mai-leen tarinointia kateviljelystä/ehkä myöhemmin muustakin
*tallenna* aiheutti errorin. - pujon ja kristan vaikeuksia seuratessani tulin tarkistaneeksi: enää ei aiheudu erroria vaan tuo heille tutuksi tullut *otsikko - tyhjää - kommenttiloota* - loppuosaa ingressistä ei tarvitse vaihtaa:-) ihan omatekemä virhe. ei kiusaa enää kun tietää ja osaa välttää...


myrskyn jälkeen
keskiviikko, 28. joulukuuta 2011
tarkistusreissu tehty ja kaikki hyvin sekä omalla että ystävien mökeillä. - vanhaherraystävän pihaluuta ja esiin jätetty lumilapio olivat vaeltaneet paikoiltaan mutta pysyneet ehjinä. laitoin ne lujasti kiinni, että löytyvät, jos vielä rupeaa puhkumaan ennen kuin ystävä palajaa joulunvietosta.
toisen ystävän pihalla oli kaatunut terijoensalava (riippukeinun toinen tukipuu:-() ja tyrnipensas. piha on aukean niityn vieressä, siksi puhuri oli ollut siinä kohtaa pahana. olivat sentään kaatuneet sillä tavoin sopivasti, ettei muuta vahinkoa ollut tullut.
omalla pihalla puut olivat pystyssä mutta vesisaavit tulivat pihapolulla vastaan. kuistin seinustalle asetetut 200 litraiset muovisaavit olivat melkein tiellä asti ja niiden alle piilotetut kipot ja kapot hujan hajan pitkin kasvimaata. ehjinä olivat nekin kaikki pysyneet.
iloisin asia oli, että sähköt eivät olleet menneet poikki pitkäksi aikaa. naapuriystävä, jonka tapasin ja joka oli ollut jo eilenkin käymässä (hakemassa marjoja pakastimestaan), kertoi, että eilen oli ollut parikin lyhyttä katkoa. - kovin lyhyiksi olivat jääneet, koska lämpö mökissä oli pysynyt: seinällä nokan korkeudella oli 12°C ja mini-maxi, jonka anturi on alhaalla lattian tasalla näytti +11°C. helpotti todella. jos lämpö putoaa kovin alas, pitää muutamaksi tunniksi nostaa pattereiden pyyntö oikein kunnon asteisiin ennen kuin lämpö taas nousee siihen 5 - 8°C, jonka kukat tarvitsevat. vanhalle herralle soitin ja kerroin, ettei tarvitse kiiruhtaa ensin kotiin jyväskylästä asti ja sitten kiireellä mökille; kyllä hänelläkin oli varmasti peruslämpö pysynyt pyydettynä.
oli mukava huomata, että oikein moni meistä oli käynyt joko eilen tai sitten tänään tarkistamassa tilanteen. tapaninpäivän sää oli kyllä semmoinen, että pahaa oli syytä pelätä. vantaan energialle kiitos; naapurikaupungissa muutaman kilometrin päässä ollaan kodeissakin oltu jo kolmatta vuorokautta ilman sähköä.
+ Kommentoi (0 kpl)



facebook (ja muu some:-)) - 1 x ps
torstai, 22. joulukuuta 2011
ei taida kannattaa keskustelujen puolella jatkaa; klikkausten lukumäärästä päätellen blogia lukee useampi kuin ketjuja keskusteluissa...
juuri kun viikonlopun aikajana-hysteriasta on päästy niin facebook rasahuttaa (jadeliilalle kiitos hyvästä kuvailevasta sanasta:-)) seuraavan uudistuksen esiin. harmi ettei täällä blogeissa voi tehdä linkkiä. osoitteet joudutte tuosta kopioimaan -http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201112109535&ext=rss ja http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/facebook+alkaa+myyda+mainoksia+kayttajien+seinille++tarvitsee+rahaa+pysyakseen+ilmaisena/a744658 ja http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/facebook+tuo+mainokset+kayttajien+tilapaivitysten+joukkoon/a745151 - tämä varmasti saa aikaan todellisen myrskyn. muistanette, miten pikkuruisen puutarha.netin "kaupallistumiseen" suhtauduttiin ja millaisen joukkopaon se sai aikaan.
sekä entisestä että tulevista melskeistä olisi varsin helposti vältytty, jos pallin ja näppäimistön välissä muistettaisiin netiketin vanha viisas neuvo: "opettele tuntemaan väline jota käytät". vielä kymmenen vuotta sitten se oli itsestäänselvyys mutta ei enää lokakuussa 2007, kun facebook nopeasti tuli suomessakin tutuksi.
jotenkin huvittavaa on jatkuva nari-narina, ettei facebook tiedota uudistuksista. miten tiedottaa yleisölle, joka ei halua tietoa saada? ei miljoonien kätösiin voida yksitellen tarttua ja sanoa *katso nyt näin se toimii* - uskallan väittää, että jokaisesta muutoksesta on kerrottu etukäteen facebookin omilla sivuilla, vaikka en itse siellä olekaan. joka tapauksessa jokaisesta muutoksesta on aina noussut iso meteli ja melske tiedotusvälineissä ja somessa. itse olen seurannut muutoksia ihan vain uteliaisuuttanikin mutta myös siksi, että olisin pystynyt kertomaan niistä tämmöisille minun kaltaisilleni harmaille panttereille, jotka touhuavat facebookissa innoissaan viis veisaten siitä tietävätkö, mitä tekevät. on esimerkiksi lähes mahdoton saada isoäidit uskomaan, ettei pienten lasten kuvia kannata tuupata julki, ei ainakaan silloin, kun paremmin asioista tietävät tyttäret/miniät ja pojat/vävyt asian ehdottomasti kieltävät. (ja nyt mm vauva-sivustoilla nyyh-nyyhkitään *mitä mä teen* - viikonlopun aikana muuten joka tuutti kertoi, mitä pitää tehdä.)
facebookissa päätoimittaja kertoi jo aamuyöllä 16.11.2011, että "koko Puutarha.net tulee saamaan entistä visuaalisemman ja valoisamman ulkoasun ensi vuoden puolella; suunnittelutyö on nyt käynnissä!" älkää sitten pelästykö vaan opetelkaa kiltteinä tyttöinä uudet asiat, jos semmoisia ilmaantuu:-)
ps 23.12. - löytyihän se, kun oli aikaa hakea:-) google-sivuja kyllä joutui selaamaan kuusitoista taaksepäin; niin syvälle kaiken hysterisoinnin alle oli aikoinaan lukemani tieto vaipunut. tämä juttu "IS listasi 5 tärkeää muutosta Facebookin asetuksissa, jotka käyttäjän kannattaa tehdä nolojen paljastusten estämiseksi" julkaistiin 19.10.2011 ja itviikossa sitäkin ennen juttu "Näin suojaudut Facebookin aikajanan paljastuksilta" jo 30.9.2011:_)
+ Kommentoi (1 kpl)



lasitettu parveke XXX - 6 x ps
sunnuntai, 11. joulukuuta 2011
kun talvi ei tule, ei meinannut parvekkeen zilga tuleentua ei sitten millään. ja kun sitten vihdoin pudotti lehtensä, niin maailma pysytteli päivätolkulla niin pimeänä, etten arvannut tarttua saksiin. - tänään vasta aurinko pääsi hetkeksi pilvien takaa esiin. lukulasit kun laitoin päähän, uskalsin leikellä viiniköynnöksen talvikokoon. miinukselle ei parvekkeella ole tänä syksynä vielä mennyt; kuplamuovit saavat olla nurkassa piilossa edelleenkin. vasta pakkasten tultua käpytän ne ruukun ja zilgan suojaksi.
samalla kun parvekkeella touhusin, silppusin jo varsin ränsyksi menneet basilikat biojätteisiin. tämän päivän salaattiin sain vielä tuorretta mutta jatkossa verotetaan pakkasen yrttisilppupurkkeja.
kaikki lyhdyt, tuikkukipot ja kynttilänjalat löysivät myös oikeat paikkansa. toissa vuotisen kopallisen isonmaksaruohon kuivatettuja kukkia nostin kaapista esille koristamaan pöytää. saituus iskenyt, kun en ole ostanut mitään elävää tänäkään syksynä. jos vielä "vastaan kävelee" kauniita minisyklaameja niin saatan sortua.
ps1 12.12. - juuri kun pääsin sanomasta niin eikö sitten viime yönä mennyt pakkaselle peräti -0.1°C
ps2 12.12. - viitisen vuotta hiljaiseloa viettänyt keskustelu virisi taas - kiitos jouluruusun ja oliivipuun. jännää huomata, kuinka samat neuvot aina vain annetaan. kukaan ei ilmeisesti huomaa ristiriitaa siinä, että ihan härskisti pyydetään puutarha-aiheiselta sivustolta poistumaan niitä, jotka puutarha-aiheita kaipaavat. mitenkähän frouvat suhtautuisivat siihen, jos perheen miehet/pojat alkaisivat skrapaamaan autoa/moottoripyörää perennapenkin päällä?
muuten - sosiaalinen media = keskustelupalstat (puutarha.netkin jo viime vuosituhannella:_)) ovat olleet olemassa paljon ennen esim twitteriä (2006) tai facebookia (2004, suomessa 2007).
*emo* keskustelujen puolella jo kertoikin sen viestiketjut-vinkin, jota olen käyttänyt alusta asti ja jota olen muutaman kerran yrittänyt markkinoida muillekin; ei siellä toisin toimien voi olla:_) aina välillä voisi tehdä sen, josta myös olen huomautellut: kurkatkaapa top20 juttuaiheiden otsikoita...
ps3 19.12. - facebookin aikajana sai tämänkin neuvon uudelleen esiin: "6. Jätä tulevaisuudessa kaikki arkaluontoinen materiaali julkaisematta yhteisöpalveluissa. Keskustele työkavereista, pomosta, poliittisistä näkemyksistä, siitä mitä joku teki, siitä mitä joku sanoi, arkaluontoisista taudeista, toisten ulkonäöstä, muiden lapsista, puolison vanhemmista, suvun mustasta lampaasta, viime yöstä puolisosi kanssa, viime yöstä exäsi kanssa, viime yöstä tuntemattoman kanssa ja muista vastaavista asioista puhelimessa tai kasvotusten." - pitäisi olla itsestään selvää mutta aina vaan unohtuu...
ps4 21.12. - ikuisuuskysymys: onko puutarha.net puutarha-sivusto:_) kaipa asiasta on viime uudistuksen myötä virinneen ison keskustelunkin jälkeen puhuttu (kurppa. ainakin sanoi->"Jotenkin vaan aivan älytöntä käydä tämä sama joka vuosi. Jos keskustelupalstan ylläpidon puolesta on sopivaa puhua muustakin aiheesta kun kasveista niin miksi siitä pitää jatkuvasti vääntää") mutta mennyt jutustelu ohi niin nopeasti, ettei ole osunut minun silmiini. (lopun sensuroin sittenkin; joulukin tulossa:_))
- ps:t kun kommentointi ei onnistu -
ps5 19.1. - jännää kuinka moderaattori-nuulla riittää aikaa tehdä uusia ketjuja ja siirrellä juttuja koruihin, saippuoihin, musiikkiohjelmiin jms mutta ei huonekasvien talvetusjuttuja jo valmiinaolevaan ketjuun. oli kerran puutarha-sivusto\(^_^)/
ps6 26.3. - no comment:_) -"Kaiken maailman naamarasvojen myyjiä, niin kuin ne nyt kuuluvat jotenkin puutarhaan..." vau, älähän nyt, he ovat lukeneet puutarha.nettiä:_) tätä jos lukee, ei ihme että menee viisaskin vipuun http://puutarha.net/keskustelukanava/ketjut/14938/83/859714/1/

+ Kommentoi (5 kpl)



syksy XVIII
lauantai, 3. joulukuuta 2011
sanoo allakka mitä sanoo, niin syksyä tämä vieläkin on:-) ja upeata vielä kaiken lisäksi. aurinko paistaa ihan siniseltä taivaalta, lämmintä +4°C ja vähäinen tuulikin on leppeätä läntistä.
tein pikakäynnin mökillä, kun piti naapurilta saada tärkeitä papereita haetuiksi. treffit olivat bussissa ja molemmat sitten keksivät tikusta asiaa ja hoitivat mökeillään asioitaan. - minun asiani olivat ne tavanomaiset lintulaudan täyttö, hiiribaarin kattaus ja kukkien kasteluntarpeen tarkistelu.
ynnä vihdoin myös porkkanan ja tillin kylvö. maa oli pinnasta koppurainen pakkasyön jäljiltä niin että kylvön jälkeen peittelin vaot kuivalla sulalla hiekalla. vähän arkaillen tein, kun pahimmoillaan ensi viikoksi luvattujen pakkasten jälkeen tuleekin uudelleen lämmintä. onneksi porkkanan itäminen kestää aika kauan, niin etteivät ne ilmeisesti ehdi päästä alkuun ennen talven tuloa.
tapasin kylällä kulkeissani naapurin, joka kertoi kylväneensä porkkanan samaan aikaan, kun oli istuttanut talvivalkosipulinsa. nyt ovat kuulemma kahden sentin taimella. on mukava saada keväällä tietää, miten niille on käynyt. jos ei tule talvea ollenkaan tai tulee semmoinen kuin viime talvi, ettei maa routaannu, voivat vaikka jatkaakin kasvua samaa vauhtia sadonkorjuuseen asti.
viime kerralla kerroin kolmesta dyykatusta pelargonista. vaikka ne silloin talteen ottaessani näyttivät olevan ookoo, niin olivat ne kuitenkin saaneet pakkasta sen verran, että henki ilmeisesti loppuu kohta. vielä jätin ne olemaan dynoonsa enkä edes leikannut varsia poikki. seuraavalla käynnillä vasta, jos eivät selvästi näytä toipumisen merkkejä.
mökissä oli edelleen +12°C (kuistilla oli minimi ollut jossain välissä -7°C) ja kaikki talviteloille nostellut oikeinkin hyvinvoivan näköisiä - vielä. se on tammikuu se vaaran kuu; helmikuussa alkaa aurinko taas elvytyshoidon...
yrttimaalta keräsin mukaan mäkimeiramia, persiljaa, timjamia ja ilmasipulin naattia. parvekkeelta sai basilikaa. salaatti saa hyvät höystöt eikä tarvitse turvautua pakasteen yrttisekoitukseen ainakaan vielä.

+ Kommentoi (0 kpl)



syksy XVII
tiistai, 8. marraskuuta 2011
ja se sen kun jatkuu vain, lämpimänä ja kauniina. vanhaa taivastakin näkyi tänään ihan vähän. kahdeksi seuraavaksi yöksi ennustetaan pakkasta mutta sitten taas yötkin lämpiävät. mökillä oli kuistin minimi käynyt 2.3°C - ja maksimi 24.3°C - ja mökissä sisällä oli vielä 15°C lämmintä, vaikka patterit ovat olleet pienellä jo toista kuukautta.
niin kuin keskustelujen puolella jo kiirehdin kertomaan, tänään oli mökin zilgojen leikkauspäivä. monta metriä versoja silppusin kompostiin ja neljä risua laitoin tulemaan uusiksi taimiksi. eikä yhtään kyllä pitänyt enää tänä vuonna tehdä. melkein kymmenen vuotta olen niitä kasvatellut joka talvi joskus vain muutaman enimmillään toistakymmentä/talvi.
viimeisen pupuverkon virittelin tänään, kun valkeakuulas oli viimeinkin pudotellut lehtensä niin että sain ne harvoiduksi pois puun alta siirretyksi puskien alle. en vieläkään tiedä, onko tuosta mitään todellista hyötyä, mutta tuntuu siltä, että mahdollisilla öttiäisillä olisi ainakin vähän hankalampi matka kivuta puuhun, kun ei lehtiä jätä ihan siihen rungon viereen...
poluilta haravoin lehdet pois. ja kiroilin mielessäni, kun muutama viikko sitten ihan varmasti rikattomaksi tehty ja uudella kivituhkalla siistitty pinta taas tuuppasi heiniä ja voikukkia. olisipa kaiken hyödykkään viljely yhtä vaivatonta.
pihalla ei nyt sitten ole enää tekemättä kuin porkkanan ja tillin kylvö, talvisuojien ja varjostusten paikoilleen asettelu (tarvitseekohan niitä ollenkaan? vielä ei ainakaan voi tehdä) ja kun/jos lunta tulee niin kalkin levitys ensi lumen päälle. kitkemistä riittää ja jos tykkäisin, voisin nurmikonkin haravoida vielä kertaalleen. syreenien lehdet putosivat vasta viikolla, niin ettei niitä ollut siinä satsissa, jonka ruohonleikkurilla silppusin.
kottikärry on edelleen räystään alla vettä täynnä. työkaluja ja ainakin saappaita joutuu vielä pesemään. lukkojen öljyäminen ja työkalujen huolto on myös tekemättä ja yhden hevonpeesäkin nostaminen kuistille ennen kuin jämähtävät jäähän. puskan alla piilossa kun ovat, eivät keväällä sula tarpeeksi ajoissa ennen kuin jo surkeasti hyvää taas tarvittaisiin.
hiiribaari oli taas vaihteeksi syöty tyhjäksi. sen täytin. lintulautaa en vielä. kuistilla pörräsi monta elävää suupalaa tiaisten eineeksi. niin paljon hellyin, että kourallisen auringonkukan siemeniä heitin nurmikolle, kun kerran uhka on, että maa jäätyy parina seuraavana yönä.
ps – viime jutussa kerroin, kuinka tyhmä olin kun toin molemmat maatiaisamaryllisruukut kotiin. paikkasin tyhmyyteni sitten heti ja vein ison kukkineen sipulin takaisin viileään mökkiin, kun kerran se oli osoittautunut sille sopivaksi paikaksi. hyvältä näyttää – se on ruvennut vaipumaan lepoon ja nämä kotona olevat kasvavat uutta lehteä niin kuin vissiin pitääkin, että pikkuiset sipulit myös kasvaisivat ja komistuisivat.

+ Kommentoi (0 kpl)



kate XX
lauantai, 15. lokakuuta 2011
minulla on ison perennamaan keskelle kulkeva "pistopolku", korvaa mukavasti ns hyppelykivet. loppukesästä uusin polun oikeanreunan kukat ja sen myllerryksen jälkeen polunpätkä on ollut vähemmän edustava. eilen tartuin toimeen ja kuopsutin mullat pois pinnalta saveen asti, levitin hs:t polun mitalta (niitä riittää, vaikka melkein koko heinäkuun lehdet puuttuivatkin; aina kun olin itse lehden lukenut, tassuttelin tien yli aamutakissa ja ainoissa viemään lehden naapureilleni:-)), katkoin omat kultapiiskuni ja toin lehtien päälle katteeksi. kovin harvaksi kate niillä jäi. tänään menin sitten kärryjen kanssa kompostointialueellemme ja kasasin sieltä pitkiä suoria kultapiiskun varsia kolme erillistä isoa nivaskaa. kyllä nyt on polku siisti ja kunnolla katettu. - tuo pitkillä kasvinvarsilla kattaminen minulla oli käytössäni pitkään myös kasvimaan puolella. nyt kun haketta tulee runsaasti, olen sen polut siistinyt tuoreella hakkeella syksyin keväin. jotenkin kukkamaan keskellä tuo nätisti ruskettuva varsipolku vaan tuntuu luontevammalta.
en muuten muistanut ottaa mukaani oksasaksia ja haravaa, kun kompostialueelle lähdin; hyvin onnistui hanskakäsinkin kerätä ensin kärry täyteen tuorretta nokkosta, jonka keräämistä olin suunnitellut, mutta toteutus oli vasta tänään. tuli siitä mainio kerros biolaniin, jossa edellinen kerros oli kuivakoita syreenin lehtiä.
aamulla tapasin vihdoin myös huvitoimikunnan rva pj:n ja kyselin siitä syrjään sysätystä olkisilpusta, jonka olin jo toisen hevonhyväkasan vierestä kerännytkin pois. ei tarvinnut maksaa ja toisenkin kasan ympärystän sain luvan siivota. siellä sitä hyljeksittyä hyvää vasta olikin:-) toisen säkillisen keräsin vielä. enempää en, ettei sananmukaisesti olisi käynyt niin kuin ahneelle tuppaa käymään...
nyt on sitten ensi kevään ensimmäinen talvivalkosipuleiden kate kerättynä. en kai ennakoi turhan varhain, kun eivät tvs:t ole vielä edes istutettuina?
toin muuten tänään kotiin mökiltä rahapuun ja molemmat maatiaisamaryllisruukut (miksi en muuten varmuudeksi jättänyt toista mökille? tyhmä minä). rahapuu pärjää, jos vaan muistan säästää vettä talven aikana. amaryllikset sain nimimerkki mummilta toissa kesänä. iso sipuli kukki silloin loppukesästä ja nyt tänä vuonna nuppu oli pitkällä jo silloin, kun kukat saattoi vipata kuistille. toivottavasti en tehnyt kovin pahoin, kun nyt toin sen kuivaan ja lämpimään kerrostalohuusholliin.
+ Kommentoi (0 kpl)



mökin talviteloitus II
sunnuntai, 9. lokakuuta 2011
taisi olla korkea aika kirjoittaa tuo listaus:-) siitä ainakin jäi pois vaikka mitä. onneksi sentään vielä olin irl muistanut tehdä unohtuneetkin, mutta kuinka kauan muistan.
ei tänään pitänyt mennä enää mökille taksvärkkiin, mutta aivan mahdotonta oli vastustaa aamun kirkkautta. eipä siellä paljon töitä tällä hetkellä ole: muutaman kuolleen oksan saksin syreeneistä, haravoin lehtiä kanttausojista keskemmälle nurmikkoa ja juttelin mukavia naapureiden kanssa. aika moni oli minun laillani innostunut kauniista lämpimästä säästä ja tullut vain käymään. kaikilla oli joutilasta aikaa...
viime sunnuntaista asti ovat patterit olleet talviteloitusasennossa; toinen pyytää 7 - 8 astetta ja toinen viittä. aamulla unohdin katsoa, mutta kolmen aikaan lähteissäni mökin lämpö oli auringon voimalla noussut +20°C.
ikkunanpesun jälkeen muuten salusiini nostetaan sängyn päälle pois ikkunasta (kappa saa jäädä) varjostamasta. pohjoisen puolen ikkunaluukku suljetaan ja lukitaan. kuistin pikkuhyllyt ruuvataan irti ja nostetaan talveksi sisälle. samoin vajasta akkukäyttöinen pensasleikkuri ja laatikollinen aineita, joiden arvelen ottavan nokkiinsa pakkasesta. - vajan ja mökin lukot pitää myös muistaa öljytä ja seinän venttiili kiertää kiinni-asentoon.
(lisään tuohon sitten, jos vieläkin olen jotain unohtanut:-))
kuistille ei mökin teloituksen jälkeen jää kuin seinälle ruuvattu taimikaappi, yksi penkki ja 200 litrainen tynnyri, joka kesäisin on pakkas- ja varjostuskankaiden varasto. - kankaat nostin jo kaapin hyllyille ja tynnyriin laitoin kasteluletkut talvivarastoon. irroittelen niistä aina muoviset liittimet ja suuttimet ja laitan ne mökkiin pakkaselta piiloon. kuistille tulee talveksi saavillinen turvetta, tyhjät saavit, kastelukannut ja ämpärit ja kukkalaatikollinen erikokoisia muoviruukkuja. isot sadevesitynnyrit mökin nurkilta ovat pestyinä ja kumollaan patiolla. niiden alle on piilotettuna pientä tarviskalua: kitkuupölkky, juuresten pesuvati, juuresharja, tyhjät saviruukut jms. päälle on kasattuna isoja kuusenoksia, kun niitä kylältä ylenmäärin löytyi. – saavat männynoksat vissiin jäädäkin pelkiksi koristuksiksi. vajasta nostin ensi kevääksi varatut siemenperunat. jääkaappiin, joka talven on toimetonna, mahtuvat varastoitaviksi. kuistille pakataan sitten vielä ainakin fillari ja mahdollisesti tästä talvesta asti ruohonleikkurikin. entinen varasto ei enää ole käytössäni, kun naapurini osti oman koneen ja tarvitsee tilan sille. yritän kyllä saada tuupatuksi koneeni kylän yhteisvajaan, samaan, jossa kesäisin ovat jemmassa pupuverkot, mutta jos ei sinne mahdu, niin omalle kuistille on nostettava.
kunhan lumi tulee maahan, kuistin katon koukkuihin ripustetaan lintulauta ja talipötköteline. ja pakkasten tultua, rupean taas lähteissäni vuoraamaan ulko-oven pakkaspeitteellä puolivälistä. olen naulannut sopivankokoiseen rimaan sopivan kokoisen palan pakkaspeitettä. sen ripustan isojen naulojen varaan oven alaosan päälle, tuen kivenmurikalla alaosastaan lattiaa vasten, painan penkin poikkipäin ovea vasten ja penkille vielä tiiliskivi painamaan peitteen yläosan seinää vasten. - en tiedä pitääkö tuo viritys kovastikaan lämpöä sisällä/pakkasta ulkona, mutta tuntuu se kuitenkin tuulen pitävän poissa mökistä.
ps1 - ja heti muistui mieleen yksi unohdus; kuistin ikkunoista pitää kääriä sälekaihtimet rullalle ja nostaa vaatekaapin päälle. paikallaan varmasti homehtuisivat ennen kevättä...
ps2 - ja kuistin kulmarautojen päälle irtonaisena aseteltu ikkunalauta siirtyy vajan nurkkaan. mini-maxi-mittari samalla taimikaappiin...
ps3 - sain nurmikon ja pudonneet lehdet leikatuiksi. neljä isoa pussillista oivallista silppua kompostiin. ruohonleikkurin harjasin puhtaaksi ja sain luvan viedä sen yhteiseen vajaan lukkojen taakse. mainiota... muuten, taas dyykkasin kompostialueelta kolme kärryllistä heinäsilppua. kaukalo II, kaukalo V ja pömpeli saivat vielä uuden katteen. kesällä dyykattujen lisäksi olen nyt syksyllä saanut sieltä seitsemän kärryllistä silp
+ Kommentoi (1 kpl)



mökin talviteloitus I
lauantai, 8. lokakuuta 2011
olen minä aiemminkin aina välillä kertonut mökin talviteloituksesta, mutta kerran voi varmaan listata kaikki erilaiset kummallisuudet, mitä siihen operaatioon kuuluu:-)
alkaa siitä, kun päätän ettei enää öitsetä mökillä tänä syksynä. yleensä siinä vaiheessa, kun rupeaa olemaan liian märkää ja/tai kylmää. aamulla kerään sitten sängystä lakanat ja tyynyliinat, pakkaan reppuun yhdessä aamutakin, saunapyyhkeen ja pefletin, astia-, käsi- ja rantapyyhkeen kanssa. sängystä kaikki patjoja myöden pihalle tuulettumaan. matot imuroidaan kahta puolen, kääritään kasaan ja nostetaan kaappipöydän päälle odottamaan sitä maaliskuista hankikantoaamua, jolloin ne piiskataan lumen päällä.- tuuletuksen jälkeen sänky petataan vain patjoilla, huovalla ja päiväpeitolla. tyynyt tungetaan molemmat pusiin. aurinkotuolin paikka on talvella kokoon taitettuna sängyn päällä seinän nojalla.
ikkunan eduskaapin päällinen vuorataan hs:llä ja sille nostetaan kaksi jakkaraa, lehdet niidenkin päälle ja vajasta kaksi passelin mittaista lautaa. siihen saa kolmisen metriä hyvää ikkunanedustilaa pelargoneille. - ensin on muuten pitänyt pestä ikkuna. vaikka se etelään onkin, niin marras-joulu-tammikuun valo pitää saada kokonaan kukille, siksi tuhrut täytyy siivota pois. kuistin pöydälle/penkeille on melkein aina joutunut jo aikaisemmin nostelemaan pelakuut sadetta ja/tai kylmää pakoon patiolta. minulla on jätelavalta dyykattuja muovisia laatikoita ja kissavainaiden ent pissapotat, joihin saan mahtumaan kuhunkin yhdeksän ruukkua. ne isot laatikot nostelen tuohon kaksikerrosviritykseen. jakkaroitten alle saa sitten vielä mahtumaan ruukkuja. (kaksi kompostialueelta dyykattua ja vain dynoon aseteltua pelakuuta on toisen ja kolme ruukullista verenpisaran ja yksi ananaskirsikan pistokaita on toisen jakkaran alla nyt). pöydän päällys kun on noin saatu tyhjätyksi, sen saakin siirtää mökkiin sisään keskelle lattiaa. (kuistin matto vapautuu myös sisään tiskipöydän eteen siirrettäväksi.) - pöytä vuorataan hs:llä ja sille nostellaan isot saviset pelargoniruukut. tänä vuonna sille pääsi myös oikein ison iso saviruukku kumollansa ja sen päälle ison iso verenpisara. toivokaa tekin kanssani, että osaan talvettaa sen enkä teloittaa... amaryllis- rahapuuruukut ja kastelukannut ja suihkupullo ja pänikkä hevonpeevettä mahtuivat vielä yhdelle nurkalla. keskelle jää tilaa niille tyhjille ruukuille, joista kukkia kuolee ja kumotaan kompostiastiaan talven mittaan. toinen mökin tuoleista - hs:llä vuorattuna - sai päälleen niin isoksi kasvaneen brugmansia, ettei enää tänä vuonna mahtunut millään ikkunapaikalle. toisen tuolin nostan yöpöydän päälle ja sille asettelen kaktukset (kuusi ruukullista niitäkin nyt jo on). pikkutyöpöydällä on kaksi murattiruukkua ja ihme kyllä tyhjää tilaakin vielä ainakin 30 x 50 senttiä. mattojen viereen pöydälle mahtuivat keijunmekko, kesäkiinanruusu (tuskin talvehtii) ja ihmekukka ja kaksi isoa lasipurkkia, joissa säilytän lintujen maapähkinärouheen ja auringonkukan siemenet.
vesiämpärit ja tiskivesikattila siirtyvät vajaan ja tiskikaappiin. hellan ja jääkaapin töpselit pitää ottaa irti. jääkaapin ovi jätetään auki (keittiöpaperirullalla tuetaan auki; eipä sitten saa haisua. pehmeä rulla joustaa, jos vaikka vahingossa törmäilisin niin ei muoviosat mene rikki).
pöydän viekkoon nostan toisen kuistin pitkistä penkeistä, vuoraan hs:llä ja nostelen siihen dynoihin asetellut, turpeella täytetyt kylvöruukut. pikkupenkki saa päälleen muuttolaatikon, joka talven ajan toimii biojäteastiana. toiselle puolelle pöytää asettuvat kaksi 90 litraista saavia ja kaksi kanisteria ja kaksi ämpäriä. toisessa saavissa ja pikku astioissa on kasteluvettä ja toiseen saaviin olen sekoitellut kukkamultaa (kompostia, hevonhyvää, apatiittia ja kalkkia). kiltti naapurinherra nosti sen kanssani sisään, yksin en jaksa. vesisaavin nostan tyhjänä ja kannan veden ämpäreissä.
ainoat asiat, jotka mökissä talvella... (loppu kommentissa)
+ Kommentoi (1 kpl)



kate XIX
keskiviikko, 5. lokakuuta 2011
vähän mutkainen kate-juttu tämä (kuoppa katettu?), mutta kun kerrankin voi kertoa iloisen asian siitä kuinka tarjonta ja kysyntä kohtaavat passelisti, niin pitäähän se tehdä. - taisi olla kolme vuotta sitten - juu, 9.8.2008 olin työn tehnyt - kun lopullisesti tuhosin (ensin olin koettanut alasleikkauksella selvitä) äkämäpunkin saastuttamat mustaherukkapensaani. ohje on, että 4 - 6 vuotta pitäisi odotella ennen kuin yrittääkään uudelleen istuttaa mustaviinimarjaa. en malta. minulla on ollut vuosia oikein huonossa paikassa kasvamassa vertti ts viherherukka. en paljon menetä, kun nyt jo siirsin sen entisen mustan paikalle. nurmikon reunaan tuli sitten vertin mentävä kolo, joka piti peittää. mullalla tietenkin olisi voinut, mutta kun joku naapureistani oli rajannut omaa nurmikkoaan ja vienyt nurmituppaat kompostointialueelle (miksi?) niin minäpä hain ne sieltä tarpeeseeni, myttäsin kuopan kukkupäälle täyteen ja tassuttelin vähän saappaitteni kanssa. ensi kesänä, kun muutaman kerran olen leikannut nurmikon, on minulla sillä kohtaa nätti paikkuu nurmikossani:-)
niityn läpi kulkeissani totesin myös, että talonmiehen tekemän viimeisimmän niiton jälkeen sinne on hevonpeekasan paikalle ja ympärille kasvanut tosi rehevä ja tuuhea nokkospehko. taidan ottaa isot oksasakset, leikellä siitä muutaman neliön, haravoida kärryyn ja tuoda kompostoriini. höystää hyvin syksyn kuivaa kompostiainesta.
lehtiä on muuten pitkäksi kasvaneen nurmikon päällä aika paljon. paljon on vielä puissa ja puskissakin. odottelen vielä ennen kuin otan ruohonleikkurin viimeisen kerran tälle syksylle esiin. tuoreella heinällä terästettyä lehtisilppua parempaa katetta ei oikein ole - paitsi tietenkin se pelkkä heinäsilppu.
ps 12.10. - näin pitkää odotin; katteeksi ei tarvinnut heinä/lehtisilppua käyttää, kun naapurien jämiä oli ylenpalttisesti käytössäni, vaan saatoin laittaa kaiken suoraan kompostiin...
+ Kommentoi (0 kpl)



kate XVIII
perjantai, 30. syyskuuta 2011
äkkiä pikaisesti tiedoksi: ei tarvinnut mennä niityille koneen kanssa:-) keskiviikkona melkein ensimmäiseksi työkseni kävin tsekkaamassa kylän kompostialueen ja tietenkin sieltä löytyi taas (neljäs tänä syksynä) kärryllinen hienoa heinäsilppua. matojen mullokselle jyystämä kaukalo I on taas vahvan nurminutun alla piilossa syyssateilta suojattuna. - samalla reissulla löysin ruukuistaan kumotut kaksi pelargonia. kiitin ja kumarsin ja otin talteen niin kuin viime syksynäkin. (mahdoinkos niistäkin kertoa silloin? ainakin suojahavujen koristekäyttö on aikaisemminkin ollut käytössä ja silloin myös kerrottu.)
tänään hävisi pihan nurkalta iso oksakasa. hakettimen murinasta huolimatta pieni punarintaystäväni piti koko ajan uskollisesti minulle seuraa. - huomenna levitän semmoset 150 litraa puhdasta hyvää haketta kasvimaan poluille...
vaikka aamulla jouduin pitämään ovea auki kolmisen tuntia (haketin täytyy kytkeä roikalla tiskipöydän kaapin sähköpistokkeeseen, kun ulkoseinän pistokkeeseen laitettuna polttaa ensin kone ja sitten minä proppunsa) oli mökissä lämmintä - patterit pois päältä - 25°C. ihan melkein kevätpäivä oli tänään; puut vaan väärän väriset. kuistille jäi 22.5°C, kun kotiin iltapäivällä lähdin.
+ Kommentoi (0 kpl)



kate XVII
keskiviikko, 21. syyskuuta 2011
eilen oli minulla syksyn riemukkain päivä: sain uuden kompostin valmiiksi. neljä "maukasta" kerrosta lautakehikkoon niin että kymmensenttinen kukku tuli vielä lisäksi (äkkiä se siitä vajuu, jos vielä olen osannut kompostin oikein rakentaa). kateainesta ei kesän kuivuuden jälkeen ollut säkitettynä, mutta onneksi minulla on ns parempiosaisia naapureita, jotka raaskivat viedä heinäsilppunsa kylän kompostointialueelle. dyykkasin sieltä kärryllisen aitoa ja tuorretta tavaraa ja mätin sen paksuksi kerroksessi kompostiaihion päälle. kaiken huipuksi muovinen "myssy" ja se parrunpätkillä reunoiltaan kiinni, ettei syksyn myrskyt vie poispoikkeen. - ja vaikka vanha eläkeläiseukko olenkin, tuo hetki, kun ensi syksyn kompostimulta on valmiina tulollaan, tekee aina niin onnelliseksi, että lapsekasta tai ei, vähän pitää kukkua taputella ja paijata ja loitsuja mutista:-)
kateviljelijän riesa on einettä kuopsuttavat mustarastaat: moneen kertaan olen taas nostellut silput poluilta takaisin kasvimaiden päälle. - tänään sitten havahduin, että kaukalo I, joka perunannoston jälkeen (juu, ei; sanokoon kuka hyvänsä mitä tahansa, luomu uudestaperunasta en luovu:-)) sai oman nurmikon heinäsilpun katteekseen 19.8., onkin taas ihan mulloksella. kuukaudessa ovat madot vetäneet kymmensenttisen nurminutun lannoitteeksi ensi kesän sipulimaalle. onneksi leikattavaa on kylän niityillä: saan siihen uuden kattauksen vielä vallan vaivattomasti.
ensi kesän perunamaat olen kattanut taas porkkanamaan hiekalla. todella vaivaton tapa lisätä hiekkaa alkuperäiseen savimaahan.
viime syksynähän me saimme olkikuivikkeista hevonpeetä varsomistallin terveisinä ja varastoin sitä kevään tarpeisiin. hyvän katteen siitä sainkin aikaisin pintaan tuleville talvivalkosipuleille. - tämän kesän hevonpeekasassa oli myös aika paljon olkea sekoittuneena muuhun ainekseen. naapurini, jotka eivät oikein ymmärrä hyvän päälle (huom. minun mielipiteeni), olivat nostelleet oljet kasoihin hevonpeen ympärille. hevonpee on kärrätty pois, mutta olkiläjät ovat olleet jo muutaman viikon niityllä. kävin tänään keräämässä sieltä säkillisen varastoon ensi kevään tvs-peltoa varten. - pitää vielä kysyä huvitoimikunnan pj:ltä, jahka hän palaa työ/messumatkaltaan, pitääkö minun maksaa niistä vai saanko siivouspalkkana:-)
kompostialueen viekossa kun hevonpee oli, kurkistin tänään taas sinnekin ja kas; joku naapureista oli vienyt sinne monta isoa männynoksaa (haketinkin kyllä on vapaasti käytettävissä...) otin niitä kuorman päälle ja saksin sopiviksi. nyt ne ovat naamioituneina pihakoristuksiksi isoissa ruukuissa kuistin portailla, mutta kunhan pakkaset tulevat, ne käytetään talvisuojaukseen/kevätvarjostukseen. hyvin riittävät, kun ei minulla vieläkään mitään hirmuisia vyöhykkeenvenyttäjiä ole pihallani.
edellisellä viikolla tuli vettä 35 mm, viime viikolla 38 mm ja tänään puoleenpäivään oli tämän viikon kertymä ollut 15 milliä. kotiin asti selvisin kuivana, mutta nyt sitten taas sataa. itl:n sivujen mukaan mökilläkin satanut rankasti jo neljä tuntia. kastella ei tänä syksynä tarvitse, kasvit pystyvät siirtämään ravinteet lehdistä juuriin ihan luojan antamalla vedellä.
ps - ennen kompostinvalmistumisjuhlaa, olin kärrännyt hiekat porkkanamaan tarpeisiin ja kivituhkaa polun siistimiseksi. kahdeksi päiväksi olisi ollut työtä ihan riittämiin vanhalle eukolle noissa puuhasteluissa. ihmekös sitten, että suihkun jälkeen kutsui sänky ja uni maittoi. taisin nukkua yli kymmenen tuntia melkein evääni liikuttamatta:-)
+ Kommentoi (3 kpl)




[riviä: 35kpl, [kt] sivu: 1,2,3,4 >>   >|]
mai-lee
hki/vantaa, Ib/II ,
”ei elämästä selviä hengissä…
- blogi -
tvs:n kuvan vaihdoin jo aikapäiviä sitten, mutta en tätä tekstiä näköjään:-) tuossa avatar-kuvassa on neljä tärkeintä: katettu kasvimaa, valmis kompostimulta, muhimassa oleva komposti (piilossa) ja biolan-kompostori, johon uutta kerääntyy... vaihto taisi onnistua? uusikin vaihto onnistui:-)
 
Arkisto:
2017
4 (1 kpl)

2016
1 (1 kpl)

2015
12 (1 kpl)
10 (1 kpl)
5 (2 kpl)
4 (1 kpl)
3 (1 kpl)
2 (1 kpl)
1 (1 kpl)

2014
6 (1 kpl)
5 (2 kpl)
4 (1 kpl)
3 (2 kpl)
1 (1 kpl)

2013
12 (2 kpl)
11 (1 kpl)
10 (2 kpl)
9 (2 kpl)
8 (2 kpl)
7 (1 kpl)
5 (4 kpl)
4 (3 kpl)
3 (2 kpl)
1 (3 kpl)

2012
12 (1 kpl)
11 (2 kpl)
10 (2 kpl)
9 (1 kpl)
8 (1 kpl)
7 (1 kpl)
6 (2 kpl)
5 (4 kpl)
4 (5 kpl)
3 (5 kpl)
1 (2 kpl)

2011
12 (4 kpl)
11 (1 kpl)
10 (4 kpl)
9 (3 kpl)
8 (2 kpl)
7 (1 kpl)
6 (1 kpl)
5 (6 kpl)
4 (5 kpl)
3 (4 kpl)
2 (3 kpl)
1 (1 kpl)

2010
12 (2 kpl)
11 (3 kpl)
10 (5 kpl)
9 (3 kpl)
8 (2 kpl)
7 (3 kpl)
6 (3 kpl)
5 (6 kpl)
4 (7 kpl)
3 (3 kpl)
2 (5 kpl)
1 (2 kpl)

2009
12 (2 kpl)
11 (1 kpl)
10 (9 kpl)
9 (2 kpl)
8 (3 kpl)
7 (5 kpl)
6 (5 kpl)
5 (5 kpl)
4 (7 kpl)
3 (3 kpl)
2 (3 kpl)
1 (2 kpl)

2008
12 (1 kpl)
11 (3 kpl)
10 (2 kpl)
9 (6 kpl)
8 (1 kpl)
7 (3 kpl)
6 (6 kpl)
5 (6 kpl)
4 (3 kpl)
3 (2 kpl)
2 (4 kpl)
1 (2 kpl)

2007
12 (6 kpl)
11 (7 kpl)
10 (5 kpl)
9 (12 kpl)