Ajatustenvaihtoa ittensä kanssa perjantai, 29. toukokuuta 2009

Kuin kissa kuumalla katolla

Tänään ei suuria mullistuksia kasvarin suhteen tapahtunut. Ruuvailin lisätukia paikoilleen ja ikkunoita paremmin kiinni toisiinsa. Sen yhden ylimääräisen kattotuolinkin otin käyttöön,vaikka jako menikin pieleen.

Hermot ei aikoneet tämän päivän touhuissa loppua, ihme kyllä. Mut ruuvit loppu. Hitsin pimpulat. No toisaalta eihän se haittaa, kun aikakin on taas kortilla. Ennen maanantai ehtoota ei tartte kuvitellakaan menevänsä jotakin järkevää siihen rakentamaan, eli ehdin kivasti ostaa kieroja nauloja lissää.

Huominen menee Mimo-san:in luona anopillisia neuvoja jaellessa, et mitenkäs se liiteri sit korjataankaan. Ja sunnuntaina on luvattu senverran hellettä, että keskityn pesemään talon peitot ja viltit. Kuivuvat sitten nopiaan.

Yhden yläpoikkipuun jaksoin lopuksi laittaa paikoilleen. En saa sitä sivuttais huojuntaa millään loppumaan siltä pitkältä sivulta, joka on siel kadullepäin. Taidan tietää mistä se johtuu, kai se vakiintuu ku saan muutaman ovenkarmin pystyyn ja ankkuroitua.

Ittekseni tota kattoa tänäänkin laittelin. Pikkasen mietitytti ensin kiivetä siellä. Kun ei siellä paljoa oo missä kiipeillä, vielä. Ajattelin siinä niitä näitä ja varsinkin sitä, ettei passaa kovasti hyttysiä huitoa ku seisoo siinä ikkunarivin päällä vatupassi suussa, ruuvit toisessa kädessä ja akkuporakone toisessa.
Sanonta "lähti ku talkkari liukkaalta katolta" voisi sen jälkeen muuttaa sanonnaksi "lähti ku puutarhuri kasvarin katolta".

Hyvin siellä kyllä pysyin, enkä pudonnut. Silmissäni näen jo koko laitoksen valmiina, mutta realistisesti siihen on vielä aikaa. Maalit on kaupassa, niinku on tos paskhuussinkin, ja silikoonia tarttis saada. Katon vuoraan kyl muovilla. Aion purkaa ensin pienemmän kasvihuoneen, joka on jo niin varjossa, ettei siellä kasva mikään. Paitsi vanhimman pojan toimimaton skootteri, jonka se on jostain ostanut joskus, ku sai halvalla. Vaan ei oo tullu pikku skoottereita. Eikä oo tullu kuntoonkaan... Mut siitä saan melkein ehjät muovit alkuunsa, ei oo ku yks reikä jossain kohtaa kattoa...ku nuorempi poika pari vuotta sitten ampui "ihan vahingossa, uskothan äiti" nuolen kaaressa ylös ja tietysti meni siitä katon läpi. ja jousipyssy meni "ihan vahingossa, uskothan lapseni" jäähylle. (Ei kasvari mitään, mut tekotapa on aika vaarallinen, kun on muitakin lapsia)

Nyt tulee tauko tähän, mut kirjoittelen edesottamuksistani kunhan saan taas jotain oikeasti tehtyä. Ja akkuporakoneen ladattua.

+ Kommentoi (3 kpl)

Takaisin matikan tunnille torstai, 28. toukokuuta 2009

Kirkko kasveille?

On se niin maan perusteellisen kummallista, ettei sit niinku millään voi ihminen oppia mittaamaan oikein!
Vaikka kuinka laskee ja kattoo silmällä ja mittaa ja piirtää, ni eikös jummi jammi kuitenkin oo kaikki, tai ainakin suurinosa, päin prinkkalaa. Ja eikä se mun laskutaito oo noissa yksikkölaskuissakaan millään lailla kehittynyt ekaluokan jälkeen. Rakentelin onnellisena ku pieni ankka noita kattotuoleja - ja olin sahannut ja saanut sen valmiiksi asti - ennenkuin tajusin tehneeni yhden liikaa.

Ja joku apina, jolla on kaksi vasenta kättä, vaikka olis muuten oikeekätinen ( = minä) oli laskenu kulmat väärin. No ei paljoa, muutaman asteen vaan. Mutta ku se vaikuttaa heti kaikkeen kokonaisuuteen. Vähän sama ku et talon yks seinä olis 5 senttii liian pitkä.

Ja se sama apina ( = edelleen minä) veti muutaman ruuvin liian syvälle ja lauta halkes. Vaikka hyvin tiedän millon pitää hellittää, sehän on taitolaji, ei siinä voimaa tarvita....

Aika hyvin meni noin niinkuin muuten. Apua en tänään tarvinnu ku ekojen kattotuolien kiinnipitämiseen. Kun kaksi olivat jotenkuten huojuvasti kiinni laitoin pitkän reunan välipuun paikoilleen. Olin kolottanut lautojen reunat ja uskokaa tai älkää: NE lovet ovat samoilla kohdin. Jihuu! Edes joku kohta oikein.

Jos yöllä tulee myrsky, mitä ei kyllä säätiedotuksessa luvattu onneksi, niin koko hökötelmä lentää avaruuteen. Tai ainakin nurmikolle. Siinä sais noi jatkuvasti ohiajavat traktorikuskit lisää nauramisen aihetta. Kaukaa jo kuului et hidastavat mein kohdalla, ku pitää niin monttu auki tai suu täynnä leekopalikoita vahrata et miten se akka tonkin kohdan tekee. Hittooko siellä tiellä pällistelee, tulisivat pihalle, pistäisin hommiin. Yks pakettiautokuskikin ja hänen rouvansa melkein pysähtyivät ja rouva oli aivan kauhistuneen näköinen, ihan niinkuin olisin jotenkin kauheassa vaarassa. Seisoin jopa tukevalla metallijalkaisella puutarhapöydällä akkuporakone kädessä. Kattelin tyynesti takas ja sit väläytin ilosen hymyn, tiiätte kyllä, sellaisen tekopirteän et voi kun kivaa nähdä teitä, oi tuntemattomat, ja vilkutin kuin lapsille. Kuski painoi kaasua....

Pikkulapset olivat iltapäivän mummulassa ja käymään tullut vanhin tytär haki heidät kotio tossa kahdeksan tienoolla. Ku pääsivät ulos autosta he jäivät hetkeksi tuijottamaan taivaaseen kohoavaa tulevaa kattoa. Minä seisoin siinä rinta rottingilla ja niiin ylpeänä ittestäni. Aattelin et lapsetki on samaa mieltä, tulee tosi hieno ja erilainen kasvihuone meidän pihalle. Siinä he hetken rivissä kyttäs toisiaan ja kasvaria silmät suurina ku pöllön poikasilla ja poika sano sit matalalla äänellä: kirkkooko sää mein pihalle teet?

Mitä? Kirkko? Miten niin, heeetkinen, selitäs ny. No, mihin te nyt meette? Muuta eivät kommentoineet, poika meni isojen poikien kans hakkaan puita (onhan 12 v. jo melkein aikuinen, eikai se ny äitin kans jää ku ei oo luokannukkaan), neljäsluokkalainen meni sisälle miettimään huomisia kouluvaatteitaan (no on kai se nyt paljon tärkeempää ku keskeneräinen lautarakennelma) ja ekaluokkalainen pinkoi pikkufillarillaan pitkin pihaa ja puheli itekseen (mielikuvituskaverit sentään puhuvat siitä, mistä lapsikin haluaa puhua, eikä koko ajan vaan rakentamisesta).

Huomenna toivottavasti jaksan jatkaa. Sisällä ei edelleenkään ole siivottu kunnolla, jonkun sekin pitäisi kai tehdä. Kohta ei oo puhtaita vaatteitakaan, ainakaan mulla, mut kuljetaan sit ilman. Onneks on kesä ja lämmintä!!! Mut kasvari on saatava tehtyä ja olis sit noilla isännilläkin jotain oikeesti katteltavaa!

+ Kommentoi (0 kpl)

Saha on tylsä ja sahaaminen tylsempää tiistai, 26. toukokuuta 2009

Siitä se lähtee, vissiin

Tänään sain kaikki kattotuolien laudat sahattua määrämittoihin. Ja myös ne välipuut, mikä niiden niiden oikea nimitys lieneekään. Aamupäivällä kattelin eilisiä tekemisiäni ja taas kerran toivoin taivaasta tupsahtavan syliini jiirisirkkelin. Vaan ei tupsahtanu. Eikä voinut ihmettä jäädä odottelemaankaan, pakko oli lähteä kauppaan.

Siinä matkalla ajellessani lähimpään kelvolliseen ruokakauppaan päätin samalla poiketa paikalliseen ns. halpakauppaan. Jos vaikka sattuisi halpa kiinalainen jiirisirkkeli eteen. Aikani seisoin hyllyn edessä ja ihailin kaikenmaailman vempeleitä, kuten yläjyrsimiä ja niiden osia, joilla saisi vaikka minkänäköstä listaa aikaseks. Vaan ei ollu sirkkeliä, tai oli, käsisellainen mut emmää sellasta halua. Sitten huomasin et ne olikin sijoitettu ihan toiseen kohtaan...oi miten kivoja isojen poikien leluja! Kuvitteellinen kuola valuen kyttäsin silmät kiiluen tehoja ja terien leveyksiä ja muita tuiki tärkeitä ominaisuuksia. Kunnes osui silmiini hinta. Jo loppui kiiluminen, melkein tuli kyyneleet. Pitkälti toistaviikon ruokarahat uppoisi siihen jos sellaisen ostaisin.
Hiljaa tyydyin ostamaan naulauslevyjä ja ruuveja.

Päästyäni kotiin ja pakolliset askareet sisällä suoritettuani, menin taas työmaalle. Pitäisi kai alkaa kutsumaan sitä vaan sahaksi. Vaikka ei leipämoottoria kummempaa voimansiirtoa olekaan. Mutta joka vedolla muistutin itseäni kuinka paljon säästän. Ei ollut saha kuin alta kympin, eikä kulu sähköä. Vain hermot kuluu. No kohtahan niitä ei enää ole ja sitten olen vaan aina mukavasti hymyilevä akka. Sellanen vähän onnellinen tapaus (lapset kyl väittävät mun olevan sellainen jo nyt...).

Sain kuin sainkin vihdoin ja viimein viimeisenkin laudan valmiiksi. Kyllä sitä sahailee suoraan poikki mitenpäin vaan, mutta sellainen pitkän viiston sahaaminen on niiin tylsää. Ja aikaa vievää. Välillä oli pakko käyttää vasenta kättä, kun oikeaan käteen tuntui tulevan kramppi.
Loppujen lopuksi minulla oli 20 pitkää osaa ja 8 poikkipuuta. Päätykolmioihin tulee lisää ikkunoita, jotka listojen kanssa vakauttavat sen osan.

En laskenut astekulmaa, kuinka jyrkkä katto on tulossa. Tosi jyrkän siitä kuitenkin haluan, että edes osa lumesta valuisi nopeaan pois. Sellanen 45 - asteen kattokulma näyttää muutenkin minusta tylsältä ja sitäpaitsi kasvarini katon pitää olla erikoinen edes kaltevuudeltaan.

Nyt oon taas niin väsynyt ja huomiseksi on luvattu vettä. Tauko olisi siinäkin mielessä hyvä, jonkun tarttis surkeesti siivota sisällä. Lapset kyllä tekevät kotitöitä (kun äiti vaan toteuttaa itseään) mutta jälki ei välttämättä ole ihan aikuisluokkaa vielä. Tosi ylpeä olen kuitenkin heidän panoksestaan.
Jään nyt pähkäilemään miten sen katon yksinäni toteutan paikoilleen. Eiköhän se tästä.

+ Kommentoi (4 kpl)

Hidasta on tää touhu välillä maanantai, 25. toukokuuta 2009
Tänään en saanut ihmeitä aikaan. Aamupäivällä en millään ehtinyt työmaalleni ja keskipäivällä alkoi olla todella kuuma. Sain kuitenkin koko länsi- ja pohjoispuolen ikkunat paikoilleen. Pikkasen on hakusessa et mikä tarkoittaa suora seinämä, mut eiköhän se siitä asetu, kun saa niitä ovenkarmeja ja muita tukipuita kohdilleen.

Kattotuolien pähkäilyssä meni aika kauan. Siis siinä pelkässä ajattelussa. Ikinä ennen en oo millaistakaan kattotuolia tehny, ellei lasketa sellasia, jotka ottavat tukensa jo valmiista seinästä. Periaatteen kyllä tiedän, mut käytännön toteutus onkin eri asia. Lopuksi tein mallin maassa ja sovittelin sitä kuvitteelliseen kattoon kunnes tuntui oikealta ratkaisulta. Kun kokoajan tarvitaan äitiä jossain muualla kuin kasvarin kimpussa, oli jo aika myöhä kun pääsin sahaamaan. Kymmenen kattotuolia tulee, vissiin..., eli 20 vinoiksi päistään sahattua lautaa tarttisin. Ehdin ja jaksoin sahata vain 8 ennenkuin kyllästyin touhuun ja ziljoonaan hyttyseen.

No huomenna taas kovalla innolla kimppuun, eiköhän se ennen pakkasia kuitenkin valmistu. Toisaalta on kyllä mukavaa olla luova, jokainen kohta pitää erikseen tehdä ja laskea ja miettiä. Mutta joskus toivon et mulla olisi vino pino hienoja sähkötyökaluja, uutta puumateriaalia ja oikestaan tukku seteleitä ja ostaisin kaiken vaan valmiina. Juu ja palkkaisin jonkun toisen tekemään hommat puolestani. Istuisin lepotuolissa aurinkolasit nenällä ja siemailisin melonimehua samalla, kun huutelisin ohjeita....
Tämä kyhäelmä kuitenkin heijastelee minua (kiero ja vino ja persoonallinen). Ja taatusti ei oo samanlaista kenelläkään.

Huomisiin. Jos hyvin käy, niin huomenna olen edistynyt niin paljon, et saan jo uuden kuvankin.

+ Kommentoi (2 kpl)

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! sunnuntai, 24. toukokuuta 2009

Oikeastaan aloitin uuden kasvihuoneen suunnittelun jo viime keväänä. Kaikenlaista sattui ja tapahtui, enkä päässyt aloittamaan edes perustuksia. No, tänä keväänä vannoin tekeväni itselleni uuden kasvihuoneen.
Aluksi mietin lekaharkkoja perustuksiksi. Olishan se hienoa, kun olisi tasainen ja siisti sokkeli. Aina kun luulin et nyt on varaa ostaa kasa harkkoja, tarvittiin nekin vähäiset eurot muualle.

Siellä täällä tällä tontilla on poteroihin piiloteltu iänikäisiä kiviä. Kukkapenkin reunoihinhan niitä perinteisesti tulee käytettyä, mutta minäpä päätin että niistäpä se sokkeli tehdään. Kun on hiekkamaa alla, ei ole sen kummempia routimisia. Niinpä ei tarvitse niska hiessä kaivaa metrin syvyisiä vallihautoja, eikä onneksi tarvi tilailla soraakaan. Luonnonkivissä on sekin hyvä puoli (paitsi et ne ovat ilmaisia) etteivät ne päästä kapillaarista kosteutta rakennuspuuhun. Näin ei tarvi ostella mitään sokkelin ja puun väliinkään.
Niin se silmä pettää. Vaikka maa vaikutti aika tasaiselta, sai toiseen kulmaan kasata aika isoja kiviä. Korkeuseroa oli kuitenkin toistakymmentä senttiä. Siinä sitten istuin muutaman illan ja vatupassin kanssa sovittelin isompaa ja pienenpää kiveä kohdilleen. Tai no sillain noin about kohdilleen.

Tänään päätin, et nyt alan sitten niitä laseja rustaamaan paikoilleen. Heti oli tullut mittavirhe suunnittelussa. Sitä se on kun on kaikenlaisia laseja, pitäisi miettiä hetken ennenkuin niitä paikoilleen ruuvailee. Mutta mitä minä pikku mokista, eteenpäin vaan. Mielenkiintoista oli tosiaan (lievä ilmaisu).
Tuhannen kirosanaa, työkalut hukassa, ettistakasin sai ravata ettimässä ruuveja ja kynätkin hukassa.
Joka soiro oli kiero ainakin kolmeen suuntaan, joka lauta vino ja ikkunatkin niin viuruskaisia, et ihme kun niissä vielä lasit pysyivät. Maalit lähti tuulen voimasta ja kitit tippuivat paloina. Akkuporakoneesta loppui tietysti virta ennen puoliväliä. Juu - eikä ole ku yks akku siihen.

Vaikeinta oli asetella lasit paikoilleen toisiinsa kiinni, kun on vaan kaksi kättä, eikä edes black&dekkeriä. Kyllä oli ähellystä saada karmit sopimaan siihen mihin niiden kuului sopia. Vaikka kuinka oli mitannut ja mitannut, aina kinnasi jostain kummasta kohtaa. Piti muutenkin tehdä koko homma ihan toisin kuin oppikirjoissa käsketään. Ekaks tein eteläpäädyn (mittavirhe, mut who cares...), siirryin sujuvasti länsipuolelle tulevaan oveen asti ja sitten tappelin lasit itäpuolelle paikoilleen. Siis kikkailen pääoven koon kanssa, montako lasia loppujen lopuksi tulee käytettyä. Pääasia on tässä vaiheessa, et korkeus on kaikilla laseilla sama.

Toivottavasti yöllä ei tule myrskytuulta. Vaikka siinä on ristituet, niin kummasti vaan nyt jo tuuli nappasi laseihin kiinni. Huomenna jatkan, saas nähä mitä loppujen lopuksi tästäkin tulee vai tuleeko yhtikäs mitään.

+ Kommentoi (3 kpl)