, ei näy läpi. Me käytetään mehua lähinnä tyrnikiisseliksi keitettynä. Hyvää vanillakerman tai vaniljajätskin kanssa.
|
By asarina - 24.9.2014
http://www.alltomtradgard.se/forum/tradgard/tradgardsforum/havtornsgele-29057
|
By Luponia - 24.9.2014
Marttojen ruokaohjeista löytyy "Tyrnikerroskiisseli" se on melkein kuin pannacottaa.Olen tehnyt ja hyvää on.
Tyrniä ei meinaa saada hilloksi,siinä oleva aine,liekö se öljy,estää hyytymistä.
|
By Araminta - 24.9.2014
Minusta siinä hallin tyrnipannacottassa on aika ehtaa tavaraa, eikä näy läpi. Mutta tuo on just yksi asia, jonka vuoksi en oikein saa haltuuni hyytelöinnin niksejä, eri hyytelöitävät aineet reagoivat eri tavoin eri hyytelöintiaineiden kanssa. Esim. jollakin aineella ei saa hyydytettyä ananasta tai kiiviä. Netissä on tosi paljon hyvää tietoa, jopa molekyylirakenteet ja valmistusprosessit, mutta sen koostaminen käyttökelpoiseksi paketiksi veisi enemmän aikaa kuin mulla on käytettävissä ja siksi toivoisin, että joku ottaisi asiakseen julkaista tiedon yksissä kansissa.
|
By Irsa - 24.9.2014
LeVä, umpioi toki, säilyy taatusti !
Mullakin on pikkelsiä vielä vuosien takaa, ...mukava kuunnella purkkien pokshaduksia kun umpiointi tapahtuu !
|
By Maire´ - 25.9.2014
Tässä Kurpan ohje vuodelta 2002
Tomaattikastike:
3kg tomaateja (kuorittuja)
4 sipulia
12 valkosipulinkynttä
1 chilipaprika (cayanne)
3rkl suolaa
2tl mustapippurijauhetta
1/2dl sokeria
1/2dl etikkaa
Keitetään 2-3h ilman kantta melko kovalla jotta nestettä haihtuu. Lopuksi sauvasekoittimella hienoksi. Lisään hieman säilöntäainetta ja purkitan kerta-annos purkkeihin. Käytän kastikepohjissa, makaroonilaatikoissa yms.
Pizzakastikkeeseen lisään chiliä, oreganoa ja basilikaa.
|
By LawrenceLimburger - 27.9.2014
Pistän tähän rinnalle Atamon tomaattikastikeohjeen, jota olen käyttänyt säilöessäni lasipurkkeihin ja käytän pääasiassa kuten ketsuppia. . Tein Kurpan ohjeeella pakastamani soseen, siinä kun on vähemmän etikkaa ja sokeria ja luultavasti sopii eri ruokiin paremmin.
Tomaattisose:
1,5kg tomaatteja. pieni kelta- tai punasipuli, pieni paprika.1/2 dl väkiviinaetikkaa, 1/2dl vettä, muutama valko- tai mustapippuri.
1dl sokeria (käytän hillosokeria ) 1/4 dl suolaa, 1- 1 1/2 säilöntätabletti.
Paloittele aineet kattilaan,lisää pippuri, etikka,vesi. Keitä kunnes tomaatit soseutuvat. Puserra seos siivilän läpi , tai jauha sosemyllyllä. Sekoita suola ja sokeri soseeseen ja nesteeseen louotettu säilöntäaine. Kaada kuumana tölkkeihin ja sulje välittömästi. Halutessasi voimakkamman makuista tomaattisosetta, voit lisätä pari valkosipulin kynttä, jauhettua neilikka, ja cayennepipuria.
Reseptissä olevaa vettä en lisää, vaan keittelen isoja paloiteltuja tomaattilohkoja suurinpiirtein sekoittamatta, kun ehkä palaa pohjaan herkemmin sosemaisena. Kiehutan tunteja melko pienellä, nesteen haihduttamiseksi. Sekoitan sauvasekoittimella jonka jälkeen lisään hillosokerin ja keittelen n.10 minuuttia, otan pois liedeltä ja lisään säilöntäaineen ja purkkeihin.
|
By Rapunzel - 7.10.2014
Tein pihlajanmarjoista niitä Pohjolan kapriksia ja ovat ihan kelvollista tavaraa, teen varmasti toistekin. Erityspisteet hulppeasta ulkonäöstä jos nyt vaikka kapriksiin vertaa.
|
By Tuomipihlaja - 7.10.2014
Mitenkäs pohjolan kapriksia tehdään?
|
By Rapunzel - 8.10.2014
Googlaamalla löytyy ainakin Soppa365.fi:n ohje, millä mä tein. Tällä laitteella on turhan hankala linkittää, laittaisin jos pystyisin :/
|
By Tuomipihlaja - 8.10.2014
Rapunzel, kiitos!
|
By Nuu - 8.10.2014
No tuota tarttee kokeilla kyllä. Pihlajanmarjasato on tänä syksynä mahottoman hieno ja niin runsas että oikein himottaa päästä niitä jollain muullakin tavalla säilömään kuin vaan omenan kanssa mehustettuna hyytelönä (joka muuten on hyvää).
|
By Rapunzel - 11.10.2014
Tuli tuossa mieleen, että etikkasäilykkeen ystävälle olis ihan oiva pikku lahja tai tuliainen nätissä pikku purkissa nuo pohjolan kaprikset.
|
By minnas - 14.10.2014
Suppilovahveroiden säilöntään etikkaliemessä kaipaisin ohjeita. Jonkun perusohjeen löysin kuukkeloimalla, mutta voisiko laittaa chiliä ja valkosipulia myös kun niitä nyt on omasta takaa. Menisi lahjaksi suppisten kerääjälle 
|
By minnas - 15.10.2014
Teija Sopasen suppilovahverohilloketta aloin tekemään. Jos kanelitangon korvaisi jauhetulla kanelilla niin olisiko 1 tl sopiva määrä lisättynä vasta keittämisen jälkeen? Ja kun en neilikasta niin välitä niin sopisikohan jauhettu inkivääri tilalle semmoinen pieni ripaus?
|
By Rapunzel - 15.10.2014
Kyllä mun mielestä voi aika vapaat kädet ottaa noihin säilöntämaustamisiin. Harvemmin niistä pahaa tulee -tosin sitä en tiedä vaikuttaako johonkin jos laittaa maustetta jauheena kun yleensä just kaneli, neilikat ja pippuri menevät liemeen kokonaisina. Ehkä joku viisaampi osaa vastata.
|
By minnas - 15.10.2014
Kiitos Rapunzel. Just äsken laitoin hillokkeen purkkeihin.
Vähän ripsautin kanelia ja inkivääriä keittämisen jälkeen. Huomenna maistan. (Kuumana maistui ihan vain makealle)
|
By Kurppa. - 15.10.2014
Ei ole kokemusta jauheena laitetuista. Kokonaiset laitan aina liemeen kiehumaan esim. teesihdissä niin saan ne pois ennen purkitusta. Ei siitä liemestä ainakaan kirkasta tule jos jauheina laittaa.
|
By minnas - 15.10.2014

|
By Kurppa. - 15.10.2014
Hyvältä näyttää, kerro miten maut onnistui, kun maistat.
|
By mummi - 19.10.2014
Keitin pihlajanmarjoista hyytelöä. Noin 4l marjoja, muutama omena ja keitto. sauvase3koittimella hienoksi ja tiheän terässiivilän läpi. Moskiin lisäsin vielä vettä ja keitin . sen lisäsin samaan liemneen. reilusti hillosokeria Hyää tuli Kirpeää mutta ei kitkerää. Pihlajanmarjat pitää ottaa vasta ensimmöäuisten pakkasten jälkeen, niin ei tule kitkerää
Siivilöäintijätteet kuivasin ja seloitan mysliin Kuivuivat yllättävän nopeaasti. Ne myös tehosekoittajalla hienoksi.
|
By Genesee - 22.10.2014
Purkitin just pohjolan kapriksia. Pihlajanmarjat oli ensin suolaliemessä jääkaapissa kolme päivää ja tänään laitoin ne purkkeihin, joihin kaadoin päälle etikkaliemen. Kuumensin suljetut purkit vielä vesihauteessa varmuuden vuoksi.
Suolatut pihlajanmarjat maistui ihan hyvälle, joten innolla odotan miltä ne maistuu oltuaan pari viikkoa etikkalimessä.
|
By LawrenceLimburger - 22.10.2014
Itse suunnittelin säilöväni koristekrassin siemeniä, ja käyttö kapristen tapaan, mutta hanke kaatui siihen kun en saanut krassia kasvamaan.
On ollut joskus jossain puutarhalehdessä jonkun lappilaisen puutarhurin idea.
|
By Nuu - 23.10.2014
Et viitsis Genesee laittaa tarkempaa ohjetta siitä miten teit ? Lähinnä se suolaliemen koostumus / marjojen määrä, ja etikkaliemen koostumus. Mut jos on kunnon resepti niin ainahan se on hieno juttu
Tänään kattelin taas noita pihlajanmarjoja ja haavelin että jotain niistä tekisin - pikkuhiljaa alkais olla jo aikaakin kun isoin kurpitsaprojekti loppui justikään.
|
By Genesee - 23.10.2014
Minä käytin tätä Rapunzelin vinkkaamaa ohjetta
https://www.soppa365.fi/resepti/7054/pohjolan-kaprikset/
Ohjeesta poikkesin sen verran, että suolasin marjat jugurttisangossa ja purkitin vasta suolauksen jälkeen.

|
By Nuu - 23.10.2014
Onko noi isommat sellaisia normaalikokoisia lasipurkkeja (esim. tomaattikastike-purkin tai vast. kokoisia) ? Jäikö lientä paljon yli vai menikö se noihin purkkeihin kokonaan ?
Kyllä mun täytyy noita tehdä nyt kun pihlajanmarjat on niin hyvälaatuisia. Jää harmittamaan jos en tee.
|
By Genesee - 23.10.2014
Pieni on kaprispurkki ja isommat taitaa olla jotain 2 - 2,5 dl luokkaa. Lientä jäi alle puoli desiä. En mitannut kuinka paljon mulla oli marjoja, mutta niitä oli enemmän kuin puoli litraa. Ne mmahtuivat hyvin suolaliemen kanssa 1 kg partaäijäjugurtti sankoon.
Pesin marjat hyvin sellaisessa salaattien linkoamiseen tarkoitetussa astiassa. Niistä lähti aika paljon irti mustaa roskaa tuosta kukkapäästä. Se ryöppäys kannatta tehdä varoen, ettei ne marjat kiehu muusiksi.
|
By Rapunzel - 23.10.2014
Tuo salaattilingon käyttäminen on varmaan hyvä kikka kun ainut rasittava homma tuossa oli se putsaus. Kiitos myös mummille tuosta kitkeryydenvälttämistiedosta. Mä en ole tiennyt että pihlajanmarjat pitäis kerätä vasta pakkasen käytyä.
LL, mä olen myös nähnyt ohjeen krassinsiementen säilönnästä jossain, mutta eipä ole tullut toteutettua.
|
By Nuu - 23.10.2014
Pihlajanmarjat kehotetaan resepteissä aina pakastamaan vuorokaudeksi tai pariksi ennen käyttöä. Se mallaa just tota pakkasen puraisua
Nyt on pihlajanmarjat suolavedessä likoamassa. Maistelin kerätessäni, niiden maku vaihtelee puittain jonkun verran. Tekis mieli tehdä kirpakkaa hilloa niistä vielä, mutta vähän epäröin että jos käyttää hillosokeria niin tuleeko siitä ennemminkin makean ätläkkää kuin raikkaan kirpeää.
|
By minnas - 23.10.2014
Eikös se maun kannalta ole ihan sama käyttääkö hillosokeria vai tavallista? Hillosokerilla tehdystä tulee kiinteämpi, mutta sitä ongelmaa ei liene pihlajanmarjoissa kun niissä on jo valmiiksi pektiiniä niin että hyytelöityy. Semmoinen luulo minulla on.
Suppilovahverohilloke oli pettymys kun tein sen tavallisella sokerilla ja tuli semmoista luirua, mutta koitan ne jotenkin jatkojalostaa muun ruoanlaiton yhteydessä. Olisi pitänyt vaan tehdä kunnon etikkaliemi niihin suppiksiin kun nyt ne vaan maistuvat makealta suppilovahverolta.
|
By mummi - 23.10.2014
Täysin kypsissä pilajanmarjoissa ei ole riittävästi pektiiniä kunnon hyytelön aikaan saamiseksi
|
By meriva - 23.10.2014
Aika paljon täytyy laittaa pihlajanmarjoihin sokeria, että tulee ätläkkää. Ainakaan minä en ikänä ole onnistunut tekemään sellaista tai sitten meidän pihlajat ovat superhappamia.
|
By Tuomipihlaja - 24.10.2014
Täällä meidän pihalla pihlajanmarjat ovat sellaisia, että mitä myöhemmin ne kerää, sitä useammassa tertun marjassa on sellaista mustaa möhjää, joka on jotain hometta, siis haisee homeelle. Ja siis putsaamisessa on sitä suurempi työ, mitä myöhemmälle sen jättää. Siksi olen kerännyt marjat aikaisemmin ja pistänyt pakastimeen. Oon kyllä huomannut, että tuolla vähän kauempana taitaa olla puhtaampiakin marjoja. En sitten tiedä, miksi näihin meidän pihan marjoihin tulee sitä mustaa. Löytääkö joku vielä tähänkin aikaan marjoja joissa tuota mustaa ei ole??
Tykkään kovasti mehusta, jota noista pakastimessa olevista pihliksistä keitellään satsi kerrallaan.
|
By PikkuPioni - 24.10.2014
Tuomipihlaja, musta tuntuu, että sitä mustaa tulee vähemmän mm. tuulisella paikalla kasvaviin marjoihin...esim. meidän mökillä meren rannassa tuulee ulapalta aika tauotta syksyisin. Samoin aurinko paistaa niihin ja pitää kuivana silläkin tavalla. Varjoisammassa ja kosteammassa tuulettomassa paikassa varmaan hyvät olosuhteet tuolle homeelle. Meidän pihan pihlajissa on joskus tuota mustaa marjoissa..etenkin oli semmosessa, joka kasvoi koivujen ympäröimänä.
|
By Nuu - 24.10.2014
Näissä tänään keräämissäni ei sitä mustaa ollut kuin ihan nimeksi vaan, siis aivan tosi vähän. En tiedä sitten liittyykö kasvupaikkaan vai vaan tähän tosi hyvään pihlajanmarjavuoteen. Veikkaisin täll hetkellä oman paikkakuntani kohdalla viimeiseen vaihtoehtoon.
|
By Rea - 24.10.2014
Meillä täällä on pihlajia joiden marjat aivan mustia ja pilaantuneita, sitten taas päin vastoin punaisia ja meheviä, kun pakkanen on niitä purrut. Minun luuloni on että noissakin pihlajissa on eri "rotuja", kun eripuiden marjojenkin maut ovat erilaisia.
Noita pilaantuneiden marjojen puita on ollut jo yli kuukauden. Ärsyttää palstalle laitoin kuvan keskustan pihlajast joka on aivan ihana rotupihlaja ja marjat upeita.
|
By Rea - 24.10.2014
Tällaisia terttuja siinä pihlajassa.

|
By Emo - 1.10.2015
Kätevästi tomaattisosetta, kalttaamatta kuoret pois.
|
By minnas - 2.1.2016
Onko kukaan tehnyt punakaalista säilykettä? Semmoista kuin kaupassakin on myytävänä. Viinietikkaa ja sokeria (ja vettä?) ainakin siihen tulisi, mutta mikähän olisi hyvä suhde ja pitäisköhän kaali hauduttaa ensin öljyssä vai kannattaisiko vaan kiehauttaa kaaliraaste?
|
By Ania - 31.7.2016
Käytiin hillassa. Oli viimeinen hetki kerätä marjat, lähes ylikypsiä. Tein marjoista hillosokerilla letuille kyytipoikaa. Nyt kun ollaan kahdestaan, keksin uuden tavan pakastaa pikkueriä: sosetta 5 isoa lusikallista pussiin, ilmat pois ja solmuun. Sitten kaksi littana pussia päällekkäin rasiaan ja pakkaseen. Ei mene pussin nurkat rikki ja nuo kannettomat hempulirasiatkin tulee käyttöön.
|
By Maijuska - 14.8.2016
Tein hilloa kesäkurpitsasta ja pipanrmintusta. Kesäkurppaa oli noin 1300 g ja litra tuoreita piparmintun lehtiä. Keitin kesäkurpitsaa ensin itsekseen pehmeäski ja sitten hillosokerin kanssa ohjeen mukaan. Lirautin sekaan sitruunamehua maun mukaan ja juuri ennen putkittamista laitoin saksilla silputut piparmintut sekaan. Mausta tuli tosi voimakas piparminttuinen, niin kuin oli tarkoituskin! Pitää ostaa vaniljajäätelöä ja maistella sen kanssa..
|
By Piikkis - 25.8.2016
Kirsikkatomaatteja on syöty kyllästymiseen asti sellaisenaan ja vielä niitä riittää. Kokeilin tehdä uunissa puolikuivattuja tomaatteja. Laitoin tomaatit puoliksi ja yrttisuolaa, pippuria, valkosipulirouhetta ja sokeria ripsin päälle. Kuivatin kiertoilmalla kolmisen tuntia. Sitten purkkiin basilikan, valkosipulisiivujen ja oliiviöljyn kera. Vitsit että olikin hyvää. Ei varmaan säily kovin kauan. Ei tosin tarvitsekaan, eiköhän tule äkkiä syötyä
|
By valtsu - 25.8.2016
+xKirsikkatomaatteja on syöty kyllästymiseen asti sellaisenaan ja vielä niitä riittää. Kokeilin tehdä uunissa puolikuivattuja tomaatteja. Laitoin tomaatit puoliksi ja yrttisuolaa, pippuria, valkosipulirouhetta ja sokeria ripsin päälle. Kuivatin kiertoilmalla kolmisen tuntia. Sitten purkkiin basilikan, valkosipulisiivujen ja oliiviöljyn kera. Vitsit että olikin hyvää. Ei varmaan säily kovin kauan. Ei tosin tarvitsekaan, eiköhän tule äkkiä syötyä Meillä tökkäistään muutama reikä haarukalla ja pakasteeseen. Talvella kelpaa ottaa tomaatit ruokiin kun lentotomaatit ei maistu miltään vaika maksaa maltaita.
|
By Piikkis - 25.8.2016
+x+xKirsikkatomaatteja on syöty kyllästymiseen asti sellaisenaan ja vielä niitä riittää. Kokeilin tehdä uunissa puolikuivattuja tomaatteja. Laitoin tomaatit puoliksi ja yrttisuolaa, pippuria, valkosipulirouhetta ja sokeria ripsin päälle. Kuivatin kiertoilmalla kolmisen tuntia. Sitten purkkiin basilikan, valkosipulisiivujen ja oliiviöljyn kera. Vitsit että olikin hyvää. Ei varmaan säily kovin kauan. Ei tosin tarvitsekaan, eiköhän tule äkkiä syötyä Meillä tökkäistään muutama reikä haarukalla ja pakasteeseen. Talvella kelpaa ottaa tomaatit ruokiin kun lentotomaatit ei maistu miltään vaika maksaa maltaita. Meillä on tommonen puolikas pakastin tällä hetkellä käytössä, kun toinen sanoi sopimuksensa irti. Ei mahdu ei. Pakko keksiä muita keinoja säilöä. Uusi pakastin ostoslistalla, mutta joutuu nyt odottamaan vuoroaan, kun rahat ei riitä kaikkeen. Muuten olisin pakkaseen laittanutkin, niitä on kiva heitellä sieltä ruokien sekaan.
|
By Karvari - 25.8.2016
Tämän päivän Lapin Kansassa oli ohoje kirsikkatomaattien säilöntään hapattamalla. Aion kyllä kokeilla tuota.
|
By Chali - 25.8.2016
Valtsu, ok, piikitetään tomaattikuoreen reikiä, mutta eikö niitä tomskuja kuumenneta? vai pestyinä sitten, reijitettynä, pakkaseen? Sorry, en ole koskaan kokeillut mutta kiinnostaa!
|
By Misuliini - 26.8.2016
+xTämän päivän Lapin Kansassa oli ohoje kirsikkatomaattien säilöntään hapattamalla.Aion kyllä kokeilla tuota. Ethän haluais jakaa kyseistä ohjetta?
|
By Karvari - 26.8.2016
Misuliini,laitan ohojeen tänne ku ehin.
|
By väistö - 26.8.2016
tässä sitä taas ollaan kohtuulliset läjät chilejä kuivamassa ja pakastamistakin kokeiltu (mielestäni ei sovellu chileille)..? niin mitäs muita säilöntä menetelmiä on olemassa mitä voisi kokeilla???? kokeilin selailla tätä osastoa mutta ei osunut silmiin mitään muita tapoja.
|
By Kreeta-Eulaalia - 26.8.2016
Näkyi olevan Satakunnan kansassa eilen ohjeita hapattamisesta, myös chileille ja kirsikkatomaateille oli ohje.
|
By Kesänlapsi - 26.8.2016
Ootteko tehny kurpitsapikkelsiä kesäkurpitsasta? Nuita kilon painavia mötkyjä ois useampi, niin ajattelin josko sekin toimisi pikkelsinä. Tuossa ois ilman sen kummempia hifistelyjä Meiran kurpitsamaustepussi ja väkiviinaetikkaa. Toimisko?
Voisiko joku vääntää rautalangasta minulle etikkasäilöntään pari juttua, koska olen ihan ekka kertaa asialla. Eli saako purkkiin jäädä ilmaa? Ja kertyykö purkkiin kaasua kuten fermentoinnissa? Vai meneekö se vain niin, että teen ohjeen mukaan tuon sörsselin, kippaan purkkiin sen verran ku haluan (tieten nestettä niin että peittyvät) ja kansi kiinni, ja sitten vain jääkaappiin odottelemaan syöntiä.
Katoppa Sami Väistö youtubesta haulla "chili fermentation" tai "Hot sauce". Tuolta löyty ihan huippuja ohjeita. Säilyvät hyvin. Tai no säilyis, jos ei ois niin ahne kuin minä.
|
By Kreeta-Eulaalia - 26.8.2016
+xOotteko tehny kurpitsapikkelsiä kesäkurpitsasta? Nuita kilon painavia mötkyjä ois useampi, niin ajattelin josko sekin toimisi pikkelsinä. Tuossa ois ilman sen kummempia hifistelyjä Meiran kurpitsamaustepussi ja väkiviinaetikkaa. Toimisko? Voisiko joku vääntää rautalangasta minulle etikkasäilöntään pari juttua, koska olen ihan ekka kertaa asialla. Eli saako purkkiin jäädä ilmaa? Ja kertyykö purkkiin kaasua kuten fermentoinnissa? Vai meneekö se vain niin, että teen ohjeen mukaan tuon sörsselin, kippaan purkkiin sen verran ku haluan (tieten nestettä niin että peittyvät) ja kansi kiinni, ja sitten vain jääkaappiin odottelemaan syöntiä. Katoppa Sami Väistö youtubesta haulla "chili fermentation" tai "Hot sauce". Tuolta löyty ihan huippuja ohjeita. Säilyvät hyvin. Tai no säilyis, jos ei ois niin ahne kuin minä. Laita kesäkurpitsat siivuiksi ja etikkakurkkujen tapaan. Mausteeksi voi laittaa jotain muuta, vaikka roseepippuria. Tai voisihan sitä kokeilla vaikka kurkkusalaatin tapaista. Ei ainakaan minusta ole mitään vahinkoa tullut, vaikka on jäänyt etikkakurkkujen tai punajuurien purkki vajaaksi, mutta varoiksi olen kyllä yrittänyt löytää mahdollisimman sopivan kokoiset purkit.
|
By Karvari - 26.8.2016
Kirsikkatomaatit
n.5di kirsikkatomaatteja kourallinen basilikan kehtiä 5dl vettä 1,5 rkl merisuolaa
1l säilöntäpurkki
Pese kirsikkatomaatit ja poista kannat.Tee jokaiseen tomaattiin pieni reikä hammastikulla,että suolaliemi pääsee imeytymään tomaatteihin. Täytä purkki väljästi tomaateilla,lisää kerrosten väliin basilikan lehtiä muutaman sentin välein.Jätä astiaan muutama sentti tyhjää,päälle muuan basilikan lehti. Sekoita keitettyyn veteen suola ja anna jäähtyä.Kaada tomaattien päälle. Jätä purkkiin pari senttiä tilaa ja laita paino päälle ja kansi väljästi kiini. Anna tomaattien käydä huoneen lämmössä viitisen päivää ja siirrä jääkaappiin.Sulje kansi kunnolla.
|
By Piikkis - 26.8.2016
+xKirsikkatomaatitn.5di kirsikkatomaattejakourallinen basilikan kehtiä5dl vettä1,5 rkl merisuolaa1l säilöntäpurkkiPese kirsikkatomaatit ja poista kannat.Tee jokaiseen tomaattiin pieni reikä hammastikulla,että suolaliemi pääsee imeytymään tomaatteihin.Täytä purkki väljästi tomaateilla,lisää kerrosten väliin basilikan lehtiä muutaman sentin välein.Jätä astiaan muutama sentti tyhjää,päälle muuan basilikan lehti.Sekoita keitettyyn veteen suola ja anna jäähtyä.Kaada tomaattien päälle.Jätä purkkiin pari senttiä tilaa ja laita paino päälle ja kansi väljästi kiini.Anna tomaattien käydä huoneen lämmössä viitisen päivää ja siirrä jääkaappiin.Sulje kansi kunnolla. Kiitos ohjeesta. Vaikuttaa helpolta. Täytyy varmaan testata. Ootko maistanu tollai valmistettuna? Miltähän maistuu...
|
By Karvari - 26.8.2016
Piikkis,en oo vielä ehtinny tehä. Aion kyllä tehä ku on niin palijon kirsikkatomskuja kypsänä ettei ehi syyä..
|
By Noname - 26.8.2016
Ja kerrankin ohje, jossa ei ole etikkaa tai valkosipulia. Kiitos Karvari.
|
By Piikkis - 26.8.2016
+xPiikkis,en oo vielä ehtinny tehä.Aion kyllä tehä ku on niin palijon kirsikkatomskuja kypsänä ettei ehi syyä.. Sama täällä. Täytyy ottaa kaikki konstit käyttöön, ettei mee hyvät tomskut hukkaan.
|
By Kivinalle - 27.8.2016
+xKirsikkatomaatitn.5di kirsikkatomaattejakourallinen basilikan kehtiä5dl vettä1,5 rkl merisuolaa1l säilöntäpurkkiPese kirsikkatomaatit ja poista kannat.Tee jokaiseen tomaattiin pieni reikä hammastikulla,että suolaliemi pääsee imeytymään tomaatteihin.Täytä purkki väljästi tomaateilla,lisää kerrosten väliin basilikan lehtiä muutaman sentin välein.Jätä astiaan muutama sentti tyhjää,päälle muuan basilikan lehti.Sekoita keitettyyn veteen suola ja anna jäähtyä.Kaada tomaattien päälle.Jätä purkkiin pari senttiä tilaa ja laita paino päälle ja kansi väljästi kiini.Anna tomaattien käydä huoneen lämmössä viitisen päivää ja siirrä jääkaappiin.Sulje kansi kunnolla. Minkä kans näitä tomaatteja voi käyttää, onko ruuan lisukkeena.
|
By Karvari - 27.8.2016
 Tässä mulla 2litran purkki. Kivinalle,ruuan lisäkkeenä luulisin että käytetään.
|
By valtsu - 27.8.2016
Silmänruokaa(kin)
|
By kitikat - 29.8.2016
Eilisessä Camilla Plum ohjelmassa hän keitti ensin ja kuivasi tomaattisosetta ja marjakeitosta levyksi uunissa. Onko kukaan kokeillut? Tekisin tuota tomaateista mutta kun eivät millään punastu, hukkaan meni tämän vuoden kasvatus.
|
By Klaara - 29.8.2016
Jäi tuo ohjelma näkemättä. Enpäs ole hoksannut vielä tomaattia moisella tavalla kuivata, mutta viime syksynä kokeilin vadelma- ja mustikkasoseista kuivata "nahkoja". Kutsuvatkohan ne niitä fruitleathereiksi. Olivat kyllä ihan karkkeja ... tosin tarttuvat hampaisiin.
|
By Chali - 3.9.2016
Hyvä köksäpäivä, ulkona satanut koko päivän (kas, taas...). Paprikat valmistuu ja tein litran valmista paprikasalaattia (paprikaa ja sipulia). Kotona oli tuo valmis säilöntäliemi, tuunasin sitä vähän. Pari viikkoa menee siihen että pääsee maistamaan.

Koska sipuliakin on tein eräänlaisen sipulimarmelaadin.

|
By Piikkis - 13.9.2016
Tuleeko karhunvatukasta hyvä hillo? Pakko tehdä niistä jotain, ei enää uppoa sellaisenaan. Niitä tulee tänä vuonna ihan älyttömästi. Jollain hyvää ohjetta laittaa jakoon? Lähinnä tässä arvon paljonko sokeria vaatii ja pitäiskö sekaan laittaa jotain muutakin.. Tomaateista haluaisin kokeilla tehdä marmelaadia. Näin muinoin jossain ohjeen, johon tuli muistaakseni appelsiinia ja kanelia ainakin. Taisi olla aamiaismarmelaadi nimellä, mutta enpäs löydä sitä enää mistään. Tietääkö kukaan?
|
By mai-lee - 13.9.2016
löytyykö näistä mitään lähellekään muistamaasi ohjetta?
|
By Piikkis - 13.9.2016
Kyllähän mä tuon kuukkeloin ensimmäisenä, kun asia tuli mieleen . Ei löytynyt sitä mitä muistelin. Täytyy kai vaan soveltaa ja tehdä oma versio.
|
By Chali - 27.10.2017
Karvarin ohjeesta inspiroituneena sain tänään aikaseksi säilöttyjä papuja. Kaupassa oli hyvään hintaan kapeita pitkiä papuja (😋). Säilöntäliemi tavallinen ”kurkkuliemi”

|
By Chali - 11.11.2017
Lisää papuja 😋 ja koe-erä porkkanoita.

|
By Karvari - 11.11.2017
Chali,kerro sitten miten porkkanat onnistu.
|
By PikkuPioni - 11.11.2017
Minkä kanssa syötte tuommosia pikkelöityjä papuja? Minä oon vaan noita tuoreeltaan käyttänyt nuudeliwokissa..siis paistanut muiden ainesten mukana toki. Alkusyksystä niitä oli aika halvalla myynnissä isoina möntteinä, mutta en ostanut kun ei mahdu pakkaseen, eikä tullut mieleen, että niitä voisi säilöä etikassa. P
|
By Chali - 11.11.2017
PikkuPioni, syödään ne ruuan lisukkeeksi, samaan tapaan kun esim. maustekurkku. Tosin, tykkään paremmin noista papuista. On ne myös hyvät voileivän päällä ja ihan noin vaan pelkästään jos tekee mieli jotain suolaista  Pätkittyinä salaateissa, perunasalaatissa, pyttipannussa....
Nuo porkkanat tuli mieleen kun jäi vähän lientä yli, niin yleensä ongin sillipurkeista aina ne porkkanapalat. Ne on hyvät. Katsotaan nyt miltä ne maistuvat. On aika isot palat niin saavat olla pari kolme viikkoa maistumassa.
|
By Karvari - 11.11.2017
PikkuPioni,lisäkkeenä vaan ja ovat hyviä. Täälei oo oikeen nuita myynnissä tuoretavarana,nuot mikkoon laittannu ovat omalta maalta.
|
By Noname - 11.11.2017
Mitään järkeä ei tässä ollut, mutta ostin tarjouksesta toista kiloa persimoneja ja keitin ne ilman sokeria hilloksi ruispuuron päällä syötäväksi. Kilohinta 1e.
|
By Chali - 11.11.2017
Unokki, järjestä viis, on varmasti hyvää 😋
|
By Noname - 12.11.2017
Jep ja nami. 🤗
|
By Chali - 4.6.2019
Nyt löin kyllä ennätykseni, ensimmäiset o m a t kasvihuonekurkut mausteliemeen! Lajike Passandra. Oli niin paljon kurkkuja valmiina että piti keksiä jotain niille = maustekurkut 😋 Tällä kertaa ostin valmiin mausteseoksen. Meni purkkeihin myös mustaviinimarjalehtiä ja tillivarsia. Ei taida mennä kauaa niin joudun taas säilöntöhommiin 😁, ei siinä mitään (nam) mutta kylmätila loppuu hetkessä tätä vauhtia.
Kaupassa oli ihanan näköisiä pitkänkapoisia papuja. Harmitti nyt kun en ostanut ja laittanut liemeen. Toisaalta pitää käydä ”purkkikaupassa”, en tiedä mihin olen piilottanut kaikki lasipurkkini ❓

|
By mummi - 4.6.2019
Kerro ystävillesi purkkitarpeesta. Eiköhän niitä ilmesty ostamatta. Nuo svalmiilla säilöntäaineella tehdyt kurkut ei tarvitse niin kylmää säilytystilaa. Ihan tuliainen tuollainen kurkkusäilyke
|
By Chali - 4.6.2019
Mummi, mikä olisi säilytykseen sopiva ”ylin” lämpötila? Ulkona ei ole kun puhdas varasto ja kesällä siellä yli 20 astetta. Sisällä ei ole sellaista tilaa, korkea jääkaappi on ja siihen joudun turvautumaan. Harmittaa kun uudistettiin keittiö, mietittiin kylmähuonetta. Ei se olisi ollut kauhean iso, malliston pienin. Olisi kyllä sellaiselle tarvetta. Helppo olla jälkiviisas.
|
By Nuu - 4.6.2019
+xMummi, mikä olisi säilytykseen sopiva ”ylin” lämpötila? Ulkona ei ole kun puhdas varasto ja kesällä siellä yli 20 astetta.Sisällä ei ole sellaista tilaa, korkea jääkaappi on ja siihen joudun turvautumaan. Harmittaa kun uudistettiin keittiö, mietittiin kylmähuonetta. Ei se olisi ollut kauhean iso, malliston pienin. Olisi kyllä sellaiselle tarvetta. Helppo olla jälkiviisas. Chali, mulla on säilöntäaineella säilötyt kurkut ja punajuuret olleet ihan vaan keittiössä kaapissa. Lämpötila normaali huonelämpö. Täällä uudessa kodissa kun ei ollut entisenlaisia säilytystiloja niin ostettiin yksi kaapisto jossa on muutamia hyllyjä. Ne sitten täynnä säilykepurkkeja. Vanhassa paikassa lämpimässä autotallissa oli kaappi joka oli myös täynnä eri säilykkeitä, myös hilloja ja mehuja. Kesällä lämpötila siellä yli 20 astetta, talvella n. 10 astetta. Oikein hyvin säilyvät. Eli kun säilykkeessä on käytetty säilöntäainetta niin tuote säilyy huoneenlämmössä oikein hyvin.
|
By Chali - 5.6.2019
Nuu, onko noissa valmiissa seoksissa valmiina se säilöntäaine? Minuun on iskostettu niin täysin ihan lapsosajoista, että kaikki säilökset pitää pitää jääkaapissa...?!?! Kesällä ei olisi ongelmaa, tilaa on mutta talvella ei. Eli, jos käytän valmista mausteseosta niin voisin säilyttää ihan "huonelämmössä"? Jos kysyisin äidiltä niin "ei missssääään tapauksessa niin voi tehdä" .... .......
|
By Nuu - 5.6.2019
Se on niissä valmiina, mausteet ja säilöntäaine. Lisäksi aina huuhtelen lasipurkit ja kannet nestemäisellä Atamon- säilöntäaineella jotta varmasti purkit on puhtaita. Varmistus joka tepsii , ja säilykkeet säilyy vuosia hyvinä (ellei nopeammin jo popsi niitä suuhunsa)
|
By Irsa - 5.6.2019
+x+xMummi, mikä olisi säilytykseen sopiva ”ylin” lämpötila? Ulkona ei ole kun puhdas varasto ja kesällä siellä yli 20 astetta.Sisällä ei ole sellaista tilaa, korkea jääkaappi on ja siihen joudun turvautumaan. Harmittaa kun uudistettiin keittiö, mietittiin kylmähuonetta. Ei se olisi ollut kauhean iso, malliston pienin. Olisi kyllä sellaiselle tarvetta. Helppo olla jälkiviisas. Chali, mulla on säilöntäaineella säilötyt kurkut ja punajuuret olleet ihan vaan keittiössä kaapissa. Lämpötila normaali huonelämpö. Täällä uudessa kodissa kun ei ollut entisenlaisia säilytystiloja niin ostettiin yksi kaapisto jossa on muutamia hyllyjä. Ne sitten täynnä säilykepurkkeja. Vanhassa paikassa lämpimässä autotallissa oli kaappi joka oli myös täynnä eri säilykkeitä, myös hilloja ja mehuja. Kesällä lämpötila siellä yli 20 astetta, talvella n. 10 astetta. Oikein hyvin säilyvät. Eli kun säilykkeessä on käytetty säilöntäainetta niin tuote säilyy huoneenlämmössä oikein hyvin. Niin todellakin , eihän ne kaupassakaan kylmässä ole. Hyvä neuvo , niin sitä taas viisastuttiin :
|
By mai-lee - 5.6.2019
nuu antaa ihan oikeat neuvot. itse tein atamonhuuhtelun purkeille ja kansille mutta etikkaliemistä uskalsin jättää atamonin vallan pois. hilloihin laitoin himpun verran. - ja irsa huomasi pointin: kauppojen lämpimiltä hyllyiltä minä ainakin noukin hillot, kurkut ja punajuuret ja laitan kotona omaan kaappiin. vasta kun purkin on avannnut ja ensimmäisen annoksen ottanut syödäkseen, se avattu purkki loppuineen laitetaan talteen jääkaappiin...
|
By Genesee - 30.6.2019
Eilen säilöin valkosipulin kukkavarsia etikkaliemeen. Kuumensin purkit umpioon, niin säilyvät vähän paremmin, mutta nää on niin hyviä, ettei niitä kauaa tartte säilytellä.

Tämmönen resepti:https://www.foodiewithfamily.com/pickled-garlic-scapes-make-ahead-monday/
|
By Nuu - 14.8.2022
Oon tässä yrittänyt etsiä pentistä reseptiä papujen etikkasäilykkeen tekemiseen. Ei vaan tunnu löytyvän oikeeta hakusanaa millään  Tiiän että ainakin Karvari on tehnyt pavuista säilykettä, ja mulla on kyllä muistikuva että olis sen reseptinkin tänne jonnekin joskus laittanut.
Olisko mitenkään mahdollista saada se tänne nyt uusiksi ?
Keräsin tänään pensaspapuja, keitin muutamia minuutteja, huuhtelin ja nyt tuolla oottavat jatkokäsittelyä. Pakastin on mulla niin täynnä että nyt tänä vuonna ekaa kertaa kokeilen säilöä pavut eri tavalla. Ja onhan niitä sähkökatkojakin ens talvelle esitetty tulevaks mahdollisesti, eli siinäkin mielessä vois olla hyvä ajatus osa säilönnästä tehdä niin ettei oo sähköstä kiinni säilyvyys.
|
By Rillari - 14.8.2022
Onko kokemusta sienten pikkelöinnistä? Itse en sieniä syö, mutta koska keräilen ja lahjoittelen muille, voisin kokeilla ja antaa eteenpäin. Tällaiseen törmäsin lehdessä: https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/20bdc7a2-eea5-4b65-9472-28c654e1c94a
|
By Karvari - 14.8.2022
Nuu,laiton siihen liemeen johon säilön kurkut.Valamis maustepussi. En oo käsitelly papuja mitenkään,pesin ja sulloin purkkiin,päälle kiehuva liemi.Säilytys kaks kolome viikkoa ja sitten pääsee syömään.
|
By Rapunzel - 14.8.2022
Rillari, mä olen joskus säilönyt pikkuisia kantarelleja ja kaveri on tehnyt rouskuista. Hyviä ovat jos etikkasäilykkeistä yleensäkin tykkää.
|
By LawrenceLimburger - 14.8.2022
+xOon tässä yrittänyt etsiä pentistä reseptiä papujen etikkasäilykkeen tekemiseen. Ei vaan tunnu löytyvän oikeeta hakusanaa millään  Tiiän että ainakin Karvari on tehnyt pavuista säilykettä, ja mulla on kyllä muistikuva että olis sen reseptinkin tänne jonnekin joskus laittanut.
Olisko mitenkään mahdollista saada se tänne nyt uusiksi ?
Keräsin tänään pensaspapuja, keitin muutamia minuutteja, huuhtelin ja nyt tuolla oottavat jatkokäsittelyä. Pakastin on mulla niin täynnä että nyt tänä vuonna ekaa kertaa kokeilen säilöä pavut eri tavalla. Ja onhan niitä sähkökatkojakin ens talvelle esitetty tulevaks mahdollisesti, eli siinäkin mielessä vois olla hyvä ajatus osa säilönnästä tehdä niin ettei oo sähköstä kiinni säilyvyys.
Minä keittäisin myös sen kolme minuuttia ennen säilöntää. Kokemusta ei ole tämmöisestä. Katsotaan nyt sitten, että säilönkö papuja. Hapattamalla säilöin kerran kypsentämättömiä ruusupapuja (palkoja). Säilyivät hyvin, mutta kuivuivat jotenkin säilytyksen aikana. Eivät keittämälläkään enää pehmenneet.
|
By LawrenceLimburger - 18.10.2022
Tein loppukesästä sangollisen virolaisia hapankurkkuja. Oli kaikenlaista "ylijäämäkurkkua" isoa ja pientä. Eihän siinä kustannuksia ollut kuin suola. On hyvän makuisia. En muuta selitystä keksi, kuin että loppukesästä tillin kukinnot on jo kehittyneempiä, ja luulen että tuo hyvä säväys tulee tillin siemenistä. Luulen että tämä on vasta se kun reseptissä mainitaan että "tillin kukintoja".
|