lasitettu parveke II
torstai, 27. maaliskuuta 2008 yöpakkanen meni pois parvekkeelta ja kun lupailevat, ettei vähään aikaan uutta tulisi, tein taas kunnon tupatarkastuksen. - helmikuussa aloittaneet kevätkurjenmiekat kukkivat edelleen. ens scilla avasi kukkansa. helmililjoissa, jotka tapansa mukaan kasvattivat "naatit" jo melkein heti istutuksen jälkeen syksyllä, näkyy nuput. tulppaanit ovat 10+ senttisiä. uskoisin niidenkin kukkivan, kunhan on aikansa. - olen jo päättänyt, että nuo aika rötkäleiltä näyttävät helmililjat nostan ylös ja siirrän mökille. tuon sieltä tilalle muutaman ilmasipulin. niistä on enemmän hyötyä. jos talvet tätä eipäs-mallia ovat jatkossakin, saan satoa läpi vuoden. muratti oli kuplamuovinsa alla kasvattanut jo ensimmäisen pienen lehden. juhannusruusun silmut auki niin, että voi sanoa sen olevan hiirenkorvalla. - zilga on turvotellut silmujaan (ei tarvittu enää lukulaseja:-)), mutta pysynyt sentään vielä melko hillittynä. kaikki nuo saivat kunnon kastelun; zilga jopa miedon lannoiteveden. - samoin kastelin mustalla muovilla peitellyt ruukut, johon melkein kai jo kohtapian pääsen lämmitettyyn maahan kylvämään tomaatin, basilikan ja paprikat. ps. menivätköhän ihan kuolon puolelle parvekekasvini, kun eivät yöpakkaset lupauksista huolimatta loppuneetkaan? ei olisi pitänyt kastella tässä kylmässä säässä. + Kommentoi (1 kpl)
tietoturvaa VII
lauantai, 15. maaliskuuta 2008 tämän otsikon varjossa ensin tervehdys ja kiitos hänelle, joka eilisillan ja tämän aamun välissä on käynyt katselemassa päiväkirjaani. kertymä *katselukerrat*-kohdassa on nyt nätti ja tasainen luku 1000:-) ja sitten kootut tiedot: tiistaina tulivat windowsin päivitykset niin kuin pitikin. edellisenä päivänä oli ladattavissa/asennettavissa awc:n uusi versio. - edit1: ja taas tuli uusi 18.3. - edit2: unohtanut kokonaan. spywareblasterista tuli uusi versio (4.0) jo 28.2. edit3: firefoxin uusin versio on nyt 2.0.0.13 itse olen moneen kertaan tuskaillut adobe readerin onnetonta raskautta ja hitautta. lopulta monien ohjeiden ja yllytysten jälkeen otin sen vallan pois ja laitoin tilalle foxit readerin. nyt viitsii availla pdf-muotoisiakin sivuja. toisenkin resursseja paljon vievän ohjelman - avast!:n - olen tänä talvena vaihtanut kevyempään. antivir torjuu viruksia koneellani nykyään. alanpa tämänkin kohdalla "kevät"laiskaksi, kun muokkaa-toiminto kerran toimii loistavasti. - jatkossa kerrytän tähän otsikkoon asioita, jotka minusta ovat tärkeitä itsekunkin hoitaa koneelleen kuntoon. tänään kun junien kulussa on ongelmia, eikä ole joutavan mitään syytä mennä pahentamaan ruuhkaa, otin heti uuden päivityksen koneelle ja samaan vauhtiin tein kunnon kevätsiivouksenkin... edit 4: 4.4.2008 - zonealarmin uusin versio on nyt 7.0.470 edit 5: 4.4.2008 - toinen jo tänään. operan uusin versio on nyt 9.27 edit 6: 8.4.2008 - windowsin uudet (6 kpl) päivitykset ovat koneellani edit 7: 17.4.2008 - firefox on nyt 2.0.0.14 (myös safari on saanut uuden päivityksen tänään) edit 8: 30.4.2008 - awc:stä oli tullut uusi versio (2.72) jo 23.4. edit 9: 13.5.2008 - windows (2 kpl) päivitystä paikallaan. sp3:sta en vielä ottanut koneelle; täytyy ensin hetki seurata, mitä myttyröitä sen lataus/asennus voi tuoda tullessaan:_) edit 10: 14.5.2008 - "...ja 10.6. sp3 tuupataan loppukäyttäjille automaattisten päivitysten kautta." ts jos ette silloinkaan vielä halua sitä koneellenne, poistakaa automaattipäivitys hyvissä ajoin ennen tuota päivämäärää. esim afterdawn.comin keskustelujen *windows-ongelmat* kohdasta löytyy toimii/ei toimi-kommentteja ja ongelmakohtiin erilaisia vinkkejä ja linkkejä neuvontasivuille. edit 11: 11.6.2008 - windowsupdate kertoi eilen illalla, että *sivustossa olevan virheen* (tunnustivat sentään:_)) vuoksi päivityksiä ei voida ladata. tänä aamuna tulivat lataukset (7 kpl) ookoo ja asentuivatkin nätisti. - sp3:n hylkäsin toistaiseksi. aikoinaan sp2 ei lopultakaan suostunut tulemaan verkon läpi. luulenpa, että tilaan nytkin cd:n niin lataus/asennus ei tuota ongelmia. edit 12: 13.6.2008 - spywareblasterin uusi versio oli tullut. on nyt 4.1. edit 13: 15.6.2008 - opera 9.50 on versio nyt. edit 14: 3.7.2008 - firefoxiin saatiin lopultakin korjaus. uusi versio on 2.0.0.15 - 3.0 en aio vieläkään ottaa koneelle; tarvitaan kunnolla aikaa istua tässä, jos ongelmia joutuu korjailemaan. tähän aikaan vuodesta ei semmoista aikaa ole. - kiitos muuten taas katselijoille: 2001 on klikannut blogini auki:-) edit 15: 7.7.2008 - operan uusi versio on 9.51 edit 16: 8.7.2008 - tällä kertaa windowsin päivitykset tulivat ilman ryppyilyjä (vrt edit 11) edit 17: 9.7.2008 - yötöihin jouduin:-) awc:hen oli tullut toissapäivänä päivitys. uusi versio on 2.81 edit 18: 12.7.2008 "tulivat ilman ryppyjä" (vrt edit 16) mutta osalle za:n käyttäjistä uusi päivitys oli kuulemma aiheuttanut pahemman laatuisen rypyn: nettiyhteys poikki. onneksi ohje, kuinka sotkusta selvittiin, oli päivälehde(i)ssäkin julkaistuna. + Kommentoi (0 kpl)
[riviä: 2kpl, [kt] sivu: 1] |