kesä XIV
torstai, 26. toukokuuta 2011 kesähän se tietenkin on. vaan kun aamulla nousi varjoisessa pusikossa pari päivää seisoneen fillarin selkään, niin kyllä ikävöi villahousuja ja tumppuja. onneksi tuuli oli myötäinen, edes jotain hyvää. - vettä oli sunnuntain jälkeen tullut 12 mm, mutta kamala tuuli oli kuivattanut pihan niin, että heti kun sain maksetuksi tallinnantuliaiset ystäville, pystyin aamusella leikkaamaan nurmikon. ensimmäisen kerran vasta tämän kevään tietämiin. silppua en nyt laittanut talvivalkosipulille niin kuin "aina" ennen olen keväisin tehnyt. ne kun olivat jo saaneet katteensa ja voivat sen alla erinomaisen hyvin. tämän päivän silppu meni kurkku- ja papulavoihin (ei, kurkun taimet ovat visusti vielä mökissä sisällä ja pensaspavun siemenet pussissaan) ja sille testiperunalle, jonka istutin marjapensasriviin entisen mustaviinimarjapensaan paikalle. hitaasti kesä tulee, kun sää pysyy näin kylmänä. pihlaja ja syreeni sentään kukkivat. samoin kielo. tuomi ja luumu ovat jo lakastuneet, kirsikka ja marjapensaat ovat parhaimmillaan ja omena aloittelee. jää nähtäväksi, ovatko öttiäiset pystyneet hoitamaan pölytyksen kunnolla näissä kylmissä myrskyissä. ja nyt sitten sääpoika vielä kertoi, että olisi sittenkin pitänyt korjata parsa talteen hyvän sään aikana. voi käydä niin, ettei alavalta maalta olekaan huomenna enää mitään korjattavaa herkkulounasta varten:-( + Kommentoi (1 kpl)
taimenvaihto itä-helsingissä 15.6.2011 kello 16-19
keskiviikko, 11. toukokuuta 2011 samalla tavalla kuin viime kesänä laitan tänne listan niistä, joita voin toimittaa nimimerk ahdekaunokin vaihtotapahtumaan. - keskustelujen puolella ei pysty poistamaan/lisäämään, ei kertomaan, kenelle mitäkin, tällä puolella voi. heti ensimmäisenkin listan jouduin editoimaan ja nyt sitten taas... jos tarvitaan -> *sakasankirveliä *karhunjuurta eli -kuminaa *jouluruusua -> tipilinnulle *hevoskastanja tulikellukkaa ranskalaistarakuunaa jättipietaryrttiä ruusumalva isomaksaruoho *-merkityt ovat viime tai tämän vuoden siementaimia, muut jakopaloja + Kommentoi (0 kpl)
kate XVI
tiistai, 10. toukokuuta 2011 hakkeesta on moneksi:-) syksyllä ja nyt keväällä leikattu risukasa sai kyytiä sunnuntaina, kun sain huvitoimikunnan hakettimen lainaan. - syreenin, vadelman, marjapensaiden ja omenapuiden oksat muuttuivat kasvimaan polkujen katteeksi. kaikki talventörröt - kultapiiskut ja -pallot, isohirvenjuuret, maa-artisokan ja parsan varret taas ovat silppurin läpi käytyään niin hyvää kompostikuiviketta, ettei parempaa taida löytyä. talvisuojahavut matkasivat kasvualustan kuohkeuttajaksi ja katteeksi siihen samaan mökkipihaan, johon kaksi zilgan tainta vietiin hellään hoitoon jo pääsiäislauantaina. hopeapajun risuiseksi jäävä hake meni toisen ystävän pihaan. hänelle kelpaa loputtomasti tuommoista raffia tavaraa; pitää kuulemma aika hyvin niityltä ponkeavat heinät ja voikukat poissa aitapuskien alta. norjanangervon hienon hakkeen säkitin odottamaan syksyä, kun taas on aika rakentaa uusi komposti"kakku" lautakehikkokompostiin. yhdessä vuodessa se siellä maatuu mullaksi. eikä vanhan tarvinnut edes näännyttää itseään urakkansa kanssa: naapuri kysyi voisiko hän tuoda pari kärryllistä leikattuja ruusunoksia ja hakettaa välillä, kun oli pakko lähteä pois mökiltä jo ennen puoltapäivää. siinäpä minulle oivallinen kaffe- ja tupakkatauon paikka. ps1 - vieläkään ei ole saatu vettä nostetuksi joesta; kerran pumppu jo lupaili, mutta tavan mukaan talvi oli rikkonut muutaman hanasysteemin ja linjat/pumppu jouduttiin sulkemaan siksi aikaa kun hanat korjattiin. uusi yritys ei sitten taas enää onnistunutkaan:-( kaffevettä kuulemma saadaan jo ennen viikonloppua. ps2 - ihan kamalan myöhässä olin mielestäni haketuksen kanssa. hävetti oikein, kun iso risuläjä aina vaan oli tontin nurkalla. vaan kun tarkistin niin viime keväänä 19.5.2010 oli ollut haketuspäivä. + Kommentoi (0 kpl)
lasitettu parveke XXIX
perjantai, 6. toukokuuta 2011 joskus pitää uskoa, ettei parveke enää mene kylmäksi. eikä se menekään, jos vain päivisin paistaa aurinko. tähän aikaan vuodesta se paistaa sitten myöhään iltaan asti kun auringonlaskunaika on vasta puoli kymmeneltä ja jatkossa vielä myöhemmin. lämpöä on nyt vielä 26.4°C tomaatit istutin: erk - kurpalle kiitos - kaksi ildiä ja kolme tiny timiä. timit olivat nimensä mukaisesti pieniä, ilditkään eivät isotelleet. ainoa, joka oli kokolias, oli erk:-) viime kesän hyvistä kokemuksista rohkaistuin niin, että kahden sijasta kylvinkin nyt neljä pitkää avomaankurkkua. long green ridge on sen lajike. pitkiä maukkaita kurkkuja tuli paljon. kelpasivat ihan hyvin viipalekurkkuinakin. suurimman osan söin kyllä ihan suoraan puskasta semmoisenaan tai lautas- eli hölskytyskurkkuna. mökillä on vielä kipollinen basilikan taimia. ne kun tuon seuraavalla kerralla tullessani kotiin ja istutan kurkun viekkoon, niin sitten parvekeistutukset ja -kylvöt ovatkin ookoo. luulen, että paprikan ja chilit vien mökille, kun täällä kotona on aina vaarana, etten olekaan kastelemassa ajoissa... ps 10.5.2011 - kuusi basilikan tainta istutin parvekkeelle. mökillä on kahdessa altakasteluruukussa yhteensä kahdeksan tainta. riittää noista silputtavaa ja pakastettavaakin. ps 11.5.2011 - long green ridget olivat taimella heti aamulla:-) + Kommentoi (0 kpl)
kylvöaikataulu VII (editoitu x 3)
torstai, 5. toukokuuta 2011 II kylvöpäivä 5.5.2011 (mökillä) maissi - 9.5. taimella avomaankurkku - 9.5. taimella kasvihuonekurkku - 9.5. taimella kesäkurpitsa - 17.5. taimella parsakaali - 9.5. taimella -> suoraan taimikaappiin kuistille salkovahapapu - 10.5. taimella kyssäkaali - 26.5. taimella krassi + hajuherne - 26.5. taimella (krassi) härkäpapu - 26.5. taimella ensimmäiset kuusi pääsivät mökkiin sisälle kohtuullisen lämpimään. kyssäkaalille tein isoon parvekelaatikkoon hevonpeestä ja puhtaasta kekkilän puutarhamullasta kasvupaikan mökin taakse nurmikolle. se möhöjuurenpelko pysyy sitkeästi mielessä:-( krassin ja hajuherneen kylvin isoon ruukkuun ja vaikka synkeästi inhoan harsoa, tuon ruukun kietaisin monenkertaiseen rättiin. ruukku kun on kuistin portaanpielessä oikein paraatipaikalla; ei olisi kiva, jos ei mikään itäisikään. härkäpapu oli sitä tageteksen kehumaa punaista uutuutta. ihan muutaman siemenen vasta raaskin kylvää. loput sitten, jos vaikka vähän lämpenisi. hangdownista tiedän, ettei se pelästy kylmää maata mutta kun tästä fiinistä ei vielä tiedä, josko olisikin nirppanokkainen. lopultakaan(?) ei sitten kiinanasteri itänyt (eikä mustapäivänhattu mökissä eikä kotona; syyskylvöä vielä odotan) ja niinpä sitten istutin niihin kylvömullalla täytettyihin ruukkuihin pelargonin pistokkaita. ja sanokaan minun sanoneen: ensi viikolla itävät sitten asterit... taidan olla aika ihastunut mökkeilyyn, tuskin muuten vapaaehtoisesti "kärsisin" niin kuin eilen tein. heti ensimmäinen naapurinherra, jonka aamulla mennessäni tapasin, kertoi, että yöllä oli ollut -3.6°C. sunnuntaina lähteissäni olin napsauttanut toisen patterin vallan kiinni ja toisen kääntänyt pyytämään 10°C. eihän mökissä sitten ollut kuin 12°C, kun sinne pääsin. tuommoinen vaihtolämpöinen puurakenteinen mökki onneksi myös lämpiää nopeasti niin, että illalla kun saunan jälkeen tälläidyin katsomaan mm-jääkiekkoa, tarkeni jo ihan hyvin. - ulkona piti kyllä olla vaatetta päällä paljon ja silti tuli kylmä aina kun ei tehnyt oikein kunnon ryskätöitä. onneksi kompostimullan siirtämistä tontin laidalta toiselle riitti:-) tontti kaipaa surkeasti vettä. taivaalta sitä ei tunnu olevan luvassa ja vaikka pumppu ilmeisesti on jo viety joelle, ei kasteluvettä uskalleta vielä pakkasyövaaran takia laittaa päälle. (kaupungin kaffevettäkään ei vielä saada). vanharouva ei viitsi saunanseinältä kärrätä vettä kuin ihan vaan välttämättömän verran taimille ja istutuksille. päivitän tätä taas samaan tapaan kuin edellisiäkin kylvöaikataulu-otsikoita sitä mukaan kun jotain tapahtuu... ps 10.5.2011 - kyllä pitivät siemenet kiirusta itämisen kanssa. mahtoikohan nousevalla kuulla ja pyöreillä mustilla ruuruilla olla osuutta asiaan? paitsi, että maissit kyllä ovat kantikkaissa ruukuissa:-) ps 26.5.2011 - toiset piti, toiset ei:-) tänään vasta olivat taimella kyssäkaali, härkäpapu ja krassi (hajuherne ei vieläkään) + Kommentoi (1 kpl)
kevät XIII
sunnuntai, 1. toukokuuta 2011
kevät oli ja meni:-) niin kylmä oli, että pitkät kalsarit olivat välttämättömyys, pipoa ja tumppujakin oli ikävä tänään. lähdin oikein mielelläni kolmen päivän mökkeilyn jälkeen kotiin lämmittelemään. hassua, mutta ke/to olivat vielä lämpimiä; yöksi ei tarvinnut laittaa pattereita päälle eikä silti aamulla palellut. toista oli nyt pe/la ja la/su öinä. molemmat patterit pyysivät 20°C ja silti aamulla lehteä lukiessa oli oikein kylmä. ei auttanut edes iso kuuma teemuki näpeissä. viiden päivän työrupeama oli sään oikuttelusta huolimatta tehokas ja tuloksellinen. - kevään inhokkityö on tehty: pupuverkot vein kesäsäilöön. talvensuojahavut ja varjostusrätit otin pois. kukkapenkit ja yrttimaa on setvitty talventörröistä, silputtu runsu peitelty kompostimullalla melkein kauttaaltaan. kuuden lavakauluksen korkuisesta "tornista" riitti mistä ottaa. ison saavillisen (90 litraa) jemmasin hyvää multaa tulevia tarpeita varten. tänä keväänä multalisän sai 6/11 kukkapenkkiä. ensi keväänä saavat nyt ilman jääneet ja jos riittää muutama penkki saa ns jokakeväisen lisän. yhtään ei joka vuosi saa myöskään yrttipenkki mutta tällä kertaa sai, kun niin kiltisti oli pitänyt persiljan ja kiinansipulin hengissä ja tuottaa runsasta ilmasipulisatoa voileivilleni:-) maa ja molemmat kompostithan olivat sulia jo pääsiäisenä, mutta tuo korkea valmiin mullan "torni" oli jäässä. torstaina sain sen tyhjätyksi puoleen väliin ja sitten kopsahti lapio jäähän. vähän matkaa se oli perjantaihin sulanut ja lauantaina sai taas vähän lisään. kaikkia ei tarvinnutkaan saada, kun itse en ole vielä ehtinyt entrata parsamaata, jonka aion kattaa tuolla kompostilla. taitaa olla keskiviikon urakka... torstaina 5.5. on sitten toinen kylvöpäivä. maissit, kurkut, kesäkurpitsat ja parsakaalit enää jäivät kylvettäviksi, kun innostuin ja kylvin salaatit jo pääsiäismaanantaina. roomansalaatti oli lauantaina tullut jo taimellekin. uudet kukat alkavat hiljakseen kukkimisen: keltanarsissit sipulikukista, esikot (nimimerk kastehelminen kutsui semmoista rönsyesikoksi), itse tunnistin vanhastaan kevätesikot ja palloesikot. sekasotkupiha kun minulla on, niin värejä on monenlaisia. imikkä oli tänän täydessä kukassa (sen penkin toisessa päässä, jossa lyhtykukka ei ole vielä edes pilkistänyt maasta:-)) samoin jouluruusu, kevätkaihonkukka ja melkein etelän(?)ruusujuurikin. pionit ovat kaikki jo 10 - 20 sentin varrella (tillipioni toki paljon pienempi mutta oikein hengissä sekin). niin kylmiä ovat yöt olleet (kuistilla la-yönä 0.3°C ja viime yönä 1.1°C. käytän helpointa konstia niiden suojaamiseen: ämpäri kumolleen päälle. elämäänsä aloittavia pensas- kiinan- ja alppikärhöä en ole suojannut. varmaan joudun vielä katumaan laiskuuttani. vappuaaton tyypilliseen tapaan meilläkin satoi; pari ravakkaa kuuroa ja mittariin kertyi peräti 3 mm. paljon enemmän tarvittaisiin. ystävä parahti melko pelästyneenä: "maahan on ihan kuivaa", kun nostelin jakopalan hänen pitelemäänsä kippoon. totta, että kuivaa on - tarha-alpijuurakon maasta poistaminen teetti työtä, mutta poishan se oli kaivettava, kun ystävä kantoi pesuvadillisen jaloritarikannusta, joille ei muuten olisi tilaa:-) enimmäkseen tummansinisestä vaaleansiniseen ovat värivaihtoehdot. kaikki kelpaa. oikein hyvällä tuurilla minulle osui palanen myös valkoisesta. kylvöaikataulu VI on nyt "valmis". päivitin sen tänään ja jäihän sinne semmoisia *ei itänyt* kohtia:-( edit 5.5.2011 - korjasin tuonne kukkapenkkien määrän yhdeksitoista. unohdin taas, että onhan mökin pohjoisseinustalla koko mitaltaan penkkiä myös. se sai tänään kompostimultalisäyksen (nyt on multa "loppu") ts 7/11 penkkiä sai tänä keväänä parannusta. ensi keväänä sitten ainakin niille, jotka jäivät ilman nyt. eilen vasta muuten huomasin, että rusakon rontit olivat syöneet alppikärhön: 20 senttiä tynkiä, metri tyhjää ja räystään alla sykerö kuivia varsia. viereinen kiinankärhö ei ollut kelvannut. ristikko on nyt 2/3 osaltaan tyhjää täynnä. onneksi alppikärhö ovat helposti uusiutuvaa so + Kommentoi (0 kpl)
[riviä: 6kpl, [kt] sivu: 1] |