Siemenistä kukkaloistoon
On aika elämässä saada aikaiseksi jotain luonnollista ja kaunista.



lauantai, 9. tammikuuta 2010
Kaikesta huolimatta vaalin omaa unelmaani, kasvattaa siemenistä puutarha. Se on pitkä prosessi ja siemenien kasvaessa suunnitelmia tulee ja menee, mutta niitä liikkuu kumminkin koko ajan.

Mistäs sen puutarhan heti laittaa jos ei ole kasvatettu kukkaakaan. Vaikka siemeniä tuntuu olevan paljon, ei se takaa että kaikki itää.

Jos itää, ne ei ehkä menestykkään niin hyvin että kukkaan asti pääsisivät. Ympärivuotista touhuamista on noiden siemenien kanssa ja oppituntia toisensa jälkeen.

Kaks askelta eteen ja yksi taakse. Mulla on koko elämä aikaa ja iso kukaton tontti. nyt ei oteta lukuun mun kotipuutarhaprojektia.
Leviää kuin pullataikina mutta mkädet on turvallisesti molemmin puolin.

Yksi alue on kodin marjat. Pensasmustikkaa, vadelmaa, mansikkaa. Vihanneksiksi olen valinnut pavut, niille sopii säleikkö marjamaan jollekkin sivulle.
Muusta toisen kerran,kun kirjaimet loppuu.


torstai, 7. tammikuuta 2010
minä en tee koskaan mitään uudenvuoden lupauksia. Pitää kuitenkin ympäri vuoden yrittää skarpata, ettei tulisi sanallisia mokia kotona, kylässä eikä täällä.

Kolaroituani on jäänyt enempi ärsytysherkkyys päälle ja nyt kun sen tiedän, olen yrittänyt olla ärsyyntymättä, laihoin tuloksin.

Täällä en mene lukemaan mitään "ärsyttää"-palstaa enää, yksi varjellus sekin. Kuka kerkeää multa temmata näppiksen pois kun kihahtaa hattuun joku itseäni koskeva juttu. siis negatiivinen.
On ollut ihan mukavaa täällä pentissä, pitkän aikaa.

Sais mua pistää tikulla silmään kun vanhat jutut tuli niin elävästi mieleen ja meni muutamia päiviä että sain sen pois päiväjärjestyksestä mielen puolelta.
Kotona en aina kerkeä laskea edes yhteen, kun palautetta tulee. Siksihän sitä onkin skarpattava joka päivä, muutaman vuoden jo.

Ei yksin siinä pärjää, neurologisesta kuntoutuksesta on apua. Se vaan on miellettävä, että olen myös ärsytysherkkä ja usein lähdenkin omaan huoneeseeni, jos alkaa tuntua siltä.

On perheenjäsenetkin ottaneet sen huomioon, ei tarvitse ihan nipottaa jostain pikkuasiasta.

Esimerkiksi minun siemententilauksesta. vaikka niitä nyt joka toinenpäivä tuleekin laatikkoon, ei sitä tarvitse mainita joka kerta. Tässä on nyt huumori mielessä kirjoitettu, isäntä ei sano mitään pahasti noista siemenistä.

Kerran, ennen joulua, kuvittelin äänensävyssä sarkasmia, en muista nyt mitä hän sanoi. Koko päivä pilalla. Ajattelin siirtää postini posterestanteen, että saan rauhassa katsoa mitä postia tulee.

Toinen kun huumori mielessä vähän vitsaili.
Nyt mulla on olohuoneessa lajittelu meneillään ja nostin isoa läpinäkyvää muovipussia ja hehkutin että tässä on osa perennoista. Jätin mainitsematta että suurin osa.

En ole ihan varma vaikka olis puolet. Puuvartiset kun sain kylvettyä, tarvitsen järjestyksen siemenille. En osaa aloittaa muuten mistään. Siksi tämä päivä on lajittelupäivä, jotta saan jonkun selkeyden päähäni.




lauantai, 2. tammikuuta 2010
Minä sitten mokasin tänään. Kirpas tietty, kun en malttanut katsoa kuka oli kirjoittaja. Hämäs vaan se avatar ja väärä nimi tuli.
Anteeksi on helppo pyytää, mutta se ei ole mikään taikasana, jonka jälkeen voi taas olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kyllä voin kuvitella, miltä hänestä tuntui sitä vuodatustani lukiessaan. Se on nyt tapahtunut, eikä sitä saa takaisin. Selvitettiin valvojan kanssa yleisesti palstalla se väärinkäsitys ja olin pahoillani nimen erehdyksestä.

Mutta kirjoitustani en kadu, vaan kirjoitan lisää tänne, koska se on saatava mielestäni pois.

Tähdikki-nimi siellä nousi esille, minun pitäisi tietää miltä tuntuu kun syyllistetään. Tiedänkin, se oli aikanaan huutava vääryys. Tietämättömyydestä sain ihan hävyttömän syyllistämisruljanssin palstalla.

Ulkopuolisetkin yhtyivät tähän samaan juttuun. Muistan kyllä puolustajani sillä palstalla silloin ja se tuntui oikealta.
Kirjoitin tästä aiemmin, vissiin sen puoltoistavuotta sitten, silloin olin katkera ja loukkaantunut pitkään.

Minähän en kuitenkaan ollut hävinnyt mihinkään, vaan selitin asianomistajille itselleen yksäreillä.
Jos kaikki siemenet eivät tulleet yhtäaikaa, en voinut sille mitään. Pakko oli odottaa.
Vastuuni kannoin ja hoidin asian heti kun sain siemenet.

Tämä siemenkirjeen hukkuminen matkalla on ihan eri asia. Syyllistäminen yhdistää näitä kuitenkin.
Täältä on löytynyt tarpeeksi pitkään myötätuntoa ja ymmärrystä sitä ihmistä kohtaan, joka ei ota yhteyttä.
On ollut mahdollisuus kuitenkin. Joku täältä oli soittanut numeroon, siellä vastatiin, äänettömästi kuitenkin. Mutta sitten laitettiin puhelin kiinni. Taas palstalla joku kysyi, mistä me tiedetään että se oli juuri hän, joka vastasi. Ei tietenkään voi tietää, kun ei ääntä kuulu, mutta luulisi sen napin aukipainajan osaavan puhua.
Olis nyt jotakin sanonut. Ei tee yhtään asiaa paremmaksi.

Sympatiat on hänen puolellaan. yhdellä palstalaisella . Miksi? Hän saa myötätunnon joka kuuluisi kirjeen alullepanijalle ja niille jotka ovat jääneet ilman kauan odotettua siemenkirjettä.

Jos myötätuntoihminen laittaisi siemenkirjeen, joka ei ykskaks liikukkaan minnekkään, hänkö vaan selittää tuntevansa myötätuntoa tätä "panttaajaa" kohtaan ja loput osallistujat saa nuolla näppejään.

Kuvittelin olevan niin että siemenkirjeeseen ei arvaa enää ottaa ketä tahansa, mutta käännän niin päin että ei ainakaan säälijän siemenkirjeeseen voisi osallistua, hänestä ei tälläisellä mielellä ole vastuunkantajaksi. Myötätunto kun on vaan sinne yhdelle päin kallellaan.

Uskomatonta muutamien mielipiteet ja asenteet. Jos on jotain mieltä, perustelut pitäis löytyä.
Mitä voisi tehdä, olisi myös hyvä lisätä.

Se on kuitenkin hyvä että tarkemmaksi ohjeet, mutta viattomat ei saisi tuntea syyllisyyttä tai pelon kanssa osallistua siemenkirjeisiin.

Olisi kiva tietää , kun siemenet jumittuu jollekkin, mikä olisi oikea tapa selvittää asia. Onko oikea ratkaisu lakaista asia maton alle, kun on maailmassa isompiakin asioita surtavana? Sotia ym.

Joka tämän kirjoitti palstalla, tässäkö ratkaisu koko asialle, jos olisi kyseessä hänen alulle laittama kirje? Unohtukoot muut listassa olleet, alulle laittaja voi antaa ihan vapaasti omat siemenet kelle haluaa.

Entäs panttaajan lullaaminen, myötätunto. Näinkö kävisi myös hänen aloittamalleen kirjeelle. Viis loppupäästä, hänen siemenet. Jääkööt sinne, missä ovatkin.

Minä kun luulin täällä olevan aikuisia ihmisiä, kaveriporukka, jotka vetää yhtä köyttä. En tarkoita pieniä kuppikuntia, nämä on alakoululaisen meininkiä.

Aikanaan minun tapauksessa ei riittänyt "ihmettely" vaan alettiin vetää asiaan väriä. Sitä tuli siitä, kun eräs oli sitä mieltä "ettei vaan ole syöty kuormasta".Kun hän ei ole koskaan ostanut siemeniä minigrippusseissa. Seemnen pusseissa vaan sattuu olemaan sellaisia, oikeasti. Komiteaakin oltiin kokoamassa luonani käymään.

No, minusta ei tarvitse kenenkään pitää, mutta rekisteröitynä jäsenenä täällä pysyn ja mielipit


keskiviikko, 30. joulukuuta 2009
Tänään alan kylvöpuuhat. kerkeän vielä tämän päivän puolella kylvää osan, osa menee puolenyön jälkeen.
Kylvän vaan rhodot näin aluksi. Mietin mistä alkaisin, kun on niin monenlaista. Mulla oli näille sopivaa kylvömultaa senverran että nuo pussit saan kylvettyä.

Nyt kylvöön menee
Rhododendron -
- maximum
- roseum
- japonicum alba
- eximium
- sinogrande
- maddenii ssp crassum
- thymifolium
- schlippenbachii
- yakusimanum

Vielä Azalea deciduous hybrid mix.
Johan näillä kylvökauden saa alkuun.



keskiviikko, 30. joulukuuta 2009
Mun pikkutaimesta katkesi sirkkalehti ja se oli sen päivän katastrofi. Mitä siitä voi tulla kun on vain varsi. Hoidan sitä silti, koska onhan sillä juuretkin.

Harmittelin kun on täällä huolia siemenkirjeiden kanssa. Olen ollut uusien puolella siemenkirjeisiin osallistumisesta, mutta vedän takaisin puheitani vähän sillä ei tänne rekistäydytä vain sitä varten että voidaan osallistua siemenkirjeisiin.

Kyllä täytyy olla kiinnostunut muustakin, kokonaisuudesta.
Itsestä on kiinni, haluaako keskustella toisten kanssa, tämähän on keskustelupalsta. Jos ei halua kuitenkaan mihinkään muuhun osallistua kuin siemenkirjeisiin, on varmasti väärässä paikassa.

Olen senverran itsekkin laittanut siemeniä kiertämään, että tiedän tunteen sitä pakatessa. Kiva seurata sen kulkua ja lukea kommentteja että on kelvanneet.

Jokaisella alkuun laittajalla on varmaan sydän mukana kirjettä pakatessa. Tietää että täällä ihmisiin voi luottaa, ei tule mieleenkään että kävisi jotain matkan aikana.

Sitten stop. Ei kuulu mitään. Yhteyttä ei saada ja loput jäivät odottamaan kirjettä.

Yhtään ei tiedä milloin se liikahtaa eteenpäin vai jäikö se sille tielleen.

Yleensä täällä ymmärretään monenlaista inhimillistä juttua. Ollaan kärsivällisiä, myötätuntoisiakin vaikka ei tiedetä varmasti mitä on tapahtunut.

Miksi osallistuja ei seuraa kirjeen kulkua ja ole innoissaan kotona sitä odottamassa. Ensi innostuksen laannuttua riennetään koneelle ilmoittamaan että täällä on.

Seuraavakin tietää kohta vuoronsa olevan. Kun kaikki on katsottu ja mieluisia otettu, taas ilmoittamaan että nyt lähtee postiin.

Jos näin ei ole, ihminen ei ole aidosti kiinnostunut ja innostunut siemenistä. Miksi ilmoittautuu, jos ei välitä. Miksi ilmoittautuu moneen siemenketjuun? Ahneus iskee joskus mutta silti voisi ajatella toisia jotka odottavat.
Onhan siinä se vastuukin, toisten siemenistä. Kun itse osallistuin aikanaan, taisin unohtaa sinne listaan kiitosta laittaa, mutta kyllä sentään palstalle.

En oikein muuta lukenutkaan tämän päivän keskusteluista kun tuo oli päällimmäisenä siellä.

Toivon vaan että kaikki kirjeet viimenään tavalla tai toisella tulisivat takaisin aloittajalle.

Poliisi ei varmaan ota kantaa, kun on ilmaisista siemenistä kyse.









keskiviikko, 23. joulukuuta 2009
Olen saanut pienen taimen alun tuolta siemenpurkeista. Olen sitä hoitanut valon alla ja n.15asteen lämmössä.
Joulu touhut ovat vielä pikkasen kesken, päivystän tässä piparin paistoa. Lapset on vuorollaan kaulineet ja tehneet erilaisia pipareita. Tyttö teki joulutortut, minä leivoin pullat.

Pikku-Miia halusi olla mummin apulainen. Olen kyllä jo täynnä tuota paistamista, kahdeksalta alettiin.

Vielä vähän lahjojen paperointia, sitten on tämän päivän osalta kaikki tehty.

Isäntä aikoo naputella laminaatin vielä eteisen lattiaan. Huomenna tulee lähes kaikki lapset joulupöytään ja illanviettoon.
Tässä vaiheessa on olo ilman stressiä, kun vaan saan tuon yhden pellillisen vielä uuniin ja ulos.
Piparit onneksi kypsyy nopeasti.

Sitten isäntä laittaa sinne kinkun, joka on valmis aamupäivällä.
Viimevuotinen Amaryllikseni ei kerennyt kukkaan jouluksi, mutta kukkii sitten kun kukkii. Nyt ei ole yhtään joulukukkaa.

Hyvää joulua toivottelen tässä päiväkirjassani, ken sattuu lukemaan.


torstai, 17. joulukuuta 2009
On rauhallista joulunodotusaikaa. Koti on remontoitu ja kalustettu uusiksi, eteisessä vielä seinälevyjä isäntä laittelee, mutta suurin osa niistä on paikoillaan.

Hän on hyvin aikaansaava, vanha kunnon työmies. Minun naisena pitäisi osata sisustaa, mutta ei, sitä minä en osaa.

Oikeammin sanottuna minä sisustaisin eritavalla kuin mieheni. Leikkisin väreillä.
Mutta hyvä sentään, etten ole siihen osallistunut, meillä on koti aivan ihanan tyylikäs olematta millääntavalla liian pramea tai hienostunut.

Meillä on pehmeää ja kodikasta. Olohuoneen viereinen huone on viihdekeskus,laulajille ja soittajille. Voidaan katsoa eri ohjelmia jos vaikka miehille on sitä himpskutin urheilua.

Keittiössä on pieni telkka, aamukahvi-uutiset voi katsoa yhdessä siitä. Lahjat olen ostanut, ensiviikolla käydään yhdessä hakemassa ruuat ja jos koristeita tarvitsee.

En yhtään enää rasita itseäni millään. Siemenet ovat lähteneet maailmalle, mutta pikkuhiljaa niitä tippuilee postilaatikosta omaan siemenlaatikkoon.

Olen oppinut tekemään siemenluetteloa klorofyllin puolella ja se on kivaa, kun ei ole muuta tekemistä. En kahtasataa lajia ole vielä saanut laitettua, mutta lähelle.

Olen oppinut hakemaan kasville heimon ja ymmärtämään vähän paremmin taustoja.

On opittava vielä laittamaan eri kategorioihin niiitä, mutta vähän kerrallaan.

Alan kylvämään siemeneni tammikuussa, niinkuin viimevuonnakin.Siihen asti vaan matalaa profiilia.
Lauantaipäivä on varattu kummitytölle, joulupukin asioille on mentävä.

Mulla on oikeasti ihan joulumieli jo, paras aika alkaa kun lapset tulee lauantaina koulusta. Sitten heillä alkaa pitkä loma, hyvin ansaittu.
Kyllä he ovat ahertaneet tänä syksynä koulussa ihan kiitettävästi. Ei tarvitse herättää aamulla, kuudelta ja seitsemältä heräävät. Minut tyttö herättää seitsemän jälkeen puuronkeittoon.

En millään jaksaisi herätä niin aikaisin, mutta kun on herännyt ja ensimmäisen aamukahvin juonut, ei tee mieli mennä enää nukkumaan.

Ei tarvitse arkiaamuina kahvia keitellä, tyttö herää kuudelta ja kahvi on valmiina.

Kyllä kai olen taas uusien siementen lumoissa, mitens muutenkaan. Sain pihlajan marjoja, joissa on siemenet. Erikoisen ihanan väriset marjat. Sorbus ''Kristen Pink''. Olen nyt ottanut siemenet eroon, kun olivat jonkun aikaa kuivamassa tuossa lautasella.

En vielä ole katsonut minkälainen se puu on. Tiedä sitten lähteekö ne kasvamaan, mutta ainahan minä olen toiveikas joka siemenen kohdalla.








tiistai, 8. joulukuuta 2009
Tänään tuli kahdesta paikasta postilaput.Exotic Gardenilta ja rareplantsilta. Saan omat kimpat vietyä päätökseen.

Tämä on sellainen mun mieleinen juttu. Ainoa harmi on, kun jännittää, onko siellä kaikki mitä pitääkin.

Kun on kotona, eikä tämä rasita, silloin se on onnenomiaan. Saa olla siementen kanssa tekemisissä ja ainahan ne kartuttaa mun varastoja myös.

Meillä on remontti jo eteisessä, siihen sitten loppuu tältävuodelta. Uusia väliovia tarvitaan ja ulko-ovi.
Saatiin, tai mies sai paljon lämpimämmäksi tätä taloa. Eikä ole sotkuinen remppamies. Kokoajan siivoa jälkensä ja työkalut on tallessa.

Onneksi häneltä luonnistuu lähes kaikki. Joulu uudessa kodissa, on mahtavaa. Sohvat tulee vielä perässä, toivotaan että ennen joulua.

Meillä on senverran reilu olohuone että sinne tulee kaksi puolipyöreeää sohvaa, ei tuoleja.
Kaikki mahtuu istumaan niille sohville.
Miehelläni on värisilmää ja ne sopii todella hyvin siihen ympäristöön.

Maisematapetti on siellä takaseinällä ja kuvasin sen tuonne kuvagalleriaan.
Silloin oli vielä ne isot puut edessä, nyt ne on siirretty pois siitä kohtaa ja laitettu omiin paikkoihinsa.
Kokeilua on ensin tämä sisustaminen. Tänään otan haikeita kuvia nukkuvasta kukkamaailmasta.
Kun vielä ei ole lunta, voi siellä vähän häärätäkkin.
Olen niin kylmänarka, että on laitettava talvivaatteet pientäkin hommaa varten.


maanantai, 7. joulukuuta 2009
Pien tarkennus edelliseen. Vaikka uusille siemenille olen etsinyt kotimaisetkin nimet, en tietty laita niitä kasvilistaan.

Tarkoitus on että ne on valmiina kun alkavat tulla taimelle. Nyt paikkailen vahinkoa ja kirjoitan kasvilistaa tuskastuttavan hitaasti. Osassa on suomalainen nimi, osassa ei.

Mutta olen tutustunut heimoihin ja alan ymmärtämään lajit ja alalajit ja mitä niitä nyt onkaan.Ensin piti kysellä mikä on kasvin sukunimi.

A-kirjaimella alkavia on paljon ja sainkin sinne jotain 140 nimeä. Mutta sitten alkoi korjaustyöt. Olin moneen kotimaiseen nimeen laittanut ison kirjaimen alkuun. Ne putsasin pois.

Sieltä puuttui kirjaimia tai kirjaimet oli väärinpäin, joitain oli liikaakin.
Muutama nimi oli kahteen kertaan kirjoitettu. Oli myös nimen tilalla vaan sini/valk. puna/valk, tms.

Heimoja ja nimiä joutui kumminkin vähän hakemaan. Kertaus on opintojen äiti, olen vaan mielissäni että sain plarata sitä listaa moneen kertaan. Oikeata aivojumppaa.

Kotona häiritsee tekemättömät työt. Tuntuu ettei voi hyvällä omalla tunnolla harrastella näiden siemenien kanssa, kun listassani on muutama tekemätön homma.

Ei ole suuria, paitsi vaatehuone. Sen siivosin sitten viimenään eilen. Suurin homma on pois päiväjärjestyksestä. Sukkien lajittelu on enää siihen kuuluvaa.

Vielä yksi pienkoppero on siivottava ja kylppäri.Yläkerran aulaan saatava kasvari koottua ja jotain pientä. Yks ulkohomma on tehtävä huomenna.

Ois niin hyvä omatunto, kun saisin itsestäni enemmän irti, enkä vaan vitkuttelisi.
Siemenet tulee kohta ja siihen mennessä on näistä saatava osa tehtyä.

Kun kaikki on pois tehty, alan katsomaan tulleille siemenille kotimaisia nimiä.
Vuoronperää kasvilistan kanssa.

Ihan puutarhailussa saan pidettyä itseni kiinni näin alkutalvestakin.


keskiviikko, 2. joulukuuta 2009
Täällä ei taida olla erikseen kasvilistaa, johon sitä voisi kirjoittaa. Olen alkanut Klorofyllin puolelle sitten sitä tänään tekemään.
A-kirjaimella alkavia en saanut loppuunkaan,vaikka ahersin sen kanssa monta tuntia. Taukoja tietty välissä.

Mulla on listaamatta kaikki edellisvuoden ja tämän vuoden taimet. Nyt en muista missä edellisvuoden kylvöluettelo on, mutta tallessa jossain. Tämän vuoden taimet aion kirjata ylös.

On metsästettävä A-kirjaimilla alkavat 12 eri paikasta hankituista siemenistä.
Tuli päälle 130 nimeä, mutta vielä niitä riittää.
Onneksi ne luettelot on järjestyksessä, glemmarilla pienemmät sivumäärät kiinni ja kolmen paikan siemenlistat on kansiossa, kun niitä on niin paljon. Myös aakkosjärjestykseen olen sivuille laittanut ne siementen nimet.

On myöhäissyksylle ja talvelle käyttöä puutarha-aiheisessa puuhastelussa. Nyt tuli kamerakin kotiin, on kiva ottaa myös syyskuvia penkeistä ja ulkoa muutenkin.

Samalla tulee varmistettua että löytyy kotimainenkin nimi.
Siihen olen satsannut onneksi, hakenut kotimaiset nimet niille merkatuille tieteellisille.

Hyvillä neuvoilla löysin heimotkin joihinkin ja alkaa olemaan tuttua asiat kirjoissa ja puutarhapalstoilla.

En silti muista ulkoa, mihin tuli mikäkin nimi ja laji/lajike. Sukunimi, laji ja lajike, kotimainen nimi ja heimo.
Jotenkin näin. Mulla on yli 1500 nimeä tässä kansiossa. laskin silloin keväällä että 1748 tässä kansiossa.
Mutta parisataa voi vähentää, kun on sama nimi tullut toiseenkin kertaan ja jonkun olen alussa merkannut värin mukaan. Esim. Alcea rosea, rosa, Alcea rosea persikka jne.

Kunnes huomasin ettei tarvitse numeroida värejä, vaikka kylvin ne eri purkkiin.

Joka päivä kun saisin satakin nimeä, jonain päivänä vähän enemmän, mulla on parinviikon päästä luettelo kasassa.

Jos olisin aikanaan hakenut niille toisetkin nimet valmiiksi, ei menisi näin kauan. Suurimmaksi osaksi ne puuttuu. En ehtinyt enää millään niitä toisia nimiä hakea, kun piti ajoissa saada kylvettyä.

Uudet ostetut ja saadut siemenet on kirjattu samantien vihkoon molemmilla nimillä.

Joka vuosi siemenmäärä laskee, talvisin pääsee helpommalla.

Minulla riittääkin vielä tälläistä puuhaa, kun aikaa on kulunut vasta vähän näissä touhuissa.


tiistai, 1. joulukuuta 2009
Löysin sitä kylvöturvetta, 320 litran paaleja. Luulin ettei missään enää tähän aikaa vuodesta myydä mitään kylvämiseen liittyvää.

En minä sentään ihan vielä kylvä niitä tulevia huonekasvien siemeniä, ellei ohjeissa niin sanota.

Kunhan saisin nuo hyviksi taimiksi, joita idättelen. Lämpöä tulee nyt ylhäältä ja alhaalta ja mittaan mullan lämmön joka päivä, ettei liian lämmintä ole siemenillä. Reijitetyn muovin alla edelleenkin ovat, enkä laske kuivumaan. Altakastelua en ole saanut vielä.

haettiin tänään poika lentokentältä, Floridan reissusta. Oli siellä kolme viikkoa. Täällä vettä satoi ja kolea ilma.
Kuulin että pakkasta on luvannut ensiyöksi jaa aamuksi. Ihmeteltiin sitä, kun niin satoi.

Mutta myös kuulin että joulukuussa alkaisi kylmät. No, sehän tietää ulkokylvöjä sitten.
Sitä ennen tuntuu ettei oikein mitään puutarhaan liittyvää tehtävää ole.
Kasviluettelon tekoa, ihan tarpeeksi suuri urakka, mutta en saa aikaiseksi.

Olis laitettava itselle aikataulu.



[riviä: 491kpl, [kt] sivu: |<  << 2,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,21 >>   >|]
Tähdikki
Lukeminen, kirjoittelu, musiikki
Vaikka läpi harmaan kiven
Lähetä viesti
Perusteellinen, teen sitten mitä tahansa.Kaivan totuuden esiin maksoi mitä maksoi.Aitoutta ja luonnollisuutta kaipaan eniten.Arvostan suuresti kaikkia joiden kanssa teen yhteistyötä tai olen muuten tekemisessä.Olen sitä mieltä että sydämmestään antava saa monin verroin joskus takaisin päin, tavalla tai toisella.Itseensä päin vetävä löytää sen vielä edestään.
 
Arkisto:
2010
11 (26 kpl)
10 (12 kpl)
9 (9 kpl)
8 (11 kpl)
7 (11 kpl)
6 (10 kpl)
5 (8 kpl)
4 (4 kpl)
3 (5 kpl)
2 (7 kpl)
1 (10 kpl)

2009
12 (8 kpl)
11 (12 kpl)
10 (16 kpl)
9 (9 kpl)
8 (14 kpl)
7 (5 kpl)
6 (17 kpl)
5 (14 kpl)
4 (16 kpl)
3 (24 kpl)
2 (23 kpl)
1 (14 kpl)

2008
12 (27 kpl)
11 (6 kpl)
10 (18 kpl)
9 (37 kpl)
8 (36 kpl)
7 (1 kpl)
6 (26 kpl)
5 (9 kpl)
4 (2 kpl)
3 (13 kpl)
2 (5 kpl)
1 (11 kpl)

2007
12 (14 kpl)
11 (1 kpl)

Linkit:
02