Terassilla tavataan! torstai, 17. syyskuuta 2009

Naistenhaku keskiviikkoisin liput 5 euroo

Minä kun asun täällä keskellä ei mitään ja lähimmät aikuisten huvitukset on sellaset reilu kymmenen kilometrin päässä, aattelin et minähän silti vietän terassiaikaa ensi kesänä. Vaikka sitten kotona.

Mutkun ei oo talossa terassia, ei edes kuistia. Ja kun kivasti oon ristiny uuden kasvarini Villa Tagetes:iksi, ni olkoon se humaltumiseni kohde ja mekka ja siinä olkoon myös terassi!

Kaikki alkoi vahingossa. Maa viettää sen 20 senttiä pohjoiseen ja rakennusvaiheessa piti jotenkin saada puutarhapöytä-tuoli viritelmä sen verran ylöspäin, et ylettyi jotain siinäkin päässä tekemään. Ja kun maa oli aika kuoppasta, ni mikäs muukaan siihen sopisi kuin kuormalavat. Ensin raahasin siihen yhden ja hetken sitä vahrattuani laskeskelin silmämäräisesti, et hei! Tohonhan menee varmaa kivasti neljät. Enempää mulla ei niitä olis ollukkaan.

Laitoin muovin alle rikkiksiä vastaan ja raahasin hampaat irvessä lavat paikoilleen. Hyvin mahtuivat ja sopisivat ja siihen ne jäi.

Vaan kun tuli kunnon sateita, maan epätasaisuudesta johtuen, vesi keräytyi muovin päälle ja lavojen alalaudat lilluivat siinä. Enkä tosian ajatellut ponttooniterassia tehdä.

Ei siinä sitten muuta, ku eräänä alkusyksyn päivänä aloitin senkin homman uusiks. Lavat pois (vähänkö painavat puolmärkinä), muovi pois ja tosipaksu sanomalehtikerros siihen ja sit hiekkaa. Sitä ny ei onneks tarvinnu kärrätä ku 4 kertaa. Tasaseksi levitys ja hampaat irvessä lavat takaisin.

Varaston kätköistä löysin halpis pressun. Sellasen pienemmän, joka oli muistaakseni joskus jossain kampanjassa maksanut 2 euroo. Eikä ihme et oli ollut niin halpa. Se ei meinaa pidä vettä. Tai pitää se ny just ja just kaatosateen ulkopuolella, mut tihuttaa läpi. Tälläsin sen siihen lautojen päälle ja siihen ison punaisen räsymaton. Oli sit meinaan just sopivan kokosia molemmat. Ja mattoa ei kannata sääliä, sen seuraava koti olis ollu kaatis. Hengittää alakautta reunoistaan ja yläkautta, kun pressu on harvahko. Siis noi lavat.

Eikä aikaakaan ku huomasin terassin alastomuutta ihmetellessäni, et mullahan on ikkunan karmeja säästössä, niitä joidenka lasit on menny rikki kuljetuksessa. Uskokaa tai älkää. Neljä kapeinta on sentilleen sopivat yhdelle sivulle ja kahdesta isosta sain toisen kulman. Eikä enempää niitäkään olis ollut.

Ensiksi meinasin et niittaan verkot ruutuihin, mut se tuntui niin kylmältä. Vaan jos ruuvaisi rautalangan pätkät pystysuoraan ja pujottelisi oksia väleihin? Kyllähän niihinkin köynnökset tarttuu, jos sellasia jostain saan haalittua.

En voi uskoa, että mitä enempi tätä projektia teen, sen helpommin kaikki tuntuu sujuvan. Mitä nyt vetäsin pariin kertaa, ensin oikeankäden ja sit vasemman, oikein kunnolla niihin rautalangan päihin niitä keppejä pujotellessani.

Ja siinä sekin nyt sit on. Kapeampi matto vielä reunaan ja ens kesänä joku tuoli ja pikkupöytä ja Koffin aurinkovarjo. Nii ja harmahtuneita muovisia tuoppeja, täys tuhkakuppi, joku toosa soittamaan "Aavan meren tuolla puolen..." ja hidas palvelu. Kakarat kyllä pitävät huolen lopusta melusta. Ihana mielikuva!

Siinä sitten istun ja mietin syntyjä syviä. Huutelen ipanoille ohjeita et miten ite väsäävät iltapalansa, laulan eri tahtia melkein nuotilleen mattia ja teppoa, katselen ohiajavia rasvanäppi traktorikuskeja ja juon. Meinaan mehua. Mut tunnelma on silti oikea! Ja jos joskus laittais lapset mummulaan yöksi ja pistäis vähä (tai paljon) jottain sinne mehun joukkoon, nii ei olis pitkä matka kontata kotio nukkumaan. Omalta terassilta. Koffin päivävarjo kainalos.

+ Kommentoi (11 kpl)

Sähköä maan alta keskiviikko, 16. syyskuuta 2009

Testing testing....toimiiko?

No niin. Nyt olis sit kasvihuone sähköistetty. Ja ennenku kukaan saa sydäriä, et mitä se hullu akka taas on tehny, ni ihan on oikeaoppisesti kuulkaa maakaapelia vedelty.

Kun kerran kaikkea sitä tulee elämän varrella haalittua, ni olenpa ollu vaan niin onnekas joskus, et olen ihan metritolkulla saanut ilmatteks ulkokäyttöön tarkoitettua sähkökaapelia ja muutaman pään. Siis sellasen töpselipään ja reikeliversion.

Maahan se piti tietenkin saada, kukas ny nykyaikana sellasia yläilmoissa killuttelee? Vaan millä sen suojais, lähinnä myyriltä ja lapion iskuilta (jos kumminkin unohtaa...). Pari vuotta sitten teki toivottavasti-tuleva-vävy meille kesähuoneeseen vedet. Se kun on laillistettu putkimies, niin veti ihan vesijohdon kellarista, maata kaivaen, kunnon juomavedet ulkohuoneeseen. Siltä oli jäänyt yli just, eikä melkein, sopivan kokoinen muovinen vesijohto. Tai putki. Tai mikä se nyt sit onkaan. Mut paksua se ainakin on, varmaan puolensentin verran, ellei enemmänkin.

Onneks oli vanhin pojankoltiainen just kotona sopivasti käymässä, ja eiku äidin pikku anelua vähän et: kaiva kiltti se oja tota letkua pitkin...(tai en anna enää ikinä bensarahaa). Kiltti ja tottelevainen lapsi kaivoi.

Sitten ruuvasin toisen pään kaapelista auki ja irti et saa pujotettua sen sinne putken sisään. Pitkän matkan yli puolenvälin se meni luistaen eteenpäin. Vaan siihe tyssäs. Voi sanonko mitä! Juu sanoin kyllä #%&##*&"###. Vanhin poika alkoi ujuttaa kaapelia milli milliltä, nuorempi poika tahkoi kovaa vesiputkea sillain ku lihaksia kämmensyrjillä hakataan ja minä ravistelin kovaa, mutta pienellä säteellä sieltä ulostulopäästä. Miten niin ei tuu ulos? Eihän siinä oo matkaakaan ku tommoset ehkä 4-5 metriä. Jämptiä putkea, meinaan.

Vaan tuli se sieltä, se toinen pää näkyviin! Jeee! Siis näin putkeen ei oo kirjaimellisesti montaa kohtaa menny koko elämässä!

Ei muutako letkuputkikaapeli ojaan ja maa takas päälle. Olen väsänny kuormalavoista sellasen pikkupikku terassin kasvarin takaovelle. Siinä on matto ja hyvä istua ja vääntää yksityiskohdat paikoilleen. Paitsi et se matto on aina märkä ja punasen raidallinen.

Alkoi iltahämäryys jo painaa ja minä vaan istun siinä kostealla matolla ja ruuvailen johtoja takas kiinni. Piti kaks kertaa käydä oikein vahtaamassa, et varmasti tulee sininen johto siniselle ja ruskea johto ruskealle. Kun kasvarissa on aina kosteaa, ni vois olla hengenvaarallista pistää maadotetussa johdossa värit ristiin. Sillon se maadotus ei toimis.

Hyvin sain johdot paikoilleen, kolme ruuvia johdoille ja kaks pitämään koko johtonipun paikoillaan. No mutta. Mitens helkkari toi suojatöttörö nyt laitetaan? Joku apinanasteinen (= minä) oli unohtanut niinkin perusasian kuin et se töttörö kuuluu pujottaa siihen johtoon ENSIN ja sit vasta alkaa vääntämään yksittäisiä johtoja kiinni. Voi luoja tätä päätä ja sen kantajaa!

Ei muuta ku kaikki auki ja homma alusta. Siis että tietää kyllä mikä johdonpätkä mihinkin ja miksi, mut ettei sit kuitenkaan osaa kasata oikeassa järjestyksessä! Ei ihme et insinööritkin käy koulujaan vuosia. Perusasioiden opettelu kestää näköjään todellakin vuosia! Ei meinaa oo meikäläiselle eka kerta sähköhommissa, eikä eka kerta et mokailee...

No lopulta tein sen oikeassa järjestyksessä ja kaikki sujui muuten ok, mut et se viimeinen miniruuvi oli siinä jossain punaisten raitojen seassa. Ei se muuten oo tärkee, se vaan pitää kaiken kasassa. Sai sitä ettiä kädellä silitellen märkää mattoa jonkun aikaa että löytyi.

Vaan nyt on kosteuden ja pakkasen kestävä ulkojatkojohto kasvihuoneessa. Lämmitykseen en todellakaan aio sähköä käyttää, mut jouluvalot on sinne aivan pakko saada. Ai miksi? No siksi, etten ole meiän kunnassa vielä kellään nähny jouluvaloja kasvarissa ja aina jonkun on oltava ensimmäinen. Miksei se vois sit yhtä hyvin olla minä.

(Joulun jälkeen paikallislehdessä tulee lukemaan: Koko kunnan alueella oli 3 päivää kestävä sähkökatkos juuri pyhinä.....)

+ Kommentoi (2 kpl)

Vähiin käy työt ennenkun loppuu torstai, 10. syyskuuta 2009

Pikkupulueste ja ovet levällään

No nyt alkaa olla jo siinä vaiheessa tämä rakennusprojekti, ettei montaa virhearviointia enää tänä vuonna varmaan täydy tehdä. Vähä olis jottain silottamisia ja paikkamaalauksia, mut empä taida niitäkään jaksaa vaivautua tekemään. Se on hirvee väähti kaivaa jostain toimiva pensseli ja avata maalipönttö.

Mut sellasen pienemmän puluesteen oli ihan pakko vielä vääntää. Ku on toi kuistin harja ja siihe olis sit kuitenkin pienemmät pulut istuskelleet. Tosin vieläkän ei oo yhtään pulua missään täälläpäin näkynyt, mut eihän sitä koskaan tiedä. Näin globaalina aikana nekin saattavat kyllästyä urbaanielämään ja tehdä jonkinmoisen paluumuuton maalle. Siinä sitten on kylän akkojen kasvarit täynnä pulunkakkaa, vaan meikäläisellä ei oo ku tintin ruikkimia. Ja niitä on nyt jo....

Ihan yhtä tarkkaan en viitsinyt mitata ja sahata ku sen isomman esteen kanssa tein. Ja kuten tapoihini kuuluu, siinäkin oli sit ihan just niinku pakko vähän mokata. Tietenkin. Senvertaa en sit katsonut et se laudan pätkän pää oli jo valmiiksi pitkittäissuunnassa halki. No siinä ku olin kairannu kolot ja aloin sahata kolmioita, ni eikös vaan kolme ensimmäistä tippunut autotallin lattialle niin et kolahti. Ja sieltä keskemmältäkin yks kolmio.

Nero kun olen aattelin et hah! mitäs tuosta. Minä vaan liimaan ja ruuvaan ne paikoilleen ja maalaan piiloon. Niitä kolmiopäitä oli siis siellä purun ja ylimääräisten pikkupalojen joukossa neljät. Löytyi tasan kolme...

Vaan mitäpä siitäkään. Äkkiäkös nyt yhden kolmion jostain hukkapalasta siihen sovittaa. Ei muutaku piruste liimaa väliin ja palaset paikoilleen. Jotka ei sit tosiaankaan pysyneet. Vinkoilla niitä koitin pitää paikallaan huonolla tuloksella. Puuosat oli suhteellisen pieniä, vinkat taas isoja ku mitkä. Kyllä mulla sellasia pieniäkin on, en vaan löytänyt niitä mistään.

Yhden, sen siellä kauempana olevan kolmion, sain kiinni ja totesin, ettei oo niin kapeaa ruuvia talossa, ettei se halkasis puuta. Joten tyydyin naulaamaan sen ikäänkuin alakautta kiinni. Se sujui kuin oppikirjasta.

Mutta ne ekat kolmet ei sit suostuneetkaan yhteistyöhön. Hukkaan menneen tilalle kaavailtu ei istunut kohdilleen vaikka miten mittas ja sovitti ja sahas ja viilas. Ja ne kaks muuta osoittautui mahdottomiksi kiinnittää millään konstilla. No liima on kyl hyvää ja säänkestävää, mut en arvannu silti pelkästään sen varaan niitten kiinnityksiä jättää.

Eli tein alusta asti uuden pätkän, sahasin tynkäalun pois ja kiinnitin reikänauhalla pikkuosan isoon osaan. Hyvin sopi. Enkä ollu saanu tuhrattua aikaanikaan ku pari tuntia. Näin se päivä kuluu!

Nyt on sit pikkupulueste paikallaan ja homma alkaa näyttää kivalta. Oviinkin olen jo saanut jonkunnäköset systeemit, ettei tarvi puutarhapöytää lukkona pitää. On se vaan niin kivaa sateellakin siellä tomaattejaan hoidella ja haaveilla jo ensi kevättä. Kurkutkin niin kasvattavat lehtiään, voi raukat ku tietäisivät et kohta tulee pakkanen ja vie. Ai niin, ja kiivikin selvisi siirrosta ja voi hyvin. Nyt vaan jännitän, et mitenkä se selviää toisesta talvestaan.

Joskus kesä-heinäkuun tienoilla olin jo tuskastua koko hankkeeseen, mutta nyt olen tyytyväinen. Meikäläisen kärsivällisyys on nykyään tosiaan pitkä ku kiinan muuri! Ja tänään aamulla löysin ne pikkuvinkatkin. Täytyy pistää talteen, ettei vahingossakaan löydä niitä enskerralla ku tarttee.

+ Kommentoi (6 kpl)