lasitettu parveke XXXIV
keskiviikko, 27. maaliskuuta 2013 vahinkotomaatin elvytys ja lämpömittarin vienti parvekkeen pöydälle herätti ihan selvästi minut talviunosilta. - katsoin semmoisella silmällä tolpanjuuriruukkua, että näin kuplamuovipeitteiden "kuplivan". mitä sieltä alta ponkeaakaan esiin kuin ruohosipulia sitä tavallista ja kiinalaista eli valkosipulilta maistuvaa (ja haistuvaa:-)). kymmensenttiset jo pahasti kiharalle taipuneet varret. kyllä maistuu juuri sekoitettu salaatti erinomaiselta, kun noista silppuan makua joukkoon. - eikä yhtään sureta, että viinisuolaheinät ovat nähtävästi heittäneet henkensä. tuon sitten tuonnempana uudet taimet tilalle. pitihän minun kurkistaa penkkiruukunkin kuplamuovin alle myös ja sieltä sitten vasta ilo irtosi: zilgassa on monta isoa silmua. tai sen verran isoa, että lukulasit päällä näki:-) jokohan uskaltaisi uskoa, että kevät ja kesä tänänkin vuonna vielä tulee? + Kommentoi (0 kpl)
*keväällä pitää olla laiska* 1 x ps
tiistai, 5. maaliskuuta 2013 opin kerralla, enkä näitä jankutuksiani laita tuonne julkipuolelle, kun mielensä pahoittajia tulee siellä paljon useampia kuin täällä, jonne moni ei edes eksy:-) "lauantai, 17. huhtikuuta 2010 - klo 22. 40 voi teitä:-( noiden kuuluu tähän aikaan vuodesta olla huonon näköisiä. niitä ei siitä pidä moittia ja alkaa amputoimaan. *keväällä pitää olla laiska* anitalle aikoinaan neuvoin, että jos ei jaksa kuunnella, kun motkotetaan että on niin epäsiistiä, niin parantelee näkymää ohuella siistillä multakerroksella; muutaman viikon kuluttua kaikki on kaunista ihan ilman sitäkin. siihen pitää vain uskoa. - tämmönen vanha kovakorva ei niistä mutkutuksista enää piittaa. näkisittepä minun paraatipolun vierustani sammalleimuineen, maksaruohoineen, ketoneilikkoineen. lattiaräsyt siinä piennarta koristaa:-)" ja opettelua se vaatii "mai-lee, lauantai, 5. marraskuuta 2005 - klo 23. 30 yksi vaara tuohon leikkaamattomuuteen sisältyy: kevällä piha on ruokottoman näköinen eikä millään tahdo malttaa odottaa tarpeeksi pitkään - yöpakkasten ohimenoa - ennen kuin kuitenkin rupeaa siivoamaan niitä suojaavia roippeita pois. minulta taisi mennä kymmenen vuotta nykyisen pihani kanssa ennen kuin uskoin, että keväällä pitää olla laiska, vaikka kuinka naapurit paheksuisivat. ainakin niin aurinkoisella aakeella laakeella kuin minulla on:-)" ja 11.4.2009 (tässä blogissa) "olen oppinut jo, että keväällä pitää olla laiska; siistimistyötä ei parane aloittaa ennen kuin koivu on hiirenkorvalla ja maa sula." ihan oikeassahan tilhiski jutussaan on: jos vaihtoehtona on, että pitää mennä jonnekin terapiaan niin aikaa, energia ja rahaahan siihen tuhraantuu. - samalla tavalla kuin tykkään ns sesongin herkuista enkä osta tuoreita mansikoita helmikuussa, vaikka niitä näytti olevankin kaupan ihan meidän omassa pienessä lähikaupassamme, tykkään - vaikka talvea sinänsä inhoankin - sesongin iloista, enkä yritä heittäytyä parantelemaan luojan töitä. olkoon talvi talvi niin kuin luoja on sen tarkoittanut olevaksi. kevät tulkoon juuri niin ees-taas keikkuen kuin tykkää. minä asettaudun sen rytmiin enkä "stressaa", jos luoja päättää, että rytmi on toinen kuin ehkä haluaisin... ja kommentit todella tervetulleita; opin itse asioita niin kuin opin tilhiskin jutusta näkemään semmoisen puolen, joka ei ollut juolahtanut mieleenikään. sen verran vanha kovakorva taidan olla, etten enää ehdi opia *kaikki mulle äkkiä tässä ja nyt*-ihmiseksi:-) ps - en voi vastustaa kiusausta, kun keskusteluissa tuli tämä ikuisuusjuttu taas esiin. on se niin, että kokemus opettaa vanhan sanonnan oikeellisuuden: ahneella on p..kanen loppu:-) "perjantai, 21. toukokuuta 2004 - klo 13. 55 taisin kertoa jo joskus, että kasvatan multasäkeissä marjapensaiden välissä parsakaalia? kun en tiennyt, miten pitää tehdä, kokeilin ensimmäisellä keralla 5, 4 ja 3 tainta per säkki. nykyisin kasvatan 9 tainta. sato on suurempi kuin 15 tainta kasvattaen, koska pääkukinto on suuri ja hieno ja taimet jaksavat tehdä vielä sadonkorjuun jälkeen sivukukintoja. usko vaan sirahia. kun käyttää "suositus"välejä on tulos todellakin parempi kuin silloin, jos yrittää ahneena saada enemmän. voi niitä pikku taimia antaa naapureille tai vaan kipata kompostiin." + Kommentoi (0 kpl)
[riviä: 2kpl, [kt] sivu: 1] |