Siemenistä kukkaloistoon
On aika elämässä saada aikaiseksi jotain luonnollista ja kaunista.



lauantai, 25. huhtikuuta 2009
Nyt on pakko hehkuttaa.Petuniapurkissa on taimen alku. Se petunia on tärkeä, kun siemenketjukirjeistä se oli Viipun mulle lähettämissä siemenissä. Se pussin päällä oleva kuva oli niin kaunis, ihanan vaaleanpunainen Petunian kuva.

Olen varjellut niitä siemeniä. Sain avaamattoman pussin, jossa oli vaan 3 vai olisiko ollut 4 siementä.

Ihmettelin kun ei idä. Nyt saatuani oikeata informaatiota ihme on tapahtunut.
Sinne patterin alle mahtuu yksi rivi niitä pieniä purkkeja, toinen rivi tulee eteen.Vaihdan kaksikertaa päivässä niiden paikkaa. Ne jotka ovat kuumimmassa, saavat mennä altakastelu lokerikkoon ja suihkauksen vettä, jos ovat kuivan näköisiä päältä.

Sitten toiset saavat mennä lämpöön. Suihkaus.se on niin käsitteellistä sekin. Minun suihkaus on niin läheltä ja sellaisesta suihkupiullosta, että siitä tulee reilusti vettä. Kastuu koko pinta.

Voi minua pitää lapsellisena, mutta otan tosissaan tämän taimikasvatuksen sisälläkin.

Olen niin kiitollinen siitä että minun kasvatuksessani ollaan kuin hengessä mukana, niinkuin kaikkien muidenkin. Saan selaisia neuvoja, joita en ehkä ole osannut ottaa huomioon. Näillä eväillä pääsen harppauksia eteenpäin.

Saan neuvoja siitä huolimatta että olen itsepäinen ja teen juttuja vähän omanpään mukaankin.

Ei kukaan selviä yksin.Tarvitaan aina toisiamme, muutenhan palstat olisivat turhia.

Lueskelen niitä keskusteluja eri palstoilta. Se keskustelu on niin elävää, että siinä voi päästää mielikuvituksen valloilleen ja nähdä niinkuin olisi iso pöytä, jonka ympärillä on innostuneita kasvattajia. Vilkkaampia ja hiljaisempia, mutta kaikki saman asian puolesta.

Kun luen kirjaa, eläydyn siihen niinkuin olisin siellä itse. Samoin täällä. Jkaisesta on muodustunut tavallaan jonkinlainen kuva mieleen.

Se on yhteinen piirre suurimmalla osalla että lähes kaikilla on kissa/kissoja tai koira/koiria tai molempia. Sekä lapsia.
Se huolenpito näkyy myös siemen-tai pistokaskasvatakuksessa.

Se, että välillä kolahtaa, on merkki inhimillisyydestä. Ei eletä vaan jossain virtuaalimaailmassa vaan jokaisella on tuntet pelissä.
Sen jälkeen jatketaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. On tämä hyvä paikka.
K


torstai, 23. huhtikuuta 2009
Taimien ilmaantumista voisi minulla verrata mato-ongella onkimiseen. Katson kohoa vaikka kuinka kauan ja odotan että kohta tärppää.

Samoin taimispotteja.
Niitä on jokunen sentään vielä jotka ei idä. Anita neuvoi viemään lämpimään. Ei kun kylppärin lattialämmityksen päälle. Välillä käytin saunan lauteilla jälkilämmössä saamassa lisä lämpöä ja taas omalle paikalleen kylppärin lattialle.

Altakastelua ja joskus muutama suihkaus mullan pinnalle jos oli ihan kuivaa.

Ne on olleet viikkoja jo niissä purkeissa ennenkuin vein ne kylppäriin. Siellä ne on olleet vasta viikon verran.
Eikös vaan yksi huonekasvi murtui ja alkoi työntämään pikkuista vihreää.

Olen sen joltain saanut, en muista keltä.Se on iso, ruskea, kova ja pyöreä. Pussinpäällä luki "joku huonekasvi".Liotin sitä vuorokauden ennen purkkiin laittamista.

Nämä purkit annoin olla tietämättäni aurinkoisella ikkunalaudalla ja ihmettelin miks ei tapahdu mitään. Sain siis kullanarvoisen neuvon, kiitän Anitaa, jos sattuisit lukemaan. Kaikkihan tuon tietää, paitsi minä.En ole ennen sisäkasvattanut mitään.

On siellä toinenkin johon on ihan pieni vihreä ilmaantunut. Eniten odotan Petunian siementen itämistä. Kaikesta huolimatta. Siis vaikka läpi harmaan kiven.

Pussissa oli kolme siementä, laitoin ne purkkiin ja ikkunalaudalle. Muilla on itänyt muutamassa päivässä, mulla on ollut jo sen kolmeviikkoa ikkunalaudalla ja viikon kylppärissä.

Nyt laitoin petunia purkin lämmittimen päälle alusen kanssa siellä kylppärissä. Laitan sitten välillä altakasteluun ja taas lämpöön. Odotan vielä josko itäis, en halua ajatella että ne siemenet olisi kuolleet.

Yrittänyttä ei laiteta. ( Mistähän tuokin sanonta on peräisin?) Kesällä saa mennä vielä ulos, mutta sitten kesän jälkeen laitan sen mullan penkkiin.

Tämä on nyt vain sellaista mun kokeilua, ei haudan vakavaa.Mutta ois voitto, jos se kumminkin itäis.

Sain ihania taimia, joita olen purkittanut ja kastellut.Niille on löytynyt aurinkoa sisältä ja ihan mahtavaa, kun eivät vielä ole kuolleet. Sentään sunnuntaista asti ovat olleet.Osa taimia ja osa pistokkaita.
Tytön huone on viherhuone vähän aikaa.Mutta vaan ikkunan edus.

On kyllä kiitollista nähdä että mulla on tomaatin taimia ja huonekukkien taimia siemenestä kasvamassa. Tosi hienoja.

Mun kaikki loput siemenet, joita en kehdannut laittaa mihinkään siemenketjukirjeisiinkään, kylvin isoon laatikkoon, kaikki sekaisin. Nyt ne on 5 cm pituisia, laatikko täys. Iki-ihanaa koulimista edessä.

Ronjan yksi auringonkukista pääsi pitkulaiseen kärhöruukkuun. Muut taimet ovat tulossa perässä. Mahtavat juuret jo niin pieneksi taimeksi.

Huomenna ei mitään muuta kylvötoimintaa kuin siementen kastelu mökillä, samalla kun viedään nämä täällä kylvetyt takaisin sinne.

Juu, lepopäivän ratoksi pikku-Miia tulee mummilaan päiväksi. Tulee nukuttua päivällä ainakin, kun on unikaveri vieressä.

Kyllä tälläinen päiväkirja on hyvä.Kukaan ei halua kuulla mun puutarhajuttuja enää edes teeskennellyn innokkaana. Kirjoitan ne tänne, kun ne täyttää mielen ja ajatukset.

Kun menen lukemaan, jätän puutarhakirjan tänään väliin ja otan vaan romskun luettavaksi. Ihan jotain muuta.

Kunhan pojanviikarit asettuu ensin aloilleen, eli nukkumaan.




keskiviikko, 22. huhtikuuta 2009
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Olen istuttanut siemeniä turveruukkuihin. En ymmärrä miksi, koska viimevuonnakin juuri siinä osassa, missä ei itänyt, oli kylvöt turveruukuissa.
Päätin etten enää käytä niitä.

Eilen ja tänään ja vielä huomennakin siirrän niistä siemenkerroksen toiseen ruukkuun laitetun mullan päälle. Nyt alan väsymään tämän päivän kylvöihin.

Ihan turha homma. Kun otin ne kylppärin puolelle, kastelin ja saivat olla lämpimässä vuorokauden, johan alkoi ilmaantua taimia niihin.
Kastelen vaihdon jälkeenkin siemenet koska laitan kuivan mullan alle. Sitten saavat imeytyä kylppärin lattialämmityksen päällä. Sen jälkeen ulos.

Niitä on kaiken kaikkiaan yli puolitoista sataa turvespottia. Huomenna saan kyllä loput tehtyä, jos jaksan tänään vielä tehdä tätä. Tälläsessä tilanteessa harrastus tuntuu työltä.

Ulkona lämmin ja hieno ilma, minä vaan istun keittiössä ja kylvän tyhmyyksiäni. Toivottavasti on hyvä ilma vielä huomennakin.


tiistai, 21. huhtikuuta 2009
Voi ei, lämmintä luvassa. Odotan ja pelkään samalla sitä kevään ryöhähtämistä. Tänään kasteltiin isännän kanssa tulevat taimet.Ne mitkä iti ennen pakkasia, on siellä nokka pystyssä.Se jo kirjoitinkin.

Mutta niin hilpeä taimikatras, kun kokoa oli vasta vajaa puol senttiä pituutta ja pienet sirkkalehdet.
On ollut pakkasyöt ja siinä ne vaan niin tuoreena nökötti pystyssä, elämänsä kunnossa. Yksi myytti murrettu, mutta varmaan oli vahva laji. Uusikin laji iti, eikä ollut kynää ja paperia. En viitsinyt sisälle lähteä, heitin nimen puhelimeen.

En ole muistanut katsoa guuglettamalla mikä se on. Käympäs vilasemassa.
Sitten sitä ei ollut tallentunut sinne, on katsottava huomenna uudstaan.

Asuntoauto pihasta oli jo liikahtanut paikaltaan. Saan lisää tilaa. Ei tullut laskettua montako ämpäriä mies kantoi mun kastelukannuun vettä, että saatiin kasteltua kaikki siemenet.

Siinä huomas kuinka niitä on. Kerroin että siihen on tehty puutarhasuunnitelma.Siitä vois saada sellaisen käsityksen, että rahalla saa ja hevosella pääsee.

Ei ole varaa mihinkään virallisiin puutarhasuunnittelijoihin. Mutta se on ystäväni tekemä ja hyvä.
Hieno piirre ammatti-ihmisellä kuitenkin, että kuunneltuaan mun toiveita ja ajatuksia, mulla ei ollut siinä mitään korjattavaa.
Se on täydellinen.Nyt mulla vaan pitäis olla istutettavat siihen ens kesänä.


tiistai, 21. huhtikuuta 2009
Kävimme miniän kanssa tarkistamasa hallan mahdolliset vahingot, kun oli pakkasöitä ollut. Hieno juttu, kun taimet olivat pystyssä kuin partiopojat. Kastelua tarvitsivat kaikki taimet, päivällä aurinko lämmittää sitä vauhtia. Olen varjoon niitä siirrellyt,ettei kävis vielä pahemmin . Kuitenkin uskon että aurinko vahingoittaa taimia enemmän kuin pakkanen, jos ne on olleet koko talven ulkona.

Nyt lupasi uutisissa että kevät alkaa. Se tietää sitten tiivistä puutarhurointia kotona ja mökillä.

Sitä on odottanut ja sitten vähän vielä haluaisi siirtää. Luotan siihen etteivät kaikki taimet ole samaan aikaan koulittavissa.

Osuin eilen Lidlissä ruusuhyllyn kohdalle.Ainahan se kukkahylly on ensimmäinen, joka katsotaan.
Valkoisista ruusuista olin oikein ihastunut. Nämä siis ulos laitettavia.
Sitten huomasin että on keltaista isokukkaista. Mutta kun oli keltaista pienikukkaistakin, kärryyn vaan.

Otin käteeni isokukkaisen hehkeän punaisen ruusun, oli makeen näköinen. Mutta laitoin sen pois, kun näin vaaleanpunaisen pikkukukkaisen ruusun.

Oranssi ruusu, koriin, Hyvän punainen, pikkukukalinen, koriin. No, voihan sen tummemman punaisen isokukkaisenkin ottaa, mietin ja koriin.
Vaaleanpunainen isokukkainen lähti myös matkaan, Vielä nappasin oranssisävyisen pienikukallisen koriin.Siinä olikin valikoima, kaikki muu paitsi lohen värinen.
Hinta kun oli 1.99e. Sitten kotona rahastin isännältä se 18 e, koska hän on ruusuja halunnut.

Siitä huolimatta että hän olisi osannut värit valita paremmin. Tälläinen värikirjo ei ole hänen mieleensä, tuli koti matkalla mieleen.

Nyt sitten kurkkimaan ruusuja-osastolle.


sunnuntai, 19. huhtikuuta 2009
Minulla on jotain ihanan mielenkiintoista. Puutarhasuunnitelma Käpälämäelle. Jos syksyllä sais alotettua, voisin pitää puutarhan avajaiset ensivuoden kesällä.
Paljon on kiinni euroista. Suunnitelma on tehty niin että ei tulisi kalliiksi.
mutta se on IHANA. Siihen mennessä talon kunnostustyöt saadaan tehtyä.

Tänne sitten toiveikkaana laitan kutsun ajoissa, jos vaikka Penttiläisiäkin sinne saisin käymään.
Nyt mulla on mennyt suunnitelma muutaman askelen eteenpäin. Mulla on talo ja tontti, viimevuoden ja tämän vuoden kylvöt sekä puutarhasuunnitelma.

Talkoot ulkopuolen siivoukseen ollaan järjestetty ens viikonlopuksi. Vävy on hommannut remonttireiskan sisäpuolta kunnostamaan.
Kävin katsomassa kylvöjä tänään. Yöpakkasista huolimatta taimet vaan terhakoina ja hieman kasvaneina ovat säilyneet.
Taimet kasvaa kivasti ikkunalla ja vielä saa rauhassa tehdä muita rästihommia.Ei ihan vielä työllistä kylvöt. Tälle päivälle ihan sopivasti kivaa. Mukava kyläreissu oli paras piristysruiske.


perjantai, 17. huhtikuuta 2009
Innostuminen mistä tahansa asiasta on hyväksi ihmiselle. Ei tarvitse aina olla innostunut samasta asiasta.Eli siis tehdä vain yhtä asiaa elämässään, innostuksen kohteita voi olla vaikka miten vähäpätöiseltä tuntuvia .Se voi kestää pienemmän ajan tai minkä aikaa siitä saa sen ihanan tunteen, "tää on mielettömän mukavaa". Minun esimerkki. Aikanaan kun kädet toimi, sain innostuksen alkaa kutomaan miehelleni sukkia. Syksyn pimeänä aikana, kun vesisade piiskasi ikkunoita.
Ulkona oli kylmää ja pimeää, sisällä lämmintä ja kotoisaa. Kudoin ihan innolla sitä sukkaa, nautin siitä. Jopa innostus tarttui lapsiinkin, he seurasivat välillä miten olin edennyt.
Innostus tarttuu.Heistä oli varmaan kivaa kun olin niin läsnä, kotoisesti ja innostuneena kutomaan.Kun yksi sukka oli valmis, se oli saavutus.sain valmiiksi vielä toisenkin sukan ja isännän jalkaan. Oli kiva huomata että lapsillani on myös luontaisia taipumuksia ottaa ilo irti pienestä.
Siunattu köyhyys.Silloin on pakko käyttää päätään ideoimalla miten selviää. lapset osasivat ideoida leikkinsä, sitä oli hyvä vanhempina katsoa vierestä.He olivat niin innoissaan oman käden työstä.
Mutta sukkaan.innostus riitti enää vain yhteen sukkaan, sitten se lopahti siihen.Se sai parin seuraavana vuonna. Uusia innostuksen kohtia tulee ja menee, mutta se tunne säilyy samana.


torstai, 16. huhtikuuta 2009
Nyt on opeteltava kärsivällisyyttä ja hillitä tätä ylenpalttista innostusta.Niinkuin muilla ei mitään kasvaisikaan, mulla vaan.
Sitähän en tietysti tarkoita, vaan innoissani haluan jakaa iloni kaikkien kanssa. Iloita nyt muutamasta alusta. No tietysti voi hyvää mieltä tuntea, mutta jos alan täällä ilmoittelemaan kaikki siemenitämiset kuvagalleriassa tai kylvöpuolella, ketä jaksaa kiinnostaa.

Taidan säästää aikaa sinne asti kun taimet on jo jonkun kokoisia. Olisi konkreettista näyttöä. Hallasta on varoitettu, en vain voinut sitä suojaa järjestää. Siltikään en usko että taimet ovat mennyttä.
.En viimevuonnakaan järjestäny suojaa, laiskuuttani, mutta kyllä ne silti työllisti ihan tarpeeksi.

Pää on enerkinen ja suunnittelee kaikkea, kroppa pahus ei tule mukaan samalla vauhdilla.
Huomenna on parempi päivä.Niin aina..

Iti samettikukatkin vaik ei pitänyt. Erehdyksessä kylmään laitoin.Nyt laitoin tarkoituksella.

Kokeilla pitää.Mutta mitä sitten. Omaksi iloksi teen.Kyllä toki kokemuksiani syksylä jaan, mikä iti, vaikka ei olisi pitänyt.

Kylvin muuten vaan neljää tomaatin siemenlajia kylmään ja loput sisälle. Saman tein paprikalle. Katson itääkö ja jos tulee taimi, katson onko siitä eläjäksi.
Jos olisi, tulisi tomaatteja, niistä pitäisin kiinni.

Utopiaa. Mutta elämä saa olla kokeiluja ja haasteita. Kokeilen harvinaisuuksia, jotka mitä todennäköisemmin ei idä, ainakaan kylmän jälkeen. Mutta kun vielä en tiedä.

Sitten parin vuoden päästä mulla voi olla faktaa joistain, ehkä. Faktaa on sekin että ei idä kylmässä.

Kokeilen ensi vuonna kylvää myöhään syksyllä siemenet penkkiin suoraan.Ei tarvitse koulia purkeista. Ensi syksynä olen paljon pidemmällä, kevät 2010 on unelmieni kevät, jos kaikki onnistuu.
Tänä vuonna on ihan turha mun hehkutella mistään, kun ei ole mitään muuta kuin älyttömästi purkkeja.
Siinä on tarpeeksi kun saan ne taimet penkkiin.






perjantai, 10. huhtikuuta 2009
Nyt voin jo pikkuhiljaa alkaa käännyttämään ajatusta tuonne ulkopuolelle ja viimevuonna tehtyihin istutuksiin. Mitä kaikkea sieltä löytyykään? Paljonhan niitä kylvöjä oli, en kyllä muista kuinka paljon niistä oli yksivuotisia. Kävin siellä toissapäivänä vilkaisemassa. Ei ne ainakaan olleet ruskeita.

Huomenna pitäisi paistaa aurinko, se voi jo jonkinlaisen sysäyksen antaa penkkiin. Tulppaani tuolla talon eteläseinällä on vahvan oloinen.Sinne tulee joka vuosi se yksi punainen .Yli kymmenen vuotta jo.Muistan kun tyttö oli 14v, kun se ilmaantui ja hän täyti nyt 28v.


tiistai, 7. huhtikuuta 2009
Nyt on lumesta vapaa tontti. Kun aurinko alkaa paistamaan, Silloin se tapahtuu. Alkaa vihertämään. Menen huomenna jonkun kamsa sinne ja laitetaan aluettain lavetille purkit, sellaisille jossa on rakoset, jotta vesi valuu pois. Varmistan kansiosta mitä on missäkin ja odottelen. Odotellessa siivotaan piha ja tausta, viedään kaikki ylimääräinen pois. Haravoimalla tontin toivon että osa kotiloista lähtee mukaan.Laitan tietty jätesäkkiin ne haravointijätteet ja nehän saa ilmaiseen viedä jäteasemalle. Asuntoauto lähtee siitä pois.
Nyt vaan jännäämään.





sunnuntai, 5. huhtikuuta 2009
VOI MITEN SULOISTA Kävin katsomassa ihan "silmästä silmään" mun viimevuotisia koulittuja taimia, jotka ihan itse, ensimmäistä kertaa ja kokemattomana siemenistä kasvatin. Vielä lumen alla, kylmässä. pelkäsin alkukeväästä, että olen liian suurellinen päiväkirjan nimen kanssa, kun kuvittelin että kylväessäni siemenen siitä ilman muuta tulee kukka. Kun kylvää paljon siemeniä, siitä tulee ajatus SIEMENISTÄ KUKKALOISTOON. Ihanan vihreitä olivat siellä penkissä. Ei siis vihertäneet uutta elämää vielä, mutta siellä ei ollut ruskeita mädäntyneitä raaskuja. Muistin kyllä kuinka niitä siihen penkkiin istutin, onneksi vain lähimuisti meni.

Koko päädyn kävin läpi ja katsoin kaikkea viimevuoden aikaansaannosta. Vitsit, että tuli hyvä olo.
Vein viimeiset siemenkylvöt ulos, 41kippoa erilaista lajiketta.




[riviä: 491kpl, [kt] sivu: |<  << 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,26,27,28,29,30,31 >>   >|]
Tähdikki
Lukeminen, kirjoittelu, musiikki
Vaikka läpi harmaan kiven
Lähetä viesti
Perusteellinen, teen sitten mitä tahansa.Kaivan totuuden esiin maksoi mitä maksoi.Aitoutta ja luonnollisuutta kaipaan eniten.Arvostan suuresti kaikkia joiden kanssa teen yhteistyötä tai olen muuten tekemisessä.Olen sitä mieltä että sydämmestään antava saa monin verroin joskus takaisin päin, tavalla tai toisella.Itseensä päin vetävä löytää sen vielä edestään.
 
Arkisto:
2010
11 (26 kpl)
10 (12 kpl)
9 (9 kpl)
8 (11 kpl)
7 (11 kpl)
6 (10 kpl)
5 (8 kpl)
4 (4 kpl)
3 (5 kpl)
2 (7 kpl)
1 (10 kpl)

2009
12 (8 kpl)
11 (12 kpl)
10 (16 kpl)
9 (9 kpl)
8 (14 kpl)
7 (5 kpl)
6 (17 kpl)
5 (14 kpl)
4 (16 kpl)
3 (24 kpl)
2 (23 kpl)
1 (14 kpl)

2008
12 (27 kpl)
11 (6 kpl)
10 (18 kpl)
9 (37 kpl)
8 (36 kpl)
7 (1 kpl)
6 (26 kpl)
5 (9 kpl)
4 (2 kpl)
3 (13 kpl)
2 (5 kpl)
1 (11 kpl)

2007
12 (14 kpl)
11 (1 kpl)

Linkit:
02