tiistai, 26. elokuuta 2008 Pian ilmestyy KIRJA, joka ihastuttaa ja vihastuttaa. Kun aloitin päiväkirjani, kerroin avoimesti itsestäni ja miten sitten päädyin tänne Puutarha.netin puolelle. Mietin joka päivä olenko oikealla puolella. Kaikkea en ihan kertonut, siihen on syynsä Kuinka moni lukijoista uskoo että inhoan ihmiselle tehtyä vääryyttä ylikaiken.Vilppiä, valehtelua, pahojen ja valheellisten juorujen levittämistä. Kaikki voi alkaa niinkin pienestä, kun ei kumarra ja nöyristele oikeaan suuntaan. Jo toistakymmentä vuotta sitten en tähän taipunut. Miten se sitten rangaistaan? Pahanpuhumiseen ja väärän todistuksen antamiseen löytyy kannattajiajäseniä, uskollisia ja aktiivisia. Tehdään tahallaan niskuroijalle huono maine, loppuuhan sen aikainen harrastus ainakin."paha kello kauas kuuluu". Miten se tehdään? Yksi, mutta tämä on vain yksi keino muiden joukossa etsiä kaikkein huonomaineisin ihminen saman harrastuksen piiristä ja levittää varmana tietona sanomaa että niskuroija ja huonomaineinen ihminen tekee yhteistyötä ja ovat jopa ystäviä keskenään. Kaikilla on ehdoton alkuperän paljastajan ukaasi, pelotteet ovat mitä moninasemmat. Pelkureita on paljon. Olen tätä ilmiötä seurannut ihmeissäni täällä puutarhapuolella, selviä vihjauksia, uhkailumuodossakin. Joku piipitti vielä jotain ystävyyssuhteistakin, mutta miksi mäntsäläläisen ihmisen. Jos siellä on joku viaton, joka on yhdistettynä tähän todella huonomaineiseen henkilöön, millä hän puolustautuu? Kaikille pahan sanan levittäjälle tiedoksi että ystävä löytyy Mikkelistä ja hän on rinta rinnan ystävänä esiintynyt. Todistajan aitiossakin puolesta puhujana. Olen kestänyt tätä vuodesta -97 asti, piittaamatta, kun on puhdas omatunto. Mulla vaan keittää yli kaikenlaiset nuoleskelut ja siitäkös isot kihot ei tykkää. Valta on ns.heidän. Olkoon mun puolestani ihan mitä vaan kun mun antaa olla rauhassa. Vaan eipäs ja väärää informaatiota esiintyy myös täällä, puutarhapuolella. Pieniä piikkejä luottamuksesta, hän tietää jotain mitä en halunnut päivän valoon. Kun kuitenkin halusin asiat julkiseksi, yritti hän saastuttaa yksärini. Kuormasta syömiset viittaa epäkelpoon ihmiseen ja onhan täällä yleisesti tiedossa suhtautuminen minuun. Eikö kellään ole koskan käynyt päässään ajatus että joku ei täsmää tässä jutussa? Ettekö ole sen vertaa tutustunut minuun, että huomaisitte yhtäläisyydet väärin tekijän ja minun kanssa. Mulla on puhdas omatunto kaikkeen, pystypäin kannoin vastuun, en omista teoistani, mutta en sekoittanut siihen niitä enää kenen pään ois voinut pölkylle asettaa. Siitä huolimatta että neljän vuoden kipuilu kuluttaa, harmitus on suuri kun pysyvä vamma tuhosi työni, mutta olen henkisesti ja fyysisesti vahva nainen. Reilu ja mukava. Kaikkien parasta ajatteleva. Jos olen alkujaankin kestänyt ja henkiin jäänyt, enole heikoilla nytkään. MINÄ tiedän mitä MINÄ olen, siinä te olette aivan voimattomia.Kun te ette tiedä mitään. Viimeinen kommentti, kunikahan paljon vankilassa istuu syyttömästi ihmisiä väärin perustein ja todistuksin.Viattomana ja voimattomn ylivaltaa vastaan. Mitä luulette, onko täällä kiva pitää päiväkirjaa,kun oikein kukaan ei lue. On toki kivat ihmiset täällä, en sitä sano, mutta kuinka pian tämä toinen osapuoli, juoruihin osallistuva, saavat päät käännettyä. Osaan astua myös sivuun arvokkaasti,kun valitsen sopivan ajankohdan. Mikä idea on täällä kirjoittaa päiväkirjaa, tai yrittää keskustella palstoilla. Kyllä on ilo pois kaikonnut. Kirja myy, sen tiedän.Siinä on asiaa, monen ikäisille. [riviä: 36kpl, [kt] sivu: 1,2,3,4 >> >|] |
|