Saaristotalot



Saaristotalot talokonsepti kuvastaa saariston puhtautta, luonnonläheisyyttä ja terveellisyyttä. Talokonseptimme tuo nämä ominaisuudet jokaiselle Saaristotalossa asuvan koettavaksi.

Ominaisuudet mahdollistetaan asujalle rakentamalla Saaristotalot massiivipuusta, CLT:stä. CLT on ekologinen, terveellinen ja kosteutta tasaava sekä terveellisen sisäilman mahdollistava materiaali.

Täysmassiivipuu mahdollistaa myös talon hengittämisen eli taloissa ei ole muovia höyrynsulkuna vaan rakenne tasaa kosteutta ympäröivään tilaan. Käytössä on myös tarvittaessa ekologiset eristystuotteet, jotka osaltaan mahdollistavat rakenteen hengittävyyttä.

Talomallimme toimivat lähtökohtana yksilölliselle räätälöinnille, mikä mahdollistaa juuri oikean ja halutunlaisen kodin asujien tarpeisiin. Suunnittelussamme otamme huomioon myös tontin monimuotoisuuden kotiasi suunniteltaessa.

Vaihtoehtoisesti lähtökohtana voi olla valmiit suunnitelmat tai vaikka ruutupaperille piirretty pohjakuva – voimme lähteä mistä lähtökohdasta tahansa eteenpäin suunnittelemaan Sinun kotiasi.

Saaristotalo voidaan toteuttaa lupakuvin, rakennesuunnitelmin tai koko rakennusprosessi voidaan hoitaa myös kokonaisuudessaan tarvittaessa ja näin haluttaessa.

Näin toteutuu juuri Sinun yksilöllinen, puhdas, luonnonläheinen ja terveellinen kotisi.

Lisätietoja




Julkaistu: 2021

Lisää samanaiheisia videoita ja esityksiä

Katso myös nämä

...
Näin toimii Biopuhdistaja
...
Vestelli Saija Palin
...
Vestelli Biopuhdistaja testivoittaja
...
0:52
Jätevesisuunnittelua yli 2000 suunnitelman kokemuksella
...
2:7
Jätevesilaki 2017 piirrosvideolla esitettynä
...
0:45
Villa Gaari (Doventus Oy)
...
0:38
Yhdellä kädellä asennettava pillivaahto
...
1:47
Oikean ikkunatiivisteen valinta
...
5:24
ISOVER Vario ilmatiiviysjärjestelmä
...
3:10
ISOVER nitoja ja niitit käyttövideo
...
2:51
Finnfoam-animaatio_kellarin_seina
...
1:35
Finnfoam tuotteet esittelyssä
...
2:28
Finnfoam_Tulppa-animaatio-lattiajarjestelma
...
4:56
Finnfoam_Kotirempat-saunan_eristaminen
...
5:46
Finnfoam Kotirempat ulkovaraston eristäminen
...
4:34
Finnfoam Kotirempat puurossipohjan eristys
...
7:9
Finnfoam Kotirempat kylpyhuone Tulppa-levyllä
...
4:40
Finnfoam Kotirempat kellarin eristäminen
...
5:47
Finnfoam anturamuotit ja alapohjan eristys
...
2:56
Finnfoam - maan paras eriste
...
6:54
ISOVER InsulSafe puhallusvillan asennus
...
2:40
ISOVER villaeristeiden asennus
...
2:58
ISOVER FACADE - Tuulensuojalevyn asennus
...
10:25
Vintin eristäminen korjauskohteessa
...
Ilmanvaihtoputken eristys
...
3:46
ISOVER U PROTECT pyöreille kanaville
...
2:16
ISOVER U PROTECT suorakulmaisille kanaville
...
4:13
Ilmastointiputken eristys - Isover Climcover Tube
...
2:0
ISOVER Verkkomaton käyttökohteet
...
2:58
Puhallusvillan asennus