Siemenistä kukkaloistoon
On aika elämässä saada aikaiseksi jotain luonnollista ja kaunista.



torstai, 11. syyskuuta 2008
Tässä osa perennoista, joita kylvän.Teen luettelon valmiiksi, ei sitten kulje jälkijunassa.
Tässä järjestyksessä istutan ja vien ulos.

Nämä pionit laitoin jo nyt.
-Paeonia japonica Pioni
- paeonia lactiflora var. trichocarpa, kiinanpioni
Sitten perennat
- Aconitum orientale Ukonhattu
- Aconitum septentrionale
- Aconitum volubile Isoköynnösukonhattu


tiistai, 9. syyskuuta 2008
Kirjoitan suht tasapuolisesti molempiin päiväkirjoihin,fyllin puolelle ja tänne.
Ero on vain siinä, että tällä puolella en osallistu keskusteluihin, kirjoitan vain tätä päiväkirjaani.

Hyvä näin. Mutta tännekkin listaan jo valmiiksi tulevat kylvöt, niillä on sitten oma järjestyksensä, miten kylvän. Merkitsen nimikyltit valmiksi ja siemenpussit järjestykseen.

Siinä vaiheessa vasta lasken siemenet kun kylvän ja merkkaan kylvetyn kohdalle, miten monta siementä laitoin.

Aion seurata kuinka monta kylvetyistä itää. Kun laitan purkkiin vain 2-4 siementä, on kaikki helpompaa, vaikka purkkien määrä lisääntyykin.

Vihkooni jätän muistiinpanotilat jokaiselle, on niiden kasvua kiva seurata.
Kyllä ainakin joku itää.
Seuraavaksi kirjaan tänne perennoja.

Tämän syksyn taimisato on huima. Perkasin vielä viimeistä penkin puolikasta ja satoja taimia otin ylös, laitan penkkiin lisää multaa ja istutan väjemmin.

Pakostakin on vielä uusi penkki tehtävä, ei riitä tilaa.
Kumpa sais aurinkoa vielä.


maanantai, 8. syyskuuta 2008
Unohtui listalta mainita toinenkin kasvi, jota ei viedä pakkaseen.Nimittäin
Phellodendron chinense Korkkipuu.

Laitan vielä uutta listaa, mitä kylvän lisäksi, täällä sitten tarkkailen aikanaan, mikä taimelle ensin nousee.
Sopivasti alta pois, kunnes alkaa perennojen kylvö, siinä saa vapaa-ajat kykkiä.

Mitäs muuta mulla on kuin vapaata.
Sen päätin etten yhtään maitopurkkeja leikkele, enkä kotia pidä taimitarhana.Kaikki tarvikkeeet ovat sellaisia, jotka helpottavat harrastustani.Samoin on koulimisen laita keväällä.

Kyllä kylvän purkkiin kahdesta siemenestä n.10:neen siementä, riippuu prkin koosta.
Helpompi niistä nostaa taimi myytävään rukkuunsa, jos niitä tulee.

Epäilinhän näitä tämän hetkisiäkin, tuleeko ollenkaan taimelle yksikään.
Olen ottanut ylös taimia väljempiin tiloihin laittaakseni. Yksi penkki on jäänyt huolimattomuttani harventamatta. Sieltä otin aikamoisen määrän taimia pois, puol penkkiä jäi harventamatta vielä.N.parim metriä.
Kunhan saan irtotaimet istutettua uudestaan, on pakko tehdä vielä uusi penkki, koska niitä jää yli niin paljon. Lisäksi kaikki mitä otan pois siitä harventamatta olevasta penkistä.

Mietinkin, missä kaikki lajit on, mitä kylvin siemenestä. Löytyi mitä erilaisempia taimia ja ilokseni huomasin, kun akileijoille tein oman tilan, että pieni sininen kukka on tullut.
Pieni siksi, kun varsikin on pieni.

Nämä on jääneet pienikokoisiksi, mutta jos tänään saan projektini valmiiksi ja olis lämmin syksy, voisi niistä vielä joitakin kukkia.Sitten on onnistuttu ensimmäisessä ja uusi saa sijaa.

30.9 aloin tällä, avasin palstan siemenistä kasvattaminen. Sopivasti syyskuu on aikaa vielä yrittää.
Kun harvennan ja lannoitan, enempää en voi nyt ehdä.


sunnuntai, 7. syyskuuta 2008
Sunnuntaiaamu on alkanut hyvällä. Antaa voimia koko päivälle. Olo on hyvä, samoin mieli.
Aloitan kuitenkin muutamalla komentilla itsestäni.

Jotkut ihmiset ovat erehtyneet pitämään minua tyhmänä. Vain määrätty porukka.

Sitä on muuten hyvä vähän esittääkin, saa paljon tietoa monesta asiasta. Olen luonteeltani avoin, sitähän ei saisi olla, tai sitten siinä on joku taka-ajatus.
Mutta silleen elän ja samalla tavalla kirjoitan.

Moni täällä tietää, että minulla on useimpia lapsia.Jokaisen olen halunnut sydämmestäni. No, eikös vaan minua jotkut pitävät huolimattomana ihmisenä, tietämättömänä ym.

Vastuullisuus on vahvimpia ominaisuuksia, jokaisesta olen huolehtinut esimerkillisesti.
Kuin myös eläimistä ,siemenistä, taimista ja kukkasista. Mulla pitää aina olla jotain huolehdittavaa.

Saan huolehtia myös lapsenlapsistani, jotka ovat aivan suloisia.
Rehellisyys joko on ihmisessä tai sitten ei. Rehellisyyteen ja avoimmuuteen kasvatan lapseni, se ei onnistu, jos se minulta puuttuisi.

Moni karvas asia on vaan nieltävä, sitten mennään taas eteenpäin.

Ilman katkeruutta, anteeksi antaen ja hieman sääliä tuntien heistä, jotka ovat lähteneet väärille urille.
Olen vastuussa itsestäni, sitä en voi muille sysätä, joten kumman valitsen, energiaa kuluttavan vihamielisyyden vai iloisen, innostuneen ja valoisan tulevaisuuden.

En katso taaksepäin, mutta otan sieltä useasti rakentavaa ja avartavaa totuutta.

Laitan nyt päiväkirjaani puuvartiset, joita kylvän ja laitan vileähköön huoneeseen.
Kaikki muut menee talveksi ulos, paitsi ensimmäinen.Sen pidän sisällä talven.
Joten tässä:
- Juglans cinerea Amerikanjalopähkinä (ei kylmään)
- Acer circinatum - Viinivaahtera
- Acer buergerianum Vaahtera
- Acer pseudoplatanus Vuorivaahtera
- Acer pseudoplatanus cv. Rusovuorivaahtera
- Berberis amurensis Amurinhapomarja
- Berberis aristata Happomarja
- Berberis asiatica happomarja
-Berberis canadensis Happomarja
- Berberis candidula Hopeahappomarja
- Berberis chinensis Happomarja
- Berberis gilgiana Happomarja
- Berberis lecomtei Happomarja
- Berberis provincialis Happomarja
- Betula alleghaniensis Keltakoivu
- Cotoneaster dielsianus Kaarituhkapensas
- Cotoneaster foveolatus ?????3m, roosa&valk.
- Cotoneaster obscurus Tuhkapensas
- Cotoneaster subacutus Tuhkapensas
- Crataegus macracantha Säiläorapihlaja
- Cytisus hirsutus Villavihma
- Eleutherococcus henryi Syysaralehti
- Eleutherococcus senticosus venäjänjuuri.
- Eleutherococcus sessiliforus Kiinanaralehti
-Hamamelis virginiana Amerikantaikapähknä
- Larix laricina Kanadanlehtikuusi
- Ligustrum tschonoskii likusteri ??
- Lonicera altmannii kuusama
- Lonicera microphylla Kuusama
- Phellodendron amurense Korkkipuu
- Phellodendron chinense Korkipuu (ei ulos)
- Picea glauca Valkokuusi
- Prunus americana Amerikanluumu
- Prunus fruticosa Europankääpiökirsikka
- Prunus incana Kirsikka
- Prunus maximowiczii Vienokirsikka
- Prunus sargentii Rusokirsikka
- Ptelea trifoliata Ptelea???
- Pyrus ussuriensis Ussurinpäärynä
- Rhododendron albrectii keisariatsalea
- Sorbus alnifolia Laavapihlaja
- Sorbus koehneana Helmipihlaja
- Sorbus sitchensis Pihlaja
- Sorbus torminalis Etelänpihlaja
- Sorbus wilsoniana Pihlaja
- Vitis amurensis Amurinviini

Näillä alan, ihan innoissani.



lauantai, 6. syyskuuta 2008
Nyt kun on vähän purkanut mieltä, mahtuu tätä puutarhailuakin enemmän.

Hain esille tyhjät siemenkylvöpurkit ja ostin Biolanin kylvö- ja taimimultaa,Sain vain 15 l pussin, ei löytynyt tuolta isompaa.
Alkuun pääsee tälläkin, onhan tuolla kukkapenkissäkin vielä tekemistä. Joku voi ihmetellä, mitä nyt jo kylvän.
Siis jos tätä lukee.

Nyt kylvän kaikki puuvartiset. Laitan kaikki nimet tänne, voin sitten pitää päiväkirjaa, mikä iti ja mikä ei.

Ajatuksena on kasvattaa näistä taimia, joille sitten haen uuden kodin.Haluan itse nähdä kun siemen tulee taimelle ja että se taimi on vankka ja valmis maailmalle.

Näin ei tule pettymystä kellekkään. Jos myisin siemeniä ja ne eivät jostain syystä itäisikään, voi kauhistus, mikä polemiikki siitä tulisi.

Tai jos niistä ei tulisikaan sen näköistä, kun pitäisi kuvan ja nimen perusteella tulla, juttu lähtis viivana kiertämään että olen laittanut alkuperäisten tilalle jotain muuta ja pitänyt oikeat itselläni.

Huomasin Seemnen siemenissä sen vian, että orvokit eivät olleetkaan sitä, mitä kuvassa näkyi.
Halusin niitä kerrottuja orvokeita, mutta yksi vaan vähän näyttää siltä.

Mulla sentään tuli orvokkia n.130 kpl.

Siemeniä tilaan itselleni kahdesta paikkaa ulkomailta, lisäksi Seemnestä vielä kuitenkin.
Juuri tuli 600 g:an paketti, puuvartisia nekin.
Eli nyt on menossa kasvuun kahden erilaisen paikan puuvartiset, ja postissa on vielä tulossa yksi kirje samaa, eli puuvartisia.

Olen tietysti ihan innoissani näkemään miten tämä puoli onnistuu. En oikein menetä mitään jos joku siemen ei idä.Eniten harmittais jos siemenestä tulee taimi ja se kuolisi ollessaan yli 5 centtinen.

Olen hyvin varustautunut siihen että nimet pysyy siemen purkisssa. On puusäletikkuja ja kahdenlaisia muovi nimitikkuja. Myös kynät sellaiset että pystyn keväällä lukemaan mitä missäkin on.

Siemenet kylvän niin ettei tarvitse isoa määrää koulia. Pikkuisiin lokeroihin 2 siementä, isompiin 4 tai yli.

Saan omaa aikaa enemmän tällä tavalla. Mulla on hyllytilaa ympäri seiniä mökillä, isossa huoneessa.
Lattia tilaa myös.Huone pidetään viileänä, joten sinne on turvallista laittaa kasvamaan tälläiset siemenet.

Kun talvi tulee, vien ne ulos ja kylvän perennat. Ulos nekin. Yksi-ja kaksivuotiset jätän pois.

No, en ehkä kokonaan, jos johonkin koristeeksi laitan vähän.

Kun kaikki on kylvetty, aloitan uuden kirjan.Se on niin hyvin suunniteltu, että on kuin puoliksi tehty.
Toinen, tietopuolinen ,alkaa olla suunnittelussa siinä vaiheessa, että voisin aloittaa jo tämänhetkisen kirjan rinnalla. Tämän kirjan kanssa menee pitkään.

Kirjoittelu on aina olut intohimoni, myös lukeminen. Tulin juuri ajatelleeksi, että tämäkin on kirja, päiväkirja. Teksti vaan on rahvaanomaista ja arkista, en käytä kirjakieltä ja oikeinkirjoituksenkn kanssa on niin ja näin.

Kun teen omassa elämässäni kaukonäköistä suunnitelmaa, se pitää aivotoiminnan vireänä.
Alkuperäinen suunnitelma voi muuttaa muotoaan tai saada lisäystä, kun oikein pohdiskelen ja otan selvää.

Kuvia olen ottanut kamerallisen. Siinä on uuden penkin istutuksia takarivissä, toisissa kuvissa näkee miltä se näyttää valmiina.
Otin kuvia myös penkeistä, joista siirsin nämä isommat kukat väljempiin tiloihin. Eipä oikein edes huomaa että on otettu mitään pois.

Kuvasin myös tämän hetkiset kukat ja kokonais kuvan.

Enhän voinut olla kuvaamatta orvokkejakaan.Niiden penkki on ilo silmälle.
No niin, ehkä tässä on tämän päivän osalle.




perjantai, 5. syyskuuta 2008
Olen viettänyt osan päivästä kukkapenkeissä.Siinä yksin touhutessaan tulee ajateltua kaikennäköistä.
Tietysti ajatukset käväisivät myös täällä Pentin puolella. Kaikesta holimatta viihdyn tällä palstalla.

Tämä päiväkirja on hyvä juttu. Niinkuin aiemmin kirjoitin, päiväkirja pitää sisällään niin ilot kuin surut.
Nyt ei ole suruja, päinvastoin. Mietiskelin itseäni kukkia peratessani. Kuvaus Tähdikin alla pitää paikkansa, se kertoo just millainen olen.

Osa täällä ei pidä minusta, ei se haittaa. Olen mieluummin tällä puolella. Pidän itseäni rehellisenä, avoimena ihmisenä. Miksi joku haluaa nähdä aikamoisen vaivan muuttaakseen minä-kuvaani vääristyneesti?

Kannan aina kaikesta vastuun tarkasti, jos jotain teen.
Jokainen tietää esim. myyjän vastuun, huolimatta tuotteen alkuperästä.

Olen joutunut elämäni varrella tilanteeseen, jossa jouduin tämän asian eteen. Rauhallisella, hyvällä mielellä hoidin oman osuuteni, siitä huolimatta, että se oli väärin. Vastuun kannoin, mutta ketkä pääsivät kuin koirat veräjästä.

Kun hoidan elämässäni osuuteni niin, etten vääryyttä tee kenellekkään, voin elää puhtaalla omallatunnolla.

Aivan väärä sanonta että joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään. Jos sanoja vaikka vielä sattuu olemaan loukkaava osapuoli. Hänellehän se olisi hyvä.

En ole kyllä vanhojen asoiden kaivelijakaan, mutta voin tämän kerran siitä vielä mainita.
Onko oikein levittää väärää juorua, mustamaalata niin, että ilo kaikkoaisi puutarhailusta.

Jos itsestäni en välitäisikään, niin mikä juoru on laitettu kulkemaan jostakin mäntsäläläisestä naisparasta. Joku otti hyvin ontuvasti esiin Valkealan koiratapahtuman ja kertoi samalla kuinka tämän ystävätär on mäntsälästä.

Ensiksikin, miksi se piti täällä kertoa, ei siinä ollut tälle aiheelle paikkaa ollenkaan.

Toiseksi, tämän koiranaisen ystävätär on mikkelistä. Minna, mutta en tiedä sukunimeä.
He antoivat Apulehdessä yhteishaastattelun, jossa tämä tuli esiin.Hän oli myös oikeudessa puolestapuhujana. Apulehdessä oli tämä kaikki.

Täällä kirjoittelijat ovat varmasti jutun lukeneet, mutta sivuuttaneet.Herkullinen juttu menisi pilalle.
Mutta he tietävät sen.
Kukaan ei koskaan oikaise tälle naiselle asiaa.Minkälaisen maineen saa nainen, joka leimataan
tälläisen tehtailijan ystäväksi.
Tiedän että minusta kerrotaan samaa. Että olisin kaikkien silmissä huono. Voi voi, aikuiset ihmiset.

Kuka tunnistaa itsensä parjaajaksi, oikeammin ketkä. Täällä on jonkinmoinen porukka, ei missään tapauksessa kaikki.

Kyllähän te ymmärrätte, että vaikka miten pahaa puhuisitte, en minä siitä yhtään huonommaksi muutu.
Olen oikeasti ihan tyytyväinen itseeni, oikealla tavalla.

Totuus ei muutu. Minulla on oikeata tietoa, joka pitää jakaa lukijoille. Tässä kannan myös vastuuni.Valheelliset asiat on saatetava päivän valoon, kaikkien tietämättömien luettavaksi.

Totuus kaivetaan esiin, sen olen tietämättömille velkaa.

Pidän kirjoittamisesta, aineiston keräämisestä, haastatteluista, hyvästä kirjeenvaihdosta. En lähde kylmiltään mitään teosta tuottamaan.

Paljon on ihmisiä, joita myös kiinnostaa kulissien takainen toiminta.

Kaksikymmentä hyvää tiedon vuotta , tämä aineiston määrä, jonka olen kerännyt. En istunut turhaan kuuntelemassa väärää todistusta, vaan käänsin sen myönteiseksi ja tiesin mitä pitää tehdä.

Nyt nautin kukkien kasvusta ja hyvinvoinnista. Tänään jo kuvasin uuden penkin. Ihmeen paljon sain
uuteen penkkiin isompia pienten tieltä. Kasvuryöhähdys tuli yllätyksenä. Kunhan kaikki saisin kukkaan ennen pakkasia. Se on sitten Siemenistä kukkaloistoon ensimmäinen virstaanpylväs.
Huomenna alan kylvöt, pidän täällä kirjaa, mitä kylvän. ihan vaan omassa päiväkirjassani.

Kirjoitin päiväkirjaani tuntojani, että muutkin tietäisivät, miksi en voi palstoilla paljon osallistua keskusteluihin.


torstai, 4. syyskuuta 2008
Voihan vallaton tuota kasvua kukkapenkeissä, kun niistä on tullut aikuisia. Melkein polvenkorkuisia ovat nyt , jotkut ylikin.
Moneskohan harvennus on menossa, aina van tuuheentuu penkit, vaikka väliäkin oon laittanut.

Tulin 10min. sitten istutuksista.Olihan siellä pimeää jo, mutta silmä oli tottunut . Ensin nostin penkeistä satakunta isointa kukanvartta tyhjien multasäkkien päälle ja vedin ne uuden penkin alkupäähän ja ei kun istuttamaan. Reilu puolet sain maahan, mutta voimavarat loppui.

Ihan kuin mitään ei olis hävinnyt niistä penkeistä, joita harvensin. Jos syyskuu on näin hyvää, kukat väreillään valloittavat päätyreunaa.

Tässä on itselleni se näyttö toteutunut, että kannattaa ensitalveksikin siemenet laittaa pakkaseen ulos.

Tulevaisuudessa kyllä löytyy tarkemmat nimilaput ja teksti pysyy.

Nyt taas siementen kylvö tuntuu mukavalta, sadepäivien hommaa.



tiistai, 2. syyskuuta 2008
Laittelen omia kuviani mieluummin päiväkirjaani. Värittää mukavasti kirjoitusten välejä.

Ei pitäisi unohtaa että tämä on puutarhapalsta ja aiheet pitäisi kyllä liittyä jollain tavalla puutarhaan.

Ärsyttää-palsta on vähän omaa luokkaansa, siellä voi harmitella jos aamulla hajosi kahvinkeitin tai töihin lähtiesä kumi onkin tyhjä.

Täällä ns.puutarhaystävät kohtaavat ja jokainen tänne liittynyt pitäisi olla samanarvoinen.
Minä en tunne itseäni samanarvoiseksi, mutta se ei estä kirjoittelua täällä.

Kaikki tietävät päiväkirjan merkityksen alkujaan.
Siihen saa kirjoittaa ilot ja surut.

Jos on suruja, ei se välttämättä ole maailman kauhein asia, niistä pääsee yli kyllä.
Mutta kun yleisesti pieni porukka käy jäytämään, se on kuin työpaikka tai-koulukiusaaminen.

Mitä väliä, onko se tammi-maalis-tai kesäkuulla, harmittaa edelleenkin epäoikeuden mukaisuus.

Jos jollain on jotain minua vastaan, onko oikein levittää perättömiä juttuja ja singota niitä tänne puutarhapuolelle, pilatakseen iloni tässä harrastuksessa.
Ei ne kuulu tänne, jos joku voisi sen ymmärtää.

Kyllä tällä palstalla on "ystäviäkin", joten olen aivan tietoinen, miten juorunkulku on mennyt.

Täällä, Pentin puolella. Jotenkin kuvittelee että kun kasvattaa lapsia, eläimiä tai kukkia, ihmisessä on jotain herkkää ja kaunista.

Meitähän on monenlaisia, mutta voisihan sitä hillitä kirjoitusvimmaansa sen verran ettei mene loukkauksen puolelle.

Missä tahansa ja mikä tahansa juoru pitäisi tietää todeksi, satavarmasti, ennenkuin sitä levittelee.
Kuka tietää minun asioistani tai minusta enemmän kuin itse?

Onko kellään tullut mieleen että entäpä jos olettekin väärässä?
Te olette NIIN väärässä ja hakoteillä kuin vain voi. totuuden tiedän minä ja muutama muu.

Tämä puutarhailu on minulle tärkeää ja siis jatkan sitä.En koskaan kenellekkään tekisi samaa, kuin jotkut teistä minulle.

Nyt oli ensimmäinen vuoteni siemenistä kasvattajana.
Minulle muotoutui hieman toisenlainen tapa kasvattaa ja se mitä niistä mahdollisesti tulee isona.

Kokeilu on mielenkiintoista, minkä saa taimeksi ja mitä ei.





tiistai, 26. elokuuta 2008
Pian ilmestyy KIRJA, joka ihastuttaa ja vihastuttaa.
Kun aloitin päiväkirjani, kerroin avoimesti itsestäni ja miten sitten päädyin tänne Puutarha.netin puolelle.

Mietin joka päivä olenko oikealla puolella.

Kaikkea en ihan kertonut, siihen on syynsä

Kuinka moni lukijoista uskoo että inhoan ihmiselle tehtyä vääryyttä ylikaiken.Vilppiä, valehtelua, pahojen ja valheellisten juorujen levittämistä.

Kaikki voi alkaa niinkin pienestä, kun ei kumarra ja nöyristele oikeaan suuntaan.
Jo toistakymmentä vuotta sitten en tähän taipunut.

Miten se sitten rangaistaan?

Pahanpuhumiseen ja väärän todistuksen antamiseen löytyy kannattajiajäseniä, uskollisia ja aktiivisia.
Tehdään tahallaan niskuroijalle huono maine, loppuuhan sen aikainen harrastus ainakin."paha kello kauas kuuluu".

Miten se tehdään?
Yksi, mutta tämä on vain yksi keino muiden joukossa etsiä kaikkein huonomaineisin ihminen saman harrastuksen piiristä ja levittää varmana tietona sanomaa että niskuroija ja huonomaineinen ihminen tekee yhteistyötä ja ovat jopa ystäviä keskenään.

Kaikilla on ehdoton alkuperän paljastajan ukaasi, pelotteet ovat mitä moninasemmat.

Pelkureita on paljon.
Olen tätä ilmiötä seurannut ihmeissäni täällä puutarhapuolella, selviä vihjauksia, uhkailumuodossakin.

Joku piipitti vielä jotain ystävyyssuhteistakin, mutta miksi mäntsäläläisen ihmisen.

Jos siellä on joku viaton, joka on yhdistettynä tähän todella huonomaineiseen henkilöön, millä hän puolustautuu?

Kaikille pahan sanan levittäjälle tiedoksi että ystävä löytyy Mikkelistä ja hän on rinta rinnan ystävänä esiintynyt. Todistajan aitiossakin puolesta puhujana.

Olen kestänyt tätä vuodesta -97 asti, piittaamatta, kun on puhdas omatunto.
Mulla vaan keittää yli kaikenlaiset nuoleskelut ja siitäkös isot kihot ei tykkää. Valta on ns.heidän.

Olkoon mun puolestani ihan mitä vaan kun mun antaa olla rauhassa.

Vaan eipäs ja väärää informaatiota esiintyy myös täällä, puutarhapuolella.

Pieniä piikkejä luottamuksesta, hän tietää jotain mitä en halunnut päivän valoon.
Kun kuitenkin halusin asiat julkiseksi, yritti hän saastuttaa yksärini.
Kuormasta syömiset viittaa epäkelpoon ihmiseen ja onhan täällä yleisesti tiedossa suhtautuminen minuun.

Eikö kellään ole koskan käynyt päässään ajatus että joku ei täsmää tässä jutussa?

Ettekö ole sen vertaa tutustunut minuun, että huomaisitte yhtäläisyydet väärin tekijän ja minun kanssa.

Mulla on puhdas omatunto kaikkeen, pystypäin kannoin vastuun, en omista teoistani, mutta en sekoittanut siihen niitä enää kenen pään ois voinut pölkylle asettaa.

Siitä huolimatta että neljän vuoden kipuilu kuluttaa, harmitus on suuri kun pysyvä vamma tuhosi työni, mutta olen henkisesti ja fyysisesti vahva nainen. Reilu ja mukava.
Kaikkien parasta ajatteleva.

Jos olen alkujaankin kestänyt ja henkiin jäänyt, enole heikoilla nytkään.

MINÄ tiedän mitä MINÄ olen, siinä te olette aivan voimattomia.Kun te ette tiedä mitään.

Viimeinen kommentti, kunikahan paljon vankilassa istuu syyttömästi ihmisiä väärin perustein ja todistuksin.Viattomana ja voimattomn ylivaltaa vastaan.

Mitä luulette, onko täällä kiva pitää päiväkirjaa,kun oikein kukaan ei lue.

On toki kivat ihmiset täällä, en sitä sano, mutta kuinka pian tämä toinen osapuoli, juoruihin osallistuva, saavat päät käännettyä.

Osaan astua myös sivuun arvokkaasti,kun valitsen sopivan ajankohdan.

Mikä idea on täällä kirjoittaa päiväkirjaa, tai yrittää keskustella palstoilla.
Kyllä on ilo pois kaikonnut.

Kirja myy, sen tiedän.Siinä on asiaa, monen ikäisille.




sunnuntai, 24. elokuuta 2008
kuva





sunnuntai, 24. elokuuta 2008
kuva





[riviä: 191kpl, [kt] sivu: |<  << 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 >>   >|]
Tähdikki
Lukeminen, kirjoittelu, musiikki
Vaikka läpi harmaan kiven
Lähetä viesti
Perusteellinen, teen sitten mitä tahansa.Kaivan totuuden esiin maksoi mitä maksoi.Aitoutta ja luonnollisuutta kaipaan eniten.Arvostan suuresti kaikkia joiden kanssa teen yhteistyötä tai olen muuten tekemisessä.Olen sitä mieltä että sydämmestään antava saa monin verroin joskus takaisin päin, tavalla tai toisella.Itseensä päin vetävä löytää sen vielä edestään.
 
Arkisto:
2010
11 (26 kpl)
10 (12 kpl)
9 (9 kpl)
8 (11 kpl)
7 (11 kpl)
6 (10 kpl)
5 (8 kpl)
4 (4 kpl)
3 (5 kpl)
2 (7 kpl)
1 (10 kpl)

2009
12 (8 kpl)
11 (12 kpl)
10 (16 kpl)
9 (9 kpl)
8 (14 kpl)
7 (5 kpl)
6 (17 kpl)
5 (14 kpl)
4 (16 kpl)
3 (24 kpl)
2 (23 kpl)
1 (14 kpl)

2008
12 (27 kpl)
11 (6 kpl)
10 (18 kpl)
9 (37 kpl)
8 (36 kpl)
7 (1 kpl)
6 (26 kpl)
5 (9 kpl)
4 (2 kpl)
3 (13 kpl)
2 (5 kpl)
1 (11 kpl)

2007
12 (14 kpl)
11 (1 kpl)

Linkit:
02