lauantai, 28. kesäkuuta 2008 Tässä minun rippuseni nähtäväksi.Ensimmäiset on pelkästään orvokkeja, erilaisia. Heti kastelin kuvauksen jälkeen, olin siirtänyt nämä toisesta päädystä nyt omaan paikkaansa.Sinne ei nyt liika aurinko paista, eikä tarvitse olla vesisateessa yötä päivää. Tässä on vata rippunen taimistani, paljon koulimatta on vielä.Mutta kaikki melkein iti, vaikka olivat talven ulkona, lunta ja vettä vuorotellen.On hinteliä vielä, mutta kyllä ne siitä. Aavistus väriä on jo näkyvissä. lauantai, 28. kesäkuuta 2008 Kun nopeasti kirjoitan, kerkeän tämän päivän tapahtumat kirjata. Ei kummempaa, kuin juossut olen joka paikassa, enkä saanut aikaiseksi oikein mitään.Mutta huomenna on tilaisuus, johon toivon tulevan sellaisten lasten vanhempia, jotka haluaisivat ilmoittaa lapsensa puutarha kerhoon. torstai, 26. kesäkuuta 2008 Tänään sain uuden paikan koulituille purkeilleni.Mieheni teki aivan ihanan siistin paikan ulkorakennuksen taakse. Sinne vei monta kärryllistä purkkeja, ensin orvokit. Kuvasin ne ensin, sitten loput, kun olin tuonut ne paikalleen.Kasvarissa on myös koulittuja ja kuvattuja. Yritän saada ne tänne lähipäivinä. Huomenna kuvaan vielä koskemattomat taimet, jotka pikaisesti pitäisi saada purkkeihinsa. Pieniä ovat vielä, mutta tuo uusi paikka suojelee paahteelta ja ovat sateelta suojassa. Lannoitevedellä kastelin päivän päätteeksi. Ihme että on kukkia, vaikka ovat niin pieniä. Se oli ihme. Tässä tämän päivän tapahtumia.
Orvokkeja
tiistai, 24. kesäkuuta 2008 Kyllä nyt taitaa tulla orvokkikiintiö täys. Olen koulinut orvokkien taimia jo lähes sata, kaiki hyvinvoipia ja tanakoita taimia. Tuolla koulimis paikalla odottaa vielä ainakin toinen sata erilaisia orvokkeja. Vaikka paljon olen näitä taimia multiin yksitellen laittanut, tuolla kaukana vasta häämöttää loppu. Jos olis 2 päivää aikaa tehdä vain tätä, niin ehkä saisin niitä vähemmäks. Tämä ei ole missään tapauksessa valitus, vaan ylpeyden aihe. Oikeanlaisen, johon sisältyy mieletön onnistumisen ilo. Jossain vaiheessa pelkäsin ettei mikään idä, pettymys olisi ollut melkoinen. Mutta tällä kasvaa rehottaa sellainen taimimäärä, kuin parhaalla taimitarhalla ainakin. Noista on otettava kuvia muistoksi, nimittäin toista täläistä kesää ei tule. Minun taimeni kasvavat siististi taimikasvatuslaatikoissa, yksi kerrallaan. En saa tästä minkäänlaista jatkumon kipinää, taimikasvatus kyllä jäi päälle. [riviä: 491kpl, [kt] sivu: |< << 33,34,35,36,37,38,39,40,41,42,43,44,45,46,47,48,49,50 >> >|] |
|