eipäs-juupas talvi VII
maanantai, 8. joulukuuta 2008 oikein mukavasti ollaan juupas-puolella nyt. yöllä oli ollut -7°C. kompostorikin oli jäässä. kaksi viikkoa sitten sataneesta lumesta ei kyllä ollut jäljellä kuin tasainen koppurainen sentin vahvuinen jäinen kerros. kuin sokerikuorrutettu oli koko kylä. pehmeää, paksua, suojaavaa lumikerrosta meidän taitaa olla turha toivoakaan. myyriä/hiiriä on joka paikka täynnänsä edelleen. kolme vainaata löytyi kompostiämpärin pohjalta. olivat ilmeisesti menneet sinne lintulaudalta pudonneiden auringonkukan siementen perässä eivätkä sitten enää olleet päässeet ylös muovireunaa pitkin. ja kompostori, josta jo kerran uskoin saaneeni ne kuolemaan sukupuuttoon, oli taas kaiverrettu täyteen käytäviä. ei oikein muuta voi kuin toivoa oikein kovia pakkasia, jos edes vähän vähenisivät. kaupassa kävin tullessani ja tutun myyjärouvan kanssa jäimme suustamme kiinni. puutarhasta puhellessamme huomasimme, että toisella on paljon valkosipuliyrttiä, josta toinen ei ollut kuullutkaan ja toisella runsaasti kiinalaista ruohosipulia, jota toinen on huonolla menestyksellä yrittänyt kasvattaa. - samaa vauhtia tuli sovituksi, että toukokuussa tehdään vaihtokaupat:-) + Kommentoi (5 kpl)
[riviä: 1kpl, [kt] sivu: 1] |