sunnuntai, 15. maaliskuuta 2009
Minusta sellaiset ihmiset on raadollisia petoja, kun alkavat jahtaamaan yhtä ihmistä, vihan kiilto silmissä, niin että ajatuskaan ei enää kulje järellisesti.

Olin tälläisen uhrina ja lavastettuna syylliseksi sellaiseen mihin en oikeasti ollut sillä tavalla syyllinen. Vaikka muisti on olematon, pakko katsoa papereista ja niistä muistuu mielee mitä milloinkin on tapahtunut. Mutta ei vaan unohdu tuska, joka jäyti joka saakelin päivä.

Voivat siitä olla onnellisia että onnistuivat hetkeksi järkyttämään henkistä tasapainoani, mutta entäs nyt. Olen aikaa sitten tuomioni kärsinyt, ei ole koiria, ei. Mutta ihana puutarhaharrastus on.

Mitäs teillä siellä koirapuolella on? Sama jatkuu, mitä myydään ja minä myydään, kuka myy ja mstä ne on kotoisin. Ei ainakaan kaikki suomalaisten koirien pentuja.

Mitä mulle ujutettiin muka vahinko pentuina. Eläinlääkäri selvitti sen mulle ja näytti ihan silmieni edessä.
Kuka tuo koiria rajan takaa edelleenkin. Kuka niitä myy. Ottakaa koiraihmiset selville kuinka paljon parvoa vielä on. Vielä.Minä lopetin koirajutut jo montavuotta sitten.Miksi parvo-ongelma on edelleen olemassa? Oliskos vihjailevassa koirankasvatusporukassa mulle tähän vastausta.
Mistä ne mulle tuli, tiesitte, mutta tuomitsitte minut.

Takaisin on tullut vahvasti mieleen hyväksikäyttö, lavastukset ja juorut. Halventaminen ja ihmisyyden menetys.
Jos en itse arvostaisi itseäni niin paljon, se olisi onnistunut pidemmäksikin aikaa eikä vaan väliaikaisesti.

sunnuntai, 15. maaliskuuta 2009
Olikin ihan rauhallista loppuvuosi , tarkoitan että ei sairauksia, eikä mitään ongelmia . Vaikka kielloista huolimatta hain muutamille pennuillemme kodit. En nyt kyllä olisi raatsinut niitä lopettaakkaan. Mutta en uskaltanut ottaa vieraita koiria.

Syksyllä sorruin sitten liian hyväuskoisena ottamaan pentueen, joka tuli taas sivu pentueen kasvattajan. Nämä olivat kahden rodun risteytyksiä ja hän soittaessaan moitti kovasti paperikoiran kasvattajia ja näiden pentujen kasvattaja halusi vaan tehdä yhdet pennut omalla koirallaan.

Oli kuulemma juuri matka edessä eikä löydä ketään joka auttaisi. Tämä rouva antoi oman puhelin numeronsa, jos olisi jotain kysyttävää tai asiaa. No, se oli rehellisyyden merkki minusta ja pennut näyttivät hyviltä.

KÄYTIN NE ELÄIN LÄÄKÄRISSÄ. Terveet pennut. Ne menivät yhdellä ilmoituksella, kun niitä oli kolme, eikä iso hinta.
Miten kävi. Yksi pennuista sairastui, omistaja vei eläinlääkäriin ja parvoripuli oli. Pentu selvisi, mutta minä sain maksaa kulut ja pennun hinnan takaisin.

Sain taas lisää kuuluisuutta. Meiltä ei voinut tarttua mitään, koska itämisaikakin on jonkinlainen viruksilla. Pennut olivat vain paripäivää meillä.
Olin varma ettei ollut minulta, mutta myyjän vastuu oli.

Arvata saattaa vastasiko sieltä numerosta ketään, jonka se rouva antoi. Ei mitään yhteyttä.

Minulle puuhattiin jo syytettä sairaiden koirien myynnistä, seassa oli ostajia, joiden koirissa ei ollut mitään tautia, muutaman päivän ripuli vaan, joka johtui oikeasti matkasta ja stressistä.

Näistäkin syytettiin että myin sairaita koiria enkä ollut kertonut että aikaisemmin oli parvo muutamassa pennussa ollut.

Ei se ole mikään sairaus, jos pennulla on maha löysällä vähän aikaa, kun jännittää. Niinhän ihmislapsillakin on ja aikuisilla.

Minun olisi pitänyt myydä vain täydellisiä koiranpentuja.

Oikeasti kenneleissä on kaikilla sama propleema, pennunostajat soittelevat kun matkan jälkeen on pennulla ripulia.
Parvoa on myös suomessa siellä sun täällä, nyt annettiin kuva että se on vain meillä.

Kaikki oli niin nurinkurista, en voinut silloin ymmärtää, miksi minun kohdalla kävi näin.

Mutta sitten asia selvisi minulle, kun jollekkin toiselle kävi harmittava vahinko.

sunnuntai, 15. maaliskuuta 2009
"Kotien löytyminen aikuisille oli työläämpää joten lopettaminen ei käynyt yks kaks."

Tähän lauseeseen selvennys. Lopettaminen tarkoitti tpimintaa koirien kasvattajana, ei koirien lopettamista.

Vielä toinen asia, mikä oli itkun aihe. Se, että niin kauan, hyvin ja vastuullisesti olin koiria hoitanut ja kasvattanut, hakenut hyviä koteja vanhemmille koirille ja toistenkin pennuille. Vuodesta -90.

Minulle koirat olivat rakkaita, tätä en saisi edes kirjoittaa.
En ymmärtänyt että tästä hyvästä asiasta, kuin koirille kodin hakeminen, häpäisi minut ihmisten silmissä, olin JOBBARI. Sitä tietoa levitettiin ja siihen meteliin hukkui koko hyvä ajatus. Enhän kenellekkään päässyt mitään sanomaan.

Olin lähettänyt eläinlääkäri asemille ilmoituksen laitettavaksi ilmoitustaululle, jossa oli ettei tarvitse lopettaa koiraa, jos se on terve.
Löydän kyllä kodin.

Suurin osa koirista tuli eläinlääkäriasemalta soitettuna. Kysyivät voisinko ottaa, kun on paha lopettaa terve koira.
Hainkin vielä Helsingistä asti.

Hoidin myös toisten koiria.moni oli tottunut tuomaan meille, kun koira oli jo meihin tutustunut.

Myymäni pennun omistajat halusivat tuoda pentunsa meille hoitoon, sen olin luvannut myydessä.

Tämä oli rakas harrastus, uskokoon kuka mitä haluaa.

Lisäksi jouduin luopumaan 2v-6vuotiaista omista koiristani jotka olivat olleet pennusta asti.
Se oli vääryys, mutta välttämätön, jos halusin mielenrauhan.

Tyttökoirat sijoitettiin perheisiin, sijoitusehdolla, että yhdet pennut teetetään ja sitten se on heidän.

Koirat olivat arvokkaita kumminkin ilmaiseksi jaettavaksi, 800e-1000e.
Näistä sitten aikanaan tuli jokunen pentu, muutama jäi niin että sanoin nimellisen summan, jolla saa koiran omaksi, ei tarvinnut teettää pentuja.

Minulta siis odotettiin että koirien kanssa toimiminen loppuisi heti, mutta ei se käynyt mitenkään niin.

perjantai, 13. maaliskuuta 2009
Tässä vaiheessa lopetin koirien sijaiskotitoiminnan. Niinkuin kerroin, se oli toiminimellä ja kaksinkertainen kirjanpito.
Minulta vaadittiin kirjanpitoani luovuttamaan virkaihmisille, jotka eivät olleet poliiseja.

En antanut vaan vein sen poliisilaitokselle nähtäväksi ja jätin sinne. Toisekseen minulta vaadittiin luetteloa pennuista ja emoista v.2002 eteenpäin. Vielä osoitteet mihin pennut oli myyty.

En kylläkään missään tapauksessa antanut sellaista listaa, kirjanpidossani oli tarvittavat tiedot ja se riitti.

Sitäpaitsi en pitänyt listaa pennuista jotka olivat paperittomia ja omien muksujen pentuja.

Rekisteröidyt pennut ja emot löytyivät taas kennelliitosta.

Virkaihmisten puolelta kun vaitiolovelvollisuus ei pätenyt, olisinko antanut osoitteet joihin pennut olivat menneet. Siinä olisi lisää maineen mustaamista, kun heillekkin olisi soiteltu millainen olin.

Jos näitä asioita kertoo ihminen jolla on jonkinlainen asema, voiko olla sitä uskomatta.

Pidin pääni ja sain siitäkin tuomion. En muista millä nimellä se oli, mutta asia oli tämä.

Muiltakaan kasvattajilta ei tälläistä listaa kukaan vaadi, en nähnyt siinä mitään ideaa, kun kirjanpito kertoi kaiken.

Harmittaahan se kun sitä ei saa nähdä.
Sitten alkoi minun puoleltani kipeä kokemus, hain kodit omille terveille, pienestä asti kasvattamilleni koirille. Niillä jotka asuivat maalla ja olivat täysin terveitä.

En pakosta vaan mahdottomuudesta kasvattaa enää mitään. Kotien löytyminen aikuisille oli työläämpää joten lopettaminen ei käynyt yks kaks.

Sitä oletettiin minulta, mutta se oli mahdotonta. Minulla oli myös koiria sijoituksessa, niillä teetettiin yhdet pennut että he saivat näin emon itselleen.

Koirien sijoitustoiminta on ihan normaalia kasvattajilla, joilla ei ole tilaa hyvälle jälkeläiselle.
Mikä tahansa toiminta, joka pitää lopettaa, ei käy käden kääntessä, Tarvitsin aikaa, koska osa koirista odotti pentuja ja joitain oli alle luovutusiän.

Mutta olin prosessin aloittanut ja kyllä täytyy myöntää että itkin siinä tilanteessa kun omistani luovuin. -90luvun alusta asti olin ollut koirien kanssa, nyt se lopetettiin näin.

Vielä ei koko tarina ole tässä, ikävää jatkoa vielä tulee.

perjantai, 13. maaliskuuta 2009
Pyydän anteeksi viimeisiä lauseitani. Tiedän että minin olisi pitänyt viedä pentu suoraan eläinlääkärille. Se olisi ollut suurempaa huolenpitoa.

Luotto omaan kykyyni hoitaa pentua oli päällimmäisenä, sitten kun "onnistuin " siinä, olin vaan iloinen että pentu piristyi. Jos näin ei olisi käynyt, olisin mennyt oitis eläinlääkärille.

En näe mitään syytä, miksi en olisi käyttänyt eläinlääkäriä, minulla on hyvät suhteet eläinlääkäreihin.

En rääkännyt sitä pentua, hoidin. Menehtyminen on käynyt pennun nukkuessa.oli vaan levollisen näköinen, kuin nukkuisi, nukkuikin ikuista unta.

Minun itkuni, suruni, järkytykseni, suruni on tietty toissijainen, mutta todellinen.

Tämän tapauksen jälkeen liikkeelle lähtenyt huhumylly oli täynnä vääristelyjä, minua kohdeltiin kuin oikeutetusti kuin suurrikollista.
Jokainen sai sanoa minusta mitä vaan, ihan mitä vaan.kaikki negatiivinen oli tervetullutta palstoille.

Minut yhdistettiin vielä tiukemmin tähän valkealan naiseen.
Puhelin soi, tekstiviestejä lukemattomia, netissä kirjoiteltiin, ihan nimellä, kaiken tämän kestäminen on vaatinut erityistä vahvuutta ja turvauduin siihen että tahallani en ollut mitään tehnyt.

Soittelin eläinlääkäreille, niinkuin kerroinkin, etsin tietoa parvosta, sain siitä tietoa eläinlääkäreiltä.

Minun koiran kasvattajana olisi pitänyt tästä tietää jo, vaikka ongelmaa ei ollutkaan. Mutta uskokaa, eläinlääkäritkään eivät kaikki tiedä.

En puolustele itseäni sillä ettenkö olisi määrätyllä tavalla syyllinen, mutta yritän kertoa molemmat puolet.

On kai minulla nyt oikeus kertoa miltä minusta tuntui.
Siksikin että minut kuvattiin tunteettomaksi, paatuneeksi eläinrääkkääjäksi.

perjantai, 13. maaliskuuta 2009
Toinen pentu siellä kaukana, oli lopetettu eläinlääkärin toimesta. Hirveä yllätys, koska, totuuden nimessä, me soiteltiin joka päivä ja sain kuulla kuinka ihana se pentu on.Ei mitään soittoa huonokuntoisuudesta tai sairastumisesta.

Yksi soitto maanantai aamuna että pentu menee lopetettavaksi, koska on niin huonona. Minun tunteillani ei ole väliä, mutta siinä vaiheessa voin jo tosi huonosti itsekkin. Tottahan suru siitä pennusta oli minullakin ja kun olin itse kuin syyllinen, tuntui olevan elämän karastrofi.


Sieltä eläinlääkäri lähetti jo Eelaan sen pennun, epäillen parvoa, joten en sitten suotta tätä toista lähettänyt.Sama tautihan niissä on ollut.

Eli varmuudella sain tiedon tästä toisesta pennusta vasta myöhemmin kun tämä aiemepi oli kuollut.

Minua syytettiin siitä että tietäen olen myynyt sairaan pennun tälle pariskunnalle, jonka pentu meillä kuoli. Samoin sille toiselle. Että olen tiennyt niillä olevan parvon ja myynyt silti.

Pentutarkastuksessa parvosta ei näy merkkiäkään, sen todistaa kuka eläin lääkäri vaan.
Pentu saa terveen paperit ja saattaa olla sairastunut seuraavalla viikolla.

Virheen tein siinä etten samana päivänä vienyt eläinlääkäriin sitä pentua, joka tuli takaisin.
Mutta tosiasia on että parvoa ei voi nähdä etukäteen.Ei lääkärikään. Siinä on viruksen vaikeus.

Muistan kun ihmisten keskuudessa jylläsi se virus, en muista nimeä, ei niistä ihmisistä olisi voinut sanoa etukäteen että heissä on se virus, ennenkuin oireet ovat niin selkeät, että on jo sairaalakunnossa ja testit on otettu.

Parvoa on vaikea nähdä pennuissa, koska kantajina ne voivat olla ihan terveen oloisia, mutta joku stressi laukaisee sen ja sittenkin se saattaa mennä ohi vahvemmilla muutamalla oksentelulla ja ripuloinnilla. Paranee itsekseen kenenkään tietämättä, jos nestehukkaa ei ole.

Tästä asiasta, tästä pentukaupasta, jonka pentua en vienyt eläinlääkäriin ensin, vaan hoidin sitä ensin kotona, sain syytteen eläinrääkkäyksestä.
Että pentu olisi kitunut luonani ja kohdannut kivuliaan kuoleman.

Tämä on minun virheeni, vaikka se pentu todella piristyi nesteestä ja hedelmäsokerista, oli vielä seuraavana päivänä pirteä, kuin mikä tahansa pentu, oli vaan äkkinäisesti menehtynyt yöllä.

Ei ripulia, oksenatmista ollut missään näkyvissä.
Myöhemmin kysyessäni tätä lääkäriltä, hän juuri epäili sydän pysähdystä. Siksi, kun sillä on ollut parvotartunta ja vaikka selvisi, sydän ei niin pienellä rodulla ollut kestänyt.

Mitä minun selitykset auttoi ja kuka kuunteli. Ei kukaan, siitä saatiin vettä myllyyn ja jutut kiersi.

Vielä sanon että jos olisin tehnyt oikein, vienyt eläinlääkärille heti, hän olisi antanut nestettä ja ruokavalion ja kotiin.
Pentu olisi kuollut joka tapauksessa.

Mutta eläinrääkkäys. En ollut ansainnut tätä.

torstai, 12. maaliskuuta 2009
maaliskuussa -2003 sain eräältä kasvattajalta pyynön, voisinko myydä hänen pentueensa.puhelu ei tullut kasvattajalta itseltään vaan ystävättäreltä, koska kasvattaja halusi pitää maineensa puhtaana.

Olin kotona lasten kanssa ja se oli minulle taas piristystä. Otin pennut jotka olivat aivan ihania, pirteitä ja leikkisiä. Laitoin samantien ilmoituksen, omalla nimelläni tietenkin ja ensimmäinen lähti samana päivänä.

Seuraavana loput kaksi.

Toinen meni kauemmas ja hän soitti joka päivä kuinka heillä meni pennun kanssa.
Mutta tämä lähemmäs mennyt tuli takaisin jo seuraavana päivänä, koska voi huonosti.

Vaikka meillä oli iloinen ja pirteä, siellä ei alkanutkaan syömään nukkui vaan ja oli surkea.

Tässä minun virheeni sitten rehellisesti.
Otin koiran takaisin hoitaakseni kuntoon.Vakuutan että en tiennyt pennussa olevan mitään, muuten olisin sen vienyt heti lääkäriin.

Luulin stressin olevan syy ja nestepuutoksen, koska ei siellä ollut juonut mitään.
Annoin vettä, jossa oli hedelmäsokeria, ihan vähän väliä, pieninä annoksian.

Pian pentu virkistyikin ja tuli itse vesikipolle ja alkoi toipumaan.Seuraava yö meni hienosti ja aamula oli vastassa iloinen pentu.
ajattelin pitää vielä paripäivää, että vahvistuisi, mutta seuraavana yönä pentu oli kuollut.

Se oli mielettömän järkytyksen aamu, ei sitä osaa enempää kuvaillakkaan.
mihin pentu kuoli, ei ollut aavistustakaan.Lääkäri neuvoi lähettämään sen Eläinlääketieteelliseen tutkittavaksi ja kun oli lauantai, se oli pakastettava.

Omistajat kävivät katsomassa, näytin heille pennun ja kerroin mitä aion tehdä.Maksoin rahan takaisin ja lupasin heille kertoa tuloksen.

Mutta maanantai aamuna sain kuulla ikäviä uutisia toisesta pennusta.

keskiviikko, 11. maaliskuuta 2009
10.3 kirjoittamani vuosiluku oli väärä, se on 2002.

tiistai, 10. maaliskuuta 2009
Varmasti jokainen on kuullut mitä uskomattomia juttuja siitä, miten toisen olon saa työmaalla sietämättömäksi.
Samoin miten toisen aikaansaannokset voidaan pilata, tarkoituksella, että jatkaminen on mahdotonta.

Olette kuulleet juttuja, kuinka jossain asemassa olevasta ihmisestä lasketaan ilkeä juoru liikkeelle,. Vaikka se ei ole tottakaan, maine on mennyt.Sitä ei kukaan korjaa.

On oikeudenkäyntejä, joissa syytön saa tuomion. Aikanaan kun asia otetaan uudelleen käsittelyyn, syytön pääsee vapaaksi, mutta ei puhtain paperein ihmisten silmissä.

On tiedossa kuinka joku eläinvihaaja heittelee myrkkyleivän,-lihan-ja makkaranpaloja ihmisten tonteille, jotta saa pois päiviltä koiran tai kissan.

Jos on kerätty iso porukka jotain ihmistä vastaan valheellisilla syytöksillä, jotka tavallaan viattomat ihmiset uskoo ja jatkaa levittämistä, he saavat valtavasti pahaa aikaiseksi.

Mutta ei samaa jaksa jauhaa kauan ellei ilmaannu mitään uutta. Silloin on keksittävä jotain raskauttavampaa, millä varmasti saadaan porukka uudelleen innostumaan ja osallistumaan lopulliseen häpäisyyn.
Kun viranomaiset ei auta, niinkuin kirjoitettiin, ei kennelliitto auta, kun mitään ei ole tapahtunut, silloin joku kiehuu raivosta, joku joka on vannonut lopettavansa toiminnan, eli minun olemattoman koiranpennun myynnin.

En ollut enää uhka, vaan pakkomielle. Mikä olisi nyt mehukkaampaa kuin saada tarttuva tauti kotiini.

tiistai, 10. maaliskuuta 2009
Syksy 2001. Otin oman pentueeni lisäksi yhden kasvattajan pentueen, kun hän toivoi että samalla ilmoituksella menisi hänenkin pennut.

Ei minulla ollut mitään syytä kieltäytyä, sain siitä pienen palkkion.Se oli meidän isossa porukassa tarpeellinen lisä, koska omista pennuista saama tulo meni yhdelle lapsistamme ja paperittomista ei kovin paljoa netonnut. En tietenkään heiltä, lapsiltani , mitään siitä ottanut.

Pentuja tuotiin kolme, kahden rodun risteytyksiä. Ihan inhimillinen vahinko tapahtunut, mutta muut kasvattajat eivät saaneet tietää.
Vaitiolovelvollisuus päti minuunkin, tärkeintä oli että ne sai hyvät kodit.

Kaksi pentua oli vilkkaita , vaan yksi oli vaisu. Ajattelin että vierasti, jotkut ovat herkempiä.
Kaikki muut lähtivät uusiin koteihin, tämä yksi jäi meille.

Sitten tulikin pentuun ripuli ja vein eläinlääkäriin. Siellä annettiin nestettä ja otettiin näyte, jonka tuloksen soittivat seuraavana päivänä, se oli parvo-ripuli.

Pentu kuitenkin selvisi ja kukaan muu ei sairastunut.
Otin perheisiin yhteyttä ja kerroin tästä pennusta, lääkärin mukaan kaksiviikkoa oli se raja, jos siihen mennessä ei mitään tapahtuisi, vaara olisi ohi.

Parin viikon jälkeen tämä viimeinenkin pentu oli valmis uuteen kotiin, ensimmäisen rokotuksen saaneena.

Minun ensimmäinen konkreettinen kokemus parvosta, josta en tiennyt mitään, kun ei ole aiemmin sellaista koirissani ollut.
Mutta aikaa kului seuraavan vuoden maaliskuuhun.Tässä välissä oli parit omat pennut, eikä mitään ongelmaa.

Olin periaatteessa unohtanut koko asian, silloin syksyllä varotoimenpiteenä oli käytettävä liuosta, joka poistaa viruksen.

Jatkan maaliskuun tapahtumia seuraavassa.

sunnuntai, 8. maaliskuuta 2009
Nyt on pyydettävä anteeksi kirjoitusvirheitäni, niitä on tosi paljon. Valitettavasti kirjoituspuoli on vaikeutunut , voi haitata myös asian sisältö.

Toivon että saatte selvää, arvailkaa yhdistelemällä, hävettää itseäni lukea tuota kirjoitusta.