Rajarinne ja metsämökki
Mökki on rinnetontilla kahden kunnan rajalla - ja siis ihan mettässä.


Ennen/jälkeen tiistai, 26. toukokuuta 2009
2005/2009
2005/2009


Perunamaan pienennys. (Testailen tässä, saako kuvista mitään selvää niiden yhdistelemisen jälkeen - jonkin verran ainakin näkyy.)
Perunamaa oli ennen turhan iso tarpeeseen nähden ja rikkaruohojen repiminen oli tosi työlästä. Nykyään perunamaata on jäljellä enää noin kolmannes vanhasta ja hyvin riittää. Laitan jossakin vaiheessa sivulta päin otetun kuva, josta näkee muutoksen paremmin.
Itselle se on kiva nähdä edes jotakin muutosta tapahtuneen. Mikään ei (Rajarinteellä) tapahdu hetkessä ja välillä ihmettelee, mihin kaikki aika oikein menee. Kesä tuli, kesä meni:)
+ Kommentoi (3 kpl)



Näsiä kukkii tiistai, 5. toukokuuta 2009
Näsiä
Näsiä


Pari näsiäpuskaa on kauniissa kukassa täällä metsässä. Toivotaan etteivät puskat häviä puiden harventamisen myötä. Marjat yritän kerätä jo raakilevaiheessa pois pensaasta kun ovat myrkyllisiä. Pelkään, että koira syö niitä kun se syö mustikatkin suoraan puskasta. Viime syksynä joitakin marjoja oli jäänyt pensaaseen, mutta kirkkaan punaiset marjat eivät kyllä tuntuneet koiraa houkuttelevan. Joku on sanonut, että jos yhden maistaa ei toista suuhunsa pistä. Ovat kuulemma niin pahan makuisia. En viitti maistaa...
+ Kommentoi (3 kpl)



Kevät tuli tiistai, 5. toukokuuta 2009
Sinivuokot
Sinivuokot


Sinivuokot sen kevään tekee.. ja kaikki muut ihmeellisyydet mitkä maasta pilkistävät. Taas on selkä kipeänä mullan kärräämisestä, mutta sen kestää kun tietää mistä se johtuu. Ja sitäpaitsi niin kauan kuin pystyy kärräämään, ei oikeasti ole vielä kipeäkään. Sairastellaan sitten ensi talvena kun on paremmin aikaa:).
+ Kommentoi (1 kpl)




[riviä: 3kpl, [kt] sivu: 1]
Rajarinne
Turun lähiseutu (1b) ,
Save the Earth, it's the only planet with chocolate.
Lähetä viesti
Yrityksenä on pikku hiljaa tehdä metsäisestä kesämökkitontista vähän värikkäämpi.

P-netin lukijana vuodesta 2004. Kiitos kaikille penttiläisille hyvistä jutuista ja ideoista!!





 
Arkisto:
2012
8 (1 kpl)
2 (1 kpl)

2011
8 (3 kpl)
7 (2 kpl)
6 (1 kpl)
5 (2 kpl)
2 (2 kpl)

2010
8 (1 kpl)
7 (4 kpl)
6 (1 kpl)
2 (1 kpl)

2009
10 (5 kpl)
7 (1 kpl)
6 (5 kpl)
5 (3 kpl)
2 (2 kpl)
1 (1 kpl)

2008
10 (2 kpl)
9 (14 kpl)
8 (4 kpl)
7 (5 kpl)
6 (3 kpl)
5 (3 kpl)
4 (3 kpl)
1 (1 kpl)

2007
12 (5 kpl)
11 (4 kpl)