Siemenistä kukkaloistoon
On aika elämässä saada aikaiseksi jotain luonnollista ja kaunista.


Alku
lauantai, 23. helmikuuta 2008
Nyt on se vaihe, että vasta opettelen niin kuvausta, kuin tänne liittämistä.Molemmat onnistuvat toisella lailla esim.vuoden kuluttua.
Orvokeissahan ei paljon arvuuttelemista olekkaan.Jostain piti alkaa.Orvokkeja on niin erilaisia, nämä olivat passelisti käsillä.
Siemenpusseja siksi, koska tässä viimeisessä erässä oli erikoisen näköisiäkin kukkia.Ne erikoisemmat ovat vasta tulossa.
Eihän mulla kukkivia olekkaan, muutama orkidea.

Päiväkirjani on hyvä opettelupaikka, kuvaan ja katson miltä se näytää täällä.

Kuvia arvuutteluun
perjantai, 22. helmikuuta 2008
kuva




Lisää arvuuttelua
perjantai, 22. helmikuuta 2008
kuva




Kuvaryhmän viimeinen, tänään
perjantai, 22. helmikuuta 2008
kuva




Kevään odottelua
lauantai, 2. helmikuuta 2008
Siellä ovat siemenet kauniisti peitetty valkoisella peitteellä, lumella.Uusia laitan kun tulee siemenkirjeistä, on nyt sitä luppoaikaa, jota olen alkanut täyttelemään.
Uutta siemenluetteloa teen aakkosjärjestyksessä. En ole päässyt a-kirjainta edemmäs, en edes loppuun, kun samalla haalin tietoa siitä minkä kirjaan.
minulla sattui itämään muutamat siemenet, siitä kirjoitinkin aiemmin.Olen mielissäni siitä että niiden nimet alkaa a-kirjamella.
Omasta mielestäni olen pienellä aikavälillä oppinut tosi paljon, se riittää minulle.mulla on koko elämä aikaa opiskella mitä haluan.

Sain potkua eräältä Penttiläiseltä englannin opiskeluun, kun sitä en hallitse ollenkaan.
Kun minulla on oikeanlainen motiivikin, tulevaisuutta ajatellen, varmasti opin sen verran että pärjään sillä tietyissä ympyröissä.Vielä jos käy niin, että joudun myöhemmässä vaiheessa käyttämään englannin kieltä keskustelussa, harjaannun siinäkin.Tottakai haen tilanteita joissa pääsen käytännössä hyödyntämään oppimaani.

Minulla on yksi noista taimipurkeista isompi ruukku, jossa on aika paljon taimia.Harventaa pitää, mutta kun en halua hukkaankaan heittää, koulin niitä muihin purkkeihin.
Se pois heittäminen tulee sitten siinävaiheessa, jos alkaa olla oikein paljon niitä.
Nyt vielä on niin uutta että kokeilen jos kasvaisivat pikkupurkeissa.

Tänään tulin kaupungilta plantagenin kautta ja sieltä löytyi reppana orkidea.Kysyin paljonko tästä pyydetään. Neljä euroa oli oikea hinta, tämä oli alennuskorissa. Eurolla sain sen ja pika pikaa hoitoon se kotiin. En voi vastustaa noita raaskuja, aina pitää kokeilla ensin kaikkensa.Sitten jos se ei virkoa, onhan ainakin yritetty.
Tästä sitten opiskelemaan vaan ja jatkan kun kirjotuttaa.



Aika luopua orvokista.
perjantai, 25. tammikuuta 2008
Ei tarvitse enää pitää yhtä kukkaa esillä, kaikille jotka sen näkivät, tuli varmaan selville että olen todella ihastunut tähän orvokkiin.
Onhan niitä kauniita enemmänkin, miettimistä on, mikä seuraavaksi.
Ostin hyvältä kuvaajalta digikameran, erittäin hyvän. käytetyn.Aina parempi jos ammattikuvaaja on sillä tohtinut kuvia ottaa aikamoisen määrän ja hyväksi havainnut, se on paras takuu.
Sitäpaitsi pidän reiluista kauppamiehistä tai naisista.

Kun vaan saisin kuvata sillä.Mieheni vei tuonne harrastustupaansa mennessään, se on myös hyvä asia.Silloin hän on naisen kaupan hyväksynyt, epäilee välillä että minut saa ylipuhuttua ja jopa huijattua, kun olen sellainen sinisilmäinen. Onhan siitä nyt näyttöäkin kun kerroin jollain palstalla joutuneeni huijarin uhriksi. Silloin menetin 2000 suomen markkaa.

Mites nyt kamerasta pomppas huijareihin.Kuitenkin isäntä, joka on ollut kuvauksesta kiinnostunut nuoresta asti, tykästyi siihen, se on vielä niin monipuolinenkin.
Nyt sitten on luvassa kuvia kukista. Tai siemenpusseista.

Kukka kukkia on vaan orkideoista ja joulutähdestä. Joulutähti tiputti melkein kaikki lehdet, yksi tais jäädä.Nyt tulee pikkuisia lehden alkuja, kun olen hoitanut sitäkin.
Hyasintit kasvaa rehotti niin että varret vaan poikki.Eikös ruvennut pukkaamaan uutta lisää.Kuma kun ne kasvaa joiden ei tarvis, mutta kun odotan nupun aukeamista orkidealta, ei millään.

Minä se sitten pistin kylmään melkein kaiken. Mitähän se vaikuttaa mun kukkaloistoon. Sen verran kylvin että jos joku menee pieleen, ei harmita, mutta tosiaankaan montaa en halua hukata.

Kertokaapa omia kokemuksia vuosien varrelta, oletteko kylväneet vääriä siemeniä lumen alle ja mitä on tapahtunut.Jään odottelemaan, josko joku kirjoittelis kommentteja.

Siemenistä vielä.
torstai, 3. tammikuuta 2008
kuva


Laitoin vähän listaa, luettavaksi ja omaksi ilokseni.On niissä virheitä, kloron puolella mulla on korjaukset, laitan ne ihan viimeiseen luettelooni,kun teen laji ja heimolistan.
Mitäs tykkäätte orvokista?
Ihanan oranssi.
Optimisti olen ja tipun monasti korkealta.Eikä ole edes kunnollista kankkua minkä päälle pyllähtäisin.
Mutta nousen ylös.Aina.Kyllä mä rakastan tätä siemn kasvatusta ja teistä kaikista olen niin iloinen.Olen kaikille kuuntelijoilleni kehunut kuinka yhteneväistä porukkaa täällä on.Moni on sairas, ei paljon valituksia kuulu.Iloinen nauru kuuluu meille asti.

Muistakaa,että kun on se kipein päivä, se pitäisi,jos jaksaa kirjoittaa tänne penttiin.Mahoton tukijoukko ympäröi sinut lämmöllä ja myötätunnolla.Ollaan kaikki sinun tukenasi henkisesti.Eiköhän auta sairastamiseen.

Uskoisin että toimisi myös minun kohdallani jos se kaikkein kipein päivä tulisi, eikä lohdun sanaa mistään. Toivon niin kuitenkin ja luotan.
Just sitävarten ystävät ovat.
Nyt on taas liian vähän tunteja ollut, vieläon juotava yökahvitja luettava jotain.

Siemeniä.
torstai, 3. tammikuuta 2008


Ensimmäinen rankula.
torstai, 3. tammikuuta 2008
Mikähän tämä on?Ei nimestä tietoakaan.Tämä on yksi pelastamistani kukista silloin kun hehkutin että halvalla sain.
Toisessa kuvassa on pari Mehikasvia, tiedättekö nimet kuvan perusteella.Oikeanpuoleinen alkoi tehdä nuppuja.Kukat taitavat olla valkoisia.Kuka tietää nimen, laitatko tieteellisen nimen myös.Etu sivulle pitäis ilmaantua mun ihastus, lempiorvokkini, joka sai kunnian olla vuoden -08 ensimmäinen kylvö.

Lempi orvokkini, vuoden 2008 ensimmäinen kylvö.
torstai, 3. tammikuuta 2008
kuva




Kaipaa selitystä.
torstai, 3. tammikuuta 2008



[riviä: 491kpl, [kt] sivu: |<  << 37,38,39,40,41,42,43,44,45,46,47,48,49,50 >>   >|]
Tähdikki
Lukeminen, kirjoittelu, musiikki
Vaikka läpi harmaan kiven
Lähetä viesti
Perusteellinen, teen sitten mitä tahansa.Kaivan totuuden esiin maksoi mitä maksoi.Aitoutta ja luonnollisuutta kaipaan eniten.Arvostan suuresti kaikkia joiden kanssa teen yhteistyötä tai olen muuten tekemisessä.Olen sitä mieltä että sydämmestään antava saa monin verroin joskus takaisin päin, tavalla tai toisella.Itseensä päin vetävä löytää sen vielä edestään.
 
Arkisto:
2010
11 (26 kpl)
10 (12 kpl)
9 (9 kpl)
8 (11 kpl)
7 (11 kpl)
6 (10 kpl)
5 (8 kpl)
4 (4 kpl)
3 (5 kpl)
2 (7 kpl)
1 (10 kpl)

2009
12 (8 kpl)
11 (12 kpl)
10 (16 kpl)
9 (9 kpl)
8 (14 kpl)
7 (5 kpl)
6 (17 kpl)
5 (14 kpl)
4 (16 kpl)
3 (24 kpl)
2 (23 kpl)
1 (14 kpl)

2008
12 (27 kpl)
11 (6 kpl)
10 (18 kpl)
9 (37 kpl)
8 (36 kpl)
7 (1 kpl)
6 (26 kpl)
5 (9 kpl)
4 (2 kpl)
3 (13 kpl)
2 (5 kpl)
1 (11 kpl)

2007
12 (14 kpl)
11 (1 kpl)

Linkit:
02