keskiviikko, 30. joulukuuta 2009 Tänään alan kylvöpuuhat. kerkeän vielä tämän päivän puolella kylvää osan, osa menee puolenyön jälkeen. Kylvän vaan rhodot näin aluksi. Mietin mistä alkaisin, kun on niin monenlaista. Mulla oli näille sopivaa kylvömultaa senverran että nuo pussit saan kylvettyä. Nyt kylvöön menee Rhododendron - - maximum - roseum - japonicum alba - eximium - sinogrande - maddenii ssp crassum - thymifolium - schlippenbachii - yakusimanum Vielä Azalea deciduous hybrid mix. Johan näillä kylvökauden saa alkuun. keskiviikko, 30. joulukuuta 2009 Mun pikkutaimesta katkesi sirkkalehti ja se oli sen päivän katastrofi. Mitä siitä voi tulla kun on vain varsi. Hoidan sitä silti, koska onhan sillä juuretkin. Harmittelin kun on täällä huolia siemenkirjeiden kanssa. Olen ollut uusien puolella siemenkirjeisiin osallistumisesta, mutta vedän takaisin puheitani vähän sillä ei tänne rekistäydytä vain sitä varten että voidaan osallistua siemenkirjeisiin. Kyllä täytyy olla kiinnostunut muustakin, kokonaisuudesta. Itsestä on kiinni, haluaako keskustella toisten kanssa, tämähän on keskustelupalsta. Jos ei halua kuitenkaan mihinkään muuhun osallistua kuin siemenkirjeisiin, on varmasti väärässä paikassa. Olen senverran itsekkin laittanut siemeniä kiertämään, että tiedän tunteen sitä pakatessa. Kiva seurata sen kulkua ja lukea kommentteja että on kelvanneet. Jokaisella alkuun laittajalla on varmaan sydän mukana kirjettä pakatessa. Tietää että täällä ihmisiin voi luottaa, ei tule mieleenkään että kävisi jotain matkan aikana. Sitten stop. Ei kuulu mitään. Yhteyttä ei saada ja loput jäivät odottamaan kirjettä. Yhtään ei tiedä milloin se liikahtaa eteenpäin vai jäikö se sille tielleen. Yleensä täällä ymmärretään monenlaista inhimillistä juttua. Ollaan kärsivällisiä, myötätuntoisiakin vaikka ei tiedetä varmasti mitä on tapahtunut. Miksi osallistuja ei seuraa kirjeen kulkua ja ole innoissaan kotona sitä odottamassa. Ensi innostuksen laannuttua riennetään koneelle ilmoittamaan että täällä on. Seuraavakin tietää kohta vuoronsa olevan. Kun kaikki on katsottu ja mieluisia otettu, taas ilmoittamaan että nyt lähtee postiin. Jos näin ei ole, ihminen ei ole aidosti kiinnostunut ja innostunut siemenistä. Miksi ilmoittautuu, jos ei välitä. Miksi ilmoittautuu moneen siemenketjuun? Ahneus iskee joskus mutta silti voisi ajatella toisia jotka odottavat. Onhan siinä se vastuukin, toisten siemenistä. Kun itse osallistuin aikanaan, taisin unohtaa sinne listaan kiitosta laittaa, mutta kyllä sentään palstalle. En oikein muuta lukenutkaan tämän päivän keskusteluista kun tuo oli päällimmäisenä siellä. Toivon vaan että kaikki kirjeet viimenään tavalla tai toisella tulisivat takaisin aloittajalle. Poliisi ei varmaan ota kantaa, kun on ilmaisista siemenistä kyse. keskiviikko, 23. joulukuuta 2009 Olen saanut pienen taimen alun tuolta siemenpurkeista. Olen sitä hoitanut valon alla ja n.15asteen lämmössä. Joulu touhut ovat vielä pikkasen kesken, päivystän tässä piparin paistoa. Lapset on vuorollaan kaulineet ja tehneet erilaisia pipareita. Tyttö teki joulutortut, minä leivoin pullat. Pikku-Miia halusi olla mummin apulainen. Olen kyllä jo täynnä tuota paistamista, kahdeksalta alettiin. Vielä vähän lahjojen paperointia, sitten on tämän päivän osalta kaikki tehty. Isäntä aikoo naputella laminaatin vielä eteisen lattiaan. Huomenna tulee lähes kaikki lapset joulupöytään ja illanviettoon. Tässä vaiheessa on olo ilman stressiä, kun vaan saan tuon yhden pellillisen vielä uuniin ja ulos. Piparit onneksi kypsyy nopeasti. Sitten isäntä laittaa sinne kinkun, joka on valmis aamupäivällä. Viimevuotinen Amaryllikseni ei kerennyt kukkaan jouluksi, mutta kukkii sitten kun kukkii. Nyt ei ole yhtään joulukukkaa. Hyvää joulua toivottelen tässä päiväkirjassani, ken sattuu lukemaan. torstai, 17. joulukuuta 2009 On rauhallista joulunodotusaikaa. Koti on remontoitu ja kalustettu uusiksi, eteisessä vielä seinälevyjä isäntä laittelee, mutta suurin osa niistä on paikoillaan. Hän on hyvin aikaansaava, vanha kunnon työmies. Minun naisena pitäisi osata sisustaa, mutta ei, sitä minä en osaa. Oikeammin sanottuna minä sisustaisin eritavalla kuin mieheni. Leikkisin väreillä. Mutta hyvä sentään, etten ole siihen osallistunut, meillä on koti aivan ihanan tyylikäs olematta millääntavalla liian pramea tai hienostunut. Meillä on pehmeää ja kodikasta. Olohuoneen viereinen huone on viihdekeskus,laulajille ja soittajille. Voidaan katsoa eri ohjelmia jos vaikka miehille on sitä himpskutin urheilua. Keittiössä on pieni telkka, aamukahvi-uutiset voi katsoa yhdessä siitä. Lahjat olen ostanut, ensiviikolla käydään yhdessä hakemassa ruuat ja jos koristeita tarvitsee. En yhtään enää rasita itseäni millään. Siemenet ovat lähteneet maailmalle, mutta pikkuhiljaa niitä tippuilee postilaatikosta omaan siemenlaatikkoon. Olen oppinut tekemään siemenluetteloa klorofyllin puolella ja se on kivaa, kun ei ole muuta tekemistä. En kahtasataa lajia ole vielä saanut laitettua, mutta lähelle. Olen oppinut hakemaan kasville heimon ja ymmärtämään vähän paremmin taustoja. On opittava vielä laittamaan eri kategorioihin niiitä, mutta vähän kerrallaan. Alan kylvämään siemeneni tammikuussa, niinkuin viimevuonnakin.Siihen asti vaan matalaa profiilia. Lauantaipäivä on varattu kummitytölle, joulupukin asioille on mentävä. Mulla on oikeasti ihan joulumieli jo, paras aika alkaa kun lapset tulee lauantaina koulusta. Sitten heillä alkaa pitkä loma, hyvin ansaittu. Kyllä he ovat ahertaneet tänä syksynä koulussa ihan kiitettävästi. Ei tarvitse herättää aamulla, kuudelta ja seitsemältä heräävät. Minut tyttö herättää seitsemän jälkeen puuronkeittoon. En millään jaksaisi herätä niin aikaisin, mutta kun on herännyt ja ensimmäisen aamukahvin juonut, ei tee mieli mennä enää nukkumaan. Ei tarvitse arkiaamuina kahvia keitellä, tyttö herää kuudelta ja kahvi on valmiina. Kyllä kai olen taas uusien siementen lumoissa, mitens muutenkaan. Sain pihlajan marjoja, joissa on siemenet. Erikoisen ihanan väriset marjat. Sorbus ''Kristen Pink''. Olen nyt ottanut siemenet eroon, kun olivat jonkun aikaa kuivamassa tuossa lautasella. En vielä ole katsonut minkälainen se puu on. Tiedä sitten lähteekö ne kasvamaan, mutta ainahan minä olen toiveikas joka siemenen kohdalla. tiistai, 8. joulukuuta 2009 Tänään tuli kahdesta paikasta postilaput.Exotic Gardenilta ja rareplantsilta. Saan omat kimpat vietyä päätökseen. Tämä on sellainen mun mieleinen juttu. Ainoa harmi on, kun jännittää, onko siellä kaikki mitä pitääkin. Kun on kotona, eikä tämä rasita, silloin se on onnenomiaan. Saa olla siementen kanssa tekemisissä ja ainahan ne kartuttaa mun varastoja myös. Meillä on remontti jo eteisessä, siihen sitten loppuu tältävuodelta. Uusia väliovia tarvitaan ja ulko-ovi. Saatiin, tai mies sai paljon lämpimämmäksi tätä taloa. Eikä ole sotkuinen remppamies. Kokoajan siivoa jälkensä ja työkalut on tallessa. Onneksi häneltä luonnistuu lähes kaikki. Joulu uudessa kodissa, on mahtavaa. Sohvat tulee vielä perässä, toivotaan että ennen joulua. Meillä on senverran reilu olohuone että sinne tulee kaksi puolipyöreeää sohvaa, ei tuoleja. Kaikki mahtuu istumaan niille sohville. Miehelläni on värisilmää ja ne sopii todella hyvin siihen ympäristöön. Maisematapetti on siellä takaseinällä ja kuvasin sen tuonne kuvagalleriaan. Silloin oli vielä ne isot puut edessä, nyt ne on siirretty pois siitä kohtaa ja laitettu omiin paikkoihinsa. Kokeilua on ensin tämä sisustaminen. Tänään otan haikeita kuvia nukkuvasta kukkamaailmasta. Kun vielä ei ole lunta, voi siellä vähän häärätäkkin. Olen niin kylmänarka, että on laitettava talvivaatteet pientäkin hommaa varten. maanantai, 7. joulukuuta 2009 Pien tarkennus edelliseen. Vaikka uusille siemenille olen etsinyt kotimaisetkin nimet, en tietty laita niitä kasvilistaan. Tarkoitus on että ne on valmiina kun alkavat tulla taimelle. Nyt paikkailen vahinkoa ja kirjoitan kasvilistaa tuskastuttavan hitaasti. Osassa on suomalainen nimi, osassa ei. Mutta olen tutustunut heimoihin ja alan ymmärtämään lajit ja alalajit ja mitä niitä nyt onkaan.Ensin piti kysellä mikä on kasvin sukunimi. A-kirjaimella alkavia on paljon ja sainkin sinne jotain 140 nimeä. Mutta sitten alkoi korjaustyöt. Olin moneen kotimaiseen nimeen laittanut ison kirjaimen alkuun. Ne putsasin pois. Sieltä puuttui kirjaimia tai kirjaimet oli väärinpäin, joitain oli liikaakin. Muutama nimi oli kahteen kertaan kirjoitettu. Oli myös nimen tilalla vaan sini/valk. puna/valk, tms. Heimoja ja nimiä joutui kumminkin vähän hakemaan. Kertaus on opintojen äiti, olen vaan mielissäni että sain plarata sitä listaa moneen kertaan. Oikeata aivojumppaa. Kotona häiritsee tekemättömät työt. Tuntuu ettei voi hyvällä omalla tunnolla harrastella näiden siemenien kanssa, kun listassani on muutama tekemätön homma. Ei ole suuria, paitsi vaatehuone. Sen siivosin sitten viimenään eilen. Suurin homma on pois päiväjärjestyksestä. Sukkien lajittelu on enää siihen kuuluvaa. Vielä yksi pienkoppero on siivottava ja kylppäri.Yläkerran aulaan saatava kasvari koottua ja jotain pientä. Yks ulkohomma on tehtävä huomenna. Ois niin hyvä omatunto, kun saisin itsestäni enemmän irti, enkä vaan vitkuttelisi. Siemenet tulee kohta ja siihen mennessä on näistä saatava osa tehtyä. Kun kaikki on pois tehty, alan katsomaan tulleille siemenille kotimaisia nimiä. Vuoronperää kasvilistan kanssa. Ihan puutarhailussa saan pidettyä itseni kiinni näin alkutalvestakin. keskiviikko, 2. joulukuuta 2009 Täällä ei taida olla erikseen kasvilistaa, johon sitä voisi kirjoittaa. Olen alkanut Klorofyllin puolelle sitten sitä tänään tekemään. A-kirjaimella alkavia en saanut loppuunkaan,vaikka ahersin sen kanssa monta tuntia. Taukoja tietty välissä. Mulla on listaamatta kaikki edellisvuoden ja tämän vuoden taimet. Nyt en muista missä edellisvuoden kylvöluettelo on, mutta tallessa jossain. Tämän vuoden taimet aion kirjata ylös. On metsästettävä A-kirjaimilla alkavat 12 eri paikasta hankituista siemenistä. Tuli päälle 130 nimeä, mutta vielä niitä riittää. Onneksi ne luettelot on järjestyksessä, glemmarilla pienemmät sivumäärät kiinni ja kolmen paikan siemenlistat on kansiossa, kun niitä on niin paljon. Myös aakkosjärjestykseen olen sivuille laittanut ne siementen nimet. On myöhäissyksylle ja talvelle käyttöä puutarha-aiheisessa puuhastelussa. Nyt tuli kamerakin kotiin, on kiva ottaa myös syyskuvia penkeistä ja ulkoa muutenkin. Samalla tulee varmistettua että löytyy kotimainenkin nimi. Siihen olen satsannut onneksi, hakenut kotimaiset nimet niille merkatuille tieteellisille. Hyvillä neuvoilla löysin heimotkin joihinkin ja alkaa olemaan tuttua asiat kirjoissa ja puutarhapalstoilla. En silti muista ulkoa, mihin tuli mikäkin nimi ja laji/lajike. Sukunimi, laji ja lajike, kotimainen nimi ja heimo. Jotenkin näin. Mulla on yli 1500 nimeä tässä kansiossa. laskin silloin keväällä että 1748 tässä kansiossa. Mutta parisataa voi vähentää, kun on sama nimi tullut toiseenkin kertaan ja jonkun olen alussa merkannut värin mukaan. Esim. Alcea rosea, rosa, Alcea rosea persikka jne. Kunnes huomasin ettei tarvitse numeroida värejä, vaikka kylvin ne eri purkkiin. Joka päivä kun saisin satakin nimeä, jonain päivänä vähän enemmän, mulla on parinviikon päästä luettelo kasassa. Jos olisin aikanaan hakenut niille toisetkin nimet valmiiksi, ei menisi näin kauan. Suurimmaksi osaksi ne puuttuu. En ehtinyt enää millään niitä toisia nimiä hakea, kun piti ajoissa saada kylvettyä. Uudet ostetut ja saadut siemenet on kirjattu samantien vihkoon molemmilla nimillä. Joka vuosi siemenmäärä laskee, talvisin pääsee helpommalla. Minulla riittääkin vielä tälläistä puuhaa, kun aikaa on kulunut vasta vähän näissä touhuissa. tiistai, 1. joulukuuta 2009 Löysin sitä kylvöturvetta, 320 litran paaleja. Luulin ettei missään enää tähän aikaa vuodesta myydä mitään kylvämiseen liittyvää. En minä sentään ihan vielä kylvä niitä tulevia huonekasvien siemeniä, ellei ohjeissa niin sanota. Kunhan saisin nuo hyviksi taimiksi, joita idättelen. Lämpöä tulee nyt ylhäältä ja alhaalta ja mittaan mullan lämmön joka päivä, ettei liian lämmintä ole siemenillä. Reijitetyn muovin alla edelleenkin ovat, enkä laske kuivumaan. Altakastelua en ole saanut vielä. haettiin tänään poika lentokentältä, Floridan reissusta. Oli siellä kolme viikkoa. Täällä vettä satoi ja kolea ilma. Kuulin että pakkasta on luvannut ensiyöksi jaa aamuksi. Ihmeteltiin sitä, kun niin satoi. Mutta myös kuulin että joulukuussa alkaisi kylmät. No, sehän tietää ulkokylvöjä sitten. Sitä ennen tuntuu ettei oikein mitään puutarhaan liittyvää tehtävää ole. Kasviluettelon tekoa, ihan tarpeeksi suuri urakka, mutta en saa aikaiseksi. Olis laitettava itselle aikataulu. sunnuntai, 29. marraskuuta 2009 Siementilaus on lähtenyt perjantaina ja saan sen paripäivää siitä, kun olen maksanut. Itse tilasin vain huonekasveja. Mielenkiintoisia laatuja, mutta olen ikuinen optimisti ja uskon saavani kasvatettua ja kukkitettuakin ne. Ostin multaa, vääränlaista. Mutta saan sen hyötykäyttöön, koska ostin parisen sataa perennaa ja ne on saatava multaan upotettua. Purkkeineen. Nyt punnitsen mielessäni, Biolan vai Kekkilän kylvömultaa. Niissä siemenissä tulee kylvöohjeet mukaan, toivon että saisin kylvää niitä huonekasveja kohtapuoliin. Niissä on ohjeet mukana jokaisessa ja sitä aion noudattaa. varmaan lukee että maalis-huhtikuulla on kylvö. On pieni ongelma lämpimästä, pimeästä paikasta, jos ne on pimeään kyvettävä. Hassua että pimeä, lämmin paikka on hankalampi etsiä kuin valo. Valoon löytyy kyllä apuja. Mietin lämpötyynyä aluseksi, onkohan kukaan käyttänyt sellaista. Haluan niille siemenille, jotka kylvin, myös altakastelun, joten hyvä suoja on oltava tyynyn päällä, johon pistän laatikon. Laatikossa on altakastelumatto ja siinä pikkuruukut, omassa kehikossaan. Muovi päällä, reikineen, kelmua vaan. Kun saan ne kasvamaan siinä, vien viileään aulaan, jossa on nyt mittari. 16 astetta tällä hetkellä. Tällä mittarilla voi mitata myös mullan lämpötilan, joka oli 24. Kasvamassa on toistakymmentä lajia, enkä haluaisi tietty epäonnistua niissä. Meillä on remontti käynnissä ja samalla lähtee kaikki turha ovesta pihalle.Roskiin tai jäteasemalle. Uusitaan osa huonekaluistakin. Mieheni tekee ja suunnittelee.. Nyt on olohuone ja viereinen huone valmis. Siitä tulee periaatteessa olohuoneen jatke. Onneksi on leveä,oveton kulku huoneiden välillä. Keittiö on rempattu aiemmin, joten nyt on eteinen työn alla.Joka kaappi ja komero käydään läpi, ettei mitään turhaa jää niihinkään. Jouluksi saadaan valmiiksi, mikä on tosi hieno joululahja koko perheelle. Minun apu on olematonta. Ison kirjahyllyn pyyhin pölystä ja siinä oli ihan voimavaroille tarpeeksi yhden päivän osalta. Tämä kirjoittaminenkin käy "työstä", kun kirjoitan niin paljon väärin ja on koko ajan korjattava. Kirjoitan ihan mielelläni, turhaa höpinää vaan, mutta kuitenkin. Harmittaa kun mieliala ei ole katossa remontin suhteen, vaikka kaikki on täydelistä. Jotenkin olisin halunnut olla osana projektissa, suunnittelussa, mutta mieheni suunnittelee tehdessään ja siinä yhteydessä tulevat ne ideat mikä mihinkin sopisi. Hän on taiteellinen, perinyt isältään. Musikaalisuus on aivan lahja. Vieläpä hyvä perintö jatkaa omille lapsille. Kaikenlainen suunnittelu on hänelle helppoa ja saa värit sointumaan yhteen. Katselen vähän kuin ulkopuolella kodin kaunistusta.Minulla ei ole suunnittelutaitoa pätkän vertaa. Olen omasta mielestäni osallistunut kodin kaunistukseen kukkasin, itse kasvattaen. Nyt mieheni haluaisi köynnöksiä sisälle. Olen kertonut että minulla on kasvamassa sisälle köynnöksiä, mutta ei vielä vähään aikaan kiipeile. Suurin osa on vielä siemenenä, eikä edes kotona. Kiva kuitenkin että ei halua ostaa kaupasta, vaikka sitä ehdotin. Sanoin että talvella muutenkin saattavat olla pienemmällä lehtimäärällä, jos olisikin niitä. Luen kaikki väliajat, pääsen arjesta joko tiedon portaille tai uppoudun johonkin tarinaan sisälle. En tietenkään laiminlyö kodin hoitoa. Taas oli aika siivota oma huoneeni. Alakerrassa on oma tietsikka huone, johon vähitellen kasaantui kaikenlaista tuolta yläkerrasta. Täällä hoidan tilaukset ja paperiasiat. Vein täältä kaikki yläkerran huoneeseeni lajittelua varten. Olen lajitellut kaikki omiin kasoihinsa ja siitä sitten katsonut niille paikkoja. Nimittäin sekin huone oli pienessä kaaoksessa. Siemenet on nyt kaikki yhdessä paikassa. Kirjahyllyn siirsin toiseen paikkaan ja osa puutarhakirjoista on jo hyllyssä. Muut kirjat laitoin pojan tekemään kirja hyllykköön, lehdet muuten vaan pois silmistä.Olen keräännyt kaikki Yhteishyvä-lehdet, apteekista saatavat ilmaislehdet, sekä aikakausilehdet, jotta ei luk sunnuntai, 22. marraskuuta 2009 Nyt teen elämäni ensimmäisen tilauksen Exotic Gardenille. Hämmästyin, kun tämä luettelo on jäänyt kuin boikottiin tuonne hyllyyn. On siinä selkeä syykin, olen aikanani saanut huonoa palautetta tästä firmasta. Tottahan uskoin ensialkuun ja en halunnut rahoja turhaan laittaa siemeniin jotka mahdollisesti ovat vanhoja jo tullessaan, ainakaan eivät itäisi. Nyt se luettelo puoli vahingoissa tuli eteeni ja aloin lukemaan sitä. Ensimmäinen luettelo jossa on ajateltu kasvattajaa, helpottamalla oikeiden kasvien löytymistä, myös kuvan, jos mahdollista. Innostuin sitten katsomaan tuotteitakin ja myönsin itselleni että monta kertaa on tullut lähdettyä merta edemmäs kalaan. On toki ulkolaisia firmoja, joista en luopuis millään, mutta tämä paikka on kokeiltava. Minulla on huono/hyvä??? taipumus kaivaa sitä totuutta esiin ja eihän siitä moni tykkää. Jos minä alan kyselemään ihmisisltä mitä voin tai saan tehdä, mitäs siitä sitten tulisi. Osaan ohjata omaa kulkupeliäni ihan itse. Ei ole paha kokeilla puolueettomasti miten siemenet itää ja mitä niistä tulee. Ajan kanssa. Sitten vaan rehellinen informaatio, pitääkö jutut paikkansa. Mitäs sitten jos siemenet itää hyvin ja tulee kunnon tuloksia. Toivon mukaan monet mielessään miettivät, voiko niitä juttuja ihan siekailematta esittää totena. Mikäs sen mukavampi, kun huomaisi että ei niissä mitään sen enempää vikaa ole kuin muissakaan siemenfirmoissa. Kasvatussysteemit on myös erilaisia Itse ollaan siemenkasvatuksessa melko suuri tekijä, kuinka niitä kylvetään ja minkälaiseen multaan. Liian lämmin, liian kylmä, kaikkea voi sattua eikä se syy ole aina siemenessä. Mistä mikin johtuu, vaikea sanoa. Hinta voi olla joistakin korkea, mutta yhdistettynä luetteloon sanoisin että se hinta on kohdallaan. Aion heidän ohjeiden mukaan kasvattaa tilaamiani siemeniä. Mielenkiintoista "tutkimustyötä" En koe rahan menevän hukkaan, jos eivät itäisikään. minä nimittäin en usko, ennenkuin kokeilen. torstai, 19. marraskuuta 2009 Muitakin kirjoja lainasin. Puut ovat alkaneet kiinnostamaan. "Euroopan puuopas". Olisin ostanut sen, jos se ei olisi ollut loppuunmyyty paikassa jossa tämän näin. "Puulajit" sekä "Puut, niiden biologia ja hoito".Näistä saan tarpeellisen alkuinfon. Olen tavallaan väärinpäin alkanut opiskelun. Ensin kasvattelen pari vuotta ja sit alan lukemaan. Mulle oikein hyvä, tiedän mistä on kyse, kun luen. Lähdin ihan määrättyä kirjaa kirjastosta hakemaan, vaan en sitä löytänyt. Mutta löysin pari tarpeellista ja kiinnostavaa kirjaa, kasvitieteen historia ja Retkeilykasvio. Nimi erehdytti tässä viimeisessä kirjassa, enkä aikonut edes katsoa sitä. Silti otin sen hyllystä ja siinähän se oli, mitä halusinkin. Aion kirjoittaa näistä omalle sivulleni asioita,joita haluan muistaa. Muuten on ihan turha lukea, jos ei pysy muistissa. Muissa kirjoissa sama juttu. Kuitenkin ensimmäisenä lukuvuorossa on Halun kasvioppi. -Maailma kasvin näkökulmasta. Takakannesta luettuani esittelyn on varmasti mielenkiintoinen kirja. Kylvöjen ikävässä hyödynnän ajan lukemalla alan kirjallisuutta. Aloin myös lajittelemaan siemeniäni. Viime vuoden siemenkirjeistä tulleet "Tähdikille"-siemenet jäivät kylvämättä , kun alkoi olla myöhä niiden kylvämiselle. Ajattelin hyödyntää ne keväällä, saan parhaimman ilon niistä silloin. Hain siemenpusseista mahdollisia huonekasveja, joita kylväisin nyt jo. Kasvuolosuhteet sisällä on ihan hyvät sellaiseen, kun ensin sain tarpeellista tietoa liittyen siemenkylvöjen lämpötiloihin. Uskon että nyt saan hyvän alun tähän huonekasvien kylvämiseen. Tiedän kyllä että keväällä, mutta olen myös lukenut että niitä voi kylvää mihin aikaan tahansa. Kun sain ajatuksiini sen talvipuutarhan, se pyörii koko ajan mielessä. Siitä haluan lisätä tietoa ja ottaa selville monenlaista tärkeää seikkaa. On sinne kasvatettava asukkejakin. En ehkä vielä ensi kesänä saa sitä. Kokonaan on kiinni omista korvauksistani. Mutta kun ei tarvitse koko juttua alusta asti tehdä, helpottaahan se unelman toteuttamista. Voin sitten iloita harrastuksestani ympäri vuoden, puutarhaillen. Niitä kasveja on kiva hoitaa ja seurata niiden kasvua ja kukintaa. Kokeilla uusia juttuja, pettyä ja onnistua. Reilun kuukauden päästä on alettava jo kylvämään niitä siemeniä, jotka menee ulos. Sitä ennen on hoidettava muut kylvöt, ettei mene päällekkäin. Puiden siemeniä on vielä tulossa ja ne kylvän heti kun saan ne. Aika menee niin joutuun, ettei perässä kerkeä. [riviä: 172kpl, [kt] sivu: 1,2,3,4,5,6,7,8,9,10 >> >|] |
|