sunnuntai, 21. kesäkuuta 2009
Ihan kuin isäntä olisi lukenut mun päiväkirjaa. Se on onneksi mahdotonta, mutta kumma juttu, kun täällä valittelin , alkoi kotona tapahtumaan.
Nyt on eduslaudat laitettu päädyn päästä päähän, melkein. Lauta loppui kesken ja loppupäästä jäi vähän kesken. Lauta on oltava saman väristä koko matkan. Kivan väristä vielä, sopii puutarhavajaan hyvin se väri. Sain kahden puutarhavajan verran lisätilaa.
Kyllähän minä itsekseni ajattelin että onhan meidän tekemisillä eroa.Mies tekee kaikkensa pihan kaunistukseksi ja että olisi siistiä, minä pilaan näkymän taimiharrastuksellani, joka ei todellakaan ole kaunis, kun keltaiset tikut on siellä pystyssä.
Halusin mielessäni ja vähän ääneenkin olla tasavertainen kodin eteen puurtaja pihalla, mutta ei se oikeasti niin ole.
Minä vaan rumistan piha-aluetta, itsekkään harrastuksen kanssa. Olen mennyt liian pitkälle taimien suhteen, mutta niin ei ollut tarkoitus.
Jaksan ja pystyn hoitamaan ne, siitä ei ole huolta. Pääsisin helpommalla, jos istuttaessa taimia heittäisin suoraan pienet ruiput pois. Kouliminen sujuisi joutusammin.
Mutta en voi tehdä niin, vaikka en niitä tarvitsisikaan. Riittäisi ne vahvemmat taimet hyvin.
Huono omatunto olisi jos roskiin heittäisin. Ensin oli niin varmaa että mökki ja tontti säilyy meillä ja voin sinne tehdä puutarhan. Kuinka ollakkaan, näin kävi. Uusi paikka???Jaksanko uskoa?
Paras varautua pahimpaan.Sinne oli kuitenkin tarkoitus tehdä penkit, joihin taimet olisin koulinut.
Mutta kyllä sen mökin vuokra on kohtuuton talon ja tontin kuntoon nähden.Mutta jos mulla ois varaa, vuokraisin sen mökin itselleni. No, hiljaa hyvä tulee, asioiden on tapana aina järjestyä, tavalla tai toisella.

sunnuntai, 21. kesäkuuta 2009
Minä uskon siihen että puhumalla voidaan aina ratkaista tai helpottaa ongelmia. Miten voi toinen tietää ajatuksia jos ei puhuta mitään. Me ollaan kaikki erilaisia ja meilläkin minulla on helppo puhua, mutta miehelläni vaikeampaa. Sellainen "antaa nyt olla ja mennään vaan eteenpäin"-systeemi. Asiat jää selvittämättä, mutta tulee eteen taas kun on paha päivä.

Kerroinkohan jossain kohtaa että sain päätyprojektiini puutarhavajan, meidän entinen leikkimökki.
Se on nyt hyvännäköinen, kun hän laittoi sitä kuntoon. Ei todellakaan ole koskaan ollut peukalo keskellä kämmentä.
Mutta kun se tuli sille tilalle joka oli annettu mun taimi-istutuksille. Siihen päätyyn. Siitä en voinut ensin edes sanoa mitään, tippa silmässä taas, kun vähenee vaan tilat.
Olen oikeasti huolissani, saanko mitään puutarhapaikkaa elokuun alusta, niinkuin oli luvattu.Kaikki taimet on nyt ainakin saatava mahtumaan tänne.

Eilen sitten kun kirjoitin tuonne ärsyttää-palstalle, sain päälimmäiset purettua, sain aikaiseksi nätisti taas ottaa asian esille. Kerroin että meni paljon taimitila, kun mökki on siinä.

Se asia edellisestä kirjoituksesta, mikä lamppu mulla syttyi oli se, että kun mieheni nyt laittaa kotipihaa kuntoon, hän katsoo kokonaisuutta.
Hänellä on tietyt visiot, miltä kodin piha voisi näyttää kun hän tekee noin ja noin.Hän on hyvin kekseliäs ja kova puurastamaan.
Kun olimme kahvilla kerroin oivallukseni, ymmärsin siis miksi taimi-istutukseni, vaikka tuolla päädyssäkin, häiritsee konaiskuvaa.Keltaisia tikuja sojottaa penkissä, kaikki ei ole vielä kukassa, kaikenlisäksi penkkirivini ei ole suora.
Hän myönsi että niin se on, mutta myös sen että tarvitsen tilaa.
Keskustelu tuotti tuloksia. Melkoisen pian hän pyysi minut ulos ja kysyi haittaako, jos levittäisin penkkejä nurmikollepäin. No, ei tietenkään. Hän oli vetänyt suoran linjan ja siitä sain lisätilaa sen mökin verran. Ekasta penkistä oli otettava taimia pois, jotta sen sais ihan suoraks.
Laittaa vielä edustan siihen penkkiriviin.
Olinhan ihan onnellinen, tosi mielissäni. Olen nyt ymmärretty, hän myös.

lauantai, 20. kesäkuuta 2009
Jatkan jutun loppuun, että voin sitten kirjoitella taas kukka-asioista. Paitsi nämä kirjoitukset kyllä liittyy aiheeseen, vaikka eihän päiväkirjassa ole se pakollista. Sitäpaitsi mun tarinalla on onnellinen loppu, joka on hyvä asia.
Minun suunnitelma B voi olla jonkun mielestä lapsellista, mutta sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.
Viimeinen suukopu oli 8.5. Laitoin teipillä kalenterin makkarin seinään ja illalla kysyin mieheltäni olenko aiheuttanut riitaa tai pahaa mieltä. Kun ei vedin paksulla mustalla tussilla ruksin sille päivälle.

Huomasin että se ärsytti häntä alussa, mutta myös muutti. En koko aikana ole kuullut kertaakaan sitä loukkaavaa sanontaa.
Jos mua alkaa ärsyttää, lähden pois.Sanon vielä "nätisti" että et saa mua suuttumaan, tahdon sen ruksin siihen kalenteriin.
Jes, se toimii. Yhden kerran tuli riita ja minä sanoin että ei sitten laiteta ruksia.
Jonkin ajan päästä hän tuli pyytämään anteeksi ja sanoi että vika oli hänessä, oli vasta herännyt päikkäreiltä ja oli kärtsy.
Olin tietty onnellinen että hän osaa ajatella että riita ei todellakaan ala yksin minusta.
Inhoan riitelemistä, piruilua, nalkutusta, kaikkea negatiivista tunnetilaa, koska se syö valtavasti energiaa. Mulla on sitä rajoitetusti, joten olen mieluummin hiljaa.

Nyt kun hän on eläkkeellä, pihan laitto on hänen lempipuuhaa. Sovimme aikaa sitten jo että taloustyöt ei ole yksin mun kontollani. Hyvin meni pitkän aikaa, ennen pihan laittoa.
Hän käy kaupassa ja laittaa tosi hyvää ruokaa.
Nyt sitten on jäänyt tiskit mulle, pyykit, siivous ym. Mulle jäi vähemmän aikaa taimien istutteluun kun olin kiini täällä sisällä. Olihan mulla myös omat ruuanlaittovuorotkin.
Tästä sanoin silleen, että mun voimavarat on rajalliset ja tarvitsen niitä tuolla penkissäkin. Miks mulle nyt onkin jäänyt kotityöt, kun olen niin rasitusherkkä, että kaikkien töiden kasaantuminen tekee hallaa.
Vastaus oli että tarvitsisitko vielä enempi aikaa tuonne istuttamiseen.
Sitten pyörähdin kannoillani, menin ylös ja taisin pirauttaa vähän vettäkin siinä silmistäni.
Menimpä takaisin ja sanoin että kun hän tekee pihahommia kodin eteen, (hänen vakiosanat, )niin minä myös teen kodin eteen taimihommaa, eli arvostus samalle tasolle.
Suututti, kun se mitä tein ei yltänyt samaan kuin nurmikon leikkuu tai verenpisaroiden istutus. Siitä olen vieläkin mielessäni kärtsy, mutta sain kivan kommentin täällä, että voin ne tunnistuttaa kun tulevat isoiksi.
Jokaisella avioparilla on omat kärhämänsä, mutta meille on olut tärkeää se, ettei mennä koskaan vihoissaan nukkumaan.
Vihan tunteita ei kyllä ole meidän välillä ollutkaan, mutta tätä opettelua elämään päivästä toiseen keskenämme, kun nyt olemme kotona molemmat.
Kyllä vielä kuitenkin kerron näistä tontin jakohommista seuraavalla kerralla.

lauantai, 20. kesäkuuta 2009
Totesin tänä aamuna että Ärsyttää-palsta on hieni homma ja tarpeellinen.Siitä voi olla todella apua, kun saa kirjoittaa pois ärsytyksensä.
No, minähän olin ärsyyntynyt mieheni tekemistä ratkaisuista yhteisellä tontillamme. Arvasin kirjoittaa vasta, kun siitä oli siellä sopivasti keskustelua.

Kun olin aamulla kirjoittanut vielä samaiselle palstalle, lamppu syttyi yhdessä asiassa ja kutsuin mieheni kahville ulkoa ja kerroin sen hänelle. Hän myönsi että olen oikeassa. Asia oli myönteinen, keskustelukin oli myönteinen siihen asti, kun aloitin kuivakukka-harrastus-tiloista.

Sitten kuulosti siltä että ääni vähän kohosi, peruin heti jutun ja sanoin että lopetetaan tähän, eihän se vielä ole ajankohtainenkaan. Tämä ei sitten tarkoita sitä että olisin alistuvainen nössö tässä avioliitossa, eikä myös sitä että mieheni olisi mikään hirmu.
Varon nykyään keskusteluissa riitaan asti joutumista, vaikka se sitten vaatisi menemään jonnekkin korpeen huutamaan ääneen.
Siihen en taksilappuani halua tuhlata. Kun sieppaa oikein kunnolla, laitan musan täysille kuulokkeilla ja soitan kappaleita niinkauan että rauhoitun.
Kerron kohta tarinan alun, nyt tulee vasta pohjustusta..
Tähän aivovamman oireisiin kuuluu liiallinen ja hyvin herkästi ärsyyntyminen. Ukkelini pisti aina riidan syyksi tämän ja sanoi erittäin loukkaavasti, kun ei voinut vastata asioihin, mitä heitti ilmaan, eikä ne pitäneet paikkaansa. Mulla oli oikeus kysyä perustelut. Muutenhan jokainen voi sanoa toisesta mitä vaan ilman selittelyä. Mutta hän ei voinut myöntää että suuttuessaan tuli sanottua asian vierestä, josta loukkaannuin. Sekin käy hyvin äkkiä nykyään.
No, hän sanoi, kun ei voinut vastata, että voi kun olis edes YKSI normaali päivä, ettei tulis riitaa mun puolelta. Voi vitsit kun se sattu ja suututti kun en voinut puolustautua. Meillä ei todellakaan ollut suukopua jokapäivä, ehkä kerran viikossa. 6 päivää unohtui ja piti heittää ettei ole yhtään päivää, etten aiheuttaisi riitaa.
Mutta älli jäi, vaikka vamma onkin, joten jos suunnitelma A ei pelaa, eli keskustelu, silloin otetaan käyttöön suunnitelma B.

perjantai, 19. kesäkuuta 2009
Olipahan aurinkoa eilisen päivän. Ihan pitkähihainen oli liikaa. Kiirehdin pian sinne taloyhtiön takapihale, jonka olen luvannut hoitaa.Tietty myös etupihan, mutta voimavarat loppui kun etupihan hanhikkipensaat oli kitketty ja iso etualan kukkapenkki.

Takana on ruusuangervoa, kolme pitkää erillistä riviä. Mutta ilokseni huomasin, että viimevuoden juurinen kitketyt nokkoset, voikukat ja muut ei olleet lisääntyneet. Vesiheinää oli ja tietty pieniä nokkosen alkuja, myös oikein isoksikin kasvaneita.
Mutta työmäärä oli paljon kevyempi. sain silti 3 jätesäkillistä sitä roskaruohoa, yhden jokaisesta.
Sielä takaseinustalla on myös hiekka/ kivi alueita, joissa oli tätä vesiheinää ja kuivuneita tamen ja vaahteran lehtiä.
Jäi vaan kaksi tälläistä aluetta kitkemättä, kun poika tuli hakemaan.
Ensiviikolla saan ne nopsasti kuntoon. Sementtinen vesikouru tuli putsattua, arvasin että vettä tulee kumminkin juhannuksena.

Ensiviikolla käyn parikertaa, sitten saan etupuolen taas ajan tasalle.
vaivaa mokoma mieltä, kun olen luvannut tehdä.

Mökille en sitten ehtinytkään. Nyt täällä sitten on oikein juhannussää, harmaa ja sateinen.

Mutta saan tehtyä paperihomat, toivonmukaan kokonaan ja aloitettua kasvilistan.
Vielä on taimiakin laitettava penkkiin, joka välillä, kun ei sada.
Kunhan tämän kesän kirjoittelen koulimisistani, sitten ne voi vähäksi aikaa unohtaa.
Kun tulee aurinkoa, on lämmintä jne. keräilen erilaisia heiniä ihan ensimmäiselsi kuivattavaksi.

keskiviikko, 17. kesäkuuta 2009
Nyt on aika välillä tehdä kirjallinen puoli ajan tasalle. Ajattelin että näin pätkä kerrallaan saan kotimaisetkin nimet näille ja nimet yleensäkin. Vielä ovat numeroina kansiossani.Liiikaa olen tehnyt ilman kirjausta. Se vie oman aikansa, ennenkuin nimet on kohdallaan.

Sais sataa ainakin huomisen päivän kokonaan, niin ei tulisi lähdettyä ulos.Olis aikaa vain kirjoitella. Sen jälkeen auringon paiste olisi tervetullut.

Toin uusia ihania taimia koulittavaksi ja kyllä siellä on vielä paljon purkkeja joissa on vain muutama tai ei ollenkaan taimia. Ehkä aurinko saa ne esiin sitten kesemmällä.

maanantai, 15. kesäkuuta 2009
Tuossa taimia istutellessa voi hiljaisuudessa ideoida uusia asioita. Kukkien kuivatus, millä tahansa menetelmällä, se on minun uusi juttu. Ei riitä, että olen kasvattanut ne kukat siemenistä. Ne pitää ikuistaa, eli osa niistä ainakin. Kyselin tuolla aiemmin että voiko kaikkia kukkia kuivattaa? Minä aion ainakin kokeilla. Eri tarkoituksiin eri tavalla. En suostu uskomaan että ei voi. En, ennenkuin olen sen kokeillut muutamalla eri konstilla.
Tietysti on merkitystä sillä, mitä tarkoitusta varten kuivatan. On niin paljon muutakin kuivatettavaa kuin oma kasvattamat. Luonnosta, ihan läheltäkin, löytyy aarreaittaan kaikenlaista. Kaikkialta luonnosta.
Tarvitsen materiaalia omaan työpajaani. Ei riitä puu ja kangas. Käsityöt saan itselleni läheisimmiksi, kun käytän niihin myös eri menetelmillä kuivattuja omia- ja luonnonkukkia.

Talvipuuhaa. Kun saan idean, alan ottamaan asiasta selkoa, monelta taholta. Tästäkin aiheesta olen mielikseni saanut ajatuksiani tukevia kokemuksia, kullanarvoisia.

Nyt tähän päiväkirjaan kirjoitan tulevaisuutta varten kokemuksiani , kuivakukka harrastajana.
Vesisateen välissä sain tehtyä uutta taimipenkkiä ja aamulla menen istuttamaan siihen penkin ensimmäiset taimet.
Kotiloita keräsin mökillä, löytyisipä mustikoita yhtä helposti. En tiedä syövätkö ne siemeniä kipoistani.Toivottavasti eivät. Kipoissa ei paljon olutkaan mutta ympärillä näkyi kokouksiaan pitelevän.

Ei se tunu enää yhtään omalta, kodikkaalta paikalta. Mutta yläkertaan aion vielä laittaa niitä kukkia roikkumaan alaspäin, joille se tapa sopii. Kuin myös kuivaan maljakkoon pöydille.
Toivon vaan että paikka löytyy elokuun alussa, täältä kotoa ei sellaista paikkaa löydy ainakaan.
Minä toimin ensin ja mietin vasta sitten, mihin laitan.

sunnuntai, 14. kesäkuuta 2009
Nyt olen saanut koulia muutakin kuin unikoita ja sillkikukkia. Otin mökiltä koulittavaksi purkkeja joissa
oli 1-5 taimea, puuvartisia tai muuten vaan mielenkiintoisia perennoja. Sain listaa pidemmäksikin sillä.
Yksi erikoisemmista itselleni oli Leonurus quiquelobatus. en löytänytkään guuglettamalla mitään, mutta Fyllin puolelta sain linkin, josta löysin kuvan. Muutamassa purkissa napakoita taimia.
Saussurea ussuriensis perennapuolelta oli sellainen johon odotin oikein taimia.
Oli sellaisia kippoja joissa oli vaan yksi koulittava taimi.Muut vein mökille vielä kasvamaan. Niitä muutamia taimia kun oli niissä ruukkulevyissä, piti tuoda kokonaan kotiin, istuttaa ne isommat ja viedä ne vielä pois täältä, sinne kasvamaan.

Nyt on koulittu kohta parisataa eri lajia.
Mutta nautin siitä, teen vain niin pieniä pätkiä, kun kunto kestää. Käsille käy pahasti, niitä on huilautettava useasti.
Voikohan kaikki kukat kuivata, vai onko sellaisia, joita ei voi? Ajattelin yksivuotiset hyödyntää kuivaamalla, kun kauneus on katsottu loppuun.

perjantai, 12. kesäkuuta 2009
Nyt on koulittu jo toistasataa lajia, eli ei oikeastaan paljonkaan. Mutta määrästä huolimatta, kun 500erilaista on tullut täyteen, olen tavoitteessani.
Oli kiva huomata että puuvartisia oli useampi tullut taimelle.
Minä toista vuotta kirjoitan vaan kylvämisestä ja koulimisesta. Onkohan sitä perusteellisuutta.

Heinäkuunloppuun on mökki käytössä. vai olenkohan sen jo kirjoittanut.
Jotain on kiikarissa, en tietty tiedä vielä mitään.
Mutta tänne kotiin joudun penkit tekemään ja koulimaan. Johan ne on oltava heinäkuussa maassa.

Montakymmentä ämpäriä menee vettä kotona penkkeihin. Otan oman kaivon vettä suihkulähteestä.
kastelen lasten kastelukannulla, joka sekin täytenä painaa liikaa.

Vielä paljon vettä menee mökilläkin.Olen mielissäni jos yö on antanut helpotusta kasteluun.
Kyllä hieman jännittää, minkälainen on tulevaisuus puutarhan suhteen.
Enhän tietty voi kuvitella että mikään olisi helppoa, eikä kenelläkään ole velvollisuuksia mulle puutarhan paikkaa katsoa.
Saanko, vai en? Mutta uskon sanoihin, joka tapauksessa.
Nyt olen alkanut suunnittelun toisesta harrastuksesta, joka täyttää nämä ajat, kun taimet oikeasti ovat penkissä ja aikaa jää talvenkin yli.
Minulla on aikaa tehdä suunnitelma ja laittaa se paperille, tai useammallekkin.
Aikaa on elokuun alkuun. Sitten voin anoa siihen pientä pääomaa vai mikä lie raha. Liittyy tietty mun kuntoutukseen, voisin saada pienen summan tarvikkeisiin vammaistukena.
Kirjoittelu on harrastukseni vapaa-aikoina, mutta en oi kirjoittaa kauan kerrallaan.
Tässä kärsii niska ja kädet ja yläkroppa. Mulla on viimisenpäälle hyvä tuoli, jonka saan parhaaseen mahdolliseen asentoon.

Nyt paistaa aurinko, menen laittamaan loput kotona olevat taimet penkkiin ja sitten viedään takaisin kasvamaan ne pienemmät taimet ja tuon lisää koulittavaa.

Sadepäivänä kirjoitan ylös mitä olen maahan panut, joillekkin löytyy neljäkin vaihtoehtoa.
Varmat taimet kirjaan kasviluetteloon. Katsoin että täällä ei taida sellaista olla.
Jos olen väärässä ja Nuu, luet tämän, oikaise.Tai kuka vaan.

sunnuntai, 7. kesäkuuta 2009
Nyt on aika koulia, koulia ja taas koulia. Ajattelin että jos 50 erinumeroista purnukkaa koulis päivässä, ei sekään ihan piisais.Mut olis suht hyvä ainakin. 32 erinumeroista koulin mutta enempää en tänään jaksa. Aloin liian myöhään. Välillä on kiva kun on purkki jossa on vain kaksi tainta.
Pari purkkia joutuu kasvattelemaan pikkuisiaan vielä jonkin aikaa, otin vaan isommat pois.

Se ei olekkaan raskasta, kun vaan löytää sopivan asennon. Sitä on vaihdettava yhtenään, kun aina väsyy jalka tai selkä.
Paino on varmasti laskenut, kun housut ovat jo väljät vyötäröstä. Penkkien tekeminen ja kitkeminen samalla laihiksen kanssa on tuonut tuloksia.
Haluan sen kuitenkin näkyvän vaa''assakin.
Pääsin siellä penkkitouhuissa suraamaan pikkulinnun pesätouhuja. Poikaset huusivat yhtenään siellä pesässä. Opin kuulemaan äänistä, milloin on emo pesässä ja milloin ruuanhakumatkalla.
Tänään oli tutut äänet lähempänä, vähän siellä sun täällä. Poikaset olivatkin lentäneet pesästään ja siinä lähellä hyppeli ihan pieni poikanen.Osasivat kyllä lentää, mutta on helpottavaa kun se ruokinta touhu on loppu ja poikaset lentelevät itsekseen.
En kyllä tiedä, syöttääkö emo vielä niitä, ajattelin vain että ovat sitten omalla ruallakin sen jälkeen kun lähtevät lentoon.

perjantai, 5. kesäkuuta 2009
Kapinoin välillä kovastikkin mielessäni terveyden menetystä, työkyvynmenetystä, yrityksen menetystä vastaan. Niin, että kipeää tekee. Aina ei ole auttaneet kukanalutkaan, ne on pahkurana mielessäni. En tahtonut millään luopua yrityksestäni. tein ja puursin siellä mökillä miehen hommat, purkaessani pahaa oloa ja samalla näyttäen, että en hittovie ole minkään sortin vammainen.
Mutta tunnevammainen olin ja en tiedä onko se muuttunut, mutta nyt olen onnellisempi kuin koskaan.
Aina tälläisen raatamisen jälkeen olen kipeänä sängyssä, onko järkeä.
Puutarhan aion saada aikaiseksi kyllä.

Keskustelin tyttäreni kanssa yrityksestä, joka siirtyi hänelle, oikeastaan noin vaan. Minulla ei terveys kestänyt mitään ylimääräistä ja tyttö tekee siellä kaikki. Mutta se vaivas mua,se oli mun kipeä asia.
Me juteltiin ja juteltiin, hän on hyvä tyttö. Niin rakas. Nyt luovutin siinä yrityksen helmoissa roikkumisen. Oli niin vapauttava olo.
Se on hänen ja minä jatkan kukkien kanssa. Nyt voimme vapaasti jutella kaikesta, kun pääsin siitä yli. Kyllä elämä on merkillistä.
Keskustelimme viime maanantaina.
Tänään hän soitti että vävy irtisanoo Käpälämäen. Se on liian kallis siihen nähden mitä se on.
Hän katsoo omakotitalon Täältä lähistöltä, Orimattilasta. SELLAISEN JOHON SAAN PUUTARHANI TEHDÄ. Ilmaseen. Ei tarvitse maksaa.
Mikä lahja. Matka lyhenee, isäntä oli tyytyväinen, saan tehdä siitä mieleiseni. He auttavat kaikki siemenkylvöt sinne uuteen paikkaan. Tippa silmässä olen. He ymmärsivät minuakin.
Ovat hienoja ihmisiä.
Kotilot jääkööt nuolemaan näppejään ja toivon mukaan uusi paikka on sellainen että niitä siellä ei ole.
Näin ne asiat muuttuu hyväksi. Loppui se ahdistus ja jäi suosiolla taakse. Mikä hyvä vielä, ennenkuin olin tuollaisesta kuullut mitään. He ovat sen varmaan suunnitelleet keskustelumme jälkeen.
Olen vaan niin onnellinen.Kaikesta.