eipäs-juupas talvi IV
maanantai, 24. joulukuuta 2007 joulusaunan lämpiämistä odotellessa kommentteihin vastausta: semmoisilla siemenillä, jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn ja aleksandralla, joka on _talvi_valkosipuli ei ole mitään hätää: niissä on sisäänrakennettuna ohje, ettei pienestä pidä hötkyillä. osaavat ne odotella järkevinä kevään tuloa. ihan niin kuin tulppaanit ja narsissitkin:_) - samasta asiasta jutustelin jo tuolla zilga I:n ps:ssä. - viisaista kirjoista aikoinaan luin, että kasvien ja siementen talvihorros alkaa purkautua joskus helmikuulla. jos silloinkin vielä eletään eipäs-vaihetta pitääkin jo sitten olla huolissaan. - porkkanaa, tilliä tai kaksivuotisia kukkkia, niin kuin minulla ”männä” syksynä salkoruusuja (taimettuivat jo syksyllä ja se oli niiden lorun loppu), pitää eipäs-talvena murehtia. hiekkaan kylvetyn porkkanan, ja kantapään kautta opittuna tillinkin, jätän syksyllä kattamatta. niiden kohdalla maa sitten onkin jäässä. eivät innostu ainakaan vielä itämään... samalta vaikuttaa: vuosi sitten ulkoistin joulupäivän lounaan ja söimme ulkona; tänä vuonna ei taida onnistua, kun auringonpaisteen sijasta povaavat sadetta, ei lämpiä parveke semmoisilla ilmoilla. kiitos nuu toivotuksesta ja joulua sinulle ja kaikille muillekin:_) ps operan uusin versio on nyt 9.25… + Kommentoi (0 kpl)
eipäs-juupas talvi III
torstai, 20. joulukuuta 2007 jatkokertomushan tästä näköjään tulee tänäkin talvena ainakin pk-seudulla. ihan tarkistin pitkän metallipiikin kanssa - ei ole katettu maa jäässä vieläkään. turhan aikaisessa olin taas sekä suojausten levityksen että syyskylvöjen kanssa. toivottavasti "turha" ei muutu "liiaksi". sen puoleen kyllä hyvä, että madot edelleen jatkavat hyviä tekojaan. mökissä talvehtiville tämä on kamalaa aikaa. vielä ovat pelakuut ja muut kohtuullisessa kunnossa, mutta pari kuukautta joutuvat edelleen sinnittelemään lähes täydessä pimeydessä. kun ei ole lunta maassa, on hämäryys synkeä jopa aivan ikkunan edessäkin. eikä pienen ikkunan eteen edes saa mahtumaan kaikkea, vaikka kahteen kerrokseen ruukkuja ja vateja ahtaakin. normaalisti - tai ainakin ennen vanhaan - tähän aikaan vuodesta sai lopettaa vajan lattialle aseteltuun hiiribaariin tarjoilun, mutta plussan puolella pysyttelevä lämpötila pitää huolen, että myyriä/hiiriä riittää - lautanen oli edelleen syötynä tyhjäksi. kaikkein kamalinta nähtävää olivat nurmikolla iloisessa kasvussa olevat voikukat. vaikka henkilökohtaisesti kammoksunkin talven mukaanaan tuomaa liukasta keliä ja pientäkin pakkasta, niin puutarhailijalle nämä lämpenevät säät ja eipäs-talvet tuovat yhden positiivisen asian vastapainoksi todella monta negatiivista. luulen, vaikka en näkemään pystykään, että kaikenlaisten öttimönkiäisten jälkikasvullakin on näillä ilmoilla perin hyvät olot odotella ensi kevättä ja tihutöiden alkamisaikaa:_( + Kommentoi (2 kpl)
eipäs-juupas talvi II
tiistai, 11. joulukuuta 2007 vahvasti ollaan taas eipäs-version puolella:-) valtsu 9.12. jutussaan muistutti, että tilli itää jo kahdessa asteessa. onneksi minulla on olemassa luettelo, jossa on listattuna, missä lämpötilassa mikäkin taimettuu ja kuinkakin nopeasti. viidessä asteessa tilli tarvitsee 29 vrk ja porkkana 51 vrk. jos nyt pakastuu nopeasti saatan selvitä ilman uusintakylvöjä keväällä. köynnöskuusama ja -hortensia sen sijaan ihan varmasti ottavat siipeensä tänä talvena; molemmissa oli isot hiirenkorvat. positiivista on, että katteen alla sulassa maassa "laiskan lapiot" edelleen tekevät omaa hyödyllistä työtään. heinäsilppukate häviää vauhdilla maanparannukseksi ja lannoitteeksi. aamun lehti kertoi, että vantaanjoki on sunnuntain aikana tulvinut pelloille ja pihoille sekä ylä- että alajuoksulla. kävin senkin tilanteen tarkistamassa, ja meidän kohdalla oli vielä kohtuu hyvin pysytellyt penkkojensa välissä. avo-ojat eivät kyllä paljon enää vettä pelloilta pois vieneet, virtaama pikemminkin kylälle päin. sen verran tänään näkyi vanhaa taivasta, että aurinko iltapäivällä vähän aikaa paistoi. niinpä parvekkeella olikin +15°C, kun takaisin kotiin ehdin. ps "Microsoft julkaisee tiistaina 11. joulukuuta seitsemän tietoturvapäivitystä, joista kolme korjaa Microsoftin mukaan korkeimmalta vakavuusluokitukseltaan kriittisen haavoittuvuuden." + Kommentoi (0 kpl)
zilga II
sunnuntai, 9. joulukuuta 2007 parvekkeen zilga odotteli tähän asti:-) sen verran pilvet rakoilivat yhdeltä reunaltaan, vaikka toisella puolen vieläkin satoi, että uskalsin ottaa sekatöörit käteen. kun lukulasit olivat silmillä, näin leikata köynnöksen ihan hienosti ja siististi. samalla lailla kuin viime syksynä, otin muutaman risun sisälle vesipurkkiin juurtumaan. edelliset ainakin tekivät juuret ja aloittivat versojen kasvatuksenkin, mutta minä sitten silppusin ne biojäteämpäriin, kun mökillä turve/hiekkaseokseen tökätyt risut kertoivat, että elossa ollaan ja kasvaakin tahdotaan. - ylituotantoa meinasi niidenkin kanssa tulla, kun naapurin herra peruikin tilauksensa; ei kuulemma jaksaisi hoitaa kuitenkaan. parvekkeella on vasta kahtena yönä ollut vähän verran pakkasta. ruukun ja zilgan kieputtaminen kuplamuoviin jää tuonnemmaksi. leikkasin samalla vielä ihan vihreinä säilyneet kelloköynnöksetkin. - niistä otetut pistokkaat kasvattavat juuria tuossa vieressä kaapin päällä. ja ihan ensimmäisethän vein jo mökille ja ruukutin siellä. en poistanut juurakoita, vaan jätin ne muratin kaveriksi. jos hyvin käy, aloittavat uuden kasvun keväällä. kuplamuovilla aion niidenkin olemista turvata. + Kommentoi (0 kpl)
!!!!!
keskiviikko, 5. joulukuuta 2007 ei yhtään mitään tähdellistä asiaa. ajattelin vain kokeilla tuota ylläpidon antamaa vinkkiä. sen verran voisi tietenkin mieltään purkaa, että taas alkoi vanhan rouvan inhokkikeli. hgin virallinen ensi lumi satoi 2.12. ja sen mukana tulivat liukkaat kadut. sai varata aikaa ja olla tarkkana, kun tassutteli hammaslääkäriin naapurikylälle:_) 7.12. ps ihan turhaan nurisin. aikaisin eilen aamulla alkanut ja vielä jatkuva sade on tehnyt kadut vallan kulkukelpoisiksi. ennusteet lupaavat, että seuraavina viitenä vuorokautena yötkin pysyttelevät plussan puolella. + Kommentoi (0 kpl)
tietoturvaa V
lauantai, 1. joulukuuta 2007 firefoxin uusin versio on nyt 2.0.0.11. cert.fi:n tiedote asiasta julkaistiin 3.12.2007, kello 9.26. 10-versiokin pitää sisällään korjaukset. varminta kuitenkin ottaa kaikki uudet järjestyksessä. jos hyppää x:stä x+johonkin, päivitysvirheiden mahdollisuus on suuri. väittävät tietäjät mozillan palstoilla:_) + Kommentoi (0 kpl)
?????
torstai, 29. marraskuuta 2007 kovin kummallista ja surullista, kun tähdikin ongelma aina vaan jatkuu. - tuokin kurttu, josta esittelyssä puhun, on ollut korjattuna jo pitkään. tai varmaksihan en osaa sanoa, onko täällä julkipuolella, mutta piiloblogiani olen voinut jatkaa joka päivä, vaikka en enää välttelekään sitä huomaamaani estettä. ylläpito on taatusti muistanut muistuttaa, että välimuisti ja sivuhistoria pitää aina välillä tyhjentää, että kaikki uudistukset varmasti tulevat voimaan. minullahan ne tyhjenevät joka kerta, kun koneen suljen. tämän ohjeen tein rajarinnettä varten. eihän hän siitä tarvinnut kuin ihan pienen – mutta tuiki tärkeän osan – ja selviytyi pulmastaan. mene päiväkirjat - omat päiväkirjat otsikko-kenttä pitänee täyttää jollain kuvaus-kentän voi jättää tyhjäksikin. minä ainakin ensin jätin ja sitten myöhemmin kirjoitin siihen pätkän ja vielä myöhemmin toisen pätkän. julkinen vaiko eikö - rasti ruutuun saako kommentoida ja kuka saa vai eikö saa ollenkaan - rasti taas ruutuun sitten klikkaus "tallenna merkintä"-namiskaan. päiväkirjojen etusivulle takaisin. kaiken järjen mukaan sen pitäisi näkyä siellä päällimmäisenä. ”lue lisää” kohdasta saat aina koko jutun näkyviin ja oman päiväkirjasi, kun avaat, siellä kaiken jutustelun lopussa on loota uuden jutun kirjoitusta varten valmiina. ja kun sitten joskus haluatte muuttaa jotakin (kommentointia, julkinen/piilotettu) niin älkää unohtako painaa ensin paperi/kynä=muokkaa-namiskaa. + Kommentoi (0 kpl)
tietoturvaa IV
tiistai, 27. marraskuuta 2007 firefox korjasi taas "aukkojansa". päivitetty versio 2.0.0.10 on saatavilla... ps rajarinne, laitoin sinulle henk.kohtaisiin ohjeen, jolla itse olen päiväkirjojani tehnyt. + Kommentoi (0 kpl)
eipäs-juupas talvi I
perjantai, 16. marraskuuta 2007 eipäs-juupas talven löysin ensimmäisen kerran kibuvitsin jutusta. sanonta kuvaa niin täsmälliseti pk-seudun talventuloja, että ei tarvinnut selittää eikä toistaa. heti ymmärsin, mitä tarkoitetaan ja heti myös otin käyttöön. eetenineeva kommentoi edellistä jutuani sanomalla, että "on jännää kuinka...". onhan se sitäkin mutta myös ihan loogista monestakin syystä. jos kiinnostaa, hakekaapa vanhalta puolelta kohta "Puutarha.net keskustelupalstat: Omena- ja muut hedelmäpuut: Omenapuu - lajit, valinta: Vyöhykejako". aloittakaa vaikka "oskun" 15.2.2005 aamuisesta jutusta. (haku "jalkakäytäviäkin" vie melkein perille.) minäkin siellä jänkkään mukana *kokenut kaiken tietää*-oletuksillani. oma pihani on vain parin kolmen kilometrin päässä ilmatieteenlaitoksen hki-vantaan havaintoasemasta enkä asu kovin paljon kauempana hki-kaisaniemestä. kun noiden lämpötiloja on vuosia seurannut, huomaa erot hyvinkin; syksyllä ja talvella kotona on lämpimämpää, keväällä ja kesällä mökillä. siltikin vaikka tuntuu, että lentokentän yli tuulee aina ja ihan siperiasta asti. tänä syksynä mökillä on käyty jo -8°C. kotona toissayö oli ensimmäinen pakkasyö ja sekin vain -3°C verran. + Kommentoi (0 kpl)
kesän 2007 loppu
keskiviikko, 14. marraskuuta 2007 vaikka maa kasvimaallani runsaan katekerroksen alla olikin aivan sula, päätin ottaa hallitun riskin ja luulotella, että talvi tulee tätä vauhtia II:llekin. viikon verran on ollut öisin pakkasta - alimmillaan käynyt -8 asteessa - ja seuraaviksi neljäksi yöksi luvataan myös. kylvin tänään porkkanan ja tillin: valmiiksi tehdyt vaot harjasin lumesta ja pudonneista lehdistä puhtaiksi, kylvin ja peittelin kuistilla sulana säilyneellä kuivalla hiekalla. yhden purkillisen kylmäkäsiteltäviä perenojakin kylvin vielä muiden lisäksi, kun sain naapuriltani mustan päivänhatun siemeniä. talvisuojaukset (tai oikeastaan kevään varjostukset) tein. kun vasta katteet olivat jäässä, oli helppo tökätä oksien päät sulaan multaan, pysyvät tukevasti kiinni eivätkä lähde tuulien mukana pois. kompostialueelta dyykattuja ja naapurilta varta vasten saatuja havuja oli niin paljon, että hyvin saatoin peitellä vähät arkajalkani: marskinliljan, jouluruusut, sinivaleunikot, tillipionin ja zilgat. kylvöruukkujenkin päälle laitoin yhden lunta keräämään. ja kun riitti, niin alas leikattu rakuunakin sai havut. normaalisti en sitä enää ole peittänyt. havuja on yleensä aina liian vähän, ja se pärjää ilmankin, mutta olen nyt etukäteen luvannut ranskattaresta jakopaloja kolmelle ensi keväänä. olisi enemmän kuin noloa, jos joutuisi tunnustamaan *ny se kuoli*. toivon todella, etten joudu ottamaan sanojani takaisin ja kertomaan muutaman viikon päästä, ettei meille mitään talvea tullut. pahimmillaan se merkitsee syyskylvöjen onnistumista epä ja kokonaan uutta kylvöä keväällä. ainakin vaatii havujen pöyhimistä, etteivät vallan litistä suojattavia allensa. jäätyneet havut pysyvät mukavasti "telttana", semmoisena kun ne tänään asettelin. ps tämän päivän lopetus tapahtui 1 kk ja 1 pv aikaisemmin kuin viime syksynä *eivät ole vuodet veljiä keskenään*. + Kommentoi (1 kpl)
tietoturvaa III
tiistai, 13. marraskuuta 2007 tänään on taas kuukauden toinen tiistai ja kello jo yli kahdeksan illalla. - windows päivityksiä on tavan mukaan saatavilla monta (koneelleni tuli 2 kpl). manuaalisti latasin/asensin ne jo. automaattipäivitykset jos olette valinneet, tullevat sitten joutessaan. muistattehan muuten tarkistaa, että ne todella ovat tulleet kunnolla perille asti, eikä raportissa lue onnistui epä? aikoinaan sanottiin, että välinpitämätön kotikäyttäjä on pahin tietoturvauhka. ei se silloinkaan eikä varsinkaan nyt pitäne paikkaansa, paljon pahempia kelmejä on olemassa. totta on kuitenkin, että huonossa hoidossa olevat kotikoneet tekevät kelmien olon ihan turhan helpoksi. siksipä muistutuksen vuoksi taas - ”Pitämällä koneen ohjelmat ja virusohjelmat ajan tasalla voi riskiä kuitenkin oleellisesti pienentää.” tuo on lainaus oulun kaupungin sivuilta, mutta saman totuuden löytää miltei mistä tahansa tietoturvaa vähänkin sivuavasta jutusta. – ensimmäisessä *13. päivän epistolassani* sanoin itse näin ”kaikki erilaiset palomuuri-, virustorjunta-, rekisterinsiivous- etc ohjelmat täytyy muistaa pitää päivitettyinä, automaattisesti tai itse päivittämällä.” usein julkipuolella näkee juttuja, että hermostuttaa, kun on hidasta. meillä suurella osalla lienee nopeat laajakaistayhteydet. mutta kun niiden kanssa on sama juttu kuin moottoriteiden; vaikka pisteen a ja pisteen b välillä semmoinen onkin, niin kun jotakin tiellä sattuu niin siinähän körötellään sivu- ja kiertoteillä. tuossa kohtaa voisi tehdä nopeustestin (itse käytän tätä http://kuivuri.pp.htv.fi/speed/). hermostuminen huomattavasti hellittää, kun tietää, mistä on kysymys: muutkin ovat piuhoilla, ruuhkaa se vain onkin. oletteko muuten seuranneet, kauanko kestää koneen avautuminen/sulkeutuminen? jos ajat yhtäkkiä tai vaikka vain vähitellenkin pitenevät, hälytyskellojen pitäisi kilkattaa. tietokone-lehden foorumilta opin aikoinaan ihan näppärän kotikostin, millä tarkistaa, onko kone siinä timmissä kuin pitäisi olla-> käynnistä - asetukset - ohjauspaneeli. tuliko esiin? näkyikö ensin fikkari? alkoiko vimpsuttamaan? jos alkoi, kuinka monta kertaa heilahti ennen kuin pyydetyt tiedot olivat käytössäsi? samassa suhteesa kuin - ehkä - oli hidasta ohjauspaneelin aukeaminen, on sitten kaikki muukin, mitä tietokoneella puuhastellaan. se, minkä pitäisi olla kepeää ja helppoa kuin pururadalla juokseminen, muuttuukin raskaaksi vetisellä suolla tarpomiseksi. ei ihme, että ärsyttää mieltä, kiristää niskaa ja hartioita, kolottaa rannetta:_) ps http://www.jokela-adressi.fi/ + Kommentoi (0 kpl)
[riviä: 30kpl, [kt] sivu: 1,2,3 >> >|] |