maanantai, 30. maaliskuuta 2009
Mulla on nyt siis talo isolla tontilla. Kohta saan tietää neliömäärän n.tarkalleen. Talon sisus vaatii suopaa ja ruokasoodaa, eikös sillä ennen ja vieläkin puhdisteta kaikkia.

Ensin ajattelin sinne tapettia, vanhanaikaista. Mutta voi olla niin että se"vanhanaikainen" mitä minä haluan, on jo hinnoissaan. Joten maalauskin on käynyt mielessä.
Vapaat kädet. Sitä olen aina halunnut.Suunnittelu ja toteutus.Mutta kun olen kunnoltani vajavainen, en suinkaan voi maalaustöitä tehdä.Päällikkönä voin olla ja jotain kevyttä tehdä. Shopailu on sitten se kiva homma. Kirppikset ja kierrätykset, sieltä on löydyttävä kalusteet sinne.Samaan aikaan alkaa vihertämään, voi ihanuus, saa taimia, jos tulee, istutttaa multaan. Muistan että viimevuonna tuli samanlainen paniikin oloinen tunne, entäs jos ei tulekkaan mitään taimia lumen alta. Voi mun SAMETTIKUKAT,jos ei nyt nousekkaan. Hymiöitä tähän paljon.

perjantai, 27. maaliskuuta 2009
Vielä ollaan tämän päivän puolella. Jos onkin tapahtunut jotain pientä ikävää, en ainakaan muista.Mutta muistan mistä olen innostunut. Sain ihan henkilökohtaisen kirjeen, taas. Siemenasioissa. Ne on mulle tärkeitä kirjeitä, siemenet on nimittäin loppu. Mun kylvöt on katkolla ja hyvät pakkaset menee sivu suun.

Ensviikon lopussa tulee vasta yksi siemenlähetys, missäs pakkaset sitten on.

Tänään kuvailin mökillä ensin pihalla ja sitten sisällä. Pari kuvaa sain sisällä, kun akku loppui. Kyllä se niin surkean näköinen onkin että paljon kuvattavaa ei ole. Ihmeitä pitää tehdä, jotta saa siitä kotosamman näköisen. Ajattelin kuvagalleriaan kuvia saada, kehtako noita laittaakkaan.
Mutta toisaalta on sitten verrattavaa. Siellä jo siemenkipot on paljastuneet ja kohta saa pelätä pikkueläinten käyvän popsimassa mun siemenet suuhunsa. Lunta saivat vielä päällensä, mutta aurinko paistaa etelästä siihen pihaan niin että ne paljaat kohta vihertää.

Yläkerrassa on huone, iso ikkuna parhaaseen aurinkoon päin. Laitoin pöydät sinne ja annoin vettä talvehtiville. Jospa joku heräis henkiin siellä.
Siinäpä tämän päivän kukkahommat olikin.

sunnuntai, 22. maaliskuuta 2009
Nyt olen vapaa, myönteistä energiaa täys ja aurinkoa on muuallakin kuin taivaalla.
Kävin tänään mökillä, harpoin lumihangessa ja mittasin askeleillani ulkorakennuksen ympäristöä ja rakennuksen itsensäkin.

Mittasin talon ja etäisyydet naapuriaitaan. Katsoin puiden paikat, merkitsin mitkä poistan ja mikä jää.
Naapurin kanssakin on treffattava, kun jotain luikertelee heidänkin puolelleen.

Nyt saan kylvöjen jälkeen alkaa piirtämään karttaa ja vähän suunnitelmaa tekemään.

Toivon vielä vähän lunta ja pakkasta, ainakin öiksi. Jos kerkeis näille siemenille, mitä vein mökille.

Koti on aina paras paikka, mutta kyllä tää mökki on sitten kakkonen.

tiistai, 17. maaliskuuta 2009
Loppukaneetiksi kerron että en ole vankilassa sentään istunut. Enkä sitten oikeasti ole mikään paha ihminen.

Vaikka vois olla vaikea joidenkin uskoa, mutta olen hyvin huolehtivainen ja avulias ihminen.
Toisen huoli on minunkin huoli. En vedä joka käänteessä itseeni päin, vielä uskon että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Vastuullinen olen ollut pienestä pitäen ja kun lapsia olen saanut, kiitollisena olen heistä hyvää huolta pitänyt.
Napakassa kurissa mutta sopivasti joustaen olen kasvattanut jo useita aikuiseksi, kolme on enää alaikäisiä.

Kun otin työn tehdäkseni, huolellisesti hoidin työni ,yrittäjänä itseäni säästämättä.

Kun kylvän siemeniä, en kylvä niin päättömästi etten jaksa niitä hoitaa. Mulla saa olla toiveita ja unelmia, jotka vie eteenpäin.
Nyt unelmani on puutarha. Ei ensi kesänä, eikä ehkä seuraavanakaan, mutta hyvällä alulla se on oltava jo 2010vuonna.

Päiväkirjan alusta olen antanut kappaleen itsestäni, nyt tuli loputkin.

En minä osaa olla muuten kuin vapaana. Mikään ei saa sitoa tai ahdistaa.
Pitäisikö nyt olla enempi ahdistunut, kun nämä asiat itsestäni kirjoitin?

Pitäisikö miettiä, mitä minusta nyt ajatellaan. Ei sillä ole väliä, kun vaan annetaan olla rauhassa.

Inhoan nyppimistä, nälvimistä, seläntakana suputtelua.

Tuolla jossain yläkulmassa lukee Puutarha.Net, eikä mikään juorukerho.

Minusta ei tarvitse pitää, ei olla tekemisissä minun kanssani, en siitä pillittele. Mutta olen suht kipakka puolustamaan oikeuksiani, joita aivan varmasti minullakin on.

Olen oman paikkani täällä ottanut ja aion olla täällä niinkuin ennenkin.

tiistai, 17. maaliskuuta 2009
Nyt tämä kertomus saa lopun tänä päivänä, iltaan mennessä. Mulla alkaa sitten aurinkoinen kevät, vaikka aurinko ei paistakkaan.

Nämä kuiskuttelut ja vihjailut voi siis lopettaa, asia on yksinkertaisuudessaan täsä.

Sain tuomion eläinrääkkäyksestä.
Syystä että en ollut vienyt heti sitä myymääni pentua, jonka hain takaisin, eläinlääkärille.
Hoidin ensin itse ja pentu sitten kuolikin.

Tästä en sen enempää, kun olen sen jo perusteellisesti kirjoittanut.
Myönnän että olisin voinut toimia toisin, minulla ei olut mitään estettä olla viemättä sitä eläilääkärille.

Sain tuomion myös petoksesta. Asia oli se, että myin sairaita pentuja ja yleensäkin pentuja tietäen että meillä asustelee parvo, joka ei lähde meiltä pois samoilla konsteilla kuin muilta.

Tässä kohtaa en tunne itseäni täysin syylliseksi. Syyllinen olin siinä, että otin niitä pentuja myyntiin, vaikka kasvattaja itse ei niitä tuonut.

Vaikka mistä minä tiedän oliko hän joku kasvattaja. Olin liian sinisilmäinen, innostuin aina kun uusi pentue tuli, en ajatellut niin järkevästi kuin olisi pitänyt.

Ei ollut aavistustakaan siitä että joku pentu olisi sairas. Ei sitä tiennyt eläinlääkärkään.

Kolmaskin tuomio tuli, mutta en muista millä nimellä. Nyt en viitsi hakea tuota paperipinoa, mutta asia oli se, että en ollut tehnyt luetteloa pennuista ja emoista, vaikka pyydettiin.

En tehnytkään. En kirjannut ylös sellaisia mistä ei ollut tuloja. Ne olivat paperittomia pentuja.
Rekisteröidyt pennut näkyi kennelliitossa ja kirjanpidossa loput.

Kerroin etten mitenkään voi muistaa niitä, mitä on mennyt mihinkin. Lisäksi ihmetytti se että piti saada tieto myös niistä mihin ne olivat menneet. Siis perheet, kelle myin.

Olin siinä itsepäinen, enkä suostunut ja se kirjattiin listaan.
Muuta ei sitten ollutkaan.

Minulla oli aivan onneton lakimies, hän oli aivan valmistautumaton kun asiaa käsiteltiin.

Se siitä.
Mutta, minä tiesin paljon, mutta todistaa en voinut.
Kun paljastui se pentu jossa oli virolaisen eläinlääkärin tatuointi, aloin itse ottamaan selvää, mitä kaikki on.

On paikkoja joissa vieläkin myydään pentuja, jotka eivät ole suomalaisia.Salakuljetuksesta on puhuttu kennelliitossa pitkään ja rotujärjestöissä, mutta mitään he eivät voi asialle.

Kaikki eivät haluakkaan. Voisi vielä paljastua jotain.

Tiesin jo silloin että on muutama paikka, mistä sai ostaa paperittomia tai paperillisia ei suomalaisia pentuja.

Tiesin myös että missä paikoissa oli parvo-pentuja. Jotkut muutkin tiesivät.
Osaan minäkin niettömänä varmistaa asioita.
Soitin nimettömänä Helsingin yliopistolliseen eläinsairaalaan ja sain tietää että parvopentuja on ollut.

Miksi näille ei tehdä mitään. Oli niistä hyötyä minun kasvatuksen tuhoamiseen, minulla on siitä varma tieto.Samoin on varma tieto että kasvattajat mielellään ostavat näitä paperittomia pentuja omiin kenneleihin.

Selostus tälle on että lapselle lemmikiksi. Juuri samaa rotua kuin on itselläänkin.

Lopuista kirjoitan kirjassani. En voi todistaa mitään, mutta tietoa voin jakaa.
On taho, joka voisi tehdä jotain, mutta se olisi katastrofi.

Enempää en koira-asioista enää kirjoita.Loppukirjoituksen illemmalla, sitten vain kukka asioita.

maanantai, 16. maaliskuuta 2009
En jaksa muistaa kaikkia yksityiskohtia, mutta pääpiirteittäin. Minähän olen sellainen vastavirtaan uiva, enkä heti luovuta. Pitkälle uskon ihmisten hyvyyteen ja omani tiedän.

Kyllä minua kummastutti että tälläinen paperille kirjoitettiin että minä en saa koskaan parvoa kotoani pois, enkä pihamaaltani.

Mutta kysyessäni eri eläinlääkäreiltä vastaus oli yksimielisesti, että kun kunnolla puhdistaa paikat ja vaikka vaihtaa matotkin, suihkuttaa tätä ainetta joka tehoaa parvovirukseen, kengänpohjia myöden, se lähtee.

Kenellä menehtyi pentu siellä kaukana sai eläinlääkäriltä luvan ottaa uusi pentu kun putsaa paikat ja odottaa pariviikkoa.
Minulla ei kuulemma auta mikään. Se oli rumaa, olin silloin aivan yksin tuollaisen tuntemattoman asian kanssa.

No, viimein minulle paljastui, mikä oli asian oikea puoli. Olin jo tottunut aikanaan siihen että jotkut kasvattajat eivät halua nimeään julki, edes pennun ostakjalle.

Olen niin kauan ollut kuvioissa mukana että tiedän mitä on kuulua piireihin, ja jos ei nyt ihan piireihinkään, mikään ei saa pilata mainetta. Se on loppu kasvatukselle tai vähentää sitä ainakin.

Jos käy vahinko, sekin on salattava. Jos teettää "vahinkoja" tahallaan, se varmasti salataan.

Minulle oli sama kuka ne oli kasvattanut, kunhan pennut olivat terveitä ja hyvin madotettu ja ruokittu.
Madotin aina varmuuden vuoksi ja mieluummin ostajan nähden.

Käytin eläinlääkärillä, ettei tullut sanomista.
Otin samantien myyjän vastuun kun pentue tuli meille.

Viimeinen pentue oli se jonka vein eläinlääkärille ja tarkastaessaan pentuja, yhden pennun nivusista löytyi tatuointi joka taatusti ei ole suomen tatuointi.

Siinä samassa mulle avautui vastaus kaikkiin sairauksiin, kun laskin yhteen yksi plus yksi ja vähän päälle.

Mutta ei vielä tullut mieleenkään että joku toisi tarkoituksella sairaita koiria minulle, miten se voisi olla mahdollistakaan.

Loppui sitten viimein omat ja vieraat koirat, olin niistä vapaa. Mutta sain paljon tärkeätä tietoa.
Jos jotkut koiraihmiset riitaantuu keskenään, silloin on herkullista kertoa tästä toisesta kaikki mahdollinen. Juoru ei lopu koskaan. Siitä vielä mielenkiintoista kerrottavaa

sunnuntai, 15. maaliskuuta 2009
Minusta sellaiset ihmiset on raadollisia petoja, kun alkavat jahtaamaan yhtä ihmistä, vihan kiilto silmissä, niin että ajatuskaan ei enää kulje järellisesti.

Olin tälläisen uhrina ja lavastettuna syylliseksi sellaiseen mihin en oikeasti ollut sillä tavalla syyllinen. Vaikka muisti on olematon, pakko katsoa papereista ja niistä muistuu mielee mitä milloinkin on tapahtunut. Mutta ei vaan unohdu tuska, joka jäyti joka saakelin päivä.

Voivat siitä olla onnellisia että onnistuivat hetkeksi järkyttämään henkistä tasapainoani, mutta entäs nyt. Olen aikaa sitten tuomioni kärsinyt, ei ole koiria, ei. Mutta ihana puutarhaharrastus on.

Mitäs teillä siellä koirapuolella on? Sama jatkuu, mitä myydään ja minä myydään, kuka myy ja mstä ne on kotoisin. Ei ainakaan kaikki suomalaisten koirien pentuja.

Mitä mulle ujutettiin muka vahinko pentuina. Eläinlääkäri selvitti sen mulle ja näytti ihan silmieni edessä.
Kuka tuo koiria rajan takaa edelleenkin. Kuka niitä myy. Ottakaa koiraihmiset selville kuinka paljon parvoa vielä on. Vielä.Minä lopetin koirajutut jo montavuotta sitten.Miksi parvo-ongelma on edelleen olemassa? Oliskos vihjailevassa koirankasvatusporukassa mulle tähän vastausta.
Mistä ne mulle tuli, tiesitte, mutta tuomitsitte minut.

Takaisin on tullut vahvasti mieleen hyväksikäyttö, lavastukset ja juorut. Halventaminen ja ihmisyyden menetys.
Jos en itse arvostaisi itseäni niin paljon, se olisi onnistunut pidemmäksikin aikaa eikä vaan väliaikaisesti.

sunnuntai, 15. maaliskuuta 2009
Olikin ihan rauhallista loppuvuosi , tarkoitan että ei sairauksia, eikä mitään ongelmia . Vaikka kielloista huolimatta hain muutamille pennuillemme kodit. En nyt kyllä olisi raatsinut niitä lopettaakkaan. Mutta en uskaltanut ottaa vieraita koiria.

Syksyllä sorruin sitten liian hyväuskoisena ottamaan pentueen, joka tuli taas sivu pentueen kasvattajan. Nämä olivat kahden rodun risteytyksiä ja hän soittaessaan moitti kovasti paperikoiran kasvattajia ja näiden pentujen kasvattaja halusi vaan tehdä yhdet pennut omalla koirallaan.

Oli kuulemma juuri matka edessä eikä löydä ketään joka auttaisi. Tämä rouva antoi oman puhelin numeronsa, jos olisi jotain kysyttävää tai asiaa. No, se oli rehellisyyden merkki minusta ja pennut näyttivät hyviltä.

KÄYTIN NE ELÄIN LÄÄKÄRISSÄ. Terveet pennut. Ne menivät yhdellä ilmoituksella, kun niitä oli kolme, eikä iso hinta.
Miten kävi. Yksi pennuista sairastui, omistaja vei eläinlääkäriin ja parvoripuli oli. Pentu selvisi, mutta minä sain maksaa kulut ja pennun hinnan takaisin.

Sain taas lisää kuuluisuutta. Meiltä ei voinut tarttua mitään, koska itämisaikakin on jonkinlainen viruksilla. Pennut olivat vain paripäivää meillä.
Olin varma ettei ollut minulta, mutta myyjän vastuu oli.

Arvata saattaa vastasiko sieltä numerosta ketään, jonka se rouva antoi. Ei mitään yhteyttä.

Minulle puuhattiin jo syytettä sairaiden koirien myynnistä, seassa oli ostajia, joiden koirissa ei ollut mitään tautia, muutaman päivän ripuli vaan, joka johtui oikeasti matkasta ja stressistä.

Näistäkin syytettiin että myin sairaita koiria enkä ollut kertonut että aikaisemmin oli parvo muutamassa pennussa ollut.

Ei se ole mikään sairaus, jos pennulla on maha löysällä vähän aikaa, kun jännittää. Niinhän ihmislapsillakin on ja aikuisilla.

Minun olisi pitänyt myydä vain täydellisiä koiranpentuja.

Oikeasti kenneleissä on kaikilla sama propleema, pennunostajat soittelevat kun matkan jälkeen on pennulla ripulia.
Parvoa on myös suomessa siellä sun täällä, nyt annettiin kuva että se on vain meillä.

Kaikki oli niin nurinkurista, en voinut silloin ymmärtää, miksi minun kohdalla kävi näin.

Mutta sitten asia selvisi minulle, kun jollekkin toiselle kävi harmittava vahinko.

sunnuntai, 15. maaliskuuta 2009
"Kotien löytyminen aikuisille oli työläämpää joten lopettaminen ei käynyt yks kaks."

Tähän lauseeseen selvennys. Lopettaminen tarkoitti tpimintaa koirien kasvattajana, ei koirien lopettamista.

Vielä toinen asia, mikä oli itkun aihe. Se, että niin kauan, hyvin ja vastuullisesti olin koiria hoitanut ja kasvattanut, hakenut hyviä koteja vanhemmille koirille ja toistenkin pennuille. Vuodesta -90.

Minulle koirat olivat rakkaita, tätä en saisi edes kirjoittaa.
En ymmärtänyt että tästä hyvästä asiasta, kuin koirille kodin hakeminen, häpäisi minut ihmisten silmissä, olin JOBBARI. Sitä tietoa levitettiin ja siihen meteliin hukkui koko hyvä ajatus. Enhän kenellekkään päässyt mitään sanomaan.

Olin lähettänyt eläinlääkäri asemille ilmoituksen laitettavaksi ilmoitustaululle, jossa oli ettei tarvitse lopettaa koiraa, jos se on terve.
Löydän kyllä kodin.

Suurin osa koirista tuli eläinlääkäriasemalta soitettuna. Kysyivät voisinko ottaa, kun on paha lopettaa terve koira.
Hainkin vielä Helsingistä asti.

Hoidin myös toisten koiria.moni oli tottunut tuomaan meille, kun koira oli jo meihin tutustunut.

Myymäni pennun omistajat halusivat tuoda pentunsa meille hoitoon, sen olin luvannut myydessä.

Tämä oli rakas harrastus, uskokoon kuka mitä haluaa.

Lisäksi jouduin luopumaan 2v-6vuotiaista omista koiristani jotka olivat olleet pennusta asti.
Se oli vääryys, mutta välttämätön, jos halusin mielenrauhan.

Tyttökoirat sijoitettiin perheisiin, sijoitusehdolla, että yhdet pennut teetetään ja sitten se on heidän.

Koirat olivat arvokkaita kumminkin ilmaiseksi jaettavaksi, 800e-1000e.
Näistä sitten aikanaan tuli jokunen pentu, muutama jäi niin että sanoin nimellisen summan, jolla saa koiran omaksi, ei tarvinnut teettää pentuja.

Minulta siis odotettiin että koirien kanssa toimiminen loppuisi heti, mutta ei se käynyt mitenkään niin.

perjantai, 13. maaliskuuta 2009
Tässä vaiheessa lopetin koirien sijaiskotitoiminnan. Niinkuin kerroin, se oli toiminimellä ja kaksinkertainen kirjanpito.
Minulta vaadittiin kirjanpitoani luovuttamaan virkaihmisille, jotka eivät olleet poliiseja.

En antanut vaan vein sen poliisilaitokselle nähtäväksi ja jätin sinne. Toisekseen minulta vaadittiin luetteloa pennuista ja emoista v.2002 eteenpäin. Vielä osoitteet mihin pennut oli myyty.

En kylläkään missään tapauksessa antanut sellaista listaa, kirjanpidossani oli tarvittavat tiedot ja se riitti.

Sitäpaitsi en pitänyt listaa pennuista jotka olivat paperittomia ja omien muksujen pentuja.

Rekisteröidyt pennut ja emot löytyivät taas kennelliitosta.

Virkaihmisten puolelta kun vaitiolovelvollisuus ei pätenyt, olisinko antanut osoitteet joihin pennut olivat menneet. Siinä olisi lisää maineen mustaamista, kun heillekkin olisi soiteltu millainen olin.

Jos näitä asioita kertoo ihminen jolla on jonkinlainen asema, voiko olla sitä uskomatta.

Pidin pääni ja sain siitäkin tuomion. En muista millä nimellä se oli, mutta asia oli tämä.

Muiltakaan kasvattajilta ei tälläistä listaa kukaan vaadi, en nähnyt siinä mitään ideaa, kun kirjanpito kertoi kaiken.

Harmittaahan se kun sitä ei saa nähdä.
Sitten alkoi minun puoleltani kipeä kokemus, hain kodit omille terveille, pienestä asti kasvattamilleni koirille. Niillä jotka asuivat maalla ja olivat täysin terveitä.

En pakosta vaan mahdottomuudesta kasvattaa enää mitään. Kotien löytyminen aikuisille oli työläämpää joten lopettaminen ei käynyt yks kaks.

Sitä oletettiin minulta, mutta se oli mahdotonta. Minulla oli myös koiria sijoituksessa, niillä teetettiin yhdet pennut että he saivat näin emon itselleen.

Koirien sijoitustoiminta on ihan normaalia kasvattajilla, joilla ei ole tilaa hyvälle jälkeläiselle.
Mikä tahansa toiminta, joka pitää lopettaa, ei käy käden kääntessä, Tarvitsin aikaa, koska osa koirista odotti pentuja ja joitain oli alle luovutusiän.

Mutta olin prosessin aloittanut ja kyllä täytyy myöntää että itkin siinä tilanteessa kun omistani luovuin. -90luvun alusta asti olin ollut koirien kanssa, nyt se lopetettiin näin.

Vielä ei koko tarina ole tässä, ikävää jatkoa vielä tulee.

perjantai, 13. maaliskuuta 2009
Pyydän anteeksi viimeisiä lauseitani. Tiedän että minin olisi pitänyt viedä pentu suoraan eläinlääkärille. Se olisi ollut suurempaa huolenpitoa.

Luotto omaan kykyyni hoitaa pentua oli päällimmäisenä, sitten kun "onnistuin " siinä, olin vaan iloinen että pentu piristyi. Jos näin ei olisi käynyt, olisin mennyt oitis eläinlääkärille.

En näe mitään syytä, miksi en olisi käyttänyt eläinlääkäriä, minulla on hyvät suhteet eläinlääkäreihin.

En rääkännyt sitä pentua, hoidin. Menehtyminen on käynyt pennun nukkuessa.oli vaan levollisen näköinen, kuin nukkuisi, nukkuikin ikuista unta.

Minun itkuni, suruni, järkytykseni, suruni on tietty toissijainen, mutta todellinen.

Tämän tapauksen jälkeen liikkeelle lähtenyt huhumylly oli täynnä vääristelyjä, minua kohdeltiin kuin oikeutetusti kuin suurrikollista.
Jokainen sai sanoa minusta mitä vaan, ihan mitä vaan.kaikki negatiivinen oli tervetullutta palstoille.

Minut yhdistettiin vielä tiukemmin tähän valkealan naiseen.
Puhelin soi, tekstiviestejä lukemattomia, netissä kirjoiteltiin, ihan nimellä, kaiken tämän kestäminen on vaatinut erityistä vahvuutta ja turvauduin siihen että tahallani en ollut mitään tehnyt.

Soittelin eläinlääkäreille, niinkuin kerroinkin, etsin tietoa parvosta, sain siitä tietoa eläinlääkäreiltä.

Minun koiran kasvattajana olisi pitänyt tästä tietää jo, vaikka ongelmaa ei ollutkaan. Mutta uskokaa, eläinlääkäritkään eivät kaikki tiedä.

En puolustele itseäni sillä ettenkö olisi määrätyllä tavalla syyllinen, mutta yritän kertoa molemmat puolet.

On kai minulla nyt oikeus kertoa miltä minusta tuntui.
Siksikin että minut kuvattiin tunteettomaksi, paatuneeksi eläinrääkkääjäksi.