mai-leen tarinointia kateviljelystä/ehkä myöhemmin muustakin
*tallenna* aiheutti errorin. - pujon ja kristan vaikeuksia seuratessani tulin tarkistaneeksi: enää ei aiheudu erroria vaan tuo heille tutuksi tullut *otsikko - tyhjää - kommenttiloota* - loppuosaa ingressistä ei tarvitse vaihtaa:-) ihan omatekemä virhe. ei kiusaa enää kun tietää ja osaa välttää...


kate XIX
torstai, 27. toukokuuta 2010
ehdinpäs eilen käyttää ruohonleikkuria; aamu oli aurinkoinen ja tuulinen. kaste kuivui jo ennen puoltapäivää. - sade alkoi uudelleen vasta viiden kieppeillä. kolme koneen pussukallista tuli erilaista silppua. - aikaisemmin kun haketin talventörröttäjiä kompostia varten, niistä piti alimmaiset jättää hakettamatta, kun olivat niin märkiä ja velttoja, etteivät suostuneet edes isojen kuivien oksien kanssa menemään koneesta läpi. tiistaina lähtiessäni levittelin ne pitkin kentturaa, jotta mukamas edes vähän ehtisivät kuivua. aika hyvin onnistui, koska eilen sain ne - ei ihan kertajyräyksellä, mutta pari kertaa riitti - imaistuksi ruohonleikkurin läpi. ensimmäiseen pussukkaan mahtuivat nuo roippeet ja naapurin tienpielen oikein vahva voikukkakasvusto. oivallista täytettä kompostiin; puoliksi karkeata ja kuivaa tuomaan ilmavuutta, puoliksi tuoretta ja rehevää tuomaan typpeä ja herättelemään kompostia.
seuraava pussukallinen riitti mainiosti juhannusperuna- ja härkäpapupenkin vahvaksi katteeksi ja viimeisen satsin levittelin parsamaalle. ihan pienelle pätkälle vain riitti, mutta jatkan taas, kun silppua on lisää. ja sitähän on: talonmies on aloittanut kylän niittyjen leikkuun. jahka ehtii lähemmäksi meidän puolta, menen keräämään. jos säät suosivat (ennusteet kyllä lupaavat jatkuvia sadekuuroja), voin hyvin mennä itsekin leikkaamaan. saan sen sillä tavoin helpomminkin, kun ei tarvitse haravoida, vaan kone kerää ihan itse. senkus vaan tyhjään pussukan kottikärryyni ja kärrään pihalleni.
murphyn laki muuten toteutui taas. - ei minun mökilläni ihan alvariinsa vieraita yllättäen käy, mutta eikös tiistaina ja keskiviikkoaamuna, kun roippeet oikein oli viskottuna pitkin tonttia, ollut kolme eri kävijää kovasti halunneet nähdä minua. yksi heistä oli sentään ymmärtänyt jujun, kaksi muuta vain hämmästelivät, kuinka minä sillä lailla sotken pihaani...
+ Kommentoi (0 kpl)



kate XVIII
torstai, 20. toukokuuta 2010
omaa nurmikkoa en ole vielä leikannut, mutta naapurit ovat, sen olen kuullut ja nähnyt. tänään näin sitten seurauksenkin: kompostialueelle oli joku taas kärrännyt lastin hienon hienoa heinäsilppua. en aio sanoa, mitä mokomasta naapurista ajattelen, kerron vaan, että lastasin satsin omiin kärryihini ja kuljetin vauvatalvivalkosipuleitteni katteeksi. kiitos vaan... nyt ovat kaikki tärkeimmät eli tvs:t katettu - isothan saivat sen hiekkakokeiluheinän.
toista viikkoa on nyt ollut ihan täysi kesä. maanantain vastaisena yönä satoikin melkein kunnolla; 8 milliä oli mittarissa. yrtit ja kesäkukat ja sinikatanat (jutille kiitos kuudesta komeasta taimesta; vihdoinkin onnistuin:-)) istutin jo tiistaina, parsakaalit tänään. härkäpavut olivat eilen taimella ja tosi hyvällä prosentilla itse kasvatetuista siemenistä - 14/15, (muut itäjät kirjasin kylvöaikataulu IV:een) juhannusperuna ei ollut vielä ehtinyt taimettua.
eilisen päivän kulutin hakettamalla viime syksyn "metsätöiden" oksakasan ja syksyllä ja nyt keväällä leikatut korsittuneet kukkien varret ja talvisuojina olleet havut ja naapurin rouvan jänisten syömät omenapuun oksat. kasvimaan polut ja komposti saivat hyvää lisää. komposti vielä hevonpeetä, jota kaiken rallaamisen jälkeenkin oli vielä runsaasti haettavissa.
ps - häivyn taas huomenaamuna mökille ja viivyn muutaman päivän. toivottavasti taimivaihtajat osaavat laittaa kommenteja merlinin pihalla-juttuun. en millään ehdi lukea keskustelujen puolta. lupaan tehdä haun *mai-lee* mutta tuskin muistan seuraavalla kerralla tehdä *mailee*-haun, niin että semmoiset toiveet kyllä jäävät sillä puolella huomaamatta. - listaan tuli tänään vielä vähän lisääkin vaihtoehtoja.
+ Kommentoi (0 kpl)



merlinin pihalla 9.6.2010
maanantai, 17. toukokuuta 2010
tarjolla toistaiseksi seuraavia. täydennän listaa/poistan listalta sitä mukaan, kun löydän lisukkeita/tarjokkaat ovat menneet...

ranskalainenrakuuna (luvattujen - mummi, eltsu, merlin, anita, puutarhakeiju, sireeni2, papula - lisäksi)
*saksankirveli (luvatun - tuilu, papula - lisäksi)
*karhunjuuri (luvattujen - tuilu ja naapurinsa, merlin, katinen - lisäksi)
*alppipiikkiputki (luvatun - papula - lisäksi)
*leimurakkaus
*kultasade
isomaksaruoho
komeamaksaruoho
mäkimeirami
ruohosipuli
kultatyräkki
hoya carnosa (saa pari pistokasta leikatuksi)
*-merkityt tämän kevään siementaimia, muut joko vanhempia siemenestä kasvaneita tai jakopaloja

mummille jorma-kurpitsan taimi ja erikokoisia ruukkuja - kuten kurpitsasota-ketjussa jo kerroin, mummi jää ilman jormaa. olen kovin pahoillani, mutta meinaan vetää *kotiin päin* ja pitää ainoaksi jääneen itselläni.
eltsulle kirjopikarililjaa

ps1 - tuossa jatkuvasti omin lupinsa mukaan tunkevassa kuvassa on muuten se ranskattaren rohjake, jonka nyt sain pienennetyksi.
ps2 - älkää ihmetelkö, jos vastaus aina välillä viipyy. lähden taas aamulla mökille ja palajan, kun siltä tuntuu...
ps3 - toivon, että sireeni2:llekin on tullut lapsus: ranskan laventelia en ole kenellekään luvannut. ranskalaistarakuunaa sitä vastoin on kyllä hänellekin. - ps2 pitää edelleen paikkansa:-)
ps4 14.6.2010 - kiitokset kaikille - emännälle, kyytijälle ja tuomisille, joita en edes odottanut.
+ Kommentoi (6 kpl)



kesä XII
sunnuntai, 16. toukokuuta 2010
oikeastaan nyt sopisi otsikoksi kesäkesä:-) - kolme päivää shortsi- ja toppisäätä jopa vanhalle rouvalle. kovasti en ehtinyt lämpömittaria seurailla mutta esim eilen illalla, kun lopetin lukuhetken kuistilla klo 21 jälkeen, mittari näytti vielä yli 25°C.
olin torstaina ennen kotiin lähtöä siivonnut mökin ihan kesäkuntoon. kaikki ruukut kun jo uskalsi siirtää kuistille, mökin sai tyhjäksi ja saattoi talven jäljiltä multa/turvetuhruisen lattian pestä ja sänkyyn laittaa puhtaat petivaatteet. kunnan vesi saatiin kytketyksi jo keskiviikkona niin että kaffe- ja tiskiveden saa lyhyen kantomatkan päästä. perjantaiaamuna soitin kiireesti hs:n asiaskaspalveluun ja sain lehden mökille jo lauantaina.
viikonloppuna tulivat kylälle kaikki nekin, joita pahat säät olivat pitäneet poissa. (perjantaina oli saunassa väkeä niin, että lauteillekin piti jonottaa puhumattakaan kolmeen suihkuun:-)) kaikki ne, joille olin viime kesänä luvannut jakopaloja olivat paikalla myös. listasta sain ruksata yhtä paitsi kaikki muut pois; tammiunikko antaa vielä odotuttaa itseään (pitäisikö näkyä?) ja itse sain luvatun tulikellukan ilopilleriksi portinpieleen.
multatornit ovat nyt tyhjinä. - suuri osa kompostimullasta levitettynä pitkin pihaa, loppu varastoituna saaviin ja säkkeihin. alimmat lavakaulukset jätin paikoilleen; niistä tulevat hyvät parsakaali- ja maissipenkit. - neljä joutilaaksi jäänyttä kaulusta löysivät kesäsäilön mökin pohjoisseinustalta, jossa ei oikein mitään istutuksia ole.
kylvöaikatauluun kävin laittamassa viimeisimmän III kylvöpäivän merkinnät. - sipulit istutin (naapurin herralta sain taas 13 kpl punasipulin istukkaita; hän kun ostaa niitä aina puolenkilon pussukan niin niistä riittää sitten minullekin) ja kulta- ja punajuuren kylvin. oli muuten hankalaa löytää pitkääpunajuurta pk-seudulta (olin unohtanut sen siemenvesan tilauksesta:-() - itse en löytänyt ollenkaan. onneksi ystävä kävi ostosmatkalla vähän laveammalla. - tuusulan kodin-terrassa oli ollut kaupan juuri haluamaani forono-lajiketta.
hevonhyväkuormat tulivat keskiviikkona:-) vähemmän tällä kertaa kuin aikaisemmin, mutta iloinen pee-ralli on ollut käynnissä helteestä huolimatta.
keskustelujen puolella jo kerroin, että syyskylvetyt porkkana ja tilli ovat perjantaiaamuna taimella. parsakin jo aloittelee. paljon on kukkia ja yrttejä ja raparperia ympäri pihaa ja vielä "paljommin" on tekemättömiä töitä: oksakasat hakettamatta, paraatipolku entraamatta, lämpöä kaipaavat kylvämättä ja taimet tietenkin vielä istuttamatta. perunankin istutan vasta lopummalla kuuta.
+ Kommentoi (0 kpl)



talvikesä
perjantai, 7. toukokuuta 2010
taas täytyy toivoa, ettei tuota otsikkoa tarvitse ruveta numeroimaan. - eilinen päivä oli aivan uskomattoman komea ja lämmin kesäpäivä ja tänään taas kylmää ja sateista. ensimmäisen kerran öitsin viime yön mökillä tämän vuoden tietämiin. joskus sinne on ihan mielikseen jäänyt jo heti huhtikuun alussa, kun kausi alkaa ja lupa on. muutama naapuri siellä on jo ollut pitempäänkin ja kertoivat, että ei ole ollut kovin kiva: lähes joka yö ollut vielä pakkasta. torstain vastaisenakin edelleen -3.4°C. sikäli kuitenkin hyvä, että on tuo mahdollisuus. tänään juuri juttelin maija-kaiman kanssa. kotona hänellä on meneillään taloyhtiön putkiremontti, jonka keskeltä oli joka tapauksessa pakko muuttaa pois.
mielipuuhaani pääsin tänään (epä-mielipuuhani tein jo eilen: pupuverkot ovat taas pois silmistäni yhtiön vajassa kesäkorjuussa:-)), kun aloin kääntää syksyllä rakentamaani kompostia. iso lautakehikollinen pitää nostella toiselta reunaltaan taas yläreunan tasalle ja tyhjään osaan siirtää talven biolan-kompostorissa muhinut tavara. aika pitkälle pääsin ennen kuin talikko iski oikein kovaan jäähän. - seuraavalla kerralla saan loput kasatuksi ja biolanin tyhjäksi. hetkeksi vain, koska mökin nurkalla odottelee viisi säkillistä syksyllä haravoituja lehtiä. kerralla niitä ei parane laittaa, mutta pari ainakin jo heti pohjalle ja loput sitten kesän mittaan tuoreemman tavaran kanssa vuorotellen. - perin kylmä tämä kevät on todella ollut. noista viidestä säkillisestäkin kolme alimmaista olivat jäässä, kun niitä availin lisätäkseni niihin haravointiroippeita.
uskon minä lopulta, ettei yksi päivä vielä kesää tee ja odottelen suosiolla otollisempia kylvösäitä. - jakopalojen ja siementaimien ruukutukselle nämä viileät ja kosteat säät ovat kuitenkin aivan mainioita. - taas muuten selvisi, että itse yrittäen ei pääse yhtään niin hyvään tulokseen kuin, jos antaa luojan hoitaa homman. onhan vauvalassa toki itäneet saksankirvelit, mutta paljon komeammat taimet ovat yrttimaalla vanhan yksilön jo parikymmensenttisiksi kasvaneiden versojen katveessa...
+ Kommentoi (0 kpl)



kesä XI
maanantai, 3. toukokuuta 2010
allakassa seisoo edelleen, että on kevät, mutta minä päätin tänään aloittaa kesän. (huomiseksi on luvattu räntää ja lunta:-))
koivut kuitenkin olivat jo isolla hiirenkorvalla niin että se oli sitten havujen ja suojakankaiden poisotto. siistimiset jätin sovinnolla vielä, kun muuta tähdellisempää oli listalla. - istutin valmiiksi lämmitettyyn penkkiin juhannusperunani. härkäpavut ja kyssäkaalin kylvin. edellisellä kerralla mökillä käydessäni olin jo nostanut salaattiruukun patiolle. hyvin oli siinä voinut ja salaatinjämät kasvaneet jo kovasti. ilmasipulista leikkelin tuorretta leivän päälle.
syksyn vauvalakylvöistä olivat taimettuneet saksankirveli, "mirkun keltainen" ja alppipiikkiputki. vasta siis 3/8. odotella täytyy kärsivällisenä.
rohkaisin mieleni ja tartuin saksiin. isosta sinivaleunikkomättäästä irrottelin kolme palasta syrjältä ja siirsin ne viime kesän siemenkylvöistä istutettujen pienien kavereiksi. jokohan ensi viikolla uskaltaa uskoa, että jako/siirto onnistuu?
pienet basilikan taimet istutin altakasteluruukkuun. sisälle jätin vielä visusti. oikean kesän tultua pääsee sitten kuistille.
puuhastelun päätteeksi patseerailin pitkin tiluksiani ja tutkailin tilannetta. kaikki pionit ovat hengissä, jopa tillipioni-aarteeni. clematis recta on suorastaan runsaana nousemassa maasta. sen kaveriksi ostettu valkoinen isokukkainen loistokärhö edith(?, perhanan dementiakukat:-)) antaa odottaa itseään vielä. taas *ans kattoo ny*
uusia kukkijoita olivat esikot ja oman pihan valkovuokot, keltavuokotkin melkein jo, molemmat plaadut.
talvivalkosipulirivistössä on edelleen parin naatin aukko. viime kesän penkissä sitä vastoin ponkee kolmekin karkulaista tuhteina ylös. ei niitä sinne perunamaalle parane jättää, niin että siirtojuoksuttelua vähän matkaa ja sillä aukot täyttyy:-)
ps - 25.5.2010 tiedoksi vain, että edith (nimikin oli oikein) on nyt melkein jo 20 cm korkea ja kolme versoinen.
+ Kommentoi (0 kpl)




[riviä: 6kpl, [kt] sivu: 1]
mai-lee
hki/vantaa, Ib/II ,
”ei elämästä selviä hengissä…
- blogi -
tvs:n kuvan vaihdoin jo aikapäiviä sitten, mutta en tätä tekstiä näköjään:-) tuossa avatar-kuvassa on neljä tärkeintä: katettu kasvimaa, valmis kompostimulta, muhimassa oleva komposti (piilossa) ja biolan-kompostori, johon uutta kerääntyy... vaihto taisi onnistua? uusikin vaihto onnistui:-)
 
Arkisto:
2017
4 (1 kpl)

2016
1 (1 kpl)

2015
12 (1 kpl)
10 (1 kpl)
5 (2 kpl)
4 (1 kpl)
3 (1 kpl)
2 (1 kpl)
1 (1 kpl)

2014
6 (1 kpl)
5 (2 kpl)
4 (1 kpl)
3 (2 kpl)
1 (1 kpl)

2013
12 (2 kpl)
11 (1 kpl)
10 (2 kpl)
9 (2 kpl)
8 (2 kpl)
7 (1 kpl)
5 (4 kpl)
4 (3 kpl)
3 (2 kpl)
1 (3 kpl)

2012
12 (1 kpl)
11 (2 kpl)
10 (2 kpl)
9 (1 kpl)
8 (1 kpl)
7 (1 kpl)
6 (2 kpl)
5 (4 kpl)
4 (5 kpl)
3 (5 kpl)
1 (2 kpl)

2011
12 (4 kpl)
11 (1 kpl)
10 (4 kpl)
9 (3 kpl)
8 (2 kpl)
7 (1 kpl)
6 (1 kpl)
5 (6 kpl)
4 (5 kpl)
3 (4 kpl)
2 (3 kpl)
1 (1 kpl)

2010
12 (2 kpl)
11 (3 kpl)
10 (5 kpl)
9 (3 kpl)
8 (2 kpl)
7 (3 kpl)
6 (3 kpl)
5 (6 kpl)
4 (7 kpl)
3 (3 kpl)
2 (5 kpl)
1 (2 kpl)

2009
12 (2 kpl)
11 (1 kpl)
10 (9 kpl)
9 (2 kpl)
8 (3 kpl)
7 (5 kpl)
6 (5 kpl)
5 (5 kpl)
4 (7 kpl)
3 (3 kpl)
2 (3 kpl)
1 (2 kpl)

2008
12 (1 kpl)
11 (3 kpl)
10 (2 kpl)
9 (6 kpl)
8 (1 kpl)
7 (3 kpl)
6 (6 kpl)
5 (6 kpl)
4 (3 kpl)
3 (2 kpl)
2 (4 kpl)
1 (2 kpl)

2007
12 (6 kpl)
11 (7 kpl)
10 (5 kpl)
9 (12 kpl)