Ainolan piha
Aloittelijan ensimmäinen oma pihaprojekti: aikakauteen sopiva piha 1930-luvun mummon mökkiin.


Messuilta kotiin
sunnuntai, 1. huhtikuuta 2012
Kai se on sitten kevät!

Eilen käytiin Mökkimessuilla miehen kanssa ja nyt päässä surisee, kun tuli niin paljon ideoita ja visioita!

Miehen kanssa tutkiskeltiin saunoja, kun nykyinen sauna on lähinnä homeinen koppi, joka kuin ihmeen kaupalla pysyy kasassa. Paljon oli varteen otettavia vaihtoehtoja messuilla, jotkut jopa sopi budjettiinkin. (Kyllä saunastakin näköjään sais maksaa niin paljon kuin haluaa!)
Mutta jossain vaiheessa tuli tajumus, että aina kun aletaan tarkemmin puhua saunasta niin aina meillä vääntyi asia tappeluksi ja vääntämiseksi, ja se mikä siihen asiaan toi helpotusta, oli se että myönnettiin, ettei aika ole nyt oikea. Eli uusi sauna jäi ajatusasteelle ja seuraavaan kesään. Onhan se ihan hullua, että pitäisi heti olla kaikki nyt, kun meillä on loppuelämä aikaa rakentaa Ainolaa. Varsinkin kun me ei olla vielä yhtä ainutta kesää nähty Ainolassa!

Tänä iltana toinen veljistäni tulee kylään ja suunnitellaan näitä Ainolan rakennusjuttuja. Koska aitan rakennusprojektihan alkaa ihan näillä näppäimillä! Pääsiäisen jälkeen mennään melkein joka viikonloppu maalle suunnittelemaan ja ennen pitkää myös rakentamaan aittaan lisää asumiskelpoista tilaa. Se on nyt jotenkin jäänyt vähemmälle innostumiselle ja suunnittelulle, kun on tuo sauna-asia painanut mieltä. Ehkä siihen nyt tulee sitten innostuttua, kun kohta pääsee ihan oikeasti myös tekemäänkin!

Mutta se mikä oli kivointa, oli tietenkin ne Pihamessut! Ainakin noin niinkuin allekirjoittaneen mielestä! Olisi tehnyt mieli shoppailla vaikka mitä sipuleita, mukuloita ja siemeniä! Onneksi sen verran kuitenkin veri kiersi päähän asti, että tajusin ettei kannata ostella kukkasia, kun ei tosiaankaan tiedä pihasta vielä mitään! Sen verran kuitenkin, että kun vastaan tuli ''Bowl of Beauty'' pioni, niin se oli pakko ostaa, vaikken tiedä yhtään mihin sen laittaisin.

Siemeniäkin tuli haalittua, vaikka vannoin ettei mitään uutta ekaksi kesäksi. Hyötykasviyhdistyksen kojulta tarttui mukaan kuitenkin pillisipulia, vihannesportulakkaa ja kaunokaista (Bellis). Ja kotikasvatukseen kokeeksi steviaa.
Tuota vaan mietin, että uskallankohan mä sittenkään laittaa tuota kaunokaista pihamaalle. Eikös se ole aika voimakkaasti leviävää? Jos se sitten valtaakin koko pihan ja vie siellä jo olevat luonnonkukat mennessään? Oi voi voi.

Näissä mietteissä nyt sitten kohti kevättä! Kauhea hoppu ja höösis töissä, niin etten ole kerennyt laittaa mitään vielä kasvamaankaan. Kai tässä olisi nyt korkea aika jo alkaa kaivamaan kylvömullat ja siemenet esiin ja aloittaa se kesään valmistautuminen!
+ Kommentoi (0 kpl)




[riviä: 1kpl, [kt] sivu: 1]
Yrttimummo
Lähetä viesti
 
Arkisto:
2014
3 (1 kpl)

2013
2 (1 kpl)

2012
12 (1 kpl)
5 (1 kpl)
4 (1 kpl)
1 (2 kpl)

2011
10 (1 kpl)
9 (7 kpl)