sunnuntai, 29. kesäkuuta 2008 SIEMENISTÄ KUKKALOISTOON .Mulle se oli todellin ja mahdollisuksien rajoilla saavutettavissa. Pieniä ja hinteliä ovat, mutta niistä tulee hyviä ulkokukkia, kun ovat karaistuneet. Ihmettelen tänä päivänä miksi pidän päiväkirjaa, sellaista vielä, joka on kaikkien luettavissa. Minusta on luotu palstoilla "ei minun" kuva. Epäluotettava, hieman toisen omaisuuteen kajoava, myös aivan vääriä huhuja levitetty. Puutarhapalstalla. Lohdutukseksi itselleni on se että tiedän tarkalleen se kuvauksen pitävän paikkansa, joka nimimerkkini alla on esitelyssä. Pahan puhujat eivät oikeasti tiedä mitään, van uskovat mustamaalauksen huhuihin. Minkälaista täällä on kirjoittaa. En tunne enää täällä mitään erityistä iloa, edes onnistumisen iloa teidän edessänne, jotka olette lähteneet väärille urille. Teidän totuus ja oikea totuus on tosi kaukana toisistaan. Olen niin "ei pidetty", ettei minua koskevat ilmoituksetkaan joudu pannaan. Jos minä olisin kirjoittanut jostakin ihmisestä näin, se olisi taatusti poistettu. Nyt kun olen saanut näytettyä Nuulle että oikeasti tarkoitin omia pikku taimia, enkä ostettuja, helpottaa siltä osin. Porukalla voi yrittää latistaa innostustani, mutta se ei tule onnistumaan, eihän minun tekemiseni ole muista kiinni. Täällä olen yksinäinen, jonkun mielestä syystä, mutta asiatonta viestiä ei löydy, kaikki perustuu totuuteen.Helpompi kiertää, kuin ottaa kantaa. [riviä: 491kpl, [kt] sivu: |< << 32,33,34,35,36,37,38,39,40,41,42,43,44,45,46,47,48,49,50 >> >|] |
|