Siemenistä kukkaloistoon
On aika elämässä saada aikaiseksi jotain luonnollista ja kaunista.



keskiviikko, 22. syyskuuta 2010
kuva


Nyt on lähtenyt hyvin alkuun taimien laitto uuteen paikkaan. Pienempiä taimia vielä riittää, sitten on kiva kun saa viedä jo isompia.

Ajatuksia on kaikenlaisia ja ajattelin pitää tämän ei kaupallisena harrastuksena. Voin kasvattaa taimia omaksi ilokseni.

Kerron tässäkin että minulla ei ole minkäänlaista yhteistyötä Kuivannon Jannen kanssa, vaikka sitä niin totena kerrotaan.

Minä harrastan omaksi ilokseni, hän pitää myymälää. En voi ymmärtää miksi pitää levittää sellaista tietoa minkä tietää olevan valetta tai vailla minkäänlaista yhdistävää tekijää.

On se kova paikka kun haluaisi tietää, eikä kuitenkaan. Jotainhan siihen isoon alueeseen on tultava, mutta mitä??

Siinäpä pulma. Mutta minä vaan istuttelen taimiani. Eikä kuivuus haittaa. Nyt on sitten kokeiltu kuivan ajan istutus ja nyt kostean.

Mutta taimet vaan voi hyvin. Asterit kukkii niin kauniisti, että en siirrä niitä mihinkään.


perjantai, 17. syyskuuta 2010
kuva


On ollut vaikeuksia pitää tälläinen hieno asia vaan omana tietona pariviikkoa. Olen saanut vuokratilaa taimilleni tästä kävelymatkan päästä.

2005 neliön tontti. Aivan upeata. Siksi eilen kuvasin vielä galleriaani viimeisen kuvan taimien synnyinsijoilta.
Uusi lehti kääntyi, mutta menossa ollaan edelleenkin kohti kukkaloistoa. Vain minun päässäni on kuva siitä kukkaloistosta, mitä olen tarkoittanut.

Se alkaa ilmeisesti ensi keväästä ja jatkuu syksyyn. Mutta sitten se pitäis siitä jatkua.

Vaihdan päikkärin nimeä kun saan sen alkuun ja näyttää siltä, että se myös pysyy.

Kiva kun alku on täällä "kirjoissa ja kansissa"


Itse en paikkaa vuokrannut, vaan yrittäjä-kaksikko, joista toinen on oma poika.Minä sain ulkotilaa harrastukseen, vähän kuin siivellä.

Mutta noin paljon. Alue on laitettu viimisen päälle kuntoon. Siinä on sorapohja ja minä laitan mullan vaan suodatinkankaan päälle. En sotke sorapintaa.

Saan pitkän kasteluletkun, joten kastelu ei ole ongelma. Sinne voi ajaa autolla, jos on tarvis.

Jos pitää vaikkapa viikonloppuna jonkunlaisia puutarhapäiviä, parkkitilaa on.

Ensi kesäksi on ainakin yksi paikka lisää, jos on tarvetta.


keskiviikko, 15. syyskuuta 2010
kuva


Mistähän kuulin lämpöaallosta, vettä täällä ainakin sataa. Olis vielä istutettavaa, osa jäi nyt ilman penkkiä. Ovat laatikossa tuolla sateessa.

Eivätpä ainakaan kuivu. Olikin yllätys että eivät mahdu samaan penkkiin. Vielä odottaa pari penkkiä perkausta, mutta jätän ne nyt oman onnensa nojaan joksikin aikaa.

Yksi pieni taimi vie tilaa nyt 2x2cm. Kohta se on 20x20cm. Penkissä monia satoja taimia, minkä kerron ja millä.



maanantai, 13. syyskuuta 2010
kuva


Tulikin uusi lämpöaalto, joka lisäsi kasvua taimipenkissä. Oikeastaan olen harventanut penkkejä koko tämän välin.
Jotkut kasvaa niin isoiksi, että pienemmät jää varjoon ja ne olikin paras siirtää isojen penkkiin kokonaan. Pienet on taas kasvaneet toisiinsa kiinni.

On täytynyt ideoida taimille enemmän tilaa. Sen teinkin jo, mutta ei onnistunut. Jos olen niinsanotusti pulassa taimimäärän suhteen, on ideoitava jotain. Sitten on päiväkirjalle uutta asiaa.

En voi vielä lopettaa aihetta Siemenistä kukkaloistoon, kun se ei yrityksistä huolimatta ole vielä sitä, mitä olin ajatellut.


maanantai, 13. syyskuuta 2010



torstai, 2. syyskuuta 2010
kuva


Sain taimihuoneeni siivottua, olen tosi helpottonut. Se oli oikeastaan ihan vielä niillä sijoillaan, mihin keväällä jäi.
Paperiroskaa tuli vaikka kuinka, ym.ym. roskaa. Nyt on joka laatikko järjestyksessä ja paperit myös. Miten voi edes mahtua huoneeseen niin paljon tavaraa ja roinaa.

No, mitä niitä enää miettimään. Tänään oli niin kylmää ulkona että kädet kylmeni tosi pian. Menin katselemaan taimiani, muuten vaan ja kauhistuin tosissani.

Siellä oli tapahtunut aikamoinen muutos, lähinnä sormustinkukkien osalta. Ovat äityneet kasvamaan jätti-isoiksi, joten ei muuta kuin ottamaan niitä penkkejä väljemmiksi.

Onneksi alkupääty penkistä on ihan vapaa, sinne aloin istuttamaan niitä isoja taimia. Otin sitten vielä kuvia isommista muistoksi. Tykkäsivät luujauhosta näköjään.

Huomenna on mentävä tekemään tilaa lisää, harventamaan. Ihan viimiset hetket ehkä istutella niitä uudestaan.
Luulin tosissaan että ei tarvitsisi enää tehdä siellä mitään.

Kävin tänään taimitarhalla ja ostn kolme mustikan taimea. 3,50e kpl. Vadelmat olis kiva vielä ostaa. En malta odottaa että omat kasvaa siihen mittaan, jotta tulee marjoja.

Kiva oli saada omista mansikan taimista ensimmäisiä marjoja tänä vuonna. Tomaattejakin on lisääntynyt, siinä ja siinä kerkeävätkö punastumaan enää.

Olisin lisännyt kuvia kuvagalleriaan, mutta välijohto on hävinnyt. Se on aina samassa paikassa kuin kamera. Nyt on siivousvimmassa varmaan hävinnyt, toivon mukaan väliaikaisesti.

Menen kerrankin ajoissa lukemaan, aina lupaan, mutta töllötin vie voiton ja istun myöhään yöhön katselemassa ohjelmia yksinään.

Kivaa yksinolo- aikaa on tuo lukeminenkin. On vaan hipsittävä aikaisemmin makkariin, ennenkuin toista osapuolta alkaa väsyttämään.

Siinä on oikea puutarhatonttu, hyvällä. Paljon kaunista on saanut aikaiseksi tuolla ulkona.
Eipä nojaile lapionvarteen.

Ei nyt enää harmita ne ruusujututkaan, alan kai itsekkin valmistautua talveen.


keskiviikko, 1. syyskuuta 2010
kuva


Tekemisen puutetta ei ole ollut. Olin vielä huolissani mitä teen kun taimet on viimisillä sijoillaan.

Eilen otin sisäkukat lämpimään. On jo yöllä niin kylmä. Kuulin tai luin jostain että lämmin aalto olis tulossa vielä.
Ihan kiva, mutta tuskin tarkoittaa yötä. Päivällä se tarpeen onkin. Sisällä on paperihommat rempallaan, kun kesällä olen vaan ulkona.

Kolmena päivänä perkasin huonettani ja nyt on joka glemmarikin katsottu omaan paikkaansa.

Toinen kauhistus on taimihuone. Sitä aloittelin eilen ja sain vasta pienen osan raivattua. Tänään haluan sen suht valmiiksi.

Ulkorakennuksen taimipurkki-varastossa on purkit ja kylvöastiat vaan laitettu sinne pöydälle ja pöydän alle, lattialle myös.

Ne pitää kaikki pestä nyt kun lämmintä vielä on. Sitten lajittelen jokaisen ruukun, purkin ja kylvöalusen että tiedän mistä minkäkin löydän.

Viili-ja florapurkin kanssa. Kun kylvän siemenet, on niitä kiva pesaista lämpimällä vedellä kylppärissä, kun ovat mullasta puhtaat.

Aion siis jatkaa siemenkylvöä, mutta ei lähellekkään sitä, mitä tänä talvena.
En kylväkkään suoraan penkkiin, koska multa on liian lannoitettu ja on sielä rikkiksiä tullut kankaan läpi ym.

Suodatin kankaan aion vaihtaa koko matkalta. Ajattelin isuttaa parinkymmenen sentin pajuista aidan tuon penkin taakse.
Saan suojan niiden kasvaessa taimille naapurin pellon pujoja vastaan, näkösuojan ja siihen voin istuttaa köynnöksiä penkin puolella.

Purkit voin vaikka upottaa multaan, ettei ole niin näkysällä.

Kyllä noissa penkeissäkin on siistimistä, ei puhettakaan luppoilusta. Vuoroin sisällä ja ulkona, ettei yhtä samaa koko ajan.




sunnuntai, 29. elokuuta 2010
kuva


Laitan tähän ruusujen nimet, jotka hain.

- ''Herttoniemi''
- ''Olkkala''
- ''Onni''
- ''Pohjolan Kuningatar''
- ''Lac Majeau''
- ''Caerulea''
- ''Schneekoppe''
- ''Marzipan''
- Torniolaaksonruusu Rosa cinnamomea ''Tornedal''
- Apteekkarinruusu ''Officinalis''
- ''Suzanne''
- ''Henry Hudson''
- ''Pappilan Neito''
- ''Hautasaari''
- ''Louise Odier''
- ''Tuscany''
- ''Belle de Crecy''
- ''Charles de Mills''
- ''Ruskela''
- ''F.J.Grootendorst''
- ''Salolaakso''
- ''Jenny Duval''
- ''Hippolyte''
- ''President de Seze''
- Karjalanruusu, Rosa acicularis
- ''Schnee-Eule''
- ''Blush Damask''
- ''Ruuhijärvi''
- ''Schneeberg''
- ''Dart''s Defender''
- ''Posliinikaunotar''
- ''Else''
- ''Totenvik''
- ''Papula''
- ''Juhannusmorsian''
- ''John Davis''
- ''Aurora''
- Viljaminkeltaruusu, Rosa x har.''Williams'' Double Yellow''
- ''Therese Bugnet''
Yksi nimi puuttuu.
.



lauantai, 28. elokuuta 2010
kuva


Ruusut on nyt sijoillaan. Hyvä niin. Mitä sitä sen enempää pohtimaan. Jos nyt en saanutkaan toteuttaa itseäni, ei se minun maailmaa kaada.

Mutta haluan antaa itselleni mahdollisuuden edelleenkin luoda jotain uutta. Saan palata siihen alkuinnostukseen, joka oli ruusuja suunnitellessa.

Pidän siitä tunteesta kun edessä on kuin tyhjä arkki, jossa ei ole piirtoakaan. Eikä aavistustakaan mitä siihen tulee. Tiukat rajat, vapaat kädet ja annan mielikuvituksen lentää.


Sellainen "olla vaan"-olo ei ole mun juttu. Mielenkiinnolla odotan sitä ahaa-elämystä, kun lamppu syttyy.





perjantai, 27. elokuuta 2010
kuva


Ruusutarinan loppu-osa.

8 ruusua on istuttamatta ja niille on jo paikka katsottuna. Isännällä on kullan arvoiset suunnitelmat, jossa on käytetty taiteellista silmää. Aikaa suunnitteluun, fyysistä voimaa ja uskon että lopputulos on hyvä.

Olin kaksi päivää tuolla lempipaikallani, sohvalla jonka saa ihan nukkuma-asentoon. Voin myöntää, että itkukin tuli, kun asiat eivät menneet niinkuin olin suunnitellut.

Kun sain kaiken ylimääräisen veden pois päästäni ajatukset selkeni.

Aloin ajattelemaan asian toista puolta. Tiedän miten tärkeä ihmisen mielelle on innostuminen jostain asiasta. Kun saa itse suunnitella ja toteuttaa. Niin ja on millä toteuttaa.

Perääntyessäni suunnitelmastani innostus ruusuista kanavoitui suurimmassa määrin mieheeni.
Hienoa kuunnella ja katsella sitä touhuamista.
Onnellisuus on molemmin puolinen. Hänellä kodin kaunistus myös ulkopuolelta on tärkeä asia ja ruusut ovat sitä, mitä hän halusi tontillemme.

Itse olen onnellinen kun olen saanut myötävaikuttaa siihen ja en ole yhtään harmissaan enää.

Loppu hyvin kaikki hyvin ruusutarinassa.



torstai, 26. elokuuta 2010
kuva


Jatkoa ruusutarinalle.

Minä olen omat suunnitelmat ruusujen osalta kirjoittanut täällä varmaan moneen kertaan.
Niin tein isännällekkin, kierrettiin tontti ja kerroin suunnitelmani.

Näytin kuinka monta ruusua tulisi siihen taimiprojekti-päätyyn. Myös halusin paskanmarjapensaan pois etupuolen kulmasta. Laittaisin siihen ruusun. Joka väli käytiin läpi ja hän vaikutti tyytyväiseltä. Halusin pitää sen omana alueena, kun ei muutakaan ole.

Kerroin myös että haluaisin ruusuja pitkälle sivulle, siihen kohtaan missä on avointa. Näkösuojaksi. Kuin myös että siirtäisin sinne sivulle korkeimpia perennoja,. Siinä mietittiin ja pähkäiltiin, ei ollut aivan samaa mieltä.

Hän haluaa siihen pensas-aidan. Ok, mitäs mulla siihe

Tuli seuraava päivä. Olin tietty väsynyt pitkästä matkasta, mutta kiva olo, kun ruusut viimein olivat kotona.
Isäntä otti ruusut autosta ja kun oli hänellä joku asia keskeneräinen, niistä alettiin keskustelemaan vasta illalla.

Ensimmäinen shokki oli, kun hän innostuksissaan laajensi omaa projektiaan Ruusuja menikin 25 kpl.
Samalla kertoi että hänestä sopisi kaksi -kolme ruusua toiseen paikkaan ja vielä takapäätyyn muutama.

Siinä vaiheessa ymmärsin että meidän kiertely oli ollut aivan turhaa.

Eilen olin tosi kipeä ja kipeänä vähän herkkäkin. Mutta ruusukeskustelu jatkui. Hän oli niin innoissaan niitä ruusuista, ettei suorastaan mennyt yli oma innostukseni.

Katsoin hänelle listaan värit, jotta tietää suunnitella sen mukaan. Samalla hän pyysi että katsoisin itselleni mieleiset ensin, kaksi ruusua.

Paskanmarjapensaan paikalle ja yksi ruusu tuohon taimipenkin ensimmäiseen väliin.
Mitäs siihen voi sanoa.

Oli muutenkin kurja olo ja jokaiseen piti katsoa värit ja halusin vaan pitkäkseni. Kyllä hänestä tuntui kurjalta sitä pyytää ja minä kyllä itse tarjouduin.

Istutus ei olisi onnistunut ilman värien luetteloa.

Kerroin että en laitakkaan niitä ruusuja sinne, että olen muuttanut suunnitelmaa.

Siinä vaiheessa olikin muutettava suunnitelmaa. jatkan vielä huomenna tätä.

Jos joku haluisi kommentoida tähän astista, olis kiva jos vasta sitten kun tarinani on kerrottu loppuun.


Hän oli ihastunut ruusujen määrään ja tekikin uuden suunnitelman




[riviä: 491kpl, [kt] sivu: |<  << 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 >>   >|]
Tähdikki
Lukeminen, kirjoittelu, musiikki
Vaikka läpi harmaan kiven
Lähetä viesti
Perusteellinen, teen sitten mitä tahansa.Kaivan totuuden esiin maksoi mitä maksoi.Aitoutta ja luonnollisuutta kaipaan eniten.Arvostan suuresti kaikkia joiden kanssa teen yhteistyötä tai olen muuten tekemisessä.Olen sitä mieltä että sydämmestään antava saa monin verroin joskus takaisin päin, tavalla tai toisella.Itseensä päin vetävä löytää sen vielä edestään.
 
Arkisto:
2010
11 (26 kpl)
10 (12 kpl)
9 (9 kpl)
8 (11 kpl)
7 (11 kpl)
6 (10 kpl)
5 (8 kpl)
4 (4 kpl)
3 (5 kpl)
2 (7 kpl)
1 (10 kpl)

2009
12 (8 kpl)
11 (12 kpl)
10 (16 kpl)
9 (9 kpl)
8 (14 kpl)
7 (5 kpl)
6 (17 kpl)
5 (14 kpl)
4 (16 kpl)
3 (24 kpl)
2 (23 kpl)
1 (14 kpl)

2008
12 (27 kpl)
11 (6 kpl)
10 (18 kpl)
9 (37 kpl)
8 (36 kpl)
7 (1 kpl)
6 (26 kpl)
5 (9 kpl)
4 (2 kpl)
3 (13 kpl)
2 (5 kpl)
1 (11 kpl)

2007
12 (14 kpl)
11 (1 kpl)

Linkit:
02