Siemenistä kukkaloistoon
On aika elämässä saada aikaiseksi jotain luonnollista ja kaunista.



perjantai, 25. kesäkuuta 2010
kuva


Mukava juhannusaatto. Pojat tulee lahdesta, pojanpoika saa olla mummilassa juhannuksen, paljon grillattavaa ja lapsille herkkuja.

Katson ikkunasta, voi olla että illalla sataa. Ei haittaa. Siivouksen jälkeen lähden taimipenkkiin, ei sieltä voi lepopäiviä pitää.
Paitsi ne onkin niitä lepohetkiä. Koti kuntoon ensin ja sitten loppuaika on mun omaa. Miespuoliset hoitaa ruuan.

Eilen huomasin taas että turhaa työtä on tullut tehtyä, Alkukesästä kerroin että olen irroittanut kasvit penkistä ja laittanut uuteen järjestykseen.

Otin paljon multaa myös pois, kun näytti olevan niin paksu kerros. Olihan sitä liikaa, mutta otin myös liikaa pois.

Vähän ihmettelin, miks mun viimevuotiset taimet vaikuttaa enempi kitukasvuisilta, kuin siltä, miltä pitäis.
Ajattelin että en kastele ehkä tarpeeksi. Siinä on osa totuutta. Huomasin ongelman kun otin valkoista neilikkaa isojen puolelta.

Niillä kaikilla on ihan liian vähän multaa. olen ottanut pois ihan liian paljon. juuret on kiinni suodatin kankankaassa, Ei mitään, mihin se vesi olis varastoitunut edes vähäksi aikaa.

kaikki on kuitenkin elossa ja kukkii. Isommat vissiin varastoi vettä juuriinsa, mutta pienemmiltä se haihtuu paahteisena päivänä liian nopeaan.

Kastelusysteemi on ihan vieressä, kastelen onneksi useimmin kuin kerran päivässä ja vielä yötä vasten.

Hieno yhteen sattuma antoi mahdollisuuden lisätä sinne penkkiin lisää, hiekkaista multaa.
Tilasin maanpeiteruusuja kolme,
Niiden istutus oli mulle työläämpää, kun en ole ennen ruusuja istuttanut. Onneksi oli ohjeet mukana.

Siinä jäi monta ämpäriä ylimääräistä multa seosta. Ei siksi että istutin ruusut, vaan se penkki on käännetty lapiolla ja kun on savimaata siitä on otettu paljon pois.

Tilalle on laitettu hiekka-multaseosta, paljon. Otin sitä ämpäreihin ruusu-istutuksen yhteydessä ja mietin mihin sitä laittaa.

Kun alkaa istuttamaan valmiiseen penkkiin jotain, tietty ensin on laitettava kuntoon se penkki, mihin ne ylimääräiset kukat laitetaan, jotka poistin ruusujen tieltä.

Sinne toiseen penkkiin hain lisäksi valkoista neilikkaa ja huomasin mullanvähyys-ongelman.

Oli se eilinen päivä seikkailua penkkien välillä. Mutta hienoa, ylimääräiselle mullalle löytyi näin apu mun projektipenkkiin.

Aloitin taas sen taimien irrotuksen mutta niin, että en kaikkia nyppinyt ylös kerralla.

Siinä oli tyhjä alue, sen mullitin hyväksi ja lähdin siirtämään kasvi kerrallaan uuteen paksumpaan multaan. Se oli ihan kivaa, siinä oli myös tunnetta mukana.

Hyvä etten puhellut ääneen niille, (siis todella hyvä) mutta olin onnellinen jokaisen puolesta, kun sain ne pelastettua parempaan kasvualustaan.

Uskomaton määrä sitkeitä, hyväjuurisia taimia, jotka eivät olleet kuitenkaan kuivahtaneita ja raaskuja. Kasvun vauhtiin eivät silleen olleet päässeet, kuin minun mielestä olis pitänyt.

Siinä oli taas ilonaihetta, kun en sentään kerennyt listiä niitä.

Eiliseen oli pakko sisällyttää taimi-istutuksetkin. Isäntä huokas helpotuksesta, kun tuli katselemaan mun touhujani ja sanoin että tää on kivaa.

Luuli vissiin että pakkopullaa pistelen. Ylimääräinen juttu on tuo taimien mullittaminen. Taas vaihdan järjestystä isoilla kasveilla, saan ylimääräistä tilaa lisää. Alkaa pikku-taimipenkit loppua.

Siili asustelee jossain siinä lähistöllä. Tuli ihan mun viereen kun kykin yhtenä iltana penkissä. Siellä sitten polkuja pitkin kipitteli ja meni puutarhavajan taakse ojaan.

Harvoin siili on niin lähellä. En ole maidoilla tai muillakaan alkanut siilejä ruokkimaan, luonto hoitaa ruokinnan kyllä.

Huomasin että mansikat on kukassa, ne jotka sain syksyllä valmiina. Omat mansikat ei taida tänä vuonna tehdä mitään.

Maanantaina lähden Järvenpäähän hakemaan kaksi kiinanlaikkuköynnöstä. Ne tulee kaariportin kummallekkin puolelle.
Siihen eteen on isäntä tehnyt jo valmiin penkin, se on vielä täytettävä.








tiistai, 22. kesäkuuta 2010
kuva


Päiväkirja kuihtuu täällä, kun olen vaan taimipenkissä. Ei millään krkeä nyt niin usein kirjoittamaan, eikä tapahtumiakaan ole kummempia, kuin tuo taimien multaan laitto.

Paljon olen istuttanut, vieri viereen.Kasvakoot ja vahvistukoot yhdessä, harvennan niitä sitten kun olen päässyt loppuun.

Iiris yllätti taas kukallaan. Jokainen on erilainen, nyt tuli kaunis valkoinen. kuin kermavaantopilvi. Muutamia taimia on tullut hankittua kimppojen ohessa.

Jatkossa jatkan siemenillä. Olenkohan jo kirjoittanut että lopetan siemenkasvatuksen? Se on peruttava, sillä sitä haluan tehdä.
Siemenkasvatus on ympäri vuoutista, siksi pysyy mielenkiintoisena. Voin kasvattaa huonekasveja milloin vaan.

Tulevaisuuden suunnitelma on saanut kehikot, kiitos hiljaisuuden taimipenkissä. En vielä tietenkään mitään keskeneräistä alla kertomaan, saa nähdä, meneekö, niinkuin olen ajatellut.

Siemenet kylvän ulos suoraan. Ei purkkihommia ainakaan paljon. Ulkona ei enää voi pitää purkkeja ja purnukoita, kun puutarha on alullaan. katsoin että olen aiheesta kirjoittanutkin jo aiemmin.

Heräsin tänään aikaisemmin kuin tavallisesti. Aon ottaa irti kaiken tästä päivästä istutushommeleiden suhteen. penkeissä on vaikka mitä tehtävää, mutta tärkeysjärjestyksessä taimet on ehdottomasti tärkein.

Listaan kaikki mitä olen istuttanut, mutta vasta sen jälkeen. haluan katsoa niille kotimaiset nimet kanssa.
Niitä on niin paljon että yksi sadepäivä ei taida riittää. Ulkona on vielä kylmä, mutta pitää hyttyset loitolla.
Laitan tähän sen unelmakukkani kuvan, olkoon esillä vähän aikaa. Uusi vaalean sininen on juuri tuloillaan, voi olla että se on puhjennut kukkaan jo. Odotan sitä väriä ihan innolla.




tiistai, 15. kesäkuuta 2010
Laitan tähän penkkiin kylvämiäni perennoja ja puuvartisia.

Ensin puuvartisia.

- Armeniaca manchurica - mantsurianaprikoosi
- Acer tatricum - tataarivaahtera
- Robinia psudoacacia - valeakaasia
- Rosa rugosa - kurttulehtiruusu
- Genista tinctoria - pensasväriherne
- Abies alba - saksanpihta
- Prunus avium - imeläkirsikka
- Cotoneaster obscurus - tuhkapensas
- Cornus kousa var.Chinensis - kanukka
- Larix larisiana - kanadanlehtikuusi
- Pinus mugo var.pumilio - kääpiövuorimänty
- Acer palmatum''elegans'' - japaninvaahtera
- Prunus mahaleb - veikselinkirsikka
- Berberis canadensis - happomarja
- Pinus mugo var.mughys - vuorimänty
- Viburnum opulus - koiranheisi
- Berberis amurensis - amurinhappomarja
- Cornus - kanukka
- Balsamea - palsapihta
- Lonicera ruprechtiana - idänkuusama
- Cassia javanica
- Caragana tragacanthoides - hernepensas
- Sambucus canadensis - kanadanselja
- Picea pungens''Glauca'' - hopeakuusi
- Prunus maximowiczii - vienokirsikka
- Berberis amurensis rudr. - amurinhappomarja
- Acer palmatum ''Elegans'' - japaninvaahtera
- Larix delicidua - euroopanlehtikuusi
- Acer palmatum hessii - japaninvaahtera
- Cytisus hirsutus - villavihma
- Acer griceum - hilsekaarnavaahtera ( Muhevaisella kuparivaahtera)??
- Ligustrum tschonoskii - ligusteri
- Acer circinatum - viinivaahtera
- Acer capadocicum''aureum''
- Acer palmatum''Hogyoku''
- Acer palmatum atropurpureum
- Acer caudatifolium''variegated Form''

Perennoja

- Malva alcea ''fastigiata'' - ruusumalva
- Oenothera biennis - iltahelokki
- Callistemon linearis
- Rheum palmatum tanguticum - punakoristeraparperi
- Amaranthus cruentus - purppurarevonhäntä
- Stocks anytime red
- Stachys byzantina - nukkapähkämö
- Geum red dragen - punakellukka
- Aster llady Coral White
- Aster Candy Floss
- Aster Strawberry Crush
- Coreopsis grandiflora - isokaunosilmä
- Centaurea jacea - ahdekaunokki vaal.kukkainen
- Potentilla mixed
- Sidalcea candida ''Bianca'' - valkojalomalva
- Penstemon serrulatus liila - vuoripipo
- Aster Sherbet Lemon
- Schrophularia callianthus (joku syyläjuoru)
- Gentiana puberulenta
- Viscaria vulgaris''Splendens Plena'' - palleromäkitervakko
- Venidium ''Zulu prince''. On yksivuotinen, mutta haluan sen joka vuosi kukkapenkkiini.
- Verbascum phoenicum''Flush of White'' - purppuratulikukka
- Viola coreana - koreanorvokki
- Veratrum viride
- Stachys byzantina''Silky Fleese'' - nukkapähkämö
- Zigadenus fremontii
- Scrophularia calliantha
- Bomarea salsilla - viiniköynnös
- Antirrhinum Dwarf Double Twinny Peach F1 - leijonankita
- Antirrhinum Appleblossom Time.F1 - leijonankita, omenankukka
- Antirrhinum Apollo Purple F1 - leijonankita
Astereita tuli siitä astiasta toista tuhatta. Muita taimia:
- Aster Lady Coral Light Blue 70kpl
- Delphinium grandiflorum ''Bwart Blue'' - ritarinkannus 39kpl
- Hollyhock Almond Blossom - salkoruusu 16kpl
- Callistephus chinensis Apollonia Karmininpun.ja v.pun
- " " Igelaster Blue - kiinanasterit
- Anthyllis vulneraria - masmalo yht.n.80kpl
- Amorpha fruticosa - sulkapensas 8kpl
- Knautia arvensis - ketoruusuruoho 58kpl. (pelakuulta)
- Scrophularia vernalis - kevätsyyläjuuri n.150kpl
- campanula medium''Cup and Saucer'' - maariankello
- Geranium sanguineum ''Vision Violet'' - verikurjenpolvi
- Holcus mollis''Albovariegatus'' - pehmytvesiheinä. yht. 119 kpl
- Dianthus deltoides valk. - ketoneilikka 53kpl
- Campanula latifolia - ukonkello valk. 132kpl
- Eustoma grandiflora - preeriaeustoma 30kpl
- Consolida ajacis - tarhaukonkannus 34kpl
- Rosa chinensis'' Angel Rose'' - pikkuruusu, miniatyr-ryhmä 4kpl
- Penstemon palmeri - tuoksupipo, yv. 44kpl
- Verbascum nigrum - tummatulikukka yli 100 kpl
- Dictamnus albus - mooseksenpalavapensas 14kpl

Penkkirivit täyttyy, mutta onneksi on vielä paljon lisää tyhjää tilaa taimille. Tämä on vasta alkua.


lauantai, 12. kesäkuuta 2010
kuva


Iiriksistä olen tosi onnellinen. Viimevuonna tuli kimpassa, kesällä ja nyt kukkii jo monta. Uudet ovat ihanan sininen ja valkoinen, jossa on kauniisti vaalean sinistä terälehtien keskellä. kuvaan ne tänään.

Tuo mikä oli viimeksi kuvassa, on hyvin vielä nupullaan, samoin se uusi sininen. Ei ole tuollaisia komistuksia ollutkaan ennen.

Uudessa pionissa on nuppu, En ole kyllä kurkistanut onko jo useimpia ja useimmissakin.
sain pari uutta kukkapenkkiä, joihin saan suunnitella istutuksia.

Liljoja haluaisin toiseen ja ehkä ne käy molempiin. Sipulikukkapenkissä on kauniita erilaisia liljoja ja Daalioita ym. Mutta kun en muistanut laittaa niihin nimilappua.

En osaa sanoa, mistä minkäkinlainen kukka tulee. Uskaltaisikohan vain siirtää. Siellä on niitä uutuuksiakin, joista olisin halunnut näkyvälle paikalle laittaa.

On tietty paljon ensimmäisen vuoden siemenkasvuakin, jota vois laittaa. Ensin huokailee, kun olis kukkapenkki, jota vois laittaa, sitten huokailee mitä laittaa.




perjantai, 11. kesäkuuta 2010
kuva


Yritys hyvä kymmenen. Luovuin jo jokaisen lajin laskemisesta, kun monta kertaa unohdin ja se jälkilaskenta tuntui mahdottomalta ajan hukkaamiselta. Laitan vaan numeroit ylös ja merkkitikun.

Olen jostain syystä ideoinut kylvön isoon laatikkoon, jossa on kertakäyttö-pikkulusikka merkkinä.

Ei ollut hyvä idea, kun taimia on laatikko täys ja taimet on kiinni toisissaan. Laitan sitten vaan ensimmäisen ja viimeisen numeron jonka väliin kylvän sen laatikon taimet.

Jos jotkut taimet selkeästi erottuu muista, niihin laitan merkkitikun.

Onneksi näitä laatikoita on enää kaksi, mutta sitä isompia. Tuli kokeiltua tuokin, epäonnistuneena.

Aion kyllä vielä jatkaa siemenkasvatusta, mutta teen penkit sitä varten ja kylvän selkeästi merkattuna. Ei purkkeja, ei sekasotkua.

Tuolla kun on yksin ajatuksineen penkissä, voi suunnitella selkeämmin mitä jatkossa. Miksi vielä haluan jatkaa siemenkasvatusta ja mitä teen kaikilla taimilla.

Jonkinlainen tulevaisuuden kuva on kehkeytynyt tämän harrastuksen kohdalla. Olen kokeillut nyt valmiiden taimien ihanuuden ja se on vaan hetken huuma.

Haluan ehdottomasti olla mukana alusta asti, siemenestä taimeksi ja siitä eteenpäin.

Mitään taimitarha-hommeleita ei ole suunnitelmissa.

Tähänkin päiväkirjaan taltion ikävän kokemuksen. Kaksi kuunliljaa vietiin penkistä, jonka tein projektipenkin toiseen päätyyn.
Kulmauksessa päädyssä on pyörätie tontin laidassa kiinni ja sivussa viereisellä tontilla polku, jossa on aina ollut kulkua.

Kuunlijat oli istutettu penkkiin polun puolelta katsottuna penkin sisusta kohti. Ensimmäiset ei olleet kelvanneet vaan kaksi siitä välistä.

Selkeät kuopat vaan paistaa siinä kohtaa. Huomasin kun kastelin letkulla niitä perennoja ja huomasin yhden kasvin olevan irti penkistä kyljellään.
Ne on istutettu siinä 9cm purkin muotoisessa paakussa, ne on helppo nyppää irti paikaltaan.

Kai harmitti se, että joku vieras pippaloi meidän tontilla ja ajatuksena toimittaa taimihankinta ilman korvausta.
Laji tietoinen on ollut. niissä kaikissa on oma nimilappu, Taimitarhan sellainen, josta selkeästi näkee mikä lajike on kyseessä.

Se siitä, mutta olihan siihen jotain keksittävä, jos aikoo pitää omat tallessa.
Kyllähän niitä kukkarosvoja on liikkunut monilla istutuksilla. Kaupungeissa viedään yleisiltä paikoilta kauniita kukkia ja on yksityisiltäkin pihoilta hävinnyt.

Surullisinta on hautausmaan roistot. Se koskettaa tunnepuolisesti eniten.







tiistai, 8. kesäkuuta 2010
kuva


Kukkapenkki on käännetty ja odottaa vain kunnon käsittelyä poistaakseni ruohotupsut ja savipaakut. lisään multaa ja möyhennän hyväksi.

Odotan paria taimitilausta, joissa on juuri tuohon sopivaa kukkaa. Nyt olen alkanut taimien koulimisen ja tahti saa olla hieman nopsampi, jos aion saada ne penkkiin tänä kesänä.

Mulla on tarkoitus kirjata ylös mitä kylvän. molemmat nimet ja kappalemäärä. Päivämäärät myös, milloin olen koulinut.
Vihko on penkissä mukana. Valitsen taimikipon, merkkaan nimen ylös, lasken taimet istuttaessa ja merkkaan vihkoon. Merkki tikku tulee olemaan taimirivin alussa, en aio nyppiä niitä pois.

Edellisenä päivänä aloin koulimisen astereista, joita on yli kaksikymmentä eri väriä ja kokoa.
Eilen istutin loppuun ne, niitä oli todella paljon.
Olivat pitkässä matalan kasvari-alusen kannessa johon olin tehnyt reikiä. yli tuhat taimea oli ja kaikki niin hyviä.

Vermikuliitti kylvöturpeessa vaikutti mullan kuohkeuteen ja taimet irtosivat kauniisti toisistaan.

Loput taimi-istutukset oli tälläisiä:

- Aster Lady Coral Light Blue 70kpl
- Delphinium grandiflorum ''Bwart Blue'' ritarinkannus 39kpl
- Hollyhock Almond Blossom salkoruusu 16kpl
- Callistephus chinensis Apollonia Karmininpun.ja v.pun
- " " Igelaster Blue asterit
- Anthyllis vulneraria masmalo yht.n.80kpl
- Amorpha fruticosa sulkapensas 8kpl
- Knautia arvensis ketoruusuruoho 58kpl. (pelakuulta)
- Scrophularia vernalis kevätsyyläjuuri n.150kpl
- campanula medium''Cup and Saucer'' maariankello
- Geranium sanguineum ''Vision Violet'' verikurjenpolvi ja
- Holcus mollis''Albovariegatus'' joku heinä. yht. 119 kpl
- Dianthus deltoides valk. ketoneilikka 53kpl
- Campanula latifolia ukonkello valk. 132kpl
- Eustoma grandiflora preeriaeustoma 30kpl
- Consolida ajacis tarhaukonkannus 34kpl
- Rosa chinensis'' Angel Rose'' pikkuruusu, miniatyr-ryhmä 4kpl
- Penstemon palmeri tuoksupipo, yv. 44kpl
- Verbascum nigrum tummatulikukka yli 100 kpl
- Dictamnus albus mooseksenpalavapensas 14kpl


lauantai, 5. kesäkuuta 2010
kuva


Ei sitten tullutkaan minkäänlaista pionipenkkiä. Isäntä istutti vaan pionit, eikä halunnut mitään penkkiä. Ruohonleikkuri on päästävä pionien välistä ja ympäriltä. se siitä sitten.

Merkkikeppejä oli ilmaantunut tälle minulle luvatulle puolelle ja niihin ilmaantui sitten muutama puu.
En tykännyt, enkä sanonut. Ehkä huomasi. Ajattelin vaan, mitäs jos minä jonain päivänä istuttaisin vaan puun sinne minne haluaisin.

Sain kuitenkin kehuja keittiön ikkunanalus penkistä, se oli mukavaa kuulla. Meillä on tuossa etualalla sellainen lyhtytolppa, jossa on pyöreä pöytä ja sen taustalla kasvaa tarha-alpi.

Siihen juurelle etualalle saan suunnitella istutukset. Koko alue tulee ellipsin muotoiseksi, isäntä kääntää sen maan mulle valmiiksi.

Otan huomenna ennen-kuvat, katson sitten sitä jälkeen-kuvaa, laitanko esille ollenkaan.

Laitan tähän listan lopuista perennoista ja kappalemääristä.

- punapäivänkakkara 8kpl
- palavarakkaus 7kpl
- syysasteri 11kpl
- prinsessankakkara 22kpl
- sormivaleangervo 2kpl
- kellokuunlilja 1kpl
- jaloakileija 1kpl
- kanadanpiisku 2kpl
- jaloangervo 1kpl
- harmaakurjenpolvi 1kpl
- kurjenmiekka ? 1kpl
- tuntemattomia 2kpl
- punalatva 16kpl
- palloesikko 2kpl
- himalajanesikko 1kpl
- pihaesikko 1kpl
- kaunokainen 8kpl
- kääpiöpeurankello 7kpl
- mooseksenpalavapensas 3kpl
- kevätkaihonkukka 27kpl
- rotkolemmikki 15kpl
- mirrinminttu 8kpl
- maahumala 9kpl
- suikeroalpi 26kpl
- kaukasianmaksaruoho 5kpl
- turkestaninmaksaruoho 9kpl
- valkomaksaruoho 13kpl
- rönsyleimu 2kpl
- punatähtiputki 1kpl
- punatähkä 1kpl
- neidontatar 5kpl
- varjoyrtti 1kpl
- syysleimu 1kpl
- kotkansiipi 1kpl
- elokuunasteri 2kpl
- kevätvuohenjuuri 3kpl
- niittyräpelö 1kpl
- peurankello 1kpl
- kattomehitähti 9kpl
- pallomehitähti 8kpl
- pikkutalvio 4kpl
- sininata 2kpl
- mehitähti Othello 4kpl
- nimettömiä 12kpl. nimilaput hukassa jossain.












torstai, 3. kesäkuuta 2010
kuva


Nyt on ihan mukava olo, kun olen päässyt hyvään alkuun noissa taimi-istutuksissa, Ihan kiitettävästi sain penkkiin niitä perennoja. Aikaa meni vaan paljon, kun kaikki piti lajitella ja laskea sekä kirjata.

Tälläisiä istuttelin.
- kilpiangervo 2kpl
- lapinnauhus 12kpl
- jättipoimulehti 5kpl
- jaloangervo pun. 6 kpl
- sormivaleangervo 3kpl
- jaloangervo valk. 3 kpl
- kääpiöjaloangevo 2kpl
- kanadanpiisku 6kpl
- tuntemattomia angervoja 2 kpl
- jaloritarinkannus 1kpl
- kesäkullero 5kpl
- jalopähkämö 1kpl
- tuoksukurjenpolvi 11 kpl
- harmaakurjenpolvi 8kpl
- jalokurjenpolvi 3kpl
- tarhakurjenpolvi 3kpl
- nimettömiä kurjenpolvia 2kpl
- siperiankurjenmiekka 16kpl
- kääpiökurjenmiekka 6kpl
- hämykuunlilja 4kpl
- kellokuunlilja 2kpl
- jalokuunlilja 2kpl
- tarhakuunlilja 2kpl
- nimetön kuunlilja 1kpl
- tarhapäivänlilja keltainen ''Stella d Oro'' 2kpl
- tarhapäivänlilja ''sammy russel'' 1kpl
- jaloakileija 47kpl.

Sitten en jaksanut enää istuttaa yhtään. 146 perennaa penkissä. Sitten alkoi lopuissa lajittelu.

Lajeja on mahtis määrä. Erilaisia mehikasveja on paljon, samoin maksaruohoja, suikeroalpia, kevätkaihonkukkaa, syysasteria, punalatvaa, punapäivänkakkaraa, maahumalaa, mirrinminttua, palavaarakkautta, mooseksenpalavaapensasta, syysleimua, rotkolemmikkiä,
sitten en muistakkaan loppuja. Arovuokko jäi mieleen kun siinä oli kukka.

Sain ne lajiteltua niin että on helppo istuttaa. monista on nimilaput hävinneet. Huomisen puolelle jäi nuo loput ja jos jaksan, alan laittamaan tämän talven taimia penkkiin.

On helpompi laskea mikä ei idä.
Huomenna on ykkös homma laittaa yksi pionipenkki, johon odottaa pääsyään kaksi pionia.

Siitä pitää tulla reilun kokoinen, siihen laitan sitten muutakin tuolta omista kasvateista. kunhan isäntä kääntää alueen ja kerää pois isoimmat savimöykyt, pääsen itsekseni sinne huseeraamaan.

Odotan päivää, kun voin alkaa vaan katsomaan kukkien kasvua ja hoidella niitä parhaani mukaan.





torstai, 3. kesäkuuta 2010
kuva


Aherrettu on, tuntuu käsissä ja jaloissa. Vähän myös mielialassa. On vähän riittämätön olo, kun en ole kerennyt sitä mitä oli tarkoitus tehdä.

Sain kaikki esikasvatetut sipulikukat penkkiin. 129 purkkia.

Ensin jaoin ne osiin, sitten oli vähän aikaa orpo olo, mistä alkaa istutuksen. Kyllä se siitä lähti kun alkuun pääsi.
Olis pitänyt jo laittaa penkkiin ne ostotaimetkin, ne viime syksynä 50 centillä ostetut, mutta se on sitten tämän päivän juttuja. Harmittaakin, koska ajatus oli, että ne olisi tähän mennessä jo maassa ja pääsisin koulimaan taimia.

Uudet taimet on ihania. Myös iirispenkki on nyt mielenkiintoinen, kun joka päivä on uusi kukka.

Nyt menen katsomaan sitä penkkiä kameran kanssa. Sitten istutuspuuhiin. Tähän laitan yhden kauniin iiriksen.


Ehkä olen vähän liian tiukkis itselleni.


perjantai, 28. toukokuuta 2010
kuva


Nyt on hyvä hiljainen hetki kirjoittaa muutama sana tänne päiväkirjaan. Olen vieläkin vaiheessa tuon takaisin istutuksen kanssa.
Taimet on levällään ja kasassa, vielä elossakin. Sää on suosinut todella tässä projektin aikana.

Vettä on ripsutellut sopivasti, ettei taimet kuivu. Ne on vahvoja, olen tehnyt niille saman keväisin ja syksyisin, joskus kesälläkin.

Uusin penkit ilmaviksi ja tein sopiviin kohtiin polut. Helpottaa harventamista, sillä sellaista ne tarvitsee heti kun kaikki muut on saatu valmiiksi.

Siihen valmiiksi saamiseen kuuluu pikkutaimien kouliminenkin. Voi miten kiva on sitten käydä uudestaan läpi tuota siistittyä penkkiä. On niitä ainakin päälle 2000 tainta, varovainen arvio.
Se ei taida riittää.

Hyvässä mullassa ne ainakin on, kun ämpäreittäin ja pari saaviakin on multaa otettu sieltä pois.

Hyödynnän sen sekoittaen uuteen penkkiin, jonka kylvöturve-pohjassa ei ole lannoitetta nimeksikään. Silloin ei haittaa pikkutaimia vaikka tuo multa onkin kanan pee:llä lannoitettu.

Toukokuun viimeinen lähestyy liian nopsaan. Se on itse laittamani taka raja kunnostukselle.

Tilasin Camellia japonica ''Adolphe Audusson''-taimen. Toivon sen menestyvän meidän tontilla.
On noita siemenestäkin kasvamassa, mutta en jaksa odottaa että siitä kohta olisi kukkimaan.

Varmaan on kylmän arka, otetaan selvää. On kiva joitakin tilata taiminakin. Olen nyt muka päättänyt että en enää siemenistä kasvata.

No, mutta jos laitan syksyksi pienen penkin, jonne syksyllä kylvän ne siemenet, ei se ole silleen siemenistä kasvattamista. ( Eihän vaan. )

Purkkeja ei tule näkymään kuin taimihuoneessa. Se siemenkasvatus ei koske tietenkään huonekasveja.
Menen lauantaina taimenvaihto päiville. en ole koskaan käynyt, siksi onkin mielenkiintoista nähdä tuokin.
Syksyllä jos olis vielä, on mukavampi mennä, kun olis jotain mukaan otettavaakin.
Olis kyllä nytkin mutta kun en tunnista hyvin niitä, mites sellaisten kanssa menee.

Yritän kuvagalleria-kikkaa, jos joku tunnistaisi sellaisia mitä mulla ainakin on heti valmiina.

Jospa menisin lukemaan, jaksaa huomenna taas harrastaa.





maanantai, 24. toukokuuta 2010
kuva


Nyt on tullut järjestys selvemmäksi, eli aloitin alusta. Kaikki taimet pois penkeistään, puhdistin joka ikisen juuriston ja rikkikset viskasin ojan penkalle.

Ajattelin että muuten en saisi mielenrauhaa, ellen tee perusteellista puhdistusta. Oli toinenkin hyöty, sieltähän löytyi mielenkiintoisia taimiakin, jotka ei ole ilmaantunut vielä viimekesänä.

Kaksi päivää tein sitä, koska oli pakko usein pitää taukoja.Onneksi taimet on kevyitä, niissä ei kädet rasitu. Sormenpäät kylläkin, koska teen ilman käsineitä ja sormenpäät on hellinä.
Kaapasin ne suodatinkankaan päältä multapaakkuineen, pudistelin mullan pois ja erottelin isot heinät ja voikukat, jos missä niitä oli.

Kuvasin projektikuvat kuvagalleriaan. Noita on sitten kiva katsella, kun puutarha alkaa olla mallillaan.

Olen jo ottanut paljon niitä "ennen"-kuvia, joita sitten voi verrata "jälkeen" kuviin, kun on suht valmista ja talo sekä ulkorakennus saaneet uuden ilmeen.

Ei kiirettä, mutta talon maalauksen olisin halunnut täksi kesäksi.

Nyt istutetaan pionit tontille. Niitä tuli 14 tuolta ylempää suomea. Yhden pionin löysin penkistä, ainoa joka on säilynyt hengissä jostain kimppatilauksesta.

Huomenna purkitan nuo irti otetut taimet, eli laitan vaan purkkiin seulontaa varten. En mitenkään istuta.

Lajittelen sitten samanlaiset omalle alueelle ja lasken kappalemäärän. Sitten laitan ne korkeusjärjestykseen ja kun penkit on kunnostettu, istutan takaisin. Haluan vielä istuttaessa laskea jokaisen taimen, mitä penkkiin istutan.

Kyllä ne taimet oli isoja ja niin kiinni toisissaan että miten niillä on henkikään kulkenut. Huokasin helpotuksesta niiden puolesta, kun saavat ilmakylpyä huomiseen asti.

Silti ne oli kaikki niin elinvoimaisia. Lannoitus on ollut tehokasta. Sade ei haittaa ulkohommia, sadetakki on sitä varten.



[riviä: 113kpl, [kt] sivu: |<  << 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12 >>   >|]
Tähdikki
Lukeminen, kirjoittelu, musiikki
Vaikka läpi harmaan kiven
Lähetä viesti
Perusteellinen, teen sitten mitä tahansa.Kaivan totuuden esiin maksoi mitä maksoi.Aitoutta ja luonnollisuutta kaipaan eniten.Arvostan suuresti kaikkia joiden kanssa teen yhteistyötä tai olen muuten tekemisessä.Olen sitä mieltä että sydämmestään antava saa monin verroin joskus takaisin päin, tavalla tai toisella.Itseensä päin vetävä löytää sen vielä edestään.
 
Arkisto:
2010
11 (26 kpl)
10 (12 kpl)
9 (9 kpl)
8 (11 kpl)
7 (11 kpl)
6 (10 kpl)
5 (8 kpl)
4 (4 kpl)
3 (5 kpl)
2 (7 kpl)
1 (10 kpl)

2009
12 (8 kpl)
11 (12 kpl)
10 (16 kpl)
9 (9 kpl)
8 (14 kpl)
7 (5 kpl)
6 (17 kpl)
5 (14 kpl)
4 (16 kpl)
3 (24 kpl)
2 (23 kpl)
1 (14 kpl)

2008
12 (27 kpl)
11 (6 kpl)
10 (18 kpl)
9 (37 kpl)
8 (36 kpl)
7 (1 kpl)
6 (26 kpl)
5 (9 kpl)
4 (2 kpl)
3 (13 kpl)
2 (5 kpl)
1 (11 kpl)

2007
12 (14 kpl)
11 (1 kpl)

Linkit:
02