lauantai, 28. kesäkuuta 2008 Tässä minun rippuseni nähtäväksi.Ensimmäiset on pelkästään orvokkeja, erilaisia. Heti kastelin kuvauksen jälkeen, olin siirtänyt nämä toisesta päädystä nyt omaan paikkaansa.Sinne ei nyt liika aurinko paista, eikä tarvitse olla vesisateessa yötä päivää. Tässä on vata rippunen taimistani, paljon koulimatta on vielä.Mutta kaikki melkein iti, vaikka olivat talven ulkona, lunta ja vettä vuorotellen.On hinteliä vielä, mutta kyllä ne siitä. Aavistus väriä on jo näkyvissä. lauantai, 28. kesäkuuta 2008 Kun nopeasti kirjoitan, kerkeän tämän päivän tapahtumat kirjata. Ei kummempaa, kuin juossut olen joka paikassa, enkä saanut aikaiseksi oikein mitään.Mutta huomenna on tilaisuus, johon toivon tulevan sellaisten lasten vanhempia, jotka haluaisivat ilmoittaa lapsensa puutarha kerhoon. torstai, 26. kesäkuuta 2008 Tänään sain uuden paikan koulituille purkeilleni.Mieheni teki aivan ihanan siistin paikan ulkorakennuksen taakse. Sinne vei monta kärryllistä purkkeja, ensin orvokit. Kuvasin ne ensin, sitten loput, kun olin tuonut ne paikalleen.Kasvarissa on myös koulittuja ja kuvattuja. Yritän saada ne tänne lähipäivinä. Huomenna kuvaan vielä koskemattomat taimet, jotka pikaisesti pitäisi saada purkkeihinsa. Pieniä ovat vielä, mutta tuo uusi paikka suojelee paahteelta ja ovat sateelta suojassa. Lannoitevedellä kastelin päivän päätteeksi. Ihme että on kukkia, vaikka ovat niin pieniä. Se oli ihme. Tässä tämän päivän tapahtumia.
Orvokkeja
tiistai, 24. kesäkuuta 2008 Kyllä nyt taitaa tulla orvokkikiintiö täys. Olen koulinut orvokkien taimia jo lähes sata, kaiki hyvinvoipia ja tanakoita taimia. Tuolla koulimis paikalla odottaa vielä ainakin toinen sata erilaisia orvokkeja. Vaikka paljon olen näitä taimia multiin yksitellen laittanut, tuolla kaukana vasta häämöttää loppu. Jos olis 2 päivää aikaa tehdä vain tätä, niin ehkä saisin niitä vähemmäks. Tämä ei ole missään tapauksessa valitus, vaan ylpeyden aihe. Oikeanlaisen, johon sisältyy mieletön onnistumisen ilo. Jossain vaiheessa pelkäsin ettei mikään idä, pettymys olisi ollut melkoinen. Mutta tällä kasvaa rehottaa sellainen taimimäärä, kuin parhaalla taimitarhalla ainakin. Noista on otettava kuvia muistoksi, nimittäin toista täläistä kesää ei tule. Minun taimeni kasvavat siististi taimikasvatuslaatikoissa, yksi kerrallaan. En saa tästä minkäänlaista jatkumon kipinää, taimikasvatus kyllä jäi päälle.
Yöjuttuja
perjantai, 20. kesäkuuta 2008 Juhannusjuhlan tulosta huolimatta on asioita joita ei voi jättää väliin. Se on tämä taimien yksiöön muuttaminen. Asukkaita riittää, mutta on kyllä huoneistoja vapaanakin. Yhtään maitopurkkia ei olla vähään aikaan poltettu, ovat varalla, jos ostopurkkeihin ei enää rahat riitä. Taimimultaa pitäisi saada isoissa säkeissä, kyllä sitä menee. Kiire kuitenkin on, kun kaikki huutaa yhtäaikaa kiirettään. Tähän hommaan en apua saa, kun en huoli. Itse haluan sen tehdä, eipä tarvi muiden ottaa huolia jos joku ei kasva. Kuvia en ole saanut tänne kun sataa niin useasti. Haluan kuvata alkuillasta, saan parhaimmat kuvat siinä valossa. Minulla on pari suklaacosmoksen alkua.Pitkään ne oli vaan purkeissaan, niinkuin ei henki olisi pihissyt ollenkaan. Ystävälleni lähetin kaksi niistä ja hänellä ei alkanut kasvamaan. Minulla viimein alkoi näkyä aivan pienet alut, taas olin mielissäni kärsivällisyydestäni. Vettä ja aurinkoa, niin niistä on tulleet jo kivan kokoisia. Kun ystäväni jäi ilman, lähetän hänelle toisen purkin postissa. Kun hyvin pakkaa, niin kyllä luulis postin hyvin vievän perille. Näin saamme yhdessä kasvatella siskoksia.Voihan ne tietysti olla veljeksiäkin. Odotan joka päivä orkideani nuppujen aukeamista. Pyöristyy vaan, kohta vainkin alkaa pikkuhiljaa raottumaan. Uusi on tulossa, ihan erilainen kuin muut.Nyt on viisi eri lajiketta, kohta on kuusi. Nekin voisin viedä ulos sopivana päivänä. Valoa niillä on tarpeeksi sisällä, loisteputket, punasta ja sinistä sävyä, sekä päivänvalo ikkunasta. Tässähän tätä yöjuttua tulikin jo muutama rivi.Harmittaa, kun jää niin vähän aikaa kirjoituksille, koko päivä livahtaa muissa merkeissä. Uusi päivä alkoi juuri, harmi kun on muutama tunti kulutettava nukkuessa. maanantai, 16. kesäkuuta 2008 Kyllähän minulle jäähy hyvää tekeekin. Kiitosta vaan. Mutta että vähän luonne laantuisi, on siellä toisellakin puolella pidettävä matalampaa profiilia toisten tuomitsemiseksi. Kuka yksäriini viestin laittoi, en lue sitä. Niin että jos vastausta odotat, turha vaiva. Viestissäni lukee nmimerkkisi lisäksi vastaus kysymykseesi. En pyytänyt sitä yksärillä, joten se siitä. Tämä koko episodi oli oiva huomautus että olen ihan liikaa jättänyt "synnyinsijani", mutta en kuitenkaan sen enenmpää ole muuallakaan ollut. Tasapuolisesti. Ei ole ollut oikein enempiä kerrottaia kuin että siemenet itää. Kerron vielä täälläkin, kun tänäänkin löysin sellaisesta isommasta kasvarin muovikannesta tehdystä taimilaatikosta (reijät on pohjassa, vaikka on uusi), niin, siellä oli tänään kaksi taimen alkua. En sitäkään hylännyt, kastelin ja annoin olla auringossa. En siltikään ole luovuttanut, vaikka taimimulta on ollut viikonloppuna loppunut.Niistä ns.itämättömistä purkeista ja laatikoista olisi apu irronnut, mutta en raatsinut heitää hukkaan niihinkään kylvettyjä siemeniä. Sieltä aion nypätä ne pikkutaimet omiin purkkeihin juurtumaan. On miettimistä miten tekisi parhaiten noiden kaikien kanssa, kun jokainen huutaa sitä omaa purkkiaan. Tänään tuli kaunis lila kukka, no 409. En ole vielä katsonut mikä se on. ¤ kukkasta, erilaista ja pitkän huiskeat kaksi tainta joissa on nuput ja samoten kaksi tainta keltaisten kukkien alkua. Aion vaan katsella isoimpia pois sieltä siementen keskeltä ja juurruttaa omiin oloihinsa. Taimet jotka hain taimitarhalta, ovat valtavan kokoisia. Amppelivaulat ja lumihiutaleet leviävät ja rönsyilevät huippu-upeina, akileijat ovat kauniit, korkeat myös jo,tummavioletti kukka. Ahkeraliisoissa on suloiset kerrotut punaiset kukat niitä on myös valkoisena ja v.punaisena. Lobelioita olen saanut ruukkuihin ahkeraliisojen ja lumihiutaleiden kanssa, niissä ei ole vielä kukkaa.Ne oli pienenmpiä hakiessa.Voi tietysti olla jo kukkakin, en ole viikonloppuna enkä tänään käynyt katsomassa. Verenpisaroita oli paljon, vaik ei niin paljon kuin ahkeraliisoja.Niitä oli 40 kpl. Verenpisaroita oli 4 väriä. Yksi oli amppelissa, isompana. Saippoa oli muutama, yksi nyt kyllä unohtui. Mutta juurakoita oli lisäksi. Voi kuinka pienet minun taimet onkaan, silti kukka jo latvassa. Tässä omiks iloiks ainakin oli tätä kukkatarinaa. maanantai, 16. kesäkuuta 2008 Bannattu 72:si tunniksi. Voi ei, miten kestän!!!!! Päiväkirjaa se ei kuitenkaan estä kirjoittamasta, joten täällä voin toteuttaa itseäni ja odotella, koska "aresti" loppuu. Vaan hassua kun kysyn oikeuksiani, saan porttikiellon. Helpoin tapa päästä kiusalisesta kirjoittajasta hetkeksi. Mietin miten itse päsen kiusattuna yksityisviesti puolella hänestä eroon.En kyllä lue niitä viestejä, koska mitään salaisuuksia ei ole, hän voisi kirjoittaa ne täällä kaikkien nähtäväksi. Olen luvankin antanut. Mitkä oikeudet minulla on kun häiritään yksityisviesteillä? Sitä en saa koskaan tietää. Mutta kukkien luona unohtuu paljon negatiivista. Nyt on taas ilmaantunut nuppuja, joten joka päivä uus yllätys.
Kukka.
sunnuntai, 8. kesäkuuta 2008 Ensimmäinen kukka on ilmaantunut. 6.6 nuppu aukesi. Muut seuraavat perässä.Yksi toisensa jälkeen.Taimitarha talooni on kertynyt koulittuja purkkeja aikamoinen määrä, mutta vielä on kotityötä ihan tarpeeksi. Nyt ne kasvaa huristaa silmissä, aurinko on antanut lämpöhoitoa ihan liiaksi asti. Kuvasarjaa alan kuvaamaan sitä mukaa kun niitä lisääntyy.
Kukkii sentään jotain.
sunnuntai, 1. kesäkuuta 2008 Kodinkukista tuodut akileijat kukkii ja kärhöissä oli yksi ihan kokonainen kukka.Verenpisarat kukkii myös ja tietysti ne Ahkeraliisat. Myös lumihiutale Saippo. Kerrotut Lobeliar eivät kuki ihan vielä, mutta ei aikaakaan kun ne on kukassa. Kyllä ne kukat kaiken kaikkiaan voivat hyvin. Silti olen harmissani, jos joku teistä saa huonon taimen. Koulin ahkerasti omia taimia ja kohta nekin ovat kukassa.Sen kuvaan ekana, kun oma kukkii. Kyllä on pakko jostain luopua, nyt esim harvennustöissä jonkun verran. Yhdessä spotissa taitaa olla sataviisikymmentä tainta, julmasti tulee uusia taimia omaan purkkiinsa. ämä vuosi opetti paljon ja olen mielissäni, että kuitenkin kukkia tulee. Arvosanan yhdestä kymppiin antaisin itselleni vaikkapa 7,5.Voin nostaa numeroa, jos pelastuu vielä enemän. [riviä: 191kpl, [kt] sivu: |< << 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,20 >> >|] |
|