By tuoremehu - 3.2.2010
Aina ei ruokaa ehdi tehdä tai laiskuus iskee ja sitten menen kaupan kautta kotiin. Viimeksi kun oikaisin kävi ohraisesti Jamien herkkubroilerin sijasta uuniin meni marinoidut broiskunjalat. Perunat onneksi toisessa vuoassa kun mokomat olivat kehnoja laadultaan. Sitä makua ei heti pois saanutkaan mätiä kun olivat. Tujua marinadikin kun vasta luun lähellä nappas<ett mitä! Ei tule meille toiste mössön peittämää. Edellisenä äitienpäivänä ostin pakastekakkua ja yhden marjan kakuksi siinä oli mittava lista E-koodeja. Elin siinä luulossa että pakastetut olisivat aidompia kun säilöntänä pakastus eikä tuoreena kaasussa tai muussa. Se tanskalainen Camilla ? jonka ohjelmia tuli paljon viime keväänä yleltä sanoi niin hienosti leipovansa raaka-aineista eikä tarvikkeista! Natriumglutamaattia yritän välttää jos ei muuta niin tuotteita jossa sitä on paljon en syö koska maistuu läpi. Pala kinkkua vakuumissa, piti miehellä maistattaa ett onpa oudonmakuista, olin säästellyt herkkua ja ajattelin sen jotain makua jostain ottaneen tai jotain. Pientä pränttiä ja E-koodeja. Petyin. Itsehän sitä kaupassa tuotteita ostelee ja kun huonoon törmään en toiste osta mutta ei aina tiirailla ehdi, niin väittävät lisäaineen olevan hyväksi tuotteelle mutta järjellä ajatellen meitä vaan viilataan linssiin kun halvalla tehrään maukasta. Onko muilla aiheesta tai vierestä juttua, tuolla on metri hankea.
|
By EveliinaKK - 4.2.2010
Samainen ongelma mullakin. Joskus väsyneenä tekee mieli ostaa jotain valmista, mutta kun tankkaa kaikki E-koodit, niin halu menee siihen. Olen opetellut laittamaa helppoja ruokia. Lihat ja kasvikset pataan muhimaan ja sitten voi huilia sillä aikaa kun ruoka kypsyy.
Joskus sorrun hunajamarinoituihin broiskuihin, mutta hyvin harvoin.
Pienet präntit ottaa kans päähän. Meillä on perheessä kaksi keliaakikkoa,joten on pakko kaikki tuoteselosteet lukea. On uskomatonta mistä kaikesta vehnää löytyykään.
|
By huisa - 4.2.2010
Meillä kanssa vahditaan E621 eli natriumglutamaattia. Pienellä vaivannäöllä ja harjoittelulla oppii tekemään perussafkat ihan ilman minkäänlaisia liemikuutioita ja valmisdippejä.
Viimeisen pari viikkoa elimistö onkin huutanut kaamoksen tappajaksi mahdollisimman paljon hevi -osaston tarpeita, mutta kotimaiset alkaa olla joiltain osin joko vähissa tai turhan tyyriitä tähän aikaan vuodesta. Minä hölmö kun vielä uskon kotimaisten kasvisten puhtauteen...
Siitä vielä, että vaikka jättää tietoisesti E621 ja muut pois, maustehyllylläkin kannattaa olla tarkkana: kaikenlaisia raskasmetalleja niistäkin on löydetty (esim. paprika).
|
By malvankukka - 4.2.2010
Monissa maustesekoituksissakin on sitä kelevetin arominvahventajaa. Minä en varmaan osaisi laittaa ruokaa kuutioiden ja muitten höysteiden kanssa, eikä ns. ruokakermoillakaan ole meidän peltikaton alle asiaa. Luovuttiin kauan sitten lihaliemikuutioista, kun huomasin, miten pahalle sillä maustettu keitto haisi seuraavana päivänä, kun kannen aukaisi, ihan kuin joku märätös, vihreänkeltainen rasva killumassa päällimmäisenä.
Jäätelökin on aikamoinen e-koodipommi, mutta sen kerran kun sitä ostaa, niin syötävähän se on kaiken uhalla ; )
|
By Viherpiiperö - 4.2.2010
Mikäs tuon natriumglutamaatin huono puoli olikaan, kun sitä pitäisi vältää?
|
By Fellow - 5.2.2010
Onneksi alkaa pikkuhiljaa eri valmistajat luopumaan tuosta E621:stä, sitä siis vältelty täälläkin. Olikos se niin että Kariniemi lopettaa sen käytön broilerituotteissaan ja ainakin Snellmanin leikkeleistä se on poistumassa. Lihat ostan marinoimattomina, en käytä kermakkeita vaan kaikessa mahdollisimman alkuperäisiä tuotteita.
Viherpiiperö, epäillään aiheuttavan syöpää ja tiedän muutaman ihmisen jotka saa siitä ihottumaa.
|
By kibu... - 5.2.2010
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2473
|
By Kreeta-Eulaalia - 5.2.2010
Mun olotilani on kummasti kohentunut kun jätin valmisruuat ja puolivalmisteet pois. Pussimuusista on nyt tullut mulle kaikkien ongelmien symboli, koska se liittyy kiinteästi siihen aikaan, jolloin mistään ei tahtonut tulla mitään. En tiedä oliko se varsinaisesti syy vai seuraus, vai ehkä molemmat ja aiheutti pahan kierteen. Joka tapauksessa ryhdyin pussimuusikapinaan, eikä ruuanlaitto sitten niin hankalaa edes ollut. Ei ollut kyllä osaamisesta kiiinni, vaan yksinkertaisesti väsymisestä. Väsymys haihtui samana päivänä, kun jätin valkoiset vehnäjauhot, sokerin, pastan, perunan ja riisin kaikkien (=mahdollisimman monien) lisäaineiden lisäksi. Tilalle tuli rasvaa, kasviksia ja eläinkunnan tuotteita, karppiruokaa siis. Koiran ruokapussin vaihdoin myös lisäaineettomaksi, ja jostain kumman syystä alopecia x:n oireet hävisivät koiralta parissa kuukaudessa. Saattoi tietysti johtua jostain muustakin. Mahdanko nyt muistaa oikein, mutta olikos se juuri natriumglutamaatti, joka saattaa kiihdyttää ruokahalua ja aiheuttaa juuri sen tunteen, että vielä jotain pitäisi saada, vaikkei olekaan enää nälkä, ja josta seuraa makean himo? Mulle tuon tuntemuksen kyllä aiheuttavat ainakin nuo sokerit ja tärkkelykset.
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Meilläkin yritetään vähentää valkoista sokeria ja vehnää, ja yritetään itse leipoa niin paljon kuin pystytään.
|
By PirjoA - 5.2.2010
Nämä nyky ajan ruokakeskustelut ja ihmisten syyllistämiset kaikkeen valmiiseen ym tahtoo toisinaan saada liian suuret mittasuhteet! Kaikki on kiellettyä ainakin jostain näkökulmasta! Kaikkeen voi olla allerginen ja kaikki voi tehdä vatsaan kipuja. Olen vierestä seurannut yhden lapsiperheen, lähinnä äidin taisteluja, etsimisiä mikä lapsille sopii! Informaatoa tulee joka puolelta tuutin täydeltä, ihme että jotenkin järjissään ovat!!
|
By kibu... - 5.2.2010
jos nyt ensin jättäis sokerit, valkoiset jauhot ja lisäaineet pois.....?
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
PIrjoA, kyllä minäkin olen sitä mieltä, että liiallisuuksiin ei saa mennä. Ei ihminen siitä kuole, jos se silloin tällöin esim. einespizzan ostaa.
|
By Inki - 5.2.2010
Tosi mukavasti alkaa olla kokojyväisiä pastoja ja riisejä tarjolla ja kun ovat jo oppineet vehnäleivänkin leipomoissakin tekemään kokojyväjauhoista niin olla hyvällä tiellä.
Hiukan eikä ihan hiukankaan minua hämää, että kokojyväleiväksi saa sanoa vaikka millaista mössöä, ehkä muissakin viljatuotteissa - siihen pitäisi tulla samat säännöt kuin rasvoihin eli kokojyvä saa lukea vain tuotteessa, joka on kokonaan kokojyvää.
Ihan kiva on joskus reissussa napata valmistakin ruokaa matkaan kaupan hyllystä ettei tartte kuin mikrossa lämmittää tai vaikka kylmänä mussuttaa, jatkuvasti en sellaista ruokaa itse haluaisi syödä enkä niillä lapsiani ruokkia.
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Joku lehti taannoin kirjoitti, että nykyään leipiin pannaan paljon erilaisia lisä- ja nostatusaineita, varmaan E-koodeja kaikki.
|
By kibu... - 5.2.2010
jos on vakavasti allerginen niin tiukkaa linjaa on noudatettava,
joku Saarioisten roiskeläppä on yhtä paha kuin alkoholistille ryyppy,
...vai?
|
By välke - 5.2.2010
Jos lukee tuollaisen "lihaisen" roiskeläpän tuoteselosteen, niin ei varmaan kenenkään tee mieli enää sellaista syödä ;D
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Sitten kuulemma valmispitsoja ei saisi kuumentaa mukana tulevissa muovipinnoitetuissa lautasissa, aiheuttavat kuulemma syöpää.
|
By belgi - 5.2.2010
Minä se vaan syön ja syötän perheellenikin edelleenkin suomalaista perusruokaa. Meillä on ruokana makaronia, perunoita ja riisiä, on kastikkeita soppaa, laatikoita jne. Lisäksi kokkaan joskus jopa eineksistäkin, mutta vähemmän jo sen takia että tulevat kalliiksi viiden miehen perheessä. Ja uskokaa tai älkää, mutten pode asiasta huonoa omaatuntoa )
|
By kibu... - 5.2.2010
miks pitäis?
|
By Oulunseudulta - 5.2.2010
Itse vältän valmisruokia mutta syykin on aika hyvä - mausteallergian takia se on pakko :-/ Tosin maaseudulla kasvaneena puhdas, mahdollisuuksien mukaan itse tuotettu/tehty ruoka on minulle itsestäänselvyys. Kasvatan perunat, porkkanat, pavut, sipulit, valkosipulit ym. itse, keitän itse kasvatetuista ja/tai poimituista marjoista mehut, hillot ja hyytelöt, ja leivon leivät luomujauhoista. Käytän välillä ns. puolivalmisteita missä ei ole yleensä mausteita - säilykkeitä sekä pakasteita.
|
By nanikka - 5.2.2010
Minä ostelen ja syön ihan surutta valmisruokia jos olen yksinäni kotona. Meinaan opetella pienten ruoka-annosten tekemisen vasta sitten joskus kun niitä saa oikeasti tehdä. Mutta vielä ei kannata desimittaa ostaa ollenkaan, puolen litran mitta on ihan riittävä
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Minun mielestäni äklöimpiä ovat kaupan lihapullat...suurin osa kaikke muuta kuin lihaa. Jauhavat mukaan kaikki sianruhot, kärsät jne....(näin sanoi tuttuni joka on joskus ollut niitä tekemässä)
|
By Rosmariini&Timjami - 5.2.2010
Olen koittanut noudattaa aina sitä omaa sääntöäni lisäaineissa että vältän niitä. Monista tiedetään haittoja enemmän ja vähemmän tulevan. Toisaalta kiistellään siitä ovatko haitat todellisia vai eivät ja kuinka pahoja jne. Ain löytyy puolesta ja vastaan. Olenkin ajatellut asian niin että ihminen ei niitä lisäaineita tarvitse lisäksi ne voivat olla haitallisia joten miksi ihmeessä söisin niitä saati syöttäisin lapsilleni.
Ruokaa voi tehdä ilmankin joten suosin sellaisia tuotteita joissa ei ole käytetty näitä aineita.
Toki se vaatii vaivannäköä ja luen kaikki tuoteselosteet-lapsetkin osaavat jo kyseenlaistaa asioita. Natriumglutamaatit, liivate, asesulfaami-K, Aspartaami jne ovat pannassa.
Hienoa on se että koko ajan lisääntyvä tietoisuus on johtanut siihen että einesruokienkin(luen eineksiin esim. lihaleikkeleet tms. mitä meillä syö mies "jouluna ja juhannuksena") kohdalla näihin kiinnitetään huomiota. Aiemmin todettin vain että näin on aina tehty ja se on niin helppoa ja edullista. Nyt on tajuttu että monet asiat voi jättää pois/korvata ja tuote paranee.
Natriumglutamaatti on petollinen kun sitä on vaikka missä. Ravintolat/koulut jne suuret keittiöt käyttävät sitä surutta Tosin siihenkin on koko ajan paranusta tulossa.
|
By Horsma - 5.2.2010
Meillä ollaan myös täydellisen eineskielteisiä. Ruoka tehdään itse niin pitkälle kuin se vain on mahdollista. Ja aika pitkälle tässä on pitänyt mennäkin, että saa ruokansa puhtaana. Yksi luomuhieho ja kaksi hirveä on leikelty itse pakkaseen.
Suoraan tuottajalta ostokaan ei pelasta ylimääräiseltä ainekselta. Tuttu perunanviljelijä sanoi, ettei suurin surminkaan söisi samaa perunaa mitä kauppaan toimittaa. On kuulemma EU määrännyt kunnon myrkyt ja lannoitteet peltoon. Oman perheensä potut kasvaa erillisessä pellossa, ja saavat potkunsa navetasta ja huussinpohjasta.
Leipä on vielä semmoinen puolittainen tapaus, väliin leivotaan itse, väliin ostetaan.
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Mutta kohta ei uskalla enää tehdä mitään tai syödä mitään, jos liiakis miettii kaikkea, mistä ehkä tulee syöpää, allergiaa jne.. Mutta totta kai jos on allerginen, nöitä on vältettävä, ja kaikki ihmiset saavat syödä mitä ikinä haluavat.
|
By Kreeta-Eulaalia - 5.2.2010
Useamman kerran olen napannuta kaupasta leipäpussin mukaani sen kummemmin ajattelematta mitä leivän nimi tarkoittaa. Kyllä on sitten saanut ihmetellä, että mitä kummaa meille syötetään, kun lisäainelista on tavaton, ja varsinaiset aineksetkin ovat sellaisia, ettei oikein tiedä mitä ne mahtavat olla tai mitä ne leivässä tekevät. Sanat luomu ja täysjyvä saavat luulemaan liikoja tuotteesta. Meinasin päivänä eräänä ostaa luomuruokakermaa, mutta älysin sitten tavata purkin kyljestä sen totuuden: kai siinä sitä luomukermaakin oli jonkin verran.
No ei meilläkään nyt ihan fanaattisia olla: varmasti ostan tänään ruuneperintortun, oli sitten kuinka monta lisäainetta tahansa ja sokeria, ja vieraille tarjoiltiin juuri pakastepizzaa. Varsinaisesti allergisia meillä on vain isäntä, eikä sekään lisäaineille. Likka on muuten selvästi yliherkkä satsumille, mutta sanoin sille, että sitten kun katsot, että kyynärtaipeet taas kestää, niin senkus syöt niin monta kuin uskallat. Mutta suuria ongelmia kannattaa välttää, jos se on mahdollista.
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Niin, kaikkihan on nykyään täynnä keinotekoisuutta, nytkin syön parhaillani E-koodeja ja juon erilaisia mömmöjä. (Toisin sanoen Pirkan jälkiuunileipää ja appelsiinimehua)
|
By PirjoA - 5.2.2010
Sitä ihmettelen, että miksi ihmiset joilla ei oikeesti ole esim pahaa allergiaa mahdottomasti "vaaahtoavat" ruokien aineista ym. Allergioiden ja pahojen kanssa on oikeasti "kusessa"! Koko ajan lasten kanssa pelko, että syövät väärää, epipen kynän kanssa kuljetaan ym.
Sitten on vielä ne terveys intoilijat, jotka oikein nostavat itsensä jalustalle, röyhistävät rintaa, kuinka terveellisesti syövät! Seuraavana kun kysyy, mites teidän veriarvot on, niin on liian vahva veri, verenpaine ym!! Pitäis syödä "huonompaa" ruokaa, ei esim paljoa ruisleipää ym!!
|
By Horsma - 5.2.2010
Terveysvaikutteiset elintarvikkeethan ovatkin nykyajan uusin huijaus
|
By kibu... - 5.2.2010
tämän päivät leivät ovat todella raaka-aineiltaan outoja; glukoosia, rypälesokeria, perunahiutaleita, mallasta jne.
tuoteselosteessa lukee; sis. 70% ruista...mistä määrästä 
todella hämäävää!
|
By nanikka - 5.2.2010
Niitä mä kyllä vältän. muoks: siis "terveysvaikutteisella" myytäviä elintarvikkeita. Activiat ja becelit summuut jää hyllyyn.
|
By PirjoA - 5.2.2010
Kibu tuo 70% ruista pitäis kai olla oikeasti koko leivän painosta mutta kuka tietää
|
By kibu... - 5.2.2010
samaa mieltä, humpuukia ja hirveää tuhlausta!
kemiallisia töhniä pienissä pakkauksissa
|
By kibu... - 5.2.2010
vaan eipä ole leivän painosta vaan jauhomäärästä...siis todella vähän kun kaikki ainesosat lasketaan
|
By Kreeta-Eulaalia - 5.2.2010
Mielestäni kaikkein omituisin ruokakeksintö on rasvaton jogurtti. Siinä vasta keinotekoisen makuinen lisäainepommi. Silloin, kun minullekin vakuutettiin, että rasvaa pitää pelätä, päätin, etten sitten syö jogurttia ollenkaan jos sen pitää olla rasvatonta. Nykyään en siis pelkää rasvaa. Ja jos jossain lukee terveysvaikutteinen, kierrän sen kaukaa.
|
By Horsma - 5.2.2010
PirjoA, aika vahva epäilys on tutkimusten perusteella, että tämä ravinnon keinotekoisuus on se ongelmien aiheuttaja. Kaiken tuon keinotekoisuuden välttäminen siis voi estää allergioiden ja muiden syömisrajoitteiden syntyä. Ja kyllähän se totta on, että se mitä polttoaineena käyttää vaikuttaa "moottorin" käyntiin.
|
By PirjoA - 5.2.2010
Minä oon lähes 40 vuotta tehnyt työkseni ruokaa,(nyt sairaslomalla)enkä tahdo mukana tässä viidakossa pysyä, kun jatkuvasti suositukset ym muuttuu!
Yhtenä vuonna kielletään yhtä toisena toista!
Sitäikin oon miettiny, että kuinka me "pula-ajan" lapset olaan ollenkaan enää hengissä Ei ollu ravintolisiä, vitaminoituja maitoja ym
|
By Horsma - 5.2.2010
Mutta yrittäkääpäs etsiä kaupasta sitä normaalijogurttia. Eihän siellä ole enää kuin näitä prosenttitöhniä.
|
By kibu... - 5.2.2010
Lindahlin partaäijää tai huivipäämummoa!
|
By välke - 5.2.2010
Meillä kyllä käytetään rasvatonta maustamatonta jugurttia ja rasvatonta luomumaitoa kahvin kanssa. Maustetut sokeri/liivate/lisäainejugurtit ovat taas mielestäni ihan hirveän makuisia.
|
By välke - 5.2.2010
Ja ruoanlaitossa tuota Lindahlia
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Olen miettinyt, esim. flora vanilla kermaa, joka on muistaakseni kevytversio. En käytä sitä ollenkaan, kun tiedän, mikä määrä siinä on kovetettua kasviöljyä ja kaikkea muuta.
|
By Rosmariini&Timjami - 5.2.2010
Itseasiassa on tutkittu ja todistettu että nykypäivän ruoka esim. kasvikset eivät ole enää niin vitamiinipitoisia kuin ennen. Kiitos tehoviljelyn ja keinolannotteiden ja pellonmuokkauksen :/ Maaperä on köyhtynyt ja se näkyy myös lopputuloksessa. Porkkanat ovat ehkä komeita mutta "moni kakku päältä kaunis" -tyyliin.
Siis toki ne edelleen ovat terveellistä syötävää mutta tuo perustelu on löytynyt yhtenä sille miksi nykyään on puutetta peruskivennäis- ja vitamiini ja hivenaineista. Lisäksi tietysti mitä enemmän ruokaa käsitellään-matkan varrelle jää osa noista kaikista.
Väitän että vitamiinilisää tärkeämpää olisi syödä perusruokaa monipuolisesti. D-vitamiini on oikeastaan ainao minkä lisäys ihan oikeasti täällä pimeässä pohjolassa on todella tarpeen.
Eri asia sitten jos on todella allerginen ja sen vuoksi ei voi käyttää monia ruoka-aineita ja silloin se yksipuolisuus on juuri se riski puutteille.
Hyvä esimerkki näistä "harhaluuloista" on se että kasvissyöjiä yhteen aikaan vainottiin kouluterveydenhuollossa siksi että kun ei ne syö lihaa niin niillä on hemoglobiinikin kovin alhainen. Terveydenhoitaja oli murheissaan erityisesti nuorista tytöistä joilla tietysti hormonaalinen kuukausittainen kierto aiheuttaa verenvuotoa 
Mittautin sitten lukuisia kertoja hemoglobiinini ja kun ikä salli aloitin verenluovutuksen, sillä hemoglobiinini oli aina ihan pöyristyttävän korkea. Toki siihen vaikuttaa perinnöllisyys, että arvot on joko hyvät tai huonot mutta kyllä nykytietämys on myös osoittanut että kasvissyöjillä yleensä on hyvä arvot-toisin kuin ennen luultiin.
Siihen väitän johtavan juurikin sen että erityisruokavaliossa yleensä ihminen kiinnittää huomiota siihen mitä ruoastaan saa. Perusruokavaliossa suuri osa ihmisistä tuudittautuu siihen uskoon että saa kaikkea vaikka tosiasiassa ei saakaan jos se perusruokavalio on juuri "roiskeläppä ja pullo pepsiä" tyylinen.
Eli kyllä sillä on vaikutusta mitä ihminen suuhunsa laittaa. Jokainen tekee kuinka tahtoo. Nykyään mainoksilla on hurja voima. Terveyssana liitetään sinnekin mistä se on hyvinkin kaukana.
Rasvaa, suolaa tai sokeria vihataan "pahoina aineina"-tosiasiassa mikään niistä ei ole kuolemaksi kohtuudella käytettynä. kaikki ovat elimistölle tarpeellisia pieninä määrinä. Parempi hiukan niitä kuin kaikki ruoat täynnä jotain makeutusaineita, ja tekorasvoja. (vaikka tuo niin loistava esimerkki jogurteista)
|
By Horsma - 5.2.2010
Mutta kuka näitä Flora vanilla keinokermoja tai valmiiksi mausteilla hoystettyjä hapankermoja tarvii? Onko se niin ylivoimasta ripsauttaa kerman joukkoon hieman vaniljaa?
Ihmeen syvään on saatu ihmisiin syötettyä se usko, että niin kauan on turvassa kunhan on "kevyttä".
|
By Viherpiiperö - 5.2.2010
Ei tarviikaan. Ainoa, mihin joskus sorrun, on pursotettava kermavaahto -ei sekään varmaan erit. terveellistä.
|
By trekooli - 5.2.2010
PirjoA tuolla vihjaili terveysintoilijoiden veriarvoista. Ehkä olen sitäkin, ehkä vain kiinnostunut niin ravinto- kuin terveysasioista. Veri on paksua(nyt vain 144), paineet riittävät just pitämään pystyssä (ei ihan aina)ja pulssikin kiusaa toisinaan hitaudellaan (lepopulssi vaihtelee 36-43 välillä). Teen kaiken ruuan alusta alkaen itse, mutten usko lainkaan välttyväni haitta-aineilta (lannoitejäämiltä, kasvinsuojelumyrkyiltä, säilöntäaineilta) ja muitakin lisäaineita saan riittävästi, joten kauhun tasapaino säilyy sillä rintamalla vaikka pahimpia välttelisikin. Ei valmisruuan osalta pelkästään lisäaineet, vaan nimenomaan ravinnon taso vaikuttaa minun valintoihini. Haluan tietää, mitä syön. Joskus joutuu ostamaan valmisruokaa reissulla tms. ja lähes poikkeuksetta saan tehdä päätöksen, että oli viimeinen kerta. Mulla menee vatsa täysin sekaisin ja toipumiseen menee yleensä pari päivää.
Eikä luomu aina ole maultaan ainakaan paras valinta. Ostin just pussillisen pirkka-luomuporkkanoita, ovat oikein mehukkaita, väri on hyvä ja syvä, mutta eivät maistu "haavalt eikä hongalt". Koiralle syötän pois ja ostan jatkossa tavallisia.
|
By Horsma - 5.2.2010
Syntynyt keskustelu sai taas kerran kiinnostumaan oman ruokakaapin "terveysvaikutteisista". Tällä kertaa näyttä olevan hyvässä uskossa ostettu mysli ainoastaan kompostikuivikkeeksi kelpaavaa. Rikkijohdannaisia kuivatuissa hedelmissä 8/
|
By nanikka - 5.2.2010
"Runsaasti kuitua" on kanssa hienosti harhaanjohtava nimitys.
Fitness mysleissä on yllättävän vähän kuituja (8,3%) ollakseen mysliä/muroja. Raja mainoslauseelle on 6%, että kyllähän se sen täyttää, mutta esim. Finaxissa on kuituja 18%. Eikä sen paketin päällä ole edes mainintaa runsaskuituisuudesta.
|
By Fellow - 5.2.2010
Hah, kävin justiinsa ruokatunnilla kaupassa ja siellä oli jonkun leipomon konsulentti. Huhuili sitten että "tulkaa rouva maistamaan uusia leipiä". Menin ja kysyin ruisleipää. Tarjosi koria jossa oli rasvalla siveltyjä ruskehtavia paloja. Sanoin ettei tuo kyllä ole ruisleipää ja konsulentti sanoi että on se. Kysyin mitä albiinoruista ne käyttää jos siitä noin vaaleaa leipää tulee? Ihan oikea ruista kuulemma. Pyysin nähdä sen leivän tuoteselosteen ja siinä oli 42% ruista, lisäksi vehnää ja perunaa sun muuta huttua. Sanoin ettei se ajatusmaailmassa mitään ruisleipää ole ja konsulentti väittää että on. Sanoin että minun mielestäni pitäisi laissa kieltää myymästä moista mössöpullaa ruisleipänä ja konsulentti inisee että "pakko on laittaa taikinaan vehnäjauhoa, ei voi muuten leipoa". Kävelin leipähyllylle, otin Pekan leivän ruisleivän ja vein sen konsulentille ja sanoin "voivat sieltä teidän leipomosta varmaan soittaa tuonne Pekan leipään ja kysyä miten ihmeessä ne saa leipänsä pysymään kasassa. Tuskin se mikään ihan uusi keksintä on kun satoja vuosia on tässä maassa leivottu oikeaa ruisleipää". Poistuin paikalta enkä jäänyt jatkamaan. Ja kyllä, mulla on ollut pikkaisen huono päivä ja tuo konsulenttireppana joutui siitä kärsimään kun hyvää hyvyyttää mun leipää tarjosi =)
|
By Horsma - 5.2.2010
Vähän samantyyppisen kohtelun sai aikoinaan juotavia jogurtteja myyvä konsulentti =D. Vein hänelle tavallisen litran purkin jogurttia, ja sanoin että tästä tiivisteestä saa kolme litraa juotavaa jogurttia, kun laittaa vain vettä lisäksi ja sekoittaa. Eikä tarvi maksaa kauniilla kuvilla kuorrutetusta muovipullosta kahta euroa ylimääräistä. Ja lisäksi painaa vähemmän kauppakassissa, kun ei sitä kallista vettä tarvi kantaa kotiin.
|
By malvankukka - 5.2.2010
Vai ei voi leipoa ilman vehnäjauhoja ruisleipää... sittenhän kaikki tämän maan itse leipovat vaimoimmeiset ja miehet ovat neroja kun siinä onnistuvat, vaikkei leipomot onnistu!
Mutta olen kuullut, että leipomoissa ollaan etevämpiä kuin Jumala, hän loi tyhjästä mutta leipomo tekee tyhjän päälle kuoren....
Eräässä kolumnissa kiinnitettiin huomiota sellaiseen seikkaan, että meitä ohjataan kohti hämähäkin ruokavaliota: Kaikkea saa pullossa tai purkissa nestemäisenä. Hedelmätkin survotaan muovipulloon juotavaan muotoon ja mainostetaan sitten kiireisille ihmisille, että tässä nopea helppo välipala. Ei enää pysy hedelmäveitsi kourassa senvertaa, eikä kai ole aikaakaan kuorien kanssa läträämiseen. Saattaahan siinä manikyyrikin tärvääntyä, hyi olkoon. Ei haittaa ollenkaan, että purtilovuori kaatopaikoilla kasvaa, kunhan trendikkyys säilyy.
|
By Inki - 5.2.2010
Heh, ja sitä kananmunaa muovipurkissa olen ihmetellyt, sillä kun on niin hyvä ja säilyttävä luonnonmukainen purkki omasta takaa8]
Vuosia myös kokojyvävehnästä leivottavaa leipää väitettiin mahdottomaksi, vaikka kodeissa on grahamleipää leivottu aina... Mikähän nyt on muuttunut?
|
By Kurppa. - 5.2.2010
Tervettä järkeä voi ostoksia tehdessä käyttää ei sen kummempaa. Suomalaista monipuolista perusruokaa.
|
By Rosmariini&Timjami - 5.2.2010
Ah ja voi ei ole kiva että kellään on huono päivä mutta mua kyllä nauratti tuo ruisleipäkonsulentti 
Kierrän moiset yleensä kaukaa kun minuakin tuppaa ärsyttämään se miten vedotaan vaikka mihin humpuukiin kirkkain silmin ja minulla ei ole otsaa ruveta väittelemään kaupassa ventovieraan kanssa.
Hyvä että jollain on!
|
By Horsma - 5.2.2010
No joo, en mäkään ihan ärsyttämättä jogurttipurkkia hyllystä hakenut. Taisi olla niin että joogiskonsulentti tuli vihjanneeksi hiusten väriin ja sen johdannaisilmiöihin, koska en sanottavasti innostunut ostamaan puolen litran pulloa kauniilla kuvilla höystettynä hintaan 3,50 euroa.
|
By Viherpiiperö - 13.2.2010
Mihin stabilointiaineita mahdetaan käytää?
|
By Rosmariini&Timjami - 13.2.2010
Yleisesti ottaen stabilointiaineet sitovat ruoan ainesosia yhteen/kiinteyttävät ruokaa/pitävät sen koostumuksen sellaisena kuin sen toivotaan olevan.
Tässä aika kattava lista eri E-aineista ja lyhyitä selityksiä mtä aine on(mistä sitä saadaan) jotta voi etsiä lisätietoja jos kiinnostaa.
|
By Kurppa. - 13.2.2010
Olen alkanut kytätä tuoteselosteita noita e kirjaimia. Ei taida pystyä eetöntä evästä syömään, ainakaan helposti.
|
By mai-lee - 13.2.2010
...tuon lisäksi esim wikipedia kertoo tämän raadollisemman puolen-> "Stabilointiaineita käytetään myös suolaveden lisäämiseen suomalaisiin lihavalmisteisiin, jolloin lihatuotteen paino keinotekoisesti nousee ja lihapitoisuus laskee." ...ts kuluttaja maksaa vedestä.
|
By Viherpiiperö - 13.2.2010
Hyi, kuulostaa äklöltä! 
Meidän perheessä pyritään välttämään mahd. paljon kaikkea keinotekoista ruokaa.
|
By Viherpiiperö - 15.11.2010
Rupesin pohtimaan, että sisältääkö espresso aspartaamia? Epäilen, että ei, mutta minusta asia olisi hyvä varmistaa. En löytänyt siitä tietoa netistä. Mm. pikakahvi sisältää, siitä ko. asia tulikin mieleeni.
|
By mai-lee - 30.3.2011
kys/vas
edit - tuo juttu oli tänään. tämä eilen. kaksi puolta kaikella eikä mikään musta valkoista...
|
By anita - 30.3.2011
Miten musta tuntuu, että viralliset tahot koko aika vaan hyssyttelee, vaikka mm. tuo esimerkki sallitusta määrästä nakkeja pienelle lapselle oli mun mielestäni erittäin kuvaava.
|
By Kurppa. - 30.3.2011
Kummasti vaan alkaa koko ajan olla enemmän ja enemmän lisäaineettomia tuotteita kaupan. Kyllä julkisuudella on jotain vaikutusta.
Kaupassa näkyy tuoteselosteita tutkivia ja heitä on kaikista ikäryhmistä.
|
By Kreeta-Eulaalia - 30.3.2011
Viimeksi tutkin kinkkusuikalepaketin selosteita. Yhdessä paketissa oli 15% lihaa, 47 % lihaa tai lihaan verrattavia ainesosia. Niin, no, eihän siinä päällä toki lukenutkaan kinkkusuikale, vaan pizzasuikale... Otin sitten sen paketin, jossa oli 78% lihaa. Vertailulle tuntuu olevan aihetta.
|
By anita - 30.3.2011
Onneksi julkisuus on vaikuttanut niin, että lisäaineisiin on ruvettu kiinnittämään huomiota ja jopa vähentämään niitä! On siis uskottavissa, että aikaa myöden ruvetaan saamaan entistä puhtaampaa ruokaa ja ihmiset toivon mukaan rupeavat sairastelemaan vähemmän ja kärsimään vähemmän allergioista.
Tuo mai-leen jälkimmäinen linkki oli aika järkky. Ensiksikin tyyli oli mielestäni aika ala-arvoista ja loukkaavaa, eli ei ihan lehtijuttuun sopivaa. Toiseksi, ei sattunut kirjoittajalle tulemaan mieleen, että kotona voi joku tehdä ruoan vaikkapa marinoimattomasta lihasta. Ja kolmanneksi, ne lisäaineethan siinä on se pääasia, ei se, että kouluruoka olisi jotenkin huonoa. Joskin, jos jauhelihakastikkeessa on jauhelihaa ainoastaan 38 (?) prosenttia, niin aika litkua kyllä taitaa olla.
Muoks. Yläkanttiin muistin, olikin 36 %.
|
By malvankukka - 31.3.2011
Tuon jälkimmäisen linkin kirjoittajan muutkin artikkelit vaikuttivat olevan aika raflaavia, tarkoituskin varmaan tuollainen hyökkäävä sävy. Ei minusta ihan sitä parasta mahdollista tyyliä. Aika kuumana varmasti tuo keskustelu käy ja ylilyöntejä tulee, mutta onko toimittajienkin sitten omaksuttava "suoli24"-tyyli...
Juuri noin, kuin anita totesi, että ei kaikissa kattilakunnissa käytetä noita aineita, sen minä olen vasertanut isännällekin, jotta mitään ruokakermoja ei tartte tän peltikaton alle kantaa.
Keittolatkin on varmaan puun ja kuoren välissä, kun toisaalta täytyisi saada aikaan terveellistä ja maistuvaa, mutta kun se ei saisi maksaa mitään! Sekin sitten vielä, jos suuri osa muksuista on tottunut einesten makuun, perusraaka-aineista valmistettu ruoka onkin pahaa ja jää roskiin : ( Jamie Oliver taisi kamppailla juuri tuon ongelman kanssa kouluruokaremonttiohjelmassaan, penskat oksentelivat ns. normaalin ruuan ylös, kun olivat tottuneet enemmän nakkikioskiosastoon.
|
By Weikko - 31.3.2011
Tuo Virpi Salmen juttuhan onkin osastolla "VIIHDE".
|
By malvankukka - 31.3.2011
Aika viihteellinenhän tuo tyyli olikin...vakavalla asialla viihtiivät kuotoilla.
|
By anita - 31.3.2011
Koulun keittiöitä ei todellakaan käy kateeksi. Eihän se taida olla kuin muutama kymmentä senttiä, mitä yksi ateria saa maksaa.
Meidän vanhempi neiti ei koskaan syönyt koulussa kunnolla. On ollut nirso jo ihan vauvasta saakka, nirsoillut sekä koulussa että kotona. Meillä ei syödä eineksiä eikä neiti tykkää oikein hampurilaisistakaan, eli siitäkään ei ole kyse. Nyt, kun lähti opiskelemaan, niin sielläpä onkin semmoinen ruoka, että neiti vetää napaansa kaksin käsin. Vaikuttaahan siihen tietysti myös raskas fyysinen työ tallissa, eli nälkä , mutta opistolla on kuulemma oikeasti tosi hyvät ruoat. Jälkkäriäkin joka päivä, ja tuoretta siellä leivottua leipää. Hyvä kuulla, että jossain näinkin päin. Ja ihana tietää, että lapsi vihdoinkin syö
|
By mai-lee - 31.3.2011
...ihan vain tiedoksi: jälkimmäinen linkkini vie ei juttuun vaan kolumniin, joita entiseen aikaan pakinoiksi mainittiin.
|
By nanikka - 31.3.2011
Ihan asiaa Virpillä oli, nämä elintarvikekohut ovat saaneet ihan naurettavat, kohtuuttoman suuret mittasuhteet.
|
By Kurppa. - 31.3.2011
Eiköhän ihmisillä ole oikeus tietää mitä heille myydään ja kouluissa tarjotaan. Sitä minä en ymmärrä jos joku lisäaine on arvostetuissa tutkimuslaitoksissa todettu vaaralliseksi terveydelle, niin meillä sitä suositellaan suureen ääneen.
Rahoittajien äänitorvia tuntuu meillä olevan aika korkeillakin jakkaroilla. Vai mitä mieltä olette Pekka Puskan lausunnosta että kouluissa pitää automaateista saada vaan keinotekoisesti makeutettuja virvoitusjuomia?
|
By iiris-kukka - 31.3.2011
Minusta olisi hyvinkin aiheellista pohtia sairauksien ja ruuan yhteyttä ja myös muista lähteistä saatavan kemikaaliryöpyn vaikutuksia. Lisäaineet ruuassa, myrkyt ja käsittelyt vihanneksissa ja marjoissa ja kaikenlaiset käsittelyt ruoka-aineissa voivat mielestäni hyvinkin olla suuri syy siihen että erilaiset sairaudet ja ylivilkkaudet ym ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä paljon.
|
By Kurppa. - 31.3.2011
Puolustuspuheissa sanotaan aina, että onhan noita aineita jo syöty vuosikymmeniä, miten niin ne olisi nyt vaarallaisia.
Kyllähän jossain se raja tulee vastaan kuinka paljon elimistömme niitä kestää.
|
By Weikko - 31.3.2011
Syökää tinaa ja elohopeaa: Linkki
|
By Kurppa. - 31.3.2011
Voi mahoton sentään
|
By iiris-kukka - 31.3.2011
Pienillä lapsilla on ihan hirveästi erilaisia allergioita nykyään. Olen ajatellut sitäkin, että oisko siihen syy siinä että heidän äitinsä ovat jo saaneet niin paljon vieraita aineita elimistöönsä elämänsä aikana ettei omille lapsille sikiöaikana ole oikeanlaisia "rakennustarpeita".
|
By Kurppa. - 31.3.2011
Nyt kun olen tarkemmin valinnut ruoka-aineet kaupassa, ei ole järkyttäviä kutinakohtauksia ollut kun muutaman kerran.
Täytyyhän sillä olla joku yhteys.
|
By Weikko - 31.3.2011
Meillä täällä töissä yksi emäntä hengitti sisäänsä päivittäin teollisuuskaasuja ja kun niitä aikansa kertyi elimistöön, niin ne tulivat suoraan ihon läpi ulos. Vaihtoi sitten toisiin työtehtäviin ja ongelma hävisi.
|
By Weikko - 31.3.2011
Tarkennuksena vielä edelliseen, että kaikki oli periaatteessa kunnossa. Yksi vain oli muita herkempi ja reagoi näin kovin lyhyessä ajassa. Se onkin sitten eri asia miten muut reagoivat vastaavaan altistukseen kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa. Työpisteestä voi aina vaihtaa toiseen lääkärin avulla, mutta itse pitää olla aktiivinen asioissa. Sama varmaan pätee siihenkin mitä suuhunsa työntää. Ruoka-aineita voi vaihtaa toisiin, mutta itse on oltava aloitteellinen. Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. . . Se mitä kertyy elimistään vuosikymmenien aikana voi jossain vaiheessa olla myöhäistä tietää. Taitaa aika monella vanhemman polven penttiläiselläkin löytyä mennen tullen DDT verestä. Ja sitä edelleen käytetään kehitysmaissa. Raha ratkaisee.
|
By mai-lee - 31.3.2011
tänään tämä uutinen oli sitten jo ylenkin kanavilla. - mahdollisimman "raakaa" kun olen ostanut, ei ole tarvinnut koodeja tihrustella. ensi viikolla sitten näen, pysyvätkö tuotteiden hinnat eläkeläisrvan maksukyvyn rajoissa. tähän asti olen voinut ostaa aina nähdessäni, kun rajoitetusti on ollut kaupoissa tuotteita saatavissa. nuo ovat sitten jatkuvasti tassuttelumatkan päässä.
edit - onnistuisitteko löytämään tuoretorilta oman lähiruoka-annoksenne?
|
By anita - 31.3.2011
Lisäaineista: Mun mieheni on maalta kotoisin, eli pitäisi olla johtavien allergiatutkijoiden mielestä elinikäinen suoja allergioita vastaan. Mutta miten kävikään, kun hän muutti Suomeen? Ei kulunut montaakaan vuotta, kun alkoi allergiat. Mitään muuta syytä en siihen ole keksinyt kuin steriiliys, mikä Suomessa on vallalla, sekä hirvittävä määrä lisäaineita. Moni muukin hänen ystävänsä on kertonut samaa tapahtuneen. Sitä en tiedä, kuinka moni ystävistä on maalta kotoisin, mutta kaikilla on allergiat alkaneet heidän muutettuaan Suomeen.
|
By iiris-kukka - 1.4.2011
mai-lee, mikä uutinen? Kokeilitko linkkiä?
|
By Weikko - 1.4.2011
Olin kysymässä samaa. Mulla linkki antoi tulokseksi virhetoiminnon.
|
By Heksu - 1.4.2011
Mulla taas toimii :o
|
By kibu... - 1.4.2011
http://www.mtv3.fi/makuja/ajankohtaista.shtml?1304979 http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/03/kaikki_lahti_vatsavaivoista_2478539.html
|
By mai-lee - 1.4.2011
niin antaa minullekin nyt. anteeksi. oli mtv:n puolella jo muutama päivä sitten ts poistettiin tuossa välissä (tarkistin minä sen:-)) kyse on tästä: eat&joy maatilatori, jolla on pari vuotta ollut myymälä lasipalatsissa, avaa oman loosinsa kannelmäen prismaan - kuulemma leipien ja oluiden välistä löytyy. avaus samaan aikaan kun prisman laajennuksen avajaiset. 8.4. taitavat olla - vippasin paikallisaviisin jo roskiin.
edit - 7.4. on oikea pvm - uutinen uusiksi onnistuukohan? - jep, syytetäänkö mtv:tä
|
By Kurppa. - 1.4.2011
Pitääkin laittaa paikallisen Prisman aloitelaatikkoon tuosta toive, ei olisi hassumpi juttu.
|
By trekooli - 1.4.2011
meillä on täällä Suoramyyntihalli, jonne tuottajat tuovat ja hoitavat itse myyntituotteensa. Paikallinen pikkuleipomo tuo joka aamu tuoreet leivät ja pullat. Pullapuolella hinnat liikkuvat n. 0,50-0,70 euron välillä. Lisäksi löytyy jauhoja ja ryynejä, marjajauheita ja mehuja, luomulihaa, munia ruokapuolella. Lisäksi on iso tilpehööri osasto, josta osa on itse tehtyjä tuotteita, osa halpatuontiroinaa.
|
By nanikka - 1.4.2011
Kyllä, ihmisten pitää saada tietää mitä he syövät, asiatietoa pitää olla saatavilla. Mutta sitä vastoin turhanaikainen mielikuviin perustuvilla argumenteilla ruoan roskaksi leimaaminen ja ylimalkainen pelottelu on ihan turhaa (ja typerää, mun mielestäni). Sitä vastaan Virpi kolumnissaan kirjoitti.
Kun pinaatin osuus 16% letuista tai jauhelihan osuus 36% kastikkeesta ei oikeasti ole niin kauhean pieni, niin miksi pitää leimata kouluruoka moskaksi? Tai leimaamisen kritisoija asiattomaksi?
Otetaan esimerkkinä vaikkapa juuri nuo Virpin ja Antin mainitsemat ruoat, pinaattiletut ja jauhelihakastike. Keittokirjana: Keitämme ja leivomme, Aura Liimatainen ja Tuula Teerikangas, 1980 Pinaattiohukaiset 4 dl maitoa – 400 g 1 muna – 55 g 1,5 tl suolaa – 7 g 2,5 dl vehnäjauhoja – 175 g 1 rkl öljyä – 12 g 150-170 g pinaattia – 150-170 g Raaka-aineiden paino yhteensä 799-819 g, josta pinatin osuus 18,8 – 20,8% Kun lisätään paistamiseen käytetty rasva, osuus pienenee vielä tuostakin. (Minulla on myös ohraryynillinen resepti vuodelta 1938, siinä pitoisuus on 22,4%) Proffa Antti kertoi kouluruoan olevan "moskaa", koska koulun letuissa on vain 16%. Itse en hämmästele ollenkaan, että pinaatin määrää on niissä vähennetty. Melko pienestä vähennyksestähän tuossa on kyse, n. 20g-40g ko. reseptissä. Pinaatti on monille nykylapsille melko vieras ja (muistaakseni melko voimakas, en pidä pinaatista) maku ja menee siksi paremmin alas (= kelpaa useammalle = jää vähemmän haaskuuseen) pienempinä pitoisuuksina. Samaa menetelmää käytetään (joissain) kodeissa yleisesti kun jälkikasvuja, tai itseä, opetetaan uusiin makuihin. Jauhelihakastike 250 g jauhelihaa – 250 g 2 rkl öljyä – 24 g 1 sipuli – 55 g 2 rkl vehnäjauhoja – 24 g 4 dl vettä – 400 g 1 tl suolaa – 5 g 0,25 tl valkopippuria, 1 g 2 tomaattia – 250 g
(Lisäksi halutessa valkosipulia, basilikaa, timjamia) Raaka-aineiden paino yhteensä 1009g, josta jauhelihan osuus 24,8 % (Jauhelihakastikkeen reseptiä ei löydy minun vanhemmista kokkikirjoista, oletettavasti sen vuoksi, että jauheliha on tullut kaupan tiskille verrattain myöhään.) Proffa Antti kertoi kouluruoan olevan moskaa, kun jauhelihan osuus soosista on "vain" 36%.
Näistä syistä väitin, ja väitän edelleen, että Virpillä oli ihan asiaakin kirjoitettuna. Haluaisinpa nähdä Professori Antin tekevän jauhelihakastiketta jossa on, niin... Kuinkahan paljon siinä pitäisi olla jauhelihaa että se olisi vielä kastike mutta ei moskaa?
Kouluruoka on verrattain terveellistä, monipuolista, eikä koulun tarkoituskaan ole olla ainoa Riku-Marjattojen ruokintapaikka. Kun suuri osa Riku-Marjatoista ruokitaan koulun ulkopuolella kouluruan sijaan/lisäksi eineshampurilaisilla, purkkimajoneeseilla, pitsoilla ja guacamoledippiin kastetuilla sipseillä, niin kyllä kouluruoka on pienimmästä päästä paha.
(Ja tämä EI ole resepti, eikä tämän viesti paikka ole missään kokkinurkkauksessa.)
|
By Kaisaliisa - 1.4.2011
Nanikan viestistä muistui mieleen tapaus eräästä laitoksesta. Siellä joku asiakas oli valittanut, kun karjalanpaistin liemi on pelkää vettä. Pääemäntä oli suuttunut niin, että karjalanpaisti jäi kokonaan pois ruokalistalta. Eli täytyy tietää, mistä puhuu, kun ruokaa arvostelee.
Oman kokemukseni mukaan kouluruuan laatu vaihtelee paikkakunnittain. Ja on suoraan verrannollinen ruokaan käytettyyn rahaan, yllätys yllätys. Takavuosina kouluruualle oli määräyksensä, kuinka paljon se pitää kattaa lapsen päivittäisestä ravintoaineiden tarpeesta. Nyt tällaisia määräyksiä ei ole esim. proteiinin tai vitamiinien suhteen. Niukoista resursseista johtuen ruoka on hyvin hiilihydraattipitoista.
|
By Kreeta-Eulaalia - 1.4.2011
Nuudelipaketissahan on usein se maustepussi, jossa voi olla peräti 2% kanaa, sen kun sekottaa annokseensa, niin mikähän mahtaa olla se kanan osuus maussa. No joo, ukko oli sitten löytänyt vegaaneille sopivia kananmakuisia nuudeleita .
|
By Kurppa. - 1.4.2011
Jos täällä mennään ravintosuosituksissa Amerikan mallin mukaan aletaan täälläkin kouluruuassa peruna laskemaan vihanneksiksi. Kouluruuaista en tiedä muuta kun sen mitä ruokalistoista näen ja kovin on muuttunut edullisimmiksi ruokalajeiksi. Täällä siirryttiin syksyllä suureen keskuskeittiöön jossa valmistetaan kaupungin kaikki ruuat ja huonommaksi on laatu kuulemma mennyt.
|
By MoonRiver - 1.4.2011
Nykyisin yritän välttää e-koodeja ruuissa mahdollisimman pitkälle. Kotona se onkin helppoa, koska ruokavalio koostuu niin perusruuista; kasvikset, juurekset, viljat, luomulihat jne. Töissä syön mitä on tarjolla, ja annan armollisesti itselleni anteeksi, jos välillä syön lisäainepommin. Kunhan ruokavalio ei niistä enimmäkseen koostu. Kuoleehan sitä kumminkin.
|
By Weikko - 2.4.2011
Ihmekö tuo, jos Kannelmäen Prismaan sopii maatilatori. Sillä Prismalla on pinta-alaa yli 19 000 m2.
|
By tagetes - 2.4.2011
Mitäs sitten kun määrärahojen puutteissa keksitään pakostakin "uusia" ruokalajeja? Päällimmäisenä pinaattimakkarakeitto (joskus jauhomakkaran korvaa jauhonakki). Tehkääs oikeesti tommonen ruoka, aikuisille. Pussipinaattikeittoa ja vaikka nakinpaloja, maistuuko kerran viikossa?
Entäs jos koululapsi ei kerta kaikkiaan oo tottunut valmisruokien makuun, vaan suorastaan voi fyysisesti pahoin kun joutuu jauhomakkaraa tms. syömään? Omat eväät?
Natriumglutamaanillekin voi olla jopa allerginen, vaan milläs muulla kuin yksityislekurilla senkin todistat?
Minä laitaisin veromaksuista huolimatta omat eväät lapsilleni, (jos voisin, koulu ei salli) jos valmiin teollisuusruuan korvaaminen on liian kallista. Vaan eipä onnistu.
Oen kyllä kiitollinen Suomen kouluruokasysteemistä ja koulun keittäjistä, jotka parhaansa nyky-yhteiskunnassa tekevät, mutta päättäjät taitavat olla valovuosien päässä ihan kaikesta.
(Pakko mainita tähän semmosesta ihmetyksestä vielä -90 luvun loppupuolesta, ku oman koulun keittäjästä. Hää teki jopa sämpylätkin ihan itte koko koululle, hernekeitosta puhumattakaan. Jokainen, koululainen tai aikuinen, ei voinut kuin kehua niitä ruokia! Mennyttä taitaa olla se aika...)
|
By mai-lee - 2.4.2011
 weikko, ei se taida olla ihan pelkistä neliöistä kiinni, otetaanko lähi- ja luomutuottajat mukaan kaupantekoon. jumbossa on sekä k-citymarket että prisma, molemmat noin 15 000 m². kyllä koohon maatilatori mahtuisi. tarvitsisiko sitä yrittää olla ihan yhtä iso kuin "kantsussa"? jos jumboon ei suomen suurinta mahtuisikaan, niin ainahan voi perustaa semmoisen itäkeskukseen, selloon tai isoon omenaan...
ja sitten ihan asiaan - tuohon nanikan jauhelihasoossin reseptiin meillä oikein usein lisätään sieniä (kuin myös lihapulliin, jauhelihapihveihin ja murekkeeseen). minun puolestani muutkin kuin heikkilä saavat rauhassa kutsua mokomaa apetta moskaksi. lihapitoisuushan siinä ei iso ole mutta eipä sitten e-koodejakaan ole haitaksi asti.
|
By Kreeta-Eulaalia - 2.4.2011
Meidän ala-asteella oli muutama vuosi sitten oma keittiö, omaa leipääkin leivottiin. Ruoka oli todella hyvää eikä kotiruoka ollut koskaan kunnollista sen rinnalla. Nyt on keskuskeittiö ja valittajia on useampia, Mun hiukan koviksi jääneet riisitkin olivat tosi herkkua kouluruuan rinnalla. Siinä vaiheessa ajattelin, että jo on liioittelija vauhdissa, ja valittajilla ikävika, mutta sitten olin itse jossain projektissa koululla ja sain eteeni muusia ja kalapuikkoja ja salaattia. Pettymys oli suuri, koska olin sen oman keittiön aikanakin siellä ollut syömässä. Poika on vakuuttunut siitä, että koulun muusi on jotain halvinta pussimuusia, mutta yhdessä tapahtumassa keittäjät vakuuttivat, että muusi tehdään oikeista perunoista. Ei siihen ainakaan voita käytetä, mutta entäs maitoa ja margariinia riittävästi, sitä en kysynyt.
|
By Kurppa. - 2.4.2011
Jos se onkin vauvanruokaa Oikeasti olisi kyllä turhempiakin asioita joista säästää. Terveydessä säästäminen maksaa myöhemmin vielä moninkertaisesti. Lasketaan vaikka liikalihavuudesta johtuvat sairaudet.
|
By PirjoA - 2.4.2011
hoyabella, ompa kurjaa että noin huonosti on teillä erikoisvalio otettu huomioon! Minulla on yksi kasvisruokavalio asiakas, teettää paljon työtä kun lähes joka päivä pitää oma ruoka olla, mutta teen sen! Muuten ei ole tarpeeksi esim proteeiinia! Onkin kyllä kiitellyt, että passaan hyvin
Kouluruuan puolustelua, teen muusin oikeista perunoista itse, laatikot teen itse myös lasangen. Salaatit teen itse, ja sämpylät leivon. Että silleen
|
By Poppius - 2.4.2011
Pitää olla kiitollinen, että lapset ovat pienessä kyläkoulussa (reilut 50 oppilasta) jossa on ihana keittäjä. Hän tekee käsittääkseni kaikki ruuat itse, niitä lämpimiä sämpylöitäkin on aina välillä. Luomua ja lähituotteita tietääkseni suositaan aika paljon. Tytöt tykkää kovasti ruuasta!
Muutama vuosi sitten keittiötä oltiin rytinällä lakkauttamassa, kun kirkonkylällä siirryttiin yhteiskeittiöön, mutta onneksi saimme pitää oman koulun keittiön! Sen verran lujaa oli vastustus. Sieltä menee ruoka myös kylän ryhmikseen ja vanhustentaloille.
|
By Weikko - 2.4.2011
Mai-Lee, Jumbon Cittarissa ainakin on kasvis- ja vihannespuolella omat luomualueet ja minä saan luomua ihan kävellen tosta kyläkaupastakin, mutta kaiken keskittämiseksi kaupan sisälle yhdeksi toriksi toki vaatii omat tilajärjestelyt. Oon kylä lähes lopettamut noissa megamarketeissa käymisen ja tuen lähikauppoja. Säätän siinä bensaakin.
|
By Kurppa. - 2.4.2011
Elintarvikepuolen vetäjälle (prismassa) tänään esitin tuosta toiveen, muttei kumpikaan tiedetä onko täällä edes ketään halukkaita tuollaista pyörittämään. Sanoi, että kysyntää tänä päivänä kyllä olisi.
|
By mai-lee - 2.4.2011
"tähän asti olen voinut ostaa aina nähdessäni, kun rajoitetusti on ollut kaupoissa tuotteita saatavissa. nuo ovat sitten jatkuvasti tassuttelumatkan päässä." toki monesta kaupasta saa luomutuotteita nykyisinkin. minä olen esim tänä talvena ostanut luomunauriita ihan melkein lähipuodista (mökkimatkan varrella). sipuleitakin saa kunhan omakasvatukset olen syönyt pois. jumbossa olen käynyt tasan kaksi kertaa, kun ystävät veivät mennessään enkä kuolemaksenikaan muista kummassa myymälässä kävimme:-) saattaa olla että toisten kanssa toisessa ja toisten toisessa. ihan uteliaana odotan, mitä maatilatori tarjoaa - josko koko sortimentin. ja vaikka bensarahaa ei kulukkaan, joudun kyllä valitettavasti harkitsemaan, onko varaa tuohon ylellisyyteen. hinnat eivät varmastikaan ole yhtä edullisia kuin naapurikaupan tyrkkytarjoukset ja mummohintaiset hutisisäänostot...
|
By MoonRiver - 4.4.2011
"Vuonna 2008 käynnistyneen kehitystyön myötä jo yli 80 Pirkka-tuotetta on saanut uuden terveellisemmän koostumuksen. Tuotteista on vähennetty rasvaa, suolaa ja sokeria. Toimenpidettä kutsutaan reformuloinniksi. Esimerkiksi suolapitoisuus on alentunut yli 40 tuotteessa. Kehitystyössä on pidetty huolta myös muista tärkeistä ominaisuuksista, kuten mausta ja säilyvyydestä."
K-Ryhmän asiakaslehti Pirkka, 4/2011, Sivu 11
  (pitääkö ne asiakkaita ihan tolloina?....)
|
By mumimyy - 4.4.2011
Kyllä pitää monet menee siihen langaan että kun lukee että on terveelistä vähä rasvaista eikä sisällä esim. sokeria niin se on täysin terveys tuote.
Minä pidän esim. jugurtteja ällöttävän makeina oli se sitten sokekerilla tai jollain muulla makeutettu. Monet äitit tuppaa näitä yli makeitta mömmöjä lapsen suuhun jo alle 1v silloin annetaan jo hyvät maku tottumukset lapselle
|
By MoonRiver - 4.4.2011
Ja tuo ristiriita; otetaan pois sokeri, suola ja rasva, mutta maku on yhtä hyvä? Niitä kaupan jugurtteja en minäkään enää pysty syömään, ovat liian makeita.
|
By Kurppa. - 4.4.2011
Eilisessä ruokaremontti ohjelmassa jossa parannetaan amerikkalaisten lasten kouluruokaa oli kohta jota ajattelen meilläkin käytettävän.
Lisätään lasten maitovalmisteisiin kaliumia ja vitamiinia ja niitä sitten myydään makeuden ja keinomakujen (ja lahjusten) voimalla lapsille. Mainoslauseita: Yksi vastaa kuutta lasillista maitoa ja muuta vastaavaa. Mainoksissa käytetään entisiä huippu-urheilijoita joten eihän ne voi olla muuta kun terveellisiä?
|
By belgi - 4.4.2011
Kaupan jugurtteja syön minäkin aniharvoin juuri niiden liiallisen makeuden vuoksi. Tottahan minä syön kaikenlaista makeaa ja rasvaista monissakin asioissa, mutta jugurteissa makeutta on minun makuuni liikaa.
|
By Kreeta-Eulaalia - 4.4.2011
Soittakaa nyt jo joku muukin maitofirmoille, että vähentäisivät makeutta, kun eivät mua yksin ole uskoneet.
|
By Tuulia-tuu - 4.4.2011
Mä olen jo aikoja sitten antanut palautetta jogurttien makeudesta ("mutta kun suomalaiset haluavat niiden olevan makeita"...) Teen kanssa yleensä jogurttiseokset itse, joko sekoittamalla maustettuun jogurttiin puolet maustamatonta tai kokonaan maustamattomalle pohjalle tilkalla mehukeittoa, marjoja ym. Ja tietty siemeniä ym. Arla-Ingmanin Ihana uuniomena on vähän vähemmän makea ja muistaakseni osa hedelmäsokeria. Pahinta ruokahuijausta on mielestäni tämä "ei lisättyä sokeria". Joka siis tarkoittaa, että makeutettu keinomakeutusaineilla. En ymmärrä, miten viranomaiset sallivat noin täydellisen harhaanjohtavan lauseen. Olen kyllä siitäkin antanut kritiikkiä, mutta eipä kuulunut vastausta.
|
By Kurppa. - 4.4.2011
En ole varmaan kymmeneen vuoteen ostanut maustettuja jogurtteja. Hotelliaamiaisella tulee joskus otettua, mutta pakko lisätä maustamatonta joukkoon, sen makeuden takia.
Nyt kun ei ole sokeria missään oikein syönyt tuntuu pienikin makeus melkein liialta.
|
By Kaisaliisa - 4.4.2011
Ai-van samaa mieltä edellisten kanssa!
|
By Nobile1 - 4.4.2011
Mikä siinä onkin, että ruuassa -kuten nyt vaikka tuo jogurtti- sokeri maistuu ihan äklöttävälle, mutta karkkia (esim tummaa suklaata tai salmiakkia) saatan hyvin syödä päivittäinkin eikä sokerit tunnu missään... MInussa on varmaan jotain vikaa, vikaa, vikaa... 
Nobile
|
By kastehelminen - 5.4.2011
Moneen vuoteen ei meilläkään ole ostettu maustettuja jugurtteja kuin hoitolapsen tarpeisiin, mutta sitäkin on ohennettu ravattomalla laktoosittomalla maustamattomalla rahkalla, se on hyvää ja täyteläisempää. Meille vanhoille ostan maustamatonta jugurttia ja tavallista piimaa, sekoitan ja laitan joukkoon pakkasesta marjoja ilman sokeria. Alkuun tuntui happamalta mutta nyt syö jo vastarannankiiski puolisokin.
|
By iiris-kukka - 5.4.2011
Mulla meni maku Tuuli Matinsaloon kun se mainostaa telkkarissa niitä jugurtteja (?)... Kasvavat lapset tarvitsevat kalsiumia... Höh, minkähänlainen lisäainekuorma siinä tuotteessa tulee sitten kyytipoikana?
|
By mumimyy - 5.4.2011
Toinen asia mikä tuli mulle vastaa. Veljen vaimo soitti siinä puhuttiin tunti niitä näitä jossakin vaiheessa juttu meni mehuihin tiedän että sillä on paljon marjapuskia sanoi mulle ettei ole juurikaan marjo kerännyt kun ostaa kaupasta mehut kun niissä ei ole lisäaineitakaan lapsenlapset tykkää näistä kaupan mehuista mä että mitä kyllä niissä kaupan mehuissa on vaikka mitä aineita sitten selostin että oma keitetty mehu ei säily pöydällä lämpöisessä kovinkaan kauan kun käy tai tulee hometta kaupan mehu saa olla vaikka kuinka kauan eikä tuu miksikään vaikka mehuun laitta atamonia ja keittää hyvin ja laittaa kuumin pulloihin niin pilaantuu se silti.
Näin niitä ihmisiä viedään kuus ja nolla mainoksilla ja tervelisyydellä.
Olin ihan pikku tyttö kun tuli ekat jugurtit valion mansikka oli sellainen neliskanttinen purkki ei se ollut makiaa vaan hapanta nyt yksikään jugurtti ei ole hapanta vaan makeeta siittä jugurtista tykkäsin nyt ostan partajugurtia ja laitan marjoja pakkasesta tai hedelmiä joukkoon väliin leseitä tai siemeniä
|
By Kreeta-Eulaalia - 5.4.2011
Makeita ovat tainneet jogurtit olla jo 1980 ja -90-luvun taitteessa. Kävin silloin Kreetalla ja siitä saakka aina haaveillut sellaisesta jogurtista, jota siellä sai, Onneksi nykyään saa "huivimummoa", johon voi itse laittaa marjat joukkoon.
|
By mumimyy - 5.4.2011
Niin taisivat olla silloin jo makeita.
Yritin etsiä kuvaa sittä valion ekasta jugurtista eka kerran sitä söin kun olin alta 10v ennen -70 lukua no enpä löytänyt
|
By Kreeta-Eulaalia - 5.4.2011
No voi harmi, minäkin olisin kiinnostunut. Mun täti oli niitä ensimmäisiä jogurtteja Tampereella kehittelemässä.
|
By kastehelminen - 5.4.2011
Sen neliskanttisen mansikan kanssa on hedelmäpommi. Tykkäsin siitä ememmän kun mansikoita sai syödä aina omalta pihalta mielin määrin ja ne tursui jo korvista. Talvella piti olla joka päivä jälkkäriä isän tahdosta, se oli melkein aina letut ja mansikkahillo tai se kamala kutusoppa. Tietääkö kukaan mitä se muuten oli?
|
By Kurppa. - 5.4.2011
Kutusoppa on varmaan karviaismarjakiisseliä.
|
By kastehelminen - 5.4.2011
Jep. Vieläkin puistattaa.
|
By Oulunseudulta - 10.4.2011
Sain allergisen reaktion Valio Olo-jogurtista. Siinä oli käytetty jotain outoa väriainetta, siitä se varmaan tuli. Ei onneksi kovin paha mutta kierrän nuo jogurtit varuilta kaukaa.
|
By mumimyy - 10.4.2011
kutusoppa on varmaan helmivelliä. Mä muuten tykkäsin siittä helmivellistä äiti ei sitä koskaan tehnyt mutta aina kún menin mumulle asui samassa pihassa mun serkun perhe ja pyysin sitä serkun vaimoa tekeen kutuvelliä
|
By mumimyy - 10.4.2011
Ensin tuli valoilta mansikka jugurtia ja sitten hedelmäjugurtti.
Se purkki oli jännä oli kova muovinen se ylä osa sitten se kuppiosuus oli vetelä lötkö venytetty siittä ylä reunasta ja siinä oli pahvi reunus sen ala osan ympärillä pitämässä sitä pystyssä
|
By Humulus - 11.4.2011
Yle: Puolukasta löytyy viisi E-koodia
Ei se, että jollekin aineelle on annettu E-koodi tee siitä automaattisesti haitallista tai peräti myrkyllistä.
|
By Kreeta-Eulaalia - 11.4.2011
Juuri tuon takia en tykkää koodeista, koska niistä ei sitten yhtään tiedä mitä ne oikeasti on, ellei ole lista mukana. Enpä silti tiedä, josko niitä oikeita nimiäkään sen paremmin aina tunnistaisi. Toisaalta, mitä siitäkin sitten pitäisi ajatella, jos luonnollista ainetta on pantu luonnottomaan paikkaan. Ensimmäisenä tulee mieleen juomat, joihin on pantu terveyttä edistäviä aineita, joita kyseisessä tuotteessa ei luonnostaan olisi ehkä ollenkaan tai ainakin hyvin vähän.
|
By Weikko - 11.4.2011
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Jauhettua+maksaa+ja+raakaa+kananmunaa+lasten+terveydeksi/1135265285495
|
By Kreeta-Eulaalia - 11.4.2011
Todellakin! Olen minäkin joutunut 70-luvulla leseitä syömään, mutta ei ne olleet edes pahoja.
Siitä kouluruokahössötyksestä vielä: jossain taisi olla tieto, että sitä natriumglutamaattia oli lisätty peräti kahteen eri ruokalajiin jossain Hkin koulussa. Ja siis ilmeisesti myös suolaa on pitänyt laittaa tilalle niihin kahteen eri ruokalajiin. Aika valtaisat ojat ja allikot. On tämä media hauska, kun ei se saa asioita sanottua oikein kerralla, kun pitää aina joku kohu ensin järjestää. Vaikka onhan se tietysti hyvä ajoissa puuttua asioihin, ennen kuin karkaavat vallan käsistä.
|
By Paulastiina - 11.4.2011
On niin suhteellista se, mikä on joutumista ja pakkoa, mikä ei. Mä tykkäsin 60-luvulla siitä appelsiin-kananmunacocktailista, mutta ei ole vuosikymmeniin tullut enää tehtyä. Aamupuuron, jos sellaista laittelen, teen pelkistä luomulaatuisista kauranleseistä ja niitä lisään myös maustamattomaan jogurttiin omien marjojen kera.
|
By Kurppa. - 11.4.2011
Niin miekin. Äityli puristi appelsiinista mehun, siihen hunajaa, vatkattua kananmunaa ja välillä pikkasen konjakkiakin. Ei paha.
|
By mumimyy - 11.4.2011
Mulle vaikka on 60 luvun lapsi tää teidän kanamuna juttu ihan outo miksi sitä otettiin.
Vaikka ei meille mitään appelsiini mehuja ostettu kun mehua oli omastatakkaa vaikka kuinka
|
By Kurppa. - 11.4.2011
Mie olin aika huono syömään (silloin ja vähän laihakin niin tuo juoma oli kai vahvistukseksi.
|
By Paulastiina - 11.4.2011
Appelsiinit ostettiin appelsiineina, en muista oliko valmiita mehuja silloin. Konjakkia en kyllä saanut enkä hunajaakaan, mutta ripauksen sokeria kumminkin. Joskus taisi olla vain se sokerin kanssa vatkattu muna, ehkä pienen maitolirauksen kanssa. Ja mä oon kyllä 50-luvun lapsi ja 60-luvulla täytin jo 10 kokonaista vuotta. Taisi olla 60-luvun loppupuoliskoa tuo muna-aika.
|
By Heksu - 11.4.2011
Mullakin on lapsuudenmuisto siitä, kuin isä hirveällä kiireellä (tekiköhän kahta työtä tai jotain) sotkotti raakoja kananmunia lasiin ja joi niitä muka päivän ateriaksi. Toinen vastaava oli uusia perunoita, maitoa, voita ja sipulinvarsia sekaisin ja "pikakeittona" mukista Joka kuulostaa paljon paremman makuiselta kun ne egut.
|
By Paulastiina - 11.4.2011
Tuo perunajuttu on maittava ja nopea, mä käytän vieläkin tuollaisia pikaruokia
|
By iiris-kukka - 11.4.2011
Minä en saanut syömättä kouluun lähteä ja jos ei muuta ehtinyt, niin äiti sekoitti tehosekoittimellä kaks kananmunaa, maitoa ja sokeria. Ei se mitään pahaa ole, ei kyllä mitään erikoisen hyvääkään. Tämä oli joskus 60-luvulla.
|
By Weikko - 12.4.2011
En oo raakaa kananmunaa ikinä syönyt eikä kuullosta yhtään innostavalta ruokalajilta. :-/ Talkkunasta syntyy pikaruokaa.
|
By Paulastiina - 12.4.2011
Edes kakkutaikinaako ikinä syönyt tai edes maistellut??? Monesta mukavasta on Weikko vaille jäänyt
|
By Weikko - 12.4.2011
He, he. Lähinnä tarkoitin sellaisenan tai missään, missä suurin osa olisi raakaa kananmunaa. Faija joi raaan kananmunan suoraan kuresta, mutta se oli hänen bravuurilajinsa. Muistaakseni silloinkin puhuttiin salmonellavaarasta ja viime ruoanlaittokurssillakin, millä tehtiin pashaa, oli erityisohje kananmunan käsittelyyn salmonellan välttämiseksi. Kurssin järjestäjällä vastuu painoi. ;-)
|
By jutikka - 12.4.2011
Lapsuudessa tyhjennettiin munia imemällä, että saatiin kuoret, jotka maalattiin,pääsiäiskoristeiksi.
|
By Weikko - 12.4.2011
Niinpä! Meillä sitä kutsuttiin hiukan siistimmin juomiseksi, ei imemiseksi.
|
By tagetes - 12.4.2011
Meillä kyllä puhallettiin munat tyhjiksi ja käytettiin sit sisus leivontaan.
|
By Jadetsu - 12.4.2011
Minolen kans puhaltanu märskeet munasta pois
|
By Kreeta-Eulaalia - 12.4.2011
Mulle on pienenä syötetty jotain valkosuklaan tapaista huonon syömisen takia, mitä lieni, jääkaapissa sitä sälytettiin, eikä saanut kuin määrä annoksen päivässä. Hyvää oli. Oikeastaan en ole ihan varma miksi sitä piti syödä, olen ollut aika pieni silloin.
|
By jutikka - 12.4.2011
Mun muistaakseni se oli nimeltään jekovit, se valkosuklaan tapainen
|
By Kreeta-Eulaalia - 12.4.2011
Ahaa, olisiko siinä sitten ollut D-vitamiinia. Voisin sitä vitamiinia kyllä nytkin paremmin muistaa syödä, jos vaan valkosuklaana tarjottaisiin .
|
By Viippu - 12.4.2011
Meillä on Jekovit d-vitamiinitippoja. Sanasolia annan tytölle, jotta hänen ruokahalunsa paranisi.
|
By Kreeta-Eulaalia - 12.4.2011
Tämä taas muuten sopi siihen, mitä tuolla aiemin kirjoitin: suklaa nyt ei kovin luonnolliselta vitamiinilähteeltä vaikuta. Tässä tietysti syy kauheaan suklaan tarpeeseeni: mun elimistölleni on pienenä opetettu, että suklaasta niitä vitamiineja saa!
|
By Jatuuli - 12.4.2011
Muistaakseni juuri se Jekovit-suklaa sisälsi D-vitamiinia.
|
By mai-lee - 18.4.2011
lienee uusi sivusto; onkohan hyödykäs?
|
By Viherpiiperö - 18.4.2011
Tuohan on kiinnostava sivusto. Mä olen ruvennut kiinnittämään ravintooni toden teolla huomiota, ostan jo kohtalaisesti luomutuotteita (pääosin ruisleipää, porkkanoita ja kermaa), sekä olen vähentänyt ainakin puolella karkin syöntiä, purukumia en syö enää kuin nimeksi. Bongasin Aino -jäätelöstä kymmentä lisäainetta, joten jäätelön käyttökin väheni. (Ostin kyllä erilaista jäätelöä, jossa on ainakin osittain luonnollisia ainesosia, sitä syön varmaan silloin tällöin- jäätelön käyttöä en voi lopettaa kokonaan ) Pyrin suosimaan ei-marinoituja lihoja, olen korvannut salaatinkastikkeen balsamicolla (jossa siinäkin on kyllä lisäaineita), sekä lopettanut liki kokonaan esim. leikkeleiden syömisen. Olen myöskin huomannut, että syön enemmän kasviksia, ja keskimäärin yhden porkkanan päivässä. Huolehdin tietenkin monipuolisesta ruokavaliosta, eikä mikään ruoka-aine ole jäänyt pois, lihaakin syön, vaikka marinoitua, jos muuta vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Koulussa syön ihan normaalisti, siellä en karsi mitään. Tunnen voivani paremmin, kun lisäaineiden syöminen on laskenut mulla liki puoleen. Ja ruuan määrästä en karsi, syön terveellistä ruokaa niin paljon, kuin jaksan.
|
By tagetes - 19.4.2011
Ja jäätelöä on nykyaikana (kun on pakastimet) tosi helppo tehdä itse: http://www.dansukker.com/fi/Teemat/SESONKIHERKUT/Kes%C3%A4/Tee_itse_j%C3%A4%C3%A4tel%C3%B6%C3%A4.aspx Tossa nyt esimerkiksi on hyviä ohjeita.
|
By mai-lee - 12.2.2012
kolikolla on ainaki kaksi puolta? - tämä ja tämä
eikä tätä saa unohtaa-> ...suurin ongelma suomalaisten ruokavaliossa on ylensyönti sekä liiallinen puhtaan sokerin ja liian vähäinen ravintokuidun saanti. "On helpompi syyttää kaikesta lisäaineita kuin miettiä omaa vastuuta."
|
By PirjoA - 12.2.2012
Eilen olin Ylöjärvellä eräässä aika isossa kaupassa, jossa joku maistatti ja esitteli/kauppasi jotain uutta tai uudistunutta leikkelettä ja lenkkiä. Kovasti mainosti ettei siinä ole natriumglutamaattia, minä taisin olla ilkeä, kun siinä sanoin asiakkaiden kuullen juuri tuosta mai-leen linkittämästä jutusta, että ei se oikeasti ole niin vaarallista ainetta ). Lopulta tulimme siihen tulokseen jopa sen edustajan kanssa että mainoskikka, johon ihmiset menevät täysillä mukaan!
(Meillä on aromisuolaa kaapissa jota käytän ja en todellakaan osta tuotteita sen mukaan onko siinä natriumglutamaattia tai ei!)
Ei sitten sais syödä esim tomaattiakaan!
Ja kiinalainen ruoka on todella hyvää, muutaman kerran vuodessa käydään kiinalaisessa syömässä.
|
By MoonRiver - 12.2.2012
Ja minusta kaikista parasta tässä on se, että jokaisella on kuitenkin oma vapaus valita välttääkö lisäaineita, vai käyttääkö niitä. Näin on hyvä. Kamalaa olisi, jos menisi oma valinnanvapaus.
|
By Tuomipihlaja - 12.2.2012
Minua ei tuon Heinosen ajatukset vakuuttaneet ollenkaan. Vaikka niitä lisäaineina käytettäviä aineita onkin porkkanassa ja muissa terveelliseksi katsotuissa ruuissa, niin ei se sitä todista, että ne samat aineet vielä omasta yhteydestään eristettynä ja aivan toisaalle tungettuna olisivat edelleen terveellisiä. Porkkana voi olla kokonaisuutena terveellinen, mutta siitä erikseen eristetyt aineosat eivät sitä enää valttämättä ole.
|
By anita - 12.2.2012
Mun on aika vaikea luottaa professoriin, joka sanoo, että einekset ja valmisruoat on ok.
|
By Rosmariini&Timjami - 12.2.2012
Minunkaan järkeen ei mene se että väitetään jonkun lisäaineen olevan turvallista koska se esiintyy jossain muuallakin. Tyyliin puolukan bentsoehappo on siellä luonnostaan se ei ole -lisättyä- .
Totta on että moni ns. Lisäaine on ihan ok ja puolustaa paikkansa, tosi moni ei. Mediassa ne aina niputetaan ja se on pahasta.
Samoin ärsyttää semmoinen asioiden kiertely. Ei lisättyä sokeria MUTTA sen sijaan keinotekoisia makeuttajia senkin edestä
Light on mielestäni varsinainen kirosana 
|
By iiris-kukka - 12.2.2012
http://www.studio55.fi/lahipiirivoimavarana/artikkeli.shtml/1268217
http://www.studio55.fi/lahipiirivoimavarana/artikkeli.shtml/1268220/lisaaineiden-tunnistaminen-elintarvikkeista-on-haastavaa
|
By Tuomipihlaja - 12.2.2012
Biologian näkökulma porkkanaan on toinen kuin kemian. Heinosen reduktionistinen (= pistää homma palasiksi ja luulla ymmärtävänsä luonnon kokonaisuuden toimintaa, vaikka tuntee vain toisistaan erotettuja palasia) näkemys tiedemaailmassakin on jo melko vanhakantainen, mutta edelleen siis kuitenkin hyvin vallitseva.
Biologiassa organismin (vaikka porkkanan) kokonaisuutta ei voi ymmärtää vaikka kuinka tuntisi sen kaikki palat. Vielä vähemmän voi varmaan sanoa palojen toiminnasta jossain muualla. Molekyylitason tiedosta ei voida päätellä kaikkea solutason toimintaa. Solutason tiedoista ei voi päätellä kaikkea elinten (tai kasvissa solukoiden) tason toimintaa jne.
|
By LawrenceLimburger - 17.2.2012
Viime syksynä jouduin ihan kohteliasuuden vuoksi syömään muutaman valmisruoka-annoksen. Kahtenä päivänä ensin kieltäydyin, mutta sitten en enää voinut.
Oli sellaisia mikroannoksia, lihaa ja toisessa versiossa kalaa. Kaikkea sitä joutuu tekemään, ettei loukkaisi jonkun tunteita. Oli uskomattoman pliisun makuista. Tämän lounaan jälkeen, ensimmäisellä kerralla, aloin voida pahoin, ja loppupäivä oli yrjön pidättelemistä. Rupesi ottamaan pattiin kun en kuitenkin kieltäytynyt. Pari muuta kertaa sitten olikin jo helpompia. Varmaan siksi kun oli jo tätä "äklöä" kerran syönyt, niin oli sellainen mieliala, että antaa sitten mennä kerralla pohjille, kun on kerran alettu tälle "turmiolan" Tommin tielle!
|
By Kurppa. - 17.3.2012
Tällaista tietoa hormoniruuasta.
|
By Nuu - 24.10.2019
Mua jo hiukkasen ahdistaa se palmuöljy. Yritän valita valmisteita joissa sitä ei ole. HYVIN hankalaa, ellei mahdotonta. Nyt taas törmäsin siihen parisen päivää sitten kun nopsaan marketin hyllystä olin hakemassa kahvipöytään jotain viemistä. Eihän se kovin nopsaan sitten käynyt kun sisältöjä tavasin ja kaikista sitä palmuöljyä tuntui löytyvän. Pakko oli kiireessä joku kahvipulla sitten vaan napata vaikka palmuöljyä siinäkin oli käytetty. Ainakin yksi kaadettu palmu sitten on taas mun omatunnolla. Pitäis varmaan kaikki tehdä itse välttyäkseen tuoltakin riesalta, mutta taitais olla pisara valtameressä. Onneks en usein pullia ja keksejä ostele, mutta kyllä ne markettien hyllyt tyhjenee jokaisessa maassa aika nopsaan tahtiin 
|
By mummi - 24.10.2019
Viime vuona järkytyin, kun huomasin vinernugassa olevan palmuöljyä. OLin niitä ostanut jaettavaksi jouluna. Nyt lopetin. Brumbergin tryffeleissä ja budabestissä ei tietääkseni ole palmuöljyä. Pitää ennen joulua lukea tarkkaan tuoteselosteet suklaaostoksilla.
|
By Ohvakukka - 24.10.2019
Jos katsoo kaupan keksihyllyä niin eipä taida sieltä löytä mitään ilman palmuöljyä. Samoin levitteet, ainut on oivariini missä ei ole palmuöljyä ja ehkä joku muu missä on voita isoin osa. Jätskiä sentään löytyy ilman palmuöljyä.
|
By Nuu - 24.10.2019
Aika järkyttävää ! Vain muutokset ihmisten ajatuksissa ja ostotottumuksissa voi saada aikaan muutoksen tuohon. Jostain pitäis nousta iso haloo asiasta ja sitä kautta ehkä sitten muutoski olis mahdollinen. Muuten ei, eikä muutaman ihmisen valinnoilla mitään muutosta tule. Nuorempana olisin ehkä voinut tarmolla asiaan tarttua, nyt ei enää energiaa riitä sellaiseen valtavaan rupeamaan. Jäljelläolevat ylimääräiset paukkuni keskitän eläinten hyvinvointiin. Valintoja, valintoja...
|
By miraemmi - 25.10.2019
Palmuöljy ja riisi ja soija ...tutustukaa valmistusprosessiin ja ennenkaikkea viljely ja tuotteen matkaan tänne ? Meillä nämä on boikotissa..
|
By Kurppa. - 25.10.2019
Ajattelin ettei käyttämissäni elintarvikkeissa ole palmuöljyä, mutta leivonnassa käyttämässäsi margariinissa sitä on. Täytyy olla tarkempi tästälähdin.
|
By mai-lee - 25.10.2019
+xAjattelin ettei käyttämissäni elintarvikkeissa ole palmuöljyä, mutta leivonnassa käyttämässäsi margariinissa sitä on. Täytyy olla tarkempi tästälähdin. nimimerk sohvakukan eilisestä viestistä "Samoin levitteet, ainut on oivariini missä ei ole palmuöljyä ja ehkä joku muu missä on voita isoin osa." en ole pitkään aikaan enää jaksanut tihrustaa pienellä präntillä painettuja tekstejä; tartun suosiolla oivariinirasiaan...
|
By Filopator - 25.10.2019
Soijan syöntiä en ole koskaan oikein käsittänyt, kun sitä "myrkkyä" ei siitä ihan täydellisesti edes pois saada. Puhumattakaan valtavista viljelmistä, joiden kasvuoloista ja kasvatustavoista ei voi varmana mennä sanomaan juuta eikä jaata, vaikka mitä kerrottaisiin. Ja saako se viljelijä muutakin kuin verta, hikeä ja kyyneliä, kaiken voiton valuessa jollekin isolle taustapirulle.
|
By Nuu - 25.10.2019
Nää on asioita joita on hyvä miettiä, ainakin niin että tiedostaa sen miksi jotain ainesosaa olis hyvä välttää. Jos ei oo sisäistänyt tietoa niin ei oo syitä tehdä valintoja. Minä varmaan oon aikalailla vähällä tiedolla yleisesti ottaen, mutta yritän selvitellä asioita.
|
By valtsu - 26.10.2019
+xMua jo hiukkasen ahdistaa se palmuöljy. Yritän valita valmisteita joissa sitä ei ole. HYVIN hankalaa, ellei mahdotonta. Nyt taas törmäsin siihen parisen päivää sitten kun nopsaan marketin hyllystä olin hakemassa kahvipöytään jotain viemistä. Eihän se kovin nopsaan sitten käynyt kun sisältöjä tavasin ja kaikista sitä palmuöljyä tuntui löytyvän. Pakko oli kiireessä joku kahvipulla sitten vaan napata vaikka palmuöljyä siinäkin oli käytetty. Ainakin yksi kaadettu palmu sitten on taas mun omatunnolla. Pitäis varmaan kaikki tehdä itse välttyäkseen tuoltakin riesalta, mutta taitais olla pisara valtameressä. Onneks en usein pullia ja keksejä ostele, mutta kyllä ne markettien hyllyt tyhjenee jokaisessa maassa aika nopsaan tahtiin  Kultarypsi levitettä käytämme, palmuöljy on siinäkin kovetteena, muoks. tutkin kotona silmälasien kanssa ja netistä tuoteselostetta: kestävän kehityksen mukaisesti tuotettu ja sertifioitu palmuöljy. Viljelytapa ei tee terveellisempää palmuöljystä, määrän täytyy olla pieni koska sydänmerkkituote, palmuöljyn määrää ei kerrota. Uhosin turhaan, että tämän rasian jälkeen korvaan vegaanivapaalla, ehtoo voeta sano entinen emäntä. Oliiviöljy, ruisleipä ja kylmäsavulohi, yhdistelmänä kirkuu korviini. Tänään tarkistin jokaisen ostamani tuoteselosteen Ei ollut kaurakorpkuissa eikä näkkärissä. Kaskenpoltto sademetsissä öljypalmuviljelmien tieltä on mulle se tärkein syy välttää. Hirvittävän näkyistä jälkeä eläinet ja hyönteiset katoaa ja kitkerä savu himmentää auringon, katku kirveltää kurkkua. Siellä pitäisi miljoonien elää savussa.
|
By Kurppa. - 26.10.2019
Voita ja oiva- tai vilmariinia käytän muuten, mutta leivonnassa olen käyttänyt margariineja. Siirryn nyt niissäkin voihin. Onneksi lempisuklaassa siitä ei puhuttu
|
By miraemmi - 26.10.2019
Koviin rasvoihin lukeutuva ulkomaantuonti tavara on myös kookosöljy jota ripsitään sinne sun tänne tuotteisiin..minä toki käytän kylmäpuristettuna jalkapohjiin mut en enää, oliiviöljy saa tuurata sitäkin.
|
By miraemmi - 26.10.2019
Me ollaan tietoisesti alettu suosimaan lähiruokaa ja käsilaukussa suurentavat rillit et nään tuoteselosteet ja aika moni suosikki on jäänyt hyllylle, ehkä tulee näkymään vyötäröllä koska herkkuosastolla eniten myrkkyjä..
|
By tönönvahti - 26.10.2019
Tutkin omat ruokaostokseni ja flora levite ainoa missä sanotaan olevan palmuöljyä. Voihin en vaihda. Olen leiponut yli kymmenen vuotta jo rypsi/rapsi öljyllä. Kaikki valmiit torttutaikinat näkyy sisältävän tuota palmuöljyä. Kuinkahan moni jättää tortut paistamatta? Aikamoista väistelyä tuon ruuan kanssa jos on jo väistelyä sairauden takia. Sittä kun esim. meillä molemmilla eri ruuat kartettavana niin eipä siinä hyvin kummaa sorttia jäljelle jää jos samasta padasta syödään.
|
By miraemmi - 26.10.2019
+xTutkin omat ruokaostokseni ja flora levite ainoa missä sanotaan olevan palmuöljyä. Voihin en vaihda. Olen leiponut yli kymmenen vuotta jo rypsi/rapsi öljyllä. Kaikki valmiit torttutaikinat näkyy sisältävän tuota palmuöljyä. Kuinkahan moni jättää tortut paistamatta? Aikamoista väistelyä tuon ruuan kanssa jos on jo väistelyä sairauden takia. Sittä kun esim. meillä molemmilla eri ruuat kartettavana niin eipä siinä hyvin kummaa sorttia jäljelle jää jos samasta padasta syödään. Eihän kenenkään tarvia väistellä palmuöljyä jollei tahdo mutta pientenlasten äidit ja mummat ehkä voisi kuitenkin välttää mahdollisuuksien mukaan syöpää aiheuttavia aineita. .. lehtevän torttu taikinan saat kun kaulit väliin lisää voita..käännä ja kauli ja lisää kerroksittain ohuelti voita. Olen itse ammatikseni leiponut ja voitaikina on tehtävissä itsekkin mut meitsi tekee jouluna mielummin normi pullaa jossa luumuhilloa välissä ja nyt omaa luumuhilloa.. Ollessani lastentarhan keittiössä kauan kauan sitten pienen ajanjakson oli siellä lapsi erikoisruokavaliolla ..ei lisäaineita - syöpä oli leikattu 3 vuotiaalta. Kuinka paljon nyky lapsi syökään enempi kaikkia myrkkyjä ??
|
By tönönvahti - 26.10.2019
+x+xTutkin omat ruokaostokseni ja flora levite ainoa missä sanotaan olevan palmuöljyä. Voihin en vaihda. Olen leiponut yli kymmenen vuotta jo rypsi/rapsi öljyllä. Kaikki valmiit torttutaikinat näkyy sisältävän tuota palmuöljyä. Kuinkahan moni jättää tortut paistamatta? Aikamoista väistelyä tuon ruuan kanssa jos on jo väistelyä sairauden takia. Sittä kun esim. meillä molemmilla eri ruuat kartettavana niin eipä siinä hyvin kummaa sorttia jäljelle jää jos samasta padasta syödään. Eihän kenenkään tarvia väistellä palmuöljyä jollei tahdo mutta pientenlasten äidit ja mummat ehkä voisi kuitenkin välttää mahdollisuuksien mukaan syöpää aiheuttavia aineita. .. lehtevän torttu taikinan saat kun kaulit väliin lisää voita..käännä ja kauli ja lisää kerroksittain ohuelti voita. Olen itse ammatikseni leiponut ja voitaikina on tehtävissä itsekkin mut meitsi tekee jouluna mielummin normi pullaa jossa luumuhilloa välissä ja nyt omaa luumuhilloa.. Ollessani lastentarhan keittiössä kauan kauan sitten pienen ajanjakson oli siellä lapsi erikoisruokavaliolla ..ei lisäaineita - syöpä oli leikattu 3 vuotiaalta. Kuinka paljon nyky lapsi syökään enempi kaikkia myrkkyjä ?? No eikös se tuo voi ole sitä pahinta myrkkyä? 😏 Oliiviöljykin on milloin huono valinta ja milloin hyvä. Riippuu ihan tutkijasta. Kotimaista ainakin taitaa vähemmän olla.
|
By Rapunzel - 26.10.2019
Keksihylly on varmaan pahin palmuöljyn kannalta. Fazer on pilannut Geishan ja monet muut suklaansa tuolla, onneksi sininen on vielä välttynyt palmuöljyttämiseltä.
Vaikeaa on syöminen nykyään kun tieto lisää tuskaa ja eilisen suositus on tämän päivän pahis. Valmisruokia en juuri syö muutenkaan, mutta jo moni puolivalmis sisältääkin kaikkea ei-toivottua (kuten nuo valmistaikinat joihin joskus tulee sorruttua).
|
By Kurppa. - 26.10.2019
Tarkistin tänään Lidlin rasvat. Voita ja Vilmariinia nyt enää ostan.
|
By Ohvakukka - 26.10.2019
Benecolissa on palmuöljyä ja levitteen tarkoitus on alentaa kolesterolia. :/
|
By Ohvakukka - 26.10.2019
Söin valmisruokaa tänään, sitä äitien tekemää kirjolohikeittoa. Toinen kerta kun söin ja hyvää oli mutta annos niin pieni että nälkä jäi.
|
By Nuu - 26.10.2019
+xTarkistin tänään Lidlin rasvat. Voita ja Vilmariinia nyt enää ostan. Oivariini ja Lidlin Vilmariini taitaa olla aikalailla yksi-yhteen ? En ollut ennen kuullutkaan Vilmariinista. Tsekkasin äsken ja sen nimi tulee Lidlin mukaan Lidlin tuotepäällikön (?) Vilman nimestä
|
By valtsu - 26.10.2019
+xKeksihylly on varmaan pahin palmuöljyn kannalta. Fazer on pilannut Geishan ja monet muut suklaansa tuolla, onneksi sininen on vielä välttynyt palmuöljyttämiseltä. Vaikeaa on syöminen nykyään kun tieto lisää tuskaa ja eilisen suositus on tämän päivän pahis. Valmisruokia en juuri syö muutenkaan, mutta jo moni puolivalmis sisältääkin kaikkea ei-toivottua (kuten nuo valmistaikinat joihin joskus tulee sorruttua). Keksihylly vieläkin pahempi on saippuahylly. Mäntysuopa ei kai palmuöljyä sisällä, mutta kaikki muu. Palmolive saippua on kai jo Suomi, sauna ja sisu listallakin. Juu, eivät ole syötävää saippuat, eikä suuta enää saippualla pestä. Puhtaus on silti puoli ruokaa. Jos ei voi syödä enää mitään mistä tulee varjo, niin millä voi pestä kätensä, jotta sitä valmisruokaa voi syödä.
|
By Kurppa. - 26.10.2019
Onneksi tulee tehtyä keksit ja saippuat itse
|
By valtsu - 27.10.2019
Iltalehdessä artikkeli, marjajogurtit sisältävät niin vähän marjoja, ettei sillä ole mitään merkitystä. Esim vain 4 % marjoja. Esim mustikkaa kahden desin purkissa olisi vain kaksi teelusikallista. Maustamattomaan jogurttiin laitan aamuisin marjoja pakasteesta vähintäin puoli desiä, sokeria en käytä.
Kultarypsi pakettia tutkin kotona hyvässä valossa puhtain silmälasein ja netistä tuoteselostetta. Palmuöljy on siinäkin kovetteena: kestävän kehityksen mukaisesti tuotettu ja sertifioitu palmuöljy. Viljelytapa ei tee terveellisempää palmuöljystä, mutta määrän täytyy olla pieni koska on sydänmerkkituote, palmuöljyn määrää ei kerrota. Luotttamustani lisäisi, jos määrä prosentteina olisi edes netistä löydettävissä. Suomessa kasvatettu rypsi on tärkein syy miksi käytän. Maistuu mielestäni maukkaammalta kuin moni muu levite, johtuu varmaan tottumuksesta. Onhan se kolme kertaa halvempaakin kuin esim Benocol, kolesterolin alentamisen tarvetta ei ole tässä huushollissa. Kyllä oikealle voillekin annan pisteet, kalan paistoon ja sienisoosiin ehdoton juttu.
|
By tönönvahti - 27.10.2019
+xIltalehdessä artikkeli, marjajogurtit sisältävät niin vähän marjoja, ettei sillä ole mitään merkitystä. Esim vain 4 % marjoja. Esim mustikkaa kahden desin purkissa olisi vain kaksi teelusikallista. Maustamattomaan jogurttiin laitan aamuisin marjoja pakasteesta vähintäin puoli desiä, sokeria en käytä. Kultarypsi pakettia tutkin kotona hyvässä valossa puhtain silmälasein ja netistä tuoteselostetta. Palmuöljy on siinäkin kovetteena: kestävän kehityksen mukaisesti tuotettu ja sertifioitu palmuöljy. Viljelytapa ei tee terveellisempää palmuöljystä, mutta määrän täytyy olla pieni koska on sydänmerkkituote, palmuöljyn määrää ei kerrota. Luotttamustani lisäisi, jos määrä prosentteina olisi edes netistä löydettävissä. Suomessa kasvatettu rypsi on tärkein syy miksi käytän. Maistuu mielestäni maukkaammalta kuin moni muu levite, johtuu varmaan tottumuksesta. Onhan se kolme kertaa halvempaakin kuin esim Benocol, kolesterolin alentamisen tarvetta ei ole tässä huushollissa. Kyllä oikealle voillekin annan pisteet, kalan paistoon ja sienisoosiin ehdoton juttu. Nuo marjajogurttit, rahkat ym. on kyllä ihan huijausta. En todellakaan sorru moisiin. Omasta pakastimesta sotken rahkan marjat ja veikkaisin että noin puolet on kumpiakin.
Minä paistan kalat isännälle juoksevalla floralla ja käytän sitä muuhunkin paistamiseen jos tarvetta. Voita ei vaan meidän talouteen tule. Ite söin jo kotona ollessa paljasta leipää, en vaan tykänny voista vaikka sitä ne muut käytti. Siskoni kyselee aina ruokaohjeitani eikä usko että niissä rasva on korvattu meillä rypsi/rapsi öljyllä tai tuolla juoksevalla floralla paistaessa.
|
By välke - 27.10.2019
Suklaissa tietenkin palmuöljyn lisäksi kaakaon viljely on aika kestämätöntä sekä eettisesti, että ekologisesti. Mahdollisimman reilua kannattaa valita siinäkin (mun suosikkisuklaa on Tonys chocolonely manteli-suola). Fazer ei käsittääkseni ole raottanut edelleenkään omien suklaittensa alkuperää?
Jos haluaa boikotoida soijanviljelyä, niin kannattaa ottaa se lihansyönnissä huomioon, lihakarjan rehuksi kasvatetaan maailman soijat. Aika mitätön osa näistä pavuista menee esim. soijakastikeeseen tai tofuihin.
|
By Rapunzel - 27.10.2019
Tuo Tonys chocolonely onkin tosi hyvää suklaata (eettisyyden lisäksi).
|
By miraemmi - 27.10.2019
Emme ole 100% EHDOTTOMIA mutta koetamme suosia lähiruokaa ja lähituotantoa ja mahdollisuuksien mukaan emme osta palmuöljyä enkä voitele jalkojani enää kylmäpuristetulla kookoksella vaikka hyvää onkin..tosi tarkkana joutuu oleen boikotti aatteen kanssa.. mut lyön vetoo et se poistuu kun porukka ei osta..naudanlihatiskikin on aika onnetoinen nykyään..katsokaa vaikka prismalla.
|
By miraemmi - 28.10.2019
+x+x+xTutkin omat ruokaostokseni ja flora levite ainoa missä sanotaan olevan palmuöljyä. Voihin en vaihda. Olen leiponut yli kymmenen vuotta jo rypsi/rapsi öljyllä. Kaikki valmiit torttutaikinat näkyy sisältävän tuota palmuöljyä. Kuinkahan moni jättää tortut paistamatta? Aikamoista väistelyä tuon ruuan kanssa jos on jo väistelyä sairauden takia. Sittä kun esim. meillä molemmilla eri ruuat kartettavana niin eipä siinä hyvin kummaa sorttia jäljelle jää jos samasta padasta syödään. Eihän kenenkään tarvia väistellä palmuöljyä jollei tahdo mutta pientenlasten äidit ja mummat ehkä voisi kuitenkin välttää mahdollisuuksien mukaan syöpää aiheuttavia aineita. .. lehtevän torttu taikinan saat kun kaulit väliin lisää voita..käännä ja kauli ja lisää kerroksittain ohuelti voita. Olen itse ammatikseni leiponut ja voitaikina on tehtävissä itsekkin mut meitsi tekee jouluna mielummin normi pullaa jossa luumuhilloa välissä ja nyt omaa luumuhilloa.. Ollessani lastentarhan keittiössä kauan kauan sitten pienen ajanjakson oli siellä lapsi erikoisruokavaliolla ..ei lisäaineita - syöpä oli leikattu 3 vuotiaalta. Kuinka paljon nyky lapsi syökään enempi kaikkia myrkkyjä ?? No eikös se tuo voi ole sitä pahinta myrkkyä? 😏 Oliiviöljykin on milloin huono valinta ja milloin hyvä. Riippuu ihan tutkijasta. Kotimaista ainakin taitaa vähemmän olla. Voi on luonnon tuote ja kotimainen ainakin toi mitä eilen ostin niin Seinäjokelaista..käytän sitä vähempi kun leivän syöntiä olen pullan ohessa karsinut.
|
By kitikat - 30.10.2019
Teen itse levitteen voista ja rypsiöljystä. Kauppareissulla ostan Lidilin valmisruokaa, saa vaan lämmittää kun tulee kotia. Samoin leivän teen itse, mitä nyt joskus ostan Tokmanin paahtoleipää, siihen olen tykästynyt. Lihan olen lopettanut melkein kokonaan, maustamatonta kanaa joskus, kalaa enimmäkseen.
|
By miraemmi - 31.10.2019
Kalkkunan tuotanto ei ole siinä määrin tehotuotantoa kuin proiskun mut ihan nykypäivää en tiedä..siihen aikaan kun setäni niitä kasvatti niin oli jopa pulaa kalkkunasta..siksi kait luulen et kun ostan kalkkunaa niin se olisi pikkuisen vähempi syntistä touhua... Parempi on vaan vähentää..nytkin tein wokkia jossa on 90% kasviksia ja sieniä..
|