kesä XVIII
keskiviikko, 20. kesäkuuta 2012 kesä kävi viime viikon lopulla sen verran lähellä, että saatoin kokeilla kevään selviytymistemppurataa. juu, vuosien takaiset shortsit mahtuivat vielä:-) lauantaina oli mukavan lämpöinen päivä ja kun kaikki kevään kylvöt olivat jo päässeet paikoilleen, saatoin pitää ns tiskauspäivän. tuhruiset kylvöpurkit, talviteloitettujen tyhjätyt ruukut ja kaikki lautaset, kipot ja kaukalot, jotka olin kasannut talven biojäteastiaan = iso muuttolaatikko tulivat puhtaiksi ja pääsivät paikoilleen. työn saa mukavasti tehdyksi, kun hakee kärryllisen ja pari ämpärillistä vettä, ohjaajantuolin ahterinsa alle, vanhan tiskiharjan käteen ja läiskyttelee oikein reilusti. aurinkoisella nurmikolla ei tarvitse varoa, kun jättää kengät jaloista ja pukee päälleen vain minimivaatetuksen. - patiolle levitetyt kipposet olivat sopivasti kuivuneet iltapäivän aikana niin että saunasta tultuani sain ne kerätyksi pinoiksi ja viedyksi paikoilleen. ensi viikolla niitä kyllä taas tarvitaan, kun vauvalan taimia pitää ruveta koulimaan. liuskasalkoruusuthan jo koulin (ja niistä olen jo antanutkin osan ystäville) mutta ainakin inkarvilleat, daturat, bellikset, harjaneilikat ja kultalakka odottavat jo kovasti isompia kasvutiloja. sunnuntaina saikin sitten jo lepopäivän. aamulla vielä paistoi aurinko ja minä jo manasin, että pitääkö tässä ruveta levittelemään kasteluletkua pihalle. onneksi lehden lukemisessa tuhraantui aikaa niin, että ennen loppuun asti pääsyä taivas jo aukesikin. sitten sitä tulikin oikein kunnolla koko pitkän päivän: 44 milliä on hyvinkin kahden viikon kastelutarve. illalla sateen vähän heikettyä, alkoi myrsky. aika hyvin olin onnistunut jo aikaisempien sateiden edellä tukemaan kaatuilijat niin ettei mitään pahaa päässyt tapahtumaan. aamulla kyllä jouduin loikkimaan ihmekukan yli, kun se rötkötti kuistin oviaukon tukkeena ja portilla piti nostella marjapensaan oksat sivuun, että pääsi lehteä hakemaan. + Kommentoi (0 kpl)
jaettu ilo - 1 x ps
sunnuntai, 10. kesäkuuta 2012 (tiedoksi: ei ollut kemira/yara pystynyt toimittamaan syyslannoitetta kauppoihin) tällä viikolla sain omat taimet istutetuiksi ja ylijäämät jaetuiksi. neljä avomaankurkkua meni yhteen pihaan, neljä kesäkurpitsaa ja purkillinen ei-koulittuja lehtikaaleja toiseen. lastentarhaakin sain tyhjätyksi: ystävä haki palan kerrottua keltavuokkoa ja sinistä saksankurjenmiekkaa ja ei sitten pannut pahakseen, kun purkki valkoista pionia laitettiin samaan pussiin. toinen ystävä haki viime keväänä taimettuneet nyt jo ihan kokoliaat kaksi hevoskastanjaa ja pienen viinisuolaheinän taimen. aidan alta lapioitiin mukaan pala oranssikeltanoa ja muutama sinivuokko ja yksi valkoinen pioni mahtui pyörän etukoppaan vielä. tänään sitten kumottiin viime syksyn neljän zilgan ruukku ja eroteltiin taimet. parasjuurisin muutti saman tien tien yli valmiiseen ja jo kasteltuun istutuskuoppaansa. kolme muuta saivat paikan maitotölkeissä. lastentarha ei lopultakaan paljon tyhjentynyt:-) taimikaappi kuistilla meinasi tyhjentyä kerran, mutta jo maanantaina kylvin kymmentä plaatua perennojen ja kv:n siemeniä. vauvala on siististi kaapin ylähyllyllä. - hilpeintä oli, että "tallesta" = huvitoimikunnan herrojen jemmoista löytyi iso astiallinen jemmattuja jäätelötikkuja. ei oikein parempia nimilappuja voisi olla. kaikki kylvökset on nyt nimetty tarkasti ja siististi. kun vaan nyt muistaisin ja osaisin kastella kylvökset oikeaoppisesti: tarpeeksi mutta ei hukuttamalla. - kaksi lehtikaalia ja yksi maissikin on vielä varataimena. kaalit eivät ole kelvanneet enkä sitä yhtä maissia ole kehdannut edes tarjota kellekään... ensi viikolla kyllä kotiutuu lomamatkaltaan o + o-maissien saaja. jospa hän tänä kesänä mahduttaisi kasvihuoneeseensa vielä yhden. "lapsilla", joille maissintaimia ole parikymmentä vuotta joka kevät kasvatellut, kun molemmilla on jo avopuoliso kaverina. maissinsyöjiä on heillä nykyisin puolitusinaa. ps - unohtui eilen semmoinen itsestäänselvyys. kun lauantaina ehdin leikata nurmikon ennen sitä sadetta, jota ei sitten loppujen lopuksi koskaan edes tullut, saivat kaikki nuo istutukset oikein kunnolla paksun heinäsilppukatteen... + Kommentoi (2 kpl)
[riviä: 2kpl, [kt] sivu: 1] |