Päiväkirjojen etusivu | Omat päiväkirjat | Lisää suosikkeihin | Tulosta |  |
Kasvihuone vanhoista ikkunalaseista - kärsivällisyyden koulutusta.
|
Terassilla tavataan!
torstai,
17.
syyskuuta
2009
Minä kun asun täällä keskellä ei mitään ja lähimmät aikuisten huvitukset on sellaset reilu kymmenen kilometrin päässä, aattelin et minähän silti vietän terassiaikaa ensi kesänä. Vaikka sitten kotona.
Mutkun ei oo talossa terassia, ei edes kuistia. Ja kun kivasti oon ristiny uuden kasvarini Villa Tagetes:iksi, ni olkoon se humaltumiseni kohde ja mekka ja siinä olkoon myös terassi!
Kaikki alkoi vahingossa. Maa viettää sen 20 senttiä pohjoiseen ja rakennusvaiheessa piti jotenkin saada puutarhapöytä-tuoli viritelmä sen verran ylöspäin, et ylettyi jotain siinäkin päässä tekemään. Ja kun maa oli aika kuoppasta, ni mikäs muukaan siihen sopisi kuin kuormalavat. Ensin raahasin siihen yhden ja hetken sitä vahrattuani laskeskelin silmämäräisesti, et hei! Tohonhan menee varmaa kivasti neljät. Enempää mulla ei niitä olis ollukkaan.
Laitoin muovin alle rikkiksiä vastaan ja raahasin hampaat irvessä lavat paikoilleen. Hyvin mahtuivat ja sopisivat ja siihen ne jäi.
Vaan kun tuli kunnon sateita, maan epätasaisuudesta johtuen, vesi keräytyi muovin päälle ja lavojen alalaudat lilluivat siinä. Enkä tosian ajatellut ponttooniterassia tehdä.
Ei siinä sitten muuta, ku eräänä alkusyksyn päivänä aloitin senkin homman uusiks. Lavat pois (vähänkö painavat puolmärkinä), muovi pois ja tosipaksu sanomalehtikerros siihen ja sit hiekkaa. Sitä ny ei onneks tarvinnu kärrätä ku 4 kertaa. Tasaseksi levitys ja hampaat irvessä lavat takaisin.
Varaston kätköistä löysin halpis pressun. Sellasen pienemmän, joka oli muistaakseni joskus jossain kampanjassa maksanut 2 euroo. Eikä ihme et oli ollut niin halpa. Se ei meinaa pidä vettä. Tai pitää se ny just ja just kaatosateen ulkopuolella, mut tihuttaa läpi. Tälläsin sen siihen lautojen päälle ja siihen ison punaisen räsymaton. Oli sit meinaan just sopivan kokosia molemmat. Ja mattoa ei kannata sääliä, sen seuraava koti olis ollu kaatis. Hengittää alakautta reunoistaan ja yläkautta, kun pressu on harvahko. Siis noi lavat.
Eikä aikaakaan ku huomasin terassin alastomuutta ihmetellessäni, et mullahan on ikkunan karmeja säästössä, niitä joidenka lasit on menny rikki kuljetuksessa. Uskokaa tai älkää. Neljä kapeinta on sentilleen sopivat yhdelle sivulle ja kahdesta isosta sain toisen kulman. Eikä enempää niitäkään olis ollut.
Ensiksi meinasin et niittaan verkot ruutuihin, mut se tuntui niin kylmältä. Vaan jos ruuvaisi rautalangan pätkät pystysuoraan ja pujottelisi oksia väleihin? Kyllähän niihinkin köynnökset tarttuu, jos sellasia jostain saan haalittua.
En voi uskoa, että mitä enempi tätä projektia teen, sen helpommin kaikki tuntuu sujuvan. Mitä nyt vetäsin pariin kertaa, ensin oikeankäden ja sit vasemman, oikein kunnolla niihin rautalangan päihin niitä keppejä pujotellessani.
Ja siinä sekin nyt sit on. Kapeampi matto vielä reunaan ja ens kesänä joku tuoli ja pikkupöytä ja Koffin aurinkovarjo. Nii ja harmahtuneita muovisia tuoppeja, täys tuhkakuppi, joku toosa soittamaan "Aavan meren tuolla puolen..." ja hidas palvelu. Kakarat kyllä pitävät huolen lopusta melusta. Ihana mielikuva!
Siinä sitten istun ja mietin syntyjä syviä. Huutelen ipanoille ohjeita et miten ite väsäävät iltapalansa, laulan eri tahtia melkein nuotilleen mattia ja teppoa, katselen ohiajavia rasvanäppi traktorikuskeja ja juon. Meinaan mehua. Mut tunnelma on silti oikea! Ja jos joskus laittais lapset mummulaan yöksi ja pistäis vähä (tai paljon) jottain sinne mehun joukkoon, nii ei olis pitkä matka kontata kotio nukkumaan. Omalta terassilta. Koffin päivävarjo kainalos.
Naistenhaku keskiviikkoisin liput 5 euroo |
Minä kun asun täällä keskellä ei mitään ja lähimmät aikuisten huvitukset on sellaset reilu kymmenen kilometrin päässä, aattelin et minähän silti vietän terassiaikaa ensi kesänä. Vaikka sitten kotona.
Mutkun ei oo talossa terassia, ei edes kuistia. Ja kun kivasti oon ristiny uuden kasvarini Villa Tagetes:iksi, ni olkoon se humaltumiseni kohde ja mekka ja siinä olkoon myös terassi!
Kaikki alkoi vahingossa. Maa viettää sen 20 senttiä pohjoiseen ja rakennusvaiheessa piti jotenkin saada puutarhapöytä-tuoli viritelmä sen verran ylöspäin, et ylettyi jotain siinäkin päässä tekemään. Ja kun maa oli aika kuoppasta, ni mikäs muukaan siihen sopisi kuin kuormalavat. Ensin raahasin siihen yhden ja hetken sitä vahrattuani laskeskelin silmämäräisesti, et hei! Tohonhan menee varmaa kivasti neljät. Enempää mulla ei niitä olis ollukkaan.
Laitoin muovin alle rikkiksiä vastaan ja raahasin hampaat irvessä lavat paikoilleen. Hyvin mahtuivat ja sopisivat ja siihen ne jäi.
Vaan kun tuli kunnon sateita, maan epätasaisuudesta johtuen, vesi keräytyi muovin päälle ja lavojen alalaudat lilluivat siinä. Enkä tosian ajatellut ponttooniterassia tehdä.
Ei siinä sitten muuta, ku eräänä alkusyksyn päivänä aloitin senkin homman uusiks. Lavat pois (vähänkö painavat puolmärkinä), muovi pois ja tosipaksu sanomalehtikerros siihen ja sit hiekkaa. Sitä ny ei onneks tarvinnu kärrätä ku 4 kertaa. Tasaseksi levitys ja hampaat irvessä lavat takaisin.
Varaston kätköistä löysin halpis pressun. Sellasen pienemmän, joka oli muistaakseni joskus jossain kampanjassa maksanut 2 euroo. Eikä ihme et oli ollut niin halpa. Se ei meinaa pidä vettä. Tai pitää se ny just ja just kaatosateen ulkopuolella, mut tihuttaa läpi. Tälläsin sen siihen lautojen päälle ja siihen ison punaisen räsymaton. Oli sit meinaan just sopivan kokosia molemmat. Ja mattoa ei kannata sääliä, sen seuraava koti olis ollu kaatis. Hengittää alakautta reunoistaan ja yläkautta, kun pressu on harvahko. Siis noi lavat.
Eikä aikaakaan ku huomasin terassin alastomuutta ihmetellessäni, et mullahan on ikkunan karmeja säästössä, niitä joidenka lasit on menny rikki kuljetuksessa. Uskokaa tai älkää. Neljä kapeinta on sentilleen sopivat yhdelle sivulle ja kahdesta isosta sain toisen kulman. Eikä enempää niitäkään olis ollut.
Ensiksi meinasin et niittaan verkot ruutuihin, mut se tuntui niin kylmältä. Vaan jos ruuvaisi rautalangan pätkät pystysuoraan ja pujottelisi oksia väleihin? Kyllähän niihinkin köynnökset tarttuu, jos sellasia jostain saan haalittua.
En voi uskoa, että mitä enempi tätä projektia teen, sen helpommin kaikki tuntuu sujuvan. Mitä nyt vetäsin pariin kertaa, ensin oikeankäden ja sit vasemman, oikein kunnolla niihin rautalangan päihin niitä keppejä pujotellessani.
Ja siinä sekin nyt sit on. Kapeampi matto vielä reunaan ja ens kesänä joku tuoli ja pikkupöytä ja Koffin aurinkovarjo. Nii ja harmahtuneita muovisia tuoppeja, täys tuhkakuppi, joku toosa soittamaan "Aavan meren tuolla puolen..." ja hidas palvelu. Kakarat kyllä pitävät huolen lopusta melusta. Ihana mielikuva!
Siinä sitten istun ja mietin syntyjä syviä. Huutelen ipanoille ohjeita et miten ite väsäävät iltapalansa, laulan eri tahtia melkein nuotilleen mattia ja teppoa, katselen ohiajavia rasvanäppi traktorikuskeja ja juon. Meinaan mehua. Mut tunnelma on silti oikea! Ja jos joskus laittais lapset mummulaan yöksi ja pistäis vähä (tai paljon) jottain sinne mehun joukkoon, nii ei olis pitkä matka kontata kotio nukkumaan. Omalta terassilta. Koffin päivävarjo kainalos.
+ Kommentoi (11 kpl)
Sähköä maan alta
keskiviikko,
16.
syyskuuta
2009
No niin. Nyt olis sit kasvihuone sähköistetty. Ja ennenku kukaan saa sydäriä, et mitä se hullu akka taas on tehny, ni ihan on oikeaoppisesti kuulkaa maakaapelia vedelty.
Kun kerran kaikkea sitä tulee elämän varrella haalittua, ni olenpa ollu vaan niin onnekas joskus, et olen ihan metritolkulla saanut ilmatteks ulkokäyttöön tarkoitettua sähkökaapelia ja muutaman pään. Siis sellasen töpselipään ja reikeliversion.
Maahan se piti tietenkin saada, kukas ny nykyaikana sellasia yläilmoissa killuttelee? Vaan millä sen suojais, lähinnä myyriltä ja lapion iskuilta (jos kumminkin unohtaa...). Pari vuotta sitten teki toivottavasti-tuleva-vävy meille kesähuoneeseen vedet. Se kun on laillistettu putkimies, niin veti ihan vesijohdon kellarista, maata kaivaen, kunnon juomavedet ulkohuoneeseen. Siltä oli jäänyt yli just, eikä melkein, sopivan kokoinen muovinen vesijohto. Tai putki. Tai mikä se nyt sit onkaan. Mut paksua se ainakin on, varmaan puolensentin verran, ellei enemmänkin.
Onneks oli vanhin pojankoltiainen just kotona sopivasti käymässä, ja eiku äidin pikku anelua vähän et: kaiva kiltti se oja tota letkua pitkin...(tai en anna enää ikinä bensarahaa). Kiltti ja tottelevainen lapsi kaivoi.
Sitten ruuvasin toisen pään kaapelista auki ja irti et saa pujotettua sen sinne putken sisään. Pitkän matkan yli puolenvälin se meni luistaen eteenpäin. Vaan siihe tyssäs. Voi sanonko mitä! Juu sanoin kyllä #%&##*&"###. Vanhin poika alkoi ujuttaa kaapelia milli milliltä, nuorempi poika tahkoi kovaa vesiputkea sillain ku lihaksia kämmensyrjillä hakataan ja minä ravistelin kovaa, mutta pienellä säteellä sieltä ulostulopäästä. Miten niin ei tuu ulos? Eihän siinä oo matkaakaan ku tommoset ehkä 4-5 metriä. Jämptiä putkea, meinaan.
Vaan tuli se sieltä, se toinen pää näkyviin! Jeee! Siis näin putkeen ei oo kirjaimellisesti montaa kohtaa menny koko elämässä!
Ei muutako letkuputkikaapeli ojaan ja maa takas päälle. Olen väsänny kuormalavoista sellasen pikkupikku terassin kasvarin takaovelle. Siinä on matto ja hyvä istua ja vääntää yksityiskohdat paikoilleen. Paitsi et se matto on aina märkä ja punasen raidallinen.
Alkoi iltahämäryys jo painaa ja minä vaan istun siinä kostealla matolla ja ruuvailen johtoja takas kiinni. Piti kaks kertaa käydä oikein vahtaamassa, et varmasti tulee sininen johto siniselle ja ruskea johto ruskealle. Kun kasvarissa on aina kosteaa, ni vois olla hengenvaarallista pistää maadotetussa johdossa värit ristiin. Sillon se maadotus ei toimis.
Hyvin sain johdot paikoilleen, kolme ruuvia johdoille ja kaks pitämään koko johtonipun paikoillaan. No mutta. Mitens helkkari toi suojatöttörö nyt laitetaan? Joku apinanasteinen (= minä) oli unohtanut niinkin perusasian kuin et se töttörö kuuluu pujottaa siihen johtoon ENSIN ja sit vasta alkaa vääntämään yksittäisiä johtoja kiinni. Voi luoja tätä päätä ja sen kantajaa!
Ei muuta ku kaikki auki ja homma alusta. Siis että tietää kyllä mikä johdonpätkä mihinkin ja miksi, mut ettei sit kuitenkaan osaa kasata oikeassa järjestyksessä! Ei ihme et insinööritkin käy koulujaan vuosia. Perusasioiden opettelu kestää näköjään todellakin vuosia! Ei meinaa oo meikäläiselle eka kerta sähköhommissa, eikä eka kerta et mokailee...
No lopulta tein sen oikeassa järjestyksessä ja kaikki sujui muuten ok, mut et se viimeinen miniruuvi oli siinä jossain punaisten raitojen seassa. Ei se muuten oo tärkee, se vaan pitää kaiken kasassa. Sai sitä ettiä kädellä silitellen märkää mattoa jonkun aikaa että löytyi.
Vaan nyt on kosteuden ja pakkasen kestävä ulkojatkojohto kasvihuoneessa. Lämmitykseen en todellakaan aio sähköä käyttää, mut jouluvalot on sinne aivan pakko saada. Ai miksi? No siksi, etten ole meiän kunnassa vielä kellään nähny jouluvaloja kasvarissa ja aina jonkun on oltava ensimmäinen. Miksei se vois sit yhtä hyvin olla minä.
(Joulun jälkeen paikallislehdessä tulee lukemaan: Koko kunnan alueella oli 3 päivää kestävä sähkökatkos juuri pyhinä.....)
Testing testing....toimiiko? |
No niin. Nyt olis sit kasvihuone sähköistetty. Ja ennenku kukaan saa sydäriä, et mitä se hullu akka taas on tehny, ni ihan on oikeaoppisesti kuulkaa maakaapelia vedelty.
Kun kerran kaikkea sitä tulee elämän varrella haalittua, ni olenpa ollu vaan niin onnekas joskus, et olen ihan metritolkulla saanut ilmatteks ulkokäyttöön tarkoitettua sähkökaapelia ja muutaman pään. Siis sellasen töpselipään ja reikeliversion.
Maahan se piti tietenkin saada, kukas ny nykyaikana sellasia yläilmoissa killuttelee? Vaan millä sen suojais, lähinnä myyriltä ja lapion iskuilta (jos kumminkin unohtaa...). Pari vuotta sitten teki toivottavasti-tuleva-vävy meille kesähuoneeseen vedet. Se kun on laillistettu putkimies, niin veti ihan vesijohdon kellarista, maata kaivaen, kunnon juomavedet ulkohuoneeseen. Siltä oli jäänyt yli just, eikä melkein, sopivan kokoinen muovinen vesijohto. Tai putki. Tai mikä se nyt sit onkaan. Mut paksua se ainakin on, varmaan puolensentin verran, ellei enemmänkin.
Onneks oli vanhin pojankoltiainen just kotona sopivasti käymässä, ja eiku äidin pikku anelua vähän et: kaiva kiltti se oja tota letkua pitkin...(tai en anna enää ikinä bensarahaa). Kiltti ja tottelevainen lapsi kaivoi.
Sitten ruuvasin toisen pään kaapelista auki ja irti et saa pujotettua sen sinne putken sisään. Pitkän matkan yli puolenvälin se meni luistaen eteenpäin. Vaan siihe tyssäs. Voi sanonko mitä! Juu sanoin kyllä #%&##*&"###. Vanhin poika alkoi ujuttaa kaapelia milli milliltä, nuorempi poika tahkoi kovaa vesiputkea sillain ku lihaksia kämmensyrjillä hakataan ja minä ravistelin kovaa, mutta pienellä säteellä sieltä ulostulopäästä. Miten niin ei tuu ulos? Eihän siinä oo matkaakaan ku tommoset ehkä 4-5 metriä. Jämptiä putkea, meinaan.
Vaan tuli se sieltä, se toinen pää näkyviin! Jeee! Siis näin putkeen ei oo kirjaimellisesti montaa kohtaa menny koko elämässä!
Ei muutako letkuputkikaapeli ojaan ja maa takas päälle. Olen väsänny kuormalavoista sellasen pikkupikku terassin kasvarin takaovelle. Siinä on matto ja hyvä istua ja vääntää yksityiskohdat paikoilleen. Paitsi et se matto on aina märkä ja punasen raidallinen.
Alkoi iltahämäryys jo painaa ja minä vaan istun siinä kostealla matolla ja ruuvailen johtoja takas kiinni. Piti kaks kertaa käydä oikein vahtaamassa, et varmasti tulee sininen johto siniselle ja ruskea johto ruskealle. Kun kasvarissa on aina kosteaa, ni vois olla hengenvaarallista pistää maadotetussa johdossa värit ristiin. Sillon se maadotus ei toimis.
Hyvin sain johdot paikoilleen, kolme ruuvia johdoille ja kaks pitämään koko johtonipun paikoillaan. No mutta. Mitens helkkari toi suojatöttörö nyt laitetaan? Joku apinanasteinen (= minä) oli unohtanut niinkin perusasian kuin et se töttörö kuuluu pujottaa siihen johtoon ENSIN ja sit vasta alkaa vääntämään yksittäisiä johtoja kiinni. Voi luoja tätä päätä ja sen kantajaa!
Ei muuta ku kaikki auki ja homma alusta. Siis että tietää kyllä mikä johdonpätkä mihinkin ja miksi, mut ettei sit kuitenkaan osaa kasata oikeassa järjestyksessä! Ei ihme et insinööritkin käy koulujaan vuosia. Perusasioiden opettelu kestää näköjään todellakin vuosia! Ei meinaa oo meikäläiselle eka kerta sähköhommissa, eikä eka kerta et mokailee...
No lopulta tein sen oikeassa järjestyksessä ja kaikki sujui muuten ok, mut et se viimeinen miniruuvi oli siinä jossain punaisten raitojen seassa. Ei se muuten oo tärkee, se vaan pitää kaiken kasassa. Sai sitä ettiä kädellä silitellen märkää mattoa jonkun aikaa että löytyi.
Vaan nyt on kosteuden ja pakkasen kestävä ulkojatkojohto kasvihuoneessa. Lämmitykseen en todellakaan aio sähköä käyttää, mut jouluvalot on sinne aivan pakko saada. Ai miksi? No siksi, etten ole meiän kunnassa vielä kellään nähny jouluvaloja kasvarissa ja aina jonkun on oltava ensimmäinen. Miksei se vois sit yhtä hyvin olla minä.
(Joulun jälkeen paikallislehdessä tulee lukemaan: Koko kunnan alueella oli 3 päivää kestävä sähkökatkos juuri pyhinä.....)
+ Kommentoi (2 kpl)
Vähiin käy työt ennenkun loppuu
torstai,
10.
syyskuuta
2009
No nyt alkaa olla jo siinä vaiheessa tämä rakennusprojekti, ettei montaa virhearviointia enää tänä vuonna varmaan täydy tehdä. Vähä olis jottain silottamisia ja paikkamaalauksia, mut empä taida niitäkään jaksaa vaivautua tekemään. Se on hirvee väähti kaivaa jostain toimiva pensseli ja avata maalipönttö.
Mut sellasen pienemmän puluesteen oli ihan pakko vielä vääntää. Ku on toi kuistin harja ja siihe olis sit kuitenkin pienemmät pulut istuskelleet. Tosin vieläkän ei oo yhtään pulua missään täälläpäin näkynyt, mut eihän sitä koskaan tiedä. Näin globaalina aikana nekin saattavat kyllästyä urbaanielämään ja tehdä jonkinmoisen paluumuuton maalle. Siinä sitten on kylän akkojen kasvarit täynnä pulunkakkaa, vaan meikäläisellä ei oo ku tintin ruikkimia. Ja niitä on nyt jo....
Ihan yhtä tarkkaan en viitsinyt mitata ja sahata ku sen isomman esteen kanssa tein. Ja kuten tapoihini kuuluu, siinäkin oli sit ihan just niinku pakko vähän mokata. Tietenkin. Senvertaa en sit katsonut et se laudan pätkän pää oli jo valmiiksi pitkittäissuunnassa halki. No siinä ku olin kairannu kolot ja aloin sahata kolmioita, ni eikös vaan kolme ensimmäistä tippunut autotallin lattialle niin et kolahti. Ja sieltä keskemmältäkin yks kolmio.
Nero kun olen aattelin et hah! mitäs tuosta. Minä vaan liimaan ja ruuvaan ne paikoilleen ja maalaan piiloon. Niitä kolmiopäitä oli siis siellä purun ja ylimääräisten pikkupalojen joukossa neljät. Löytyi tasan kolme...
Vaan mitäpä siitäkään. Äkkiäkös nyt yhden kolmion jostain hukkapalasta siihen sovittaa. Ei muutaku piruste liimaa väliin ja palaset paikoilleen. Jotka ei sit tosiaankaan pysyneet. Vinkoilla niitä koitin pitää paikallaan huonolla tuloksella. Puuosat oli suhteellisen pieniä, vinkat taas isoja ku mitkä. Kyllä mulla sellasia pieniäkin on, en vaan löytänyt niitä mistään.
Yhden, sen siellä kauempana olevan kolmion, sain kiinni ja totesin, ettei oo niin kapeaa ruuvia talossa, ettei se halkasis puuta. Joten tyydyin naulaamaan sen ikäänkuin alakautta kiinni. Se sujui kuin oppikirjasta.
Mutta ne ekat kolmet ei sit suostuneetkaan yhteistyöhön. Hukkaan menneen tilalle kaavailtu ei istunut kohdilleen vaikka miten mittas ja sovitti ja sahas ja viilas. Ja ne kaks muuta osoittautui mahdottomiksi kiinnittää millään konstilla. No liima on kyl hyvää ja säänkestävää, mut en arvannu silti pelkästään sen varaan niitten kiinnityksiä jättää.
Eli tein alusta asti uuden pätkän, sahasin tynkäalun pois ja kiinnitin reikänauhalla pikkuosan isoon osaan. Hyvin sopi. Enkä ollu saanu tuhrattua aikaanikaan ku pari tuntia. Näin se päivä kuluu!
Nyt on sit pikkupulueste paikallaan ja homma alkaa näyttää kivalta. Oviinkin olen jo saanut jonkunnäköset systeemit, ettei tarvi puutarhapöytää lukkona pitää. On se vaan niin kivaa sateellakin siellä tomaattejaan hoidella ja haaveilla jo ensi kevättä. Kurkutkin niin kasvattavat lehtiään, voi raukat ku tietäisivät et kohta tulee pakkanen ja vie. Ai niin, ja kiivikin selvisi siirrosta ja voi hyvin. Nyt vaan jännitän, et mitenkä se selviää toisesta talvestaan.
Joskus kesä-heinäkuun tienoilla olin jo tuskastua koko hankkeeseen, mutta nyt olen tyytyväinen. Meikäläisen kärsivällisyys on nykyään tosiaan pitkä ku kiinan muuri! Ja tänään aamulla löysin ne pikkuvinkatkin. Täytyy pistää talteen, ettei vahingossakaan löydä niitä enskerralla ku tarttee.
Pikkupulueste ja ovet levällään |
No nyt alkaa olla jo siinä vaiheessa tämä rakennusprojekti, ettei montaa virhearviointia enää tänä vuonna varmaan täydy tehdä. Vähä olis jottain silottamisia ja paikkamaalauksia, mut empä taida niitäkään jaksaa vaivautua tekemään. Se on hirvee väähti kaivaa jostain toimiva pensseli ja avata maalipönttö.
Mut sellasen pienemmän puluesteen oli ihan pakko vielä vääntää. Ku on toi kuistin harja ja siihe olis sit kuitenkin pienemmät pulut istuskelleet. Tosin vieläkän ei oo yhtään pulua missään täälläpäin näkynyt, mut eihän sitä koskaan tiedä. Näin globaalina aikana nekin saattavat kyllästyä urbaanielämään ja tehdä jonkinmoisen paluumuuton maalle. Siinä sitten on kylän akkojen kasvarit täynnä pulunkakkaa, vaan meikäläisellä ei oo ku tintin ruikkimia. Ja niitä on nyt jo....
Ihan yhtä tarkkaan en viitsinyt mitata ja sahata ku sen isomman esteen kanssa tein. Ja kuten tapoihini kuuluu, siinäkin oli sit ihan just niinku pakko vähän mokata. Tietenkin. Senvertaa en sit katsonut et se laudan pätkän pää oli jo valmiiksi pitkittäissuunnassa halki. No siinä ku olin kairannu kolot ja aloin sahata kolmioita, ni eikös vaan kolme ensimmäistä tippunut autotallin lattialle niin et kolahti. Ja sieltä keskemmältäkin yks kolmio.
Nero kun olen aattelin et hah! mitäs tuosta. Minä vaan liimaan ja ruuvaan ne paikoilleen ja maalaan piiloon. Niitä kolmiopäitä oli siis siellä purun ja ylimääräisten pikkupalojen joukossa neljät. Löytyi tasan kolme...
Vaan mitäpä siitäkään. Äkkiäkös nyt yhden kolmion jostain hukkapalasta siihen sovittaa. Ei muutaku piruste liimaa väliin ja palaset paikoilleen. Jotka ei sit tosiaankaan pysyneet. Vinkoilla niitä koitin pitää paikallaan huonolla tuloksella. Puuosat oli suhteellisen pieniä, vinkat taas isoja ku mitkä. Kyllä mulla sellasia pieniäkin on, en vaan löytänyt niitä mistään.
Yhden, sen siellä kauempana olevan kolmion, sain kiinni ja totesin, ettei oo niin kapeaa ruuvia talossa, ettei se halkasis puuta. Joten tyydyin naulaamaan sen ikäänkuin alakautta kiinni. Se sujui kuin oppikirjasta.
Mutta ne ekat kolmet ei sit suostuneetkaan yhteistyöhön. Hukkaan menneen tilalle kaavailtu ei istunut kohdilleen vaikka miten mittas ja sovitti ja sahas ja viilas. Ja ne kaks muuta osoittautui mahdottomiksi kiinnittää millään konstilla. No liima on kyl hyvää ja säänkestävää, mut en arvannu silti pelkästään sen varaan niitten kiinnityksiä jättää.
Eli tein alusta asti uuden pätkän, sahasin tynkäalun pois ja kiinnitin reikänauhalla pikkuosan isoon osaan. Hyvin sopi. Enkä ollu saanu tuhrattua aikaanikaan ku pari tuntia. Näin se päivä kuluu!
Nyt on sit pikkupulueste paikallaan ja homma alkaa näyttää kivalta. Oviinkin olen jo saanut jonkunnäköset systeemit, ettei tarvi puutarhapöytää lukkona pitää. On se vaan niin kivaa sateellakin siellä tomaattejaan hoidella ja haaveilla jo ensi kevättä. Kurkutkin niin kasvattavat lehtiään, voi raukat ku tietäisivät et kohta tulee pakkanen ja vie. Ai niin, ja kiivikin selvisi siirrosta ja voi hyvin. Nyt vaan jännitän, et mitenkä se selviää toisesta talvestaan.
Joskus kesä-heinäkuun tienoilla olin jo tuskastua koko hankkeeseen, mutta nyt olen tyytyväinen. Meikäläisen kärsivällisyys on nykyään tosiaan pitkä ku kiinan muuri! Ja tänään aamulla löysin ne pikkuvinkatkin. Täytyy pistää talteen, ettei vahingossakaan löydä niitä enskerralla ku tarttee.
+ Kommentoi (6 kpl)
Lissä miättei
lauantai,
29.
elokuuta
2009
Viime vuan mää laitoin vihroin vanha pannunrämä kiartto. Omal pihal tiätenki. Kamalasten riipas syrämmest otta ne isosten vaalitu mummu vanhat parat siält varaston hyllylt ja sahat rautsahal pohjat pois. Iha hyvi patoi oliva mitä ny muutama ruastunu reik kyljes. Mut mää ole semse päätökse täsä torpas ny tehny, et kaikke mää e voi säästät vaik kui miäl tekis. Siis siäl varastos. Ja ku sin hautta niit tuski noi kakarakka suastu mukka laittaman, ni paremp sit kai o kattel niit omas pihas omal ajal, eik vaa. Tälläi elävän. Olis seki aika näky hautuumaal ko routa alkais nosta oranssi ja keltast patta ylös kummust vuas vuarelt vaan enämpi.
Mul ol viimvuan semne oikke hiano ja innovatiivine ajatus et mää sin yrttimaal ne kattila tunke ja sit pistän kaikemaailman rehuit niihin kasvama. Ja nii mää tein. Mut ne mittä helvat niis suastun kasvama, kitusivat vaan ja ihan ku olisiva ain irvistänne mul ko mää siit ohi lampsisi. Tänä kesän sit pääti et ny tomne kiukuttelu saa luva loppu ja otin ne kasvit pois niist paroist. No eitkai ne mittä mihinkkä voinekkaa kasvat ko mult niis ol ko pöly vaik pualensuve ol vet tullu alas. Mittä kosteut ei ollu sin kattilaa jääny, mut kaik sen ny tiätäki ettei pohjattomas kattilas mikkän pys. Ves ny ainakka. Ja kusiaise oliva tehne sin isot yhryskunnat. Kiva ol niit plantui siält reppi ylös ko murku juaks kintui pisi ja purivakki. Tunnus ihan ko olisiva pari purasuu tehne sinneki mihi ei se aurink oikke pääs paistaman. Vaik ussei olenki pers pystys jossai päi pihat. Mukko sääryllisen ihmisen mul o vahintäkki housu jalas.
Net kattila sit siirtysivä ton kasvari kylkke kivikkopenkki. Santta al ja muutama rumemp murikka sin kattila ja turppeen sotku lopuks täytte. Sopivasten asettelin ne kallelles et sit luannikkaaste vessi valuis pois. No ny näyttä silt et ova koko aja täyn vet. On se ny kumma ko kyl ny sit pysytää ja olla niin märkkä ko siin o semssi kasvei ko ei siit verest ni välittäs. Jos ne siit ny ne maksruaho ja mitä siin ny kaikke olika, mätänevä liian märä johrost, ni kyl mää sit heitä noi kattila romukuarma!
Viäläki olis niit kaikki vanhoit kipoi misä on emal veret pääl. Just niit ko sit o kaikki ruusun kuvi maalattu pisi kylkki. Olis punase sävys ja sinise ja jottai lai muutakki tais ol. Ny ne kerävä pöly tual keittiö kuivauskaapi pääl. Mitä mä niitäki siäl sit oikke säästä? Miksemmää ol niit älynny kans sin ulos pistä. Ne olis kyl ehji juu mut ei niit oikkeest voi enä sapuskan säilytyksee käyttä. Ova kyl nii pali kulahtanu ja sit niit o kolhit ja paukutet ja mitä viäl et emalit o siipan jostai kohri pois ja sit o ruaste päässy töihi. Mukko niis o ne kanne! Mihin mää sit ne ylimääräse kanne pistä? Kauhian vaikiaks tämän asia voira tehr. Täytyy ny viäl vähä sit fundeerat tota juttu.
Tarttis viälki noit isoit kivei raahat et sais koko klasihuane reuna umppe. Sit vaa alkka mahroto hom ko ei ol nii pali kasvei ko tomses kuivas sannas viihty. Mut kyl maailmas kasvei o. Ne täytty vaa löyttä. Jottai lai siämeniiki tual olis jos vaa sais itestän irt nii et sais ne multta. Ei ne siäl pussis pali kasv eikä kuki.
Tunttu et ko yhre rojekti saa alt pois ni se onki poikinu kymne uut. Ettei mittä loman tunttuka ämmäl sais ol. Ja ko sit täytty toi huusholliki ain joskus klaarat, vaik se onki sit vihoviimäst tyät. Ja kakara vaati jatkuva huamio. Eik nekkä sit vois hetke ol hiljaa. Ne ei an mun ol missä rauhas, muutko sillo ko ova koulus. Tai nukkuva. Tai sukeltava. Ja jos josku saaki mukuloilt rauha ni rak o konteis just sit. Tiätenki. Jossei se muut keksi ni haukku kottari tai kaiva kuappa sin mihi ei sais (ko sit eres täyttäs se takas!) tai koitta karkku.
Vaa kyl sit syksyl taas huama, et aika pali tul tehty kesäl. Joka vuas o eri näköst ja pikku hilja se piha siit muatoutu. Onneks o pitk ja pimiä talv funteerat uussi jutui mitk voi sit unohta ens suven. Ja tehr jottai lai iha muut ko ol miättin. Siin se salaisuus sit kai o. Puutarha ei ol ikin valmis, mut puutarhurska o.
Pohjattoma para. |
Viime vuan mää laitoin vihroin vanha pannunrämä kiartto. Omal pihal tiätenki. Kamalasten riipas syrämmest otta ne isosten vaalitu mummu vanhat parat siält varaston hyllylt ja sahat rautsahal pohjat pois. Iha hyvi patoi oliva mitä ny muutama ruastunu reik kyljes. Mut mää ole semse päätökse täsä torpas ny tehny, et kaikke mää e voi säästät vaik kui miäl tekis. Siis siäl varastos. Ja ku sin hautta niit tuski noi kakarakka suastu mukka laittaman, ni paremp sit kai o kattel niit omas pihas omal ajal, eik vaa. Tälläi elävän. Olis seki aika näky hautuumaal ko routa alkais nosta oranssi ja keltast patta ylös kummust vuas vuarelt vaan enämpi.
Mul ol viimvuan semne oikke hiano ja innovatiivine ajatus et mää sin yrttimaal ne kattila tunke ja sit pistän kaikemaailman rehuit niihin kasvama. Ja nii mää tein. Mut ne mittä helvat niis suastun kasvama, kitusivat vaan ja ihan ku olisiva ain irvistänne mul ko mää siit ohi lampsisi. Tänä kesän sit pääti et ny tomne kiukuttelu saa luva loppu ja otin ne kasvit pois niist paroist. No eitkai ne mittä mihinkkä voinekkaa kasvat ko mult niis ol ko pöly vaik pualensuve ol vet tullu alas. Mittä kosteut ei ollu sin kattilaa jääny, mut kaik sen ny tiätäki ettei pohjattomas kattilas mikkän pys. Ves ny ainakka. Ja kusiaise oliva tehne sin isot yhryskunnat. Kiva ol niit plantui siält reppi ylös ko murku juaks kintui pisi ja purivakki. Tunnus ihan ko olisiva pari purasuu tehne sinneki mihi ei se aurink oikke pääs paistaman. Vaik ussei olenki pers pystys jossai päi pihat. Mukko sääryllisen ihmisen mul o vahintäkki housu jalas.
Net kattila sit siirtysivä ton kasvari kylkke kivikkopenkki. Santta al ja muutama rumemp murikka sin kattila ja turppeen sotku lopuks täytte. Sopivasten asettelin ne kallelles et sit luannikkaaste vessi valuis pois. No ny näyttä silt et ova koko aja täyn vet. On se ny kumma ko kyl ny sit pysytää ja olla niin märkkä ko siin o semssi kasvei ko ei siit verest ni välittäs. Jos ne siit ny ne maksruaho ja mitä siin ny kaikke olika, mätänevä liian märä johrost, ni kyl mää sit heitä noi kattila romukuarma!
Viäläki olis niit kaikki vanhoit kipoi misä on emal veret pääl. Just niit ko sit o kaikki ruusun kuvi maalattu pisi kylkki. Olis punase sävys ja sinise ja jottai lai muutakki tais ol. Ny ne kerävä pöly tual keittiö kuivauskaapi pääl. Mitä mä niitäki siäl sit oikke säästä? Miksemmää ol niit älynny kans sin ulos pistä. Ne olis kyl ehji juu mut ei niit oikkeest voi enä sapuskan säilytyksee käyttä. Ova kyl nii pali kulahtanu ja sit niit o kolhit ja paukutet ja mitä viäl et emalit o siipan jostai kohri pois ja sit o ruaste päässy töihi. Mukko niis o ne kanne! Mihin mää sit ne ylimääräse kanne pistä? Kauhian vaikiaks tämän asia voira tehr. Täytyy ny viäl vähä sit fundeerat tota juttu.
Tarttis viälki noit isoit kivei raahat et sais koko klasihuane reuna umppe. Sit vaa alkka mahroto hom ko ei ol nii pali kasvei ko tomses kuivas sannas viihty. Mut kyl maailmas kasvei o. Ne täytty vaa löyttä. Jottai lai siämeniiki tual olis jos vaa sais itestän irt nii et sais ne multta. Ei ne siäl pussis pali kasv eikä kuki.
Tunttu et ko yhre rojekti saa alt pois ni se onki poikinu kymne uut. Ettei mittä loman tunttuka ämmäl sais ol. Ja ko sit täytty toi huusholliki ain joskus klaarat, vaik se onki sit vihoviimäst tyät. Ja kakara vaati jatkuva huamio. Eik nekkä sit vois hetke ol hiljaa. Ne ei an mun ol missä rauhas, muutko sillo ko ova koulus. Tai nukkuva. Tai sukeltava. Ja jos josku saaki mukuloilt rauha ni rak o konteis just sit. Tiätenki. Jossei se muut keksi ni haukku kottari tai kaiva kuappa sin mihi ei sais (ko sit eres täyttäs se takas!) tai koitta karkku.
Vaa kyl sit syksyl taas huama, et aika pali tul tehty kesäl. Joka vuas o eri näköst ja pikku hilja se piha siit muatoutu. Onneks o pitk ja pimiä talv funteerat uussi jutui mitk voi sit unohta ens suven. Ja tehr jottai lai iha muut ko ol miättin. Siin se salaisuus sit kai o. Puutarha ei ol ikin valmis, mut puutarhurska o.
+ Kommentoi (7 kpl)
Miätteit murtteen kaut
lauantai,
29.
elokuuta
2009
Kauhian kiristysbreivin sain tänäpänä tos joskus. Iha privaatist. Siin sillai seisos et jolsei ala teksti oleman lopviikost ja byhän ni sit joutuis kaffet keittämän, ko se kiristäjä pakkas vallan torpal tuleman! No kauhian aivoraksutuksen ol semne immeine alul pistän. Koko jumalan bäivä mää miettisi et mitä ihmet ny sit oikke skriiva et sil jotta lukemist olis. Ko kyl kai semne ny äkki tän hurautta, ko sil biiliki o olemas. Ja semne kort, et lain mukka sitä ajat saa.
Ja sit mää vallan mainio juane keksisi. Pistetä oikke viimäsebääl kunno teksti jos on eres pikkasen jottai tavaamist. Antta sit eres hiukka aikka lissä miätti seuraava siirto. Meinaa et kirjotan täl pualmurtteel mitä o lapsuurest jääny, onk tää ny sit semmost pualraumgiält.
Ko kyl sitä semmost kaikke kumma on tosa orankeriuumis tullu tehty ja mietitty. Vaiks sellast et miks kukka ihmine tommost hullu risti itelles meina väkisin halut tehr. Vaa teht jo o. Ny siäl nii ilosest ja sopusast kaik kasva. Ja jolsei kasv, ni taivasal jouttu ja elämä vähä lyhene ko pakkane tulee ja pistä matalaks. Eikä millä malt ol orottamast et kui sit lainkka käy ko ens kevät tuleman bitä. Sit o purnukka ja kaikemaailma kippo täyn yht jos toistaki laji. Tomaatin siämeniki on viäl ens vuarel vaik piänel kyläl jakka. Onneks en kyl yhtä kylää tiär, mihi niit antta vois, ei jäis ittel mittä.
Mut niit gurku siämnii o pakko josta lissä saar. Ko ny ol eka vuas pitkä tiima ko oikkiast unohri niitte hoiro. Voi et mä sanos vaa. Mite voika yks ämm ol niin hatara muistissas et unohta kaiklaisest gurkui eres laittanees. Ja sit löytä semset surkkiat mikkä ei gummiska enät kasva! Tai kyl ny kasva mut ei siit mittä syätävä voi orotta. Lehrekki o paham makussi, maistakka vaik jolsette usk ko sanotam.
Ny o sin hiano kasvarii sit viäty semse huanplantu ko vaati viäl näi kesän ehtool hiukka enämpi valot ko mitä torpa akkunoist sisäl tule. Jos vaik vahinkos sillai jaksaisiva vähän viäl kukki lissä. Ainaki toi puukanville o kivast jaksan ol värikkääl pääl. Siis toi purppura värine. Toi tomne ruasteen oranssi o vähän katkeramp. Mul o kaks oranssi ville ja toine tek yhre ison kuka ja toinen miätti et tekiskö mont piänt oranssi. Ne o ku miähe, ei niist mittä selvä saa. Ei fundeeramiselt eikä juamiselt.
Mul o siäl griinhouses hiano mittar. Se katto ain et mikä ol alin ja ylin lämpö milloki. Välil sit täyty nollat, tiätyst. Siit ku vähä jaksa kirjaa pittä ni kivast siit sit pääse selvyyte, et millo täytys huanekasvei tuar sisäl. Mun pualest sais ol kyl kauhian pitkäl syksy lämpöst. Säästyis mahrollisimman pitkäl tost sisäl raahamisest. Noitte sisäkasveitte pualest meinaa. Paremp niitte tual o ol, jos vaan ei pakkane käy panes, ku siäl o tota luanno valo niibali enemmä.
Ei tua katto kyl mittä lämpö pirä, siit ei ol ens suven mittä appu. Tai onha siit tiätys se, ettei siit ny lumi senttäs läpi änke. Mut ei se mittä lämppö pir. Se on ni saakuri just ni ku ei sitä markka ol. No ei ol sitä euroka, mil niit hianoit kennolevyit katoks ostais. Mut ei se tätä ämmä pali lannist. Jottai sisäteltta mä oon vähä täs tuuminu. Jos vaik sellasel sit sitä lämmint tila sais vähä aikaseks.
Semssi kaikki sitä ny jo kesä ehtol miättii! No saas nähr ny kui ämmä käy. Ny ei aut mittä enä miätti ko klokkaki o senvert et sääryllise ova jo menne maat. Ilkkiäst sanottun: nekki vois joskus nukku eikä ain vaa maat, sanos vanh piika ko kylkke alakerras kääns.
Et terveissi vaa Beel, ja lues sit hiukka hittaammi ko kerra lukeman alotis. (tai vaik kahre kerra ;DD!)
Siin ne ville sit ovas |
Kauhian kiristysbreivin sain tänäpänä tos joskus. Iha privaatist. Siin sillai seisos et jolsei ala teksti oleman lopviikost ja byhän ni sit joutuis kaffet keittämän, ko se kiristäjä pakkas vallan torpal tuleman! No kauhian aivoraksutuksen ol semne immeine alul pistän. Koko jumalan bäivä mää miettisi et mitä ihmet ny sit oikke skriiva et sil jotta lukemist olis. Ko kyl kai semne ny äkki tän hurautta, ko sil biiliki o olemas. Ja semne kort, et lain mukka sitä ajat saa.
Ja sit mää vallan mainio juane keksisi. Pistetä oikke viimäsebääl kunno teksti jos on eres pikkasen jottai tavaamist. Antta sit eres hiukka aikka lissä miätti seuraava siirto. Meinaa et kirjotan täl pualmurtteel mitä o lapsuurest jääny, onk tää ny sit semmost pualraumgiält.
Ko kyl sitä semmost kaikke kumma on tosa orankeriuumis tullu tehty ja mietitty. Vaiks sellast et miks kukka ihmine tommost hullu risti itelles meina väkisin halut tehr. Vaa teht jo o. Ny siäl nii ilosest ja sopusast kaik kasva. Ja jolsei kasv, ni taivasal jouttu ja elämä vähä lyhene ko pakkane tulee ja pistä matalaks. Eikä millä malt ol orottamast et kui sit lainkka käy ko ens kevät tuleman bitä. Sit o purnukka ja kaikemaailma kippo täyn yht jos toistaki laji. Tomaatin siämeniki on viäl ens vuarel vaik piänel kyläl jakka. Onneks en kyl yhtä kylää tiär, mihi niit antta vois, ei jäis ittel mittä.
Mut niit gurku siämnii o pakko josta lissä saar. Ko ny ol eka vuas pitkä tiima ko oikkiast unohri niitte hoiro. Voi et mä sanos vaa. Mite voika yks ämm ol niin hatara muistissas et unohta kaiklaisest gurkui eres laittanees. Ja sit löytä semset surkkiat mikkä ei gummiska enät kasva! Tai kyl ny kasva mut ei siit mittä syätävä voi orotta. Lehrekki o paham makussi, maistakka vaik jolsette usk ko sanotam.
Ny o sin hiano kasvarii sit viäty semse huanplantu ko vaati viäl näi kesän ehtool hiukka enämpi valot ko mitä torpa akkunoist sisäl tule. Jos vaik vahinkos sillai jaksaisiva vähän viäl kukki lissä. Ainaki toi puukanville o kivast jaksan ol värikkääl pääl. Siis toi purppura värine. Toi tomne ruasteen oranssi o vähän katkeramp. Mul o kaks oranssi ville ja toine tek yhre ison kuka ja toinen miätti et tekiskö mont piänt oranssi. Ne o ku miähe, ei niist mittä selvä saa. Ei fundeeramiselt eikä juamiselt.
Mul o siäl griinhouses hiano mittar. Se katto ain et mikä ol alin ja ylin lämpö milloki. Välil sit täyty nollat, tiätyst. Siit ku vähä jaksa kirjaa pittä ni kivast siit sit pääse selvyyte, et millo täytys huanekasvei tuar sisäl. Mun pualest sais ol kyl kauhian pitkäl syksy lämpöst. Säästyis mahrollisimman pitkäl tost sisäl raahamisest. Noitte sisäkasveitte pualest meinaa. Paremp niitte tual o ol, jos vaan ei pakkane käy panes, ku siäl o tota luanno valo niibali enemmä.
Ei tua katto kyl mittä lämpö pirä, siit ei ol ens suven mittä appu. Tai onha siit tiätys se, ettei siit ny lumi senttäs läpi änke. Mut ei se mittä lämppö pir. Se on ni saakuri just ni ku ei sitä markka ol. No ei ol sitä euroka, mil niit hianoit kennolevyit katoks ostais. Mut ei se tätä ämmä pali lannist. Jottai sisäteltta mä oon vähä täs tuuminu. Jos vaik sellasel sit sitä lämmint tila sais vähä aikaseks.
Semssi kaikki sitä ny jo kesä ehtol miättii! No saas nähr ny kui ämmä käy. Ny ei aut mittä enä miätti ko klokkaki o senvert et sääryllise ova jo menne maat. Ilkkiäst sanottun: nekki vois joskus nukku eikä ain vaa maat, sanos vanh piika ko kylkke alakerras kääns.
Et terveissi vaa Beel, ja lues sit hiukka hittaammi ko kerra lukeman alotis. (tai vaik kahre kerra ;DD!)
+ Kommentoi (1 kpl)
Kasvari korkattu ja vähän muutakin...
torstai,
27.
elokuuta
2009
No vihdoinkin pääsen kirjoittamaan. Kolmisen viikkoa täydellisessä nettipimennossa on täs oltu. Se oli sillain, et just ku olin saanut loman lapsista, jälkikasvu meni kokonaiseksi viikoksi mummulaan, ja minulla olisi ollut kerrankin aikaa notkua yötäpäivää netissä, ni virusturvan vanhenemisen johdosta kone paukahti täyteen kaikenmaailman viruksia.
Ei se mitään, homma oli sit niinku se oli ollut kaikki vuodet ennenkin, ei nettiä. En kaivannut koko tietokonemaailmasta kuin tätä päiväkirjaa, kun se kerran jäi kesken. Eli jos joku luuli tai toivoi, niin ei, en pudonnut mistään, enkä polttanut luomustani maantasalle, vaikka pinna katkesikin (taas) muutaman kerran ja päreet paloi suunnilleen joka kerta kun aloin jotain kohtaa rustaileen. Sitäpaitsi, kasvarin polttaminen olis aika huonoa, kun kerran suurin osa on lasia. Jumalaton siivoaminen olis ollu jälkeenpäin.
Vaan nyt on huone otettu käyttöön. Lapset yrittää kantaa sinne kaikenmaailman leikkejä. Ei onnistu. Tämä on äidin ikioma leikkimökki ja kakaroitten leikkimökki on se toinen, pienempi jossa on vaan yksi ikkuna. Ja seinät maalattu ulkoa punaiseksi ja sisältä vesivärien joka värillä ja huulipunalla ja ripsarilla ja vähän kurallakin. Lapset leikkivät siellä ja minä leikin tässä.
Kaikki kasvit ovat päässeet ämpärivankilastaan. Heti huomasi selkeän piristyksen kun istutin ne uudelleen kasvualtaan tapaisiin suorakaiteenmallisiin poteroihin. Luulin jokaisen raakileen tippuvan operaatiossa, pitkiä hujoppeja kun jo olivat, mut hyvin ymmärsivät tomaatit pysyä oksissaan. Ja voi että! Ne neljä minimaalisen pientä kasvarikurkun rääppänää, jotka löytyi sieltä vanhasta kasvarista, nekin kasvavat hurjaa vauhtia uudessa kodissaan. Tietenkään ne eivät ehdi enää mitään satoa antamaan, mut kasvakoot nyt kunnes pakkanen tulee ja tappaa.
Sain sit melkein sen eteisosankin kattolautaosion tehtyä. Kauheen vaikeeta sekin oli. Esimaalasin laudat autotallissa, ensin toisen puolen ja siihen se sitten jäikin. Siellä ne kököttivät ja odottivat kaksi viikkoa maalikerrosta toiselle puolelleen. Vaati hirmuisen voimanponnistuksen ja päättäväisyyden maalata ne tos alkuviikolla valmiiksi. Homma kesti ainakin viis minuuttia.
Kun niitä sinne "kuistin" katolle asentelin, niin johan paljastui rakennusvirhe. Ja kamalan ruma sellainen. Mut olis pitänyt purkaa puolet kuistin katon muovituksesta pois ja tehdä vinot tukipuut uudelleen, äääh. En tee. Ainakaan tänä vuonna. Kyllä ne laudanpätkät siellä pysyy ja jolsei pysy ni tippuvat. Kait se on pakko joskus uusiks laittaa, ku yhdestä pikku kohdasta tulee ihan vähän vettäkin sisälle. Mut onneks vaan sillo ku sataa.
Jottain tuolia ja pöytää täytyy miettiä sinne, siellä sisällä on kiva istuskella kun ilma ympärillä viilenee. Lattiastakin tuli äheltämisen jälkeen hyvä. Vanhat räsymatot, jotka pelastin joskun kaatopaikkakuormasta, saavat maatua hiekan päällä ja keskellä on helppo kulkea trallien päällä. Sisustus on vielä kyllä kesken, eikä se valmiiksi tulekkaan. Vanhoja ihania pitsiverhoja, joissa on reikiä väärissä kohdissa, on kerätty ens kevään varjostusverhoiksi. Talveksi aion vetää sinne jatkojohdon, sellasen ulos tarkoitetun, ja sitten laittelen jouluvalot ikkunoihin.
Vesihuoltokin on jo puoliksi valmis. Letku on kaivettu maahan, tynnyrin liitoskohta joutuu odottamaan et putkiaivoinen avovävyputkimiehen kesäloma loppuu ja se saa hommattua töistään oikean kokoiset nippelit. Osaisinhan minä sen itekkin, mut sillä on ne ammattipaperit, ni ryömiköön sit vaan sinne tynnyriin...Minä sitten kehun ja ylistän miehistä nerokkuutta ja keitän kaffeet ja tarjoan mustikkapiirakkaa.
Kieltämättä tuntuu nyt jo hyvältä. Sain kasvarin tehtyä ja viinit juotua. Itseasiassa se jälkimmäinen tuntui senverran enemmän hyvältä, että taidan täs joskus juhlia kasvarin avajaisia uudelleen...
Avajaiset ja nimikkoviini... |
No vihdoinkin pääsen kirjoittamaan. Kolmisen viikkoa täydellisessä nettipimennossa on täs oltu. Se oli sillain, et just ku olin saanut loman lapsista, jälkikasvu meni kokonaiseksi viikoksi mummulaan, ja minulla olisi ollut kerrankin aikaa notkua yötäpäivää netissä, ni virusturvan vanhenemisen johdosta kone paukahti täyteen kaikenmaailman viruksia.
Ei se mitään, homma oli sit niinku se oli ollut kaikki vuodet ennenkin, ei nettiä. En kaivannut koko tietokonemaailmasta kuin tätä päiväkirjaa, kun se kerran jäi kesken. Eli jos joku luuli tai toivoi, niin ei, en pudonnut mistään, enkä polttanut luomustani maantasalle, vaikka pinna katkesikin (taas) muutaman kerran ja päreet paloi suunnilleen joka kerta kun aloin jotain kohtaa rustaileen. Sitäpaitsi, kasvarin polttaminen olis aika huonoa, kun kerran suurin osa on lasia. Jumalaton siivoaminen olis ollu jälkeenpäin.
Vaan nyt on huone otettu käyttöön. Lapset yrittää kantaa sinne kaikenmaailman leikkejä. Ei onnistu. Tämä on äidin ikioma leikkimökki ja kakaroitten leikkimökki on se toinen, pienempi jossa on vaan yksi ikkuna. Ja seinät maalattu ulkoa punaiseksi ja sisältä vesivärien joka värillä ja huulipunalla ja ripsarilla ja vähän kurallakin. Lapset leikkivät siellä ja minä leikin tässä.
Kaikki kasvit ovat päässeet ämpärivankilastaan. Heti huomasi selkeän piristyksen kun istutin ne uudelleen kasvualtaan tapaisiin suorakaiteenmallisiin poteroihin. Luulin jokaisen raakileen tippuvan operaatiossa, pitkiä hujoppeja kun jo olivat, mut hyvin ymmärsivät tomaatit pysyä oksissaan. Ja voi että! Ne neljä minimaalisen pientä kasvarikurkun rääppänää, jotka löytyi sieltä vanhasta kasvarista, nekin kasvavat hurjaa vauhtia uudessa kodissaan. Tietenkään ne eivät ehdi enää mitään satoa antamaan, mut kasvakoot nyt kunnes pakkanen tulee ja tappaa.
Sain sit melkein sen eteisosankin kattolautaosion tehtyä. Kauheen vaikeeta sekin oli. Esimaalasin laudat autotallissa, ensin toisen puolen ja siihen se sitten jäikin. Siellä ne kököttivät ja odottivat kaksi viikkoa maalikerrosta toiselle puolelleen. Vaati hirmuisen voimanponnistuksen ja päättäväisyyden maalata ne tos alkuviikolla valmiiksi. Homma kesti ainakin viis minuuttia.
Kun niitä sinne "kuistin" katolle asentelin, niin johan paljastui rakennusvirhe. Ja kamalan ruma sellainen. Mut olis pitänyt purkaa puolet kuistin katon muovituksesta pois ja tehdä vinot tukipuut uudelleen, äääh. En tee. Ainakaan tänä vuonna. Kyllä ne laudanpätkät siellä pysyy ja jolsei pysy ni tippuvat. Kait se on pakko joskus uusiks laittaa, ku yhdestä pikku kohdasta tulee ihan vähän vettäkin sisälle. Mut onneks vaan sillo ku sataa.
Jottain tuolia ja pöytää täytyy miettiä sinne, siellä sisällä on kiva istuskella kun ilma ympärillä viilenee. Lattiastakin tuli äheltämisen jälkeen hyvä. Vanhat räsymatot, jotka pelastin joskun kaatopaikkakuormasta, saavat maatua hiekan päällä ja keskellä on helppo kulkea trallien päällä. Sisustus on vielä kyllä kesken, eikä se valmiiksi tulekkaan. Vanhoja ihania pitsiverhoja, joissa on reikiä väärissä kohdissa, on kerätty ens kevään varjostusverhoiksi. Talveksi aion vetää sinne jatkojohdon, sellasen ulos tarkoitetun, ja sitten laittelen jouluvalot ikkunoihin.
Vesihuoltokin on jo puoliksi valmis. Letku on kaivettu maahan, tynnyrin liitoskohta joutuu odottamaan et putkiaivoinen avovävyputkimiehen kesäloma loppuu ja se saa hommattua töistään oikean kokoiset nippelit. Osaisinhan minä sen itekkin, mut sillä on ne ammattipaperit, ni ryömiköön sit vaan sinne tynnyriin...Minä sitten kehun ja ylistän miehistä nerokkuutta ja keitän kaffeet ja tarjoan mustikkapiirakkaa.
Kieltämättä tuntuu nyt jo hyvältä. Sain kasvarin tehtyä ja viinit juotua. Itseasiassa se jälkimmäinen tuntui senverran enemmän hyvältä, että taidan täs joskus juhlia kasvarin avajaisia uudelleen...
+ Kommentoi (4 kpl)
Vähän kerrallaan
torstai,
30.
heinäkuuta
2009
Vihdoinkin lattia oli valmis, tai no, ei suoranaisesti valmis, mut jotakuinkin kävelyä kestävä. Siihen sitten laitoin vanhoja käytöstä poistettuja kylpyhuoneen muovitralleja (niitäkin oon joskus joltain meille varastoon haalinut, kun eihän sitä koskaan tiedä...) näin ens alkuun. Vähän pelkäsin et ne painuu kokonaan hiekan sisään, mut ihme hyvin ne siinä pysyvät paikoillaan.
En voinut enää odottaa kasvien siirtoa. En vaan voinut. Tomaattiraukat olivat aivan surkeita ämpäreissään. Ämpäripaprikat eivät kasva yhtään ja joku apina (=minä) on unohtanut kylväneensä kasvihuonekurkkua. Löytyi meinaan 4 tosi pientä sentin alkua vessapaperihylsyistä sieltä vanhan kasvarin kätköistä. Ei kyl olleet kuolleet, mut ei kyl kasvaneetkaan.
U:n mallinen kasvatusallas oli kauheen homman takana. Se maa oli kivikovaa! Isolla lapiolla sai hakata entistä mukanurmikkoa ja sitten rääkillä repiä maata rikki. Lopuksi kapealla istutuslapiolla reunojen vierustat ja käsin keskiosat maat. Hiki lensi ja kärpäset kans. Vuorasin reunat n. 30-40 senttiä alaspäin muovilla, jonka niittasin seinämiin kiinni. Säästän aina kaikki turvemultasäkit, ne muovit kestää pakkasta ja aurinkoa, eivätkä haperru. Ja tavallaan ovat ilmaisia, turpeenhan minä ostan, en pakkausta.
Meillä on tänä kesänä kärpäsiä niin maan hemmetisti. Just niitä huonekärpästä pikkasen pienempiä ärsyttäviä tapauksia. Niitä on ziljoonittain. En voi käsittää miten niitä voi olla sellaiset määrät! En yleensä suosi tai käytä myrkkyjä missään muodossa, mut nyt on ollut pakko ostaa raidia. Joka ilta kasvarin katto on mustana niitä kärpäsiä. Ja joka ilta vetelen raidit kasvariin ja lävet äkkiä kiinni. Ja silti niitä riittää seuraavanakin päivänä. Tulee vähän sellanen olo et jossain lähimettäs on raato tai kaks ollu koko kesän hyvänä inkubaattorina kärpäsentoukille. Yäk. Tosin niihän sitä sanotaan et: tulis kesä ja kärpäset, on sit köyhälläkin ystäviä. En vaan tienny olevani NIIN köyhä, et niitä "ystäviä" pitää tulla silmätsuut täyteen.
Yhden kattoluukun sain niin valmiiksi, et kannatti avata se. Oli siinä taas taiteilemista. Hommahan meni niin, et kun katto muovitettiin, se levitettiin ehjänä koko alalle. Sitten niittaus ja listat ja kattoluukkuihin reunat siten, et kiinni ollessaan se lepää reunatukipuihin. No, se muovihan on edelleen ehjä siellä alla. Olin ruuvannut parilla ruuvilla ikkunanpokat tukipuihin sisäpuolelta, jotta "ruutu" ei valahda alaspäin ennen ulkopuolisia reunalautojaan. Eli kun olin ne ruuvit poistanut, huomasin et aika naftiksi olin tukipuun ja ikkunanpokan välit jättänyt. Vaan ei se mitään, kyl sen muovin saa auki kolmelta reunaltaan sellasella mattopuukon kokonaisella terällä.
Eikä tietenkään ne vaihtoterät olleet siellä missä niiden olisi pitänyt olla. Eikä löytynyt ensimmäistäkään mattopuukkoakaan ja niitäkin on useampi aivan varmasti tässä huushollissa. Kauhee ettiminen. Alkoi taas ohimossa kiristämään, mut onneks just ennen raivokohtausta löysin yhden vaihtoteräpakkauksen korulaatikostani. Siellähän kaikki muutkin säilyttää huipputeräviä työkalujaan, eikö?
Se terä mahtui just ja just siihen väliin ja TADAA! ikkuna aukes. Saranat toimi, tukipput kesti ja reunalaudatkin olivat oikeilla kohdillaan. Uskomatonta. Ei mitään korjattavaa. Siis tässä kattoluukussa. Kaks olis vielä...
Vielä puuttuu katolta listoja, lapereunaa ja ovenpuita. Mut osa tomaateista on uudelleen istutettu ja paprikat myös. Minikokoiset kasvihuonekurkutkin pääsivät multaan, kasvavat sit mitä kasvavat ennen pakkasia.
Vielä kun joku tulis ja ruuvais ovenkahvat paikoilleen, pesis ikkunat ja raapis laseista maalit, mut mitäs sellasista pikkuseikoista, kyllä se siitä sitten suttaantuu. Pääasia et toi rakennelma alkaa oikeesti muistuttaa sitä, mikä sen pitäisi ollakin.
Toimii! |
Vihdoinkin lattia oli valmis, tai no, ei suoranaisesti valmis, mut jotakuinkin kävelyä kestävä. Siihen sitten laitoin vanhoja käytöstä poistettuja kylpyhuoneen muovitralleja (niitäkin oon joskus joltain meille varastoon haalinut, kun eihän sitä koskaan tiedä...) näin ens alkuun. Vähän pelkäsin et ne painuu kokonaan hiekan sisään, mut ihme hyvin ne siinä pysyvät paikoillaan.
En voinut enää odottaa kasvien siirtoa. En vaan voinut. Tomaattiraukat olivat aivan surkeita ämpäreissään. Ämpäripaprikat eivät kasva yhtään ja joku apina (=minä) on unohtanut kylväneensä kasvihuonekurkkua. Löytyi meinaan 4 tosi pientä sentin alkua vessapaperihylsyistä sieltä vanhan kasvarin kätköistä. Ei kyl olleet kuolleet, mut ei kyl kasvaneetkaan.
U:n mallinen kasvatusallas oli kauheen homman takana. Se maa oli kivikovaa! Isolla lapiolla sai hakata entistä mukanurmikkoa ja sitten rääkillä repiä maata rikki. Lopuksi kapealla istutuslapiolla reunojen vierustat ja käsin keskiosat maat. Hiki lensi ja kärpäset kans. Vuorasin reunat n. 30-40 senttiä alaspäin muovilla, jonka niittasin seinämiin kiinni. Säästän aina kaikki turvemultasäkit, ne muovit kestää pakkasta ja aurinkoa, eivätkä haperru. Ja tavallaan ovat ilmaisia, turpeenhan minä ostan, en pakkausta.
Meillä on tänä kesänä kärpäsiä niin maan hemmetisti. Just niitä huonekärpästä pikkasen pienempiä ärsyttäviä tapauksia. Niitä on ziljoonittain. En voi käsittää miten niitä voi olla sellaiset määrät! En yleensä suosi tai käytä myrkkyjä missään muodossa, mut nyt on ollut pakko ostaa raidia. Joka ilta kasvarin katto on mustana niitä kärpäsiä. Ja joka ilta vetelen raidit kasvariin ja lävet äkkiä kiinni. Ja silti niitä riittää seuraavanakin päivänä. Tulee vähän sellanen olo et jossain lähimettäs on raato tai kaks ollu koko kesän hyvänä inkubaattorina kärpäsentoukille. Yäk. Tosin niihän sitä sanotaan et: tulis kesä ja kärpäset, on sit köyhälläkin ystäviä. En vaan tienny olevani NIIN köyhä, et niitä "ystäviä" pitää tulla silmätsuut täyteen.
Yhden kattoluukun sain niin valmiiksi, et kannatti avata se. Oli siinä taas taiteilemista. Hommahan meni niin, et kun katto muovitettiin, se levitettiin ehjänä koko alalle. Sitten niittaus ja listat ja kattoluukkuihin reunat siten, et kiinni ollessaan se lepää reunatukipuihin. No, se muovihan on edelleen ehjä siellä alla. Olin ruuvannut parilla ruuvilla ikkunanpokat tukipuihin sisäpuolelta, jotta "ruutu" ei valahda alaspäin ennen ulkopuolisia reunalautojaan. Eli kun olin ne ruuvit poistanut, huomasin et aika naftiksi olin tukipuun ja ikkunanpokan välit jättänyt. Vaan ei se mitään, kyl sen muovin saa auki kolmelta reunaltaan sellasella mattopuukon kokonaisella terällä.
Eikä tietenkään ne vaihtoterät olleet siellä missä niiden olisi pitänyt olla. Eikä löytynyt ensimmäistäkään mattopuukkoakaan ja niitäkin on useampi aivan varmasti tässä huushollissa. Kauhee ettiminen. Alkoi taas ohimossa kiristämään, mut onneks just ennen raivokohtausta löysin yhden vaihtoteräpakkauksen korulaatikostani. Siellähän kaikki muutkin säilyttää huipputeräviä työkalujaan, eikö?
Se terä mahtui just ja just siihen väliin ja TADAA! ikkuna aukes. Saranat toimi, tukipput kesti ja reunalaudatkin olivat oikeilla kohdillaan. Uskomatonta. Ei mitään korjattavaa. Siis tässä kattoluukussa. Kaks olis vielä...
Vielä puuttuu katolta listoja, lapereunaa ja ovenpuita. Mut osa tomaateista on uudelleen istutettu ja paprikat myös. Minikokoiset kasvihuonekurkutkin pääsivät multaan, kasvavat sit mitä kasvavat ennen pakkasia.
Vielä kun joku tulis ja ruuvais ovenkahvat paikoilleen, pesis ikkunat ja raapis laseista maalit, mut mitäs sellasista pikkuseikoista, kyllä se siitä sitten suttaantuu. Pääasia et toi rakennelma alkaa oikeesti muistuttaa sitä, mikä sen pitäisi ollakin.
+ Kommentoi (6 kpl)
Hiekkakasaterroristi
sunnuntai,
26.
heinäkuuta
2009
Vieläkään ei ole tullut varsinaista inspistä jatkaa kasvarin rakentamista. Tänään kyllä päätin, ettei tekosyyt auta ja jotain on joka päivä saatava tehdyksi. Muuten homma vaan kestää, kohtahan ne syksyn pakkaset ovat jo täällä.
Kun toiseksi nuorimmaisen synttärikemut oli vietetty ja kaverit lähteneet, aloin kerätä kiviä ja tiiliä kasvihuoneen lattialle. Osa tulee olemaan pelkkää lattiaa ja muutama kiertävä istutusallas on reunoilla. Aattelin et olis hyvä saada pohjalle sellaiset pikkukivet ja laastinkappaleet ja tiilenmurenat, mitkä muuten joituis taas uudelleen kaivamaan maahan, kun ei tiedä mitä muutakaan niillä tekis. Varsinkin kun oon ne tänä vuonna kaivanut sieltä maakuopista ylös.
Onneks olin kerännyt ne isoihin kasoihin pressujen päälle, homma meni aika kivuttomasti ja suht nopeesti. Sitten pieni tauko ja takas ulos. Mistäs muualta sitä hiekkaa sit muuten ottais ku kakaroitten hiekkakasalta? Eikä matkakaan oo kauhian pitkä, sellaset vaivaset 5-6 metriä. Koiran kaivamia kuoppiakaan eii oo matkan varrella ku pari.
Ja eiku hommiin. Voi luoja se hiekka painoi. Pari päivää on satanut oikein kunnolla ni onkai se hiekka läpeensä kastunut. Vaan ei auttanut. Olin päättänyt saada sen lattian valmiiksi tänään.
Tosin hommaa olis ollu helpompi tehdä, ellei noi mukulat olis tapellu jättiritsasta. Ai niinku mikäs se sit on? No, otapas mielikuvaasi vastakkain istuttava keinu, sellainen klassikko. Sitten purat sen erilleen niin, et istuinosiin jää ne pitkät puut, ne joidenka varassa istuin roikkuu loppukeinusta. Se sit maahan niin, et ne puut sojottaa viistosti ylös. Ja niihin kiinni parinsentin paksusta kumminauhaa, sitä samaa ku mustekaloissa on, mut paksumpaa.
Sillä on niin kivaa ampua niitä kaikkia laudanpätkiä mitä multa on jäänyt yli ja vähän tennispalloja ja miksei pikkusiskon poni ja veljen sählypallo....lentää tosi kauas, yli nurmikon ja tienkin yli. Ja mistä noi sellasen keksi? No isoveli (21 v.) sen hoksas. Siinä niillä oli kiva kilpailu tos yks päivä....vävy mukana. Kauhiat kivet nostettu istuimen reunoille, ettei ampumamasiina liiku, kun sitä kumminauhaa vedetään persus maassa metrin pari. Ja tietenkin kasvarin vieressä.
Lopuksi suutuin jatkuvaan tappeluun ja kielittelyyn ja komensin jengin jonnekin muualle, äänen kantomatkan ulkopuolelle, riitelemään turhasta. Nuorimmainen painui sisälle, mut nää kaks muuta tuli notkumaan kädet taskussa siihen viereen, ku äiti raataa apinanraivossa hiki silmillä. Seisovat siinä ku suolapatsaat, mitä nyt poika vähän takaraivoaan raapi ja tyttö kaivoi korvaansa. Lopulta poika sanoi siskolleen: Pirun paljon tohon menee mein hiekkaa. Johon tyttö vastasi et: Joo, nii menee. Äiti on oikea hiekkakasaterroristi.
Sillon poksahti meikäläisellä. Jätkä sai luvan lapioida hiekkaa kottareihin ja neiti näsä siirtyä sisähommiin. Aah, mikä hiljaisuus ja rauha. Mitä nyt poika suunnitteli kaivavansa ison kuopan ja naamioivansa sen ja sit pahaa aavistamaton isoveli astuu siihen ja...BUAH HAH HAH HAA! Ja siis jätkäkin sisähommiin.
12 kottikärryllista hiekkaa meni kasvarin sisään. Tai oikeestaan 11 ja puoli, mut en todellakaan aikonut lapioida kasvarista ulos sitä ylimääräistä puolikasta kottarillista, levittelin ne ylimääräiset vaan tasasesti sinne tänne. Nyt on selkä ja lapaluun alus niin saakurin hellänä. Mut kyllä se siitä helpottaa, kun venyttelee usein ja nautinnollisesti.
Sitä en vaan tajua, et vaikka kuinka raataa ja tekee fyysistä hommaa, ni vararenkaat ei tosta vyötäröltä mihinkään katoa. Kuinka helkkaristi pitäis vielä tehdä lisää jotta olis yhtä sievä ja pienen kokoinen ku joskus nuorena? Tai no, riittäis ihan parin kilon renkaan pienennyskin. Ainakaan siitä se ei johdu, että näin oman maan satoaikaan tulee lorautettua joka pöperöön kermaa ja lautasellekin vielä ylimääräinen voisilmä....
Lattia valmistuu |
Vieläkään ei ole tullut varsinaista inspistä jatkaa kasvarin rakentamista. Tänään kyllä päätin, ettei tekosyyt auta ja jotain on joka päivä saatava tehdyksi. Muuten homma vaan kestää, kohtahan ne syksyn pakkaset ovat jo täällä.
Kun toiseksi nuorimmaisen synttärikemut oli vietetty ja kaverit lähteneet, aloin kerätä kiviä ja tiiliä kasvihuoneen lattialle. Osa tulee olemaan pelkkää lattiaa ja muutama kiertävä istutusallas on reunoilla. Aattelin et olis hyvä saada pohjalle sellaiset pikkukivet ja laastinkappaleet ja tiilenmurenat, mitkä muuten joituis taas uudelleen kaivamaan maahan, kun ei tiedä mitä muutakaan niillä tekis. Varsinkin kun oon ne tänä vuonna kaivanut sieltä maakuopista ylös.
Onneks olin kerännyt ne isoihin kasoihin pressujen päälle, homma meni aika kivuttomasti ja suht nopeesti. Sitten pieni tauko ja takas ulos. Mistäs muualta sitä hiekkaa sit muuten ottais ku kakaroitten hiekkakasalta? Eikä matkakaan oo kauhian pitkä, sellaset vaivaset 5-6 metriä. Koiran kaivamia kuoppiakaan eii oo matkan varrella ku pari.
Ja eiku hommiin. Voi luoja se hiekka painoi. Pari päivää on satanut oikein kunnolla ni onkai se hiekka läpeensä kastunut. Vaan ei auttanut. Olin päättänyt saada sen lattian valmiiksi tänään.
Tosin hommaa olis ollu helpompi tehdä, ellei noi mukulat olis tapellu jättiritsasta. Ai niinku mikäs se sit on? No, otapas mielikuvaasi vastakkain istuttava keinu, sellainen klassikko. Sitten purat sen erilleen niin, et istuinosiin jää ne pitkät puut, ne joidenka varassa istuin roikkuu loppukeinusta. Se sit maahan niin, et ne puut sojottaa viistosti ylös. Ja niihin kiinni parinsentin paksusta kumminauhaa, sitä samaa ku mustekaloissa on, mut paksumpaa.
Sillä on niin kivaa ampua niitä kaikkia laudanpätkiä mitä multa on jäänyt yli ja vähän tennispalloja ja miksei pikkusiskon poni ja veljen sählypallo....lentää tosi kauas, yli nurmikon ja tienkin yli. Ja mistä noi sellasen keksi? No isoveli (21 v.) sen hoksas. Siinä niillä oli kiva kilpailu tos yks päivä....vävy mukana. Kauhiat kivet nostettu istuimen reunoille, ettei ampumamasiina liiku, kun sitä kumminauhaa vedetään persus maassa metrin pari. Ja tietenkin kasvarin vieressä.
Lopuksi suutuin jatkuvaan tappeluun ja kielittelyyn ja komensin jengin jonnekin muualle, äänen kantomatkan ulkopuolelle, riitelemään turhasta. Nuorimmainen painui sisälle, mut nää kaks muuta tuli notkumaan kädet taskussa siihen viereen, ku äiti raataa apinanraivossa hiki silmillä. Seisovat siinä ku suolapatsaat, mitä nyt poika vähän takaraivoaan raapi ja tyttö kaivoi korvaansa. Lopulta poika sanoi siskolleen: Pirun paljon tohon menee mein hiekkaa. Johon tyttö vastasi et: Joo, nii menee. Äiti on oikea hiekkakasaterroristi.
Sillon poksahti meikäläisellä. Jätkä sai luvan lapioida hiekkaa kottareihin ja neiti näsä siirtyä sisähommiin. Aah, mikä hiljaisuus ja rauha. Mitä nyt poika suunnitteli kaivavansa ison kuopan ja naamioivansa sen ja sit pahaa aavistamaton isoveli astuu siihen ja...BUAH HAH HAH HAA! Ja siis jätkäkin sisähommiin.
12 kottikärryllista hiekkaa meni kasvarin sisään. Tai oikeestaan 11 ja puoli, mut en todellakaan aikonut lapioida kasvarista ulos sitä ylimääräistä puolikasta kottarillista, levittelin ne ylimääräiset vaan tasasesti sinne tänne. Nyt on selkä ja lapaluun alus niin saakurin hellänä. Mut kyllä se siitä helpottaa, kun venyttelee usein ja nautinnollisesti.
Sitä en vaan tajua, et vaikka kuinka raataa ja tekee fyysistä hommaa, ni vararenkaat ei tosta vyötäröltä mihinkään katoa. Kuinka helkkaristi pitäis vielä tehdä lisää jotta olis yhtä sievä ja pienen kokoinen ku joskus nuorena? Tai no, riittäis ihan parin kilon renkaan pienennyskin. Ainakaan siitä se ei johdu, että näin oman maan satoaikaan tulee lorautettua joka pöperöön kermaa ja lautasellekin vielä ylimääräinen voisilmä....
+ Kommentoi (3 kpl)
Lähempää katselua ei kestä...
tiistai,
21.
heinäkuuta
2009
Vaikka joka päivä koittaa jotain saada aikaseks, ni tuntuu ettei mikään valmistu. Kaikki on kesken, piha, kukkamaat ja kasvari. Kesken on lasten kasvu, kukkien kasvu ja oma aikuiseksi kasvu. Kesken on elämän koulu, kärsivällisyyden koulu ja koko elämä, kai.
Vaan julkisivu olkoot valmis. En jaksa enkä viitsi tehdä sille yhtään mitään, no okei, muovi ei pysy pelkillä niiteillä, joten pakko sinne on vielä lasikuitunauhaa (isoista paketeista säästetty) ja lasten vanhasta muovialtaasta leikattua suikaletta niittailla. Mutta muuta en tee. Ja sille puolen en enää kiipeile, vaikka katto tippuis.
Onneksi kattoluukkujen vinot sahaukset ei näy tielle asti, eikä kuvassakaan. Hienosti taas meikäläinen sahaskeli tarkkoja 45 asteen kulmia, joo. Mut ei ne silti sopineet heittämällä yhteen. Valkoisella silikoonilla olis voinut ne kulmat siistiä, mut en viitsi. Ja sitäpaitsi mulla ei oo ku väritöntä silikoonia ja siinä ei toi lateksi suostu pysymään. Joten se siitä.
Naulatkin loppu, tietysti. Kokonaiset 3 kampanaulaa jäi yli, jaaha, siis viikolla tarttis jostain haalia sellasia lisää. Pihanpuolen kattolistat uupuu vielä paikoiltaan ja muutama muukin lista, mm. ovista. Rumasti oli muovi nyt jo venunut, kun tuuli on sitä päässyt paukuttaan.
En jaksa millään odottaa, et tulis ens kevät. Sais oikein aikuisten oikeesti kasvattaa ja koulia lämpöisessä kasvarissa. Harmi kun ei oo yhtään pellikatonpaloja jäljellä, olis voinu oikein lämmityksen
järjestää, paitsi oon mää jotain senkin suhteen jo vähän aatellu. Mut sitä vois testailla jo syksyllä, sais noi ämpäritomaatit lisäkasvuaikaa.
Surkeesti tarttis saada kivikkokasvimaat kasvihuoneen ympärille valmiiksi, mut sit mietin et miten ne kastää syksyt ja talvet, kun sadevedet tippuu suoraan niitten päälle. Eli rännit ja prunnit tarttis jostain kehitellä. Ja johtaa ne tynnyreihin. Jotka joutuu sijoittamaan ulkopuolelle, kun kasvariin ne ei mahdu. Ja niistä tietenkin systeemit sisälle, ettei tarvi ravata sisälle ja ulos muutaman vesitilkan takia.
Lisää ja lisää poikii yhdestä ajatuksesta kolmanteen. Alkaa olla ähky olo. Mikäs siinä, ku olis tuohta niin ettei jaskalle taivu, vaan on kyl niin, et vaikka miten taivuttelee, ei huomaa edes sitä vitosen seteliä. Ainoo, mikä kukkaroa pursottaa, on kauppakuitit. Vaan tyhjyys on luovuuden äiti. Kun ei ole mitään, ihmisen on pakko keksiä jotain ympärilleen, jotain mikä tuntuu omalle.
Miksen muuten voi tyytyä siihen mitä jo on? Miksi pitää haluta lisää ja lisää? Lapsena mulle sanottiin et miks poimit noin vähän kukkia, poimi kunnon kimppu, niin näyttää joltain. Tai miksi toi paperi on vielä noin tyhjä, piirrä täyteen, niin ettei valkoinen näy, niin on parempi. Tai miksi ainekirjoituksessasi on vain kaksi sivua, kirjoita enemmän, huomaat itsekin, miten se kuulostaa paremmalta.
Ha haa. Syytän siis kasvattajiani, että minulla on liikaa pihaa hoidettavana. Ja heidän syytään kai on, että minulla pitää olla suuruudenhullun monumentti, kasvihuoneeni. Ja että minulla on viisi lasta.... Enempi parempi!
Miksei kukaan älynnyt jankuttaa minulle et miksi sulla on noin vähän rahaa? Opiskele enemmän ja tienaat vielä enemmän. Pystyt pitämään vielä isompaa pihaa ja vielä hienonpaa talvihuonetta ja enemmän kakaroita...... heetkinen, ei yhtään kiljukaulaa ja vinkuintiaania lisää! Niin siinä olis kuitenkin käynyt.
Tyydyn siis tähän elämään ja tähän hullunmyllyyn, se riittäköön. Ja eiköhän joka työrupeaman jälkeen toi kasvari ala olemaan lähempänä valmista. Ja sitäpaitsi, sadan vuoden päästä kukaan ei todellakaan tiedä että juuri minulla on joskus ollut tuo kasvihuone, sitähän ei sitten enää ole.
Julkisivu valmiina, kai. |
Vaikka joka päivä koittaa jotain saada aikaseks, ni tuntuu ettei mikään valmistu. Kaikki on kesken, piha, kukkamaat ja kasvari. Kesken on lasten kasvu, kukkien kasvu ja oma aikuiseksi kasvu. Kesken on elämän koulu, kärsivällisyyden koulu ja koko elämä, kai.
Vaan julkisivu olkoot valmis. En jaksa enkä viitsi tehdä sille yhtään mitään, no okei, muovi ei pysy pelkillä niiteillä, joten pakko sinne on vielä lasikuitunauhaa (isoista paketeista säästetty) ja lasten vanhasta muovialtaasta leikattua suikaletta niittailla. Mutta muuta en tee. Ja sille puolen en enää kiipeile, vaikka katto tippuis.
Onneksi kattoluukkujen vinot sahaukset ei näy tielle asti, eikä kuvassakaan. Hienosti taas meikäläinen sahaskeli tarkkoja 45 asteen kulmia, joo. Mut ei ne silti sopineet heittämällä yhteen. Valkoisella silikoonilla olis voinut ne kulmat siistiä, mut en viitsi. Ja sitäpaitsi mulla ei oo ku väritöntä silikoonia ja siinä ei toi lateksi suostu pysymään. Joten se siitä.
Naulatkin loppu, tietysti. Kokonaiset 3 kampanaulaa jäi yli, jaaha, siis viikolla tarttis jostain haalia sellasia lisää. Pihanpuolen kattolistat uupuu vielä paikoiltaan ja muutama muukin lista, mm. ovista. Rumasti oli muovi nyt jo venunut, kun tuuli on sitä päässyt paukuttaan.
En jaksa millään odottaa, et tulis ens kevät. Sais oikein aikuisten oikeesti kasvattaa ja koulia lämpöisessä kasvarissa. Harmi kun ei oo yhtään pellikatonpaloja jäljellä, olis voinu oikein lämmityksen
järjestää, paitsi oon mää jotain senkin suhteen jo vähän aatellu. Mut sitä vois testailla jo syksyllä, sais noi ämpäritomaatit lisäkasvuaikaa.
Surkeesti tarttis saada kivikkokasvimaat kasvihuoneen ympärille valmiiksi, mut sit mietin et miten ne kastää syksyt ja talvet, kun sadevedet tippuu suoraan niitten päälle. Eli rännit ja prunnit tarttis jostain kehitellä. Ja johtaa ne tynnyreihin. Jotka joutuu sijoittamaan ulkopuolelle, kun kasvariin ne ei mahdu. Ja niistä tietenkin systeemit sisälle, ettei tarvi ravata sisälle ja ulos muutaman vesitilkan takia.
Lisää ja lisää poikii yhdestä ajatuksesta kolmanteen. Alkaa olla ähky olo. Mikäs siinä, ku olis tuohta niin ettei jaskalle taivu, vaan on kyl niin, et vaikka miten taivuttelee, ei huomaa edes sitä vitosen seteliä. Ainoo, mikä kukkaroa pursottaa, on kauppakuitit. Vaan tyhjyys on luovuuden äiti. Kun ei ole mitään, ihmisen on pakko keksiä jotain ympärilleen, jotain mikä tuntuu omalle.
Miksen muuten voi tyytyä siihen mitä jo on? Miksi pitää haluta lisää ja lisää? Lapsena mulle sanottiin et miks poimit noin vähän kukkia, poimi kunnon kimppu, niin näyttää joltain. Tai miksi toi paperi on vielä noin tyhjä, piirrä täyteen, niin ettei valkoinen näy, niin on parempi. Tai miksi ainekirjoituksessasi on vain kaksi sivua, kirjoita enemmän, huomaat itsekin, miten se kuulostaa paremmalta.
Ha haa. Syytän siis kasvattajiani, että minulla on liikaa pihaa hoidettavana. Ja heidän syytään kai on, että minulla pitää olla suuruudenhullun monumentti, kasvihuoneeni. Ja että minulla on viisi lasta.... Enempi parempi!
Miksei kukaan älynnyt jankuttaa minulle et miksi sulla on noin vähän rahaa? Opiskele enemmän ja tienaat vielä enemmän. Pystyt pitämään vielä isompaa pihaa ja vielä hienonpaa talvihuonetta ja enemmän kakaroita...... heetkinen, ei yhtään kiljukaulaa ja vinkuintiaania lisää! Niin siinä olis kuitenkin käynyt.
Tyydyn siis tähän elämään ja tähän hullunmyllyyn, se riittäköön. Ja eiköhän joka työrupeaman jälkeen toi kasvari ala olemaan lähempänä valmista. Ja sitäpaitsi, sadan vuoden päästä kukaan ei todellakaan tiedä että juuri minulla on joskus ollut tuo kasvihuone, sitähän ei sitten enää ole.
+ Kommentoi (5 kpl)
Onneksi olen keräilijä
torstai,
16.
heinäkuuta
2009
Nyt kun muovi alkaa olla paikoillaan, näytti alareuna jotenkin flatsulta. Alkaa tosissaan tympäsemään toi jatkuva ylös alas kiipeily. Ylälaudat on paikoillaan, paikkamaalaus ylös tehty ja muovi niitattu melkein alas asti kiinni. Mut ei ihan.
Tuli, onneks täs vaihees, mieleen ettei alareunassa oo lappeita. Eli vesi ja lumi valuisi suoraan katolta alas pitkin ikkunoita. Kyllä siinä nyt edes pieni lape täytyy olla. Mutkun se lauta alkaa oikeasti olemaan loppu. Onneksi haalin kaikkia toisille romuja nurkkiini. Joku onneton on jossain vaiheessa nukkunut turhan raskaasti ja sänky hajonnut. Eiku meille vaan se sälepohja. Ne laudathan on sahattu viistoreunaisiksi toiselta puoleltaan ja voi ihmettä! Sen viiston kulma on just sopiva katon kulman kanssa. Joskus on niin hyviä hetkiä, ettei todeksi usko.
Maalia päälle ja kuivuttuaan lappeiksi. Toimi oikein loistavasti ja oli helppo ruuvata paikoilleen. Mut vieläkään ei voinut nitoa muovia alas asti. Kattotuolin reunaa vasten täytyi asentaa lista, joka varmistaa muovin paikallaan pysymisen tuulessakin. Ja en ylety sinne ihan ylös asti, ellen seiso ikkunarivin päällä. Joten jätin just senverran muovia auki, et saan maalisen roksini mahtumaan väliin.
Olin löytänyt oikeita listanauloja tuhannen kappaleen paketin ja niillä aioin listat naulata. Ne ovat niin ohuita kannattomia, hiukan päästä pyöristettyja pitkiä nauloja, ettei listat halkea. Ja ne oli ollu -50% tarjouksessa. Killuin siellä ylhäällä taas suu täynnä kiiltäviä neulanohuita nauloja vasara valmiina. Hitto tästä mitään tuu. Vasara oli iso raksasellainen ja pyöreät päät vääntyivät raskaan hamaran alla. Pieni listavasara mulla on, en vaan löydä sitä mistään. Käsikin väsyi. Kun koitin suoristaa naulaa, se napsahti poikki. Kolmannen kerran kun sain napsahtavn terävän pään suoraan turpaani, päätin käyttää tavallisia, kannallisia kampanauloja. Onneks en ollu tehny ku 3 listaa...Ja eiku alusta.
Alas, uudet naulat autotallista, takas, kiipeilyä (mistä hitosta ottais kii ku muovista ei saa), takas alas ku vasara unohtui, takas ylös, verkkarit rätsähti haaroista mut ei se varmaan kadulle näy ja ah- näillä homma toimii.
Mut en voinut vieläkään naulata listojakaan ihan alas asti, piti se muovi hiukan ujuttaa listan alle, et sai sen räpyläkolon. Sillä onhan vielä noi kattoluukkujen reunat joidenka takia pitää kiipeillä. Ja sit muutama lista pitää paikkamaalata.
Kattoluukkujen reunat teen vanhoista ikkunalistoista, jotka joku joskus tosi kauan sitten on irrottanut jostain. En voinut olla ajattelematta, miten katoavaista tämä elämä loppujen lopuksi on. Kenelle minä tätäkin rakennan? Itselleni? Naapureiden ohiajokyttäykseen? Lapsilleni? Uusille omistajille? Sillä joskushan tämäkin tontti menee myyntiin kaikkine rakennuksineen tai raunioineen.
Olen havahtunut elämän rajallisuuteen vasaroidessani sormilleni. Sattuu, kirosanoja, ei satu. Ihmettelinkin, ettei vauvauutisissa ole enää vanhojen tuttujen nimiä...No ei kai. Samanlailla he ovat vanhentuneet kuin minäkin ja seuraavaksi siellä on heidän lastensa nimet, et kuka on saanut tytön tai pojan tai kaksoset (ja niille joista en ole koskaan pitänyt, olen toivonut vitosia, häh häh hää)
Niin se aika kuluu, eikä kasvihuoneeni ole lähelläkään loppua. Onkohan tämä sittenkin todistus itselleni, etten vielä ole kaikkeani antanut. Meinaan senverran paljon hulluja ideoita pukkaa, kun nojailen yläilmoissa ja katselen auringonlaskua. Tai sitten se johtuu siitä nojailusta....se ettei mikään valmistu.
Sälepohjalape |
Nyt kun muovi alkaa olla paikoillaan, näytti alareuna jotenkin flatsulta. Alkaa tosissaan tympäsemään toi jatkuva ylös alas kiipeily. Ylälaudat on paikoillaan, paikkamaalaus ylös tehty ja muovi niitattu melkein alas asti kiinni. Mut ei ihan.
Tuli, onneks täs vaihees, mieleen ettei alareunassa oo lappeita. Eli vesi ja lumi valuisi suoraan katolta alas pitkin ikkunoita. Kyllä siinä nyt edes pieni lape täytyy olla. Mutkun se lauta alkaa oikeasti olemaan loppu. Onneksi haalin kaikkia toisille romuja nurkkiini. Joku onneton on jossain vaiheessa nukkunut turhan raskaasti ja sänky hajonnut. Eiku meille vaan se sälepohja. Ne laudathan on sahattu viistoreunaisiksi toiselta puoleltaan ja voi ihmettä! Sen viiston kulma on just sopiva katon kulman kanssa. Joskus on niin hyviä hetkiä, ettei todeksi usko.
Maalia päälle ja kuivuttuaan lappeiksi. Toimi oikein loistavasti ja oli helppo ruuvata paikoilleen. Mut vieläkään ei voinut nitoa muovia alas asti. Kattotuolin reunaa vasten täytyi asentaa lista, joka varmistaa muovin paikallaan pysymisen tuulessakin. Ja en ylety sinne ihan ylös asti, ellen seiso ikkunarivin päällä. Joten jätin just senverran muovia auki, et saan maalisen roksini mahtumaan väliin.
Olin löytänyt oikeita listanauloja tuhannen kappaleen paketin ja niillä aioin listat naulata. Ne ovat niin ohuita kannattomia, hiukan päästä pyöristettyja pitkiä nauloja, ettei listat halkea. Ja ne oli ollu -50% tarjouksessa. Killuin siellä ylhäällä taas suu täynnä kiiltäviä neulanohuita nauloja vasara valmiina. Hitto tästä mitään tuu. Vasara oli iso raksasellainen ja pyöreät päät vääntyivät raskaan hamaran alla. Pieni listavasara mulla on, en vaan löydä sitä mistään. Käsikin väsyi. Kun koitin suoristaa naulaa, se napsahti poikki. Kolmannen kerran kun sain napsahtavn terävän pään suoraan turpaani, päätin käyttää tavallisia, kannallisia kampanauloja. Onneks en ollu tehny ku 3 listaa...Ja eiku alusta.
Alas, uudet naulat autotallista, takas, kiipeilyä (mistä hitosta ottais kii ku muovista ei saa), takas alas ku vasara unohtui, takas ylös, verkkarit rätsähti haaroista mut ei se varmaan kadulle näy ja ah- näillä homma toimii.
Mut en voinut vieläkään naulata listojakaan ihan alas asti, piti se muovi hiukan ujuttaa listan alle, et sai sen räpyläkolon. Sillä onhan vielä noi kattoluukkujen reunat joidenka takia pitää kiipeillä. Ja sit muutama lista pitää paikkamaalata.
Kattoluukkujen reunat teen vanhoista ikkunalistoista, jotka joku joskus tosi kauan sitten on irrottanut jostain. En voinut olla ajattelematta, miten katoavaista tämä elämä loppujen lopuksi on. Kenelle minä tätäkin rakennan? Itselleni? Naapureiden ohiajokyttäykseen? Lapsilleni? Uusille omistajille? Sillä joskushan tämäkin tontti menee myyntiin kaikkine rakennuksineen tai raunioineen.
Olen havahtunut elämän rajallisuuteen vasaroidessani sormilleni. Sattuu, kirosanoja, ei satu. Ihmettelinkin, ettei vauvauutisissa ole enää vanhojen tuttujen nimiä...No ei kai. Samanlailla he ovat vanhentuneet kuin minäkin ja seuraavaksi siellä on heidän lastensa nimet, et kuka on saanut tytön tai pojan tai kaksoset (ja niille joista en ole koskaan pitänyt, olen toivonut vitosia, häh häh hää)
Niin se aika kuluu, eikä kasvihuoneeni ole lähelläkään loppua. Onkohan tämä sittenkin todistus itselleni, etten vielä ole kaikkeani antanut. Meinaan senverran paljon hulluja ideoita pukkaa, kun nojailen yläilmoissa ja katselen auringonlaskua. Tai sitten se johtuu siitä nojailusta....se ettei mikään valmistu.
+ Kommentoi (3 kpl)
Karvaiset reiät
tiistai,
14.
heinäkuuta
2009
Tuntuu, ettei tää maalin kanssa läträäminen lopu ikinä. Joka kohta kasvarista huutaa valkoista ja yksi kerta ei näytä riittävän. Paitsi, että sen on pakko riittää, kun rahat eivät riitä uuden pöntön ostoon.
Siivosin autotallin noitten isojen poikien jäljiltä, et mahduin sinne maalaamaan listoja ja sitä puluestettä. Saavat siellä rauhassa kuivua, kun jatkuvasti tulee sadekuuroja. Onneksi oli kaikenmaailman muoveja, millä peitellä skootterinrämää ja moponraaskua.
Olisi jäänyt se puluestekin tekemättä, jos olisin etukäteen tiennyt kuinka mahdoton homma niitten reikien maalaaminen on. Ensin vetelin pitkät sivut telalla ja sitten siirryin reikiin. Sutilla tuhrin parhaani mukaan, ja voi tauti, miten pitkäveteistä. Vaan hätä keinot keksii. Veistelin toiseksi pienimmän sutin varren pään akkuporakoneeseen sopivaksi ja nerona pyöritin sitä rei''issä. Ei toiminut. Sitten veistelin pienimmän sutin ja kokeilin sillä. Ei toiminut sekään. Maalaamisen periaate on, et se maali tulee niitten harjaksien päistä, ei varresta. Mut pakko oli aikaa siihenkin tuhrata.
Ei auttanut kuin olla kärsivällinen. Joka kolo erikseen pensselillä töpötellen ja miten vanha puu vastasi? Nostamalla kaikki syyt pystyyn. Tai no, vika oli kyllä minun. Olin raspannut ja viilannut kolon jos toisenkin, mutten kauhean hyvin. Tottakai vesiohenteinen lateksi nostaa irralliset puunsyyt pystyyn. Ne näyttivät just sellaisilta karvaisilta rei''iltä joita en olisi halunnut ajatella. Mut ajattelin silti, likainen mielikuvitus kun ei kulumallakaan lähde.
Kattokolmioden terävät päät oli niitattu pehmeiksi jonkun lapsen äitiyspakkauksesta tulleella keltaisella softismuovilla. Alunperin se oli kai tarkoitettu vaipanvaihtoalustaksi mut hyvin se tähänkin hommaan kelpasi. Muovin levitys oli aika helppoa, piti vain tarkasti niitata alkuosa ylhäältä kiinni, ettei tuuli vie.
Siihen päälle ruuvasin esimaalatut laudat paikoilleen. Jos olisin ollut fiksu, mitä en ole, olisin ruuvannut laudat valmiiksi yhteen maassa sellaiseksi katonharjanmalliseksi ja sitten vaan nostanut sen paikoilleen (jotenkin). Nyt sinne jäi 3 sentin rako, kun sormituntumalla yritin tunnustella missä on oikea kohta. Tuli taas mieleen, et olis edes toinen käsi 10 senttiä pidempi... Tähtäimenä oli saada pulueste tasan lautojen päälle. Ja niin varmaan...
Muovia ei voinut niitata kuin vähän matkaa kattotuoleja pitkin, koska minun pituudella pitää seisoa ikkunarivin päällä jotta yletyn edes jotenkin yläilmoihin tekemään hommia. Silti vähäinenkin muovintuntu antoi illuusion turvallisuudesta, eihän tällä elopainolla mitenkään tuosta voi läpi pudota? Tai eihän se alasmeno niinkään haittaa, vaan se äkkipysäys. Eikä muovikatossa kannata tehdä pohjalaasittain: Kun isäntä meinas katolta pudota, hän löi puukon kattoon ja sanoi: meiltä lähäretään ko taharotaan. Se oliskin näky, kun löisin raksapuukon muovikattoon ja....
Pulueste mietitytti vähän. Olin ruuvannut siihen kymmenen kuvion välein pätkät naulausnauhaa ja pelkäsin, et jos en jaksa nostaa sitä katonharjalle, se repii muovin. Mutta se olikin tosi kevyt. Tietenkin se kolo, joka oli jäänyt katon poikittaislaudoista oli liian iso, mut onneks ne alumiininauhat esti puluesteen valahtamisen rakoon. Ensin toisen puolen reikänauhoihin kolmet ruuvit ja sitten toiselle puolelle.
Ikävästi pisti silmään kuitenkin se metallin hohto, joten ei muuta ku pikkupikku pensseli ja pilttipurkkiin maalia ja taas katolle keikkumaan. Piti vaan olla tarkkana, ettei saa maalia muoviin. Nyt alkaa jo näyttämään joltain. Tuntuu, et ohiajavat vakiokyylätkin ajavat aina vaan hiljempaa, kun haluavat nähdä mitä on saatu aikaan.
Tai sitten ne vaan kattoo, onko se pähkähullu kasvarinrakentaja tippunut. Kun näyttää nyt siltä, et kasvihuone alkaa olla paremmassa kunnossa kuin talo, jossa boheemi rakentelija ja sen kakarat asuu.
Ei näy puun karvat tielle asti |
Tuntuu, ettei tää maalin kanssa läträäminen lopu ikinä. Joka kohta kasvarista huutaa valkoista ja yksi kerta ei näytä riittävän. Paitsi, että sen on pakko riittää, kun rahat eivät riitä uuden pöntön ostoon.
Siivosin autotallin noitten isojen poikien jäljiltä, et mahduin sinne maalaamaan listoja ja sitä puluestettä. Saavat siellä rauhassa kuivua, kun jatkuvasti tulee sadekuuroja. Onneksi oli kaikenmaailman muoveja, millä peitellä skootterinrämää ja moponraaskua.
Olisi jäänyt se puluestekin tekemättä, jos olisin etukäteen tiennyt kuinka mahdoton homma niitten reikien maalaaminen on. Ensin vetelin pitkät sivut telalla ja sitten siirryin reikiin. Sutilla tuhrin parhaani mukaan, ja voi tauti, miten pitkäveteistä. Vaan hätä keinot keksii. Veistelin toiseksi pienimmän sutin varren pään akkuporakoneeseen sopivaksi ja nerona pyöritin sitä rei''issä. Ei toiminut. Sitten veistelin pienimmän sutin ja kokeilin sillä. Ei toiminut sekään. Maalaamisen periaate on, et se maali tulee niitten harjaksien päistä, ei varresta. Mut pakko oli aikaa siihenkin tuhrata.
Ei auttanut kuin olla kärsivällinen. Joka kolo erikseen pensselillä töpötellen ja miten vanha puu vastasi? Nostamalla kaikki syyt pystyyn. Tai no, vika oli kyllä minun. Olin raspannut ja viilannut kolon jos toisenkin, mutten kauhean hyvin. Tottakai vesiohenteinen lateksi nostaa irralliset puunsyyt pystyyn. Ne näyttivät just sellaisilta karvaisilta rei''iltä joita en olisi halunnut ajatella. Mut ajattelin silti, likainen mielikuvitus kun ei kulumallakaan lähde.
Kattokolmioden terävät päät oli niitattu pehmeiksi jonkun lapsen äitiyspakkauksesta tulleella keltaisella softismuovilla. Alunperin se oli kai tarkoitettu vaipanvaihtoalustaksi mut hyvin se tähänkin hommaan kelpasi. Muovin levitys oli aika helppoa, piti vain tarkasti niitata alkuosa ylhäältä kiinni, ettei tuuli vie.
Siihen päälle ruuvasin esimaalatut laudat paikoilleen. Jos olisin ollut fiksu, mitä en ole, olisin ruuvannut laudat valmiiksi yhteen maassa sellaiseksi katonharjanmalliseksi ja sitten vaan nostanut sen paikoilleen (jotenkin). Nyt sinne jäi 3 sentin rako, kun sormituntumalla yritin tunnustella missä on oikea kohta. Tuli taas mieleen, et olis edes toinen käsi 10 senttiä pidempi... Tähtäimenä oli saada pulueste tasan lautojen päälle. Ja niin varmaan...
Muovia ei voinut niitata kuin vähän matkaa kattotuoleja pitkin, koska minun pituudella pitää seisoa ikkunarivin päällä jotta yletyn edes jotenkin yläilmoihin tekemään hommia. Silti vähäinenkin muovintuntu antoi illuusion turvallisuudesta, eihän tällä elopainolla mitenkään tuosta voi läpi pudota? Tai eihän se alasmeno niinkään haittaa, vaan se äkkipysäys. Eikä muovikatossa kannata tehdä pohjalaasittain: Kun isäntä meinas katolta pudota, hän löi puukon kattoon ja sanoi: meiltä lähäretään ko taharotaan. Se oliskin näky, kun löisin raksapuukon muovikattoon ja....
Pulueste mietitytti vähän. Olin ruuvannut siihen kymmenen kuvion välein pätkät naulausnauhaa ja pelkäsin, et jos en jaksa nostaa sitä katonharjalle, se repii muovin. Mutta se olikin tosi kevyt. Tietenkin se kolo, joka oli jäänyt katon poikittaislaudoista oli liian iso, mut onneks ne alumiininauhat esti puluesteen valahtamisen rakoon. Ensin toisen puolen reikänauhoihin kolmet ruuvit ja sitten toiselle puolelle.
Ikävästi pisti silmään kuitenkin se metallin hohto, joten ei muuta ku pikkupikku pensseli ja pilttipurkkiin maalia ja taas katolle keikkumaan. Piti vaan olla tarkkana, ettei saa maalia muoviin. Nyt alkaa jo näyttämään joltain. Tuntuu, et ohiajavat vakiokyylätkin ajavat aina vaan hiljempaa, kun haluavat nähdä mitä on saatu aikaan.
Tai sitten ne vaan kattoo, onko se pähkähullu kasvarinrakentaja tippunut. Kun näyttää nyt siltä, et kasvihuone alkaa olla paremmassa kunnossa kuin talo, jossa boheemi rakentelija ja sen kakarat asuu.
+ Kommentoi (6 kpl)
[riviä: 27kpl, [kt] sivu: 1,2,3 >> >|]
|
|||||||
|
Lähetä viesti