mai-leen tarinointia kateviljelystä/ehkä myöhemmin muustakin
*tallenna* aiheutti errorin. - pujon ja kristan vaikeuksia seuratessani tulin tarkistaneeksi: enää ei aiheudu erroria vaan tuo heille tutuksi tullut *otsikko - tyhjää - kommenttiloota* - loppuosaa ingressistä ei tarvitse vaihtaa:-) ihan omatekemä virhe. ei kiusaa enää kun tietää ja osaa välttää...


lasitettu parveke I
torstai, 28. helmikuuta 2008
teenpä vielä tämänkin pysyväisotsikon sekä itselle opiksi ja ojennukseksi, että ehkä jollekin toisellekin, jos joukossa on niitä, jotka voisivat ajatella ottavansa neuvon toisen virheestä eivätkä ihan jokaista asiaa halua kokea kantapään kautta.
kurpitsankasvatus-ketjussa vähän aikaa sitten kerroin, että tämä kevät on neljäs eläkeläis(keskos)kaapissani. - tuo luonnehdinta on ruotsin hannelen; siellä lasitettuja parvekkeita kutsutaan kuulemma noin. nimitys on mielestäni oikein osuva:-) - pelkkää opettelemista ovat olleet kolme kasvukautta ja ihan varmasti taas tänäkin vuonna teen pahoja mokia, vaikka en entisiä toistakaan.
zilga III-jutussa ehdinkin jo kertoa parvekkeen silloisen tilanteen. - tänään jatkoin puuhastelua. kastelin ruukun, jossa juhannusruusun viekossa kukkii nyt jo puolisentusinaa kevätkurjenmiekkaa, helmilijat ja scillat ja tulppaanit ovat vasta taimella. murattiruukku sai kevään toisen kastelun ja zilga nyt jo kolmannen tällä kertaa ihan laimealla lannoitteella lisättynä. minulla on purkin pohjalla vielä sen verran rhodolannoitetta, että täksi kesäksi riittää. mietin myöhemmn, viitsinkö ostaa lisää vai tyydynkö vain nurmikatteeseen ja/tai kananpeehen. syyslannoitusta tietenkään unohtamatta. - kuplamuovipeitteet jätin vielä paikalleen, mutta yritin kiinnitellä niitä niin, että ilma pääsee vaihtumaan.
kahdessa isossa tumman harmaassa ruukussa minulla oli viime kesänä tomaatit. syksyllä kun otin roippeet pois, ostin kaksi komeata pallokrysanteemia ja tälläsin ruukkuineen tomaatin juurakoiden jälkeensä jättämiin kuoppiin. ostokukat osoittautuivat ihan hyväksi kaupaksi. vasta nyt tämän vuoden puolella otin ne pois. odottavat paperikassissa pääsyä mökin kompostoriin.
noiden ruukkujen loppumullan kuohkeutin, lannoitin kananpeellä, lisäsin uutta puutarhamultaa säkistä. kasvualustat ovat nyt valmiina. teen niille vielä sen, mistä kurpitsankasvatus-ketjussa kirjoitin: peittelen mustalla muovilla, että on esilämmitetty paikka kylvää tomaatti, paprika (siemenet paulastiinan ketjukirjeestä, kiitos) ja basilika. kaunistushan nuo halkaistut jätepussit ruukkujen päälle levitettyinä eivät ole, mutta keino on osoittautunut tepsiväksi.
+ Kommentoi (0 kpl)



zilga III
lauantai, 23. helmikuuta 2008
keskusteluissa jo ehdin kertoa kuinka kirkkaan sininen iris minut lähes säikäytti. - suoritin sitten oikein kunnon tupatarkastuksen parvekkeella ja niin hirmuista kuin se onkin: zilgan silmut ovat viffeinä. - muratti on aivan hengissä olevan näköinen. sen viereen jätetyt kelloköynnökset olivat heittäneet henkensä, niin että kitkin nyt sitten juurakot pois. juhannusruusu pullistelee silmujaan.
noin kuukauden ehtivät kuplamuovisuojat olla ruukkujen päällä, ja nyt sitten joudun opettelemaan niiden aukomista ja kasvien tuulettelua aurinkopäivinä. kastelukin on aloitettava. ainakin murattiruukku vaikutti hyvinkin kuivalta, kun kelloköynösvainaita siitä kiskoin irti.
"talvihan" on ollut semmoinen, että minimissään pakkanen on parvekkeella käynyt -5.1°C ja sekin tapahtui jo viime vuoden puolella. tällä hetkellä lämpöä on +16.4°C lasit siirrettyinä syrjään. mihinkähän päästäisiin, jos sulkisin ne?
ps. arvatkaapa muuten, mihin suuntaan itäneet/hengissä tähän asti säilyneet ikkunalautataimet ovat kääntyneet, kun toisella puolen posottaa kirkasvalolamppu ja toisella puolen neljän lasin läpi aurinko aina kun pilvien välistä pystyy? - vaikka ilmasto lämpeneekin, niin kasveille tärkein - auringonvalo - pysyy onneksi ennallaan:-)
+ Kommentoi (2 kpl)



tietoturvaa VI
tiistai, 12. helmikuuta 2008
tietoturvapäivän kunniaksi taas muistutus, että kannattaa käydä lukemassa cert.fi-sivun uudet jutut. windows-päivitys tuli juuri tunti sitten. - firefoxin 10 reikää paikattiin jo viime viikolla.
edit 22.2. ja operan reikäisyys tukittiin eilen.
edit 2.3. spywareblasterista on 29.2. tullut uusi versio. numero on nyt 4.0
+ Kommentoi (0 kpl)



eipäs-juupas talvi VI
keskiviikko, 6. helmikuuta 2008
käytän minä nyt kumminkin tuota samaa otsikkoa, vaikka kyllä tämä talvi on jymähtänyt kohtaan eipäs. - lyttyyn painuneen katteen alla maa on nyt vihdoin pinnaltaan jäätynyt (kaksi viikkoa sitten ei vielä ollut), mutta jostain kumman syystä nyt sitten nurmikkokohdat ovat sulina. voikukkia olisi pitänyt jäädä kitkemään, mutta en sentään viitsinyt.
biolan kompostikehikossa oleva tavara on edelleen ihan sula ja vajoaa niin, että liekö keväällä mitään jäljellä, vaikka syksyllä jäi aivan täyteen (800 litraa).
köynnöshortensian ja -kuusaman silmujen lisäksi myös mustaherukan ja syreenien silmut ovat vihreinä. paljon on pakastekuivattuja alkuja odotettavissa. tekeväthän nuo kaikki uudet, mutta kasvuun lähtö kyllä viivästyy ja kasvu hidastuu, kun pitää sama työ tehdä kahteen kertaan. - ihan ei vielä pääse leipomaan raparperipiirakkaa, mutta mahtavan isot alut siinä jo oli. ranskalainen rakuuna oli aloittanut kasvun. en taaskaan muuta keksinyt kuin peitellä versoja kuivalla hiekalla, jos hieman suojaisi ja hidastaisi. helmililjojen ja scillojen lisäksi näyttivät pienet iriksetkin olevan pinnassa.
zilgat olivat kasvattaneet versojaan jo niin paljon, että purnut piti nostaa jakkaroitten alta jakkaroille tai muuten niillä olisivat niskat nurin seuraavalla kerralla käydessäni. villiviinin risutkin olivat avanneet jo muutaman silmun. kaikki 13 mummon pelakuuta ovat oikeastaan aika hyvän näköisiä, kun ottaa huomioon, mitä aikaa vuodesta eletään. tähtipelargoni on edelleen erinomaisen hieno, tuoksupelargonit saattavat selvitä vielä loppu"talvestakin", enkelipelargoni on mennyttä. - muratti on upea ja sinisarjakin kohtuu hyvässä kunnossa.
kuukauden verran kun odottelee, pääsee mullanvaihtoon ja sitten maaliskuun lopulla ensimmäiset kylvöt mökilläkin.

+ Kommentoi (0 kpl)




[riviä: 4kpl, [kt] sivu: 1]
mai-lee
hki/vantaa, Ib/II ,
”ei elämästä selviä hengissä…
- blogi -
tvs:n kuvan vaihdoin jo aikapäiviä sitten, mutta en tätä tekstiä näköjään:-) tuossa avatar-kuvassa on neljä tärkeintä: katettu kasvimaa, valmis kompostimulta, muhimassa oleva komposti (piilossa) ja biolan-kompostori, johon uutta kerääntyy... vaihto taisi onnistua? uusikin vaihto onnistui:-)
 
Arkisto:
2017
4 (1 kpl)

2016
1 (1 kpl)

2015
12 (1 kpl)
10 (1 kpl)
5 (2 kpl)
4 (1 kpl)
3 (1 kpl)
2 (1 kpl)
1 (1 kpl)

2014
6 (1 kpl)
5 (2 kpl)
4 (1 kpl)
3 (2 kpl)
1 (1 kpl)

2013
12 (2 kpl)
11 (1 kpl)
10 (2 kpl)
9 (2 kpl)
8 (2 kpl)
7 (1 kpl)
5 (4 kpl)
4 (3 kpl)
3 (2 kpl)
1 (3 kpl)

2012
12 (1 kpl)
11 (2 kpl)
10 (2 kpl)
9 (1 kpl)
8 (1 kpl)
7 (1 kpl)
6 (2 kpl)
5 (4 kpl)
4 (5 kpl)
3 (5 kpl)
1 (2 kpl)

2011
12 (4 kpl)
11 (1 kpl)
10 (4 kpl)
9 (3 kpl)
8 (2 kpl)
7 (1 kpl)
6 (1 kpl)
5 (6 kpl)
4 (5 kpl)
3 (4 kpl)
2 (3 kpl)
1 (1 kpl)

2010
12 (2 kpl)
11 (3 kpl)
10 (5 kpl)
9 (3 kpl)
8 (2 kpl)
7 (3 kpl)
6 (3 kpl)
5 (6 kpl)
4 (7 kpl)
3 (3 kpl)
2 (5 kpl)
1 (2 kpl)

2009
12 (2 kpl)
11 (1 kpl)
10 (9 kpl)
9 (2 kpl)
8 (3 kpl)
7 (5 kpl)
6 (5 kpl)
5 (5 kpl)
4 (7 kpl)
3 (3 kpl)
2 (3 kpl)
1 (2 kpl)

2008
12 (1 kpl)
11 (3 kpl)
10 (2 kpl)
9 (6 kpl)
8 (1 kpl)
7 (3 kpl)
6 (6 kpl)
5 (6 kpl)
4 (3 kpl)
3 (2 kpl)
2 (4 kpl)
1 (2 kpl)

2007
12 (6 kpl)
11 (7 kpl)
10 (5 kpl)
9 (12 kpl)